Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnon opiskelijoiden yhteisblogi Tilaa RSS-syöte

Miksi tieto ei kulje viranomaisten välillä – apua Hollannin ”liputusmallista” ?
placeholder-image
5.8.2014
Sosiaalialan bloggaajat

Elämme vuonna 2014 yhteiskunnassa, jossa tieto asiaan kuin asiaan on helposti löydettävissä internetistä. Sähköiset palvelut ovat vallanneet alaa myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asiakkaiden on entistä helpompi asioida viranomaisten kanssa joustavammin, nopeammin sekä tehokkaammin. Kehitys tulee varmasti jatkumaan ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka ”sähköisessä” maailmassa elämme muutamien vuosikymmenien kuluttua. Mutta suuri ja ajankohtainen kysymys on kuitenkin se, miksi edelleenkään tieto ei kulje viranomaisten välillä, vaikka se on sähköisesti olemassa joka tapauksessa? En ole koskaan työntekijänä ymmärtänyt sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoiden välillä vedotaan vaitiolovelvollisuuteen eikä sen vuoksi asiakkaan tietoja ole soveliasta välittää eteenpäin. Emmekö me kaikki ole viranomaisia ja näin ollen automaattisesti velvoitettuja pitämään asiakkaan tiedot salassa ulkopuolisilta? Jos kuitenkin autamme samaa asiakasta tahoillamme, mikä estää meitä jakamasta tietoa keskenämme? Näen itse, että hyöty sujuvasta tiedonkulusta olisi ennen kaikkea asiakkaan etu ja tekisi työntekijöiden tekemästä työstä sujuvampaa, mielekkäämpää ja joustavampaa. Kuvitteellinen esimerkkitapaus lastensuojelussa Petteri 15 -vuotta tulee perheestä, jossa vanhemmat käyttävät suhteellisen runsaasti alkoholia mutta kykenevät kuitenkin käymään töissä ja arki sujuu ajoittain hyvin mutta toisinaan huoli Petteristä on suurempi. Petteristä on tehty useita lastensuojeluilmoituksia jo vuosien ajan ja perhettä on tuettu avohuollon tukitoimin säännöllisesti. Huoli Petteristä on kuitenkin kasvanut niin suureksi, että hänet on otettu huostaan ja sijoitettu lastensuojelulaitokseen. Petteri oireilee voimakkaasti ja tarvitsee lastensuojelun lisäksi terveydenhuollon tarjoamia palveluita psyykkisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lastensuojelulaitoksen työntekijät törmäävät yllättävän usein vaitiolovelvollisuuskysymyksiin yrittäessään tehdä yhteistyötä Petterin asioissa koulun sekä psykiatrista hoitoa antavan tahon kanssa. Viranomaisilta puuttuvat selkeät ohjeet, kenelle voi antaa mitäkin tietoa ja näin ollen käytäntöjä sovelletaan riippuen työntekijästä ja asian kiireellisyydestä. Petterin etu olisi, että koulussa oltaisiin tietoisia hänen muuttuneesta elämäntilanteesta sekä avun tarpeesta. Lastensuojelulaitoksessa osattaisiin paremmin auttaa Petteriä, mikäli heillä olisi ajankohtainen tieto Petterin terveydentilasta, koulukunnosta sekä vanhempien tilanteesta ja kotiin jo aikaisemmin tehdystä työstä. Moniammatillisuus ja verkostotyö on nykypäivää mutta ne eivät toimi asiakkaan parhaaksi, mikäli tieto ei kulje eri toimijoiden välillä sujuvasti ja automaattisesti. Varhainen puuttuminen sekä yhteistyö eri toimijoiden kesken Hollannin mallin mukaan Hollannista lähtöisin olevaa ”liputusmallia” kokeiltiin Suomessa ensi kertaa Mikkelissä tänä keväänä. Seuraavaksi se on tarkoitus ottaa käyttöön Espoossa ja myöhemmin koko maassa. Toimintamallissa käytetään tietokoneohjelmaa, johon pääsevät eri tahot kirjautumaan ja ”liputtamaan” oman huolensa nuoresta. Viranomaiset eivät kirjaa liputuksen syytä järjestelmään mutta näkevät eri toimijoiden huolestumisen kyseisestä nuoresta. Nuoren tai hänen huoltajansa luvalla voidaan aloittaa yhteinen keskustelu tilanteesta. Uskon, että toimintamallilla saadaan aikaan tärkeää keskustelua ja kuten Kimmo Haahkola Sitrasta toteaa: "Nuorten ongelmiin päästään reagoimaan jo varhaisessa vaiheessa, kun nuorta voidaan auttaa vielä kevyin toimin. Tämä malli saattaa viranomaiset yhteen, jotta he voivat puhaltaa yhteen hiileen nuoren ja perheen eteen." Toimintamalli on mitä mainioin keino puuttua ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. On tärkeää, että työntekijän huoli nuoresta tulee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa myös muiden toimijoiden tietoon, jotta huolta aiheuttaviin asioihin voidaan puuttua heti eikä tilanne pääse pahenemaan. Malli myös madaltaa kynnystä puuttua ongelmiin, koska ideana juurikin on se, että päästään mahdollisimman varhain vaikuttamaan asioiden kulkuun. Ei ole kenenkään edun mukaista, että nuoren/perheen ongelmat pääsevät kasautumaan niin suuriksi, että esimerkiksi avohuollon tukitoimet eivät enää riitä korjaamaan vahinkoja. Voisin kuvitella, että toimintamalli olisi hyödyllinen jo pienten lasten kohdalla. Päivähoidon työntekijä voisi kirjata oman huolensa järjestelmään, josta neuvolantyöntekijä sen näkisi ja osaisi ennakoivasti olla ”kuulolla” perheen/lapsen tilanteesta ja ottaa sen puheeksi vanhempien kanssa.  Kun toimintamalli tulee tutuksi myös asiakkaille, poistaa se toivottavasti viranomaispelkoa ja tuo enemmän ymmärrystä sen suhteen, että viranomaisapu ei aina tarvitse olla massiivista perheen elämään puuttumista vaan jo pienellä avulla saadaan muutettua joko lapsen tai koko perheen elämää parempaan suuntaan. Kunpa asiakkaat ymmärtäisivät, että apua on tarjolla hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin ja viranomaisten tavoite on voimaannuttaa asiakkaita toimimaan siinä ympäristössä, missä he elävät. Avohuollon tukitoimien tarkoitus lastensuojelussa ei ole johtaa huostaanottoon vaan päinvastoin tukea perhettä pärjäämään itsenäisesti oman perheen kesken viranomaisten antaman tuen avulla. Elina Fredriksson, sosionomi ylempi AMk-opiskelja Lisätietoa aiheesta: Uusi keino nuorten syrjäytymisen torjumiseksi: huolten liputtaminen. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat.  Yksinkertainen tietojärjestelmä ratkaisi ongelman: tiukka salassapitomääräys nurin. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat. Lastensuojelussa tieto ei kulje viranomaisten välillä. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat.                  

Lue lisää

Sosionomit näkyvämmäksi koulumaailmaan
placeholder-image
18.6.2014
Sosiaalialan bloggaajat

Opinnäytetyömme prosessin aikana olemme paljon pohtineet sitä, minkä takia sosionomeja työskentelee Helsingin peruskouluissa vain muutamia ja minkä vuoksi projektiluonteiset kokeilut eivät saa jatkoa? Kartoitimme keväällä 2014 kouluja, joissa työskentelee kuraattorin lisäksi toinen sosiaalialan edustaja. Tämä osoittautui vaikeammaksi tehtäväksi kuin luulimme. Tällä hetkellä Helsingissä sosionomeja työskentelee muutamassa yksityisessä koulussa, mutta kunnallisen puolen kouluissa sosionomien edustus on melko suppea. Tämä tieto yllätti meidät, sillä näemme erittäin tärkeänä sosionomien työkenttänä nuorten luonnolliset kasvuympäristöt, kuten koulut. Mielestämme tärkeä kehittämisen kohde olisikin juurruttaa tämä työmuoto myös kunnan kouluihin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ silloin, kun ongelmia ei ole vielä syntynyt, olisi ensiarvoisen tärkeää. Aito kohtaaminen ja tulevaisuuteen tähtäävä työ olisi myös taloudellisesta näkökulmasta katsottuna kannattavaa.  Talous tuntuu olevan tällä hetkellä yksi merkittävimpiä tekijöitä, joka vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja juurruttamiseen, niin eikö olisi edullisempaa panostaa ennaltaehkäisevään kuin korjaavaan työhön? Sosiaalialalla yleinen haaste on se, että työn arvoa on hankala mitata lyhyellä aikavälillä, sillä vaikutukset ihmisten kanssa tehtävässä työssä saattavat näkyä vasta vuosien päästä. Haluaisimme kuitenkin nostaa tarkasteluun kysymyksen; eikö ole edullisempaa palkata sosiaalialan ammattilainen kouluihin nuorten kasvun ja kehityksen tueksi, jotta voidaan ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja ajautumista muiden korjaavien palveluiden piiriin? Kuraattorilla liian monta rautaa tulessa Kuraattorit on palkattu kouluun vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin, joita oppilailla on. Helsingissä kunnan kouluissa yhdellä kuraattorilla voi olla monta koulua työkenttänä, jolloin yksilöllinen tai jalkautuva työ ja kaikkien apua tarvitsevien oppilaiden löytäminen on mahdotonta. Tällä hetkellä tunnutaan käytettävän enemmän energiaa kuraattorin pätevyysvaatimusten laatimiseen kuin siihen, että miten saataisiin enemmän sosiaalialan ammattilaisia kouluun töihin. Sosiaalialan ammattilaisia tarvittaisiin lisää vastaamaan kuraattorin työtaakkaan, ei missään tapauksessa kuraattorin tilalle. Palataankin ennaltaehkäisevän työn ydinkysymykseen, pitääkö tilanteen kriisiytyä ennen kuin apua on tarjolla? Rovaniemellä työskentelevä koulukuraattori Sirkka Veijonaho kertoo työhönsä liittyvistä huolenaiheista haastattelussaan Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa. Hän nostaa esille koulukuraattorin työn haasteeksi sen, jos tulevat muutokset vievät kuraattorin työkentän pois kouluilta. Veijonaho pitää huonona kehityssuuntana sitä, jos koulukuraattorien työt keskitetään niin, että yhdellä kuraattorilla on useamman koulun oppilaat asiakkaina ja työskentely kussakin koulussa rajoittuu muutamaan kertaan viikossa. (Ahonen 2014: 36.) Mielestämme Helsingissä tulisi kuunnella myös muiden kuntien koulujen kokemuksia toimivista käytännöistä, sillä eikö tämä Veijonahon esittämä huolenaihe kuulosta osittain jo Helsingissä olevalta mallilta? Kummalle pallo heitetään; opetusvirastolle vai sosiaali- ja terveysvirastolle? Moniammattillisen yhteistyön onnistumiseksi tarvittaisiin virastojen välistä sujuvaa yhteistyötä ja tiedon lisäämistä puolin ja toisin. Sosiaalialan ja opetusalan moniammatillista yhteistyötä tulisi tehdä jo varhaisessa vaiheessa, kun nuoren kasvun ja kehityksen turvaamiseksi tarvitaan kodin ulkopuolista tukea. Voiko sosionomien työkentän juurruttamisessa koulumaailmaan haasteena olla virastojen välinen byrokratia ja vanhat tottumukset. Opetusvirastossa keskitytään tietysti pääsääntöisesti opetukseen, niin kuin kuuluukin. Sosiaaliset ongelmat ja opetuksen ulkopuolella olevien sosiaalisten taitojen kasvattaminen kuuluvat sosiaalialan ammattilaisille, joten ehkä siirrämmekin katseen sosiaalivirastoon, miksi sosionomit eivät ole juurtuneet koulumaailmaan? Mitä muutoksia tulisi tehdä organisaatiotasolla, että opetusviraston tiloissa ja ympäristössä työskentelisi eri viraston alaisuudessa olevia työntekijöitä. Koemme, että sosiaali- ja opetusalan yhteistyötä tarvitaan ehdottomasti tulevaisuudessa. Markku Aunola ja Petteri Ora kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 16.8.2013) siitä, että lisävuosi koulussa ei yksinään ole vastaus nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Nuorten ongelmat eivät välttämättä enää rajoitu suoranaisesti oppimiseen tai sosiaaliseen ympäristöön, vaan ongelmat voivat olla laaja-alaisempia. Maili Malin kirjoittaa Lastensuojelun käsikirjassa kouluikäisten nuorten syrjäytymiseen ajavista vaiheista, joita ovat