Vuosi: 2016
Maisteritason sosiaalialan osaajia Metropoliasta
Keitä nämä sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat ovat? Millainen työ- ja opintoura heillä on jo takanaan? Mihin he suuntaavat jatkaessaan ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelua? Millaista heitä on ollut opettaa? Ja mitä he opiskelevat? Kuvassa v.2014-2015 opiskelijaryhmä keskustelee vaikuttavuudesta ja sen osoittamisesta oppimistehtäväanalyysin pohjalta. Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat meillä Metropoliassa ovat suorittaneet yleisimmin alemman korkeakoulututkinnon ammattikorkeakoulussa - tavallisimmin sosionomi AMK-tutkinnon, mutta yhä useammin ryhmässämme on opiskelemassa geronomi AMK-tutkinnosta valmistuneita. Sirppa Kinoksen (2015) valtakunnallisen kyselyn mukaan opintonsa aloittavilla on keskimäärin yli 7 vuoden työkokemus ennen ylemmän AMK-tutkinnon aloittamista. Näin on myös meillä Metropoliassa: osa jatkaa opintojaan heti kun 3 vuotta työkokemusta tulee täyteen, ja osalla on monipuolinen ja pitkä ammattiura jo takanaan erilaisissa sosiaalialan tehtävissä, useimmiten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, mutta jokaisessa opiskelijaryhmässämme on myös kuntoutuksen, vammaispalvelujen, vanhustyön tai aikuissosiaalityön tehtävissä toimivia -ammattinimikekirjoa löytyy. Erilaisia työtehtävien nimikkeitä kuvataan tutkintomme sivuilta löytyvästä esitteestä. Ryhmässä on eri-ikäisiä ja monenlaisissa työtehtävissä toimineita, niinpä opiskelijoillamme on mistä jakaa osaamistaan toisille - ja myös meille opettajille. … Rikkaus on myös sosiaalialan moninaisuus, joka on näkynyt myös opiskeluryhmämme monimuotoisuudessa. Ryhmässämme on osaamista eri sosiaalialan kentiltä ja opintojen parhainta antia ovat olleet lähiopetuspäivillä käydyt keskustelut niin tunneilla kuin käytävilläkin. Tavoite laajemman ymmärryksen saavuttamisesta on toteutunut, tosin se vaatii jatkuvaa ylläpitoa, kiinnostusta ja innostusta ympäristöstä ja yhteiskunnasta, opintojen päätyttyäkin. (Satu Hannolan koko opiskelijatarinaan voit tutustua tutkintomme esittelysivuilta -klikkaa tästä) Noin 40 % oli Kinoksen tulosten mukaan työskennellyt vastuuasemassa ja esimiestehtävissä jo AMK-tutkinnon pohjalta - ja ainakin meillä Metropoliassa jo AMK-tutkinto sisältää myös paitsi työyhteisö- ja tiimitaitoja, myös johtamisopintoja, mikä antaa tietenkin perusvalmiuksia vastuutehtäviin. Ylempi AMK-opintonsa aloittaneet ovat hyvin vahvasti kiinnittyneet sosiaalialan työtehtävissä jatkamiseen. Kinoksen kysely vahvistaa tietoa, jonka mukaan sosiaalityöhön ja sosiaalialan eri asiakastyön tehtäviin suuntaavan ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on vahva sosiaalialan sisältöosaaminen ja pitkä käytännön työkokemus. Vaikka juuri voimaan tullut ammattihenkilölaki ei vieläkään tunnista heitä sosiaalityön maisteritason osaajina, heillä on sosiaalityön nykytehtävissä tarvittava osaaminen. Ammattikorkeakoulun opintopolulta valmistuneilla on motivoituneisuus jatkaa työtään nimenomaan sosiaalialan erilaisissa asiakastyön ja sen johtamisen tehtävissä. Tämä on suuri voimavara erityisesti ajatellen kuntien työtehtäviä, joissa työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Tämän ovat myös työnantajat tunnistaneet ja rekrytoivatkin entistä enemmän ammattikorkeakoulujen maisteritason sosiaalialan osaajia. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin osaamistaan vastaaviin tehtäviin erilaisiin organisaatioihin kuntiin, järjestöihin, valtiolle ja yrityksiin. Tässä kuvassa koulukuraattori Katariina Mäki-Kokkila esittelee oman master-opinnäytetyönsä tuloksia 2.12.2015 Uudistuva sosiaali- ja terveysala seminaarissamme, jonka järjestämme vuosittain sote-alan ylempi AMK-tutkintojen kanssa yhdessä. Toisessa kuvassa perhekuntoutuskeskuksen johtaja Teemu Tuominen vetää sote-palvelujen digitalisaatiota käsitelleen paneelin keskustelua 2.12.2015 seminaarissa (ja tässä linkki seminaarin tallenteeseen). Olen opettanut nyt yli viisi vuotta Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoita. Opettajana koen oppivani koko ajan opiskelijoiltamme: esimerkiksi eilen meillä oli suullinen ryhmätentti, joka kyllä osoitti miten analyyttisesti, laaja-alaisesti ja kriittisesti opiskelijat pystyivät tarkastelemaan perhe- sekä lapsuuden ja nuoruuden ajankohtaisen tutkimuksen tuloksia kytkeytyneenä käytännön todellisuuteen - ihan mahtavia keskusteluja. Mitä sitten opiskelijamme opiskelevat ja millaista osaamista heille karttuu opintojen aikana? Lisätietoa tästä löydät mm. opiskelijoiden tarinoista sekä tutkinnon opetussuunnitelmasta (erillinen pdf-asiakirja tutkinnon nettisivulla) -siinä on myös taustoitettu sitä millaiseen toimintaympäristöön koulutamme sosiaalialan maisteritason osaajia. Linkki tässä sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnon nettisivuille. Sieltä kannattaa katsoa myös millaista osaamista ylempi AMK- kouluttajatiimillämme on eri tieteenaloilta ja työelämästä. Jos kiinnostuit opiskelusta Metropoliassa, nyt on aika hakea opiskelemaan - hakuaika päättyy 6.4.2016 klo 15. Toimimme aktiivisesti yhteistyössä Metropolia Master´s -tutkintojen kanssa -tästä sivustollemme. Ja kuten huomaat, kirjoitamme aktiivisesti myös omaa Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogia. Sirkka Rousu, yliopettaja, tutkintovastaava. Lisätietoa minun osaamistani löydät myös omilta nettisivuiltani sirkkarousu.fi.
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan: lausuntokierroksella olleet lain muutosesitykset siirtyivät Sipilän hallituksen yhteiskuntapoliittiselle agendalle
Sosiaalihuollon ammatinharjoittamislaki tuli voimaan 1.3.2016. Jotta ammattikorkeakouluista valmistunut sosionomi tai geronomi voi toimia sosiaalihuollon ammatissaan, hänen tulee hakea laillistamista Valvira:sta. Laillistamista edellyttää myös sosiaalityöntekijän ammatti. Lausuntokierroksella (15.1.2016 asti) olleesta luonnoksesta hallituksen esitykseen (HE 14/2016) päätyi kuitenkin vain yksi ammattihenkilölain säännös koskien ulkomailla suoritettuja tutkintoja (11§). Lausuntokierroksella oli vielä mukana esitys, joka olisi väljentänyt sosiaalityöntekijän sijaisena toimimista. Nyt voimaan tulleen ammattihenkilölain mukaanhan vain sosiaalityön maisteri-opiskelija voi toimia sosiaalityöntekijän sijaisena riittävät opinnot ja harjoittelut suoritettuaan (12§). Tähän ei siis nyt ole tulossa eduskunnassa käsiteltävänä olevassa esityksessä muutoksia. Taustallahan on katastrofaalinen työvoima, joka nyt entisestään pahenee kun sosiaalityöntekijän sijaisuuksiin jatkossa kelpaa vain opiskelija, kelpoinen ei ole edes maisteritason sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittanut. Ammattikorkeakoulut ovat esittäneet sijaisuussäännöksen lisäksi muutosta lain 7 §:ään, jotta sosiaalityöhön suuntautuneen sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittanut voisi hakea laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Nyt eduskunnalle 25.2.2016 annetussa esityksessä (HE 14/2016) kumotaan vuoden 2005 kelpoisuuslaki, ja samalla sementoidaan kaikki vanhaan kelpo-lakiin määritellyt kelpoisuudet. Kelpoisuuksia koskevat säännökset sisällytetään nyt kunkin palvelualueen erityislakiin, kuten sosiaaliasiamiehen osalta asiakaslaissa, lastenvalvojasta sosiaalihuoltolaissa. Sosiaalihuoltolaissa on lisäksi uutena säännöksenä mm. 46 a § sosiaalihuollon johtamisesta (lue yksityiskohdat HE 14/2016). Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut asiantuntijoiden kuuleminen 3.3.2016. Asia on 10.3.2016 valiokunnan asialistalla. Lain valmistelun seuraamisen kannalta myös STM:ssä tulisi noudattaa hyvän hallinnon ja viranomaistoiminnan julkisuuden käytäntöjä, kuten julkaista tieto lausuntokierroksella saaduista lausunnoista ja niistä tehdystä yhteenvedosta. Kun niitä ei julkaista, ei voi muodostaa käsitystä mihin annettu HE perustuu. Kiistanalaiset sosiaalityön kelpoisuusasiat on siirretty nyt poliittiselle agendalle Sipilän hallitus julkaisi 17.2.2016 toimenpideohjelman ”Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi”. Tässä prosessissa nyt keskustellaan kelpoisuuksista ja sosiaalityön sijaisuuksista. Kuten aiemmassa blogitekstissäni kuvasin, nyt tulisi arvioida tosiasiat: työelämän henkilöstötarpeet, asiakastyön tarpeet ja vaatimukset, nykyisten ammattitehtävien sisällöt ja tarpeet muuttaa tehtävärakenteita erityisesti kunnissa, sekä korkeakoulujen sosiaalialan tutkinnoissa syntyvä osaaminen alan ammatteihin (myös sosiaalityöhön). On koulutusresurssien ja osaamisen tuhlausta olla ottamatta huomioon osaaminen, jota on tuotettu ammattikorkeakouluissa nyt jo 11 vuotta maisteritason sosiaalityöhön suuntaavissa tutkinnoissa. Ammattihenkilölaki-koulutuksessa 8.3.2016 Helsingissä käyty keskustelu, mm. STM/Pirjo Sarvimäki, osoitti, että ministeriön valmisteleva virkamies näkee asian vain yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen taisteluna kumpi tutkinto antaa paremmat edellytykset sosiaalityöhön. Näin ei ole. Omassa puheessani korostin, että sosiaalityössä tarvitaan sekä yliopistomaistereiden osaamista että ammattikorkeakouluista valmistuvien AMK-maistereiden vahvaa asiakastyön ja sen johtamisen osaamista. Ja molemmat tutkinnothan ovat ylempiä korkeakoulututkintoja. Miksi estää niitä, joilla on osaaminen ja halu toimia sosiaalityöntekijän tehtävässä? Sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneet sijoittuvat erittäin hyvin monenlaisiin alan tehtäviin erilaisiin organisaatioihin -sosiaalityö on vain yksi tehtäväaloista, johon heillä on osaaminen. Työnantajien tulee saada ratkaista se, millaista osaamista erilaisiin sosiaalityöntekijän tehtäviin kulloinkin on tarve rekrytoida: tiedekorkeakoulusta vai ammattikorkeakoulusta. Duaalimallin mukaan saman tason saman alan tutkintojen pitää tuottaa kelpoisuus toimia samassa ammatissa. Yksinkertaista. Toivottavasti poliittisessa päätöksenteossa tehdään vihdoin viisaita ratkaisuja. Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu Lue lisää linkeistä HE 14/2016 Kelpolain kumoaminen ja siinä yhteydessä tehtävät säännösmuutokset moniin lakeihin. Blogitekstini Uudistuva sosiaalialan osaaminen. Blogitekstini Lastensuojelija Eduskunnan sivuilla: lakien valmistelun eteneminen Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan nettisivut, josta näkyy myös tulossa olevat kokoukset. Sipilän hallituksen toimenpideohjelma Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 17.2.2016. Ammattihenkilölaki-koulutus 8.3.2016 aineistot.
Mikä mahdollistaa läheisten kanssa työskentelyn lastensuojelussa?
Lastensuojelun tavoitteena on työskennellä yhdessä lapsen ja perheen läheisten kanssa. Lapsi elää aina osana omaa lähiyhteisöään ja läheisverkostoaan. Lastensuojelun yksi tarkoitus on olla lapsen turvana, jotta lapsen kasvu ja kehitys eivät vaarannu. Kasvun ja kehityksen tukena ovat myös lapsen läheiset ihmiset. Miten lastensuojelun työntekijän on mahdollista toimia niin, ettei lapselle läheisiä ihmisiä jätetä kuulematta ja jos näin käy, niin mistä se mahdollisesti voi johtua? Lastensuojelutyössä on tärkeää, että lapselta kysytään ja että hän saa vapaasti kertoa, ketkä ovat juuri hänelle läheiset henkilöt. On tärkeää tiedostaa minkälaiset tekijät työntekijän näkemyksen mukaan edistävät tai estävät sellaista lastensuojelutyötä, johon läheiset otetaan lastensuojelutyön eri vaiheissa mukaan. Läheistyön periaatteiden keskiössä ovat pysyvät ihmissuhteet lapsen elämässä. Työskentelyn lähtökohtana on mahdollistaa, lapsen, perheen ja läheisten osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon. Työntekijän tulee varmistua siitä, että työntekijällä oleva tieto annetaan perheen verkostolle, perheen asioita hoitaville viranomaisille ja auttajatahoille. Tällöin lapsella, perheellä ja läheisillä on hyvä mahdollisuus osallistua ja toimia vastavuoroisesti siten, että kaikki lasta koskeva tarpeellinen tieto tulee työntekijän käyttöön. (Heino 2006: 168.) Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat erilaisia kunnittain, myös lastensuojelupalvelujen osalta. Lastensuojelutyötä kehitettäessä on keskeistä miettiä, miten tehdä näkyväksi lapsen kasvua ja kehitystä tukevien läheisten aikuisten merkitys osana lapsen arkea. (Uramo 2008: 70.) Tämä on erityisen tärkeää ottaa huomioon nyt, kun palvelurakennetta muutetaan. Läheistyötä voi edistää tai estää kolmella eri tasolla Tutkimusaineistoni perusteella voi eritellä kolme läheistyöhön vaikuttavaa tasoa, jotka ovat organisaatio-, työntekijä- ja asiakastaso. Kukin taso pitää sisällään lastensuojelun läheistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Aineiston mukaan läheisten kanssa työskentelyä edistävät lapsikeskeinen työtapa, vanhempien oma-aloitteisuus ja myönteinen suhtautuminen läheistyöhön sekä läheisten halukkuus osallistua työskentelyyn. Työskentelyä tukevat myös avoimuus asiakasta kohtaan ja yhteistyön tekeminen heidän kanssaan. Kunnioittava kohtaaminen ja työntekijän osaaminen edistivät läheistyön tekemistä. Työkäytännöt, työyhteisön antama tuki ja tiedon jakaminen työyhteisössä vaikuttavat myös läheistyön onnistumiseen. Läheistyötä estäviä tekijöitä ovat vanhempien kieltäytyminen läheisten mukaan ottamisesta työskentelyyn, huonot välit perheen ja läheisten välillä ja luottamuksen puute lastensuojelua kohtaan. Myös vanhempien kokema häpeä saattaa estää läheistyön tekemisen. Lisäksi työskentelyä hankaloittavat puutteelliset työkäytännöt, asenteet ja osaamisen tai tiedon puute. Läheistyön toteutumista estävät myös tiukat aikarajat tai liian vähäiset resurssit. Työntekijöiden mukaan aikaa on liian vähän suhteessa asiakasmääriin. Kuten kaikki ihmisten välinen työskentely, niin myös läheisten kanssa työskentely vaatii aikaa ja sitoutumista työhön, jotta luottamussuhde asiakkaan ja työntekijän välille voi syntyä. Läheiset tulisi olla osana lastensuojelutyön prosesseja Lastensuojelutyötä ei pidä tehdä ilman, että lapsen tai hänen perheensä ja läheiset otetaan mukaan työskentelyyn. Tapoja tähän on erilaisia. Lapsen, perheen ja läheisten kanssa työskentely on kokonaisuus, johon vaikuttavat asiakkaaseen ja läheisiin sekä heidän elämäntilanteisiinsa liittyvät tekijät, työntekijän osaaminen ja ymmärrys läheistyöstä sekä se, miten organisaatio voi omalta osaltaan edistää tai estää läheistyön tekemistä. Jos työntekijän osaamisessa on puutteita, se voi näkyä esimerkiksi huonoina yhteistyötaitoina ja siten vaikeuttaa myös läheistyön tekemistä. Läheisten suhtautuminen työskentelyyn ja suhteet perheen ja läheisten välillä ovat ratkaisevassa asemassa, kun mietitään lapsen tulevaisuutta. Osaamiseen sisältyy kyky työskennellä ihmisten kanssa. Riippumatta siitä, mitä menetelmää työntekijä läheisten kanssa työskentelyssä käyttää, tärkeintä on joka tapauksessa selvittää, keitä läheiset ovat ja kutsua heidät mukaan työskentelyyn (Vuorio 2008: 21). Perheen ja läheisten kanssa työskentely on kohtaamista julkisen vallan ja lähiyhteisöjen välillä. Läheisten kanssa työskentelyä on yksinkertaisuudessaan läheisten puheeksi ottaminen. Kun läheisten kanssa työskentely otetaan puheeksi, saattaa se jo itsessään käynnistää perheen ja läheisten välillä prosessin, jonka avulla tilanne alkaa selvitä yhdessä läheisten kanssa. Lähiyhteisöissä voi tapahtua myönteisiä muutoksia jo siinä vaiheessa kun työskentelyä läheisten kanssa on ehdotettu. (Heino - Arnkil 2015: 196–197.) Joskus työskentely vaatii enemmän resursointia, mutta ennen kaikkea sen tunnistamista ja tunnustamista, että läheiset kuuluvat työskentelyyn. Lainsäädäntö antaa hyvät mahdollisuudet läheisten kanssa työskentelylle, se myös lähtökohtaisesti kannustaa läheistyön tekemiseen. Lainsäädäntö antaa työskentelylle raamit, jonka sisällä on osatekijöitä, jotka mahdollistavat tai hankaloittavat läheisten kanssa työskentelyä lastensuojelussa. Nämä tekijät voivat johtua ihmisen inhimillisistä puolista tai käytännön työtä hankaloittavista käytännöistä. Joskus olemassa olevat käytännöt ohittavat asiakkaan aidon kohtaamisen ja systeemi ohjaa toimintaa vaikka asiakaslähtöisyyden tulisi ohjata toimintaa. Läheisten kanssa työskentely on monitasoinen kokonaisuus asioita, jotka vaikuttavat läheistyön tekemiseen. On huomattava, että yksi tekijä saattaa estää koko läheisten kanssa tehtävän työn, mutta vastaavasti työskentely saattaa onnistua toisen tekijän ansiosta. Kun toimitaan kriisivaiheessa olevan ihmisen kanssa, ei hänen käyttäytymisensä vastaa normaalia olotilaa eikä asioita välttämättä haluta kertoa kodin ulkopuolisille henkilöille, ei edes läheisille. Tämä edellyttää työntekijältä erityistä hienotunteisuutta. Jokainen työntekijä on käyntikortti lastensuojelulle, työntekijä voi aina omalla toiminnallaan antaa lapselle ja perheelle hyvän kokemuksen lastensuojelusta. Läheistyötä voi siis edistää tai estää kolmella eri tasolla joten siihen on myös mahdollista vaikuttaa kolmella eri tasolla. On toivottavaa, että lastensuojelun työntekijät näkevät läheiset yhä enemmän ennen kaikkea voimavarana omaan työhönsä ja keskeisenä lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Päivi Muranen, sosionomi (ylempi AMK) Päivi Muranen työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) ja Lastensuojelun käsikirjan päätoimittajana. Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Muranen, Päivi 2015. Läheistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä lastensuojelussa, työntekijöiden näkökulma. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.Theseus.fi -tietokannasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Lastensuojelun käsikirjan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena 82 lastensuojelun työntekijältä, jotka osallistuivat Pesäpuu ry:n järjestämään Lähemmäs Lasta -koulutukseen eri puolin Suomea kevään ja syksyn 2015 aikana. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Keskeisiä käsitteitä opinnäytetyössä olivat lastensuojelu, läheiset, läheisverkosto, läheistyö ja suhteet, osaaminen sekä lapsen etu. Lähteet Heino, Tarja 2006. Tiedon tuottamisen tilat läheisneuvonpitoprojektissa. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta – Karjalainen, Vappu. Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Stakes. Heino, Tarja & Arnkil, Tom 2015. Vallan käyttöä yhteisöllisyyden tueksi: tapaus läheis-neuvonpito. Teoksessa: Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa - Väyrynen, Sanna (toim.). Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Uramo, Maija 2008. Läheisneuvonpito osana lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voi-maa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18. Vuorio, Juha-Pekka 2008. Läheisneuvonpito ja lastensuojelu. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voimaa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18.
Lastensuojelun perhetyö onnistuu tukemaan asiakasperheiden hyvinvoinnin muutosta
Yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat väistämättä vaikuttaneet perheiden arkeen ja toimintaan. Perheet ovat suuremman paineen alla, ja silti hyvin yksin ongelmiensa kanssa. Lastensuojelun perhetyössä asiakkaiden määrä on kasvanut ja ongelmat moninaistuneet. Perhetyössä tehtävää työtä on kyettävä jatkuvasti kehittämään, jotta palvelu vastaisi asiakkaiden tarpeita. Tämän tueksi on tuotettava tietoa palveluiden ja tehdyn työn vaikuttavuudesta asiakkaiden prosesseissa. Perheiden muutos Perheiden muoto ja määrittely on muuttunut radikaalisti aikaisempaan verrattuna. Ydinperheet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut uusia, moninaisempia perhemuotoja. Lapset elävät myös pienemmissä yksiköissä, joissa heitä kasvattavat kylän sijasta omat vanhemmat. Yksilön oikeuksia korostetaan myös huomattavasti paljon enemmän. Yhteiskunnan resurssien vähentyessä on myös entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, miten saavutetaan pysyvämpiä tuloksia perheiden hyvinvoinnin tueksi. Perheiden tarpeisiin on perhetyössä vastattava entistä joustavammin ja on osattava räätälöidä perhetyö asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Asiakaslähtöinen työskentely perustuu asiakkaan osallistumiseen oman elämänsä muutoksen rakentamiseen. Kun asiakas on työskentelyn subjekti, lisääntyy hallinnan tunne omaa elämää koskevissa päätöksissä ja asiakas kykenee ottamaan vastuun omasta elämäntilanteestaan ja muutoksista. Miksi vaikuttavuutta tulisi tutkia? Tutkimusta sosiaalityön vaikuttavuudesta on tehty vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tietoa kerätään muutenkin hyvin vähän liittyen asiakasprosesseihin. Kuitenkin julkisella rahalla tuotettujen palvelujen olisi kyettävä todentamaan niiden vaikuttavuus suhteessa asiakkaisiin ja heidän palveluprosesseihinsa. Tämä olisi myös asiakkaiden edun mukaista. Sosiaalityön lähtökohtana on, että työskentelyllä asiakkaan kanssa on vaikutusta hänen elämäänsä. Jokainen työntekijä todentaa jatkuvasti tekemäänsä työtä asiakaskirjauksen kautta. Työntekijöiden tulisi siis kyetä todentamaan työskentelyn vaikutuksia. Vain siten toimintaa voidaan kehittää, mutta myös tuoda esiin työntekijöiden tekemä arvokas työ ja sen ansiot. Perhetyön vaikuttavuuden tutkimisen haasteet Ihmisten elämässä tapahtuviin muutoksiin vaikuttaa monet eri tekijät. Näiden tekijöiden eritteleminen ja vaikuttavien mekanismien esille tuomisessa on haasteensa. Perhetyötä tarkasteltaessa on otettava myös huomioon, että perhe on systeemi jossa sen jokainen jäsen on oma yksilönsä ja toisaalta jokainen yksilö vaikuttaa koko systeemiin. Lastensuojelun perhetyö on korjaavaa, avohuollon sosiaalityötä, jossa asiakassuhde perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. Asiakassuhteessa on kuitenkin koko ajan mukana kontrolli, ja jotkut asiakkaat ovat elämäntilanteidensa vuoksi velvoitettuja työskentelyyn. Tämä asettaa työskentelylle haasteita ja suhde asiakkaaseen rakentuu monenlaisille pohjille. Nämä näkökulmat ja perheiden omat haastavat elämäntilanteet huomioon ottaen, lastensuojelun perhetyön vaikuttavuuden tutkiminen ei ole aivan yksinkertainen asia ja hieman erilaiset tutkimusasetelmat tuottavat erilaisia tuloksia. Perhetyöllä kyetään tuottamaan muutosta, joka vaikuttaa perheen hyvinvointiin Tämä artikkeli pohjautuu Jaana Caleniuksen ja Jenni Kivisen opinnäytetyöhön, jossa tutkittiin lastensuojelun tehostetun perhetyön vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutoksessa. Työssä haluttiin selvittää sitä onko tehostettu perhetyö vaikuttavaa ja mitkä tekijät edistävät tai estävät muutosta. Tuloksista ilmeni, että perhetyö on vaikuttavaa ja asiakasperheen työskentelyprosessi tuotti muutoksia, jotka lisäsivät perheiden hyvinvointia. Olennaisina tekijöinä muutosprosessissa olivat asiakkaan oma motivaatio, asiakaslähtöiset tavoitteet ja toimintatavat sekä asiakkaan osallisuus omassa prosessissa. Kyseiset tekijät nousivat esiin suurimmassa osassa tarkasteltuja tapauksia ja olivat keskeisiä muutoksen mahdollistajia, verrattuna palvelun oikea-aikaisuuteen tai siihen minkä laajuisten haasteiden kanssa työskenneltiin. Opinnäytetyössä haluttiin tarkastella lisäksi sitä, millaisia konkreettisia muutoksia perheiden elämässä ja arjessa on toteutunut. Nämä muutokset liittyivät elämänhallinnan lisääntymiseen, vuorovaikutuksen parantumiseen ja perheen yhdessä vietetyn ajan lisääntymiseen. Konkreettiset muutokset osoittivat, että lastensuojelun tehostetussa perhetyössä tehdään moninaisten ongelmien kanssa töitä ja niihin kyetään vastaamaan niin, että asiakkaiden elämänhallinta lisääntyy. Tulosten pohjalta perhetyön asiakasprosessia voidaan kehittää ja tarkastella haasteita, joihin ei ole kyetty vastaamaan. Tämän lisäksi toimintaa voidaan kehittää ottamalla asiakkaat tiiviimmin osaksi kehittämistyötä ja näin hyödyntää heidän asiantuntijuuttaan. Tällöin toiminnasta on mahdollista saada aidosti asiakaslähtöistä. Jenni Kivinen, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lisätietoa: Calenius Jaana ja Kivinen Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa www.theseus.fi.
Lastensuojelun perhetyöllä saavutetaan muutoksia asiakasperheiden hyvinvoinnissa
Vaikuttavuutta, konkretiaa, vaikuttavuuteen liittyviä elementtejä ja kehittämistarpeita. Nämä tekijät nousivat esiin arviointitutkimuksena toteutetussa opinnäytetyössä, jossa tarkasteltiin Vantaan lastensuojelun perhetyön prosessin vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutokseen. Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun perhetyö on vaikuttava avohuollon tukitoimi, jolla saadaan aikaan muutoksia koko perheen tai yksittäisen perheenjäsenen hyvinvoinnissa. Keskeisimmiksi vaikuttavuuden elementeiksi nousivat asiakasperheen motivaatio, sitoutuminen ja osallisuus sekä perheenjäsenten ja perhetyöntekijän vuorovaikutussuhteeseen liittyvät tekijät. Nämä samat tekijät esiintyivät myös muutosta estävinä tai hidastavina tekijöinä. Asiakasperheiden elämässä perhetyön prosessin aikana tapahtuneet konkreettiset muutokset liittyivät opinnäytetyön tulosten mukaan perheen vuorovaikutukseen, arjen rakenteisiin ja sen hallintaan, vanhemmuuden vahvistumiseen, psyykkisten ongelmien ja päihdeongelmien hallintaan, lapsen koulunkäyntiin ja harrastamiseen, taloudenhallintaan sekä itsenäiseen elämänhallintaan kuuluvien taitojen oppimiseen. Tärkeiksi kehittämiskohteiksi nousivat isien osallisuus perhetyön prosessissa sekä vaikuttavuuden arvioinnin sisällyttäminen osaksi perhetyön kehittämistä. VAIKUTTAVUUTEEN LIITTYVIÄ ELEMENTTEJÄ MUUTOSTYÖSKENTELYSSÄ Asiakaslähtöisyys on asiakkaan osallisuutta. Asiakaslähtöisyys toteutuu, kun asiakas saa sanoittaa omat tarpeensa, toiveensa ja odotuksensa muutokselle ja asiakas on mukana tavoitteiden määrittelyssä. Asiakkaan ja perhetyöntekijän yhdessä tekemä suunnitelma lisää yhteisymmärrystä ja vähentää väärinkäsityksiä. Samalla ehkäistään tuloksetonta työtä. Asiakkaan osallistaminen vaikuttaa myös asiakkaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Asiakkaan osallisuuden, motivaation ja sitoutumisen lisäksi tärkeitä elementtejä muutostyöskentelyssä ovat asiakkaan ja perhetyöntekijän välinen vuorovaikutus, luottamus ja avoimuus. Asiakkaan kohtaamisessa on tärkeää, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Näillä on vaikutusta siihen, miten asiakas ottaa vastaan hänelle tarjotun tuen. Edellä mainitut asiat nousivat keskeisiksi vaikuttavuuden elementeiksi, mutta myös muutoksen esteiksi tai hidasteiksi perhetyön prosessissa. Jokainen perheenjäsen vaikuttaa perheen muutosprosessissa. Yhdenkin perheenjäsenen motivaation tai sitoutumisen puute voi estää tai hidastaa muutosprosessin etenemisen. Muutokseen tarvitaan jokaista. Ilman perheenjäsenten motivaatiota ja sitoutumista ei saavuteta pysyviä muutoksia. Tällöin muutos jää näennäiseksi. Suurin osa muutoksen ja tavoitteiden saavuttamisen esteistä tai hidastavista tekijöistä liittyi opinnäytetyön tulosten valossa asiakasperheen jäsenen omaan prosessiin. Perhetyöntekijän toiminta on siis vain yksi asiakasperheen elämään vaikuttavista tekijöistä. Perhetyöntekijällä on merkittävä rooli muutoksen mahdollistajana. Asiakas itse toteuttaa muutoksen. Asiakasperheen elämänhallinnassa ei saavuteta pitkäkestoisia vaikutuksia, jos asiakkaalla ei ole omaa tarvetta, motivaatiota ja sitoutumista muutokseen. KONKREETTISIA MUUTOKSIA HYVINVOINNISSA Lastensuojelun asiakasperheet tulevat perhetyön asiakkaiksi erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisilla taustoilla. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, millaista tukea ja apua perheet tarvitsevat elämänhallinnassaan. Toisissa perheissä ongelmat ovat kasaantuneet. Toisilla on vähemmän ongelmia. Ongelmien määrällä tai laadulla ei opinnäytetyön tulosten mukaan näyttänyt olevan vaikutusta tehtyyn työhön tai työskentelyn tuloksiin. Muutokset, jotka tapahtuivat asiakasperheiden prosessissa, näyttäytyivät opinnäytetyön tulosten valossa monella tasolla ja eri tavalla eri perheenjäsenissä. Konkreettiset muutokset näkyivät vanhemmuuden vahvistumisena, arjen rakenteiden selkiytymisenä, arjen hallintana, vanhemman kykynä ylläpitää rajoja ja sääntöjä perheessä, perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen paranemisena, hoitokontaktien toteutumisena, taloudenhallinnassa sekä lapsen koulunkäynnin sujumisessa ja mielekkään harrastuksen löytymisessä. Nämä asiakasperheiden tilanteessa tapahtuneet konkreettiset muutokset tekevät sekä perheelle että perhetyöntekijöille näkyväksi hyvinvoinnin muutoksen, tavoitteiden saavuttamisen sekä työskentelyn vaikuttavuuden. SUKUPUOLISENSITIIVISELLE TYÖOTTEELLE ON TARVE Äideillä on vahva ja näkyvä rooli perheissä. Tämä tuo omat haasteensa perhetyössä. Miten ottaa molemmat vanhemmat tasapuolisesti mukaan työskentelyyn? Perhetyön työskentelylle asetetut tavoitteet saavutettiin kiitettävästi kaikkia tavoitteita tarkasteltaessa. Isien tavoitteisiin vastaaminen ja isien osallisuus ei toteutunut perhetyön prosessissa kaikilta osin. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä isien osallisuuden vähyys johtuu. Onko syynä isien oma tahto? Luovatko perhetyöntekijät sellaiset reunaehdot työskentelylle, etteivät isät ole mukana työskentelyssä samassa määrin kuin äidit? Isien kanssa työskentely nousikin artikkelin taustalla olleen opinnäytetyön tuloksissa tärkeäksi kehittämiskohdaksi. Tämä asettaa perhetyöntekijöille haasteeksi oman toiminnan tarkastelun ja toiminnan taustalla olevien arvojen ja käsitysten kriittisen pohdinnan. Perhetyössä tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Isät tulee ottaa aktiivisemmin mukaan työskentelyyn. Tarvittaessa on kehitettävä työtapoja ja menetelmiä, joiden avulla kaikki perheenjäsenet saadaan otettua mukaan työskentelyyn. ARVIOINTI OSAKSI KEHITTÄMISTÄ Asiakassuhteessa on jokaisella työntekijällä oma merkittävä roolinsa muutoksen mahdollistajana. Perheet ovat monimuotoisia ja ongelmat moninaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Perheet tarvitsevat oikeinkohdennettua tukea erilaisissa elämäntilanteissaan. Asiakasperheiden tarpeisiin voidaan vastata arvioimalla ja kehittämällä toimintaa ja työtapoja. Tämä edellyttää työntekijöiltä halua ja sitoutumista. Vaikuttavuuden arviointi pelkästään arvioinnin vuoksi on hedelmätöntä, ellei saatua tietoa käytetä toiminnan kehittämiseen. Tehdyn työn vaikuttavuus ja laatu voidaan osoittaa arvioinnin avulla. Samalla löydetään myös kehittämiskohdat. Omien työtapojen, asiakasprosessien ja asiakasperheissä tapahtuneiden muutosten arviointi tulisi olla jatkuvaa ja systemaattista. Opinnäytetyön tulosten perusteella lastensuojelun perhetyö näyttäytyy vaikuttavana avohuollon tukitoimena. Jotta jatkossakin perhetyössä voidaan tuottaa vaikuttavaa palvelua ja vastata asiakasperheiden tarpeisiin ja odotuksiin, tulisi vaikuttavuuden arviointi omaksua osaksi kehittämistä. Vaikuttavuuden arviointi on väline vaikuttavaan työhön. Jaana Calenius, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lähteet: Calenius, Jaana – Kivinen, Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK -tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Sosiaalialan ammattihenkilölakia ollaan jo muuttamassa: maisteritason sosionomi (ylempi AMK)-tutkinnon asema laissa
Sosiaalialan ammattihenkilölaki tulee voimaan 1.3.2016, mutta jo nyt hallitus on valmistelemassa lakiin muutoksia. Miksi näin? Osa kansanedustajista lienee saanut - mm. kansanedustaja Outi Mäkelä teki asiassa kirjallisen kyselyn, johon ministeri Rehula vastasi, kunnista viestiä miten suuria vaikeuksia on saada sosiaalityöntekijän vakansseihin sijaiseksi yliopistojen sosiaalityön maisteriopiskelijoita (joiden pitäisi tietenkin opiskella). Niinpä Rehula on esittämässä nyt ammattihenkilölakiin muutosta, jolla sosiaalityöntekijän sijaisuutta (12§) voisi tilapäisesti korkeintaan vuoden kerrallaan, opiskelijan lisäksi, hoitaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut sosionomi (ylempi AMK). Lausuntokierros HE-luonnoksesta päättyi 15.1.2016. Tässä siis rinnastetaan sosiaalityön opiskelijan osaaminen samaan kategoriaan sosiaalityön maisteritason tutkinnon jo ammattikorkeakoulussa suorittanut alan asiantuntijakonkari. Sosionomi (ylempi AMK)-tutkinto tuottaa myös sosiaalityöhön osaavaa henkilöstöä Muistutuksena lukijoille, että sosionomi ylempi AMK -tutkinnon suorittaneella on jo sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto, vähintään kolme vuotta alan työkokemusta sekä lisäksi ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot (sama maisteritason 300 op kuin yliopistosta valmistuvilla) - minimissään sosiaalialan ydinosaamista siis 8 vuotta. Useammalla on minimiä pidempi ja monipuolisempi työura. Tämä käy ilmi Sirppa Kinoksen kyselystä. Kinoksen kyselyn (12.12.2015 muistio) mukaan sosionomi ylempi AMK-tutkintoa parhaillaan opiskelevien työura jo ennen ylempi AMK-tutkinnon opiskelua on ollut hyvin monipuolinen erilaisissa sosiaalialan asiakastyön tehtävissä, useimmiten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Noin 40 % oli työskennellyt vastuuasemassa ja esimiestehtävissä (siis AMK-tutkinnon suorittaneina). Sosiaalialan työkokemuksen määrä oli keskimäärin yli 7 vuotta jo ennen ylempi AMK-tutkinnon aloittamista. Ylempi AMK-opintonsa aloittaneet olivat hyvin vahvasti kiinnittyneet sosiaalialan työtehtävissä jatkamiseen - sosiaalityöntekijöiden pysyvyyshän on huono erityisesti kuntatyössä ja vaihtuvuus heikentää asiakastyön laatua ja vaikuttavuutta. Sirppa Kinoksen kysely vahvistaa tietoa, jonka mukaan sosiaalityöhön ja sosiaalialan eri asiakastyön tehtäviin suuntaavan ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on vahva sosiaalialan sisältöosaaminen ja pitkä käytännön työkokemus. On perusteetonta vähätellä heidän osaamistaan myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. He ovat motivoituneita toimimaan sosiaalialan erilaisissa asiakastyön ja sen johtamisen tehtävissä. Siten heille tulee antaa oikeus hakea laillistamista myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. Hallituksen lakiesitysluonnos ei perustu tosiasiatietoihin eri tutkintojen tuottamasta osaamisesta ja työelämätarpeista Erikoista hallituksen esitysluonnoksessa on se, että sosiaalityöntekijän sijaisuuden lisäksi sosionomi ylempi AMK-tutkinto antaisi kuitenkin kelpoisuuden alan erityistehtäviin kuten lastenvalvoja ja sosiaaliasiamies, mutta ei siis perus-sosiaalityöntekijän tehtävään. Vastaavan koulukuraattorin tehtävään sen sijaan ylempi AMK-tutkinto ei antaisi edelleenkään pätevyyttä. Millaiseen tietoon tällaiset osaamisen vaatimukset perustuvat? Hallituksen esitys ei perustu edelleenkään minkäänlaiseen puolueettomaan tosiasiatietoon siitä, millaista osaamista ammattikorkeakoulun sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on toimia sosiaalityön tehtävässä. Varsinaisesta ammattihenkilölakiesityksestä (2015) osaamisen kuvaustieto (ja mahdollinen vertailu) puuttui kokonaan, eikä sitä ole tässä muutosesityksessäkään. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE esitti lausunnossaan samaa mitä esitettiin jo vuosi sitten kun ammattihenkilölakia valmisteltiin kiireellä ja ei-avoimesti. Samaa salamyhkäisyyttä on myös nyt valmistelussa, sillä muutokset viedään sosiaalialan vanhan kelpoisuuslain kumoamisesityksen yhteydessä -sivulauseen omaisesti. (ks.lakiesitys, esim. sivu 4, jonka mukaan kyse teknisistä… ”tai sisällöllisiä muutoksia, joilla väljennettäisiin tehtävissä edellytettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Jäljempi, kuten myös edellä mainittujen kelpoisuutta koskevien säännösten kumoaminen, mahdollistaisi tarkoituksenmukaisten tehtävärakenteiden ja työnjaon kehittämisen”). Ammattihenkilölain 7 § tulee muuttaa Ammattihenkilölain 7 § tulee muuttaa muotoon: Sosiaalityöntekijän laillistamista voi hakea sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut. Kummastakin opintopolusta valmistuville löytyy tutkinnon osaamisprofiiliin sopivia sosiaalityön työtehtäviä. Tästä päättämisen ei pitäisi olla vaikeaa eduskunnalle, kun joka tapauksessa ammattihenkilölakiin tehdään nyt useita muutoksia. Päätösten tulisi perustua tosiasioihin osaamisesta ja asiakkaiden ja työelämän tarpeista. Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK)-tutkinto Tässä linkki: Lausunnolla olleeseen luonnokseen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Tässä linkki: Outi Mäkelän kirjalliseen kysymykseen ja Rehulan vastaukseen. Tässä Linkki: Sosiaalialan valtakunnallisen AMK-verkoston Innokylässä oleviin sivuihin, josta löytyy mm. Sirppa Kinoksen kyselysta laadittu muistio. Tässä linkki: lähes samaan aikaan 2015 helmikuulla kansanedustajille Rousun kirjoittama avoin kirje samasta asiasta.
”Vapaaehtoisia – mitäh?” – vapaaehtoistoiminta valtaa alaa myös sosiaalialan opetuksessa
Vapaaehtoistoiminnasta on tullut olennainen osa sosiaali- ja terveysalan palveluja. Niinpä siihen liittyvää osaamista on tarpeellista kehittää myös osana opintoja. Pääkaupunkiseudulla ammattikorkeakoulut ja vapaaehtoistoiminnan organisaatiot ovatkin yhdistäneet voimansa vapaaehtoistoiminnan opinnollistamiseksi ja keskinäisen yhteistyönsä kehittämiseksi. Vielä kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveysalalle valmistuvat saattoivat kuulla sanan vapaaehtoistyö vain sivulauseessa. Tänä päivänä tilanne on toinen, kun vapaaehtoistoiminta tuntuu olevan ajankohtaisempaa kuin koskaan. Leikattaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta viitataan usein ”uudella tavalla tekemiseen” sekä vapaaehtoisten verkostojen hyödyntämiseen joko epäsuorasti tai suoraan. Toisaalta lähiyhteisöjen ja vertaistuen organisoiminen on tuonut moneen tilanteeseen uusia, toimivia ratkaisuja. Myös entistä terveempinä eläkkeelle jäävät suomalaiset kaipaavat usein vapaaehtoistoiminnasta tavoitteellista, mielekästä ja merkityksellistä tekemistä uuteen arkeensa. Nykyisin kukaan, joka valmistuu sosiaali- ja terveysalalta, ei voi oudoksua ja ihmetellä vapaaehtoisten osallistumista palvelujen tuottamiseen. Päinvastoin, ammattiin valmistuvan pitää ymmärtää vapaaehtoistoiminnan asema ja toimintalogiikka: miten vapaaehtoisia rekrytoidaan, ohjataan ja motivoidaan sekä miten heidän työtään suunnitellaan. Usein tämä ei suju ilman omakohtaista kokemusta vapaaehtoisuudesta tai paneutumisesta aiheeseen esimerkiksi osana opintoja. Oppilaitokset ovat viime vuosina heränneet vapaaehtoistoiminnan ajankohtaisuuteen. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluista esimerkiksi DIAK AMK on palkannut vapaaehtoistyön koordinaattorin, Laurea AMK on linjannut, että jokaisella valmistuvalla tulee olla kokemusta vapaaehtoisuudesta, ja Metropolia AMK on kehittänyt vapaaehtoistoiminnan oppimista useissa hankkeissa. Myös Valikko - vapaaehtoistoiminnan organisaatioiden yhteistyöverkosto, on perustanut pääkaupunkiseudulla työryhmän oppilaitosyhteistyön kehittämiseksi. Mutta voiko opiskelijoiden yhteydessä puhua vapaaehtoistoiminnasta, jos he saavat siitä opintopisteitä - onko se aidosti vapaaehtoista toimintaa? Entä voiko vapaaehtoistoiminnasta oppia riittävästi ammatillisuutta? Miten ratkaista kohtaanto-ongelma, että opiskelija löytäisi häntä kiinnostavan tehtävän kymmenistä ellei sadoista vaihtoehdoista ja organisaatiot sopivan opiskelijan? Odotusten, aikataulujen, tiedonvälityksen ja muiden käytäntöjen yhteensovittamisessa riittää vielä paljon tekemistä. Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen Metropoliassa puhutaan opiskelijoiden ”vapaaehtoistoiminnan” sijaan ”vapaaehtoistoiminnasta oppimisesta”, mutta aihe vaatii vielä laajempaa keskustelua eri tahojen kesken. Keskustelua vaatii myös se, miten vapaaehtoistoiminnasta kertyvä opiskelijan osaaminen tunnistetaan ja arvioidaan. Kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi pilotoidaan Verkkovirta-hankkeessa pääkaupunkiseudun järjestöjen ja ammattikorkeakoulujen kesken myös Facebook-ryhmän toimivuutta ja hyödyllisyyttä. (Kuva: Vapaaehtoistoiminnan organisaatiot ja ammattikorkeakoulut kehittivät keskinäistä yhteistyötään Verkkovirta-hankkeen järjestämässä seminaarissa tammikuun 2016 lopulla. ) ESR-rahoitteisessa Verkkovirta-hankkeessa (2015-2017) Metropolian vastuulla on erityisesti vapaaehtoistoiminnan opinnollistamisen kehittäminen. Tavoitteena on mm. koota tietoa erilaisista toimintamalleista, tukea toimivien yhteistyömuotojen rakentamista pääkaupunkiseudulle ja selvittää mahdollisuutta toteuttaa vapaaehtoistoiminnan opinnollistamista myös muualla kuin sosiaali- ja terveysalalla. Koska vapaaehtoistoiminnasta oppiminen on sisältynyt Metropolian sosionomiopiskelijoiden opetussuunnitelmaan jo vuodesta 2011 lähtien, nyt on myös hyvä aika tehdä yhteenvetoa opiskelijoiden oppimasta ja kehittää arviointikäytäntöjä. Mahdollisuus oppia vapaaehtoistoiminnan toimintakontekstissa on saanut erityisen hyvää palautetta opiskelijoilta. Se on osoittautunut hyväksi ympäristöksi soveltaa teoriaa käytäntöön ja oppia sosiaalialan ammatillisia sisältöjä siinä missä erilaisia meta-taitojakin. ”Vapaaehtoistyöntekijä ylettyy sinne, mihin ei välttämättä tavallinen palkattu työntekijä ylety organisaation toimintasuunnittelun, normien ja talouden takia, syvemmälle yhden ihmisen elämän syövereihin,” kiteyttää yksi Metropolian opiskelijoista vapaaehtoistoiminnasta oppimisen kokemuksensa. Mai Salmenkangas, sosiaalialan lehtori ja Verkkovirta-hankkeen koordinaattori Metropoliassa Lue lisää: Metropolian opas vapaaehtoistoiminnasta oppimisesta: http://kamu.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/12/vapaaehtois_KAMU_WEB.pdf Verkkovirta-hanke: http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/verkkovirta/ Valikko-verkostot: http://www.kansalaisareena.fi/valikko
Näkyykö lapsi lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidon työskentelyssä?
Lastensuojelun lyhytaikainen perhehoito tarjoaa lapselle sijoituspaikan ja tuottaa osaltaan lapsen tilanteen arviointitietoa. Lapsen näkökulman huomioimisen luulisi olevan itsestäänselvyys lastensuojelun työssä, onhan kyse kuitenkin lastensuojelusta. Mutta onko näin? Vai onko vaarana juuri se, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä? Lyhytaikainen perhehoito Lyhytaikainen perhehoito on melko uutta toimintaa. Perhehoito on ollut vuodesta 2012 ensisijainen sijoitusmuoto, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Lyhytaikaisella perhehoidolla tarkoitetaan tässä lapsen hoitoa yksityiskodissa perhehoitajan toimesta. Perhehoidon ensisijaisuus nähdään lapsen edun kautta, perheen koetaan tarjoavan lapselle paremman kasvuympäristön laitokseen verratessa. Perheen kodinomaisuus ja pysyvät hoitajat mahdollistavat lapselle turvalliset puitteet laitosta paremmin. Lasta on siis ajateltu, kun sijoitusmuotoja on pohdittu. Onko työskentelyssä kuitenkaan kyse lapsen edusta vai siitä, että perhehoito on laitoshoitoa edullisempaa? Artikkeli perustuu Maiju Huttusen vuonna 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhön ”Arviointi- ja selvitystyön toteutuminen lyhytaikaisessa perhehoidossa Helsingissä ja Eksotessa – Lapsen näkyvyys työssä työntekijöiden näkökulmasta”. Opinnäytetyössä selvitettiin arviointi- ja selvitystyön sekä lapsen näkökulman toteutumista lyhytaikaisen perhehoidon työssä. Tarkastelun kohteena opinnäytetyössä olivat Helsinki ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alue, Eksote. Lastensuojelun lyhytaikaista perhehoitoa toteutetaan näillä alueilla omien yksiköiden kautta. Lapselle järjestetään lyhytaikainen sijoitusperhe ja selvitetään ja arvioidaan lapsen ja perheen tilannetta sijoituksen aikana. Opinnäytetyöhön haastateltiin näiltä alueilta yhteensä 14 työntekijää ryhmähaastattelun menetelmällä. Lapsen edun ja näkökulman toteutuminen perhehoidossa Lapsen etu ei ole yksinkertainen asia. Etenkään sen toteutuminen lastensuojelun työssä ei ole itsestäänselvyys, eikä sen tulisikaan olla, vaan siihen tulisi kiinnittää erityistä huomiota työskentelyn eri vaiheissa. Usein lapsen ja perheen asiassa on mukana monta erilaista toimijaa, ja riskinä on lapsen edun hukkuminen näiden toimijoiden keskelle. Lapsen etua ei tule pitää itsestään selvyytenä, vaan se täytyy muistaa huomioida työskentelyn jokaisessa vaiheessa. Miten tämä toteutuu lyhytaikaisessa perhehoidossa? Kun lyhytaikaisen perhehoidon työntekijöitä haastateltiin Helsingissä ja Eksotessa, selvisi, että lapsen näkökulma tulee lyhytaikaisen perhehoidon työskentelyssä hyvin esiin. Kuitenkin erilaiset riskit lapsen edun ja näkökulman hukkumisessa tunnistettiin. Helsingissä haasteena koettiin myös lapsen näkökulman vieminen päätöksentekoon asti. Työntekijät kokivat, että monet muut asiat saattavat mennä lapsen edun edelle, kuten sijoitusprosessin aikarajat tai vanhempien näkökulma. Työntekijät kokivat tehtäväkseen lapsen edun esiintuomisen, he kuvasivat joskus joutuvansa tuomaan sitä esiin hyvinkin voimakkaasti. Haasteena yhteistyö ja lapsen näkökulman esiintuominen Haasteena lapsen edun esiintuomisessa koettiin yhteistyön vaihtelevuus lapsen sosiaalityöntekijän kanssa. Helsingissä koettiin, ettei sosiaalityöntekijöillä ole tarpeeksi aikaa lapsen tapaamisiin, jolloin lapsi ei välttämättä tule näkyväksi sosiaalityöntekijälle. Lasten tapaamisia arvostettiin ja ne koettiin lyhytaikaisessa perhehoidossa tärkeiksi. Myös perhehoitajan koettiin tuovan lapsen näkökulmaa hyvin esiin ja hänen roolikseen koettiin lapsen äänitorvena toimiminen ja lapsen arjen näkyväksi tekeminen arjen havainnoinnin avulla. Eksotessa haasteita yhteistyössä ja lapsen näkökulman toteutumisessa koettiin vähemmän. Siellä lapsen näkökulman hukkuminen useiden toimijoiden keskellä koettiin haastavaksi. Siksi Eksotessa lapsen näkökulmaa pyritään pitämään tietoisesti esillä jatkuvasti. Lapsen näkökulman todellinen huomioiminen vaatii työntekijöiltä herkkyyttä ja tietoisuutta. Johanna Hurtig (2000) kirjoittaa lastensuojelussa lapsen osallisuuden merkityksen usein tunnistettavan, mutta se ei kuitenkaan toteudu kokonaisvaltaisesti. Aikuisen tietoa on helpompi vastaanottaa ja joskus lapselta saatu tieto saattaa jopa vaikeuttaa työskentelyä. Lapsen näkökulman huomioiminen jää työssä usein muodolliseksi ja se perustuu velvoitteeseen. (Hurtig 2006.) Lapsen näkökulman todellinen huomioiminen voi siis helposti jäädä tekemättä, usein se vaatiikin työntekijöiltä erityistä huomiota. Myös Nigel Thomas (2000) kirjoittaa lapsen näkökulman ja osallisuuden toetutumisen tiellä olevista esteistä. Hän kuvaa lapsen osallisuuden sisältävän useita ulottuvuuksia, joita huomioimalla voidaan edistää osallisuuden toteutumista. Myös työntekijän erilaiset suhteutumistavat voivat hänen tiedostamattaan olla lapsen osallisuuden tiellä. Työntekijä voi esimerkiksi nähdä lapsen osallisuuden riskinä ja kokea, ettei lapsi ole kykeneväinen osallisuuteen. Lasta voidaan myös haluta suojella ja osallistumisen pelätään vahingoittavan lasta. (Thomas 2000). Lapsen suojelu voi siis mennä liian pitkälle ja se voi jopa kääntyä lapsen näkökulman toteutumista vastaan. Perhehoidon tulevaisuus Positiivista on, että perhehoidossa koettiin lapsen näkökulman tulevan hyvin esille, ja se oli huomioitu työskentelyn eri vaiheissa. Helsingissä ja Eksotessa työskentely lähtee liikkeelle lapsen tarpeesta; sijoitustarpeen tullessa lapselle pyritään etsimään juuri hänelle sopiva perhe. Lasta myös tavataan säännöllisesti ja häntä osallistetaan työskentelyyn. Haasteita aiheuttivat useat toimijat ja lapsen näkyvillä pitäminen työskentelyn eri vaiheissa. Perhehoito on ensisijainen vaihtoehto, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Lyhytaikaisen perhehoidon osuus on kasvanut ja laitossijoitukset vähentyneet. Myös Helsingissä ja Eksotessa perhehoito oli ottanut hyvin paikkansa laitoshoidon tilalla. Uuden sosiaalihuoltolain myötä palveluiden painopiste siirtyy ennaltaehkäiseviin palveluihin, myös perhehoidossa tämä voi vaikuttaa sijoitusten muotoon ja sijoituksia tehdään luultavasti enemmän avohuollon tukitoimena. Uusi sosiaalihuoltolaki ottaa kantaa myös lapsen mielipiteen huomioimiseen: ”Sosiaalihuollon tarvetta arvioitaessa, lasta ja nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä sekä sosiaalihuoltoa toteutettaessa lapsen ja nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota” (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.) Lapsen ja nuoren mielipiteellä tulee siis olemaan merkitystä ja erityistä painoarvoa työskentelyssä myös tulevaisuudessa. Lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidossa lapsen näkökulma on työskentelyssä mukana ja se on huomioitu työskentelyn eri vaiheissa. Haasteita lapsen näkökulman huomioimisessa oli kohdattu, mutta niistä oli myös otettu opiksi ja tiedostettu riskit siihen liittyen. Vaikka lyhytaikainen perhehoito on väliaikaista, on lapsen näkökulma koettu tärkeäksi työskentelyn alusta asti, kun lapselle pyritään etsimään juuri hänelle sopiva perhe. Kun lapsi itse ja hänen tarpeensa ovat työskentelyn lähtökohtana, toteutuvat lapsen etu ja näkökulma alusta asti kantaen toivottavasti myös työskentelyn loppuun asti. Maiju Huttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hurtig, Johanna 2006. Lasten tieto sosiaalityön haasteena teoksessa Forsberg, Hannele – Ritala-Koskinen, Aino – Törrönen, Maritta (toim.) Lapset ja sosiaalityö, kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleen arviointia. Jyväskylä: PS-kustannus. Huttunen, Maiju 2015. Arviointi- ja selvitystyön toteutuminen lyhytaikaisessa perhehoidossa Helsingissä ja Eksotessa – Lapsen näkyvyys työssä työntekijöiden näkö-kulmasta. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia AMK. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 Thomas, Nigel 2000. Children, Family and the State. Decision-Making and Child Participation. Bristol: The Policy Press.
Läheisten merkitys korostuu muistisairaiden pärjäämisessä
Suomalaiset auttavat iäkkäitä läheisiään eniten Euroopassa. Suomalaiset naiset käyvät myös kokopäivätöissä paljon yleisemmin kuin keskimäärin EU:ssa käydään. Omaishoitajien tekemällä työllä säästetään yhteiskunnan varoja 2,8 miljardia euroa vuosittain. Omaishoidon tarpeenmukaisella tukemisella voidaan saada säästöjä, kun mahdollisimman moni pystyy tarttumaan tähän työhön. Omaishoitajien tuki ja palvelut ovat kuitenkin selvästi heikommalla tasolla kuin pienten lasten vanhempien. Lapsiin panostetaan, jotta vanhemmat pystyvät käymään töissä ja jotta tuleva sukupolvi kasvaisi kunnolliseksi ja pärjääväksi yhteiskunnan osaksi. Muistisairaiden määrän lisääntyessä voimakkaasti meidän on otettava vahvemmin kantaa myös omaishoitajien tukemiseen erilaisin tavoin. Kyse on yhtä lailla muistisairaiden henkilöiden ihmisarvosta kuin myös läheisten haluamisesta, pystymisestä ja jaksamisesta sitovaan hoitotyöhön työ- tai eläkeikäisenä. Muistisairaudet yleistyvät selvästi ihmisen ikääntyessä. Koska Suomen väestö vanhenee nopealla vauhdilla, muistisairaidenkin määrä tulee kasvamaan voimakkaasti. Sekä yhteiskunnan että yksilöiden etu - inhimillisesti ja taloudellisesti - on muistisairauksien varhainen diagnosointi sekä neuvonnan ja muiden kulloinkin tarvittavien palveluiden järjestäminen ajallaan. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme korostetaan vanhusten kotona pärjäämistä yhä pidempään, mikä käy muistisairaalle usein kovin haasteelliseksi ja läheiselle hyvin raskaaksi. Muistisairaudet ovat yleisin syy ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen. Läheiset tarjoavat apua monesti sen tarkemmin harkitsematta ja luontevasti, eivätkä usein edes ymmärrä toimivansa tällöin omaishoitajina. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä kolmannes ei saa omaishoidon tukea. Tyypillisesti omaishoitaja on puoliso tai aikuinen lapsi, usein tytär. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjiksi muistisairaita on rekisteröity vain reilut 45 000 eli vähemmän. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut kerätä tuoretta kokemustietoa muistisairaiden ja heidän läheistensä elämästä Uudellamaalla. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Uudenmaan Muistiluotsin kanssa. Kokonaisuuden muodostavat muistiyhdistysten jäsenkyselyt, viiden jäsenen haastattelut sekä ajankohtainen tieto muistisairaiden elämästä ja sen tukemisesta. Opinnäytetyön haastattelujen tulokset tiivistyvät asioihin, joihin on kiinnitetty huomiota muissakin tuoreissa tutkimuksissa ja asiantuntijalähteissä. Vaikka muistisairauksia on erilaisia ja oireet vaihtelevat melko paljon diagnoosin ja sairauden vaiheen mukaan, jo viiden omaisen kertomukset toivat esille nämä samat tärkeät teemat. Kuntouttavat palvelut ja elämänlaatu Kun muistisairaan ruumiillinen terveys ja toimintakyky heikkenevät, hän saa usein kotihoidon palvelut turvaamaan päivittäisiä perustoimintojaan. Palvelun toteutuksessa on muistisairaiden kannalta vielä paljon kehitettävää. Läheisten huoli muistisairaista alkaa jo ennen kuin mahdollisuuksia kotihoitoon edes vielä on. Eksymistaipumus, laitteiden käyttötaitojen hiipuminen tai harhat voivat tuoda suurtakin epävarmuutta pärjäämiseen. Kotihoito toimii melko vanhaan tapaan ja niukoin resurssein, vaikka laitoshoitoa on ajettu alas jo useat vuodet ja tarvetta kotihoidon kehittämiselle olisi selvästi. Kotihoidon palvelu keskittyy perushoitamiseen, eikä kuntouttavia palveluita juuri vielä ole mukana. Palvelun sisältö on myös tiivistetty pelkkään vanhuksen hoitamiseen ja kaikki kodinhoidollinen on siirretty muille tahoille. Muistisairas ei itse pysty koordinoimaan eri tuottajien palveluita, vaan tarvitsee siihen tehtävään läheisen. Kotihoidon tehtävät on järjestetty niin, että vanhuksen luona käy lukuisa määrä hoitajia. Henkilöstön vaihtuvuus on usein myös suurta ja aikaa tehtävien suorittamiseen on usein vain minuutteja. Muistisairas tarvitsisi yleensä saman tutun hoitajan ja hiukan enemmän aikaa, jotta pystyy edes vastaanottamaan näin henkilökohtaista palvelua. Koska kotihoidon resurssit ovat tiukalla, palveluita vastustava muistisairas jää hyvin nopeasti kokonaan ilman palveluita. Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenkyselyssä selkeästi myönteisiksi koetut palvelut – muistineuvonta, päivätoiminta, ensitietoluennot, vertaistukiryhmät – ovat luonteeltaan ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia ja ihmisen kokonaisuutena huomioivia. Samoin voisi olla kotihoidon kanssa, mutta se vaatisi uudenlaista kehittämistä ja enemmän resursseja. Voimavaralähtöisyys on perusta muistisairasta kuntouttaville toimintatavoille. Kokonaisvaltainen ja kuntouttava työote hoitotyössä vahvistaa muistisairaan jäljellä olevia kykyjä ja taitoja sekä antaa tilaisuuksia onnistumisen kokemuksiin ja minäkäsityksen vahvistamiseen. Kuntouttavalla työotteella muistisairas pysyy yleensä toimintakykyisenä ja kotona pärjäävänä pidempään, eikä tällöin tarvitse kallista ympärivuorokautista hoitoa. Yksinäisyys ja yksin oleminen Yhden hengen talouksia oli Suomessa 41 % vuonna 2014, ja määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Iäkkäät naiset asuvat erityisen usein yksin. Huoli tulevaisuuden yksinäisyydestä on yleisempää iäkkäillä ihmisillä. Yksinäisyys rapauttaa itsekunnioitusta sekä heikentää elämänhallintaa ja toimintakykyä. Yksinäisyys on siis selkeä koettu hyvinvointihaitta, joka kytkeytyy ihmisen terveyteen ja onnellisuuteen. Vanhukset toivovat pysyvänsä hyväkuntoisina, jotta voivat asua pitkään kotonaan. Sitten kun kunto heikkenee, he haluaisivat luotettavan hoitopaikan. Muistisairailla yksin oleminen käy sairauden edetessä aina vaan riskialttiimmaksi. Se vaihtelee paljon, kuinka muistisairas itse kokee yksin asumisen – jo senkin vuoksi, että moni heistä ei tunnista sairauttaan. Erityisen selvästi yksin asumisen huonot vaikutukset näkee läheinen, ja hän ei monesti pysty tilannetta kovin paljon parantamaan. Kuka tahansa ihminen taantuu, jos on miltei jatkuvasti kotona yksinään – puhumattakaan ihmisestä, jonka ymmärryskyky ja logiikka heikkenevät. Nykyisellä palvelujärjestelmällä, jossa muistisairaan kotona käy monia eri ihmisiä kukin lyhyen aikaa, ei lievennetä yksinäisyyttä. Muistisairaat tarvitsevat ennen kaikkea lähelleen tuttuja ihmisiä, jotka toimivat jatkuvasti peilinä sille, mitä on tapahtumassa. Yhteisöllisten ja tuettujen asumismuotojen kehittäminen voisi olla hyvä vaihtoehto, jolla ratkaistaisiin samalla asuntojen puutteellista varustusta ja esteellisyyttä. Lisäksi tarvitaan aina myös ympärivuorokautista hoitoa siinä vaiheessa, kun yksin asuminen käy liian eristäväksi ja turvattomaksi tai jollekin asianomaiselle liian raskaaksi. Turvattomuus Muistisairas voi helposti sekoittaa vuorokauden ajat, eksyä, harhailla liikenteen seassa tiedostamatta vaaroja, lähteä ulos kylmään liian vähissä vaatteissa tai aiheuttaa tulipalon tai vesivahingon. Nämä olivat haastatteluissa esille tulleita esimerkkejä tapahtumista. Kokemus on, että mitä vaan saattaa sattua eikä sellaiseen oikein pysty varautumaan. Läheisen huoli onkin jatkuvaa. Haastateltujen läheisten mielestä on kohtuutonta odottaa jonkin ilmiselvän riskin toteutumista ennen kuin muistisairas voi saada hoitopaikan turvatummasta ympäristöstä. Tarjolla on jo monenlaisia turvalaitteita muistisairaidenkin apuvälineiksi. Koska kehittely on vasta alkutaipaleellaan, puutteita on vielä paljon. Turvatekniikka on usein hankittava yksityisesti kalliilla hinnalla, koska muistisairaille ei tarjota erikoisapuvälineitä kunnan taholta. Laitteiden vertailuun ja hankintaan tarvitaan paljon perehtymistä eivätkä laitteet vielä toimi aivan luotettavasti. Kyse on sekä laitteiden kehittämisen keskeneräisyydestä, mutta myös niistä huolehtivien ihmisten huolellisuudesta. Vain riittävä muiden ihmisten läsnäolo voi varmistaa muistisairaiden turvallisuutta kohtuullisesti ja tekniikkaa tulisikin käyttää vain hoitajien valvontaa täydentämään. Tämä ei toteudu nykyisellä palvelujärjestelmällä, vaan usein läheiset ottavat vastuun turvallisuudesta siinä määrin kuin kykenevät. Omaishoidon tukeminen Nykyisin omaishoidon tuen saatavuus ja kriteerit vaihtelevat kunnittain selvästi. Moni epävirallinen omaishoitaja tekee työtään edes tietämättä tukimahdollisuuksista. Haastatellut arvostavat omaishoidon tuen muotoja ja toivovat tuen alkamista jonkinlaisena jo silloin, kun kyse on muistisairaan asioiden hoitamisesta. Nyt tukea voi saada vasta silloin, kun muistisairas ihminen itse tarvitsee päivittäistä avustamista ja hoitoa. Rahallisen tuen luokkia voisi olla enemmän sen mukaan, kuinka sitovaa ja raskasta työ on. Työikäiset ja eläkeikäiset ovat aivan erilaisessa tilanteessa omaishoidon käytännön onnistumisen kannalta. Työikäisillä on usein vaikeuksia yhdistää työelämä ja omaishoito sekä näiden avulla saatava taloudellinen toimeentulo, kun heillä voi olla omakin perhe ja muita säännöllisiä vastuita. Eläkeikäinen on usein melko iäkäs puoliso ja monesti jollain tapaa sairas itsekin. Eläkettä saadessa omaishoitoon ryhtyminen ei sinällään vaaranna taloutta, vaan ongelmat ovat usein omaishoitotyön sitovuudessa ja raskaudessa. Tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa myönteisellä tavalla kehittämällä omaishoitajan tukea ja palveluita enemmän ja kokonaisvaltaisemmin - myös omaisen kannalta - tarpeenmukaisiksi. Eläkeikäisen tukeminen olisi lähinnä palveluita jaksamisen varmistamiseksi ja tarvittaessa rahallista tukea. Työikäisen omaishoitajan tukeminen olisi yhdistelmä lakisääteisiä työelämäjoustoja, rahallista tukea ja muistisairaan avopalveluita. Mallia voisi ottaa lapsiperheiden tuista; kuten päivähoito, kerhot, äitiysloma, äitiysraha, kotihoidon tuki ja sairaspäivät. Selvää on, että omaishoidon tuki ja siihen liittyvät palvelut tulisi saada yhtenäiseksi kautta maan. Kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota omaishoitajien aseman vahvistamiseen, yhdenvertaisuuteen ja jaksamisen tukemiseen. Omaishoidon sopimuksen kriteerit tulisi yhtenäistää. Rahallinen tuki, säännölliset vapaapäivät ja kuntouttava lyhytaikaishoito sekä terveydenhuolto tulisi taata sopimusomaishoitajille. Palveluketjun tulisi toimia sujuvasti niin, että omaishoitaja voi suunnitella sen varaan talousasiat ja hoidolliset käytännöt. Sopimusomaishoitajien määrää tulisi pyrkiä kasvattamaan. Tuija Mannersola, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Elämää muistisairauden kanssa: Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenten kertomaa. www.theseus.fi Muut lähteet Erkinjuntti, Timo – Huovinen, Maarit 2008. Kun muisti pettää. Muistihäiriöt ja etenevät muistisairaudet. Helsinki: WSOY. Finne-Soveri, Harriet 2014. Vanhuspalvelulain hengessä tulevaisuuteen. Esitys. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heimonen, Sirkkaliisa – Voutilainen, Päivi (toim.) 1998. Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä. Helsinki: Kirjayhtymä. Hiilamo, Heikki 2015. Valomerkki.fi. Verkkodokumentti. http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-heikki-hiilamo-suomeen-tarvitaan. Härmä, Heidi – Granö, Sirpa (toim.) 2010. Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOYpro Oy. Jylhä, Marja 2014. Professori ei innostu laitoshoidon leikkauksista. Kuntalehti. Verkkodokumentti http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/paatoksenteko/professori-ei-innostu-laitoshoidon-leikkauksista/ Kauppinen, Kaisa 2014. Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoivan yhdistäminen. Esitys Kelan tutkimuksen omaishoitoseminaarissa 20.11. Verkkodokumentti http://www.slideshare.net/kelantutkimus/kela-141120omaishoitoseminaarikauppinen. Kauppinen, Timo M – Martelin, Tuija – Hannikainen-Ingman, Katri – Virtala, Esa 2014. Yksin asuvien hyvinvointi. Mitä tällä hetkellä tiedetään? Työpaperi 27/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kehusmaa, Sari 2014. Väitöskirja. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten ko-tona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terve-ysturvan tutkimuksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Kuntaliitto 2014. Omaishoidon tuki. Verkkodokumentti. http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sosiaalipalvelut/ikaantyneet/omaishoidontuki/Sivut/default.aspx. Saari, Juho 2010. Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro. Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistioita 2012:10. Kansallinen muistioh-jelma 2012-2020. Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1800855. Sosiaali - ja terveysministeriö. Raportteja 2014: 2. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2014. Työryhmän loppuraportti. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1877786 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Muistisairaat asiakkaat sosiaali- ja terveyspalve-luissa. Verkkodokumentti. http://www.sotkanet.fi. Valtari, Anu – Vartiainen, Tytti 2015. Kotona Kokonainen Elämä –hanke. Työntekijöi-den näkemyksiä kotihoidon palvelujen kehittämisestä. Verkkodokumentti. https://kotonakokonainenelama.wordpress.com/osakokonaisuudet/lansi-ja-keski-uusimaa/tilannekatsaus/. Viramo, Petteri – Sulkava, Raimo 2006. Muistihäiriöiden ja dementian epidemiologia. Teoksessa Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Duodecim.
Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikutuksista
Opiskelu ja kouluttautuminen ammattiin ovat kansalaisen perusoikeuksia. Vammaisten opiskelijoiden valmentavalla ja kuntouttavalla opetuksella ja ohjauksella, josta yleisemmin käytetään nimeä valmentava ja kuntouttava koulutus, on todettu olevan opiskelijan itsetuntoa vahvistava vaikutus. Opiskelu on koettu turvallisena keinona jäsentää elämää uudelleen ja erityisesti työssäoppimisjaksot ovat olleet hyvin merkityksellisiä. Elokuusta 2015 lähtien kaikki valmistavat sekä valmentavat ja kuntouttavat koulutukset on korvattu kahdella uudella koulutuksella. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) sekä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni on tarkasteltu valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuutta kyselytutkimuksen keinoin, joka toteutettiin Helsingin Diakoniaopistossa. Mitä on valmentava ja kuntouttava koulutus? Valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta on toteutettu vuodesta 2000 alkaen. Opetusministeriön silloin tuottaman toimenpideohjelman mukaan valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen tarve oli lisääntynyt erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, joilla on sosiaalisia sopeutumisvaikeuksia, päihde- ja/tai mielenterveysongelmia, peruskoulu on jäänyt kesken tai se on heikosti suoritettu. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia ammatilliseen koulutukseen, työhön sijoittumiseen sekä omaan elämänhallintaan erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Opiskelijan erityisen tuen tarve voi johtua opiskelijan sairaudesta, tunne-elämän häiriöstä, kehityksen viivästymisestä, vammaisuudesta tai jostain muusta syystä. Valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa ”valmentava” tarkoittaa opiskelijan valmentautumista ja opettelemista vastuuseen oman elämän ja tulevaisuuden suunnittelusta, sekä tavoitteellista valmentautumista opiskeluun. ”Kuntouttavalla” tarkoitetaan niitä koulutuksen sisältöjä, joiden avulla opiskelija kuntoutuu sosiaalisista, psyykkisistä ja fyysisistä rajoitteistaan, jotka haittaavat tai estävät opintojen etenemistä ja muuta elämää. Koulutuksen tavoitteena on myös että opiskelijalle rakentuu todenmukainen kuva omista vahvuuksista, mahdollisuuksista ja tuen tarpeesta, sekä koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä. Miten vaikuttavuutta lähdettiin tarkastelemaan? Helsingin Diakonissalaitoksen omistamassa ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa, Helsingin Diakoniaopistossa tutkinnon tuottavan ja siihen valmistavan koulutuksen lisäksi järjestetään erityisopetuksena ammatillista tutkintoon johtavaa koulutusta sekä monipuolisesti eri kohderyhmille valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta, jotka sittemmin on korvannut Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) sekä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Koulutuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja puolustaa jokaisen oikeutta oppimisedellytystensä mukaiseen opetukseen. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen tarjonta on suunnattu erityisesti niille vaikeassa asemassa oleville opiskelijoille, joille ei ole tarjolla vastaavia palveluita yhteiskunnan muissa koulutus- ja palvelujärjestelmissä. Opinnäytetyössäni pyrittiin selvittämään Helsingin Diakoniaopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuutta. Opinnäytetyön tutkimuskohteena oli Helsingin Diakoniaopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen opiskelijat, joiden opiskelu alkoi syksyllä 2012 ja lähtökohtaisesti päättyi keväällä 2013. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen lähtökohtiin yleisesti sekä tavoitteisiin perehdyttiin teoriassa koulutuksen opetussuunnitelmaan ja aikaisempiin tutkimuksiin perehtyen. Teorian pohjalta luotiin kyselylomake, joka piti sisällään opiskeluvalmiuksia, elämänhallintaa, itsetuntemusta ja työelämävalmiuksia koskevia kysymyksiä. Opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmiä ja kysely toteutettiin sähköisenä E-lomakkeena, sekä osalle opiskelijoista kysely toimitettiin paperisena kyselylomakkeena. Kyselyn otanta on 120 opiskelijaa ja se toteutettiin kahdessa eri osassa. Opintojen alussa aineisto koostuu 63 opiskelijan vastauksesta jolloin vastausprosentiksi muodostui 52,5 %, sekä opintojen lopussa jolloin vastauksia saatiin 54 ja vastausprosentiksi muodostui 45%. Kyselyn avulla pyrittiin selvittämään koulutuksen vaikuttavuutta, miten se on vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin, onko opiskelijoiden elämänhallintataidot ja itsetuntemus vahvistuneet koulutuksen aikana, sekä mitä tapahtuu koulutuksen päätyttyä. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuus Peruskoulun varassa, ammatillisesti kouluttamattomilla on suurempi vaara jäädä työttömäksi, runsas vapaa-aika voi koitua ongelmaksi ja ihminen ajautua yhteiskunnan marginaaliin. Koulutus rytmittää päivää, luo struktuuria ja tuo mahdollisuuden ihmisten väliseen vuorovaikutukseen oman lähiympäristön ulkopuolella. Opiskelijoiden itsenäistymisen ja omatoimisuuden myötä yhteiskunnallisten tukimuotojen tarve vähenee, mikä tuo säästöä yhteiskunnalle. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen taustalla on ajatus elinikäisestä oppimisesta ja opetuksen lähtökohtana on opiskelijan omat tarpeet. Opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen, vahvuudet ja tuen tarpeet ja tavoitteet on otettava huomioon opintojen suunnittelussa. Opinnäytetyön tuloksien perusteella oppimisvalmiudet, elämänhallintataidot, itsetuntemus ja työelämäntaidot ovat pääsääntöisesti kehittyneet koulutuksen aikana. Opiskelun aikana opiskelijat saivat koulutustuntemusta sekä ammatinvalintaan liittyvää valmentautumista. Työharjoittelut koettiin merkityksellisiksi, niiden myötä suunnitelmat selkiytyivät ja opiskelijan voimavarat ja mahdollisuudet konkreettisesti realisoituivat. Valtaosalla vastaajista oli jatkosuunnitelmat vielä opintojen loppuvaiheessa avoimena. Opinnäytetyön tuloksien mukaan voidaan todeta, että opintojen aikana on tapahtunut kokonaisvaltaista myönteistä muutosta, ja että koulutukselle asetetut tavoitteet olivat toteutuneet. Opiskelijoiden motivaatio hakeutua koulutukseen vaihteli paljon, tällöin opiskelulle asetettavat tavoitteet on oltava hyvin yksilöllisiä. Valtaosa opiskelijoista odotti opiskeluilta tukea erityisesti ammatinvalintaan ja jatko-opintoihin. Myös oppimisvaikeuksiin, terveydentilaan sekä raha-asioiden hoitamiseen liittyvä tuen tarve ja odotukset nousivat vastauksissa esiin. Opiskelija saa valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen aikana miettimisaikaa, mahdollisuuden kerätä työkokemusta, mutta myös hyvin usein kokonaisvaltaista yhteiskuntakasvatusta. Koulutus auttaa löytämään unohtuneita omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tiedollisen annin sijaan valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen suorittaneet opiskelijat ovat korostaneet opintojen vaikutusta yleiseen kuntoutumiseen sekä oman toimintakyvyn kehittymiseen. Myös koulutuksen aikana rakentuneet sosiaaliset suhteet ovat vaikuttaneet merkittävästi opiskelijoiden elämänlaatuun. Koulutuksen loppuvaiheessa nousee huoli jatkosuunnitelmista, niiden toteutumisesta sekä mahdollisuudesta saada tukea jatkossakin opintoihin. Opinnäytetyön kyselyn toisen vaiheen toteutuessa opiskelijat eivät tienneet yhteishaun tuloksista, joten heidän jatkosuunnitelmatkin olivat vielä avoimena. Ainoastaan ne opiskelijat, jotka vielä jatkoivat valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa tiesivät jatkostaan. Valmentavalla ja kuntouttavalla koulutuksella on todettu olevan vaikutusta jatko-opintoihin sitoutumisessa sekä tutkintotavoitteisen koulutuksen keskeyttämisriskin pienenemisessä. Opiskelijan oma sitoutuminen ja motivaatio ovat ensisijaisen tärkeää opintojen etenemisen ja onnistumisen kannalta, sekä oman tilanteen hyväksyminen, ja se että opiskelija on valmis ottamaan tarvitsemaansa tukea vastaan. Valmentava ja kuntouttava koulutus uudistui 2015 Syksyllä 2015 tutkintoa edeltävissä koulutuksissa on tapahtunut suuria muutoksia. Uudet valmentavia koulutuksia koskevat säädösmuutokset ammatillista peruskoulutusta koskevaan lakiin on hyväksytty ja vahvistettu maaliskuussa 2015, ja viime elokuussa on otettu käyttöön kaksi uutta koulutusta, Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (WALMA) ja Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Nämä uudet koulutukset ovat korvanneet kaikki aiemmat valmistavat ja valmentavat koulutukset: Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen, Kotitalousopetuksen (talouskoulun) ja Vammaisten opiskelijoiden valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen. Uusien koulutuksien tavoitteena on mm. tutkintotavoitteisen ja valmentavan koulutuksen yhteistyön tiivistäminen, joustavien ja yksilöllisten jatkopolkujen rakentaminen, keskeytyksien vähentäminen, jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen nopeuttaminen sekä päällekkäisten koulutusten vähentäminen ja koulutusaikojen lyhentäminen. Koulutus parantaa heikommassa asemassa olevien asemaa Koulutuksella voidaan tukea heikommassa asemassa olevien väestöryhmien aseman parantamista sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Valmentava ja kuntouttava koulutus tarjoaa turvallisen ja tuetun mahdollisuuden opiskeluun, omien voimavarojen testaamiseen ja uuden suunnan löytymiseen elämässä. Aikaisemmat pienet, kohdennetut koulutusryhmät toimivat hyvin yhteisöllisinä ja tarjosivat opetuksen, ohjauksen ja valmennuksen lisäksi mahdollisuuden vertaistukeen. Uusien koulutusten myötä pieneen marginaaliseen ryhmän kuuluminen ja tämän myötä mahdollinen koulutuksen leimaavuus toivottavasti poistuvat. Kohderyhmien yhdistämisestä huolimatta, erilaisille opiskelijoille tulee valmentavissa koulutuksissa rakentaa joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja kohti ammatillista koulutusta sekä työelämää. Täysin uutena sisältönä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa opiskelijalla on mahdollisuus valmentautua oppisopimuskoulutukseen. Opintojen entistäkin tehokkaampi yksilöllistäminen ja joustava siirtyminen oppisopimuskoulutukseen luo paljon uusia mahdollisuuksia, ja välivaiheen koulutukset toivottavasti toimivat vain todellisena välivaiheena, kannustimena johonkin uuteen, joko itsenäisempään elämään, opintoihin tai työelämään. Marjo Halmes, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoitus perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhön. Lähteet: Hirvonen, Salla – Pelkonen, Elina – Uitto, Riitta 2005. Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Selvitys 2004. Helsinki: Opetushallitus. Koukari, Marja 2010. Tavoitteena kuntoutuminen – Kuntoutujien käsityksiä kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Mannila, Simo – Forsander, Annika – Hummasti, Antti – Vehviläinen, Jukka 2002. Työelämäkynnykset ja haasteelliset ryhmät työllisyyspolitiikan näkökulmasta. ESR- Hyvät käytännöt – sarja. Helsinki: Euroopan sosiaalirahasto oy Edita Ab. Opetushallitus 2010. Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus ammatillisessa peruskoulutuksessa 2010. Pasanen, Heikki 2007. Ohjaava koulutus merkitysten kenttänä – Identiteetin mutos ja moniuloitteisuus ammatillisessa rehabilitaatiossa. Verkkodokumentti. Silvennoinen, Heikki 2002. Koulutus marginalisaation hallintana. Helsinki: Gaudeamus. Tuovinen Kirsi 2007. Opiskelu ja motivaatio mielenterveyskuntoutujien valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa. ”Pääsis niinkun takasin elämään kiinni...” . Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiikan laitos. Jyväskylä Veijalainen, Satu (toim.) – Vuorela, Mika 2004. Opintie työelämään – Näkökulmia mielenterveyskuntoutujien ammatilliseen kuntoutukseen. Mielenterveyden keskusliitto ry. Vantaa: Printway Oy.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto