Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Henkilökohtaisella budjetoinnilla vaihtoehtoja kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoimintaan

20.6.2013

Helsingissä ja Vantaalla on pilotoitu henkilökohtaista budjetointia kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminnoissa. Kokeiluun osallistujat – päämiehet – vaihtoivat yhden toimintapäivän haluamaansa muuhun toimintaan. Perinteisen toiminnan tilalle he valitsivat tavallisella työpaikalla työskentelyä, maatilan töitä ja vapaa-ajan toimintoja. Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmässä palveluja tarvitseva henkilö saa itse määritellä palvelujaan ja hallinnoida niihin käytettäviä rahoja (1). Vantaalla henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilu käynnistyi syksyllä 2011. Kokeilu oli osa Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten palvelusäätiön koordinoimaa ’Tiedän mitä tahdon!’ –hanketta. Helsingissä kokeilu käynnistettiin ilman taustatoimijoiden apua syksyllä 2012. Prosessien myötä Vantaalla on myönnetty henkilökohtainen budjetti kahdelle ja Helsingissä neljälle henkilölle. Prosessit käynnistyivät päämiesten toiveiden ja tarpeiden kartoituksella yksilökeskeistä työotetta käyttäen. Kukaan päämiehistä ei halunnut kokonaan luopua toimintakeskustoiminnasta, vaan he vaihtoivat yhden toimintapäivän haluamaansa muuhun toimintaan. Kukin päämies käytti oman budjettinsa henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen, jotta saisi tarvittavan tuen haluamansa toiminnan toteuttamiseen. Sekä päämiehet, heidän läheisensä että työntekijät ovat olleet tyytyväisiä henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Erityisesti päämiesten vaikuttamismahdollisuuksien lisääntyminen sai kiitosta. Ilman henkilökohtaista budjettia he eivät olisi saaneet mahdollisuutta toteuttaa haaveitaan päiväaikaisen toiminnan suhteen. Työ- ja päivätoiminta – perinteitä ja uusia tuulia Työ- ja päivätoiminnassa on perinteisesti tehty paljon alihankinta- ja kädentaidon töitä, ja näin edelleen on (vrt. 2). Toiminnan sisältöjen monipuolistamista pidetään kuitenkin tärkeänä, ja erityisesti halutaan lisätä asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Yksilökeskeisyys ja valinnanvapauden lisääminen ovat keskeisiä tavoitteita Helsingissä ja Vantaalla, ja henkilökohtaisen budjetoinnin käynnistäminen liittyi juuri näiden tavoitteiden saavuttamispyrkimyksiin. Palvelun käyttäjien itsemäärääminen on kuitenkin toiminnassa vielä vähäistä, ja sitä pyritään lisäämään yksilökeskeisellä työotteella ja henkilökohtaisella budjetoinnilla. Työ- ja päivätoiminnan palveluvalikoima toiminnan sisältöjen suhteen on jo jossain määrin monipuolistunut ja toimintojen uudistamisen tarve tiedostetaan kentällä. Keskeisin muutos tapahtuu kuitenkin työntekijöiden ajattelussa. Henkilöstöllä on halukkuutta toiminnan kehittämiseen ja yksilökeskeisen työotteen käyttöön, mutta muutosvastarintaakin on ilmennyt. Perinteisen työtavan poisoppiminen ja uuden opettelu ei ole helppoa. Näyttää kuitenkin siltä, että suuntaus on palvelujen yksilöllisyyteen ja järjestelmän uudenlaiseen joustavuuteen. Keskeisimmät tekijät vammauttavien ja itsemääräämisen toteutumisen esteiden poistamisessa ovat riittävä tuki ja yksilökeskeinen työote. Näiden avulla valtaa siirtyy henkilölle itselleen, poispäin järjestelmästä ja työntekijöiltä. Aktiiviseen tukeen liittyy aito kuuleminen ja ihmissuhteiden, päätöksenteon ja osallistumismahdollisuuksien tukeminen (3). Jos henkilö ei itse tee aloitteita, tulee hänelle antaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia valita. Henkilölle tulee antaa tietoa eri vaihtoehdoista ja tarjota kokemuksia erilaisista asioista. Kaiken perustana on tuetun päätöksenteon idea: kun henkilöllä on riittävästi tietoa asian taustoista, mahdollisista ratkaisuista ja niiden seurauksista, hän voi tehdä itsenäisiä päätöksiä – tarvittavaa tukea unohtamatta. Työntekijän rooli muuttuukin yksilökeskeisen työotteen avulla hoitajasta tai ohjaajasta mahdollistajaksi (vrt. 4). Henkilökohtaisen budjetoinnin haasteita ja mahdollisuuksia Henkilökohtaisen budjetoinnin haasteina esille nousi toiminnan koordinointi, budjettien kohdentaminen sekä henkilökohtaisen tuen järjestäminen. Palveluohjauksen ja sosiaalityön merkitys näyttäytyi toiminnan koordinoinnissa suurena, ja niihin resurssointia pidettiin tärkeänä. Henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuudet näyttäytyivät asiakkaan itsemääräämisen paranemisessa. Vaikka henkilön toiveet ja tarpeet saataisiinkin esille yksilökeskeisen suunnittelun keinoin, eivät henkilön vaikuttamismahdollisuudet lisäänny, mikäli toiveita ja tarpeita ei pystytä toiminnassa huomioimaan eikä tavoitteita toteuttamaan. Henkilökohtainen budjetointi toimii yhtenä keinona toiveiden toteuttamisessa, yhtenä päiväaikaisen toiminnan järjestämistapana. Tuolloin henkilö saa itse päättää, mitä päivisin tekee saaden toimintaan osallistumiseensa tarvittavan tuen. Helsingin ja Vantaan kokeilujen perusteella henkilökohtainen budjetointi on toimiva vaihtoehto perinteisille työ- ja päivätoiminnoille. Etenkin kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla tarvitaan kuitenkin yksilökeskeistä suunnittelua budjetoinnin perustana. Ilman yksilökeskeistä suunnittelua voi tukea tarvitsevan henkilön olla hyvinkin vaikeaa ilmaista toiveitaan ja tarpeitaan. Riittävän tiedon saanti ja monipuoliset kokemukset erilaisista asioista helpottavat päätöksentekoa. Minna Eronen, Sosionomi (Ylempi amk). Kirjoittaja on laatinut aiheesta opinnäytetyönsä keväällä 2013. Lähteet Ahlsten, Marika 2012: Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta Tiedän mitä tahdon! –projektissa. Taustapaperi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyöryhmälle. Kehitysvammaliitto. Taustapaperi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyöryhmälle. Kehitysvammaliitto. Kairi, Tea – Nummelin, Tua – Teittinen, Antti 2010: Työtoiminnan käytäntö ja kokemus. Kriittisiä arvioita kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettävästä työtoiminnasta. Kehitysvammaliiton selvityksiä 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Konola, Kirsi - Kekki, Sanna - Tiihonen, Petra - Marjamäki, Katja 2011: Tulevaisuus omissa käsissä - Miten päämies itse johtaa oman elämänsä ja palvelujensa suunnittelua. Teoksessa Ripatti, Päivi (toim.): Kehitysvammaisten asuminen. Uusi reformi 2010-2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Beadle-Brown, Julie – Mansell, Jim 2011: Yksilökeskeinen aktiivinen tuki mahdollistaa kehitysvammaisille hyvän elämän yhteiskunnassa. Teoksessa Konola, Kirsi – Kukkaniemi, Petteri – Tiihonen, Petra (toim.): Aktiivinen tuki. Kehitysvammaisten palvelusäätiö. 9 – 29.

Lue lisää

PÄIVÄKOTIEN JA KOULUJEN RAKENTEITA ON RIKOTTAVA

20.6.2013

Sosiaalialan bloggaajat

Aamun lehdessä kerrottiin koulusta, jonka kevätjuhla ei ala tänä vuonna rehtorin tervehdyksellä, koska oppilaat ovat suunnitelleet koko juhlaohjelman. Nuorten osallistumiskyvyn lisäksi olennaista on, että rehtori ja opettajat ovat mahdollistaneet juhlan muodon muuttumisen luovuttamalla oman valtansa asiassa nuorille. Perinteinen kevätjuhlarakenne on rikottu. Lasten osallisuuden ja tasa-arvon suhteesta toukokuussa 2013 valmistuneen väitöskirjan mukaan, päiväkodin rakenne aiheuttaa eriarvoisuutta lasten välille vaikka lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti. Varhaiskasvatustieteestä väitellyt Mari Vuorisalo havaitsi, että tutkitussa esikouluryhmässä kaikki lapset ovat mukana toiminnassa, mutta vain osa lapsista osallistui aktiivisesti keskusteluihin. Vaikuttaminen erityisesti aikuisten suuntaan tapahtui kuitenkin pääasiassa nimenomaan keskustelujen kautta, jolloin lapset joilla oli keskusteluun tarvittavia avuja saivat äänensä paremmin kuuluville. Keskustelutaitoiset lapset pääsivät siten vaikuttamaan ryhmässä muodostuviin asemiin ja määrittämään sitä kautta toimintaa. Vuorisalon mukaan syynä ilmiöön on päiväkotitoiminnan rakenne, joka ohjaa aikuisia ja lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Päiväkodissa opitut toimintamallit siirtyvät lasten mukana kouluun ja mahdollisesti aikuisuuteen saakka, joten havainto on tärkeä. Päiväkodin jälkeen koulussa voidaan tukea keskustelutaitojen kehittymistä, mutta yhtä suuri painoarvo tulee olla sillä, että mahdollistetaan vaikuttaminen myös toiminnallisesti. Kouluissa on tehty paljon oppilaiden osallisuuden lisäämiseksi, mutta rakenteet ovat pysyneet melko muuttumattomina. Koulun osallisuutta estäviin rakenteisiin tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota juuri nyt, kun lööpit keväisten valtakonfliktien jälkeen huutavat tarvetta palata ”vanhaan kunnon koulurakenteeseen, jossa opettajilla oli sentään vielä valtaa”. Mitäpä jos myös mietittäisiin, missä tilanteissa sen vallan jakamisella ja erilaisten arkisten osallistumispaikkojen tarjoamisella päästäisiin parempaan lopputulokseen. Kevätjuhlan lisäksi koululla on melkein 10 kuukautta vuodessa aikaa tehdä tätä uudelleenjakoa. Näin ajatteli tänään sosionomi ylemmän amk –tutkinnon opiskelija Tuija Salovaara Lisätietoa Mari Vuorisalon tutkimuksesta

Lue lisää

Kuka kääntää kehityksen suunnan – ajatuksia kouluväkivallasta

25.5.2013

Sosiaalialan bloggaajat

Lasten ja nuorten lisääntyvä pahoinvointi ilmenee kouluissa häiriökäyttäytymisenä, joka ei, lööppikirjoittelusta huolimatta, ole enää kenellekään uutinen, vaan lähes normaali yhteiskunnallinen ilmiö. Opettajat kampanjoivat kouluväkivaltaa vastaanja vanhempainyhdistykset peräävät ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille. Vaara- ja uhkatilanteet eivät ole vieraita lasten ja perheiden palveluiden työntekijöillekään. Tuntuu siltä, että kukaan ei mahda tilanteelle mitään. Olemmeko aikuisina ja sosiaalialan ammattilaisina valmiita hyväksymään tällaisen kehityksen suunnan? Lienee selvää, että perheet eivät selviä kasvatustehtävästä yksin, vaan tarvitsevat siihen yhteiskunnan tuen. Valitettavasti kuitenkin tuntuu, että kasvatuskumppanuus rakoilee palvelujärjestelmän monilla tasoilla. Koetaan, että mitkä tahansa säännöt rajoittavat yksilön vapauksia ja rajojen asettajat ovat epäsuosiossa. Kouluilla on kuitenkin tärkeä rooli yhteiskunnan arvojen toteuttajana ja perheiden kasvatustyön täydentäjänä. Jos koulun keinot loppuvat ja opettajat väsyvät, kuka kasvattaa tulevan sukupolven? Ratkaisuksi ei riitä lastensuojelu Uhkana on, että koulu ei pysty vastaamaan opetuksesta eikä oppilaiden ja opettajien turvallisuudesta. Rehtorit kaipaavat jo nyt oikeutta erottaa vakavaan häiriökäyttäytymiseen syyllistynyt määräajaksi, ja toivovat, ettäpäätös käynnistäisi pikaisesti myös lastensuojelulliset tukitoimet. Toimenpide turvaisi muiden oppilaiden koulunkäyntiä, mutta sysäisi erotettavan erityispalveluiden piiriin ja pois omasta yhteisöstään. Syrjäytymiskierre voi alkaa tästä. Kouluilta pitää löytyä riittävästi asiantuntijuutta ja toimintatapoja jokaisen oppilaan ongelmien ratkaisemiseksi omassa koulussa, tutussa ympäristössä. Vanhemmat eivät voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan koululle, eikä koulu voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan erityispalveluille. Rohkeutta tarvitaan Koulujen ongelmat pitää ottaa vakavasti. Yhteiskunnan kaiken sallivan asenteen pitäisi muuttua ja aikuisten pitäisi ottaa lisää vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kouluihin pitäisi palauttaa työrauha ja opettajille sallia keinot sen ylläpitämiseen. Kenellä on keinot toteuttaa tarvittavat muutokset? Opettajat penäävät lakimuutoksia, mutta jää nähtäväksi, saadaanko niillä syntymään tarvittavaa vaikuttavuutta. Poliittista päätöksentekoa ohjaavat taloudelliset näkökulmat ja teknologiateollisuuden retoriikka. Asennemuutos ja vaatimus yhteisvastuullisuudesta eivät yksin riitä. Lisäksi tarvitaan riittävät resurssit eli laadukasta opetusta ja toimivat, terveelliset tilat. Kuntien kiristyvässä taloustilanteessa varhaiskasvatus ja koulutus ovat olleet vuodesta toiseen ensimmäisiä kustannusten leikkauskohteita, sillä niitä ei ole turvattu vastaavilla sitovilla säädöksillä kuin sosiaali- ja terveyspalveluja. Mutta kun peruspalvelut pettävät, paine erityispalveluja kohtaan kasvaa. Joudutaan tilanteeseen, jossa vähenevistä verovaroista yhä suurempi osa on suunnattava lakisääteisiin erityispalveluihin, ja peruspalvelut heikkenevät entisestään. Perustetaanko lakkautettaviin homekouluihin tämän seurauksena koulukoteja ja nuorisopsykiatrian osastoja, jos lasten ja nuorten kehitystä ei kyetä nykymeiningillä tukemaan? Lapset ja nuoret ansaitsevat turvallisen ja laadukkaan oppimisympäristön. Opettajilla pitäisi olla mahdollisuus laajentaa ammatillista osaamistaan kattamaan opetuksen lisäksi myös kasvatuksellinen tuki. Kouluissa tarvitaan opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön lisäksi riittävästi muitakin aikuisia lapsia ja nuoria varten, esimerkiksi kouluisäntiä, koululla toimivia nuorisotyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Opetusryhmiä pitää pystyä tarvittaessa pienentämään. Ilman vanhempien rohkeampaa kasvatusvastuuta koulun työrauha ei kuitenkaan parane. Kodin ja koulun yhteistyössä on paljon käyttämättömiä voimavaroja. Tarvitaan tahtoa, mahdollisuuksia ja aikaa inhimilliseen arjen vuorovaikutukseen niin kodeissa kuin kouluissakin. Seuraavaan mielenosoitukseen on syytä lähteä koko kansakunnan voimin! Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lähteinä on käytetty Opettaja-lehden numeroita 16–17/2013 sekä Valtiovarainministeriön julkaisua 11/2013 Jorma Sipilä & Eva Österbacka. Enemmänongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujentuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus, johon linkki tässä.

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset