Kategoria: Henkilöstö
Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin suhde
Työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat sattuneesta syystä viime aikoina saaneet runsaasti huomiota. Itse olen syksyn 2020 aikana saanut vastattavakseni ainakin kolme työhyvinvointikyselyä. Pystyäkseni vastaamaan kyselyihin halusin perehtyä tarkemmin asiaan. Aloitin asian selvittämisen määritelmällisistä kysymyksistä. Tarkasteluni avarsi monia seikkoja työhyvinvoinnista. Tässä niistä keskeisin. Työhyvinvointi Työterveyslaitoksen määritelmän mukaan Suomalainen Työsuojelusanasto määrittelee termin ’työhyvinvointi’ seuraavasti: ”Työhyvinvointi on työntekijän fyysinen ja psyykkinen olotila, joka perustuu työympäristön ja vapaa-ajan sopivaan kokonaisuuteen. Ammattitaito ja työnhallinta ovat tärkeimmät työhyvinvointia edistävät tekijät.” Työterveyslaitoksen (TTL) eräässä työhyvinvoinnin kehittämiseen tähtäävässä projektissa (Anttonen & Räsänen (toim.), 2009, 18) em. määritelmälle ehdotettiin useita laajennuksia, joista suosituimmaksi osoittautui seuraava: ”Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa.” Yhtenä tämän tarkastelun kannalta kiinnostavana projektissa esille tulleena määritelmän laajennuksena mainittiin myös seuraava ehdotus, jonka raportin tekijät kuitenkin hylkäsivät (emt. 18): ”Työhyvinvointia koskevien aloitteiden on tasapainotettava työntekijän ja organisaation tarpeet, mikä tarkoittaa sitä, että on luotava sellainen ympäristö, joka edistää tyytyväisyyden tilaa ja antaa työntekijöiden menestyä ja saavuttaa koko potentiaalinsa sekä heidän omaksi hyödykseen että organisaation eduksi.” Suomalaisen Työsuojelusanaston määritelmä ja TTL:n projektin ehdottamat määritelmän laajennukset ’työhyvinvoinnille’ edustavat eudaimonistista (perfektionistista) hyvinvointikäsitystä. Sen mukaan hyvinvointi on (inhimillistä) kukoistamista. Työhyvinvoinnista puhuttaessa kukoistus on rajattu sellaisten ominaisuuksien tarkasteluun, jotka edistävät työntekijän ja organisaation hyvää, erityisesti sitä, mikä on hyväksi työntekijälle ja organisaatiolle itselleen. Eudaimonistinen hyvinvointikäsitys pähkinänkuoressa ’Kukoistus’ on naturalistinen ja (minimaalisesti) evaluatiivinen termi, jota käytetään kuvaamaan, miten organismilla menee ympäristössään (ts. siinä ekosysteemissä, jossa se sattuu olemaan), mikä on organismin toimintakyky ja miten sen toiminta vaikuttaa ympäristöön. (Kraut, 2007, 5). Kukoistava (hyvinvoiva, onnellinen) ihminen on sellainen, jolla on tietyt kognitiiviset, affektiiviset, sensoriset ja sosiaaliset (sekä fysikaaliset) kyvyt, joiden kehittämisestä ja harjoittamisesta hän nauttii. (emt. 137). Lisäksi tällainen ihminen ja hänen kulttuurinsa (yhteisönsä) arvostavat näitä olevia kykyjä, niiden kehittämistä ja harjoittamista. (Bishop, 2015, 41). Eudaimonistisen hyvinvointikäsityksen keskeinen tekijä on se, että inhimillinen kukoistus on aina osin yhteisöllisesti (poliittisesti) määritelty. Ihmisillä on esimerkiksi kyky pettää ja tappaa, mutta niitä ja niiden kehittämistä ja harjoittamista ei yhteisöjen ja organisaatioiden sisällä arvosteta silloin, kun ne eivät edistä yksilön, yhteisön tai organisaation etua. Niinpä eudaimonistinen hyvinvointikäsitys on myös osittain normatiivinen lähestymistapa hyvinvoinnin tarkasteluun: siinä määritellään, mikä on hyvää tai pahaa ihmisen ja hänen ympäristönsä kannalta, ja mikä on oikein tai väärin hyvää tavoiteltaessa ja pahaa vältettäessä. Ja ”paras arpa” (työ)hyvinvoinnin edistämiseksi em. käsityksen mukaan on hyve (ammattitaito, työn hallinta). (Hursthouse, 1999, 172). Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin olennainen ero Työhyvinvoinnin määritelmässä ja sen laajennuksissa ei kuitenkaan käytetä evaluatiivisia tai normatiivisia termejä. Kysymyksessä ei ole arvoarvostelma tai -määritelmä. Työhyvinvoinnista puhuttaessa ja TTL:n raportissa (Anttonen & Räisänen (toim.) 2009) tavoitteet ovat toisaalla, asioissa jotka on nimetty ’työhyvinvoinniksi’. Termillä ’hyvinvointi’ on kansainvälisessä tarkastelussa ja pitkässä filosofisessa ja yhteiskuntatieteellisessä perinteessä vakiintunut merkitys, jonka kanssa myös ’työhyvinvoinnista’ kirjoittavat asiantuntijat raportissaan (emt. 17) kipuilevat: ”tässä projektissa ei tarvitse miettiä käsitteen nimitystä, sillä - - meidän tulee käyttää termiä työhyvinvointi, well-being at work”. Samalla raportissa viitataan useasti terveyteen ja terveyden edistämiseen, sekä erityisesti WHO:n määritelmään terveyden edistämisestä. WHO:n määritelmä on kuitenkin arvolatautunut - siinä deskriptiivinen terveys-käsite ja normatiivinen hyvinvointi-käsite tunnetusti yhdistyvät toisiinsa. WHO:n (1948, 100) mukaan terveys on täydellisen fyysisen, mentaalisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, eikä pelkästään sairauden tai raihnaisuuden poissaoloa. Jos työhyvinvointia (tai hyvinvointia yleisemminkin) halutaan mitata, tarkoittaa se deskriptiivisen, ja siten naturalistisen, mittarin määrittelemistä. Tavoitteena on työntekijän ja organisaation todellisen tilan mittari. Tällainen deskriptiivinen (ei-normatiivinen) mittari rakentuu organismin ja organisaation funktionaalisen tehokkuuden (’functional efficiency’), tai toimintakyvyn, käsitteelle. (Hausman, 2015, 8) Tällainen mittari kertoo yksilön kyvystä ja dispositioista tarkastellussa ympäristössä arvottamatta asiaa yksilön elämänlaadun kannalta: sen kannalta, onko mitattava asia (esim. terveys tai kunto) hyväksi vai haitaksi ihmiselle itselleen. Kyselyt, joihin olen vastannut, eivät kuitenkaan edusta tällaista mittaria, vaan ne perustuvat subjektiivista kokemusta koskevaan vastaajan omaan arviointiin. Tämä on ongelma, jonka tarkastelu vaatisi erillisen kirjoituksensa. Vaikka yksilön kokemus onkin hyvinvoinnin keskeinen (ellei keskeisin) tekijä, se on huono mittari hänen funktionaalisen tehokkuutensa (terveyden, kunnon, toimintakyvyn) tavoittamiseksi. Yksilö voi kokea olevansa terve, kunnossa tai toimintakykyinen olematta sitä. Funktionaalisen tehokkuuden käsite on olennaisesti naturalistinen ja deskriptiivinen, ei niinkään normatiivinen. (Hausman, 2015, 9). Hyvinvoinnilla sen sijaan perinteisesti viitataan johonkin arvokkaampaan asiaan - elämän laatuun ja koko elämän kannalta tavoittelemisen arvoiseen asiaan, sellaiseen asiaan, jota haluaisi sille, josta välittää hänen itsensä vuoksi. (Darwall, 2002, 9). Lisäksi hyvinvoinnilla viitataan aina ei-instrumentaaliseen hyvään. Työhyvinvointi viittaa sen sijaan olennaisesti aina välineelliseen hyvään. Kysymys on siten käsitteellisesti ja määritelmällisesti eri asioista. Kirjoittaja: Jyrki Konkka toimii yliopettajana Metropolia ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden tohtori ja käytännöllisen filosofian dosentti. Jyrki Konkka on perehtynyt kriittistä ajattelua, metodologiaa, etiikkaa, poliittista filosofiaa ja hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Hän on kirjoittanut useita hyvinvointia käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita. Tässä joitakin viimeaikaisia tekstejä hyvinvoinnista: Konkka, Jyrki, 2016, ’Hyvä elämä koostuu toista ja asioista, jotka ovat hyväksi ihmiselle’, teoksessa Mutanen, Kantola, Kotila & Vanhanen-Nuutinen. Turku: Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia 44: 33 - 46. Konkka, Jyrki, 2018, ’Hyvinvointi - yksi sana, monta mieltä’, teoksessa Mutanen, Houni, Mäntyvaara & Kantola (toim.) Hyöty. Turku: Turun ammattikorkeakoulun Tutkimuksia 48: 26 - 46. Konkka, Jyrki, 2020, ’’Follow your nature’ - a mongrel approach to good life’, in Mutanen, Friman, Kantola & Konst (eds.) Human and Nature. Turku: Research reports from Turku University of Applied Sciences 50: 93 - 112. Raatikainen, Eija, Ihamäki, Katja ja Konkka, Jyrki, 2020, ’Hyvän elämän ja hyvinvoinnin sosiaaliset edellytykset poikkeusoloissa’ teoksessa Hyvinvointi ja terveys poikkeusoloissa. Helsinki: Metropolia. (Käsikirjoitus, ilmestyy). Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2015, ’An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación 13(19): 19 - 34. Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2017, ’Kun tyytyväisyys ratkaisee. Nuorten suhtautuminen globaaleihin haasteisiin, käsitykset ihanneyhteiskunnasta ja toiveet omasta tulevaisuudesta, teoksessa Myllyniemi (toim.) Katse tulevaisuuteen, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto: 137 - 156. Kirjallisuus: Anttonen, Hannu ja Räsänen, Tuula (toim.), 2009, Työhyvinvointi - Uudistuksia ja hyviä käytäntöjä. Helsinki: Työterveyslaitos. Bishop, 2015, The Good Life - Unifying the Philosophy and Psychology of Well-Being. Oxford. Oxford University Press. Darwall, Stephen, 2002, Welfare and Rational Care. Princeton, NJ: Princeton University Press. Hausman, Daniel, M. 2015, Valuing Health - Well-Being, Freedom, and Suffering. Oxford: Oxford University Press. Hursthouse, Rosalind, 1999, On Virtue Ethics. Oxford: Oxford University Press. Kraut, 2007, What is Good and Why? The Ethics of Well-Being. Cambridge MA. Harvard University Press. World Health Organization, 1948, ’Preamble to the Constitution of the World Health Organization’, Official Records of the World Health Organization, no. 2. Geneva: World Health Organization.
Verkkoja punotaan tulevaisuuden työhön – Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hanke
Monialainen Health Promotion Programme (HPP 2016–2019) tuki terveyttä ja hyvinvointia Suomessa ja Virossa. Hankkeessa kehitettiin yhteistoiminnallisesti opintojaksoja Metropoliaan ja virolaisiin korkea- ja ammattikouluihin sekä luotiin kaupunkisuunnittelun lautapeli. Health Promotion Programme-projektissa kartoitettiin tulevaisuuden osaamisen tarpeita sekä luotiin niiden pohjalta monimuotoista koulutusta (Matinheikki-Kokko & Liinamo 2019). Yhteiskehittelyn tuloksena rakennettiin opintojaksoja virolaisissa korkea- ja ammattikouluissa sekä Metropoliassa. Lisäksi tuotettiin kaupunkisuunnittelun lautapeli sekä viroksi että suomeksi. Pelatessa tulee esiin, että ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden huomioiminen ei ole vain sosiaali- ja terveysalan asia. Kun päätetään kaavoituksesta, rakentamisesta, tehtaiden paikoista, kouluista, julkisista palveluista tai viheralueista, ratkaisuilla vaikutetaan kauaskantoisesti ihmisten hyvinvointiin. (Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019.) Pelissä päästiin eri rooleissa pohtimaan asukkaiden ja viranomaisten näkökulmista kaupunkisuunnittelun vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Peli opettaakin arvioimaan kaupunkisuunnittelua monialaisista näkemyksistä. Miten tehdä elinvoimaisia ja kestäviä elinkeinoelämää kehittäviä ratkaisuja siten, että ne huomioivat myös ympäristöarvot, asumisen ja liikunnan sekä edistävät kuntalaisten omaa osallistumista ja aktiivisuutta? (Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019.) Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pop up -tapahtuma Konferenssien ja seminaarien lisäksi Metropoliassa järjestettiin viime keväänä pop up -tapahtuma, jossa rohkaistiin eri alojen opiskelijoita tarkastelemaan ja edistämään terveyttä ja hyvinvointia. Pop up -tapahtumassa tarjottiin kävijöille hedelmiä ja smoothieita sekä esiteltiin aiheeseen liittyviä opintojaksoja. Tietoiskussa kuvailtiin sosioekologista mallia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Mukana oli etenkin rakennusalan ja sairaanhoidon opiskelijoita, jotka halusivat oppia lisää ja keskustella terveydestä ja hyvinvoinnista. Sosioekologiseen malliin kuuluu ennalta ehkäisevä työ niin yksilön, organisaation, yhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla. Nämä eri näkemykset ovat vuorovaikutuksessa, jotta työ on vaikuttavaa ja tuloksellista. Eri tasoilla tarkastellaan, mitkä tekijät lisäävät ihmisten hyvinvointia myös käsitteellisesti. Esimerkiksi yksilötason työ kumpuaa tiedon, uskomusten, asenteiden ja taitojen muutoksesta, kun taas yhteisöissä pohditaan ihmissuhteita ja mielekkään toimintaympäristön merkitystä. (Baum 2019; Golden & Earp 2012; Brofenbrenner 1977.) Metropoliassa opetusta kehitetään tulevaisuuden tarpeisiin Yksi mahdollisuus lisätä opetustarjontaa ja liittää opintoja ajankohtaisiin aiheisiin, on kytkeä ne osaksi hanketta, kuten HPP-projektissa tehtiin. Yhteistoiminnallisesti kehitettiin molempien maiden opetusta, osa kursseista on kiinteästi liitetty opetussuunnitelmaan, kun taas toiset ovat valinnaisia opintojaksoja. Metropoliassa luotiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen monialainen verkkototeutus (15 op), joka jaettiin kolmeen osioon. Terveyttä edistettiin opintojaksolla Media ja viestintä terveyden edistämisessä[i], jossa hyödynnettiin hyvinvoinnin mobiilisovelluksia ja tehtiin faktan tarkastuksia. Toisessa projektiin kuuluvissa opinnoissa yamk-tutkintoa monipuolistettiin kurssilla Terveyden edistämisen lähtökohdat ja toiminnan rakenteet yhteiskunnassa[ii]. Hyvinvoinnin edistäminen on merkityksellistä, kun siihen vaikutetaan lainsäädännöllä, yhteisön toimilla ja henkilökohtaisella ohjauksella. Näiden ohella verkostotyö koettiin yhdeksi avaimeksi tulevaisuuden osaamisessa. Monialainen verkostotyö terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä -opintojaksolla[iii] eri alojen opiskelijat kehittivät yhteistyössä teoreettisia ja ammatillisia valmiuksiaan. Verkostotyön opintojaksolla kehitettiin ratkaisuja paikallisiin ongelmiin Verkostotyö perustuu vuorovaikutukselliseen työskentelyyn, jossa asukas tai asiakas sekä hänen läheisensä ovat keskiössä. Usein voimavarat löytyvät niin henkilöstä itsestään kuin paikallisista yhteisöistä, yrityksistä, järjestöistä ja kunnista. Kaivattiin myös yhteen hiileen puhaltamista, organisaation tukea ja vuorovaikutustaitoja, jotta kumppanuudet vahvistuvat ja tuottavat ratkaisuja. (Ks. Isola ym. 2017; Kokko & Veistilä 2016; Pärnä 2012; Virtanen ym. 2011.) Opintojaksolla opiskelijat kehittivät ratkaisuja havaitsemiinsa paikallisiin pullonkauloihin. He perehtyivät kuntien hyvinvointikertomuksiin ja loivat ratkaisuja ongelmiin sekä suunnittelivat tulevaisuuden skenaarioita. Heidän ehdotuksissaan korostui lähiliikuntapaikkojen ja yhteisöllisten hyvinvointitilojen merkitys. Lähiympäristöä muokattiin sopivaksi ja kiinnostavaksi eri ikäisille. Opiskelijat kokivat yhteistyön mielekkääksi, sillä he saivat tietoa ja ymmärrystä verkostotyön teoriataustasta ja menetelmistä. Myös muiden alojen yhteistyön käytännöt ja erilaiset näkemykset tulivat tutuiksi. Tieto verkostomaisesta työskentelystä syveni, kun yhteistyön hyödyt ja mahdollisuudet nähtiin uudessa valossa. Yhteistyötä haluttiin ylläpitää ja kehittää myös tulevassa työelämässä. Kirjoittaja: Katja Ihamäki, lehtori, VTT, sosiaaliala Kirjoittaja toimi hankkeessa vuonna 2019 asiantuntijana ja vastasi yhdessä Kaija Matinheikki-Kokon kanssa verkostotyön opintojaksosta. [i] Lehtori Johanna Manninen. [ii] Lehtori Asta Lassila ja yliopettaja Arja Liinamo [iii] Lehtori Katja Ihamäki ja yliopettaja Kaija Matinheikki-Kokko. Kaupunkisuunnittelupeli on saatavilla Asta Lassilalta Metropoliasta. Lähteet: Baum, Fran 2019. The New Public Health. Oxford: Oxford University Press. Brofenbrenner, U. 1977. Toward an experimental ecology of human development. American Psychologist (32). 513–531. Golden, Shelley D. & Earp, Jo Anne L. 2012. Social Ecological Approaches to Individuals and Their Contexts: Twenty Years of Health Education & Behavior Health Promotion Interventions Health Education & Behavior 39(3). 364–372. https://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.1177/1090198111418634. Luettu 29.5.2020. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33. Helsinki: THL. Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019. Uutinen julkaistu 4.4.2019. https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/ajankohtaista/uutiset/kaupunkisuunnittelupeli-ensitestissa-metropoliassa. Luettu 29.5.2020. Kokko, Riitta-Liisa & Veistilä, Minna 2016. Sosiaalityö ja sosiaalinen kuntoutus yhteistyönä. Teoksessa Vastavuoroinen sosiaalityö. Toim. Maritta Törrönen ym. Helsinki: Gaudeamus. Matinheikki-Kokko, Kaija & Liinamo, Arja 2019. HPP Survey ja Future oriented Health Promotion. Metropolia AMK. http://www.tlu.ee/public /HPP/#p=4. Luettu 29.5.2020. Pärnä, Katariina 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C 341. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5086-7. Luettu 29.5.2020. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Helsinki: Tekes. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf. Luettu 29.5.2020.
Lastensuojelusta ja lapsiperheiden sosiaalityöstä saa puhua hyvää!
Lastensuojelutyö näyttäytyy julkisuudessa usein negatiivisena ja esiin nousevat epäkohdat. Moni lapsi, nuori ja perhe kuitenkin hyötyy saamastaan avusta. Onnistumisen tekijät -tutkimus nostaa esiin lastensuojelun onnistumisia. Parempi tietoisuus työn onnistumistekijöistä ja asiakastyön tuloksista vahvistaa luottamusta alan ammattitaitoon. Lisäksi onnistumisten näkyväksi tekeminen lisää työhyvinvointia sekä alan kiinnostavuutta. Lastensuojelun työntekijät näkevät työssään lasten, nuorten ja perheiden onnistumisia sekä elämäniloa. Mitkä asiat auttavat työntekijän näkökulmasta asiakasta onnistumaan omassa elämässään? Tätä selvitetään Metropoliassa Onnistumisen tekijät -tutkimuksessa asiakkaille ja työntekijöille suunnatuilla kyselyillä. Lisäksi tutkimuksessa haastatellaan lapsiperheiden sosiaalityöstä ja lastensuojelusta vastaavia johtajia ja päättäjiä siitä, millaista tietoa käytetään ja millainen tieto olisi tarpeen, kun toimintaa johdetaan ja voimavaroja kohdennetaan. Tavoitteena on selvittää, mitä onnistumisesta tiedetään. Tuomme yhteiskunnalliseen keskusteluun tietoa onnistumiseen liittyvistä tekijöistä ja positiivista puhetta lastensuojelutyöstä riski- ja ongelmapuheen sijaan. Parempi tietoisuus vahvistaa luottamusta siitä, että apua kannattaa hakea ja sitä on saatavilla. Myös palveluista, tukitoimista ja resursseista päätettäessä tarvitaan tietoa onnistumiseen vaikuttavista asioista. Puutteiden ja ongelmien korjaamisessa on hyvä tietää, mikä tuottaa onnistumista – sitä kannattaa vahvistaa. Viestinviejinä ja yhteistyökumppaneina tutkimusprosessissa on mukana lukuisia alan järjestöjä, kuten Kasvatus- ja perheneuvontaliiton Voikukkia-verkosto, Lastensuojelun keskusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Monimuotoiset perheet -verkosto, Nuorten Ystävät, Pelastakaa Lapset, Perhehoitoliitto, Pesäpuu ry, SOS-lapsikylä, Talentia ry sekä lisäksi kuntia ja kuntayhtymiä. Mistä tunnistaa onnistumisen lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä? Onnistuminen on ihmisen kokemus siitä, että hänen elämäntilanteensa ja hyvinvointinsa on muuttunut paremmaksi. Se on toiveikkuutta ja luottamusta omaan tulevaisuuteen. Se on tunnetta pärjäämisestä, rohkeudesta sekä itsetunnon ja autonomian vahvistumisesta. Se on varmuutta siitä, että olen turvassa, minusta välitetään ja minua rakastetaan, ja että olen tärkeä ja minulla on paikkani yhteisöissä. Onnistumista on se, kun lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen tai nuoren sekä hänen vanhempansa kanssa on päästy toivottuun ja tarkoitettuun tulokseen – myös askel toivottuun suuntaan on onnistumista. Arkikielessä onnistuminen kuvastaa ihmisen ajatusta siitä, millaiseen tulokseen hänen mielestään on päästy niissä asioissa, joissa on tavoiteltu muutosta. On tärkeää ymmärtää myös olosuhteet, joissa muutokseen pyritään. Myös se on merkityksellistä, että ihmiselle on syntynyt omakohtainen ymmärrys asioista, jotka ovat olleet vaikuttamassa onnistumiseen. Lapsilla ja nuorilla on myös ns. luovuttamattomia ihmisoikeuksia ja erityinen oikeus suojeluun ikä- ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Nämä sekä ymmärrys lapsen ja nuoren kehitykseen liittyvistä suojaavista tekijöistä ovat lastensuojelutyössä peruslähtökohtia, joissa tulisi onnistua. Vaikka tutkimuksessa keskitytään onnistumisen näkökulmaan, on oltava tietoinen myös epäonnistumiseen liittyvistä tekijöistä – ovatko onnistumisen tekijät vain epäonnistumisen vastakohtia? Vaikuttavuus tarkoittaa mitattua ja arvioitua tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa, millaisilla tavoilla ja millaisilla voimavaroilla tavoiteltuun tulokseen on päästy. Keskeinen vaikuttavuuden arvioinnin informantti eli tiedon tuottaja on tietenkin asiakkuudessa oleva ihminen ja hänen oma kokemuksensa – siis lapsen, nuoren, vanhemman ja myös läheisten kokemus. Vaikuttavuuden arvioinnissa keskeinen arvioinnin lähtökohta ja peruste ovat sovitut asiakaskohtaiset tavoitteet sekä ihmisen oma kokemus siitä, miten hyvin tavoitteisiin on päästy. Myös palvelujärjestelmän onnistumista on arvioitava: Miten hyvin lasten ja perheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa pystytään takaamaan (Lastensuojelulaki 11§ käyttää takaa-verbiä) lasten ja nuorten terveys ja kehitys ja myös lapsen kasvattajien tarvitsema oikea-aikainen ja tarpeisiin vastaava tuki ja apu? Laadun vaatimukset voidaan määrittää esimerkiksi 1) rakennetekijöille eli niille asioille, jotka luovat perustan onnistuneelle lastensuojelutyölle; 2) prosessitekijöille eli sille, miten toimien päästäisiin tavoiteltuun laatutasoon; sekä 3) tulostekijöille, joissa keskeisenä tuloksena on lapsen tai nuoren hyvinvointi ja sovituissa tavoitteissa onnistuminen. Tulostavoitteita voidaan määrittää myös lasten kasvuolosuhteiden riskien vähentämiselle ja ylisukupolvisten huono-osaisuusketjujen katkaisemiselle. Tuloksellisuuden arvioinnilla tarkoitetaan yleensä kokonaisarviointia, jossa arvioidaan onnistumista niin talouden, henkilöstön, asiakasvaikutusten ja kokemusten kuin prosessien toimivuudenkin näkökulmasta. Keskeistä olisi nykyistä paremmin ymmärtää kustannus-vaikuttavuutta. Vaikutuksia tulisi aina arvioida erilaisilla aikajänteillä, ei vain talousarviovuoden kustannusten toteutumisen näkökulmasta. Asiakkaiden ja työntekijöiden kokemukset onnistumisista Tutkimusryhmän jäsenistä Tiina Harju ja Katri Horuz keskittyvät asiakkaiden näkökulmaan: lapsen, nuoren, vanhempien ja läheisten tuottamaan tietoon. Vaikka kyse on jokaisen asiakkaan yksilöllisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista sekä voimavaroista, oletamme aineistosta löytyvän onnistumiseen liittyviä yhdistäviä tekijöitä, niitä, jotka edistävät työssä onnistumista ja mahdollistavat asiakkaan onnistumisen. Katriina Sysmäläinen ja Johanna Stauffer taas keskittyvät työntekijöiden tuottamaan tietoon. Työntekijöiden rooli on keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä. Esimerkiksi kokemus oman työn hallinnasta, työn kuormitustekijöihin vaikuttaminen ja työn palkitsevuus ovat tärkeitä työssä jaksamiselle ja työorganisaatiossa pysymiselle. Johtamisen ja organisaation arvojen merkitys tullee myös esille. Tieto onnistuneesta lastensuojelutyöstä ja onnistumisen tekijöistä voi kannustaa jatkamaan työssä. Opiskeluaikana lapsiperhe- ja lastensuojelutyöhön hakeutuminen kiinnostaa, mutta vaihtuvuus työssä on suurta. Tämä kuormittaa työpaikkoja ja asiakkaita, ja vaikuttaa myös asiakastuloksiin. Miten organisaatioissa voitaisiin vahvistaa työntekijöiden pitovoimaa – työskentelyn vetovoimatekijöiden ohella? Päätöksenteon ja johtamisen näkökulma Sirkka Rousu keskittyy tutkimuksessa organisaatioiden päätöksentekijöiden ja johtajien näkökulmaan. Millaista laatu- ja vaikuttavuustietoa tarvittaisiin lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön johtamisessa? Millaiset tekijät päättäjien ja johtajien mukaan vaikuttavat työssä onnistumiseen? Miten tämä tieto ohjaa voimavarojen kohdentamista organisaatiossa? Vaikka päivittäisessä asiakastyössä syntyy monenlaista tietoa, sitä ei saada ulos tietojärjestelmistä. Koska kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa, se jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on tietoa asiakas- ja lastensuojeluilmoitusten määristä, palvelujen käyttömääristä, hoitovuorokausien määristä sekä tietoa vuositason kustannuksista. Millaiseen tietoon pohjautuen toimintaa sitten johdetaan? Tutkimuksen etenemisestä kirjoitetaan Lastensuojelija-blogissa Asiakas- ja työntekijäkyselyiden vastausaika päättyi huhtikuun 2020 lopussa – kiitos kaikille vastaajille! Päätöksenteon ja johtamisen osalta analysoidaan ensin dokumenttiaineistoja. Haastattelut toteutuvat loppukesällä sekä alkusyksyllä. Tutkimustulokset valmistuvat marraskuussa. Levitämme tietoa tuloksistamme yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Tutkimuksen etenemisestä kirjoitetaan Lastensuojelija-blogissa. Tiina Harju, Katri Horuz, Katriina Sysmäläinen ja Johanna Stauffer ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita ja tekevät opinnäytetyönsä Onnistumisen tekijät-tutkimuksessa. Kirjoittaja Sirkka Rousu, Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmän vetäjä, yliopettaja, hyvinvoinnin osaamisyksikkö, Metropolia Lisätietoa Kumppanit ovat tiedottaneet tutkimuksesta useilla omilla kanavillaan, tässä Lastensuojelun keskusliiton kaksi viimeisintä kolumnia aiheesta 23.4.2020 Totta vai tarua? Lastensuojelussa onnistutaan joka päivä. https://www.lskl.fi/teemat/lastensuojelu/totta-vai-tarua-lastensuojelussa-onnistutaan-joka-paiva/ 18.4.2020 Lastensuojelun onnistumisia etsimässä. https://www.lskl.fi/teemat/lastensuojelu/lastensuojelun-onnistumisia-etsimassa/
Sekava etuusjärjestelmä estää keikkatyötä
Suomessa on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat osatyökyisiä. Osatyökyky voi johtua esimerkiksi lyhyt- tai pitkäkestoisesta sairaudesta, vammasta tai sosiaalisista syistä. Kansainvälisesti on pidetty tärkeänä talous- ja sosiaalipoliittisena tavoitteena lisätä osatyökykyisten mahdollisuutta tehdä työtä. Tavoite kuvaa hyvin sitä, että osatyökykyiset eivät ole menettäneet koko työkykyään, vaan heidän kykynsä tehdä töitä riippuu työstä ja sen vaatimuksista. Osatyökykyisissä on runsaasti työvoimapotentiaalia, joka tulisi saada entistä paremmin työmarkkinoille. (Ala-Kauhaluoma ym. 2017: 12–13; Oivo & Kerätär 2018: 9–10; STM 2020.) Metropolia Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat haastattelivat osana sosiaalipalvelutyön opintojaksoaan Etelä-Suomen Klubitalojen jäseniä ja henkilökuntaa syksyllä 2019. Klubitalot tarjoavat kuntoutujille työpainotteista toimintaa ja vertaistukea kuntoutujien omista tarpeista lähtien (Eskot ry n.d.). Haastatteluissa keskityttiin erityisesti työhön ja siihen liittyviin odotuksiin ja pelkoihin. Työhön liittyvät toiveet Haastatteluissa kävi ilmi, että moni klubitalon jäsenistä oli motivoitunut tekemään töitä ja kiinnostunut työnteosta. Tämä on merkittävä asia, koska työnantajat ovat korostaneet juuri työmotivaatiota yhtenä keskeisenä työntekijän palkkaamisen kriteerinä (Kurvinen ym. 2019, 26). Haastateltuja kiinnosti erityisesti mahdollisuus olla työelämässä hyödyksi ja olla osa työyhteisöä. Myös tutkimuksissa on havaittu näiden olevan tavallisia työhön liittyviä motivaattoreita: työn koetaan tuovan merkityksellisyyttä elämään ja lisäävän tasa-arvoisia kohtaamisia ja sosiaalista tilaa (Isola ym. 2016). Hyväksytyksi tulemisen ja hyödyksi olemisen lisäksi klubitalon jäsenet toivat esiin toiveen siitä, että palkka parantaisi heidän taloudellista tilannettaan. Monelle työikäiselle eläkkeellä tai muulla etuudella eläminen tarkoittaa jatkuvaa talouden tarkkailua ja yllättävien menojen välttelyä. Pitkäkestoinen taloudellinen niukkuus tarkoittaa usein myös osallisuuden ja sen kokemusten kutistumista. (Ks. esim. Roivainen ym. 2011; Hirvilammi & Mäki 2013; Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä 2019.) Työn nähdäänkin usein olevan yksi osallisuuden mahdollistaja (Isola ym. 2017). Tulo- ja byrokratialoukut työn tekemisen estäjinä Vaikka keikkatyön myötä kertyvää palkkaa pidettiin toivottavana lisänä, nousi haastatteluissa esiin epävarmuutta siitä, mitä palkan ja sosiaaliturvan yhdistäminen toisiinsa saa aikaan. Huolta herätti se, kuinka paljon on mahdollista tienata ilman, että jo olemassa olevat sosiaaliturvaetuudet pienenevät tai katkeavat. Tuloloukkujen on todettu olevan yksi keskeisistä tekijöistä, jotka estävät ottamasta lyhytkestoista työtä vastaan (Kurvinen ym. 2019). Tuloloukun välttäminen voi edellyttää keikkatyön suunnittelijalta paljonkin ennakkotyötä ja -tietoa. Hänen tulee tietää omien tulojensa kokonaisuus, miten palkka vaikuttaa kuhunkin etuuteen ja millä tavalla eri etuudet ovat kytköksissä toisiinsa. Vaikka verkosta löytyykin avuksi monenlaista laskuria, ovat ohjeet monimutkaisia ja paikoin vaikeaselkoisia. Kannustinloukkuja kenties vielä suurempana keikkatyöhön tarttumisen esteenä olivat byrokratialoukkujen uhat. Haastateltavat miettivät mahdollisuutta, että he joutuvat yksittäisen keikkatyön jälkeen selvittelemään raha-asioitaan monen eri tahon kanssa ja pahimmillaan jäämään useiksi viikoiksi ilman tuloja etuisuuksien ollessa selvittelyssä. Jo paperisodan, asiointipakon tai etuuksien viivästymisen mahdollisuuden on todettu olevan tekijöitä, jotka voivat estää työllistymisen (Parpo 2004: 46–47; Karjalainen & Moisio 2010: 118; Oivo & Kerätär 2018: 61). Henkilökohtaisen tuen ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisen tarve Haastatteluiden perusteella suurenkin motivaation latistajaksi voi muodostua hyvää tarkoittava etuusjärjestelmä, joka hajanaisuudellaan ja sekavuudellaan jättää keikkatyön vain haaveeksi. Keikkatyöhön haluavien lisäksi etuusjärjestelmä voi hämmentää myös asiantuntijoita, joille järjestelmä ei aina näytä selkeältä vaan käsittämättömältä ja sattumanvaraiselta (Mattila-Wiro & Tiainen 2019: 27). Keikkatyöstä kiinnostuneet tarvitsevatkin tuekseen henkilökohtaisia palveluita, joissa he saavat riittävän kokonaisvaltaista ohjausta ja tukea (Oivo & Kerätär 2018: 61; Spangar & Arnkil 2018: 280). Henkilökohtaisen talouden varmistaminen on yksi tuen tärkeä tavoite. Tuki voi sisältää tietoa siitä, miten keikkatyö tuloihin vaikuttaa mutta myös rohkaisua ja motivointia selvitystyön tekemiseen. Selvitystyö voi tarkoittaa sitä, että sosiaaliohjaaja käy keikkatyöhön haluavan kanssa läpi sen, mistä hänen tulonsa koostuvat ja sen jälkeen selvitetään keikkatyön vaikutuksia esimerkiksi eläkkeeseen tai eläkkeensaajan asumistukeen. Sosiaaliturvan uudistaminen on ollut vireillä jo jonkin aikaa. Sen tavoitteena on rakentaa nykyisestä hajanaisesta kokonaisuudesta nyky-yhteiskuntaan paremmin turvaa tarjoava, kannustava ja ennakoitavuutta edistävä kokonaisuus. Toivottavasti uudistuksessa huomioidaan myös osatyökykyisten tarpeet ja annetaan heille mahdollisuus työn tekemiseen ilman pelkoa kohtuuttomista taloudellisista vaikeuksista. Kirjoittaja: Niina Pietilä, lehtori, sosiaalialan tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, asiantuntijana Puuttuva pala -hankkeessa Lisätietoa Puuttuva pala-hankkeesta Lähteet: Ala-Kauhaluoma, Mika & Kesä, Mikko & Lehikoinen, Tuula & Pitkänen, Sari & Ylikojola, Pekka 2017. Osatyökykyisistä osaavaa työvoimaa. Osatyökykyisten työvoiman kysyntää ja sen kehittämistä koskeva tutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 42/2017. Helsinki: TEM. Eskot ry n.d. https://eskot.org/tietoa-meista. Luettu 24.4.2020. Hirvilammi, Tuuli & Mäki, Sari 2013. Toimeentulovaikeuksia, yksinäisyyttä ja alemmuuden kokemuksia. Perusturvan saajien rajalliset toimintamahdollisuudet. Teoksessa Kangas, Olli & Niemelä, Mikko & Raijas, Anu (toim.): Takaisin perusteisiin. Perusturvan riittävyys kulutuksen näkökulmasta. Tampere: Kelan tutkimusosasto. 120–141. Isola, Anna-Maria & Turunen, Elina & Hiilamo, Heikki 2016. Miten köyhät selviytyvät Suomessa? Yhteiskuntapolitiikka 81 (2). 150–160. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Helsinki: THL. Karjalainen, Jouko & Moisio, Pasi 2000. Kannustin- ja byrokratialoukut suomalaisessa sosiaaliturvassa. Teoksessa Vaarama, Marja & Moisio, Pasi & Karvonen, Sakari (toim.): Suomalaisten hyvinvointi 2010. Helsinki: THL. 112–123. Kurvinen, Arja & Jolkkonen, Arja & Lemponen, Virpi & Ylhäinen, Marjo 2019. Pitkäaikaistyöttömissä on työvoimapotentiaalia. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:12. Helsinki: TEM. Mattila-Wiro, Päivi & Tiainen, Raija 2019. Kaikki mukaan työelämään. Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeen tulokset ja suositukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Oivo, Tuija & Kerätär, Raija 2018. Osatyökykyisten reitit työllisyyteen - etuudet, palvelut, tukitoimet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 43/2018. Helsinki: STM. Parpo, Antti 2004. Kannustavuutta tulonsiirtojärjestelmään. Tulonsiirtojärjestelmän muutokset, kannustinloukut ja tulonjako. Tutkimuksia 140. Helsinki: Stakes. Roivainen, Irenen & Heinonen, Jari & Ylinen, Satu 2011. Köyhä byrokratian rattaissa. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut nro 64. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Spangar, Timo & Arnkil, Robert 2018. Työelämäohjaus ja työllisyydenhoito. Teoksessa Kajanoja, Jouko (toim.): Työllisyyskysymys. Helsinki: Intokustannus. 259–286. STM 2020 Mikä osatyökykyisyys? Saatavana osoitteessa: https://stm.fi/osatyokykyisyys/mika-osatyokykyisyys. Luettu 24.4.2020 Välityömarkkinoiden yhteistyöryhmä 2019. Välityömarkkinat ja tarvelähtöiset työllisyyspalvelut. SOSTE julkaisuja 3/2019. Helsinki: Suomen sosiaali ja terveys ry.
Asiakkaan ainutlaatuinen arki
Kotihoidon asiakkaan arki asemoituu useimmiten pitkälti kotiin tai kodin läheisyyteen. Mitä koti fyysisenä tilana ja henkisenä paikkana hänelle edustaa? Millaisia merkityksiä siihen liittyy? Liittyykö siihen turvan ja levon tunne, vai haasteita ja yksinäisyyttä – vai kaikkea tätä? Nämä tunteet ja tunnelmat varmasti vaihtelevat kotihoidon asiakkailla päivästä toiseen – kuten meillä kaikilla. Kotiin[1] liittyy läheisesti arki, mutta myös juhla. Kotiin liittyy muistoja: iloja, mutta myös suruja[2]. Koti on ihmiselle osaltaan myös identiteetin jäsentämisen ja rakentamisen näyttämö. Kotihoidon[3] työntekijät menevät ihmisen kotiin, yksityiselle alueelle. Kodissa kohdataan arjessa – asiakkaan arjessa. Kodissa autetaan, tuetaan, edistetään, kannustetaan – toimitaan voimavarasuuntautuneesti. Jokainen kotihoidon työntekijä vie mukanaan kohtaamistilanteeseen omat käsityksensä, arvonsa, asenteensa ja ennakko-oletukset myös arjesta – siitä millainen on hyvä arki ja hyvä elämä. Laatusuositusten[4] mukaan: ”Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tahi eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta”. Arjen tavanomaisena haasteena voi olla myös yksinasuminen, jolloin asiakkaalla ei ole arjessa ketään läheistä ihmistä tai vain vähän muita ihmisiä. Yksin asuminen[5] muuttaa avun tarvetta, mutta myös avun saamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi puoliso ei ole apuna ja tukena. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan sosiaalinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja kuulumisen tunne edistävät terveyttä ja pitkää ikää[6]. Laatusuositusten mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2017) täytyisi iäkkäillä ihmisillä olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Sosionomien koulutuksessa lähtökohtana on sosiaalipedagoginen lähestymistapa. Sen mukaan ihmisen subjektius ja elämänhallinta ovat työn keskeisiä tavoitteita. Tällöin pyritään ihmisen itseapuun ja siihen, että asiakasta autetaan saavuttamaan mahdollisimman onnistunut arki. Toisin sanoen, tällöin asiakasta autetaan hänen tavoitteissaan kohti hyvää arkea. (Hämäläinen 1996; Nivala & Ryynänen 2019). Yhtenä sosiaalialan työn päämääränä voidaankin pitää kansalaisten hyvinvoinnin (well being) lisäämistä[7]. Tarkasteltaessa arkea monialaisesti, sitä jäsennetään usein monitieteisestä näkökulmasta käsin. Tällöin, painotetaan alasta ja tiedeperustasta riippuen esimerkiksi ihmisen toimintakykyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, osallisuuden kokemista, taloudellista turvaa tai hyvää arkea. Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa[8] kehitetään kotihoitoon vaadittavaa monialaista osaamista. Hankkeen tuloksena sote-alan opiskelijoiden kyky toimia moniammatillisissa ja -alaisissa verkostoissa kehittyy. Tämä edellyttää sitä, että opiskelijat tutustuvat muihin oman alansa lähialoihin ja ammattilaisiin – millaista asioita asiakkaan hyvinvointi, terveys ja toimintakyky muodostuvat myös työparin näkökulmasta tarkasteltuna. Samalla he perehtyvät siihen, millaisia asioita muiden alan ammattilaiset pitävä tärkeänä asiakkaan arjessa. Opiskelijoiden ja moniammatillisessa työryhmässä toimivien ammattilaisten osaaminen, keskinäinen arvostus ja ymmärrys erilaisen osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista kotona asuvien tukemisessa, vahvistuvat hankkeen myötä. Hankkeen monialaiseen harjoitteluun osallistuneet opiskelijat pohtivat asiakkaan arkea. Heille tärkeiksi asioiksi nousi esille seuraavia kysymyksiä liittyen asiakkaan arkeen: Mikä on asiakkaan tapa elää ja olla, miten voimme siihen saada kurkistuksen? Mikä mahdollistaa ja estää arjessa toimimista? Arjen, toimintakyvyn ja eletyn elämän tarkempi tarkastelu. Tarinan takana olevat merkitykset. Mistä asiakkaan arjessa ja kokemuksissa on kyse? Asiakkaaseen ja hänen arkeensa tutustuminen Elämänhistoriaan tutustuminen Mitä on asiakkaantahtinen prosessi? Millaisia voimavaroja asiakkailla on? Arjen ymmärtämisen lisäksi tarvitaan asiakasosaamista Kotiin vietävien palveluiden yhteydessä tarvitaan vahvaa sensitiivisyyttä, empatiaa, läsnäolon taitoa ja voimavaralähtöistä työotetta. Asiakkaan arjen ymmärtämisen lisäksi tavittaan asiakasosaamista. Taitoa lähestyä asiakasta hänen toiveistaan ja tarpeistaan käsin, ei ammattilaisen lähtökohdista. Asiakkaan tarpeista lähtevä osaamiseen voi ajatella kuuluvan kyky asennoitua asiakkaan elämäntilanteeseen avoimesti ja eettisesti. Esimerkiksi sosiaalialan koulutuksessa opiskelijoiden empatiataitojen [9] kehittymistä saatetaan kuitenkin joskus pitää itsestään selvänä asiana[10]. Yksilöllinen asiakaskohtaisen arjen tarve tunnistetaan työn lähtökohdaksi (merkityksellisyys, arvot, tarpeet, toiveet, odotukset). Asiakastyössä positiivinen ihmiskuva on sen perusedellytys. Asiakkaan arjen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tarvittavan muun muassa seuraavia taitoja, kuten: palveluohjaus- ja palvelutarpeen arviointia vuorovaikutus-, kohtaamis- ja viestintäosaaminen kyky antaa ja vastaanottaa kehittävää ja rakentavaa palautetta omaisten ja läheisten tarpeiden huomioinen haavoittuvuuden osaamista.[11] Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehitetään kotihoidon työntekijän osaamiskarttaa, johon myös edellä mainitut osaamiset liittyvät. Empatia on puolestaan kyky edistää ihmisten välistä kohtaamista ja vuoropuhelua, joten näin ajatellen se on tärkeää myös itse kehittämistyössä. Ammatillinen empatia ei ole vain asiakasta varten, vaan se on myös työkavereita ja koko työyhteisöä kohtaan osoitettua myötäelämisen kykyä ja kykyä jakaa tunteita[12]. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden sote alan osaamisen täyttää toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaen asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua[13] – jokaisen asiakkaan omannäköistä arkea tukien. Teksti on julkaistu myös Geroblogissa: Asiakkaan ainutlaatuinen arki Kirjoittaja: Eija Raatikainen, sosiaalialan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aerschot, L. V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 7–18. Ahosola, P. & Lumme-Sandt, K. 2019. Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa. Janus 27 (3), 229–243. Granfelt, R. 2018. Sosiaalityö kodin rakentamistyönä yhteiskunnan marginaaleissa. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 61–72. Grant L., Kinman G. & Alexander K. 2014. What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education 33: 7, 874–889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Kangasniemi M., Hipp K., Häggman-Laitila A., Kallio H., Karki S., Kinnunen P., Pietilä A.-M., Saarnio R., Viinamäki L., Voutilainen A., Waldén, A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2018. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. Saatavana osoitteessa: https://www.iassw-aiets.org/archive/ethics-in-social-work-statement-of-principles/ Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. LAATUSUOSITUS: Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mikola, T. 2019. "Saattohoito on matka, matka potilaan kanssa, mutta myös matka omaan itseen": Saattohoito-osaaminen kotisairaalassa sairaanhoitajan kokemana”. Opinnäytetyö. Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional. Teoksessa Hämäläinen, J. (toim.): Vuosikirja 2017. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113–122. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020). Empathy – Is it too often taken for granted? Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E., Rahikka A., Saarnio, T. & Vepsä P. 2020. Ammattina sosionomi. Sanoma Pro. [1] Kodista puhuttaessa voidaan tarkastella myös kodittomuutta, jolloin se on ”enemmän kuin asunnon puute, yhdistäen huono emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi, sosiaalisten suhteiden, yksityisyyden ja turvallisuuden puute ja vähentynyt kontrolli omasta elämästä tulevaisuudesta” (Mayock ym. 2016, 129, Granfeltin 2018 mukaan). [2] Esimerkiksi saattohoitoa (Mikola, T. 2019). [3] Kotihoitoa ja laitos- ja asumispalveluja sai vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 20 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y [4] LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. [5] Myös hankemaailmassa ilmenee tämä kahtiajako, sillä esimerkiksi Ahosola ja Lumme-Sandin mukaan (2019, 241) on merkittävää, ettei hankerahaa ole juurikaan kanavoitu ilman omaisten tukea eläville vanhoille ihmisille tai, jos on niin omaisettomille vanhuksille suunnattu hanketoiminta saattaa asemoida heidät helposti syrjäytymistä vastustaviin hankkeisiin, jolloin heidät pakotetaan asettumaan potentiaalisten syrjäytyneiden asemaan. [6] Aerschot, L.V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018. [7] IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. [8] Hyvissä Handuissa Himassa -hanke: https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa. Hyvissä Handuissa Himassa hankkeen tavoitteena on, että aikaisemmin mainittujen tavoitteiden lisäksi se, että Sote-alan opiskelijat kiinnostuvat kotihoidosta työpaikkana tai yritystoiminnasta kotona asumisen tukeen liittyen. Kehittämisellä vastataan hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten kotihoitoa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Stadin ammattiopiston ja kotona asumista tukevien sidosryhmien sekä valtakunnallisen Harkat-hankkeen kanssa. [10] Grant, Kinman & Alexander (2014). [11] ks. blogi/ Kokkala 2020 (tulossa) [12] Raatikainen, Rauhala & Mäenpää (2017; 2020). [13]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160883/39-2018-Optimoitu%20sote-osaaminen.pdf
Empathy – Is it too often taken for granted?
“I never thought of empathy as being a skill that can be taught or learned.” “I learned that empathy has a structure and it can be controlled. There is a model for empathy and it can be taught, learned, practiced and cultivated.” The starting point for learning empathy is crucially important. Quite often, Social Services students start their professional reflections by considering themselves as highly empathic persons. It is seen as self-evident because they have become social services students and have chosen a field related to Social Services. It concerns a “self-image” and the idea of being a ‘perfect, kind, and empathic professional’, without any mistakes or weaknesses. For example, according to Grant, Kinman and Alexander (2014), students’ empathy skills are often taken for granted and everyone expects that they will be able to demonstrate an awareness of their own emotional resilience and the impact of their actions when working with clients. Still, students are surprised to hear that empathy can be taught and learned or developed. This is what we call ‘Qualified Empathy’ (QE). “I did not know that empathy can be trained and was listed as a skill. After reading the article and discussed in class, I came to realize how important it is to understand this topic to be able to do the practice in the future. I do believe now that qualified empathy does exist and can be trained.” Qualified Empathy in interaction We have previously (Raatikainen & Rauhala & Mäenpää 2017) defined a QE professional as a practitioner with the ability to frame any client interaction using accurate or targeted empathy. This empathy is not only for the clients, but also for the professionals themselves and the environments surrounding the interactions, in other words, our understanding of the QE professional is someone who has empathic skills and compassion towards themselves, colleagues, clients and the environment. Qualified empathy needs compassion for empathic action. Qualified empathy includes the ability for professional self-reflection, emotional management skills and a healthy set of boundaries. It contains the ability to tell the difference between sympathy and empathy. It includes the ability to use compassion so that we act in an empathic way. Qualified Empathy is the ability to reflectively and emotionally separate oneself from another and to understand the context; then in an intentional process focus on understanding the other persons’ viewpoint both cognitively and emotionally (Raatikainen et al. 2017) (Raatikainen & Rauhala & Mäenpää 2017). Qualified empathy is more than “just” empathy – it is a professional way of thinking, acting, and responding in order to support change. The empathic professional can be described using over 50 adjectives In our results[1], students2 (n=20) used many adjectives describing what an empathically abled person is or should be. According the data, over 50 adjectives were listed. Most of the adjectives were positive, which is not surprising. The most important ability of the empathic person was that they understood the speaker. Students’ also identified adjectives like; sensitive, intuitive, caring, good listener, empowering, calm, kind, human, openness, reflective, perfect, flexible and non-judgmental; as necessary characteristics of empathic professionals. The most commonly mentioned adjectives were also kind, caring, sensitive and a good listener. According our previous study (Raatikainen & Rauhala & Mäenpää 2017), we found that the “qualified empathic person” also has the ability to recognize the dark side of empathy, not just to see the “lighter side” of empathy. Our data showed that this was something the students had not yet recognized, prior to the intervention[2]. Qualified empathy also requires that the professional knows his/her own shadows and accepts them as a part of their humanity. “For me key words are ability to play different roles, openness, understanding, sensitivity, reflection, involvement, respect, self-awareness, perspective, purpose, decoding, warmth, compassion, imagination, flexibility, subjectivity.” The overall list for the “empathically abled person” was long, and it is not realistic for practitioners to embody all of the descriptors. Development of oneself as an empathically abled person and the skills attached is a process. We all agreed that this is a demanding list for any professional. The main point is that there is a willingness to count empathy as a part of the client-professional relationship. As part of our research project, we also asked students, what they would do differently in the future (because of their new way of thinking about empathy, as a Qualified Empathy skill). Students shared the following answers: “I also wanted to separate of pity (feeling sorry for someone) and sympathy (feeling for somebody) from empathy” “I feel like empathy is such a big learning curve there is so much more to know, and I have only scratched the surface”. “In learning of the difference between empathy and sympathy, this was a huge realization for me and a game changer in terms of consciousness towards the words that I use and the way that I will attempt to speak to others in the future” “In the future, I will remember not just to pay attention to what my client is feeling and what their emotions are, but also listen to myself and be aware of my own emotions and reflect on those” Qualified Empathy teaching interventions need to continue The aim of our teaching intervention[3] was to help students internalize the deeper skills of empathy or ‘qualified empathy’. Social Services students initially felt they were already empathic before the intervention, but still they evaluated that they had learned and understood (after the intervention) more about qualified empathy in practice. Qualified Empathy should be considered as running through the curriculum and represented in many courses. According Schumann, Zaki and Dweck (2014) people's mindsets powerfully affect whether they exert effort to empathize when it is needed most. Furthermore, according our findings there is strong evidence that it needs to be taught using different kinds of teaching methods, and - what is most important - is that we talk about it (empathy) actively during the studies, not just assume it exists or as Grant, Kinman and Alexander (2014) put it - ‘taken for granted’. [1] Study has been done by using a mixed-methods approach to evaluate the outcomes of qualitative data. Data based on a course intervention (that aimed to enhance students’ empathy skills) during spring 2017. We collected data using open questionnaires, learning diaries, final internship tasks (written documentation) during a one semester in spring 2019. [2] The participants were first-year undergraduate social work students taking part in Individual and Community counselling (ICC) and Supporting Everyday Lives (SDL) courses during one semester (20 ETCS). [3] We explored ways of teaching empathy using aesthetic methods as discussed with Austring and Sørensen (2009) Eija Raatikainen & Leigh Anne Rauhala & Seija Mäenpää Kirjoittajat työskentelevät Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Literature: Austring, B. D. & Sørensen, M. (2006) Æstetik og læring – en grundbog om æstetiske læreprocesser (Aesthetics and learning – a textbook on aesthetic learning processes). Copenhagen, Denmark: Hans Reitzels Forlag, 83–101. Austring, B. & Sørensen, M. (2011) A Scandinavian View on the Aesthetics as a Learning Media. Journal of Modern Education Review. February 2012, Volume 2, No.2, p.90-101. 4, 7-8. Grant, L., Kinman, G. & Alexander, K. (2014) What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education, 33:7, 874-889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2017). Qualified Empathy - a key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113-122. Schumann, K, Zaki, J., Dweck, C.S. (2014) Addressing the empathy deficit: beliefs about the malleability of empathy predict effortful responses when empathy is challenging. Journal of personality and social psychology, 107(3), p.475.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä tarvitaan tietoa palveluiden vaikuttavuudesta
Sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat järjestivät ajankohtaisseminaarin uudistuvasta sosiaali- ja terveysalasta marraskuussa 2019 jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna seminaarin teemana oli yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota tarkasteltiin lastensuojelun, vaikuttavuuden mittaamisen sekä terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista. Seminaarissa oli yli 200 osallistujaa. Lastensuojelun vaikuttavuudesta on vain vähän tietoa Yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta muistutti sote-alan ammattilaisten yhteiskunnallisesta tilivelvollisuudesta. Myös lastensuojelun tulee kyetä osoittamaan toimintansa tulokset ja vaikuttavuus. Asiakkailla - lapsilla, nuorilla ja heidän perheillään on oikeus odottaa, että he saavat juuri heidän tarpeidensa kannalta oikeanlaista apua ja tukea oikea-aikaisesti. Ammattilaisilla on velvollisuus kehittää työtään ja hyödyntää siinä asiakaskokemuksista ja työn vaikutuksista kertovaa tietoa. Kun käytetään yhteiskunnan voimavaroja, tulee lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden käyttää resurssit niin, että palveluilla on vaikutusta. (Rousu 2007; ks.myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisesta Hyvän mitta -hanke.) Lasten ja perheiden tukeen käytetään vuosittain yli miljardi euroa. Suurin osa resursseista kohdentuu sijaishuoltoon. Vuonna 2018 lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli 54 883 lasta ja nuorta ja sijoitettuna oli 18 544 lasta ja nuorta (kasvu 2,6 % edellisestä vuodesta), heistä huostaanotettuna oli 10 861 lasta (kasvu 2,3%). Suomessa lapsia sijoitetaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Huolestuttavaa on, että kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä (4 390) kasvoi edelleen (2017 kasvu oli 15 %, vuonna 2018 kasvu oli 6,9%). Useimmiten tällöin on kyseessä nuori. (Lastensuojelu 2018.) Nykyisin lastensuojelusta tuotettu asiakastieto ei anna eväitä arvioida juurikaan lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta eikä myöskään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Keskeinen tieto olisi se, miten on onnistuttu varmistamaan lapsen kehitys ja terveys silloin, kun lapsen vanhemmat eivät ole pystyneet vastamaan lapsen tai nuoren tarpeisiin. Tällaista tietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä, mutta tietojärjestelmistä sitä ei saada ulos - kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa. Siksi tieto jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on asiakas-, lastensuojeluilmoitusten tai hoitovuorokausien määrätietoa. Tutkimustietoa lastensuojelun vaikutuksista ei tuoteta systemaattisesti. Lastensuojelulla ei ole erityistä tutkimusohjelmaa eikä tutkimuksen perusrahoitusta, jonka avulla tehtäisiin säännöllisesti tutkimusta esimerkiksi sijoitettujen lasten elämästä. (Rousu 2018.) Lastensuojelun perustehtävä on turvata lapsen kehitys ja terveys Laadun ja vaikuttavuuden arviointi lähtee 1) perustehtävästä ja sille asetetuista tavoitteista, 2) siitä, tunnetaanko asiakkaat, heidän tarpeensa, odotuksensa ja kokemuksensa sekä 3) millaisesta tuesta lapset, nuoret ja perheet ovat hyötyneet. Näin voidaan osoittaa, millaiset toimet onnistuivat: mitä tekemällä ja miten toimimalla syntyi sellaisia muutoksia lapsen tai nuoren kasvuolosuhteisiin, ettei hänen kehityksensä ja terveytensä enää vaarannu ja hän voi kasvaa ja kehittyä kuten kuka tahansa “tavallista” lapsuutta ja nuoruutta elävä. Myönteisten muutosten taustalla voivat olla yksityiselämän tekijät tai sovittujen tukitoimien avulla syntyneet tekijät. Olennaista ei niinkään ole jonkin yksittäisen tukitoimenpiteen vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttaviksi kuvattujen toimenpiteiden yhdistävät ominaisuudet liittyvät työskentelyotteeseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen: siihen, että ihminen tulee kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi; siihen, että hän kokee olevansa osallinen ja merkityksellinen sellaisena ihmisenä kuin on; siihen, että toimitaan yhteistyössä luottamusta rakentaen; ja siihen, että kulloinkin auttamisessa on oikeanlainen intensiteetti sekä tarpeisiin ja tavoitteisiin sopivat tukitoimet. (Rousu 2007; 2018.) Lastensuojelun onnistumista vaikeuttavat työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja suuret asiakasmäärät sekä osin myös täsmäpalvelujen puutteet. Katse lastensuojelun onnistumistekijöihin! Tällä hetkellä tiedämme liian vähän ihmisten oman elämän selviytymisen ja voimavaraistumisen keinoista. Lastensuojelun onnistumista tullaan jäsentämään Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmässä yhdessä neljän sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijan kanssa. Tuotamme avoimella kyselyllä tietoa ihmisten elämäntarinoiden avulla, ja pyydämme heitä myös itse jäsentämään onnistumistekijöitä. Samoin kokoamme avoimella kyselyllä tietoa lastensuojelun työntekijöiltä, ja myös työssä onnistumista mahdollistavista työskentelyolosuhteista. (Rousu 2019.) Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on kyse esimerkiksi, kun lastenkodin nuori on aikuistuttuaan kuin kuka tahansa aikuinen elämässään. Tämä voi kertoa siitä, että ylisukupolvinen huono-osaisuusketju on saatu katkeamaan. Tämä ei ole yksin lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävää, vaan laajasti yhteistä toimintaa lasten, nuorten, perheiden, eri alojen ammattilaisten, järjestöjen, seurakunnan ja yhteisöjen kanssa. Investointi lapsuuteen on kannattavaa. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalialan käytännön asiakastyössä Tutkija Erja Koponen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tarkasteli vaikuttavuuden mittaamisen nykytilannetta ja kehittämistarpeita. Vaikuttavuuden vaatimusta on korostettu 2010-luvulla sosiaali- ja terveydenhuollossa (Kivipelto ym. 2013). Arviointi- ja tutkimustietoa tulisi käyttää johtamisen ja päätöksenteon tukena, mutta se edellyttää asiakastyön tarpeisiin aidosti soveltuvia mittaamismenetelmiä (Paavola & Rautjoki & Pohjola 2019). Myös sosiaalihuollon lainsäädäntö edellyttää vaikuttavuuden seurantaa. Rinteen hallitusohjelmaa toimeenpanevan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelman yhtenä päätavoitteena on niin ikään palvelujen laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen. Käytännön asiakastyön vaikuttavuuden arviointiin ei ole monissakaan organisaatioissa vielä luotu selkeitä toimintamalleja. Haasteena onkin systemaattisen arvioinnin kehittäminen vastaamaan käytännön tarpeita (Paavola ym. 2019). Perron ja Gillespie (2015) ovatkin todenneet asiakastyön vaikuttavuuden mittaamispuutteiden johtaneen siihen, että sosiaalityön tutkimus ei ole pystynyt vaikuttamaan riittävästi sosiaalipolitiikkaan. AVAIN-mittarilla tietoa Osallistavan sosiaaliturvan kokeiluissa Koponen esitteli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa hyödynnettyä AVAIN-mittaria. Sen avulla tuotetaan tietoa sosiaalityöstä, sen vaikutuksista sekä sosiaalityön asiakkaina olevien ihmisten elämäntilanteista. Mittari kehitettiin vuosien 2011 - 2012 aikana THL:n ja kuntien yhteistyöhankkeessa. AVAIN-mittarissa on kolme pääosiota: 1) sosiaalityön tavoitteet, 2) sosiaalityön menetelmät ja toimintatavat sekä 3) tavoitteiden saavuttamista edistävät ja vaikeuttavat tilannetekijät. Mittarin avulla asiakas ja työntekijä seuraavat asiakkaan kanssa sovittujen tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä. Pääteemat arvioinnissa ovat elämänhallinta, sosiaaliset verkostot, työelämä ja koulutus, talous, terveys, päihteet ja riippuvuudet sekä asiakastyöstä nousevat rakenteelliset tavoitteet. Yksityiskohtaisia tavoitteita on kaikkiaan yhteensä 43, joista asiakas ja työntekijä valitsevat ne, joiden saavuttamista halutaan ensisijaisesti edistää - tavoitteena on muutos parempaan tai tilanteen pitäminen ennallaan. Lisäksi on mahdollisuus lisätä myös muita kuin valmiiksi määriteltyjä tavoitteita, ja tarpeen mukaan voidaan arvioida myös aiemmin kirjaamattomien tavoitteiden toteutumista. AVAIN-mittarissa arvioidaan myös käytettyjä sosiaalityön menetelmiä ja toimintatapoja, joita on nimettynä 37. Arviointi: käytetään, ei käytetä, en vielä osaa sanoa. Mittarin ”tilannetekijät”-osiossa asiakas ja työntekijä arvioivat tavoitteiden saavuttamista edistäviä ja vaikeuttavia tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi elämänhallinta, terveys, päihteet ja riippuvuudet, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet, talous, koulutus ja työelämä sekä asiakkaasta riippumattomat tekijät. Tilannetekijät liittyvät mm. asiakkaan motivaatioon ja jaksamiseen, ja asiakkaasta riippumattomiin tekijöihin kuten alueen työ- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä palvelujen saatavuuteen. AVAIN-mittarin taustalla on Blomin ja Morenin (2010) KAIMeR-teoria: Kontexts (Asiayhteydet); Aktörer (Toimijat); Insatser (Interventiot); Mekanismer (Mekanismit) sekä Results (Tulokset ja vaikutukset). AVAIN-mittarin avulla haetaan vastauksia asiakkaan elämään vaikuttavien tekijöiden kokonaisuudesta ja siten voidaan ymmärtää vaikutuksia laajemmin. Lähestymistapa soveltuu paremmin yhteiskunnallisen alan vaikuttavuuden arviointiin, kuin kapea-alainen interventio-vaikutus-ajattelu. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilujen asiakasarvioinneissa ja asiakkaan tavoitesuunnitelmissa oli kirjattu erityisesti tilannetta tukevia tekijöitä, joista yleisimpiä olivat asiakkaan motivaatio, suhtautuminen palveluihin sekä perhesuhteet. Vaikeuttavista tilannetekijöistä yleisimpiä olivat taloustilanteeseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvät tekijät. (Koponen 2019.) AVAIN-mittaria kehitetään edelleen Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa mukana olevien kuntien kanssa. Vaikuttavuuden mittaamiselle on suuri tarve rakennettaessa tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Terveydenhuollon uusien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuudesta Terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista kertoi tuotantotalouden professori Paul Lillrank Aalto-yliopistosta. Terveysteknologia on vahvasti kasvanut vientiala, esimerkiksi vuonna 2018 viennin arvo oli noin 2,3 miljardia. Alalla myös jatkuvasti innovoidaan uusia teknologisia ja digitaalisia ratkaisuja lääketieteen ja sairaanhoidon käyttöön, kuten myös sairauksien ehkäisyyn. Keskeinen vaatimus on pystyä osoittamaan kehitettyjen ratkaisujen vaikuttavuus, eli toteutuneiden terveysvaikutusten suhde kertyneisiin kustannuksiin. Tärkeä kysymys meneillään olevissa kehityshankkeissa onkin, millaisin mekanismein uusi tuote/interventio on vaikuttanut ihmisten terveyteen ja millaisissa olosuhteissa tämä on toteutunut? Ilman tällaista tietoa tuotteille ei synny riittäviä markkinoita. Monet innovaatioista liittyivät myös hoitoonohjauksen ja hoitoprosessien tehokkuuden parantamiseen. Lillrank esitteli hankkeiden lupaavia, mutta vielä alkuvaiheen tuloksia. Kirjoittajat Kirjoittajat ovat sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opettajia Metropolia Ammattikorkeakoulusta Sirkka Rousu, yliopettaja, HT ja sosiaalityöntekijä & Katriina Rantala-Nenonen, lehtori, YTM. Lähteet / Kirjallisuutta Blom, Björn & Moren, Stefan 2010. Explaining Social Work Practice - The CAIMer Theory. Journal of Social Work 10(1), 98 - 119. Hyvän mitta - yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaaminen: ARVO -liiton kehittämishanke 2016-2019. Karjalainen, Pekka ym. 2019. Tiekartta 2030 - Aikusten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaissuusselvitys. Kivipelto, Minna & Karjalainen, Pekka & Jokela, Merita & Liukko, Eeva & Ilmakunnas, Ilari & Moisio, Pasi 2018. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu. Tutkimuksesta tiiviisti 31. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu 2018. Tilastoraportti 23/2019. Paavola, Jutta & Rautjoki, Arto & Pohjola, Anneli 2019. Palvelurakenteiden muutoksessa määrittyvä aikuissosiaalityö. Teoksessa Pohjola Anneli & Kemppainen, Tarja & Niskala, Asta & Peronius, Nina 2019. Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. 81-107. Tampere: Vastapaino. Perron, Brian E. & Gillespie, David F. 2015. Key conspets in measurement. New York: Oxford University Press. Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Sähköisenä Tampereen yliopiston väitöskirja-tietokannasta. Rousu Sirkka 2018. Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, AATOS-sarja. Rousu Sirkka 2019. Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelusta, sen laadusta ja vaikuttavuudesta? Lastensuojelija-blogi. Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskeva laki 817/2015. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.
Suunta elämään löytyy tulevaisuutta hahmottamalla
Tutkimusten mukaan huono-osaisuuden ennaltaehkäisyllä ja nuoruusiän interventioilla on tärkeä rooli sosiaalisesti, inhimillisesti ja taloudellisesti katsottuna. Esimerkiksi alueellisesti kasautuneella huono-osaisuudella voi olla kielteisiä seurauksia monessa sukupolvessa asti. Sosiaalisesti kestävän Suomen 2020 raportin mukaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta tulee yhteiskunnassa lisätä. Yhdeksi ratkaisuksi haasteeseen ehdotetaan yksilöllisten polkujen vahvistamista työttömyydestä työelämään. Varsinkin nuorten työttömyyttä on ehkäistävä, sillä juuri nuorten riski jäädä pysyvästi työttömäksi on suurempi kuin muilla ikäryhmillä. Syrjäytymistä edistävät riskitekijät voivat liittyä vamman, sairauden, päihteiden käytön, mielenterveysongelmien tai pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamaan toimintakyvyn heikkenemiseen. Jos nuori putoaa työmarkkinoilta ja nuoren työttömyys pitkittyy, hänen riskinsä syrjäytyä kasvaa (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017). Nuorten syrjäytymisen merkittävin syy nuorten itsensä mukaan on ystävien puute (Myllyniemi 2019). Nuoret tarvitsevat monenlaista toimintaa, tukea ja ohjausta osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistamiseksi. Itsensä, toiveiden ja mahdollisuuksien löytäminen voi avata monia mahdollisuuksia elämässä. Metropolian Motiivi-hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joiden avulla voidaan tukea työttömiä ja työelämän ulkopuolella olevia 16–29-vuotiaita nuoria tunnistamaan ammatillisen kasvunsa edistäjiä ja esteitä sekä suuntaamaan toimintansa kohti realistisia, ammatillisia tavoitteita. Nuori tarvitsee oikea-aikaisia ja lähellä olevia palveluita Suomen hallitusohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja sekä parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Tällöin toiminnassa painotetaan perustason palveluiden ja ennaltaehkäisevän toiminnan merkitystä. Työllistämisen edistäminen vaatii monien eri palvelujen yhteensovittamista. Palveluiden yhteensovittaminen on kuitenkin Saikun (2018) mukaan usein valitettavan epäselvää. Usein odotetaan, että yksilö itse ottaa enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan ja työllistymisestään. Esimerkiksi nuorten kohdalla vastuunotto voi olla ongelmallista: haasteellisessa elämäntilanteessa olevilta nuorilta ei voi edellyttää joustavaa itseohjautuvuutta ja laaja-alaisia taitoja. Nuoruuteen kuuluu, että nuori vasta rakentaa identiteettiään ja etsii itseään. Nuori saattaa tarvita turvallisen aikuisen tukea ja ohjausta sekä apua tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamiseen (Raatikainen 2018). Nuoren energian ei pitäisi mennä palveluiden etsimiseen, sillä esimerkiksi NEET-nuoriin liittyvissä tutkimuksissa (Gretschel & Myllyniemi 2017) on tullut esille nuorten turvattomuuden tunne tulevaisuutta kohtaan. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoruus elämänvaiheena voi haastaa huomattavan paljon. Nuoret tarvitsevat ohjausta, tukea ja uskoa tulevaan sekä apua omien vahvuuksiensa ja mahdollisuuksiensa löytämiseen. Tulevaisuustyöskentelyä yli palvelurajojen Tulevaisuussuuntautunut ohjaus on ohjausta tai tavoitteellisesta toimintaa, jolla pyritään päämäärätietoisesti kohti uutta. Tulevaisuusohjaus tarkoittaa tulevaisuusajattelun ja kokonaisvaltaisen (opinto-ja/tai ura)ohjauksen yhdistämistä sekä moninaisten ohjauksen työkalujen ja menetelmien käyttöä. Tulevaisuusohjauksessa sovelletaan tulevaisuudentutkimuksen sekä ryhmä- ja yksilöohjauksen lähestymistapoja ja menetelmiä. Tulevaisuusohjauksessa nuorta tuetaan omannäköisen tulevaisuuden löytämisessä ja sen rakentamisessa. Nuori hahmottaa ja rakentaa tulevaisuuttaan aikaisempien kokemustensa avulla. Kokemansa pohjalta hän yrittää sopeutua tulevaan ja toimii itse toivomansa tulevaisuuden luomiseksi (Rubin & Kaivo-Oja 1999). Tulevaisuussuuntauneen ajattelun etuna on, että sen avulla suunnataan tulevaan, ei menneeseen. Voima löytyy sanoista ja kielestä – mitä ja miten puhun tulevasta. Miten rakennetaan tulevaa ajatuksissa, asenteissa ja uskomuksissa – kohtaamisissa nuoren kanssa? Kieli muokkaa ajatuksia ja ajatukset muokkaavat tapaa puhua myös tulevaisuudesta. Usko ja luottamus tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin oman elämän hallitsijana - toimijana ja osallisena – voi avata uusia mahdollisuuksia tulevaan. Nuoren on tärkeää saada kokemus arvostavasta kohtaamisesta ja positiivisesta tulevaisuusohjauksesta ja –puheesta (Toiviainen 2019). Kirjoittaja: Eija Raatikainen, KT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Gretschel, A. & Myllyniemi S. 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Nuorisobarometrin erillisnäyte, aineistonkeruu. Luettu 11.9.2019. Hämäläinen A., Ipatti A., Raatikainen E. (Eds.)., (2019). Nuorten tulevaisuusohjaus - monta tietä tulevaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja., Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/228055 Myllyniemi, S. 2019. Luento ”Näe Nuori 2025 seminaarissa” 24.9.2019. https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/uutiset/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6708&cHash=4d0ff3ee92fcdfb18fa264f35f39c707 Raatikainen, E. 2018a. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/ Rubin, A. & Kaivo-Oja, J. 1999. Towards a futures-oriented sociology. Journal International Review of Sociology. Revue Internationale de Sociologie. Volume 9, 1999 - Issue 3. Osoitteessa https://www. tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03906701.1999.9971322?journalCode=cirs20. Luettu 11.9.2019. Saikku, P. 2018. Hallinnan rajoilla : Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/233917 Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:5. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80391/05_17_Sosiaalihuoltolain%20soveltamisopas.pdf?sequence=1&isAllowed=y Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73418/URN%3aNBN%3afi-fe201504223250.pdf?sequence=1&isAllowed=y Toiviainen, S.2019. Suhteisia elämänpolkuja – yksilöiden elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 217.
Digitalisaatio asettaa uusia vaatimuksia sosiaalialalle
Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä tulevaisuuden monimutkaisessa, verkostomaisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Kesäkuussa sosiaalityön kansainvälisessä kesäkoulussa Sveitsissä keskusteltiin sosiaali- ja terveysalan digitalisaatiosta. Mihin digitaalisuus meitä haastaa? Sosiaalialan työ on siirtynyt digitaaliseen aikaan. Suomessa tästä kertoo esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan digitalisaation visio vuoteen 2025, mutta myös muut maat painivat digitalisaation tuomien haasteiden kanssa. Tämä kävi ilmi kansainvälisessä Basel Master Summer Schoolissa Sveitsissä kesäkuussa. Digitalisaatio luo sosiaalityölle esimerkiksi eettisiä haasteita, mutta myös mahdollisuuksia tavoittaa entistä laajempi asiakaskunta. Digitalisaation haasteita ja mahdollisuuksia asiakastyössä Sveitsiläinen Jeanette Brodbeck toi luennollaan esiin, että asiakastyötä tehdään esimerkiksi verkko-ohjauksena tai videoyhteyttä ja chat-palvelua hyödyntäen. Digitalisaation käyttäminen asiakastyössä edellyttää yhteisten pelisääntöjen sopimista kenties vielä vahvemmin kuin monessa muussa kanssakäymisessä (Moser 2013). Esimerkiksi asiakkaan oletus siitä, milloin ja miten hän voi ottaa yhteyttä työntekijään, saattaa muuttua. Kesäkoulun keskusteluissa korostuivat eettiset haasteet. Digitaalisten sovellusten tulisi sulautua asiakastyön käytäntöihin ihmislähtöisesti ja asiakkaan tarpeita vastaavasti (Kairala 2017). Olivier Steinerin luennolla keskusteltiin siitä, että sovellusten käyttäminen edellyttää perehtymistä ja sitä, että sovellukset otetaan käyttöön yhteistyössä työntekijän ja asiakkaan kanssa. Lisäksi sovellusten käyttö edellyttää luottamusta, minkä vuoksi sovellusten käyttö voi olla vaativaa silloin, kun asiakkaan ja työntekijän suhde on uusi. On tärkeä muistaa, että chat-, Skype- tai sähköpostiviestintä ei kaikissa tilanteissa korvaa kasvokkaista kohtaamista. Digitaaliset sovellukset eivät sovi esimerkiksi kompleksisiin tilanteisiin, jotka edellyttävät uusia neuvoteltavia ratkaisuja eri osapuolten välillä. (Moser 2019.) Ihmisillä on erilaisia valmiuksia ja mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluita (Robinson L. ym. 2015). Asiakastyön digitaalisten sovellusten kehittämisessä on välttämätöntä huomioida huono-osaisimpien käyttäjien tilanne ja se, miten realistista tai mahdollista digitaalisten palveluiden käyttö on asiakkaalle. Esimerkiksi kaikilla vanhuksilla Suomessakaan ei ole älykännykkää saati tietokonetta. Digitaalisuus työympäristön näkökulmasta Oli kiinnostavaa huomata, että monissa maissa painitaan samojen ongelmien kanssa: miten työntekijöitä tuetaan digitaitojen oppimisessa? Digitalisaatio ja erilaisten sovellusten omaksuminen ja hyödyntäminen edellyttävät työntekijän näkökulmasta aikaa ja organisaation tukea. Digitalisaatio voi antaa mahdollisuuden tehdä töitä eri paikoissa ja eri tiloissa, mutta samalla digitalisaatio muuttaa työn luonnetta. Myös väärinymmärrysten mahdollisuus voi kasvaa, jos käytössä ei ole nonverbaalia viestintää. Ihmiset tulkitsevat viestejä aina omista kulttuurisista ja historiallisista lähtökohdistaan käsin. Digitaalisten sovellusten avulla asioihin voidaan kuitenkin reagoida nopeasti, mikä voi purkaa pitkiä jonoja ja luoda asiakkaalle arvostuksen ja välittämisen tunteen. Digitaalisiin palveluihin ja työtapoihin siirryttäessä olisi hyvä sopia yhteisistä säännöistä ja keskustella digitaaliseen työskentelyyn liittyvistä normeista ja uskomuksista. Aikatauluista sopiminen lisää autonomiaa virtuaalisissa suhteissa. Autonomia puolestaan tukee luovuutta, työtyytyväisyyttä ja työn imua. Jokaisessa yhteisössä, jossa digitaalisuus on läsnä, on hyvä keskustella, suunnitella ja sopia toimintavavoista. (Moser 2013) Parhaimmillaan digitaalisten sovellusten hyödyntäminen sosiaalialan asiakastyössä voi tukea asiakkaan digitaitojen kehittymistä osana muuta arkea ja elämänhallintaa sekä mahdollistaa aikaan ja paikkaan kiinnittymättömän kohtaamisen. Kesäkoulussa oli kiinnostavaa huomata, miten samanlaisten asioiden kanssa eri maista tulevat sosiaalialan ammattilaiset painivat. Monet toivat esiin sen, miten tärkeää on organisaation tuki, riittävien digitaitojen hankkiminen sekä sovellusten hyödyntäminen muun asiakastyön rinnalla. Monissa tilanteissa kasvokkaisia kohtaamisia ei voi korvata. Kirjoittajat: Eija Raatikainen, KT, Yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katriina Rantala-Nenonen, YTM, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brodbeck, J. 2019. Internet interventions for improving health and well-being. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 5.6.2019, Basel Master Summer School. Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto, R. ja Myllyoja, K. 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Helsinki: Valtioneuvosto. Kairala M., 2017. Alkusanat. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2017. Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 7 - 11. Karin, K.S. Moser. 2019. How digital media change our interaction with others. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 4.6.2019, Basel Master Summer School. Moser, K. S. 2013. Only a click away? – What makes virtual meetings, emails and outsourcing successful. Management Articles of the Year 2013. 25 - 30. Kivistö, M. 2018. Sosiaalityö digitalisaatiossa ja eettisyyden vaade. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 21 - 42. Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Ritvanen, J. 2018. Voiko sosiaalityötä tehdä verkossa? – Verkkososiaalityön käsitteen määrittelyä teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58, 73- 86. Robinson, L., Cotten S. H., Ono H., Quan-Haase, A., Mesh, G., Chen, W., Schulz, J., Hale, T.M. & Stern, M. J. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, Communication & Society, 2015 Vol. 18, No. 5. 569–582. Steiner 0. 2019. Digital Transformation Challenges and Opportunities. Social Work between the Convergence and Divergence of Mediatization. Keynote lecture in Basel Master Summer School (3.6.2019)
Henkilökohtainen budjetointi soveltuu sosiaalihuollon asiakkaan tarpeisiin
Kehitimme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden tarpeisiin soveltuvaa henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia kolmivuotisessa hankkeessa ” Avain kansalaisuuteen: henkilökohtainen budjetointimallin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta”. ”Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jonka ihminen voi käyttää omaehtoisesti tarpeitaan vastaavaan tukeen ja palveluihin sovittujen reunaehtojen mukaan. Tavoitteet ja reunaehdot perustuvat tarpeiden arviointiin ja ne kirjataan yksilölliseen suunnitelmaan. Taustalla on lainsäädäntö, jonka perusteella henkilöllä on oikeus tukeen tai palveluun. Henkilökohtainen budjetointi edellyttää ihmislähtöistä ja kokonaisvaltaista työskentelytapaa ja että organisaatio sen mahdollistaa.” Pääkysymyksemme oli: Mitä siitä seuraa, kun asiakas valitsee henkilökohtaisen budjetoinnin? Tätä tarkastelimme useista näkökulmista tietoa tuottaen, kuten asiakkaiden, palvelujen ja asiakkuusprosessin ja kustannusten näkökulmasta. Koostimme myös kuvauksen henkilökohtaisen budjetin toimintamallista, arvopohjasta ja toimintaperiaatteista. Hankkeen tulokset ja seurantatiedot on raportoitu 7.5.2019 ilmestyneessä julkaisussa ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon”. Kehitystyötä tarvitaan – tavoitteena ihmislähtöinen toimintamalli Kehittämistarpeita on edelleen paljon, jotta henkilökohtainen budjetointi olisi toimiva ja ihmislähtöinen malli. Kehittämistä vaativat esimerkiksi seuraavat asiat: asiakkaiden aseman vahvistaminen asiakastyöntekijöiden roolin muutoksen tukeminen ja myös toimintavaltuuksien uudelleenarviointi organisaatiossa asiakkuusprosessin eri vaiheiden dokumentaatio ja budjetin määrittäminen asiakkaan lähitukena toimivien tukihenkilöiden saatavuuden parantaminen palvelujen järjestämisvastuussa olevien organisaatioiden toimintaperiaatteiden uudistaminen ihmislähtöisen toiminnan varmistamiseksi tietojärjestelmien parantaminen budjetista hankittujen tukitoimien maksutapojen kehittäminen (myös suoramaksun osalta) ja budjetin ajantasaisen hallinnan toteuttaminen. Ihmislähtöinen henkilökohtainen budjetointimalli haastaa muutokseen erityisesti sote-organisaation toimintakulttuurin ja johtamisen (Rousu 2019 (toim.) artikkelissa Rousu, Ihamäki, Ojanen 2019; myös hankkeen sivuilla julkaisut blogit). Sote-lainsäädäntöä täydennettävä Vaikka henkilökohtaista budjetointimallia voidaan soveltaa nykyisten sote-lakien pohjalta, kuvasi hanke keskeiset vaatimukset lainsäädännön uudistamiselle. Lähtökohtana tulee olla, että kaikilla on mahdollisuus valita henkilökohtainen budjetointi ja että lähitukea on tarpeen mukaan riittävästi saatavilla. Ei ole perusteita rajata henkilökohtaisen budjetin valintaoikeutta vain joillekin asiakasryhmille tai jättää päätösoikeutta tuleville sote-maakunnille (ks. 7.5.2019 päätösseminaarin paneelikeskustelun tallenne tapahtumasivulla). Tulevissa kokeiluissa henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ei pidä myöskään typistää nipuksi palveluseteleitä. Asiakkailla tulee olla aito mahdollisuus tarpeitaan ja tavoitteitaan vastaavaan henkilökohtaiseen budjettiin ja sen hallintaan sekä joustavaan ja omaehtoiseen käyttöön. Asiakkaat hyötyivät myös liikunnan ja kulttuurin sekä erilaisesta yhteisöllisestä toiminnasta. Tämän tulee olla jatkossakin mahdollista. Hankkeen kuvaama HB-toimintamalli arvoineen ja toimintaperiaatteineen antaa hyvän pohjan kehitystyölle. Henkilökohtainen budjetti hallitusohjelmassa Tulevan hallituksen hallitusohjelmassa henkilökohtainen budjetointi on mainittu ainakin kolmessa kohdassa: ”Selvitetään henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto työllisyyspalveluissa” (s. 129, kirjaus työllisyyspalveluiden kehittämisestä) ”Vammaisten henkilöiden asema on viime vuosina parantunut, mutta yhdenvertaisuus ei silti usein toteudu. Oikea-aikaisuus ja yksilölliset palvelutarpeet ovat haasteita vammaispalveluissa. Vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden parempi huomioon ottaminen toteutetaan osana vammaispalvelulain uudistusta. Samalla kokeillaan kehitysvammaisten henkilökohtaisia budjetteja. Kokeilujen yhteydessä arvioidaan myös lainsäädännön muutostarpeet. Ruotsinkielisten vammaispalvelut turvataan.” (s. 142-143, kirjaus yhdenvertaisuutta edistävistä toimista) ”Asiakkaiden yhdenvertaisten ja sujuvien palveluiden turvaamiseksi ja itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi valmistellaan palvelusetelilain uudistus ja tehdään linjaukset henkilökohtaisen budjetin käyttöönotosta sote-uudistuksessa.” (s. 152, kirjaus sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksesta) Lisäksi määrärahavarauksissa on korvamerkittynä 15 miljoonaa euroa kehitysvammaisten henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Tiedossani ei ole millä perusteella kokeiluja käynnistettäisiin vain kehitysvammaisten kohderyhmän palveluissa. Kehittämislinjausten tulisi perustua henkilökohtaisen budjetoinnin kansalliseen tavoite- ja kehittämisohjelmaan, joka sisältäisi myös riittävät resurssit. Koska kaikki Suomessa tähän asti toteutetut kokeilut ovat olleet pienimuotoisia, on tarpeen käynnistää asiakasmäärältään suurempia kokeiluja ja saada lisää seuranta- ja tutkimustietoa. Asiakkaiden itse valitsema tuki vastasi tarpeisiin Asiakkaiden kokemukset henkilökohtaisen budjetin käytöstä olivat hyviä. Asiakkaat löysivät tarpeisiinsa soveltuvia ja hyvinvointiaan lisääviä tukimuotoja. Tämä on myös palvelujen hyvinvointi- ja kustannushyödyn näkökulmasta merkityksellistä. Tasavertaisempi kumppanuuteen perustuva asiakkuussuhde vahvisti ihmisen aktiivista toimijuutta oman elämänsä ratkaisuissa. Asiakkailla tulee kuitenkin olla aito mahdollisuus tarpeisiinsa ja sovittuihin tavoitteisiin vastaavan budjetin käyttöön ja sen hallintaan. Budjettia tulisi olla mahdollisuus käyttää esimerkiksi maksukortilla tai hankkeessa kokeillulla mobiilimaksamisella. Budjetin asiakaskäyttöliittymästä tehtiin hankkeessa protomalleja, joiden pohjalta kehitystyötä voitaisiin jatkaa uusissa kokeiluissa. Asiakkaiden valinnat nostivat esiin myös palveluaukkoja ja nykyisten palvelujen kehittämistarpeita. Erilaiset palveluntuottajat tarvitaan tiiviimmin mukaan kehittämisyhteistyöhön. Budjetin tulisi mahdollistaa erilaiset tuen toteuttamistavat – myös yhteisöjen ja lähiverkostojen rooli tuen toteuttamisessa on tärkeää. Henkilökohtaisen budjetoinnin mallia kokeiltiin omaishoidossa, vammaispalveluissa, erilaisissa perhepalveluissa, aikuisten sosiaalipalveluissa ja aikuistuneiden nuorten palveluissa sekä äitiysneuvolan palvelussa. Malli soveltui myös varhaisemman ja kevyemmän tuen tarpeisiin. Hankkeessa saatujen kokemusten perusteella organisaatioiden sisäisiä HB-toimintamalleja muokataan. Hyvien kokemusten myötä henkilökohtainen budjetointi on käytössä hankkeen kokeilualueilla myös jatkossa. Kokeilussa olivat mukana Hämeenlinna, Pori, Tampere, Vantaa sekä Kainuun sote ja Eksote. Tomin ja Roopen tarinat videolla Hankkeen valtakunnallisessa päätösseminaarissa sai ensiesityksen myös dokumentaarinen video (16 min), jossa kerrotaan mm. Tomin ja Roopen henkilökohtaisen budjetin käytöstä. Mukana on myös asiantuntijahaastatteluja. Video on tekstitetty suomeksi ja englanniksi. Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus kutsuu kehittämiskumppanuuteen Hankkeemme toimi tiiviisti yhteistyössä mm. Suunta-keskuksen ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Hankkeessa käynnistynyt HB-oppimisverkosto jatkuu Suuntaamo -henkilökohtaisen budjetoinnin verkostona. Asiantuntemuksemme on käytettävissä myös jatkossa. Seuraava HB-oppimisverkoston Suuntaamo kokoontuu 23.9.2019 Tampereella. Ja sitä ennen on 29.8.2019 Suunnannäyttäjien seminaari. Some-keskustelu sekä tiedon ja kokemusten jakaminen jatkuvat hankkeen perustamassa avoimessa ”Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäjät” Facebook-ryhmässä, jota Suunta-keskus jatkaa. Tietoa tarjolla Vaikka hanke päättyi, on kaikki hankesivuston materiaali avoimesti käytettävissä (mm. uutiset, blogit, esitykset ja tallenteet tapahtumasivuilla, julkaisut sekä tietopaketit asiakkaille ja työntekijöille). Sivustolta löytyvät myös alueelliset HB-yhteyshenkilöt, joiden asiantuntemusta kannattaa hyödyntää jatkossakin. Heidän kauttaan löydät myös tarvittaessa lisää hankkeessa toimineita HB-asiantuntijoita. Hankkeen loppujulkaisu ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon” on saatavana sähköisenä hankesivustolla – painoversioita voi tiedustella osoitteesta henkilokohtainenbudjetointi(at)metropolia.fi. Tästä on hyvä jatkaa! Kirjoittaja: Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lisätietoa: Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, 2019, Sirkka Rousu (toim.). Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeen tulokset kokoava julkaisu. Dokumentaarinen video henkilökohtaisen budjetin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksista (16 min), 2019. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Kuvakieli Ky. Piirrosvideo ”Henkilökohtainen budjetti – kohti yksilöllisempää tukea ja palvelua” – hyödyllinen perehdytyksessä ja tiedottamisessa. (2 min), 2018. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Tussitaikurit Oy. Julkaisu 2018. Rousu (toim.) Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin Neuvottelutulos hallitusohjelmasta liitteineen, 3.6.2019, Valtioneuvosto. Hankkeen valtakunnallisen päätösseminaarin esitykset ja seminaaritallenne 7.5.2019 tapahtumasivulla Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Henkilökohtainen budjetointi ajattelu- ja toimintatapana. 2019. Johanna Perälä ja Henna Hiilamo (toim.). Väliraportti palvelusetelimallilla kokeilevien henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeiden väliarvioinnista 23.1.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Henkilökohtaisen budjetoinnin taloudellisen arvioinnin toteutettavuus alustava ja arviointisuunnitelma, 2019. Aija Kettunen, Tuula Pehkonen-Elmi ja Taru Haula, Diakonia-ammattikorkeakoulu (linkki tulee myöhemmin).
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto