Sosiaalialan uudistuva osaaminen -blogissa ihmetellään maailman menoa ja ajatellaan ääneen.
Olemme sosiaalialan opiskelijoita ja opettajia Metropolia ammattikorkeakoulusta: suomen ja englanninkielinen sosionomi (AMK) -koulutusohjelma sekä sosionomi (YLEMPI AMK)-koulutusohjelma. Kutsumme bloggaamaan aika ajoin myös yhteistyökumppaneitamme.
Kirjoitamme sosiaalialan
asiakkaiden tarpeista,
yhteiskunnallista epäkohdista ja ongelmista, jotka näkyvät ihmisten ja sosiaalialan palveluja käyttävien asiakkaiden arjessa,
palvelujen uudistamisesta ja hyvistä toimintamalleista, joiden kehittelyssä olemme olleet mukana,
sosiaalialan osaamisesta,
opinnäytetöiden ja erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeidemme tuloksista.
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
Näkymätön näkyväksi – viestintä ja vaikuttaminen sosiaalialalla -webinaari 9.11.2023
Kuinka toteuttaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa viestintää? Millä keinoin tuoda asiakkaan ääni kuuluviin?
Jos nämä ovat kysymyksiä, joita joudut työssäsi pohtimaan, tule kuuntelemaan viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntijoita, jotka kertovat keinoistaan toteuttaa vaikuttavaa viestintää. Tapahtumassa pääset myös kuuntelemaan, kuinka monin eri tavoin Metropolian sosiaalialan (YAMK) opiskelijat ovat toteuttaneet viestintää omissa opinnoissaan ja työympäristöissään.
Webinaari järjestetään 9.11.2023 klo 13.00–15.45.
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaariin Metropolian Tapahtumat-sivulta.
Onnistunut etäkotihoito -webinaari 30.11.2023
Uudet digitaaliset innovaatiot ovat tuoneet sote-alan palveluorganisaatioiden työ- ja toimintatapoihin muutospaineita. Digitaaliseen kuva- ja ääniyhteyteen perustuvaa hoivapalvelua toteutetaan ikääntyneiden kotihoidossa jo laajalti. Millaista on onnistunut virtuaalivälitteinen kotihoito? Mikä on oleellista etäkotihoidon johtamisessa? Miten etäkotihoidossa varmistetaan henkilöstön työhyvinvointi?
Kotihoidon etähoito työntekijöiden hyvinvoinnin ja johtamisen näkökulmasta -tutkimushankkeessa on tutkittu työhyvinvoinnin ja tulevaisuuden osaamisen vaatimuksia ikääntyneiden kotihoidon asiakastyössä. Hankkeessa on haastateltu Espoon, Turun, Seinäjoen, Uudenkaupungin ja Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidon henkilöstöä ja esimiehiä.
Tervetuloa kuulemaan hankkeen tuloksia sekä keskustelemaan etäkotihoidon tulevaisuudesta webinaarissa torstaina 30.11.2023 klo 13.00–15.30. Tilaisuudessa esitellään toimintaohjeita, jotka hankkeessa on laadittu tukemaan onnistuneen etäkotihoidon toteuttamista ja johtamista työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimushankkeen toteuttajia ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Webinaari on samalla hankkeen päätöstilaisuus.
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaariin Metropolian Tapahtumat-sivulta.
Tiedote: Marianne Roivas, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sosiaalialan opiskelijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan on heikolla tasolla. Ikääntyneet koetaan positiivisena asiana, mutta vetovoimaisuuden esteenä ovat rakenteelliset seikat, kuten fyysisesti ja henkisesti raskas työ, huono palkka ja vanhustyön negatiivinen julkisuuskuva. Sosionomin työnkuva vanhustyössä ei ole kaikille selkeä. Millaisia peliliikkeitä voidaan tehdä ruohonjuuritasolla, oppilaitoksen ja työelämän yhteistyöllä, jotta opiskelijat kiinnostuisivat vanhustyöstä?
Vanhustyön kentällä on pitkään käyty keskustelua ja määrittelyprosesseja siitä, mitä gerontologinen sosiaalipalvelutyö on. Se sijoittuu jonnekin hoivatyön ja sosiaalityön välimaastoon, mutta sen paikka ei ole täysin selvä ja rajattu. (Seppänen & Pilkama & Ylinen 2005: 24.) Sosionomin (AMK) tekemä työ on kuitenkin lähempänä gerontologista sosiaalityötä kuin gerontologista hoitotyötä (Salonen 2008: 164). Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomien työkenttä vanhustyössä on pitkään ollut melko hajanainen ja epäselvä, mikä saattaa vaikuttaa myös alan vetovoimaisuuteen alan ammattilaisten ja opiskelijoiden keskuudessa.
Toinen vanhustyön vetovoimaisuuteen selkeästi vaikuttava asia on vanhustyön julkisuuskuva, johon vaikuttavat niin median uutisointi kuin tehdyt tutkimukset vanhustyön tilanteesta (mm. Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2018; Rytkönen 2018; Kröger & Leinonen & Vuorensyrjä 2009). Suurin osa tutkimuksista on tehty hoitotyön ammattilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta sosiaalialan jäädessä vähemmälle huomiolle.
Jotta sosiaalialan opiskelijat saadaan innostumaan vanhustyöstä, tulee miettiä keinoja yhdistää työelämä ja koulutus tiiviisti ja monipuolisesti yhteen. Tässä blogitekstissä esitellyt toimenpide-ehdotukset pohjautuvat vanhustyön tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kartoitettiin vanhustyön vetovoimaisuutta sosiaalialan opiskelijoiden näkökulmasta sekä ideoitiin työelämän ja koulutuksen yhteistyön muotoja.
Sosionomin työnkuva selkeäksi
Vaikka vanhustyö kehittyy koko ajan monialaisemmaksi, nähdään se sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa edelleen melko hoitopainotteisena työnä. Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomin työnkuva ikääntyneiden parissa on vielä melko epäselvä. Nämä seikat vaikuttavat siihen, etteivät sosionomiopiskelijat suuntaudu urallaan vanhustyöhön. Jotta opiskelijat saataisiin tutustumaan ja kokeilemaan ikääntyneiden parissa työskentelyä, tulisi uramahdollisuudet vanhustyössä tuoda selkeämmin esille.
Yksi keino olisi luoda sosiaalialan koulutukseen mentorijärjestelmä, jossa valmistuneet sosionomit kertoisivat työurastaan ja työnkuvastaan vanhustyössä. Näin saataisiin opiskelijoille mahdollisimman kattava kuva sosionomin työstä ikääntyneiden parissa.
[caption id="attachment_2376" align="alignnone" width="620"] Mentorisosionomit voisivat lisätä opiskelijoiden tietoisuutta sosionomien työnkuvasta ja uramahdollisuuksista vanhustyössä.[/caption]
Toinen keino tutustuttaa vanhustyöhön olisi luoda ”Sosionomi vanhustyössä” -peli, jota pelaamalla opiskelijat voisivat tutustua sosionomin työnkuvaan ja tehtäviin, mutta myös asiakasryhmään ja sen monimuotoisuuteen sekä erilaisiin työmenetelmiin ja toimintatapoihin.
Kolmantena keinona on, että sosiaalialan koulutukseen luotaisiin osaamiskuvaukset sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Kuvauksissa tulisi esille sosionomin erilaisia työtehtäviä ja työskentelypaikkoja. Samalla tulisivat tutuksi erilaiset vanhustyön paikat, joihin voisi hakea esimerkiksi työharjoitteluun.
Työharjoittelut mielekkäiksi
Työharjoittelut ovat merkittävä osa sosionomiopintoja ja onnistuneet harjoittelut voivat kantaa pitkälle niin opiskelijan kuin työelämän näkökulmasta. Ei siis ole yhdentekevää, millaiseen paikkaan tai tehtävänkuvaan opiskelija harjoittelussaan tutustuu.
Jotta työharjoittelu olisi mielekäs, tulee sen olla suunniteltu ja toteutettu opiskelijalähtöisesti. Sosiaalialan opiskelija ei ole lähihoitajan tai kenenkään muunkaan sijainen, eikä hänellä voi olla ensisijaisena ohjaajanaan hoitotyön ammattilaista. Työharjoittelupaikan tulee olla sopivan haastava, uutta tietoa ja osaamista antava sekä opiskelijan aiemman osaamisen huomioiva. Opiskelija ei ole taakka vaan mahdollisuus. Esimerkiksi perehdytyksen tulee olla hyvin suunniteltu ja toteutettu, jotta opiskelija kokee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi uudessa työympäristössä.
Sosiaalialan opintoihin kuuluu kolme harjoittelujaksoa, joista jokainen on kymmenen viikon pituinen. Jotta vanhustyötä lähtisi kokeilemaan useampi opiskelija, voisi ainakin yhden harjoittelun jakaa puoliksi, jolloin opiskelija ehtisi tutustua kahteen eri toimipaikkaan. Myös harjoittelupaikan tulee olla sosionomille sopiva; vuodeosaston sijaan päivätoiminta ja palvelukeskus antavat opiskelijalle enemmän.
Rekrytointi kuntoon
Oli kyse sitten projektista, kesätyöstä, harjoittelusta tai työpaikasta, tulee rekrytointiin kiinnittää aina huomiota. Työelämän kanssa yhteistyössä tehtävien projektien työkuvauksien tulee olla mielenkiintoisia ja innostavia. Lisäksi projektien tulee olla oikeaa työtä kehittäviä ja konkreettisia, ei keksimällä keksittyjä pöytälaatikkoprojekteja.
Haettaessa sosionomia kesätyöhön tai vakituiseen tehtävään, voisi rekrytointiprosessissa hyödyntää ikääntyneitä. Näin hakija saisi laajemman kuvan tulevasta työnkuvastaan sekä asiakaskunnasta. Opiskelijoille voisi myös järjestää rekrytointitilaisuuksia yhteistyössä koulujen kanssa.
[caption id="attachment_2381" align="alignnone" width="518"] Vetovoimainen vanhustyö vaatii pitkäjänteistä ja aktiivista yhteistyötä eri toimijoiden kesken opiskelijalähtöisyyttä unohtamatta.[/caption]
Tärkeintä opiskelijalähtöinen yhteistyö
Vetovoimaisuuden esteenä on paljon isoja rakenteellisia asioita, kuten palkkaus ja työmäärä, joihin ei voida suoranaisesti vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Sen sijaan esimerkiksi mielikuvaan vanhustyöstä voidaan vaikuttaa. Tämä onnistuu, jos eri organisaatiot, kuten koulut ja vanhusalan toimijat, tekevät aktiivista, pitkäjänteistä ja monipuolista yhteistyötä.
Tärkeää on, että opiskelijoiden ja työelämän välisiä kohtaamisia tapahtuu jatkuvasti ja eri yhteyksissä. Erilaisilla kokeiluilla ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan opiskelijoiden kiinnostuksen heräämistä. Opiskelijoiden ääntä on kuitenkin kuunneltava myös kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Blogipostaus pohjautuu kirjoittajan vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lisää vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019.) Työhön sisältyy sosiaalialan opiskelijoille tehty kysely liittyen kokemuksiin ja näkemyksiin ikääntyneistä ja vanhustyöstä sekä sosiaalialan koulutuksen vaikutuksesta vanhustyöhön suuntautumisessa. Lisäksi työssä toteutettiin ideointityöpaja Vantaan vanhuspalvelujen ja sosiaalialan lehtoreiden kanssa. Kyselyn ja työpajan tulosten perusteella muodostettiin lista toimenpide-ehdotuksista, joilla vanhustyön vetovoimaisuutta voitaisiin edistää sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa. Enemmän toimenpide-ehdotuksia löydät lopullisesta työstä.
Kirjoittaja:
Anniina Honkonen, Sosionomi (ylempi AMK)
Kuvat: pexels.com
Lähteet:
Kröger, Teppo & Leinonen, Anu & Vuorensyrjä, Matti (toim.) 2009. Hoivan tekijät. Suomalainen hoivatyö pohjoismaisessa tarkastelussa. Jyväskylän yliopisto. Sosiaalityön julkaisuja 6. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/47699/1/978-951-39-3691-4.pdf
Kröger, Teppo & Van Aerschot, Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI julkaisuja 6-2018. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57183/978-951-39-7372-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Rytkönen, Arja 2018. Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Saatavana osoitteessa: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104482/978-952-03-0829-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Salonen, Kari 2008. Sosionomin (AMK) osaaminen 2000-luvun seniori- ja vanhustyössä. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.). 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 2/2008.
Seppänen, Marjaana & Pilkama, Airi & Ylinen, Satu 2005. Gerontologinen sosiaalityö osana vanhustyötä. Teoksessa Roivainen, Irene & Korpinen, Johanna & Ritala-Koskinen, Aino & Sundman, Teija (toim.). Tutkiva sosiaalityö. Kunnallisen sosiaalityön muuttuva paikka 2000-luvun Suomessa. Helsinki / Rovaniemi: Talentia-lehti / Sosiaali-työn tutkimuksen seura.
Minkälaisia ovat tulevaisuuden asiakasläheiset palvelut ja palveluratkaisut? Mitä on käyttäjälähtöisten palvelujen muotoilu ja miten se vaikuttaa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuuteen? Miten uudenlaisia palveluita suunnitellaan asiakaslähtöisesti, kehitetään yhteisöllisesti, testataan ja käyttöönotetaan hallitusti? Miten tutkimuksellisen kehittämisen menetelmät toimivat korkeakouluyhteisössä, ja miten niitä sovelletaan uuden tiedon tuottamisessa?
Muun muassa näihin kysymyksiin vastauksia etsii Metropolia Ammattikorkeakoulun blogi Sotemuotoilijat – tulevaisuuden palveluja kehittämässä. Blogipostauksissaan asiantuntijat kehittävät ja innovoivat palveluita tutkimuksellisella otteella ja tuovat esiin uudenlaisia ratkaisuja.
Palvelumuotoilua monialaisesti
Sotemuotoilijat-blogi on perustettu tarvelähtöisesti kesällä 2022. Tarve on noussut esiin monissa eri yhteyksissä, joissa tutkimuksellista kehittämistä ja soveltavaa tutkimusta on toivottu saatavan aiempaa näkyvämmin esille.
“Erityisesti tarvetta tämäntyyppiselle julkaisukanavalle on nähty digitaalisten palveluiden kliinisten asiantuntijoiden tutkinto-ohjelmassa, monialaisesti hyvinvointi- ja terveyspalveluita tuottavassa HyMy-kylässä ja Metropolian monissa eri hankkeissa”, päätoimittaja Mari Virtanen taustoittaa.
Blogin teemassa yhdistyvät sosiaali- ja terveysala sekä palvelumuotoilun ja soveltavan tutkimuksen ideologiat, ja se soveltuu erityisen hyvin moniammatillisen asiantuntijuuden julkaisukanavaksi. Sisältöä tuottavat sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat ja opiskelijat, jotka tuovat näkyviin omia kokemuksiaan tutkittuun tietoon perustuen.
Aiheita käsitellään monipuolisesti koko sosiaali- ja terveysalan näkökulmasta, laajasti ja innovatiivisesti eri mediamuotoja hyödyntäen. Postauksissa voi tekstin lisäksi törmätä myös podcasteihin ja videoihin.
Blogin kantavina teemoina tulevana lukukautena (2022–23) ovat
tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaaminen ja sen hyödyntäminen tutkimuksellisessa kehittämisessä ja soveltavassa tutkimuksessa
sosiaali- ja terveysalan palveluiden ja palvelumallien innovointi, suunnittelu, kehittäminen, testaaminen ja arviointi
Metropolian HyMy-kylän ja hankkeiden sotemuotoiluun liittyvä yhteiskehittäminen, ketterät kokeilut ja sekä käytännön ratkaisuihin tähtäävät projektit.
“Oheisten teemojen lisäksi vallitseva tilanne, digitalisaation mahdollisuudet, työvoiman saatavuuteen liittyvä haasteet ja sote-palveluiden siirtyminen hyvinvointialueille tulevat väistämättä näkymään myös sotemuotoilijoiden aihevalinnoissa”, Virtanen lisää.
Toimituskunta esittäytyy
Toimituskunta on perustettu yhtä aikaa blogin kanssa. Toimituskunnan tehtävänä on auttaa asiantuntijoita kertomaan osaamisestaan, tutkimuksistaan, kehittämisprojekteistaan ja hankkeistaan ymmärrettävästi laajalle yleisölle. Toimituskunta huolehtii blogien julkaisusta. Lisäksi toimituskunta kannustaa kirjoittajia kirjoittamisprosessissa ja jakaa julkaisuja aktiivisesti eri sosiaalisen median kanavissa.
Sotemuotoilijat-blogin toimituskunta
Mari Virtanen, yliopettaja, terveysalan digitalisaatio
Aino Vuorijärvi, yliopettaja, suomen kieli ja viestintä
Anita Ahlstrand, lehtori, HyMy-kylän palvelutoiminnan vetäjä
Blogin päätoimittaja Mari Virtanen on yliopettaja ja toimii tutkintovastaavana tutkinto-ohjelmassa digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kliininen asiantuntija (YAMK). Hän on terveystieteilijä (TtT), opettaja ja tutkija. Virtasen tutkimus- ja kehittämisintressit keskittyvät laajasti sote-alan palveluratkaisujen innovatiiviseen kehittämiseen, digitalisaatioon ja uusien palveluiden muotoiluun. Hän toimii avoimen jakamisen ja ketterien kokeilujen periaatteella, julkaisee runsaasti sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja toimii aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa nimellä Mari Lehtori Virtanen.
Aino Vuorijärvi on suomen kielen ja viestinnän yliopettaja. Hän työskentelee laajasti sosiaali- ja terveysalan tutkinnoissa opetus-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Vuorijärven työ sivuaa usein opinnäytetöiden (AMK ja YAMK) ja eri digitaalisten julkaisujen tekstinohjausta sekä asiantuntijaviestintää. Hän on perehtynyt lingvistiseen tekstintutkimukseen (FT) ja toimii asiantuntijana useissa kieli- ja viestintätaitoon ja niiden arviointiin liittyvissä verkostoissa.
Anita Ahlstrand on lehtori (LitM) ja toimii palvelutoiminnan vetäjänä Metropolian oppimis- ja kehittämisympäristö HyMy-kylässä. Kylässä hän koordinoi operatiivisen toiminnan kehittämistä sekä hyvinvointi- ja terveyspalvelujen monialaista muotoilua. Ahlstrand on terveystieteen väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa, ja hänen tutkimusintressinsä keskittyvät haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden osallisuuden vahvistamiseen ja kehittäjäkumppanuuteen. Ihmislähtöisyys, innovatiivisuus ja luovat käytännön ratkaisut ovat hänelle kaiken toiminnan perusta.
Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehdään valtavasti soveltavaa tutkimusta ja kehittämistyötä, innovaatioitakin. Niihin tämä ja muut Metropolian toimitetut blogit avaavat uuden ikkunan. Blogin toimituskunta ottaa aiheeseen liittyvät julkaisut vastaan, joten jos haluat kirjoittajaksi,
lue sotemuotoilijoiden kirjoittajaohjeet Drivessä ja
lähesty päätoimittajaa sähköpostilla mari.virtanen@metropolia.fi
Uteliaina ja innostuneina toivotamme sinut sotemuotoilijoiden matkaan. Tervetuloa!
Kommentit
Ei kommentteja