”On vaikea opettaa, kun pari oppilasta konttaa pitkin luokan lattiaa”
Matemaatikko Bascalin ajatuksenjuoksua hyvinvoinnin kysymyksissä kuvaa kehittämänsä Rulettipeli 1600 –luvulta. Idea ei ole nimittäin laisinkaan vanhentunut tämän päivän arkeen tuotuna. Ruletissa pelaajat pyrkivät veikkaamaan kuulan pysähtymiskohtaa pyöritettävässä rulettipelissä, jossa osuma on suunnitelman ja sattuman summa. ”Roulette..pieni pyörä” voi olla pelaajille samanaikaisesti toisen onni ja toisen epäonni, mutta peli on mielenkiintoinen kaikille pelaajille. Näin voi olla elämä myös tässä ”suuressa maailman pyörässä” – onni tai epäonni, mutta silti se on mielenkiintoinen kaikille täällä kulkijoille. Hyvinvointi- ja talouspolitiikka Suomessa on otsikoitu viimeaikoina talouden hiipumista. Mediassa on puhuttu, että talouskasvu on saatava nousujohteiselle uralle, jotta siitä versoisi positiivisia asioita. Työllisyys paranisi ja ostovoima kasvaisi, kun talous saataisiin nousuun. Näin syntyisi positiivinen kierre, joka vahvistuisi vahvistumistaan. Kansalaiset uskoisivat tulevaisuuteen. On sanottu, että suomalainen kestää hyvin vaikeita ja niukkoja aikoja..onkohan nykyisin näin? Seikka joka itseäni on mietittänyt viime aikoina, on se että tarvitaanko hyvinvointiin muutakin kuin taloutta? Jos vaikkapa tarkastelemme lähihistoriaamme, voitaneen todeta, että jokapäiväisen leivän eteen piti muutama vuosikymmen sitten ponnistella huomattavasti enemmän. Hyvä taloudellinen tilanne ei ollut tuolloinkaan itsestään selvää. Olivatko perheet onnellisia ja oliko hyvinvointia? Tällä hetkellä Suomessa asuvilla on lähes jokaisella asunto, puhdas vesi, ruoka, sähkö, vaatteet, televisio, auto ja matkapuhelin. Näitä pidetään itsestään selvyyksinä. Elämästämme on muodostunut ylellisempää tavaroiden määrässä ja laadussakin mitattuna. Myös yhteiskunnan palveluverkko on kehittynyt peruspalveluiden tuottamisesta erikoisosaamisen suuntaan. Näistä parannuksista huolimatta ”kolikon” kääntöpuolena on ollut lasten ja perheiden henkisen pahoinvoinnin jatkuminen ja jopa lisääntyminen, jota kuvaa uutisoinnit voimattomuudesta, tarkoituksettomuudesta ja elämän hallinnan menettämisestä. Eräs opettaja kuvasi tilannetta yleisönosasto -lehtikirjoituksessaan. ”On vaikea opettaa, kun pari oppilasta konttaa pitkin luokan lattiaa”. ”Kertolaskut jäävät toiseksi, kun joku oppilaista itkee ja pohtii ääneen, mikä olisi paras tapa päästä tästä elämän kurjuudesta..” Välittämisen kulttuuria Lasten elämänkenttä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä merkittävästi. Nykyaika on tuonut tullessaan perustavaa laatua olevia kysymyksiä: Saako lapsi olla lapsi ja voiko aikuinen olla aikuinen? Esimerkiksi lapsen elämään liittyvät ihmissuhteet ovat olleet rajussa muutoksessa viimevuosina. Kodin verkostot ovat samanaikaisesti rikastuneet ja köyhtyneet. Nykyisin lapset voivat olla esimerkiksi suorassa kuva- ja ääniyhteydessä vaikkapa maapallon toiselle puolelle ja samanaikaisesti isän, äidin, sisarusten ja isovanhempien läsnäolo ei ole itsestään selvää. Hyvinvointiselvitykset ovat olleet nykyaikaa kuvaavaa. Lapsiperheiden pahoinvointi ja nuorten syrjäytyminen työelämästä on noussut esille. Nyt olisi tarve vahvistaa yhteiskunnan palveluita ja kehittää erityispalveluita. On mielenkiintoista seurata, lisätäänkö resursseja julkisissa sosiaalipalveluluissa, vai toteutetaanko yksityistämistä laajemmin ja kuulemmeko lisääntyvää ”juustohöylän” suhinaa? Haasteet taloudessa, muutokset perheessä, lapsuudessa, yhteydenpidossa ja elämässä yleensä on luonut tarpeen julkisten palveluiden kehittämisen tämän ajan haasteita vastaaviksi. Kehittämistarpeita on myös toimintatavoissamme. Tarvitsemme uutta otetta ja suhtautumista välittämisen kulttuuriin. Ammattilaisten keskuudessa on tullut tarve kehittää dialogista palvelukulttuuria ja verkostotyötä. Jukka, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK) -tutkintoa
Sä tiedät miltä musta tuntuu! -ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi
Hei hei, mitä kuuluu... sä tiedät miltä musta tuntuu! Ammattiin opiskelevien nuorten opinnot keskeytyvät usein. Aivan liian usein. Pääkaupunkiseudulla vielä useammin kuin muualla Suomessa. Syitä opiskelun keskeytymiseen on tietysti monia. Osalle keskeytymisen syynä on väärä valinta ja sopimaton koulutusala, mutta on paljon opiskelijoita, jotka jättävät opinnot kesken elämäntilanteessaan olevien haasteiden tai arjenhallinnan puutteiden vuoksi. Kun nuoret eivät tiedä kenen puoleen kääntyä, avun hakemisen kynnys voi nousta ylitsepääsemättömän korkeaksi ja opintojen jatkaminen tuntuu liian vaikealta. Oikea-aikaisella tuella ja konkreettisella avulla voidaan mahdollistaa opintojen jatkuminen ja nuoren elämän tilanteen selkiytyminen. Olen vuoden seurannut ammattiin opiskelevien nuorten elämää läheltä työskennellessäni Armi-arkiohjauksen malli -hankkeessa arkiohjaajana. Olen myös päässyt tekemään niitä konkreettisia tekoja, joilla näitä opiskelijoita voidaan tukea. Armi-hankkeessa on kehitetty uudenlainen opiskelijahuollon malli, arkiohjaus. Arkiohjauksen tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman varhain tuen tarpeessa olevat opiskelijat, sitouttaa heidät opintoihin ja näin vähentää opintojen keskeytymisiä. Stadin ammattiopistossa arkiohjausta on tehty syksystä 2010 asti ja tällä hetkellä meitä arkiohjaajia työskentelee neljä. Merkittäviä kohtaamisia käytävillä Arkiohjaajien työssä keskeistä on jalkautua opiskelijoiden pariin, olla helposti lähestyttävä aikuinen ja kohdata nuori. Arkiohjaajat auttavat opiskelijoita niin opiskeluun kuin muuhunkin nuoren elämään liittyvissä asioissa. Lähtökohtana on, että jokaisen asia on yhtä tärkeä. Toisen opiskelijan arkea kuormittaa kohtuuttomasti vaikeus löytää oikeita luokkia ja toisen tuhansien eurojen pikavippivelat, silti seuraukset voivat olla hyvin samankaltaiset, jos apu jää oikealla hetkellä saamatta. Toki oppilaitoksissa on opiskelijoita, joille on kasaantunut ongelmia ja tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja useiden ammattilaisten yhteistyötä, mutta suurin osa opiskelijoiden ongelmista ratkeaa arkisissa kohtaamisissa koulun käytävillä. Se vaatii kuitenkin sen, että oppilaitoksissa on työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita nuorista itsestään ja haluavat toimia heidän parhaakseen. ”Mitä sulle kuuluu?” on tärkeä kysymys, joka ammattioppilaitoksen arjessa jää liian usein kysymättä. Sen kysymyksen esittäminen voi olla opiskelijalle hyvin merkityksellistä, mutta edellyttää, että kysyjällä on myös aikaa kuunnella mitä opiskelijalla on sanottavana. Oman kokemukseni mukaan vastaus on yleensä paljon enemmän kuin ”ihan hyvää”. Oman aikuiselämänsä kynnyksellä olevat opiskelijat kaipaavat aikuisen tukea pohtiessaan omaa elämäänsä, valintojaan ja pulmiaan. Siinä elämänvaiheessa omat vanhemmat eivät aina ole se mielekkäin vaihtoehto, jonka puoleen kääntyä mieltä askarruttavien kysymysten kanssa. Siksi onkin hyvä, että myös oppilaitoksista löytyy ammattilaisia opiskelijoiden tueksi. Askeleen edellä uutta lakia Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on tulossa voimaan vuoden 2014 alussa. Uuden lain tavoitteena on siirtää oppilas- ja opiskelijahuollon painopistettä ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen työhön nykyisen yksilöpainotteisen korjaavan työn sijaan. Lakiesityksessä sanotaan, että nimenomaan ”toimivilla ja ennaltaehkäisevillä opiskelijahuollon palveluilla voidaan tukea kaikkien opiskelijoiden suoriutumista opinnoissa.” Totuus kuitenkin on, ettei pelkästään uusi laki vielä takaa toimivaa opiskelijahuoltoa, vaan tarvitaan ajattelutapojen ja asenteiden muutosta sekä uusia toimintatapoja. Armi-hankkeessa olemme työskennelleet uuden lain hengessä jo ennen lakiesitystä. Yksilöllisen, matalan kynnyksen tuen lisäksi, olemme hankkeen aikana kehittäneet oppilaitoksiin erilaisia käytäntöjä opiskelijoiden viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi arjenhallintaryhmät, kahvila- ja välituntitoiminta, työnhakuohjaus ja erilaiset tapahtumat. Kaikissa näissä keskeistä on opiskelijoiden tarpeisiin vastaaminen, ajan antaminen sekä epäviralliset kohtaamiset oppilaitoksen arjessa. Uusien käytäntöjen kehittäminen edellyttää, ennakkoluulotonta asennetta ja rohkeutta kokeilla uutta. tämänkaltaista työotetta tullaan tarvitsemaan jatkossakin oppilaitoksissa, jotta opiskelijahuoltotyön nokka saadaan käännettyä kohti ennaltaehkäisevää työtä. Viedäänkö amiksilta tikkari? Armi-hanke on nyt päättymässä, eikä varmuutta työmuodon jatkumisesta ole. Arkiohjauksesta on saatu hyvää palautetta, ja mikä tärkeintä, opiskelijat ovat kokeneet arkiohjaajat tärkeäksi tueksi opiskeluarjessa. Tuntuu hullulta, että kolme vuotta kehitetään toimintamallia ja todetaan, että työ on hyvää, toimivaa ja vielä sellaista jota uusi laki peräänkuuluttaa ja sitten se unohdetaan. Toivottavasti tämän työtavan merkitys ymmärretään opetusvirastossa ja jatkossakin osataan hyödyntää sosionomien ammattitaitoa Stadin ammattiopiston opiskelijoiden tukena. Toivon, ettei amiksilta viedä tätä tikkaria, vaikka se rahakirstunvartijoilta helposti käykin. Kuka nämä opiskelijat sitten kohtaa? Emma Rantanen, Arkiohjaaja, Armi-arkiohjauksen malli -hanke, sosionomi YAMK opiskelija Lue lisää aiheesta Armi-projektin nettisivuilta Opiskelijahuollon kehittäminen
Työttömien aktivointi ja kuntoutus ovat merkityksellisiä, vaikka ei työllistyisikään
Työvoimakoulutusten ja ammatillisten kuntoutuskurssien tavoitteena on asiakkaiden työllistyminen. Toimintaympäristö on haasteellinen; yhteiskunnassa käynnissä olevat muutokset vaikuttavat myös työelämään. Työntekijän pitää nopeasti oppia ja hallita monia asioita ja luovia sutjakkaasti projektiluonteisesti tehtävästä toiseen. Vaikka työnantaja tarjoaa työtä vain pätkissä, työntekijöiltä odotetaan sitoutumista ja omistautumista. Samanaikaisesti kun ansiotyön merkitys korostuu ja työurien pidentäminen on tavoitteena, työelämään kiinnittyminen on yhä haastavampaa. Tehokkuus- ja tuottavuusajattelu sysää ihmisiä pois työmarkkinoilta; työelämässä ei pärjää, mikäli työkykyä ja oppimista rajoittaa vamma tai sairaus, oma osaaminen ei ole ajanmukaista tai oppiminen on haasteellista. Monet jäävät välitilaan; odottamaan mahdollista eläkepäätöstä erilaisten kuntoutus- ja aktivointitoimenpiteiden viidakkoon. Yhteiskunnan viesti näille ihmisille on ristiriitainen; panostasi ei tarvita työelämässä koska et pärjää sen tahdissa, mutta viranomaispäätösten Kelan ja työeläkelaitokset mukaan olet työkykyinen. Kriittisten näkökulmien rinnalle haluan tuoda esille muutamia havaintojani työarjestani ohjaavana kouluttajana työvoimakoulutuksissa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Oman työn merkityksellisyyden oivaltamien ja pysähtyminen perusasioiden äärelle on tärkeää ammatillisen kasvun ja työhyvinvoinnin kannalta. Lisäksi on hyväksyttävä ja siedettävä auttamis- ja ohjaustyön keskeneräisyys ja ulkopäin, omasta työorganisaatiosta ja laajemmin yhteiskunnasta, tulevat vaatimukset. Yksittäisenä työntekijänä en voi muuttaa vallitsevia rakenteita ja olosuhteita. Tämän vuoksi pyrin motivoitumaan ja löytämään ratkaisuja ohjaustyöhön eettisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän näkemyksen pohjalta. Työttömille suunnatuista aktivointitoimenpiteistä ja kuntoutuksen vaikutukset voivat olla yksilölle merkityksellisiä, vaikka tulokset eivät ole mitattavissa yhteiskunnassa vallitsevan taloudellisen tehokkuus- ja hyötynäkökulman kautta. Työntekijältä vaaditaan rohkeutta kyseenalaistaa ympäristön, työnantajan ja toisinaan myös asiakkaan arvoja ja asenteita. On varottava asettumasta moraalinvartijan rooliin, kun ihmisten hätä on suuri ja kamppaillaan jokapäiväisestä ruuasta. Mielestäni on kuitenkin tärkeää pohtia työttömyyttä syrjäytymisen näkökulmasta; esimerkiksi pitkäaikaistyötön ei välttämättä koe itse olevansa syrjäytynyt, mutta taloudellinen niukkuus tekee hänen elämästään erilaista verrattuna työssäkäyviin kansalaisiin. Kokemus syrjäytymisestä voi tulla siitä, että ei yllä valtavirran arvomaailman mukaiseen elämäntapaan. Eikö arvomaailmamme ole silloin vinksallaan? Kouluttajan roolissa toimin asiakkaan kumppanina ja edunvalvojana luoden yhteyttä eri viranomaistahojen välille asiakkaan tarvitsemalla tavalla. Ratkaisukeskeinen ja palveluohjauksellinen työote lisää asiakkaiden hallinnan tunnetta sekä lisää osallistumismahdollisuuksia. Voimavarojen ja omien vahvuuksien löytyminen voi toimia itsetuntoa kohottavana asiana. Tällöin on kuitenkin saavutettu jotain tärkeää. Esimerkiksi kokemus sisällökkäästä arjesta työttömyyskausien jälkeen voi olla ensimmäinen ja tärkeä askel kohti työllisyyttä. Toimenpiteisiin osallistuminen ei aina johda pysyviin ratkaisuihin tai yhteiskunnan kannalta tehokkaaseen lopputulokseen. Mikäli asiakkaan rajoitukset estävät täysipainoisen työelämään osallistumisen, mielekäs tekeminen voi löytyä harrastustoiminnasta ja osallistumisesta. Edellä kuvaamani esimerkit ovat yksi tapa tarkastella asiaa. Iso kysymys on työttömien sosiaalisten oikeuksien ja valinnanvapauden kaventuminen. Tarvitaan vahvoja kannanottoja ja konkreettisia muutosehdotuksia. Olisiko perustulosta ratkaisuksi? Kaisa Priiki, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK) -tutkintoa Lisätietoa: Helne, Tuula – Hirvilammi, Tuuli – Laatu Markku 2012. Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto Hirvilammi, Tuuli - Laatu Markku (toim.) 2008. Toinen Vääryyskirja. Lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto Kalela, Jorma 2013. Ihmisen toimeliaisuus lisääntyisi perustulon avulla. Helsingin Sanomat 25.3. A 5. perustulo.org