Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnon opiskelijoiden yhteisblogi Tilaa RSS-syöte

Onko työmarkkinoilla tilaa osatyökykyisille?
placeholder-image
28.3.2013
Sosiaalialan bloggaajat

Julkisuudessa on viime aikoina mietitty erilaisia ratkaisuja työvoiman riittävyyden, työurien pidentämisen ja työmarkkinoilla pysymisen turvaamiseksi. Näissä keskusteluissa on harvakseltaan näkynyt myös osatyökykyisten henkilöiden palkkaamiseen liittyviä ratkaisuja. Mutta kuka on oikeasti valmis palkkaamaan osatyökyisen tai jollain tavoin vajaakuntoisen työnhakijan? TE-toimistoissa oli vuonna 2011 yhteensä noin 93 000 vajaakuntoista työnhakijaa. Heistä työttömiä oli 68 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 23 000. Vajaakuntoisten työttömien työnhakijoiden diagnooseista tai vajaakuntoisuuden syistä merkittävimpiä olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ja mielenterveyden häiriöt. (Antila ym. 2013: 14.) Suomessa on siis melkoinen joukko työtä haluavia vajaakuntoisia tai osatyökykyisiä työnhakijoita, joiden on ilmeisen vaikea päästä työmarkkinoille. Esimerkkinä palveluyritykset, joista tutkimusten mukaan vain 2 - 4 prosenttia on palkannut fyysisesti vammaisen tai kehitysvammaisen henkilön tai mielenterveyskuntoutujan (Antila ym. 2013: 18).  Työllistymisen vaikeudesta kertoo sosiaali- ja terveysministeriön asettaman osatyökykyisten työllistymisen edistämisen toimintaohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö, joka julkaistiin 22.2.2013. Antilan ym. (2013:17–18) esittämissä tutkimuksissa ja selvityksissä tulee ilmi työnantajien perusteluja vajaakuntoisten ja osatyökykyisten työnhakijoiden vähäiselle rekrytoinnille. Työnantajien perustelut vähäiseen rekrytointiin liittyvät siihen, että em. ryhmistä rekrytointi voisi vaikuttaa yrityskuvaan tai työyhteisöön kielteisesti. Erityisen usein tämä arvio oli tehty selvitysryhmän mukaan psyykkisesti vajaakuntoisen henkilön työllistämisestä. Vajaakuntoisten rekrytointi koetaan haastavaksi, koska työnantajien arvioiden mukaan osatyökykyiset työntekijät vaativat enemmän aikaa työtehtävien suorittamiseen kuin muut työntekijät. Työnantajan on lisäksi vaikea arvioida työnhakijan pätevyyttä ja työnantajalle ei ole tarjolla riittävästi ohjausta, tukea ja neuvontaa työllistämiseen liittyvissä asioissa. Työnantajilla tuntuu myös olevan varsin vähän tietoa eri tukitoimista tai – rahoista, joita voisi hyödyntää palkkauksessa, esim. kyselyyn osallistuneista 60 prosenttia ei tuntenut palkkatukea. Huomioon kannattaa ottaa se, että suuri osa vastaajista ei katsonut myöskään tarvitsevansa lisätietoa vammaisen työntekijän työhön ottamisesta. Positiivisena asiana työryhmän muistiossa tuli esiin, että kun yrityksellä oli kokemusta työllistämisestä, arviot mm. työntekijän työssä suoriutumisesta, erityisjärjestelyjen tarpeesta ja työkyvyttömyyden riskistä olivat myönteisempiä kuin kokemusta vailla olevilla yrityksillä. (Antila ym. 2013: 18.) Työnantajien perustelut palkkaamatta jättämiselle kertovat mielestäni karua kieltä osatyökykyisten henkilöiden työllistymismahdollisuuksista. Asenteet ovat sillä tasolla, että pelätään palkata erilaisia työnhakijoita, koska se saattaa vaikuttaa kielteisesti yrityskuvaan. Missä ovat ajatukset ihmisten yhdenvertaisuudesta? Laissa on kyllä kirjattuna syrjinnän kielto eli, että ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella ja tätä pitäisi nimenomaan soveltaa myös, kun kyse on työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista, henkilöstökoulutuksesta taikka uralla etenemisestä (Yhdenvertaisuuslaki 2004/21 § 6, § 2). Harva työnantaja näyttää kuitenkaan olevan valmis kantamaan yhteiskuntavastuuta ja toimimaan uusien työntekijöiden palkkaamisen kohdalla yhdenvertaisuuslain periaatteita noudattaen. Tiedon vai halun puutetta? Ihmettelen, miksi työnantajat sanovat, että eivät tiedä tarpeeksi yhteiskunnan tarjoamista osatyökykyisten palkkaamiseen liittyvistä tukitoimista, mutta eivät kuitenkaan myöskään koe tarvitsevansa lisätietoa tarjolla olevista mahdollisuuksista. Osatyökykyisten henkilöiden palkkaaminen ei tässä suhteessa näytä olevan millään tavalla olennaista työnantajien mielestä. Yhteiskunnan tasolta on kyllä huolehdittu, että koulutusjärjestelmässä on tilaa kaikenlaisille oppijoille ja opiskelijoille. Suomessa on mahdollisuus opiskella ammattiin asti eritysopetuksen piirissä. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa oli vuoden 2010 tilastojen mukaan noin 4 155 opiskelijaa (OPM 2010). Tämän lisäksi opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa koulutuksessa on iso joukko opiskelijoita, jotka saavat erityisopetusta joko eriytettynä tai integroituna opetuksena. Näiden opiskelijoiden erityisen tuen tarve on pystytty huomioimaan koulutuksen poluilla, mutta missä on se ”erityinen työelämä”, johon he työllistyvät ammattiin valmistumisen jälkeen? He kilpailevat niistä samoista työpaikoista, kuin kaikki muutkin työnhakijat, ja lisäksi kohtaavat työnantajien ennakkoluulot ja -asenteet rekrytointitilanteissa. Yhdenvertaisuutta työmarkkikoille  Voisimmeko oikeasti alkaa ajatella, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja kaikilla tulisi olla oikeus työhön sekä tasavertaiseen osallisuuteen yhteiskunnassa. Työ ja ammatti ovat monelle meistä tärkeitä itsetunnon rakentajia ja tuovat tunteen yhteiskuntaan kuulumisesta. Miten voisimme mahdollistaa tuon tunteen kaikille sitä haluaville? Kulunut sanontakin kuuluu: ”Työ on parasta sosiaaliturvaa”. Miten saatamme osatyökykyiset ja vajaakuntoiset työnhakijat tuon sosiaaliturvan piiriin? Työmarkkinoille tarvitaan tilaa kaikenlaisille työntekijöille. Voisiko tulevaisuuden työelämässä monimuotoinen, erilaisista työntekijöistä koostuva, työyhteisö olla menestysvaltti eikä yrityskuvaan kielteisesti vaikuttava tekijä? Kristiina, sosionomi YLEMPI AMK-opiskelija Lähteet Antila Outi, - Kerminen, Päivi - Liski-Wallentowitz, Hanna - Nissinen, Pia - Paaermaa, Pekka – Tossavainen, Hanna - Tötterman, Patrik 2013. Osatyökykyisten Työllistymisen edistäminen. Toimintaohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:6. Opetusministeriö 2010. Ammatillisten erityisoppilaitosten ammatillisen peruskoulutuksen ja valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen järjestävät vuonna 2010.  Yhdenvertaisuuslaki 21/20.1.2004.

Lue lisää

Syrjäytymisen stereotypiaa
placeholder-image
28.3.2013
Sosiaalialan bloggaajat

Syrjäytymiskeskustelu on käynyt kuumana jo pitkään. Nimittäin tutkijoiden, opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, poliitikkojen ja journalistien toimesta. Nuorten ääni ei ole keskusteluissa juuri kuulunut, vaikka heistähän tässä on kyse. Siksi halusinkin antaa blogissa äänen itse asiantuntijoille, näille nuorille, joiden ääni ei kuulu heitä koskevissa keskusteluissa. Mitä aiheesta ajattelevat yhteiskunnan syrjäytyneen kriteerit täyttävät nuoret? Tätä selvitettiin Vamoksen starttivalmennusryhmässä kuuden nuoren paneelikeskustelun voimin. Mitä se surullisen kuuluisa syrjäytyminen sitten on? Kuka on syrjäytynyt? Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että syrjäytymistä sanana on vaikea määritellä, sillä sen alle niputetaan niin suuri joukko ihmisiä erilaisilla taustoilla. He kokevat, että narkomaaninuori, kotiin tietokoneen ääreen jumittunut nuori, välivuotta pitävä nuori, masentunut nuori ja työtön nuori on väärin lokeroida saman termin alle. Kuinka hyvin yhteiskunnan asettama tärkein syrjäytymisen kriteeri "koulutuksen  ja työelämän ulkopuolella" istuu esimerkiksi välivuotta pitäviin nuoriin? Linda: ”Syrjäytymistä sanana ei voi tarkkaan määritellä, koska ne, joita ajatellaan syrjäytyneiksi, jotka eivät ole koulussa tai töissä, heitä on monenlaisia. Esimerkiksi Itiksessä hengaava narkkari on eri asia kuin henkilö, joka pelaa tietokonepelejä kotona. Samoin kuin henkilö, joka pitää välivuoden, tai ei saa töitä, tai itsestä riippumattomasta syystä ei opiskele." Juha: "En välttämättä näe sitä niin, että jos ei opiskele tai ole töissä niin on syrjäytynyt. Enemmän ajattelen sen niin, että jos on kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, ei ole kavereita, ei töitä eikä koulua, niin se on pahempi juttu.  Syrjäytymistä on niin monenlaista, on narkkarit, on tietokoneen ääressä istujat.” Mediassa ja yleisessä keskustelussa puhutaan syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä. Suurin osa nuorista koki termin negatiiviseksi ja leimaavaksi ja yleisen mielipiteen olevan se, että syrjäytymisen syyt ovat omassa itsessä. Linda: "Syrjäytyminen sanana on huono, syrjäytetty olisi parempi, sillä syrjäytyminen johtuu usein itsestä riippumattomista syistä. Ärsyttää se, että ihmiset, joiden syrjäytyminen on oma valinta, rinnastetaan niihin, jotka ovat tilanteessa itsestä riippumattomista syistä. Tämä aiheuttaa sen, että ennakkoluulot heräävät myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka haluaisivat olla kiinni yhteiskunnassa mutta eivät pysty siihen.” Mirella: ”Mun mielestä syrjäytynyt sanana kuulostaa syyllistävältä, tulee olo, että on aina oma vika että on syrjäytynyt, vaikka se ei todellakaan aina ole.” Helsingin Diakonissalaitos julkisti maaliskuussa tutkimuksen syrjäytymiseen johtavista poluista. Tutkimuksen mukaan nuoria syrjäyttäviä tekijöitä ovat pallottelu palvelusta toiseen, kokemus siitä, että on ei-toivottu asiakas, yksinäisyys, koulukiusaaminen, masennus ja muut mielenterveysongelmat,  omanarvontunteen puute, luottamuspula auttajatahoihin, luottotietojen menetys, asunnottomuus ja kouluvaikeudet peruskoulussa. Poikkeuksen yleiseen keskusteluun tutkimus tekee siinä, että tuloksissa puhutaan vahvasti  syrjäytymisen sijaan syrjäyttämisestä. Tutkimuksessa tuodaan esiin se, että  syrjään saattaa jäädä avusta huolimatta. Yhteiskunnalla ja sen palveluilla on oma  roolinsa syrjäytymisessä. Tutkimuksessa esiin tulleet syrjäytymistä edesauttavat tekijät nousevat esiin myös näiden nuorten kokemuksissa. Mikko lopetti lukion kesken masennuksen takia, Juhan taustalla on koulukiusaamista, Lindalla on luottamuspula auttaviin tahoihin. Jokaisen palvelukaareen mahtuu useita erilaisia auttajatahoja, mutta siitä huolimatta jokainen seisoo yhä lähtöruudussa. Omanarvontunto on kokenut matkalla kolauksia. Juha: ”Joku tietty häpeän tunne kyllä liittyy syrjäytymiseen, itse häpesin sitä, että olen syrjäytynyt ja yritin kieltää sen. Tuntui, ettei mua hyväksytä omana itsenäni.” Jussi: ”Tuntui ihan, että oli eri persoona.” Tutkimuksen mukaan moni nuorista koki tulleensa pallotelluksi paikasta toiseen ja olleensa ei-toivottu asiakas. Yksilö nähdään ongelmanuorena, eikä nuorta ongelmien takana kyetä kohtaamaan aidosti. Kokonaisvaltainen auttaminen typistyy oireiden hoitamiseksi. Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että yleinen asenne syrjäytyneitä kohtaan on huono. Vaikka syrjäytynyt-termin käyttökelpoisuudesta ja leimaavuudesta on ollut puhetta, kokevat nuoret kuitenkin siihen liitetyn negatiivisuuden kiinnittyvän ensisijaisesti asenteisiin. Käsitykset vaikuttavat siihen, miten nuoreen suhtaudutaan ja miten hänet kohdataan. Joonas: ”Mun mielestä syyllistävyys on keskustelussa, ei sanoissa. Pitäisikö vaan puhua niin ettei syyllistetä? Asenne ratkaisee eikä sanamuotojen valinta.” Mikko: ”Vaikka tähän keksittäisiin joku uusi sana, niin siihen nopeasti keskustelussa liitettäisiin samat merkitykset kuin syrjäytymiseen. Se ei tuu sanasta, se tulee ihmisistä, kun ne tietyt asiat liitetään tiettyyn sanaan. Asenne on ihmisissä, ja sanan negatiivinen kaiku tulee ihmisistä ja kulttuurista, eikä siitä varsinaisesta sanasta.” Miten asenteita sitten voi muuttaa? Hyväksi keinoksi asenteiden muuttamiseen nuoret kokivat avoimuuden, syrjäytymisestä puhumisen ja syrjäytymisen eri muotojen tekemisen tutuksi ihmisille. Juha: ”Jos ei lähipiirissä ole ketään [syrjäytynyttä] ei ihmiset ymmärrä välttämättä mitä syrjäytyminen on. Pitäisi ehkä valistaa enemmän ihmisiä siitä, mistä eri syistä ihmiset on ajautuneet siihen tilanteeseen.” Linda: ”Ihan sama kaikissa muissakin asioissa, joita ei tunne tai ei tiedä, niin  niistä muodostaa itse jonkun mielikuvan. Yks olisi se, että ihmiset pystyisivät  avoimesti kertomaan siitä, että olen ollut tai olen syrjäytynyt. Se jos ihmiset puhuu anonyymeina, voi olla tietty ihan hyvä, mutta siitä tulee mieleen, että miksi siitä ei voi puhua omalla nimellä ja naamalla, että siinä on jotain outoa tai  hävettävää, joka taas ylläpitää sitä leimaa. Ihmisten pitäisi tajuta, että se syrjäytynyt on ihan tavallinen tyyppi, se voi olla kuka tahansa, minkä tahansa näköinen ja mistä yhteiskuntaluokasta vaan, että ei syrjäytyneelle ole stereotyyppiaa.” Joonas: ”Ehkä syrjäytymisestä pitäisi vaan puhua, miten muutenkaan ne asenteet muuttuisi.” Niin. Pitäisikö asenteiden muuttaminen aloittaa meistä jokaisesta itsestämme? Meidän asiakkaidemme luottamuspulasta kärsivien auttavien tahojen tulisi katsoa peiliin ja pohtia omaa asennettamme syrjäytymiseen ja tapaamme kohdata nuori. Painetaan nuoria syrjäyttävät tekijät mieleemme ja kiinnitetään entistä paremmin huomiota nuoren auttamiseen näissä asioissa. Noudatetaan nuorten neuvoa asenteiden muuttamisesta ja puhutaan. Puututaan keskusteluun, puhutaan syrjäytymisestä ja sen erilaisista syistä, annetaan myös nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Eräs nimeltä mainitsematon eduskuntapoliitikko kuultuaan syrjäytyneiden lukumäärän totesi, ettei hän kyllä usko siihen, että syrjäytyneitä voisi olla näin paljon, kun ei niitä missään näe. Huolehditaan yhdessä siitä, että jatkossa näkyy. Ja kuuluu. Eeva Piha, Sosionomi YLEMPI AMK-opiskelija Helsingin diakonissalaitoksen artikkeli

Lue lisää

Stereotyyppiset mediakuvastot sulkevat maahanmuuttajia kotoutumisen ulottumattomiin
placeholder-image
28.3.2013
Sosiaalialan bloggaajat

Kiukusta jäykkänä seuraan YLE:n iltauutisia. Uutisissa kerrotaan maahanmuuttajista, joita ei Helsingin maistraatissa merkitä väestötietojärjestelmään, koska heillä ei ole henkilöllisyystodistusta tai heidän henkilöllisyyttään ei voida varmentaa. Ilman rekisteröintiä he eivät voi saada esimerkiksi KELAn tukia tai pankkitiliä. Uutisessa kuvataan kadulla ja kauppakeskuksessa liikkuvia ihmisiä, jotka ovat ulkonäöltään tummaihoisia. YLE:n uutisissa näytetään myös kuvaa Oulun vastaanottokeskuksen ryhmästä, jossa joukko miehiä opettelee suomen kieltä. Uutiseen on haastateltu kahta asiantuntijaa, mutta kumpikaan heistä ei ole maahanmuuttaja. Ei voi olla totta, ajattelen. Uutisten kuvamateriaalissa esiintyvät henkilöt ovat helposti tunnistettavissa, vaikka pyrkimys onkin ollut kuvata heitä takaapäin. Ovatko nämä henkilöt ns. paperittomia? Entä ihmiset vastaanottokeskuksessa? Tiesivätkö he antaessaan lupaa (onhan sellainen?) kuvaamiselle, että kuvamateriaali linkitetään uutiseen, jossa kerrotaan ihmisistä, joilla ei ole henkilöllisyystodistusta? Pohdin mielessäni, että tilanne on aivan sama, kuin oma kuvani liitettäisiin (ilman lupaani) uutiseen, jossa kerrotaan naisten aborteista tai ehkäisystä… Media luo sisältönsä kautta arjen kansalaisuuden rakenteita. Se pystyy näkökulmia rajaamalla ottamaan mukaan, mutta myös sulkemaan ulkopuolelle ihmisiä. Tutkimuksissa ja maahanmuuttajien omissa kokemuksissa toistuvat ajatukset siitä, että median kuvasto on hyvin usein negatiivista, ongelmapainotteisesti tai stereotyyppisesti monikulttuurisuutta kuvaavaa. Juha Siitosen mukaan voimaantumista mahdollistava konteksti on turvallinen ja arvostava. Kotoutuminen puolestaan on niin Suomen lain kuin tutkimustenkin mukaan kaksisuuntaista – siihen vaikuttavat maahanmuuttajien sopeutumisen lisäksi valtaväestön asenteet. Myös yhteiskunnan tulee pystyä kehittymään sen väestöryhmien jäsenten muuttuessa. Vastavuoroista luottamusta pystyy rakentamaan pyrkimällä löytämään vahvuuksia ja ihmisryhmiä yhdistäviä asioita. Onnistuneeseen kotoutumisilmapiiriin voidaankin ajatella kuuluvan maahanmuuttajien arvostaminen. En pysty ymmärtämään, miksi monikulttuurisuuden uutisointi nostaa usein esille vain monikulttuurisuuden haasteita. Ongelmiin keskittyminen rakentaa harvoin luottamusta valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Sari Pietikäisen mielestä vähemmistöryhmien oma media voi olla tapa voimauttaa yksilöitä ja yhteisöjä. Omalla kielellä tuotettu materiaali internetissä tai radiossa voi toimia yhteisöllisen identiteetin rakentajana. Oman kielen kautta ihminen tulee näkyväksi ja osalliseksi yhteiskunnassa ja yhteiskunnasta. Oma media voi olla myös mahdollisuus rakentaa dialogisuutta valta- ja vähemmistöryhmien välillä. Nuoret elävät 2010-luvulla mediassa ja mediasta. Maahanmuuttajanuoret samastuvat malleihin, joita he mediassa (internet, uutiset, elokuvat, tv-sarjat, ajankohtaisohjelmat, mielipidekirjoitukset) havainnoivat. Myönteisten roolimallien esille nostaminen on tärkeää, sillä nuoret pyrkivät löytämään itseään seuraamalla mediaa ja henkilöitä, jotka he kokevat olevan itsensä kaltaisia. Ei ole siis merkityksetöntä, millaista samastumismallia heille mediassa tarjotaan. Mediassa esiintyvät työssäkäyvät ammattilaiset ja elämässään menestyneet maahanmuuttajat voivat kannustaa nuoria pyrkimään elämässään eteenpäin: opiskelemaan ja hakeutumaan työmarkkinoille. Heidän esimerkkinsä luo nuoriin tulevaisuuden uskoa. Millä tavalla erilaisessa kotoutumisen vaiheessa olevat maahanmuuttajat näkyvät mediassa? Kuinka usein he osallistuvat ajankohtaisohjelmiin tai saavat tekstejään julkaistuksi mielipidesivuilla? Suomeen muuttaneet yksilöt ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jossa on mukana eri-ikäisiä, eri syistä Suomeen muuttaneita, eri uskontoja ja kansallisuuksia edustavia ihmisiä. He voivat olla Suomessa jo pitkään asuneita Suomen kansalaisuuden saaneita työssä käyviä ihmisiä sekä ihmisiä, jotka ovat vastikään Suomeen tulleita. Ei siis ole perusteltua, että heidät esitetään mediakuvastoissa stereotyyppisesti, esimerkiksi niin, että yksi maahanmuuttaja valitaan mielipiteineen edustamaan koko vähemmistöryhmää tai että nuorisolle suunnatuissa tv-sarjoissa on ”se yksi pakollinen” stereotyyppisesti käyttäytyvä tai ulkonäöltään muista erottuva vähemmistöedustaja. Maahanmuuttaja saattaa hyvin usein kokea yhden esitetyn, tiettyyn kulttuuriryhmään kohdistuvan uutisen leimaavaksi. Tämä kokemus helposti kumuloituu yksilön kokemusmaailmassa. Median tuottamat stereotyyppiset mallit maahanmuuttajista ovat omiaan luomaan vähemmistöryhmässä kokemusta ulkopuolisuudesta. Valtaväestölle ne antavat luvan suhtautua vähemmistöihin yleistäen. ”Meidän” ja ”muiden” sijaan median tehtävänä olisi kuitenkin synnyttää kuvaa suomalaisuudesta, johon mahtuvat kaikki täällä asuvat ihmiset. Maahanmuuttajia koskevassa ongelmakeskeisessä keskustelussa saattaa riskinä olla myös itseään toteuttava ennuste. Maahanmuuttajatausta ei itsestään selvästi johda esimerkiksi työllisyyshaasteisiin. Kotoutumisesta käydyssä keskustelussa tulisi muistaa, että kotoutuminen on yksilöllinen ja hyvinkin pitkäkestoinen prosessi. Maahanmuuttajat ovat usein parhaassa työiässä olevia koulutettuja ihmisiä, joilla on paljon voimavaroja yhteiskunnassa hyödynnettäväksi. Siksi maahanmuuton mukanaan tuomien haasteiden sijasta olisikin tärkeää keskustella maahanmuuton eduista. Kotoutumislain tarkoituksena on tukea ja edistää maahanmuuttajan kotoutumista sekä mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Lain tavoitteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen sekä myönteinen vuorovaikutus eri väestöryhmien kesken. Medialla on valta ja vastuu käsitysten tuottamisessa. Osa myönteistä vuorovaikutusta on se, että valtaväestön pääosin ylläpitämät mediat nostaisivat positiivisia asioita monikulttuurisuudesta sekä valtaväestön ja vähemmistöjen välisistä kohtaamisista esille. Halutaanko yhteiskunnassa median kautta yhä edelleen luoda kuvaa, että maahanmuuttajat ovat ja tulevat aina olemaan ”ulkopuolisia” suomalaisessa yhteiskunnassa, vai olisiko jo aika päästää heidät olemaan näkyvästi osa meitä? Eri väestöryhmien keskinäinen kanssakäyminen on yksi demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan tunnusmerkeistä. Myönteinen asenne maahanmuuttajia kohtaan helpottaa uusien tulijoiden asettumista Suomeen. Siksi myös mediassa pitäisi pyrkiä moninaisempien kuvastojen luomiseen. Ne voivat rakentaa kuvaa monimuotoisesta suomalaisuudesta, johon kaikilla on mahdollisuus identifioitua. Miten me sosiaalialan ammattilaisina voimme huolehtia ja edistää positiivista monikulttuurisuusdiskurssia? (Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, minun ei olisi edes pitänyt tätä kannanottoa kirjoittaa. Parhaimmassa tapauksessa kirjoittajana olisi toiminut kokemusasiantuntija. Minä valtaväestön edustajana tuon esille aina vain välittynyttä tietoa, joka ei ole omakohtaista ja siten täysin aitoa.) Onneksi on myös onnistuneita tarinoita. 1.11.2012 Helsingin Sanomat uutisoi otsikolla Osuuskunta tuo työtä naisille turkulaisesta Golden Daisy -osuuskunnasta, jonka kautta maahanmuuttajanaiset ovat onnistuneet työllistämään itse itseään. Artikkelin onnistunut valokuva hymyilevästä Miatta Sansonista sekä tekstin kautta välittyvä positiivisuus vakuuttavat lukijan monikulttuurisuuden hyödyistä. Hymyillen Sanso toteaa, että ”Hyvä työpaikka tarkoittaa sitä, että on hyvä elämä”. Satu Kinnunen, Sosionomi YLEMPI AMK-opiksleija Lähteet Laki kotoutumisen edistämisestä. Nikunen, Kaarina 2012: Sukupuolittuneet mediakuvastot ja ylirajainen kokemus maahanmuuttajanuorten arjessa. Teoksessa Keskinen, Suvi – Vuori, Jaana – Hirsiaho, Anu (toim.): Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. 155-173. Osuuskunta tuo työtä naisille. Helsingin Sanomat 1.11.2012. Shildt, Mari. Verkkodokumentti. Pietikäinen, Sari 2006: Mahdollisuuksien media. Saamen- ja venäjänkieliset tiedotusvälineet yhteisöjensä voimavarana. Teoksessa Martikainen, Tuomas (toim.): Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. 212-236. Siitonen, Juha 1999: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto. Oulun opettajankoulutuslaitos. Väitöskirja. Oulu. Sisäasiainministeriö 2013: Maahanmuuton tulevaisuus 2020. Työryhmän ehdotus. Helsinki, Sisäasiainministeriö, Maahanmuutto. Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2013. Julkaisupäivämäärä 30.01.2013. Verkkodokumentti. Säävälä, Minna 2009: Naisia kotoutumassa Eurooppaan. Vertailevan Femage-hankkeen loppuraportti. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 35/ 2009. Helsinki. YLE:n Uutiset, 18.3.2013. klo 20.30. TV-Uutisten otsikko: Viranomaiset, yhdenvertaisuus. Tekstilinkin otsikko: Ulkomaalaisia kohdellaan maistraateissa eri tavoin – lainmuutosta ei luvassa. Verkkodokumentti.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset