Opiskelija Sari Rekilä toi blogitekstissään (11.4.2019) Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla osuvasti esille sen, että empatiaa ei opita vain luennoilla, vaan oman kokemuksen kautta, kokemuksellista oppimista hyödyntäen. Hän oli löytänyt kirjallisuuskatsauksessaan monia erilaisia kokemuksellisen oppimisen keinoja empatiataidon kehittämiseksi. Rekilä käsitteli kirjoituksessaan muun muassa Mindfullnessia, fiktiivisten kertomusten lukemisen merkitystä ja Tunnepäiväkirjan pitämistä. Hän toi myös esille reflektion tärkeyden empatian oppimisessa.
Rekilän havainnot ovat tärkeitä ja ajankohtaisia — eivät vain sosiaalialalla, vaan myös laajasti ajateltuna monilla aloilla. Näin on esimerkiksi siksi, että empatiataitoja kehittämällä voi luoda myötätunnon täyteisiä yhteyksiä itseä ympäröivään maailmaan. Empatia on avain myös yhteisön sisäiseen turvallisuuteen ja sen ylläpitoon. Empatiassa olennaista on hetkittäin samaistuminen toisen asemaan niin, että säilyttää kuitenkin oman erillisyytensä (ja siihen liittyvät tunteet) ja hallitsee tunteensa.
Empatian merkitys on huomattu myös tekoälykeskustelussa, jossa on havaittu, että tekoälyn kehittymisen myötä syntyy myös tarvetta uusille taito- ja osaamisyhdistelmille (Koski 2018). Tällöin koulutussisältöihin ehdotetaan huomioitavaksi sosiaalisen älykkyyden kehittämistarve ja muut tekoälyä täydentävät taidot (Koski 2018). Myös Linturin ja Kuusen (2018, 400) luettelemien megatrendien mukaan (kohta: arvomaailman kehitys & maailman kokeminen) monikulttuurisuus, elämyksellisyys, uskonnollisen kollektivismin ja yksilöllisyyden ristiriidan lisääntyminen, ympäristötietoisuuden kasvaminen ja voimistuvat teknologiapelot (Linturi & Kuusi 2018, 400), voivat osaltaan tasapainottua entistä empaattisemmalla kohtaamisella ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämisellä.
Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi oppia
Empatiaa voidaan oppia ja opettaa (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää 2017; Raatikainen 2018) ja se voidaan ottaa huomioon opetussuunnitelmissa[1]. On havaittu, että jo pelkästään empatian kehittämisen mahdollisena pitäminen lisää empatiaa. Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi kehittää (Aaltola & Ketola 2018). Empatian kehittyminen ammatilliselle tasolle edellyttää kuitenkin harjoittelua (ja reflektiota), vaikkakin elämänkokemus voi antaa tietyt perusvalmiudet empatian käyttöön (Hepworth & Larsen 1990).
Ammatillinen empatia (Qualified Empathy) on empatiaa, jossa empaattinen kohtaaminen ei pysähdy vain asiakkaaseen tai potilaaseen, vaan se on laajasti empaattista yhteisöä rakentavaa. Siinä huomioidaan myös kollegat ja esimiehet kohtaavassa läsnäolossa. Ammatillisessa empatiassa tietoisella ja jatkuvalla reflektiolla on suuri merkitys — ammatillisesti empaattisesti suhtautuva kehittyy empaattisessa reflektiossa itseohjautuvaksi, kuitenkin säilyttäen rajat ja kyvyn eritellä omia tunteitaan (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää 2017). Empatia voi edistää myös työelämän laatua (State of Workplace Empathy).
Ammatillista empatiaa rakentamassa
Sosiaalialan tutkinnossa empatiaa on opetettu ja opetetaan yhdistäen taidelähtöisyyttä (ks. mm. Austring & Sorensen 2011), teoriaopintoja ja työharjoittelua. Alustavien tulosten mukaan opiskelijat ovat kokeneet monipuolisen ja monimenetelmällisen empatian käsittelyn tärkeänä asiana. Empatian äärelle pysähtyminen osana opintoja on koettu herättelevänä ja itsereflektiota vahvistavana asiana[2]. Empatian itsestään selvänä pidettävä luonne on kyseenalaistettu, ja empatian opiskelu ja oppiminen on koettu merkityksellisenä. Ammatillista empatiaa (QE) osana ammatti-identiteettiä on rakennettu moninaisia lähestymistapoja ja oppimisympäristöjä hyödyntäen.
“After our lectures I feel that my idea of empathy is more compete. Term used in class – qualitative empathy – is good description of most effective and needed version of empathy.”
“Before this course and reading some of the articles about empathy, I had the assumption that empathy is mostly something that we have innate to us and it cannot really be changed. However, empathy is something that can actually be worked on, and people can learn and develop it.”
“I now have some knowledge on the methods that I can use to improve my empathy skills “
Opiskelijoiden havainnot puoltavat ajatusta siitä, että empatiaa (Ammatillista empatiaa, QE) voidaan opettaa ja oppia. Ennen kaikkea viesti opiskelijoilta on, että ammatillisen empatian opetusta tarvitaan entistä enemmän ja systemaattisemmin koko opintojen aikana, jotta se juurtuu osaksi ammatillista identiteettiä ja antaa vahvuutta vastuullisissa ja haasteellisissa tilanteissa. Reflektio on avain oman käyttöteorian jäsentämiseen. Reflektointi tukee yksilön persoonallista kasvua — ihminen oppii vahvuuksistaan, heikkouksistaan sekä tavoistaan reagoida ja toimia (Nivala & Ryynänen 2019). Ammatillisesti empaattisesti toimiessa tarvitaan näitä taitoja.
Kirjoittaja:
Eija Raatikainen
Lähteet:
Aaltola, E. & Ketola, S. 2017. Empatia – Myötäelämisen tiede. Into.
Austring B.D. & Sorensen, C.M. 2011. A Scandinavian View on the Aesthetics as a Learning Media. Journal of Modern Education Review (2) 2. 90—101.
Hepworth, D. H. & Larsen, J. A. 1990. Direct Social Work Practice: Theory and Skills. Belmont, CA: Wadsworth.
Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus. Tallinna.
Raatikainen, E., Rauhala, L. A., & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy. A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, 18. 113—21.
Raatikainen, E. 2018. Empatian monet kasvot. Kirja-arvio. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2018. Suomen sosiaalipedagoginen seura. 117—120.
[1] Ks. Lue lisää mm. Journal of Social Work Education
[2] Alustavia tuloksia esiteltiin Sosiaalipedagogiikan päivien yhteydessä esikonferenssissa Tieteiden talolla 27.3.2019 (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää) Sosiaalipedagogiikan päivien esiseminaari oli teemalla Kasvatus yhteiskunnassa – yhteiskunta kasvatuksessa / Education in Society – Society in Education. Aineistonäytteet on kerätty DPSS tutkinnosta.
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
Teknologian, ajattelu- ja toimintatapojen, ilmaston sekä ikääntyvän ja monimuotoistuvan väestön tuomat muutokset koskettavat organisaatioita laajasti sekä julkisella että yksityisellä puolella. Tehokkuusvaatimukset puolestaan heikentävät työntekijöiden työkykyä. Miten työelämässä huolehditaan työntekijöiden jaksamisesta ja pysyvyydestä?
Hyvinvoiva työntekijä on sitoutuneempi ja tuottavampi. Työssä jaksamista ja työhön paluuta voidaan tukea päivittäisellä työkykyjohtamisella, jossa korostuu ennakoivat, kokonaisvaltaiset ja systemaattiset toimenpiteet. Henkilöstön tuen tarpeiden tunnistamisessa yhteistyöllä ja aidolla dialogilla on keskeinen merkitys.
Työllisyysasteen nostaminen ja työurien pidentäminen ovat olleet Suomen viimeisimpien hallituskausien keskeisiä tavoitteita. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa Vahva ja välittävä Suomi yhtenä tavoitteena on hyvä työelämä, mikä edellyttää ihmisten työkyvyn ja työhyvinvoinnin vahvistumista sekä työn ja perheen yhteensovittamista.
Samanaikaisesti työelämä on murroksessa. Murrokseen vaikuttavat niin maailman tilanne, yhteiskunnalliset tekijät kuin poliittiset päätökset. Käytännön työelämään siirtyneet tehokkuus ja tuottavuustavoitteet lisäävät suorituspaineita sekä aiheuttavat kuormitusta työntekijöille.
Työkyky – mitä se on ja mikä kuormittaa?
Perusedellytyksenä työn tekemiselle on ihmisen työkyky. Kun työntekijä kokee työn muutokset mielekkäinä ja työn vaatimukset suhteessa omiin voimavaroihin ovat tasapainossa, työkykykin säilyy hyvänä (1). Huolestuttavaa on, että Työterveyslaitoksen tekemän Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan suomalaisten kokemus työkyvystä on aiempaa heikompi. Kuntoutussäätiön työselosteesta puolestaan käy ilmi, että yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen vuonna 2021 oli edelleen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (33 %), lähes yhtä yleinen syy olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet (32 %) (2).
Help-katsauksesta selviää, että digitalisaatio on paitsi lisännyt mahdollisuuksia etä- ja hybridityöhön, sen myötä myös osaamisvaatimukset ovat kasvaneet mm. eri viestintäkanavien käytön, tietomäärän hallinnan ja oman työn organisoinnin osalta. Kaikessa työssä aivotyötä puolestaan kuormittaa ja vaikeuttaa monitekeminen, ympäristön häly, keskeytykset sekä ohjeiden epäselvyys (3). Kun työstä suoriutuminen hankaloituu tai sen reunaehdot oleellisesti muuttuvat, voi työkyky vaarantua (1).
Työntekijät ovat erilaisia ja kokevat muutokset yksilöllisellä tavalla. Asennoitumiseen vaikuttaa niin ihmisen tausta, osaaminen, koulutus kuin aiemmat kokemukset. Työn murros muuttaa työtehtäviä, niiden sisältöjä ja tekemisen tapaa, mikä lisää kilpailua osaavista työntekijöistä.
Työterveyslaitoksen mukaan työkyky käsitetään usein sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden kautta. Työkyvyn tukemisessa laaja-alaisempi näkökulma on kuitenkin tarpeen ja onnistuminen edellyttää jaettua käsitystä työkyvystä, yhteistä sopimista rooleista sekä selkeitä prosesseja kohti yhteistä päämäärää. Järvikosken ym. raportti korostaa työpaikan, työterveyshuollon ja kuntoutuksen asiantuntijoiden välistä yhteistyötä kuntoutustoimintaa suunniteltaessa. Kehittämisessä toiminnan lähtökohtana tulee aina olla organisaation näkökulma ja sen kautta esille tuleva henkilöstön tuen ja kuntoutuksen tarve (4).
Vanhat keinot vai jotain uutta?
Työnantajilla on merkittävä rooli työhyvinvoinnin kehittämisessä, kun organisaatioilta vaaditaan ketteryyttä ja muutoskykyä sekä työntekijöiden sitouttamista. Työkykyverkostosta voi saada tukea ja sen lisäksi työkykyjohtaminen on noussut yhdeksi keskeiseksi tekijäksi organisaatioiden menestyksessä. Varman Tietoa työkyvystä -raportissa on esitetty vaikuttavan työkykyjohtamisen keskeiset tekijät. Työhyvinvoinnilla on todettu olevan keskeinen merkitys työyhteisössä tapahtuvalle oppimiselle ja työntekijöiden työssä suoriutumiselle (3).
YM Eeva Nummen väitöstutkimus Dialogi ja inhimillisesti kestävä organisaatio sijoittuu ajankohtaisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kentälle, jossa murros on parhaillaan käynnissä ja johtamiseen liitetään usein tehostamispuhetta.
Nummi väittää, että tehokkuuden tavoittelun seurauksena sekä yksilöiden sisäinen että ihmisten välinen integraatio vaarantuu, aito dialogi estyy ja organisaatio traumatisoituu. Nopeassa tahdissa tapahtuvat peräkkäiset ja päällekkäiset muutokset pirstaloivat ihmisten kokemusjatkumoa. Kun kokonaisvaltaisten kokemusten käsittelyä ei nähdä tarpeelliseksi, eikä sille anneta tilaa, tunteet kielletään ja sivuutetaan. Tämä johtaa siihen, että organisaation tunneilmapiiristä tulee harmaa ja lannistunut, pelokaskin. (5)
Nummen näkemyksen mukaan johtajan tehtävänä on mahdollistaa kokemusjatkumon työstäminen ja kokemuksesta oppiminen organisaation kaikilla tasoilla. Reflektiivinen dialogi tekee organisaatioelämästä inhimillisesti kestävämpää niin työntekijöille kuin johtajalle itselleen. (5)
Työntekijöiden hyvinvointi ja työkyvyn ylläpitäminen eivät ole pelkästään eettisiä kysymyksiä vaan myös yritysten ja julkisten palveluiden tarjoajien kannalta olennaisia tekijöitä, joilla on vaikutusta yritysten tuottavuuteen, kasvuun ja palvelujen sujuvaan tuottamiseen yhteiskunnassa. Hyvän työkykyjohtamisen merkitystä henkilöstön pysyvyyden, työmotivaation ja työkyvyn kannalta ei voi enää ohittaa. Työkykyiset ja motivoituneet työntekijät ovat tuottavampia, sitoutuneempia ja luovempia. Tämän lisäksi työkykyjohtamisen avulla voidaan vähentää sairauspoissaoloja ja parantaa organisaation mainetta työnantajana.
Kirjoittajat
Lea Stranden, erityisohjaaja, Rikosseuraamuslaitos
Heli Vihervuori, terveydenhoitaja, Helsingin kaupunki
Krista Nyström, työhönvalmentaja, Kiipula
Sari Salmela, rekrytointipäällikkö, Posti
Paula Ijäs, ensihoitaja, Päijät-Sote
Kirjoitus on osa Metropolia Ammattikorkeakoulun Työkykykoordinaattorikoulutuksen opintoja.
Lähteet
Airila Auli ja Schaupp Marika 2020. Tietoa työkyvystä. Työn murros ja työkyky – näkökulmia ja välineitä työkykyjohtamisen tueksi. Varma. Saatavana https://www.varma.fi/contentassets/0e462ac7f0f74cf68bc6ca48479bf814/tietoa-tyokyvysta-tyon-murros-ja-tyokyky.pdf
Paakkanen Eva, Heikkilä Marja, Ilomäki Timo ja Shemeikka Riikka 2023. Osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä edistävät keinot – katsaus viimeaikaisiin tutkimuksiin. Kuntoutussäätiön työselosteita 68/2023. Saatavana https://kuntoutussaatio.fi/assets/files/2023/02/tyoselosteita_68_2023.pdf
Ranki Sinimaaria 2023. HELP-katsaus. Työelämän muutosnäkymät. Työterveyslaitos. Saatavana https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/145859/TTL_978-952-391-067-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Järvikoski Aila, Takala Esa-Pekka, Juvonen-Posti Pirjo ja Härkäpää Kristiina 2018. Työkyvyn käsite ja työkykymallit kuntoutuksen tutkimuksessa ja käytännöissä. Sosiaali- ja terveysturvan rapotteja 13/2018. Saatavana https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/76fe2056-5c0b-4131-9215-e23b086f2d57/content
Nummi Eeva 2023. Dialogi ja inhimillisesti kestävä organisaatio. Autoetnografinen toimintatutkimus dialogisen toimintakulttuurin kehittämisestä. Väitöskirja. Turun kauppakorkeakoulun tohtoriohjelma, Turun yliopisto. Saatavana https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/175854/AnnalesE105Eeva_Nummi.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Lisätietoa aiheesta
Työterveyslaitoksen oppimateriaalit Strateginen työkykyjohtaminen. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/strateginen-tyokykyjohtaminen
Auntien webinaari Työkykyjohtaminen – tavoitteena menestyvä työyhteisö https://www.youtube.com/watch?v=FBaJIuJ_FiA
Asiakas saapuu fysioterapeutin vastaanotolle. Vastaanotolla häntä tervehditään ja hänet ohjataan oikean huoneen ovelle. Fysioterapeutti tervehtii asiakasta nimeltä, kättelee ja katsoo silmiin. Yhdessä he menevät huoneeseen, istuvat vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen ja aloittavat keskustelun asiakkaan kuulumisista. Keskustelussa pääpaino on asiakkaalle merkittävissä asioissa, jotka huomioiden luodaan tavoitteita fysioterapialle. Apunaan he käyttävät mindmapia. Pohja toimivalle terapiasuhteelle on luotu. Olitpa minkä tahansa terveydenhuoltoalan ammattilainen tahansa, muistuttavatko sinun vastaanottotilanteesi tätä?
Fysioterapian (AMK) opinnäytetyössämme perehdyimme emotionaalisen tuen piirteisiin fysioterapiassa, ja terapiasuhteen rakentumiseen. Avoin ja luottamuksellinen terapiasuhde luo pohjan asiakkaan kuntoutumiselle ja fysioterapeutin työskentelylle (Holopainen & Piirainen & Heinonen & Karppinen & O’Sullivan 2018: 3–6; O’Keeffe ym. 2016: 611–617; Pinto ym. 2012: 79–81; Miciak & Mayan & Brown & Joyce & Gross 2018: 5–8).
Emotionaalista tukea ei ole määritelty fysioterapian kontekstissa tarkasti. Käsitteenä emotionaalinen tuki pitää sisällään tunneperäisyyttä, ja tutumpia lähelle tulevia käsitteitä ovat empatia ja myös sympatian käsitteet. Tuki-käsite puolestaan liittyy vierellä olemiseen ja pysymiseen sekä kannustamiseen.
Terapeuttisen suhteen rakentumisen edellytykset
Terapeuttinen suhde ei “vain tapahdu”. Fysioterapeutilta edellytetään kykyä olla läsnä tilanteessa ja luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen on fysioterapeutin keskeinen tehtävä ja aina ensisijaisesti hänen vastuullaan. Terapeutin on hyvä osata selvittää asiakkaan odotukset terapian suhteen ja auttaa asiakasta tarvittaessa sanoittamaan omat tavoitteensa ja toiveensa.
Terapeutilla on hyvä olla myös uskallusta tarkastella ja arvioida omaa toimintaansa terapiatilanteessa eri tavoin. Osaanko luopua liiallisesta auktoriteettiasemastani ja ennakkokäsityksistäni? Teenkö liian nopeita johtopäätöksiä? Annanko riittävästi tilaa?
Tämän lisäksi suuri merkitys on terapeutin vuorovaikutustaidoilla, joita tutkimusten mukaan asiakkaatkin pitävät erityisen merkityksellisinä (Miciak ym. 2018: 10; Potter & Gordon & Hamer 2003: 197). Tämä tarkoittaa asiakkaalle hänen koko tarinansa kuuntelemista sekä ennen kaikkea kuulluksi tulemisen tunnetta (O’Keeffe ym. 2017: 611; Holopainen ym. 2018: 4–5). Kuultua tarinaa terapeutti voi peilata takaisin asiakkaalle sekä kirjata siitä yhdessä asiakkaan kanssa keskeisiä asioita, joihin on mahdollista palata tarvittaessa.
Fysioterapeutin moninainen rooli
Opinnäytetyötä tehdessä nousi vahvasti esille se, miten fysioterapia ei ole yksittäinen tieteenala tai hoitomuoto, vaan asiat, joiden kanssa fysioterapeutit työskentelevät, vaikuttavat ihmisen koko olemiseen, olemukseen ja elämän kaikille osa-alueille. Krooninen kipu tai pitkittynyt sairaus saattavat heijastua niin työhön, ihmissuhteisiin kuin siihen, miten ihminen kokee itsensä ja mitä hän ajattelee itsestään. Fysioterapeutin yksittäinen kommentti, kuten ”vino lantio”, ”puoliero” tai ”yliojentunut”, saattavat luoda tai vahvistaa asiakkaalle negatiivista kehon kuvaa ja jäädä asiakkaan mieleen pitkäksi aikaa.
Emotionaalinen tuki tiivistyy lähteidemme perusteella kommunikaatiotaitoihin, etenkin kuuntelemiseen ja sanoittamiseen.
Terapiatilanteessa on aina paikalla kaksi ihmistä, ja mitä paremmin ihmiset kommunikoivat keskenään ja mitä turvallisemmaksi asiakas olonsa tuntee, sitä paremmin hän saa ilmaistua itseään ja näin fysioterapeutti saa enemmän työkaluja asiakkaan auttamiseen.
Vaikka fysioterapiassa kuuluu huomioida asiakas kokonaisuutena biopsykososiaalisesta näkökulmasta, on myös hyvää ammattitaitoa huomata, missä vaiheessa asiakas tarvitsee fysioterapian lisäksi muita terveysalan ammattilaisia tuekseen. Emotionaalista tukea on tunnistaa asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, ja auttaa häntä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ja apu hänen tilanteeseensa. Fysioterapeutti on liikkeen ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ei tarvitsekaan osata auttaa asiakasta kaikessa.
Emotionaalisen tuen merkitystä kuntoutuksessa on tutkittu kaikkiaan vähän. Emotionaalinen tuki kuitenkin oli opinnäytetyömme perusteella keskeisenä tekijänä asiakkaan ja asiantuntijan terapeuttisen suhteen rakentumisessa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisikin, miten emotionaalinen tuki rakentuu moniammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaan ja asiantuntijoiden välille kuntoutuksen aikana.
Kirjoitus perustuu fysioterapeutti AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Emotionaalisen tuen piirteitä fysioterapiassa, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/166390
Kirjoittajat:
Noora Kaila, fysioterapeutti
Taru Louhelainen, fysioterapeutti
Pihla Nikkarinen, fysioterapeutti
Ulla Härkönen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Leena Piironen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Holopainen, Riikka & Piirainen, Arja & Heinonen, Ari & Karppinen, Jaro & O’Sullivan, Peter 2018. From “Non-encounters” to autonomic agency. Conceptions of patients with low back pain about their encounters in the health care system. Musculoskeletal Care 2018. 1–9.
Miciak, Maxi & Mayan, Maria & Brown, Cary & Joyce, Anthony S. & Gross, Douglas P. 2018. The necessary conditions of engagement for the therapeutic relationship in physiotherapy: an interpretive description study. Archives of Physiotherapy 8 (3). 1–12.
O´Keeffe, Mary & Cullinane, Paul & Hurley, John & Leahy, Irene & Bunzzli, Samantha & O´Sullivan, Peter B. & O´Sullivan, Kieran 2016. What Influences Patient-Therapist Interactions in Musculoskeletal Physical Therapy? Qualitative Systematic Review an Meta-Synthesis. Physical Therapy 96 (5). 609–622.
Pinto, Rafael Zambelli & Ferreira, Manuela L. & Oliveira, Vinicius C. & Franco, Marcia R. & Adams, Roger & Maher, Christopher G. & Ferreira, Paolo H. 2012. Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 58: 77–87.
Potter, Margaret & Gordon, Sandy & Hamer, Peter 2003. The physiotherapy experience in private practice: The patients’ perspective. Australian Journal of Physiotherapy 49. 195–202.
Onko mikki auki, onko vanha käsi, näkyykö? Tässä kirjoituksessa kerromme, mikä edistää empaattista vuorovaikutusta hybridipalveluissa. Millaista vuorovaikutusosaamista niissä tarvitaan? Miten vastataan asiakkaiden moninaisiin tarpeisiin?
Kyky eläytyä toisen kokemusmaailmaan on sosiaalista kanssakäymistä edistävä tekijä. Kyky empatiaan ja sosiaaliseen liittymiseen on meille synnynnäinen ja aivoihin sisäänrakennettu. Siihen vaikuttavat esimerkiksi aivojen peilisolut sekä opioidijärjestelmä, joka säätelee empatiakykyä (1). Jaetut kokemukset, kuten yhdessä nauraminen, vahvistavat ihmisten välisiä suhteita (2) ja parantavat niin sosiaalista vuorovaikutusta kuin yksilön omien tunnekokemustenkin käsittelyä (3).
Teknologian hallinta ja helppokäyttöisyys
Etäpalaverien teknologiset haasteet ovat tulleet tutuksi suurelle osalle meistä koronapandemian myötä. Katkeileva kuva ja ääni sekä huono kuvanlaatu luovat vuorovaikutukseen ylimääräistä kitkaa, jolloin on vaikeaa keskittyä itse asiaan. Toimiva teknologia ja sen käytön helppous on edellytys hyvälle vuorovaikutukselle.
Valitettavasti teknisiin ongelmiin voi toisinaan vaikeaa löytää ratkaisua silloin, kun ne ilmenevät. Voi myös olla vaikeaa löytää itselle rauhallista ja turvallista paikkaa, jossa voi keskittyä kunnolla tilanteeseen. Sen sijaan vuorovaikutuksen normit ja läsnäolo ovat tekijöitä, joihin kaikki osallistujat voivat vaikuttaa.
Läsnäolo ja turvallisuus keskeistä
Empatia ja yhteisymmärrys sosiaalisissa tilanteissa välittyy suurelta osin kehollisen vuorovaikutuksen kautta, aivojen peilisolujärjestelmään perustuen (4). Kehon ja eleiden rajautuminen pois kuvasta silloinkin, kun kamera on päällä, sekä yhteisen fyysisen tilan ja joskus kosketuksen puute voi vieraannuttaa keskustelijat helposti toisistaan ja vaikeuttaa empatian välittymistä (5).
Yhteistyöskentelyssä, tapahtui se sitten lähityöskentelynä tai etänä, on tietoisuus toisen läsnäolosta erittäin tärkeää. Teknologiavälitteisyys ei kuitenkaan välttämättä heikennä vuorovaikutuksen laatua ja empatiaa, vaan tekee siitä erilaista. Läsnäoloa pyritään ilmaisemaan katsekontaktilla ja puheella silloin, kun keholliset vihjeet puuttuvat (6). Huolimatta siitä, ollaanko toiseen ihmiseen kontaktissa etäyhteydellä tai läsnä samassa tilassa, tunnetilojen näyttäminen (ilmeet, äänensävy ym.) koetaan tärkeänä silloin, kun se on mahdollista (7).
Vuorottelun sujuvuus vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa voi vaikeutua teknisten seikkojen takia, mikä on tärkeä huomioida erityisesti laitteiden ja ohjelmistojen helppokäyttöisyydessä ja teknisen tuen mahdollisuutena (5). Jakamisen tunteen kokemuksiksi koetaan usein eleet, ilmeet, hymiöt tai muut keinot ilmaista spontaanisti reaktioita yhteisessä hetkessä (7).
Kokemuksia etäpalvelujen vuorovaikutuksesta koottiin työpajassa
Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa ammattilaiset ja palvelujen käyttäjät kehittävät etä- ja lähipalveluja yhdessä. Tavoitteena on edistää kestävää kehitystä, hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja saavutettavia palveluja eri tilanteisiin.
Etä- ja lähivuorovaikutuksen mahdollisuuksia ja haasteita käsiteltiin yhteiskehittämisen pohjalta työpajoissa, joita järjestettiin Hyvinvointia hybridisti -hankkeen yhteistyökumppanien kanssa. Viiteen työpajaan osallistui 26 yhteistyökumppanien palvelujen tarjoajaa ja käyttäjää.
Huolimatta hyvin erilaisista etäpalveluiden käyttäjistä kokemukset vuorovaikutuksesta etäpalveluissa olivat hyvin samanlaisia. Työpajoissa käydyistä keskusteluista nousi esiin erityisesti kaksi teemaa:
teknologian toimivuus, sen käytön hallinta ja helppokäyttöisyys
sosiaaliset normit etävuorovaikutuksessa; läsnäolo ja turvallisuuden tunne
Työpajaan osallistuneet kokivat vakiintuneiden normien puutteen ongelmalliseksi etäyhteyksien kautta tapahtuvissa tapaamisissa: tuleeko kameran olla päällä, miten ilmaistaan halu puheenvuoroon ja miten puheenvuorot ylipäätänsä jaetaan, miten ollaan kontaktissa ja miten käyttäydytään muut huomioiden etävuorovaikutuksessa.
Hämmennys vuorovaikutusta koskevista normeista heikentää yhdessäolon kokemusta ja etäännyttää muista keskustelijoista.
Läsnäolo ja turvallisuuden tunne korostui etävuorovaikutusta koskevissa kommenteissa. Nuoret toivat esiin, että on vaikea peesata toista kuvan välityksellä.
Etäempatiaa ja -vuorovaikutusta voi oppia
Empatiataitoja voi kehittää ja niiden käyttöä edistää esimerkiksi ammatillisessa vuorovaikutuksessa siten, että ne vahvistavat asiakkaan hyvinvointia ja toimijuutta. Empaattinen vuorovaikutus voi toteutua myös etäyhteyksin. Psykoterapia-asiakkaat saattavat kokea vuorovaikutuksen jopa empaattisempana etänä (7).
On tärkeää miettiä etukäteen, millaisilla pelisäännöillä empaattista etävuorovaikutusta toteutetaan. Miten tilanteissa lämmitellään tai vuorovaikutusta juoksutetaan? Mitä pitää huomioida yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä? Kuinka läheisyyttä voidaan luoda ja edistää? Epämuodollinen kuulumisten vaihto tuo osallistujat yhteiselle pelikentälle, ja luo kontekstin heidän mielensisäisen maailmansa tulkitsemiseen: tutustuminen toisen tapaan viestiä tuo luottamusta (5).
Ajan antaminen yhteiseen työskentelyyn on keskeinen asia, sillä aito kohtaaminen vaatii aikaa ja tilaa.
Teknologian osalta on tärkeä huomioida, että erilaisia laitteita, kuten kännyköitä, tabletteja ja tietokoneita, käytetään monipuolisesti. On varmistettava, että kaikilla on mahdollisuus saada etälaite käyttöönsä. Toisaalta tulee huomioida, että etälaite ei vaadi asiakkaalta aiempaa tietotaitoa teknologiasta. Lähtökohtana tulee olla asiakkaiden ja käyttäjien yksilöllisten tarpeiden huomioiminen.
Hyvinvointia hybridisti -hanke on kehittänyt yhteistyökumppaneilleen koulutusta empaattisesta vuorovaikutuksesta. Koulutus sisältää teoriatietoa, käytännön harjoituksia sekä yhteiskehittelyä siitä, miten empaattista vuorovaikutusta voisi edistää työyhteisössä. Koulutuksen teemoja ovat muun muassa empatian käsite ja empatian välittäminen, kunnioittava kohtaaminen, tunnetaidot ja myötätuntouupumus.
Vuorovaikutuksen ja empatian lisääminen sekä monimuotoiset tavat toteuttaa erilaisia tilanteita on yhteinen haaste, jota voi koulutuksissa tutkia ja tarkastella yhdessä.
Kirjoittajat
Johanna Holvikivi on yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa asiantuntijana.
Krista Lehtonen on lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii Hyvinvointia hybridisti ja DigiMetku -hankkeessa asiantuntijana.
Helena Miettunen on lehtori ja tutkintovastaava Metropolia ammattikorkeakoulussa ja toimii Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa sisällöllisenä projektipäällikkönä ja Katse tulevaisuuteen -hankkeessa asiantuntijana.
Tuomas Leisti on psykologian lehtori Metropolia ammattikorkeakoulussa. Tuomas toimii Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa asiantuntijana.
Lähteet
Karjalainen, T., Karlsson, H., Lahnakoski, J., Glerean, E., Nuutila, P., Jääskeläinen, I., Hari, R., Sams, M., Nummenmaa, L. (2017) Dissociable Roles of Cerebral μ-Opioid and Type 2 Dopamine Receptors in Vicarious Pain: A Combined PET–fMRI Study. Cerebral Cortex, Volume 27(8): 4257–4266.
Manninen, S., Tuominen, L., Dunbar, R., Karjalainen, T., Hirvonen, J., Arponen, E., Hari, R., Jääskeläinen, I., Sams, M., Nummenmaa, L. (2017) Social Laughter Triggers Endogenous Opioid Release in Humans. The Journal of Neuroscience. 21;37(25):6125-6131.
Nummenmaa, L., Viinikainen, M., Glerean, E., Sams, M., (2012) Emotions promote social interaction by synchronizing brain activity across individuals. Biological Sciences. 109 (24) 9599-9604.
De Jaegher, H., Di Paolo, E., & Gallagher, S. (2010). Can social interaction constitute social cognition? Trends in cognitive sciences, 14(10), 441-447.
Bauters, M., Pejoska, J., Durall, E., Saarikivi, K., Wikström, V., Falcon, M., & Martikainen, S. (2021). Are you there? Presence in collaborative distance work. Human Technology, 17(3), 261-293.
García, E., Di Paolo, E. A., & De Jaegher, H. (2022). Embodiment in online psychotherapy: A qualitative study. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 95(1), 191-211.
Sperandeo, R., Cioffi, V., Mosca, L., Longobardi, T., Moretto, E., Alfan, Y., Scandurra, C., Muzii, B., Cantone, D., Guerriera, C., Architravo, M., Maldonato, N. (2021). Exploring the Question: "Does Empathy Work in the Same Way in Online and In-Person Therapeutic Settings?". Frontiers in psychology, 12, 671790.
What do you get when two Social Work lecturers from different countries, involved in developing professionals’ urban social work skills, want to work more closely together, but they're locked in their respective homes? — We Zoom, of course!
Virtual exchange supports intercultural competences, research and practice!
As a part of a workshop series held by my colleague Dorthe Høvids, we found our first opportunity to collaborate around some of our research and teaching areas by using materials created for the Urban SOS project. Dorthe is a social anthropologist and researcher focusing on using ethnographic methods to explore muslim immigrant’s lived experiences in Europe and Denmark as well as lecturing in the social work degree programme at University College Copenhagen. Our common Erasmus project, Urban SOS, brings together educational institutions and work-place organizations—who work in the cities with social issues caused by processes of migration, urbanization and the unequal accumulation of economic growth in many urban areas.
During the project collaborations, we realized that our different curriculums offered Ethnographic writing in Denmark and Qualified Empathy in Finland. Shortly, ethnographic writing uses sensory detail and storytelling techniques to describe and bring a topic closer to a reader. Qualified empathy involves the ability of a responder to engage, identify with, develop an understanding and then to distance oneself from an emotionally charged situation or experience in order to assist without secondary trauma or burnout becoming an issue. Both of these skills are core in our research project so we decided to broaden our student’s exposure through a virtual workshop.
After introducing the two skills and doing an immersive listening exercise about a homeless man in Copenhagen, we had a discussion about the relevance and necessity for ethnographic writing and qualified empathy skills in their future careers in the social services sector with about 30 students from Denmark and Finland on Zoom. The conversation was lively as ethnographic writing and qualified empathy were unfamiliar to many of the students. The feedback was positive and the students shared that they were inspired and learned a lot about the topics during the discussion.
Phronesis and value based analysis
As stated earlier, we based our workshop on the Urban SOS project as well as our research and teaching areas. The project aims to teach educators and professionals a new way of investigating our quickly expanding urban areas. We apply a phronetic analysis model, as developed by Bent Flyvbjerg (2012). Phronetic analysis seeks to clarify values, interests, and power relations as a basis for praxis.
Flybjerg (2012) argues that social science should always involve at least episteme (i.e., abstract theory and concepts) and phronesis (analysis of values and concrete practices)—the combination is what makes ‘it’ matter.
Social science and it’s practitioners must produce value-based deliberations with clear and relevant references to practice. Only by doing so will we ensure that we push our societies in an ethically articulated direction when making decisions and implementing projects, methods, solutions etc.
The alternative is that we blindly follow a societal development that we find unjust or even unethical. Inherent to this argument is an ethical responsibility and a political (or at least normative) motivation of supporting social change through research and education—thus, as phronetic researchers and practitioners, we willingly give up on the idea that our actions, research, and even education, is, or should be, neutral or objective. Instead, it must be transparent, responsible and developed through dialogue. (Rauhala, Høvids & Lehto-Lundén 2020)
He uses four value-rational questions when investigating a specific place, system or organization:
Where are we going?
Who gains and who loses, and by which mechanisms of power?
Is this development desirable?
What, if anything, should we do about it?
In the project, we map and analyse intersections between urbanisation, social issues in Europe, and the lived (human) experiences (Rauhala, Høvids & Lehto-Lundén 2020). We are developing a new transnational and interactive platform and educational materials for educators, students and practitioners. We argue that we cannot
Writing reflectively to develop ‘qualified’ empathy
As the project partners create, reflect and write together as part of our project work, we keep coming back to the idea that in order to be present in our encounters as professionals with people living and struggling in the urban context we need to be able to empathically understand their situation in context in order to identify ways to support them.
One of the ways in which to develop this more targeted type of empathy is to write reflectively. There is no greater example of reflective writing than ethnographic writing due to its depth and detail. Ethnography is a type of writing common in the social sciences, especially anthropology. Ethnographic writing uses narrative immersion to share experiential information, alongside objective description and interview data. When we tell stories, we use our own understanding of other people’s lived experiences. This helps us to move into a more empathic and non-judgemental mind-set; the beginning of a search for meaning but not its end result.
Empathy is not the same as understanding, but it is a step on the way to understanding. This brought us back to the issue of empathic understanding.
‘Qualified’ empathy for reducing burnout and stress
Qualified Empathy is a concept and model created as part of a NordPlus project called ”Qualified Empathy”. The project took place at Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, with partners in Norway and Denmark as a way to develop diverse and creative teaching and learning methods to help social work students learn and develop more professional or targeted empathy skills.
Qualified Empathy is defined as the ability to reflectively and emotionally separate oneself from another and to understand the context; then in an intentional process, focus on understanding of the other person’s viewpoint both cognitively and emotionally. The three phases of this are:
We feel like us,
I feel like you (”as if ”) and
I know better how you feel, but I am not you.
In the first phase we acknowledge that we belong to certain groups, we identify with them in some way. In the second phase we try to move out of our own ‘shared group’ understanding of the world and closer to the other person’s understanding; to see the situation through their eyes. This shift helps us to develop a greater ‘felt’ understanding from their perspective. In the third phase, once we begin to feel this connection, we need to draw back and acknowledge that we are not the other person so that we do not over identify and become emotionally involved. We need to be able to access our own critical thinking skills and our knowledge of the service system and legislation in order to assist them in creating the best path forward for themselves.
To these initial three phases, we added the additional dimension of action which we see as a critical part of a Qualified Empathy professional’s process. It is an admirable thing to be regarded as empathic but if it stops there, without action, the benefit may only be felt by the worker and not by the individual, group or community they are working with. For the professional, proper use of empathy has been shown to reduce burnout and protect against secondary traumatic stress, which is a common concern for students or social workers new to the field.
Final take-aways
The workshop with the Finnish and Danish students was fun and full of discussion. The main take-away’s from the students were:
Learning new concepts and discussing with students from a different national context but similar educational path was interesting and helpful as a way to support our understanding of our profession on both a local and a global level.
Interacting with other students, listening to a story of a homeless person, and discussing how the story could be viewed through the lens of ethnography and qualified empathy was valuable and instructive.
This was a more comprehensive look at skills often overlooked but necessary for professionals when hearing about or encountering traumatic situations.
From our perspective as teachers, we received lots of feedback that this kind of exchange between students from different national contexts was fun and helped the students to practice intercultural dialogue in a third language and put faces to others studying the same profession in another country.
Based on this experience we will be developing a longer Virtual Exchange which will address the student’s desires for longer interaction time with each other. This also reinforced for us the idea that these skills may be beneficial for more than just social services students and professionals. We invite other interested parties to get acquainted with these methods and to explore how they might be adapted and beneficially applied in their fields. For us, this was an afternoon well spent for a university lecturer!
Author
Leigh Anne Rauhala is a Licensed Clinical Social Worker (FL-USA) turned Social Work Educator living in Finland. Her background is in the Mental Health sector working with severe and persistent mental disorders in the Community Health Care setting prior to moving to Finland. She has been teaching Bachelor of Social Services students since 2007. She serves as the Mobility Contact for Social Services students and is involved in several international teaching and research projects focusing on Social Work in Urban Contexts (Urban SOS) and Teaching Qualified Empathy.
References
Austring, B. D. & Sørensen, M. 2006. Æstetik og læring – en grundbog om æstetiske læreprocesser (Aesthetics and learning – a textbook on aesthetic learning processes). Copenhagen, Denmark: Hans Reitzels Forlag, 83–101
Bundgaard, H. Overgaard Mogensen, H. and Rubow, C., (2018). Antropologiske Projekter. En grundbog. Frederiksberg: Samfundslitteratur.
Erasmus+ Strategic Partnership Grant, 2019. URBAN-SOS: towards a trans-disciplinary, inclusive sustainable future Project nr 2019-1-NL01-KA203-060543
Flyvbjerg, B. (2012). Making Social Science Matter: Why Social Inquiry Fails and How it Can Succeed Again. UK: Cambridge University Press
Geertz, Clifford (1973). "Thick Description: Toward an Interpretative Theory of Culture." In: The Interpretation of Cultures. New York: Basic Books”Qualified Empathy” (2015–2017, NORDPLUS)
Raatikainen, E., Rauhala, L., & Mäenpää, S. (2017) Qualified Empathy : A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja.
Rauhala, L., Høvids, D. J. & Lehto-Lundén, T. (2020). Urban-SOS: Notes on a Framework for Phronetic Analysis. Unpublished paper.
Wagman, M. A., Geiger, J. M., Shockley C. & Segal, E. A. 2014. The Role of Empathy in Burnout, Compassion Satisfaction, and Secondary Traumatic Stress among Social Workers. Social Work 60 (3), 201–209.
Williams, C., 2016. Social Work And The City: Urban Themes In 21St-Century Social Work. UK: Palgrave Macmillan.
Kommentit
Ei kommentteja