Kategoria: Alumnit
Isät osalliseksi myös digitaalisesti
Varhaiskasvatushenkilöstön ja huoltajien kasvotusten tapahtuvat kohtaamiset lisäävät huoltajien osallisuutta. Sähköiset viestintäjärjestelmät ja digitaaliset dokumentointikanavat tuottavat tietoa lapsen oppimisesta sekä arjesta ja vapauttavat kohtaamisen tilanteet arvokkaalle vuorovaikutukselle. Virtuaaliset vertaisryhmät lisäävät huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta. Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa mahdollistamaan huoltajien osallisuuden Osallisuus kuvaa ihmisen ja yhteisöjen, sekä ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Osallisuus on tunnetta kuulumisesta yhteisöön ja sitä, että kokee merkitystä osana yhteisön jäsenyyttä. Se, että voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja kokee olevansa siellä merkityksellinen, on ihmisen hyvinvoinnin perusrakennusaineita. (Nivala & Ryynänen 2013:10.) Varhaiskasvatuslaissa korostetaan huoltajien oikeutta osallisuuteen oman lapsensa varhaiskasvatuspalvelussa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa velvoitetaan yhteistyöhön huoltajien osallisuuden mahdollistamiseksi (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018:16). Varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien yhteistyöllä voi olla erilaisia tehtäviä ja muotoja lapsen varhaiskasvatuksen aikana. Myös tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen tulee huomioida huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Perusteissa myös todetaan, että tieto- ja viestintäteknologiaan perustuva yhteistyö voi tukea myös huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta. Osallisuus lisääntyy erilaisten elementtien avulla. Tiedonsaanti oman lapsen palveluihin liittyvissä asioissa on keskeisin osallisuuteen vahvistavasti vaikuttava tekijä. Tosin, pelkkä tiedon saanti itseä koskevissa asioissa, tuottaa vain ohuen osallisuuden mahdollisuuden. Varhaiskasvatuksessa tieto-osallisuutta edistäviä tekijöitä ovat arkitiedon saaminen omasta lapsesta, lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen liittyvät asiat ja kasvatuksellinen dialogi kasvattajien kanssa. Toimintaosallisuus syntyy kokemuksen kautta yhteisössä, jossa ihminen saa kokea osaamisen ja onnistumisen kokemuksia käytännön toiminnassa (Rouvinen-Wilenius Päivi & Koskinen- Ollonqvist, Pirjo 2011:52). Varhaiskasvatuksessa huoltajan toimintaosallisuuden kokemuksia kuvaavat vahvimmin käsitteet vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Toimintaosallisuus mahdollistuu yksiköiden vanhempainilloissa ja yhteisissä tapahtumissa. Yhteiset tapaamiset toisten vanhempien kanssa edistävät yhteisöllisyyttä ja luovat kokemuksen joukkoon kuulumisesta. Vanhempien osallisuuden vahvistumista voidaankin tukea eri keinoin, esimerkiksi vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti. Vertaisryhmien ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on myös koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Isät osallisina varhaiskasvatuksessa Uutta isyyttä mallinnetaan medioissa ja nyky-isyydestä puhutaan paljon. Isänpäivä on nostettu viralliseksi liputuspäiväksi ja vuoden isä -palkinnon jakamisella pyritään mm. vahvistamaan isyyttä ja edistämään lapsen etua sekä naisten ja miesten tasa-arvoa. Postmoderni isyys ilmenee sitoutumisena lapsiin ja perheeseen. Isien valmiudet digitaalisuuteen ovat vahvat ja he käyttävät digitaalisia välineitä osana jokapäiväistä elämäänsä. Opinnäytetyössäni kohderyhmä oli rajattu nyky-isiin ja miespuolisiin huoltajiin. Osallistuva isä - näkemys pohjautuu jaetun vanhemmuuden ideologialle, jossa isä kuvataan aktiivisena osallistujana lapsensa arkeen (Mykkänen 2010:15). Valtaosa tämän päivän isistä on osallistuvia isiä. Isien täysipainoista osallistumista lasten hoitoon ja kasvatukseen pidetään itsestään selvyytenä ja tasavertaisena suhteessa äiteihin. Isät kokevat osallisuutensa vahvaksi lapsensa varhaiskasvatuksen arjessa. Heillä on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa lapsensa asioihin. Päivittäin tapahtuva positiivinen vuorovaikutus kasvattajien kanssa, on osallisuuden toteutumisen keskeisin elementti. Päivittäisissä kohtaamisissa osallisuutta edistää huoltajan huomioiminen, keskusteluyhteyden saavuttaminen ja kuulumisten vaihto. Päivittäiset kohtaamiset tuovat tunnetta mukana olosta lapsen arjessa. Yhteisissä tilaisuuksissa päiväkodissa, kuten juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa, huoltajalla on mahdollisuus myös nähdä oma lapsi arjen touhuissaan päiväkodissa. Päiväkotiyhteisön tapahtumat ovat arjesta poikkeavia rutiineja, joissa on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Vanhempainillat ovat huoltajan oman osallistumisen mahdollistavia tilaisuuksia. Virtuaaliyhteisöt osallisuutta edistämään Osallisuutta edistävien rakenteiden luomisessa on oltava innovatiivinen. Perinteiset osallisuuden rakenteet voivat olla edelleen ihan toimivia, mutta rakenteita uudistaessa tulee digitaaliset mahdollisuudet ottaa tarkasteluun. Digitaaliset järjestelmät ja dokumentointikanavat lapsen arjesta lisäävät huoltajan mahdollisuutta olla osana lapsensa arjen tapahtumissa, yhdessä muiden osallisuutta edistävien tekijöiden kanssa. Tieto-osallisuus toteutuu valtaosin jo sähköisesti, mutta siihenkin tulee luoda varhaiskasvatusyksiköissä selkeät ja toimivat rakenteet. Sähköposti tai huoltajille kohdennettu sähköinen viestintäjärjestelmä, voisi jo kokonaan korvata lapsen repussa kulkevat viestilappuset. Digitaalisia viestintäkanavia on paljon saatavilla ja niiden tarjoamat mahdollisuudet tulisi osata hyödyntää myös varhaiskasvatuksessa. Vanhempien osallisuuden vahvistamista voidaan tukea monin eri keinoin, kuten vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti vertaisyhteisössä. Osallisuutta voidaan vahvistaa myös digitaalisesti. Erilaiset virtuaaliset vertaisryhmät ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Verkkoyhteisöissä esiintyvä virtuaalinen yhteisöllisyys on yhteisiin intresseihin perustuvaa yhteenliittymistä sekä vuorovaikutusta. Digitaalinen toimijuus, liitettynä yhteistoimintaan, tuottaa osallisuuden ja vaikuttamisen merkityksen. (Mäkinen 2009: 59.) Varhaiskasvatuksen huoltajien yhteisöllisyyden vahvistumista voidaan edistää mahdollistamalla sähköinen keskustelu ja virtuaalisen yhteisön muodostaminen. Digitaalinen keskustelufoorumi vastaisi huoltajien toiveeseen keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistamisesta. Verkossa oleva keskustelufoorumi tarjoaisi huoltajille mahdollisuuden verkostoitua muiden vanhempien kanssa ja mahdollistaisi vapaamuotoisen keskustelun. Osallisuus toteutuisi yhteisöön kuulumisena toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Kasvattajan tärkein tehtävä on kohtaaminen Varhaiskasvatuksessa on paljon tapahtumia päivän aikana, joihin vanhemmilla ei ole tällä hetkellä pääsyä. Pedagogisen dokumentoinnin lisääminen helpottaa tätä tilannetta hieman, mutta jos dokumentointi ei välity kotiin saakka, huoltajan osallisuus ei toteudu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Erilaiset digitaaliset alustat ovat toivottavasti lähitulevaisuudessa käytössä kaikissa varhaiskasvatusta järjestävissä organisaatioissa. Ne toimivat arkitoiminnan dokumentoinnin ja tiedottamisen kanavina sekä vanhempien keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistajana. Digitaalisten alustojen ja sähköisen viestinnän kehittäminen ei toki ole yksittäisen varhaiskasvatusyksikön, saati kasvattajan tehtävä, vaan kehittämisen velvoite kohdistuu varhaiskasvatusta järjestävälle taholle. Digitaalisen osallisuuden lisääminen ei heikennä kohtaamisen merkitystä ammattilaisen ja vanhemman välillä. Se ei myöskään poista osallisuuden rakenteiden kehittämistarvetta varhaiskasvatusyksiköissä. Kohtaamisen tilanteista tulee digitaalisten välineiden käytön rinnalla entistä tärkeämpiä ja niiden laatuun pitää aktiivisesti panostaa. Kohtaamisissa piilee osallisuuden ydin. Varhaiskasvattajan vuorovaikutustaidot ja ammatillinen osaaminen vaikuttavat merkittävästi siihen, miten huoltajat kokevat osallisuutensa. Se, että toinen kuuntelee mitä itsellä on sanottavana, ja ottaa sen huomioon omassa toiminnassaan, tuottaa ihmiselle kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja osallisuudesta. Kirjoittaja: Sari Utriainen, sosionomi (ylempi AMK) Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Sari Utriainen, 2019 - Isien ajatuksia osallisuudestaan varhaiskasvatuksessa ja osallisuuden lisäämisestä tieto- ja viestintätekniikan avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK) -tutkinto. Lähteet: Nivala Elina & Ryynänen Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagogiikan aikakausikirja, 2013 (14). 9-41. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.uef.fi/documents/364780/1847612/Nivala_%26_Ryynänen_Kohti_sosiaalipedagogista_osallisuuden_ideaalia.pdf/82a018a3-5f0a-4c44-8937-7fd4ac2a3879 Mäkinen Maarit 2009. Digitaalinen voimistaminen paikallisyhteisöjen kehittämisessä. Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, Juvenes Print, Tampere. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66438/978-951-44-7642-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mykkänen Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/22712/9789513938024.pdf Rouvinen- Wilenius Päivi & Koskinen-Ollonqvist Pirjo 2011. Tasa-arvo ja osallisuus väylä terveyteen. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja. Trio-Offset, Helsinki. Saatavana sähköisesti osoitteessa https://issuu.com/soste/docs/tasa-arvo_ja_osallisuus_2012
Ryhmäturvallisuuden tukemista tulisi lisätä koululuokissa
Perusopetuksen koululuokissa on tarvetta ryhmäturvallisuutta tukevalle toiminnalle ja sitä tulisi lisätä. Sillä, minkälainen ryhmäturvallisuus luokassa vallitsee, on suuri merkitys niin yksittäisten oppilaiden kuin koko luokan hyvinvointiin. Tutkimusten mukaan oppilaiden sosiaalisten suhteiden koulussa on todettu vaikuttavan merkittävästi oppilaiden hyvinvointiin (Puolakka 2013: 45; Janhunen 2013: 95, Noble & McGrath 2016: 44; Feinauer Whiting, Everson & Feinauer 2017). Tarkastelin opinnäytetyössäni helsinkiläisen Vuosaaren seurakunnan koordinoiman Salatut elämäntaidot -kouluprojektin vaikutuksia projektiin osallistuneiden luokkien ryhmäturvallisuuteen. Projekti toteutettiin yhteistyössä Vuosaaren alueen toimijoiden kanssa lukuvuonna 2018–2019. Projektin tarkoitus oli tukea Vuosaaren alueen viidensien luokkien oppilaiden ryhmäturvallisuutta, itsetuntoa sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Opinnäytetyön aineisto koostui kuuden kouluprojektiin osallistuneen luokanopettajan teemahaastattelusta, joista kolme toteutettiin yksilöhaastatteluina ja yksi ryhmähaastatteluna. Haastattelut litteroitiin, minkä jälkeen aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Mistä ryhmäturvallisuudessa on kyse? Kaikissa ryhmissä vallitsee jonkinasteinen turvallisuuden taso, joka määrittää, miten turvalliseksi tai turvattomaksi jäsenet kokevat olonsa ryhmässä. Tällaista jaettua turvallisuudentunteen kokemusta kutsutaan ryhmäturvallisuudeksi. Ryhmäturvallisuus koostuu hyväksyvästä, henkisesti ja fyysisesti turvallisesta ilmapiiristä, yhteenkuuluvuuden tunteesta ja yhteishengestä sekä myönteisistä ihmissuhteista. Tutkimusten mukaan ryhmäturvallisuudella on laajoja vaikutuksia yksilön hyvinvointiin, oppimiseen ja itsetuntoon (Cohen, McCabe, Michelli & Pickeral 2009: 185, Keltikangas-Järvinen 2017: 72). Turvallisessa ryhmässä ryhmän jäsenet voivat olla omia itsejään ja tuntevat olonsa turvalliseksi, mikä mahdollistaa oppimisen ja terveen itsetunnon kehityksen. Mistä tarve ryhmäturvallisuuden tukemiselle koululuokissa johtuu? Koulun kontekstissa ryhmäturvallisuuden merkitys nousee erittäin tärkeäksi. Koulun tarkoitus on opettaa oppilaille erilaisia elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä kasvattaa heistä hyvinvoivia kansalaisia (Perusopetuslaki 1998/628). Turvattomassa ryhmässä oppiminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Väitöstutkija Leskisenojan mukaan hyväksyvä ja yhteisöllinen ilmapiiri on positiivisten koulukokemusten perusta. Sen varaan rakentuvat esimerkiksi oppilaiden koulutyytyväisyys, sitoutuminen, opiskelun mielekkyys ja menestyksekkäät oppimistulokset. (Leskisenoja 2016: 218.) Opinnäytetyön tuloksissa tuli esille, että koululuokat ovat hyvin eri tasoisia ryhmäturvallisuuden näkökulmasta. Luokkien, joissa ryhmäturvallisuus oli matalalla tasolla, koettiin hyötyneen kouluprojektista eniten. Näihin luokkiin kaivattiin kipeästi lisää ryhmäturvallisuutta tukevaa toimintaa. Opinnäytetyössä havaittiin yksittäisten oppilaiden heikentävän koko luokan ryhmäturvallisuutta. Näiden oppilaiden haasteita olivat haasteet itsetunnossa, tunne- ja vuorovaikutustaidoissa sekä haastavat tilanteet kotona. Näiden oppilaiden tilanteen parantumisella olisi suuria vaikutuksia koko luokkaan. Oireilevat oppilaat tarvitsevat usein mm. oppilashuollollista tukea esimerkiksi kuraattorilta tai koulupsykologilta. Miten ryhmäturvallisuutta voidaan tukea koululuokissa? Luokkien ryhmäturvallisuutta voidaan tukea monella eri tavalla. Opettajat ovat avainasemassa luomassa ja ylläpitämässä luokkiensa ryhmäturvallisuutta (Lahtinen & Rantanen 2019: 113, Hurme & Kyllönen 2014: 32, 36, Haapaniemi & Raina 2014: 117). Koulun sisäinen ryhmäturvallisuuden tukeminen sisältää opettajan toiminnan lisäksi kuraattorin, koulusosionomin tai kouluvalmentajan yhteisöllisen työn luokkien kanssa. Ryhmäturvallisuuden tukemiseksi on kehitetty erilaisia ohjelmia, jotka ovat hyödynnettävissä myös koululuokissa. Tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi Friends, Askeleittain, Elämisentaitoja Lions Quest ja KiVa Koulu. Opinnäytetyöni työelämän yhteiskumppanin Vuosaaren seurakunnan koordinoima Salatut elämäntaidot -kouluprojekti on esimerkki siitä, miten moniammatillista yhteistyötä voidaan hyödyntää koululuokkien ryhmäturvallisuuden tukemisessa. Opinnäytetyön tulokset osoittivat ryhmäturvallisuuden parantuneen luokissa kouluprojektin myötä, mikä näkyi kasvaneena yhteenkuuluvuuden tunteena ja parantuneena yhteishenkenä. Oppilaiden kyky tunnistaa tunteita ja ymmärtää tunteiden kirjoa parani. Oppilaat rohkaistuivat vuorovaikutuksessa ja heidän itsetuntonsa parani. Luokan ryhmäturvallisuuteen vaikuttavissa tekijöissä korostuivat opettajan toiminnan merkitys ja yksittäisten oppilaiden vaikutus. Tutkimusten mukaan yksi tapa tukea ryhmäturvallisuuteen heikentävästi vaikuttavaa oppilasta on tukea luokan ryhmäturvallisuutta (Kampman, Lindblom, Ojala & Solantaus 2015: 9, 33; Leskisenoja 2016: 218). Tietoisuutta ryhmäturvallisuuden merkityksestä tulisi lisätä Ryhmäturvallisuuden merkitys hyvinvoinnin perustana, oppimisen edellytyksenä ja itsetunnon edistäjänä on ilmeinen. Opinnäytetyön tulosten perusteella havaittiin, että ryhmäturvallisuuden tukemiselle on tarvetta kouluympäristössä. Tähän tarpeeseen tulisi vastata lisäämällä tietoisuutta ja osaamista ryhmäturvallisuuden merkityksestä ja vaikutuksista opetus-, kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisten keskuudessa. Jotta yhteiskunnassamme annettaisiin painoarvoa ryhmäturvallisuuden tukemiselle, edellyttää se ymmärrystä ryhmäturvallisuuden merkityksestä niin koulumaailmassa kuin muissakin ryhmissä. Kirjoittaja: Hanna Laine, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Hanna Laineen sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ”Että jokainen voi olla oma itsensä” – Opettajien kokemuksia Salatut elämäntaidot -kouluprojektin vaikutuksista luokkien ryhmäturvallisuuteen -opinnäytetyöhön (marraskuu 2019) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet: Cohen, Jonathan, McCabe, Elizabeth M., Michelli, Nicholas M. & Pickeral, Terry 2009. School climate: Research, policy, practice and teacher education. Teachers College Record 111 (1). 180–213. Saatavana sähköisesti: <https://www.researchgate.net/publication/235420504_School_Climate_Research_Policy_Teacher_Education_and_Practice> Haapaniemi, Rauno & Raina, Liisa 2014. Rakenna oppiva ryhmä. Pedagogisen viihtymisen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Hurme, Kira & Kyllönen, Tarmo 2014. Turvassa! Vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta ja varaudu vaaratilanteisiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Janhunen, Kirsi-Marja 2013. Kouluhyvinvointi nuorten tulkitsemana. Väitöstutkimus. Itä-Suomen Yliopisto: Publications of the University of Eastern Finland. Kampman, Mikko, Lindblom, Jallu, Ojala, Tiina & Solantaus, Tytti 2015. Yhteispelin toimintatapojen kehittäminen ja teoriatausta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 34/2015. Saatavana sähköisesti: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129629/URN_ISBN_978-952-302-583-7.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Keltikangas-Järvinen, Liisa 2017. Hyvä itsetunto. 2. painos. Helsinki: WSOY. Lahtinen, Anuliisa & Rantanen, Jarkko 2019. Tunnetaidot opetustyössä. Opas haastaviin tilanteisiin. Keuruu: PS-kustannus. Leskisenoja, Eliisa 2016. Vuosi koulua, vuosi iloa. PERMA-teoriaan pohjautuvat luokkakäytänteet kouluilon edistäjinä. Väitöstutkimus. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino. Noble, Toni & McGrath, Helen 2016. The PROSPER school pathways for student well-being. Policy and Practices. Cham: Springer. Perusopetuslaki 1998/628. Annettu Helsingissä 21.8.1998. Saatavana sähköisesti: <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P29> Puolakka, Kristiina 2013. Hyvän mielen koulu – Substantiivinen teoria mielenterveyden edistämisestä yläkoulussa. Väitöstutkimus. Tampereen yliopisto: Acta Universitatis Tamperensis.
Hyvät tunnetaidot ovat hyvinvoivan työyhteisön avaintekijä
Työelämä muuttuu ja niin muuttuvat myös työelämän vaatimukset työyhteisöille. Itseohjautuvuuden ja jaetun johtajuuden myötä yksilön ja yhteisön on toimittava toisiaan tukevalla tavalla ja otettava huomioon ryhmänsä jäsenet yhä moniulotteisemmin. Näin ollen myös tunteet ja tunnetaidot tulevat kiinteäksi osaksi onnistunutta työyhteisön toimintaa. Lyhyesti tunnetaidoilla tarkoitetaan yksilön ymmärrystä omista tunteistaan ja niiden vaikutuksista sekä ymmärrystä toisen tunteista ja kysyä asettua toisen ihmisen asemaan - puhutaan empatiasta. Tunnetaitojen merkitys korostuu työelämässä Hokkanen ja Strömberg (2003: 47) kertovat 2000-luvun alussa tehdystä tutkimuksesta, jossa tunteiden on havaittu vaikuttavan muistin toimintaan, päätöksentekoon, havaintojen tekoon sekä ongelmanratkaisukykyyn. Työelämäkonseptissa tunteiden huomioimisella pyritään kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen, ei järjenkäytön vähentämiseen (Hokkanen & Strömberg 2003). Tunnetaitojen merkitys korostuu nykymuotoisessa työelämässä, jossa työntekijöiden itseohjautuvuus ja jaettu johtajuus lisääntyvät. Sujuvassa yhteistyössä tarvitaan ymmärrystä niin omista kuin toisen tunteista. Tunnetaitojen merkityksestä on puhunut sekä kirjoittanut muun muassa psykologi Jarkko Rantanen. Rantanen kertoi haastattelussaan Helsingin Sanomille tunteiden olevan luonnollinen osa työelämää, sillä ne ovat osa normaalia ihmiselämää. Ihminen ei ole kone, josta tunteet voisi sulkea pois työajaksi. Muuttuvassa toimintaympäristössä myös osaamisen vaatimukset muuttuvat. Tulevaisuuden työelämässä korostuvat omaan osaamiseen ja sen kehittämiseen liittyvät taidot. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintapolitiikan yksikön johtaja Liisa Hakala (2018) kuvailee muutosta seuraavasti: Tulevaisuudessa korostuvat myös metataidot, joita ovat esim. oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen, itsensä johtaminen ja yhteistyötaidot. Ihminen tarvitsee kykyä verkostoitua ja rakentaa sosiaalisia suhteita, jotta hän voi kasvattaa ja hyödyntää omaa osaamistaan ja löytää työn tekemisen mahdollisuuksia. Yksilöiden välinen suhdepääoma eli sosiaalinen pääoma muodostuu mm. luottamuksesta, yhteisöllisistä arvoista ja normeista sekä toiminnasta yhteiseksi hyväksi. Tutkimusten mukaan sosiaalisen pääoman hyvä taso työyhteisössä pienentää sairauspoissaolon riskiä ja masentuneisuuden riskiä. (Hakala 2018.) Oppia tunnetaidoista jo koulutukseen Työelämän tunnetaidot ovat siis kiistatta oleellisia työelämässä, mutta missä niitä työelämän tunnetaitoja sitten opitaan? On tärkeää muistaa, että tunnetaitoisuus on nimenomaan osin opittu taito. Kuten kaikessa, osalle tämäkin taito on luontaisempi kuin toiselle. Joillekin taitojen harjaantumiseen menee kauemmin kuin toisella. Jos kysytään useilta tunnetaitoja tutkineilta, missä näitä taitoja tulisi oppia, on vastauksista yksi esimerkiksi korkeakoulussa. Työelämän edellytyksien muuttuessa ja tunnetaitojen korostuessa, tulisi myös nykyisen koulutusjärjestelmän ja -sisällön vastata monipuolisemmin muuttuviin tarpeisiin. Tähän haasteeseen on toki jo herätty, sillä nykyään esimerkiksi lapsille opetetaan ikätasoon suhteutettuna oman elämän tunnetaitoja. Empatian puute on ollut nähtävissä jo kouluikäisissä lapsissa, joten tunnetaitojen opetusta läpi koulutuspolkujen olisi syytä lisätä. Yksilön hyvinvoinnilla suuria hyötyjä Tunnetaidot vaikuttavat jokaisen työntekijän jokaiseen päivään. Siksi niiden merkitys myös yksilötasolla on valtava. Tunteet vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn ja esimerkiksi ilahtumisen tunteella on suora vaikutus ihmisen koettuun itseluottamukseen sekä vuorovaikutukseen työyhteisössä. Ajangon mukaan nämä tarkoittavat esimerkiksi kykyä havainnoida ja tulkinta tunteita sekä tarpeita. Tunneäly on yksilölle tarpeellinen, jotta voidaan luoda ja ylläpitää ihmissuhteita sekä toimia niissä tyydyttävällä tavalla. (Ajanko 2016.) Työyhteisössä, jossa yksilöt voivat hyvin, voidaan yleensä myös ryhmänä paremmin. Hyvinvoiva ja kyvykäs työntekijä on yleensä myös tuottavampi sekä sitoutuneempi omaan työyhteisöönsä. Lisäksi hyvinvoivalla työntekijällä on resursseja innovoida sekä luoda työyhteisöönsä uusia ratkaisuja. Tunnetaidot opinnäytetyössä suurennuslasin alla Omassa opinnäytetyössäni selvitin eräässä Helsingin kaupungin monipuolisessa palvelukeskuksessa olevien työyhteisöjen tunnetaitoja. Tavoitteena oli tuottaa kyselyllä tietoa siitä, mitä taitoja työyhteisössä jo on, jotta näitä voidaan ylläpitää sekä selvittää niitä tekijöitä, joissa työyhteisöillä olisi kehittämisenvaraa. Tulokset olivat osittain ennustettavissa; tunnetaitoja edistäviksi ja vahvistaviksi tekijöiksi työyhteisöissä nousivat työntekijöiden muun muassa vahva itsetuntemus, hyvät vuorovaikutustaidot työyhteisön sisällä, palautteen anto aiheellisissa tilanteissa sekä selkeät roolit työyhteisössä. Heikentäviksi ja uhkaaviksi tekijöiksi puolestaan nousivat tuloksissa ajoittainen työilmapiirin heikkous, epäonnistunut sekä epäasiallinen palaute sekä kokemus johdon tuesta. Yllättävää oli, että palaute nousi vahvasti esiin niin edistävänä kuin uhkaavana tekijänä. Vahvuuksina itsetuntemus sekä vuorovaikutus On tärkeää muistaa, että jokaisessa työyhteisössä on jotain hyvää! Usein ihmisillä on taipumus puuttua ja takertua sellaisiin tekijöihin, jotka ovat huonosti tai kaipaavat kehittämistä. Olisi kuitenkin hyvä kääntää kiikarit sinne, missä on jo hyvää ja keskittyä hetki niihin. Hyvätkään ominaisuudet eivät ole pysyviä, jos niiden ylläpidolle ja vahvistamiselle ei anneta aikaa. (Johnstone & Wilkinson 2016.) Vahvistavista tekijöistä työyhteisöissä nousivat oleellisimmiksi työntekijöiden itsetuntemus sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Itsetuntemuksella oli suora vaikutus siihen, kuinka henkilö ymmärsi muita sekä ymmärsi omien tunnereaktioidensa vaikutukset toisiin työntekijöihin. Itseään ja toista ymmärtävän työntekijän oli helpompi toimia molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla vuorovaikutussuhteissa. Vastaajat kokivat, että ymmärtämällä omia tunnereaktioitaan, oli helpompi ymmärtää myös toista, vaikka se ei aina helppoa olisikaan ollut. Kehityskohteena koettu tuki ja asianmukainen palaute Työyhteisöt muuttuvat ja kehittyvät. Osassa työyhteisöitä nämä kehittymisen tarpeet ovat suurempia kuin toisissa, jokaisessa niitä kuitenkin on. Maailmassa tuskin on sellaista työyhteisöä, joka voisi sanoa olevansa täydellinen eikä minkäänlaisia kehittämisen tarpeita enää ole. Ottaen huomioon, että työyhteisöjen jäsenistö muuttuu ajoittain, tuo tämä oman osansa työyhteisön sisäiseen kehittämiseen ja kehittymiseen. (Bingham 2016.) Vastaajat kokivat, että työilmapiirissä, epäasiallisessa palautteessa sekä johdon tuessa olisi vielä kehitettävää. Johdolta toivottiin enemmän läsnäoloa ja ymmärrystä työyhteisöjen, ajoittain hyvin vaihteleviin tilanteisiin sekä toivottiin, että johto tulisi katsomaan konkreettisesti millaista arki voi pahimmillaan ja parhaimmillaan olla. Epäasiallinen palaute taas heikensi osin työilmapiiriä sekä aiheutti ymmärrettävästi tarpeetonta mielipahaa työntekijöissä. Toiveena oli, että työyhteisöiden tunnetaitoihin kiinnitettäisiin yhä enemmän huomiota, sillä vahvat tunnetaidot työyhteisöissä, ja erityisesti empatia, voisivat olla sellaisia tekijöitä, joka ehkäisisi konflikteja ja erimielisyyksiä. Palaute osana työyhteisöä ja sen kehittämistä Oli kiinnostavaa ja osin yllättävää huomata, että palautteen anto nousi vastauksista esiin niin positiivisessa kuin kehittävässä mielessä. Vastaajat kokivat, että antoivat sekä saivat palautetta silloin kuin siihen oli aihetta. Tämä auttoi työntekijöitä sekä koko työyhteisöä kehittymään ja kehittämään. Toisaalta epäasiallinen palaute koettiin myös rikkovana tekijänä. Palaute annettiin väärään aikaan, väärien ihmisten seurassa tai epäasiallisessa muodossa ilman varsinaista syytä. On tärkeää muistaa, että jokainen - siis aivan jokainen - tarvitsee palautetta työstään. Hyvä palaute antaa vahvistusta siitä, että suunta on oikea ja tällä tiellä kannattaa jatkaa. Toisaalta kehittävä palaute kertoo toisen näkemyksen siitä, mitä tulisi parantaa työssään. Vaikka joskus palaute voi tuntua ikävältä, mutta asiat voivat näyttäytyä paremmin ”out of the box” näkökulmasta. Epäasiallista palautetta ei kenenkään tarvitse työelämässä sietää, se on asia erikseen, mutta kehittävää palautetta kannattaa opetella antamaan sekä vastaanottamaan. Miten siis onnistuisin palautteessa? Opinnäytetyön pohjalta voisin sanoa, että tärkein muistisääntö lienee jo vanhaa sanontaa mukaillen: anna palaute sellaisessa muodossa, jossa toivoisit sen itse saavasi, jos olisitkin toisen saappaissa. Siihen ajatukseen on syytä pysähtyä. Tuntuisiko minusta hyvältä ja kehittävältä kuulla tämä asian juuri näin? Miten minä tähän reagoisin, jos vastapuoli sanoisikin näin minulle? Jos vastauksesi on, että loukkaantuisin tai en haluaisi palautetta näin, on syytä muodoilla palaute uudelleen. Älä siis heti tyrmää toisen mielipidettä, vaikka se joskus siltä tuntuisi. Asetu toisen asemaan, mieti, pohdi, tunnustele ja parhaimmillaan kehity paremmaksi. Kirjoittaja: Emmi Kettunen, sosionomi (ylempi AMK) Blogikirjoitus perustuu kirjoittajan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Tunnetaidot osana työyhteisöä ja sen toimintaa (marraskuu 2019). Lähteet: Ajanko, Sari 2016. Moninaisuuden johtaminen - Ytimessä johtajan itsetuntemus. Suomen Liikekirjat. Bingham, Cecilie 2016. Employment Relations – Fairness & Trust in Workplace. London: SAGE Publications Ltd. Hakala, Liisa 2018. Työelämä muuttuu - mitä työelämävalmiuksia tarvitsemme? Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavilla osoitteessa: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoelama-muuttuu-mita-tyoelamavalmiuksia-tarvitsemme- Hokkanen, Simo & Strömberg, Oiva 2003. Ihmisten johtaminen. Jyväskylä: Sho Business Development Oy. Isacson, Annica 2018. Korkeakoulusta tulisi saada tunnetaitoja, jotka kantavat elämässä. Saatavilla osoitteessa: https://esignals.haaga-helia.fi/2018/10/03/korkeakoulusta-tulisi-saada-tunnetaitoja-jotka-kantavat-tyoelamassa/ Johnstone, Stewart & Wilkinson, Adrian 2016. Developing Positive Employment Relations. Saatavilla e-kirjana osoitteessa: https://link-springer-com.ezproxy.metropolia.fi/book/10.1057%2F978-1-137-42772-4 Salmi, Susanne 2018.Tulevaisuuden työelämässä menestyy se, jolla on hyvät tunnetaidot, sanoo psykologi – Näin kehität tunnetaitojasi. Helsingin Sanomat. Saatavilla osoitteessa: <https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005521510.html> Savolainen Laura 2016. Miksei meille koulu opettanut tätä? Nykylapset oppivat tunnistamaan miltä toisesta tuntuu. Yle. Saatavilla osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-8751001
Vahvemmin mukana lapsen arjessa – Lapsen hyvän mielen työkalu
Lapsen hyvään ja toimivaan arkeen kuuluvat monipuolinen ruokailu, riittävä lepo ja uni, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen sekä liikkumisesta ja mielekkäästä tekemisestä nauttiminen. Yhdessä olo, ennakoitavuus ja aikuisen läsnäolo tukevat lapsen hyvää mieltä. Perheen yhteinen aika tulisikin nähdä voimavarana, joka tukee perheen arkea. Arjen päivittäiset rutiinit tarjoavat lapsille turvallisuutta ja samalla mahdollistavat yhdessä olon hetkiä aikuisen kanssa. Päivittäinen arki tarjoaa monia erilaisia mahdollisuuksia yhdessäoloon ja tärkeää onkin muistaa, että aikuiset ovat avaintekijöinä luomassa lapsen arkea. Varhaiskasvatuksen toimintakentällä varhaiskasvattajilla on tärkeä rooli vanhemmuuden tukemisessa ja lasten mielen hyvinvoinnin vahvistamisessa. Varhaiskasvattajilla on jo varhaisessa vaiheessa mahdollisuuksia tarjota perheille tukea perheen arjen hallinnassa sekä mahdollisissa kasvatuspulmissa. Perheen arjen toimivuudella ja vanhempien hyvinvoinnilla voidaan ajatella olevan sidos lapsen mielen hyvinvointiin. Kehittämistyönä Lapsen hyvän mielen työkalu Loppuvuodesta 2019 valmistunut opinnäytetyöni on kehittämistyö, jossa olen suunnitellut ja toteuttanut työkalun varhaiskasvatukseen ja perheille lapsen mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Opinnäytetyö on toteutettu yhteistyössä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kanssa ja MIELI ry:n tuottamaa materiaalia on hyödynnetty työkalun suunnittelussa. Työkalun avulla voidaan lisätä niin varhaiskasvattajien kuin perheiden tietämystä edistää lapsen mielen hyvinvointia ja samalla lisätä tietoa lapsen mielenterveyden vahvistamisen keinoista. Lapsen mielen hyvinvoinnin taitoja harjoittamalla lapsen mielenterveyttä voidaan vahvistaa. Mieli ry:n Mielenterveyden käsi -työvälineeseen perustuvaan työkaluun on koottu yhteen konkreettisia teemoja, joista lapsen hyvä mieli rakentuu. Työkalua käyttämällä lapsen mielen hyvinvointia tukevat teemat tulevat tutuiksi arjen rutiinien olemassaolon tärkeyden lisäksi. Valmis Lapsen hyvän mielen työkalu on vapaasti saatavilla MIELI ry:n nettisivujen materiaalipankissa. Työkalu antaa konkreettisia vinkkejä perheiden arkeen lapsen mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Työkalu on löydettävissä seuraavasta linkistä: https://mieli.fi/sites/default/files/inline/hyvaa_mielta_lapsen_arkeen_-tyokalu.pdf. Lapsen mielen hyvinvointi Varhaiskasvatusikäisen lapsen hyvä mielenterveys ja mielen hyvinvointi edistävät lapsen myönteistä kehitystä, oppimista sekä kykyä integroitua yhteiskuntaan. Päiväkodilla on kodin lisäksi tärkeä rooli tarjota lapselle lapsen hyvinvointia ja mielenterveyttä edistävä toimintaympäristö, jossa lapsen identiteetti sekä sosiaaliset - ja tunnetaidot pääsevät kehittymään. (Anttila, Huurre, Malin & Santalahti 2016: 11.) Hyvinvoiva lapsi käy mielellään päivähoidossa, nukkuu riittävästi ja syö monipuolisesti. Hän kykenee olemaan ryhmässä ja pystyy solmimaan ystävyyssuhteita ikätasoisesti. Lapsi sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia, osoittaa erilaisia tunteita avoimesti, ilmaisee kiintymystä sekä on elämäniloinen. Hyvinvoiva lapsi luottaa omiin kykyihinsä ja arvostaa itseään. (Cacciatore, Korteniemi-Poikela, Huovinen 2008: 77.) Hyvä terveyden tila ja mielen hyvinvointi mahdollistavat sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn. Toimintaympäristöllä on keskeinen merkitys lapsen mielenterveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Hyvä mielenterveys luo pohjan lapsen tunne- ja sosiaalisten taitojen kehitykselle, oppimiselle, sekä kyvylle huolehtia itsestään ja hyvinvoinnistaan. Lapsen psyykkisen kehityksen vahvistaminen tukee lapsen kykyä selviytyä haasteista ja toimia yhteisöllisesti. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2013: 7–13.) Arjen rytmistä kiinni pitäminen on lapsen mielen hyvinvoinnin hellimistä. Riittävästä levosta ja unesta huolehtiminen, säännöllisten ruokailuhetkien noudattaminen, läheisten ihmissuhteiden vaaliminen, liikunnasta nauttiminen sekä ajan varaaminen leikille ja lasten luovuudelle luovat lapselle mielen hyvinvoinnin perustan. Selkeät arjen rutiinit mahdollistavat tärkeitä vuorovaikutuksellisia kohtaamisia perheenjäsenten kesken sekä tukevat perhettä, perheen yhteisen arjen suunnittelussa. (Marjamäki ym. 2015: 73–74.) Pysähtyminen lapsen mielenterveystaitojen äärelle tukee niin vanhempien jaksamista kuin lapsenkin hyvinvointia. Lapsen hyvinvointi ei ole irrallaan vanhemman hyvinvoinnista, vaan ne voidaan nähdä olevan riippuvaisia toinen toisistaan. Mielenterveystaidot ovat taitoja, joita voi oppia ja opettaa. Kirjoitus perustuu Anniina Järvenpään sosiaalialan (YAMK) -opinnäytetyöhön Vahvemmin mukana lapsen arjessa - Lapsen hyvän mielen työkalu (Metropolia Ammattikorkeakoulu). Kirjoittaja: Anniina Järvenpää, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Anttila, Niina & Huurre, Taina & Malin, Maili & Santalahti, Päivi 2016. Mielenterveyden edistäminen varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen. Katsaus menetelmiin ja kirjallisuuteen Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpapereita 3/2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130003/URN_ISBN_978-952-302-613-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 17.2.2019 Cacciatore, Raisa & Korteniemi-Poikela, Erja & Huovinen, Maarit 2008. Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Helsinki: WSOY. Marjamäki, Elina – Kosonen, Susanna – Törrönen, Soile – Hannukkala, Marjo. 2015. Lapsen mieli. Mielenterveystaitoja varhaiskasvatukseen ja neuvolaan. Juvenes Print: Suomen Yliopistopaino Oy. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2013. Mielenterveyden edistäminen kouluissa. Työpa-peri 24/2013. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-949-7. Luettu 13.10.2019.
Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatustyön kehittämisen tukena
Varhaiskasvatuksen arjessa käytetään kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagogiset dokumentit kasvattajan työssä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018 kuvaillaan pedagogista dokumentointia varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeisenä työmenetelmänä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 37). Varhaiskasvatuksessa dokumentoidaan lasten töitä ja toimintaa monin eri tavoin. Yhdessä lasten kanssa dokumentteja tutkimalla ja tulkitsemalla saadaan selville lapsen mielenkiinnon kohteita, toiveita ja tarpeita. Näiden pedagogisten dokumenttien avulla toteutetaan lapsilähtöistä pedagogiikkaa. Pedagogisia dokumentteja voi ja tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta: lapsen, lapsiryhmän, huoltajan ja kasvattajan. Lapsen havainnointi on pedagogisessa dokumentoinnissa keskeistä. (Tast 2018.) Varhaiskasvatuksen arjessa käytetäänkin kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvattajia velvoittavaa toimintaa. Kuitenkaan pedagogista dokumentointia ei vielä riittävästi hyödynnetä suunnittelun ja arvioinnin menetelmänä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 toimeenpanoa koskevan arvioinnin mukaan (Repo ym. 2019: 82). Kasvattajan toiminnan arviointi varhaiskasvatuksessa vaatii vielä kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -ohjeiden myötä arvioinnin painopiste on siirtynyt lapsen arvioinnista toimintaympäristön ja henkilökunnan toiminnan arvioimiseen. Varhaiskasvattajien on kuitenkin vaikea siirtyä lapsen arvioinnista oman toiminnan ja instituution arviointiin (Mansikka 2019: 105). Lisäksi arviointityön käytännöt ovat päiväkodeissa kirjavia ja systemaattinen oman työn arviointi jää vähäiseksi. Oman toiminnan reflektointiin ja sen kautta työn kehittämiseen ei ole yhtenäisiä työvälineitä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) laati vuonna 2018 valtakunnallisen ”Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset” -asiakirjan laadunhallinnan ja arvioinnin tueksi. Se määrittää toiminnalle raamit siitä, mitä pidetään laadukkaana ja tavoiteltavana toimintana varhaiskasvatuksessa (Vlasov ym. 2018: 16). Laadun kehittämisessä varhaiskasvattajan oman vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnoinnilla on keskeinen merkitys (Paananen 2017: 30). Arviointi ja siihen liittyvä kehittäminen ovat laadun kehittymisen edellytys (Parrila & Fonsen 2016: 92). Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 62). Arviointi varhaiskasvatuksessa pohjautuu kehittävän arvioinnin periaatteelle. Kehittävässä arvioinnissa merkityksellistä on arvioinnin prosessi ja sen aikana tapahtuva oppiminen, oppimisen kautta syntynyt uusi ajattelu sekä toiminnan kehittäminen arviointitiedon avulla. Keskeistä kehittävässä arvioinnissa on itsearviointi ja osallisuuden periaate, jolloin arvioinnissa mukana olevat osallistuvat aktiivisesti arviointiin ja sen suunnitteluun. (Vlasov ym. 2018: 34-35.) Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni kasvattajan toiminnan dokumentointia varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyöni liittyy Opetushallituksen rahoittamaan ja Metropolian toteuttamaan Pedagoginen dokumentointi osana oman työn arviointia ja osallisuuden tukemista -hankkeeseen, jossa kehitetään pedagogisen dokumentoinnin hyödyntämistä tiimeissä ja yksiköissä. Mukana hankkeessa on Espoon kaupungin päiväkoteja ja Pilke -päiväkoteja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kolmessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui 20 varhaiskasvatuksen työntekijää.Työn lähtökohtana oli kiinnostus siitä, miten varhaiskasvattajan oman työn dokumentoiminen ja tarkastelu kytkeytyvät varhaiskasvatuksen työntekijöiden puheissa varhaiskasvatuksen laatuun, arviointiin ja työn kehittämiseen. Opinnäytetyöni avulla halusin selvittää, miten kasvattajan työtä dokumentoidaan hankkeen päiväkodeissa, minkälaisia merkityksiä sille annetaan ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kasvattajan toiminnan dokumentoimiseen liitetään. Opinnäytetyöni tulosten perustella kasvattajan toiminnan dokumentointi on tietyin edellytyksin hyvä menetelmä oman työn näkyväksi tekemisen, reflektoinnin, itsearvioinnin ja kehittämisen tukena. Kasvattajan toiminnan dokumentointi työn tutkimisen, arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Opinnäytetyön tulosten mukaan se, kuinka säännöllisesti tai millä keinoin kasvattajan toimintaa päiväkodeissa dokumentoitiin, vaihteli päiväkodeittain. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin menetelminä mainittiin mm. havaintojen kirjaaminen kasvattajan toiminnasta, kehityskeskusteluiden keskustelulomake, päiväkirja ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma. Silti kasvattajan toiminnan dokumentointi käsitettiin pääsääntöisesti kasvattajan toiminnan videointina. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin avulla voidaan tehdä näkyväksi sekä ymmärtää kasvattajan toimintaa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa. Lisäksi kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan reflektoida ja arvioida omaa ja tiimin toimintaa, jonka jälkeen toimintaa voidaan kehittää haluttuun suuntaan. Kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan objektiivisemmin tarkastella kasvattajan toimintaa tietyssä tilanteessa, kun havainnot eivät perustu mutu-tuntumaan. Lisäksi tiimien väliset keskustelut pysyvät pedagogisempina, kun keskustelun tukena käytetään dokumentteja. Kasvattajan toiminnan dokumentointi on hyvä työkalu silloin, kun kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä dokumentoinnilla tavoitellaan. Esimiehen tehtävänä on vastuu yksikkönsä ”punaisen langan” kirkastamisesta ja suunnan näyttämisestä. Esimies voi omalla esimerkillään ja toiminnallaan innostaa ja kannustaa työyhteisöä vahvistamaan ja kehittämään osaamistaan, sekä ylläpitää ja luoda arkeen rakenteita, jotka mahdollistavat pedagogisen dokumentoinnin. Kasvattajana toiminnan dokumentoimista tukee myös tiimin kanssa yhteisesti sovitut pelisäännöt sekä tiimin keskinäinen luottamus. Kasvattajan dokumentoimiseen liittyy myös uhkia ja riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Työn kriittistä arviointia vai arvostelua? Kasvattajan toiminnan dokumentointiin, erityisesti videointiin, liitetään vahvoja kielteisiä tunteita ja pelkoja. Itsensä ja oman toiminnan näkeminen videolta koettiin epämiellyttävänä. Lisäksi tuloksissa korostui kriittisyys omaa työtä ja omaa itseään kohtaan. Videoinnin avulla oma toiminta tulee itselle näkyväksi, itseä arvostelee kriittisesti ja huomaa videolta ainoastaan omat virheet ja kehittämistarpeet. Toisaalta uhkana koettiin myös se, että kollega katsoo videon ja arvostelee sen perusteella kasvattajan toimintaa. Toisaalta hankalaksi koettiin myös kehittävän palautteen antaminen työtoverille hänen toiminnastaan. Yhtä lailla tiimin tulehtuneet välit tai tiimin välinen epäluottamus kuvattiin olevan esteenä kasvattajan toiminnan pedagogiselle dokumentoinnille. Samoin, jos joku tiimistä kokee olonsa epävarmaksi tai epämukavaksi, videointiin ei välttämättä sitoudu samalla tavalla. Dokumentoinnin haasteena nähtiin myös sen valinta, mitä tilannetta päätetään dokumentoida, millä menetelmällä se toteutetaan ja milloin. Tämä vaikuttaa siihen, millaista materiaalia saadaan yhteistä keskustelua varten. Lisäksi dokumentoinnin haasteena mainittiin vaikeudet tehdä yhteisiä tulkintoja dokumenteista. Kasvattajien erilaisuus ja erilaiset tavat nähdä asioita haastaa tiimiä: Videoinnin uhkana nähtiin lisäksi se, jos sitä pidetään totuutena, vaikka paljon jää videoinnin ulkopuolelle. Dokumentoinnin hyödyntämisen kannalta oli merkityksellistä, että sillä on selkeä tavoite (mitä dokumentoidaan, miksi ja millä keinoin), ja että on yhdessä sovittu, miten dokumentteja käsitellään työyhteisössä. Mikäli dokumentteja käytetään vain palautteen antamiseen työkaverille (arvosteluun tai arviointiin), se ei ole toimiva työkalu varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin tulee kohdistua nimenomaan työn arvioimiseen, ei yksilöön kohdistuvana palautteen antamisena. Tällöin myös saatu palaute koetaan kohdistuvan itseen. Pitää osata erottaa toiminta persoonasta, eli ei arvostella ihmistä vaan toimintaa. Mikäli kasvattajan toiminnan dokumentoimista käytetään vain arvostelevana palautteena, menetetään menetelmän mahdollisuudet työn kehittämisen ja oman ammatillisen vahvistumisen tukena. Toisaalta työyhteisöissä pitää myös olla rohkeutta keskustella avoimesti pedagogiikasta ja kasvattajien toiminnasta, että toimintaa voitaisiin yhdessä reflektoida, arvioida ja kehittää. Rohkeasti kokeilemaan! Opinnäytetyöni lisää ymmärrystä siitä, millä edellytyksin kasvattajan toiminnan dokumentointi voi toimia apuvälineenä oman työn reflektoinnin, arvioinnin ja kehittämisen apuvälineenä osana varhaiskasvatuksen laadunhallintaa. Kun tunnistetaan mahdollisia dokumentoinnin esteitä, niitä voidaan poistaa esim. työn arkeen sovituilla säännöllisillä keskusteluilla. Niissä voidaan vahvistaa niitä elementtejä, joiden avulla edistetään dokumentoinnin hyödyntämistä osana työn kehittämistä ja arvioimista. Eri yksiköiden työntekijöiden yhteisen keskustelun ja koulutusten avulla voidaan edistää ymmärrystä pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä ja sen hyödyntämisestä työn kehittämisen työkaluna. Myös omakohtainen kokemus kasvattajan toiminnan dokumentoimisesta ja sen hyödyntämisestä oman työn tutkimisen ja kehittämisen apuvälineenä, näyttäisi madaltavan kynnystä mm. videoida kasvattajan toimintaa sekä vähentävän dokumentointiin liittyviä ennakkoluuloja tai pelkoja. Dokumentoinnin erilaisia tapoja (ei vain videointia) pitäisi paremmin hyödyntää, sillä työntekijätkin ovat erilaisia. Arviointi edellyttääkin erilaisia mittareita ja menetelmiä. Kasvattajan työn dokumentointia voidaan hyödyntää osana päiväkodin laadun hallintaa ja toiminnan kehittämistä. Haastankin jokaisen varhaiskasvatuksen tiimin miettimään, miten teidän päiväkodeissanne kasvattajan toimintaa dokumentoidaan tai voitaisiin dokumentoida työn reflektoinnin, arvioimisen ja kehittämisen tukena? Onko tiimeillä riittävästi osaamista, luottamusta ja rohkeutta keskustella avoimesti, sekä antaa kehittävää palautetta työtoverille? Miten teidän päiväkodeissanne voitaisiin edistää arjen käytäntöjä ja lisätä foorumeita, jotka mahdollistat yhteisen työn tutkimisen ja yhdessä kehittämisen? Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa osana oman työn kehittämistä. Kirjoittaja: Jenni Ryynänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Mansikka, Jan-Erik 2019. Pedagoginen dokumentointi Reggio Emilian ja jälkistrukturalismin viitekehyksessä. Journal of Early Childhood Education Recearch. 8 (1). 100-120. Paananen, Maiju 2017. Laadun mittaamisesta varhaiskasvatuksen erilaisten tehtävien tarkasteluun. Nyt on pedagogiikan aika! 2017. Helsinki: Lastentarhanopettajaliitto. 29-30. Parrila, Sanna & Fonsen, Elina 2016. Teoksessa Parila, Sanna & Fonsen, Elina (toim.): Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön. Juva: PS-kustannus. 91-114. Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa 2019. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf>. Luettu 21.10.2019. Tast, Sylvia 2018. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 4.4.2018. Opetushallitus. <https://www.youtube.com/watch?time_continue=2&v=8SybX26zZSY>. Viitattu 28.10.2019. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Verkkodokumentti. <https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf>. Luettu 21.10.2019 Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 24: 2018. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf>. Luettu 28.10.2019.
Sosiaalialan työtehtävissä voidaan myös hyvin
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden työyhteisö on esimerkki työolosuhteiltaan vaativasta hyvinvointialan toiminnasta, jossa henkilöstö viihtyy työssä ja kokee voivansa työssään hyvin. Haastattelin opinnäytetyössäni seitsemää päivystystyön koordinaattoria ymmärtääkseni miksi näin on. Hyvinvointialojen työolosuhteet nousevat usein julkiseen keskusteluun ongelmien kautta. Uutisointi maalaa kuvaa, jonka mukaan vaativissa tehtävissä työskennellään kuormittuneena liian niukoilla resursseilla. Tämä ei ole koko kuva: hyvinvointialoilla voidaan myös hyvin, mutta tämä edellyttää työskentelyn järjestämisosaamista ja oikein kohdennettuja toiminnan kannalta riittäviä resursseja. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) valtakunnallisissa Auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa tehdään vaativaa sosiaalialan tukipalvelutyötä. Lasten ja nuorten puhelimessa sekä Vanhempainpuhelimessa ja näiden nettipalveluissa vastaanotetaan yhteydenottoja usein kipeistä aiheista. Yhteydenottajat kertovat elämänkokemuksista, joista he eivät välttämättä ole uskaltaneet puhua kenellekään aikaisemmin. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät MLL:n tiloissa ja vapaaehtoisten tukena on aina MLL:n ammattilainen, päivystystyön koordinaattori (MLL 2019). Haastattelin opinnäytetyötäni varten Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päivystystyön koordinaattoreita. Tavoitteenani oli ymmärtää, mitkä tekijät heidän kokemuksissaan ylläpitivät ja edistivät tai toisaalta saattaisivat uhata tai heikentää työhyvinvointia työn arjessa. Haastatteluista syntyi runsas, noin satasivuinen aineisto, jonka luokittelin sisällönanalyysin perinteitä noudattaen. Uutena työvälineenä hyödynsin Power BI -raportointiohjelmistoa. Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista Haastateltujen työntekijöiden kokemuksissa tärkeimmät työhyvinvointia tukevat tekijät olivat organisaation tuki työlle, kuten hyvä työterveyshuolto, yksilö- tai parityönohjaus, hyvät työvälineet, resurssit tehdä työ ammatillisesti korkeatasoisesti. Samoin tärkeitä tekijöitä olivat oman työn ja työajan suunnitteluun liittyvä autonomia, työyhteisön yhteisiin käytäntöihin ja vuorovaikutukseen liittyvät yhteiset normit, työparityöskentely ja lähiesimiehen toiminta työyhteisössä. Työn määrän lisääntyminen tai sisältöjen muuttuminen, autonomian vähentyminen ja tunnetyön vaikutukset nähtiin suurimpina työhyvinvointia heikentävinä tai kuormitusta lisäävinä uhkatekijöinä. Työntekijöillä oli myös huolia resurssien vähentymisestä tulevaisuudessa. Hyvä nykytila ei automaattisesti takaa hyvää tulevaisuutta, vaan työhyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii jatkuvia resursseja ja aktiivista kehittämistä muuttuvassa maailmassa. Opinnäytetyön aineistossa nousikin esille, kuinka monet 2010-luvun yleiset työelämän muutokset, esimerkiksi työn sisältöjen laajentuminen, työmäärän lisääntyminen ja digitalisaation tuomat monenlaiset muutokset näkyivät myös MLL:n arjessa. MLL:n keskustoimistolla työhyvinvointia arvioidaan säännöllisesti, muun muassa ulkopuolisen tahon vuosittain toteuttamilla työhyvinvointikyselyillä. Organisaation toimintaa ja käytänteitä myös kehitetään jatkuvasti, jotta työhyvinvointia on mahdollista kokea myös muuttuvassa todellisuudessa. Hyvinvointi työssä edellyttää riittäviä voimavaroja Haastatelluilla oli joitakin huolia työhyvinvointiin liittyen. Oma tulkintani on, että keskiössä oli huoli joidenkin voimavarojen heikkenemisestä. Stevan Hobfollin teorian mukaan voimavarojen vahvistuminen tai heikkeneminen edistävät kumpikin kyseisen kehityssuunnan etenemistä. Voimavarojen heikentymisestä voi siis seurata muiden jo saavutettujen voimavarojen menettämistä. (Hobfoll 2011: 117–118.) Aineistossa huolina mainittiin esimerkiksi osaamisen päivittämisen haasteet työn ohessa opiskeltaessa, etätyöskentelyn vaikutus työyhteisön sosiaaliseen ulottuvuuteen, se, että työssä merkityksellisten asioiden saavuttaminen ei toteudu sekä se, miten työn ja muun elämän yhdistämisen voi vaikeutua. Huolia voi tarkastella tekijöinä, jotka joko heikentävät olemassa olevia voimavaroja tai sitouttavat osan nykyisistä voimavaroista niihin vastaamiseen. Työarjen voimavarojen niukentumiseen ja työn vaativuuden lisääntymiseen liittyvät huolet ovat 2010-luvun työelämässä näkyvissä (ks. Kubicek & Paskvan & Korunka 2015: 911–912). Hyvinvointialojen työtehtävissä riittävät resurssit varmistavat työhyvinvointia sekä työlle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Hyvinvointialalla työskenteleville itselle merkityksellisten asioiden saavuttaminen on työssä erityisen tärkeää (Wallin 2012: 96–97; Vermaak & Görgens-Ekermans & Nieuwenhuize 2017: 44). Työhyvinvoinnin edistäminen lisää tuottavuutta ja ehkäisee riskitekijöitä Hyvinvoivan, työhön sitoutuneen ja kuormittavinakin aikoina korkeatasoisesti työskentelevän työyhteisön rakentaminen ei ole hyvinvointialoilla mahdottomuus, kuten opinnäytetyöni yhteisön osalta tein näkyväksi – sosiaalialan työtehtävissä on mahdollista voida hyvin. Pohja työhyvinvoinnille edellyttää riittäviä työresursseja ja hyviä työolosuhteita. Näin työkuormasta on mahdollista palautua ja kuormittavampina kausinakin toimitaan sitoutuneesti. On monipuolista näyttöä siitä, että hyvinvointi ja tyytyväisyys työolosuhteisiin parantavat henkilöstön tuottavuutta ja organisaation tulosta (Juuti 2010: 45–46; Mäkikangas & Hakanen 2017: 120). Henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen voi myös ehkäistä organisaatioon kohdistuvia riskitekijöitä (Kesti & Syväjärvi 2015: 19–20). Työterveyslaitoksen johtavan asiantuntijan Tuula Oksasen mukaan tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että sote-alan työtehtävissä henkilöstön hyvinvointi on suorassa yhteydessä asiakkaiden hyvinvointiin (TTL 2019). Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät pitävät päivystystyön koordinaattorin läsnäoloa yhtenä tärkeimpänä toiminnan mielekkyyttä luovana tekijänä. Koordinaattorit saivat päivystäjiltä kiitosta lämmöstä, innostuksesta, tuesta ja kannustuksesta. Myös auttaviin puhelimiin yhteyttä ottaneet antavat hyvän arvion palvelussa tapahtuneille kohtaamisille – asiakkaat ovat tyytyväisiä saatuun tukeen. (MLL 2019.) Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Holappa Heidi 2019: Miksi meillä voidaan niin hyvin? Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista. Kirjoittaja: Heidi Holappa, suunnittelija (MLL), sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hobfoll, S. 2011. Conservation of resource caravans and engaged settings. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 84 (1). 116–122. Juuti, Pauli 2010. Työhyvinvoinnin strategia – mitä sillä tarkoitetaan. Teoksessa Suutarinen, Marjaana & Vesterinen, Pirkko-Liisa (toim.) 2010.Työhyvinvoinnin johtaminen. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava. 45–55. Kesti, Marko & Syväjärvi, Antti 2015. Human Capital Production Function in Strategic Management. Technology and Investment, 6. 12–21. Kubicek, Bettina & Paskvan, Matea & Korunka, Christian 2015. Development and validation of an instrument for assessing job demands arising from accelerated change: The intensification of job demands scale (IDS). European Journal of Work and Organizational Psychology, 24 (6). 898–913. MLL 2019. Lasten ja nuorten puhelimen vuosiraportti 2018. Helsinki: MLL. Saatavana osoitteessa: <https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2019/03/12104758/LNPN-vuosiraportti-2018.pdf>. Luettu 19.11.2019. Mäkikangas, Anne & Hakanen, Jari 2017. Työstä hyvinvointia, mutta millaista? Työhyvinvoinnin monet kuvaajat. Teoksessa Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru (toim.) 2017. Tykkää työstä. Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. Jyväskylä: PSkustannus. 103–126. Samad, Ataus & Reaburn, Peter & Davis, Heather & Ahmed, Ezaz 2015. Towards an Understanding of the Effect of Leadership On Employee Wellbeing And Organizational Outcomes in Australian Universities. The Journal of Developing Areas, 49 (6). 441-448. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Helsinki: TTL. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/>. Luettu 20.11.2019. Wallin, Outi 2012. Hyvinvointityöhön sitoutuminen. Diskurssianalyysi työhön sitoutumisesta perheen, työhyvinvoinnin, ammatillisuuden ja asiakaslähtöisyyden näkökulmista. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen Yliopisto. Vermaak, Christel & Görgens-Ekermans, Gina & Nieuwenhuize, Cecile 2017. Shift Work, Emotional Labour and Psychological Well-being of Nursing Staff. Management 22 (2). 35–48.
Lastensuojelun perhehoidossa kummittelee
Perheiden moninaisuus ei toteudu aina lastensuojelun perhehoidossa sateenkaariperheiden kohdalla, toteaa Petri Segerholm opinnäytetyössään. Perhehoidon sosiaalityössä on halua toimia moninaisuuden edistämiseksi, mutta työskentelystä puuttuu kriittinen tapa tarkastella rakenteita sateenkaari-ihmisten kannalta. Yhdenvertaisuuslain vaatima edistämisvelvoite on jäänyt lastensuojelun perhehoidon prosesseissa taka-alalle. Työntekijät eivät aina edes tiedä lain olemassaolosta tai siitä, miten sitä pitäisi soveltaa, ja he ovat usein epävarmoja omasta osaamisestaan yhdenvertaisuuden edistämisessä. Organisaation ja työntekijöiden toiminta näyttäytyy sosiaalialan arvojen realisoitumisen osalta ambivalenttina sateenkaariperheille. Tarkastelen opinnäytetyössäni sitä, miten sateenkaariperheiden määrää perhehoitajissa voitaisiin lisätä ja mitkä seikat tukevat tai estävät heidän ryhtymistään perhehoitajiksi. Tarkastelen kysymystä työntekijöiden näkökulmasta. Opinnäytetyön aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä sosiaalialan korkeakoulutetuilta, jotka toimivat lastensuojelun kentällä. Aineisto analysoitiin laadullisesti sekä lähilukua hyödyntämällä. Tietoperustana oli heteronormatiivisuus, rakenteellinen ja kriittinen sosiaalityö sekä yhdenvertaisuuslaki. Tulokset on kuvattu alla olevassa kuviossa. Estävät ja edistävät tekijät näyttäytyvät kuin peilikuvina. Merkityksellisin tekijä on työyhteisön yhteinen keskustelu, joka mahdollistaa sen, että perhehoitajiksi päätyy enemmän sateenkaariperheitä. Ydinperheen haamu perhehoidossa ”Yleinen” ja heteronormatiivinen käsitys perheestä on ajoittain varsin kapea. Sen mukaan ”ydinperhe” määrittyy vain ja ainoastaan yhden äidin, yhden isän ja lapsien muodostamaksi. Kyse on hyvin tiukkaan rajatusta perhekäsityksestä, joka ei huomioi perheiden moninaistumista ja istuu melko huonosti reaalitodellisuuteen (Castrén & Högbacka 2014: 106). Ydinperheen haamu kummittelee sinnikkäästi lastensuojelun perhehoidossa pelotellen heteronormatiivisuudella, niin että sateenkaariperheiden puolesta ei osata argumentoida eikä toimia sateenkaariperheiden oikeuksia edistäen. Heteronormatiivinen ajattelutapa ja siitä kumpuava käsitys perheestä ja vanhemmuudesta tuottaa suoraa syrjintää, niin että osassa sosiaalityöntekijöiden sijoituspyynnöissä lapselle halutaan löytää perhe, jossa on isä ja äiti. Osa työntekijöistä on kokenut omia arvoja vastaamattomaksi sen, että he joutuisivat sijoittamaan lapsia sateenkaariperheisiin. Silloin vedotaan helposti lapsen etuun ja työntekijän omaan konservatiiviseen vakaumukseen, joka halutaan esitellä ”ihmisoikeuskysymyksenä”, mikä peittää alleen sen, että tässä logiikassa yksilöillä tulisi olla oikeus olla piittaamatta toisten oikeuksista (Datta 2018: 14–16, 30). Tiukasti rajattu (ydin)perhekäsitys tuottaa avointa syrjintää sijoituspyyntöjen muodossa, ja se hyväksytään hiljaisesti työyhteisöissä. Sukupuolien mukaisiin roolimalleihin vetoaminen voidaan nähdä tapana kontrolloida seksuaalivähemmistöön kuuluvia hakijoita perhehoidossa (Hicks 2009: 236). Usein vedotaan lapsen etuun, mutta kyse on lopulta homoseksuaalisuuden patologisoimisesta ja yhden ihmisryhmän toiseuttamisesta. Sosiaalialan ammattilaiset kontrolloivat ja legitimoivat lapsen etua. Lapsen edun kautta työntekijä voi kuitenkin jättää esimerkiksi artikuloimatta asioita, joita ei haluta sanoa ääneen, kuten homofobian tai pedofilian pelkoa. Näin perustellaan (perhehoidossa) lapsen edulla sitä, ettei samaa sukupuolta olevien parien tai etenkään homomiesten pitäisi toimia vanhempina (Moring 2013: 222). Haamun karkottaminen Sosiaalialan ammattieettiset arvot määrittelevät sosiaalialan korkeakoulutettujen työn sisältöjä. Näitä ammattieettisiä arvoja ovat muun muassa oikeudenmukaisuuden puolustaminen, epätasa-arvon purkaminen ja rakenteisiin vaikuttaminen (ks. Talentia 2017). Sosiaalialan työtä ohjaa myös lainsäädäntö, kuten sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulaki. Myös yhdenvertaisuuslaki koskettaa sosiaalityötä, erityisesti sen 5 §:n maininta, että julkisen vallan tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan ja arvioitava sen toteutumista riittävästi. Yhdenvertaisuuslaki määrittää ne ryhmät, joita yhdenvertaisuuden edistäminen koskee. Muodollisessa yhdenvertaisuudessa kaikkia kohdellaan samanarvoisesti, kun taas tosiasiallisessa yhdenvertaisuudessa huomioidaan eri ryhmien asema(t) ja pyritään aktiivisesti vaikuttamaan tilanteeseen poikkeamalla samanlaisen kohtelun periaatteesta. Tämän kaiken realisointi edellyttää keskustelua organisaatioissa, eikä kyse ole mistään pikaisesta prosessista. Opinnäytetyön tuloksien mukaan prosessi voi olla pitkä, mutta prosessi on myös mahdollistanut organisaatioissa uusia ajatuspolkuja ja se on koettu kannattavaksi. Jotta kehittäminen voi olla perhehoitoa edistävää, kehittämisen tulee olla kriittistä. Omia havaintojaan sosiaalisesta todellisuudesta ei tule hyväksyä annettuina ja yleistää kaikkia koskeviksi, koska tämä saattaa lujittaa olemassa olevaa eriarvoisuutta (Thompson 2011: 223). Näyttäytyykö perhehoito Janus-kasvoisena sateenkaariperheille? Sateenkaari-ihmisiä on vuosikymmenien ajan pyritty toiseuttamaan ja patologisoimaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolikokemuksensa takia. Sateenkaari-ihmisiä, etenkin homomiehiä, on myös hyperseksualisoitu (Hicks 2008: 134; Moring 2013: 106–110). Heteroparin osalta taas ajatus siitä, että heitä tarkasteltaisiin puhtaasti heidän seksuaalisen suuntautumisensa kautta, olisi outoa ja tavatonta (Cocker Brown & Cosis 2008: 25). Tämä kaikki vaikuttaa niin, että sateenkaari-ihmiset ovat alkaneet osin syrjiä itseänsä. Samaan aikaan kuitenkin osa perhehoidon toimijoista on alkanut aktiivisemmin rekrytoida sateenkaariperheitä perhehoitajiksi. Millaisena näyttäytyy se tilanne, jossa toinen käsi rekrytoi ja toivoo moninaisia perheitä ja toinen käsi taas torjuu kylmästi vaatimalla lapselle isän ja äidin muodostamaa perhettä perustellen sitä lapsen edulla? Lastensuojelun perhehoidon arvot, tavoitteet ja toteutus voivat olla todellisuudessa ambivalentteja. Vaikuttamistyö Lastensuojelun perhehoidolla on paljon kehitettävää, jotta perhehoitajissa voitaisiin lisätä moninaisuutta ja näin vastata erilaisiin tarpeisiin ja vaatimuksiin. Opinnäytetyön tulosten perusteella perhehoidon sosiaalityössä olisi kuitenkin halua toimia moninaisuuden edistämiseksi, mutta haluamisesta puuttuu kriittinen tapa tarkastella olemassa olevia asioita sekä rakenteita sateenkaari-ihmisten kannalta. Suomalaisessa sosiaalityön teoriaperinteessä kriittinen tarkastelutapa ei ole kuitenkaan tutuinta toiminnan kehittämisessä ja sen arvioinnissa, ja tapana on ollut rakenteisiin vaikuttamisen sijaan toimia yksilötasolla (Kivipelto & Kotiranta 2014: 177). Nyt pitäisi tarttua vain tarttua tuumasta toimeen. Sateenkaariperheet ry:n Väriä perhehoitoon -hanke on käynnistynyt 2018, ja hankkeen tehtävänä on juuri purkaa epäkohtia, jotka estävät sateenkaariperheiden sijaisvanhemmuutta ja samalla tarjota useammille lapsille mahdollisuuden perhehoitoon. Kirjoittaja: Petri Segerholm, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Petri Segerholmin sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Jos olisi osaamista ja uskallusta – kohti sateenkaarevaa perhehoitoa -opinnäytetyöhön (marraskuu 2019) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet: Castrén, Anna-Maija & Högbacka, Riitta 2014. Avautuuko perhe? Ekslusiivisuuden ja inklusiivisuuden dynamiikka perhesidoksissa. Sosiologia 2. 106–122. Datta, Neil 2018. Restoring order the natural. The religious extremists’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction. European Parliamentary Forum on Population & Development (EPF). <https://www.epfweb.org/sites/epfweb.org/files/rtno_epf_book_lores.pdf > Luettu 26.9.2019. Hicks, Stephen 2008. What Does Social Work Desire? Social Work Education 27 (2). 131–137. Hicks, Stephen 2009. Sexuality and the ‘Relations of Ruling’: Using Institutional Ethnography to Research Lesbian and Gay Foster Care and Adoption. Social Work & Society 7 (2). 234–245. Kivipelto, Minna & Kotiranta, Tuija 2014. Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin kriittinen eetos saatava takaisin. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakausilehti 22 (2). 172–182. Moring, Anna 2013. Oudot perheet – Normeja ja ihanteita 2000-luvun suomesta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Talentia 2017. Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia. Thompson, Neil 2011. Promoting equality – working with diversity and difference. Palgrave Macmillan, Yhdysvallat.
Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä
Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan vastuulle on muuttanut Kelan asiakastyötä pelkästä etuuksien hakemiseen liittyvästä neuvonnasta enemmän auttamistyön suuntaan ja tuonut asiakaspalvelutyöhön piirteitä sosiaalityön asiakaskohtaamisista. Siksi on keskeistä tarkastella Kelan työntekijöiden asemaa ja roolia auttamistyön kokonaisuudessa ja selventää, miten eri vastuut ja velvollisuudet yhteistyökumppaneiden kanssa jakautuvat. Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni Kelan asiakaspalvelijoiden ja toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden kokemuksia siitä, millaisena lapsiperheköyhyys ja sen eri ilmiöt näyttäytyvät perustoimeentulotukeen liittyvässä työssä ja millaista köyhän lapsiperheen ohjaaminen asiakastyössä on. Opinnäytetyön aineisto koostui syksyn 2018 aikana kerätyistä, yhteensä 20 Kelan asiakaspalvelijan ja perustoimeentulotuen etuuskäsittelijän ryhmähaastatteluista pääkaupunkiseudulla. Tulokset osoittavat, että lapsiperheiden köyhyyden monet eri ilmiöt ovat näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä, mutta samalla uusi sosiaalityön ulottuvuus luo epäselvyyttä työntekemiseen ja perheen hyvinvoinnin kokonaisuudessa työntekijöiden rooliin kaivataan selkeyttä. Köyhyyden ilmentymiä työn arjessa Lapsiperheköyhyys näkyy Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä monitahoisesti. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitellään vanhempien puheen ja kokemusten kautta, toisaalta tilanne konkretisoituu Kelaan toimitettujen selvitysten ja niistä tehtyjen laskelmien perusteella. Kelassa asioivilla, perustoimeentulotuen tarpeessa olevilla perheillä on yleensä vaikeuksia selvitä elämisen perusmenoista, kuten ruokaostoksista, laskuista ja asumisen menoista. Toisaalta työntekijöille tulee joltain osin näkyväksi myös köyhyyden aineettomat ulottuvuudet; rajoittunut mahdollisuus osallistua ja tehdä itsenäisiä valintoja, ylläpitää sosiaalista elämää, liikkua edes paikallisliikenteellä sekä lasten harrastaa ja viettää yhteiskunnassa normaaliksi katsottua vapaa-aikaa. Vaikka erilaisten liitteiden toimittaminen ja virastoissa asioiminen nähtiin vanhempien voimavaroja kuluttavana, silti joillain työntekijöillä oli kokemus, että joskus vanhempien toimintatavat ja asiakkuus näyttävät periytyvän sukupolvelta toiselle jo varhain ja eri viranomaisten kanssa asioimista pidetään arkeen kuuluvana ja osana normaalia elämää. Työntekijöiden näkökulmasta konkreettinen menoista ja tuloista puhuminen miellettiin hyvin luontevaksi osaksi Kelan ja perustoimeentulotukeen liittyvää työtä, mutta köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt, elämänhallinnan ongelmat ja muut huolet, joita työntekijät kohtaavat työssään, voivat olla vaikeita ottaa puheeksi perheen ja vanhempien kanssa. Hankaluutta aiheuttaa yhtäältä työn rakenteelliset tekijät kuten aika ja tavoitteet mutta toisaalta merkittävältä osin myös tietämättömyys erilaisista palveluista sekä oman osaamisen ja työvälineiden puutteet huolten puheeksi ottamisessa vanhemman kanssa. Lisäksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja harkintavalta näihin asioihin koetaan paikoin hyvinkin vähäisenä. Kuten tässä opinnäytetyössä, myös aiemmin on havaittu, että juuri katutason työntekijät (ns. street-level bureaucrats) joutuvat noudattamaan työssään tiukasti lakeja, ylhäältä tulevia ohjeistuksia ja toisaalta ammatillisia tavoitteita, mutta samalla työntekemisen taustalla on ristiriitaa työn tavoitteiden kanssa ja sen, kenen puolella ja ehdoilla työtä tehdään (Närhi ym. 2014: 242). Miksi köyhyyttä tulee ymmärtää? Suomessa noin 130 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä näyttää olevan tällä hetkellä kasvussa. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan lasten pienituloisuusaste vuonna 2016 oli 10,2%, kun se vuonna 2017 oli jo 11,1% (Tulonjakotilasto 2017). Kansainvälisesti tarkasteltuna lapsiköyhyyttä on Suomessa vähän, mutta lasten ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt nopeasti eikä ole palannut talouden nousukausinakaan aiemmalle 90-luvun talouden lamaa edeltävälle tasolle. Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavia syitä on muun muassa vanhempien työttömyys, pätkä- ja matalapalkkatöiden lisääntyminen sekä perheiden etuuksiin kohdistuneet leikkaukset. (Salmi, Karvonen, Närvi & Lammi-Taskula 2016: 68.) Köyhissä lapsiperheissä taloudelliset haasteet vaikuttavat perheen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja perheen taloudellisilla ongelmilla on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa lasten myöhempiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteisiin sekä kohonneeseen riskiin kodin ulkopuoliselle sijoitukselle. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuudella on vahva yhteys lasten toimeentulotuen asiakkuuteen ja usein toimeentulotukea saavalla nuorella on toimeentulotukea saanut vanhempi. (Vauhkonen, Kallio, Erola 2017: 509; Paananen ym. 2012: 27; Ristikari ym. 2016.) Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan vauvaikäiset ovat erityisen herkkiä perheen taloudellisille ongelmille ja seuraukset voivat vaikuttaa pitkälle lapsen tulevaisuuteen (THL 2018). Köyhyyden tuoma häpeä ja sosiaalinen eristäytyneisyys voivat aiheuttaa merkittäviä psykologisia, fyysisiä, suhteellisia sekä käytäntöön liittyviä haittavaikutuksia perheiden elämän eri osa-alueilla (esim. Ridge 2009; Hooper Gorin, Cabral & Dyson 2007). Myös lapsissa perheen pienituloisuus voi aiheuttaa häpeän lisäksi muita erilaisia negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja kokemusta erilaisuudesta sekä tarvetta salailla köyhyyttä perheessä (Lapsen ääni 2018). Työntekijä köyhän asiakasperheen kohtaajana Honkasen, Poikolaisen ja Karlssonin (2018) mallinnusta hyödyntäen opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että tällä hetkellä perustoimeentulotuen parissa työskentelevät asiakaspalvelijat ja etuuskäsittelijät turvautuvat herkästi torjumisen eli tiukan palvelun rajaamisen tai huomioivan eli auttamisen toimintatapoja vahvistaviin rooleihin perheitä kohdatessaan. Usein perheen tilanteesta ei muodostu kokonaiskuvaa ja huoliin liittyvät asiat siirretään kunnan sosiaalitoimeen, kun akuutit asiat Kelan palvelussa on hoidettu. Näitä rooleja vahvistavia syitä ilmeni monia. Toisaalta siirtoja tehdään työn rakenteellisten tekijöiden kuten kiireen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi, toisinaan syynä on kokemus puutteellisista työvälineistä ja joissain tapauksissa kyse on asenteista sitä kohtaan, mikä mielletään työntekijän vastuuksi Kelan työssä. Etenkin asiakaspalvelussa työskentelevien vastauksissa ilmeni kuitenkin halukkuutta vahvistaa enemmän myös kohtaajan roolia, jossa vastavuoroisuus ja aktiivinen toimijuus korostuvat. Osalla valinnat toimintatavoille näyttävät olevan tietoisia, joidenkin työntekijöiden osalta tiettyyn rooliin ajaudutaan ehkä arjen normien pakottamana. Nämä roolit on merkityksellistä tunnistaa, jotta toimintatapoja voidaan kehittää, perheen asiointikokemusta parantaa ja hyviä kokemuksia edistää. (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018: 541.) Merkittävä huomio on myös se, millainen kokemus työntekijöillä on omasta kyvystään vaikuttaa perheen ja muiden asiakkaiden asioihin ja elämäntilanteeseen. Haastatteluissa nousseet huolet ovat ajoittain hyvinkin suuria ja voivat olla merkittävä kuormitustekijä asiakaspalvelussa ja etuuskäsittelyssä työskenteleville. On tärkeää, että yksilölliset erot köyhyyden kokemuksissa ja yhteys köyhyyden ja perheen toiminnan välillä opitaan tunnistamaan, jotta työntekijöiden valmiuksia keskustella köyhyydestä ja elämäntilanteesta perheenjäsenten kanssa voidaan kehittää, ja jotta köyhyyden vastaisia toiminnallisuuksia voidaan tukea asiakastyössä (Jack & Gill 2013: 224, 231). Turvattu toimeentulo, riittävä sosiaaliturva mukaan lukien, ovat merkittävä osa perheen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Siksi näissä perheissä tuen tarve korostuu ja on keskeistä, että koko palvelujärjestelmä muodostaa perheen hyvinvointia kannattelevan kokonaisuuden. Etuusneuvonnasta auttavaan asiakastyöhön Osa perheistä ei tarvitse muuta kuin taloudelliselta tukea, mutta on myös perheitä, joiden tuen tarve on paljon laajempi ja käsittää muun muassa elämänhallintaan ja jaksamiseen liittyviä ongelmia (STM loppuraportti 2015: 13). Työntekijöiden kertoman mukaan vähävaraisten lapsiperheiden tarve Kelassa asioidessaan liittyy keskeisesti tiedon ja tulojen ennakoitavuuden lisäämiseen, palvelun jatkuvuuden ja perheen pärjäämisen varmistamiseen sekä perheen itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Tuen tarve pienituloisilla liittyy oikea-aikaisten etuuksien saamisen lisäksi myös kunnioittavaan ja kohtaavaan vuorovaikutukseen, autetuksi tulemisen kokemukseen ja työntekijän osoittamaan kiinnostukseen perheen elämästä. Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuoma avuttomuus ja riippuvuus ulkopuolisesta avusta sekä konkreettinen perustarpeiden puute, on perheen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä uhkatekijöitä. Siksi ongelmien ennakoiminen varmistamalla toimivat prosessit ja yhteistyökanavat on tärkeää. Huolellisella ja tavoitteellisella perheen jatko-ohjauksella puolestaan vähennetään vanhempien luukulta luukulle asioimista ja turvaverkon ja riittävien tukitoimien ulkopuolelle jäämistä sekä ennen kaikkea estetään haastavan tilanteen negatiivisia vaikutuksia lapseen. Yksittäisellä työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa laissa määriteltyihin tuen määriin ja myöntöedellytyksiin tai poliittisiin päätöksiin, joten on tärkeää vahvistaa pystyvyyden kokemusta auttamisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa perheen hyvinvointiin muiden kanavien ja yhteistyön kautta. Lisäksi lapseen liittyvien kysymysten huomioiminen nousee merkitykselliseksi perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä ja siksi osaamisen vahvistaminen lapsen edun ja perheen tukitoimien tunnistamiseksi ja puheeksi ottamiseksi tulisi riittävässä määrin varmistaa esimerkiksi työntekijöiden perehdytyksiä, toimintamalleja, ohjeita ja koulutuksia suunniteltaessa. Kirjoitus perustuu Essi Tesarczykin - Lapsiperheköyhyys Kelan perustoimeentulotuen asiakastyössä - Työntekijöiden näkemyksiä kohtaamisista palvelun arjessa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja: Essi Tesarczyk, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hooper, Carol-Ann, Gorin, Sarah, Cabral, Christie & Dyson, Claire 2007. Living with Hardship 24/7: The Diverse Experiences of Families in Poverty in England 2007. The Frank Buttle Trust. London. Honkanen, Kati, Poikolainen, Jaana & Karlsson, Liisa 2018. Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5-6. s. 532-543. Jack, Gordon & Gill, Owen 2013. Developing cultural competence for social work with families living in poverty. European Journal of Social Work 2013. Volume 16, Issue: 2. s. 220-234. Saatavana osoitteesta: <https://www-tandfonline-com.ezproxy.metropolia.fi/doi/pdf/10.1080/13691457.2011.649347?needAccess=true> Luettu 15.2.2019. Lapsen ääni 2018. Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa lapset ry 2018. Saatavana osoitteessa: <https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/pelastakaalapset/main/2018/08/20163238/Pelastakaa_Lapset_Lapsen_Aani_2018_web.pdf> 26.2.2019. Närhi, Kati, Kokkonen, Tuomo & Matthies Aila-Leena 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus vol. 22 (3) 2014, 227–244. Saatavana osoitteessa: <https://journal.fi/janus/article/view/51212/15670> Luettu 11.12.2018. Paananen, Reija Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: THL. Raportti 52/2012. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf> Luettu 17.2.2019. Ridge, Tess 2009. Living with Poverty: A Review of the Literature on Children’s and Families’ Experiences of Poverty. 2009. Department for Work and Pensions. London. Saatavana osoitteessa: < http://www.bristol.ac.uk/poverty/downloads/keyofficialdocuments/Child%20Poverty%20lit%20review%20DWP.pdf> Luettu 4.10.2018. Ristikari, Tiina, Törmäkangas, Liisa, Lappi, Aino, Haapakorva, Pasi, Kiilakoski, Tomi, Merikukka, Marko, Hautakoski, Ari, Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika 2016. Suomi Nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuoden 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2016. Salmi, Minna, Karvonen, Sakari, Närvi, Johanna ja Lammi-Taskula, Johanna 2016. Lapsiköyhyys on ajankohtaista myös Suomessa: yhteenveto ja suosituksia. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. 68 – 69. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131589/URN_ISBN_978-952-302-742-8.pdf?sequence=1> Luettu 3.3.2018. STM 2015. Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:28. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74538/URN_ISBN_978-952-00-3591-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 30.9.2018. THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Tiedote. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 22.8.2018. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/-/vauvaikaisen-perheen-koyhyys-vaarantaa-nuoruuden> Luettu 20.5.2019. Tulonjakotilasto 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966-2017. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavana osoitteessa: <http://www.stat.fi/til/tjt/2017/01/tjt_2017_01_2018-12-19_kat_001_fi.html> Viitattu 26.2.2019. Vauhkonen, Teemu, Kallio, Johanna & Erola, Jani 2017. Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5. s.501-512. Helsinki. Saatavana osoitteesta: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135433/YP1705_Vauhkonenym.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2018
Valtakunnallista tahtotilaa etsimässä: lasten, nuorten ja perheiden palvelut muutoksessa
Muutoksen tarpeesta puhuttu kohta 30 vuotta Korjaavat erityispalvelut kohtaavat merkittävän osan nykyisistä nuorista aikuisista (Ristikari ym. 2016: 104). Lapsi- ja perhepalvelujen muutoksen tarpeeseen on herätty viimeistään 2000-luvulla alati kasvavien erityispalvelumenojen myötä. 1990-luvun laman vaikutukset ovat tulleet näkyviksi, ja niistä on saatu tutkittua tietoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt seurantatutkimuksen sekä vuonna 1987 syntyneistä lama-ajan lapsista että vuonna 1997 syntyneistä nousukauden lapsista. Tutkimusten mukaan toimeentulotukeen joutui vuonna 1997 syntyneiden perheistä turvautumaan 36 prosenttia, ja vuonna 1987 syntyneiden perheistä 38 prosenttia. Lisääntyvä eriarvoisuus ja perheeseen kasautuneet riskitekijät selittävät sitä, miksi yhä laman jälkeen yhtä suurella osalla perheistä menee huonosti. Vanhempien ongelmat periytyvät lapsille, kun niihin ei saada riittävästi tukea. THL:n erikoistutkijan Tiina Ristikarin mukaan on puhuttu jo kohta 30 vuotta siitä, että lapsiperheitä tulee tukea ja ongelmia ehkäistä, mutta mitään ei tapahdu. (Valtavaara – Takala 2018.) Imatran hyvinvointineuvola esimerkkinä tehokkaasta, ennaltaehkäisevästä palvelusta Osassa kuntia erityispalvelumenot on saatu vähenemään ottamalla käyttöön uusia toimintamalleja. Esimerkiksi Imatralla hyvinvointineuvola on palkittu Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla vuonna 2013. Perusteina palkinnon myöntämiselle oli, että Imatran kaupunki on onnistunut hyvinvointineuvolallaan panostamaan ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja perheiden varhaiseen tukemiseen. Palkinnon myöntämisen perusteet ovat myös syitä, joiden vuoksi hyvinvointineuvolatoimintaa lähdettiin 2000-luvun alussa ideoimaan. Neuvolapalvelut ovat yksi esimerkki 1990-luvun laman leikkausten kohteesta, eikä niiden palvelujen tasoa ole saatu lamaa edeltävälle tasolle asiantuntijoiden suosituksista huolimatta. (Vehviläinen 2015: 199.) THL:n vuonna 1997 syntyneiden seurantatutkimusraportin suosituksissa todetaan olevan erityisen tärkeää, että perheet, joissa kasautuneita ongelmia kohdataan, saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut viivytyksettä. Esimerkiksi lisääntyneet teini-ikäisten lasten sijoitukset kertovat palvelujärjestelmän oikea-aikaisuuden toimimattomuudesta. (Ristikari ym. 2018.) Lapsiperheiden, myös ylisukupolvisten ongelmien ratkaisu olisi siis hyvissä ennaltaehkäisevissä palveluissa, joista neuvolalla on tässä tärkeä rooli. Suomesta ovat myös puuttuneet pitkälti lapsi- ja perhelähtöisyyttä edistävät rakenteet, joiden avulla voitaisiin nivoa yhteen eri hallinnonalojen vastuulle kuuluvia, mutta yhteisten asiakkaiden hyväksi olevia palvelukokonaisuuksia. (Paananen ym. 2012: 43; Heinonen – Ikonen – Kaivosoja – Reina 2018: 16.) Hallitusten hankkeita lapsiperheiden parhaaksi Ratkaisuja on haettu ja hyviä suunnitelmia on laadittu myös valtakunnallisesti ainakin vuodesta 2005, jolloin Matti Vanhasen hallitus laati strategian lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli perhepoliittista tavoiteohjelmaa. Strategian tavoitteina olivat muun muassa vanhempien ja perheiden yhtenäisyyden tukeminen ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen. (Paavola ym. 2006.) Juha Sipilän hallitus valitsi vuonna 2015 hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) toteuttamisen vuosina 2017−2018. LAPE-hankkeen tavoitteena olivat entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Ensisijaisia asioita uudistuksessa olivat lapsen etu ja vanhemmuuden tuki. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) Viime töikseen Sipilän hallitus valmisteli myös kansallisen lapsistrategian vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä ja luomaan yhteistä, kansallista lapsipolitiikan tahtotilaa. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyön projektipäällikön Marianne Heikkilän mukaan lapsistrategia tulee olemaan merkittävä lapsi- ja perhepolitiikkaa ohjaava väline (Valtioneuvosto 2018.) Lapsen aika -lapsistrategiaraportin viesti on, että lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta asettaa lapset, nuoret ja perheet politiikan keskiöön ja tarjoaa ennaltaehkäisevää tukea kohti tasa-arvoista hyvinvointia. Yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostaminen on tuottava investointi tulevaisuuteen. (Lapsistrategian työryhmät 2017.) Esimerkkinä valtakunnallisten ohjelmien ohjaamasta toimintamallista on perhekeskus, jonka kehittäminen alkoi Suomessa vuonna 2005. Perhekeskustoiminnan kehittäminen on nostettu tavoitteeksi myös LAPE-hankkeessa. Toimintamallin nähdään vastaavan lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelujen haasteisiin, kuten palvelujen hajanaisuuteen ja sektorimaisuuteen sekä avun saannin hitauteen. Perhekeskustoiminnan kehittämisen tavoitteena on lasten ja perheiden voimavarojen, osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen vahvistuminen ja avun ja tuen saannin parantuminen ja varhentuminen mm. verkostoimalla ja yhteensovittamalla palvelut toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lapsistrategiatyöryhmän lapsifoorumeissa keräämän tiedon mukaan verkostojen kehittämisessä sosiaali- ja terveysalaa laajemmalle on kuitenkin vielä tehtävää. (Heinonen ym. 2018: 80; Lapsistrategian työryhmät 2017.) Puheesta tekoihin ja muutoksiin On hankalaa arvioida, onko uudessa kansallisessa lapsistrategiassa aineksia tuomaan vihdoin muutosta siihen, mistä on puhuttu kohta kolmekymmentä vuotta, sillä hyviä strategioita on laadittu aiemminkin. Ainakin valtakunnalliset linjaukset luovat toivoa lapsi-, nuori- ja perhelähtöisemmästä yhteiskunnasta. Ne ovat viesti siitä, että muutoksen tarve on nähty, kuultu ja otettu vakavasti koko valtakunnan tasolla. Kansalliset tavoitteet auttavat myös hyviksi todettujen toimintamallien ja -tapojen juurruttamisessa, kun juurruttaminen ei jää yksittäisten kuntien ja satunnaisten hyvien johtajien vastuulle. Ne myös herättävät ja pitävät yllä tärkeää, yhteiskunnallista keskustelua. Valtakunnallisten linjausten lisäksi tarvitaan kuitenkin myös vahvaa paikallista dialogia ja alueellisten erojen huomiointia. Kasvukeskusten Suomi on hyvin erilainen kuin autioituva maaseutu, mutta molempien lapset, nuoret ja perheet yhtä tärkeitä. Kirjoitus perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä”. Kirjoittaja: Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Halttunen Veera 2019. Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/171870. Heinonen, Olli-Pekka – Ikonen, Anna-Kaisa – Kaivosoja, Matti – Reina, Timo 2018. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi. Selvitys lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160555/LAPE-loppuraportti_FINAL.pdf. Lapsistrategian työryhmät – Heikkilä, Marianne (toim.) 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-698-0. Paananen, Reija – Ristikari, Tiina – Merikukka, Marko – Rämö, Antti – Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 52/2012. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Paavola, Auli – Rousu, Sirkka – Laiho, Kristiina 2006. Lasten hyvinvointi kunnan yhteiseksi asiaksi. Lapsipolitiikan kuntakyselyn 1.4.2005 tuloksia. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Ristikari, Tiina − Keski-Säntti, Markus − Sutela, Elina – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Pekkarinen, Elina – Kääriälä, Antti − Aaltonen, Mikko − Huotari, Tiina − Merikukka, Marko − Salo, Jarmo − Juutinen, Aapo − Pesonen-Smith, Anna − Gissler, Mika 2018. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 7/2018. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Ristikari, Tiina – Törmäkangas, Liisa – Lappi, Aino – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Merikukka, Marko – Hautakoski, Ari – Pakkarinen, Elina – Gissler, Mika 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 9/2016. Verkkodokumentti. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/suomi_nuorten_kasvuymparistona.pdf. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepoliittinen muutosohjelma. Hankesuunnitelma. Verkkodokumentti. http://stm.fi/documents/1271139/1953486/Hankesuunnitelma_Lapsi-ja%20perhepalveluiden%20muutosohjelma.pdf. Valtavaara, Marjo – Takala, Anna 2018. Laman ja Nokia-Suomen lapset ovat nyt nuoria aikuisia – kolmekymppiset kokivat lapsuudessaan laman piiskan, mutta nousukaudella Suomi jakautui vielä vahvemmin kahtia. Artikkeli. Helsingin Sanomat. Valtioneuvosto 2018. Kansallinen lapsistrategia vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä. Tiedote. Verkkodokumentti. https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta. Vehviläinen, Ulla 2015. Imatran hyvinvointineuvola – konkreettista tukea lapsiperheille. Teoksessa Rimpelä, Matti – Rimpelä, Markku (toim.): Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. LIITERAPORTTI: Kuntien kuvaukset lapsiperheiden palvelujen kehittämisestä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. 199–207. https://kaks.fi/julkaisut/saastoja-lapsiperheiden-palveluremontilla-6/.
Yhteisellä koulutuksella kohti parempaa yhteistyötä
Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyöstä (tai sen puutteesta) on puhuttu jo vuosia. Ongelmakohtia on tiedostettu, mutta silti samat asiat nousevat puheeksi vuosi vuoden jälkeen, ilman merkittäviä parannuksia. (lisää…)
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto