Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnon opiskelijoiden yhteisblogi Tilaa RSS-syöte

IHAN KUIN MEITÄ EI OLISI! -sosionomi (Ylempi AMK) osaaminen
6.4.2013
Sosiaalialan bloggaajat

Tapahtui oikeassa elämässä: Sosionomi (AMK) työskenteli muutamia vuosia sitten yhdessä pääkaupunkiseudun kunnista aikuissosiaalityöntekijänä kahdessa eri sosiaalikeskuksessa, kaksi noin vuoden mittaista jaksoa. Hän oli julkisessa keskustelussakin paljon puhuttu ja parjattu epäpätevä sosiaalityöntekijä. Sosionomi (AMK) siirtyi kyseiseen tehtävään suoraan valmistuttuaan ja koki, että pääsi työhön sisään nopeasti ja kykeni toimimaan asiakaslähtöisesti, sensitiivisesti sekä lain pykälät huomioiden. Hän sai siitä myönteistä palautetta niin asiakkailta kuin esimiehiltäkin. Jatkuvasti, yleisen ilmapiirin vuoksi, hän kuitenkin tiedosti olevansa epäpätevä. Tähän vaikutti se, että työsuhdetta määräaikaisena jatkettiin pätkittäin, jos pätevämpiä, kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei sattunut olemaan. Epäpätevyys näkyi tietysti myös alennuksena palkassa. Tämän lisäksi työyhteisöstä löytyi aina joku aktiivinen ja ”muodollisesti pätevä” sosiaalityöntekijä, joka piti huolta, että sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneet kuuluivat alempaan kastiin ja heidän olemassaolonsa sosiaalialan kentällä oli suuri epäkohta. Toisaalta kunnassa ei myöskään otettu kuuleviin korviin epäpätevien työntekijöiden ehdotuksia siitä, että täydennyskoulutusmahdollisuuksilla sitoutettaisiin työntekijöitä, parannettaisiin työhyvinvointia ja kohennettaisiin työn laatua varmasti myös tukea saavien asiakkaiden mielestä.  Ilman muuta on selvää että asiakkaalla on oikeus laadukkaaseen ja asiantuntevaan tukeen, riippumatta siitä minkälainen koulutustausta hänen työntekijällään on. Viimeiseksi jääneessä aikuissosiaalityöntekijän viransijaisuudessa sosionomi (AMK) kohtasi jotain sellaista, minkä jälkeen hänen ylpeytensä ei enää sallinut jäädä kärkkymään pätkätyösuhteita epäarvostavassa ilmapiirissä. Viereisessä työhuoneessa työskentelevä kollega, joka myös oli sosionomi (AMK) ja hoiti työtään mallikelpoisesti, ei saanut jatkaa tehtävässään, koska juuri tuolloin hänen työsuhteensa ollessa katkolla, paikkaa haki tohtoriksi asti väitellyt, siihen asti tutkimustyöhön keskittynyt sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä aloitti aikuissosiaalityöntekijänä ja perehdytysjakson jälkeen ryhtyi ottamaan vastaan asiakaspuheluita puhelinaikoina. Toisen tällaisen puhelinajan jälkeen kyseinen, muodollisesti pätevä sosiaalityöntekijä tuli sosionomi (AMK):n huoneeseen itkien ja kysyi: ”Tällaistako tämä työ oikeasti on?”. Kyseinen työntekijä jaksoi tehtävässään kaksi kuukautta, jonka jälkeen irtisanoutui ja lähti pois. Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehdoista käytiin syksyllä 2012 vilkasta keskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa. Pentti Rauhala (HS Mielipide 13.10.12) nosti aiheellisesti esiin sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen aseman työelämässä ja kyseenalaisti, miksi edes ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei anna kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtäviin. Kun tätä keskustelua on käyty, onko kukaan ollut kiinnostunut perehtymään minkälaista ammattitaitoa ja osaamista ammattikorkeakoulututkinto, myös ylempi, uudempana koulutusväylänä