vaikeudet kotona, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä. Hälyttävin vaihe on Malinin mukaan se, että nuori keskeyttää koulun tai laiminlyö koulutehtäviä. Näihin vaiheisiin juuri sosionomi voisi puuttua. Sosionomin työkenttänä voisi olla koti ja sosiaalinen ympäristö kouluympäristön lisäksi, jotka jäävät varjoon kuraattorin työssä että opetustyössä. Haetaanko ratkaisua liian kaukaa asioihin, vai onko työmalli jo eri projektien kautta kehitetty? Kuten sanontakin kuuluu, ”ei pyörää kannata uudelleen keksiä”. Mitä toisimme sosionomeina koulumaailmaan lisää? Kävimme haastattelemassa eräässä yksityisessä koulussa kasvatusohjaajaa, sosionomia, joka toimi kuraattorin työparina. Haastattelussa ilmeni, että sosionomin työ koulussa on erittäin arvokasta. Hän työskentelee nuorten keskuudessa välitunneilla ja koulun lähiympäristössä, jolloin hän on helposti lähestyttävissä. Hän pystyy myös puuttumaan erilaisiin kahinoihin heti ja näkee kiusaamistilanteet helpommin kuin kuraattori, joka työskentelee pääsääntöisesti omassa työhuoneessa yksilökeskusteluiden merkeissä. Oppilaalla ei tarvitse olla valmiiksi ongelmaa, jotta hän voi jutella sosionomin kanssa. Nuorelle kuraattorin lähestyminen voi olla iso kynnys, koska kuraattorilla harvoin on aikaa jutella pelkkiä kuulumisia, vaan kuraattorin luokse mennään ja varataan ongelman kanssa aika. Eikö olisi tärkeää, että nuorilla olisi enemmän turvallisia aikuisia, suojaavia tekijöitä, heidän elämässään? Syrjäänvetäytyvät ja hiljaiset oppilaat olisi mielestämme tärkeä kenttä sosionomin työlle koulussa. Hiljaiset ja ujot nuoret eivät välttämättä uskalla hakea itse apua. Niin sanottu etsivä työ kouluympäristössä olisi tärkeä työkenttä, jossa sosionomin ammattitaito olisi omiaan ja nuorten ongelmia voitaisiin yrittää havaita jo varhaisessa vaiheessa. Mervi Juusola kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 17.1.2014) siitä, että nuoret eivät itsestään syrjäydy, vaan heidät syrjäytetään. Juusola kirjoittaa myös siitä, kun nuori ei jaksa enää nousta sängystä ylös. Silloin on jo paljon nuoren elämässä ja syrjäytymisprosessissa ehtinyt tapahtua. Sosionomin ammattitaidolla voitaisiin vastata myös osallisuuden lisäämisen, tukemisen ja vahvistamisen tärkeyteen. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolakihan myös painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä. Sosionomi voisi työllään yhdessä koulukuraattorin ja muun opetuspuolen henkilöstön kanssa vastata osallisuuden toteuttamisen tavoitteisiin. Osallisuuteen kasvetaan ja kasvatetaan (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Meidän sosiaalialan ammattilaisten tulisi viedä koulusosiaalityön tärkeyttä eteenpäin ja saada levitettyä sosiaalialan osaamista niihin ympäristöihin, jotka ovat ihmisille luonnollisia ja työkentät pääsisivät laajenemaan virastojen ulkopuolelle, sinne missä apua tarvitaan! Puhutaan kuitenkin lapsista, jolloin on ensiarvoisen tärkeää saada paljon tukea varhaisessa vaiheessa, jotta saa hyvät eväät elämään. Sosionomi (ylempi AMK) opiskelijat Jaana ja Niina Aiheeseen liittyviä blogipostauksia löytyy alla olevien linkkien alta: Vihreät OutiAlanko Lähteet Helsingin Sanomat 16.8.2013, Verkkojulkaisu. Helsingin Sanomat 17.1.2014. Verkkojulkaisu. Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Malin, Maili. Kouluikäiset ja ehkäisevä työ. Lastensuojelun käsikirja. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. Ahonen, Riitta 2014. Ammattina kohtaaminen. Talentia. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti. Helsinki: Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.

Lue lisää

Auttaja ensin?
placeholder-image
15.6.2014
Sosiaalialan bloggaajat

Minna Ruotsalainen haastattelee Tays:in yleissairaalapsykiatrian perheterapeutti Susanna Mannersuota Tehy-lehdessä 1/2014. Mannersuon mukaan mitä vain voi sattua milloin vain ja kenelle tahansa. Tärkeintä auttamistyössä on, että välittämisen tunne ja läsnäolo välittyvät. Samat tunteet ja haasteet on läsnä työssäni matalan kynnyksen päivätoiminnassa Kontulan Symppiksessä. Työntekijöiden jaksamista voidaan ehkäistä vain tiedostamalla riskejä ja sijoittamalla auttamistyötä tekevien ihmisten hyvinvointiin. Kuinka voi auttaa, jos itse on avuntarpeessa? Empaattinen vuorovaikutus on lähtökohta sijaistraumatisoitumiselle. Kun kohtaa toistuvasti muiden ihmisten kärsimyksiä, se vaikuttaa hitaasti auttajan omaan kokemusmaailmaan ja sen liittää omaan sisäiseen tunteiden- ja tiedonkäsittelysysteemiin. Traagisten tarinoiden takia kokemus elämästä ja uskomukset ihmisistä alkavat vähitellen muuttua. Tätä muutosta ei voi auttamistyössä estää. On tärkeää huomioida, että se ei ole lähtöisin auttajan henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan työn sisällöstä. Ammatillisen toiminnan huomaa tällaisessa tilanteessa juuri siinä, miten auttaja pystyy käsittelemään näitä sijaistraumatisoitumisessa tulleita reaktioita. Päinvastoin epäammatillista käytöstä on se, että kieltää asiakastyön vaikutukset itsessä ja työyhteisössä. (Nissinen 2007, 140-141.) Auttajalla on riski väsyä Mannersuo toteaa: ”Tilanteet koskettavat usein, mutta se ei näy niinkään potilastyössä romahtamisena tai itkuun purskahtamisena. Joskus kyynel pilkahtaa väkisin silmänkulmaan. Työtä tehdään omalla persoonalla ihmisten hätähuutojen keskellä.” Tällöin auttajaa uhkaavat sijaistraumatisoituminen, myötätuntostressi ja uupumus. Omien rajojen vetäminen on välttämätöntä, sillä ylikuormittuneesta auttajasta ei ole kenellekään apua. (Ruotsalainen 2014) Kun päihdetyössä kohtaan usein äkillisiä kriisitilanteita, joihin liittyy paljon kärsimystä, kipua ja jopa kuolemia, on henkilöstön hyvinvointi turvattava. Päihdetyön asiakkaat tarvitsevat tukea kauhukokemuksissaan esimerkkinä väkivallan teot, itsemurhat, uudet diagnoosit. On luonnollista, että nämä tilanteet herättävät tunteita. Ruishalmeen & Saariston mukaan auttamistyötä tekevä työntekijä tuo auttaja-autettava-suhteeseen aina palasen omaa henkilöhistoriaansa. Syvästi eläytyvä ja empaattinen työntekijä saattaa helposti väsyä työroolissaan. Auttajan on tärkeää tunnistaa itsessään tapahtuvat psyykkiset reaktiot. Selkeä käsitys auttamisen mahdollisuuksista ja rajoista osaltaan mahdollistavat työssä jaksamisen ja työn mielekkyyden. Itsestään huolehtiminen ja omien rajojen tunnistaminen ehkäisevät työssä uupumista. Henkisesti vaativassa ja kuormittavassa työssä tukeudutaan usein työtovereihin. Työyhteisö pystyy usein tarjoamaan tilannetta ymmärtävää tukea. (Ruishalme & Saaristo 2007, 122-125.) Kun huolehdit itsestäsi, voit huolehtia myös muista Työssäni Kontulan Symppiksessä henkilöstön hyvinvointi on keskiössä. Kun henkilöstö voi hyvin, he jaksavat auttaa myös asiakkaita. Järjestämme tilaisuuksia tunteista keskustelulle ja lopetamme aina viikon epäammatilliseen purkuun, jonka tavoitteena on keskustella työssä heränneistä tunteista ja purkaa niitä. Tuolloin on tarkoitus riisua henkilöstöltä työrooli ja avata viikolla syntyneet tunnelukot. Tärkeässä roolissa työssäjaksamisen näkökulmasta ovatkin epäviralliset ja viralliset keskustelut työyhteisössä sekä luottamuksellinen työilmapiiri. Ne tukevat työssäjaksamista. Tärkeintä on järjestää aikaa tunteista keskustelulle, koska ilman aikaa, monet tunteet, joista on syytä keskustella jää keskustelematta. Auttajan hyvinvointi on turvattava, jotta autettavia voidaan auttaa. Työyhteisön on tärkeä auttaa auttamistyötä tekeviä ihmisiä. Näin varmistetaan se, että auttajat jaksavat auttaa ihmisiä tulevaisuudessa. Lähteet Nissinen, L. 2007. Auttamisen Rajoilla. Helsinki. Edita Prima Oy. Ruishalme, O. & Saaristo, L. 2007. Elämä satuttaa - Kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki. Gummerus. Ruotsalainen Minna. Tukena elämän varjoissa. perheterapeuttu Susanna mannersolan haastattelu. Tehy –lehti 1/2014.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset