Tälle Metropolian Myrsky ja kiihko -blogille ja sen ensimmäiselle postaukselle Maaliskuun manifesti tarjoutui oivallinen tarkistuspiste Savonlinnan oopperajuhlilla. Giuseppe Verdin oopperan I masnadieri (1847) libretto perustuu saksalaisen Friedrich Schillerin 66 vuotta aiemmin ilmestyneelle Rosvot-näytelmälle. Se puolestaan oli tekijänsä nuoruudenteos, joka ilmensi Sturm und Drang -koulukunnan vapausihannetta. Kulttuurin kehityksen päämääränä ei siinä ollut asiallisesti laskelmoiva järki-ihminen, vaan oma-aloitteinen, näkemyksellinen, monipuolisesti kehittynyt ja kiihkeän uudistushalun omaava yksilö.¹

Kuva: Caspar David Friedrich 1818

Poliittista vaikuttamista oopperataiteen avulla

Verdin varhaisteoksiin kuuluva Rosvot ei ole juurtunut oopperaohjelmiston kaanoniin, eikä sitä usein esitetä. Maailmankuulun Milanon La Scala -teatterin vierailuproduktio Savonlinnassa on siten harvinaisuus. Teoksen ja sen aatehistoriallisen viestin arvioimiseen avautui siten sattumalta kiinnostava tilaisuus, olihan oopperan syntyaika 1840-

Giuseppe Verdi (1813-1901)

luku poliittisesti kuohuvaa vuosikymmentä. Taustalla vaikuttivat liberalismin, sosialismin ja kansallisuusaatteiden vahvistuminen. Kaikki huipentui 1848 niin sanottuun Euroopan hulluun vuoteen, jolloin useissa maissa syttyi mellakoita, kansannousuja ja valtiollisia yhdentymispyrkimyksiä.

Verdi oli mitä poliittisin taiteilija: säveltäjänuransa alussa hän teki oopperoita, joissa oli voimakas aatteellinen tendenssi. Minna Lindgrenin (2019) mukaan oopperoissa oli poliittinen sanoma: jokin pieni haaveili vapaudesta, sortaja oli suuri ja mahtava. Myös 1852 kantaesitetty ensimmäinen suomalainen ooppera, Fredrik Paciuksen Kung Karls Jakt kuvasi symbolisesti aikansa ylioppilasnuorison radikaaleja poliittisia vapausaatteita Euroopan hullun vuoden vanavedessä (Ranta-Meyer 2019).

Oopperan aatesisältö vs. Schillerin ihanteet

Rosvot-näytelmän muokkasi oopperalibretoksi Verdin ystävä Andrea Maffei. Hän oli Schiller-asiantuntija, mutta oopperan tekijänä kokematon. Säveltäjä oli tarkka tekstistä ja dramaturgiasta, ja joutui puuttumaan libretistin tekemisiin huomattavan paljon. (Lindgren 2019). La Scalan bassolaulaja Michele Pertusi arvelee oopperan jääneen Verdin muiden teosten varjoon nimenomaan tekstin takia. ”Schillerin näytelmä kestää noin neljä ja puoli tuntia. Verdin oopperan kesto puolestaan on kaksi tuntia. Koko tarinaa on vaikea tiivistää niin lyhyeen aikaan.”(Ks. Tiikkaja 2019.) Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Liisamaija Hautsalo (2019) ilmaisee asian vieläkin selkeämmin: ”Friedrich Schillerin rosvoromanttisesta näytelmästä Andrea Maffein libretoksi vääntämä tekele on epäjohdonmukaisuuksien sekasotku, joka täytyy − jos oopperasta haluaa saada jotain irti − jättää omaan arvoonsa.”

Verdin ja Maffein tiivistys Schillerin oopperasta jää ”tekeleeksi” nähdäkseni siksi, että näytelmän varsinainen sanoma ei siinä välity ja roolihahmot jäävät siksi kovin epäjohdonmukaisiksi.² La Scalan käyttämä ohjaaja, skotlantilainen Sir David McVicar ei onnistunut tuomaan teokseen näkemyksellisyyttä: ohjaus pikemminkin lisäsi sekavaa kokemusta. Alkuperäisen näytelmän (Juhani Siljon suomennoksena) käsiin etsiminen oli siksi tärkeää. Hämmästyttävää oli, että tämä oopperana jokseenkin vaivaannuttava, kerta kaikkiaan aikansa elänyt tarina kykeni Schillerin tekstinä vaikuttamaan paikoin ylevältä, shakespearemaiselta moraliteetilta.

Hautsalo ja Samuli Tiikkaja (2019) kiteyttävät molemmat osuvasti oopperan keskeisen juonen. ”Draaman polttoaineena toimii Moorin kreivi Massimilianon poikien välinen kauna, jonka vuoksi veljekset ovat ajautuneet moraaliseen rappiotilaan”, sanoo edellinen. Jälkimmäisen mukaan ”vanhan kreivi Massimilianon kaksi poikaa ovat kumpikin omalla tavallaan hunningolla, sillä isoveli Carlo on lyöttäytynyt rosvojoukon päälliköksi ja pikkuveli Francesco juonittelee saadakseen itselleen sekä isänsä perinnön että veljensä morsiamen Amalian.”

Oopperassa ongelmallisia ovat erityisesti vanhemman veljen Carlon ja hänen rakastettunsa Amalian hahmot. Vanha isä, Moorin kreivi, ja pikkuveli Francesco ovat yksiulotteisia, mutta siksi ymmärrettäviä. Edellinen on vanha, hauras, juuri tautivuoteelta noussut ja johdateltavissa; pikkuveli tikahtuu kateuteensa, sillä ensin syntynyt on saanut kaiken: isänrakkauden, perintöaseman, komean ulkonäön, ihailtavan rohkeuden ja uskollisen morsiamen. Näytelmässä Frans tilittää kohtaloaan:

Minulla on suuri oikeus olla tyytymätön luontoon, ja kunniani kautta, minä käytän sitä oikeutta. ─ Miksi en minä ryöminyt ensimmäisenä äitini kohdusta? Miksi en ole ainoa lapsi? Miksi minun piti saaman taakakseni tämä pelottava rumuus, juuri minun? Aivan kuin luonto olisi synnyttänyt minut jonkinlaisena jätteenä. […] Kuolema ja kirous! Kuka antoi sille valtakirjan pidättää minulta sen, minkä toinen sai lahjaksi? […] Kuinka saattoi luonto tehdä tehtävänsä näin puolueellisesti? (Schiller 1950 [1781], 117−118.)

Carlon kohdalla oopperalibretto ei sen sijaan pysty tavoittaan tämän persoonaa, taustamotiiveja ja lopullista moraalista suuruutta. Hyveellinen − ja produktiossa tietysti valkopukuinen − 23-vuotias Amalia noin vain sattuu ikuisesti ja pyyteettömästi rakastamaan arjen kuvioista hävinnyttä, kaveriporukassa hulttiomaiseksi intoutuvaa vanhempaa veljeä, joka pikkuveljen juonittelun johdosta ajautuu rosvopäälliköksi ja yllyttää joukkoaan raakalaismaisiin tekoihin. Itse näytelmässä nuorta Karl Mooria kuitenkin kuvataan ihanteellisin sanoin:

Se hengen tulisuus, mikä hehkuu pojassa, se joka saa hänet niin alttiiksi kaiken suuruuden ja kauneuden vaikutuksille, tuo avonaisuus, mikä kuvastaa sielua hänen silmissään, tuo tunteen herkkyys, joka sulattaa hänet aina tuskan edessä kyyneleiseen osanottoon, tuo miehenmieli, joka ajaa häntä kiipeämään satavuotisten tammien latvaan ja ojien ja aitojen ja vuolaitten virtojen yli kiitämään − tuo lapsekas kunnianhimo, tuo voittamaton itsepäisyys sekä kaikki nuo kauniit loistavat avut, jotka orastivat hänessä ja näyttivät hänet isänsä pojaksi, tekevät hänestä kerran ystävälle lämpimän ystävän, kunnon kansalaisen, sankarin, suuren suuren miehen (mts. 112.)

Teoksen sankarilla oli siten menestyksen ainekset kasassa. Yltiöpäinen käytös, erityisesti yhteiskunnan tukipylväiden kaksinaismoraalin paljastamiseksi tehdyt vallattomat kepposet, Frans-veljen destruktiivinen kateus ja sen johdosta Karlin päätös rosvojoukkoon liittymisestä vastaiskuna turmeltuneelle yhteiskunnalle veivät elämän suunnan kohti lopullista tragediaa:

Voi minua narria, joka luulin hirmuteoilla luovani maailman kauniimmaksi ja tukevani lakeja laittomuudella! Nimitin sitä kostoksi ja oikeudeksi ─. Oh Sallimus, ylpeydessäni luulin voivani hioa umpeen miekkasi lovet ja korjata puolueelliset tekosi […] Armoa poikaselle, joka tahtoi puuttua ennen sinua sinun tehtäviisi. […] Eihän kyllä ole enää minun vallassani sovittaa menneisyyttä − mikä on murskattu, se pystyy murskattuna − mitä minä kaadoin, se ei ikinä enää nouse. (Mts. 258).

Tätä yhteiskunnan yläpuolelle asettumisesta aiheutuvaa ylipääsemätöntä moraalista ristiriitaa ei Savonlinnan oopperatulkinta tuo tarpeeksi esiin. Näytelmän lopussa Karl haluaa sovittaa häpäisemänsä lait ja korjata loukatun järjestyksen:

”Se tarvitsee uhria − uhria, joka nostaa sen majesteetin loukkaamattomuuden koko ihmiskunnan nähtäviin − minä itse olen se uhri! Minut se vaatii kuolemalla kuolemaan.”

Libreton, McVicarin ohjauksen puutteista ja jopa käsiohjelman synopsiksen selkeästä virheestä johtuen Hautsalo (2019) ehkä tulkitsee, että lopussa ”Carlo häilyy perheen ja rosvojoukon välillä, mutta valitsee loppujen lopuksi rosvojoukot. Säästääkseen Amalian häpeältä Carlo surmaa morsiamensa.”³

Sekä näytelmässä että sen pohjalta tehdystä libretossa Karl (Carlo) ei valitse rosvoja, vaan haluaa sovittaa aiheuttamansa vääryydet antautumalla oikeuden käsiin. Itsemurha olisi hänelle pelkurimainen teko:

”Elävänä saakoon pyöveli minut käsiinsä. Minä lähden ja jättäydyn itse oikeuden käsiin.”

Libreton mukaan hän sanoo:

”Pahantekijän loppu on tullut, Jumala on hänet poiminut. Onnen unelmat, hyvästi ainiaaksi! Kahleet, tyrmä, hirsipuu, rovio − ne ovat rakkautemme suojelijoita.”

Robin Hood -tyyppinen sankari haluaa vielä kuoleman hetkellä tehdä hyvän teon satunnaisesti kohtaamalleen miespololle, 11 lapsen isälle:

”On luvattu tuhat kultarahaa sille, joka tuo suuren rosvon elävänä oikeuden käsiin. Sitä miestä sopii auttaa” (mts. 259).

Kyse ei ole oopperankaan loppukohtauksessa rosvojoukkoon liittymisestä, vaan oikeuden eteen astumisesta. Rosvot vain saattavat nuoren Moorin köyhän torpparin luo, joka saa palkkiorahat etsityn rosvon kiinniotosta.

Naisen osa oopperassa

Lisette Oropesa Amalian roolissa. Kuva Soila Puurtinen.

Niin upeasti bel cantoon ja ensemble-lauluun taipuva ääni kuin La Scalan tähtisopraano Lisette Oropesalla onkin, hänen esittämänsä Amalia von Edelreich jää väistämättä henkilöhahmoltaan epäuskottavaksi. Naisen ainoa rooli kun romanttisessa oopperassa on passiivisesti odottaa ja rakastaa miestä kuolemaan asti. Siinä välissä haahuillaan vitivalkoisessa asussa milloin hulluden partaalla, milloin näytelmän rosvon paheellisen intohimon kohteena − ja aina tikari kädessä valmiina surmaamaan itsensä.

Amalia-raukalle ei Schiller eikä Verdi−Maffai -kaksikko jätä muuta osaa kuin olla vanhukselle empaattinen tytär tai teilleen häipyneen sankarin uskollinen morsian. Ajankohdan sukupuolittuneessa maailmassa on ihanteellisempaa uhrautua kuin ottaa elämä omiin käsiin. Naisen uskollinen rakkaus ja kuolema ikään kuin glorifioivat sankarin. Rosvot-näytelmässä poikkeuksellista on kuitenkin se, että tikarin iskee viattoman rintaan sankari itse, tosin sankarittaren omasta pyynnöstä:

”Oi jumalan tähden, taivaan armon tähden! Enhän pyydä enää rakkautta, tiedän kyllä että tuolla ylhäällä tähtemme pakenevat vihollisina toistensa luota − pyydän vain kuolemaa! […] Sinullehan se on helppoa, niin helppoa, olethan tappotaituri, vedä miekkasi, niin minä saan onneni!” (mts. 256).

Konserttiversio voisi riittää

Savonlinnan musiikillisesti huipputasoisen esityksen jälkeen on hämmentynyt olo. Verdillä on ollut jumalainen kyky säveltää oopperaäänille emotionaalisesti koskettavia, loistokkaita ja taiturillisia aarioita, duettoja, tertsettoja, ensemble-kohtauksia ja kuoro-osuuksia. Italialainen oopperatraditio on I masnedierin kaltaisessa numero-oopperassa omimmillaan ja laulajien vapaasti soljuva äänenkäyttö tavattoman nautittavaa. Aikansa elänyt, jo kumpujen yöhön kuuluva libretto kuitenkin laittaa pohtimaan, onko mestarisäveltäjän jokainen teos ansainnut näyttämötoteutuksen? Olisiko tyylikkäästi visualisoitu konserttiversio voinut jättää oopperasta paremman kokemuksen, sillä alkuperäisnäytelmän vaikuttava moraliteetti latistuu I masnadierissä selittämättömäksi tapahtumien kavalkadiksi?

Lue myös: Maaliskuun manifesti; Rosvot-oopperan libretto on melkoinen tekele; Rosvot-oopperan esittely Savonlinnan oopperajuhlien sivuilla

Lähteet

Gerholm ja Magnusson 1983. Ajatus, aate ja yhteiskunta. Länsimaisten aatteiden ja tieteitten poliittisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien vuorovaikutus antiikista nykyaikaan. 2. painos. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.

Hautsalo, Liisamaija 2019. Helmeilevää laulua rosvojen leirissä. Helsingin Sanomat 17.7., s. B3.

Lindgren, Minna 2019. Ihanteelliset rosvot. Esittelyteksti Rosvot-produktion käsiohjelmassa. Savonlinnan oopperajuhlat Oy.

Ranta-Meyer, Tuire 2019. Pacius ja Kaarle-kuningas tulivat Metropoliaan https://blogit.metropolia.fi/myrskyjakiihko/2019/04/04/pacius-ja-kaarle-kuningas-tulivat-metropoliaan/.

Schiller, Friedrich 1950 [1781]. Rosvot. Viisinäytöksinen näytelmä. J. Siljon tarkistettu käännös. Teoksessa Friedrich von Schiller. Valitut teokset. Helsinki: Otava.

Tiikkaja, Samuli 2019. Linnassa on maaginen tunnelma. Helsingin Sanomat 15.7., s. B5.

Verdi: Rosvot. Käsiohjelma 2019. Savonlinnan Oopperajuhlat Oy.

Alaviitteet

1 Sturm und Drang sai voimakkaita vaikutteita saksalaisesta varhaisromantiikasta ja Johan Gottfried Herderin (1744-1803) filosofiasta, jossa valistusajan rationaliteetin vastapainoksi korostettiin humanitettia, ihmisen omintakeisuutta, kykyä luoda vapaasti persoonallisuutensa ja aikaansaannoksensa. Ks. Gerholm ja Magnusson 1983, 366-370.

2  Savonlinnan oopperajuhlien käsiohjelmaan sisältyy alkuperäinen libretto ja Eija Hirvosen tekemä suomennos; tekstityslaitteessa nähtiin suomenkielisenä Hirvosen ja englanninkielisenä Jaana Kuoringan laatima tekstitys.

3 Käsiohjelman synopsiksen (s. 26) mukaan harhaanjohtavasti ”Carlon rikollisuus paljastuu Amalialle, joka vannoo silti rakastavansa tätä. Mutta veljesvala voittaa rakkauden. Carlo tappaa Amalian ja pakenee rosvojen mukana.”

Kun Kaarle-kuninkaan metsästyksen ensi-ilta huhtikuun 5. päivänä päättyi, meistä useilla oli kyynel silmässä. Ruotsia äidinkielenään puhuville hetki oli ainutlaatuinen siksi, että heidän on niin harvinaista saada kuulla romanttista suurta oopperaa laulettavan omalla äidinkielellään. Musiikin koulutusohjelmaa vuosia Ruoholahdessa luotsanneet liikuttuivat siitä, että vielä kerran tällainen suurproduktio oli mahdollista tehdä kaikkien säästövuosien ja koulutusleikkausten jälkeen − ja että feenikslintu sanan mukaisesti nousi tuhkasta entistä uljaampana. Minä ja monet muut yleisön joukossa pyyhimme silmäkulmiamme ihailusta ja kiitollisuudesta, sillä nuoret solistit olivat niin rohkeita, uskottavia ja äänellisesti valmiita. Myös säveltäjä Fredrik Pacius varmasti katsoi pilven lonkalta Ruoholahden konserttisaliin ja itki ilosta. Hänen 170 vuotta vanha teoksensa sai jälleen kerran uuden elämän 2010-luvun musiikkielämässä.

Veera Niiranen Leonoran ja Eero Lasorla Jonathanin roolissa

Metropolian produktio noteerattiin näyttävästi myös ruotsinkielisessä valtalehdessä Hufvudstadsbladetissa, ensin ennakkojutussa (Wilhelm Kvist 21.2.2019) ja laajassa arviossa ensi-illasta (Tove Djupsjöbacka 7.4.2019). Oopperakriitikko Djupsjöbacka toi esiin aluksi sen, miten loistava idea vuonna 1993 oli ollut ottaa juuri valmistuneen oopperatalomme väliaikafanfaariksi tämän oopperan alun käyrätorvimelodia. Sitten hän antoi tunnustusta ammattikorkeakoululle: ”En kulturgärning står också Metropolia för då man sätter upp hela operan Kung Karls jakt, med glädjande gått resultat.”  Hänen mukaansa ilahduttavan raikkaan esityksen raskaat roolit pystyttiin opiskelijavoimin tulkitsemaan hyvin ammattimaisesti.

Sähköposteihimme tulvi poikkeuksellisen paljon palautetta, esimerkiksi: ”Vielä kerran kiitokset eilisestä oopperanautinnosta. Kyseessähän on mielenkiintoinen teos, jossa yhdistyvät niin ajan yleinen henki kuin Suomen poliittinen herääminen. Itse asiassa on ollut rohkeaa näin nostaa Ruotsin kuningas esiin Venäjän keisarikuntaan kuuluvassa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Esitys oli todella nautittava. Esiintyjät paneutuivat tehtäviinsä suurella innolla ja ammattitaidolla. Oli upeaa nähdä ja kuulla monia hienoja ääniä. Toivomme näkevämme ja kuulevamme heitä uudelleenkin vaikka tuolla Töölönlahden rannan tuntumassa. Parhaimmat kiitoksemme koko ensemblelle!”

─ ”Parhaimmat kiitokset eilisestä. Aikamoisen elämyksen olitte järjestäneet. Kiitoksia sateli eilen ja sama on jatkunut tänään. Helsingin Insinöörien facebook-sivuilta löytyy muutama valokuva, joissa on tutun näköisiä ihmisiä.”

Antti Tolvanen aatelismies Banérin roolissa

”Jag vill gratulera dig och Metropolia till en fin föreställning och produktion av Kung Karls Jakt, och tacka för att du tog kontakt och gav oss anledning att komma och se föreställningen i går. Det var på allt sätt väldigt fint, en intressant regi med goda musi-kanter på alla plan. Jag kan intyga att vi alla 31 var synnerligen nöjda över vad vi fick uppleva.”

─ ”Onnittelut vielä Kung Carls Jagdin tuottajalle suurtyöstä! Olet toteut-tanut hienon koulutusprojektin ja samalla varmasti saattanut Paciuksen uraauurtavan teoksen uusien kuulijoiden tietoisuuteen. Nautittavista asioista mainitsen erikseen sen minua eniten hammas-tyttäneen: Sasha Mäkilän johtaman orkesterin syvän soinnin ja draamallisen ilmaisukyvyn. Olen aina pitänyt tästä musiikista ja hankkinut kotiin aikoinaan myös Ulf Söderblomin merkittävän levytyksen. Jonathanin osaa en voi seurata ajattelematta, että isä teki tämänkin roolin nuorena miehenä 1950-luvulla.

─ ”Metropolia gör en verklig kulturgärning med att sätta upp Kung Karls Jakt, Finlands första opera – och gör det med bravur. Gå och se den, om ni ännu lyckas få biljetter.”

”Ooppera oli todella upea kokemus ja elämys! Teidän oppilaanne ovat  kyllä taitavia sekä laulamisessa että näyttelemisessä.”

─”Hei, viestintänne oli todella selkeää, lipun osto netitse harvinaisen sujuvaa, akustiikka konserttisalissa hyvä, koko ooppera elämys ja kulttuuriteko. Väliaikatarjoilu sujuvaa, maistuvaa, kukkarolle sopivaa. Metropolia tuntuu olevan taitava opinahjo.”

─”Esitys oli aivan mahtava! Pienellä budjetilla oli saatu aikaan ihmeitä. Opin paljon uutta ja kokemus oli sykähdyttävä. Kiitos tästä ainutlaatuisesta esityksestä, johon annoit meille mahdollisuuden osallistua.”

Filharmoninen kuoro esitti upeasti kuoro-osuudet

On hyvä muistaa, millainen voimainponnistus monitaiteisen oopperaproduktion tekeminen aina on.  Tässä esityksessä oli mukana yli 150 tekijää. Tarvittiin yhteistyötä laulu- ja oopperakoulutuksen, korrepetiittoreiden, orkesterisointinten vastuualueen, esitys- ja teatteritekniikan, vaatetusalan ja graafisen suunnittelun koulutuksen, tuottajien, lipunmyyntiorganisaation, Helsinki Metropolitan Orchestran, Filharmonisen kuoron, Omnian kauneudenhoitoalan, ohjaajan, lavastajan, valosuunnittelijan, teknisen henkilökunnan, vahtimestareiden ja monien muiden kanssa.

Osa puvustuksessa käytetyistä kankaista oli peräisin Metropolian Bulevardin kiinteistöstä, jossa talkoovoimin kavuttiin korkealle katonrajaan irrottamaan visualistin värisuunnitelmaan sopivia verhokankaita. Helsingin, Espoon ja Kauniaisten viestintäyksiköt tiedottivat verkkosivuillaan oopperasta, samoin useat tapahtumasivustoja ylläpitävät. Hanasaaren Svenska nu -projekti julkaisi Metropolian tuottaman perehdytysmateriaalin koululaisille ja Geselliuksen säätiön tuella järjestettiin Drumsö lågstadietin oppilaille yleisökasvatusprojekti.

Pacius-oopperan tekeminen ei olisi ollut mahdollista ilman yhteensä viiden ruotsinkielisen säätiön tukea ja suuremoisten tekijöiden yhteistyötä. Tuhannet kiitokset kaikille, joiden ansiosta saimme kokea kevään ylittämättömän juhlahetken.

Lue lisää artikkeleita Metropolian oopperatuotannosta Kung Karls Jakt:

https://blogit.metropolia.fi/myrskyjakiihko/2019/04/11/onko-ranta-vehrea-vai-kaunis-ajatuksia-kaarle-kuninkaan-metsastyksen-toimitustyon-tiimoilta/

https://blogit.metropolia.fi/myrskyjakiihko/2019/04/21/kaarle-kuninkaan-metsastyksella-on-paikkansa-kansakunnan-kaapin-paalla-mutta-siihen-sisaltyy-myos-yllatyksia/

https://blogit.metropolia.fi/myrskyjakiihko/2019/04/04/pacius-ja-kaarle-kuningas-tulivat-metropoliaan/

https://blogit.metropolia.fi/taukoja/

https://www.hbl.fi/artikel/fanfaren-ar-valbekant-men-den-forsta-finlandska-operan-kung-karls-jakt-ar-val-vard-att-framforas-i/?fbclid=IwAR1rM21uJHGQ2kf0OkJiiwGNJaEZKHDB9D7tECG3h-nFl5pBy1P8g8-QcSA

http://www.amfion.fi/arvio-kaarle-kuningas-taas-kylassa/

http://oopperaa.blogspot.com/2019/04/paciuksen-uraauurtava-esikoisooppera-5.html

Fredrik Pacius (1809−1891) sai kuolemansa jälkeen “Suomen musiikin isän” kunniakkaan arvonimen ja hänestä rakennettiin tietoisesti kansallissäveltäjän ihailtua hahmoa. Miksi ihmeessä? Miten saksalainen, Hampurissa nuoruutensa viettänyt Fritz  – ja Tukholman kuninkaallisessa hovikapellissakin viulistina jo kuusi vuotta työskennellyt Friedrich – liittyi Suomeen? Miksi häntä ja hänen elämäntyötään kannattaa edelleenkin arvostaa, vaikka aikaa on kulunut hänen syntymästään jo 210 vuotta? Voiko saksalainen olla edelleen maamme kansallinen suurmies, vai ovatko hänen teoksensa jo pölyttyneet arkistojen kätköissä. Ketä kiinnostaa Pacius, who cares?

Pieni tuntematon uusi pääkaupunki jossain kaukana

Oli yhteensattumaa, että vuonna 1834 tämä 25-vuotias saksalainen muusikko sattui Tukholmassa kuulemaan Helsingissä avautuvasta Keisarillisen Yliopiston musiikinopettajan virasta. Paikan saaminen vasta 22 vuotta aiemmin pääkaupungiksi tulleesta pienestä ja vaatimattomasta Helsingforsista oli varmastikin kuin “karkoitus Siperiaan”.  Mutta nuori Pacius ei ollut hiiri vaan toimelias ihminen, joka tempautui innolla mukaan Suomen kansallisen nousun huumaan. Hänestä yliopiston opiskelijat saivat taitavan, ymmärtävän ja työlleen omistautuneen orkesteri- ja kuoronjohtajan. Sen myötä myös pääkaupungin musiikkielämä alkoi rakentua, sillä tarmokkaana tyyppinä Pacius alkoi organisoida säännöllistä konserttitoimintaa ja yleisölle avoimia esityksiä.

Innostusta ja kunnianhimoa

Tässä on yksi avain Paciuksen merkitykseen: hän pystyi innostamaan ylioppilaat ja musiikin harrastelijat kunnianhimoiseen, tavoitteelliseen taiteelliseen työhön. Tuohon aikaan ei vielä ollut suomalaisia ammattimuusikoita, ei vakituisia orkestereita, ei oopperataloa, konserttisalia eikä yliopistolla edes flyygeliä. Niinpä konsertteihin yliopiston juhlasaliin roudattiin nupukivipäällysteistä Aleksanterinkatua pitkin tuon tuostakin tarvittaessa kauppaneuvos Henrik Borgströmin flyygeli, jonka hän auliisti antoi ystävänsä Paciuksen käyttöön. Kyseinen kaiken nähnyt ja kokenut flyygeli on itse asiassa yhä suvun hallussa.

Euroopan hullu vuosi ja Suomi

Euroopassa vuosi 1848 oli niin sanottu hullu vuosi, jota värittivät erilaiset radikaalit, yhteiskunnan vapautumista edustavat poliittiset liikehdinnät ja uudistuksia vaativat ylioppilasmellakat. Myös Suomessa ylioppilasnuoriso alkoi laulaa “marseljeesejaan” eurooppalaisten vallankumousihanteiden mukaisesti. Suomalaisuuskysymyksestä alettiin keskustella yhä kiivaammin, olihan Kalevalan ilmestyminen 1835 osoittanut, että suomalaisilla oli rikas myyttinen menneisyys ja kyky luoda omintakeista kansallista kulttuuria.

Runebergin Vårt land -runosta kohottava yhteislaulu

Vuoden 1848 toukokuussa Flooran-päivänä 13.5. ylioppilaiden kokoontumisessa Kumtähden kentällä Kumpulassa tarvittiin isänmaallisesti kohottavaa yhteislaulua. Pacius sävelsi Vårt landin J.L. Runebergin runoon parissa päivässä aavistamatta, että siitä tulisi myöhemmin Suomen kansallislaulu eli Maamme-laulu. Runebergilla, Maamme-laululla ja ylioppilaiden vaalimalla kansallisaatteella oli suuri merkitys kansallisen heräämisen kannalta. Se johti lopulta Suomen itsenäistymiseen vuonna 1917.

Paciuksen ansioluettelo

Voi hyvin sanoa, että Paciuksen kiistattomat ansiot Suomen musiikin isänä nojautuvat näihin seikkoihin:

• hän oli Maamme-laulun säveltäjä
• hän loi Helsinkiin musiikkielämän eurooppalaiseen klassisen musiikin traditioon liittyvät perinteet ammattitaidolla, jota Suomesta ei silloin omasta takaa löytynyt
• hän perusti ja johti itse musiikillisesti kunnianhimoisia ylioppilaskuoroja ja -orkestereita
• hän loi Helsinkiin säännöllisen julkisen konserttitapahtumaperinteen.

Taiteellista toimintaa

Eikä edellisessä vielä kaikki: Pacius toimi viulistina ja solistina, sävelsi upeaa, edelleenkin vaikuttavaa musiikkia maassamme soitettavaksi ja laulettavaksi (mm. vakio-ohjelmistoon kuuluva kuorolaulu Suomen laulu, Suomis sång). Näiden lisäksi hän sävelsi ensimmäisen suomalaisen suuren oopperan Kung Karls Jakt sanomalehtimiesystävänsä Zachrias Topeliuksen tekstiin. Kotimainen, suomalaiseen kansallisromanttiseen aiheeseen kotimaisin (amatööri)voimin esitetty laajamuotoinen alkuperäisteos nosti Suomen kerralla sivistysmaiden joukkoon vuonna 1852, siinä missä Kalevala oli tehnyt sen 1835 kirjallisuuden alalla.

Patsaana Kaisaniemen puistossa vai elävänä sävellystensä ansiosta?

Paciuksen 80-vuotispäivänä Topelius piti hänelle juhlapuheen ja sanoi: “Suuret kiitokset sinulle siitä kaikesta kauniista ja jalosta, jota olet Suomelle laulanut!”. Vielä paljon myöhemmin Jean Sibelius lausui Paciuksen tyttärentyttärelle seuraavat ikimuistoiset mainesanat: “Kaikki mitä me muusikot nyt teemme täällä, rakentuu Fredrik Paciuksen elämäntyölle”.

Emme menestyisi ilman aiempien toimijoiden panosta

Vaikka me suomalaiset emme enää tuntisi yksityiskohtaisesti Paciuksen elämänvaiheita tai hänen teoksiaan, on hyvä muistaa, että nykyisen menestyvän ja maailmalla tunnetun musiikkielämämme tulokset perustuvat lahjakkaiden, asialleen vihkiytyneiden, hullunahkerien ja joskus myös persoonaltaan tavattoman voimakkaiden yksilöiden työlle. Yksi heistä oli eittämättä Fredrik Pacius. Koska hän oli myös säveltäjä, hänen elämäntyönsä yksi osa säilyy niin kauan, kuin haluamme kuulla ja esittää hänen musiikkiaan. (Ks. myös ajankohtainen Samuli Tiikkajan aiheeseen liittyvä Helsingin Sanomien lauantaiessee  9.3.2019 otsikolla Kuka määrittää taidelajien kaanonin, kenen musiikkia esitetään? Esseessä mainitaan myös Fredrik Pacius!)

Musiikki elää ja on esitysten arvoista

Metropolian oopperakoulutus haluaa tuoda Paciuksen musiikkia esiin nykyaikanakin. Siksi se esittää hänen oopperansa kuningas Kaarle XI:n metsästysretkestä Ahvenanmaalle – ja siksi, että se on täysiveristä, melodista ja mukaansatempaavaa musiikkia. Kauan eläköön Suomen ensimmäinen ooppera!

Lähteet

Dahlström, Fabian ja Salmenhaara, Erkki 1995. Suomelaisen musiikin historia 1. Ruotsin vallan ajasta romantiikkaan. Porvoo: WSOY.

Elmgren-Heinonen, Tuomi 1959. Laulu Suomen soi. Fredrik Pacius ja hänen aikansa. Helsinki: Fazerin musiikkikauppa.

Granberg, Jan 1991. Suomalaisen musiikin saksalainen isä. Levyesittely 2-CD-levyssä Kung Karls jakt : Opera in three acts, final version (4th), 1879 / Fredrik Pacius. Finlandia Records FACD107. Fazer-musiikki.

Haapanen, Toivo 1940. Suomen säveltaide. Helsinki: Otava.

Maasalo, Kai 1964. Suomalaisia sävellyksiä Tulindbergistä Sibeliukseen. Porvoo – Helsinki: WSOY.

Ranta, Sulho 1946. Sävelten valoja ja varjoja. Porvoo – Helsinki: WSOY.Tiikkaja, Samuli 2019. Maailma on täynnä musiikkia, mutta siitä tunnetaan vain pieni osa. Helsingin Sanomat https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006028691.html [tark. 3.4.2019]

Vainio, Matti 2009. Pacius – suomalaisen musiikin isä. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy