Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Kirjoitin viime blogissani siitä, että jos nuoret pääsisivät yksityisten terapia-palveluiden piiriin, eli saisivat rahallista tukea mielenterveys-ongelmien hoitamiseen, saataisiin Suomessa vähennettyä nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä. Olen yhä samaa mieltä, mutta lisäisin vielä, että jos nuoret saisivat apua edes kunnalliselta puolelta, niin sekin kannattelisi jo pitkään. Olen vain huomannut, että kunnalliselle puolellekin pääsyyn vaaditaan nuorelta itseltä kovaa duunia. Nuori menee lääkärille ja valittaa masennusta sekä jaksamattomuutta. Lääkäri kuuntelee ja tyrkkää käteen numeron, mistä voi varata ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Soittoaika on tietysti yhden tunnin päivässä ja soittaminen vaatii puheaikaa sekä motivaatiota, mitä jaksamattomalla nuorella ei ole. Näin tämä hyvä ele jää usein käyttämättä. Olenkin miettinyt, miksi lääkäri ei voisi suoraan tehdä ”lähetettä” hoitajalle nuoren ollessa paikalla tai miksei aikoja voi varata netissä, kun siellä nuoret pyörivät muutenkin.  Onneksi nyt on sentään tulleet nämä takaisin soittojärjestelmät, jolloin vaaditaan vaan nuorelta itseltä motivaatiota soittaa ja antaa oma numeronsa, niin soitetaan takaisin. Ymmärrän kyllä, että Suomessa on monin paikoin resurssipula työntekijöistä, mutta olen kyllä sitä mieltä, että osaltaan siinä on tekemällä tehtyä kiirettä. Joissakin työpaikoissa se on mantra jota hoetaan, että itsekin aletaan uskoa sitä.  Moniko meistä sosiaalialankin työntekijöistä voi myöntää hengailevansa facebookissa työpäivän aikana? Mitä jos sekin aika käytettäisiin asiakkaan asioiden hoitamiseen ja tukemiseen? Ollessani kesäsijaisena lastensuojelun laitoksessa sain konkreettisesti huomata, että työntekijät viettävät aikaansa ennemmin tietokoneella, kuin lasten kanssa vaikka leffaa katsellen. Nimittäin ollessani yksin työvuorossa vuokrasimme lasten kanssa leffoja ja lapset halusivat varmistaa, että katsonhan ne heidän kanssaan.  Ihmettelin ääneen, että totta kai katson - miksi en katsoisi. Lisäsin kyllä, että jos tulee tärkeitä työasioita hoidettavaksi, joudun hetkeksi poistumaan, mutta muuten kyllä katson ne heidän kanssaan. Lapset totesivat siihen, että ei täällä aikuiset katsele heidän kanssaan leffoja, vaan ne viettää aikaa kanslian koneella facebookissa. Tämä asia sai minut ihmettelemään meidän aikuisten etiikkaa ja sitä, eikö lapsen tarkkanäköisyyttä huomata. Toisaalta tämä teki minut myös hyvin surulliseksi, koska lasten äänessä kuului tarve saada olla aikuisen kanssa vaikkakin vain leffaa katsellen. Eikö lähellä olemista ja yhdessä kokemista katsota tarpeelliseksi? Toinen esimerkki resurssien tuhlauksesta on mielestäni se, että viimeisimmässä työpaikassani skanneri ei toiminut, mikä tarkoitti sitä, että lastensuojeluilmoitukset piti siirtää käsin tietojärjestelmään. Eihän siinä mitään, jos tekstiä oli muutama rivi mutta usein sitä oli sivu tolkulla ja ainekin minulta meni kaksi tuntia kolmen sivun kirjoittamiseen.  Ihmetellessäni tätä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien resurssien tuhlausta, sanottiin, että skanneri/kone ei ollut koskaan toiminut, kun siitä puuttui joitakin säätöjä ja kukaan ei ollut ottanut asiakseen hoitaa asiaa loppuun. En halua näillä esimerkeillä syyllistää ketään ja ymmärrän, että työpäivässä on tarpeellista pitää myös taukoja, jolloin voi tehdä ”vähemmän” tärkeitä asioita eli olla facebookissa. Mutta voiko silloin huudella, että ei ole esimerkiksi resursseja soittaa vaikka yhtä puhelua nuoren puolesta, jos se edesauttaisi nuoren kuntoutumista sekä mahdollista työllistymistä tulevaisuudessa. Voiko nuori vaatia, että häntä kuullaan ja hänen asiansa hoidetaan loppuun? Nimimerkki Milla, sosionomi Ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Kelan korvaamasta psykoterapiasta

Aamujunassa Metron tekstiviestipalstaa lukiessa nuorten pahoinvointi on yleinen keskustelunaihe. Tämä keskustelu on selkeästi heijastusta myös siitä, minkälaista kuvaa mediassa osittain annetaan.  Sosiaalialalla työskennellessä ei itsekään aina saa oikeanlaista kuvaa suomalaisten nuorten tilanteesta, vaan se voi vääristyä. Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi ry kokoaa kahden vuoden välein ”Nuorista Suomessa” - julkaisun. Julkaisu antaa selkeätä informaatiota suomalaisista nuorista, heidän elinolois­taan ja asemastaan. Raportti julkaistaan kahden vuoden välein ja se on ajankohtaisiin nuoria koskeviin tutkimuksiin pohjautuva. Ensimmäinen sarjaan kuuluva raportti on laadittu vuonna 2001 ja tuorein on vuodelta 2012. Viimevuosien trendi on, että nuorista enemmistön hyvinvointi on kasvanut.  Laiskoiksi Suomen nuoria ei oikein voida katsoa, kiinnostus työhön ja koulutukseen ovat tilastojen valossa korkealla tasolla, niin kuin edellisissäkin Allianssin koonneissa.  Kahdella kolmesta nuoresta on vaativan koulunkäynnin lisäksi jokin harrastus. Kaksi viidestä nuoresta olisi valmis lähtemään mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos siihen on tilaisuus. Myös terveyteen liittyvä toiminta on kohentunut viimevuosina. Tupakoimattomien nuorten osuus on kasvanut selvästi 2000-luvun aikana. Nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on vähentynyt vuosituhannen taitteesta sekä peruskoululaisilla että lukiolaisilla. Täysin raittiiden nuorten osuus on sekin kasvanut. Kaiken kaikkeaan Suomen jalot nuoret ovat fyysisesti terveitä ja 15–24-vuotiaista yli 80 prosenttia kokee terveydentilansa hyväksi. Myös elinolosuhteet, kuten taloudelliset puitteet ja suhteet vanhempien kanssa ovat valtaosalla hyvät ja turvalliset. Kyllä, keskimäärin Suomen nuoriso voi entistä paremmin ja korkeatasoinen opetus- nuoriso- ja kasvatustyö tuottaa tulosta. Haasteena onkin, että verrattain pieni osa voi huonosti, mutta kuilu huonosti voivien ja tilastoissa hyvin voiviksi katsottujen nuorien välillä kasvaa. Vuoden 2011 lopussa 16–29-vuotiaita oli vajaa 950 000, tästä noin 50 000 katsotaan henkilöiksi, jotka eivät kykene toimimaan aktiivisina toimijoina yhteiskunnan tyypillisissä toiminnoissa, kuten opiskelussa tai työelämässä. Tämä noin 5 % nuorista katsotaan siis syrjäytyneiksi. Vähemmän mukavaa luettavaa Allianssi raportissa on myös se, että mielenterveysongelmien takia eläkkeelle siirtyy enemmän nuoria kuin koskaan, kannabiksen käyttö on lisääntynyt ja nuorisotyöttömyys kasvanut. Ulkopuolisuus ja työttömyys siirtyvät ainakin osittain sukupolvelta seuraavalle ja vanhempien alkoholinkäyttö aiheuttaa haittoja joka neljännelle suomalaisnuorelle. Selkeästi suurimmalla osalla nuorista kuitenkin asiat luistavat siis hyvin ja heillä on energiaa suorittaa opintonsa ja päästä työelämään. Nuorten, joilla on voimia ja keinoja hoitaa opintonsa ja työelämänsä riittävällä tasolla, tulisi toimia ikään kuin tienavaajina sekä ryhmähengen ylläpitäjinä. Kaikkien ei tarvitse tehdä yhtä paljon, eikä osata yhtä paljon. Yhteiskunnassa täytyy olla tilaa erityyppisille tekijöille eikä syrjään jättäminen ei ole perusteltua milloinkaan. Olemme seuranneet mediassa Tukholman vakavia, reilusti ylimeneviä nuorten ”mielenilmauksia”, - isoja mellakoita. Tukholmassa nuorten tulo-, koulutus- ja työttömyyserot ovat alueittain suurempia kuin Suomen pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi mellakoiden ytimenä olleen Husbyn kaupunginosan työttömyys on kaksi prosenttiyksikköä isompi kuin Tukholmassa keskimäärin. Tukholmassa nuorten välinen kuilu koulujen ja kaupunginosien välillä on syvä ja ylisukupolvista. Selkeästi alueille keskittynyt syrjäytyminen ei ole suomessa näin ilmeistä, eikä sitä saa näin pahaksi päästää. Jos nämä noin 50 000 syrjäytyneeksi katsottua nuorta sijoittuu enenemässä määrin samoille alueille, ei positiivista sosiaalista nostetta pääse syntymään ja syrjäytyminen syvenee. Vastuu lähimmäisestä ei keskity pelkästään aikuisikään, vaan myös nuoria tulee auttaa ymmärtämään mitä lähimmäisestä huolehtiminen on. Tätä asiaa voidaan edesauttaa hyvällä integraatiopolitiikalla, monimuotoisilla opetusryhmillä ja työvoimapoliittisella toiminnalla. On syytä tukea aivan junnusta asti myös harrastustoiminnassa ”kaikki osallistuu” – tyyppistä toimintaa. Meidän, nuoria koskevien asioiden kanssa työskentelevien ei pitäisi tyytyä vaan rypemään ajatuksessa, että nuorten haasteet lisääntyvät. On syytä miettiä, miten saattaa sitä energiaa ja paloa mitä suurimmalla osalla nuorista on, myös niihin viiteen prosenttiin. Tässä viidessä prosentissa on valtavasti potentiaalia, piilossa olevaa osaamista ja lahjakuutta sekä purkamatonta energiaa. Kuinka saadaan se ilo ja energia esiin? Johannes Saarinen Kirjoittaja toimii nuorten työpajatoiminnassa työpajakuraattorina ja opiskelee sosionomin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.

blogin aihe muotoutui mielessäni asioista, joita olen ihmetellyt nyky-yhteiskunnassa ja joita olen seuraillut mediasta. Aluksi voisin kuitenkin kertoa jotakin itsestäni, niin lukijana tiedät mistä ajatukseni ja näkemykseni tulevat. Olen tehnyt vuosia töitä lastensuojelussa, vastaanotto- ja arviointilaitoksessa pääkaupunkiseudulla, valmistuttuani sosionomiksi vuonna 2001. Vuosien työskentelyn jälkeen, minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla sijaisuutta sosiaaliohjaajana kuntouttavassa työtoiminnassa. Kuntouttavassa työtoiminnassa ollessani toimin muun muassa ryhmänohjaajana nuorille työttömille. Ryhmä toimi pilottina eikä sille ollut määriteltyä prosessikuvausta. Ryhmän tarkoituksena oli kartoittaa nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ja antaa uusia näköaloja nuorten arkeen sekä tukea heitä elämänhallinnassa. Työskennellessäni nuorten kanssa huomasin, että monelle heistä tuotti vaikeuksia sitoutua kahdesti viikossa neljä tuntia kestävään ryhmätoimintaan. Ryhmän toimintaan kuului myös yksilöhaastatteluja ja näissä haastatteluissa tuli ilmi, että monella nuorella oli diagnosoitu masennus. Osalla oli lisäksi päihteiden tai muiden riippuvuuksien kanssa ongelmia masennuksen lisäksi. Nuori saa diagnoosin ja masennuslääkkeet mutta ei terapiaa. Luin Pekka Saurin kirjoituksen siitä, että terapiakorvauksia ei ole nostettu Suomessa kahteen vuosikymmeneen. Kelalta saa korvauksena 37€ kerrasta ja terapiakäynti maksaa yleensä 60-80€. Miten kukaan pystyy maksamaan sen työttömyyskorvauksista tai toimeentulosta? Ihmisen pitäisi pystyä käymään töissä saadakseen maksettua terapian, mutta kolikon toinen puoli on se, että jos ihminen on työkykyinen, ei Kela korvaa terapiaa. Minua itseäni ihmetyttää se, että on laskettu kokonaiskustannus sille, jos nuori eläköityy. Silloin puhutaan 1,2 miljoonan menetyksestä yhteiskunnalle. Miten paljon vähemmällä päästäisiin, jos nuoret aikuiset saisivat terapiaa ja näin heidän ei ”tarvitsisi” jäädä eläkkeelle, vaan he pystyisivät osallistumaan työelämään. Voisin ajatella, että tämä toisi myös nuoren elämään voimaatumista. En usko, että kukaan valitsee tarkoituksella masennusta tai päihteiden käyttöä. Työssä oleminen tuo elämään vakautta ja sosiaalisia kontakteja. Tilastot kertovat, että vuonna 2011 jäi 2 044 alle 30-vuotiasta nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. (Kela) Mistä johtuu nuorten suuri määrä masennusta sairastavana? En tiedä pystyykö kukaan vastaamaan tuohon kysymykseen. Osa sanoo, että nuorilla on liikaa vaihtoehtoja tulevaisuutta miettiessä, osa taas on sitä mieltä, että nuoret ovat nykyisin pullamössöä. Osa taas on sitä mieltä, että kotoa saadut arvot ja työmoraali vaikuttuvat nuoren elämään. Sossusta saa rahaa liian helposti. Osaltaan tuo varmaan pitää paikkansa, sillä ainakin itse huomasin ryhmiä ohjatessa, että monilla nuorilla ei ollut edes halua osallistua työelämään. He saivat tarpeeseensa rahaa sossusta ja tulivat toimeen vähemmällä. Toisaalta taas osalle työnteko tai koulutus olisi ollut suuri asia, mutta ilman hyviä papereita tai kokemusta ei ollut mahdollista päästä mihinkään. Monet nuoret ovat ylisukupolvisia työttömiä ja ehkä juuri tämä on se asia missä muutoksen pitäisi tapahtua? Nuorten kanssa jutellessa tuli myös ilmi se, että totta kai tuo jatkuva jouten olo ja torjumiseksi tulo koulun tai työpaikkojen taholta vaikuttaa itsetuntoon ja aiheuttaa masennusta. Monella nuorella olikin lääkitys masennukseen. Mediassa on näinä päivinä ollut juttua siitä, myönnetäänkö lääkitystä liian heppoisesti ja mitkä ovat niiden sivuvaikutukset.  Voin todella uskoa sen, että lääkkeiden sivuvaikutuksilla on merkitys nuoren hyvinvointiin. Nuori ei itse sivuvaikutuksia välttämättä huomaa ja vanhemmat ovat vain tyytyväisiä, kun nuori ”syö” lääkettä masennukseen. Kauhistelin itse, kun luin alla olevaa artikkelia, että todellakin nuoren tila voi mennä huonompaan lääkkeiden aloittamisen jälkeen ja tähän kun lisätään päihteet, niin nuoren tila ei varmastikaan kohene. Artikkelissa kerrottiin, että serotoniinipohjaisten masennuslääkkeiden sivuvaikutuksena oleva aggressiivisuus lisääntyy päihteiden alaisena. Tähän asiaan ajankohtaisena on se, että monet viimeaikaisista kouluampujista ovat käyttäneet masennuslääkkeitä, joissa on ollut vahvoja sivuoireita. Itseäni, kohta kolmen lapsen äitinä, huolestuttaa se, että mitä jos huomaan omassa lapsessani huolen aiheita, mutta en saisi häntä terapiaan tai en pystyisi maksamaan sitä ja lapselleni vain työnnettäisiin masennuslääkettä toisensa perään. En tarkoita tällä sitä, että vastustan lääkkeiden syömistä vaan mielestäni lääkityksen ja terapian pitää kulkea käsikädessä toisiaan tukien. Tietenkään ei ole sanottua, että nuori jaksaisi käydä terapiassa tai ”kemia” terapeutin kanssa natsaisi, jotta terapiasta olisi merkittävää hyötyä. Lehdissä on myös ollut kommentteja, että masennuslääkkeitä määrätään hyvin helposti terveyskeskuksissa. Tästä olen aivan samaa mieltä, sillä ystäväni meni aikoinaan terveyskeskuslääkärille, kun oli väsynyt ja elämäntilanteessa tapahtunut isoja muutoksia mm. asumusero. Lääkäri oli ehdottanut ”hoidoksi” vain masennuslääkkeitä, joita ystäväni ei halunnut syödä. Tästä oli tullut ihan väittely heidän välillään ja ystäväni ihmetteli lääkärin asennetta. Psykiatrit sanovat, että masennuslääkkeitä määrätään ihan liikaa. Lopuksi laitan Kelan lukuja: Suomessa on 13 000 nuorta työkyvyttömyyseläkkellä. Heistä reilut 10 000 mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. Alle 30-vuotiaiden keskimääräinen kokonaiseläke on 708 euroa kuussa. Vuonna 2011 Kelasta maksettiin nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä noin 89 miljoonaa euroa. Eikö tässä tarttis tehrä jotakin? Milla, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK)-tutkintoa Blogissa viitatut lähteet Pekka Saurin kirjoitus  Masennuslääkkeitä nuorille: 1. artikkeli ja 2.artikkeli