Avainsana: Osaaminen
Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelun ja työelämän yhteensovittaminen
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) on tarkoitettu jo työelämässä toimiville, aiemmin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille ja henkilöille, jotka haluavat syventää omaa asiantuntijuuttaan. Ylempi ammattikorkeakoulu antaa valmiuksia teoreettisen tiedon lisäksi mm. oman työn asiantuntijuuden syventämiseen käytännön työssä ja asiantuntijuuden kehittämiseen. Opinnot ovat työelämälähtöisiä ja ne on mahdollista suorittaa työn ohessa. Työskentelemme vakituisissa työsuhteissa suuren kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollossa ja olemme aloittaneet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot syksyllä 2013. Kaupungin strategioihin on kirjattu mm. henkilöstön yhdenvertainen kohtelu ja tuki. Yhdenvertaisuuden lisäksi henkilöstöä kannustetaan kouluttautumaan ja etenkin johtamista vahvistetaan esimieskoulutuksilla. Kaupungin strategian mukaan henkilöstöä sitoutetaan, motivoidaan ja palkitaan hyvistä työsuorituksista. Se, kuinka edellä mainittu strategia toteutuu työelämässä oikeasti, on aivan muuta. Todellisuus on se, että työn ohella opiskeleminen tarkoittaa kohdallamme sitä, että kaikki lähiopetuspäivät ovat omalla ajalla tehtäviä eli palkattomia vapaita tai vuosilomapäiviä. Se, että opiskelemme omalla ajallamme, on vaikuttanut lisäksi siihen, että osaltamme ovat kielletty kaikki työnantajan järjestämät omat koulutukset, joita jokaisella tulisi olla oikeus käyttää kymmenen päivää vuodessa. Teemme kaikki opintoihin liittyvät tehtävät ja opinnäytetyön tutkimuksen työnantajallemme. Tehtävien ja tutkimusten avulla on mahdollista kehittää työtämme. Näitä ei huomioida, eikä palkita mitenkään. Aiheesta on keskusteltu lähiesimiehen kanssa sekä oltu yhteydessä hänen esimieheensä ilman vastausta. Ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot ja työelämälähtöisyys eivät siis kohtaa. Positiivista tässä on se, että asiaa selvitellessämme olemme huomanneet, että koko kaupungin tasolla olisi hyvinkin paljon kehitettävää ja parannettavaa jotta strategiat toteutuisivat. Hienoa, että asioista kirjoitetaan ja mietitään organisaatiossa mutta kuinka nämä kohtaavat käytännön, siinä olisi paljon pohdittavaa? T & T, ovat kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä ja sosionomi ylempi amk -opiskelijoita Lisätietoa Kaupungin strategia
Asiakaslähtöisyys sosiaalialalla?
Laki takaa Sosiaalihuollon asiakaslaki määrittelee ”Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä..” Laissa ei ole kuitenkaan tarkennusta siihen, mitä sosiaalihuollon asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa asiakkaan arvostamista, eettisyyttä, osallistumista, yksilöllisyyttä ja demokratiaa. Asiakkaan täytyy pystyä saavuttamaan palvelut helposti ja niiden täytyy olla helposti käytettäviä. Jotta palveluita voitaisiin kehittää, palveluiden tuottajan täytyy olla valmis kommunikoimaan asiakaskunnan kanssa ja tuntemaan asiakaskunta sen verran hyvin, että palveluita voidaan räätälöidä sille sopiviksi. (Väestöliitto) Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa Kasteessa eräs keskeisistä periaatteita on asiakaslähtöisyys. Ihmisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen itseään koskevissa päätöksissä, palveluissa ja niiden kehittämisessä on osallisuutta parhaimmillaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2011, 19, 126) Asiakaslähtöisyyttä on myös se, että tarvittaessa asiakkaalta pyydetään suostumus häntä koskevien toimenpideraporttien luovuttamisesta eteenpäin. Esimerkiksi päivähoidossa tämä tarkoittaa lapsen lausuntojen luovuttamista eteenpäin neuvolaan, s2-opettajalle tai päivähoidon henkilöstölle. Toiminta- ja ajattelutapa Asiakaslähtöinen ajattelutapa on sitä, että ensisijalla on asiakkaan ja hänen perheensä tukeminen ja palveluiden tarve. Tärkeää on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja ja tavoitteena on yhdessä tekeminen asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen palvelu lisää myös asiakkaan ja palveluntuottajan välistä avoimuutta ja luottamusta. Se, että asiakas otetaan kumppaniksi, voi vahvistaa tämän elämän hallintaa ja voimaantumista. (Keronen 2013) Asiakaslähtöiseen kehittämistyöhön on kehitetty konkreettisia apuvälineitä, joista eräs on Tekesin ”Matkaopas asiakaslähtöiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen” (2011). Se tarjoaa kuusi osa-aluetta, joilla asiakaslähtöistä palvelua voidaan kehittää. Ensimmäisessä osa-alueessa asiakkaalle kerrotaan palveluista, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksista vaikuttaa eri vaiheissa palveluprosessia. Toinen osa-alue on asiakkaan osallisuuden lisäämistä, mikä tarkoittaa, että asiakkaalle on tehtävä tilaa ja hänen on annettava tehdä valintoja. Kolmas askel on se, että palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittämisellä pyritään siihen, että asiakasta kuullaan kehittämisen eri vaiheissa. Neljännessä vaiheessa syvennetään asiakasymmärrystä. Asiakastietoja kerätään ja niitä hyödynnetään. Viidennessä osa-alueessa yritetään muuttaa palveluntuottajan organisaation asenteita ja palvelukulttuuria. Tässä vaiheessa on hyvä tunnistaa esteet asennemuutokselle. Kuudentena ja viimeisenä vaiheena on johtaminen, jonka avulla organisaation toimintatapoja ja asenteita muutetaan. (Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012) Asenteiden merkitys Kunnissa nimenomaan asenteilla on suuri merkitys asiakaslähtöisen toiminnan kehittämisessä. Jos kunnissa sosiaalihuoltoa pidetään vain lainsäädäntöön liittyvänä velvollisuutena, asiakaslähtöisyys tuskin toteutuu kovin hyvin. Jos taas sosiaalihuoltoa halutaan kehittää, niin asiakaslähtöisyyskin ymmärretään luultavasti paremmin siihen olennaisesti kuuluvana osana. Johtamisen asenteillakin on paljon merkitystä siinä, kuinka paljon asiakkaita otetaan mukaan suunnittelutyöhön. (Keronen 2013) Johtamisella parempaan asiakaslähtöisyyteen Mitä merkitystä johtamisella sitten todellisuudessa on asiakaslähtöisen palvelun kehittämiselle? Ensinnäkin johtajalta tarvitaan sitoutumista asiakkaan osallisuuteen arvona ja myöskin sen juurruttamista käytännön työhön. Johtajan oma suhtautumistapa asiakkaisiin toimii mallina alaisille ja koko organisaatiolle. Johtaja voi edistää omaa sitoutumistaan asiakaslähtöisen toiminnan kehittämiseen esimerkiksi osallistumalla kehittämispäiviin, asiakasraateihin ym. tapahtumiin, joissa asiakkaat ovat mukana aktiivisessa roolissa. Johtajan tehtävä on myös kartoittaa aika ajoin asiakkaiden tilanteet, tarpeet ja näkemykset. (Hastrup ym. 2013, 125) Asiakaspalvelun kehittämistyössä on monia tekijöitä, jotka on otettava huomioon. Ensinnäkin se vaatii lisäresursseja: aikaa ja rahaa. Työntekijöiden puolesta lisätyötä tuovat esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyjen suunnittelu, markkinointi ja tulosten analysointi. Myös työpajat ja kehittämispäivät vievät aikaa perustyöltä, eikä niihin ole useinkaan resurssoitu lisätunteja. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia ja yllyttäviä ihmisiä suunnittelemaan keskusteluja ja vuorovaikutustilanteita. Virallisten organisaatioiden työntekijät saattavat tuntua asiakkaasta etäisiltä ja siksi he tarvitsevat tukea lähteäkseen mukaan kehittämiseen. Nykyään sosiaalipalveluita ajetaan enemmän ja enemmän liiketaloudellisen ajattelun suuntaan ajatuksella ”aika on rahaa”. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen ei kuitenkaan synny itsestään ilman lisäresursseja ja ajattelutavan muutosta. (Hastrup ym. 2013, 124-125) Yhteistyö edistää Asiakaslähtöisyyttä palvelevaa on, että kunta, kolmas sektori ja yksityiset toimijat toimivat yhdessä kehittämässä työtä. (Soikkeli & Uosukainen 2012) Näin kaikille osapuolille saadaan yhteinen visio asiakaspalvelusta. Ja toisaalta, kun kolmas sektori ja vapaaehtoistyöntekijät integroidaan tuottamaan kuntapalveluita, saadaanlisää kyseisen palvelualan asiantuntijoita kehittämään työtä ja silloin tuloksetkin ovat visiönäärisempiä ja asiakaslähtöisempiä. (Välikangas 2011, 18) Kuka on asiakas? Päivähoidossa asiakas on koko perhe – ei ainoastaan lapsi. Päivähoidon asiakaslähtöinen toiminta korostuu heti uuden perheen aloittaessa päivähoitoa. Jo ennen hoitosuhteen alkua perheelle olisi kerrottava kunnan tarjoamista päivähoitopalveluista. Asiakkaaseen olisi tärkeää luoda hyvä suhde heti alussa, jotta luottamus molemminpuolin syntyisi. Vaikka päivähoidossa asiakkaana on suuri määrä perheitä, tavoitteena on kuitenkin tarjota jokaiselle yksilöllistä palvelua; hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Päivähoidossa, kuten muutenkin sosiaalialalla, asiakkaan pitäisi saada palvelua omalla äidinkielellään. Henkilöstön pitäisikin pystyä rohkeasti käyttämään tulkkipalveluita. Myöskin erilaisten kulttuurierojen huomioiminen toiminnassa on asiakaslähtöisyyttä. Asiakkailta olisi pyydettävä palautetta ja toimintaa kehitettävä sen pohjalta. Henkilöstöä pitäisi mielestäni kouluttaa enemmän asiakaslähtöisen toiminnan kehittäjiksi. Nuorten palveluissa asiakkaana voi olla pelkästään nuori. Hänen mielipiteensä voivat jäädä usein sivuun, sillä nuoren vuorovaikutustaidot eivät ole samalla tasolla kuin aikuisella. Nuorella saattaa olla edessä ensimmäisiä tilanteita, jolloin hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja siksi hän ei ole välttämättä tottunut kyseenalaistamaan palveluntuottajaa. (Tesso 5/2013) Nuorten kuulemiseen olisi myös tärkeä kehittää uusia toimintatapoja, jotta heillekin voitaisiin tarjota mahdollisimman asiakaslähtöisia palveluita. Asiakaslähtöisyyden arviointi Asiakaslähtöisyyttä on mahdollista arvioida asiakaspalautejärjestelmien lisäksi mittaamalla eri toimijoiden välistä keskinäistä luottamusta ja arvioimalla niitä tilanteita, joilloin työntekijällä on mahdollisuus pohtia asiakaslähtöisiä arvoja ja niiden toteutumista. (Rautakari 2005, 74) Muita mahdollisia arviointityömenetelmiä ovat esimerkiksi kokemus-, asiantuntijuus- ja asiakasraadit, neuvostot ja foorumit. (Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2012, 19) Yleensä osallisuuden seuraukset tulevat näkyviin välittömästi esim. palaverin jälkeen. Tällöin asiakas voi itse arvioida, että kuinka hyvin hänen mielipiteensä otettiin huomioon ja käytiinkö ammattilaisten välinen keskustelu hänen ehdoilla, vai hänen ylitseen. (Hastrup ym. 2013, 122) Sini, kirjoittaja opiskelee sosionomi ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Hastrup, A., Hietanen-Peltola M, Jahnukainen J., Pelkonen, M. Kaste. 3/2013 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen: Lasten Kaste -kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi. Keronen, M. Tesso. 31.1.2013. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Rautakari, S. 2005. Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä. Ylempi amk opinnäytetyö Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012. Savonseutu: Miten taataan asiakaslähtöisyys tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa? Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Kaste 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön aikakauslehti Tesso. 5/2013. THL. Raportti 3/2013. Osallisuus osaksi arkea. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen. Välikangas, K. Sosiaalitieto 5-6/11. Kehittäminen etenee aidosta hyödystä toiseen pienin askelin. Väestöliitto. Parisuhde. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöisyys?
Lastensuojelun osaamisen parantaminen
Lastensuojelu on puhuttanut ihmisiä paljon erilaisissa medioissa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lastensuojelun kuva on aina ollut pulmikas ja herättää ihmisissä erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia. Oman kokemukseni mukaan ihmisillä tuttavapiirissäni on sekä hyviä että huonoja mielikuvia lastensuojelun toiminnasta ja siitä, mitä työ sisältää. Lastensuojelu mielletään usein viimeiseksi keinoksi lasten pelastamiseksi huostaanoton avulla, tai lastensuojelun asiakkaita, lasten vanhempia, arvostellaan kovalla kädellä lastensuojeluasiakkuuden vuoksi. Ensimmäinen lastensuojelulaki astui voimaan vuonna 1936 Suomessa ja lastensuojelun historia on pitkä. Uuden lastensuojelulain muutokset vuonna 2008 ovat yhdistäneet lastensuojelutyön linjauksia, mutta tuoneet uusia haasteita myös sosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan. Lapsen surman tutkina käynnisti monia selvityksiä Lastensuojelua on kritisoitu paljon mediassa, ja painavasta syystä, sillä viime vuosien surulliset tapahtumat perhesurmista ja huostaanottojen lisääntymisestä, ovat käynnistäneet keskustelun maamme lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista. Medioissa kirjoitettiin paljon helsinkiläistytön traagisesta kuolemasta, joka olisi ehkä voitu estää viranomaisten tietoja yhdistelemällä. Suomen Punaisen Ristin pääsihteerin Kristiina Kumpulaisen turvallisuusryhmän raportin mukaan ”sirpaleisen tiedon varassa tehdyt päätökset johtivat sarjaan toisiaan seuraavia tilannearvioita”. Tutkintaryhmä päätyi viiteen suositukseen, joiden avulla voidaan tulevaisuudessa välttää vastaavat tapaukset. Tutkintaryhmä esitti seuraavat toimenpide-ehdotukset: 1. Lapsen tilanteesta täytyy muodostua yhteinen kokonaiskuva viranomaisille 2. Lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyn tunnistamiseen tulisi laatia Käypä hoito-suositus 3. Lapsen asuinpaikasta päätettäessä pitäisi aina tarkistaa kodin olosuhteet. 4. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi kerätä tiedot lapsen kuolemaan johtaneista perheväkivallasta ja tehdä johtopäätökset vastaavien tapausten välttämiseksi 5. Työntekijöille tulisi antaa mahdollisuus raportoida pienistäkin poikkeuksista tai virheistä lastensuojelun toiminnassa. Lastensuojelun toimivuutta selvittäneen Kananojan työryhmän tehtävänä oli selvittää pikaisesti viranomaisten toimintatapoihin ja viranomaisyhteistyön toimivuuteen liittyviä ongelmia lastensuojelussa, tietojen vaihdon ongelmia viranomaisten välillä, arvioida ennaltaehkäisevien toimien toimivuutta sekä lastensuojelulain toimivuutta että resursointia. (Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti 2013:75). Raportin lisäksi alatyöryhmä luovutti luonnoksen laatusuositukseksi lapsi- ja perhekohtaisen työn ohjaamista varten. Parannuksia ei ole tapahtunut Talentian ja Lastensuojelun keskusliiton 2013 tekemän ”Olisiko jo tekojen aika?” yleisselvityksen mukaan lastensuojelun palvelujärjestelmässä tuli esille huomattavia puutteita. Selvityksessä kävi ilmi muun muassa se, että ehkäisevän työn tilanne kunnissa on huolestuttava, kuten se oli myös vuoden 2008 kyselyssä. Vaikka osa vastaajista kertoi, että kunnissa on panostettu ehkäisevään työhön, ratkaisevaa parannusta ei ole neljässä vuodessa tapahtunut. Merkittävää parannusta ei ole tapahtunut myöskään avohuollon tukitoimien osalta, vaikka lastensuojelulain uudistuksen tarkoituksena oli nimenomaan turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut ja vaikka lakia on vielä myöhemmin vahvistettu tämän tavoitteen saavuttamiseksi (Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto: Olisiko jo tekojen aika. 2013:37). Vastaanottokodin lastensuojelutyö Olen työskennellyt lastensuojelussa noin kaksi vuotta ja siitä viimeiset kaksi vuotta vastaanottokodissa. Vastaanottokodissa työskentely on intensiivistä, haastavaa ja palkitsevaa. Perheiden kanssa tehtävä työ on kriisityötä, jossa vanhempien mielipiteet ovat tärkeitä, sillä he ovat lastensa asiantuntijoita. Perheiden lastensuojeluasiakkuuden taustalla on erilaisia syitä ja elämäntilanteita. Jotta voi ymmärtää vanhempia ja lapsia, täytyy asioita tarkastella syvemmin. Vanhempien kanssa työskentely on joskus erittäin haasteellista, mutta avoimuudella ja avuntarjoamisella on ihmeitä tekevä voima. Perheen historiassa on usein vaikeita ja kipeitä asioita, ja tuomitseminen on viimeinen asia, jota vanhemmat tarvitsevat lapsen ollessa sijoitettuna. Huostaanotto ei ole aina lopullinen asia, ja lastensuojelulaki velvoittaa päivittämään asiakassuunnitelmat vuosittain, ja tarkastelemaan onko lapsen kotiinpaluu mahdollinen. Toisaalta huostaanotto voi olla se viimeinen, paras vaihtoehto, niin surulliselta kuin se useammasta kuulostaakin. Lapsi saa uuden alun ja vakaan kasvuympäristön, jossa turvalliset aikuiset hoitavat häntä. Lapsen yhteydenpitoa omiin vanhempiin tulee kuitenkin tukea, jos se on lapsen edunmukaista. Lastensuojelussa on paljon hyvää ja perheet, jotka pääsevät lastensuojelun avun piiriin, voivat saada tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa. Laadukkaalla työskentelyllä ehkäistään huostaanottoja ja autetaan perheitä. Paljon kehitettävää Kuten edellä mainituissa selvityksissä tuli esiin, lastensuojelussa löytyy paljon kehitettävää. Varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn avulla voidaan vähentää sijoituksia. Eri viranomaisten tiivis työskentely ja lastensuojelukoulutus voivat ennaltaehkäistä lasten kaltoin kohtelua. Vanhimmilla ja lapsilla tulee myös olla oikeus tulla kuulluksi ja käydä keskusteluita sosiaalityöntekijän kanssa, joka viime kädessä tekee perhettä koskevat päätökset. Lastensuojelun avulla jokaiselle lapselle kuuluu oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Anne Laamanen, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Vähäsarja, Irina 2013: Kaltoinkohdeltu tyttö jäi väliinputoajaksi. Helsingin Sanomat. 12.6.2013: A 6 Sinko, P. & Muuronen, K. 2013: Olisiko jo tekojen aika? Lastensuojelun asiakastyössä toimivien näkemyksiä lastensuojelun nykytilasta. Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lastensuojelun Keskusliitto. Talentia. Verkkodokumentti. Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19. Verkkodokumentti.
Joutuuko nuori ottamaan liian varhain vastuun oman elämänsä kulusta?
Seurasin kevään ja kesän 2013 aikana mediassa käytyä ajankohtaista keskustelua liittyen nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon ja olen myös työni kautta päässyt asiaa tarkastelemaan. Seuratessani mediassa käytyä keskustelua pohdin seuraavia kysymyksiä: ”Joutuuko nuori ottamaan liian varhain aikuisen vastuuta omasta elämästään?” sekä ”Miten voimme arvioida onko 18-vuotiaalle kehittynyt tarvittavat valmiudet itsenäistymiseen?” Tätä valmiutta ei voida arvioida ainoastaan iän perusteella, vaan on otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet ja kehityspolut. Itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia ei meillä ihmisillä ole valmiina, vaan ne on opittava. Miten nuorelta voisi edellyttää yksinasumisen sujumista, jos hänelle ei ole esimerkiksi opetettu talouteen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Itsenäistymiseen tarvittavien taitojen opettamisesta ovat ensisijaisesti vastuussa nuoren huoltajat ja muut lähiverkoston aikuiset sekä viime kädessä me ammattilaiset. Poikien talon projektipäällikkö Antti Ervasti kommentoi Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa nuoren identiteetin kehittymiseen tarvittavasta aikuisen tuesta, erityisesti mikäli lapsuudessa opittuja toimintamalleja tulee kehittää itsenäistymistä tukevaksi. Ervastin mukaan nuoren verkoston tuen merkitys on suuri. (Mehto 2013: 14.) Puheet ja teot eivät aina kohtaa Mielestäni tulevaisuudessa tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka on suunnattu nuoren itsenäistymisen tueksi. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa Talentia -lehdessä varhaisen tuen vaikutuksesta ongelmien ennaltaehkäisyyn (Ristimäki 2013: 4).Nykypäivänä puhutaankin paljon ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä ja tarpeesta lisätä tätä, mutta viime vuosina projekteja ja näiden tarjoamia palveluita on vähennetty. Palveluita on keskitetty laajempiin palvelukokonaisuuksiin, joiden piiriin pääsemiseksi tarvitaan usein asiakkuus. Puheet ja teot eivät siis aina kohtaa. Erilaisia lähtökohtia - erilaisia tarpeita Sosiaali- ja terveysviraston organisaatiomuutoksissa puhutaan parhaillaan palvelujen saatavuudesta ja siitä, että niiden tulisi jakautua tasapuolisesti niitä tarvitseville kansalaisille. Jo työskennellessäni sijaishuollossa nuorisokodissa pohdin tuen tarvitsevuuden ja riittävyyden eroja eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä. Nuorten lähiverkostoissa on myös eroavaisuuksia ja ne tulee ottaa huomioon. Erityisesti nuoret, joilla lähiverkoston tuki jää vähäiseksi ja valmiudet itsenäiseen elämään eivät ole kehittyneet, tarvitsevat pikaisesti meidän ammattilaisten tukea. Korvaavien kokemusten merkitys on myös tällöin tärkeää nuoren kehitykselle. Vamos-toiminnasta esimerkkiä Palvelujen kehittämisessä tulisi jatkossa ottaa huomioon jo toimivat palvelumallit ja käyttää kehittämisessä hyödyksi näiden pohjalta saatuja kokemuksia. Keväällä 2013 Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä 16-29 - vuotiaille nuorille suunnattu Vamos -toiminta oli paljon esillä mediassa. Vamos -toiminta on mielestäni toimiva palvelumalli tarjoamaan tukea itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Vamos on matalankynnyksen palvelukokonaisuus ja sen tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta sitoutumaan jatko-opiskeluun ja työpolulle. Vamoksen lähtökohtana on moniammatillisuus ja palvelut ovat saman katon alla, jolloin nuoren on helppo päästä palveluiden piiriin. (Vamos 2013.) Matalankynnyksen palvelut ovatkin yksi toimiva keino tavoitella nuoria. Palveluja kehittäessä tulee ottaa huomioon sekä avun hakemiseen motivoituneet nuoret että nuoret, jotka eivät ole kykeneviä hakeutumaan tuen piiriin. Nuorten voi olla haastavaa hakeutua tuen piiriin esimerkiksi mielenterveydellisten syiden tai päihteidenkäytön takia. Osa nuorista ei välttämättä itse näe avun tarvetta, vaikka ongelmat ovat jo kasautuneet pahasti. Nuorten yksilö- ja ryhmävalmentaja Riikka Nurmi kommentoi Talentia -lehdessä tuen merkityksestä nuorille, jotka ovat tippuneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Nurmen mukaan monelle nuorelle voi olla haastavaa jo se, että pystyy arkiaamuisin heräämään ja lähtemään ulos kodistaan. (Kettunen 2013: 5.) Mielestäni toimiva palvelumalli on tarjota lastensuojeluasiakkaille itsenäistymisen tueksi lastensuojelun jälkihuolto 21 ikävuoteen saakka. Mutta niin kuin Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen kommentoi Talentia -lehdessä, on palveluita kehitettävä siihen suuntaan, että ne ovat saatavilla myös kansalaisille, joilla ei ole asiakkuutta johonkin palveluun.(Jaakkola 2013: 10.) Mistä löytyy tukea? 18 -vuotta täyttäneen apua tarvitsevan nuoren valinnanvapaus hakeutua palveluiden piiriin voi mielestäni toisinaan johtaa ongelmien kasautumiseen ja tilanteen kriisiytymiseen. Porvoon poliisilaitoksella työskentelevä sosiaaliohjaaja Ann-Sofie Nylund esittää ajatuksiaan Talentia -lehdessä 18 vuotta täyttäneen nuoren kohtaamisesta ja vapaaehtoisuuteen perustuvan työn haasteista silloin, kun nuori ei ole motivoitunut tarvittavaan tukeen (Häkkinen 2013: 37). Pakkohoitoa kun Suomessa ei ole kuin ääritapauksissa, voi joillekin nuorille apu tulla liian myöhään. Palveluja kehittäessä tulisi pohtia niiden saatavuutta, näkyvyyttä ja järjestelmän selkeyttä sekä miten näillä palveluilla tavoitetaan apua tarvitsevat nuoret. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kommentoi Talentia -lehdessä lapsen ja nuoren haasteista hahmottaa monimutkaisia palvelujärjestelmiä ja viranomaisten välistä vastuunjakoa (Tasala 2013: 22). Mielestäni toisinaan työntekijänkin on haastavaa hahmottaa palvelukenttää. Miten voimme tätä edellyttää juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta? Ikärajoista joustavia? Mielestäni olisi hyvä tarkastella asetettuja ikärajoja esimerkiksi palveluissa ja koulumaailmassa. On syytä tarkastella ovatko asetetut ikärajat nykypäivän yhteiskunnassa edelleen toimivia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainoastaan lisävuodet eivät yksinään opeta nuorille esimerkiksi itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia. Opetusministeri Kaisa Kiuru kommentoi Helsingin Sanomissa oppivelvollisuuden ikärajaa. Kiuru toi esille haluavansa pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Kiurun mukaan on iso asia, että 16 -vuotias nuori löytää jatko-opiskelu- tai työpaikan. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät vaille toisen asteen tutkintoa ja tutkinnon puute heikentää muun muassa nuorten työllistymistä. Kiuru toi esille syrjäytymisriskin olevan suuri erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka jäävät kotisohvalle koulun sijaan. Hänen mukaansa tarvetta olisi lisätä matalankynnyksen valmentavia koulutuksia, joissa opetetaan elämäntaitoja. (Liiten 2013.) Itse kannattaisin oppivelvollisuuden ikärajan nostamista. Ikäraja nostaminen lisäisi opiskelun joustavuutta ja 10. luokan tarve saattaisi jäädä monelle vähäisemmäksi. Onkin tärkeää pohtia, onko nykypäivän yhteiskunnassa enää yhtä kaikille sopivaa etenemispolkua kouluttautumisessa, minkä pohjalta oppivelvollisuusikäraja on asetettu. Kiurun ajatuksia tukee vuoden 2013 voimaan tullut yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu, joka tarjoaa alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattuna myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan ja sillä tavoitellaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. (Nuorisotakuu 2013.) Etsivä nuorisotyö on myös osa nuorisotakuuta ja tästä kirjoitettiin kesäkuussa 2013 Helsingin Sanomissa. Etsivään nuorisotyöhön on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myöntänyt valtionavustusta. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoitella tukea tarvitsevia nuoria ja ohjata heitä palveluiden piiriin edistääkseen heidän pääsyään koulutukseen ja työelämään. (HS 28.6.2013. A 16.) Yksilölliset erilaiset elämänpolut Uskon, että nykynuorilla on hyvin yksilölliset kehitys- ja itsenäistymispolut. Koen, että apua tarvitsevia nuoria voimme varmasti tukea parhaiten joustavilla matalankynnyksen palveluilla, ennaltaehkäisevällä työotteella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Mielestäni on tärkeää osallistaa nuoria palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Nuoret tulee kohdata yksilöllisesti ja arvioida juuri hänen valmiuksiaan ottaa vastuu oman tulevaisuuden suunnittelusta. Niina, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin sanomat: 28.6.2013. s. A 16. Häkkinen, Leena 2013: Taivas rajana. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 4.2013. Helsinki. Jaakkola, Helena 2013: Nyt tekoja. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Kettunen, Iita 2013: Profiili. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Helsinki. Liiten, Marjukka. 7.7.2013. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Mehto, Eeva 2013: Matkalla mieheksi. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Oy Scanweb Ab. Helsinki. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Ristimäki, Tero 2013: Sijoitus ihmiseen. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia. 2.2013. Tasala, Markku 2013: Ankkuri nostetaan yhdessä. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Vamos 2013: Helsingin Diakonissalaitos. Verkkodokumentti.
Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä
Päivi Känkänen & Pirjo Immonen-Oikkonen kirjoittavat, miten maassamme on maahanmuutto kasvanut ja moninaistunut. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Heidän mukaansa tarvitsemme sekä rakenteellisia että asenteellisia muutoksia maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden erityistarpeiden huomioimiseksi. Artikkelissaan he kirjoittavat, että Suomessa vieraskielinen väestö on asettunut isoihin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Helsingin koulujen oppilaista jo noin 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, ja heistä suurin osa on Itä – Helsingin kouluissa. Kun puhutaan maahanmuuttajaperheistä, monikulttuurisista perheistä, siirtolaisista, pakolaisista tai paluumuuttajista, tapahtuu väistämättä aina jonkin tason yleistämistä. Samalta alueelta tuulleet ihmiset saattavat muodostaa hyvinkin heterogeenisen ryhmän erilaisine maahanmuuttosyineen ja lähtökohtineen Monikulttuurisuusajattelussa lähdetään siitä oletuksesta, että kulttuurinen identiteetti saa näkyä ja sitä voi ilmaista. On tähdellistä miettiä, miten koulu voi tukea ja vahvistaa lasten ja vanhempien kulttuurisia erityispiirteitä niin opetuksessa kuin koulun toimintakäytännöissäkin. Vanhemmat tarvitsevat tukea ja kannustusta koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön, suomalaiseen koulukulttuuriin perehtymiseen sekä lastensa koulunkäynnin tukemiseen. Välittämisen kulttuuri kouluissa Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lisääntyvä määrä ja sen myötä monikulttuurisuus tuovat uusia haasteita välittämisen kulttuurin kehittämiseen kouluissa. Koulun oppilashuollossa, kuten myös lastensuojelun parissa tarvitaan ymmärrystä monikulttuurisuuteen ja vähemmistöjen elämäntilanteisiin liittyvistä erityiskysymyksistä. Kouluympäristössä yhdenvertaisuus tarkoittaa oppilaan erilaisten tarpeiden huomioimista sekä koulun käytäntöjen ja perheen toimintakulttuurin yhteensovittamista. Kielenoppiminen ja ymmärtämisvaikeudet nähdään helposti vain tulokkaan ongelmana unohtaen, että yhteisymmärrys ja vuorovaikutuksen dialogisuus on kaikkien osapuolten vastuulla. Maahanmuuttajien opetuksen järjestämisessä on paljon kuntakohtaisia eroja Känkänen & Immonen-Oikkonen uskovat, että jos kouluilla olisi riittävät resurssit ja osaaminen monikulttuuriseen työhön, monia tilanteita voitaisiin hoitaa ilman lastensuojelun väliintuloa. Vaikeudet ja konfliktit eivät yleensä häviä itsestään, vaan tarvitaan erilaisia kehittämistoimia, rasismin vastaisuutta ja asennekasvatusta, jotta monikulttuurisuus voisi olla rikkaus myös koulun kasvuympäristössä. Perheiden aktivoimiseksi ja yhteistoiminnan lisäämiseksi on kokeiltu erilaisia yhteistyökäytänteitä. Toiminnalliset vanhempaintapahtumat on koettu yleensä myönteisinä ja vuorovaikutusta edistävinä. On tärkeää tulla nähdyksi ja ymmärretyksi uudessa ympäristössä. Suomalaisen valtaväestön suvaitsevaisuus, vieraanvaraisuus ja myötäelämisen taidot ovat väistämättä tulleet tarkemman punnituksen eteen. Opettajat tarvitsevat lisää valmiuksia monikulttuuritaustaisten oppilaiden opettamiseen. Kirjoittajien mukaan kodin ja koulun yhteistyön vaaliminen ja kehittäminen edellyttävät aktiivista vuorovaikutusta koulun henkilöstön ja vanhempien välillä. Opetuksen järjestäjä vastaa rakenteista ja linjauksista, mutta viime kädessä koulun rehtori ja opettajat vaikuttavat omalla toiminnallaan merkittävästi siihen, minkälaisen painoarvon kodin ja koulun välinen yhteistyö ja sen edistäminen koulussa saa. Kirjoittajien mielestä onnistuneen yhteistyön edellytyksenä on, että molemmat osapuolet tuntevat hyötyvänsä siitä. Yhteys koulun ja kodin välillä tulisi solmia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koulupolkua, jotta tämä yhteys säilyisi myös perusopetuksen ylempien vuosi luokkien haastavien nivelvaiheiden yli. Yhteistyön kehittämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena on vanhempien kuulluksi tuleminen. Maahanmuuttajataustaisilla vanhemmilla saattaa olla kuitenkin varsin erilaisia odotuksia koulunkäynnin suhteen, eteenkin jos lähtömaan koulun toimintakulttuuri on poikennut paljon suomalaisista käytännöistä. Myös koulun ja kodin välisen yhteistyön tarpeellisuutta voi olla vaikea ymmärtää, jos perhe ei ole sellaiseen aiemmin tottunut. Koulun yhtenä tehtävänä on kertoa vanhemmille koulujärjestelmän sisällöstä, vaatimuksista ja mahdollisuuksista sekä oppilaan asemasta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Tulkkipalvelun tulisi olla tarpeen vaatiessa aina mahdollista. Eritahtinen sopeutuminen yhteiskuntaan Vanhempien ja lasten eritahtinen sopeutuminen uuteen yhteiskuntaan saattaa kääntää myös vanhempien ja lasten roolit ja vastuut päälaelleen. Lapsuuden ja nuoruuden rajamaastossa sekä kahden tai useamman kulttuurin välissä oleminen aktivoi lapsella liittymiseen ja kuulumiseen liittyviä pohdintoja. Myös elämänhistorian rankat kokemukset – luopumiset, siirtymiset ja hylkäämiset – heijastuvat uusiin elämäntilanteisiin niitä pysyvästi sävyttäen. Monikulttuurinen ja – kielinen tausta voi olla lapselle ja nuorelle sekä rikkaus että ristiriitojen lähde. Hyvä kasvattaja tuntee ja hyväksyy itsensä, vain tuntemalla itsensä voi oppia tuntemaan muitakin. Aikuisen oma vahva itsetunto heijastuu lapseen. Itsetunnoltaan vahva aikuinen hyväksyy erilaisuuden ja sietää epävarmuutta. Hänen ei tällöin tarvitse turvautua rankaiseviin kasvatusmenetelmiin. Hän on kärsivällinen ja jaksaa kuunnella lapsia. Aikuisen oma roolimalli on tärkeä lapsen itsetunnon kannalta, sillä empaattinen itseensä luottava elämäntapa voidaan oppia vain toiselta. Monikulttuurisen koulun arki Tottumus vähentää rasismia ja epäilyä vieraita kulttuureja kohtaan. Kuitenkin suomalaiset koulut ovat erilaisia, toisissa on enemmän toisissa vähemmän maahanmuuttajia, aikuisia/lapsia/nuoria. Kaikille tulisi kuitenkin taata myönteinen koulutie. Monikulttuurisen koulun arki on haastavaa niin maahanmuuttajalle kuin kantaväestölle ja molempien on oltava valmiita sopeutumaan ja kyetä vastavuoroiseen vuorovaikutukseen. Tulisi myös muistaa, että maahanmuuttaja-oppilaiden itsetunto-ongelmilla voi olla ihan sama syntyalusta kuin suomalaisilla lapsilla ja niiden korjaamiseen käyvät samat metodit. Kun heikosti menestyvät oppilaat saadaan uskomaan, että heidän huonot kouluarvosanansa johtuvat yrittämisen eikä kyvyn puutteesta, heidän suorituksensa alkavat parantua. Itsetunnoltaan heikot oppilaat ovat tottuneet jatkuviin epäonnistumisiin ja tulkitsevat niiden johtuvan vähäisistä kyvyistä. Elisa Parikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Päivi Känkänen & Pirjo Immonen – Oikkonen 2009. Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä. Teoksessa: Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvonen & Salme Ahlström (toim.) 2009. Lapsiperheiden hyvinvointi.
Oikeanlainen osaaminen kuhunkin työhön, myös sosiaalityöhön
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kritisoi hallituksen rakenneohjelmaan kuuluvaa linjausta ottaa uuteen tarkasteluun kunnallisissa tehtävissä vaadittavat kelpoisuusehdot. Säännöksiä pitää tarkistaa vastaamaan tämän ajan vaatimuksia. Sosiaalipalveluissa on monia erilaisia tehtäviä ja sen mukaan pitää arvioida myös tehtävässä tarvittava osaaminen ja koulutusvaatimus. Esimerkiksi yhden vuoden hoiva-avustajan koulutus tuottaa osaamisen, jolla pystyy hoitamaan asiakastyön avustavia töitä, kuten vanhuksen tai vammaisen ulkoilutus ja arjen erilaisissa askareissa avustaminen, mutta tätäkin jotkut vastustavat. Ristimäki ja Talentia on juuttunut menneeseen ja perustelee kielteistä kantaansa vuoden 2005 kelpoisuuslain uudistamiseen mm. sillä kuinka paljon taistelua asia aikoinaan vaati. Yksi pieni sana nykyisessä kelpo-laissa tekee mahdottomaksi ammattikorkeakouluista valmistuvien sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden hyväksymisen päteviksi sosiaalityöhön: sana ”yliopistolliset” sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä yliopistolliset-sana lisättiin lakiin vasta eduskuntakäsittelyssä. Ilman tuota sanaa, olisi myös ammattikorkeakoulussa voinut suorittaa sosiaalityön pääaineopinnot osana alan AMK ja YAMK-tutkinnon tuottamaa oppimisjatkumoa. Syy, miksi Ristimäki ja Talentia vastustaa kelpo-lain päivittämistä, selviää hänen kolumnistaan (16.9.2013 Demokraatti). Pelätään, että lakiin tehtäisiin muutos, jolla erittäin suuresta työvoimapulasta kärsivään sosiaalityöhön vihdoinkin katsottaisiin päteväksi myös sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomi ylempi amk-tutkinnot. Pelko on tietenkin aiheellinen. On täysin perusteltua, että sosionomi ylempi amk-tutkinnon suorittaneet katsotaan päteviksi ja osaaviksi sosiaalityön erilaisiin tehtäviin. Kyse ei ole edes kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan samantasoisen ja yhtä pitkän saman alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamisen tunnustamisesta myös kelpo-laissa. Tutkinnon on voinut suorittaa vuodesta 2002 lähtien ja se on lailla vahvistettu ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi vuonna 2005. Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on tutkinnon suorittaneilla yhteensä 300 op, kuten yliopistoistakin valmistuvilla sosiaalityön maistereilla. Tämä kertyy yhteensä noin kuuden vuoden opiskelusta: ensin sosiaalialan AMK-tutkinto ja sitten YAMK-tutkinto. Lisäksi heillä on oltava vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua. Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. He myös pysyvät sosiaalialan töissä. Vuosittain valmistuu noin 140 opiskelijaa erityisestä sosiaalialan YAMK_-koulutusohjelmasta eri ammattikorkeakouluista. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat erittäin hyvin alalle järjestöihin, valtiolle, yksityisiin yrityksiin ja lisääntyvästi myös kuntiin mm. esimiestehtäviin. Kunnissa on huomattu heidän hyvä osaamisensa. Osa heistä työskentelee myös epäpätevänä määräaikaisena sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön hivenen helpottuisi, kun heidän pätevyytensä tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. Tämä olisi myös sosiaalialan asiakkaiden etu. Sosiaalityössä tarvitaan erilaista osaamista. Päivähoito on hyvä esimerkki, jossa lastentarhanopettajan pätevyyden voi saada suorittamalla yliopiston kasvatustieteen kandin tutkinnon tai ammattikorkeakoulun sosiaalialan alemman korkeakoulututkinnon. Ristimäki voisi tarkistaa myös mitä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmiin sisältyy. Nimenomaan ammattikorkeakouluissa saadaan vahva osaaminen asiakastyön toimintakäytäntöjen uudistamiseen sekä asiakastyön johtamiseen ja kehittämiseen. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalityöntekijä ja hallintotieteiden tohtori Tämä artikkeli on julkaistu 25.9.2013 lyhennettynä päivälehti Demokraatissa.
Mikä auttaa lapsia ja nuoria?
Viime aikoina otsikoihin ja keskusteluun on noussut nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi sekä sen ehkäisy. Viime vuosien koulusurmat ja ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua kaikkialla siitä, mikä tämän päivän nuoria vaivaa ja miten heitä voidaan auttaa. Etenkin viime kuukausina on esille noussut lasten ja nuorten väkivaltainen aiempaa uhmakkaampi käytös esimerkiksi kouluissa. Me ammattilaiset olemme ehkä enemmän miettineet, miten huonosti voivia nuoria voisi auttaa ajoissa ja paremmin. Aihe koskettaa meitä erityisesti siksi, että työskentelemme lasten ja nuorten parissa, joilla on mielenterveysongelmia ja suuria vaikeuksia elämänhallinnassa ja vaara syrjäytyä ilman riittävää tukea. Omassa työssämme olemme usein kokeneet myös riittämättömyyttä; omat taidot ja resurssit eivät riitä auttamaan asiakkaita. Toisaalta ei ole aina saatavilla palveluita, joihin lapsia ja nuoria ohjata saamaan tarvitsemaansa apua. Huolta aiheuttaa myös se, että vanhemmat ja perheet kokonaisuudessaan jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Lastensuojelu kriisissä Samaan aikaan nuorten syrjäytymiskeskustelun kanssa käydään keskustelua lastensuojelun kriisistä. Vuonna 2012valtiontalouden tarkistusviraston (VTV) laatima tarkastuskertomus antaa huonot arvosanat lastensuojelulle. VTV selvitti, miten lapsen etu toteutuu lastensuojelussa sekä saavatko lapset ja perheet tarvitsemiaan palveluita. Tulos oli se, että parannettavaa, ongelmia ja kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta lastensuojelun osa-alueilta. Lapsen etu toteutuu tutkimuksen mukaan vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Lisäksi palveluiden saatavuudessa on tutkimuksen mukaan kehitettävää, esim. psykiatrista hoitoa ei saada tarvetta vastaavasti. Tarkastuskertomuksen esille nostamat ongelmat ja puutteet eivät ole uutisia lastensuojelutyötä tekeville, eivät myöskään meille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat jatkuvasti taistella riittämättömyyden tunteen kanssa, kun asiakasperheitä on liikaa. Sijaishuollon sijoituspaikkaa valitessa valitettavan usein taloudellisuus ja byrokratia ratkaisevat sijoituspaikan. Lapsen etu ei toteudu. Tämä on valitettavaa, koska lapsen edun mukainen sijaishuolto on myös taloudellisin vaihtoehto, jos sopivan hoidon avulla voidaan välttää myöhemmin riittämättömästä hoidosta koituvat kustannukset. Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa Lapset ja nuoret, jotka kipeästi ovat psykiatrisen avun tarpeessa jonottavat pitkään saadakseen tarvitsemaansa apua. Kunnilla ei ole tarjota apua perheille, varsinkaan jos ongelmat eivät ole vielä niin suuria. Yksinkertaisesti palvelut ja ihmiset eivät kohtaa ja kun kohtaavat, ongelmat ovat usein jo suuria. Uskomme, että palveluita kehittämällä perheiden tarpeita vastaavaksi, saataisiin jo paljon aikaan. Lupaavaa on se, että sosiaalihuoltolain uudistamisessa tähdätään juurikin siihen, että se vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada oikeanlaisia palveluita oikea-aikaisesti. Tarvitaan moniammatillista osaamista Mielestämme pelkkä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lisääminen ei auta vaan tarvitaan moniammatillista osaamista enemmän. Työntekijöitä ja osaamista on saatava kentälle ja käytännön työhön; neuvoloihin, päiväkoteihin, kouluihin, ihmisten koteihin auttamaan perheiden arjessa ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä kohtaamaan lapsia ja nuoria. THL:n ja Opetushallituksen elokuussa 2012 järjestämässä seminaarissa käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, keinoista ja syistäkin syrjäytymiseen. Seminaarissa todettiin, että nuorten syrjäytyminen on periaatteessa ehkäistävissä, kunhan eri tahot kantavat riittävää huolta lasten ja nuorten elämästä ja kukin ammattilainen kantaa vastuunsa lapsen, nuoren ja hänen vanhempiensa tarvitseman tuen tarjoamisesta yhteistoiminnassa muiden kanssa. THL:n pääjohtaja Pekka Puska korosti seminaarissa ,että pohjimmiltaan on kysymys suomalaisen yhteiskunnan yleisistä asenteista mutta myös julkinen palvelujärjestelmä voi tehdä paljon. Olemme samaa mieltä ja ainakin kaikkien ammattilaisten, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa on muutettava asenteitaan ja tapaansa kohdata nuori työssään kokonaisvaltaisesti. Mielestämme tarvitaan lisäkoulutusta mm. opettajille. Myös yleisten asenteiden on muututtava yhteiskunnassa. Yhteiskunta painottaa liikaa suoritus – ja yksilökeskeisyyttä. Toisaalta myös ihmisen yksityisyyttä kunnioitetaan liikaa eikä uskalleta kysyä lähellä olevalta, miten tämä voi tai puuttua tämän elämään ja esim. hakea hänelle apua. Katri ja Sari, Sosionomi (Ylempi amk) opiskelijoita Lisätietoa Sosiaalihuoltolain uudistamisella oikea-aikaista tukea THL:n ja Opetushallituksen seminaari elokuu 2012
Vastaavan koulukuraattorin kelpoisuus uudessa oppilashuoltolakiehdotuksessa
Hallitus on tehnyt lakiesityksen oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi. Laki pyrkii parantamaan koululaisen ja opiskelijan oppilashuoltopalveluja. Kommentoin tässä vain esityksen yhtä asiaa. Hallituksen esityksen mukaan kuntien tehtävänä olisi jatkossa järjestää myös vastaavan kuraattorin palvelut. Tehtävä on kunnille uusi ja tehtävän hoitaminen edellyttäisi nykyisen kelpoisuuslain mukaista sosiaalityöntekijän tutkintoa. Ja kuten tiedämme sosiaalityöntekijöistä on suuri pula kunnissa. On myös eriskummallista, että kelpoisuutta tällaiseen tehtävään ei olisi esim. sosionomi (Ylempi amk) -tutkinnolla. Tälläkin hetkellä ylempi amk-tutkintoa opiskelee useita jo nyt koulukuraattorin tehtävissä toimivia sosionomeja, jotka eivät siis olisi edes ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeenkään päteviä toimimaan vastaavan kuraattorin tehtävässä. Osaamista heillä siihen varmasti on ja motiivi kehittää kuraattorityötä. Yleensä he tekevät myös opinnäytetyönsä kuraattorin tehtäväalueisiin liittyen. He ovat jo tällä hetkellä erittäin hyviä koulun sosiaalityön asiantuntijoita. Miksi tässäkään ei haluta tunnustaa sosionomi ylempi amk- tutkinnon suorittaneiden osaamista koulun sosiaalityön tehtäviin? Sirkka Rousu, sosionomi ylempi amk-tutkinnon yliopettaja
Sosiaalialan työntekijä – yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeustaistelija!
Ammattietiikka työntekijän tukena Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ammattieettinen lautakunta on laatinut sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Ohjeisto perustuu kansainvälisen sosiaalityöntekijäjärjestö IFSW:n eettiseen ohjeistoon. Ohjeet tukevat ammatti-identiteettiä ja niiden avulla voidaan tehdä tunnetuksi ammatillisuuden periaatteita. Ammattietiikka ei ole yleviä sanoja ja arjen yläpuolelle nousevaa retoriikkaa, vaan ne puhuttelevat minua sosiaalialan työntekijänä, mutta myös kansalaisena nyky-Suomessa ja laajemmin muuttuvassa maailmassa. Kun pysähdyn pohtimaan eettisten ohjeiden todellista merkitystä ja siirrän ne käytännön työtilanteisiin, löydän vastauksia perimmäiseen kysymykseen miksi teen tätä työtä ja mikä sen merkitys on. Tämä lisää työssä jaksamistani ja hyvinvointiani. Toisaalta eettisten ohjeiden ja arkitodellisuuden yhteentörmäys voi joskus aiheuttaa turhautumista ja uuvuttaa. Niin tai näin, yhteiset eettiset ohjeet viestivät mielestäni sosiaalialan kehittyneisyydestä ja pyrkimyksestä tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen mukaiseen yhteiskuntaan. Eettiset ohjeet ja arki Eettisten ohjeiden keskiössä ovat ihmisoikeuksiin, ihmiselämän arvokkuuteen ja ihmisarvoon liittyvät periaatteet. Tarkastelen muutamia eettisiä toimintaperiaatteita ja niiden toteutumista arjen työtilanteissani aikuisten asiakkaiden parissa ohjaavassa koulutuksessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Itsemääräämisoikeus Ammattilaisen on omista arvoistaan ja elämänvalinnoistaan riippumatta kunnioitettava ja edistettävä asiakkaansa oikeutta tehdä omat valintansa edellyttäen, että tämä ei uhkaa muiden oikeuksia tai oikeutettuja etuja. Täysivaltainen asiakas on vastuussa omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. (Talentia 2005) Oma näkemykseni asiakkaalle soveltuvasta ratkaisusta on usein ristiriidassa asiakkaan näkemyksen kanssa. Asiakas saattaa haluta työharjoittelun avulla kokeilla alaa, joka ei sovellu hänen terveydentilalleen tai ei edistä hänen työllistymistään. Toisaalta, yrittämisen ja erehtymisen kautta voi tapahtua oppimista, joka kehittää itsetuntemusta ja lisää hallinnan tunnetta. Osallistumisoikeus Ammattilaisen on edistettävä asiakkaansa sen kaltaista osallisuutta, joka lisää hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa elämäänsä koskeviin päätöksiin ja toimiin. (Talentia 2005) Ohjaavan koulutus ja kuntoutustoiminta perustuu vahvasti tälle eettiselle toimintaperiaatteelle. Osallistumisoikeus konkretisoituu varsinkin vammaisten henkilöiden kohdalla. Työnteon, koulutuksen, itsenäisen asumisen ja vapaa-ajan mahdollistaminen kaikille on tärkeä ihmisoikeuskysymys. Joskus aloitetaan pienin askelin; nuoren asiakkaan omat verkkopankkitunnukset tai opiskeluun tarvittavat apuvälineet edistävät molemmat asiakkaan osallisuutta. Oikeus tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti Ammattilaisen on pyrittävä ottamaan huomioon asiakkaansa kaikki elämänalueet ja kohtaamaan hänet paitsi yksilönä myös osana perhettään sekä osana ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. (Talentia 2005) Myös tämä toimintaperiaate on mukana päivittäisessä työssäni. Esimerkiksi asiakkaan ammatillista suunnitelmaa laadittaessa pyritään huomioimaan tämän perhetilanne ja muut työllistymiseen vaikuttavat asiat; millainen työaika soveltuu pienten lasten vanhemmalle, entä millaista tukea työnantaja voi saada osatyökykyisen henkilön palkkakustannuksiin? Aloittakaamme keskustelu! Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet ovat siirrettävissä moneen toimintaan, työskenneltiinpä sitten päiväkodissa, ikääntyneiden parissa, aikuisten psykososiaalisessa ohjaustyössä tai vammaistyössä. Jokaisen sosiaalialalla työskentelevän tulisi pohtia eettisiä näkökulmia arjessaan. Niistä pitäisi keskustella työpaikoilla, työn ohessa, kehityskeskusteluissa ja kahvitauoilla. Muuttuvassa maailmassa ja pirstaloituneissa toimintaympäristöissä tulee palata perusasioiden äärelle; mistä on ihmisyydessä kyse ja miten voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta yhdessä. Mahtipontista ja naiivia ehkä, mutta sosiaalialan työntekijänä haluan ottaa ensimmäisen askeleen. Tuletko mukaan? Kaisa Priiki, sosionomi (Ylempi amk) -opiskelija Lisätietoa Raunio, Kyösti 2009: Olennainen sosiaalityö: Luku 3: Sosiaalityön arvot ja etiikka. Helsinki: Gaudeamus University Press. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Ammattieettiset ohjeet. Arki, arvot, elämä.
Ajatuksia palvelukulttuurin muutostarpeista
Ihmisen onni ja muuttuva maailmamme Ihmisen onnellisuus on kiinni hyvästä tuurista ja sattumasta, niin kuin rulettipelissäkin. Kuitenkin, mielestäni tärkeintä onnessa ei ole onni sinänsä, vaan hetki, jolloin sen kokee. Lasten ja perheiden onnen etsimisen tarve ei ole muuttunut mihinkään vuosien saatossa, mutta ihmisten elämänkenttä on muuttunut, ja se on ollut voimakkaassakin muutoksessa viime vuosina. Kodin ihmissuhteet, perheiden verkostot ja yhteydenpitokulttuuri ovat olleet muutoksen kourissa. Myös julkisen sektorin palvelutuotanto on ollut muutosliikkeessä peruspalveluiden tuottamisesta palveluihin, jotka edellyttävät erikoisosaamista. Hölmöläisten hommaako? Julkisalan sosiaali- ja terveyspalvelualalla on vallinnut sektorijakoinen asiantuntija- ja ongelmakeskeinen työorientaatio, joka on pyrkinyt tuottamaan hyvinvointia satavuotisen historiansa aikana tehdasmaisella palveluiden tuotantonäkökulmalla. Tosin, aivan viimevuosina on sektorijakoisuuden rinnalle tuotu mm. tilaus/tuotanto -organisaatiota ja elämänkaarimallia julkisen sektorin organisaatiomalliksi. On mielenkiintoista nähdä, toimiiko nuo uudet tuulahdukset kuntarakenteessa, vai työllistävätkö virkamiehet vain toinen toisiaan? Hölmöläisten hommaako? Jokatapauksessa sektorirakenteisessa organisaatioissa on ollut haastavaa toteuttaa työntekijäverkostojen rajojen ylityksiä ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Pulmat eivät ole liittyneet pelkästään resursseihin, lainsäädäntöön tai yhteistyön toteuttamiseen liittyviin näkökohtiin. Näiden lisäksi haasteena on ollut myös, kuinka saada asiakkaan omat verkostot mukaan yhteistoimintaan. Tulevaisuuden menestystekijät ja työkulttuurin muutostarve kuntapalveluissa Näyttää siltä, että palvelujärjestelmän kyky toimia hyvinvointia lisäävällä tavalla puuttumisen paikoissa kasvaa tulevaisuudessa. Työssä korostuu oikea-aikaisuus, yhteistyö, sekä tuen ja kontrollin sopivan balanssin löytäminen. Kuinka hyvin pystymme tulevaisuudessa vastaamaan tämän ajan tuomiin haasteisiin, on ratkaiseva menestystekijä kuntapalveluissa. Nykyinen tilanne on luonut tarpeen palveluiden kehittämiseen dialogiseen suuntaan. Yhteistyön tunnustelu, varhainen tukeminen ja puuttuminenkin, edellyttävät yhteyden syntymistä työntekijän ja asiakkaan vuorovaikutustilanteissa. Kuinka huolta käsitellään ja kuinka huolesta puhutaan? Vuorovaikutuksen onnistuminen on asiakastilanteen jatkon edistymisen kannalta merkityksellistä. On siis syntynyt tarve kouluttaa hyvinvointiammattilaisia dialogiseen työkulttuuriin. Juurruttamisen haasteet ja voimaannuttava työote Palvelujärjestelmämme kykyä vastata nykyisiin haasteisiin tulee kehittää pitkäjänteisesti ja prosessimaisesti. Projekteina toteutetut palveluiden ja hyvinvoinnin kehittämiset eivät ole ottaneet juurtuakseen arjen työkäytäntöihin. Palvelukulttuuriimme ja työorientaatioomme kohdistuu muutostarpeita, joista ainakin seuraava listaus antaa ajattelemisen aihetta: Tarve siirtyä ongelmakeskeisyydestä voimavarasuuntautuneeseen työotteeseen, tarve siirtyä dialogiseen palveluun, tarve siirtyä yksin työskentelystä verkostomaiseen työskentelyyn ja yhdessä tekemiseen, asioiden käsittelytapaan liittyvä muutostarve; esimerkiksi asiakkaan asioiden käsittely ilman asiakkaan läsnäoloa tai suostumusta, vain perustellusta syystä tai poikkeustapauksessa. Ja lopuksi vielä, oman toiminnan muuntelumahdollisuuksien tarve. Loppupeleissä vain omaa toimintaansa tai elämäänsä voi muuttaa. Jukka, sosionomi (Ylempi amk) -opiskelija
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto