Avainsana: sosiaaliala

Aika tunnistaa ilmiö ja sen pysyvä luonne!

24.4.2023
Matleena Hanhisalo

Kiusaaminen, ahdistelu ja häirintä kouluissa ovat valitettavia ilmiöitä oppilaitoksissa lasten ja nuorten keskuudessa. Kuinka osaamme siihen puuttua ja mitkä ovat keinot, joilla teemme näkyväksi myös aikuisten lapsiin ja nuoriin kohdentavan kiusaamisen, ahdistelun ja häirinnän? Viime joulukuussa MTVuutiset.fi (1) uutisoi uusimmasta vuoden 2022 THL:n kouluterveyskyselystä (2), jossa tuhannet yläasteikäiset vastaajat kertoivat opettajan tai muun koulun aikuisen kiusaavan heitä vähintään kerran viikossa. Asiaa kysyttiin kouluterveyskyselyssä ensimmäistä kertaa. Jutussa Finlandia-palkittu Iida Rauma esitti oman näkemyksensä kiusaamisasiaan, josta hän on kirjoittanut palkitussa kirjassaan Hävitys (3). Kirja kertoo Rauman omista lapsuuden kokemuksista, jossa koulussa tapahtuvassa henkisen ja fyysisen väkivallan teoissa keskeinen kaltoinkohtelija on opettaja. Kohti häirintävapaata yhteiskuntaa – matalalla kynnyksellä? Ei ole kohtuutonta vaatia, että kiusaamistilanteisiin puututaan. Mutta puuttumisen muodot voivat olla vaikeita hahmottaa aikuisen näkökulmasta. Vaikka me kaikki olemme olleet lapsia ja nuoria, miten onkin niin vaikeaa tietää tai ymmärtää, minkälaista apua ja tukea nuori haluaa tilanteessa, jossa on joutunut kokemaan kiusaamista, ahdistelua tai häirintää. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kiusaamisella on havaittu olevan yhteys esimerkiksi nuoren matalaan osallisuuden kokemukseen (4). THL:n tekemästä kouluterveyskyselystä selvisi, että noin joka viides yläastelainen on kokenut kiusaamista aikuisen taholta koulussa (2). Helsingin kaupungin valtuustoaloitteessa keväällä 2021 esitettiin kaupungin oman häirintäyhteyskanavan perustamisesta nuorille (5). Häirintäyhteyskanavan kuvattiin olevan uudenlainen yhteydenottotapa nuorille, jotka kokevat häirintää, ahdistelua tai kiusaamista. Aloitteessa todettiin, että kynnys ottaa em. asioita esiin koulussa voi olla liian korkea, erityisesti silloin kun väärintekijä on aikuinen. Aloitteessa esitetyllä Häirintäyhteyskanavalla toimisi aloitteen ehdotelman mukaan häirintäyhteyshenkilö, jonka vastuulla olisi viedä nuoren asiaa eteenpäin niille tahoille, jotka auttavat nuorta ko. vaikeuksien ratkomisessa. Häirintäyhteyskanava toimisi matalan kynnyksen palveluna ahdistelua ja häirintää kokeneille nuorille. Kiusaamisella on edelleen monia näyttämöitä. Nuoret kokevat kiusaamista, ahdistelua ja häirintää netissä ja kasvokkain. Koulumatka, TikTok, bussipysäkki tai pikaviestisovellus WhatsApp voivat olla tilanteita ja paikkoja, joissa henkinen tai fyysinen väkivalta näyttäytyy. Tilanteet saattavat olla aikuisille ohimeneviä, huomaamattomiakin tilanteita, jotka kuitenkin jättävät suuret haavat nuorten elämään. Kiusaaminen, häirintä ja ahdistelu ovat sitkeitä ilmiöitä Helsingin kaupungin valtuustoaloite Häirintäkanavan perustamisesta nuorille oli ajateltu keinoksi saada niiden ääni kuuluville, jotka tätä ilmiötä joutuvat kokemaan. Asiasta lisää kiinnostuneet voivat lukea kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnon kaupunginhallitukselle esiteltyyn aloitteeseen seuraavan linkin takaa: Asiat | Päätökset | Helsingin kaupunki Tunnetko sinä seuraavat nettisivut, joiden kautta kiusaamiseen voi saada apua, tukea ja tietoa? Rikosuhripäivystyksellä on oma RIKUchat (rikosuhripäivystys, www.riku.fi)), jossa voi kysyä ohjeistusta rikosuhriasioista MLL ylläpitää omaa Apua ja tukea - Nuorten netti- palvelua (www.nuortennetti.fi), jossa on monenlaista tietoa ja apua nuorille mm. chat- ja puhelinpalveluja nuorille missä tahansa asiassa. Opetushallitus jakaa nettisivuillaan tietoa kiusaamisesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä (oph.fi), mutta kohdentaa ne sivuston luonteen mukaisesti aikuisille (6). Kirjoittaja Matleena Hanhisalo, YAMK-opiskelija, joka viettää hyvin ansaittua opintovapaata Helsingin kaupungin lastensuojelun tehostetusta perhetyöstä. Lähteet Nämä ovat Finlandia-voittajan keinot koulukiusaamisen kitkemiseksi - MTVuutiset.fi Helenius, J. & Kivimäki, H. & Hietanen-Peltola, M. Työpaperi 54/2022. Perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaiden kokemuksia kouluarjesta. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (julkari.fi) Rauma, I 2022. Hävitys. Tapauskertomus. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala. Virrankari, L. & Leemann, L. & Kivimäki, H. 2020. Osallisuuden kokemus ja koulukiusaaminen: Kouluterveyskyselyn 2019 tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 35/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin kaupunginvaltuuston päätösasiakirja 21/24.11.2021. (hel.fi) Tunnetko vastuusi - Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan tunnistaminen ja niihin puuttuminen kuuluu jokaiselle aikuiselle | Opetushallitus (oph.fi)  

Roolipelit kehittävät transversaaleja taitoja

4.4.2023
Niina Pietilä ja Tuula Metsäketo-Korkalainen

Monialaisella yhteistyöllä on erityinen asema sote-uudistuksessa, jonka keskeisenä tavoitteena ovat sujuvat asiakasprosessit ja tarpeisiin vastaavat palvelut (1). Eri ammattiryhmien välinen yhteistyö ei kuitenkaan aina hyrähdä käyntiin ilman vaivannäköä (2). Yhteistyötä voivat hiertää ammattilaisten erilaiset tietoperustat, totutut toimintatavat ja organisaatioiden toisistaan poikkeavat työtavat. Yhteistyön välttämättömänä lähtökohtana on pidetty asiakkaan tarpeisiin liittyvä syytä. Asiakkaan tarve ei kuitenkaan vielä takaa monialaisen työskentelyn sujuvuutta, vaan se vaatii rinnalleen yhteistyötahojen keskinäistä luottamusta. (3, s. 216-218.) Toimiva yhteistyö vaatii ammattilaisilta irrottautumista oman profession näkemyksistä kohti yhteistä tiedon muodostusta (3, s. 218). Tämä puolestaan edellyttää jatkuvaa harjoittelua ja oman toiminnan reflektoivaa arviointia. Korkeakouluissa on pyritty jo opiskeluvaiheessa huomioimaan monialaisen työn haasteet ja tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuksia kokeilla työskentelyä eri ammattiryhmien kanssa esimerkiksi simulaatioilla tai roolipeleillä (ks. esim. 4; 5). Roolipelit harjoittelun välineenä Metropolia Ammattikorkeakoulu on ollut mukana monialaiseen työskentelyyn keskittyvällä opintojaksolla, johon on osallistunut Metropolian sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja ja sosionomiopiskelijoiden lisäksi Helsingin yliopiston lääketieteen opiskelijoita. Opintojakson tavoitteena oli tutustua eri ammattiryhmien tehtävistä ja merkityksestä sote-palveluiden kokonaisuudessa, ymmärtää ryhmädynamiikan merkitys moniammatillisessa tiimissä sekä oppia ammatillista päätöksentekoa ja arjen johtamista. Jo tavoitteet osoittavat sen, että opintojaksolla pyritään vahvistamaan erityisesti taitoja, jotka eivät liity yksinomaan tiettyyn ammattialaan. Näitä taitoja nimitetään transversaaleiksi taidoiksi, ja ammattialojen rajojen ylittämisen lisäksi ne ovat siirrettävissä eri tehtäviin ja toimintaympäristöihin. (6.) Yhteisiä opetuskertoja oli neljä, minkä lisäksi opiskelijat tekivät pienryhmissä välitehtäviä. Keskeisenä oppimisen muotona olivat roolipelit, joissa opiskelijat eläytyivät ammattilaisten roolien lisäksi asiakkaan ja potilaan sekä heidän läheistensä rooleihin. Opetuskerrat sisälsivät lisäksi lyhyitä alustuksia, välitehtävien tarkastelua ja yhteistä keskustelua. Opiskelijat ilmoittautuivat etukäteen kunkin roolipelin rooleihin. Roolipelissä oli mahdollista olla asiakkaan tai potilaan, hänen läheisensä tai eri alojen ammattilaisen roolissa. Jo ennakkoon oli tiedossa, kuka ammattilaisista oli tapaamisen vetovastuussa. Ennen roolipeliä opiskelija sai kirjallisen kuvauksen siitä, minkälainen hänen roolihenkilönsä oli ja mitkä hänen keskeiset tavoitteensa ja toimintatapansa olivat. Muut kuin kyseisessä roolissa oleva opiskelija eivät tienneet näitä kuvauksia. Roolipeliin osallistuvien lisäksi osa opiskelijoista oli tarkkailijoina, jotka kiinnittivät huomiota ennalta määriteltyihin teemoihin kuten kokouksen johtamiseen, asiakaslähtöisyyteen sekä ryhmädynamiikkaan. Roolipeli kesti noin 15-20 minuuttia. Tämän jälkeen kokouksessa roolissa olleet kertoivat omia havaintojaan ja purkivat kokemustaan. Tarkkailijat toivat keskusteluun omat havaintonsa, minkä jälkeen oli aikaa yhteiselle reflektoivalle ja pohdiskelevalle keskustelulle. Oman osaamisen ja muiden osaamisen parempaa tunnistamista ”Vaikka monelle opiskelijalle tiimikokousten harjoittelu oli uutta ja vähän jännittävääkin, ilmapiiri oli hyväksyvä ja avoin. Ryhmähenki parani joka tapaamisella ja yhteiset keskustelut käytännön harjoittelun jälkeen olivat melkein parasta. Mitä paremmin tutustuimme toisiimme, sitä luontevammin moniammatillinen yhteistyömme sujui. Kurssin aikana opin paljon yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta. Kynnys moniammatilliseen yhteistyöhön on madaltunut.” (7) Roolipelaaminen edellyttää turvallista ympäristöä, jotta uuteen ja ennakoimattomaan uskaltaa hypätä. Tämän vuoksi ensimmäisellä kokoontumiskerralla keskityttiin tutustumiseen ja sen varmistamiseen, että osallistujat tiesivät, mistä opintojaksossa on kyse. Yhteiset keskustelut, joita käytiin alustusten ja roolipelien jälkeen, olivat merkityksellisiä. Pienryhmätyöskentelyssä oli mahdollista tutustua muiden alojen opiskelijoihin paremmin ja rakentaa samalla ymmärrystä siitä, mitä eri alojen ammattilaiset ajattelevat ja miten he sanoittavat esimerkiksi omaa osaamistaan. Samalla oman alan taitojen ja tietojen kuvaaminen muiden alojen opiskelijoille herätti huomaamaan omaa osaamista ja paikkaa monialaisessa yhteistyössä uudella tavalla (ks. myös 2, s. 158). Roolipeleissä eivät korostu vain substanssiin liittyvät taidot, vaan erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvä osaaminen, vuorovaikutustaidot ja empatia (8, s. 40). Yhteinen tiedon muodostaminen asiakkaiden ja muiden alojen ammattilaisten kanssa kuitenkin lisää myös substanssiosaamista. Yhdessä muodostettu tieto laajentaa ymmärrystä käsiteltävistä ilmiöistä ja mahdollistaa uudenlaisten ratkaisujen huomaamisen. Opintojakso tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden kehittää taitojaan ja osaamistaan monipuolisesti samalla hyödyntäen hänelle jo olemassa olevia taitoja. Jo käytössä olevat transversaalit taidot tulivat aiempaa helpommin tunnistettaviksi ja opiskelijat pääsivät terävöittämään esimerkiksi kriittisen ja luovan ajattelun taitojaan ratkoessaan moniulotteisia asiakas- ja potilastilanteita. Tällöin kyky tunnistaa yhdessä keskusteltavia asioita tai uudenlaisia ratkaisuja olivat välttämättömiä. Sosiaaliset taidot keskiössä ”Sain kurssilta valmiuksia luoda yhteistä asiantuntijuutta muiden ammattilaisten kanssa. Tilanteiden reflektointi ja ymmärrys yhteistyön ja hyvän vuorovaikutuksen tärkeydestä korostuivat kurssin aikana. Esiin nousi vahvasti oppimistilanteiden aikana eettinen osaaminen, asiakaslähtöisyys ja laaja-alainen tarpeiden kartoittaminen moniammatillisena yhteistyönä.” (7) Ihmissuhde-, sosiaaliset- ja tunnetaidot nousevat roolipeleissä erityisesti esiin. Roolipelaaminen imaisee mukaansa ja herättää monenlaisia tunteita helpotuksesta turhautumiseen ja suuttumukseen. Myös monitoimijaisessa sosiaali- ja terveysalan työssä ammattilaiset kohtaavat erilaisia tunteita. Työn vaikuttavuus ja työssäjaksaminen edellyttävät, että työntekijä tunnistaa tunteitaan ja ajatuksiaan sekä osaa sanoittaa niitä myös muille. Itsesäätelyn oppiminen onkin yksi roolipelaamisen sisällöistä, joka voi auttaa opiskelijaa arvioimaan olemassa olevia taitojaan ja havaitsemaan vahvuusalueiden lisäksi kehittämiskohteita. Roolipelaamiseen sisältyvä heittäytyminen ja kokemuksellisuus haastavat opiskelijoita oppimaan, vaikka tilanne ei olekaan todellinen samaan tapaan kuin esimerkiksi harjoittelujaksoilla. Roolipelaamisen etuna on sen riittävä todentuntu mutta samalla se, että kyse ei ole todellisesta tilanteesta. Tämä jättää tilaa tehdä rohkeitakin valintoja ilman, että siitä esimerkiksi olisi haittaa asiakkaalle tai potilaalle. Opintojaksolla nousevat esiin tunteet, asenteet ja odotukset sekä niiden yhteydet toimintaan ja käytökseen. Roolipelin jälkeisissä keskusteluissa yhtenä aiheena oli usein se, miltä erityisesti asiakkaan tai tämän läheisen roolissa oleminen tuntui. Roolipelaaminen syventää empatiataitoja sekä luo ymmärrystä ja ideoita sille, miten monialaisen tapaamisen voi järjestää erityisesti asiakkaan tarpeita huomioiden. ”Koin hyödylliseksi palautteen tiimin toiminnasta ja myös omasta toiminnastani eri rooleissa. Tarkkailijoina olleet opiskelijat huomasivat tiimin toiminnassa asioita, joita en itse aina tiedostanut.” (7) Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat vuorovaikutustaito, jota harjoiteltiin opintojakson aikana. Se mahdollisti oman osaamisen ja kykyjen näkemisen toisen silmin ja sanoittamana. Roolipeliin osallistunut opiskelija on voinut kokea olleensa hermostunut, kun taas muiden havainto on ollut se, että hän on ollut rauhallinen, selkeä ja jämäkkä. Palautteen antaminen lisää kykyä rakentaa turvallista vuorovaikutusta. Opiskelijat pääsevät myös pohtimaan millä tavalla he voivat todellisissa yhteistyötilanteissa antaa palautetta ja mitkä ovat keinoja, jotka vievät yhteistyötä eteenpäin eivätkä halvaannuta sitä. Työskentely muiden alojen opiskelijoiden kanssa, roolipeleihin ja keskusteluun heittäytyminen ja transversaalien taitojen harjoittelu sopivat saumattomasti yhteen. Kirjoittajat Niina Pietilä (VTL) toimii opettajana Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa ja on ollut yksi monialaisen opintojakson opettajista. Lisäksi hän on asiantuntijalehtorina ITSHEC-hankkeessa. Tuula Metsäketo-Korkalainen (yhteisöpedagogi) työhönvalmentaja ja sosionomiopiskelija Metropoliassa. Lähteet Sote-uudistus 2022. Internet-sivu. Luettu 22.2.2023. Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus - moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Pärnä, K. 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina - Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Annales Universitatis Turkuensis 341. Turku: Turun yliopisto. Kekoni, T. & Mönkkönen, K. & Silen-Lipponen, M. & Tiihonen, M. & Saaranen, T. 2021. Moniammatillinen suursimulaatio opiskelijoiden oppimisen näkökulmasta. Janus 4 (29), 366–385. https://doi.org/10.30668/janus.89973 Karppinen, H. & Kattainen, E. & Pitkälä, K. 2014. Roolipelillä ymmärrystä moniammatilliseen tiimiin ja johtamiseen. Yliopistopedagogiikka. Luettu 22.2.2023. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2022. Pedagogical framework. In Carrió M & Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC; 2022. p. 7–20. Haettu 22.2.2023 Metsäketo-Korkalainen, Tuula 2022. Kenttämuistiinpanot. Ammattien välinen yhteistyö ja johtaminen. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Julkaisematon materiaali. Sánchez Quinto S, Vives Abril, T. 2022. Role playing for developing transversal skills. In: Carrió M, Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC; 2022. p. 39-46.

Tunteiden jakaminen keventää työkuormaa

25.10.2022
Eija Raatikainen

Sosiaali-, terveys- ja opetusalan työntekijöiden huomattavimpia kuormitustekijöitä työssä ovat psykososiaaliset tekijät eli työtehtävään, johtamiseen, työyhteisöön ja vuorovaikutukseen liittyvät tekijät. Esimerkiksi sosiaalialalla eniten psykososiaalista kuormitusta aiheuttavat haastavat asiakastilanteet, väkivallan uhka, aikapaine ja epätyypilliset työajat (1). Työn kuormittavuus voidaan luokitella työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvien kuormitustekijöiden lisäksi työn järjestelyihin tai työn sisällöllisiin tekijöihin. Esimerkiksi opetusalalla opiskelijoihin liittyvät suuri vastuu, työn intensiivisyys, ja yksilöllisyyden vaatimukset lisäävät työn kuormittavuutta (2). Omien ja muiden ihmisten tunteiden kohtaaminen näissä vaativissa työolosuhteissa luo myös erityisen vaatimuksensa työarkeen. Sosiaalisten tekijöiden lisäksi työhön liittyvää negatiivista tunnekuormaa voi lisätä se, että työ valuu vapaa-ajalle. Eurostatin (2020) (3) mukaan lähes joka viides työntekijä on ilmoittanut työnantajan ottaneen heihin yhteyttä useita kertoja vapaa-ajalla viimeisen kahden kuukauden aikana. Hyvät tunnetaidot ja emotionaalisesti turvallinen ympäristö ovat tarpeen. Ne voivat osaltaan suojata työn kuormittavuudelta ja ylläpitää työtyytyväisyyttä. Tutkimme Tiitu-hankkeessa psykologista- ja emotionaalista turvallisuutta työssä sosiaali-, terveys- ja opetusalalla (4). Tässä tekstissä kuvataan TIITU-hankkeen[1] tutkimuksessa kuvattuja positiivisia ja negatiivisia tunteita työssä ja erityisesti sitä, millaisia tunteita työntekijät kertovat kokevansa ja mihin nuo tunteet kohdistuvat. Teksti nojautuu eläytymismenetelmän yhteen osaan. Tunteet työssä Tunteet voidaan jakaa kahteen laajaan alatyyppiin – perustunteisiin ja dynaamisiin tunneskeemoihin (basic emotion episodes and dynamic emotion-cognition interactions or emotion schemas) (5). Tunteilla on ohjaava voima ihmisen toiminnassa; ne motivoivat, lannistavat, edistävät, hidastavat tai estävät toimintaa ja vuorovaikutusta ihmisten välillä. Ne ovat mukana päätöksenteossa ja niillä on vahva kehollinen yhteys (6). Tunteet ovat kaikkialla läsnä, myös työelämässä. Tunteista ja tunteiden merkityksestä työssä on puhuttu jo pitkään (7). Ne ovat monin tavoin läsnä työpaikoilla; näyttävämmin, vähemmän näyttävämmin - tai jopa piilossa. Esimerkiksi työelämän positiiviset tunteet vaikuttavat menestymisen kannalta oleellisiin tekijöihin, kuten ihmisen positiivisiin uskomuksiin, luovuuteen, sitoutumiseen työhön, tiimityöhön ja yhteistyöhön (8). Toisaalta työpaikoilla voidaan myös heijastaa negatiivisia tunteita, kuten kiukkua työkavereihin, esihenkilöihin tai tietokoneisiin (9). Tunteiden dynaamisuudesta työpaikalla kertoo myös se, että työssä osataan myös iloita kollegoiden menestyksestä. Työssä voidaan myös rakastua. Negatiiviset tunteet työssä eivät ole vain negatiivinen asia, vaan niillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia: negatiivinen mieliala johtaa tiedon perusteellisempaan käsittelyyn ja siten parempaan arviointiin tilanteissa, jotka ovat vaikeita ja vaativat monimutkaisia ratkaisuja (9). Tunteet siis kietoutuvat ja toimivat dynaamisesti toinen toisiaan ruokkien ja sammuttaen tai suojaten, mutta myös haastaen. Tunteilla on tärkeä sosiaalinen tehtävä yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten sekä sosiokulttuuristen normien ja arvojen välisessä vuorovaikutuksessa. Myös teknologisen muutoksen tuomalla muutoksella kommunikaatiossa on vahva vaikutus ihmisen tunnekokemuksiin (10). Nimetyt tunteet Tiitu -hankkeessa sosiaali-, terveys- ja opetusalan työntekijöiden tunneilmaisut liittyivät suurimmaksi osaksi asiakkaisiin tai opiskelijoihin, mutta vähemmän kollegoihin tai esihenkilöön[2]. Kerrotut tunteet luokiteltiin Geneva Emotion Whee -mittarin (GEW) avulla[3]. GEW on itsearviointiin perustuva tunnekokemusmittari (11). (Kuva 1.) Pääasialliset kerrotut tunteet olivat: turhautuminen, ärsytys ja epäilys. Niitä mainittiin useampaan otteeseen. Muita negatiivisia tunteita olivat; raivo, ahdistus, pelko ja epäreiluuden tunne. Negatiivisiin tunteisiin liitettiin haastavat asiakkaat, opiskelijat tai vahvoja negatiivisia tunteita herättäneet työtilanteet, joita ei kohdattu ja työstetty työyhteisössä, vaan ne oli siirretty työterveyshuoltoon tai työnohjaukseen. Tällaista vaikeiden tunteisen käsittelemättömyyttä kuvattiin yksinjäämisen kulttuurina. Yksinjäämisen kulttuurin lisäksi arjen työtilanteissa esille tulleet ’vastuunpakoilut’ tai tilanteiden ’koituminen sanaharkaksi’ olivat herättäneet monia negatiivisia tunteita. Tilanne on selvästi jakanut mielipiteitä toimintaohjeista eli siitä, miten olisi pitänyt toimia; kysymykset "oikeasta ja väärästä". Jotkut ovat ajautuneet sanaharkkaan, jossa kumpikin osapuoli on tullut loukatuksi sekä itse loukannut. Vastaavasti positiivisten tunteiden osalta vastaajat kuvasivat useimmiten iloa, myötätuntoa ja myötäiloa. Positiivisista tunteista tuotiin esille myös kärsivällisyys ja rauhan tunne. Positiivisia tunteita liitettiin kollegoihin ja esihenkilöön, vähemmän opiskelijoihin tai asiakkaisiin. Positiivisten tunteiden osalta tuotiin esille turvallinen tiimi, ei vain sitä, kuinka se mahdollistetaan, vaan enemmänkin se, miten turvallinen tiimi jo itsessään mahdollistaa tunteiden näyttämisen. Tiimissämme on turvallista näyttää kaikenlaisia tunteita. Hyvin laidasta laitaan tunteita! Aina äkillisestä suuttumuksesta lauhtumiseen. Hyvä fiilis välittyy porukasta ja tarttuu koko ryhmään. Onneksi läheisten kollegojen kanssa asioita voi puida pienemmällä porukalla. Ilo on helpompi jakaa yhdessä. Työntekijöiden tunneosaaminen edistää emotionaalisesti turvallista työympäristöä Tiitu-tutkimushankkeen osatulosten perusteella voi ajatella, että tunteiden monipuoliselle nimeämiselle ja niiden käsittelemiselle on tarvetta vaativassa sosiaali-, terveys- ja opetusalan työssä. Näin myös siksi, että kaikilla työyhteisöillä ei aina ole mahdollisuutta työnohjaukseen tai työyhteisön ulkopuoliseen tukeen, vaan esihenkilöt ja työyhteisöt itse ovat niitä, jotka huolehtivat työyhteisön työarjen emotionaalisiin haasteisiin vastaamisesta. Jotta työyhteisöjen emotionaalinen jalanjälki säilyisi kestävänä ja ehkäisisi työn kuormittavuutta, tarvitaan tilaa, aikaa ja rohkeutta tunteiden käsittelemiseen työssä. Emotionaalisesti turvallinen työilmapiiri mahdollistuu tunteiden tunnistamista ja sanoittamista edistävän toimintakulttuurin myötä.  Eräitä mahdollisuuksia tunteiden sanoittamisen työkaluiksi voisi olla tunteiden arvioinnin työkalu GEW (Geneva Emotion Wheel) tai erilaiset digitaaliset sovellukset (esim. Emotional Tracker, MoodKit jne.). Tunteiden sanoittamiseen ja niiden reflektointiin on hyvä kiinnittää huomiota jo opintojen aikana (12), sillä se edistää tulevien sosiaali-, terveys- ja opetusalan työntekijöiden ammatillista kasvua ja kehittymistä emotionaalisesti turvallisten (13) työilmapiirien rakentajiksi. Kirjoittaja Eija Raatikainen, yliopettaja (KT), laillistettu sosiaalityöntekijä, coordinator (ERASMUSplus), Sosiaalipedagoginen aikakauskirja/apulaispäätoimittaja. Lähdeluettelo (1)   Työturvallisuus 2022. (2)   OAJ. Työkuormitus (oaj.fi) (3)   Eurostat (2020) (europa.eu). (4)   Tiitu hankkeen kotisivut (Työsuojelurahasto) Tiimit ja turvallisuuden rakentuminen ja kehittäminen sote- ja opetusaloilla (Tiitu) | Työsuojelurahasto (tsr.fi) (5)   Izard, C.E. (2009) Emotion Theory and Research: Highlights, Unanswered Questions, and Emerging Issues, Annual Review of Psychology 2009 60:1, 1-25. (6)   Nummenmaa, L. Glereana, E., Harib, R. Hietanen, J. K. (2013) Bodily maps of emotions. Bodily maps of emotions (pnas.org). (7) Morris, A. J. & Feldman, D. C. Managing Emotions (1997) In The Workplace. Journal of Manageria Issue 9 (3), 257-274. Pittsburg State University. (8)  Diener, E., Thapa, S., Tay, L. Positive Emotions at Work (2020) Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior. Vol. 7:451-477. (9)  Hess, U. (2003) Emotion at Work. CIRANO Burgundy Reports 2003rb-03, CIRANO. (10) Klaus R. Scherer (2022) Theories in cognition & emotion – social functions of emotion, Cognition and Emotion, 36:3, 385-387, DOI: 10.1080/02699931.2022.2072628 (11)  Scherer, K. R., Shuman, V., Fontaine, J. R. J., & Soriano, C. (2013) The GRID meets the Wheel: Assessing emotional feeling via self-report. In J. R. J. Fontaine, K. R. Scherer, & C. Soriano (Eds.), Components of emotional meaning A sourcebook. Oxford: Oxford University Press. (12) Ekström, M.C., Raatikainen, E. and Isacsson, A. (2020) "Between despair and joy – emotions in learning", Journal of Applied Research in Higher Education, Vol. ahead-of-print No. Ahead-of-print. (13) Raatikainen, E. (2022) Psykologisen- ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä. Psykologisen- ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä - Uudistuva sosiaalialan osaaminen - Metropolian blogit   [1] Psykologinen ja emotionaalinen turvallisuus Tiitu-hankkeessa viittaa työympäristöön sekä toiminta- ja vuorovaikutuskulttuuriin, jossa jokainen kokee olevansa turvassa tasa-arvoisena, yhdenvertaisena ja arvostettuna tiimin jäsenenä. Työturvallisuus määräyksin säädettynä kokonaisuutena fyysinen turvallisuus työssä ovat osa psykologista ja emotionaalista turvallisuutta. [2] Tiitu (Tiimit ja turvallisuuden identifioituminen, rakentuminen ja kehittyminen yksilöllisesti ja kollektiivisesti sote- ja opetusaloilla) hanke toteutetaan monimenetelmäisesti yhdistäen biometristä vuorovaikutustutkimusta narratiivisiin ja toimintatutkimuksellisiin lähestymistapoihin. Tässä tekstissä käsitellään eläytymismenetelmän kerättyä aineiston yhtä osaa (n=10). Vastaajien työtausta jakautui tasaisesti eri aloille. [3] Tästä tarkemmin loppuraportissa keväällä 2023

Psykologisen- ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä

7.6.2022
Eija Raatikainen

Korona-aikana sosiaalialan työntekijät kokivat usein jääneensä melko yksin haastavien tunteidensa ja huoliensa kanssa (1). Korona-aika vähensi ihmisten sosiaalisia turvaverkkoja, jolloin sosiaalialan työllä oli entistä keskeisempi rooli asiakkaiden elämässä (2). Eristäytyminen kuormitti myös työntekijöitä, sillä korona-aika oli paljolti yksin tekemisen aikaa. Kollegat eivät voineet kohdata, rohkaista toisiaan ja pohtia asioita yhdessä (Banks ym. 2020). Sosiaalinen etäisyys kosketti asiakkaiden lisäksi työntekijöitä ja työyhteisöjäkin. Tunteiden tunnistaminen ja mahdollisuus niistä keskustelemiseen on avain psykologisesti turvalliseen (työ-)ympäristöön ja työn kuormittavuuden helpottamiseen. Edmondsonin (1999) mukaan psykologisesti turvallisessa ympäristössä ihmiset uskaltavat tehdä virheitä ja osallistua aktiivisesti ilman, että he pelkäävät virheiden negatiivisia seurauksia (4). Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä sallitaan keskeneräiset ajatukset ja ääneen ideoinnit (5). Korona-aika toi esille sosiaalialalla psykologisen turvallisuuden merkityksen. Sama oli havaittavissa muillakin aloilla. Esimerkiksi kotoa käsin työskentely oli haaste henkilökohtaisten ja ammatillisten rajojen hämärtymisen ja kollegoista eristyneisyyden vuoksi (6). Ilman korona-aikaakin sosiaalialalla painottuvat huomiota vaativat psykososiaaliset kuormitustekijät kuten esimerkiksi haastavat asiakastilanteet ja väkivallan uhka. Lisäksi työmäärä ja työlle asetut tavoitteet koetaan kohtuuttomiksi (7). Sosiaalialan työn saattaa sisältää myös väkivallan uhkaa. Esimerkiksi yksintyöskentely, asiakasta koskevien etuuksien epääminen tai ei-toivotut päätökset voivat lisätä väkivallan riskiä. Tällaisia ovat esimerkiksi yksintyöskentely, asiakasta koskevien etuuksien epääminen tai ei toivotut päätökset. (8). Myös stressi työssä näyttää kasaantuvan hieman enemmän naisille kuin miehille, sillä esimerkiksi vuonna 2021 naisista jopa viidennes koki stressiä melko tai erittäin paljon verrattuna miehiin (12 prosenttia) (9). Kuitenkin, moni lähityötä tekevä kuvasi, että korona-aika oli vahvistanut työyhteisön yhteishenkeä, vaikka etätyössä yhteisöllisyyden rappeutuminen oli ilmeistä (10). Psykologisesti ja emotionaalisesti edistävään työympäristöön- ja yhteisöön on syytä kiinnittää huomiota. Psykologista ja emotionaalista turvallisuutta edistävä työyhteisö On selvää, että työntekijöiden turvallisuuden tai turvattomuuden kokemukset heijastuvat koko lähiyhteisöön; asiakkaisiin, potilaisiin, omaisiin, kollegoihin, esimiehiin ja verkostoon. Turvallisuuden kokemus on perusedellytys työnteolle (11). Tunteiden tunnistamisen ja sanoittamisen lisäksi voimavaraistavan työyhteisön mahdollistuminen kehittyy empaattisella kohtaamisella, jossa ihmisten keskinäinen kyky mentalisaatioon on vahvaa. Mentalisaatio on kykyä ‘pitää mieli mielessä’ (oma ja toisten) (12).  Mentalisoivissa yhteisöissä virheiden tunnustaminen ja tunnistaminen sekä anteeksi pyytäminen on luonnollista ja sallittua. Jäsenten väliselle vuorovaikutukselle tunnusmerkillinen avoin kuunteleminen ja eri näkökulmien pohdinta ovat itsestään selvää (13). Vastaavasti työntekijän emotionaalisen turvallisuuden kokemus nivoutuu kiinteämmin kokemukseen luottamuksesta (14) itseensä ja toisiin ihmisiin (15). Vincetin (1995) mukaan emotionaalinen turvallisuus on ’koettua vapautta psykologisista haitoista’, joita voidaan mitata jatkumossa ’uhanalaisuudesta turvallisuuden tunteeseen’ (from feeling threatened to feeling safe). Emotionaalinen turvallisuuden tunne kulminoituu ihmisen psykologisiin perustarpeisiin (16). Monet lait (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014, Työturvallisuuslaki 8.2002/738) (17) (18) takaavat osaltaan oikeuden turvalliseen ja väkivallattomaan työympäristöön ja -yhteisöön. Ammattieettiset ohjeistukset edistävät myös osaltaan turvallisen työympäristön ylläpitämistä ja rakentamista. Psykologisesti- ja emotionaalisesti myönteisen työyhteisön voima Työtehtävän suorittamisen ja ratkaisujen luomisen rinnalla työyhteisön jäsenten väliset positiiviset keskinäiset suhteet ovat avaintekijä, jonka nojalla voidaan luoda suotuisia edellytyksiä työlle ja työn tekemiseen. Pohdittaessa emotionaalisesti -ja psykologisesti turvallista työyhteisöä on sen jäsenten mentalisaatio- ja empatiakyvyllä merkittävä rooli. Tämä ilmenee työntekijöiden keskinäisissä suhteissa kykynä pitää toisen ihmisen ’mieli omassa mielessä’ sekä osoittaa myötäelämistä ja ymmärrystä. Lyhytkin positiivinen arjen hetki yhdessä ja kohdatuksi tuleminen kollegan taholta voivat lisätä kaikkien osapuolten psykologisen turvan, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemista. Myönteinen ja rakentava tahtotila kollegaa ja koko työyhteisöä kohtaan sekä kyky osoittaa rakentavaa uteliaisuutta kollegan ajatuksia kohtaan voivat olla hyvinkin merkityksillä ja voimaannuttavia asioita. Työn tekemisen mielekkyys kohenee, kun työyhteisön jäsenet kokevat keskinäistä psykologista ja emotionaalista turvallisuutta. Psykologisesti- ja emotionaalisesti innostava työyhteisö huokuu mukaan kutsuvuutta ja keveyttä. Joskus huumorikin voi olla tekijä, joka avaa (psykologisia) ovia kohtaamiseen ja läsnäoloon. Työsuojelurahaston rahoittamassa TIITU-hankkeessa tutkitaan emotionaalisen, psykologisen ja fyysisen turvallisuuden rakentumista, niitä estäviä ja edistäviä tekijöitä sekä niiden kehittämistä sote- ja opetusalojen tiimeissä ja esimiestyössä.  TIITU - tutkimushanke on Työsuojelurahaston rahoittama hanke, jota toteutetaan aikavälillä 1.9.2021 – 28.2.2023. Alustavia tuloksista raportoidaan loppuvuodesta 2022. Kirjoittaja Eija Raatikainen, KT, yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Lähteet Ahonen, A. & Manssila, J. & Pekkarinen, H. & Pesonen, T. 2020. Koronaepidemian vaikutukset sosiaalipalveluihin. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.  Banks, S. & Cai, T. & de Jonge, E. & Shears, J. & Shum, M. & Sobočan, A.M. & Strom, K. & Truell, R. & Úriz, M.J. & Weinberg, M. 2020. 'Practising ethically during Covid-19: social work challenges and responses.', International social work., 63 (5), 569 - 583. Banks S. ym.2020. Edmondson, A. 1999. The Fearless Organization: Creating Psychological Safety in the Workplace for Learning, Innovation, and Growth. Wiley & Sons. New Jersey. Edmondson, A.C. 2018.The Fearless Organization – Creating Psychological Safety in the Workplace for Learning, Innovation, and Growth. Creating Psychological Safety in the Workplace learning, innovation and Growth. Wiley. Pascoe, K. 2021. Remote service delivery during the COVID-19 pandemic: Questioning the impact of technology on relationship-based social work practice. British Journal of Social Work, 00, 1–20. Arki, arvot ja etiikka Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia. Talentia_Etiikkaopas_2017.pdf (e-julkaisu.com) 3.5.2022. Työturvallisuuskeskus. 2020. Väkivalta pois työpaikalta. Työturvallisuuskeskus, Kuntaryhmä ja Palvelukeskus. Markprint. Työolobarometri 2021. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työelämä, 2022:23. 27.4.2022. Sutela, H. & Pärnänen, A. (2021). Koronakriisin vaikutus palkansaajien työoloihin. Tilastokeskus, Helsinki.  Oinonen-Söderström, M. 2017. Työnsä vuoksi vainotut - Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vainotuksi tulemisesta ja siitä selviämisestä. Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Sosiaalityön lisensiaatintutkimus.27.4.2022. Larmo, A. (2010). Mentalisaatio - kyky pitää mieli mielessä. LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM, 126(6):616-22. Pajulo, M. & Salo, S. & Pyykkönen, N. 2015. Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Lääketieteellinen aikakauskirja DUODECUM, 131(11):1050-7 Blanchard, K. & Olmstead, C., & Lawrence, M. 2021. Trust works! Four keys to building lasting relationships. William Morrow. Vincent, S. M. 1995. Emotional Safety in Adventure Therapy Programs: Can it be defined? Journal of Experiential Education, 18(2), 76–81. Maslow, A. 1943. A Theory of Human Motivation. Psychological Review, 50(4), 370–396. Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014. 12.4.2022. Työturvallisuuslaki, 23.8.2002/738. Työturvallisuuslaki 738/2002 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®, 12.4.2022.

Johtajana pirstaleisessa palvelujärjestelmässä – oppikirja sosiaalialan johtajuuden tueksi

1.11.2021
Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson

Metropolia Ammattikorkeakoulun johtamisen ajankohtaisseminaarissa syyskuussa 2021 julkaistiin laaja uusi oppikirja. Lähijohtaminen sosiaalialalla -julkaisu koostuu työelämän osaamisvalmiuksien kannalta aihekokonaisuuksiin ryhmitellyistä artikkeleista. Vastaavaa ajantasaista osaamisperusteista oppikirjaa ei ole ollut saatavana. Seminaari keskusteli erityisesti johtamisosaamisesta. Seminaarin avauspuheessa Anna-Maria Vilkuna, Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan johtaja korosti monialaisen yhteistyöskentelyn osaamista. Opiskelu toteutuu nykyisin monenlaisissa autenttisissa oppimisympäristöissä. Yksi näistä on myös korkeakoulun monialaiset innovaatiokeskittymät ja niissä toteutuva käytännön asiakastyö, jota opiskelijat oppivat johtamaan itse- ja yhteisöohjautuvasti esimerkiksi HyMy-kylän asiakaspalvelupisteissä. Asiakaslähtöiset hyvinvointi ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän toiminnassa yksi neljästä painopisteestä on yrittäjyys ja johtamisosaamisen edistäminen ja kehittäminen yhdessä kumppaneiden kanssa. Sosionomiopiskelija Tiia Vesanto kertoi, millaisia oivalluksia hänelle on syntynyt johtamisopinnoista ja millaisena työpaikkojen johtaminen on hänelle näyttäytynyt. Tiia korosti itsensä johtamisen taitoa, yhteisen reflektoinnin ja vuoropuhelun merkitystä työyhteisöissä sekä palautteen saamista. Kun työpaikassa on psykologista turvallisuutta, uskalletaan ottaa puheeksi, käsitellä tunteita ja kun on keskinäistä luottamusta, pystytään myös yhdessä kehittämään rohkeasti. Omaa osaamista tulee myös olla valmius jatkuvasti täydentää ja uudistaa. Professori Riitta Viitala, Vaasan yliopistosta tarkasteli erityisesti työhyvinvoinnin johtamista, ja kuvasi sitä näin: “Työhyvinvoinnin johtaminen on tarkoituksellista ja tavoitteellista johtamistyötä, jolla edistetään henkilöstön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista työhyvinvointia ja niiden kautta yrityksen suorituskykyä. Siinä asetetaan työhyvinvoinnille ja sen edistämiselle selkeitä tavoitteita, valitaan keinoja, määritellään vastuut, varataan resurssit ja arvioidaan sekä kehitetään työhyvinvointia edistävää toimintaa. Sen päämääränä on hyvinvoiva henkilöstö, jonka peruspilareita ovat työhyvinvointia edistävä yrityskulttuuri ja päivittäisjohtaminen sekä näitä vahvistava, tehokas työhyvinvoinnin johtamisjärjestelmä.” Viitala muistutti, että pelkkä tieto työhyvinvoinnin merkityksestä ei vielä tarkoita sitä, että asiaa edistettäisiin tavoitteellisesti ja tehokkaasti – tarvitaan jämäkkää johtamista. Jos näin ei tehdä, silloin vain lähinnä reagoidaan, toimitaan pistemäisesti ja umpimähkäisesti, toistetaan aiempia ja muiden toimintamalleja ja asian omistajuus on sattumanvaraista. Kysymykseen, miten työhyvinvointia voi johtaa, Viitala vastaa “Samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin asiaa organisaatiossa”. Työhyvinvoinnin tulee olla strategisesti ja systemaattisesti johdettu alue ja siihen osallistuu koko henkilöstö ja kukin työntekijä. Tunteet läsnä työpaikoilla Paneelikeskustelua luotsasi kehityspäällikkö Joni Liikala Helsingin NMKY:stä - hän opiskelee parhaillaan työnsä ohella sosiaalialan ylemmässä korkeakoulututkinnossa. Paneelikeskustelun keskiössä oli tulevaisuus ja johtamisen kehittämistarpeet. Monipuolisessa dialogissa keskusteltiin, millaisena nähdään esihenkilön rooli 10-vuoden päästä, mitkä keskeisimmät muutosajurit vaikuttavat sote-alan johtamisen kehitykseen sekä millaista johtamisosaamista tarvitaan. Panelisteina olivat sosiaalineuvos Juha Luomala, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja, neuvontapäällikkö Minna Nummi, Helsingin soten Asiakasohjaus ja arviointi -yksikön Seniori-infosta sekä varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja, lastentarhanopettaja Mona Laine Keravan kaupungilta, hän myös opiskelee parhaillaan sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnossa. Vaikka esihenkilön osaaminen ja oman johtajuuden haltuunotto vaikuttaa keskeisesti työssä onnistumiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin, vähintään yhtä tärkeää on, millainen koko organisaation johtamisosaaminen ja - kulttuuri ovat eli kyse johtamisjärjestelmän toimivuudesta kaikkinensa. Hyvänä esimerkkinä työyhteisöille olisi myös se, miten vaikkapa varhaiskasvatuksessa lapsia opetetaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteita – samoin voisi opettaa organisaatioissa johtajia ja työntekijöitä, sillä tunteet ovat läsnä työpaikoilla. Johtajien johtaessa useampaa yksikköä, on tärkeää luoda tunnetta siitä, että esihenkilö on “läsnä” vaikka ei olisikaan fyysisesti läsnä. Kannattaakin pohtia, miten käytännössä voisi kohdata oman henkilöstönsä vaikkapa jokaisen työpäivän käynnistyessä. Tämä tukee myös luottamusta itse- ja yhteisöohjautuvien työtiimien työhön. Vahva vuoropuhelun kulttuuri luo kollektiivista älykkyyttä Seminaarin päätti asiakkuusjohtaja Jenny Antonen Ellun Kanat Oy:stä. Hän pohti, miksi viestintä on maailman tehokkain muutostyökalu. Elämme parhaillaan eräänlaisessa tuplarytmihäiriöisessä globaalissa toimintaympäristössä, jossa kaikki toiminta perustuu luottamukseen. Ja luottamus perustuu siihen, mitä ja miten kommunikoit. Tulevaisuudessa pärjäävät organisaatiot, jotka ovat muutosvoimaisia. Ei riitä, että reagoidaan siihen, mitä jo tapahtuu. On katsottava eteenpäin ja johdettava muutosta. Muutokset eivät "vain tapahdu", ne tehdään. Muutoksesta 70 % on kommunikaatiota. Muutosvoiman perusta on nimenomaan kollektiivinen luottamus, sillä ilman sitä ei voi olla kollektiivisesti utelias, jota tulevaisuuden ratkaisut edellyttävät. Näiden varaan on mahdollista rakentaa muutosvoimaisen organisaation intuitiivinen, kollektiivinen älykkyys. Antosen mukaan organisaatiot, jotka luovat vahvan vuoropuhelun kulttuurin, ovat kaikissa muutostilanteissa nopeammin valmiita toimintaan. Kollektiivinen älykkyys vaatii, että tieto on avointa, merkityksiä luodaan yhdessä ja viestintä tukee kokemusta aidoista vaikutusmahdollisuuksista. Johtamisen tulee olla avointa ja dialogista. Kommunikaatiovalta on ihmisillä, ei organisaatioilla. Jokainen ihminen on vaikuttaja. Tiedetään, että vertaisen viestiin luotetaan lähes yhtä paljon kuin asiantuntijoihin. Lähijohtaminen sosiaalialalla -julkaisun kirjoittajat Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson kertoivat sosiaalialan johtamisen erityispiirteistä ja kannustivat käyttämään uutta kirjaa opetuksessa. Kirja on syntynyt yhteiskirjoittamalla, ja siinä käsitellään ajankohtaisia johtamisen sisältöjä hyvin laajasti. Oli hyvä huomata, että seminaarissa esillä olleita ajankohtaisia johtamisen sisältöjä käsitellään laajasti oppikirjassa. Annakaisa Oksava & Minna Elomaa-Krapu puhuivat johdantoartikkelinsa osaamisteemasta, miten sote-alan koulutuksen aikana opiskelijalle kertyy eri opintokokonaisuuksissa myös johtamisessa tarvittavaa erilaista osaamista. Marianne Roivas puhui viestinnän merkityksestä käytännön työssä, johtamisessa sekä sosiaalialalla tärkeässä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Jokainen työntekijä tarvitsee johtamisen perusosaamista Sosiaalialan ammattilaisella on monenlaista perusosaamista, jota tarvitaan myös hyvässä johtamisessa. Tällaisia ovat esimerkiksi ryhmätyöskentelytaidot, vuorovaikutus- ja ihmisen kohtaamistaidot, verkostotyöskentelyn taidot, taito toimia osallistavalla, kannustavalla ja motivoivalla tavalla ihmisten, sosiaalihuollon palveluissa olevan asiakkaan ja yhteisöjen hyväksi sekä ymmärrys ammattieettisistä ja lainsäädännön edellyttämistä työn laatuvaatimuksista. Näiden taitojen ohella tarvitaan mm. taitoa johtaa omaa ja yhteistä työtä vaikuttavuutta tuottaen sekä toimia organisaation strategia- ja kehitysprosesseissa. Johtamisosaaminen on analysointitaitoa, ymmärrystä ja rohkeaa ihmislähtöistä asennetta. Sosiaalialan ammattihenkilö voi toimia monenlaisten omistajien organisaatioissa sekä erilaisissa ja eri-ikäisten kohderyhmien tehtävissä: kuntien ja kuntayhtymien eri tehtäväalojen ennaltaehkäisevissä, avo- ja laitospalveluissa, pienissä ja suurissa järjestöissä, valtiolla esimerkiksi Kelassa tai erilaisissa työllisyysyksiköissä, peruskouluissa ja muissa oppilaitoksissa, terveydenhuollossa tai yksityisissä yrityksissä, ja osa voi toimia ammatinharjoittajana.  Eri organisaatioiden omistustausta vaikuttaa johtamiseen sekä työpaikan toimintakulttuuriin. Sosiaalialan johtamisessa on huomioitava asiakastyön vaativuus Sosiaalialan johtamisessa ovat vahvasti läsnä niin weberiläinen hallintoajattelu (rakenne- ja organisaatioteoriat), tieteellinen liikkeenjohto (prosessien tehokkuuden korostaminen), ihmissuhdekoulukuntien teoriat (sosiaaliset suhteet, vuorovaikutus), organisaatiokulttuurin teoriat (merkityksillä, visioilla ja tavoitteilla johtaminen) sekä laatuteoriat, kuten myös toiminnan johtaminen kompleksisissa verkostomaisissa yhteistyörakenteissa. Sosiaalialan tehtävien johtamisessa korostuvat: taito johtaa huomioiden sosiaalialan asiakastyön tunnekuormitus taito toimia ja johtaa sosiaalialan ammattieettisten periaatteiden mukaan ja eettisesti rohkealla tavalla taito johtaa ”ihmisten iholla” tapahtuvaa asiakastyötä (asiakkaan oikeudet: toiminnan asiakasvaikuttavuusvelvollisuus) taito johtaa hyvinvointia edistävästi ja ottaa huomioon työntekijä kokonaisena ihmisenä myös työpaikallaan taito käyttää julkisia varoja eettisesti kestävällä tavalla (toiminnan tilivelvollisuus) taito toimia ja aktiivisesti vaikuttaa osana yhteiskuntapoliittista järjestelmää taito ohjata ja johtaa toimintaa sosiaalialan erityislainsäädännön ja normien edellyttämällä tavalla vastuullisesti (toiminnan tuloksellisuusvelvollisuus) taito toimia ja johtaa monialaisia verkostoja taito havaita ja toimia sosiaalisten ongelmien vähentämiseksi sekä ohjata, koordinoida ja johtaa yhteisöllistä työskentelyä ongelmien ratkaisemiseksi (toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus) taito käyttää ja tuottaa sosiaalialan spesifiä tietoa johtamisessa (toiminnan tiedolla johtaminen). Sosiaalialan työssä korostuvat asiakkaiden kunnioittaminen ja ihmisarvo. Usein kyse on myös vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ns. viimesijaisista palveluista, mikä lisää työntekijöiden vastuun kokemista asiakkaistaan. Sosiaalialan palvelujen toteuttamisessa vahva erityispiirre on lakipohjaisuus sekä sosiaalihuoltolaissa säännellyn omatyöntekijän ja vastaavasti lastensuojelulaissa säännellyn vastuutyöntekijän suuri juridinen vastuu asiakkaansa palvelujen toteutumisesta ja asiakkuusprosessin johtamisesta. Palvelujohtaja Satu ratkoo johtamisen haasteita Julkaisussa seurataan kuvitteellisen monialaisten perhepalvelujen palvelujohtaja Sadun arjen johtamista. Johtamisen teoreettinen sisältö konkretisoituu hänen käytännön johtamistilanteidensa kautta. Satu-episodit avaavat myös yhteensovittavan johtamisen arkisisältöä. Myös Sadun keskustelut harjoittelija Liisan kanssa avaavat operationaalisen johtamisen arkea. Kun julkaisu on oppikirja, se sisältää monia kuvioita, esimerkkejä, tietoboxeja, ehdotuksia pohdittaviksi asioiksi sekä suosituksia asioista, joista olisi hyödyllistä itse ottaa lisää selvää. Julkaisun nimeen valittu termi “lähijohtaminen” kertoo siitä, miten lähijohtaja on yhä tärkeämpi henkilö kompleksisessa ja kiihtyvän muutoksen maailmassa ja miten  lähijohtajuus toteutuu organisaatioiden jokaisella tasolla.  Lähijohtajan työ on läheltä tukemista, asiaosaamista mutta myös tunnetaitoja. Suunnan ja yhteisen tahtotilan rakentuminen on yhteistyötä ja kykyä tehdä ratkaisuja työntekijöiden lähellä ja kanssa. Lähijohtaminen on tekemistä, päämäärään pyrkimistä – toiminnallisen virtauksen ylläpitämistä koko organisaatiossa. Johtaminen on työntekijöiden kokemusta ja tunnetta siitä, että johtajat ovat työntekijöiden saatavilla ja he ovat helposti lähestyttäviä. Lähijohtaminen sosiaalialalla - julkaisu on sisällöltään geneerinen johtamisosaamisen oppikirja kuitenkin kohdentuen vahvasti sosiaalialan kontekstiin. Johtamisen perusydin on läsnä, vaikka esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnolliset rakenteet ovat parhaillaan muutoksessa. Sosiaalialan johtamista on tutkittava ja kehitettävä Asiakkaat ja henkilöstö ovat sosiaalialan johtamistyön keskiössä. Sosiaalialan työ on julkinen tehtävä, ja näin myös asiakastyöntekijän ja johtajan työ on julkisen kritiikin alaista. Sosiaalialan käytännön johtamista tutkitaan edelleen vähän. Tutkimustiedon pohjalta johtamista tulisi kehittää niin organisaation kuin johtajan osaamisena. Kysymmekin, miten hyvä ihmislähtöinen lähijohtaminen mahdollistuu nykyorganisaatioissa. Ja miten vaikuttavasti asiakkaan tarpeisiin vastaavat palvelut toteutuvat pirstaloituneessa palvelujärjestelmässä. Yksi keskeinen toiminnan vaikuttavuutta parantava tekijä on osaava ja pitkäjänteisesti työskentelevä työntekijä, jonka työn tekemisen olosuhteet ovat kunnossa. Organisaatioissa tarvittaisiinkin tehokkaita keinoja henkilöstön pysyvyyden vahvistamiseksi. Oppikirjan viimeisessä luvussa hyppäämme vuoteen 2031 ja tarkastelemme olettamaamme toimintaympäristön ja johtamisen kehittymistä tulevan kymmenen vuoden aikana. Olemme tunnistaneet huonon johtamisen vaikutukset. Meneillään oleva johtamisen muutos on vienyt kehitystä parempaan ja tämä on todettavissa vuonna 2031. Toivomme, että Lähijohtaminen sosiaalialalla –julkaisu vastaa korkeakoulujen johtamisopetuksen osaamistarpeisiin. Kerro meille palautelomakkeella, onko kirjasta ollut sinulle hyötyä ja miten olet käyttänyt sitä opetuksessa, opinnoissa tai työelämässä! Kirjoittajat Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson, julkaisun toimittajat ja kirjoittajat Lisätietoa Lähijohtaminen sosiaalialalla - oppikirja on saatavilla maksutta verkosta. Paperikirjan voi tilata Metropoliasta 42 euron hintaan. Julkaisu on Metropolia Ammattikorkeakoulun omaa opetustuotantoa ja kirjoittajat ovat korkeakoulun henkilöstöä. Julkaisun esittely, Theseus-linkki ja tilauslomake sekä palautelomake löytyvät Lähijohtaminen sosiaalilalalla sivulta.

Hotellialalta mallia sosiaalialan johtamiseen

29.9.2020
Johanna Stauffer ja Katja Tallgren

Kuulostaa ehkä kaukaa haetulta, mutta hotelli- ja sosiaalialan yhteinen rajapinta löytyy helposti - parhaasta mahdollisesta asiakaskokemuksesta. Hotelli Marskissa on alettu kiinnittää huomiota entistä yksilöllisempään asiakaskokemukseen, jossa uudenlaisen ajattelutavan myötä merkittäviksi tekijöiksi ovat nousseet työntekijän pelisilmä ja asiakkaanlukutaito. Johtamisen näkökulmasta positiivista asiakaskokemusta rakennetaan hyvän työntekijäkokemuksen kautta. (Cuuma 2020.) Voisiko tällainen ajattelutapa toimia myös sosiaalipalveluissa? Esimiestyö – asiakaskokemuksen uusi suunnan näyttäjä Mitä voisimme sosiaalialalla oppia ajattelutavasta, jossa johtaminen on avoimesti väline parhaaseen mahdolliseen asiakaskokemukseen? Hotelli Marskissa esimiestyön korvaa esimiespalvelu. Ajatusmallin mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus hyvään esimiespalveluun.  Johtajan tehtävä on kannatella työntekijöitä antamalla heille pelisäännöt, joiden sisällä työntekijöillä on käytettävissään oikeat työvälineet ja riittävästi liikkumavaraa. Luotetaan työntekijän osaamiseen tehdä oikeita ratkaisuja omalla osaamisalueellaan. (Cuuma 2020.) Sosiaalialalla asiakaskokemukseen vaikuttavat toimintatavat ja ajatusmallit, joiden uudistajana esimiehellä on tärkeä rooli. Esimerkiksi tapa, jolla asioita viestitään työntekijöille, heijastuu asiakastyöhön. (Risikko 2009: 49.) Merkittäviä asiakkaan kokemukseen vaikuttavia tekijöitä ovat myös työntekijöiden hyvinvointi ja motivaatio. Jatkuva uudistumisen tarve ja epävarmuus vievät voimavaroja. Tämän vuoksi työelämässä tarvitaan yhä enemmän yhteisöllisiä arvoja. Yhteisöllisen ajattelun mallissa johtamisen kulmakiviä ovat luottamus ja oikeudenmukaisuus. Uudella ajattelumallilla voidaan vaikuttaa koko palveluketjuun. (Kärkkäinen 2005: 5.) Asiakasymmärrys yksilöityjen palvelujen taustalla Hotelli Marskissa hyvään asiakaskokemukseen vaikuttavat oleellisesti myös henkilökunnan tavoitettavuus ja yhteisöllisyys. Ympäri vuorokauden avoin vastaanotto luo turvallisuudentunnetta eikä tylsyyskään pääse yllättämään, kun conciergen avustuksella voi suunnitella seuraavan päivän aktiviteetteja. (Cuuma 2020.) Sosiaalialalla henkilöstö on menestyksen avain. Työntekijöiden voimavaroja kehittämällä vaikutetaan asiakaslähtöisten palvelujen kehittymiseen ja samalla toiminnan kehittämiseen ja laatuun. (Risikko 2009: 12.) Voimavaroihin voidaan panostaa esimerkiksi tarkoituksenmukaisella ja riittävällä resursoinnilla sekä asiantuntijatiedon arvostamisella (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020). Asiakaskokemukseen vaikuttaa myös asiakasymmärrys, joka on sosiaalialalla yksi tärkeimmistä elementeistä. Sillä tarkoitetaan laajempaa näkemystä asiakkaan nykyisistä ja tulevista tarpeista, asiakkaan lähipiiristä sekä kontekstista, jossa hän elää. (Vakkala & Palo 2016: 209; Virtanen, Suoheimo, Lamminmäki, Ahonen ja Suokas 2011: 18.) Asiakasymmärryksellä voidaan siis lisätä asiakkaiden osallisuutta ja saada palveluista mahdollisimman yksilöityjä, kuten esimerkiksi hotelli Marskissa. Jotta työntekijällä on mahdollisuus tarjota parasta mahdollista asiakaskokemusta, tulee sekä työvälineiden että rakenteiden olla työtä tukevia. Tarvitaan siis hyvää johtamista ja työyhteisön yhteistyötä – yhteisöllisyyttä (Risikko 2009: 47). Korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden johtaminen vaatii vahvaa substanssiosaamista. Kuten Syrjänenkin (2012) toteaa, liittyy asiantuntijan rooliin enemmän vastuuta ja autonomista vapautta. Kun esimiehellä on tarpeeksi alansa osaamista, motivoiminen ja työhön sitouttaminen helpottuvat. (Syrjänen 2012.) Edessä ajattelutavan muutos: johtaminen on esimiespalvelua asiakastyölle Hyvään asiakaskokemukseen sisältyy myös asiakkaan osallistaminen. On tärkeää, että asiakas tuntee olevansa osallisena omissa asioissaan. Työntekijällä on taito ottaa hänet mukaan palveluprosessiin, huomioida asiakkaan oma kokemustieto sekä nähdä hänet tasavertaisena vaikuttajana, omien asioidensa asiantuntijana. Asiakasosallisuus onkin näkökulman muutos, joka vaikuttaa useilla eri tasoilla aina päätöksenteosta työntekijän asenteeseen. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020) Hyvän asiakaskokemuksen muovautuminen sosiaalialan peruskäsitteeksi edellyttää uudenlaista ajattelutapaa sekä tahtotilaa työnjohtamisessa ja päätöksenteossa. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020) Johtamisessa muutos tarkoittaa ehkä hyppyä tuntemattomaan. Ajattelutavan muuntaminen johtajan auktoriteettiasemasta esimiespalveluksi, hyvin tehtävän työn mahdollistajaksi, on suuri. Myös sosiaalialan koulutuksella on merkitystä muutoksen aikaansaamiseksi. Opinnoissa jaetaan tietoa uudenlaisesta johtamisen näkökulmasta, mutta miten viedä uudet ajatukset käytäntöön? Hotelli Marskissa muutos vaikuttaa tapahtuvan hyvin ketterästi. Voisiko sosiaaliala toimia yhtä jouhevasti? Ehkä ajan myötä meitä uudella tavalla ajattelevia työntekijöitä on riittävästi muuttamaan alan kankeita käytäntöjä. Kirjoittajat Johanna Stauffer ja Katja Tallgren, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnon opiskelijoita Kirjoitus perustuu Monialainen sote-johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä - Metropolian 2020 kesäopintojakson oppimistehtäväkokonaisuuteen. Lähteet Kuva: <https://pixabay.com/fi/photos/tyttö-nainen-elämän-iloa-tanssi-2940655/>. Cuuma 2020. Näin Hotelli Marskissa johdetaan asiakaskokemusta. Blogi. Julkaistu 2.6.2020. <https://cuuma.com/blogi/nain-hotelli-marskissa-johdetaan-asiakaskokemusta?utm_source=strossle&utm_medium=cpc&utm_campaign=kesakuu_marski>. Luettu 8.8.2020. Kärkkäinen, Merja 2005. Yhteisöllinen johtaminen esimiehen työvälineenä. Helsinki: Edita. Risikko, Paula 2009. Johtamisella laatua ja työhyvinvointia sosiaalialalle. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:17. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74326/URN%3aNBN%3afi-fe201504224940.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 8.8.2020. Syrjänen, Pentti 2012. Asiantuntijan johtaminen ja asiantuntijatyön innovaatiot. Luotain. Blogi. Julkaistu 10.2.2012. <https://www.luotain.net/asiantuntijan-johtaminen-ja-asiantuntijatyon-palveluinnovaatiot/>. Luettu 15.8.2020. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020. Asiakasosallisuuden johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. <https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/asiakasosallisuuden-johtaminen-sosiaali-ja-terveyspalveluissa>. Luettu 10.8.2020. Vakkala, Hanna & Palo, Miia 2016. Tietoperustaisuus ja tietokulttuuri johtamistyössä. Teoksessa Syväjärvi, Antti & Pietiläinen, Ville (toim.) Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja terveysjohtaminen. Tampere: Tampere University Press. <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100410/Syvajarvi_%26_Pietilainen_OA.pdf?sequence=1>. 187–226. Luettu 14.8.2020. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011.<https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf>. Luettu 14.8.2020.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä tarvitaan tietoa palveluiden vaikuttavuudesta

13.12.2019
Sirkka Rousu ja Katriina Rantala-Nenonen

Sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat järjestivät ajankohtaisseminaarin uudistuvasta sosiaali- ja terveysalasta marraskuussa 2019 jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna seminaarin teemana oli yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota tarkasteltiin lastensuojelun, vaikuttavuuden mittaamisen sekä terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista. Seminaarissa oli yli 200 osallistujaa. Lastensuojelun vaikuttavuudesta on vain vähän tietoa Yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta muistutti sote-alan ammattilaisten yhteiskunnallisesta tilivelvollisuudesta. Myös lastensuojelun tulee kyetä osoittamaan toimintansa tulokset ja vaikuttavuus. Asiakkailla  -  lapsilla, nuorilla ja heidän perheillään on oikeus odottaa, että he saavat juuri heidän tarpeidensa kannalta oikeanlaista apua ja tukea oikea-aikaisesti. Ammattilaisilla on velvollisuus kehittää työtään ja hyödyntää siinä asiakaskokemuksista ja työn vaikutuksista kertovaa tietoa. Kun käytetään yhteiskunnan voimavaroja, tulee lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden käyttää resurssit niin, että palveluilla on vaikutusta. (Rousu 2007; ks.myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisesta Hyvän mitta -hanke.) Lasten ja perheiden tukeen käytetään vuosittain yli miljardi euroa. Suurin osa resursseista kohdentuu sijaishuoltoon. Vuonna 2018 lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli 54 883 lasta ja nuorta ja sijoitettuna oli 18 544 lasta ja nuorta (kasvu 2,6 % edellisestä vuodesta), heistä huostaanotettuna oli 10 861 lasta (kasvu 2,3%). Suomessa lapsia sijoitetaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Huolestuttavaa on, että kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä (4 390) kasvoi edelleen (2017 kasvu oli 15 %, vuonna 2018 kasvu oli 6,9%). Useimmiten tällöin on kyseessä nuori. (Lastensuojelu 2018.) Nykyisin lastensuojelusta tuotettu asiakastieto ei anna eväitä arvioida juurikaan lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta eikä myöskään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Keskeinen tieto olisi se, miten on onnistuttu varmistamaan lapsen kehitys ja terveys silloin, kun lapsen vanhemmat eivät ole pystyneet vastamaan lapsen tai nuoren tarpeisiin. Tällaista tietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä, mutta tietojärjestelmistä sitä ei saada ulos - kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa. Siksi tieto jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on asiakas-, lastensuojeluilmoitusten tai hoitovuorokausien määrätietoa. Tutkimustietoa lastensuojelun vaikutuksista ei tuoteta systemaattisesti. Lastensuojelulla ei ole erityistä tutkimusohjelmaa eikä tutkimuksen perusrahoitusta, jonka avulla tehtäisiin säännöllisesti tutkimusta esimerkiksi sijoitettujen lasten elämästä. (Rousu 2018.) Lastensuojelun perustehtävä on turvata lapsen kehitys ja terveys Laadun ja vaikuttavuuden arviointi lähtee 1) perustehtävästä ja sille asetetuista tavoitteista, 2) siitä, tunnetaanko asiakkaat, heidän tarpeensa, odotuksensa ja kokemuksensa sekä 3) millaisesta tuesta lapset, nuoret ja perheet ovat hyötyneet. Näin voidaan osoittaa, millaiset toimet onnistuivat: mitä tekemällä ja miten toimimalla syntyi sellaisia muutoksia lapsen tai nuoren kasvuolosuhteisiin, ettei hänen kehityksensä ja terveytensä enää vaarannu ja hän voi kasvaa ja kehittyä kuten kuka tahansa “tavallista” lapsuutta ja nuoruutta elävä. Myönteisten muutosten taustalla voivat olla yksityiselämän tekijät tai sovittujen tukitoimien avulla syntyneet tekijät. Olennaista ei niinkään ole jonkin yksittäisen tukitoimenpiteen vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttaviksi kuvattujen toimenpiteiden yhdistävät ominaisuudet liittyvät työskentelyotteeseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen: siihen, että ihminen tulee kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi; siihen, että hän kokee olevansa osallinen ja merkityksellinen sellaisena ihmisenä kuin on; siihen, että toimitaan yhteistyössä luottamusta rakentaen; ja siihen, että kulloinkin auttamisessa on oikeanlainen intensiteetti sekä tarpeisiin ja tavoitteisiin sopivat tukitoimet. (Rousu 2007; 2018.) Lastensuojelun onnistumista vaikeuttavat työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja suuret asiakasmäärät sekä osin myös täsmäpalvelujen puutteet. Katse lastensuojelun onnistumistekijöihin! Tällä hetkellä tiedämme liian vähän ihmisten oman elämän selviytymisen ja voimavaraistumisen keinoista. Lastensuojelun onnistumista tullaan jäsentämään Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmässä yhdessä neljän sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijan kanssa. Tuotamme avoimella kyselyllä tietoa ihmisten elämäntarinoiden avulla, ja pyydämme heitä myös itse jäsentämään onnistumistekijöitä. Samoin kokoamme avoimella kyselyllä tietoa lastensuojelun työntekijöiltä, ja myös työssä onnistumista mahdollistavista työskentelyolosuhteista. (Rousu 2019.) Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on kyse esimerkiksi, kun lastenkodin nuori on aikuistuttuaan kuin kuka tahansa aikuinen elämässään. Tämä voi kertoa siitä, että ylisukupolvinen huono-osaisuusketju on saatu katkeamaan. Tämä ei ole yksin lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävää, vaan laajasti yhteistä toimintaa lasten, nuorten, perheiden, eri alojen ammattilaisten, järjestöjen, seurakunnan ja yhteisöjen kanssa. Investointi lapsuuteen on kannattavaa. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalialan käytännön asiakastyössä Tutkija Erja Koponen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tarkasteli vaikuttavuuden mittaamisen nykytilannetta ja kehittämistarpeita. Vaikuttavuuden vaatimusta on korostettu 2010-luvulla sosiaali- ja terveydenhuollossa (Kivipelto ym. 2013). Arviointi- ja tutkimustietoa tulisi käyttää johtamisen ja päätöksenteon tukena, mutta se edellyttää asiakastyön tarpeisiin aidosti soveltuvia mittaamismenetelmiä (Paavola & Rautjoki & Pohjola 2019). Myös sosiaalihuollon lainsäädäntö edellyttää vaikuttavuuden seurantaa. Rinteen hallitusohjelmaa toimeenpanevan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelman yhtenä päätavoitteena on niin ikään palvelujen laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen. Käytännön asiakastyön vaikuttavuuden arviointiin ei ole monissakaan organisaatioissa vielä luotu selkeitä toimintamalleja. Haasteena onkin systemaattisen arvioinnin kehittäminen vastaamaan käytännön tarpeita (Paavola ym. 2019). Perron ja Gillespie (2015) ovatkin todenneet asiakastyön vaikuttavuuden mittaamispuutteiden johtaneen siihen, että sosiaalityön tutkimus ei ole pystynyt vaikuttamaan riittävästi sosiaalipolitiikkaan. AVAIN-mittarilla tietoa Osallistavan sosiaaliturvan kokeiluissa Koponen esitteli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa hyödynnettyä AVAIN-mittaria. Sen avulla tuotetaan tietoa sosiaalityöstä, sen vaikutuksista sekä sosiaalityön asiakkaina olevien ihmisten elämäntilanteista. Mittari kehitettiin vuosien 2011 - 2012 aikana THL:n ja kuntien yhteistyöhankkeessa. AVAIN-mittarissa on kolme pääosiota: 1) sosiaalityön tavoitteet, 2) sosiaalityön menetelmät ja toimintatavat sekä 3) tavoitteiden saavuttamista edistävät ja vaikeuttavat tilannetekijät. Mittarin avulla asiakas ja työntekijä seuraavat asiakkaan kanssa sovittujen tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä. Pääteemat arvioinnissa ovat elämänhallinta, sosiaaliset verkostot, työelämä ja koulutus, talous, terveys, päihteet ja riippuvuudet sekä asiakastyöstä nousevat rakenteelliset tavoitteet. Yksityiskohtaisia tavoitteita on kaikkiaan yhteensä 43, joista asiakas ja työntekijä valitsevat ne, joiden saavuttamista halutaan ensisijaisesti edistää - tavoitteena on muutos parempaan tai tilanteen pitäminen ennallaan. Lisäksi on mahdollisuus lisätä myös muita kuin valmiiksi määriteltyjä tavoitteita, ja tarpeen mukaan voidaan arvioida myös aiemmin kirjaamattomien tavoitteiden toteutumista. AVAIN-mittarissa arvioidaan myös käytettyjä sosiaalityön menetelmiä ja toimintatapoja, joita on nimettynä 37. Arviointi: käytetään, ei käytetä, en vielä osaa sanoa. Mittarin ”tilannetekijät”-osiossa asiakas ja työntekijä arvioivat tavoitteiden saavuttamista edistäviä ja vaikeuttavia tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi elämänhallinta, terveys, päihteet ja riippuvuudet, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet, talous, koulutus ja työelämä sekä asiakkaasta riippumattomat tekijät. Tilannetekijät liittyvät mm. asiakkaan motivaatioon ja jaksamiseen, ja asiakkaasta riippumattomiin tekijöihin kuten alueen työ- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä palvelujen saatavuuteen. AVAIN-mittarin taustalla on Blomin ja Morenin (2010) KAIMeR-teoria: Kontexts (Asiayhteydet); Aktörer (Toimijat); Insatser (Interventiot); Mekanismer (Mekanismit) sekä Results (Tulokset ja vaikutukset). AVAIN-mittarin avulla haetaan vastauksia asiakkaan elämään vaikuttavien tekijöiden kokonaisuudesta ja siten voidaan ymmärtää vaikutuksia laajemmin. Lähestymistapa soveltuu paremmin yhteiskunnallisen alan vaikuttavuuden arviointiin, kuin kapea-alainen interventio-vaikutus-ajattelu. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilujen asiakasarvioinneissa ja asiakkaan tavoitesuunnitelmissa oli kirjattu erityisesti tilannetta tukevia tekijöitä, joista yleisimpiä olivat asiakkaan motivaatio, suhtautuminen palveluihin sekä perhesuhteet. Vaikeuttavista tilannetekijöistä yleisimpiä olivat taloustilanteeseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvät tekijät. (Koponen 2019.) AVAIN-mittaria kehitetään edelleen Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa mukana olevien kuntien kanssa. Vaikuttavuuden mittaamiselle on suuri tarve rakennettaessa tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Terveydenhuollon uusien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuudesta Terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista kertoi tuotantotalouden professori Paul Lillrank Aalto-yliopistosta. Terveysteknologia on vahvasti kasvanut vientiala, esimerkiksi vuonna 2018 viennin arvo oli noin 2,3 miljardia. Alalla myös jatkuvasti innovoidaan uusia teknologisia ja digitaalisia ratkaisuja lääketieteen ja sairaanhoidon käyttöön, kuten myös sairauksien ehkäisyyn. Keskeinen vaatimus on pystyä osoittamaan kehitettyjen ratkaisujen vaikuttavuus, eli toteutuneiden terveysvaikutusten suhde kertyneisiin kustannuksiin. Tärkeä kysymys meneillään olevissa kehityshankkeissa onkin, millaisin mekanismein uusi tuote/interventio on vaikuttanut ihmisten terveyteen ja millaisissa olosuhteissa tämä on toteutunut? Ilman tällaista tietoa tuotteille ei synny riittäviä markkinoita. Monet innovaatioista liittyivät myös hoitoonohjauksen ja hoitoprosessien tehokkuuden parantamiseen. Lillrank esitteli hankkeiden lupaavia, mutta vielä alkuvaiheen tuloksia. Kirjoittajat Kirjoittajat ovat sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opettajia Metropolia Ammattikorkeakoulusta Sirkka Rousu, yliopettaja, HT ja sosiaalityöntekijä & Katriina Rantala-Nenonen, lehtori, YTM. Lähteet / Kirjallisuutta Blom, Björn & Moren, Stefan 2010. Explaining Social Work Practice - The CAIMer Theory. Journal of Social Work 10(1), 98 - 119. Hyvän mitta - yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaaminen: ARVO -liiton kehittämishanke 2016-2019. Karjalainen, Pekka ym. 2019. Tiekartta 2030 - Aikusten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaissuusselvitys. Kivipelto, Minna & Karjalainen, Pekka & Jokela, Merita & Liukko, Eeva & Ilmakunnas, Ilari & Moisio, Pasi 2018. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu. Tutkimuksesta tiiviisti 31. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu 2018. Tilastoraportti 23/2019. Paavola, Jutta & Rautjoki, Arto & Pohjola, Anneli 2019. Palvelurakenteiden muutoksessa määrittyvä aikuissosiaalityö. Teoksessa Pohjola Anneli & Kemppainen, Tarja & Niskala, Asta & Peronius, Nina 2019. Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. 81-107. Tampere: Vastapaino. Perron, Brian E. & Gillespie, David F. 2015. Key conspets in measurement. New York: Oxford University Press. Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Sähköisenä Tampereen yliopiston väitöskirja-tietokannasta. Rousu Sirkka 2018. Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, AATOS-sarja. Rousu Sirkka 2019. Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelusta, sen laadusta ja vaikuttavuudesta? Lastensuojelija-blogi. Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskeva laki 817/2015. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatustyön kehittämisen tukena

5.12.2019
Jenni Ryynänen

Varhaiskasvatuksen arjessa käytetään kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagogiset dokumentit kasvattajan työssä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018 kuvaillaan pedagogista dokumentointia varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeisenä työmenetelmänä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 37). Varhaiskasvatuksessa dokumentoidaan lasten töitä ja toimintaa monin eri tavoin. Yhdessä lasten kanssa dokumentteja tutkimalla ja tulkitsemalla saadaan selville lapsen mielenkiinnon kohteita, toiveita ja tarpeita. Näiden pedagogisten dokumenttien avulla toteutetaan lapsilähtöistä pedagogiikkaa. Pedagogisia dokumentteja voi ja tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta: lapsen, lapsiryhmän, huoltajan ja kasvattajan. Lapsen havainnointi on pedagogisessa dokumentoinnissa keskeistä. (Tast 2018.) Varhaiskasvatuksen arjessa käytetäänkin kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvattajia velvoittavaa toimintaa. Kuitenkaan pedagogista dokumentointia ei vielä riittävästi hyödynnetä suunnittelun ja arvioinnin menetelmänä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 toimeenpanoa koskevan arvioinnin mukaan (Repo ym. 2019: 82). Kasvattajan toiminnan arviointi varhaiskasvatuksessa vaatii vielä kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -ohjeiden myötä arvioinnin painopiste on siirtynyt lapsen arvioinnista toimintaympäristön ja henkilökunnan toiminnan arvioimiseen. Varhaiskasvattajien on kuitenkin vaikea siirtyä lapsen arvioinnista oman toiminnan ja instituution arviointiin (Mansikka 2019: 105). Lisäksi arviointityön käytännöt ovat päiväkodeissa kirjavia ja systemaattinen oman työn arviointi jää vähäiseksi. Oman toiminnan reflektointiin ja sen kautta työn kehittämiseen ei ole yhtenäisiä työvälineitä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) laati vuonna 2018 valtakunnallisen ”Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset” -asiakirjan laadunhallinnan ja arvioinnin tueksi. Se määrittää toiminnalle raamit siitä, mitä pidetään laadukkaana ja tavoiteltavana toimintana varhaiskasvatuksessa (Vlasov ym. 2018: 16). Laadun kehittämisessä varhaiskasvattajan oman vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnoinnilla on keskeinen merkitys (Paananen 2017: 30). Arviointi ja siihen liittyvä kehittäminen ovat laadun kehittymisen edellytys (Parrila & Fonsen 2016: 92). Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 62). Arviointi varhaiskasvatuksessa pohjautuu kehittävän arvioinnin periaatteelle. Kehittävässä arvioinnissa merkityksellistä on arvioinnin prosessi ja sen aikana tapahtuva oppiminen, oppimisen kautta syntynyt uusi ajattelu sekä toiminnan kehittäminen arviointitiedon avulla. Keskeistä kehittävässä arvioinnissa on itsearviointi ja osallisuuden periaate, jolloin arvioinnissa mukana olevat osallistuvat aktiivisesti arviointiin ja sen suunnitteluun. (Vlasov ym. 2018: 34-35.) Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni kasvattajan toiminnan dokumentointia varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyöni liittyy Opetushallituksen rahoittamaan ja Metropolian toteuttamaan Pedagoginen dokumentointi osana oman työn arviointia ja osallisuuden tukemista -hankkeeseen, jossa kehitetään pedagogisen dokumentoinnin hyödyntämistä tiimeissä ja yksiköissä. Mukana hankkeessa on Espoon kaupungin päiväkoteja ja Pilke -päiväkoteja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kolmessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui 20 varhaiskasvatuksen työntekijää.Työn lähtökohtana oli kiinnostus siitä, miten varhaiskasvattajan oman työn dokumentoiminen ja tarkastelu kytkeytyvät varhaiskasvatuksen työntekijöiden puheissa varhaiskasvatuksen laatuun, arviointiin ja työn kehittämiseen. Opinnäytetyöni avulla halusin selvittää, miten kasvattajan työtä dokumentoidaan hankkeen päiväkodeissa, minkälaisia merkityksiä sille annetaan ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kasvattajan toiminnan dokumentoimiseen liitetään. Opinnäytetyöni tulosten perustella kasvattajan toiminnan dokumentointi on tietyin edellytyksin hyvä menetelmä oman työn näkyväksi tekemisen, reflektoinnin, itsearvioinnin ja kehittämisen tukena. Kasvattajan toiminnan dokumentointi työn tutkimisen, arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Opinnäytetyön tulosten mukaan se, kuinka säännöllisesti tai millä keinoin kasvattajan toimintaa päiväkodeissa dokumentoitiin, vaihteli päiväkodeittain. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin menetelminä mainittiin mm. havaintojen kirjaaminen kasvattajan toiminnasta, kehityskeskusteluiden keskustelulomake, päiväkirja ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma. Silti kasvattajan toiminnan dokumentointi käsitettiin pääsääntöisesti kasvattajan toiminnan videointina. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin avulla voidaan tehdä näkyväksi sekä ymmärtää kasvattajan toimintaa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa. Lisäksi kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan reflektoida ja arvioida omaa ja tiimin toimintaa, jonka jälkeen toimintaa voidaan kehittää haluttuun suuntaan. Kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan objektiivisemmin tarkastella kasvattajan toimintaa tietyssä tilanteessa, kun havainnot eivät perustu mutu-tuntumaan. Lisäksi tiimien väliset keskustelut pysyvät pedagogisempina, kun keskustelun tukena käytetään dokumentteja. Kasvattajan toiminnan dokumentointi on hyvä työkalu silloin, kun kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä dokumentoinnilla tavoitellaan. Esimiehen tehtävänä on vastuu yksikkönsä ”punaisen langan” kirkastamisesta ja suunnan näyttämisestä. Esimies voi omalla esimerkillään ja toiminnallaan innostaa ja kannustaa työyhteisöä vahvistamaan ja kehittämään osaamistaan, sekä ylläpitää ja luoda arkeen rakenteita, jotka mahdollistavat pedagogisen dokumentoinnin. Kasvattajana toiminnan dokumentoimista tukee myös tiimin kanssa yhteisesti sovitut pelisäännöt sekä tiimin keskinäinen luottamus. Kasvattajan dokumentoimiseen liittyy myös uhkia ja riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Työn kriittistä arviointia vai arvostelua? Kasvattajan toiminnan dokumentointiin, erityisesti videointiin, liitetään vahvoja kielteisiä tunteita ja pelkoja. Itsensä ja oman toiminnan näkeminen videolta koettiin epämiellyttävänä. Lisäksi tuloksissa korostui kriittisyys omaa työtä ja omaa itseään kohtaan. Videoinnin avulla oma toiminta tulee itselle näkyväksi, itseä arvostelee kriittisesti ja huomaa videolta ainoastaan omat virheet ja kehittämistarpeet. Toisaalta uhkana koettiin myös se, että kollega katsoo videon ja arvostelee sen perusteella kasvattajan toimintaa. Toisaalta hankalaksi koettiin myös kehittävän palautteen antaminen työtoverille hänen toiminnastaan. Yhtä lailla tiimin tulehtuneet välit tai tiimin välinen epäluottamus kuvattiin olevan esteenä kasvattajan toiminnan pedagogiselle dokumentoinnille. Samoin, jos joku tiimistä kokee olonsa epävarmaksi tai epämukavaksi, videointiin ei välttämättä sitoudu samalla tavalla. Dokumentoinnin haasteena nähtiin myös sen valinta, mitä tilannetta päätetään dokumentoida, millä menetelmällä se toteutetaan ja milloin. Tämä vaikuttaa siihen, millaista materiaalia saadaan yhteistä keskustelua varten. Lisäksi dokumentoinnin haasteena mainittiin vaikeudet tehdä yhteisiä tulkintoja dokumenteista. Kasvattajien erilaisuus ja erilaiset tavat nähdä asioita haastaa tiimiä: Videoinnin uhkana nähtiin lisäksi se, jos sitä pidetään totuutena, vaikka paljon jää videoinnin ulkopuolelle. Dokumentoinnin hyödyntämisen kannalta oli merkityksellistä, että sillä on selkeä tavoite (mitä dokumentoidaan, miksi ja millä keinoin), ja että on yhdessä sovittu, miten dokumentteja käsitellään työyhteisössä. Mikäli dokumentteja käytetään vain palautteen antamiseen työkaverille (arvosteluun tai arviointiin), se ei ole toimiva työkalu varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin tulee kohdistua nimenomaan työn arvioimiseen, ei yksilöön kohdistuvana palautteen antamisena. Tällöin myös saatu palaute koetaan kohdistuvan itseen. Pitää osata erottaa toiminta persoonasta, eli ei arvostella ihmistä vaan toimintaa. Mikäli kasvattajan toiminnan dokumentoimista käytetään vain arvostelevana palautteena, menetetään menetelmän mahdollisuudet työn kehittämisen ja oman ammatillisen vahvistumisen tukena. Toisaalta työyhteisöissä pitää myös olla rohkeutta keskustella avoimesti pedagogiikasta ja kasvattajien toiminnasta, että toimintaa voitaisiin yhdessä reflektoida, arvioida ja kehittää. Rohkeasti kokeilemaan! Opinnäytetyöni lisää ymmärrystä siitä, millä edellytyksin kasvattajan toiminnan dokumentointi voi toimia apuvälineenä oman työn reflektoinnin, arvioinnin ja kehittämisen apuvälineenä osana varhaiskasvatuksen laadunhallintaa. Kun tunnistetaan mahdollisia dokumentoinnin esteitä, niitä voidaan poistaa esim. työn arkeen sovituilla säännöllisillä keskusteluilla. Niissä voidaan vahvistaa niitä elementtejä, joiden avulla edistetään dokumentoinnin hyödyntämistä osana työn kehittämistä ja arvioimista. Eri yksiköiden työntekijöiden yhteisen keskustelun ja koulutusten avulla voidaan edistää ymmärrystä pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä ja sen hyödyntämisestä työn kehittämisen työkaluna. Myös omakohtainen kokemus kasvattajan toiminnan dokumentoimisesta ja sen hyödyntämisestä oman työn tutkimisen ja kehittämisen apuvälineenä, näyttäisi madaltavan kynnystä mm. videoida kasvattajan toimintaa sekä vähentävän dokumentointiin liittyviä ennakkoluuloja tai pelkoja. Dokumentoinnin erilaisia tapoja (ei vain videointia) pitäisi paremmin hyödyntää, sillä työntekijätkin ovat erilaisia. Arviointi edellyttääkin erilaisia mittareita ja menetelmiä. Kasvattajan työn dokumentointia voidaan hyödyntää osana päiväkodin laadun hallintaa ja toiminnan kehittämistä. Haastankin jokaisen varhaiskasvatuksen tiimin miettimään, miten teidän päiväkodeissanne kasvattajan toimintaa dokumentoidaan tai voitaisiin dokumentoida työn reflektoinnin, arvioimisen ja kehittämisen tukena? Onko tiimeillä riittävästi osaamista, luottamusta ja rohkeutta keskustella avoimesti, sekä antaa kehittävää palautetta työtoverille? Miten teidän päiväkodeissanne voitaisiin edistää arjen käytäntöjä ja lisätä foorumeita, jotka mahdollistat yhteisen työn tutkimisen ja yhdessä kehittämisen? Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa osana oman työn kehittämistä. Kirjoittaja: Jenni Ryynänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Mansikka, Jan-Erik 2019. Pedagoginen dokumentointi Reggio Emilian ja jälkistrukturalismin viitekehyksessä. Journal of Early Childhood Education Recearch. 8 (1). 100-120. Paananen, Maiju 2017. Laadun mittaamisesta varhaiskasvatuksen erilaisten tehtävien tarkasteluun. Nyt on pedagogiikan aika! 2017. Helsinki: Lastentarhanopettajaliitto. 29-30. Parrila, Sanna & Fonsen, Elina 2016. Teoksessa Parila, Sanna & Fonsen, Elina (toim.): Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön. Juva: PS-kustannus. 91-114. Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa 2019. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf>. Luettu 21.10.2019. Tast, Sylvia 2018. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 4.4.2018. Opetushallitus. <https://www.youtube.com/watch?time_continue=2&v=8SybX26zZSY>. Viitattu 28.10.2019. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Verkkodokumentti. <https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf>. Luettu 21.10.2019 Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 24: 2018. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf>. Luettu 28.10.2019.

Sosiaalialan työtehtävissä voidaan myös hyvin

2.12.2019
Heidi Holappa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden työyhteisö on esimerkki työolosuhteiltaan vaativasta hyvinvointialan toiminnasta, jossa henkilöstö viihtyy työssä ja kokee voivansa työssään hyvin. Haastattelin opinnäytetyössäni seitsemää päivystystyön koordinaattoria ymmärtääkseni miksi näin on. Hyvinvointialojen työolosuhteet nousevat usein julkiseen keskusteluun ongelmien kautta. Uutisointi maalaa kuvaa, jonka mukaan vaativissa tehtävissä työskennellään kuormittuneena liian niukoilla resursseilla.  Tämä ei ole koko kuva: hyvinvointialoilla voidaan myös hyvin, mutta tämä edellyttää työskentelyn järjestämisosaamista ja oikein kohdennettuja toiminnan kannalta riittäviä resursseja. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) valtakunnallisissa Auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa tehdään vaativaa sosiaalialan tukipalvelutyötä. Lasten ja nuorten puhelimessa sekä Vanhempainpuhelimessa ja näiden nettipalveluissa vastaanotetaan yhteydenottoja usein kipeistä aiheista. Yhteydenottajat kertovat elämänkokemuksista, joista he eivät välttämättä ole uskaltaneet puhua kenellekään aikaisemmin. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät MLL:n tiloissa ja vapaaehtoisten tukena on aina MLL:n ammattilainen, päivystystyön koordinaattori (MLL 2019). Haastattelin opinnäytetyötäni varten Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päivystystyön koordinaattoreita. Tavoitteenani oli ymmärtää, mitkä tekijät heidän kokemuksissaan ylläpitivät ja edistivät tai toisaalta saattaisivat uhata tai heikentää työhyvinvointia työn arjessa. Haastatteluista syntyi runsas, noin satasivuinen aineisto, jonka luokittelin sisällönanalyysin perinteitä noudattaen. Uutena työvälineenä hyödynsin Power BI -raportointiohjelmistoa. Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista Haastateltujen työntekijöiden kokemuksissa tärkeimmät työhyvinvointia tukevat tekijät olivat organisaation tuki työlle, kuten hyvä työterveyshuolto, yksilö- tai parityönohjaus, hyvät työvälineet, resurssit tehdä työ ammatillisesti korkeatasoisesti. Samoin tärkeitä tekijöitä olivat oman työn ja työajan suunnitteluun liittyvä autonomia, työyhteisön yhteisiin käytäntöihin ja vuorovaikutukseen liittyvät yhteiset normit, työparityöskentely ja lähiesimiehen toiminta työyhteisössä. Työn määrän lisääntyminen tai sisältöjen muuttuminen, autonomian vähentyminen ja tunnetyön vaikutukset nähtiin suurimpina työhyvinvointia heikentävinä tai kuormitusta lisäävinä uhkatekijöinä. Työntekijöillä oli myös huolia resurssien vähentymisestä tulevaisuudessa. Hyvä nykytila ei automaattisesti takaa hyvää tulevaisuutta, vaan työhyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii jatkuvia resursseja ja aktiivista kehittämistä muuttuvassa maailmassa. Opinnäytetyön aineistossa nousikin esille, kuinka monet 2010-luvun yleiset työelämän muutokset, esimerkiksi työn sisältöjen laajentuminen, työmäärän lisääntyminen ja digitalisaation tuomat monenlaiset muutokset näkyivät myös MLL:n arjessa. MLL:n keskustoimistolla työhyvinvointia arvioidaan säännöllisesti, muun muassa ulkopuolisen tahon vuosittain toteuttamilla työhyvinvointikyselyillä. Organisaation toimintaa ja käytänteitä myös kehitetään jatkuvasti, jotta työhyvinvointia on mahdollista kokea myös muuttuvassa todellisuudessa. Hyvinvointi työssä edellyttää riittäviä voimavaroja Haastatelluilla oli joitakin huolia työhyvinvointiin liittyen. Oma tulkintani on, että keskiössä oli huoli joidenkin voimavarojen heikkenemisestä. Stevan Hobfollin teorian mukaan voimavarojen vahvistuminen tai heikkeneminen edistävät kumpikin kyseisen kehityssuunnan etenemistä. Voimavarojen heikentymisestä voi siis seurata muiden jo saavutettujen voimavarojen menettämistä. (Hobfoll 2011: 117–118.) Aineistossa huolina mainittiin esimerkiksi osaamisen päivittämisen haasteet työn ohessa opiskeltaessa, etätyöskentelyn vaikutus työyhteisön sosiaaliseen ulottuvuuteen, se, että työssä merkityksellisten asioiden saavuttaminen ei toteudu sekä se, miten työn ja muun elämän yhdistämisen voi vaikeutua. Huolia voi tarkastella tekijöinä, jotka joko heikentävät olemassa olevia voimavaroja tai sitouttavat osan nykyisistä voimavaroista niihin vastaamiseen. Työarjen voimavarojen niukentumiseen ja työn vaativuuden lisääntymiseen liittyvät huolet ovat 2010-luvun työelämässä näkyvissä (ks. Kubicek & Paskvan & Korunka 2015: 911–912). Hyvinvointialojen työtehtävissä riittävät resurssit varmistavat työhyvinvointia sekä työlle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Hyvinvointialalla työskenteleville itselle merkityksellisten asioiden saavuttaminen on työssä erityisen tärkeää (Wallin 2012: 96–97; Vermaak & Görgens-Ekermans & Nieuwenhuize 2017: 44). Työhyvinvoinnin edistäminen lisää tuottavuutta ja ehkäisee riskitekijöitä Hyvinvoivan, työhön sitoutuneen ja kuormittavinakin aikoina korkeatasoisesti työskentelevän työyhteisön rakentaminen ei ole hyvinvointialoilla mahdottomuus, kuten opinnäytetyöni yhteisön osalta tein näkyväksi –  sosiaalialan työtehtävissä on mahdollista voida hyvin. Pohja työhyvinvoinnille edellyttää riittäviä työresursseja ja hyviä työolosuhteita. Näin työkuormasta on mahdollista palautua ja kuormittavampina kausinakin toimitaan sitoutuneesti. On monipuolista näyttöä siitä, että hyvinvointi ja tyytyväisyys työolosuhteisiin parantavat henkilöstön tuottavuutta ja organisaation tulosta (Juuti 2010: 45–46; Mäkikangas & Hakanen 2017: 120). Henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen voi myös ehkäistä organisaatioon kohdistuvia riskitekijöitä (Kesti & Syväjärvi 2015: 19–20). Työterveyslaitoksen johtavan asiantuntijan Tuula Oksasen mukaan tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että sote-alan työtehtävissä henkilöstön hyvinvointi on suorassa yhteydessä asiakkaiden hyvinvointiin (TTL 2019). Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät pitävät päivystystyön koordinaattorin läsnäoloa yhtenä tärkeimpänä toiminnan mielekkyyttä luovana tekijänä. Koordinaattorit saivat päivystäjiltä kiitosta lämmöstä, innostuksesta, tuesta ja kannustuksesta. Myös auttaviin puhelimiin yhteyttä ottaneet antavat hyvän arvion palvelussa tapahtuneille kohtaamisille – asiakkaat ovat tyytyväisiä saatuun tukeen. (MLL 2019.) Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Holappa Heidi 2019: Miksi meillä voidaan niin hyvin? Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista. Kirjoittaja: Heidi Holappa, suunnittelija (MLL), sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hobfoll, S. 2011. Conservation of resource caravans and engaged settings. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 84 (1). 116–122. Juuti, Pauli 2010. Työhyvinvoinnin strategia – mitä sillä tarkoitetaan. Teoksessa Suutarinen, Marjaana & Vesterinen, Pirkko-Liisa (toim.) 2010.Työhyvinvoinnin johtaminen. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava. 45–55. Kesti, Marko & Syväjärvi, Antti 2015. Human Capital Production Function in Strategic Management. Technology and Investment, 6. 12–21. Kubicek, Bettina & Paskvan, Matea & Korunka, Christian 2015. Development and validation of an instrument for assessing job demands arising from accelerated change: The intensification of job demands scale (IDS). European Journal of Work and Organizational Psychology, 24 (6). 898–913. MLL 2019. Lasten ja nuorten puhelimen vuosiraportti 2018. Helsinki: MLL. Saatavana osoitteessa: <https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2019/03/12104758/LNPN-vuosiraportti-2018.pdf>. Luettu 19.11.2019. Mäkikangas, Anne & Hakanen, Jari 2017. Työstä hyvinvointia, mutta millaista? Työhyvinvoinnin monet kuvaajat. Teoksessa Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru (toim.) 2017. Tykkää työstä. Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. Jyväskylä: PSkustannus. 103–126. Samad, Ataus & Reaburn, Peter & Davis, Heather & Ahmed, Ezaz 2015. Towards an Understanding of the Effect of Leadership On Employee Wellbeing And Organizational Outcomes in Australian Universities. The Journal of Developing Areas, 49 (6). 441-448. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Helsinki: TTL. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/>. Luettu 20.11.2019. Wallin, Outi 2012. Hyvinvointityöhön sitoutuminen. Diskurssianalyysi työhön sitoutumisesta perheen, työhyvinvoinnin, ammatillisuuden ja asiakaslähtöisyyden näkökulmista. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen Yliopisto. Vermaak, Christel & Görgens-Ekermans, Gina & Nieuwenhuize, Cecile 2017. Shift Work, Emotional Labour and Psychological Well-being of Nursing Staff. Management 22 (2). 35–48.

Sosiaalityön työvoimapulaa voidaan helpottaa: Rousu vastaa käytyyn keskusteluun

Tämä mielipideartikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 17.7.2016. Lehdessä on keskusteltu jälleen sosiaalityön työvoimapulasta ja tilanteesta muutoinkin. Sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet tulisi katsoa päteviksi  sosiaalityöhön Kuntien sosiaalityön kriisi on ollut totta ainakin parikymmentä vuotta. Parannuksia asiakastyön määrään, johtamiseen ja palkkaukseen tarvitaan edelleen. Sosiaalityön työvoimapula helpottuisi, jos sosionomin ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet katsottaisiin päteviksi sosiaalityöhön. Ammattikorkeakoulusta valmistuneilla on takanaan vähintään kahdeksan vuoden sosiaalityöhön suuntaava opintopolku ja vankka sosiaalialan työkokemus jo valmistuessaan: Sirppa Kinoksen valtakunnallisen kyselyn (2015) mukaan heillä on keskimäärin yli seitsemän vuoden asiakastyön työkokemus jo ennen maisteritason amk-opintojen aloittamista. Tutkinto on koulutusjärjestelmässämme sosiaalialan maisteritason tutkinto eikä siten madalla sosiaalityön koulutusvaatimuksia. Sosiaalityössä tarvitaan sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista valmistuneiden osaamista. Ammattihenkilölakiin vuonna 2016 kirjattu pätevyys perustuu vanhaan kelpoisuusvaatimukseen, jolloin ylempää amk-tutkintoa ei vielä ollut. Lakia tulisi tältä osin muuttaa. Sirkka Rousu yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tässä linkki HS artikkeliin