Avainsana: Ehkäisevä lastensuojelu
Sosionomit näkyvämmäksi koulumaailmaan
Opinnäytetyömme prosessin aikana olemme paljon pohtineet sitä, minkä takia sosionomeja työskentelee Helsingin peruskouluissa vain muutamia ja minkä vuoksi projektiluonteiset kokeilut eivät saa jatkoa? Kartoitimme keväällä 2014 kouluja, joissa työskentelee kuraattorin lisäksi toinen sosiaalialan edustaja. Tämä osoittautui vaikeammaksi tehtäväksi kuin luulimme. Tällä hetkellä Helsingissä sosionomeja työskentelee muutamassa yksityisessä koulussa, mutta kunnallisen puolen kouluissa sosionomien edustus on melko suppea. Tämä tieto yllätti meidät, sillä näemme erittäin tärkeänä sosionomien työkenttänä nuorten luonnolliset kasvuympäristöt, kuten koulut. Mielestämme tärkeä kehittämisen kohde olisikin juurruttaa tämä työmuoto myös kunnan kouluihin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ silloin, kun ongelmia ei ole vielä syntynyt, olisi ensiarvoisen tärkeää. Aito kohtaaminen ja tulevaisuuteen tähtäävä työ olisi myös taloudellisesta näkökulmasta katsottuna kannattavaa. Talous tuntuu olevan tällä hetkellä yksi merkittävimpiä tekijöitä, joka vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja juurruttamiseen, niin eikö olisi edullisempaa panostaa ennaltaehkäisevään kuin korjaavaan työhön? Sosiaalialalla yleinen haaste on se, että työn arvoa on hankala mitata lyhyellä aikavälillä, sillä vaikutukset ihmisten kanssa tehtävässä työssä saattavat näkyä vasta vuosien päästä. Haluaisimme kuitenkin nostaa tarkasteluun kysymyksen; eikö ole edullisempaa palkata sosiaalialan ammattilainen kouluihin nuorten kasvun ja kehityksen tueksi, jotta voidaan ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja ajautumista muiden korjaavien palveluiden piiriin? Kuraattorilla liian monta rautaa tulessa Kuraattorit on palkattu kouluun vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin, joita oppilailla on. Helsingissä kunnan kouluissa yhdellä kuraattorilla voi olla monta koulua työkenttänä, jolloin yksilöllinen tai jalkautuva työ ja kaikkien apua tarvitsevien oppilaiden löytäminen on mahdotonta. Tällä hetkellä tunnutaan käytettävän enemmän energiaa kuraattorin pätevyysvaatimusten laatimiseen kuin siihen, että miten saataisiin enemmän sosiaalialan ammattilaisia kouluun töihin. Sosiaalialan ammattilaisia tarvittaisiin lisää vastaamaan kuraattorin työtaakkaan, ei missään tapauksessa kuraattorin tilalle. Palataankin ennaltaehkäisevän työn ydinkysymykseen, pitääkö tilanteen kriisiytyä ennen kuin apua on tarjolla? Rovaniemellä työskentelevä koulukuraattori Sirkka Veijonaho kertoo työhönsä liittyvistä huolenaiheista haastattelussaan Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa. Hän nostaa esille koulukuraattorin työn haasteeksi sen, jos tulevat muutokset vievät kuraattorin työkentän pois kouluilta. Veijonaho pitää huonona kehityssuuntana sitä, jos koulukuraattorien työt keskitetään niin, että yhdellä kuraattorilla on useamman koulun oppilaat asiakkaina ja työskentely kussakin koulussa rajoittuu muutamaan kertaan viikossa. (Ahonen 2014: 36.) Mielestämme Helsingissä tulisi kuunnella myös muiden kuntien koulujen kokemuksia toimivista käytännöistä, sillä eikö tämä Veijonahon esittämä huolenaihe kuulosta osittain jo Helsingissä olevalta mallilta? Kummalle pallo heitetään; opetusvirastolle vai sosiaali- ja terveysvirastolle? Moniammattillisen yhteistyön onnistumiseksi tarvittaisiin virastojen välistä sujuvaa yhteistyötä ja tiedon lisäämistä puolin ja toisin. Sosiaalialan ja opetusalan moniammatillista yhteistyötä tulisi tehdä jo varhaisessa vaiheessa, kun nuoren kasvun ja kehityksen turvaamiseksi tarvitaan kodin ulkopuolista tukea. Voiko sosionomien työkentän juurruttamisessa koulumaailmaan haasteena olla virastojen välinen byrokratia ja vanhat tottumukset. Opetusvirastossa keskitytään tietysti pääsääntöisesti opetukseen, niin kuin kuuluukin. Sosiaaliset ongelmat ja opetuksen ulkopuolella olevien sosiaalisten taitojen kasvattaminen kuuluvat sosiaalialan ammattilaisille, joten ehkä siirrämmekin katseen sosiaalivirastoon, miksi sosionomit eivät ole juurtuneet koulumaailmaan? Mitä muutoksia tulisi tehdä organisaatiotasolla, että opetusviraston tiloissa ja ympäristössä työskentelisi eri viraston alaisuudessa olevia työntekijöitä. Koemme, että sosiaali- ja opetusalan yhteistyötä tarvitaan ehdottomasti tulevaisuudessa. Markku Aunola ja Petteri Ora kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 16.8.2013) siitä, että lisävuosi koulussa ei yksinään ole vastaus nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Nuorten ongelmat eivät välttämättä enää rajoitu suoranaisesti oppimiseen tai sosiaaliseen ympäristöön, vaan ongelmat voivat olla laaja-alaisempia. Maili Malin kirjoittaa Lastensuojelun käsikirjassa kouluikäisten nuorten syrjäytymiseen ajavista vaiheista, joita ovat vaikeudet kotona, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä. Hälyttävin vaihe on Malinin mukaan se, että nuori keskeyttää koulun tai laiminlyö koulutehtäviä. Näihin vaiheisiin juuri sosionomi voisi puuttua. Sosionomin työkenttänä voisi olla koti ja sosiaalinen ympäristö kouluympäristön lisäksi, jotka jäävät varjoon kuraattorin työssä että opetustyössä. Haetaanko ratkaisua liian kaukaa asioihin, vai onko työmalli jo eri projektien kautta kehitetty? Kuten sanontakin kuuluu, ”ei pyörää kannata uudelleen keksiä”. Mitä toisimme sosionomeina koulumaailmaan lisää? Kävimme haastattelemassa eräässä yksityisessä koulussa kasvatusohjaajaa, sosionomia, joka toimi kuraattorin työparina. Haastattelussa ilmeni, että sosionomin työ koulussa on erittäin arvokasta. Hän työskentelee nuorten keskuudessa välitunneilla ja koulun lähiympäristössä, jolloin hän on helposti lähestyttävissä. Hän pystyy myös puuttumaan erilaisiin kahinoihin heti ja näkee kiusaamistilanteet helpommin kuin kuraattori, joka työskentelee pääsääntöisesti omassa työhuoneessa yksilökeskusteluiden merkeissä. Oppilaalla ei tarvitse olla valmiiksi ongelmaa, jotta hän voi jutella sosionomin kanssa. Nuorelle kuraattorin lähestyminen voi olla iso kynnys, koska kuraattorilla harvoin on aikaa jutella pelkkiä kuulumisia, vaan kuraattorin luokse mennään ja varataan ongelman kanssa aika. Eikö olisi tärkeää, että nuorilla olisi enemmän turvallisia aikuisia, suojaavia tekijöitä, heidän elämässään? Syrjäänvetäytyvät ja hiljaiset oppilaat olisi mielestämme tärkeä kenttä sosionomin työlle koulussa. Hiljaiset ja ujot nuoret eivät välttämättä uskalla hakea itse apua. Niin sanottu etsivä työ kouluympäristössä olisi tärkeä työkenttä, jossa sosionomin ammattitaito olisi omiaan ja nuorten ongelmia voitaisiin yrittää havaita jo varhaisessa vaiheessa. Mervi Juusola kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 17.1.2014) siitä, että nuoret eivät itsestään syrjäydy, vaan heidät syrjäytetään. Juusola kirjoittaa myös siitä, kun nuori ei jaksa enää nousta sängystä ylös. Silloin on jo paljon nuoren elämässä ja syrjäytymisprosessissa ehtinyt tapahtua. Sosionomin ammattitaidolla voitaisiin vastata myös osallisuuden lisäämisen, tukemisen ja vahvistamisen tärkeyteen. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolakihan myös painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä. Sosionomi voisi työllään yhdessä koulukuraattorin ja muun opetuspuolen henkilöstön kanssa vastata osallisuuden toteuttamisen tavoitteisiin. Osallisuuteen kasvetaan ja kasvatetaan (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Meidän sosiaalialan ammattilaisten tulisi viedä koulusosiaalityön tärkeyttä eteenpäin ja saada levitettyä sosiaalialan osaamista niihin ympäristöihin, jotka ovat ihmisille luonnollisia ja työkentät pääsisivät laajenemaan virastojen ulkopuolelle, sinne missä apua tarvitaan! Puhutaan kuitenkin lapsista, jolloin on ensiarvoisen tärkeää saada paljon tukea varhaisessa vaiheessa, jotta saa hyvät eväät elämään. Sosionomi (ylempi AMK) opiskelijat Jaana ja Niina Aiheeseen liittyviä blogipostauksia löytyy alla olevien linkkien alta: Vihreät OutiAlanko Lähteet Helsingin Sanomat 16.8.2013, Verkkojulkaisu. Helsingin Sanomat 17.1.2014. Verkkojulkaisu. Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Malin, Maili. Kouluikäiset ja ehkäisevä työ. Lastensuojelun käsikirja. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. Ahonen, Riitta 2014. Ammattina kohtaaminen. Talentia. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti. Helsinki: Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.
Poikien Talon sukupuolisensitiivinen työ lisää poikien hyvinvointia
Kalliolan Nuoret ry käynnisti keväällä 2011 nelivuotisen Poikien Talo-hankkeen. Se toteutetaan kumppanuushankkeena yhteistyössä Kalliolan Nuoret ry:n, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston, nuorisoasiainkeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen aikana on perustettu Poikien Talo ja luotu Poikien Talo – toimintamallia. Poikien Talo on uusi toimija sosiaalisen nuorisotyön kentällä. Se toimii julkisen ja kolmannen sektorin sekä sosiaali- ja nuorisotyön rajapinnoilla. Toiminta on ainutlaatuista Suomessa ja täyttää nyt palveluiden kentässä ollutta pojille suunnatun työn puutetta. Poikien Talon tavoitteena on tukea poikien kokonaisvaltaista kasvua jokaisen yksilölliset erityispiirteet ja -tarpeet huomioiden. Poikien Talon toiminnassa painottuu vahvasti sukupuolisensitiivinen työote, yhteisöllisyys sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Tämä kirjoitus perustuu Emma Rantasen ja Minna Sevónin 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Sukupuolisensitiivinen työ Poikien Talolla – Poikien ja nuorten miesten kokemuksia Poikien Talosta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Poikien Talolla käyvien poikien kokemuksia Poikien Talolla tehtävästä sukupuolisensitiivisestä työstä. Tarkastelimme työssämme millaiset asiat Poikien Talolla nousevat poikien kokemuksissa merkityksellisiksi ja millaista tukea pojat ovat Poikien Talolta saaneet. Lisäksi halusimme selvittää millaiseen palvelun tarpeeseen Poikien Talo on poikien mielestä vastannut. Sukupuolisensitiivisellä työotteella voidaan purkaa stereotypioita ja vahvistaa nuoren identiteettiä Sukupuolisensitiivisyys käsitteen on tieteelliseen keskusteluun tuonut kriittinen naistutkimus. Naistutkimuksen kentällä tehdyn tyttötutkimuksen kautta käsite on tullut myös osaksi nuorisotutkimusta. Eri tieteenalojen määritelmiä yhdistävänä tekijänä on sukupuolisensitiivisyyden näkeminen tasa-arvoa edistävänä ja perinteisiä sukupuolirooleja purkavana toimintana. Toimintana, jossa sukupuoli ei muodosta maailmaa kahtia jakavaa kategoriaa. Sukupuolisensitiivisen tyttö- ja poikatyön tavoitteena on vahvistaa tyttöjen ja poikien identiteettiä, sosiaalisia valmiuksia ja elämänhallintataitoja. Sukupuolisensitiivisyys (gender sensitivity) merkitsee herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset nuoren kasvamisessa. Sukupuolisensitiivisessä tyttö- ja poikatyössä tunnistetaan erilaisia tyttönä ja poikana olemisen tapoja, mutta ei uusinneta niitä kyseenalaistamatta. Työotteessa pyritään purkamaan, avaamaan ja laajentamaan sukupuolirooleja sekä sukupuolittuneita käyttäytymismalleja. (Anttonen, 2007: 18.) Sukupuolisensitiivisen työotteen keinoin rohkaistaan jokaista löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa, kuuntelemaan itseään, ja olemaan rohkeasti sellainen kuin itse on. Samalla pyritään vahvistamaan kykyjä ja taitoja olla yhdessä muiden kanssa ja tarjoamaan mahdollisuus olla osa yhteisöä. Sukupuolisensitiiviseen työotteeseen sisältyy työntekijän omien arvojen ja normien tunnistaminen ja reflektoiminen. Sukupuolisensitiivinen työote edellyttää työntekijältä oman ajattelun ja sukupuolirooleihin liittyvien käsitysten tiedostamista sekä omaa toimintaa ohjaavien stereotypioiden kriittistä tarkastelua. ( Poikien Talo, 2014.) 2000-luvulle saakka sukupuolisensitiivistä nuorisotyötä tehtiin pääasiassa tyttöjen parissa. Myös sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tutkimusta on tehty lähinnä kohdistaen huomio tyttöihin. Kriittisen mies- ja poikatutkimuksen myötä sukupuolisensitiivinen työote on laajentunut koskemaan myös poikia ja miehiä. (Suomen setlementtiliitto, 2014.) Turvallisessa yhteisössä syntyy monenlaista hyvää Opinnäytetyömme tulosten perusteella voidaan sanoa Poikien Talon sukupuolisensitiivisen työn vaikuttaneen poikien elämään hyvin positiivisella tavalla ja tuonut siihen toivottua muutosta. Poikien Talolla pojat olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja pystyneet rakentamaan vahvempaa identiteettiä, kehittämään sosiaalisia taitojaan ja oppineet uusia elämänhallinnan keinoja. Poikien Talon toiminnassa he olivat saaneet myönteisiä kokemuksia ryhmään kuulumisesta sekä vertaissuhteista ja luoneet luottamuksellisia suhteita aikuisiin. Sukupuolisensitiivisen työn yksi elementti, sukupuolieriytetty työ, ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jotta sukupuolisensitiivisyys voisi toteutua. Pojille ohjaajien ja vertaisten sukupuolta tärkeämpää oli turvallinen ilmapiiri, jossa voi olla oma itsensä ja yhteisö, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi. Haastateltujen poikien mukaan Poikien Talolla kannustetaan ja rohkaistaan olemaan oma itsensä. Siellä on myös mahdollisuus tutkia omia tunteitaan ja tarpeitaan turvallisessa ympäristössä. He voivat ohjaajien ja toisten poikien tuella löytää omia vahvuuksiaan ja voimavarojaan, ja tätä kautta voittaa pelkojaan, oppia uutta ja rohkaistua sosiaalisiin suhteisiin muiden kanssa. Pojat kokivat, että talolla on mahdollista käyttäytyä toisin, vailla pojille asetettuja rooliodotuksia. Poikien Talolla ei tarvitse keskittyä ulkonäköön liittyviin paineisiin tai ylläpitää muualla esiin tulevaa ei-toivottua käyttäytymistä. Tulosten perusteella turvallinen tila, jossa ei tarvitse pelätä muiden arvostelua, sekä vapaampi oleminen ja kannustus olemaan oma itsensä, edistää poikien mahdollisuutta tuoda esille omaa persoonansa. Pojille oli syntynyt positiivisia kokemuksia erityisesti taidoista olla kaverina ja löytää uusia kavereita. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii vahvaa ammattitaitoa Poikien puheessa tuli esiin kuinka ”monena” työntekijät Poikien Talolla ovat. Työntekijät joutuvat ottamaan erilaisia rooleja sen mukaan ovatko he tekemässä yksilötyötä, ohjaamassa suljettua ryhmää, avointa iltaa tai muuta vapaampaa toimintaa. Jokaisessa roolissa vaaditaan erilaisia taitoja ja lisäksi työntekijällä pitäisi säilyä herkkyys huomata jokainen poika omanlaisenaan persoonana ja pyrkiä olemaan läsnä ja tarjoamaan tukea tarvittaessa. Työntekijöillä oli tulosten mukaan hieno ote kohdata poikia erilaisissa tilanteissa. Pojille oli jäänyt kokemus kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisesta, joka on keskeinen elementti sukupuolisensitiivisessä työssä. Työntekijät kykenevät pitämään Poikien Talolla rennon ja positiivisen ilmapiirin ja samalla osoittamaan pojille olevansa läsnä ja valmiita kohtaamaan poikien henkilökohtaiset kysymykset ja tuen tarpeen. Sukupuolisensitiivisyys rakentuu pitkälti työntekijän ammattitaidosta. Työntekijä luo tilan ja ajan sellaiselle dialogiselle keskustelulle, jossa nuori tulee kohdatuksi ainutlaatuisena yksilönä. Poikien Talolla turvallinen ilmapiiri, luottamuksellinen suhde ja nuoren omat pohdinnat ovat keskiössä niin, että myös tunteille on tilaa. Yksilöllisen kohtaamisen lisäksi pojat arvostivat työntekijässä jämäkkyyttä ylläpitää turvallista ilmapiiriä ja hyvää käytöstä. Poikien Talo tarjoaa tukea ainutlaatuisella tavalla Useissa yhteyksissä on todettu, että pojille oman heikkouden myöntäminen ja avun hakeminen on usein vaikeaa. Poikien Talolla tuen hakemisesta on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Poikien Talolla on huomioitu se, että kaikki eivät tule autetuksi samalla tavalla, mutta silti auttaminen on mahdollista samassa paikassa. Siinä missä toinen kokee keskusteluavun itselleen tarpeelliseksi, toiselle toiminnallisuus voi olla tapa ottaa apua vastaan. Pojat voivat tarttua siihen, mikä tuntuu omimmalta. Poikien Talolle voi tulla aluksi viettämään vapaa-aikaa ja vasta ihmisten tultua tutuksi ja luottamuksen synnyttyä, voi hakea apua työntekijöiltä. Poikien Talon vahvuutena voidaan nähdä juuri se, että pojat voivat määritellä itse millaista tukea ja missä vaiheessa sitä tarvitsevat. Vahvan ammattitaidon omaavien ohjaajien tuki yhdessä vapaamuotoisen, poikien tarpeista ja toiveista muodostuvan toiminnan kanssa tarjoaa sellaisen työmuodon, jolla pystytään palvelemaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja eri-ikäisiä poikia. Poikien Talolla pojat nähdään monenlaisissa tilanteissa ja toiminnoissa; kahden kesken, ryhmässä, keskustelemassa ja toimimassa. Tällöin myös poikien vahvuudet ja taidot pääsevät paremmin esille kuin meidän perinteisessä tunti ja ulos -auttamisjärjestelmässä. Kaikki Poikien Talon toiminnat perustuvat vapaaehtoisuuteen, mikä oli myös tulosten perusteella pojille tärkeää. Talolla ei toimita viranomaispäätöksillä eikä siitä koidu pojille taloudellista hyötyä. Talolla käymistä ohjaa pojan oma motivaatio ja halu tulla toiminnan piiriin. Poikien Talon toiminnassa viehättää ajatus siitä, että erityistä tukea tarvitsevilla on mahdollisuus tuen saantiin myös kaikille avoimessa toiminnassa, ilman minkäänlaista leimaavuutta. Poikien Talolla yhteisöllä ja siellä syntyvillä vertaissuhteilla oli merkittävä rooli poikien kasvun tukijana. Herääkin kysymys pitäisikö kaikkia nuorten palveluita kehittää yksilö- ja ongelmakeskeisestä auttamisesta yhteisöllisempään suuntaan. Poikien kokemusten perusteella voidaan todeta, että Poikien Talolla tämä suunta on ollut oikea. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii yksittäisiltä työntekijöiltä pysähtymistä ja aikaa pohtia omia ja ympäröiviä arvoja ja asenteita. Tiedostamalla oman toiminnan vaikutukset, pystymme puuttumaan sukupuolistereotypioiden tuottamiin epäkohtiin ja nähdä jokaisen yksilön mahdollisuudet laajemmin. Sukupuolisensitiivisen työotteen voi kukin ottaa käyttöön omassa työssään. Se ei maksa mitään, mutta voi tuottaa monta kohtaamista. Emma Rantanen ja Minna Sevón, sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnosta 2014 toukokuussa Metropoliasta valmistuneet Lähteet Anttonen, Erja, 2007. Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä HUMAK, Humanistinen ammattikorkeakoulu Sarja C. Oppimateriaaleja 13. Poikien Talo. 2014. Mitä on sukupuolisensitiivinen poika- ja tyttötyö? Verkkodokumentti. Suomen setlementtiliitto. 2014. Poikatyö. Verkkojulkaisu. Poikien talon toiminnasta.
Koulunuorisotyöntekijät tukevat oppilaiden koulunkäyntiä ohjaamalla osallisuustoimintaa ja olemalla arjessa läsnä
Tukioppilaat jakoivat ystävänpäivänä välitunneilla itse askartelemiaan pahvisia sydämiä kaikille halukkaille. Ideana oli kerätä nimiä omaan sydämeensä. Nimen sai aina, kun halasi jotakuta. Vapaaehtoinen koulun osallisuustoiminta tukee oppilaiden koulunkäyntiä ja koulun kasvatustyötä monin eri tavoin Piristystä arkeen, viihtyvyyttä ja just sellasta yhtenäisyyttä meidän kouluun tai niinku tuo meidän porukkaa yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Tavallaanhan tää on niinku koulunkäyntii ihan samassa mielessä kun matematiikan tunti, koska tästäkin oppii samalla tavalla. (Oppilas, yläkoulu.) Se on sillä tavalla vaikuttanut, et kaikilla on niinku kivaa, kun kaikille järjestetään kivoi juttui. Sitten, kun tietää, et seuraavana päivän on hauska päivä tulossa niin jotkut saattaa hyppiä ihan onnesta, et on tulossa kiva koulupäivä. (Oppilas, alakoulu.) Vapaaehtoisen koulun osallisuustoiminnan tarkoitus on osallistaa lapset ja nuoret heidän elämänpiiriinsä kuuluviin yhteisöihin sekä päätöksentekoon. Kouluissa toimii oppilaskunnan hallitusten lisäksi erilaisia oppilaiden osallisuusryhmiä, kuten tukioppilaat, mediatiimit ja tekniikkaryhmät, joiden toiminta ja tavoitteet määräytyvät osallistujien aktiivisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Monipuolisella osallisuustoiminnalla on myönteistä vaikutusta: • koettuun kouluviihtyvyyteen • sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja vertaissuhteiden rakentumiseen • ryhmä- ja yhteistyötaitojen, aktiivisen toimijuuden sekä vastuuntunnon kehittymiseen • erilaisten oppimisen ja onnistumisen kokemuksien syntymiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen • itsetunnon, itsearvostuksen ja minäkuvan kehitykseen • koulumotivaatioon sekä tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään. Kun mä jotenkin ajattelen niin, että jokaisella pitäisi olla koulussakin sellanen tunne, että on hyvä jossakin. Niin jos vaan ei nää oppiaineet täällä suju, sitte on vielä se yksi paikka, se osallisuusryhmä. Et voi ollakin tosi hyvä siellä kioskilla tai voi ollakin tosi hyvä järjestää jotain juhlaa tai voi olla tosi hyvä videokuvaamaan tai jotain mut se, et joku juttu kuitenkin. (Opettaja.) Osallisuustoiminnalla nähdään olevan erityisen tärkeä paikka koulun arjessa. Vapaaehtoinen toiminta mahdollistaa sellaisten taitojen oppimisen areenan, mitä perinteiset oppiaineet eivät välttämättä tarjoa. Tekemisen ja toiminnan lomassa itsetuntemus vahvistuu, kun nuoret saavat onnistumisen kokemuksia. Nekin oppilaat, jotka eivät ehkä muuten pääse esille kouluyhteisössä, voivat näyttää kykynsä. Vaikka oppilas suoriutuisi heikosti oppiaineissa, hän voi löytää vapaaehtoisessa toiminnassa itsestään uusia puolia ja kasvaa aktiiviseksi toimijaksi omassa yhteisössään. No mul tulee ekana mieleen kaikki noi meidän kauhuleffat sun muut jutut, mis on niinku päässyt tekeen ihan uudenlaisia juttuja...päässy näytteleen ja editoimaan, kaikkee sellasii juttui päässyt tekeen mitä ei varmaan niinku muuten tulis tehtyä. (Oppilas, yläkoulu.) (…) Jos sä oot jossakin sellases toiminnassa, mistä sä niinku tykkäät, joka on just niinku koulun yhteydessä niin sun asenne ehkä parantuu ite niinku siihen koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Kouluviihtyvyydellä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kouluviihtyvyys ja yhteisöllisyyden tunne vahvistavat oppilaiden kokemuksia ryhmään kuulumisesta. Ryhmään kuulumisen tunne vahvistaa lapsen ja nuoren myönteistä minäkäsitystä, joka heijastelee parhaimmillaan kaikkeen heidän toimintaan. Osallisuustoiminta on koulunuorisotyöntekijän kasvatuskanava kouluviihtyvyyden luomisessa Muutamassa helsinkiläisessä peruskoulussa toimii nykyisin koulunuorisotyöntekijä. Koulunuorisotyö on vielä uusi ja vakiintumaton työmuoto Suomessa ja se on perustunut yksittäisten hankkeiden varaan. Koulunuorisotyöntekijät toimivat oppilaiden kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tukijoina. Osallisuustoiminta on kasvatuskanava, jonka avulla koulunuorisotyöntekijä ohjaa, innostaa ja herättelee oppilaita luomaan kouluympäristöön yhteisöllisyyttä ja kouluviihtyvyyttä. Toiminnan lomassa on luontevaa kohdata oppilaat – osallisuus ja osallistaminen on toimiva työväline ja todellinen keino toimia lasten ja nuorten parissa ja rakentaa yhdessä heidän kanssaan turvallista yhteisöä. Koulunuorisotyöntekijä on niinku vastuussa tosi monesta tällasesta ryhmästä ja niinku mahdollistaa sen toiminnan ja on tosi positiivisella mielellä mukana kannustamassa niinku näit nuoria ja niinku luo sitä semmosta yteisöllisyyttä kouluun ja auttaa meitä luomaan kans ja tuo meidät yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Piristää meitä tässä koulunkäynnissä ja luo tällaista toimintaa, mitä ei oo aikaisemmin ollut ja koulunuorisotyöntekijä pitää yllä sitä toimintaa ja innostaa ihmisiä siihen ja tiedottaa siitä. (Oppilas, yläkoulu.) Koulunuorisotyöntekijällä on aikaa pysähtyä ja kuunnella Osallisuustoiminnan ohjaamisen lisäksi koulunuorisotyöntekijöillä on muitakin tärkeitä rooleja koulun arjessa. Koulunuorisotyöntekijä nähdään: • läsnä olevana ja rinnalla kulkevana ohjaajana • matalan kynnyksen aikuisena arjessa • oppimisen motivoijana Pysähtyminen ja kuunteleminen nähdään työn keskeisenä tehtävänä. Koulun arkeen kaivataan tuttua ja helposti lähestyttävää aikuista, jonka kanssa voi keskustella kaikenlaisista asioista. Koska työntekijällä on aikaa jalkautua oppilaiden pariin, hän tuntee oppilaiden tilanteet laajemmin ja syvällisemmin. Et on joku, jolle puhua, tekee koulusta viihtyisän ja mikä luultavasti parantaa motivaatiota koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Jos on ykskin, joka kuuntelee, niin se voi olla aika merkityksellinenkin niiden elämässä, et on joku sellanen aikuinen järkevä ihminen, jolla on aikaa. (Opettaja.) Kyl mä oon ykköseks nostanut sen, et mä oon se henkilö, jolla on aikaa oppilaille. Oon käyttänyt termiä aito läsnäolo, joka on just sitä, et pysähtyy kuuntelemaan ja pystys pysäyttään sen hetken, sillon kun sille on tarve ja toisaalta olla tuol fyysisesti läsnä mahdollisimman paljon tuol käytävillä. (Koulunuorisotyöntekijä.) Koska osallisuustoiminta ei tavoita kaikkia oppilaita, koulunuorisotyöntekijä kohtaa oppilaita myös käytävillä jä välitunneilla. Tuttu työtekijä moikkaa, auttaa läksyjenteossa, ohjaa ja tukee kiusaamis- ja häiriötilanteissa sekä on läsnä arjessa. Koulunuorisotyöntekijän kanssa voi jutella käytävillä ja välitunneilla. Nuorisotyöntekijät kouluihin kuraattorien rinnalle! Koulu kohtaa niin pedagogisia kuin sosiaalisia haasteita nykypäivän muuttuvassa yhteiskunnassa. Koulunuorisotyöntekijöiden sosiokulttuurinen innostaminen tuo kouluun sosiaalipedagogisen näkökulman kasvatukseen. Innostaminen lähestyy koulun haasteita ja yhteiskunnallista murrosta tarjoamalla uudenlaisen näkökulman koulun kasvatustehtävään ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen. Sosiokulttuurinen innostaminen tunnistaa yhteisön vahvuudet, osaamisen, kasvupotentiaalin ja hyödyntää sitä kasvatuksellisesti ja pedagogisesti. Koulun arjessa toimii oppilashuollon työntekijöitä, jotka tavoittelevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuraattorit eivät kuitenkaan ehdi huomioimaan koko kouluyhteisöä ja sen sosiaalista hyvinvointia; kuraattorien työ on nykyään valitettavan ongelmakeskeistä, tulipalojen sammuttelua. Koulunuorisotyön tarjoaa rinnalle ennaltaehkäisevän ja ohjauksellisen tuen. Sosiokulttuurinen innostaminen ja sosiaalipedagoginen työ tuovat koulun sosiaaliohjauksen rinnalle erityisesti yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koskevaa lisäarvoa. Koulun sosiaaliohjaus keskittyy enemmän yksilöiden sosiaaliseen vahvistamiseen, koulunuorisotyö yhteisön sosiaalisen vahvistamiseen. Koulunuorisotyön ennaltaehkäisevä työ kannattelee oppilaita ja moni heistä selviää ilman erityistukea. Kun lapsen tai nuoren tilanne ei vaadi intensiivistä ja korjaavaa työtä, koulunuorisotyöntekijän ohjauksellinen tuki riittää. Ennaltaehkäisevästä koulun nuorisotyöstä on saatu sekä Suomessa että muualla Euroopassa hyviä kokemuksia, ja siksi sen toimintamuotoja sekä vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin ja osallisuudelle on tärkeä tehdä tunnetuksi. Koulunuorisotyö on saanut vasta jalkansa koulun ovien väliin. Koululla on todellinen mahdollisuus kasvattaa oppilaita aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota tilanteita, joissa lapset ja nuoret saavat tuntea yhteenkuuluvuutta ja onnistumista. Koulun keskeisiä tulevaisuuden haasteita on, miten se kykenee vahvistamaan yhteisöllisyyden kokemuksia, oppilaiden osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Jään innolla ja kiinnostuneena seuraamaan, miten koulunuorisotyön muodot kehittyvät ja miten koulut hyödyntävät meidän sosionomien osaamista. Sosiaalipedagogista saamista tarvitaan mielestäni nykypäivän koulumaailmassa. Tammikuussa 2014 valmistunut ylempi amk- opinnäytetyöni on yksi mahdollisuus lisätä koulujen ja kasvattajien tietoutta sosiaalipedagogisten näkökulmien ja menetelmien hyödyllisyydestä oppilaiden osallisuuden edistämisessä ja koulunkäynnin tukemisessa. Kirjoitus ja kuvat Leni Pennanen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Leni Pennasen 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, johon tässä linkki Lue lisää Leni Pennasen koulun osallisuustoimintaa koskevasta aiemmasta blogikirjoituksesta. Lasten ja nuorten osallisuudesta lisää ylemmän amk-opiskelijoiden blogitekstissä:
PÄIVÄHOITOON TULEE JATKOSSAKIN PANOSTAA
Lasten päivähoito on Suomessa monella tapaa murroksessa. Kohta 41 vuotta vanhan päivähoitolain tilalle ollaan tekemässä uutta, ja asian olisi tarkoitus olla käsittelyssä jo tämän kevään aikana. Päiväkotien ryhmäkokojen pienentämisestä on lakiuudistusasian yhteydessä keskusteltu viime aikoina vilkkaasti. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenistä enemmistö tuntuu kannattavan pienentämistä. Samalla subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajoittamassa. Niin ikään on keskusteltu päivähoidon muuttamisesta maksuttomaksi tai tuntiperustaisesta laskutuksesta, jollaista on jo kokeiltu useissa kunnissa. Päivänhoidon lapsiryhmät pienemmiksi Pedagogisesta ja lapsen kehityksen näkökulmasta ryhmäkokojen pienentäminen on järkevää ja perusteltua. Mitä pienempi lapsi, sen enemmän hän tarvitsee tuttuja ja turvallisia aikuisia sopeutuakseen hoitopaikkaan. On selvää, että mitä vähemmän lapsia ryhmässä on, sen paremmin myös aikuinen kykenee antamaan yksittäiselle lapselle huomiota ja turvaa. Tällä hetkellä lapsiryhmän enimmäiskokoa ei ole säädetty, on vain hoitajakohtaiset lapsilukumäärän rajat. Tämän vuoksi joissakin päiväkodeissa saattaa olla jopa kolmenkymmenen lapsen ryhmiä. Lastentarhanopettajaliitto on esittänyt, että ryhmän enimmäiskooksi säädettäisiin alle kolmevuotiailla 9 ja yli kolmevuotiailla 16 lasta (LTOL). Esitys on erittäin kannatettava. Samalla kun puhutaan lapsiryhmien kokojen rajoittamisesta, on esimerkiksi Helsingin kaupunki tiukentanut tilasuositustaan päiväkotien lapsikohtaisesta neliömäärästä. Aikaisempi neliömääräsuositus per lapsi oli yhdeksän, nyt kahdeksan neliötä. Koska kyseessä on suositus, se toteutuu vaihtelevasti, mutta tiukennus on silti ristiriidassa ryhmäkokojen pienennyspyrkimysten kanssa. Jokaiseen päiväkotiin ei lapsimäärän kasvaessa kuitenkaan voida palkata lisää henkilökuntaa ja perustaa uusia ryhmiä. Kokopäivähoidon ohella myös osapäivähoitoa Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista on kaavailtu hallituksessa. Oikeus muuttuisi osa-aikaiseksi silloin, kun jompikumpi vanhemmista on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. On ymmärrettävää, että subjektiivinen oikeus herättää kiivastakin keskustelua etenkin silloin kun puhutaan karrikoidusti vanhemmista (pääasiassa äideistä) jotka ”vetelehtivät” kotona samalla kun lapsi on hoidossa jopa yli yhdeksän tuntia päivässä. Asialla on muitakin puolia, esimerkiksi lapsen päivähoidosta saama mittaamattoman arvokas kasvatus- ja sosiaalinen pääoma sekä päivähoidon sosiaalinen tuki perheelle. Anna Kontulan ja Sanna Kyllösen viime syksynä julkaistussa subjektiivisen päivähoidon rajaamisen vaikutuksia esitelleessä raportissa todetaan, että rajaamisen taloudelliset vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Samalla on toki vaikea ymmärtää, miksi jotkut vanhemmat eivät halua tai pysty viettämään lapsensa kanssa enemmän yhteistä aikaa vaikka eivät olekaan työelämässä. Lapsen varhaiskasvatukseen panostaminen on arvovalinta Pohjimmiltaan päivähoidon uudistamisessa on kysymys siitä, minkä koemme yhteiskunnassamme niin tärkeänä ja arvokkaana, että siihen kannattaa panostaa kaikin mahdollisin resurssein. Väitetään usein, että rahaa ei ole. Olen sitä mieltä, että sitä kyllä löytyy. On vain kyse siitä, mihin noita rahoja käytetään. Kyse on arvovalinnasta. Itse olen sitä mieltä, että laadukas varhaiskasvatus on koko yhteiskuntamme peruskiviä. Se on määrittämässä sitä, miten sosiaalistumme yhteisöön ja miten opimme olemaan muiden kanssa. Laadukas päivähoito ennaltaehkäisee ongelmia ja säästää paljon enemmän yhteiskunnan varoja kuin retuperälle jätetyn hoidon ja kasvatuksen seurausten paikkailu ja jälkihoito. Petrus Väärälä, lastentarhanopettaja, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastentarhanopettajaliitto Kontula & Kyllönen 2013.
Saattaen tukisuhteeseen
"Aikataulu ja tapaamispaikka ovat vaihtuneet kahdesti. Tarkastan kalenteristani vielä kertaalleen, että olen varmasti menossa oikeana päivänä ja oikeaan kellon aikaan vielä ihan oikeaan paikkaankin. Kalenteri näyttää sotkuiselta, tavallisten kokous- neuvottelu-, haastattelu- ja koulutusmerkintöjen lisäksi siellä näkyy myös erilaisia pois pyyhittyjä merkintöjä sekä ehkä-merkintöjä. Tämän tapaamisen osalta kaikki vaikuttaa täsmäävän. Vaihdan kalenterinäkymän kernaasti metromatkan tarjoamiin maisemiin. Ikkunoista näkyy lohduton helmikuinen maisema täynnä harmautta, eikä taivasta erota maasta. Kertaan mielessäni ne asiat, jotka täytyy muistaa ottaa puheeksi. Metrossa teinityttö puhuu korostetun kovaäänisesti puhelimeensa. Hän kertoo olleensa pois koulusta, ja että sossu uhkaa huostaanotolla ja että kaikki on ihan sama. Koko vaunullinen matkustajia kuulee kaiken, vaikka ovatkin kääntäneet katseensa pois.. Teinin äänessä on uhmakkuutta, silmät on meikattu mustiksi ja hiukset ovat mustat. Kaikki se musta erottuu oranssista penkistä yhtä kovaa, kuin teinin ääni hiljaisen metrovaunun keskeltä. Katse teinin silmissä, eikä hänen olemuksensa ole uhmakkaat eikä uhkaavat. Katseessa on samaa alakuloa kuin maisemassa. Minkäköhän apujen piirissä tämä tyttö jo on? Onkohan hänellä lastensuojelun tukihenkilö? Hississä huomaan, että olen kulkenut metrolta toimistolle hanskoitta, sillä sormet ovat kohmeessa ja punoittavat. Metron teinityttöä huomattavasti hillitymmän oloinen ja näköinen tyttö tuijottaa punaisia käsiäni. Tytön lisäksi hississä on nainen. He ovat selvästi äiti ja tytär. Emme kukaan sano sanaakaan, tuijotamme seiniä, kuten suomalaisessa hississä tavataan tehdä. Jostain tiedän, että olemme menossa samaan tilaisuuteen. Annan tytön ja äidin kulkea edellä ja asettautua istumaan. Esittelen itseni ja tyttö näyttää ymmyrkäiseltä, mutta äiti rentoutuu. Sosiaalityöntekijä noutaa meidät neuvotteluhuoneeseen, joka on kalustettu keltaisin huonekaluin. Tyttö sanoo, että ai, me ollaan tossa tylsässä huoneessa. Itseäni kirkkaan keltainen kalustus virkistää äsken verkkokalvoille piirtyneiden harmaiden maisemien jälkeen. Odotamme ja yritän täyttää odotuksen hiljaisuutta. Kysyn, tuliko tyttö suoraan koulusta vai kävikö hän välillä kotona. Kodin kautta tuli. Kysyn, eikö häntä palele, kun hänellä ei ole kengissä sukkia. Tyttö kysyy, eikö minua palele, kun kuljen ilman hanskoja. Ilahdun tytön terävänäköisyydestä ja hieron kylmettyneitä käsiäni vasten toisiaan sekä kehaisen tyttöä tarkasta havainnosta. Tyttö pälyilee ovea ja kelloa. Kahden pitkän minuutin kuluttua muille vieras naishenkilö astelee pitkin käytävää. Minä tunnen hänet ja tervehdin. Tulokkaan takki hulmuaa ja hänen suunsa kaartuu leveään hymyyn. Vilkaisen tyttöä. Hänen silmänsä ovat liimautuneet vieraaseen naiseen ja myös hänen suunsa saa pienen hymynkaaren. Vaimeasti tyttö esittelee itsensä vieraalle tämän esittäydyttyä ensin. Pilke, sellainen on tullut tytön silmiin. Tähän hetkeen haluaisin pysähtyä. Tämän haluan tallentaa. Uusi tukisuhde on juuri nyt lähtökuopissaan. Jännittävistä jännittävin hetki tukisuhteessa, ensitapaaminen, on käsillä. Olemme yhdessä tämän tytön elämän ja tämän tytölle vielä vieraan naisihmisen kannalta merkittävässä hetkessä. Tästä he aloittavat rakentamaan jotain heille kahdelle yhteistä, mahdollisesti jotain ikimuistoista. Tukisuhteen tutustumisajan he kuitenkin vasta varovaisesti ja hitaasti tunnustelevat, olisiko heistä toisilleen tuettavaksi ja tukihenkilöksi. Tämän hetken he tulevat todennäköisesti muistamaan vielä paljon myöhemmin. Pistelevä jännitys, jonka kaikki tunnemme mahassamme ja jopa ihollamme, alkaa raueta vähitellen sopimusta kirjoittaessamme. Otan jännityksen puheeksi ja lupaan tytölle, että muitakin jännittää. Ihkauusi tukihenkilö puuskahtaa helpottuneena ja sanoo, että on jännittänyt niin, ettei ole viime yönä juuri nukkunut. Tyttö sanoo, ettei jännittänyt yhtään. Sanon leikitellen ja hämmästellen, etten usko. Että koska minuakin jännitti, niin en usko, ettei päähenkilöä jännittänyt yhtään, edes ihan pikkuriikkisen ehkä? Tyttöä hymyilyttää, mutta hän pysyy tarinassaan. Äiti toteaa varovaisesti, että myös häntä jännitti. Tunnelma ei ole enää jännityksestä pisteliäs. Se alkaa olla hersyvä ja malttamaton. Tästä se alkaa. Neuvottelut ovat harvojen mieleen, vaikka niiden sisältö olisikin mukava, kuten tässä ja nyt. Juuri näissä neuvotteluissa on tavallisesti aina lopulta ihan erityinen tunnelmansa: Kevyt, positiivisesti latautunut, odottava, iloinen ja joskus jopa vähän riehakas, vaikka sen suurin osa aina onnistuukin pitämään sisällään korrektisti. Osalta kyllä pääsee naurunpyrähdyksiä ja hörötyksiä, joku saattaa kapsahtaa jonkun kaulaan ja ollaan sitä joskus vähän kyynelehdittykin liikutuksesta ja ilosta koko porukalla. Mahan pohjassa on jotain sitä samaa, kuin huvipuistossa, jonkin uuden laitteen jonossa pitkässä ja kiemurtelevassa jonossa. Puhelinnumerot on nyt vaihdettu, käytännön järjestelyistä on sovittu kirjallisesti ja tavoitteet tämän parivaljakon ensimmäiselle tukihenkilösopimukselle on luotu. Kaikki on valmiina. ”Nähdään ens viikolla,” huikkaa tyttö vielä käytävästä leveä hymy naamallaan. Hän kohdistaa sen tukihenkilölle niin, että vaikka itse lopuksi vielä yritän heipata, en minä ole hänen kontaktinsa kohteena. Käteni ovat lämminneet. Kuvittelinko, vai pilkistikö ulkona aurinko?" Järjestettyjä ystäviä Näinkin voi kaksi ihmistä kohdata. Ja tällaisella tavalla, järjestetysti, voi alkaa merkityksellinen ihmissuhde, joka mahdollistaa korjaavia kokemuksia. Jokainen näistä aloitusneuvotteluista ovat yhtä jännittäviä myös minusta itsestäni, huolimatta siitä, että pelkästään vuonna 2013 olin mukana aloittamassa yli 40 samanlaista suhdetta, joissa kaksi toisilleen vierasta ihmistä alkavat kulkemaan rinnakkain. On lähes mystistä, miten hienoja ihmissuhteita monista osasta näistä järjestetyistä tapaamisista usein syntyy: Kuinka toisen kohtaamalla ja toista kuulemalla, toista katsomalla ja toiselle läsnä olemalla voi saada aikaan niin paljon. Miten luottamus, yhteinen todellisuus alkavat muodostua vähitellen ja sitten muuttua turvallisuudeksi ja yhdessä koetuksi muistoiksi, hetkiksi ja tunnelmiksi. Nämä joustavat, turvalliset ja luotettavat aikuiset, jotka sopeutuvat erilaisten lasten tukihenkilön rooliin, ymmärtävät roolinsa rajallisuuden ja ottavat nämä lapset tuettavikseen ennakkoluulottomasti ja avaralla sydämellä, tiedostaen samanaikaisesti omat henkilökohtaiset rajansa, ovat korvaamattomia. Eräs kollegani on verrannut vapaaehtoisia ruusuihin, joiden ympärillä vaasissa oleva vesi olemme me, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit, tai vapaaehtoisen toimintaa ammatillisesti ohjaavat henkilöt, mahdollistaen ruusujen kukoistuksen ja hyvinvoinnin. Itse koen olevani virkistävän veden lisäksi myös kuin joulupukki: yhtä lahjaa huolella valmistellen, toista lahjaa innokkaasti perille vieden ja vasta kolmanteen lahjatoiveeseen perusteellisesti tutustuen työhuoneeni on kuin joulupukin paja läpi vuoden! Olen enemmän kuin mieluusti myös tänä vuonna saattaen vaihtamassa näitä Turvallisia Aikuisia uusiin tukisuhteisiinsa ja kannustamassa heitä eteenpäin silloin, kun kysymykset heräävät. Lisää uusia lastensuojelun tukihenkilöitä koulutetaan Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun asiakkaille kolme kertaa vuodessa vuonna 2014. Piia Vanhatalo, sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
Mun perhe -dokumenttielokuvien TV-esitykset parhaillaan AVA:lla
Mun perhe -elokuvissa tarkastellaan lapsen näkökulmasta arkea erilaisissa perheissä. Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla viiden viikon aikana 18.1.2014 alkaen. Elokuvien lisäksi Mun perhe-hankkeen asiantuntijahaastatteluja ja muuta materiaalia voi käyttää esimerkiksi opetuksessa, seminaareissa, vanhempainilloissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, joissa halutaan yhdessä puhua lasten-ja perheiden asioista. Metropolian sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita on osallistunut materiaalin tuottamiseen. Lue lisää Mun perhe-nettisivuilta. Sieltä pääset edelleen Youtube:n elokuvatrailereihin sekä Emma& Elias-sivustolle, jossa on hankkeen asiantuntija-aineistot. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi amk
Mikä auttaa lapsia ja nuoria?
Viime aikoina otsikoihin ja keskusteluun on noussut nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi sekä sen ehkäisy. Viime vuosien koulusurmat ja ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua kaikkialla siitä, mikä tämän päivän nuoria vaivaa ja miten heitä voidaan auttaa. Etenkin viime kuukausina on esille noussut lasten ja nuorten väkivaltainen aiempaa uhmakkaampi käytös esimerkiksi kouluissa. Me ammattilaiset olemme ehkä enemmän miettineet, miten huonosti voivia nuoria voisi auttaa ajoissa ja paremmin. Aihe koskettaa meitä erityisesti siksi, että työskentelemme lasten ja nuorten parissa, joilla on mielenterveysongelmia ja suuria vaikeuksia elämänhallinnassa ja vaara syrjäytyä ilman riittävää tukea. Omassa työssämme olemme usein kokeneet myös riittämättömyyttä; omat taidot ja resurssit eivät riitä auttamaan asiakkaita. Toisaalta ei ole aina saatavilla palveluita, joihin lapsia ja nuoria ohjata saamaan tarvitsemaansa apua. Huolta aiheuttaa myös se, että vanhemmat ja perheet kokonaisuudessaan jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Lastensuojelu kriisissä Samaan aikaan nuorten syrjäytymiskeskustelun kanssa käydään keskustelua lastensuojelun kriisistä. Vuonna 2012valtiontalouden tarkistusviraston (VTV) laatima tarkastuskertomus antaa huonot arvosanat lastensuojelulle. VTV selvitti, miten lapsen etu toteutuu lastensuojelussa sekä saavatko lapset ja perheet tarvitsemiaan palveluita. Tulos oli se, että parannettavaa, ongelmia ja kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta lastensuojelun osa-alueilta. Lapsen etu toteutuu tutkimuksen mukaan vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Lisäksi palveluiden saatavuudessa on tutkimuksen mukaan kehitettävää, esim. psykiatrista hoitoa ei saada tarvetta vastaavasti. Tarkastuskertomuksen esille nostamat ongelmat ja puutteet eivät ole uutisia lastensuojelutyötä tekeville, eivät myöskään meille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat jatkuvasti taistella riittämättömyyden tunteen kanssa, kun asiakasperheitä on liikaa. Sijaishuollon sijoituspaikkaa valitessa valitettavan usein taloudellisuus ja byrokratia ratkaisevat sijoituspaikan. Lapsen etu ei toteudu. Tämä on valitettavaa, koska lapsen edun mukainen sijaishuolto on myös taloudellisin vaihtoehto, jos sopivan hoidon avulla voidaan välttää myöhemmin riittämättömästä hoidosta koituvat kustannukset. Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa Lapset ja nuoret, jotka kipeästi ovat psykiatrisen avun tarpeessa jonottavat pitkään saadakseen tarvitsemaansa apua. Kunnilla ei ole tarjota apua perheille, varsinkaan jos ongelmat eivät ole vielä niin suuria. Yksinkertaisesti palvelut ja ihmiset eivät kohtaa ja kun kohtaavat, ongelmat ovat usein jo suuria. Uskomme, että palveluita kehittämällä perheiden tarpeita vastaavaksi, saataisiin jo paljon aikaan. Lupaavaa on se, että sosiaalihuoltolain uudistamisessa tähdätään juurikin siihen, että se vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada oikeanlaisia palveluita oikea-aikaisesti. Tarvitaan moniammatillista osaamista Mielestämme pelkkä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lisääminen ei auta vaan tarvitaan moniammatillista osaamista enemmän. Työntekijöitä ja osaamista on saatava kentälle ja käytännön työhön; neuvoloihin, päiväkoteihin, kouluihin, ihmisten koteihin auttamaan perheiden arjessa ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä kohtaamaan lapsia ja nuoria. THL:n ja Opetushallituksen elokuussa 2012 järjestämässä seminaarissa käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, keinoista ja syistäkin syrjäytymiseen. Seminaarissa todettiin, että nuorten syrjäytyminen on periaatteessa ehkäistävissä, kunhan eri tahot kantavat riittävää huolta lasten ja nuorten elämästä ja kukin ammattilainen kantaa vastuunsa lapsen, nuoren ja hänen vanhempiensa tarvitseman tuen tarjoamisesta yhteistoiminnassa muiden kanssa. THL:n pääjohtaja Pekka Puska korosti seminaarissa ,että pohjimmiltaan on kysymys suomalaisen yhteiskunnan yleisistä asenteista mutta myös julkinen palvelujärjestelmä voi tehdä paljon. Olemme samaa mieltä ja ainakin kaikkien ammattilaisten, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa on muutettava asenteitaan ja tapaansa kohdata nuori työssään kokonaisvaltaisesti. Mielestämme tarvitaan lisäkoulutusta mm. opettajille. Myös yleisten asenteiden on muututtava yhteiskunnassa. Yhteiskunta painottaa liikaa suoritus – ja yksilökeskeisyyttä. Toisaalta myös ihmisen yksityisyyttä kunnioitetaan liikaa eikä uskalleta kysyä lähellä olevalta, miten tämä voi tai puuttua tämän elämään ja esim. hakea hänelle apua. Katri ja Sari, Sosionomi (Ylempi amk) opiskelijoita Lisätietoa Sosiaalihuoltolain uudistamisella oikea-aikaista tukea THL:n ja Opetushallituksen seminaari elokuu 2012
Ihan tavallisten perheiden jaksaminen ja varhainen tukeminen
Itsekin kahden pienen lapsen äitinä olen päässyt konkreettisesti kokemaan millaisia haasteita arjen pyörittämiseen liittyy. Monesti on täytynyt heittää kaikki pallot ilmaan ja seurata henkeä pidätellen montako saa kiinni niiden tullessa alas - yleensä onneksi suurimman osan. Ja pudonneet eivät olleet ne tärkeimmät pallot. Olemme olleet siitä onnekkaita, että omat lapsuudenperheemme asuvat lähellä ja ovat pystyneet olemaan apuna ja tukena lasten kanssa. Seuratessani ystävä- ja tuttavaperheiden selviytymistä pikkulapsiperheen arjesta olen pohtinut sitä, miksi avun pyytäminen tuntuu niin kiusalliselta? Vanhempien täytyy olla vähintään kainaloita myöten suossa, ennen kuin apua kehdataan pyytää. Ainakin kahden tuttavaperheen kohdalla lapsen tai lasten jatkuvat yöheräilyt ovat johtaneet vanhempien totaaliseen uupumiseen ja ristiriitoihin parisuhteessa - varmasti hyvin tavallinen tilanne monille pienten lasten vanhemmille. Molempien perheiden lähiomaiset asuvat kaukana tai heiltä ei muista syistä ole mahdollista saada sellaista konkreettista apua, että vanhemmat saisivat hieman hengähtää ja kerätä voimia. Molempien perheiden kanssa keskusteltuani kehotin heitä ottamaan yhteyttä oman asuinalueensa kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköön. Toinen perheistä ei koskaan ottanut yhteyttä, koska he saivat Helsingin ensikodin Unineuvontapuhelimesta hyviä ja toimivia vinkkejä, jotka helpottivat tilannetta kotona. Kriisiytyvä tilanne raukesi, kun saatiin tehtyä hyvät, kyseiselle perheelle räätälöidyt suunnitelmat ja ne saatiin toimimaan. Toisessa tuttavaperheessä, jossa on 2-vuotias ylivilkas poika ja pienet kaksostytöt, sai sosiaalityöntekijän arviointikäynnin jälkeen todella tarpeellista kodinhoitajan apua kahdesti viikossa, noin 8 kuukauden ajan. Molemmat perheet kertoivat, että kynnys soittaa kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköön oli todella korkea. Etenkin äiti jolla oli ”vain yksi” huonouninen vauva kertoi, ettei kehtaa soittaa, koska ”toiset pärjäävät oikein hyvin useammankin lapsen kanssa kotona. Kyllä minunkin pitäisi yhden kanssa pärjätä”. Kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikkö mielletään helposti lastensuojeluperheille kuuluvaksi tueksi, eikä moni apua tarvitseva perhe uskalla ottaa yhteyttä, koska pelkää joutuvansa jonkinlaiseen erityisseurantaan ja saavansa ongelmaperheen leiman. Lastensuojelulla on viime aikoina ollut erityisen negatiivinen klangi, kun mediassa on pyöritelty shokeeraavia kertomuksia siitä, miten lastensuojelu ei ole puuttunut graaveihin lapseen kohdistuviin pahoinpitelyihin, useista lastensuojeluilmoituksista huolimatta. Tai vaihtoehtoisesti ”kukkahattutädit” ovat puuttunut liian hanakasti joihinkin tapauksiin. Välillä unohdetaan mainita, että tehdyt lastensuojeluilmoitukset on lain mukaan selvitettävä, niin erikoisilta kuin ne saattavat joskus kuulostaakin. Esimerkkinä käy 17-vuotiaan jääkiekkoilijan taklaus jääkiekko-ottelussa ja siitä tehty lastensuojeluilmoitus. Perinteisestä lapsiperheiden kotipalvelusta on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana siirrytty useissa kunnissa perhetyöhön ja tämä on osaltaan aiheuttanut sekaannusta siitä, kenelle palvelut on suunnattu. Kun vuonna 1990 lapsiperheistä 8,2 prosenttia sai kodinhoitoapua, vuonna 2010 osuus oli enää 1,5 prosenttia. Perhetyön käytännöt ja määritelmät ovat kirjavia. Perhetyötä tehdään ennaltaehkäisevästä työstä lastensuojelulaissa määriteltyyn korjaavaan lastensuojelutyöhön. Tämä toimintakentän laaja kirjo ja sekavuus johtaa siihen, että tavalliset uupuneet perheet miettivät voivatko he tarpeeksi huonosti saadakseen apua ja tätä pohtiessa tilanne ehtiikin jo kriisiytyä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen nettisivuilla kerrotaan, että lapsiperheiden varhainen tuki on toimintaa, jolla pyritään tunnistamaan, ehkäisemään ja helpottamaan lasten, nuorten ja perheiden pulmia mahdollisimman varhain. Eli se on juurikin näille tavallisille perheille suunnattua palvelua, joka heidän pitäisi löytää ja uskaltaa hyödyntää. Ystäväni sai kyllä neuvolasta kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköä koskevan esitteen, mutta se annettiin niin varhaisessa vaiheessa, ettei väsymys ollut vielä ehtinyt iskeä. Esite meni tarpeettomana roskakoriin ja avun tarve tuli vasta myöhemmin. 30 vuotta vanhaa sosiaalihuoltolakia ollaan onneksi uudistamassa ja tavoitteena on siirtää painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen. Itsekin uskon vakaasti että perheiden varhainen tukeminen arjen paineessa ja elämäntilanteiden muutoksissa voi ennaltaehkäistä myöhäisempiä vakavampia ongelmia ja vähentää raskaiden toimenpiteiden tarvetta. Sosiaalihuollon lainsäädäntötyöryhmän loppuraportissa puhutaan tästä ”sosiaalisena investointina”. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vanhempien parisuhde voi kaikista huonoiten juuri perheen pikkulapsivaiheessa ja sen seurauksena vanhemmat saattavat päätyä eroon tai tunnelmat kotona ovat muuten kireät. Olisi tärkeää, että vanhemmilla riittäisi voimia riittävän hyvään vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Sosiaalihuollon lainsäädäntötyöryhmä ehdottaa kotiin annettavien palvelujen sääntelyn modernisointia. Kotiin annettavien palvelujen sisältö jakautuisi perheitä tukeviin palveluihin ja suoriutumisen ja osallistumisen tukemiseen. Työryhmän mukaan tuki kodin- ja lastenhoitoon tulisi palauttaa vahvaksi perhettä varhaisessa vaiheessa tukevaksi palveluksi. Tavoitteena on ollut muun muassa asiakaslähtöisyys ja kokonaisvaltaisuus asiakkaan tarpeisiin vastaamisessa sekä palvelujen saannin turvaaminen ihmisten omassa arkiympäristössä. Pitkään jatkuva väsymys ja unien katkonaisuus saa helposti kaiken tuntumaan toivottomalta eikä ratkaisuja ole enää helppo nähdä, vaikka ne olisivat nenän edessä ja itsestään selviä. Myös vanhemmuuden sitovuus ja sen mukanaan tuomat elämänmuutokset voivat olla monelle yllätys. Ilo lapsesta saattaa jäädä taka-alalle, kun päällimmäisenä mielessä on halu saada nukkua tai saada edes pieni hetki omaa aikaa. Ammattitaitoinen neuvolaterveydenhoitaja osaa tässä kohdassa havaita tilanteen ja kysellä oikeita kysymyksiä ohjaten perheen oikean tukimuodon äärelle. Kaikilla ei ole auttavia käsiä ja mahdollisuutta saada tukea omasta sosiaalisesta verkostosta. Perhettä kohtaava väsymys, yllättävä kriisi tai elämänmuutos voi tuoda mukanaan hetkellisen avun ja tuen tarpeen kenen tahansa kohdalla. Erikseen ovat tietysti vielä ne perheet, joilla lapsen tai vanhemman oma sairaus vaikuttaa perheen jaksamiseen. Toivon todella, että paljon puhuttu panostaminen varhaisen ja ennaltaehkäisevän tuen palveluihin näkyy myös käytännössä. Kun taloudellinen tilanne on tiukka, jostain on kiristettävä ja usein kohteena ovat olleet juuri ennaltaehkäisevät palvelut. Joskus jaksamiseen riittää että joku kysyy ”Miten voit?” ja tarjoaa pienen breikin. Minulle riitti, että neuvolan terveydenhoitaja ehdotti lapsen nukuttamista parvekkeella. Siitä ne paremmat unet sitten lähtivät. Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lisätietoa Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportin linkki (STM:n raportteja ja muistioita 2012:21.)
Kuka kääntää kehityksen suunnan – ajatuksia kouluväkivallasta
Lasten ja nuorten lisääntyvä pahoinvointi ilmenee kouluissa häiriökäyttäytymisenä, joka ei, lööppikirjoittelusta huolimatta, ole enää kenellekään uutinen, vaan lähes normaali yhteiskunnallinen ilmiö. Opettajat kampanjoivat kouluväkivaltaa vastaanja vanhempainyhdistykset peräävät ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille. Vaara- ja uhkatilanteet eivät ole vieraita lasten ja perheiden palveluiden työntekijöillekään. Tuntuu siltä, että kukaan ei mahda tilanteelle mitään. Olemmeko aikuisina ja sosiaalialan ammattilaisina valmiita hyväksymään tällaisen kehityksen suunnan? Lienee selvää, että perheet eivät selviä kasvatustehtävästä yksin, vaan tarvitsevat siihen yhteiskunnan tuen. Valitettavasti kuitenkin tuntuu, että kasvatuskumppanuus rakoilee palvelujärjestelmän monilla tasoilla. Koetaan, että mitkä tahansa säännöt rajoittavat yksilön vapauksia ja rajojen asettajat ovat epäsuosiossa. Kouluilla on kuitenkin tärkeä rooli yhteiskunnan arvojen toteuttajana ja perheiden kasvatustyön täydentäjänä. Jos koulun keinot loppuvat ja opettajat väsyvät, kuka kasvattaa tulevan sukupolven? Ratkaisuksi ei riitä lastensuojelu Uhkana on, että koulu ei pysty vastaamaan opetuksesta eikä oppilaiden ja opettajien turvallisuudesta. Rehtorit kaipaavat jo nyt oikeutta erottaa vakavaan häiriökäyttäytymiseen syyllistynyt määräajaksi, ja toivovat, ettäpäätös käynnistäisi pikaisesti myös lastensuojelulliset tukitoimet. Toimenpide turvaisi muiden oppilaiden koulunkäyntiä, mutta sysäisi erotettavan erityispalveluiden piiriin ja pois omasta yhteisöstään. Syrjäytymiskierre voi alkaa tästä. Kouluilta pitää löytyä riittävästi asiantuntijuutta ja toimintatapoja jokaisen oppilaan ongelmien ratkaisemiseksi omassa koulussa, tutussa ympäristössä. Vanhemmat eivät voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan koululle, eikä koulu voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan erityispalveluille. Rohkeutta tarvitaan Koulujen ongelmat pitää ottaa vakavasti. Yhteiskunnan kaiken sallivan asenteen pitäisi muuttua ja aikuisten pitäisi ottaa lisää vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kouluihin pitäisi palauttaa työrauha ja opettajille sallia keinot sen ylläpitämiseen. Kenellä on keinot toteuttaa tarvittavat muutokset? Opettajat penäävät lakimuutoksia, mutta jää nähtäväksi, saadaanko niillä syntymään tarvittavaa vaikuttavuutta. Poliittista päätöksentekoa ohjaavat taloudelliset näkökulmat ja teknologiateollisuuden retoriikka. Asennemuutos ja vaatimus yhteisvastuullisuudesta eivät yksin riitä. Lisäksi tarvitaan riittävät resurssit eli laadukasta opetusta ja toimivat, terveelliset tilat. Kuntien kiristyvässä taloustilanteessa varhaiskasvatus ja koulutus ovat olleet vuodesta toiseen ensimmäisiä kustannusten leikkauskohteita, sillä niitä ei ole turvattu vastaavilla sitovilla säädöksillä kuin sosiaali- ja terveyspalveluja. Mutta kun peruspalvelut pettävät, paine erityispalveluja kohtaan kasvaa. Joudutaan tilanteeseen, jossa vähenevistä verovaroista yhä suurempi osa on suunnattava lakisääteisiin erityispalveluihin, ja peruspalvelut heikkenevät entisestään. Perustetaanko lakkautettaviin homekouluihin tämän seurauksena koulukoteja ja nuorisopsykiatrian osastoja, jos lasten ja nuorten kehitystä ei kyetä nykymeiningillä tukemaan? Lapset ja nuoret ansaitsevat turvallisen ja laadukkaan oppimisympäristön. Opettajilla pitäisi olla mahdollisuus laajentaa ammatillista osaamistaan kattamaan opetuksen lisäksi myös kasvatuksellinen tuki. Kouluissa tarvitaan opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön lisäksi riittävästi muitakin aikuisia lapsia ja nuoria varten, esimerkiksi kouluisäntiä, koululla toimivia nuorisotyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Opetusryhmiä pitää pystyä tarvittaessa pienentämään. Ilman vanhempien rohkeampaa kasvatusvastuuta koulun työrauha ei kuitenkaan parane. Kodin ja koulun yhteistyössä on paljon käyttämättömiä voimavaroja. Tarvitaan tahtoa, mahdollisuuksia ja aikaa inhimilliseen arjen vuorovaikutukseen niin kodeissa kuin kouluissakin. Seuraavaan mielenosoitukseen on syytä lähteä koko kansakunnan voimin! Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lähteinä on käytetty Opettaja-lehden numeroita 16–17/2013 sekä Valtiovarainministeriön julkaisua 11/2013 Jorma Sipilä & Eva Österbacka. Enemmänongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujentuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus, johon linkki tässä.
Kiusaaminen on vakava asia – siihen on puututtava entistä varhaisemmin!
Kiusaaminen on todellista jo päiväkodeissa Kiusaaminen on arkipäivää niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa. Tietoisuus tästä on lisännyt toimia kiusaamisen ehkäisemiseksi. On todettu, että kiusaamiseen puuttuminen on vaikeampaa koulumaailmassa, sillä koulussa opettajien ei ole mahdollista seurata ja havainnoida lapsia samalla tavalla kuin varhaiskasvatuksessa. Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila ja erityisasiantuntijan Tuija Metso kertovat Uusisuomen artikkelissa Ekaluokkalaisia kiusataan – yllättävän moni tietää kiusaamisen kulttuurin olevan kouluissa jo hyvin vahvaa. Mielestämme onkin ensisijaisen tärkeää puuttua kiusaamiseen jo varhaiskasvatuksessa ja etsiä keinoja sen ehkäisemiseen, sillä näin toimimalla voidaan vähentävää myös koulukiusaamista. KiVa Koulu suunnannäyttäjänä Opetusministeriön rahoittama valtakunnallinen peruskouluissa toteutuva kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma KiVa Koulu on tehnyt tärkeää työtä, joka pitäisi mielestämme aloittaa jo varhaisemmassa vaiheessa lapsen kehitystä: päiväkodeissa ja esikouluissa. KiVa Koulu -ohjelma vähentää kiusaamista merkittävästi samalla, kun se myös lisää kouluviihtyvyyttä ja motivaatiota sekä vähentää nuorten masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Ohjelma sisältää konkreettisia työvälineitä kiusaamisteeman käsittelemiseksi oppitunneilla ja esille tuleviin kiusaamistapauksiin puuttumiseksi. Ajatuksena on, että oppilaille opetetaan sosiaalisia sekä tunne-elämän taitoja, jolloin kiusaamista ei pääsisi edes tapahtumaan. Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän Kiusaavatko pienet lapsetkin? – julkaisu nostaa esiin, että kiusaaminen päiväkodissa muistuttaa juuri samanlaista kiusaamismuotoa kuin koulussa. Miksi siis KiVa Koulu pedagogiikkaa ei aloiteta kunnolla jo varhaiskasvatuksessa? Alle kouluikäisten lasten vuorovaikutustaidot ovat vasta kehittymässä joten koemme, että KiVa Koulun tapaisella ohjelmalla voidaan lasten toimintatapoihin vaikuttaa vielä enemmän kuin nykyisillä kiusaamisen ehkäisymenetelmillä. Yksikkökohtaiset kiusaamisen ehkäisysuunnitelmat varhaiskasvatuksessa saattavat olla hyvinkin kirjavia eikä yhteistä linjaa välttämättä ole edes olemassa. Pohdimme siis, olisiko järkevämpää luoda valtakunnallinen ”yhtenäinen” toimintaohjelma, niin kuin KiVa Koulu, kaikkiin varhaiskasvatuksen yksiköihin. Tällöin toimintamenetelmät liittyen kiusaamiseen olisivat kaikilla samat. Varhaisen puuttumisen tärkeys Työkokemuksemme myötä olemme huomanneet, että kiusaamista tapahtuu niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksen puolellakin. Kiusatuksi joutuminen aiheuttaa lapsille sekä nuorille pahoinvointia ja lisää syrjäytymisen riskiä. Emme halua lasten ja nuorten kokevan samankaltaisia tunteita, kuin Oona kuvailee Helsingin Sanomien (18.4.2013) mielipidepalstalla ajatuksiaan kiusatuksi tulemisesta. Oonan kertomuksen luettua voi aistia sen mielipahan, mitä kiusaaminen tuottaa nuorelle. Jo alakoulussa alkanut kiusaaminen aiheutti hänelle ulkopuolisuuden tunteita ja jatkuva haukkuminen väritti Oonan arkea. Mietimme, montako kertaa lapsen mieli kestää kohdata toisen lapsen torjunnan, ivan ja avoimen vihamielisyyden. Minkälaiseksi muotoutuu pienen ihmisen itsetunto ja minäkuva, jos hän saa päivittäin osakseen pilkantekoa ja jää jatkuvasti ulkopuoliseksi? Lasten keskinäisestä kiusaamisesta on syytä puhua ja se on välttämätöntä, koska yhdeksi koulusurmien motiivisiksi on paljastunut pitkään jatkunut kiusaaminen, ulossulkeminen tai ulkopuolisuuden tunne. On syytä herätä kiusaamisen ehkäisyn tärkeyteen jo varhaisemmassa vaiheessa! Haluamme painottaa, että KiVa Koulun tapaista toimintamenetelmää täytyisi tuoda jo lapsen varhaisemmille vuosille. Näin voitaisiin varmistaa ja turvata lasten ja nuorten parempi hyvinvointi sekä elinympäristö, jossa kiusaamista tapahtuisi entistä vähemmän. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisessa painotetaan ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Kiusaamisen ehkäisy varhaisemmassa vaiheessa on lapsen hyvinvoinnin kannalta merkittävä tekijä. Haluamme peräänkuuluttaa varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Turvallisen elinympäristön, jossa lapsi voi kokea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi, rakentaminen on syytä aloittaa mahdollisimman varhain. Leni ja Sanna, sosionomi Ylempi amk-opiskelijoita Linkit Kiusaavatko pienet lapsetkin? Julkaisussa paneudutaan siihen, millaisena ilmiönä kiusaaminen esiintyy suomalaisissa päiväkodeissa. Linkki julkaisuun tässä. Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa. Julkaisu on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin hanketta Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten parissa. Linkki julkaisuun tässä. KiVa Koulu, linkki tässä. Kiusaaminen – ryhmän ulkopuolelle jääminen. Videossa koulukiusattu kertoo tuntemuksistaan. Linkki tässä. Ekaluokkalaisia kiusataan – yllättävän moni tietää. Vanhempainliiton toiminnanjohtaja ja erityisasiantuntija kertovat koulukiusaamisen kulttuurista. Linkki tässä.