Avainsana: Päivähoito
Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto päiväkodissa
Sosiaalipedagoginen osallisuus varhaiskasvatuksessa Osallisuuden käsite on Suomessa tullut erityisen suosituksi 2000- luvun kuluessa. Useat osallisuushankkeet pyrkivät erityisesti lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 12.) Lasten osallisuus on kirjattu mm. YK:n lasten oikeuksien sopimukseen, valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä uudistuneeseen lastensuojelulakiin. Esa Iivonen pohtii Lapsemme lehdessä (1/2014, 15) sitä, kuinka lasten oikeudet toteutuvat tämän päivän Suomessa. Hänen mukaansa edistystä on syntynyt monella rintamalla; lapsikuolleisuus on vähentynyt merkittävästi, samoin lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta. Kuitenkin hän nostaa esiin myös haasteita, joista merkittävin on lasten keskinäinen eriarvoistuminen. Mari Vuorisalon mukaan eriarvoistuminen alkaa jo syntymästä. Päiväkoti-ikäisellä lapsella on jo kodista saadut kokemukset ja opit mukanaan, hänellä on jo tietty käsitys itsestään ryhmän jäsenenä ja aavistus siitä millaisen aseman hän voi itselleen ryhmässä ottaa. Päiväkodissa tuo käsitys joko vahvistuu tai muuttuu. (Siltamäki, 2014, 30) Esa Iivosen mukaan lasten näkemysten huomiointi on yleisesti ottaen parantunut, mutta monin paikoin palvelujärjestelmässä lapsi nähdään yhä enemmän toiminnan kohteena kuin aktiiivisena toimijana (Lapsemme 1/2014, 15.) Maarit Alasuutarin mukaan (Kasvatus 3/2014, 308) aikuisten erilainen asema suhteessa lapsiin tuottaa yhä haasteita siinä, miten lasten oikeuksia ja osallisuutta voidaan ymmärtää arjessa. Osallisuudesta Usein ajatellaan, että jo pelkkä sana osallisuus kertoo, mihin pyritään, kunnes päädytään hämmennnykseen, kun huomataankin tavoitteen olevan eri ihmisille erilainen. (Nivala & Ryynänen 2013,s.25) Lastensuojelulaissa lapsen osallisuus nähdään lapsen oikeutena saada tietoa häntä koskevasta lastensuojeluasiasta ja mahdollisuutena esittää siitä mielipiteensä (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 5§). Varhaiskasvatuksessa osallisuus saatetaan ymmärtää lapsilähtöisen toiminnan uudeksi nimeksi, mutta osallisuus korostaa lapsen sijasta yhteisöllisyyttä. Osallisuudessa ei nosteta lasta tai aikuista keskiöön, vaan he ovat tasavertaisia toimijoita. (Komulainen, 2014, 23) Sosiaalipedagogisena käsitteenä osallisuus on ihmisen perusluonteeseen liittyvää kuulumista johonkin; olemista, elämistä ja toimimista yhteydessä muihin ihmisiin. Osallistuminen on puolestaan toimintaa, joka edistää osalllisuutta, mutta joka itsessään ei voi olla osallisuuden synonyymi. (Nivala & Ryynänen 2013, 26.) Osallisuuden edellytyksenä on, että yhteisö hyväksyy yksilön jäsenekseen ja että yksilö haluaa olla yhteisön jäsen. Toiminnan tasolla osallisuus edellyttää yhteisöltä todellisia toimintamahdollisuuksia ja yksilöltä niiden hyödyntämistä jollakin tavalla, siis jonkinlaista osallistumista yhteisön elämään, ja se puolestaan edellyttää riittäviä osallistumisvalmiuksia. Kokemisen tasolla puolestaan osallisuuden edellytyksinä ovat yhteisön tarjoamat yhteenkuuluvuuden mahdollisuudet ja yksilön tietoisuuden kehittyminen kuulumisesta johonkin, mahdollisuuksista osallistua ja omasta merkityksestä osana yhteisöä. (Nivala & Ryynänen 2013, 27.) Osallisuuden pitäisi olla jotakin mihin ihminen kasvaa. Edellytyksenä on tällöin se, että lähiympäristö ja läheiset suhteet tukevat osallisuuden tunteen ja kokemuksen muodostumista. Osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan tasapainoisia vastavuoroisia suhteita, joissa voimme kasvaa uskomaan omaan merkitykseemme sekä omiin toimintakykyihimme ja toimintamahdollisuuksiimme. (Nivala & Ryynänen 2013, 29) Osallisuus päiväkodissa Osallisuus ei tapahdu automaattisesti, ilman huomion kiinnittämistä osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 30). Millä tavoin osallisuuden edellytyksiä sitten voitaisiin vahvistaa tai jopa opettaa? Mari Vuorisalon mukaan päiväkoti on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Toiset lapset pääsevät päättämään ja toiset jäävät tai jättäytyvät syrjään. (Siltamäki 2014, 30.) Puhetaito osoittautui Mari Vuorisalon tutkimuksissa tärkeäksi vaikuttamiskeinoksi päiväkodissa. Tasavertaisuus on kuietnkin varhaiskasvatuksen lähtökohta. Tähän pääseminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.Tasavertaisten osallistumismahdollisuuksien takaaminen jokaiselle lapselle ei tarkoita sitä, että toiminta olisi kaikille samaa, vaan että tarjottaisiin erilaisia tapoja osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin, muutenkin kuin puhumalla. Tavoitteena pitäisi olla se, että arvostettaisiin lasten erilaisia vahvuuksia ja luonteenpiirteitä. (Siltamäki 2014, 31) Osallisuuden edistäminen on sosiaalipedagogisen toiminnan ydinaluetta. Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto. Tavoitteena on, että osallistuminen syventää yhteisöön, esimerkiksi lapsiryhmään, kuulumisen tunnetta ja kuulumisen tunne kannustaa osallistumaan edelleen.(Nivala & Ryynänen 2013, 32.) Koska sosiaalipedagogiset toimintamuodot ovat luonteeltaan toiminnallisia (Nivala & Ryynänen 2013, 32), sopii sosiaalipedagoginen toimintatapa lasten osallisuuden vahvistajana saumattomasti varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessa kun lähdetään liikkeelle lapselle ominaisista toimintatavoista: leikkimisestä, tutkimisesta, liikkumisesta ja taiteellisesta kokemisesta. Sosiaalipedagoginen ajattelu osana varhaiskasvatustyötä tukee lapsen kasvua omaksi persoonakseen sekä yhteiskunnan osaksi. Kolkka et al. mukaan persoonan kasvuun vaikuttaa eniten ympärillä oleva yhteisö, ja tällä perusteella sosiaalipedagogiikkaa tulee hyödyntää lapsen varhaimmissa kehitysvaiheissa. Sosiaalipedagogiikka luo perustaa varhaiskasvatukselliselle toiminnalle ja se näkyy varhaiskasvatuksessa sosiaalisena ja pedagogisena toimintana ja ajatteluna. (Kolkka et al. 2009, 200.) Keskustelu varhaiskasvatuslain tiimoilla juuttunut henkilöstön kelpoisuuskiistelyyn Samaan aikaan kun medioissa nostetaan esiin huolta lasten ja lapsiperheiden lisääntyvästä eriarvoisuudesta sekä peräänkuulutetaan lapsen osallisuutta, useissa varhaiskasvatuksen foorumeissa kohistaan uuden varhaiskasvatuslain tuomista kelpoisuusehdoista. Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi toteaa Skidi-lehdessä, ettei sosionomeja tulevaisuudessa tarvita tai haluta varhaiskasvattajiksi. Hänen mukaansa lastentarhanopettajan työn vaatimaa osaamistasoa ei ole mahdollista saavuttaa sosiaalialan tutkinnon sivutuotteena, eikä sosiaalialan koulutuksen saaneilla työntekijöillä ole mahdollista valita työtehtäviään niin, että heidän työnsä painottuisi sosiaali- ja perhetyöhön. (Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi 2013.) Kelpoisuusehto-kiistelyyn kulutettu energia olisi syytä kohdistaa johonkin merkityksellisempään, kuten varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseen. Sosionomit omaavat sosiaalipedagogisten menetelmien ja teorian osaamista, jota voitaisiin hyödyntää niin lapsiryhmissä työskentelyssä että uudenlaista varhaiskasvatuspalvelua kehitettäessä. Sosiaalialan osaamiskeskuksen lausunnossa varhaiskasvatuslaista todetaan lapsia ja lapsiperheitä koskevien palvelujen kokonaisuuden ja moniammatillisen yhteistyön tärkeys (Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014.) Uudenlaisessa varhaiskasvatusympäristössä perheet ja lapset voisivat saada tarvitsemansa palvelut ”saman katon alta”. Tällöin yliopistossa valmistuneet varhaiskasvattajat voisivat keskittyä oman osaamisalansa hyödyntämiseen ja sosionomit omaansa, jaetun johtamisen periaatteiden mukaisesti. Jaettu johtajuus toteutuu tasa-arvoisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Jaetussa johtajuudessa eri tieteen alojen osaaminen yhdistetään palvelemaan parhaiten asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi tiimissä johtajuuden saa se henkilö, jolla on tietyllä hetkellä käsiteltävästä asiasta parhaat tiedot ja osaaminen. Tavoitteena on yhdessä oppimisen mahdollistuminen. Sillä tämän ajan työelämässä yhden tieteen viitekehys tai yhden osaamisalueen hallinta, eivät riitä esiin tulevien haasteiden ratkaisemiseen.(Isoherranen, 2012, 10,48-49.) Lasten osallisuuden vahvistaminen sekä osallistumisvalmiuksien lisääminen ovat tämän päivän varhaiskasvatuksen haasteita ja kehittämiskohteita. Osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen varhasikasvatusympäristössä Sosionomi (AMK) koulutuksen saaneilla varhaiskasvattajilla olisi mielestäni paljonkin annettavaa. Lisätietoa ja lähteitä Iivonen, E. 2014. Miten lasten oikeudet toteutuvat suomessa?. Lapsemme 1/2014 Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista työtä kehittämässä. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto Kalliala, M, Onnismaa E_L, & Sajaniemi N. 2013.Varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuusehtojen selkiyttäminnen. Skidi-lehti. Kasvatus 3/2014. Onko lasten oikeus turvattu oikeuksista puhumalla? Kokka, M., Mantela, J., Holopainen, A., Louhela, J., Packalen, L. & Kaisvuo, T. 2009. Yhteiskunnallinen osaaminen- Haaste ja tehtävä. Helsinki: Kirjapaja Komulainen Tanja. Torstai on toiveita täynnä. Kasvu 01/2014 Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014. Nivala, E., Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2013. Sitamäki T. 2014. Sana on valtaa. Lapsen maailma 4/2014.
ASKELIA KESTÄVÄN KEHITYKSEN POLULLA – lapsuudesta alkaen
Elämä maapallolla on muutosten pyörteissä, kun väestö ja aineellinen kulutus kasvavat jatkuvasti. Maapallon resurssit eivät riitä tyydyttämään nykyistä kulutustasoamme. Meidän on kysyttävä itseltämme, miten voimme turvata nykyisille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään? Oikoreittiä ei ole, joten eläminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on välttämättömyys. Kestävän elämäntavan etsimisen yksi avainkysymys onkin, mitä on hyvä elämä, hyvinvointi ja mitä oikeasti tarvitsemme ollaksemme onnellisia? Kestävä kehitys - askeleet varhaiskasvatuksessa Miten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin toimintakulttuurin syntymistä voisi sitten edesauttaa? Vastaus on mahdollisimman varhain, jo ensiaskelista lähtien. Kasvatuksen on tavoiteltava sitä, että tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä enemmän ekologista ja sosiaalista hyvinvointia tavoittelevia kansalaisia. Kun kestävästä elämäntavasta tulee osa lapsen elämää, on se tulevaisuudessa osa aikuisen elämää. Tällöin on sanomattakin selvää, kuinka tärkeää kestävän elämäntavan omaksuminen olisi jo varhaislapsuudessa. Kestävä kehitys varhaiskasvatussuunnitelman lähtökohtana Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi. Hyvinvointi on myös kestävyysajattelun ydin. Hyvän elämän pohja luodaan siis jo varhaislapsuudessa. Espoon uuden karheassa varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys muodostaa suunnitelman ”punaisen langan”. Varhaiskasvatuksessa on lähdetty kulkemaan kestävämmän elämäntavan polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on mm. varhaiskasvatuksen näkemyksen vahvistaminen kestävän kehityksen kasvatuksesta ja tuoda kasvatus kestävään kehitykseen varhaiskasvatuksen käytäntöjä ohjaavaksi periaatteeksi. Lastentarhaopettajana työskennellessäni olen pohtinut paljon kestävän kehityksen periaatteita ja sitä, miten sitä toteutetaan ja voisi toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Kestävän kehityksen näkökulmien juurruttaminen varhaiskasvatukseen vaatii aikaa, keskeneräisyyden sietämistä ja halua oppia. On hyväksyttävä nykytilanteen tietämys ja silti rohkeasti kuljettava yhteistä tutkimusmatkaa kohti kestävämpää elämäntapaa. Kestävyysajattelu käytännössä Ensimmäinen ns. harhaluulo on, että varhaiskasvatuksen kestävä kehitys on jätteiden lajittelun tai veden säästämisen opastusta. Ympäristökasvatus ja luonnonvarojen säästäminen kuuluvat ekologiseen kestävyyteen, muodostaen yhden kestävään kehitykseen kuuluvan osa-alueen. Kestävä kehitys on käsitteenä monitahoinen, sisältäen myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kokonaisvaltainen kestävyysajattelu edistää lapsen osallisuutta ja kasvattaa ympäristötietoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi. Leikkien, liikkuen, tutkien ja taiteellisen ilmaisun ja kokemisen kautta muodostuu lapselle ymmärrys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Merkitysten synnyttämisen tärkeys Ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee merkityksellisiksi. Kestävään kehitykseen kasvattamisen oleellinen asia on arvojen ja merkitysten synnyttäminen. Jotta merkityksiä voisi syntyä, on toiminnan lähtökohtana oltava lasten osallisuus. Lasten on itse saatava suunnitella, kokeilla ja toteuttaa toimintaa, esimerkiksi toimintatuokiot, retket ja tapahtumat. Yhdessä havainnoiden ja pohtien sitä mitä on koettu, tunnettu ja nähty, alkaa muodostua ymmärrys. Kokemuksen kautta syventyvät myös omaksuminen ja oppiminen. Kestävyysajatteluun pätee vanha sanonta, ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Hyvin tärkeä näkökulma on myös se, että osallisuuden kannattelu ja osallisuuteen kasvaminen ovat syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Osallisuus ilmenee muun muassa leikeissä sekä lasten keskinäisessä ja lapsen ja aikuisen välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ajatus sosiaalisesta kestävyydestä Turvallisuus ja luottamus luovat perustan sille, että lapsi voi kasvaa vastuuseen. Toiset huomioonottaminen ja sosiaalisten taitojen harjoittaminen ovat yksi varhaiskasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista. Yhdessä toimien myötätunto ja empatia kasvavat ja opitaan tekemään kompromisseja. Kasvattajien tehtävä on välittää arvomaailmaa, jossa jokainen on arvokas ja hyväksytty omana itsenään. Olemme erilaisia ja se on rikkaus! Se on perustana osallistavan yhteiskunnan rakentamisessa. Tämä ei ole vielä itsestään selvyys, varsinkaan meille aikuisille. Kiusaamisen ehkäisy lasten ja nuorten elämässä ovat yksi tämän ajan haasteellisimmista tehtävistä, mikä ilmenee varhaiskasvatuksesta lähtien. Kiusaamisen ehkäisyssä nollatoleranssin lisäksi osallisuus on (jälleen kerran) merkittävässä asemassa. Pienryhmätoiminta, lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet kuuluvat osaksi sosiaalista kestävää kehitystä, kuten myös tasa-arvo- ja monikulttuurisuuskasvatus. Varhaiskasvatuksessa meillä kasvattajilla on vastuumme siitä, minkälaisiksi lasten asenteet ja toimintatavat voivat muodostua. Tämä vaihe lapsen elämässä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa! Toivon pystyväni aikuisena ja kasvattajana antamaan seuraavat eväät lapselle varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen alkupolulta: ”Olen osallinen”, itsetunnon lisääminen Kasvattaa kohtuullisuuteen, eettinen ajattelu Sosiaalisten taitojen kehittyminen, kaveruus sekä empatian kasvattaminen Ympäristön havainnointi ja kyky huomata muutoksia ”...kenenkään ei tarvitse odottaa toisia voidakseen omaksua oikean elämäntavan. Ihmiset yleensä epäröivät ensimmäisen askeleen ottamista, jos heistä tuntuu, ettei tavoitetta voi saavuttaa kokonaisuudessaan. Sellainen asenne on todellisuudessa este edistykselle.” - Mohandas Gandhi Vilma Kavakko, sosionomi ylempi AMK-opiskelija ja lastentarhanopettaja Lähteet Arto Salonen 2013. Luentomateriaalit 2014. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013 Ympäristöministeriö. Kestävä kehitys 2014.
Pedagogiikan johtaminen ja sen vaikuttavuus Espoossa
”Et ei pedagogiikkaa voi johtaa, jos et sä tiedä mitä siellä tapahtuu, et en mä voi täällä vaan kököttää ja mä ihan niin kuin lastenkin kanssa ja myös henkilökunnan kanssa vahvasti uskon siihen, niin kuin omaan malliin, miten mä toimin, miten mä kohtaan lapset, miten mä kohtaan eri vanhemmat.” Mitä pedagoginen johtaminen on? Viime vuosien aikana on alettu kokonaisvaltaisemmin puhua pedagogiikan johtamisen merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Pedagogiikan johtaminen ja sen laadusta vastaaminen on keskeinen osa päivähoidon johtajan perustehtävää. Käsitteenä pedagoginen johtaminen on moniselitteinen ja sen määritelmät liikkuvat henkilöstöjohtamisen ja pedagogiikan johtamisen välimaastossa, aina määrittelijästä riippuen. Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa pedagoginen johtajuus yhdistetään perinteisesti henkilöön, joka on valittu johtajan virkaan. Pedagogista johtajuutta voidaan katsoa olevan henkilöllä, joka toiminnallaan, teoillaan, puheillaan tai muuten edistää pedagogista toimintaa. Pedagoginen johtaminen vaatii erityistä valmiutta ja kykyä, joka perustuu johtajalla oleviin piileviin asenteisiin, kuten näkemykseen johtamisesta ja käsitykseen itsestään johtajana. Johtajan rooliin sisältyy johtamisen ja auktoriteetin tunne, kuten opettajalla tai pedagogilla, mutta ilmaisumuodot, tekniikat ja metodit ovat erilaisia. Johtaja jakaa tietojaan ja taitojaan lisäten toisten osaamista runsaasti kommunikoiden ja samalla myös kehittäen omaa osaamistaan. Johtaja on esikuvana pedagogisesta prosessista työssään. Pedagogisen johtamisen käsite tuo johtajuuden lähemmäksi ihmisten välistä vuorovaikutusta, vastakohtana aiemmalle ylhäältä päin tulevalle hierarkkiselle johtamistyylille. Pedagogiikan johtaminen on kokonaisuuden johtamista, johon sisältyy kaikki ne toimenpiteet, joiden kautta luodaan edellytyksiä ja vaikutetaan siihen, miten henkilöstö pystyy toimimaan varhaiskasvatustehtävässään ja oppimaan ja kehittymään työssään. Pedagoginen johtaminen taas on henkilöstön oppimisen johtamista, ja sen toteuttamista määrittelee kunkin johtajan oma oppimiskäsitys. Sen kautta johtaja vaikuttaa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti johdettaviinsa ja heidän oppimiseensa. Lastentarhanopettajilla on vastuu lapsiryhmän pedagogiikasta, mutta viime kädessä vastuu toteutetun toiminnan laadusta on päivähoitoyksiköiden johtajilla. Päivähoitoyksiköiden johtajien koulutus Espoossa Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus on tarjota, kehittää ja mahdollistaa perheiden tarpeiden mukaista, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja, joiden keskeisin tavoite on lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Varhaiskasvatus perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, jonka avulla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Espoon varhaiskasvatuksessa johtaminen on palvelutehtävä, joka toteutuu henkilökunnan työn edellytysten luomisena ja ylläpitämisenä sekä henkilökunnan tukemisena. Hyvä johtaminen näkyy työyhteisöjen ja lasten hyvinvointina sekä vanhempien tyytyväisyytenä. Päivähoitoyksikön johtajan perustehtävänä on pedagogiikan johtaminen. Pikkulapsipedagogiikka sisältää hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa ja johtajat johtavat pedagogiikkaa. ”Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen” - koulutuksessa tarkastellaan johtamista erityisesti pedagogiikan johtamisen näkökulmasta: millaisin tavoin ja menetelmin pedagogiikan johtaminen varhaiskasvatusyksikön arjessa voisi toteutua ja toteutuu. Pedagogiikan johtamisen koulutuksen tavoitteena on vahvistaa johtajien yhteistä näkemystä pedagogiikan johtamisesta varhaiskasvatuksessa sekä löytää ja tukea siihen liittyviä yhtenäisiä käytäntöjä. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa, jolloin johtaminen varhaiskasvatuksessa on pedagogiikan johtamista. Koulutusmenetelminä ovat 14 lähiopetuspäivää, ennakko- ja välitehtävät, erilaiset harjoitukset ja omien yksiköiden rakenteiden ja kehittämishaasteiden tarkastelu ja reflektointi. Koulutus kestää työn ohella noin vuoden. Täydennyskoulutuksen hyödyllisyys johtajien näkökulmasta Päiväkotien johtaminen ja johtajuus on muuttunut merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Tänä päivänä johtajat eivät enää työskentele lapsiryhmässä, vaan vastaavat kokopäiväisesti yhä suuremmista henkilöstö- ja lapsimääristä sekä useamman kuin yhden toimipisteen johtamisesta. Myös johtajien tehtävänkuva on muuttunut - tehtävät ovat moninaistuneet ja vastuu lisääntynyt. Johtajan tehtäviin kuuluu myös asettaa tavoitteita ja toimia itse esimerkkinä; samalla hän osoittaa työn merkityksellisyyttä ja haastaa henkilöstön kehittymään. Opinnäytetyöhön haastateltiin yhdeksää Espoon päivähoitoyksikön johtajaa, jotka olivat käyneet pedagogiikan johtaminen – koulutuksen. Kaikki heistä totesivat pedagogiikan johtamisen tärkeyden ja sen merkityksen heidän omassa työssään. Pedagoginen johtajuus on tullut jäädäkseen, sitä ei koeta ohimeneväksi trendiksi vaan pysyväksi osaksi varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria. Haastatellut johtajat olivat tyytyväisiä käymäänsä koulutukseen ja kokivat sen vaikuttaneen positiivisesti heidän työhönsä. Tuloksista ilmeni myös, että pedagogiikan johtaminen ja pedagoginen johtajuus oli koettu jo aiemminkin tärkeäksi asiaksi, mutta koulutus vahvisti sen merkitystä ja toi selkeyttä käsitteeseen, mitä pedagogiikan johtaminen on ja miten sitä voidaan toteuttaa päiväkodin johtajan työssä. Koulutuksen koettiin kirkastaneen pedagogiikan johtamisen merkitystä. Koulutuksesta saatuja työvälineitä oli otettu konkreettisesti käyttöön johtajan omassa työssä ja niistä oli myös henkilöstö hyötynyt. Varhaiskasvatussuunnitelman käyttö päivähoidon toiminnan pohjana oli korostunut koulutuksen jälkeen. Pedagogisen johtamisen vuosisuunnitelman tekeminen, ryhmähavainnointien tärkeys ja ajanhallinta nousivat myös vastauksissa esiin. Tulosten mukaan henkilöstön osaaminen ja tukeminen, henkilöstöjohtamisen merkitys ja pedagogisten tiimien säännöllinen kokoontuminen koettiin myös entistä tärkeämmiksi asioiksi koulutuksen jälkeen. Tuloksista ilmeni myös haasteita päivähoitoyksikön johtajan työssä. Ryhmäperhepäiväkodin johtaminen hajautetussa organisaatiossa koettiin haasteelliseksi ja siihen kaivattiin vielä lisäkoulutusta. Rekrytoinnin ja resurssien merkitykset korostuivat myös tuloksissa. Haasteena oli sijaisten saaminen ja epäpätevä henkilöstö. Resurssien haasteet pitivät sisällään riittävän määrän henkilöstöä turvallisuuden takaamiseksi sekä henkilöstön sitoutumisen työhönsä. Varhaiskasvatuksen ja sen johtajuuden muutos on selvästi näkyvillä. Muuttuvassa yhteiskunnassa ja muuttuvissa organisaatioissa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Täydennyskoulutuksen tarve on ilmeinen, ja viime vuosina on alettukin panostaa tähän koulutustarpeeseen. Johtajuuskoulutusta kehittämällä varmistetaan laadukkaan päivähoidon tarjoaminen. Pedagoginen johtajuuden voidaan ajatella olevan varhaiskasvatuksen laadun perustana ja sen tulisi määritellä johtajuutta kaikilla tasoilla. Uuden päivähoitolain tulisi sisältääkin päivähoidon pedagogisen johtajuuden määritelmät ja tavoitteet sekä miten sitä toteutetaan päivähoitoyksiköissä. Opinnäytetyö osoittaa pedagogiikan johtamisen merkityksen sekä täydennyskoulutuksen tarpeen jatkossakin päivähoitoyksiköiden johtajille sekä muille varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville. Artikkeli perustuu Eerika Lehtolammin Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Pedagogiikan johtaminen – koulutuksen vaikuttavuus Espoossa. Päivähoitoyksiköiden johtajien kokemuksia. Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Espoon varhaiskasvatussuunnitelma. Kestävämmän elämäntavan alkupolulla. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 21.8.2013. Espoo – Parrila, Sanna 2012: Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen (14 lähiopetuspäivää). Koulutuksen 3 ohjelmarunko. 1-4. Fonsén, Elina 2014. Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Hujala, Eeva 2014. Johtajat muutoksen tekijöinä. Varhaiskasvatuksen 8. johtajuusfoorumi. Tampereen yliopisto. Verkkodokumentti. Nivala, Veijo 1999. Päiväkodin johtajuus. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Verkkodokumentti. Parrila, Sanna 2012a. Henkilöstön oppimisen johtaminen. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 27.-28.3., 17-26, 28. Parrila, Sanna 2012b. Pedagogiikan johtamisen suunnittelu, toteutus, arviointi ja dokumentointi. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 12.-13.6., 3-4. Parrila, Sanna 2012c. Tutkin, kehitän, johdan – Esimiehenä Espoon varhaiskasvatuksessa. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 28.-29.2., 4-6. Their, Siv 1994. Pedagoginen johtaminen. Tampere: Tammer-paino. Vesalainen, Anni – Cleve, Kristiina – Ilves, Vesa 2013. Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n raportti päiväkodin johtajuudesta 2013.
ILTA-SANOMAT VÄÄRISTELEE PÄIVÄHOIDON TODELLISUUTTA
Ilta-Sanomat julkaisi 29.4. raflaavan jutun päiväkotilasten vanhempien kohtuuttomista vaatimuksista. Näillä tarinoilla saadaan epäilemättä lehteä kaupaksi ja keskustelua aikaiseksi, asioita joissa ei sinällään ole mitään vikaa. Mutta kestääkö juttujen sisältö lähempää tarkastelua? Päiväkodin työntekijät ovat siis kertoneet lehden toimittajalle vanhempien ”erikoisista” vaatimuksista jälkikasvunsa hoidon suhteen. Itse kymmenkunta vuotta varhaiskasvatuksen eri tehtävissä työskennelleenä ihmettelen aina näitä tarinoita lukiessani, missä tällaisia vanhempia ja päiväkoteja löytyy, sillä kohtuuttomia toivoviin vanhempiin törmää todellisuudessa harvoin. Omalaatuisia yksittäistapauksia tietysti on kuten missä tahansa muuallakin, mutta Ilta-Sanomien tapa yleistää satunnaiset kummallisuudet vanhempien normikäyttäytymiseksi on vähintään kyseenalaista. HURJA LISTA Jutun lista on pitkä ja raskas: vanhemmat vaativat, ettei lapsen tarvitse maistaa uusia ruokia hoidossa eikä syödä tiettyjä erikseen nimettyjä ruokia, perheet noudattavat erityisruokavalioita ilman lääketieteellistä syytä ja lapselle puetaan kotoa lähtiessä liikaa vaatteita. Jopa kolmevuotiaiden lasten sanotaan haistattelevan päiväkodin henkilökunnalle. Lapsi saa nukkua vain tietyn mittaiset päiväunet tai ei ollenkaan, vanhemmat odottavat hoitohenkilökunnan huolehtivan tutista vieroittamisesta tai potalle opettamisesta, lapsi tuodaan kipeänä hoitoon, lapsi ”pumpataan täyteen tulehduskipulääkkeitä” ennen hoitoon tuomista (tilanne kuulemma paljastuu usein, kun päiväkodissa ”peräpuikko putoaa pottaan”). Vanhemmat myös vaativat jatkuvasti tarkkaan ohjattua toimintaa eivätkä puhu ongelmista hoitohenkilökunnan kanssa vaan soittavat suoraan johtajalle. Lapset eivät kestä pettymyksiä, vanhemmat jäävät maleksimaan päiväkodin tiloihin, vanhemmat eivät hae lapsiaan suoraan työpäivän loputtua, vanhemmat eivät tuo lapsiaan ajoissa hoitoon tai eivät tuo lastaan perille saakka vaan lapsi joutuu kävelemään itse hoitoon. Yllä mainitun listan avulla keskustelun roihahtaminen on taattu. Tätä kirjoittaessani aiheeseen liittyviä kommentteja on Ilta-Sanomien verkkosivuilla yli 500. Varhaiskasvattajat ja siitä jotain tietävät puolustavat omia kantojaan, vanhemmat omiaan, hämmentäjät hämmentävät. Jutun ja siitä virinneen keskustelun perusteella totuus vaikuttaa – jälleen kerran – melko mustavalkoiselta. Tiedän, että jotkut listan kohdat ovat monissa päiväkodeissa arkea. Vanhempien on usein vaikea arvioida, mikä on sopiva määrä vaatteita lapselle minäkin päivänä. Melko ymmärrettävää. Lapsi tuodaan puolikuntoisena hoitoon. Yleistä. Lapset eivät kestä pettymyksiä. Pettymyksensietoa opetellaan kaikkien lasten kanssa. Mutta en ole koskaan kuullut enkä nähnyt pottaan putoavaa peräpuikkoa. Vanhemmilla on harvoin kummempia vaatimuksia ruuan suhteen muulloin kuin allergiatapauksissa. En ole vielä kertaakaan törmännyt kolmevuotiaaseen, joka haistattelisi hoitohenkilökunnalle. Hoitoon itse käveleviä lapsia olen tavannut hyvin harvoin, joskus kuitenkin. ASIAKASKYSELYT ANTAVAT TOISENLAISEN KUVAN Ilta-Sanomien jutun perusteella olettaisi myös, että vanhempien ja henkilökunnan välillä vallitsee asemasota ja että perheet ovat todella tyytymättömiä lastensa saamaan hoitoon. Näin ei kuitenkaan ole. Helsingin kaupungin varhaiskasvatusviraston 2013 tekemän asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan vanhemmat ovat päinvastoin todella tyytyväisiä varhaiskasvatuksen tasoon. Vastauksia saatiin yli 7000, ja tulokset ovat ylistäviä; vanhempien yleisarvosana hoidosta asteikolla yhdestä viiteen oli 4,29, eikä mikään kyselyn osio saanut heikompaa arvosanaa kuin 4,02 (asiakaspalvelu ennen päivähoitopäätöksen saamista). Vanhempien arvosanojen keskiarvo lapsen kuuntelun ja kohtelun osiossa oli 4,62. Aina kiivaita mielipiteitä herättävä päivälepojärjestelyjen vastaaminen lapsen tarpeisiinkin sai arvosanan 4,40. Samankaltaisia tuloksia saatiin koko pääkaupunkiseudun yhteisessä päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyssä 2011, johon vastasi yli 15000 vanhempaa. Yleisarvosanat eri kaupunkien päivähoidosta olivat välillä 4,06 - 4,36. Ei siis lainkaan pidä paikkaansa, että valtaosa vanhemmista olisi jotenkin tyytymättömiä päivähoidon tasoon. Joko päivähoidon henkilökunta joustaa todella paljon perheiden vaatimusten edessä tai sitten kyse on jostain aivan muusta. Nähdäkseni onkin enemmän kyse keltaisen lehdistön (heille) normaalista toimintamallista: nostetaan yksittäistapaukset ilmiöksi ja vääristellään tosiasioita niin paljon kuin se on lain rajoissa mahdollista. Petrus Väärälä, lastentarhanopettaja, sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelija Lue lisää Osa vanhemmista valittaa, jos päivä kuluu pelkästään leikkien – tämä ja 18 muuta päiväkodin painajaista. Päivähoidon, esiopetuksen ja päiväkotien kerhotoiminnan asiakastyytyväisyys 2013: Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2011.
Kolme toivetta varhaiskasvatuslakiin
”Uuden varhaiskasvatuksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti taata laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja esiopetus koko ikäluokalle.” Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.12.2012. Työskentelen varhaiskasvatuksessa ja olen pitkään malttanut olla ottamatta julkisesti kantaa uuteen varhaiskasvatuslakiin ja sen valmisteluun. Tulevalta lakiuudistukselta odotetaan ja toivotaan paljon. Intouduin tässä blogissa myös itse esittämään kolme toivettani lakiuudistuksen sisällöksi. Nähtäväksi jää mikä/ mitkä näistä toteutuvat, jos toteutuvat? Lähtökohtaisesti lakiuudistus on tervetullut, vuoden 1973 päivähoitolaki on jälkijättöinen eikä palvele yhteiskunnan tarpeita niin palvelun järjestäjän kuin käyttäjänkään näkökulmasta. Lakiuudistuksen taustalla on päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelun, hallinnon ja ohjauksen siirtyminen vuoden 2013 alussa sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Toive 1: Varhaiskasvatustyön arvostuksen lisääminen Mitä lähemmäksi lakiesityksen jättöpäivämäärä lähestyi (varhaiskasvatustyöryhmän esitys jätettiin 21.3.2014) sitä kiivaampana on käynyt keskustelu asian ympärillä. Onkin hyvä, että asia saa julkisuutta! Varhaiskasvatuksen arvostus tai sen puute näkyy valitettavasti yhä edelleen sekä julkisuudessa että kentällä arjen työssä ja henkilöstön palkkauksessa. Päivähoitoa pidetään valtaosin vielä vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana tai perheille tarjottavana sosiaalipalveluna. Myös lapsen oikeus varhaiskasvatukseen tulee turvata lailla! Uudella varhaiskasvatuslailla ohjataan varhaiskasvatuksen toteutumista käytännössä mutta myös vahvistetaan ideologiaa alan arvostuksesta. Mikäli lakia säädettäessä jätetään täysin huomioimatta alan asiantuntijoiden näkemykset, kuten nyt on vaarassa tapahtua, voidaan suoraan tehdä johtopäätös varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamisen arvostuksesta. Toive 2: Laadukasta varhaiskasvatusta ryhmäkoko huomioiden Laadukkaasti toteutetussa, tavoitteellisessa ja suunnitelmallisessa varhaiskasvatuksessa voidaan tukea lapsen yksilöllisiä oppimisen edellytyksiä sekä tukea itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää motivoitunutta, ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen laatu näkyy hyvinvoivissa lapsissa, jotka kykenevät leikkiin, toisia kunnioittavaan vuorovaikutukseen ja nauttimaan onnistumisen kokemuksista. Yksilöllinen huomiointi ja sosiaalisten taitojen tukeminen ei mahdollistu ylisuurissa lapsiryhmissä, siitä ollaan yhtä mieltä kaikissa ammattiryhmissä, -järjestöissä ja asiantuntijalausunnoissa. Ryhmäkaton sisällyttäminen lakiin on edellytys myös ammattitaitoisen henkilökunnan työssäjaksamiselle. Henkilöstön riittävyys ja lapsiryhmien koko on huolestuttanut myös päivähoidossa olevien lasten vanhempia (Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen – kysely). Motivoitunut henkilökunta haluaa työrauhan ja mahdollisuuden toteuttaa oman koulutuksensa antia työssä. Suurissa kunnissa paine hoitopaikkojen lisäämiseen näkyy mm. uusissa tilamitoituksissa, joissa yhtä lasta kohden varattua neliömääräistä tilaa pyritään vähentämään. Toive 3: Loppu kiistoille kelpoisuusehdoista ja ammattilaisille työrauha Siinä missä OAJ pyrkii varhaiskasvatuksen maistereiden osuuden lisäämiseen lastentarhanopettajina ja päiväkodin johtajina, Talentia puolustaa sosionomi (AMK) koulutustaustan omaavien työpanoksen säilyttämistä varhaiskasvatuksen kentällä. JHL ja SuPer puolestaan edustavat lastenhoitajien ammattikuntaa ja painottavat Talentian ohella varhaiskasvatuksen nykyistä Educare-mallia, kokonaisuutta jossa yhdistyy lapsen hoito, kasvatus ja opetus tavoitteellisena ja suunnitelmallisena työmuotona. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan tiedot lapsen kehityksestä sekä vuorovaikutukselliset valmiudet lapsen kohtaamiseen tulisivat olla osa jokaisen ammattilaisen osaamista. Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että varhaiskasvatuksessa on monitoimijuutta. Eri koulutustaustaiset ammatilliset kelpoisuusehdot täyttävä henkilökunta voi parhaimmillaan toteuttaa tavoitteellista ja suunnitelmallista varhaiskasvatustyötä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsen oikeuksien toteutuminen (YK.n Lapsen oikeuksien sopimus). Lapsi tarvitsee tasapainoisen kasvun ja kehityksen tueksi ympärilleen niitä aikuisia, joilla on tietoa, taitoa, sensitiivisyyttä ja motivaatiota tehdä merkityksellistä varhaiskasvatustyötä huomioiden lapsen elinympäristö ja siinä esiintyvät ilmiöt. Opetusministeriimme yhtyen: ”Toivon, että tämä lakiuudistus antaa aikaa kestävät rakenteet, joissa ammattitaito lasten hyvän lapsuuden sekä tasapainoisen kasvun edistämiseksi pääsee kehittymään ja täysimääräiseen käyttöön ”(Kiuru, Krista 28.9.2013). Katja, sosionomi (Ylempi AMK) -opiskelija Viittauksia Varhaiskasvatuslakia valmistelleen työryhmän raportti 21.3.2014. Nettijulkaisu. OAJ .Edunvalvonta ja vaikuttaminen. Varhaiskasvatuslaki verkossa. Sosiaalipedagogit Talentia ry. 29.10.2013. Talentia ajaa varhaiskasvattaja-sosionomien asiaa. Verkossa. Super:in näkemykset varhaiskasvatuslain valmisteluun. Verkossa. Varhaiskasvatuslaki ja JHL:n kannat verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 7.12.2012. Varhaiskasvatustyöryhmän asettamispäätös verkossa. Opetus ja kulttuuriministeriö. Tiedote. 4.2.2014 Vaikuta varhaiskasvatukseen. Vanhempien kuuleminen varhaiskasvatuksen lainsäädäntöprosessissa, verkossa. Lupaus uudesta varhaiskasvatuslaista on pidettävä! Lastentarhanopettajaliitto. 7.1.2014. Verkossa. Blogi. Maria Kaisan viikko. Uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan 7.2.2013 verkossa. Kiuru, Krista. 28.9.2013. Puhe valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä Helsingissä, verkossa. Parempi päiväkoti. Verkossa. YK. Yleissopimus lapsen oikeuksista. Verkossa.
PÄIVÄHOITOON TULEE JATKOSSAKIN PANOSTAA
Lasten päivähoito on Suomessa monella tapaa murroksessa. Kohta 41 vuotta vanhan päivähoitolain tilalle ollaan tekemässä uutta, ja asian olisi tarkoitus olla käsittelyssä jo tämän kevään aikana. Päiväkotien ryhmäkokojen pienentämisestä on lakiuudistusasian yhteydessä keskusteltu viime aikoina vilkkaasti. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenistä enemmistö tuntuu kannattavan pienentämistä. Samalla subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajoittamassa. Niin ikään on keskusteltu päivähoidon muuttamisesta maksuttomaksi tai tuntiperustaisesta laskutuksesta, jollaista on jo kokeiltu useissa kunnissa. Päivänhoidon lapsiryhmät pienemmiksi Pedagogisesta ja lapsen kehityksen näkökulmasta ryhmäkokojen pienentäminen on järkevää ja perusteltua. Mitä pienempi lapsi, sen enemmän hän tarvitsee tuttuja ja turvallisia aikuisia sopeutuakseen hoitopaikkaan. On selvää, että mitä vähemmän lapsia ryhmässä on, sen paremmin myös aikuinen kykenee antamaan yksittäiselle lapselle huomiota ja turvaa. Tällä hetkellä lapsiryhmän enimmäiskokoa ei ole säädetty, on vain hoitajakohtaiset lapsilukumäärän rajat. Tämän vuoksi joissakin päiväkodeissa saattaa olla jopa kolmenkymmenen lapsen ryhmiä. Lastentarhanopettajaliitto on esittänyt, että ryhmän enimmäiskooksi säädettäisiin alle kolmevuotiailla 9 ja yli kolmevuotiailla 16 lasta (LTOL). Esitys on erittäin kannatettava. Samalla kun puhutaan lapsiryhmien kokojen rajoittamisesta, on esimerkiksi Helsingin kaupunki tiukentanut tilasuositustaan päiväkotien lapsikohtaisesta neliömäärästä. Aikaisempi neliömääräsuositus per lapsi oli yhdeksän, nyt kahdeksan neliötä. Koska kyseessä on suositus, se toteutuu vaihtelevasti, mutta tiukennus on silti ristiriidassa ryhmäkokojen pienennyspyrkimysten kanssa. Jokaiseen päiväkotiin ei lapsimäärän kasvaessa kuitenkaan voida palkata lisää henkilökuntaa ja perustaa uusia ryhmiä. Kokopäivähoidon ohella myös osapäivähoitoa Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista on kaavailtu hallituksessa. Oikeus muuttuisi osa-aikaiseksi silloin, kun jompikumpi vanhemmista on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. On ymmärrettävää, että subjektiivinen oikeus herättää kiivastakin keskustelua etenkin silloin kun puhutaan karrikoidusti vanhemmista (pääasiassa äideistä) jotka ”vetelehtivät” kotona samalla kun lapsi on hoidossa jopa yli yhdeksän tuntia päivässä. Asialla on muitakin puolia, esimerkiksi lapsen päivähoidosta saama mittaamattoman arvokas kasvatus- ja sosiaalinen pääoma sekä päivähoidon sosiaalinen tuki perheelle. Anna Kontulan ja Sanna Kyllösen viime syksynä julkaistussa subjektiivisen päivähoidon rajaamisen vaikutuksia esitelleessä raportissa todetaan, että rajaamisen taloudelliset vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Samalla on toki vaikea ymmärtää, miksi jotkut vanhemmat eivät halua tai pysty viettämään lapsensa kanssa enemmän yhteistä aikaa vaikka eivät olekaan työelämässä. Lapsen varhaiskasvatukseen panostaminen on arvovalinta Pohjimmiltaan päivähoidon uudistamisessa on kysymys siitä, minkä koemme yhteiskunnassamme niin tärkeänä ja arvokkaana, että siihen kannattaa panostaa kaikin mahdollisin resurssein. Väitetään usein, että rahaa ei ole. Olen sitä mieltä, että sitä kyllä löytyy. On vain kyse siitä, mihin noita rahoja käytetään. Kyse on arvovalinnasta. Itse olen sitä mieltä, että laadukas varhaiskasvatus on koko yhteiskuntamme peruskiviä. Se on määrittämässä sitä, miten sosiaalistumme yhteisöön ja miten opimme olemaan muiden kanssa. Laadukas päivähoito ennaltaehkäisee ongelmia ja säästää paljon enemmän yhteiskunnan varoja kuin retuperälle jätetyn hoidon ja kasvatuksen seurausten paikkailu ja jälkihoito. Petrus Väärälä, lastentarhanopettaja, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastentarhanopettajaliitto Kontula & Kyllönen 2013.
Uusi varhaiskasvatuslaki – mieluummin huolella kuin kiireellä
Uutta varhaiskasvatuslakia odotetaan jo kuumeisesti. Lakia valmistelevan työryhmän oli määrä jättää lakiesitys hallitukselle helmikuussa 2014. Työryhmä ei kuitenkaan taida saada työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, vaan kokoontunee jatkamaan työskentelyä vielä maaliskuun aikana. Useat kansanedustajat ja mm. Lastentarhanopettajaliitto ovat tyrmistyneitä ja hämmentyneitä, sillä varhaiskasvatuslaki ei ole keväällä annettavien lakiesitysten listalla. Viivästymiseen on otettu napakasti kantaa ja opetusministeri Krista Kiurua on vaadittu pitämään aikataulusta kiinni ja tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan kevään 2014 aikana. Puheet lain vesittymisestä ovat mielestäni turhan hysterian lietsomista. Työryhmän on työskenneltävä nyt ripeästi, jotta uusi laki voisi astua voimaan vajaan vuoden päästä tammikuussa 2015. Kuten useasti on todettu, 40 vuoden ikään varttunut nykyinen laki ei vastaa nykypäivän tarpeita ja sen uudistamistarve on tunnustettu. En kuitenkaan ihmettele, että työryhmän on mahdollisesti kokoonnuttava vetämään kantojaan yhteen vielä kertaalleen. Varhaiskasvatuslaki on pakettina varsin laaja ja iso. Julkinen keskustelu uuden varhaiskasvatuslain ympärillä on ollut kiivasta. Tietyt aiheet, kuten esimerkiksi subjektiivinen päivähoitooikeus, lapsen hoitopäivän enimmäispituuden sekä ryhmäkoon enimmäismäärän rajaaminen ovat aiheuttaneet niin asiakaskunnassa kuin virkamiestasolla keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Tiukkaa vääntöä lain sisällöstä käydään myös eduskunnassa. Lähtäkohta kasvatukseen Työskentelen lastentarhanopettajana yli 3- vuotiaiden lasten ryhmässä. Varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa puhutaan pedagogisesta kasvatuksesta. Alle 3- vuotiaiden kasvatuksen perustan luovat perustarpeista huolehtiminen, syli ja läheisyys. Yhtä lailla myös 3-5- vuotiaiden lasten kasvatukseen kuuluvat lämpö, hellyys ja huomioiminen. Lapsen huomioiminen ja kannustus kaikissa arjen tilanteissa rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntemusta pala palalta. Aikuisen on oltava saatavilla ja tavoitettavissa. Lapsella on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tärkeä kysymys on, miten mahdollistamme jokaiselle lapselle tämän yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen? Joku raja! Päivähoidossa käytettävä suhdeluku määrää lasten ja ammatillisen kelpoisuuden omaavien kasvattajien määrän ryhmässä. 1990- luvun alussa päivähoidossa luovuttiin ryhmän enimmäiskoon määrittelystä ja siirryttiin nykyiseen kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Suhdeluvun määräämänä yhtä kasvattajaa kohden saa olla alle 3- vuotiaiden ryhmässä neljä lasta ja yli 3- vuotiaiden ryhmässä seitsemän lasta. Ryhmässäni on tällä hetkellä 22 lasta ja kolme kasvattajaa. Nykyisessä laissa ei määritellä lapsiryhmän enimmäiskokoa. Todellisuudessa suhdeluvuista saa poiketa, jos ryhmässä on lapsia joiden keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti vähäisemmät kuin toimintapäivät päivähoidossa. Tämä toteutuu silloin, kun lapsella on säännöllisesti toistuvia vapaapäiviä. Varhaiskasvatus on nykypäivänä liian raakaa matematiikkaa, jolloin mm. esittämäni kysymys lapsen yksilöllisestä huomioimisesta jää valittavasti toissijaiseksi. Liian suuret ryhmäkoot huolestuttavat vanhempia, mikä ilmenee tuoreessa Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselystä. Seuraan tilannetta huolestuneena. Keväällä 2012 Lastensuojelun keskusliitto ja Kasvunportti kysyivät varhaiskasvatuksen ammattilaisilta heidän mielipidettään varhaiskasvatuslain kehittämisestä. Vastauksissa toistuvat pohdinnat ryhmäkoon määrittelyn tarpeesta. Vastaajista noin 57 % oli sitä mieltä, että alle 3- vuotiaille sopivin ryhmäkoko olisi 8-10 lasten ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa. Reilu 40% vastaajista oli sitä mieltä, että sopivin ryhmäkoko yli kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa, olisi 14-16 lasta. Päiväkotien ryhmäkokokatto jakaa mielipiteitä niin eduskunnassa kuin sivistyslakivaliokunnassa. Ajankohtainen kakkonen (29.1.2014 TV 2) kysyi sivistysvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö päivähoidossa rajata lapsiryhmän koko. Lapsiryhmän koon rajaamista kannatti 11 sivistysvaliokunnan jäsentä, joka tarkoittaa sivistysvaliokunnan vahvaa kannatusta. Mielestäni yksi tärkeimmistä ja viisaimmista investoinneista tulevaisuuteen olisi, että uudessa laissa rajataan lasten enemmäismäärä. Pienemmät lapsiryhmät tukisivat lasten yksilöllistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kasvattajat pystyisivät entistä paremmin huomioimaan ja vastamaan lasten tarpeisiin, mikä tarjoiaisi tukevat eväät mm. lapsen minäkuvan kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri. Ryhmäkokokatto on saatava sitovaksi! Vilma, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastensuojelun keskusliitto 2012. Yle Uutiset 2014. Varhaiskasvatuslaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014. Lastentarhanopettajaliitto 2014.
PÄIVÄKOTIEN JA KOULUJEN RAKENTEITA ON RIKOTTAVA
Aamun lehdessä kerrottiin koulusta, jonka kevätjuhla ei ala tänä vuonna rehtorin tervehdyksellä, koska oppilaat ovat suunnitelleet koko juhlaohjelman. Nuorten osallistumiskyvyn lisäksi olennaista on, että rehtori ja opettajat ovat mahdollistaneet juhlan muodon muuttumisen luovuttamalla oman valtansa asiassa nuorille. Perinteinen kevätjuhlarakenne on rikottu. Lasten osallisuuden ja tasa-arvon suhteesta toukokuussa 2013 valmistuneen väitöskirjan mukaan, päiväkodin rakenne aiheuttaa eriarvoisuutta lasten välille vaikka lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti. Varhaiskasvatustieteestä väitellyt Mari Vuorisalo havaitsi, että tutkitussa esikouluryhmässä kaikki lapset ovat mukana toiminnassa, mutta vain osa lapsista osallistui aktiivisesti keskusteluihin. Vaikuttaminen erityisesti aikuisten suuntaan tapahtui kuitenkin pääasiassa nimenomaan keskustelujen kautta, jolloin lapset joilla oli keskusteluun tarvittavia avuja saivat äänensä paremmin kuuluville. Keskustelutaitoiset lapset pääsivät siten vaikuttamaan ryhmässä muodostuviin asemiin ja määrittämään sitä kautta toimintaa. Vuorisalon mukaan syynä ilmiöön on päiväkotitoiminnan rakenne, joka ohjaa aikuisia ja lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Päiväkodissa opitut toimintamallit siirtyvät lasten mukana kouluun ja mahdollisesti aikuisuuteen saakka, joten havainto on tärkeä. Päiväkodin jälkeen koulussa voidaan tukea keskustelutaitojen kehittymistä, mutta yhtä suuri painoarvo tulee olla sillä, että mahdollistetaan vaikuttaminen myös toiminnallisesti. Kouluissa on tehty paljon oppilaiden osallisuuden lisäämiseksi, mutta rakenteet ovat pysyneet melko muuttumattomina. Koulun osallisuutta estäviin rakenteisiin tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota juuri nyt, kun lööpit keväisten valtakonfliktien jälkeen huutavat tarvetta palata ”vanhaan kunnon koulurakenteeseen, jossa opettajilla oli sentään vielä valtaa”. Mitäpä jos myös mietittäisiin, missä tilanteissa sen vallan jakamisella ja erilaisten arkisten osallistumispaikkojen tarjoamisella päästäisiin parempaan lopputulokseen. Kevätjuhlan lisäksi koululla on melkein 10 kuukautta vuodessa aikaa tehdä tätä uudelleenjakoa. Näin ajatteli tänään sosionomi ylemmän amk –tutkinnon opiskelija Tuija Salovaara Lisätietoa Mari Vuorisalon tutkimuksesta
Arki lapsenkengissä?
”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri…” Leevi and the Leevings -yhtyeen Onnelliset –kappaleen kodinkoneet ovat jo out taulutelevisioiden ja älypuhelimien aikakaudella, mutta itse kappaleen sanoma ei ole todellakaan vanhentunut. Monessa perheessä myös lapsille on tullut tutuksi aikuisten luoma käsite laatuaika, jolla todellisuudessa tarkoitetaan yhteisen ajan hyvittämistä lisäämällä arkeen elektroniikkaa ja ohjelmoitua tekemistä. Tuntuu, että yhteiskuntamme elää globaalin kehityksen huumassa ja asioita tarkastellaan lähinnä talouden kasvun näkökulmasta, jolloin hyväksynnän saaminen kytkeytyy yhä enenevässä määrin materiaaliin. Eikä ihme, kun trenditietoinen ja tehokas bisnespolitiikka on napannut kiltin ja vastuuntuntoisen sosiaalipolitiikan talutushihnaansa. Uuden Noste –lehden päätoimittaja Ilkka Karisto kuvaakin osuvasti blogikirjoituksessaan (linkki alla), miten sosiaali- ja terveysalan uutisoinnissa menetetään kosketus tavalliseen arkeen, kun ihmisten ilot ja surut muutetaan mitattavaan muotoon sopimusohjausmalleiksi, järjestämisvastuiksi ja palvelutuotannon tulosohjaukseksi eri hallinnon portailla. Ollaankohan näillä pitkillä portailla tehty hyppäys lapsenkengistä liian suurin saappaisiin talouskasvun tavoittelun huumassa ja unohdettu ne todelliset arjen kohtaamiset, joissa tällä alalla tulos tehdään. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula heittää ilmoille blogitekstissään lapsi joustaa – talous kasvaa? (linkki alla) olennaisen yhteiskunnallisen huolen siitä, väheneekö perheiden onnellisuus, kun talouskasvun tavoitteluun pyritään kannustamalla vanhemmat yhä aiemmin töihin esittämällä kotihoidon tukikauden lyhentämistä. Äidit töihin –ajankohtainen keskusteluilta Yle tv2 26.2.2013 pureutui tähän kysymykseen, ja jo nimessään provosoiden asetti arvolatauksen talouden ja tehokkuuden maailmasta, jossa lastenhoitoa kotona ei tunnusteta työksi. Voidaan kysyä, että arvostetaanko lapsuutta ylipäätään ja onko Yk:n lapsen oikeuksien sopimuskin jo vähän old school –henkinen, kun talouden logiikka ohjaa Aulan sanoin ajattelemaan lapsia tulevaisuuden yhteiskunnan ”raaka-aineina”. Tämä ajankohtainen keskustelu perhepoliittisista linjauksista herätti minut, koska materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelun heijastuminen vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen on asia, joka näkyy työssäni lastentarhanopettajana selvästi aiempaa enemmän. Vaikka fyysiset resurssit perheessä lapsen tarpeisiin nähden ovat riittävät, saattavat läheissuhderesurssit olla niukat ja suotuisa varhainen vuorovaikutus kärsiä kaiken hektisyyden keskellä. Isossa lapsiryhmässä vietetyn pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsen kilpailu aikuisen huomiosta jatkuu kotona kilpailuna vanhemman aidosta läsnäolosta. Kysymys varhaiskasvatuksesta ja lapsen edusta sivuutettiin Äidit töihin -keskusteluillassa lähes täysin, vaikka tosiasia on se, että yhä pienempiä lapsia on päivähoidossa yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä, jos kotihoidon tukikautta lyhennetään. Perhepalvelujärjestelmän uudistamisessa tulisikin huomioida perhe kokonaisuutena ja nähdä, että lapsen edun turvaaminen vanhempien joustavan töihin paluun yhteydessä vaatii myös panostusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen samassa suhteessa entistä enemmän. Toivonkin todella, että varhaiskasvatuslakiesitys vihdoin etenee ja muutokset siihen suuntaan, että yhteiskunnassamme ymmärretään päiväkodin ydintehtävä vanhempien töihin pääsyn turvaamisen sijaan lapsen oikeutena saada korkeatasoista varhaiskasvatusta. Lähden ehdottomasti siitä ajatuksesta, että jokaisella perheellä on oltava valinnan mahdollisuuksia lapsen hoidon suhteen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon on säilytettävä riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä tai eivät. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä ennaltaehkäisevänä tukena perheille ja tällöin on myös perusteltua, että lapsi on hoidossa, vaikka vanhemmat olisivatkin kotona. Jotta pystyttäisiinkin takaamaan kuitenkin varhaiskasvatuksen laatu ja turvaamaan samalla pienelle lapselle aikaa omien vanhempien kanssa, kannatan lapsen edun näkökulmasta pitkittyvien hoitopäivien rajoittamista ja monipuolisempien kevennettyjen päivähoitomuotojen tarjonnan lisäämistä. Pahoin kuitenkin pelkään tuottavuusmittareiden maailmassa, että tällainen tilanne houkuttelisi päättäjiä viiltämään juustohöylällä myös samalla mitalla päivähoidon henkilöstöresursseista, kun katsotaan lapsia olevan vähemmän tai lyhyemmän aikaa hoidossa. Koneet voivat jaksaa pyörittää isoa kapasiteettia tuloksellisesti pidempään, mutta ihmiset eivät, varsinkin jos halutaan, että työ motivoi tekijäänsä ja on näin laadukasta. Riittävä ja koulutettu henkilökunta on tärkein laadukkaan varhaiskasvatuksen resurssi, johon tulisi laissa panostaa. Näin voitaisiin turvata pienen lapsen oikeus pysyvien aikuisten riittävään läsnäoloon sekä luoda lapselle kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa yksilöllisesti mahdollisimman turvalliset varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hyvän kasvun edellytykset. Nämä panostukset lapsiin eivät tuottaisi kuten lyhytnäköiset talouskasvua maksimoivat päätökset, mutta eivät myöskään kostautuisi pitkällä aikavälillä suurina kustannuksina lasten hyvinvoinnissa. Entistä enemmän tiedetään pikkulasten varhaisten vuosien merkityksestä ja nähdään, miten katkonaiset ihmissuhteet taaperoiässä sekä turvattomuuden kokemukset näkyvät aikuisiän mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyytenä. Täytyy siis toivoa, että lapsuuteen sijoittamisesta tulisi vielä joku päivä trendikästä, jotta voitaisiin investoida arjessa lapsille läsnä oleviin aikuisiin sekä kotona että päivähoidossa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole kasvattaa, mutta lapsi aistii sen, mikä tärkeintä, eli olla läsnä ja rakastaa. Kaisa Kakko, sosionomi (YAMK) –opiskelija Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Lapsiasia –blogi: lapsi joustaa, talous kasvaa Lapsiasia-blogi: uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan Noste-blogiin linkki:
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto