Metropolian klassisen musiikin koulutus muutti Arabianrantaan vuosi sitten. Vaikka siirtyminen Ruoholahdesta ensin väistötiloihin Haagaan ja sitten taas uusi muutto Muotoilijankadulle varmasti kuormittivat henkilökuntaa ja opiskelijoita erittäin paljon, itse taiteelliseen toimintaan ei silti tullut notkahduksia. Ensin lokakuussa 2021 pystyttiin venymään huippusuoritukseen Einojuhani Rautavaaran oopperan Auringon talo produktiossa, vaikka esityksen toteutuminen koronan keskellä oli suoranainen pieni ihme. Huhti- ja toukokuun vaihteeseen sijoittui klassisen musiikin konserttisarja Arabia soi. Nyt kesäkuulle 2022 Rautavaaran oopperan harjoituspianisti ja koko vuoden Metropoliassa siviilipalvelusmiehenä toiminut Armaan Madar suunnitteli ja toteutti taiteellisena johtajana aivan uuden tapahtuman: liedmusiikin festivaalin Arabia kaikuu.
Tämän kaikkien aikojen ensimmäisen Arabianrannan laulumusiikin festivaalin teemana oli suomalainen lied. Metropolian oman konserttisalin Kammarin lisäksi tapahtuma levittäytyi läheiseen Paavalinkirkkoon, Bokvillanin ja Annalan huviloihin ja Arabianrannan kaupunginkirjastoon. Juuri tämä matalan kynnyksen osallistumisen tarjoaminen kaupunginosan asukkaille ja uusien, paikallisten, hyvin idyllisten konserttitilojen hyödyntäminen teki festivaalista ainutlaatuisen sekä esiintyjille että taiteilijoille.
Mitä tarkoittaa lied?
Liedin käsite syntyi saksalaisella kielialueella 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa kansanlaulun ja taidemusiikin onnellisen hedelmöityksen tuloksena (Djupsjöbacka 2000, 17). Sen taustalla oli tunnetta korostavan romantiikan esiinnousu, ja lied vastasi biedermeierkauden porvarillista, kansallista kulttuuria ja kotimusisointia ihannoivaa henkeä. Romanttisen liedin keskeisinä ominaisuuksina voidaan pitää koruttoman kansanomaisuuden jäljittelemistä sekä runoudessa että musiikissa, uuden luonnontunteen kehittymistä, käsitystä taiteilijasta ulkopuolisena vaeltajana, pako arkipäivästä epätodelliseen tai mystiseen sekä taiteellista eläytymistä sadun ja balladien muinaiseen maailmaan. Liedin ainekset liittyivät rakkauteen eri muodoissaan. (Murtomäki 2020 [2005].)
Lied on vakiintunut länsimaisen taidemusiikin lajiksi, jossa laulaja ja pianisti tekevät tasavertaista yhteistyötä tulkitessaan runoon sävellettyä musiikkia. Ahtaammassa käsitteen tulkinnassa on saksankielisen yksinlaulun nimitys, eikä se liity esimerkiksi oopperaan tai suurteoksiin. Englanninkielisissä maissa sitä kutsutaan laveammin nimellä art song. Suomessa liediksi lasketaan usein melkeinpä kaikki laulajien ja pianistien yhdessä tekemä laulumusiikki. Erikoispiirteenä kuitenkin on kahden taiteenalan, musiikin ja kirjallisuuden kohtaaminen ja yhteen kietoutuminen. Elävässä esityksessä, kuten Arabia kaikuu -festivaalin konserteissa mukaan liittyy vielä musiikin ja kirjallisuuden fyysinen toteutuminen laulajan ja pianistin yhteistyössä. Esittäminen ja tulkinta – prosessi, jossa nuoteista tulee soivia säveliä ja sanat saadaan puhumaan merkityksiä – edellyttävät taiteellista näkemystä, kokemusta, vaistoa ja tietoa. (Meister 1980,12.)
Taiteentekemisen eri elementtejä ei opiskella kirjoista. Taiteilija kasvaa elämänkokemuksensa ja ilmaisuvälineidensä yhä paremmassa hallinnan välisessä vuorovaikutuksessa. Näin hän muodostaa sulatusuunin, jossa inhimillinen ja taiteellinen kypsyminen tapahtuvat. (Djupsjöbacka 2000, 13–14.)
Lied eroaa muista kamarimusiikkikokoonpanoista ennen kaikkea tekstin ja lauluinstrumentin myötä: tietty hengittävyys ja puhe tulee osaksi tekemistä eri tavalla kuin soitinmusiikissa. Niiden yhdistäminen on ainutlaatuinen haaste, mutta myös palkitsevaa. Esimerkiksi Metropoliassakin liedtyöskentelyä opettava Heikki Pellinen pitää tekstiä liedparin eli laulajan ja pianistin kolmantena osapuolena, jota molempien tehtävä on soida auki.
Tarina velvoittaa esittäjiä ottamaan kantaa siihen, millainen sen kertojan äänen persoona oikein on ja mikä hänen taustansa, motiivinsa, päämääränsä ja pyrkimyksensä on sillä puheenvuorolla, joka on se kulloinkin kyseessä oleva lied.
Esiintyjien tulee ikäänkuin itse, kerta toisensa perään itse rakentaa synopsis laulutekstin tapahtuman ympärille. (Liikaoja 2019, 23.)
Erityisenä liedissä voi pitää myös kahden ihmisen kokoonpanoa. Duo-työskentely on ikään kuin pienin muoto kamarimusiikista, ja sen myötä muusikoilla on suuri tila luoda. Työskentely muotoutuu usein hyvin tiiviiksi, intiimiksi ja henkilökohtaiseksi. (Mt. 23–24.)
Suomalainen yksinlaulu
Suomessa luotiin varteenotettavaa runoutta vasta 1800-luvun alkupuolella. Se pääasiassa ruotsinkielistä, ja keskeisiä runoilijoit olivat F.M. Franzén, Emil von Qvanten, J.L. Runeberg ja Zachris Topelius. Suomenkielinen runous alkoi viritä vasta 1860-luvulla, kun Aleksis Kivi, A. Oksanen eli August Ahlqvist ja Suonio eli Julius Krohn alkoivat julkaista runojaan. Sitä ennen suomalaisten laulusäveltäjien oli tyytyminen ruotsinkielisiin, joko kotimaassa tai Ruotsissa kirjoitettuihin teksteihin. Suomenkielisen runouden kultakausi koitti vasta vuosisadan vaihteessa 1900 ja sen jälkeen. (Djupsjöbacka 2000; Oramo 2006.)
Thomas Byström, Bernhard Henrik Crusell ja Fredrik August Ehrström sekä vuonna 1834 Helsinkiin muuttanut Fredrik Pacius sävelsivät ensimmäiset Suomessa syntyneet yksinlaulut liedin hengessä. Ernst Fabritius oli kuitenkin ensimmäinen, joka sävelsi yksinlauluja suomenkielisiin runoihin. Ilahduttavasti Arabia kaikuu -festivaalilla yleisällä oli tilaisuus kuulla kaksi varhaista, vaikuttavaa yksinlaulua sopraano Maria Turusen ja pianisti Armaan Madarin tulkintana: Filip von Schantzin Was ist mir denn so wehe (Eichendorffin runoon) ja Fabritiuksen Ljusterflamman (Topeliuksen runoon).
Oskar Merikanto loi rakastetun laulutuotannon, jossa kansanlaulu, laulelmanomaisuus ja värikäs piano-osuus yhdistyivät ikivihreällä ja vuosikymmenestä toiseen puhuttelevalla tavalla. Jean Sibeliuksen myötä Suomessa alkoi uusi luku taidemusiikin ja tyylillisesti myös laulumusiikin saralla. Djupsjöbackan (2000, 23) mukaan Sibeliuksen tyyli oli kasvanut irti saksalaisen liedin intiimistä kansanlaulunomaisuudesta kohti monumentaalista, sinfonisempaa ilmaisua. Vaikka pääosa on sävelletty ruotsinkielisiin runoihin, joukossa on myös suomen- ja saksankielisiä tekstejä. Festivaalin yhteensä kymmenestä konsertista neljässä oli mukana Sibeliuksen lauluja. Sunnuntain 5. kesäkuuta iltakonsertin ohjelmisto koostui lähes yksinomaan tämän kansallissäveltäjämme yksinlauluista.
Erkki Melartin -tutkijana minua ilahdutti kuitenkin erityisesti se, miten runsaasti Madarin luotsaama tapahtuma oli valinnut mukaan konsertteihin Melartinin ja hänen monien sävellysoppilaidensa teoksia. Ne totisesti eivät ole kuluneet laulajien ohjelmistoissa, eivätkä kaikuneet liian usein yleisön kuultavana. Esimerkiksi Minä metsän polkuja kuljen ja Mademoiselle Rococo valloittivat huviloissa ja kammareissa tapahtumaan osallistuneiden sydämet, mutta aivan unohtumattomia hetkiä tarjosivat myös Pois meni merehen päivä (Iirisilona Segerstam ja Katarina Katris), Stjärnor, Maria, Guds moder ja Élegie (Amanda Sandström ja Aino Saranpää). Erityisen tunnustuksen ansaitsevat harvoin esitettyjen Melartinin Tagore-laulujen tulkinnasta Fanny Henn ja Pinja Ukkola sekä laulusarjaan kuuluvan viuluosuuden soittanut Salla Kakkuri.
Melartinin sävellysoppilaiden Ilmari Hannikaisen, Yrjö Kilpisen, Aarre Merikannon, Sulho Rannan, Helvi Leiviskän, Heino Kasken, Juhani Pohjanmiehen suomenkieliset yksinlaulut esimerkiksi Eino Leinon, V.A. Koskenniemen, Hilja Haahden ja Uuno Kailaan runoihin olivat kesäyön teemoineen ja tulkintoineen kimmeltäviä pisteitä festivaalin i-kirjainten päällä. Kunpa näitä teoksia esitettäisiin da capo ensi kesänäkin. Virkistävä idea oli myös Paavalinkirkon nuorten säveltäjien konsertti. Siellä laulujen säveltäjät Iida Antola, Cecilia Damström, Maleena Linjama, Miika Hyytiäinen ja Joel Järventausta olivat mukana keskustelemassa teoksistaan ja liedmusiikin säveltämisestä. Mikä hieno mahdollisuus Metropolian liedpareille Maria Turunen ja Armaan Madar, Maija Rautasuo ja Pinja Ukkola, Marja Kari ja Veera Muhli sekä Joonatan Rautiola ja Hannah Comia oli esiintyä säveltäjien ollessa läsnä konsertissa.
Festivaali veti yleisöä paikalle todella hienosti, ja monet osallistuivat kaikkiin tarjolla oleviin kymmeneen erilliseen konserttiin. Bokvillanin huvilan pariovet aukaistiin päätöskonsertin ajaksi niin, että Arabianrannan paratiisinomaisissa maisemissa kulkevat saattoivat kuulla konsertin kesäyön valoisan taivaan alla. Arabia kaikuu -tapahtuma oli aluekehittämistä ja korkeakoulun vaikuttavuutta parhaimmillaan, ja siksi tapahtumalle voidaan toivottaa onnea, menestystä, pystyvää rahoitusta ja jokavuotista jatkoa.
Kiitos taiteellinen johtaja Armaan, kiitos upeat laulajat, pianistit, viulisti ja kaikki menneen ajan ja nykypäivän säveltäjät! Suomalaisen liedmusiikin festivaali oli asukkaille ja muille musiikin ystäville yhtä suurta kesäjuhlaa.
Lähteet
Arabia kaikuu. Suomalaisen liedin festivaali 3.-6.2022. Festivaalin ohjelmakirja.
Djupsjöbacka, Gustav 2000. Istumme ilokivelle. Sata suomalaista yksinlaulua. Helsinki: WSOY.
Liikaoja, Jenni 2019. Lied-duo – kahden taiteilijan yhteinen instrumentti. Näkökulmia menestyksekkääseen lied-duotyöskentelyyn. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto. Ks. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/302985/Liikaoja_Jenni_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Meister, Barbara 1980. An Introduction to the Art Song. New York: Taplinger Publishing Company.
Murtomäki, Veijo 2020 [2005]. Saksalaisen liedin varhaisvaiheet ja lied-runous. Muhi – Musiikinhistoriaa verkossa, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Verkkoaineisto https://muhi.uniarts.fi/rom_lied1/.
Oramo, Ilkka 2006. Lauluja ja laulelmia. Muhi – Musiikinhistoriaa verkossa, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Verkkoaineisto https://muhi.uniarts.fi/lauluja-ja-laulelmia/.
Kuvat
Artikkelikuva: Tommi Saltiola/Unplash
Muut valokuvat: Tuire Ranta-Meyer
Ei kommentteja