Renessanssi tarkoittaa uudelleensyntymistä. Taide-, kulttuuri- ja aatehistoriallinen murros kohti uutta aikaa alkoi, kun siirryttiin keskiajan raadollisuudesta renessanssiin 1400-luvun lopulta alkaen. Maailma muuttui, ja sivistyksessä, taiteissa ja tieteissä nähtiin uudistuksia. Kuvataiteissa, kirjallisuudessa ja musiikissa kuvattiin maailmanlaajuisesti uuden ajan elämää, yksityiskohtia ihmisen ja luonnon suhteesta, väreistä ja unelmista – luotiin uutta ihmiskuvaa.

Nyt olemme uuden ajan alussa planetaaristen tekijöiden äärirajoilla.

Ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ovat yhteinen huolemme. Mikä saa meidät toimimaan ja antamaan kaikkemme? Mitä haluamme yhdessä? Ihminen haluaa kuulua ryhmään ja olla osa suurempaa.

Toukokuussa käynnistyi Säätytalossa Luovien alojen ilmastotyö Uudenmaanliiton, ympäristöministeriön ja Sitran yhteistyönä. Lisäksi työtä on ollut valmistelemassa mittava joukko erilaisia luovien alojen toimijoita ja muitakin. Merkityksellisyys huokui satavuotisista seinistä, kun lapset juonsivat tilaisuuden ja lauloivat yhdessä taiteilija Eija Ahvon kanssa.

Säätytalo on arkkitehti Karl Gustaf Nyströmin suunnittelema ja se sijaitsee Helsingin Kruunuhaassa Suomen Pankin taloa vastapäätä. Säätytalo rakennettiin vuosina 1888–1890 säätyvaltiopäivien aatelittomien säätyjen kokoontumispaikaksi. Ekologisen kestävyyden rakentaminen on osuvasti keskeinen talouttamme ohjaava tekijä ja työhön tarvitaan uusia yhteistyörakenteita kaikkialta yhteiskunnasta – renessanssin henkeä.

Säätytalo on tyylisuunnaltaan uusrenessanssinen ja sopii jotenkin osuvasti kestävyysmurroksen uudeksi areenaksi. Talo on nykyään valtioneuvoston ja muun valtionhallinnon kokous- ja edustustila. Siellä suunnitellaan uusia hallitusohjelmia, laaditaan arktisia strategioita, varaudutaan yhteiskunnan muutostilanteisiin, myös muuttuvan ilmaston varalle, ja valtioneuvoston eri ministeriöt tekevät yhteistyötä vuodesta toiseen. Talossa kokoontui Suomen ensimmäinen itsenäisyyssenaattikin ja Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä senaattorisukujen sukukokouksessa jälkeläisetkin kokivat talon omakseen.

Tunnelma Luovien alojen ilmastotyön kickoffissa 12.5.2022 tuolloin Säätytalossa oli poikkeuksellinen. Useat totesivat, etteivät ole ennen osallistuneet näin vahvasti tunteisiin vetoavaan valtionhallinnon tilaisuuteen – musiikki, lausutut runot ja mietelauseet sekä lasten osallistuminen konkretisoivat sitä, kuinka yhteiskunnallisesti merkittävästä työstä on kyse. Paneelikeskustelussa ympäristöministeriön johdolla sitouduttiin yhteistyöhön opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Taideyliopiston, Aalto-yliopiston ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Tärkeitä kysymyksiä nousi esiin: miten luovat alat voivat tukea ekologisessa murroksessa elämistä? Miten ymmärrämme muutosta paremmin? Kun muutoksen nopeus haastaa meitä ja lisäksi ongelmien moninaisuus on hyvin kuormittavaa, miten ymmärrämme laaja-alaista kokonaisuutta?

Luovuus ja osallisuus voivat auttaa tässä tilanteessa. Se, että saamme jokainen sanoittaa omalla tavallamme, sanalla, omalla instrumentilla, omalla siveltimellä, pianon koskettimella. Tämä renessanssi on meidän kaikkien yhteinen Lied.

Metropolian kulttuurialan perustaja Tuire Ranta-Meyer pohti edellisessä Myrsky ja kiihko -blogissa liedin syvintä olemusta osuvasti. Ranta-Meyer kirjoittaa: ”Romanttisen liedin keskeisinä ominaisuuksina voidaan pitää koruttoman kansanomaisuuden jäljittelemistä sekä runoudessa että musiikissa, uuden luonnontunteen kehittymistä, käsitystä taiteilijasta ulkopuolisena vaeltajana, pako arkipäivästä epätodelliseen tai mystiseen sekä taiteellista eläytymistä sadun ja balladien muinaiseen maailmaan. Liedin hengessä on jotain rehellistä, jota tarvitsemme nyt vahvistaaksemme omaa tietoisuuttamme. Tutustuin Portugalissa lied-musiikkiin ollessani metsäpalotutkijoiden kokousmatkalla  noin 20 vuotta sitten. Liedin intensiivisyys, suru, haikeus ja halu antautua tekivät minuun vaikutuksen. Ensi kosketuksessa lied-musiikkiin tunsin kuinka siinä tekstin ja musiikin ainekset yhtyvät rakkauteen sen eri muodoissa.

Juuri rakkauden ja välittämisen eri muotoja tarvitaan tässä ajassa, koska rakkaus saa meidät liikkeelle.

Me osallistumme, jos pidämme asiaa tärkeänä. Tässä muutoksessa jokaisen havainnoilla on merkitystä ja jokaisen kokemuksilla. Muutoksen sanottaminen auttaa meitä ymmärtämään. Luonnon monimuotoisuus on käsite, joka tarvitsee eri tasosta käsittelyä, jotta tulee ymmärrettäväksi aina maisematasolta lajin sisälle solujen maailmaan. Meillä kaikilla on oma maailmamme. Tarvitsemme yhteyden rakentamista ja tietoisuuden avaamista.

Kulttuuri ja taide tuo meille tunteita. Kauneus vaikuttaa meihin, on sitten kyse runosta, sävelestä tai maalauksesta. Tunne tukee meitä ja auttaa asian ymmärtämisessä ja käsittämisessä.

Ekologisten kriisien maailma on usein raskas ja siksi tarvitsemme työkaluja asian sanoitamiseksi. Tarvitsemme tieteiden ja taiteiden välisyyden vahvistamiseen juuri luovien alojen keinoja, jotta kestävyystieteet ymmärretään.  Astutaan rohkeasti kohti maailmaa, jossa rakennetaan uusia tuotteita, palveluita ja muotoillaan ymmärrystä yhdessä.

Toukokuussa Säätytalon läheisessä Rakkaudesta resilienssiin -näyttelyssä oli esillä valokuvia, maalauksia ja runoja. Kaikkia töitä yhdisti se, että ne ovat kestävän kehityksen rakentamisen askelkiviä – kuvausta luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä ja ilmastotyön kytkemisestä siihen. Artikkelikuvana on työ Suomalaiset korallit, joka kuvastaa luonnon monimuotoisuuden kirjoa kallioseinämällä. Ripaus lunta ja jäätynyttä vettä kuvastaa sulavia jäätiköitä ja lisääntyviä ääriolosuhteita, mikäli maapallon lämpenemistä ei saada pysähtymään. Epifyyttiset eli päällyskasveina elävät maksa- ja lehtisammalet sekä jäkälät muodostavat arvokkaan peiton maailman vanhimmalle kallioperälle täällä Suomessa. Voivatko meille tutut sammaleet ja jäkälät uudelleen syntyä ja näyttäytyä meille uudella tavalla, uusissa pinnoissa kaupunkirakenteissakin, kaiteissa ja katoissa luontopohjaisina ratkaisuina itiösateen jälkeen?

Lähteet:

Säätytalo 2017. Valtioneuvoston kanslia, esite. Helsinki.

Lilja, S. 2022. Olemme matkalla kohti yhteistyörakenteiden vastuullisuusverkostoa. https://emergenssi.fi/blog-toukokuu.html

Ranta-Mayer, T. 2022. Kesäyönunelmia Arabianrannassa. blogi. https://blogit.metropolia.fi/myrskyjakiihko/

Valokuva: Ville Pirilä

Kirjoittaja MMT, FM Saara Lilja on resilienssikouluttaja, tutkija, runoilija ja valokuvaaja, Vastuullisuustyön mentori, Muutos-kirjoittaja, Emergenssi Oy:n perustaja, joka rakentaa siltoja eri toimialojen välille kestävyyskriisin ratkaisemiseksi. Vapaa-ajalla laulaa sopraanona Vivace-leidit kuorossa ja purjehtii s/s Kalle Tihveräisellä Saimaalla.

Metropolian klassisen musiikin koulutus muutti Arabianrantaan vuosi sitten. Vaikka siirtyminen Ruoholahdesta ensin väistötiloihin Haagaan ja sitten taas uusi muutto Muotoilijankadulle varmasti kuormittivat henkilökuntaa ja opiskelijoita erittäin paljon, itse taiteelliseen toimintaan ei silti tullut notkahduksia. Ensin lokakuussa 2021 pystyttiin venymään huippusuoritukseen Einojuhani Rautavaaran oopperan Auringon talo produktiossa, vaikka esityksen toteutuminen koronan keskellä oli suoranainen pieni ihme. Huhti- ja toukokuun vaihteeseen sijoittui klassisen musiikin konserttisarja Arabia soi. Nyt kesäkuulle 2022 Rautavaaran oopperan harjoituspianisti ja koko vuoden Metropoliassa siviilipalvelusmiehenä toiminut Armaan Madar suunnitteli ja toteutti taiteellisena johtajana aivan uuden tapahtuman: liedmusiikin festivaalin Arabia kaikuu.

Tämän kaikkien aikojen ensimmäisen Arabianrannan laulumusiikin festivaalin teemana oli suomalainen lied. Metropolian oman konserttisalin Kammarin lisäksi tapahtuma levittäytyi läheiseen Paavalinkirkkoon, Bokvillanin ja Annalan huviloihin ja Arabianrannan kaupunginkirjastoon. Juuri tämä matalan kynnyksen osallistumisen tarjoaminen kaupunginosan asukkaille ja uusien, paikallisten, hyvin idyllisten konserttitilojen hyödyntäminen teki festivaalista ainutlaatuisen sekä esiintyjille että taiteilijoille.

Mitä tarkoittaa lied?

Liedin käsite syntyi saksalaisella kielialueella 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa kansanlaulun ja taidemusiikin onnellisen hedelmöityksen tuloksena (Djupsjöbacka 2000, 17). Sen taustalla oli tunnetta korostavan romantiikan esiinnousu, ja lied vastasi biedermeierkauden porvarillista, kansallista kulttuuria ja kotimusisointia ihannoivaa henkeä. Romanttisen liedin keskeisinä ominaisuuksina voidaan pitää     koruttoman kansanomaisuuden jäljittelemistä sekä runoudessa että musiikissa, uuden luonnontunteen kehittymistä, käsitystä taiteilijasta ulkopuolisena vaeltajana, pako arkipäivästä epätodelliseen tai mystiseen sekä taiteellista eläytymistä sadun ja balladien muinaiseen maailmaan. Liedin ainekset liittyivät rakkauteen eri muodoissaan. (Murtomäki 2020 [2005].)

Lied on vakiintunut länsimaisen taidemusiikin lajiksi, jossa laulaja ja pianisti tekevät tasavertaista yhteistyötä tulkitessaan runoon sävellettyä musiikkia. Ahtaammassa käsitteen tulkinnassa on saksankielisen yksinlaulun nimitys, eikä se liity esimerkiksi oopperaan tai suurteoksiin. Englanninkielisissä maissa sitä kutsutaan laveammin nimellä art song. Suomessa liediksi lasketaan usein melkeinpä kaikki laulajien ja pianistien yhdessä tekemä laulumusiikki. Erikoispiirteenä kuitenkin on kahden taiteenalan, musiikin ja kirjallisuuden kohtaaminen ja yhteen kietoutuminen. Elävässä esityksessä, kuten Arabia kaikuu -festivaalin konserteissa mukaan liittyy vielä musiikin ja kirjallisuuden fyysinen toteutuminen laulajan ja pianistin yhteistyössä. Esittäminen ja tulkinta – prosessi, jossa nuoteista tulee soivia säveliä ja sanat saadaan puhumaan merkityksiä – edellyttävät taiteellista näkemystä, kokemusta, vaistoa ja tietoa. (Meister 1980,12.)

Taiteentekemisen eri elementtejä ei opiskella kirjoista. Taiteilija kasvaa elämänkokemuksensa ja ilmaisuvälineidensä yhä paremmassa hallinnan välisessä vuorovaikutuksessa. Näin hän muodostaa sulatusuunin, jossa inhimillinen ja taiteellinen kypsyminen tapahtuvat. (Djupsjöbacka 2000, 13–14.)

Lied eroaa muista kamarimusiikkikokoonpanoista ennen kaikkea tekstin ja lauluinstrumentin myötä: tietty hengittävyys ja puhe tulee osaksi tekemistä eri tavalla kuin soitinmusiikissa. Niiden yhdistäminen on ainutlaatuinen haaste, mutta myös palkitsevaa. Esimerkiksi Metropoliassakin liedtyöskentelyä opettava Heikki Pellinen pitää tekstiä liedparin eli laulajan ja pianistin kolmantena osapuolena, jota molempien tehtävä on soida auki.

Tarina velvoittaa esittäjiä ottamaan kantaa siihen, millainen sen kertojan äänen persoona oikein on ja mikä hänen taustansa, motiivinsa, päämääränsä ja pyrkimyksensä on sillä puheenvuorolla, joka on se kulloinkin kyseessä oleva lied.

Esiintyjien tulee ikäänkuin itse, kerta toisensa perään itse rakentaa synopsis laulutekstin tapahtuman ympärille. (Liikaoja 2019, 23.)

Erityisenä liedissä voi pitää myös kahden ihmisen kokoonpanoa. Duo-työskentely on ikään kuin pienin muoto kamarimusiikista, ja sen myötä muusikoilla on suuri tila luoda. Työskentely muotoutuu usein hyvin tiiviiksi, intiimiksi ja henkilökohtaiseksi. (Mt. 23–24.)

Suomalainen yksinlaulu

Suomessa luotiin varteenotettavaa runoutta vasta 1800-luvun alkupuolella. Se pääasiassa ruotsinkielistä, ja keskeisiä runoilijoit olivat F.M. Franzén, Emil von Qvanten, J.L. Runeberg ja Zachris Topelius. Suomenkielinen runous alkoi viritä vasta 1860-luvulla, kun Aleksis Kivi, A. Oksanen eli August Ahlqvist ja Suonio eli Julius Krohn alkoivat julkaista runojaan. Sitä ennen suomalaisten laulusäveltäjien oli tyytyminen ruotsinkielisiin, joko kotimaassa tai Ruotsissa kirjoitettuihin teksteihin. Suomenkielisen runouden kultakausi koitti vasta vuosisadan vaihteessa 1900 ja sen jälkeen. (Djupsjöbacka 2000; Oramo 2006.)

Thomas Byström, Bernhard Henrik Crusell ja Fredrik August Ehrström sekä vuonna 1834 Helsinkiin muuttanut Fredrik Pacius sävelsivät ensimmäiset Suomessa syntyneet yksinlaulut liedin hengessä. Ernst Fabritius oli kuitenkin ensimmäinen, joka sävelsi yksinlauluja suomenkielisiin runoihin. Ilahduttavasti Arabia kaikuu -festivaalilla yleisällä oli tilaisuus kuulla kaksi varhaista, vaikuttavaa yksinlaulua sopraano Maria Turusen ja pianisti Armaan Madarin tulkintana: Filip von Schantzin Was ist mir denn so wehe (Eichendorffin runoon) ja Fabritiuksen Ljusterflamman (Topeliuksen runoon).

Oskar Merikanto loi rakastetun laulutuotannon, jossa kansanlaulu, laulelmanomaisuus ja värikäs piano-osuus yhdistyivät ikivihreällä ja vuosikymmenestä toiseen puhuttelevalla tavalla. Jean Sibeliuksen myötä Suomessa alkoi uusi luku taidemusiikin ja tyylillisesti myös laulumusiikin saralla. Djupsjöbackan (2000, 23) mukaan Sibeliuksen tyyli oli kasvanut irti saksalaisen liedin intiimistä kansanlaulunomaisuudesta kohti monumentaalista, sinfonisempaa ilmaisua. Vaikka pääosa on sävelletty ruotsinkielisiin runoihin, joukossa on myös suomen- ja saksankielisiä tekstejä. Festivaalin yhteensä kymmenestä konsertista neljässä oli mukana Sibeliuksen lauluja. Sunnuntain 5. kesäkuuta iltakonsertin ohjelmisto koostui lähes yksinomaan tämän kansallissäveltäjämme yksinlauluista.

Erkki Melartin -tutkijana minua ilahdutti kuitenkin erityisesti se, miten runsaasti Madarin luotsaama tapahtuma oli valinnut mukaan konsertteihin Melartinin ja hänen monien sävellysoppilaidensa teoksia. Ne totisesti eivät ole kuluneet laulajien ohjelmistoissa, eivätkä kaikuneet liian usein yleisön kuultavana. Esimerkiksi Minä metsän polkuja kuljen ja Mademoiselle Rococo valloittivat huviloissa ja kammareissa tapahtumaan osallistuneiden sydämet, mutta aivan unohtumattomia hetkiä tarjosivat myös Pois meni merehen päivä (Iirisilona Segerstam ja Katarina Katris), Stjärnor, Maria, Guds moder ja Élegie (Amanda Sandström ja Aino Saranpää). Erityisen tunnustuksen ansaitsevat harvoin esitettyjen Melartinin Tagore-laulujen tulkinnasta Fanny Henn ja Pinja Ukkola sekä laulusarjaan kuuluvan viuluosuuden soittanut Salla Kakkuri.

Melartinin sävellysoppilaiden Ilmari Hannikaisen, Yrjö Kilpisen, Aarre Merikannon, Sulho Rannan, Helvi Leiviskän, Heino Kasken, Juhani Pohjanmiehen suomenkieliset yksinlaulut esimerkiksi Eino Leinon, V.A. Koskenniemen, Hilja Haahden ja Uuno Kailaan runoihin olivat kesäyön teemoineen ja tulkintoineen kimmeltäviä pisteitä festivaalin i-kirjainten päällä. Kunpa näitä teoksia esitettäisiin da capo ensi kesänäkin. Virkistävä idea oli myös Paavalinkirkon nuorten säveltäjien konsertti. Siellä laulujen säveltäjät Iida Antola, Cecilia Damström, Maleena Linjama, Miika Hyytiäinen ja Joel Järventausta olivat mukana keskustelemassa teoksistaan ja liedmusiikin säveltämisestä. Mikä hieno mahdollisuus Metropolian liedpareille Maria Turunen ja Armaan Madar, Maija Rautasuo ja Pinja Ukkola, Marja Kari ja Veera Muhli sekä Joonatan Rautiola ja Hannah Comia oli esiintyä säveltäjien ollessa läsnä konsertissa.

Festivaali veti yleisöä paikalle todella hienosti, ja monet osallistuivat kaikkiin tarjolla oleviin kymmeneen erilliseen konserttiin. Bokvillanin huvilan pariovet aukaistiin päätöskonsertin ajaksi niin, että Arabianrannan paratiisinomaisissa maisemissa kulkevat saattoivat kuulla konsertin kesäyön valoisan taivaan alla. Arabia kaikuu -tapahtuma oli aluekehittämistä ja korkeakoulun vaikuttavuutta parhaimmillaan, ja siksi tapahtumalle voidaan toivottaa onnea, menestystä, pystyvää rahoitusta ja jokavuotista jatkoa.

Kiitos taiteellinen johtaja Armaan, kiitos upeat laulajat, pianistit, viulisti ja kaikki menneen ajan ja nykypäivän säveltäjät! Suomalaisen liedmusiikin festivaali oli asukkaille ja muille musiikin ystäville yhtä suurta kesäjuhlaa.

Lähteet

Arabia kaikuu. Suomalaisen liedin festivaali 3.-6.2022. Festivaalin ohjelmakirja.

Djupsjöbacka, Gustav 2000. Istumme ilokivelle. Sata suomalaista yksinlaulua. Helsinki: WSOY.

Liikaoja, Jenni 2019. Lied-duo – kahden taiteilijan yhteinen instrumentti. Näkökulmia menestyksekkääseen lied-duotyöskentelyyn. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto. Ks. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/302985/Liikaoja_Jenni_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Meister, Barbara 1980. An Introduction to the Art Song. New York: Taplinger Publishing Company.

Murtomäki, Veijo 2020 [2005]. Saksalaisen liedin varhaisvaiheet ja lied-runous. Muhi – Musiikinhistoriaa verkossa, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Verkkoaineisto https://muhi.uniarts.fi/rom_lied1/.

Oramo, Ilkka 2006. Lauluja ja laulelmia. Muhi – Musiikinhistoriaa verkossa, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Verkkoaineisto https://muhi.uniarts.fi/lauluja-ja-laulelmia/.

Kuvat

Artikkelikuva: Tommi Saltiola/Unplash

Muut valokuvat: Tuire Ranta-Meyer

Jotkin luennot kiteyttävät maailmaa selkeämmäksi kuin toiset. Kuuntelin vuosia sitten Tampereen yliopiston oikeustieteen metodikurssin osana Harvardin yliopiston oikeustieteen professorin Lawrence Lessigin luentoa. Lessing purki omassa luennossaan Code is Law asioiden muuttumisen dynamiikkaa. Perinteisesti sääntelyä ajatellaan valtion toiminnan kautta, mutta hänen ajattelussaan muodollinen valtion ohjaustoiminta on vain yksi ulottuvuus. Hän esitteli luennossaan nelikenttämallin, jonka keskiöstä löytyy muutoksen kohteena oleva asia tai ilmiö. Ympäriltä löytyvät talous/markkinat, sääntely/politiikka, kulttuuri ja arkkitehtuuri/design/teknologia, jotka kaikki vaikuttavat omalta osaltaan suoraan säänneltävään kohteeseen ja toisaalta toisiinsa. Tässä ajattelussa resonoi ajatus siitä, mitkä asiat tosiasiallisesti vaikuttavat asioiden muuttumiseen. Sovellan tässä blogimerkinnässä edellä mainittua nelikenttämallia nyt ilmastokriisiin.

Lawrence Lessingin nelikenttämalli ilmastokriisiin sovellettuna

Ilmastokriisiä lähestytään usein teknologiasta, esimerkiksi sähköistymisestä (Ilmastopaneelin raportti: Energiajärjestelmän sähköistämisellä päästöt alas ja irti fossiilisista – lisää joustoratkaisuja tarvitaan – Ilmastopaneeli.fi) käsin. Jos vain vaihdamme polttomoottorit sähköautoihin ja -pyöriin (Autokalkulaattori – Ilmastopaneeli.fi), öljylämmityksen (Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi – ely – ELY-keskus) maalämpöön ja aurinkoon, sähkön tuulisähköön ja rakennamme energiatehokkaasti, tulevaisuutemme on vihreä. Jos tekniikka rakennetaan energiaa säästäväksi ja ihmisten käytöstä fiksuksi ohjaavaksi, myös energiakulutus vähenee. Myös tulevaisuuden teknologiat tuntuvat houkuttelevilta. Jos esimerkiksi vetyratkaisut onnistuvat ja yleistyvät, moni asia voi ratketa ilmastoystävälliseen suuntaan.

Haasteena tässä on kuitenkin, ettei kaikki tämä vihreä teknologiamurroskaan tapahdu ilman luonnonvarojen lisääntyvää käyttöä ympäri maailmaa eikä ilman merkittäviä investointeja.

Kansainvälinen hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC  (IPCC — Intergovernmental Panel on Climate Change) on arvioinut, että ilmastoinvestointien tulisi kuusinkertaistua maailmanlaajuisesti, jotta ilmastonmuutoksen hillinnälle ja sopeutumiselle olisi turvattu riittävä rahoitus.

Toinen lähestymistapa, joka on valtavirtaistunut ilmastokriisin osalta, on politiikan muuttuminen ja muuttaminen. Politiikkaa voidaan toteuttaa lainsäädännöllä (ks. esim. Ilmastolain uudistus – Ympäristöministeriö), hintaohjauksella, veroilla, tuilla, tuuppauksilla ja tiedolla. Näillä kaikilla on oma roolinsa myös ilmastokriisin ratkaisussa. Suomessakin on onnistuneita esimerkkejä vaikkapa kivihiilen käytön kieltävästä laista, joka on nopeuttanut kivihiilestä irtautumista. Ilmastolaki määrittelee keskeisimmät suunnitelmat, joihin kootaan tarvittavat ilmastotoimet. Politiikan kenttä on kuitenkin kompromissien värittämä, joten aina on riski, että lyhyen aikavälin intressit ja akuutit kriisit saattavat ajaa ohituskaistalla pitkän aikavälin ratkaisujen edelle.

Toki myös yritykset ja markkinat ovat ilmastokriisin näkökulmasta merkittävä toimijajoukko, muutosvoima tai jarrutustekijä, tilanteesta ja alasta riippuen. Teollisuus ja yritykset voivat muuttaa oman toimintansa ilmastoystävällisemmälle pohjalle (Vähähiiliset tiekartat 2035 – Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)) ja luoda niitä ratkaisuja, jotka saavat kuluttajatkin kestävämmille poluille.

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä ovat luovat alat ja kulttuuri. Luovat alat, mukaan lukien kulttuuritoimijat voivat toki osaltaan luoda käytänteet ja mallit ilmastoystävälliselle toiminnalle (ks. esim. Taidetoimijat palkkasivat yhteisen ekokoordinaattorin — Creasus). Hyviä esimerkkejä jo löytyy niin festivaaleista (https://ekokompassi.fi/ymparistotyo-lahtee-sisaltapain-meidan-festivaali/), teatterimaailmasta (Metsä jatkaa kasvuaan | Kaikkia värejä (wordpress.com)), elokuva-alan toimijoista, kuvataiteilijoista kuin muusikoistakin.

Suoraan hiilijalanjälkeen vaikuttamisen lisäksi luovilla aloilla on olemassa kuitenkin vähemmän puhuttu supervoima, nimittäin luovien alojen voima hoksauttaa ihmisiä kokeilemaan ja kokemaan asioita eri tavalla kuin ennen.

Luovien alojen valta ja voima on kyky saada ihminen ajattelemaan ja tuntemaan. Luovien alojen ilmaisuvoima ekologisten kriisien ja toisaalta vaihtoehtoisen kukoistavan tulevaisuuden osalta on muita aloja väkevämpi.

Tunnevalta on sitä, että taide riipii sielun syvimpiä sopukoita myötä. Tunnevalta on myös sitä, että ihminen saa peilin ja ymmärtää, että ”niin, tulevaisuus näyttää tuolta, jollei mikään muutu”, ja että tulevaisuus voikin olla myös jotain aivan muuta. Tunnevalta on samaistumista siihen, että tuo ”cool mielipidevaikuttaja tekee noin” ja että ”minäkin haluan”. Tunnevalta on sitä, että sanoitetaan maailma, jossa jokainen voi ja tahtoo olla mukana. Tunnevalta on herkistymistä ja huojennusta. Voimauttamista ja voimautumista kauneuden yhteisöllisyyden äärellä. Tunnevalta on lohtua. Se on kuin esimerkiksi Eero Tiilikaisen ja Johanna Almarkin Minä suojelen sinua kaikelta -musiikkivideo, jonka parissa sata vapaaehtoista koki yhteisöllisyyttä ja jonka voimakas viesti siitä, että kukaan ei ole yksin, sai nuorten ilmastokokouksen osallistujat kyynelehtimään puhdistavaa itkua (Minä suojelen sinua kaikelta -musiikkivideo ilmastonuorille – YouTube)

Luovat alat, kulttuuri ja taide eivät suinkaan ole tyhjiössä omien vahvuuksiensa kanssa. Kulttuurin keskeisin voima on vuorovaikuttaa eri suuntiin.

Kulttuurialan tekijät ja toimijat luovat kulttuurimuutosta.

Kulttuurinalan tekijät rakentavat kuvaa siitä, mikä on hyvä elämä. Kulttuurimuutos, jossa ei enää luodakaan kysyntää kertakäyttöiselle tai helposti hajoaville tuotteille, auttaa ratkomaan ilmastokriisin juurisyytä eli ylikulutusta. Syvällinen kulttuurimuutos, jossa päättäjille viesti on selkeä vaalikaudesta toiseen, luo pohjaa pitkäjänteiselle toiminnalle.

Taide, luovat alat ja kulttuuri voivat olla katalysoimassa ja ratkaisevalla tavalla tukemassa ja tekemässä kulttuurimuutosta, jossa päämääränä ei olekaan esimerkiksi vaurastuminen ja kiire, vaan sivistys, kohtuus ja kokemukset.

Kirjoittaja Heta Heiskanen (HTT, VTM) toimii ympäristöministeriön erityisasiantuntijana ja ilmastopaneelin pääsihteerinä. Vapaa-ajalla hänet löytää usein kuoron takarivin sopraanona tai kirjastosta runo-osastolta.