Kauneuden maailmassa voi yksin olla valtias…

Metropoliassa harjoitellaan paraikaa Einojuhani Rautavaaran oopperaa Auringon talo. Tämä juttusarja seuraa produktion etenemistä ja kertoo  säveltäjästä, oopperasta ja sen tositarinaan perustuvasta traagisesta Thiessien sisarusten kohtalosta. Pysy siis Myrsky ja kiihko -kanavalla!

 Auringon talo: säveltäjästä ja oopperasta

Mikä on Einojuhani Rautavaaran salaisuus? Hänen musiikkiaan esitetään maailmalla enemmän kuin yhdenkään edesmenneen suomalaissäveltäjän Sibeliusta lukuun ottamatta. Hänen värikäs elämänsä on antanut aihetta lukuisiin kirjoihin ja lehtiartikkeleihin. Hänen älykkäät, suorasukaiset kommenttinsa ovat muodostuneet klassikoiksi.

Tritonus on harmonian ketsuppi. Nuoren pitää kerätä traumoja; ne ovat luovuuden moottoreita. En halua musiikkini olevan ajan mukaista vaan mieluummin ajatonta. Maailmassa ei ole mitään ikuista, ja se siinä suurenmoista onkin.

Einojuhani Rautavaara (1928-2016) oli omiaan laajamittaisten teosten parissa, ja erityisen läheinen suhde hänellä oli oopperoihin. Niiden kanssa hän saattoi toimia kahdella tasolla: yhdistää musiikin kirjalliseen lahjakkuuteensa. Rautavaara kertoikin löytäneensä oopperoista itselleen markkinaraon, sillä vain harva säveltäjä pystyy luomaan itse sekä musiikin että libreton.

Rautavaara sanoi ottavansa teoksensa vastaan eräänlaisesta ideaalimaailmasta. Omien sanojensa mukaan ne tulivat hänelle täydellisen ehjinä kuin munat, ja hän koki toimivansa tällöin musiikin meediona tai kätilönä. Näkymätön maailma kiinnosti Rautavaaraa: unet, näyt, synkronismi. Myös oopperoiden aiheet ilmestyivät hänelle kuin tilauksesta mitä erilaisimmista lähteistä. Auringon talosta hän kirjoittaa näin kirjassaan Mieltymyksestä äärettömään:

Kevättalvella 1987 oli harvinaisen kylmää. Tuli aamu, jolloin näin, että alppiruusupensaat puutarhassa olivat kuolleet, paleltuneet. Kun otin sanomalehden, luin miten kaksi vanhaa emigranttidaamia oli kuollut paleltumisen seurauksena. Luin että kyseessä oli alun perin hyvin varakas perhe, joka vuonna 1917 oli paennut vallankumousta Littoisiin kaikkine palvelijoineen. Sieltä ostettiin talo nimeltä Solgården.

Tragedia toisensa perään seurasi Pietarista muuttanutta viisilapsista Thiessin perhettä. He eristäytyivät, palveluskunta katosi, isä ja sisarukset Edna, Marion ja Victor tekivät itsemurhan, äiti kuoli mielisairaalassa. Vain siskokset Eleanor ja Irene jäivät jäljelle autioituneeseen Auringon taloon. Rautavaara ei kuitenkaan halunnut oopperan vellovan surullisissa tapahtumissa; häntä kiinnosti erityisesti ajatus siitä, miten siskokset leikkivät omassa aikakuplassaan. Mielikuvissaan he tanssivat tyttövuosien ylellisessä loistossa samalla kun varat hupenivat, lämmitys hiipui ja taloon kertyneet jätteet nostettiin hienot hansikkaat kädessä asumattomiin huoneisiin, pois silmistä. Aihetta säveltäjä lähestyi opera buffan keinoin, tragiikka yhdistyi komiikkaan mutta pehmeästi, kohdettaan kunnioittaen.

Thiessin perhe eli vaurasta huoletonta elämää Pietarissa vallankumokseen 1917 asti

Rautavaara kertoi alitajuisesti samastuneensa näihin vanhoihin sisaruksiin, sillä myös oman elämänsä vaikeissa vaiheissa hän turvautui usein eskapismiin, ”omaan kauneuden maailmaansa, jossa yksin voi olla valtias.”

Auringon talon sävellysprosessin aikana toisen näytöksen loppu ei ottanut valmistuakseen. Sitten musiikki alkoi yllättäen viedä teosta eteenpäin tuoden mukanaan oikeat sanat, ikään kuin itsenäisen tahtonsa ajamana. Tämä jäi Rautavaaralle mieleen eriskummallisen mystisenä kokemuksena. Sini Rautavaaralla oli oma osuutensa oopperan viimeisissä vaiheissa. Säveltäjä oli suunnitellut loppuun huutokauppakohtausta, jossa myytäisiin Solgårdenin huonekaluja ja muita esineitä. Sini edotti sen sijaan tanssillista loppuratkaisua pietarilaisten seuratanssien tyyliin, jotta oopperan nostalginen tunnelma säilyisi. Lopputuloksena partituuriin syntyi mieleenpainuva, juhlallinen poloneesi.

Auringon taloa on kutsuttu naisten oopperaksi, ensembleoopperaksi ja pakolaisoopperaksi. Yhteiskuntaan integroitumisen vastakohtaa se kuvaa koskettavalla tavalla. Vanhenemista se käsittelee huumorilla ja ironisella lempeydellä. Auringon talo on Einojuhani Rautavaaran esitetyin näyttämöteos, jonka suosioon on monta syytä. Musiikki on helposti lähestyttävää, lauluäänet melodisia. Modernin sävelkielen lomassa on lyyrisiä ensemble-kohtauksia ja venäläisiä romansseja. Libreton englanninkielisestä käännöksestä vastanneen Vern Suttonin mukaan ooppera ansaitsee niin paljon esityksiä kuin mahdollista myös siksi, että siinä on harvinaisen hyviä rooleja naisille.

Auringon talo esitettiin Suttonin käännöksenä Opera in the Ozarksin ohjelmistossa Yhdysvalloissa vuonna 2004 ja myöhemmin Texasissa sikäläisen yliopiston ja Sibelius-Akatemian yhteistuotantona. Saksankielisen esityksensä se sai nimellä Das Sonnenhaus Wienissä. Saksalaiset oopperatalot Greifswaldissa, Stralsundissa ja Mönchengladbachissa ovat esittäneet sitä, ja kotimaisten produktioiden lisäksi teos on myös viety vierailulle Ruotsiin. Rautavaara on yksi harvoja suomalaissäveltäjiä, jonka oopperoita on käännetty ja esitetty maailmalla muutenkin kuin vierailunäytöksinä. Vincent on kuultu Saksan ja Itävallan oopperataloissa, Rasputin Lyypekin oopperassa, Tietäjien lahja Canberran musiikkijuhlilla, Australiassa. Harvinaisempaa on, että ulkomainen oopperatalo tuottaa oman produktionsa suomenkielisestä oopperasta, mutta Rautavaaran kohdalla näin on tapahtunut. Kaivos esitettiin suomeksi Unkarin Valtionoopperassa, Budapestissa loka-marraskuussa 2016 Tibor Bogányin johdolla.

Einojuhani Rautavaara

Auringon talon musiikillinen materiaali sai jatkoelämää orkesteriteoksen Autumn Gardens muodossa. Sini Rautavaaran mukaan Vladimir Ashkenazy innostui laulamaan sen levytyksessä vaikututtuaan musiikin melodisuudesta ja koskettavuudesta. Rautavaaran viides sinfonia syntyi oopperoiden Thomas ja Auringon talo välissä ja sen aiheita on puolestaan siirtynyt Auringon talon musiikkiin. Tämä oli Rautavaaralle tyypillistä, sillä hänen mielestään useat musiikilliset ideat suorastaan vaativat uusintakäsittelyä eri formaateissa.

Vuonna 2015 säveltäjä kertoi BBC Music Magazinessa haaveilevansa uudesta kamarioopperasta, joka kertoisi kreikkalaisen tarinan haaksirikosta ja delfiinin rantaan kuljettamasta pojasta. Libretto oli kuulemma jo hahmottunut, mutta musiikki ei ollut vielä lähtenyt virtaamaan. Uteliaisuus uutta kohtaan oli aina Rautavaaran ohjenuora eikä hänen luomisvoimansa ehtynyt edes viimeisinä vuosina, jolloin hän terveysongelmistaan huolimatta istui joka päivä useita tunteja työpöytänsä ääressä.

Einojuhani Rautavaaran tapaaminen oli aina jotain erityistä. Hypnoottinen äänenkäyttö ja ilmeikkäät silmät, poikkeuksellinen yleissivistys ja joskus virkistävän epäsovinnainenkin verbaliikka tekivät joka kerta vaikutuksen. Usein mukana tapaamisissa oli toimittajia, muusikoita tai musiikkielämän vaikuttajia, jotka kaikki halusivat osansa säveltäjän tähtipölystä. Nyt se jatkaa elämäänsä musiikin muodossa.

Musiikki on suurta, jos kuulija jossakin vaiheessa onnistuu tavoittamaan häivähdyksen iäisyyttä ajan ikkunan läpi.

Valokuva: Eija Tervo

Kirjoittaja Henna Salmela on KTM, MuM, joka toimii musiikkikustannustalo Fennica Gehrmanin johtotehtävissä ja vastaa mm. hallinnosta ja markkinoinnista.

Artikkelikuva: Laura Saloluoma/ennenjanyt.net.