sosiaalialalla antaa? Ammattikorkeakoulutus vastaa nimenomaan tämän päivän työelämän muuttuneisiin tarpeisiin ja mielestämme sen ehdottomia vahvuuksia sosiaalialalla on muun muassa se, etteivät asiakkaat ja heidän todellisuutensa ole kenellekään vastavalmistuneelle sosionomi (AMK):lle vieraita. Kunta-alan ehdotus kelpoisuusehtojen avaamisesta (HS Uutiset 12.10.12) onkin mielestämme kannatettava. Meitä sosiaalialan ammattikorkeakoulutettuja, sekä sosionomi (AMK) että ylemmän (AMK) -tutkinnon suorittaneita kyllä löytyy ja monet meistä työskentelevät ylikoulutettuina tehtävissä, joissa meidän ei katsota olevan uhkia nykyisille muodollisesti päteville toimijoille. On merkillistä että sosionomi (AMK) -tutkinnon laajuus 210 op + sosionomi (YAMK) -tutkinnon 90 op eivät riitä täyttämään kelpoisuusehtoja, jotta voisimme toimia pätevinä sosiaalityöntekijöinä. Lisäksi vaaditaan pääaineen laajuisia yliopistotasoisia opintoja sosiaalityöstä. Aikamoista. Opintojen lisäksi meille on jokaiselle kertynyt vähintään vaadittavat kolme vuotta työkokemusta alan töistä alemman ja ylemmän tutkinnon suorittamisen välissä. Kokemuksemme on, että Talentia (HS Uutiset 12.10.12) sen enempää kuin Lastentarhanopettajaliittokaan ei aja meidän sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen asioita pitäessään kiinni tiukoista kelpoisuusehdoista ja pyrkimyksistään tiukentaa niitä vielä lisää. Seuraavatko nämä ammattiliitot todellisuudessa tämän ajan työelämän vaatimuksia, vai pitävätkö ne itsepintaisesti lähinnä kiinni periaatteesta ”ei meidän hiekkalaatikolle”? Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki (HS Uutiset 12.10.12) kommentoi Kunta-alan ehdotukseen kelpoisuusehtojen avaamisesta, että ”Kentällä ollaan niin kovan paineen alla, että tällaiset puheet ovat vastuuttomia.” Onko yhtään mietitty työn vaativuuden lisäksi, mistä tällaiset paineet saattavat johtua? Voisiko yksi paineita lisäävä ja työhyvinvointia haittaava tekijä olla juuri tämä ammattiliittojen ajama reviiriajattelu työpaikoilla? Kuka itseään kunnioittava sosiaalialan ammattikorkeakoulutettu oikeasti viihtyy työpaikalla, jossa arvostus on tämän kirjoituksen alussa kuvatun kaltaista? On faktaa että työntekijöiden suuri vaihtuvuus on raskasta niin työyhteisöille kuin yksittäisille työntekijöillekin. Myös luottamuksellisen asiakassuhteen syntyminen vaatii pysyvyyttä. Tällaisessa ristiriitaisessa työtilanteessa on vaikea panna parastaan ja kokea tekevänsä laadukasta työtä, saati sitten toimia asiakaslähtöisesti asiakassuhteiden jatkuvuus turvaten. Olisiko aika horjuttaa kelpoisuusehtojen vanhoja rakenteita ja katsoa mitä uutta, hyvää ja työyhteisöjä rikastavaa ammattikorkeakoulutuksella on sosiaalialalle annettavana? Nykyinen laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuksista tuli voimaan vuonna 2005, mutta meitä ei ole huomioitu tai edes mainittu siinä mitenkään. Toivoisimme että yliopisto- ja sosionomi (YAMK) tutkinnot rinnastettaisiin arvoltaan ja palkkaukseltaan samantasoisiksi, kuten niiden opintomäärätkin ovat. Tehtävärakennetta tulisi uudistaa, jotta molempien tutkintojen erityisyys tulisi parhaiten hyödynnettyä rinnakkain. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (YAMK) -opiskelija Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lue myös Sirkka Rousun blogi sosiaalialan ylemmän tutkinnon osaamisesta ja kelpoisuudesta

Lue lisää

Ylemmän amk-tutkinnon tuottama osaaminen käyttöön
placeholder-image
28.3.2013
Sosiaalialan bloggaajat

Tutkinto, jolla on lisäarvoa? Meissä sosiaalialan ammattilaisissa on käsittämätöntä voimaa ja tahtoa vastata työelämän mitä monimutkaisimpiin haasteisiin! Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon omaava henkilö hallitsee laaja-alaiset oman alansa erityisosaamista vastaavat käsitteet. Hän osaa monipuolisesti ja tavoitteellisesti arvioida ja kehittää asiantuntijuuttaan. Tutkinnon suorittanut kykenee ratkaisemaan vaativia ongelmia tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Lisäksi hän kykenee johtamaan ja kehittämään monimutkaisia ennakoimattomia ja uusia strategisia toimintoja sekä osaa luoda verkostoja ja kumppanuuksia. Yamk- sosionomin työskentelyä ohjaa jatkuva oppimisvalmius. Yamk- tutkinto kuin kuuma peruna Opiskelemme molemmat tällä hetkellä työn ohella sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Metropolia ammattikorkeakoulussa. Työssämme sekä työpaikkailmoituksia selaillessamme olemme huomanneet, että ylemmän ammattikorkeakoulun tuottama pätevyys on kuuma peruna. Olemme pohtineet, mikä on sosiaalialan ylemmän amk- tutkinnon omaavan ammattilaisen asema työmarkkinoilla. Koulussamme tutkinnon tärkeys tunnistetaan – toivomme myös, että työnantajat arvostavat ylemmän amk -tutkinnon suorittamista ja osoittavat sen enenemässä määrin rekrytoinnissa sekä palkkauksessa. Mietimme, mitä käytännön hyötyä ja muutoksia tutkinto tuo meille sosionomeille muuta kuin opiskelun ilon sekä oman pätevyyden tunteen vahvistamisen. Tutkinto on kallis yhteiskunnalle, joten haluamme olla hyödyksi työelämän muuttuvissa haasteissa. Haluamme enemmän tunnustusta ja arvostusta tutkinnolle. Tulevaisuuden roolimme työkentillä? Työskentelemme varhaiskasvatuksen ja peruskoulun piireissä. Olemme miettineet tutkinnon suorittaneen sosiaalialan ammattilaisen työmarkkina-aseman lisäksi myös rooliamme työkentillä. Miten yamk- tutkinnon omaavan henkilön rooli löytyy työelämässä? Muuttuuko roolimme työpaikoilla valmistuttuamme? Itse olemme tietämättömiä ja huolissamme asiasta. Peruskoulun puolella tutkinto tuo kertaluonteisen 150 euron lisäbonuksen – ja samat hommat jatkuu. Varhaiskasvatuksessa puolestaan saat jatkaa tutulla lastentarhanopettajan pätevyydellä, jonka olet jo saanut suoritettuasi sosionomin perusopinnot. Sosionomien roolin löytäminen työelämässä oli pitkä prosessi. Emme halua, että käymme tuon saman polun tämän tutkinnon kanssa. Siltä kuitenkin näyttää. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto käynnistyi kokeiluna jo vuonna 2002 ja vakinaistettiin lailla 2005.  Nyt olemme jo vuodessa 2013 ja asiat junnaavat edelleen paikoillaan. Emme hyväksy tätä! Pohdimmekin, onko tutkintomme varsin tuntematon suurelle yleisölle? Voiko vika olla tiedottamisessa tai tutkinnon markkinoinnissa? Yksi syy, miksi haimme opiskelemaan oli halu kehittyä sosiaalialan ammattilaisena vastaamaan muuttuviin työelämän haasteisiin. Yamk- tutkinto oli meille luonnollinen jatko-opintovaihtoehto oman osaamisemme kehittämiseksi. Ennen opiskeluiden aloittamista meillä oli jo kertynyt tarvittavat kolme vuotta työkokemusta sosiaalialalta. Meillä on näkemystä tämän hetken työelämän tarpeista. Jatkuva vuoropuhelumme opiskeluiden sekä työpaikkojemme kanssa mahdollistaa parhaimmalla tavalla työelämän kehittämisen. Lukuisat oppimistehtävät ja tutkinnon opinnäytetyö linkittyvät vahvasti työelämään. Ellei yamk- osaajan roolitus ja työnkuva selkiydy, mitä lisäarvoa kehittynyt osaamisemme tuottaa yhteiskunnalle? Leni Pennanen ja Sanna Välimäki, sosiaalialan ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita

Lue lisää

Arki lapsenkengissä?
placeholder-image
28.3.2013
Sosiaalialan bloggaajat

”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri…” Leevi and the Leevings -yhtyeen Onnelliset –kappaleen kodinkoneet ovat jo out taulutelevisioiden ja älypuhelimien aikakaudella, mutta itse kappaleen sanoma ei ole todellakaan vanhentunut. Monessa perheessä myös lapsille on tullut tutuksi aikuisten luoma käsite laatuaika, jolla todellisuudessa tarkoitetaan yhteisen ajan hyvittämistä lisäämällä arkeen elektroniikkaa ja ohjelmoitua tekemistä. Tuntuu, että yhteiskuntamme elää globaalin kehityksen huumassa ja asioita tarkastellaan lähinnä talouden kasvun näkökulmasta, jolloin hyväksynnän saaminen kytkeytyy yhä enenevässä määrin materiaaliin. Eikä ihme, kun trenditietoinen ja tehokas bisnespolitiikka on napannut kiltin ja vastuuntuntoisen sosiaalipolitiikan talutushihnaansa. Uuden Noste –lehden päätoimittaja Ilkka Karisto kuvaakin osuvasti blogikirjoituksessaan (linkki alla), miten sosiaali- ja terveysalan uutisoinnissa menetetään kosketus tavalliseen arkeen, kun ihmisten ilot ja surut muutetaan mitattavaan muotoon sopimusohjausmalleiksi, järjestämisvastuiksi ja palvelutuotannon tulosohjaukseksi eri hallinnon portailla. Ollaankohan näillä pitkillä portailla tehty hyppäys lapsenkengistä liian suurin saappaisiin talouskasvun tavoittelun huumassa ja unohdettu ne todelliset arjen kohtaamiset, joissa tällä alalla tulos tehdään. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula heittää ilmoille blogitekstissään lapsi joustaa – talous kasvaa? (linkki alla) olennaisen yhteiskunnallisen huolen siitä, väheneekö perheiden onnellisuus, kun talouskasvun tavoitteluun pyritään kannustamalla vanhemmat yhä aiemmin töihin esittämällä kotihoidon tukikauden lyhentämistä. Äidit töihin –ajankohtainen keskusteluilta Yle tv2 26.2.2013 pureutui tähän kysymykseen, ja jo nimessään provosoiden asetti arvolatauksen talouden ja tehokkuuden maailmasta, jossa lastenhoitoa kotona ei tunnusteta työksi. Voidaan kysyä, että arvostetaanko lapsuutta ylipäätään ja onko Yk:n lapsen oikeuksien sopimuskin jo vähän old school –henkinen, kun talouden logiikka ohjaa Aulan sanoin ajattelemaan lapsia tulevaisuuden yhteiskunnan ”raaka-aineina”. Tämä ajankohtainen keskustelu perhepoliittisista linjauksista herätti minut, koska materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelun heijastuminen vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen on asia, joka näkyy työssäni lastentarhanopettajana selvästi aiempaa enemmän. Vaikka fyysiset resurssit perheessä lapsen tarpeisiin nähden ovat riittävät, saattavat läheissuhderesurssit olla niukat ja suotuisa varhainen vuorovaikutus kärsiä kaiken hektisyyden keskellä. Isossa lapsiryhmässä vietetyn pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsen kilpailu aikuisen huomiosta jatkuu kotona kilpailuna vanhemman aidosta läsnäolosta. Kysymys varhaiskasvatuksesta ja lapsen edusta sivuutettiin Äidit töihin -keskusteluillassa lähes täysin, vaikka tosiasia on se, että yhä pienempiä lapsia on päivähoidossa yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä, jos kotihoidon tukikautta lyhennetään. Perhepalvelujärjestelmän uudistamisessa tulisikin huomioida perhe kokonaisuutena ja nähdä, että lapsen edun turvaaminen vanhempien joustavan töihin paluun yhteydessä vaatii myös panostusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen samassa suhteessa entistä enemmän. Toivonkin todella, että varhaiskasvatuslakiesitys vihdoin etenee ja muutokset siihen suuntaan, että yhteiskunnassamme ymmärretään päiväkodin ydintehtävä vanhempien töihin pääsyn turvaamisen sijaan lapsen oikeutena saada korkeatasoista varhaiskasvatusta. Lähden ehdottomasti siitä ajatuksesta, että jokaisella perheellä on oltava valinnan mahdollisuuksia lapsen hoidon suhteen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon on säilytettävä riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä tai eivät. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä ennaltaehkäisevänä tukena perheille ja tällöin on myös perusteltua, että lapsi on hoidossa, vaikka vanhemmat olisivatkin kotona. Jotta pystyttäisiinkin takaamaan kuitenkin varhaiskasvatuksen laatu ja turvaamaan samalla pienelle lapselle aikaa omien vanhempien kanssa, kannatan lapsen edun näkökulmasta pitkittyvien hoitopäivien rajoittamista ja monipuolisempien kevennettyjen päivähoitomuotojen tarjonnan lisäämistä. Pahoin kuitenkin pelkään tuottavuusmittareiden maailmassa, että tällainen tilanne houkuttelisi päättäjiä viiltämään juustohöylällä myös samalla mitalla päivähoidon henkilöstöresursseista, kun katsotaan lapsia olevan vähemmän tai lyhyemmän aikaa hoidossa. Koneet voivat jaksaa pyörittää isoa kapasiteettia tuloksellisesti pidempään, mutta ihmiset eivät, varsinkin jos halutaan, että työ motivoi tekijäänsä ja on näin laadukasta. Riittävä ja koulutettu henkilökunta on tärkein laadukkaan varhaiskasvatuksen resurssi, johon tulisi laissa panostaa.  Näin voitaisiin turvata pienen lapsen oikeus pysyvien aikuisten riittävään läsnäoloon sekä luoda lapselle kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa yksilöllisesti mahdollisimman turvalliset varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hyvän kasvun edellytykset. Nämä panostukset lapsiin eivät tuottaisi kuten lyhytnäköiset talouskasvua maksimoivat päätökset, mutta eivät myöskään kostautuisi pitkällä aikavälillä suurina kustannuksina lasten hyvinvoinnissa. Entistä enemmän tiedetään pikkulasten varhaisten vuosien merkityksestä ja nähdään, miten katkonaiset ihmissuhteet taaperoiässä sekä turvattomuuden kokemukset näkyvät aikuisiän mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyytenä. Täytyy siis toivoa, että lapsuuteen sijoittamisesta tulisi vielä joku päivä trendikästä, jotta voitaisiin investoida arjessa lapsille läsnä oleviin aikuisiin sekä kotona että päivähoidossa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole kasvattaa, mutta lapsi aistii sen, mikä tärkeintä, eli olla läsnä ja rakastaa. Kaisa Kakko, sosionomi (YAMK) –opiskelija Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Lapsiasia –blogi: lapsi joustaa, talous kasvaa Lapsiasia-blogi: uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan Noste-blogiin linkki:  

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset