Saadaanko Helsingin päiväkoteihin lisää tilaa leikille ja oppimiselle?
25.5.2022
Niina Eloranta
Varhaiskasvatuksen tila ja ahdinko on ollut aktiivisesti esillä eri medioissa ja mielipidepalstoilla. Yksi merkittävä tekijä laadukkaan pedagogiikan toteuttamisessa ja henkilöstön työoloissa ovat riittävät tilat, joissa toimia. Ahtaissa tiloissa on erittäin haastavaa muodostaa laadukkaita oppimisympäristöjä, joissa olisi mahdollisuus rauhalliseen toimintaan ja pitkäkestoiseen leikkiin.
Opetushallitus (2021) (1) on todennut, että hyvän oppimisympäristön tulee mahdollistaa lapsille vaihtoehtoja mieluisaan tekemiseen, monipuoliseen ja vauhdikkaaseen liikkumiseen, leikkeihin ja peleihin sekä rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Varhaiskasvatuksessa sisätilojen lisäksi myös ulkotiloja on hyödyllistä käyttää oppimisympäristöinä. Helsingissä tavoitteena onkin, että koko kaupunki toimii oppimisympäristönä. Kuten koronapandemia on osoittanut, tulee vastaan myös tilanteita, jolloin liikkumista on syytä välttää. Näin onkin oleellista, että jokaisella varhaiskasvatusyksiköllä on käytettävissään riittävät omat tilat – sekä sisällä että ulkona.
Riittävillä tiloilla mahdollistetaan leikki ja oppiminen
Varhaiskasvatuksen toimintaa ja tiloja koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että lasten omaehtoinen leikki ja sen monipuolinen toteutuminen edellyttävät riittävästi tilaa. Erilaisia tietoja ja taitoja on mahdollista omaksua sitä paremmin mitä monipuolisemmat tilat oppimiseen on tarjolla. Ahtaissa tiloissa toiminta saattaa keskittyä käsillä tekemisen taitoihin ja pöydän ääressä toimimiseen. Päiväkodin sali, jota ei ole otettu vain yhden ryhmän käyttöön, mahdollistaa erilaisia laulu-, leikki- ja liikuntakokemuksia. (2)
Riittävä tilamitoitus mahdollistaa myös lasten leikin pitkäkestoisuuden. Kun oppimisympäristö on laadukas ja lapset sitoutuvat leikkiin ja myös ristiriitoja tulee vähemmän. Myös osapäiväisessä hoidossa olevilla lapsilla on oltava oma tila. Niissä osapäiväryhmissä, joilla ei ole omaa ”kotitilaa” voi sitoutuminen leikkiin olla huonompaa ja lapset näin ollen levottomampia. Jos lapset siirtyvät toiminnassaan jatkuvasti toisten ryhmien alta pois, ei tilanne rakenna lapsille tunnetta yhteisöllisyydestä tai rohkaise pitkäkestoiseen toimintaan. Tilat vaikuttavat siis oleellisesti myös lasten sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin!
Onko helsinkiläisillä päättäjillä tahtotilaa muutokseen?
Helsingissä kunnallisissa päiväkodeissa on varattu tällä hetkellä keskimäärin 9,6 m² tilaa lasta kohden. Uudiskohteissa ja perusparannusten yhteydessä tilaa varataan kuitenkin vain 8 m². Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta antoi 21.9.2021 kaupungin hallitukselle lausunnon päiväkotien tilamitoituksen muutoksesta. Lausunto pohjautuu Petra Malinin talousarvioaloitteeseen uusien ja peruskorjattavien päiväkotitilojen lapsikohtaisen tilamitoituksen nostamisesta. (3) Tavoitteena on siis saada lisää tilaa lapsille ja leikille!
Nykyinen tilojen mitoitus on jo johtanut siihen, että useampi ryhmä käyttää samaa tilaa porrastaen. Se, miten tällainen toiminta perustellaan pedagogisesti, on jäänyt yksittäisten päiväkodin johtajien tehtäväksi. Liian pienet tilat saattavat johtaa tiukkaan aikataulutukseen ja aikuisten tarkkoihin sopimuksiin siitä, kuka käyttää eteistä, ruokatilaa tai yhteistä tilaa mihinkin kellonaikaan päivästä. Mahdollistaako tämä rennon ja hetkeen tarttuvan pedagogiikan?
Tilamitoituksen nosto on melko kallis investointi vuokra- ja rakennuskulujen osalta. Talousarviossa ei ole varauduttu tilamitoituksen muutokseen (4). Helsingin kaupungin budjetti on kuitenkin ollut viime vuonna 500 miljoonaa ylijäämäinen. Osa poliitikoista on jo viime kaudella puoltanut leikkauspäätösten perumista ja vaatinut kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalle lisää resursseja. (5) Nyt kun olemme saaneet Helsinkiin uudet päättäjät ja uuden toimialajohtajan, ovat odotukset korkealla. Ainakin ensimmäiset avaukset ovat antaneet toivoa siitä, että varhaiskasvatukseen aiotaan tällä valtuustokaudella panostaa enemmän. Henkilöstöä on syksyllä 2021 kuultu alaa vaivaavien epäkohtien, kuten ahtaiden tilojen, korjaamiseksi. Nyt tarvitaan luottoa siihen, että uudet päättäjämme tunnistavat tilojen merkityksen helsinkiläisten lasten leikille ja oppimiselle ja henkilöstön työoloille! Ja uskoa siihen, että he haluavat myös satsata niihin.
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
Verkkokurssikokonaisuuden suunnittelu voi olla haastavaa puuhaa. Erilaisissa julkisesti rahoitetuissa hankkeissa tuotetaan maksuttomia täydennyskoulutuskokonaisuuksia, jotka tarjoavat uutta tietoa ja oppeja ammatissa toimiville tai alanvaihtajille. Opiskelua suoritetaan lähtökohtaisesti verkko-opintoina, jossa mielekkään oppimisympäristön tuottaminen palvelumuotoilun menetelmin on tärkeässä roolissa laadukkaan verkko-opintokokonaisuuden luomiseksi. Tässä artikkelissa jaan muutamia toimiviksi todettuja vinkkejä.
1. Markkinoi ja viesti selkeästi
Ole helposti löydettävä. Mieti verkkokurssin kohderyhmä ja viesti kohderyhmälle sopivissa kanavissa. Verkkokurssille tulijalta ei vaadita ennakkotietoa tai tuntemusta järjestävästä tahosta tai ammattia koskevasta jargonista.
On todennäköisempää, että energia-alan verkkokurssista kiinnostunut käyttää hakusanoja "aurinkosähkö sertifiointikoulutus" kuin "uusiutuvan energian RES-direktiivin mukainen koulutus".
Ole tarkka viestinnässä ja tee vain niitä lupauksia, jotka voit lunastaa. Viesti selkeästi mistä verkkokurssista on kyse ja miten opiskelu tapahtuu. Varmista et myös he, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin osallistuneet verkkokursseille, ymmärtävät kuinka verkkokurssilla toimitaan. Aseta itse odotukset, joita käyttäjillä on verkkokurssiasi kohtaan.
Kerro selkeästi, miten verkkokurssille osallistutaan, maksaako kurssi, sekä mitä vaaditaan, että kurssin voi suorittaa hyväksytysti. Varmista myös, että kurssille ilmoittautuminen tapahtuu vaivattomasti ja tarvittaessa opiskelija pystyy ottamaan yhteyttä suoraan kurssin järjestäjään.
2. Mahdollista helppo opiskelu
Älä oleta, vaan anna heti kaikki oleellinen tieto. Joskus asiat tuntuvat itsestäänselviltä, mutta se ei välttämättä ole sitä muille. Kiinnitä muun muassa huomiota siihen, puhutko etäosallistumisesta, ja kerrotko heti alussa, että opiskelijan tulee ladata Zoom, jotta opiskelija voi osallistua etäopetukseen. Hyvä vinkki on esimerkiksi lähettää infokirje hyvissä ajoin ennen ensimmäistä oppituntia, jossa kerrotaan mihin palveluihin pitää kirjautua ja neuvoa, miten se tehdään.
Mahdollista se, että jokainen pystyy tekemään sen, mitä on tullut tekemään.
Yksi helppo keino tähän on pitää työtavat tuttuina. Pyri käyttämään oppimisympäristön työkaluja monipuolisesti ja loogisesti, mutta kaikkein uusimpia tai hyvin rajatun alan suosiossa olevia työtiloja ja sovelluksia ei välttämättä kannata ottaa käyttöön, koska opiskelijalla ei tarvitse olla ennalta tietoa alustasta, jolla verkkokurssi suoritetaan. Kun oppimisympäristö on valittu, pidä kurssilla eteneminen, työtavat ja vaatimukset yhdenmukaisena ja loogisena. Varmista myös, että kaikki materiaalit ovat saavutettavuusdirektiivin mukaiset.
Tarkista, että verkkokursseilla pystyy opiskelemaan ilman, että koko oppilaitoksen toimintakulttuuri tulee tutuksi. Tuo vain oleellinen tieto oppilaitoksesta ja hankkeen rahoittajasta esille ja tarjoa helppo keino etsiä lisää tietoa, jos tarve vaatii.
3. Luo turvallinen ja tuottelias ympäristö
Oppimisympäristön tulee tukea kaikkia osallistujia turvalliseen ja tuotteliaaseen käyttäytymiseen. Jos ongelmatilanteita tapahtuu, vastaa niihin nopeasti ja selkeästi, ja vaikka kyseessä on verkkokurssi, myös ihmiset kurssin takana tulee olla helposti saavutettavissa. Vaikka digipalvelut mielletään elämää helpottavaksi ja kasvottomiksi palveluiksi, on kuitenkin hyvä tuoda esille, että palvelun takana on ihan oikeat ihmiset. Oman alansa asiantuntijoita, jotka haluavat jakaa tietoa ja oppeja eteenpäin opiskelijoille, jotka myös ovat ihmisiä ja käyttävät palvelua omista lähtökohdistaan.
Periaatteista käytäntöön
Metropolian Uudet osaamispolut energia-alalle -hanke järjestää maksuttomia täydennyskoulutuskokonaisuuksia energia, - kiinteistö- tai rakennusalalla työskenteleville ja alalle tuleville. Opiskelu suoritetaan mahdollisimman paljon verkko-opintoina, ja käynnissä on myös kokonaan uusien verkkokurssien tekeminen. Hankkeessa on alusta asti ollut mukana palvelumuotoilun näkökulma, jonka avulla pyrimme saavuttamaan hankkeen lopputuloksena laadukkaan verkko-opintokokonaisuuden, jonka opiskelija pystyy suorittamaan täysin itsenäisesti.
Uudet osaamispolut energia-alalle -hankkeen opintokokonaisuuden luonti on ollut mielenkiintoista. Välillä on vauhtia ja auringon paistetta, mutta hetkittäin olemme myös kiivenneet ylämäkeä toisiamme tukien. Palvelumuotoilun ajatuksen mukaan tuominen heti hankkeen alussa mahdollistaa sen, että me voimme rohkeasti välillä pysähtyä, kuunnella palautetta ja muuttaa toimintatapoja ilman tunnetta, että koko opintokokonaisuus menee pilalle. Useimmat hankkeen aikana tehdyistä muutoksista koskevat meitä työntekijöitä ja meidän työnkulkuamme, eikä muutokset välttämättä edes näkyneet opiskelijoille. Hanke on nyt puolivälissä ja meillä alkaa täysin verkko-opintoina suoritettavia kokonaisuuksia, joten pääsemme myös itse testaamaan uudestaan yllä olevia vinkkejä. Luulenpa, että jatkamme hankkeen loppuun asti ketterää kehitystä palvelumuotoilun vinkit taskussa.
Kirjoittaja
Jonna Suvanto työskentelee Metropoliassa projektiasiantuntijana Uudet osaamispolut energia-alalle -hankkeessa ja on taustaltaan muotoilija AMK.
Lue lisää aiheesta
Uudet osaamispolut energia-alalle -hankkeen kotisivut
WCAG 2.2 direktiivi, Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämästä verkkosivustosta
Palvelumuotoilun perusteita (good.services)
Uusien asioiden oppimisessa ja kehittämisessä leikillä on oma, tärkeä tehtävänsä. Kepeli-hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin sitä, miten leikki mahdollistaa osallistujien ja ohjaajan luovuuden käytön, yhdessä koetut onnistumiset, oivallukset ja elämykset. Tässä blogissa annetaan ajattelemisen aihetta leikin merkityksestä kaikenikäisten ihmisten oppimiselle ja hyvinvoinnille.
Leikki kuuluu kaikille
Leikkiä pidetään helposti lasten puuhasteluna, vaikka se kuuluu meille kaikille. Ilman leikkiä aikuisenkin elämästä puuttuu tärkeitä mielihyvän kokemuksia, elämyksiä ja luovaa toimintaa. Ilman leikkiä ei olisi kulttuuriakaan. Voidaan sanoa, että leikki on jokaisen ihmisen perusominaisuus, sillä meillä on luontainen taipumus hakea elämyksiä, puuhastella ja syventyä tekemiseen niin, että menetämme tajun ajasta ja ympäristöstä.
Leikki tulisikin käsittää monenlaisena tekemisenä, luovuuden lähteenä, eikä rajoittaa ajattelua lasten ja aikuisten asioihin. Leikki on luovaa toimintaa, jossa osallistuja on vahvasti yhteydessä itseen, toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Parhaimmillaan leikki on vapaata, todellisuudesta riippumatonta, eivätkä sitä sido ennalta määrätyt säännöt tai toimintamallit. Leikissä saadut elämykset, ilo ja mielihyvä sitovat osallistujan toimintaan. Samalla toimintaan yhdistyvät aiemmat kokemukset, asioiden muistaminen ja mieleen palauttaminen sekä uudet ideat.
Leikitään sanoilla ja ilmaistaan keholla
Kepeli-hankkeessa haluttiin nostaa leikki uudella tavalla esiin. Hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin keinoja tukea leikin avulla kielen oppimista, uuteen kotimaahan kotoutumista sekä eri kulttuurien kohtaamista.. Hankkeessa on koottu ja kehitetty [EA11] yli 100 harjoitetta, joissa kaikissa leikki on läsnä. Leikki [EA12] on tuonut yhteen tarinallisuuden, kehollisuuden, pelillisyyden ja kielen oppimisen. Se on toiminut yhteisenä kielenä, ilmapiirin vapauttajana, kynnyksen madaltajana, ja toimintaan sitouttajana. Leikki on mahdollistanut toisilleen vieraiden ihmisten tutustumisen ja ryhmäytymisen sekä turvallisen ”pois omalta mukavuusalueelta” -hyppäämisen.
Ehkä hieman yllättäen, leikki on myös toiminut suuren yleisön tiedon lisääjänä. Kepeli-hankkeen toiminnasta kerrottiin pitkin hankkeen matkaa leikin ja toiminnallisten harjoitteiden avulla. Havaittiin, että ne ovat jääneet mieleen ja niiden äärelle halutaan palata. Ihmiset elävät ison tietovirran saartamana, siksi sykähdyttävimmät kokemukset jäävät mieleen. Siten leikki voi olla avain myös tehokkaaseen tiedonlevitykseen.
Jo Kepeli-harjoitteiden yhteiskehittelyssä ja kokeiluvaiheessa huomattiin leikin tärkeä roolin nähdyksi ja kuulluksi tulemisen mahdollistajana sekä oman kommunikointikyvyn, luovuuden ja ilmaisurohkeuden herättelijänä. Yhteiskehittelyssä olivat mukana projektityöntekijät, yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset toimijat, vertaisryhmien ohjaajat, opiskelijat ja maahan muuttaneet kotoutujat. Leikki on toiminut hyvänä keinona käsitellä vaikeitakin asioita, kokeilla turvallisesti erilaisia rooleja ja eläytyä toisen ihmisen asemaan. Se on tarjonnut mahdollisuuden tasa-arvoistavaan ja innostavaan kohtaamiseen.
Uutta kipinää oppimiseen
Leikkiin mukaan tuleminen tai eläytyminen ei ole aina helppoa. Aikuisten kanssa ohjaajan on hyvä olla tarkkana siitä, millä sanoilla leikistä puhuu. Leikki voi antaa mielikuvan lapsellisesta tekemisestä ja osallistuja saattaa kokea, että häntä ei arvosteta tai hänet halutaan tehdä naurunalaiseksi. Leikkejä ja leikkimielisyyttä voidaan lähteä vähitellen sisällyttämään ryhmän toimintaan esim. virittävänä toiminnan käynnistäjänä tai virkistävänä välipalana. Ratkaisevaa leikin ohjaamisessa on se, miten ohjaaja itse suhtautuu leikkiin ja miten hän heittäytyy siihen mukaan.
Leikki vaatii aina sitä arvostavan ympäristön. Ohjaajan maltillinen rohkaisu ja oma esimerkki, ihmisen uskallus kokeilla uudenlaista ja itselle vierasta toimintaa, yhdessä liikkuminen ja leikkiminen saavat kuitenkin parhaimmillaan aikaan onnistumisen kokemuksia ja iloa. Ilo tunnistetaan kaikissa kulttuureissa ja se on yksi myönteisistä perustunteista. Ilo tuo mukanaan mielihyvän tunteen, se virkistää, motivoi toimimaan ja auttaa kehoa palautumaan stressitilasta. Ilo antaa myös uutta kipinää toimintaan, innostaa kokeilemaan ja kokemaan sekä luo tilaa vuorovaikutukselle. Samalla vahvistuvat ihmisen fyysiset, älylliset, henkiset ja sosiaaliset voimavarat.
Eräs tapa kokea iloa on se hetki, kun vanhasta syntyy jotain uutta oivalluksen myötä. Oivalluksen yhdistyessä ilon tunteeseen, syntyy pohja motivoivalle ja tehokkaalle oppimiselle. Samalla myös luottamus omiin kykyihin kasvaa. Leikki ja muut toiminnalliset työskentelytavat ovat tehokkaita juuri oivaltamisen ja uuden oppisen kannalta.
Moni uusi idea lähtee aluksi jostain hullusta ajatusleikistä, kuten miten villalanka saa ryhmän toimimaan ja ideat lentoon? Tai miten ryhmäni oppii suomen kieltä maalarin pensseleillä? Kaikki uusi saa alkunsa syvästä mielen leikistä ja kuvitelmista. Tämän ajatuksen pohjalta mistä tahansa toiminnasta voi saada aikaan leikin: kun vaihdetaan asiantuntijamaisuus, suorittamisen paine sekä pakonomaiset tekemisen rutiinit iloon ja yhdessä tekemisen meininkiin.
Ihminen ei ole koskaan liian vanha leikkimään!
Lähteinä:
Cantell, H. 2010. Ratkaiseva vuorovaikutus. Pedagogisia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa. Jyväskylä: PS-kustannus.
Csíkszentmihályi, M. 2003. Good Business: Leadership, Flow, and the Making of Meaning. New York: Basic Books.
Deci, E. L. & Ryan, R. M. 2000. The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry 11, 4, 227–268.
Dunderfelt, T. 2010. Ilon psykologia. Jyväskylä: PS-kustannus.
Fredrickson, B. 2004. The broaden-and-build theory of positive emotions. The Royal Society of London, 359 (1499), 1367–1377.
Huizinga, J. 1967. Leikkivä ihminen. Yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi. Porvoo: WSOY.
Kauhanen, E. A. 2004. Ikä kuin ikä on leikki-ikä. Tiede-lehti 5/2004.
Lonka, K. 2014. Oivaltava oppiminen. Helsinki: Kustannusyhtiö Otava.Pierce, D. E. 2003. Occupation by Design: Building Therapeutic Power. Philadelphia: F. A. Davis Company.
Pinter-Theiss, V., Steiner-Schätz, M., Lukesch, B., Schätz, T. & Theiss, C. 2014. Ich tue, Ich kann, Ich bin. Psychomotorische Entwicklungsbegleitung in Theorie und Praxis. Graz: vaLeo.
Polvi, S. 2008. Toimitaan yhdessä. Prososiaalisuuden edistäminen osana liikuntakasvatusta. Jyväskylä: Kopijyvä.
Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M. & Mäkelä, J.E. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus.
Schepers, J., De Jong, A., Wetzels, M. & De Ruyter, K. 2008. Psychological safety and social support in groupware adoption: A multi-level assessment in education. Computers & Education 51, 757–775.
Kirjoittaja
Anita Ahlstrand, Metropolian lehtori, Kepeli-hankkeen psykomotoriikan asiantuntija. LitM, erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista.
Sosiaalialan ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa koulutetaan sosiaalialan ja hyvinvoinnin laaja-alaisia asiantuntijoita, jotka osaavat uudistaa ja johtaa asiakastyötä sekä kehittää sosiaalialan toimintakäytäntöjä ja palveluja yhteistyössä asiakkaiden, monialaisten verkostojen ja yhteisöjen kanssa.
Kesäkuussa 2017 sosiaalialan opiskelijoita ja opettajia osallistui Artevelde University Collegen järjestämälle varhaiskasvatuksen kansainväliselle viikolle Gentissä Belgiassa. Viikon teemana tänä vuonna oli ”Education for Global Citizenship.” Vierailu sisälsi muun muassa workshop -työskentelyä (mukaan lukien opiskelijoiden oma workshop) ja tutustumiskäyntejä paikallisiin päiväkoteihin ja kouluihin. Kansainväliselle viikolle osallistuivat lastentarhanopettajat ja sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat Tiina Lallukka, Saara Salo, Päivi Benjaminsson ja Outi Kakkonen, sekä lehtorit Saila Nevanen, Anna-Riitta Mäkitalo ja Sylvia Tast.
Viikon keskeinen yhteinen kysymys oli, miten varhaiskasvatuksessa voidaan sisäistää sellaisia maailmankansalaisuuteen liittyviä teemoja kuten ilmastonmuutos, muuttoliikkeet, kansalaisuus, kestävyys, solidaarisuus tai rauha. Tapahtumaan osallistui varhaiskasvatuksen asiantuntijoita ja korkeakouluopettajia Belgian lisäksi Tanskasta, Saksasta, Hollannista, Sveitsistä, Englannista, Kreikasta, Ecuadorista ja Yhdysvalloista. Luennoilla ja workshopeissa käsiteltiin muun muassa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa, kulttuurien välisiä kompetensseja, lasten oikeuksia, lapsiperheiden köyhyyttä sekä kestävää kehitystä varhaiskasvatuksessa.
Katse kohti sosiaalisesti kestävää kehitystä varhaiskasvatuksessa
Metropolian sosiaalialan opiskelijoiden workshopissa ”Building Social Sustainability in Finnish ECEC” opiskelijat esittelivät suomalaista koulutusjärjestelmää sekä varhaiskasvatusta ja sen tavoitteita varhaiskasvatuslain ja uusien varhaiskasvatussuunnitelmien (otettiin käyttöön 1.8.2017) näkökulmista. Kestävän sosiaalisen kehityksen osalta on oleellista painottaa kasvatuksessa ja opetuksessa sitä, että yhä useammilla ihmisillä – taustastaan riippumatta - olisi mahdollisuus osallisuuteen ja omaan ainutlaatuiseen elämään. Ihmisoikeudet ovat siinä keskeisessä asemassa. Workshopissa opiskelijat keskusteluttivatkin osallistujia lasten oikeuksien toteutumisesta arjessa. Lisäksi pohdittiin, minkälaista tietoa, taitoa ja asenteita opettajalta edellytetään sosiaalisesti kestävän kehityksen opetuksessa, ja miten lapsia voi konkreettisesti ohjata ja opettaa osallisuuteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.
Esimerkkeinä kestävän kehityksen huomioimisesta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa opiskelijat tarkastelivat Vihreä lippu -ohjelmaa sekä Aikamatkalla -projektia. Vihreä Lippu -ohjelma on päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma, ja se on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa. Aikamatkalla -projektin tavoitteena on lisätä lapsen ja perheen sosiaalista hyvinvointia omia juuria ja identiteettiä vahvistavan työskentelyn avulla. Projekti on osa Lastensuojelun Keskusliiton koordinoimaa Emma & Elias – ohjelmaa, ja sitä toteutetaan päiväkotien kanssa. Workshopin kansainvälistä yleisöä kiinnostikin sukupolvien välisen vuorovaikutuksen huomioiminen varhaiskasvatuksessa.
Yhteisiä kysymyksiä, erilaisia lähtökohtia
Kansainvälisellä viikolla vieraat pääsivät tutustumaan myös kolmeen belgialaiseen päiväkotiin/kouluun, joissa oli 1-7 -vuotiaita lapsia. Vierailujen aikana oli mahdollista perehtyä belgialaiseen päivähoitoon ja käydä keskustelua sen pedagogiikasta ja toiminnasta.
”Opintomatka oli erittäin antoisa, ja workshopin pitäminen vahvisti luottoa omaan osaamiseen. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja kansainvälinen. Matkan parasta antia olivat myös keskustelut opiskelukavereiden/kollegoiden kanssa, kokemusten jakaminen ja reflektointi. Keskusteluista sai paljon ajattelemisen aihetta, esimerkiksi miten eri tavoin globaalissa maailmassa lapsuuden käsitys ja arvostus näyttäytyvät”, pohtivat opiskelijat opintomatkan antia.
Opiskelijoista oli mielenkiintoista havaita, että eri puolella maailmaa olemme samojen asioiden äärellä, mutta hyvin erilaisista lähtökohdista. Kasvatuksessa ja opetuksessa on tärkeää huomioida, että päätökset joita teemme, vaikuttavat globaalisti. Miten opetamme lapsiamme huomioimaan toiset ja elämään sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävästi, jotta maapallo säilyy myös tuleville sukupolville.
Katriina Rantala-Nenonen
Sosiaalialan lehtori, tutkintovastaava (sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto)
Kommentit
Ei kommentteja