Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnon opiskelijoiden yhteisblogi Tilaa RSS-syöte

Sovittelija oppii sovittelemalla
21.12.2015
Sosiaalialan bloggaajat

Rikos- ja riita-asioiden sovittelijan on osattava monenlaisia asioita. Asiakkaiden kohtaamisen, työparityöskentelyn, sovittelutietämyksen ja sovittelutapaamisen fasilitoinnin lisäksi sovittelijan on oltava persoonallisilta ominaisuuksiltaan sopiva. Kaikissa näissä voi kehittyä vain tekemällä käytännön sovittelutyötä. Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia Lainsäädännön vaatimuksissa sovittelijan osaamiselle korostuvat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Sovittelijan on osattava olla puolueeton, luotettava ja oikeudenmukainen, kunnioittaa kaikkia osapuolia ja luoda dialogille turvallista ilmapiiriä. Samalla sovittelijan on oltava tehokas ja asiantunteva, herkkä osapuolten haavoittuvuudelle ja auttaa osapuolia tarvittaessa löytämään jatko- ja tukipalveluita. Lainsäädännössä jopa korostuvat enemmän sovittelijan persoonalliset vahvuudet ja valmiudet kuin puhdas teoriaosaaminen, joka voidaan hankkia koulutuksella. Niinpä jo sovittelijan rekrytoinnissa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tehtävään soveltuvien henkilöiden valitsemiseen. Sovittelija ei kuitenkaan saa olla ”tietäjä”, asian ratkaisija, vaan hänen tulee pysyä roolissaan osapuolten kohtaamisen tilanneherkkänä mahdollistajana. Tilanneherkkyyttä lisää se, ettei sovittelija ole tietävinään kaikkea eikä etukäteen määrittele, miten asian pitää edetä. Konfliktin omistajuuden pitää säilyä osapuolilla. Sovitteluun osallistuvat ovat kaikki – sekä osapuolet että sovittelijat – vapaaehtoisesti paikalla. Vapaaehtoisuus tuo sovittelijan tehtävään aivan erityisen vivahteen ja ulottuvuuden. Ei mikään helppo tai vähäinen yhtälö! Sovittelijat toivovat kokemuksia Sovittelijat itse kaipaavat riittävästi soviteltavia tapauksia – osaaminen kehittyy kokemusten myötä. Motivaatio sovittelutyön tekemiseen kannustaa etsimään uusia tapoja, uutta tietoa ja hyödyntämään kaikkea olemassa olevaa osaamista. Yhteistyö toisten sovittelijoiden ja sovittelutoimiston kanssa vahvistaa sekä sisäistä motivaatiota että omaa roolia osana sovittelijayhteisöä ja merkittävää kansalaistoimintaa. Sovittelijan osaamisen kehittyminen on lisäksi paljolti kiinni sovittelijan omasta halusta ja omista valmiuksista oppia ja kehittyä. Kaikkea ei voida kouluttaa. Osa tiedosta siirtyy hiljaisena tietona, ja suuri merkitys on myös sovittelijan muulla työ- ja elämänkokemuksella. Yhteisö opettaa tapoja ja taitoja Hyväksi sovittelijaksi kehittymisessä oleellista on sovittelun sosiaalinen konteksti, jossa oppimisen lähtökohtana on yhteinen, jaettu tietämys. Oppimisessa merkityksellistä on yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja ryhmän yhteinen tiedon prosessointi. Sovittelijayhteisöön liittyessään sovittelija liittyy myös sovittelupalvelun ja vapaaehtoistyön arvoihin ja periaatteisiin. Tieto ei ole yksittäisillä sovittelijoilla tai sovittelunohjaajilla, vaan kaikkien välisissä diskursseissa, verkostoissa ja sosiaalisissa suhteissa, ja sitä luodaan koko ajan uudelleen. Sovittelijoiden keskinäinen tuttuus ja luottamus helpottavat asioiden käsittelemistä ja tiedon jakamista. Sovittelijat ovat itse osallisia yhteisönsä oppimisessa, tiedon tuottamisessa ja kehittämisessä. Tämän artikkelin pohjana olevan opinnäytteen tulosten valossa näyttäisi siltä, että erityisesti oppiminen tekemällä käytännön sovittelutyötä on sekä lainsäädännön osaamisvaatimusten että sovittelijoiden omien toiveiden kannalta paras tapa oppia. Tekemällä sovittelutyötä kehittyvät kaikkien osaamisalueiden taidot. Sovittelijan oppimista on siis tarkasteltava erityisesti sosiaalisen oppimisen mallilla eli ajatellen sovittelijaa yhteisönsä osana; osana sovittelutoimintaa, sovittelijayhteisöä ja kaikkea siihen liittyvää. Yhteisö opettaa sovittelijaa. Restoratiivisuutta ajatellen sovittelija liittyy sovittelutoiminnan kautta myös laajempaan, ihmisten väliseen ja aatteelliseen yhteyteen. Sovittelijan ymmärrettävä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta Dialogisuus on restoratiivisuuden ydin ja onnistuneen sovittelun ehdoton edellytys. Kaikki nämä kolme elementtiä edellyttävät ja vahvistavat toisiaan. Ilman ymmärrystä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta sovittelija ei voi auttaa tapauksen osapuolia. Tässäkin voi sovittelemalla kehittyä. Koska dialogisuus ja restoratiivisuus ovat niin oleellisia sovittelussa, on niihin liittyvää koulutusta painotettava ja teemoja pidettävä yllä kaikessa sovittelutoiminnassa. Dialogisuus on toki tärkeää kaikilla toiminnan tasoilla, kaikkien toimijoiden välillä, aina ja kaikkialla; sovittelutoimistossa työyhteisönä ja vapaaehtoisten sekä asiakkaiden kanssa, sovittelutoimistojen välillä, eri toimijoiden ja keskushallinnon välillä, sovittelutoimistojen moninaisissa verkostoissa, kaikessa kanssakäymisessä kaikkien kanssa – myös yksityiselämässä. Sovittelija voi edistää sovittelun dialogisuutta ja restoratiivisuutta kysymällä sopivia kysymyksiä. Kysymistä voi etukäteen harjoitella. Mutta, kun sovittelija on avoin ja kiinnostunut ja pysähtyy kuuntelemaan, kysymykset tulevat luonnostaan. On osattava olla hiljaa, jotta voisi kuulla. Vapaaehtoissovittelija kehittyy sovittelemalla ja kouluttautumalla Vapaaehtoissovittelija on tapauksen osapuolille vertainen, kanssaihmettelijä ja kohtaamisen mahdollistaja. Onhan sovittelun ”juttu” ihmisten kohtaamisessa ja kuulluksi tulemisessa. Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattilaisten tekemää työtä. Silti lakisääteisen tehtävän toteuttaminen kansalaisten vapaaehtoistyönä tekee sovittelupalvelusta hyvin erityisen. Sovittelutyön tekeminen tarjoaa vapaaehtoiselle loistavan tilaisuuden itsensä kehittämiseen ja yhteisölliseen kansalaistoimintaan. Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus, jossa tutkittiin minkälaisia osaamisvaatimuksia lainsäädäntö asettaa sovittelutyölle, ja minkälaisia sovittelijoiden kuvaamia osaamistarpeita on käytännön sovittelutyössä. Tulosten valossa on tuotettu uudistettu sovittelijoiden peruskoulutuksen opetussuunnitelma. Kirjoittaja työskentelee sovittelutoimistossa, sovittelee virkansa puolesta, ja on elänyt todeksi tämän artikkelin asiat. Tiina Snellman, sovittelun esimies vs., Vantaan sovittelutoimisto, sosionomi ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoja Snellman, Tiina 2015. Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosionomi ylempi AMK –koulutusohjelma. Flinck, Aune 2013. Rakennamme sovintoa. Opas rikosten ja riitojen sovitteluun. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Wenger, Etienne 2009. A social theory of learning. Teoksessa Illeris Knud 2009. Contemporary theories of learning. Learning theorists…in their own words. London and New York: Routledge. Zehr, Howard 2015. The Little Book of Restorative Justice, Revised and Updated. New York: Good Books, Skyhorse Publishing, Inc.      

Lue lisää

Kansalaisaktiivisuus ja uudenlainen kaupunkikulttuuri: yhdessä tekemistä ja aitoa osallisuutta -myös sosiaalialalle?
15.12.2015
Sosiaalialan bloggaajat

Aktiivinen kansalaispalaute on pelastanut Käpylän ja Kallion Karhupuiston lippakioskien nykymuotoisen toiminnan. Kioskeja ei myydäkään, kuten kaupunki aiemmin kaavaili. (Nyt-liite 17.10.2015) Eläkeläiset ovat syksyn mittaan osoittaneet mieltä eläkkeensaajien asumistuen leikkausta vastaan. Se kannatti. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) kertoi maanantaiaamuna, että hallituksen suunnittelemaa eläkkeensaajien asumistuen yhdistämistä yleiseen asumistukeen ei toteuteta. Lisäksi ensi vuodelle tavoitellut lääkesäästöt puolitetaan. (Kansanuutiset 16.11.2015) Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa (IL 6.5.2015) Turun yliopiston opiskelijat lahjoittavat rahaa pakolaiskriisin hoitoon sekä aikovat järjestää kielen- ja kulttuurin opetusta sekä urheilutapahtumia Turun Heinänokan vastaanottokeskuksessa. (Turun Sanomat 14.9.2015) Vastaavia uutisia on viimeaikoina saanut lukea ihailtavan paljon. Pyh sille, että suomalaiset olisivat alistuva ja auktoriteetteja sokeasti uskova kansa, jolla ei ole omaa tahtoa ja mielipidettä! Kansalaisaktiivisuus on elossa, ihmiset haluavat osallistua ja vaikuttaa paitsi omaa elämäänsä koskeviin asioihin ja päätöksiin, myös kokemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin tai vääryyksiin. Ihmisillä on unelmia ja heillä on myös mahdollisuus saada ne toteutumaan, kuten edellä olevistakin lehtileikkeistä ilmenee. Yhdessä tekemisen meininkiä On syntynyt uudenlaista yhdessä tekemisen meininki ja tahtotila. Yhteisöllisyys on kovassa nosteessa ja sitä myöten on syntynyt myös uudenlainen kaupunkikulttuuri Siivouspäivineen, Ravintolapäivineen, Nappi Naapureineen, Galleriakeskiviikkoineen ja olohuonenäyttelyineen, jotka ovat saaneet alkunsa yksittäisten ihmisten halusta koota ihmisiä yhteen jonkin tietyn asian ympärille ja sosiaalinen media on antanut ajatuksen siemenille oivan alustan kasvaa ja toteutua. Kyseessä on joukkoistamisen voima eli kun suuri määrä ihmisiä tuottaa ja vaihtaa informaatiota, oikeastaan mikä tahansa asia voidaan tehdä paljon pienemmillä resursseilla, kirjoittaa Pauliina Seppälä, yksi Yhteismaan perustajista ja alkuperäinen Siivouspäivän ja Nappi Naapurin idean äiti (Seppälä 25.11.2014). Yhteismaa on vuonna 2012 toimintansa aloittanut yleishyödyllinen yhdistys, joka suunnittelee ja toteuttaa yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja (ks. lisää http://yhteismaa.fi/). Uudenlaisen kaupunkikulttuurin ja yhdessä tekemisen taustalta löytyvät halu tehdä paitsi ekologisesti kestävää ja hauskaa yhteisöllistä toimintaa myös vaikuttaa yhteiskunnallisesti vallitsevaan tilanteeseen. Esimerkiksi Valtaajat-projektissa (http://valtaajat.fi/) toivotaan, että mahdollisimman moni alle 30-vuotias, pitkäaikaisesti toimeentulotuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä elävä nuori onnistuisi ansaitsemaan itselleen osan toimeentulostaan, ja että vuosittain 10–15 nuorta valtaajaa siirtyisi ammatilliseen koulutukseen, opintoihin, työkokeiluun tai työmarkkinoille. Yhdessä Työttömien Ay-jäsenten tuki ry Tatsin (http://tatsi.org/) kanssa Yhteismaa mahdollistaa nuorille konkreettista osallisuutta ja vaikuttamista yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tämä on vastaisku syrjäyttämiselle! Me valtaamme yhteiskunnan! (http://valtaajat.fi/) Yhdessä tekemisen ja osallisuuden motiiveista Mikä saa ihmiset aktivoitumaan ja lähtemään kotisohvalta ja tv:n ääreltä mukaan toimintaan, josta eivät taloudellisesti hyödy? Jaakko Blombergin (yksi Yhteismaan aktiiveista) mukaan yksi motiiveista ovat palkinnot, jotka seuraavat ryhmään kuulumisesta. Nämä palkinnot koetaan suuremmiksi kuin toimintaan käytetty aika ja vaiva. Toisena tekijänä ovat suhteet eli uusien ystävien saaminen, vaikutusvallan kasvattaminen ja jonkin sellaisen asian toteuttaminen mikä ei onnistuisi ilman muiden apua. Kolmantena motiivina on oma rooli. Ihmiset haluavat kuulua ryhmään, jossa heillä on oma rooli ja heidän tekemistä arvostetaan. Neljäntenä motiivina ovat tulokset. Uudenlaiseen yhdessä tekemisen kulttuuriin innostaa saavutetut – pienetkin – tulokset, koska ne ovat konkreettisia ja saavutettuja. Viidentenä motiivina on arvostus. Ihmiset etsivät kanssaihmisten kunnioitusta itselleen ja arvoilleen. Tunnustus on myös yksi liikkeelle paneva voima. Ihmiset haluavat saada tunnustusta tekemästään työstä. (Blomberg 5.5.2015.) Ihmisten osallisuutta ei edellä mainittujen motiivien perusteella leimaa pelkästään halu auttaa muita ja tehdä hyväntekeväisyyttä vaan kyseessä voi nähdä olevan tarve. Me tarvitsemme muita toteuttaaksemme itseämme. Me tarvitsemme kokemuksen kuulumisesta ryhmään. Myös sosiaali- ja terveysalalla toimii lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka perustuvat juuri tälle ihmisen tarpeelle löytää omia tarpeitaan ja arvojaan tunnustava taho. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) ovat tehneet vuodesta 2012 lähtien yhteistyötä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) ympärillä. Vuoden 2014, järjestökenttään liittyvän ATH-raportin perusteella tärkeimpiä syitä ihmisillä olla mukana sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa olivat mielekäs ja kiva (tai kehittävä) tekeminen, mahdollisuus oppia uutta, mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, vertaistuen saaminen, kokemus ryhmään kuulumisesta, halu auttaa muita ja halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Katso tarkemmin kuvio täältä (Koskela – Toikka – Pentala - Kaikkonen 2014: 16): https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/120418/URN_ISBN_978-952-302-393-2.pdf?sequence=1 Yhteiskunnan sektoriajattelusta kohti kumppanuusyhteiskuntaa Yhteiskunta on totuttu jakamaan yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin sekä näiden lisäksi on puhuttu neljännestä sektorista, joka koostuu yksilön perhe-, suku ja ystävyyssuhteista.  Systeemi on rakentunut siten, että näiden sektorien rajat ovat olleet varsin tiukat, ”kukin hoitakoon oman tonttinsa”. Mutta toimiiko tällainen systeemi enää nyky-yhteiskunnassa? Merkit näyttäisivät siltä, että ei toimi. Muutosta kaipaavat paitsi ihmiset itse, myös muuttunut maailma tarvitsee erilaista toimintakulttuuria ja kohtaamista. Jouko Kajanoja kirjoittaa Kansalaisyhteiskunnan Verkkolehdessä, että Suomi tarvitsee sosiaalipolitiikan toteuttamisessa kumppanuusyhteiskunnan. Tässä yhdistetään julkisen hallinnon, yritysten ja kolmannen sektorin toimintaa ja myös kansalaisten vapaaehtoistyötä ja sosiaalipolitiikan kohteiden omaa toimintaa. Tällaista lähestymistapaa ei ole Kajanojan mukaan oikeasti aloitettu. Kajanoja peräänkuuluttaa tietoisesti rakennettua vuorovaikutusta kaikkien edellä mainittujen toimijoiden kesken. (Kajanoja 4.6.2015.) Uudistunut sosiaalihuoltolaki pyrkii näkemykseni mukaan juuri tähän pyrkimällä lisäämään yhteistyötä sosiaalihuollon ja eri toimijoiden välillä asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ja siirtämällä sosiaalihuollon painopistettä korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, vahvistamalla asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi sekä turvaamaan tuen saantia asiakkaan omissa arkiympyröissä. Miten ihmeessä tätä kaikkea voisi toteuttaa ilman, ettei mahdollistettaisi ihmisten aitoa osallisuutta? Ilman, ettei perinteistä - yksilökeskeistä ja suljettujen ovien takana tehtävää - sosiaalityötä ravistella? Nyt jos koskaan tulee jokaisen sosiaalialan työntekijän miettiä missä ja miten ja kenen/keiden kanssa työtä voi tehdä. Mitä voimme oppia kansalaisaktiivisuuden alulle panevista voimista? Miten hyödyntää ihmistä motivoivia tekijöitä sosiaalityössä? Mitä voin itse työntekijänä tehdä toisin? Miten olen itse sosiaalialan ammattilaisena toteuttamassa uudenlaista kumppanuusyhteiskuntaa? In dreams and in love there are no impossibilities. – János Arany Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija   Lisätietoa: Blomberg, Jaakko 5.5.2015. Uusi yhteisöllinen kaupunkikulttuuri ja yhdessä tekeminen. Verkossa. Iltalehti 6.5.2015. Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa. Verkossa. Kajanoja, Jouko 4.6.2015. Kumppanuusyhteiskunta. Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti. Verkossa. Kansanuutiset 16.11.2015. Hallitus perääntyi eläkeläisten kiukun edessä. Verkossa. Koskela T, Toikka S, Pentala O, Kaikkonen R. 2014. Mikä saa suomalaiset osallistumaan – Motiivit ja tietolähteet sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan osallistumisessa. Teoksessa ATH-tutkimuksen tuloksia - Järjestökentän tutkimusohjelma. Työpaperi 37/2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkossa.  Nyt-liite 17.10.2015. Karhupuiston ja Käpylän lippakioskit pelastumassa – kaupunki perui myyntiaikeet. Verkossa. Turun Sanomat 14.9.2015. Yliopiston opiskelijat lahjoittavat ja järjestävät kielikoulutusta pakolaisille. Verkossa. Seppälä, Pauliina 25.11.2014. Asiat voivat muuttua. Verkossa. Kuva juliejordanscott

Lue lisää

Naapuriäidit – toimintamalli rantautuu Vantaalle
10.12.2015
Sosiaalialan bloggaajat

Vantaan kaupunginhallitus otti 24.8.2015 askeleen kohti monikulttuurista ja yhteisöllistä kaupunkia päättämällä osallistua Vantaan Nicehearts ry:n hankkeeseen. Tämän syksyn ja ensi vuoden ajan Vantaalla toteutetaan lähiötyötä neljällä eri alueella; Koivukylässä, Hakunilassa, Pakkalassa tai Tikkurilassa sekä Martinlaaksossa. Virallisesti hankkeen nimi on ”Naapurinäidit – toimintamallin kehittäminen” ja sen avulla pyritään ehkäisemään ja torjumaan eri etnisen taustan omaavien naisten syrjintää ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Hanke on merkittävä, sillä yhteiskunnassamme on eri etnisen taustan omaavia naisia, jotka ovat joko jo syrjäytyneitä tai vaarassa syrjäytyä heikkojen tietotaitojen vuoksi. Tämä on osittain johtunut siitä, etteivät he ole löytäneet oikeiden palveluiden pariin tai eivät ole palveluita hakiessaan tulleet autetuiksi. Pääosin nämä naiset ovat perheellisiä, kielitaidottomia ja heikosti koulutettuja naisia, jotka huolehtivat ja vastaavat perheensä hyvinvoinnista. Naapurinäiti -toimintamallissa tukea saadaan vertaistuen kautta, mentorointia ja opastusta ja neuvoja arkipäiväisiin asioihin. ÄIDIN POLKU KOHTI TYÖELÄMÄÄ HYÖDYTTÄÄ KOKO PERHETTÄ Ensisijaisesti hankkeessa tuettavat naiset ovat erityisessä syrjäytymisvaarassa olevia. He eivät osallistu kodin ulkopuoliseen toimintaan tai toiminta rajoittuu oman yhteisöön. Yhteistä heille on usein heikko tai olematon suomenkielen taito sekä koulutus. Hankkeen mentoreina toimivat aktiiviset, mutta työelämän ulkopuolella olevat naiset. Heitä kutsutaan naapurinäideiksi. Yhteistä tuettaville ja mentoreille on sama etninen ja kulttuurinen tausta. Hankkeen tavoitteena onkin kehittää mentorointimalli, joka pohjautuu samaa etnistä yhteisöä edustaviin henkilöihin. Hankkeessa kehitetään suomalaiseen yhteiskuntaan ja lähiötyöhön, sekä kohderyhmän tarpeisiin vastaava malli ja kerätään tietoa ruohonjuuritasolta  heidän tarpeista. Kahden vuoden aikana tullaan rekrytoimaan ja kouluttamaan minimissään 32 mentoria ja 32 aktoria Vantaalla, jotka työskentelevät mentori - aktori-työpareina. Toiminnan kautta naapuriäidit saavat tarvittavia valmiuksia hakeutua työpaikkoihin, joissa tarvitaan kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisiä taitoja, mentorointiosaamista ja verkostojen rakentamiseen tarvittavaa osaamista. Yhtenä hankkeen tavoitteena on, että hankkeeseen osallistuvat naiset osaavat hakeutua itsenäisesti koulutukseen ja työelämään. Naisia voidaan tukea suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa, auttaa arjessa eteen tulevissa haasteissa ja lisätä osallistumismahdollisuuksia.  Oman arjen ja elämän hallinta, sosiaalisten taitojen ja itsetunnon kehittyminen lisää voimaantumisen tunnetta. Äitien voimaantumisen ja hyvinvoinnin lisäämisen kautta lisääntyy myös lasten ja koko perheen hyvinvointi.  Äidin perehtyneisyys yhteiskunnallisiin rakenteisiin, kuten koulutukseen ja työelämään, vaikuttaa myös lasten ja puolison mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan. NAAPURINÄIDIT – TOIMINNALLE ON TILAUSTA Suomessa monikulttuurisuus lisääntyy ja kotouttamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Yhteiskuntamme nykyiset palvelut eivät tavoita kohderyhmään kuuluvia naisia riittävän hyvin. Työkokemukseni mukaan nyt alkaneessa hankkeessa toteutettava toimintamalli on toimiessaan, yksi niistä puuttuvista palasista, joiden perään on jo pitkään haikailtu. Palveluiden on muututtava asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Juurtuessaan lähiöihin ”naapurinäidit – toimintamalli” tukee eri etnisen taustan omaavia naisia ja sitä kautta perheitä sekä yhteisöjä kotoutumisessa. Perheiden voimavarojen vahvistumisen ja sosiaalisen tuen saamisen myötä vaikutukset tulevat näkymään myös ns.raskaampien palvelutarpeiden vähenemisenä sekä lastensuojeluasiakkuuksien määrissä. Hankkeessa on kuitenkin yksi heikko puoli ja se on nimenomaan hanke itse. Kaksi vuotta on lyhyt aika toiminnan vakiinnuttamiseksi osaksi asiakastyötä ja palvelujärjestelmää. Toivottavasti Vantaalla on rohkeutta tehdä käytännön kokemusten myötä jo ensi vuonna päätös, joka mahdollistaa toiminnan laajenemisen  ja jatkuvuuden. Jaana Calenius, perhetyö, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lue lisää: Vantaan kaupunginhallituksen pöytäkirja 24.8.2015, 18§    

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset