Jotkin luennot kiteyttävät maailmaa selkeämmäksi kuin toiset. Kuuntelin vuosia sitten Tampereen yliopiston oikeustieteen metodikurssin osana Harvardin yliopiston oikeustieteen professorin Lawrence Lessigin luentoa. Lessing purki omassa luennossaan Code is Law asioiden muuttumisen dynamiikkaa. Perinteisesti sääntelyä ajatellaan valtion toiminnan kautta, mutta hänen ajattelussaan muodollinen valtion ohjaustoiminta on vain yksi ulottuvuus. Hän esitteli luennossaan nelikenttämallin, jonka keskiöstä löytyy muutoksen kohteena oleva asia tai ilmiö. Ympäriltä löytyvät talous/markkinat, sääntely/politiikka, kulttuuri ja arkkitehtuuri/design/teknologia, jotka kaikki vaikuttavat omalta osaltaan suoraan säänneltävään kohteeseen ja toisaalta toisiinsa. Tässä ajattelussa resonoi ajatus siitä, mitkä asiat tosiasiallisesti vaikuttavat asioiden muuttumiseen. Sovellan tässä blogimerkinnässä edellä mainittua nelikenttämallia nyt ilmastokriisiin.
Lawrence Lessingin nelikenttämalli ilmastokriisiin sovellettuna
Ilmastokriisiä lähestytään usein teknologiasta, esimerkiksi sähköistymisestä (Ilmastopaneelin raportti: Energiajärjestelmän sähköistämisellä päästöt alas ja irti fossiilisista – lisää joustoratkaisuja tarvitaan – Ilmastopaneeli.fi) käsin. Jos vain vaihdamme polttomoottorit sähköautoihin ja -pyöriin (Autokalkulaattori – Ilmastopaneeli.fi), öljylämmityksen (Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi – ely – ELY-keskus) maalämpöön ja aurinkoon, sähkön tuulisähköön ja rakennamme energiatehokkaasti, tulevaisuutemme on vihreä. Jos tekniikka rakennetaan energiaa säästäväksi ja ihmisten käytöstä fiksuksi ohjaavaksi, myös energiakulutus vähenee. Myös tulevaisuuden teknologiat tuntuvat houkuttelevilta. Jos esimerkiksi vetyratkaisut onnistuvat ja yleistyvät, moni asia voi ratketa ilmastoystävälliseen suuntaan.
Haasteena tässä on kuitenkin, ettei kaikki tämä vihreä teknologiamurroskaan tapahdu ilman luonnonvarojen lisääntyvää käyttöä ympäri maailmaa eikä ilman merkittäviä investointeja.
Kansainvälinen hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC (IPCC — Intergovernmental Panel on Climate Change) on arvioinut, että ilmastoinvestointien tulisi kuusinkertaistua maailmanlaajuisesti, jotta ilmastonmuutoksen hillinnälle ja sopeutumiselle olisi turvattu riittävä rahoitus.
Toinen lähestymistapa, joka on valtavirtaistunut ilmastokriisin osalta, on politiikan muuttuminen ja muuttaminen. Politiikkaa voidaan toteuttaa lainsäädännöllä (ks. esim. Ilmastolain uudistus – Ympäristöministeriö), hintaohjauksella, veroilla, tuilla, tuuppauksilla ja tiedolla. Näillä kaikilla on oma roolinsa myös ilmastokriisin ratkaisussa. Suomessakin on onnistuneita esimerkkejä vaikkapa kivihiilen käytön kieltävästä laista, joka on nopeuttanut kivihiilestä irtautumista. Ilmastolaki määrittelee keskeisimmät suunnitelmat, joihin kootaan tarvittavat ilmastotoimet. Politiikan kenttä on kuitenkin kompromissien värittämä, joten aina on riski, että lyhyen aikavälin intressit ja akuutit kriisit saattavat ajaa ohituskaistalla pitkän aikavälin ratkaisujen edelle.
Toki myös yritykset ja markkinat ovat ilmastokriisin näkökulmasta merkittävä toimijajoukko, muutosvoima tai jarrutustekijä, tilanteesta ja alasta riippuen. Teollisuus ja yritykset voivat muuttaa oman toimintansa ilmastoystävällisemmälle pohjalle (Vähähiiliset tiekartat 2035 – Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)) ja luoda niitä ratkaisuja, jotka saavat kuluttajatkin kestävämmille poluille.
Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä ovat luovat alat ja kulttuuri. Luovat alat, mukaan lukien kulttuuritoimijat voivat toki osaltaan luoda käytänteet ja mallit ilmastoystävälliselle toiminnalle (ks. esim. Taidetoimijat palkkasivat yhteisen ekokoordinaattorin — Creasus). Hyviä esimerkkejä jo löytyy niin festivaaleista (https://ekokompassi.fi/ymparistotyo-lahtee-sisaltapain-meidan-festivaali/), teatterimaailmasta (Metsä jatkaa kasvuaan | Kaikkia värejä (wordpress.com)), elokuva-alan toimijoista, kuvataiteilijoista kuin muusikoistakin.
Suoraan hiilijalanjälkeen vaikuttamisen lisäksi luovilla aloilla on olemassa kuitenkin vähemmän puhuttu supervoima, nimittäin luovien alojen voima hoksauttaa ihmisiä kokeilemaan ja kokemaan asioita eri tavalla kuin ennen.
Luovien alojen valta ja voima on kyky saada ihminen ajattelemaan ja tuntemaan. Luovien alojen ilmaisuvoima ekologisten kriisien ja toisaalta vaihtoehtoisen kukoistavan tulevaisuuden osalta on muita aloja väkevämpi.
Tunnevalta on sitä, että taide riipii sielun syvimpiä sopukoita myötä. Tunnevalta on myös sitä, että ihminen saa peilin ja ymmärtää, että ”niin, tulevaisuus näyttää tuolta, jollei mikään muutu”, ja että tulevaisuus voikin olla myös jotain aivan muuta. Tunnevalta on samaistumista siihen, että tuo ”cool mielipidevaikuttaja tekee noin” ja että ”minäkin haluan”. Tunnevalta on sitä, että sanoitetaan maailma, jossa jokainen voi ja tahtoo olla mukana. Tunnevalta on herkistymistä ja huojennusta. Voimauttamista ja voimautumista kauneuden yhteisöllisyyden äärellä. Tunnevalta on lohtua. Se on kuin esimerkiksi Eero Tiilikaisen ja Johanna Almarkin Minä suojelen sinua kaikelta -musiikkivideo, jonka parissa sata vapaaehtoista koki yhteisöllisyyttä ja jonka voimakas viesti siitä, että kukaan ei ole yksin, sai nuorten ilmastokokouksen osallistujat kyynelehtimään puhdistavaa itkua (Minä suojelen sinua kaikelta -musiikkivideo ilmastonuorille – YouTube)
Luovat alat, kulttuuri ja taide eivät suinkaan ole tyhjiössä omien vahvuuksiensa kanssa. Kulttuurin keskeisin voima on vuorovaikuttaa eri suuntiin.
Kulttuurialan tekijät ja toimijat luovat kulttuurimuutosta.
Kulttuurinalan tekijät rakentavat kuvaa siitä, mikä on hyvä elämä. Kulttuurimuutos, jossa ei enää luodakaan kysyntää kertakäyttöiselle tai helposti hajoaville tuotteille, auttaa ratkomaan ilmastokriisin juurisyytä eli ylikulutusta. Syvällinen kulttuurimuutos, jossa päättäjille viesti on selkeä vaalikaudesta toiseen, luo pohjaa pitkäjänteiselle toiminnalle.
Taide, luovat alat ja kulttuuri voivat olla katalysoimassa ja ratkaisevalla tavalla tukemassa ja tekemässä kulttuurimuutosta, jossa päämääränä ei olekaan esimerkiksi vaurastuminen ja kiire, vaan sivistys, kohtuus ja kokemukset.
Kirjoittaja Heta Heiskanen (HTT, VTM) toimii ympäristöministeriön erityisasiantuntijana ja ilmastopaneelin pääsihteerinä. Vapaa-ajalla hänet löytää usein kuoron takarivin sopraanona tai kirjastosta runo-osastolta.
Ei kommentteja