Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla

11.4.2019

Sari Rekilä

Mikä yksittäinen taito auttaa sekä laadukkaan asiakassuhteen rakentamisessa että suojaa työntekijää uupumukselta? Vastaus on empatiataito. Sari Rekilä etsi kirjallisuuskatsauksessaan vastausta kysymykseen, miten empatiataitoa voi oppia ja opettaa sosiaalialalla.

Empatiataitoa saatetaan pitää enemmän luonteenpiirteenä kuin opittavana asiana. Se on kuitenkin opittavissa oleva taito siinä missä muutkin. Empaattisessa kohtaamisessa työntekijä asettuu hetkellisesti asiakkaan asemaan ja tarkastelee asioita hänen näkökulmastaan. Työntekijän jaksamisen kannalta on tärkeää osata erottaa omat tunteet toisen tunteista ja toisaalta kyetä työpäivän jälkeen tyhjentämään mielestään empaattinen kohtaaminen ja siinä koetut tunteet. Termi asianmukainen empatiataito kuvaa ammattilaisen kykyä olla empaattisesti läsnä asiakassuhteessa ilman, että kohtaamisesta on työntekijälle haitallisia seurauksia. Työntekijän on osattava tunnistaa ja asettaa omat rajansa, mikä suojaa häntä myötätuntouupumukselta.

Empatiataito on tärkeä osa sosiaalialan työntekijän ammattitaitoa, sillä asiakkaan aito kohtaaminen edellyttää empatiaa ja myötätuntoa. Siksi sosiaalialan opetuksessa olisi tärkeää huomioida empatian opettaminen ja tehdä opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa tietoiseksi sen tärkeydestä.

Miten empatiaa voi oppia?

Etsin kirjallisuuskatsauksessani vastausta kysymykseen, miten empatiataitoa voi oppia ja opettaa sosiaalialalla. Käytin aineistonani tutkimusartikkeleja, jotka on julkaistu suurimmissa sosiaalialan lehdissä vuosina 2013 – 2018. Artikkeleissa tärkeäksi empatiakykyä tukevaksi tekijäksi nousi reflektiotaito. Reflektion avulla on mahdollista lisätä itsetuntemusta ja kykyä säädellä omia tunteitaan, mikä auttaa tunnistamaan ja asettamaan omia rajoja. Reflektiotaitojen todettiin tukevan psyykkistä hyvinvointia, lisäävän resilienssiä ja vähentävän todennäköisyyttä kokea myötätuntouupumusta.

Tutkimuksissa kritisoitiin sitä, että empatiaa on saatettu opettaa pelkästään luennoimalla sen elementeistä ja tärkeydestä tai opettamalla sitä viestintä- ja ohjaustaitojen kautta. Empatian opetuksessa tulisi käyttää pikemminkin kokemuksellista oppimista, mindfulnessia, fiktiivisiä kertomuksia ja päiväkirjan kirjoittamista. Mindfulnessia voidaan käyttää parantamaan reflektointitaitoja ja tunteiden säätelykykyä, mitkä ovat taitoja, joita tarvitaan myös asianmukaisessa empatiataidossa. Fiktiivisten kertomusten lukemisen ja niiden reflektoinnin todettiin auttavan opiskelijoita tunnistamaan tarinan päähenkilön vahvuuksia. Samalla ne auttoivat opiskelijoita pohtimaan, kuinka he tulevina työntekijöinä reagoisivat kertomuksiin, jotka olivat ikävää kuultavaa. Tunnepäiväkirjan kirjoittamisen myötä opiskelijat pystyivät paremmin nimeämään tunteitaan ja ilmaisemaan niitä sekä kyseenalaistivat enemmän ajattelutapojaan ja omaksuivat uusia näkökulmia.

Empatia osana ammatillista kasvua

Empatia- ja reflektiotaitojen tärkeyttä tulee painottaa jo ammatillisen kasvun alkuvaiheessa ja jatkaa näistä taidoista puhumista läpi opintojen, jotta empatia- ja reflektointitaidoista tulisi tietoinen osa ammatillista

pätevyyttä. Opiskelijoiden tulee ymmärtää, miksi kyseiset taidot ovat tärkeitä. Samalla he tarvitsevat tukea niiden kehittämisessä. Opettajilla on luonnollisesti tärkeä rooli opiskelijoiden tukemisessa. Opettajat voivat tukea reflektiokyvyn harjoittamista esimerkiksi antamalla opiskelijoille apukysymyksiä. Kysymykset voivat kannustaa opiskelijoita reflektiiviseen ja kriittiseen ajatteluun ja myöhemmin tällaisesta ajattelutavasta voi tulla automaattinen osa ammatillista toimintaa. Opiskelijoita tulee kannustaa pitämään päiväkirjaa, jossa tuoda esiin asiakastyön synnyttämiä ajatuksia ja tunteita. Näin opiskelija voi oppia tunnistamaan tunteitaan sekä oppi myös ilmaisemaan ja säätelemään niitä. Sosiaalityön kouluttajien tulee miettiä, miten kehitetään asianmukaista empatiataitoa, ei vain keskittyä kehittämään opiskelijan kommunikaatiotaitoja. Empatiataitojen opettaminen vaatii reflektion merkityksen tunnustamista. Tutkimuksista nousi esiin suositus täydentää sosiaalialan opetusta tunnetaitoihin keskittyvällä opinto-ohjelmalla. Harjoittamalla tunnetaitoja koko opintojen ajan saadaan ammattilaisia, jotka kykenevät reflektoimaan omaa toimintaansa ja näin ylläpitämään omaan työhyvinvointiaan.

Kirjoittaja:
Sari Rekilä, sosionomi (AMK) -opiskelija

Lähteet:

Rekilä, Sari 2018. Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla. Kirjallisuuskatsaus empatiataidon oppimisesta ja opettamisesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma.

Lue lisää aiheesta:

Decety, Jean& Jackson, Philip L. 2004. The Functional Architecture of Human Empathy.
Nissinen, Leena 2012. Rajansa kaikella. Miten estää myötätuntouupuminen?

Ranne, Kaarina & Sankari, Anne & Rouhiainen-Valo, Tuula & Ruusunen, Tuula (toim.) Sosiaalipedagoginen ammatillisuus – Madsenin kukasta toiminnan tulppaaniksi.

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä

12.2.2025 Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä? Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea. Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä. Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa. Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä? Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa. Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta. Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle? Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa. Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle. Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin. Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin. Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta. ”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.” Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin. Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa. Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa. Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta. Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa. ”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.” Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa. Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä. Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2). Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2). Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2). Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2). Kirjoittaja Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa. Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Lähteet Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198 Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814

Työhyvinvoinnin toteutuminen työelämässä

2.12.2024 Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2). Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3) Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4) Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa. Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5) Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina. Työhyvinvoinnin ilmeneminen Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6). Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia. Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää? Työhyvinvoinnin kehittäminen Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7) Työhyvinvoinnin johtaminen Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu. Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8) Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9) Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä. Kirjoittaja Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa. Lähteet Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024. Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024. Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024. Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024. Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024. Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy. Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024. Rissanen 2016. Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.

Opiskelijat tukevat ukrainalaisia pakolaisia Suomessa

4.10.2024 Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa. Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut. Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2) Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4) Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6) Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7) Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa. Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen. Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen. Kirjoittaja Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Opinnäytetyöt: Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643 Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina. Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284 Lähteet Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu. Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja. Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142. Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96. Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479 Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol. Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/ Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Emotionaalinen tuki kuntoutuksessa

23.8.2019 Rehablogi

Asiakas saapuu fysioterapeutin vastaanotolle. Vastaanotolla häntä tervehditään ja hänet ohjataan oikean huoneen ovelle. Fysioterapeutti tervehtii asiakasta nimeltä, kättelee ja katsoo silmiin. Yhdessä he menevät huoneeseen, istuvat vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen ja aloittavat keskustelun asiakkaan kuulumisista. Keskustelussa pääpaino on asiakkaalle merkittävissä asioissa, jotka huomioiden luodaan tavoitteita fysioterapialle. Apunaan he käyttävät mindmapia. Pohja toimivalle terapiasuhteelle on luotu. Olitpa minkä tahansa terveydenhuoltoalan ammattilainen tahansa, muistuttavatko sinun vastaanottotilanteesi tätä? Fysioterapian (AMK) opinnäytetyössämme perehdyimme emotionaalisen tuen piirteisiin fysioterapiassa, ja terapiasuhteen rakentumiseen. Avoin ja luottamuksellinen terapiasuhde luo pohjan asiakkaan kuntoutumiselle ja fysioterapeutin työskentelylle (Holopainen & Piirainen & Heinonen & Karppinen & O’Sullivan 2018: 3–6; O’Keeffe ym. 2016: 611–617; Pinto ym. 2012: 79–81; Miciak & Mayan & Brown & Joyce & Gross 2018: 5–8). Emotionaalista tukea ei ole määritelty fysioterapian kontekstissa tarkasti. Käsitteenä emotionaalinen tuki pitää sisällään tunneperäisyyttä, ja tutumpia lähelle tulevia käsitteitä ovat empatia ja myös sympatian käsitteet. Tuki-käsite puolestaan liittyy vierellä olemiseen ja pysymiseen sekä kannustamiseen. Terapeuttisen suhteen rakentumisen edellytykset Terapeuttinen suhde ei “vain tapahdu”. Fysioterapeutilta edellytetään kykyä olla läsnä tilanteessa ja luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen on fysioterapeutin keskeinen tehtävä ja aina ensisijaisesti hänen vastuullaan. Terapeutin on hyvä osata selvittää asiakkaan odotukset terapian suhteen ja auttaa asiakasta tarvittaessa sanoittamaan omat tavoitteensa ja toiveensa. Terapeutilla on hyvä olla myös uskallusta tarkastella ja arvioida omaa toimintaansa terapiatilanteessa eri tavoin. Osaanko luopua liiallisesta auktoriteettiasemastani ja ennakkokäsityksistäni? Teenkö liian nopeita johtopäätöksiä? Annanko riittävästi tilaa? Tämän lisäksi suuri merkitys on terapeutin vuorovaikutustaidoilla, joita tutkimusten mukaan asiakkaatkin pitävät erityisen merkityksellisinä (Miciak ym. 2018: 10; Potter & Gordon & Hamer 2003: 197). Tämä tarkoittaa asiakkaalle hänen koko tarinansa kuuntelemista sekä ennen kaikkea kuulluksi tulemisen tunnetta (O’Keeffe ym. 2017: 611; Holopainen ym. 2018: 4–5). Kuultua tarinaa terapeutti voi peilata takaisin asiakkaalle sekä kirjata siitä yhdessä asiakkaan kanssa keskeisiä asioita, joihin on mahdollista palata tarvittaessa. Fysioterapeutin moninainen rooli Opinnäytetyötä tehdessä nousi vahvasti esille se, miten fysioterapia ei ole yksittäinen tieteenala tai hoitomuoto, vaan asiat, joiden kanssa fysioterapeutit työskentelevät, vaikuttavat ihmisen koko olemiseen, olemukseen ja elämän kaikille osa-alueille. Krooninen kipu tai pitkittynyt sairaus saattavat heijastua niin työhön, ihmissuhteisiin kuin siihen, miten ihminen kokee itsensä ja mitä hän ajattelee itsestään. Fysioterapeutin yksittäinen kommentti, kuten ”vino lantio”, ”puoliero” tai ”yliojentunut”, saattavat luoda tai vahvistaa asiakkaalle negatiivista kehon kuvaa ja jäädä asiakkaan mieleen pitkäksi aikaa. Emotionaalinen tuki tiivistyy lähteidemme perusteella kommunikaatiotaitoihin, etenkin kuuntelemiseen ja sanoittamiseen. Terapiatilanteessa on aina paikalla kaksi ihmistä, ja mitä paremmin ihmiset kommunikoivat keskenään ja mitä turvallisemmaksi asiakas olonsa tuntee, sitä paremmin hän saa ilmaistua itseään ja näin fysioterapeutti saa enemmän työkaluja asiakkaan auttamiseen. Vaikka fysioterapiassa kuuluu huomioida asiakas kokonaisuutena biopsykososiaalisesta näkökulmasta, on myös hyvää ammattitaitoa huomata, missä vaiheessa asiakas tarvitsee fysioterapian lisäksi muita terveysalan ammattilaisia tuekseen. Emotionaalista tukea on tunnistaa asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, ja auttaa häntä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ja apu hänen tilanteeseensa. Fysioterapeutti on liikkeen ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ei tarvitsekaan osata auttaa asiakasta kaikessa. Emotionaalisen tuen merkitystä kuntoutuksessa on tutkittu kaikkiaan vähän. Emotionaalinen tuki kuitenkin oli opinnäytetyömme perusteella keskeisenä tekijänä asiakkaan ja asiantuntijan terapeuttisen suhteen rakentumisessa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisikin, miten emotionaalinen tuki rakentuu moniammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaan ja asiantuntijoiden välille kuntoutuksen aikana. Kirjoitus perustuu fysioterapeutti AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Emotionaalisen tuen piirteitä fysioterapiassa, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/166390 Kirjoittajat: Noora Kaila, fysioterapeutti Taru Louhelainen, fysioterapeutti Pihla Nikkarinen, fysioterapeutti Ulla Härkönen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Piironen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Holopainen, Riikka & Piirainen, Arja & Heinonen, Ari & Karppinen, Jaro & O’Sullivan, Peter 2018. From “Non-encounters” to autonomic agency. Conceptions of patients with low back pain about their encounters in the health care system. Musculoskeletal Care 2018. 1–9. Miciak, Maxi & Mayan, Maria & Brown, Cary & Joyce, Anthony S. & Gross, Douglas P. 2018. The necessary conditions of engagement for the therapeutic relationship in physiotherapy: an interpretive description study. Archives of Physiotherapy 8 (3). 1–12. O´Keeffe, Mary & Cullinane, Paul & Hurley, John & Leahy, Irene & Bunzzli, Samantha & O´Sullivan, Peter B. & O´Sullivan, Kieran 2016. What Influences Patient-Therapist Interactions in Musculoskeletal Physical Therapy? Qualitative Systematic Review an Meta-Synthesis. Physical Therapy 96 (5). 609–622. Pinto, Rafael Zambelli & Ferreira, Manuela L. & Oliveira, Vinicius C. & Franco, Marcia R. & Adams, Roger & Maher, Christopher G. & Ferreira, Paolo H. 2012. Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 58: 77–87. Potter, Margaret & Gordon, Sandy & Hamer, Peter 2003. The physiotherapy experience in private practice: The patients’ perspective. Australian Journal of Physiotherapy 49. 195–202.

Onko mikki auki, onnistuuko empaattinen vuorovaikutus etänä?

Kahvikuppi läppärin vieressä pöydällä, taustalla pieni ruukkukasvi, läppärin ruudulla etäkokous jossa ihmisiä kamerat päällä.

2.2.2023 Tikissä

Onko mikki auki, onko vanha käsi, näkyykö? Tässä kirjoituksessa kerromme, mikä edistää empaattista vuorovaikutusta hybridipalveluissa. Millaista vuorovaikutusosaamista niissä tarvitaan? Miten vastataan asiakkaiden moninaisiin tarpeisiin? Kyky eläytyä toisen kokemusmaailmaan on sosiaalista kanssakäymistä edistävä tekijä. Kyky empatiaan ja sosiaaliseen liittymiseen on meille synnynnäinen ja aivoihin sisäänrakennettu. Siihen vaikuttavat esimerkiksi aivojen peilisolut sekä opioidijärjestelmä, joka säätelee empatiakykyä (1). Jaetut kokemukset, kuten yhdessä nauraminen, vahvistavat ihmisten välisiä suhteita (2) ja parantavat niin sosiaalista vuorovaikutusta kuin yksilön omien tunnekokemustenkin käsittelyä (3). Teknologian hallinta ja helppokäyttöisyys Etäpalaverien teknologiset haasteet ovat tulleet tutuksi suurelle osalle meistä koronapandemian myötä. Katkeileva kuva ja ääni sekä huono kuvanlaatu luovat vuorovaikutukseen ylimääräistä kitkaa, jolloin on vaikeaa keskittyä itse asiaan. Toimiva teknologia ja sen käytön helppous on edellytys hyvälle vuorovaikutukselle. Valitettavasti teknisiin ongelmiin voi toisinaan vaikeaa löytää ratkaisua silloin, kun ne ilmenevät. Voi myös olla vaikeaa löytää itselle rauhallista ja turvallista paikkaa, jossa voi keskittyä kunnolla tilanteeseen. Sen sijaan vuorovaikutuksen normit ja läsnäolo ovat tekijöitä, joihin kaikki osallistujat voivat vaikuttaa. Läsnäolo ja turvallisuus keskeistä Empatia ja yhteisymmärrys sosiaalisissa tilanteissa välittyy suurelta osin kehollisen vuorovaikutuksen kautta, aivojen peilisolujärjestelmään perustuen (4). Kehon ja eleiden rajautuminen pois kuvasta silloinkin, kun kamera on päällä, sekä yhteisen fyysisen tilan ja joskus kosketuksen puute voi vieraannuttaa keskustelijat helposti toisistaan ja vaikeuttaa empatian välittymistä (5). Yhteistyöskentelyssä, tapahtui se sitten lähityöskentelynä tai etänä, on tietoisuus toisen läsnäolosta erittäin tärkeää. Teknologiavälitteisyys ei kuitenkaan välttämättä heikennä vuorovaikutuksen laatua ja empatiaa, vaan tekee siitä erilaista. Läsnäoloa pyritään ilmaisemaan katsekontaktilla ja puheella silloin, kun keholliset vihjeet puuttuvat (6). Huolimatta siitä, ollaanko toiseen ihmiseen kontaktissa etäyhteydellä tai läsnä samassa tilassa, tunnetilojen näyttäminen (ilmeet, äänensävy ym.) koetaan tärkeänä silloin, kun se on mahdollista (7). Vuorottelun sujuvuus vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa voi vaikeutua teknisten seikkojen takia, mikä on tärkeä huomioida erityisesti laitteiden ja ohjelmistojen helppokäyttöisyydessä ja teknisen tuen mahdollisuutena (5). Jakamisen tunteen kokemuksiksi koetaan usein eleet, ilmeet, hymiöt tai muut keinot ilmaista spontaanisti reaktioita yhteisessä hetkessä (7). Kokemuksia etäpalvelujen vuorovaikutuksesta koottiin työpajassa Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa ammattilaiset ja palvelujen käyttäjät kehittävät etä- ja lähipalveluja yhdessä. Tavoitteena on edistää kestävää kehitystä, hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja saavutettavia palveluja eri tilanteisiin. Etä- ja lähivuorovaikutuksen mahdollisuuksia ja haasteita käsiteltiin yhteiskehittämisen pohjalta työpajoissa, joita järjestettiin Hyvinvointia hybridisti -hankkeen yhteistyökumppanien kanssa. Viiteen työpajaan osallistui 26 yhteistyökumppanien palvelujen tarjoajaa ja käyttäjää. Huolimatta hyvin erilaisista etäpalveluiden käyttäjistä kokemukset vuorovaikutuksesta etäpalveluissa olivat hyvin samanlaisia. Työpajoissa käydyistä keskusteluista nousi esiin erityisesti kaksi teemaa: teknologian toimivuus, sen käytön hallinta ja helppokäyttöisyys sosiaaliset normit etävuorovaikutuksessa; läsnäolo ja turvallisuuden tunne Työpajaan osallistuneet kokivat vakiintuneiden normien puutteen ongelmalliseksi etäyhteyksien kautta tapahtuvissa tapaamisissa: tuleeko kameran olla päällä, miten ilmaistaan halu puheenvuoroon ja miten puheenvuorot ylipäätänsä jaetaan, miten ollaan kontaktissa ja miten käyttäydytään muut huomioiden etävuorovaikutuksessa. Hämmennys vuorovaikutusta koskevista normeista heikentää yhdessäolon kokemusta ja etäännyttää muista keskustelijoista. Läsnäolo ja turvallisuuden tunne korostui etävuorovaikutusta koskevissa kommenteissa. Nuoret toivat esiin, että on vaikea peesata toista kuvan välityksellä. Etäempatiaa ja -vuorovaikutusta voi oppia Empatiataitoja voi kehittää ja niiden käyttöä edistää esimerkiksi ammatillisessa vuorovaikutuksessa siten, että ne vahvistavat asiakkaan hyvinvointia ja toimijuutta. Empaattinen vuorovaikutus voi toteutua myös etäyhteyksin. Psykoterapia-asiakkaat saattavat kokea vuorovaikutuksen jopa empaattisempana etänä (7). On tärkeää miettiä etukäteen, millaisilla pelisäännöillä empaattista etävuorovaikutusta toteutetaan. Miten tilanteissa lämmitellään tai vuorovaikutusta juoksutetaan? Mitä pitää huomioida yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä? Kuinka läheisyyttä voidaan luoda ja edistää? Epämuodollinen kuulumisten vaihto tuo osallistujat yhteiselle pelikentälle, ja luo kontekstin heidän mielensisäisen maailmansa tulkitsemiseen: tutustuminen toisen tapaan viestiä tuo luottamusta (5). Ajan antaminen yhteiseen työskentelyyn on keskeinen asia, sillä aito kohtaaminen vaatii aikaa ja tilaa. Teknologian osalta on tärkeä huomioida, että erilaisia laitteita, kuten kännyköitä, tabletteja ja tietokoneita, käytetään monipuolisesti. On varmistettava, että kaikilla on mahdollisuus saada etälaite käyttöönsä. Toisaalta tulee huomioida, että etälaite ei vaadi asiakkaalta aiempaa tietotaitoa teknologiasta. Lähtökohtana tulee olla asiakkaiden ja käyttäjien yksilöllisten tarpeiden huomioiminen. Hyvinvointia hybridisti -hanke on kehittänyt yhteistyökumppaneilleen koulutusta empaattisesta vuorovaikutuksesta. Koulutus sisältää teoriatietoa, käytännön harjoituksia sekä yhteiskehittelyä siitä, miten empaattista vuorovaikutusta voisi edistää työyhteisössä. Koulutuksen teemoja ovat muun muassa empatian käsite ja empatian välittäminen, kunnioittava kohtaaminen, tunnetaidot ja myötätuntouupumus. Vuorovaikutuksen ja empatian lisääminen sekä monimuotoiset tavat toteuttaa erilaisia tilanteita on yhteinen haaste, jota voi koulutuksissa tutkia ja tarkastella yhdessä. Kirjoittajat Johanna Holvikivi on yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa asiantuntijana. Krista Lehtonen on lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii Hyvinvointia hybridisti ja DigiMetku -hankkeessa asiantuntijana. Helena Miettunen on lehtori ja tutkintovastaava Metropolia ammattikorkeakoulussa ja toimii Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa sisällöllisenä projektipäällikkönä ja Katse tulevaisuuteen -hankkeessa asiantuntijana. Tuomas Leisti on psykologian lehtori Metropolia ammattikorkeakoulussa. Tuomas toimii Hyvinvointia hybridisti -hankkeessa asiantuntijana. Lähteet Karjalainen, T., Karlsson, H., Lahnakoski, J., Glerean, E., Nuutila, P., Jääskeläinen, I., Hari, R., Sams, M., Nummenmaa, L. (2017) Dissociable Roles of Cerebral μ-Opioid and Type 2 Dopamine Receptors in Vicarious Pain: A Combined PET–fMRI Study. Cerebral Cortex, Volume 27(8): 4257–4266. Manninen, S., Tuominen, L., Dunbar, R., Karjalainen, T., Hirvonen, J., Arponen, E., Hari, R., Jääskeläinen, I., Sams, M., Nummenmaa, L. (2017) Social Laughter Triggers Endogenous Opioid Release in Humans. The Journal of Neuroscience. 21;37(25):6125-6131. Nummenmaa, L., Viinikainen, M., Glerean, E., Sams, M., (2012) Emotions promote social interaction by synchronizing brain activity across individuals. Biological Sciences. 109 (24) 9599-9604. De Jaegher, H., Di Paolo, E., & Gallagher, S. (2010). Can social interaction constitute social cognition? Trends in cognitive sciences, 14(10), 441-447. Bauters, M., Pejoska, J., Durall, E., Saarikivi, K., Wikström, V., Falcon, M., & Martikainen, S. (2021). Are you there? Presence in collaborative distance work. Human Technology, 17(3), 261-293. García, E., Di Paolo, E. A., & De Jaegher, H. (2022). Embodiment in online psychotherapy: A qualitative study. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 95(1), 191-211. Sperandeo, R., Cioffi, V., Mosca, L., Longobardi, T., Moretto, E., Alfan, Y., Scandurra, C., Muzii, B., Cantone, D., Guerriera, C., Architravo, M., Maldonato, N. (2021). Exploring the Question: "Does Empathy Work in the Same Way in Online and In-Person Therapeutic Settings?". Frontiers in psychology, 12, 671790.

Tekoäly, ihmiskunnan yhteinen lapsi

2.12.2021 Robologi

Tekoäly on ollut kanssamme jo jonkin aikaa. Ihmiset alkavat huomata, miten paljon erilaisia tekoälyjä me käytämme päivittäin. Näitä ovat esim. chatbotit, itseajavat autot, videoita ehdottavat ehdotus-botit. Tekoälystä on monia eri tasoja, tällä hetkellä käytössä on tekoälyjä, jotka pystyvät noudattamaan niille annettuja käskyjä. Tulevaisuudessa tekoäly tulee olemaan paljon kehittyneempi, ja sillä saattaa olla paljon enemmän valtaa ja vaikutusta meidän elämäämme. Tällainen on esimerkiksi terveysalalla ihmisiä diagnosoiva tekoäly. Siksi on tärkeää opettaa tekoälylle, kuinka sen kuuluisi käyttäytyä ihmisten kanssa. Voisiko tekoälyn adoptoida ja voisiko sen kasvattaa kuin omana lapsena? Voiko tekoälyä oppia tuntemaan kuin ihminen, voiko se olla empaattinen ja lämmin? Voiko tekoäly koskaan ymmärtää, että oikean ja väärä välissä on aina harmaa rajamaasto? On puhuttu, että jonain päivänä tekoäly pystyisi korvaamaan monen työntekijän osaamisen alalla kuin alalla. Mutta pitääkö tämäkään paikkaansa, tekoäly kyllä pystyy tekemään nopeampia päätöksiä ja on harvemmin väärässä kuin ihminen. Mutta jos se ei opi empaattiseen kanssakäyntiin, niin ei se pysty korvaamaan ihmistä. Tekoälyn älykkyydestä vastaa ihminen Tekoäly on työkalu, ja kuten mitä tahansa työkalua, sitäkin voi käyttää hyvään tai pahaan (1). Ihminen on suuressa vastuussa, kun puhutaan tekoälyn luonnista. Ihminen voi määrittää, miten tekoäly ottaa huomioon ihmiset päätöksenteossa ja miten se käyttäytyy ihmisten kanssa. Tekoälyn käyttö lisääntyy maailmalla, tämän vuoksi sille pitää opettaa hyvän ongelmanratkaisukyvyn lisäksi eettistä ajattelua. Tekoälyn pitää oppia eri ihmisryhmistä ja kulttuureista, jotta sen toiminta ei olisi syrjivää tai loukkaavaa. Tekoäly ja tunteet Tekoälyn kehittyminen on herättänyt paljon pohdintaa sen riskeistä ja etiikasta. Yhtenä esimerkkinä voisi toimia tilanne, jossa autoa ohjaisi tekoäly ja sen pitäisi tehdä valinta, kumman osapuolen pelastaisi, jos vaihtoehtona olisi törmätä yhteen tai kahteen henkilöön tilanteesta riippuen. Ongelmana tässä olisi kuitenkin se, että ei ihminenkään pystyisi välttämättä tekemään oikeaa valintaa tällaisessa tilanteessa ja mikä loppujen lopuksi olisikaan sitten se oikea valinta. Näin emme myöskään sitä osaa kertoa tekoälylle tai kehitellä tilanteeseen sopivia algoritmejä. Tekoälyn haasteena onkin se, että se voi kehittyä väärille tavoille ja kehittää omia sääntöjä, jotka eivät välttämättä ole hyväksyttäviä eettisesti. On puhuttu myös niin sanotusta mustan laatikon ongelmasta, eli tekoäly voi kehittää algoritmeja, joiden seuraaminen ja ymmärtäminen on ihmiselle vaikeaa (2). Mustan laatikon ongelma on hankala asia, jos yritetään opettaa sääntöjä tekoälylle, koska tällöin pitäisi tietää, miten monimutkaisesti tekoäly tekee ratkaisunsa ja näin ollen ohjelmoijan tekemät algoritmit määrittelevät paljon tekoälyn toimintaa. Sääntöjen opettaminenkaan ei välttämättä takaa, ettei ongelmia tulisi tekoälyn kanssa. Tekoälyn olisi hyvä nimittäin huomata ja tehdä muutoksia jo ohjelmoituihin sääntöihin. Tämä kuitenkin onnistuisi vain, jos tekoäly huomioisi ihmisen tunteet ja oppisi niistä. Se kuitenkin vaatisi tekoälyltä mahdollista sosiaalista toimintaa tai sen seuraamista. Tästä saisi myös mahdollisesti hyviä ohjeita ja apuja, joiden avulla tekoäly voisi muokata ja korjata eettisiä käsityksiään. Tekoäly erehtyy ihmistä harvemmin Teknologiayrityksissä mietitään, mitä eri mahdollisuuksia tekoäly pystyy tarjoamaan. Terveysteknologia alalla ollaan jo hyvin pitkällä. Tekoälystä on mahdollista saada apua hoitotarpeen arviointiin ja varhaiseen diagnostiikkaan. Tekoäly pystyy esimerkiksi ennustamaan keskosvauvojen infektion jopa päivää ennen sen puhkeamista (3). Samaan pystyisi hyvä hoitaja, mutta heitä ei ole aina saatavilla. Tekoäly myös erehtyy ihmistä harvemmin, ja ihmisille sattuu inhimillisiä virheitä toisin kuin tekoälylle. Yksi tekoälyyn liittyvä pelko on mm. kuinka luotettava ja turvallinen tekoäly pystyy olemaan. Tekoäly todennäköisemmin tekee vähemmän vääriä diagnooseja kuin ihminen. Turvallisuus on hyvin tarkasti valvottu ala, koska jos tuotteella CE-merkintä siihen voi luottaa ja samalla on myös huolehdittu potilasturvallisuudesta. Myös sitä pelätään, että tekoäly vie työpaikat. Se on hyvin kaikkien tiedossa, että terveydenhuollossa loppuvat kädet. Hoitajien täytyy juosta ympäriinsä, jotta kerkeävät kaikkialle. Tylsä työ kannattaa siirtää tekoälylle ja robotille. Ihminen erehtyy tekoälyä useammin, mutta ei tekoälykään ole aina täysin oikeassa. Esimerkiksi Facebookin tekoäly on luokitellut tiettyjä ihmisryhmiä gorilloiksi. Tulevaisuudessa tekoäly epäilemättä vie työpaikkoja ihmisiltä. Aina tarvitaan kuitenkin joku huoltamaan ja korjaamaan ja päivittämään ihmiskunnan yhteistä lasta. Lähteet: Laitio Paula. 2021. https://www.vere.fi/teko%C3%A4lyn-%C3%A4lykkyydest%C3%A4-vastaa-ihminen. Luettu 23.9.2021 Rydenfelt Henrik. 2017. https://etiikka.fi/tekoaly-ja-tunteet/. Luettu 23.9.2021 Kaukonen Sini. 2018. https://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/artikkeli/tekoaly-erehtyy-ihmista-harvemmin. Luettu 23.9.2021 Tuomas Linnake. 2021. https://www.is.fi/digitoday/art-2000008243943.html. Luettu 23.9.2021 Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Laura Kesti, Leo Kortevaara ja Ann-Mari Räsänen. Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman ammatillisista pääaineista. Hyvinvointi- ja terveysteknologiaan erikoistuneet insinöörit hallitsevat itse teknologian lisäksi teknologian käytännön soveltamiseen,käytettävyyteen ja regulaatioon liittyvät näkökulmat.