Vuosi: 2016
Ikäihmisten motivaatio toimia vapaaehtoisena ja olla ideoimassa erilaista toimintaa palvelutalossa
Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät rikastuttavat ikäihmisten arkea ja mahdollistavat asioita, joihin yksin henkilökunnalla ei ole aikaa. Vapaaehtoisilla on halua auttaa ikäihmisiä, antaa ja saada hyvää mieltä. Ideapajojen tarkoituksena oli innostaa ja osallistaa osallistujia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Ideapajojen avulla muun muassa kartoitettiin eläkeikäisten vapaaehtoisten kokemaa vapaaehtoistyön antia ja motivaatioita vapaaehtoistyön tekemiseen. Ideapajoissa osallistujat ideoivat palvelutalon vapaaehtoistoimintaan kehittämisehdotuksia sekä vapaaehtoisten ohjaamia ryhmätoimintoja eli virikeryhmiä ikäihmisille. Virikeryhmät aloittivat kesällä toimintansa ja uusia on luvassa. Ideapajoja eläkeikäisille vapaaehtoisille, miksi? Suomessa sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat jääneet tai ovat jäämässä eläkkeelle. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien elämänsisällön mietintä on hyvin ajankohtaista. (Haarni 2010: 14.) Ihmisillä on tarve kokea mukanaoloa ja vaikuttamista. Vapaaehtois-toiminta on yksi osallistumisen ja osallisuuden mahdollistaja. (Harju 2005: 67–72.) Va-paaehtoistyöstä vanhustenpalveluissa hyötyy auttaja, apua saava ikäihminen, ikäihmisen omainen, toimintaa ylläpitävä organisaatio, kunta ja yhteiskunta (Utriainen 2012: 26–29). Vapaaehtoistoimintaa voi kehittää vapaaehtoisia osallistavien ideapajojen avul-la. Eläkeikäiset ovat viihtyneet vapaaehtoistyössä muun muassa ikäihmisten parissa esi-merkiksi palvelutaloissa ja laitoksissa, ollen mukana kehittämässä aktiviteetteja, joilla parantaa ikäihmisten elämää ja talon tarjontaa (Kurki 2007: 134). Palvelutalon vapaaeh-toistoiminnan kehittämisen näkökulmana olivat vapaaehtoistyötä tekevien omat näke-mykset tehdä vapaaehtoistoiminnasta enemmän myös ”heidän näköistään”, saada esil-le merkityksiä, taitoja ja ideoita, joiden avulla tehdä vapaaehtoistoiminnasta vielä pa-rempaa kaikille. Kiistämätöntä on kuitenkin se, että maailma on muuttunut (säästöt, ih-misten ikääntyminen ym.) ja vapaaehtoisten apua tarvitaan enenevissä määrin, erityi-sesti ikäihmisten parissa. On siis tärkeää, että vapaaehtoistyöntekijät kokevat vapaaeh-toistyön mielekkäänä, sitoutuvat siihen ja suunnittelevat sitä itse. Yhdessä ideointi ja vertaistuki lisäävät vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutumista (Halonen – Karvinen – Tenni-lä 2010: 16). Mitä tehtiin? Ideapajat toteutettiin palvelutalon eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille, osana opinnäy-tetyöhön liittyvää toimintatutkimusta. Sosiokulttuurisen innostamisen ja mielekkäin ryh-mätyömenetelmien avulla osallistujia innostettiin kehittämään palvelutalon vapaaehtois-toimintaa. Sosiokulttuurisen innostamisen avulla voidaan motivoida ihmisiä osallistu-maan sekä pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, mahdollistetaan muutosta, edistetään kommunikaatiota ja vuorovaikutusta (Kurki 2006: 19). Ensimmäisessä ideapajassa eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokema vapaaeh-toistyön anti, motivaatio tehdä vapaaehtoistyötä, taidot sekä taitojen tarve tulivat esille. Toisessa ideapajassa ryhmätyömenetelmät loivat luovaa pohjaa ideoida, joita keskuste-lut syvensivät. Esille nousi runsaasti ideoita vapaaehtoistoimintaan sekä huoli avun-saannista. Huoli ikäihmisten avunsaannista motivoi osaltaan ideoimaan vapaaehtoistoi-mintaa. Kolmannessa ideapajassa ideoita tarkennettiin ja intressi kohdistui ryhmätoimin-nallisiin ideoihin. Vuorovaikutuksen merkityksellisyys nousi esille, ikäihmisillä nähtiin olevan avun ja tekemisen tarve. Taitojensa täydentämiseen osallistujat halusivat vastata oppimalla lisää kohtaamisen taitoja luentona sekä toivoivat saavansa tukea vapaaeh-toistoiminnan ohjaajilta ryhmätyönohjauksen muodossa. Kolmannessa ideapajassa ideat alkoivat täsmentyä ja yksityiskohtia syntyä. Osallistujat toivat esille ikäihmisten palaut-teen saamisen merkitystä omalle vapaaehtoistyölle ja motivaatiolleen. Neljännessä ideapajassa ja koontikerralla ryhmätoiminta ideat sovittiin konkreettisesti. Virikeryhmien ajankohdat, nimet, sisällöt ja mainokset saivat suunnitelmansa. Mitä tuloksia saatiin? Vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellisyyttä, elämyksiä, osallisuutta sekä antamisen ja saamisen iloa (Nylund – Yeung 2005: 13). Vapaaehtoistyön antina kaikki ideapaja-osallistujat kokivat hyvän mielen ja velvollisuuden täyttämisen, myös iloa, tyydytystä ja hyödyllisyyden tunnetta mainittiin antina. Vapaaehtoistyön tekeminen antoi tekemistä arkeen ja uuden oppimisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus koettiin palkitsevana, erityi-sesti ryhmään kuuluminen ja toisiin tutustuminen koettiin antina tärkeinä. Osallistujat huomasivat auttamisen hyötyjä ilmenevän avunsaajan ilona ja kiitollisuutena, ne koettiin myös antina. Motivaatio on oleellista vapaaehtoistyössä koska henkilökohtainen motivaatio mahdollis-taa vapaaehtoistyöhön osallistumisen ja jatkuvuuden (Yeung 2005: 83–88.) Vapaaeh-toistyön sisältö on tärkeä siihen mukaan lähtemisen motivoiva tekijä (Forss ym. 1995: 22). Osallistujat kokivat vapaaehtoistyöhön motivoivina muun muassa itselle ilon saami-sen antamalla toisille apua ja hyvää mieltä sekä itsensä kokemisen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Positiivinen palaute avunsaajan kiitoksen ja hyvän mielen muodossa, se-kä avuntarpeeseen vastaaminen olivat osallistujien mukaan motivoivia. Koettiin, että ikäihmiset ovat selkeästi avun tarpeessa, koska yhteiskunnan avun koettiin olevan riit-tämätöntä. Osallistujat kokivat vastavuoroisuutta ja samaistumista vapaaehtoistyössään ikäihmisten parissa, ne koettiin motivoivina tekijöinä. Niihin vaikutti oma ikääntyminen ja tulevaisuuden pohdinta sekä kokemus että ikäihmisiltä voi oppia. Vapaaehtoistyön aloit-tamiseen ikäihmisten parissa motivoi sen monipuolinen ja lähellä oleva tarjonta. Ideoita vapaaehtoistoimintaan, työnohjauksen ja luennon lisäksi, olivat muun muassa muisteluryhmä, englanninkielen opiskelu, suomenkielen uusia sanoja pohtiva ryhmä, yhteisöllinen kasvihuoneprojekti, kulttuuriryhmä (monikulttuurisuus) sekä vapaaehtois-ten keskinäiset kulttuuri- ja virkistysretket. Pääideana ideapajoista syntyi ”vapaaehtois-ten vahvuudet”-ryhmät ikäihmisille, joissa 1-2 kertaa kuukaudessa vapaehtoiset pari-vuoro vastuilla järjestävät virikeryhmiä. Aihealueet ovat vaihtuvia ja jotkin aiheet voivat jatkua sarjana, mikäli kiinnostusta löytyy sekä vetäjiltä että osallistujilta. ”Vapaaehtoisten vahvuudet”-ryhmät aloittivat kesäkuussa. Kesäkuussa oli kaksi eri kertaa, joissa eri ai-heet ja eri vapaaehtoisparit vetäjinä. Molemmat kerrat olivat tunnin mittaisia keskustele-via ryhmäkertoja. Osallistujamäärien perusteella aihealueet kiinnostivat ja vapaaehtoisil-la itsellään oli myös positiivinen kokemus ryhmien ohjaamisesta. Toinen ryhmistä jat-kuikin lokakuussa (kesällä oli sovitusti taukoa) ja vapaaehtoistyöntekijät sopivat osallis-tujien kanssa seuraavan kerran aihesisältöä sekä ajankohdan. Osallistujien palaute oli siis positiivista ja ryhmän jatkoon kannustavaa. Englanninkielistä keskusteluryhmää vapaaehtoisten ohjaamana on suunniteltu joulu-kuussa 2016 alkavaksi. Lisäksi syntyi muitakin hyviä ideoita, joita voi jatkossa tarkem-min suunnitella käytäntöön. Yhteisöllinen kasvihuoneprojekti todella kiinnostaisi ideapa-jaosallistujia, he esittivät kasvihuoneen hankintaa palvelutalon piha-alueelle. Sen hoidos-ta vastaisivat vapaaehtoiset ja palvelutalon asukkaat yhdessä ja ajatuksessa korostui kasvihuoneen esteettömyys, jotta myös pyörätuolilla liikkuvat palvelutalon ikäihmiset pääsisivät sinne sisään. Kasvihuone -idea vaatii budjetointia ym. keskustelua palveluta-lossa. Osallistujien ideoima monikulttuurisuus tietoutta ja suvaitsevuutta lisäävä kulttuuri-ryhmä toteutetaan, jos siihen saadaan innokkaita kulttuurin esittelijöitä vapaaehtoisista, henkilökunnasta tai palvelutalon ikäihmisistä. Suunnittelua siis jatketaan useampien ide-oiden osalta. Osallistujien suunnittelemissa ja palvelutalon ikäihmisille suunnatuissa ryhmissä ja toiminnoissa korostui yhteisöllisyyden ajatus. Osallistujien mielestä ne olisi-vat avoimia myös vapaaehtoisille sekä lähialueen ikäihmisille halutessaan osallistua. Mikä muuttui? Palvelutaloon saatiin uusia virikeryhmiä ikäihmisille sekä uusia ideoita vapaaehtoistoi-minnan parantamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Eläkeikäiset vapaaehtoiset sai-vat ideapajojen, vertaistuen ja ideoinnin kautta muun muassa osallistumisen syventy-mistä, ääntään kuuluviin ja omaa osaamistaan sekä kiinnostuksen kohteitaan mukaan vapaaehtoistoimintaan. Toteutettiin vapaaehtoisia osallistavampaa vapaaehtoistoimin-nan yhteiskehittämistä, jota voi jatkossakin toteuttaa, positiivisten palautteiden sekä hy-vien ideoiden ja toimivien virikeryhmien innoittamina. Osallistujien palautteista kävi ilmi että yhteisideointi ideapajoissa koettiin menetelmänä toimivana, innostavana ja hyvänä tapana ideoida vapaaehtoistoimintaa. Yleensä ryh-mäkeskustelu ja toisten läsnäolo aktivoi runsaaseen ajatustenvaihtoon (Laine ym. 2009: 58). Osallistujat kokivat ideapajoissa mukana olon helppona ja positiivisena sekä ryh-mään kuulumisen mukavana. Vuorovaikutus koettiin antoisana, yhteistyö hyvänä sekä keskustelut ja toisten seura mielenkiintoisina. Vapaaehtoiset kokivat, että kaikkien mieli-piteet saatiin esille ideapajoissa. Vapaaehtoiset oppivat tuntemaan toisiaan paremmin sekä saivat myös omaan elämäänsä ajatuksia. Palautteiden perusteella osallistujia in-nostivat ideat, erityisesti kieliopinnot, muistelu ja kasvihuoneprojekti. Vertaistuki mainit-tiin palautteissa myös innostavana tekijänä ja omaan elämään ideapajojen antina olikin ajatustenvaihto. Sen hyvät puolet olivat muun muassa muilta oppimisesta ja ideoiden jakamisesta saatu hyvä mieli. Ryhmässä kokemuksia pystyy jakamaan vertaisten kanssa, toisilta saatu ymmärrys, tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä (Heiska – Hoikkala – Martin – Syvälahti 2012: 13). Yhteisideointia toivottiin jatkossakin. Voisi tulkita että osallistujien keskinäinen yhteistyö, ajatukset ja tuki auttoivat heitä hah-mottamaan omaa vapaaehtoistyötään sekä innostumaan ajatustenvaihdosta. Kaikki osallistujat kokivat, että suunnitelmat ovat mahdollisia toteuttaa, tosin kasvihuone idea on budjetti riippuvainen. Osallistujat sitoutuivat ryhmään, ideointiin ja ideoiden suunnitte-luun. He aloittivat ideoiden toteutuksen suunnittelun ja vastuunjaon sekä muiden innos-tamisen mukaan. Osallistujilla oli monipuolisia taitoja, intoa ja mielenkiintoisia ideoita. Ideoista he muokkasivat käytännönläheistä ryhmätoimintaa ikäihmisille ja aloittivat nii-den ohjaamisen. Lisää vapaaehtoisten ohjaamia ryhmiä tulee ja ne välillä muuttavat muotoaan ja ohjaajat vaihtuvat. Yhdessä suunnittelu ja vapaaehtoistoiminnan kehittämi-nen siis jatkuu, vaikka toimintatutkimus loppuukin. Tuloksena on siis saatu toimiva osal-listavan kehittämisen yhteinen toimintatapa eli niin sanottu yhteisideoinnin paja -malli. Ideapajoista nousi esille yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen arvostus. Ideapajat auttoivat osallistujia hahmottamaan paremmin vapaaehtoistyön antia, motivaatiota sii-hen sekä monipuolisia taitoja joita vapaaehtoisilla on. He ehkäpä uskaltavat käyttää jat-kossa taitojaan vapaaehtoistoiminnassa entistä laajemmin, ainakin siihen suuntaan viit-taavat ideat ja niiden toteutukset. Vapaaehtoistyössä toimimisen sitominen lähemmin omiin voimavaroihin ja taitoihin, voi olla omiaan voimauttamaan vapaaehtoistyöntekijöi-tä. Osallistujilla on tarve ja halua auttaa muita, mutta tekemisen ja avun tulee olla myös itselle mielekästä että se motivoi. Siitä syystä muun muassa palautteen saaminen koet-tiinkin tärkeänä ja motivoivana. Palvelutalossa kaikki hyötyvät yhteisöllisyyden lisään-tymisestä niin ikäihmiset, henkilökunta kuin vapaaehtoisetkin. Yhteisideoiden voi jatkossa kehittää vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja muun muassa ideoituja ryhmätoimintoja yhdessä vapaaehtoisten, palvelutalon ikäihmisten ja henkilö-kunnan kanssa. Palvelutalon ikäihmisten mukaan ottaminen ideointiin ja kehittämiseen toisi heidänkin ääntään ja toiveitaan paremmin esille. Ikäihmisten toiveet ja palaute ovat vapaaehtoisillekin tärkeitä oman tekemisen kohdentamisen ja mielekkyyden kannalta. Kristiina Stenman, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille. Vapaaehtoisten motivaatio ja ideat sekä vapaaehtoistyön anti” 2016, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Forss, Simo – Karjalainen, Pirkko – Tuominen, Kristiina 1995. Mistä apua vanhana? Tutkimus vanhusten avuntarpeesta ja eläkeläisten vapaaehtoistyöstä. Helsinki: Eläke-turvakeskus tutkimuksia 1995:3. Haarni, Ilka 2010. Kolmas elämä: Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Helsinki: Gau-deamus Helsinki University Press. Halonen, Maria – Karvinen, Lari – Tennilä, Meri (toim.) 2010. 10 Askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Vihreä Sivistysliitto ry. Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 58–80. Heiska, Hanna – Hoikkala, Marianne – Martin, Minna – Syvälahti, Anne 2012. Satoa ryhmästä – opas hyvinvointiryhmän ohjaajalle. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoi-tosäätiö. Kurki, Leena 2006. Sosiokulttuurinen innostaminen: muutoksen pedagogiikka. Tampe-re: Vastapaino. Kurki, Leena 2007. Innostava vanhuus: Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Helsinki: FINN LECTURA. Laine, Anne – Ruishalme, Outi – Salervo, Pirjo – Sivén, Tuula – Välimäki, Päivi 2009. Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Utriainen, Jarkko 2012. vapaaehtoistoiminnan vaikutusten tunnistaminen ja osoittami-nen vanhustyössä. Kehittyvät vanhuspalvelut julkaisuja 3/2012. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. 5–40. Yeung, Anne birgitta 2005. Tutkimustyökaluja vapaaehtoismotivaation mysteeriin. Te-oksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 83–103.
Lapsilähtöistä aikuisjohtoista arkea lastenkodissa -etnograafinen opinnäytetyötutkimus Metropoliassa
Hyvää arkea pidetään yleisesti tärkeimpänä edellytyksenä lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa. Turvallinen ja hyväksyvä perushoito, joka suojaa liiallisilta ärsykkeiltä, muodostaa lapselle riittävän hyvän ympäristön. Kasvattamisen puolestaan tulee auttaa lasta omaksumaan realistinen kuva itsestä ja ympäristöstä sekä auttaa lasta olemaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lasten suojelun katsotaan olevan arkista tekemistä ja arjen asioiden hoitamista. Lastensuojelun keskeinen periaate on edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lapsen asuessa huostaan otettuna lastenkodissa on kyse aina poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa hyvä arki lapsen omassa kodissa ei ole syystä tai toisesta toteutunut. Lastenkoti on elin- ja kasvuympäristönä erityinen, poiketen vanhempien ja sisarusten kanssa jaetusta kodista. Lastenkodissa elinympäristö jaetaan toisten lasten ja työntekijöiden kanssa. Lastenkodin yhteisöllisyys tulee esille lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta, vastuuta ja vallankäyttöä tarkasteltaessa. Lastenkodin hoitajat hyvän arjen luojina Sinkkonen (2010) on kirjoittanut, ettei suotuisia hoidollisia vaikutuksia, joita lastenkodin arkielämä mahdollistaa tiedosteta riittävästi. Lastenkodeissa aikuiset luovat struktuurit, joiden puute on aikaisemmin aiheuttanut kroonista epävarmuutta ja stressiä lapsen elämään. Sijaishuollossa olevalla lapsella voi olla kokemus monista katkenneista kiintymyssuhteista, hoidon vakavista ja pitkäkestoisista laiminlyönneistä tai kaltoin kohtelusta. Lapsen ja nuoren mahdollisuus solmia turvallisia kiintymyssuhteita muodostaakin lastensuojeluyksikön hoidon potentiaalin. Tämä artikkeli perustuu vuonna 2016 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni ”Lapsen hyvä arki lastenkodissa - etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa”. Opinnäytetyö kuvaa ja jäsentää aikuisten työtapoja, sen keskeisenä kysymyksenä on se, millainen aikuisen toiminta luo ja ylläpitää lastenkodin hyvää arkea. Opinnäytetyö on toteutettu etnografisen tutkimuksen menetelmin ja sen aineisto on peräisin keväällä 2016 tehdystä tutkijalähtöisestä havainnoinnista helsinkiläisen lastenkodin osastolla. Turvallisuutta, yksilöllisyyttä ja toivoa -keskeiset hyvän arjen elementit Turvallisuus on opinnäytetyön tulosten mukaan yksi keskeinen tekijä lapsen hyvässä arjessa osastolla. Aikuisten toimintatavat pyrkivät varmistamaan arjen ja rutiinien ennustettavuuden, perus huolenpidon toteutumisen sekä fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden. Näiden toteutuminen edellyttää luottamusta sekä yhteisöllisyyttä aikuisten ja lasten välillä. Työryhmän keskinäisen kanssakäymisen osalta korostui arjen ennakointi sekä työtapojen yhtenäisyys turvallisuutta ylläpitävinä ja lisäävinä tapoina. Turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää työntekijöiltä hyvää lapsiryhmän tuntemista sekä tilanteen arvioimista. ”Mä voin ottaa Ainon vaikka tähän mun viereen (siirtää samalla Ainon mukin oman paikkansa viereen). Tänään on varmaan parempi, ettei Aatu ja Iita istu vierekkäin (vaihtaa kahden mukin paikkaa ristikkäin pöydässä).” Toinen merkittävä tekijä lapsen hyvän arjen rakentajana on lapsen yksilöllinen kohtaaminen. Lastenkodin osastolla on yhteisiä sääntöjä ja tapoja, jotka muodostavat arjen rutiinit. Yhdessä asumisesta huolimatta lasten yksilöllisyys korostui aikuisten toiminnassa. Lapsista jokaisella oli oma päivärytmi ja kunkin lapsen kohdalla kiinnitettiin huomiota eri asioihin lapsen kokonaisvaltaisesta tilanteesta riippuen. Työryhmän suunnitelmallisen työskentelyn ja yksilöllisen kohtaamisen myötä jokaiselle lapselle muodostuu sopiva arjen ohjelma, ikätasoinen hoito- ja kasvatus, sekä tulevaisuuden huomioiminen. Aikuinen pelailee Minnan kanssa. Huikkaa käytävälle toiselle Villelle, että on iltapesun aika, jatkaen samalla kortin pelaamista. Ville ei halua mennä suihkuun, kävelee ympäri osastoa selittäen erilaisia syitä sille, että jättää iltasuihkun välistä. Aikuinen jatkaa peliä, mutta alkaa keskustelemaan käytävällä olevan Villen kanssa. Muistuttaa kuinka päivän hiet tulee käydä pesemässä pois, tuo esille suihkun kestävän vain hetken ja vetoaa puheessaan siihen kuinka Villen päivä on ollut hyvä tänään. Ville istuu eteisaulaan, toistaa vielä ettei ole menossa, sanoo väsyttävän. Aikuinen pelaa pelin loppuun Minnan kanssa ja siirtyy eteisaulaan. Vaatii tiukemmin Villeä suihkuun, perustelee vielä tämän hikoilleen päivällä harrastuksessa. Ville ei ole kuulevinaankaan. Aikuinen ottaa esille säännöt, Villen on käytävä illalla suihkussa. Istuutuu Villen viereen toiselle tuolille ja muistuttaa, ettei suihku kauan kestä ja enemmän aikaa menee asiasta keskusteluun. Ville katsoo aikuista ja sanoo ”okei mä meen, mut sit vaan ihan sekunniks”. Tähän aikuinen vastaa ”tosi hyvä, tuutko repparissa hakeen pyyhkeen”. Ville ojentaa mitään sanomatta kädet ylös noussutta aikuista kohti ja kiipeää reppuselkään. Kolmas lapsen hyvän arjen rakentaja on toivon ylläpitäminen niin lasten tulevaisuuden kuin aikuisten työn osalta. Työntekijät keskustelivat paljon lapsista lasten kuullen, ihaillen heidän taitojaan tai ominaisuuksiaan sekä muistelivat kuinka lapsi on edennyt aikaisemmin haasteita tuoneissa asioissa. Toivon ylläpitäminen vahvisti lapsen itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen sekä antoi kokemuksen hyväksynnästä ja omasta kykeneväisyydestä. Työryhmälle toivon ylläpitäminen toi uskoa omaan työhön ja sen vaikuttavuuteen. ”Meinasin ihan soittaa ja ihmetellä missä Antti on, mut tänäänhän oli se harrastus. Hoitaa niin hienosti itse vanhempiensa kanssa, ettei meinaa edes muistaa. Olisi kyllä hienoa joskus päästä mukaan, täytyy kattoa, jos joskus onnistuisi” Aikuinen toteaa toiselle aikuiselle kirjoittaessaan raportteja aikaisemmin tapahtuneista asioista. Lapsen hyvä arki lastenkodissa muodostuu kokonaisuudesta Hyvä arki lastenkodissa edellyttävän arkea, jossa lapsi kokee fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, saa ikätasoista hoitoa ja kasvatusta sekä kokee hyväksytyksi tulemista ja toivoa hyvästä tulevaisuudesta. Hoitajilta se edellyttää yhtenäisiä työtapoja, uskoa omaan työhön, suunnitelmallista työskentelyä ja arjen ennakointia sekä vahvaa luottamusta työkaveriin. Lastenkodin työryhmän toiminnan kehittämisellä, pysyvyyden ja jaksamisen tukemisella on yhteys lapsen kokemukseen hyvästä arjesta. Lapsen hyvä arki lastenkodissa edellyttää hyvinvoivaa työryhmää, työnantajan tukiessa toimillaan työryhmien hyvinvointia tukee se myös lapsen hyvän arjen vahvistumista. Työ lastenkodissa on haastavaa ja raskastakin, mutta ennen kaikkea täynnä lasten ja aikuisten yhteisiä pieniä hyviä hetkiä, jossa toimiva arjen kokonaisuus muodostaa lapsen hyvän arjen lastenkodissa. Tanja Pelttari, sosionomi (ylempi AMK) Esimerkeissä käytetyt lasten nimet ovat keksittyjä. Lähteet Pelttari, Tanja 2016. Lapsen hyvän arjen tekijöitä lastenkodissa – etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK –tutkinto. Metropolia AMK. Sinkkonen, Jari 2010. Mikä lastenkodin arjessa hoitaa? Teoksessa Kiiskinen, P.– Eskelinen, T. (toim.) Iskä, äiskä, omahoitsu ja mä siltaa rakentamassa. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja nro 18. Forssan kirjapaino. 7-11.
Lastensuojelun koulutushaasteeseen on vastattu
Lastensuojelun osaamisesta virisi jälleen keskustelua, kun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 valtiovalta esitti anteeksipyynnön lastenkodeissa, koulukodeissa ja sijaisperheissä kaltoinkohdelluiksi v.1937-1983 aikana joutuneille lapsille ja nuorille. Lastensuojelussa työskentelevillä on lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin soveltuvaa erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Lastensuojelussa työskentelee myös kasvatusalan, nuorisotyön ja yhteisöllisen työn osaajia. Tutkintokoulutus toteutuu joko ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Lastensuojelutyö on vaativaa ja edellyttää suoritetun korkeakoulututkinnon tuottaman osaamisen lisäksi erityisosaamista ja asiakastyön työkokemusta. Erityisosaaminen hankitaan nykyisin maksullisena täydennys- tai erikoistumiskoulutuksena. Tällaisen koulutuksen maksaa useimmiten kokonaan työntekijä itse, myös työnantaja voi osallistua kustannuksiin. Nykyinen lainsäädäntö ei (vieläkään) edellytä erikoistumista lastensuojelutyöhön, jolloin erikoistumiskoulutuksen järjestämisestä ja kustannusten kattamisesta olisi säädökset. Lastensuojelu on tehtävä, jossa tulisi edellyttää erityisosaamista. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto on vastannut lastensuojelun ammattitaitovaateisiin aloittamalla lastensuojelutyön erikoistumiskoulutuksen ensi vuonna ammattikorkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Samoin lastensuojelun erikoisosaamiseen haasteeseen on vastannut ylipistosektori, jossa on myös käynnistynyt tänä syksynä erikoistumiskoulutukset. Valitettavasti nämä tarjottavat erikoistumiskoulutukset ovat maksullisia koulutuksia. Koulutusten maksullisuus perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uutta erikoistumiskoulutusta koskeviin säädösmuutoksiin. Molempien korkeakoulusektoreiden tuottamaa osaamista tarvitaan kentällä jatkossakin. Ammattikorkeakoulujen ylemmistä tutkinnoista valmistuneet ovat kolme ja puolivuotisen ammatillisen korkeakoulututkinnon jälkeen tehneet alalla työtä vähintään 3 vuotta ennen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista. Useimmilla on tätäkin pidempi asiakastyön kokemus. Ammattikorkeakouluissa edellytetään myös ylemmässä korkeakoulututkinnossa kouluttavilta opettajilta tutkijakoulutuksen lisäksi vähintään kolmen vuoden työkokemusta alaltaan. Kiistely siitä kummasta tutkinnosta, yliopiston vai ammattikorkeakoulun ylemmästä tutkinnosta, tulee pätevämpiä alan työntekijöitä, tuntuu lastensuojelulasten näkökulmasta toisarvoiselta, koska keskeistä on lain mukaan turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Katse kannattaisi siirtää tutkimusmielessä esimerkiksi pohjoismaisiin kumppaneihimme, joilta voisi oppia jotakin. Tutkimusrahoitusta pohjoismaiseen lastensuojelutyön vertailuun kaivattaisiin. Osaamisen kartoittaminen ainoastaan suomalaisessa kontekstissa ei ole riittävää. Pirjo Näkki, sosiaalialan yliopettaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston työvaliokunnan jäsen
Kun korkeakoulu pesiytyy työelämään – opinnollistamisesta hyötyvät kaikki. Kokemuksia Metropoliasta.
Tulevaisuuden luokkahuone korkeakoulusektorilla on kaikkialla. Joustavien oppimisympäristöjen toivotaan edistävän työelämän vaatimusten mukaista laadukasta oppimista, lisäävän motivaatiota, sujuvoittavan opintojen ja “elämän” välistä kuilua, nopeuttavan opintoja, synnyttävän yhdyspintoja uusille innovaatioille, hyödyttävän monella tapaa yhteisöjä ja yhteiskuntaa sekä säästävän koulutukseen käytettävää rahaa. Joustavat oppimisympäristöt eivät tarkoita ainoastaan toimivia virtuaaliympäristöjä vaan entistä työelämäläheisempiä tapoja oppia ja suorittaa korkeakouluopintoja. Henkilökohtaistettuja oppimispolkuja Opiskelijalle tämä tuo vapautta valita itselleen parhaiten soveltuva oppimispolku, esimerkiksi yhdistellen perinteistä opettajajohtoista luennointiopetusta ja työelämäläheisyyttä. Samalla se lisää opiskelijan vastuuta tunnistaa erilaisten oppimisympäristöjen haasteet ja mahdollisuudet suhteessa omiin taitoihin, vahvuuksiin ja heikkouksiin oppimisen ja oman elämäntilanteen mukaan. Hyvin rakennettu opinnollistaminen parantaa kokemusten mukaan oppimistuloksia ja oppimiseen sitoutumista sekä edistää universaaleja työelämätaitoja, kuten vuorovaikutustaitoja, verkostoitumista, toiseuden kohtaamista, sinnikkyyttä ja luovuutta. Palautetta ja arviointia on karttunut toteutuneilta opintojaksoiltamme. Opinnollistaminen muuttaa opettajan työtä Meille opettajille uudet monimuotoisuuden vaatimukset aiheuttavat hämmennystä. Takana ovat ajat, jolloin opintojaksossa oli yksi suoritustapa ja sama kakkusiivu kuorrutuksineen tarjoiltiin kaikille opiskelijoille taustasta tai osaamisesta riippumatta. Ohjaaminen, yksilölliset ratkaisut ja työelämän kietoutuminen osaksi opintoja on lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana huimasti. Erityisesti askarruttaa osaamisen arviointi, kun vanhat tavat arvioida eivät välttämättä sovellukaan. Miten varmistamme korkeatasoisen oppimisen? Miten tuemme arviointi-ja reflektointiprosessia niin, että myös se ohjaa ja edistää opiskelijan oppimista? Toteutettuna niin, että se vaatii meiltä mahdollisimman pienen panostuksen niukkenevien opetusresurssien maailmassa? Metropolian Vapaaehtoistoiminnasta oppimisen -opintojakso kehittyy osana Verkkovirta-hanketta Metropoliassa näihin kysymyksiin on lähdetty vastaamaan Verkkovirta-projektissa kehittämällä sosiaalialan Vapaaehtoistoiminnasta oppimisen -opintojaksoa. Siinä teoreettista tietoa, vapaaehtoistyötä ja oppimisen arviointia yhdistämällä on toteutettu joustava ja monialainen tapa suorittaa korkeakouluopintoja. Kurssilla saavutetut oppimistulokset soveltuvat oikeastaan jokaiselle korkeakouluopiskelijalle alasta riippumatta ja sen suorittaminen on mahdollista myös osana valinnaisia opintoja kaikille Metropolian tutkintojen opiskelijoille. Kehittämistyössä keskitymme erityisesti yhteistoiminnallisesti opiskelijoiden kanssa toteutettavaan arviointiprosessiin. Tarkoituksena on luoda malli, joka sopii laajemmin opinnollistamista hyödyntävien opintojaksojen arvioinnin kehittämiseen. Sylvia Tast, lehtori, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue Lue lisää Verkkovirta-hankkeesta Opinnollistamisen arvioinnista
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi: 17.11.2016 maksuton ja avoin seminaari. Järjestäjänä henkilökohtaista budjetointia kehittävä hanke.
Valtakunnallinen ESR-rahoitteinen hanke kehittää ja pilotoi henkilökohtaista budjetointia sekä tuottaa tietoa HB:n vaikutuksista. Hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: Mitä siitä seuraa, kun asiakas HB-toimintamallin mukaisesti itse valitsee miten ja mihin palveluihin hän käyttää asiakassuunnitelmaan budjetoidut resurssit? Millaisia vaikutuksia tällä on nähtävissä asiakkaan hyvinvointiin, toimintakykyyn ja osallisuuteen sekä toisaalta palveluihin, työkäytäntöihin ja kustannuksiin? Hankkeessa on erilaisia asiakaskohderyhmiä. Hanke myös kehittää HB:n vaikutusten arvioinnissa tarvittavia seurantamittareita. Järjestämme 17.11.2016 seminaarin, jossa esitellään erilaisia käytössä jo olevia hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden mittareita sekä mitatun/arvioidun tiedon dokumentointia. Seminaarissa keskustellaan mittaamisen, mittareiden ja tiedon dokumentoinnin jatkokehitystarpeista. Seminaariin ovat tervetulleita hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden mittaamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneet ammattilaiset, palveluista vastaavat esimiehet ja päättäjät, tutkijat ja kehittäjät sekä asiakkaat. Ja HB-hankkeessa mukana olevat. Tästä seminaarin sivulle, josta löydät ohjelman ja ilmoittautumislinkin. - vielä ehdit ilmoittautua 10.11.2016 mennessä. Sirkka Rousu, projektipäällikkö, sirkka.rousu@metropolia.fi Lue lisää henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämishankkeesta - hanke-esittely. Tässä blogissa aiemmin julkaistu uutinen henkilökohtaisen budjetoinnin kehitystyön käynnistymisestä. Tutustu vammaispalveluasiakkaiden kokemuksiin henkilökohtaisesta budjetoinnista. Lue lisää vammaispalveluissa kehitetystä henkilökohtaisesta budjetoinnista.
Metropolia kehittämässä henkilökohtaista budjetointia: asiakkaalla mahdollisuus valita
Kun kerron kehittävänäni henkilökohtaista budjetointia (HB), kuulija on voinut ajatella sen tarkoittavan ihmisen omien rahojen käytön suunnittelua. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Henkilökohtaisella budjetoinnilla tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatapaa, jossa asiakkaan palvelutarpeiden arvioinnin pohjalta hänen kanssaan laaditaan asiakassuunnitelma ja määritetään rahasumma, jolla asiakas itse päättää mistä ja millaista tukea hankkii. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yksi suuri muutos tulee koskemaan asiakkaan roolia palvelunkäyttäjänä: tulevaisuudessa ihminen voi laajemmin kuin nykyisin valita mitä ja kenen palveluja käyttää ja sen mukaisesti palveluntuottaja saa maksun. Toiminnassa otetaan askeleita asiakasohjautuvampaan palvelujärjestelmään. Sipilän hallituksen kesäkuun 2016 linjauksissa HB-malli nähdään yhtenä tapana jatkossa järjestää asiakaspalveluja. Hallituksen valinnanvapautta koskevat lakiesitykset on ilmoitettu julkaistavan marraskuussa 2016. HB-toimintamalli on tavoitteellinen ja asiakasohjautuva vaihtoehto palvelujen järjestämiseen HB-toimintamallissa asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen palvelutarpeensa. Asiakas laatii yhdessä tukihenkilönsä/lähipiirinsä kanssa ja omatyöntekijän tukemana tukisuunnitelman. Tukisuunnitelma sisältää ne palvelut ja palvelujen järjestämistavat, joilla asiakas itse katsoo tulevansa autetuksi. Budjettisumma pohjautuu palvelutarpeen arvioinnin ja tukisuunnitelman tavoitteisiin. Asiakkaan elämäntilanne ja palvelutarpeet pyritään arvioimaan asiakkaan kanssa sovitulla tavalla mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja ottamaan tukisuunnitelmassa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon eri lakien kautta tulevat palvelut, joita asiakas tarvitsee. Budjettisumman puitteissa asiakas päättää mitä palveluja tai hoitoa hän käyttää ja mistä palvelut hankkii, julkisten palvelujen ohella suoraan yrityksiltä, yhteisöiltä ja myös lähiverkostolta. HB-mallin valinneet voivat joustavasti rakentaa omaa hyvinvointiaan ja arkeaan tukevia palvelu- ja hoitoratkaisuja. HB-toimintamallissa ihminen itse päättää millaisesta tuesta hän hyötyy kulloisessakin elämäntilanteensa. Tämä näkyy asiakkaan hyvinvoinnin kokemisena ja tyytyväisyytenä. HB-malli myös laajentaa asiakkaan omia toimintavaihtoehtoja hankkia palveluja asiakkaan omista verkostoista, yhteisöiltä sekä yrityksiltä sovitun asiakassuunnitelman ja -budjetin puitteissa. HB-palvelunkäyttäjinä voisivat Suomessakin olla erilaiset asiakkaat, kuten pitkäaikaissairaat, erilaista kuntoutusta tarvitsevat tai vammais-, vanhus- tai lapsiperhepalveluja tarvitsevat. Nyt käynnistyneessä HB-hankkeessa halutaan kokeilla toimintamallia erilaisten asiakkaiden kanssa. Toivottavasti asiakkaat innostuvat kokeilemaan henkilökohtaista budjettia. Näin saadaan tutkittua tietoa kokemuksista. Metropolia Ammattikorkeakoulu kehittää kumppaneiden kanssa HB-mallia Metropolia on koordinointivastuussa kolmivuotisesta kehittämishankkeesta yhdessä Diakonia- ja Saimaan ammattikorkeakoujen kanssa. Kehittämistyö toteutuu käytännön asiakastyössä kuudella pilottialueella: Hämeenlinna, Pori, Tampere ja Vantaa sekä Etelä-Karjalan ja Kainuun sote-kuntayhtymät. Yhteistyössä on mukana myös yritys- ja järjestöyhteisöjä. Hanke on saanut Euroopan sosiaalirahaston rahoituksen STM:n valtakunnallisesta teemahausta. Hanke tuottaa HB-mallin toimivuudesta tutkittua tietoa ja raportoi kokemukset myös valinnanvapauslainsäädännön kehittämisen tueksi. Asiakasryhmien erilaiset tarpeet huomioitava HB-mallin kehittämisessä Käytännön asiakastyössä HB-malli on asiakkaiden mahdollista valita keväästä 2017 alkaen. Toiminta käynnistyy kullakin pilottialueella kun on saatu työstettyä uuden toiminnan perusedellytykset. Näitä ovat mm. henkilöstön ja asiakkaiden koulutus, uuden toimintamallin kehittely eri paikkakuntien tarpeiden mukaan, asiakkaan näkökulmasta kuvattua tietoa palveluista ja kustannuksista budjetin määrittämiseksi. Asiakas tarvitsee tietoa näistä vaihtoehdoista valintansa tekemisessä. Lisäksi koulutetaan HB-avustajia asiakkaan tueksi. HB-avustajat voivat olla esim. kokemusasiantuntijoita tai vapaaehtoisjärjestöjen toimijoita. Asiakastyön kokemusten pohjalta toimintamallia ja sen edellytyksiä kehitetään edelleen hankkeen kuluessa yhdessä kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Asiakkaat tarvitsevat myös sähköiset asiointiyhteydet omaan palvelusuunnitelmaan ja budjettiinsa, mieluiten reaaliaikaisesti. HB-hanke tulee viestimään aktiivisesti hankkeen kehittämistyöstä. Järjestämme myös avoimia maksuttomia seminaareja ja työpajoja ajankohtaisista teemoista. Hanke järjesti syyskuussa henkilökohtaista budjetointia esittelevän seminaarin, jonka tallenne on katsottavissa hankkeen nettisivuilta. Tervetuloa 17.11.2016 hyvinvointiin liittyviä mittareita käsittelevään seminaariin. Hankkeessa tuotetaan mitattua tietoa toiminnan vaikutuksista niin asiakkaan, palvelujen kuin kustannustenkin näkökulmasta. Sirkka Rousu, projektipäällikkö, yliopettaja, Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointimalli Lue lisää hankkeesta Metropolian hankesivuilta (hankkeen varsinaiset nettisivut vielä työn alla): sivuilta pääset katsomaan myös syyskuun HB-seminaarin talenteen. Sivuita löytyy myös tulevien seminaarien ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet. Lue lisää HB:stä ja valinnanvapaudesta tässä blogissa aiemmin julkaistusta laajemmasta artikkelista. 10.10.2016 julkaistu viranhaltijavalmistelun esitys valinnanvapausmallin (mm.HB-mahdollisuus) vaiheittaisesta toteuttamisesta, lue lisää STM:n sivuilta Lue Kuntaliiton uutinen huolesta valinnanvapausmallin yksityiskohdista (Kuntalehti) ja sama kannanotto Kuntaliiton sivuilla
Varhaiskasvatuslaki – parempaa pedagogiikkaa vai epätasa-arvoa varhaiskasvatukseen?
Laki lasten päivähoidosta laadittiin vuonna 1973 ja se alkoi viimeistään 2000 –luvulla olla aikansa elänyt. Päivähoidon hallinto siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuonna 2013, mikä antoi viimeistään syytä odottaa lain päivittämistä. Uusi laki, nimeltään Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 1.8.2015. Laissa määritellään, että ”varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka” (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 1§). Lain mukaan jokaiselle lapselle tulee laatia varhaiskasvatussuunnitelma, jonka toteutumista arvioidaan vähintään kerran vuodessa. Myös enimmäisryhmäkoko on määritelty; päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävässä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 5a§; 7a§.) Epäonnisesti uuden lain säätäminen osui taloudellisesti huonoon ajankohtaan, joten pääministeri Juha Sipilän hallituksen leikkaustoimenpiteet kohdistuivat myös varhaiskasvatukseen rankalla kädellä. Hallitus muutti Asetusta lasten päivähoidosta (239/1973, 6§) siten, että 1.8.2016 alkaen ryhmässä saa olla kahdeksan kolme vuotta täyttänyttä lasta seitsemän sijaan yhtä kasvattajaa kohden. Eduskunta päätti lisäksi rajata lapsen subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Oikeus tätä laajempaan varhaiskasvatukseen lapsella on vain, jos siihen on perusteet vanhempien työ- tai opiskelutilanteen vuoksi, tai jos se on perusteltavissa lapsen tai huoltajien erityistarpeiden kautta. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 11a§.) Varhaiskasvatus edistää lapsen kehitystä Varhaiskasvatuslaki painottaa vahvasti tasa-arvoa ja kaikkien lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatukseen. Päätökset päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta jäivät kuntien vastuulle, minkä myötä useat kunnat päättivät olla ottamatta käyttöön näitä varhaiskasvatuksen laatua heikentäviä säädöksiä. Tästä johtuen heikennykset uhkaavat lasten yhdenvertaista oikeutta varhaiskasvatukseen ja eriarvoistavat lapsia asuinpaikan ja vanhempien työllisyystilanteen mukaan. (Tuukkanen & Helander 2016.) Varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset on todistettu useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi brittiläisen Eppe –tutkimuksen mukaan eniten korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta hyötyivät ne lapset, joilla oli muita huonommat elinolot tai paljon tuen tarpeita. Erityisen paljon varhaiskasvatuksesta hyötyvät maahanmuuttajataustaiset lapset. (Tikkanen 2016.) Näiden tietojen valossa heikennykset kohdistuvat juuri niihin lapsiin, jotka varhaiskasvatusta tarvitsisivat eniten, siis jos sattuvat asumaan heikennyksiä tehneessä kunnassa. Herää väistämättä kysymys, tämäkö on yhdenmukaisuutta ja tasa-arvoa? Varhaiskasvatuslain pohjalta Opetushallituksessa laaditaan myös uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, jonka luonnos julkaistiin 15.8.2016. Sen mukaan ”varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tehtävänä on tukea ja ohjata varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä sekä edistää laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen toteutumista koko maassa” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 3). Laadukkaasta varhaiskasvatuksesta puhutaan suunnitelmassa monessa eri yhteydessä. Erityisesti painotettaessa pedagogiikkaa laatu liittyy läheisesti varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustasoon. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustason yhteys lasten hyvinvointiin ja varhaiskasvatuksen laatuun. Korkeamman koulutuksen omaavat työntekijät ovat sensitiivisempiä ja sitoutuneempia myönteiseen vuorovaikutukseen, kuten kehumiseen, kuulemiseen ja tukemiseen lasten kanssa. He myös osaavat kehittää toimintaa lasten kannalta parhaaseen suuntaan, integroida erilaisia oppisisältöjä leikkiin sekä tukea lasten oppimista ja kielen kehittymistä. (Hermanfors & Eskelinen, 2016.) Myös varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja lastentarhanopettajan pedagogista vastuuta. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta vastaa lastentarhanopettaja, ja myös perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä hyödynnetään lastentarhanopettajan ammattitaitoa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 5; 11.) Pula lastentarhanopettajista huolestuttava Etenkin pääkaupunkiseudulla vallitseva pula pätevistä lastentarhanopettajista heikentää väistämättä varhaiskasvatuksen laatua. Olen viime viikkojen aikana kiertänyt tekemässä lyhyitä sijaisuuksia viidessä eri päiväkodissa Helsingissä ja olen saanut työtarjouksen jokaisesta päiväkodista. Joissakin yksiköissä on puuttunut lastentarhanopettaja useammasta ryhmästä. Tämä on ikäväkseni näkynyt myös ryhmien toiminnassa, tai oikeastaan toiminnan puutteessa, mikä myös osaltaan sotii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan. Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen sanoo, että syynä työvoimapulaan on yliopiston aloituspaikkojen vähäisyys. Lastentarhanopettajia koulutetaan myös ammattikorkeakoulujen sosionomi-tutkinnossa. Heikko palkkaus myös vaikuttaa: palkka ei ole riittävä pääkaupunkiseudun elinkustannuksiin. (Turtola 2016.) Päiväkotiryhmien kasvattaminen ei ainakaan lisää alan vetovoimaisuutta, eikä palkkaukseenkaan ole näkyvissä parannusta. Tilanne on mielestäni hyvin huolestuttava. Osaaminen varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuvataan viisi laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta, joiden tavoitteet otetaan huomioon toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen kehittämisessä sekä kasvatuksessa, opetuksessa ja hoidossa. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat ajattelu ja oppiminen; kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu; itsestä huolehtiminen ja arjen taito; monilukutaito ja osallistuminen ja vaikuttaminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 15.) Näistä erityisesti monilukutaito vastaa erinomaisesti tämän päivän globalisoituvan maailman haasteisiin. Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten viestien tulkinnan ja tuottamisen taitoja ja se tukee vuorovaikutusta moninaisissa kulttuurisissa ja kielellisissä ympäristöissä. Tieto- ja viestintäteknologiaosaaminen on osa monilukutaitoa. Myös oppimisen alueissa teknologiakasvatus on huomioitu. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17; 34.) Tämän päivän lasten arkeen kuuluvat tablettitietokoneet ja älypuhelimet. Jo taaperoikäiset osaavat operoida pyyhkäisynäytön kanssa ja vähän isommat tietävät varsin hyvin, että puhelimesta voi kuunnella tuttuja lauluja tai etsiä tietoa melkeinpä mihin vaan asiaan. Professori Marja-Leena Laakso toi viime marraskuussa järjestetyssä Varhaiskasvatus 20 vuotta –juhlaseminaarissa Jyväskylässä esiin, että Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna enemmän digivastaisuutta siitä huolimatta, että yhteiskunnan digitoituminen on nostettu hallitusohjelmaa myöten keskeiseksi tulevaisuuden suunnaksi. Digitaalisuus nähdään lasten elämässä uutena ja uhkaavana elementtinä. Tämän myötä Laakson mukaan tarvitaankin tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka lapsia kasvatetaan ja opetetaan jatkuvasti digitaalisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa ja miten uusin tutkimustieto voidaan hyödyntää lastentarhanopettajien koulutuksessa ja kentän kehittämistyössä. (Siippainen & Salminen 2016.) Oman kokemukseni mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee täydentävää koulutusta edellä mainittujen taitojen opettamiseen, jotta esimerkiksi tablettitietokoneita voitaisiin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla myös varhaiskasvatusikäisten opetuksessa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat työtä ja sen kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 valmistunee vielä tämän syksyn aikana. Niiden mukaan laaditaan paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2017 alkaen. (Opetushallitus.) Varhaiskasvatuslaki ja sen pohjalta laaditut varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 korostavat mielestäni aivan oikeita asioita lapsen edun kannalta: tasa-arvoisuutta, yhdenvertaisuutta, laadukasta pedagogiikkaa sekä lapsen äänen kuulemista ja osallistamista. Jotta nämä kaikki voisivat toteutua, tarvitaan osaavia, koulutettuja ja motivoituneita ammattikasvattajia, virikkeellisiä ja laadukkaita varhaiskasvatusympäristöjä sekä kohtuullisen kokoisia ryhmiä, joissa on riittävästi resursseja huomioida jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet. Uuden lain arvot ovat oikeat, mutta toteutus vielä ontuu. Positiivisena näen, että aihe on tällä hetkellä vahvasti tapetilla ja puhututtaa niin varhaiskasvatuksessa työskenteleviä kuin palveluiden käyttäjiäkin. Toivoa saattaa, että se lopulta johtaa lapsen kannalta parempaan tulevaisuuteen. Tiina Lallukka, lastentarhanopettaja / sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa ja lähteet Hermanfors & Eskelinen 2016. Varhaiskasvatuksen nykytila. Kasvatus 1/2016, 70-75. Opetushallitus. Verkossa. Siippainen & Salminen 2016. Minne menet varhaiskasvatus(tiede)? Kasvatus 1/2016, 82-85. Tikkanen 2016. Tukien pienikin ponnistaa. Opettaja 7/2016, 24-25. Turtola 2016. Pula pätevistä lastentarhanopettajista vaivaa pääkaupunkiseutua – lisää tarvittaisiin lähes 470. Verkossa. Tuukkanen & Helander 2010. Toteutuuko yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen? Verkossa. Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Verkossa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos. Opetushallitus 2016. Verkossa. Kuva: Tampere: Lapsiryhmä nauraa.
Palvelujärjestelmä ja ihmislähtöisyyden periaate
Valinnan vapaus Talentia-lehti käsitteli sote-valinnanvapautta sosiaalialan näkökulmasta kesäkuussa 2016. Artikkelin mukaan selvitysmiesryhmä päätyi suosittamaan väestövastuista sosiaali- ja terveyskeskusta, lisättynä äitiys- ja lastenneuvolapalveluilla. Sosiaali- ja terveyskeskuksella on valinnanvapauden kannalta keskeinen rooli. Keskus voi olla julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toteuttama. Henkilö voisi valita, minkä sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi hän haluaa listautua. Talentia-lehden artikkelissa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja kertoo olevansa tyytyväinen perusratkaisuun. Etenkin, kun terveysalalla on ihmetelty, mihin tarvitaan sosiaalipalveluita terveyskeskuksissa. Sote-uudistuksen lähtökohtana oli vaikuttavuuden ja säästöjen hakeminen sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiosta. Esimerkiksi, jos vanhus tulee toistuvasti akuuttipäivystykseen ilman terveydellisiä ongelmia, taustalla on todennäköisesti turvattomuutta ja yksinäisyyttä, joihin tarvitaan elämäntilanteen selvittämistä ja sosiaalialan osaamista. Uusi sote-malli vaatii kansalaisilta aktiivista roolia palveluiden kehittämisessä. Asiakasosallisuus tulee nousemaan uuteen merkitykseen. Kansalaistoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin rooli on tärkeä. Vertailukohdan voi hakea Iso-Britanniasta, jossa asukasryhmät ovat aktiivisia ja asiakasosallisuus arkea palvelutuotannossa. Oma lukunsa ovat asiakkaat, jotka eivät osaa valita eivätkä vaatia. He tarvitsevat tukea ja apua. Palveluohjaus tulee nousemaan tärkeään asemaan. Yhteistyö eri toimijoiden kesken lisää hyvinvointia ja tuo säästöjä Antti Mäntylä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta Fimeasta toteaa, että iäkkäiden lääkehoidossa on paljon pulmia. (Tesso 1/16). Terveydenhuollon toimijat näkevät merkittävän monilääkityksen aiheuttamia ongelmia päivittäin. Suurin syy lääkitysongelmiin on se, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ja hoitokäytännöt eivät tue potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Tehokkaalla ennaltaehkäisyllä saataisiin kuitenkin paljon aikaan. Ikäihmisten kanssa työskentelevien ammattilaisten pitäisi seurata asiakkaitten terveydentilaa ja siinä tapahtuviin muutoksiin pitäisi pystyä puuttumaan ajoissa. Tämä on myös johtamisen ja palvelujärjestelmän asia. Ammattilaisilla tulee olla aikaa ja kykyä hoitaa asioita kokonaisvaltaisesti. Psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen Muistisairaitten ihmisten hyvinvoinnista vastaavien ammattilehti Memo julkaisi numerossaan 2/2016 Ulla Eloniemi-Sulkavan sykähdyttävän artikkelin aiheesta psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen. Ihmisen psykososiaalisiin tarpeisiin kuuluvat kaikki muut paitsi fyysiset tarpeet. Lisääntynyt kiinnostus psykososiaalisiin tarpeisiin ja menetelmiin muistityössä nivoutuu ihmislähtöisyyden (person-centredness) periaatteeseen. Tämä periaate on itsestään selvä hoidon lähtökohta esimerkiksi Iso-Britanniassa. Me Suomessa puhumme edelleen asukas-, potilas- ja asiakaslähtöisyydestä. Meillä on vielä pitkä matka rakenteiden, toimintatapojen ja arviointimenetelmien kehittämisessä, jotta todellinen ihmislähtöisyys voi juurtua käytäntöihin. Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus tuo esiin, kuinka psykososiaaliset tarpeet jäävät tyypillisesti vastaamatta muistisairaan ihmisen palvelujärjestelmässä. Muistisairaiden itsensä kertomana suurin vastaamaton tarve on psyykkiseen hätään saatu tuki. Muut vastaamattomat tarpeet ovat tiedon tarve, seuran tarve ja arkisten aktiviteettien tarve. Hoito- ja palvelujärjestelmän tarpeiden arviointia ja niihin vastaamista tuleekin kehittää sellaiseksi, että ihmisten omat kokemukset tulevat nykyistä paremmin huomioiduksi. Tällä hetkellä voi pohtia, tuotammeko tukea ja hoitoa ihmisen tarpeiden vai kunnan palveluvalikon pohjalta. Ihmislähtöisyyden periaate: Person-centred care Tuntuu itsestään selvältä ajatella, että ihmiset ovat itse oman hyvinvointinsa ja terveytensä asiantuntijoita. Se ei kuitenkaan usein ole selviö sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Etenkin iäkkäiden henkilöiden, muistisairaitten tai muuten heikommassa asemassa olevien henkilöiden ääni jää helposti kuulumatta. Nettijulkaisu Sciencedaily on julkaissut aiheesta mielenkiintoisen artikkelin. Person-centred care on yleisesti käytössä oleva toimintamalli Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Nyt hyväksi koettu malli on saanut näkyvyyttä myös USA:ssa. Siellä ihmislähtöisyyden periaatteen mukaista toimintatapaa on tutkittu tieteellisesti. The Journal of the American Geriatrics Society on julkaissut tutkimuksen tuloksia sekä monialaisen asiantuntijatiimin kommentteja. Tutkijat ja lääkärit toteavat artikkelissa, että heillä on nyt selkeä visio siitä, kuinka siirtää ihmislähtöisyyden periaate käytäntöön. Iso-Britanniassa ja Amerikassa tehtyjen tutkimusten ja käytännön kokemuksen kautta on havaittu että ihmislähtöinen toimintatapa sitouttaa ihmiset yhdessä sovittuihin käytäntöihin hoidossa ja kuntoutuksessa. Sen on havaittu olevan avainasemassa, kun kehitetään korkealuokkaisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Se on parantanut palveluiden laatua ja oikea-aikaisuutta. Ihmiset ovat myös ottaneet enemmän vastuuta omasta terveydestään. Miksi ihmislähtöisyyden huomioiminen palvelujärjestelmässä on tärkeää? Ihmislähtöisyyden periaate palvelujärjestelmässä tarkoittaa tapaa ajatella ja nähdä terveys- ja sosiaalipalveluja käyttävät ihmiset tasaveroisina toimijoina silloin, kun heidän hoitoaan suunnitellaan ja sosiaalisen avun tarvettaan kartoitetaan. Ihmiset nähdään oman elämänsä asiantuntijoina. Kun ihmiset ja heidän läheisensä otetaan mukaan hoidon tai hoivan suunnitteluun, saadaan parempia tuloksia ja ihmiset ovat sitoutuneempia yhteistyöhön. Ihmislähtöisyyteen sosiaali- ja terveysalalla voi ottaa erilaisia näkökulmia. Tärkeintä on kuitenkin ihmisen arvostaminen ja hänen asettaminen toiminnan suunnittelun keskiöön. Tärkeätä on myös huolehtia siitä, että vuorovaikutus ja kommunikaatio eri tahojen kesken toimii. Ihmisille on puhuttava kieltä, jota he ymmärtävät. Jos ammattihenkilöstö piiloutuu vaikeiden termien taakse, ei esimerkiksi iäkäs ihminen tunne olevansa tasa-arvoisessa asemassa. Hän ei ymmärrä saamiaan ohjeita eikä sitoudu sovittuihin asioihin, kuten onnistuneeseen lääkehoitoon tai omaan kuntoutussuunnitelmaansa. Tavoitteena palveluiden kehittämisessä pitäisi olla, että tulevaisuuden palvelujärjestelmä huomioi ihmisen yksilönä. Henkilön omat voimavarat otetaan käyttöön. Häntä kannustetaan ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja kuntoutumisestaan. Läheiset muodostavat vankan lisän turvaverkkoon, silloin kun se on mahdollista. Aina läheisten tuki ei ole realismia, silloin ihmisen on saatava tukea ja turvaa (niin konkreettista kuin henkistäkin) palvelujärjestelmältä. Ihminen pitää ymmärtää kokonaisuudeksi, jossa pyykkinen tai fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, eikä niitä voi erottaa toisistaan. Tuija Virtanen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Definition of person-centered care for older adults clarified by experts. Verkossa. Memo 2/2016. Ulla Eloniemi-Sulkava. Psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen hoito- ja hoivatyössä. Verkkojulkaisu Talentia-lehti, Kesäkuu 2016. Sote valinnanvapaus sosiaalialan näkökulmasta. Verkkojulkaisu Tesso 1/16, Iäkkäiden lääkehoidossa paljon pulmia Verkkojulkaisu Tesso 2/16, Iäkkäiden kaatuminen on mahdollista estää
Uhanalainen Etelä-Savo: koulutuksen leikkauspäätösten vaikutukset
Koulutuspoliittisten leikkauspäätösten vuoksi uhan alla on vuorostaan Etelä-Savo. Itä-Suomen yliopisto on päättänyt lakkauttaa Savonlinnan kampuksen, jonka olemassaolo on suuri elinvoimaisuuden tuoja Etelä-Savon maakunnassa. Koulutuspolitiikka on puhuttanut tänä vuonna paljon. Ammattikorkeakoulujen jälkeen leikkausvuorossa ovat nyt yliopistot sekä toisen asteen oppilaitokset. Savonlinnan kaupunki ja koko Etelä-Savo on erittäin huolissaan yliopistojen säästötalkoiden vaikutuksista, sillä Itä-Suomen Yliopiston hallitus on huhtikuussa tehnyt päätöksen Savonlinnan kampuksen lakkauttamisesta ja siirrosta Joensuuhun. Savonlinnan kampuksella on järjestetty kustannustehokasta ja laadukasta opettajankoulutusta 50-luvulta alkaen. Savonlinnan kaupunki ja sen asukkaat ovat lakkautuspäätöksen jälkeen tehneet aktiivista työtä kampuksen säilyttämisen puolesta. Savonlinnan kaupungin Sipilän hallitukselle valmisteleman kannanoton mukaan Savonlinnan opettajankoulutus on ollut vetovoimaista, tehokasta ja tuloksellista, eli kaikin puolin laadukasta. Pieni koulutusyksikkö on ollut myös valtakunnallisena edelläkävijänä mm. alakoulun digitaalisen opetuksen kehittämisessä. Yliopiston lakkautuspäätös on lainmukainen, mutta laajaa yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia ei ole tehty. Päätöksen vaikutukset ovat kuitenkin mittavat, ja ulottuvat valtiontalouteen saakka. (Savonlinnan kaupunki; Enkenberg – Hiltunen – Kankkunen 2016.) Maan hallitus on esittänyt Itä-Suomen Yliopistolle kahden miljoonan euron vuotuista lisärahoitusta opettajankoulutuksen jatkumiseksi Savonlinnassa. Myös Savonlinnan kaupunki on tarjoutunut rahoittamaan kampuksen toimintaa professuurien muodossa ja käynyt neuvotteluja muista keinoista saada säästöjä aikaan. Itä-Suomen yliopistolle lakkautuksesta koituvat säästöt ovat pieniä verrattuna julkistaloudelle koituvaan isoon laskuun. (Savonlinnan kaupunki.) SAVONLINNAN YLIOPISTOKAMPUKSEN LAKKAUTTAMISEN LAAJAT VAIKUTUKSET Kainuussa vastaavanlainen tilanne koettiin 2010, kun opettajankoulutus loppui Kajaanissa. Seuraukset pikkukaupungille olivat merkittävät, mutta kolhuista on kuitenkin alettu toipua. (Pölkki 2016.) Savonlinnan kaupunki totesi kannanotossaan hallitukselle, että kerrannaisvaikutuksineen kaupunki menettää 900 opiskelijaa, noin 300 työpaikkaa sekä 12 miljoonaa euroa ostovoimaa. Nämä vaikuttavat muun muassa kaupungin väkilukuun, ikärakenteeseen ja työttömyyteen epäedullisesti. (Savonlinnan kaupunki.) Savonlinnalaiset ovat joutuneet luopumaan jo useista tärkeistä palveluista, kuten sairaalan synnytys-, ensiapu- ja teho-osastoista. Väestön vähentyessä ja ikääntyessä veroja joudutaan nostamaan, ja siitä huolimatta palvelutarjonta todennäköisesti supistuu entisestään. Keskustan ajama alueellinen tasapuolisuus jää keskittämisen jalkoihin. Yliopisto-opiskelijoiden lähtö aiheuttaa opiskelija-asuntoyhtiön konkurssin, joka asettaa jopa Savonlinnan Oopperajuhlat uhatuksi, sillä kesävieraiden majoituspaikat vähenevät merkittävästi (Koponen 2016). Joensuu, jonne opettajankoulutus siirretään, joutuu pyytämään valtiolta rahoitusta uusien opiskelija-asuntojen rakentamiseen. Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy puolestaan ajautuu konkurssiin ja talot jäävät tyhjiksi. Jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa leikkausten ja säästöjen todelliset kustannukset uhkaavat tulla maksettaviksi veronmaksajien rahapusseista moninkertaisesti myöhemmin. Taloudellisten vaikutusten lisäksi asukkaita huolettaa mm. pätevien opettajien löytyminen kaupunkiin ja maakuntaan jatkossa. Lakkautuspäätöksen takana on Itä-Suomen yliopiston näkökulma ja säästöt, jotka ovat ristiriidassa yhteiskunnan näkökulman kanssa. Yliopiston säästöt tulevat olemaan noin 700 000 euroa, kun taas kustannukset yhteiskunnalle yli 100 miljoonaa. Tämän ristiriidan vuoksi kaupunki odotti maan hallituksen kumoavan yliopiston päätöksen. Myös pääministerin puheet hajauttamisen puolesta antoivat syyn uskoa, että päätös olisi kumottavissa (Savonlinnan kaupunki; Pohjanpalo 2016). Ahkerasta kansalaisvaikuttamisesta ja poliitikkojen työstä huolimatta pääministeri ilmoitti toukokuussa, ettei hallitus voi pelastaa Savonlinnan kampusta. Hallituksen tekemien koulutusleikkausten vuoksi sen olisi ollut hankalaa nyt kävellä yliopiston autonomian yli. Taloudellisia, sosiaalisia ja aluepoliittisia perusteita lakkautuspäätöksen kumoamiselle olisi löytynyt. (Koivisto 2016.) MITEN KÄY OPETUKSEN LAADULLE? Tutkijoiden mukaan koulutuksen keskittäminen suuriin yksiköihin ei takaa laatua. Suomalaisyliopistot menestyvät maailmanlaajuisissa vertailuissa hyvin. Koulutusyksikköjen karsintaan ei pitäisi lähteä ilman koulutus- ja tieteenaloittaisten tulos–panos-analyysien laadintaa, kuten Savonlinnan-tapauksessa on tehty. (Liiten 2016.) Opiskelijan näkökulmasta yksi tärkeimmistä opetuksen laatuun vaikuttavista tekijöistä on ohjauksen saatavuus. Edellinen hallitus leikkasi ammattikorkeakoulujen rahoituksesta viidenneksen, mikä näkyy tänä päivänä erityisesti henkilökohtaisen ohjauksen saamisessa. Nykyinen hallitus on tekemässä yhtä suuret leikkaukset yliopiston puolelle. Pienten yksikköjen, kuten Savonlinnan OKL:n, lakkauttaminen ja keskittäminen suuriin yksiköihin, vaikuttaa uskoakseni juuri opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaukseen. Ohjauksen puute voi pahimmillaan venyttää opiskeluaikoja ja heikentää opiskelumotivaatiota ja -mahdollisuuksia. Laadukas koulutus motivoi ja innostaa, ja sen vaikutukset voivat ulottua pitkälle työelämään lisäämällä henkistä pääomaa ja tuottavuutta. Entisenä savonlinnalaisena olen surullisena seurannut, kuinka entisessä kotikaupungissa ovia sulkeutuu yksi toisensa perään niin, että yhä useampi joutuu tekemään päätöksen muuttaa pois. Myös omat paluumuuttomahdollisuudet kauniiseen Etelä-Savoon alkavat olla vähäiset. Positiivista on kuitenkin ollut nähdä, kuinka savonlinnalaiset ovat puhaltaneet yhteen hiileen kaupungin ja koko maakunnan puolesta. Ainakaan vielä Etelä-Savo ei hiljene, vaan miettii aktiivisesti uusia selviytymisstrategioita, niin päättäjä- kuin ruohonjuuritasolla. Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa Enkenberg, Jorma – Hiltunen, Mervi – Kankkunen, Markku 2016. Yliopistokampuksen lakkautuspäätös ajaa Savonlinnan ahdinkoon. Mielipidekirjoitus. Helsingin Sanomat 24.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Koivisto, Matti 2016. Sipilä: Savonlinnan OKL:n lakkauttamispäätös yllätti hallituksen. Yle uutiset 11.5.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Koponen, Paavo 2016. Oopperajuhlaväen vuodepaikat vaarassa, kampuksen lähtö kaataa kesähotellit Savonlinnassa. Yle uutiset 28.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Liiten, Marjukka 2016. Uusi vertailu: Suomalaisyliopistot ovat maailman toiseksi parhaat. Helsingin Sanomat 25.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Pohjanpalo, Olli 2016. Sipilä palautti uskoa koko maan pitämiseksi asuttuna: ”Keskittämisen sijaan Suomelle kilpailuetua hajauttamisesta”. Helsingin Sanomat 23.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Pölkki, Minna 2016. Savonlinna uhkaa näivettyä – opettajankoulutus lähtee, talous vajoaa kriisin partaalle. Helsingin Sanomat 4.5.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Savonlinnan kaupunki. Muistio 18.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Ks. myös Opettajankoulutus säilytettävä Savonlinnassa -yhteisö Facebookissa: Eduskunta, SDP:n välikysymys Suomen suunnasta:
Päiväkotilasten vanhemmat mukaan päivähoidon arkeen ja talkoisiin
Ekstrovertti vai introvertti vanhempi? Passiivinen vai aktiivinen vanhempi? Huono vai hyvä päivä? Nämä kaikki asiat saattavat vaikuttaa siihen miten ja millä asenteella vanhemmat suhtautuvat ylipäätään lapsensa päiväkotimaailmassa tapahtuviin asioihin. Ja näin kliseisesti voi myöskin sanoa vuosien työkokemuksen jälkeen, että yleensä perheen äidit ovat niitä aktiivisempia osapuolia – äidit yleensä suhtautuvat lapsensa päiväkotiasioihin hyvin tunneperäisesti kun taas isälle se on ennemminkin järkiperäinen asia, tyyliin lapseni käy päiväkodissa ja sillä selvä. Helsingin varhaiskasvatusvirasto hyväksyi toiminnallisten tavoitteiden toteutumisennusteet vuodelle 2016 varhaiskasvatuslautakunnan 5.4.2016 kokouksessa. Sitovia toiminnallisia tavoitteita ovat muun muassa päiväkodeissa 3-vuotiaiden terveystarkastuksien ja hyvinvointikeskustelujen vakiinnuttaminen kokeilun perusteella eli ”Neuvola päiväkodissa”- toimintamalli, lapsilla mahdollisuus aktiiviseen liikkumiseen vähintään kaksi tuntia päivässä ja varhaiskasvatuspalvelujen kehittäminen asiakasperheiden kanssa käytävänä vuoropuheluna luomalla toiminnallisen osallistumisen mallit vanhempaintilaisuuksiin. Mielenkiintoisimpana pidän näistä ehdottomasti jälkimmäistä, sillä asiakkaiden osallistaminen on ollut päivän sana jo muutaman vuoden ajan. Siitä puhutaan jopa niin paljon, että välillä tulee mietittyä, että meneekö puhe kuitenkaan ikinä käytännön tasolle. Toivottavasti tehtäisiin varhaiskasvatuksessa vielä enemmän näkyväksi sitä, että mitä kaikkea huippujuttua me teemme yhdessä lasten ja koko perheiden kanssa! Toiminnallisen osallistumisen malli vanhempaintilaisuuksiin Toiminnallisen tavoitteen tarkoituksena on kehittää varhaiskasvatuksen palveluja ja työmenetelmiä eli luoda ja ottaa päivähoitoyksiköissä käyttöön vanhempaintilaisuuksien osallistamisen ja osallistumisen mallit, mitkä kannustavat perheitä aktiiviseen vuoropuheluun ja yhteistoimintaan yhdessä päiväkodin kanssa. Yhdessä vanhempien kanssa luotavien vuorovaikutusmallien avulla pyritään lisäämään ymmärrystä siitä mitä varhaiskasvatus oikeasti on ja tuottaa yhteisesti sisältöä yksiköiden toteuttamaan varhaiskasvatukseen. Tavoitteen toteutuminen osoitetaan siten, että syntyneet osallistumisen mallit löytyvät kootusti esimiesten ja henkilöstön käyttöön varhaiskasvatusviraston intrasivuilta. Kyseisen toiminnallisen tavoitteen ennustetaan toteutuvan. Tavoitteen toteutumisen arviointi on ajankohtainen vuoden 2017 alkupuolella. Upea asia näissä kahden viimeisen vuoden toiminnallisissa tavoitteissa on ollut se, että ne ovat varsin käytännönläheisiä ja arkeen vahvasti linkitettyjä. Näin ollen varhaiskasvatuksen henkilöstön on helpompi sitoutua tavoitteisiin, kun ne tulevat työntekijää lähelle ja pidämme niitä merkittävinä asioina varhaiskasvatusta kehitettäessä. Varhaiskasvattajan uraa aloitellessani muistan miettineeni vanhempaintilaisuuksissa, että taasko tätä samaa jaarittelua: muistakaa merkata lapsen vaatteet, muistakaa tuoda varavaatteet ja jumppavaatteet lokeroon, vasukeskustelut pidetään lapsen syntymäpäivän tienoilla ja niin edelleen. Varhaiskasvattajien kokoama lista muistettavista asioista oli loputon ja lopuksi sitä vaan kysyttiin kuuliaisesti kuuntelevalta yleisöltä, että onko teillä jotain kysyttävää. Vanhemmilla lienee ollut kiire jo lasten luokse kotiin, sillä harva vanhempi kysyi mitään. Tai no, onhan porukassa aina muutama innokas, joka haluaa äänensä kuuluviin. Silloin 7 vuotta sitten yritin vaivihkaa kysellä kokeneimmilta tiimikavereilta, että miten olisi jos vanhemmat laitettaisiin itse työn touhuun emmekä me vain luennoisi heille. Muistan ehdottaneeni yhteistä lauluhetkeä, jumppatuokioita, pienryhmäkeskusteluja, iltasadun lukemista, saduttamista, vanhempien omia näytelmiä ym. Silloin ehdotuksilleni hymähdeltiin, mutta vuosien mittaan kaikki nämä edellä mainitut ehdotukset on testattu ja hyviksi todettu ryhmien vanhempaintilaisuuksissa. Muistakaa nyt hyvät vanhemmat -vanhempainillan luennointitapana tiivistyi sähköpostiin, joka lähetettiin alkusyksystä kaikille vanhemmille. Näin ollen vanhempainilloissa jäi rutkasti aikaa paljon mielenkiintoisammalle ja hyödyllisemmälle keskustelulle ja yhteiselle työskentelylle. Vasta muutamien viime vuosien aikana vanhempien ja perheiden osallistaminen on tullut mukaan ammattikieleen, mutta onhan se ollut läsnä päiväkotiarjessa jo pidempään. Vuorovaikutteinen toiminnallisen osallistumisen malli päiväkodissa kuulostaa tavoitteena helpolta lastenleikiltä. Ideoita, vinkkejä ja näkökulmia on varmasti kymmeniä ellei satoja varhaiskasvatusviraston henkilöstöllä, ne täytyy vaan saada näkyväksi ja yhteiseen käyttöön, jotta kaikki pääsevät niihin osallisiksi. Onhan tämä ennen kaikkea myös henkilöstön asenne ja tottumus kysymys, sillä useat työntekijät ovat tottuneet ”suorittamaan” vanhempaintilaisuudet totutulla ja hyväksi havaitulla tavalla. Digitalisaation yleistymisen ja monipuolistumisen myötä tuleekin hyödyntää myös erilaisia käytössä olevia laitteita ja viestimiä tilaisuuksien järjestämisessä, dokumentoinnissa sekä uusien toimintamallien levittämisessä muulle henkilöstölle. Osallistamisbuumin ollessa nykyisin kuumimmillaan, edelleen mietityttää se, tulevatko vanhempaintilaisuuksiin laisinkaan ne vanhemmat ketkä kenties eniten kaipaisivat verkostoitumista muiden perheiden kanssa, tukea omaan vanhemmuuteen sekä lapsen kehityksen tukemiseen. Osallistavan menetelmän vaarana on nimittäin se, että siinä velvoitetaan aktiivisuuteen ja tulemaan jonkin verran pois omalta mukavuusalueeltaan. Toki osallisuuden teeman mukaisesti on tärkeää muistaa, että kaikki tämä perustuu vapaaehtoisuuteen ja perheillä on oikeus tehdä omat ratkaisunsa ja päätöksensä osallistumisesta. Vanhemmat päivähoidon arkeen tutustumassa? Vanhempien osallistaminen vanhempaintapatumiin on oikein hieno tavoite, mutta näkisin sen rinnalle ehdottomasti myös sen, että miten vanhemmat saataisiin vielä lähemmäs päiväkodin arkea? Katsomaan, kuuntelemaan ja fiilistelemään oman lapsen ryhmän toimintaa, koko talon yhteistä toimintaa ja ennen kaikkea sitä, miten oma lapsi on ja viihtyy päiväkodissa. Päiväkotipäivän aikana tapahtuu lapsen kohdalla kymmeniä mullistavia asioita ja vanhemmat pääsevät osallisiksi niihin vain lyhyen keskustelun kautta, valokuvien, sähköposti tiedotteiden ym. avulla. Miksi vanhempia ei voisi kutsua enemmän seuraamaan päiväkotipäivää? Vai haluavatko vanhemmat edes ”sekaantua” varhaiskasvatukseen? Monet varhaiskasvattajat saattaisivat ehkäpä myös ajatella, että no nyt sekin äiti tai isä tulee tänne kyttäämään mitä teemme. Itse ajattelen sen ennemminkin niin, että olisi upea tilaisuus näyttää lapsen vanhemmille avoimesti mitä päiväkotipäivän aikana oikeasti tapahtuu. Myös ne kaaoshetket mitkä eivät todellakaan suju suunnitellusti! Kauan suunnittelemani ”Mitä minun isä/äiti tekee ammatikseen-projekti” ei tänäkään vuonna tullut toteutetuksi, kenties lähivuosina! Minna Heiskanen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteenä: Helsingin Varhaiskasvatusviraston talousarvion toteutumisennuste 1/2016 tilanteesta 29.2.2016. Toiminnallisten tavoitteiden toteuttamisennuste 1/2016.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto