Ihmisten peruspalvelujen kilpailutuksessa sivuutetaan ihminen?

Yksityiset palvelutuottajat työllistävät kuntaa vaikka mitään konkreettista ei vielä syntyisikään. Pelkällä kilpailuttamisella saadaan työtunteja kulumaan. Kun palvelu ostetaan yksityiseltä palveluntuottajalta, tulee tuottaja kilpailuttaa. Tulee etsiä kilpailun avulla parhaiten kunnan, eli ostajan kriteerit täyttävä taho. Tähän kaikkeen kuluu aikaa ja se vaatii huolellista työtä. Kilpailutuksen tekemiseen tarvitaan tietoa ja taitoa sekä kunnan ihminen tekemään se. Jotta on mahdollista tehdä paras ratkaisu, on asia tunnettava hyvin ja omattava tarpeeksi asiantuntemusta kilpailutustyön tekemiseen. Hyvä kysymys onkin, kenen kannalta ratkaisu milloinkin on paras? Kunnan, palvelun välittömän hyödyn saajan vai kenties läheisten kannalta? Tärkeintä on tuntea ja tietää päätöksen seuraukset tai vähintäänkin arvioida, miten tehty päätös mihinkin milloinkin vaikuttaa. Koti kilpailutettavana Mielestäni tärkein kriteeri, kun puhutaan omasta kodista, on ihmisen hyvinvointi. Kun on kyse vanhuksen kodista, on mielestäni tärkein kriteeri siellä asuvien ihmisten tyytyväisyys. Onko sitä mahdollista mitata etukäteen tai miten sitä voi mitata jälkikäteen kun tehdään kilpailutus. Miten ihmisen mielipidettä käytetään palveluntuottajan valitsemisen mittarina vai käytetäänkö edes. Kilpailutuksen perimmäinen syy pohjautuu oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Kaikilla kykeneväisillä ja alansa osaavilla halukkailla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus tarjota palvelua ja osallistua tarjouskilpailuun. Näin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekoittuvat mielestäni itsemääräämisoikeuteen ja kunkin oikeuteen asua omassa kodissaan omilla kriteereillään. Voiko vanhus asettaa kriteerit itse vai asettaako ne joku muu. Vanhusten koti Suomen Itärajalla tarjoaa tehostettua palveluasumista useammalle kymmenelle ihmiselle. Tämän palvelun tuottaja oli vielä vuoden vaihteessa valtakunnallisesti suuri yritys Mehiläinen Oy. Maaliskuun alussa kunnasta itsestään tuli palveluntuottaja. Mehiläinen avasi kyseisen hoivakodin vasta vuonna 2011 ja nyt se joutui luopumaan toiminnastaan kilpailutuksen seurauksena. Kilpailutukseen osallistui sellaisiakin tahoja, joilla ei edes ollut tarjota kyseistä palvelua. Mistä tämä kertoo, että näin tehdään. Osallistutaanko kilpailuun vääristä syistä vaikka ei oikeasti voitaisi. Kiteen hoitokoti Mehiläinen hävisi tässä tapauksessa tarjouskilpailun eikä kukaan toinenkaan pärjännyt kilpailussa. Lehdissä kirjoiteltiin huolesta ja vääryydestä, kuinka vanhukset saattaisivat menettää kotinsa ja joutuvansa muuttamaan kilpailun voittaneen organisaation tiloihin ja jopa maksamaan asumisestaan enemmän. Kaupunki kuitenkin pelasti tilanteen ja otti haltuun hoitokodin sellaisenaan, jonka seurauksena ihmisten koti säilyi, työntekijät ja tilat pysyivät samoina. Palveluntuottajaksi tuli kunta itse ja ihmisen kannalta ratkaisu oli paras mahdollinen. Yle uutisoi vuoden alussa aiheesta ja Kiteen hoivapalvelusta otsikolla ”Kiteellä uhkaa pakkomuutto – ikäihmiset hankintalain heittopusseina”, joka lietsoo pelkoa ja ilmaisee tyytymättömyyttä ihmisten puolesta sekä ottaa kantaa kilpailutuslakiin.  Jos asia todella olisi näin, voimmeko vain asiaa katsoa sivusta. Kitee teki hyvän ja oikeudenmukaisen päätöksen siirtymällä sivustaseuraajan roolista vastuunkantajaksi ja otti asiasta kopin itse. Tiedetäänkö kilpailutuksen kokonaiskustannukset ja vaikutukset?   Kaupungin näkökulmasta tämä sama prosessi on käyty lähimenneisyydessä ja vastaavanlaisia prosesseja on koko ajan käynnissä useita. Kuinka paljon kunnilla on varaa käyttää jatkuvaan kilpailuttamiseen virkamiestyövoimaa. Tässä tapauksessa kunta on nyt itse palveluntuottajana kunnes toisin päätetään. Eihän sitä tiedä, milloin joku kunnan virkamies päättää taas avata tapauksen uudelleen ja pyörä pyörähtää uudelleen käyntiin. Mitä nämä kaikki muutokset ja prosessit maksavat. Onko oletus, että kilpailuttamiseen järjestämiseen tulee olla aina varoja ja aikaa käytettävissä? Onko kilpailutuksen tekemiselle laskettu hintalappua? Siirtääkö kilpailutus todellisuudessa ratkaisun vain tulevaan, seuraavaa päätöstä odottamaan. Päivi Muranen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Kiteen kaupungin päätös. Verkossa.  Karjalaisen artikkeli kilpailutuksesta. Verkossa.  Yle uutisoi: ikäihmiset heittopusseina. Verkossa. 

Mitä mieltä on täyttää kaatopaikat käyttökelpoisella ruoalla?

Minua kauhistuttaa ja suututtaa ne valtavat määrät syömäkelpoista ruokaa, joka vuosittain menee kaatopaikalle, kun sioillekaan niitä ei enää saa tarjoilla.  Olen kuullut, että Euroopan työpaikkaruokaloiden yli jäävällä ruoalla voisi ratkaista nälänhädän Afrikassa. Näin yksinkertaista se ei tietenkään ole, mutta voisimme täällä hyvinvointivaltioissa hiukan miettiä omia käytäntöjämme, alkaen omasta jääkaapistamme. Ranska antoikin meille muille hyvän esimerkin muuttamalla lainsäädäntöänsä: Suuret supermarketit eivät saa enää tuottaa ruokajätettä! Jyväskylä mallina Suomessa Jyväskylän kaupunki on tehnyt uraa uurtavaa työtä ruokahävikin vähentämiseksi kaupungin eri toimipisteiden ruokaloissa. Kokeiluihin on lähdetty ennakkoluulottomasti ja osa niistä todettu käyttökelpoisiksi, osa taas ei edennyt kokeilua pidemmälle. Haasteita on ollut mm. lainsäädännön ja työpaikkaruokaloissa maksavien asiakkaiden vähenemisen vuoksi. Kouluissa on jouduttu miettimään myös oppilaiden turvallisuutta. Kuitenkin monissa muissa kunnissa on otettu mallia Jyväskylästä ja mm. Vantaa jakaa ylijäänyttä ruokaa ilmaiseksi. Jotkut kokevat ilmaisen tai halvan ruoan myymisen uhkaksi ja Jyväskylän seudulla yrittäjät ovatkin nousseet takajaloilleen. Kaupungin lakimies otti kuitenkin kannan, että hävikkiruoan jakaminen/myyminen ei kilpaile ravintolapalveluiden kanssa ja ei sen vuoksi myöskään vääristä kilpailua tai riko lakia. Helsingissä on yritetty seurata muiden jalanjäljissä Marraskuussa 2013 kaupunginvaltuutettu Petra Malin teki aloitteen ylijääneen kouluruoan kokeiluluontoisesta myymisestä tai jakamisesta Helsingissä. Aloitteen oli allekirjoittanut 55 muutakin valtuutettua. Aloitetta perusteltiin mm. ruokahävikin vähentämisellä (joka Malinin mukaan on Suomessa huimat 400 miljoonaa kiloa vuodessa) ja muiden kuntien onnistuneilla kokeiluilla. Hän vetoaa tekstissään myös Helsingin kaupungin omiin arvoihin: taloudellisuuteen ja ekologisuuteen. Kaupungille ruoka- ja siivouspalveluja tarjoava Palmian johtokunnalta pyydettiin lausunto asiasta, jossa ilmeni, ettei Palmia sinänsä vastusta asiaa, mutta näkee sen koskevan myös monia muita tahoja, kuten kouluisäntäpalveluja ja turvapalveluja. Huhtikuussa 2014 kaupunginhallitus päätti jättää aloitteen käsittelyn pöydälle jääden odottamaan lisäselvityksiä siitä, miten toiminta voitaisiin käytännössä järjestää. Vuoden 2014 syyskuun loppuun mennessä oli lisäselvitykset tehty ja kokeilu päätettiin aloittaa. Kokeilun tarkoitus oli kestää marraskuun 2014 alusta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun saakka. Palmia tiedusteli 29 toimijalta heidän haluaan ottaa ruoan jakelua vastuulleen ja lisäksi muutama toimija otti yhteyttä heihin oma-aloitteisesti. Näistä 14:lle lähetettiin tarkemmat tiedot eli toimintamallin kuvaus ja kaksi toimijaa ilmoittautuikin työhön. Toinen tosin joutui myöhemmin luopumaan ajatuksesta kuljetusongelmien vuoksi. Kokeiluun lähti lopulta siis yksi toimija, Herttoniemenrannan Asukastaloyhdistys Ankkuri ry ja ruoan lahjoittajaksi Herttoniemenrannan peruskoulu. Jään mielenkiinnolla jään odottamaan, mihin ratkaisuun Helsingin kaupunki päätyy kokeilun jälkeen. Olen vakuuttunut, että jos asiaa todella halutaan viedä läpi, se on mahdollista. Onhan se mahdollista myös muualla Suomessa. Eri asia on sitten se, löytyykö halukkaita toimijoita ruoan jakajaksi. Ruokaa ei kuitenkaan voi lastata auton takakonttiin ja sieltä käsin sitä jaella, vaan hygienialainsäädäntö on otettava huomioon. Järjestöillä ei välttämättä ole varaa tai riittävästi henkilökuntaa hoitamaan toimintaa asianmukaisesti. Haluan uskoa, että pilkuntarkassa sääntövaltiossamme ovat asenteet hiljalleen muuttumassa ja lukuisten määräysten ja ohjeiden sijaan alamme ajattelemaan maalaisjärjellä. Ehkäpä kymmenen vuoden kuluttua kaikki ylimääräinen ruoka saadaan hyötykäyttöön, eikä sitä enää kukaan kyseenalaista. Heta Niinimäki, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Vantaa myy ylijäämäkouluruoan. Verkossa. Ranska kielsi ruokajätteen poisheiton. Verkossa. Jyväskylä myy ylijäämäkouluruon. Verkossa.  Ylijäämäruoan myynti ei riko lakia. Verkossa. Helsingin kaupunginvaltuusto. Verkossa.

Espoo kehittää hyvinvointipalvelujen palvelutoria

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta pohjusti 14.4.2015 kokouksessaan investointeja vuosille 2016-2020. Yksi iso investointi koskee Länsimetron Matinkylän metroaseman välittömään läheisyyteen suunniteltua Ison Omenan/Matinkylän Palvelutoria. Palvelutorille on varattu toimitilat HUS laboratorioille, terveysasemalle, nuorisopoliklinikalle, neuvolalle, mielenterveyspalveluille sekä Kelalle. Metroaseman välittömässä läheisyydessä palvelee jo tällä hetkellä erilaisia yksittäisiä palveluntuottajia neuvolasta lastensuojelun avohuollon palveluihin. Yksi Suomen ensimmäisiä hyvinvointipalveluiden keskittymiä 90-luvun laman jälkeen oli EKSOTEn malli. EKSOTE on perustanut hyvinvointiasemat jo neljälle paikkakunnalle ja tulokset ovat olleet positiivisia. Myös Heinolassa päättäjät pysähtyivät miettimään ratkaisuja kasvaneille lastensuojelumenoilla. Heinola palkkasi kymmenen työntekijää ja tulokset ovat lupaavia. Miltei kaikki uutisoinnit, joita olen lisäresurssien ja ennaltaehkäisevien mallien tiimoilta lukenut, ovat säästäneet rahaa ja ennen kaikkea aikaa. Espoossa on viime vuosina siirrytty myös ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön malliin. Kaupunki on ajanut alas omia nuorisokotejaan ja perustanut niiden tilalle avohuollon tukitoimien tiimejä, jotka tekevät varhaisen vaiheen asiakastyötä perheiden kanssa. Keskimäärin asiakkuus kestää muutamia kuukausia ja tarvittaessa käytössä on esimerkiksi lyhytaikainen sijoittaminen laitokseen. Isoin säästö lienee kuitenkin henkisen tason säästöt; kun ongelmiin puututaan varhaisessa vaiheessa, asioiden korjaaminen on paljon helpompaa kuin tilanteessa, jossa perheessä on jo vakavia ongelmia. Varhainen tuki on asiakasta aktivoivaa työtä, sillä asiakkaan lähtökohdista on helppo puhua ja asiakas pystyy paremmin sanottamaan, mihin asioihin kaipaa apua ja tukea ja mitkä asiat arjessa onnistuvat. Palvelutori helpottaa arkea Erilaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistäminen saman katon alle ja hyvien kulkuyhteyksien päähän tuo asiakkaille tasa-arvoa ja palvelutori helpottaa arkea, sillä samalla käynnillä voinee hoitaa useamman eri tahon asioita. Itse toivoisin, että eri palvelut yhdistettäisiin myös sähköisen asioinnin kautta, jolloin vaikkapa neuvolan terveydenhoitaja voisi luvan kanssa käydä läpi avohuollon sosiaalityön muistiota asiakasperheen tapaamisesta. Varsinkin teini-ikäisillä lastensuojelun asiakkailla voi olla jo turtumista omaa elämää koskevan tiedon kertomiseen, sillä teini on saattanut olla tekemisissä kymmenien eri ammattilaisten kanssa; osa on vaihtunut työntekijästä toiseen ja osa on töissä toisen hallinnon alla. Kun asiakkuus yhdistettäisiin moniammatillisuuden nimissä myös sähköisellä puolella, kulkisi tieto eri toimijoiden välillä paremmin. Espoossa otettiin vuodenvaihteessa 2015 käyttöön Tajua mut! -liputusmalli, jossa eri lasten ja nuorten kanssa toimivat työntekijät ja harrastuksien vetäjät voivat ilmaista huolen lapsesta liputtamalla lapsen. Toivon, että tämä hanke tuo toimijoita paremmin yhteen ja perheet saavat entistä paremmin apua tilanteisiinsa. Satu Venhola, sosionomi ylempi AMK Lisätietoa: Espoon sosiaali- ja  terveyslautakunnan kokouspöytäkirja 14.4.2015. Verkossa. Mallia Eksote:sta. Verkossa. Matinkylän palvelutori. Verkossa. Mikkelin lastensuojelumenot. Verkossa. Säästö peruspalveluissa näkyy lastensuojelun budjetissa. Verkossa. Heinolan malli säästää rahaa: Verkossa. Espoon Tajua mut! –hanke. Verkossa. Photo by vharjadi