Tutkitun tiedon teemavuosi 2021

Koronapandemia heitti varjonsa viime vuoteen tavalla, johon emme ole länsimaissa tottuneet. Myöskään opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia sekä Tieteellisten seurain valtuuskunta eivät aavistaneet, miten ajankohtaiseksi niiden tasan vuosi sitten 9.1.2020 lanseeraama tutkitun tiedon teemavuosi 2021 aiheensa puolesta osoittautuisi. Teemavuoden tavoitteeksi jo silloin asetettiin tutkitun tiedon ja sen lähteiden, kuten tilastojen, selvitysten ja analyysien esiin nostaminen. Päämääränä oli tehdä tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa sekä lisätä ymmärrystä tiedon luonteesta, johon kuuluu sen päivittyminen uusien tutkimustuloksien myötä. Tutkitun tiedon teemavuoden ohjausryhmän varapuheenjohtaja, johtaja Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä on muotoillut asian seuraavasti:

Tutkittu tieto on sivistyksen rakennusainetta ja maailmankuvan pohja. Yksilöiden ja yhteisöjen syrjäytymisen estäminen ja osallisuuden vahvistaminen ovat parasta lääkettä vaihtoehtoisia totuuksia ja salaliittoteorioita vastaan. TKI-tiekarttaa toimeenpannaan myös madaltamalla kynnystä lähestyä ja hyödyntää tutkittua tietoa osana jokaisen arkea.

Kulttuuriala mukaan tiedon hyödyntämiseen

Olemme olleet yllättävän kriisin keskellä siksi, ettei koronaviruksen leviämisestä, käyttäytymisestä ja seurauksista aluksi tiedetty juuri mitään. Infektiotauteihin, virologiaan tai zoonoosiin, tehohoitoon tai rokotekehitykseen erikoistuneita lääkäreitä ja tartuntojen mallintamiseen perehtyneitä tilastotieteilijöitä tarvittiin siksi eturintamaan. Suomessa annettiin nopeasti selvitystehtäviä myös niin sanotuille valtakunnan talousviisaille siitä, miten voitaisiin minimoida koronarajoitusten mukanaan tuomat negatiiviset taloudelliset vaikutukset. Ehkäpä muutamaa psykologia tai sosiaalitieteilijääkin haastateltiin, sillä hyvin turvatuissa oloissa kasvaneet saattoivat saada ahdistusoireita tai pelkotiloja sellaisen ilmiön kohdatessaan, johon yhteiskunnalla ei ollut tarjota heti tepsiviä parannuskeinoja eikä edes varmuutta terveydenhoitokapasiteetin riittävyydestä.

Nyt kun pandemiasta tiedetään huomattavasti enemmän, ammattikorkeakoulujen kulttuurialat voisivat reagoida yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja tuoda aktiivisesti esiin sellaisia näkökulmia, jotka kumpuavat heidän erityisosaamisestaan? Mitkä seikat edistävät resilienssiä, toipumista, toiveikkuutta ja paineensietoa? Mikä tuo ihmisille lohdutusta menetysten kohdatessa? Emmehän yleensä pyydä tällaisiin kysymyksiin vastauksia THL:n pääjohtajalta tai VTT:n materiaalitekniikan tutkimusprofessorilta. Meillä jos kellään olisi nyt hyvä tilaisuus tarjota tutkittua tietoa ja näkökulmia, joita työksemme ammennamme humanistisesta perinnöstä ja taiteen tekemisen ihmismieltä eheyttävästä ja yhteisöllisyyttä lisäävältä alalta.

Taiteilla ja niihin kytkeytyvällä monipuolisella tieteellisellä tutkimuksella on pysyvä arvo aloina, joissa ”voidaan keskustella, kiistellä ja sen kautta lisätä ymmärrystä ihmisen toiminnan ja kulttuurin luonteesta ja merkityksestä ja joiden kaikkien tutkimuskysymyksen keskiössä on todella suuret, ikuiset kysymykset siitä, mitä on olla ihminen − yksilönä ja ryhmässä” (Reisz 2020).

Vaikkapa historiallinen tieto ei ole ennakkotapaus tai kaava, jota voi soveltaa nykypäivän tilanteisiin, vaan se kannattaa mieltää keinona identifioida ihmisten käyttäytymistä ja sen seurauksia erilaisissa kriisitilanteissa.

Esimerkiksi Saksassa pitkät perinteet omaava Leopoldina-tiedeakatemia on julkaisut tutkijoiden ja tiedemaailman toimijoiden ryhmänä tuottamia kannanottoja koronakriisin selättämiseksi. Kolmas, elokuussa julkaistu ”Coronavirus-Pandemie − Die Krise nachhaltig überwinden” on noussut kansainvälisestikin esimerkin asemaan siksi, että 26 tekijästä valtaosa oli muita kuin lääketieteilijöitä tai virologeja: filosofeja, tieteenhistorioitsijoita, teologeja, kasvatusalan ammattilaisia ja oikeustieteilijöitä on katsottu tarvittavan navigoimaan vaikeakulkuisella yksilön oikeuksien ja kansanterveyden välisellä rajapinnalla.

Tällainen kokoonpano ei saanut poliitikoilta ja yleisöltä pelkästään päänsilitystä, mutta yhden raportin kirjoittajan, Max Planck -tieteenhistorian instituutin johtaja Jürgen Rennin mukaan ”kyse on monimutkaisesta, systeemisestä kriisistä, jolloin sitä pitää analysoida kaikilta mahdollisilta katsantokannoilta. Myös vihreät arvot ja kestävä kehitys ovat tärkeä näkökulma: kun kaupungistuminen on tiivistänyt ihmisten ja eläinten yhteistä elinpiiriä, zoonoosia tapahtuu yhä useammin. Covid-19 ei todellakaan ole ainoa, vaan ovella odottaa muitakin potentiaalisia pandemian aiheuttajia.”

Myös Nordrhein-Westfalenissa, Saksan suurimmassa osavaltiossa, perustettiin poikkialainen neuvoa antava asiantuntijaryhmä. Siihen kutsuttiin maailman johtava Immanuel Kant -tutkija Otfried Höffe, jonka tehtävänä oli ”tehdä hankalia kysymyksiä” ja pitää huolta siitä, etteivät asiantuntijat ohittaneet sellaisia kysymyksiä, jotka ylittivät heidän osaamis- tai mukavuusalueensa. Höffen mukaan ”tässä tehtävässä, jos jossain, filosofian parissa 2500 vuoden ajan kertynyt kokemus kysyä asioiden perusteita oli suuri etu”. (Matthews 2020.)

Kokonaisuudessaan taide ja kulttuuri yhteiskunnassa laajasti vaikuttavana, rajoja ylittävänä ja asioita yhteen sitovana tekijänä tunnistetaan ja tunnustetaan koko ajan laajemmin (Ruusuvirta 2020).

Silti kulunut koronavuosi juuri taiteen ja kulttuurin aloilla on tehnyt näkyväksi alalla toimivien taloudellisesti heikon aseman. Pandemian ja sen edellyttämien sulkutoimien vaikutukset kulttuurialan ammattitoimintaan ovat olleet merkittäviä erityisesti fyysiseen läsnäoloon perustuvilla taiteenaloilla. (Karttunen ja Mäenpää 2020; Florida ja Seman 2020).

Huhuu korkeakoulut, kuuleko kukaan?

Luovilla ja kulttuurialoilla pandemia on paljastanut rakenteellisen haurauden ja kyvyttömyyden suojautua taloudellisilta iskuilta. Millaisia puheenvuoroja alan korkeakoulut ovat asiasta esittäneet ja millaisia keskusteluja käyneet? Onko tehty itsearviointeja tai perustettu laatujärjestelmien mukaisia asiantuntijapaneeleita, jotta kulttuurialan koulutuspaikkamäärät olisivat jossain suhteessa alueen elinkeinorakenteeseen. Onko kulttuuriyrittäjyyskoulutus varmasti ajan tasalla sen suhteen, mitä sisältöjä alalle hakeutuvat tarvitsevat? Onko ylipäätään eettistä rakentaa yrittäjyystutkintoja tai -kokonaisuuksia kulttuurialalle ilman, että on analysoitu niin sanottua pakkoyrittäjyyttä korkeakoulutettujen taiteilijoiden ja kulttuurialan toimijoiden ainoana toimeentulon keinona. Ovatko yrittäjyyskoulutusta tarjoavat tahot tai kouluttajat itse kokeilleet yrittäjyyttä?

Voidaan myös kysyä, millaisella ammattitaidolla kulttuuriyrittäjyyttä opiskelevien liiketoiminta- tai markkinointisuunnitelmia arvioidaan? Jokaisen ohjaavan opettajan tulisi käsi sydämellä miettiä, vaihtaisiko opiskelijansa kanssa paikkaa. ”En vaihtaisi, mutta…”-vastauksen kohdalla oikea johtopäätös olisi olla hyväksymättä opiskelijankaan kohdalla yhtään sellaista liikeideaa, johon ei itse olisi valmis sijoittamaan aikaa tai rahaa.

Tutkimusten mukaan kiinteää palkkaa suurista organisaatioista saavat ovat − luonnollisestikin − pärjänneet kriisissä paremmin kuin freelancerit. Kulttuurialoilla nimenomaan itsensä työllistävien määrä on keskimääräistä suurempi. Pandemian aikana kulttuurialan työntekijät ovat useissa Euroopan maissa pudonneet myös tukijärjestelmien ulkopuolelle, eikä työtehtävien varalle ole peruutusturvaa. (Karttunen ja Mäenpää 2020.) Yhdysvalloissa luovalta alalta on hävinnyt työpaikoista 30 % ja maksetut tai ansaitut kuukausipalkat ovat vähentyneet 15 prosentilla. Maan suuressa mittakaavassa se tarkoittaa, että Covid-19-pandemian takia häviää 2,7 miljoona luovan alan työpaikkaa ja sektorin liikevaihdosta sulaa 150 miljadia dollaria. (Florida ja Seman 2020).

Kulttuuritaloutta kuvataan usein poikkeukselliseksi tai jopa julmaksi alaksi.

Luovien alojen taloudellista organisoitumista ja toimintalogiikkaa leimaa epävarmuus, joka johtuu kuluttajan reaktioiden ja kulttuurituotteiden kysynnän vaikeasta ennustettavuudesta. Epävarmuus johtaa tuotteiden ja tuottajien ylitarjontaan. Alan toimijat arvostavat työnsä sisältöä ja tavoitteita niin paljon, että ovat valmiita tinkimään toimeentulostaan. (Karttunen ja Mäenpää 2020.) Ylitarjonta hyödykkeestä ja kilpailu työmarkkinoilla tuhansien muiden hyvin samanlaisen osaamisen ja koulutuksen saaneiden kanssa vaikuttaa myös siihen, että toimeentulo jää usein epäsäännölliseksi ja sattumanvaraiseksi.

Normaaleinakin aikoina taiteilijat elävät taloudellisessa epävarmuudessa ja jopa köyhyydessä. Luovan sektorin työntekijöillä on keskimäärin vähemmän tuloja ja puskurisäästöjä kuin muilla aloilla toimivilla ihmisillä, joilla on vastaava määrä koulutusta ja työkemusta. (Karttunen ja Mäenpää 2020.) Suomessa julkinen talous on ollut vaikeuksissa jo ennen pandemiaa ja kriisiin jouduttiin tilanteessa, jossa velkaantuminen on jatkunut pitkään. Kunnallisten kulttuuripalvelujen resurssitilanne oli monissa kunnissa vaikea jo ennen koronaa. Rahapelituottojen vähentyminen ja julkisen talouden kiristyminen eivät poistu pandemian jälkeen. Päinvastoin on oletettavaa, että julkisen talouden säästöpaineet kasvavat entisestäänkin. (Jakonen et al. 2020) Tämä voi osaltaan heikentää taide- ja kulttuuritoimialan edellytyksiä. Kulttuurialalla on erityisesti Suomessa kohtalonyhteys kriisiytyvään juliseen talouteen. Tulevaisuusvaliokunnan (2020) mukaan se on yksi lähitulevaisuuden avainkysymyksistä.

Taideyliopiston entinen rehtori Jari Perkiömäki ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Lehtonen ottivat huhtikuussa (14.4) Helsingin Sanomien mielipideosastolla kantaa taiteilijoiden välittömään ja ankaraan tulonmenetykseen. He tekivät raikkaan ehdotuksen auttaakseen romahduksen partaalle ajautunutta alaa ja peräänkuuluttivat ylimääräistä apurahakierrosta kulttuuria tukevilta säätiöiltä niin, että OKM antaisi euron jokaista säätiöiden antamaa ylimääräistä euroa kohden.

Sain muutaman päivän päästä (17.4.) samassa lehdessä läpi jatkokirjoituksen edellä mainittuun mielipiteeseen ja argumentoin, että samalla kun katse kohdistetaan ministeriöön ja säätiöihin, kaikkien taide-, elokuva- ja kulttuurialan opetusta antavien korkeakoulujen tulisi katsoa peiliin ja arvioida omia resurssejaan auttaa kasvattejaan. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on korkeakoulujen lakisääteinen tehtävä. Yhdeltä osaltaan se tarkoittaa, että korkeakoulu huolehtii koulutuksen laadusta ja valmistuvien työllistymisvalmiuksista. Vastuu ulottuu kuitenkin pidemmälle. Kulttuuritoimijoiden työn edellytykset tulee turvata tarjoamalla kriisitilanteessa myös korkeakoulujen tukea taiteelliseen työskentelyyn tai oman ammattitaidon syventämiseen.

Vastuullisuutta on myös tutkitun tiedon avulla tunnistaa ne sudenkupat, joihin kulttuuriyrittäjä usein ensimmäisenä kompastuu, jos liikeidea ei ole kunnossa, asiakashankinta on unohtunut ja yhteiskunnan tukipuut murtuvat alta. En ole samaa mieltä kuin Karvi, jonka julkaisun (2018) nimi on ”Yrittämään oppii yrittämällä”. Yrittämään ehkä oppii kantapään kautta, mutta korkeakouluissa pitää pystyä parempaan. Eihän lääketieteen opiskelijallekaan sanota, että lääkäriksi oppii leikkaamalla tai määräämällä lääkkeitä. Kantapään kautta oppimisen hinta voi olla liian korkea niin yrittäjäksi kuin lääkäriksi aikovalle. Jälkimmäisessä tapauksessa varsinkin potilaalle voi käydä huonosti, edellisen kohdalla harmit ja raskaat taloudelliset taakat jäävät saattavat jäädä yrittäjän kannettaviksi loppuiäksi.

Myllypuron kampuksen elinkeinopoliittisessa selvityksessä (2017) todetaan aiheellisesti, että korkeakoulutasolla perustason yrittäjävalmiudet olisi hankittava itsenäisen opiskelun avulla hyödyntämällä ensisijaisesti jo olemassa olevat digitaaliset yrittäjyysalustat, yrittäjäverkostot, kaupunkien elinkeinoyksiköiden tarjoamat palvelut ja vaikkapa CampusOnline-tarjonta. Opiskelijalähtöisille yrityksille on edellytykset sen sijaan silloin, kun opiskelijainnovaatiot ja liiketoimintaideat jo alkuvaiheessa systemaattisesti yhdistetään korkeakoulun kumppaniyritysten intresseihin. Näin varmistetaan, että käynnistyvillä yrityksillä on valmiina asiakaskuntaa eikä yritysidea perustu irralliseen, yksittäiseen ja vaikeasti erottuvaan tuotteeseen tai sovellukseen. Myös kulttuurialalla olisi tärkeää kehittää konsepti, jossa lähtökohtana olisi yrityskentän tarpeet saada start-upien apua tai ulkoistaa joitain toimintojaan.

Koronapandemian vaikutuksista kulttuurialalle on tuotettu ja tuotetaan runsaasti tietoa. Oleellista on, miten tietoa käytetään kulttuuripolitiikan kehittämisessä nyt ja tulevaisuudessa. (Jakonen et al. 2020). Alkanut teemavuosi 2021 haluaa koota yhteen tapahtumia ja tekoja, joiden avulla muodostuu monipuolinen kuva tutkitusta tiedosta ja sen roolista esimerkiksi yksilön hyvinvoinnin ja yhteiskunnan toiminnan kannalta. Toivottavasti teemavuosi tuottaa myös tutkittua ja yksilöityä tietoa kulttuuriyrittäjyydestä, luovan alan yrittäjien urapoluista ja yritysten elinkaaresta. Sen pohjalta korkeakoulujen yrittäjyysopintoja voisi tarjota, edelleen kehittää ja versioida.

Ehkäpä ensi vuosi 2022 onkin sitten jo tiedon soveltamisen teemavuosi. Pelkkä tutkitun tiedon tuottaminen ei riitä, vaan laaja-alaisen tutkimustuloksiin perehtymisen tulisi olla ylimmäinen hyve korkeakouluissa silloinkin − ja juuri silloin −, kun itse ei tee tutkimusta. Tutkitun tiedon, sen omaksumisen, siitä keskustelemisen ja erityisesti sen kriittisen arvioinnin perusteella voi tehdä oletettavasti parempia päätöksiä

Lähteet

Florida, Richard ja Michael Seman 2020. Lost art: Measuring COVID-19’s devastating impact on America’s creative economy. Bookings: Metropolitan policy program. https://www.brookings.edu/wp-content/uploads/2020/08/20200810_Brookingsmetro_Covid19-and-creative-economy_Final.pdf

Huusko, Mira, Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas, Risto Hietala, Johanna Kolhinen ja Elena Ruskovaara 2018. Yrittämään oppii yrittämällä. Yrittäjyys ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa -arviointi. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, julkaisut 25:2018.

Jakonen, Olli, Mervi Luonila, Vappu Renko ja Anna Kanerva 2020. Katsaus koronan vaikutuksista taiteen ja kulttuurin alojen toimintaedellytyksiin ja kulttuuripolitiikkaan Suomessa. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja. Vol. 5, nro 1. https://journal.fi/kultpol/issue/view/7056.

Karttunen, Sari ja Marjo Mäenpää 2020. Koronakriisi kärjistää kulttuuritalouden rakenteellista epävakautta ja epätasa-arvoa. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja. Vol 5 nro 1. https://journal.fi/kultpol/issue/view/7056.

Matthews, David. 2020. ”German humanities enlisted to end the Coronavirus lockdown”. Times Higher Education. Haettu 31.12.2020. https://www.timeshighereducation.com/news/german-humanities-scholars-enlisted-end-coronavirus-lockdown.

Myllypuron kampuksen elinvoimavaikuttavuus − visio ja suunnitelma Metropolian uuden kampuksen elinkeinopoliittisesta merkityksestä ja sen vahvistamisesta 2017. Metropolian ja Helsingin kaupungin yhteistyössä tekemä raportti. Työryhmän puheenjohtajana Tuire Ranta-Meyer. https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/fc/fc836c167f940405033c2a18a9351a1279bf8458.pdf.

Reisz, Matthew. 2020. ”What can the humanities offer in the Covid era”. Times Higher Education. Haettu 31.12.2020. https://www.timeshighereducation.com/news/what-can-humanities-offer-covid-era.

Ruusuvirta, Minna. 2020. Kohti valoa, kulttuuripolitiikka. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja. Vol. 5, nro 1. https://journal.fi/kultpol/issue/view/7056.

Tulevaisuusvaliokunta 2020. Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1. https://www.eduskunta.fi/FI/valiokunnat/tulevaisuusvaliokunta/julkaisut/Sivut/Koronapandemian%20hyvat%20ja%20huonot%20seuraukset.aspx.

Tutkitun tiedon teemavuosi 2021 https://tutkittutieto.fi/ ja https://www.tieteenpaivat.fi/fi/ajankohtaista/tieteen-paivat-avaa-tutkitun-tiedon-teemavuoden-2021.

Vuonna 2021 vietetään tutkitun tiedon teemavuotta https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/vuonna-2021-vietetaan-tutkitun-tiedon-teemavuotta.

Huom! Kirjoittaja on toiminut yrittäjänä vuosina 1983-1990. Hänen yhdessä Sibelius-Akatemian pianonsoitonopettajansa Eeva Sarmanto-Neuvosen kanssa perustamansa Eiran Musiikkikoulu on edelleen toiminnassa, joskin nykyään kannatuisyhdistyksen ylläpitämänä.