Kävin katsomassa 5.4.2019 Metropolian oopperakoulutuksen tuottaman esityksen Fredrik Paciuksen (1809–1891) esikoisoopperasta Kung Karls jakt eli Kaarle-kuninkaan metsästys. Mikä tekemisen riemu produktiosta välittyikään: koko esiintyjäkaarti tuntui olevan innoissaan tuon teoksen esittämisestä! Solistit tekivät upeita roolisuorituksia, Helsingin Filharmoninen kuoro lauloi mahtavasti ja Helsinki Metropolitan Orchestra soitti Sasha Mäkilän johdolla hienosti. Oikein nautittava ilta! Luulisi Fredrik Paciuksenkin olevan tyytyväinen tuollaiseen tuotantoon!
Oopperassa Banér, Oxenstjerna, Wachtmeister ja Lewenhaupt juonittelevat alaikäistä kuningasta Kaarlea vastaan
Itselleni tuo perjantainen ensi-ilta oli myös merkittävä, se oli nimittäin ensimmäinen kerta kun sain kuulla Kaarle-kuninkaan metsästystä soitettavan kriittisestä editiosta, jota olemme pitkään valmistaneet yhdessä Mikko Nisulan kanssa. Kyseessä on kolmas osa vuonna 2008 aloitetusta Fredrik Paciuksen näyttämöteosten kokonaiseditiosta.
Kaarle-kuninkaan metsästyksen ensi-ilta oli 24.3.1852, mutta nykyään kuultava versio on varsin kaukana siitä mitä ensi-iltayleisö näki 167 vuotta sitten. Pacius nimittäin jätti jälkeensä neljä erilaista versiota Kaarle-kuninkaan metsästyksestä. Nämä versiot ovat varhaisversio (1852), Tukholman versio (1856), saksankielinen 3. versio (1870) ja lopullinen eli 4. versio (1879). Nykyään tästä oopperasta esitetään nimenomaan tuota neljättä versiota, ja se on myös ollut editiomme lähtökohta ja perusta. Erityisen kiinnostava on varhaisversion partituuri, koska siinä voi nähdä kuinka tuo amatöörivoimille kirjoitettu teos muovautui versioksi, joka on nimenomaan tarkoitettu ammattilaisvoimien esitettäväksi.
Tuollainen versioiden määrä on edition toimittajalle melkoinen pähkinä purtavaksi. Toisaalta, teimme jo projektin alussa päätöksen, että editiossamme esitämme musiikin mahdollisimman pitkälti sellaisena kuin Pacius on sen näyttänyt tarkoittavan. Siinä valossa neljäs versio oli looginen valinta ja samalla se rajasi muut versiot editiomme ulkopuolelle. Tuo neljäs versio on myös sama, jonka pianopartituurin Fazerin musiikkikustantamo (tuolloin Helsingfors Nya Musikhandel) julkaisi vuonna 1902, ja sama jonka Ulf Söderblom on levyttänyt Finlandia Recordsille vuonna 1991.
Rajauksen ansiosta edition päälähde olikin selvillä, siis Paciuksen omakätinen orkesteripartituuri, jota säilytetään Kansalliskirjastossa. Tässä vaiheessa voisi helposti jo tuudittautua ajatukseen, että toimitustyö voisi olla jotenkin helppoa ja suoraviivaista kun on vain yksi lähde jonka mukaan voi työskennellä. Mutta ihan niin yksinkertaista toimitustyö ei kuitenkaan ole, sillä Pacius ei ollut erityisen tarkka artikulaatioiden (staccatot, legatokaaret, jne) tai dynamiikkojen (pianot, fortet) kanssa! Mutta onneksi apua löytyi oopperan muista versioista, joista monissa tapauksista saattoi löytää Paciuksen unohtamat merkinnät.
Näyte Leonoran aariasta Paciuksen partituurissa
Rikhard Faltinin laatima, ja siis 1902 painettu pianopartituuri sen sijaan ei ollut meidän editiomme lähde, sillä siinä vaiheessa kun se julkaistiin, Pacius oli jo maannut tovin mullan alla. Pianopartituuri itse asiassa painatettiin Paciuksen muistopatsaan jalustan keräystuotosta ylijääneillä varoilla! Vaikka Faltin oli ollut aikanaan paljon tekemisissä Paciuksen kanssa tämän viimeisinä elinvuosina, pianopartituuria ei voitu pitää auktorisoituna lähteenä, koska siinä ei julkaisuhistoriansa vuoksi ollut varsinaisesti mitään suoraa yhteyttä Paciukseen. Siksi se ei myöskään ollut luotettava lähde.
Tuohon Faltinin pianopartituuriin liittyykin yksi kiinnostava yksityiskohta, jolla yritän valaista toimitustyön haasteita. Leonoran balladissa, toisen näytöksen alussa, pääroolin esittäjä laulaa:
Och skogen var så härlig och stranden var så skön,
Och alla vackra stjärnor, de skeno klart i sjön.
Mutta, Paciuksen neljännen version orkesteripartituurissa Leonora laulaakin:
Och skogen var så herrlig, och stranden var så grön,
och alla vackra stjernor, de skeno klart i sjön.
Ensiksi täytyy todeta, että muutamat sanat on kirjoitettu käsikirjoituksessa erilaisella ortografialla kuin painetussa pianopartituurissa ja sanan härlig jälkeen käsikirjoituksessa on pilkku. Suurin ero on kuitenkin riimiparissa skön/sjön joka Paciuksen käsikirjoituksessa onkin grön/sjön. Eli jossakin vaiheessa vehreästä rannasta onkin tullut kaunis!
Koska Pacius on kirjoittanut käsikirjoitukseensa riimiparin grön/skön, on hyvin perusteltua että myös editiossamme riimipari on noin. Mutta, tämä sai minut kuitenkin sen verran uteliaaksi, että päätin tutkia mistä ihmeestä tuo riimipari on mahtanut tulla. Kaikissa Paciuksen kirjoittamissa partituureissa, siis laulajan nuottien alla, ranta on vehreä. Samoin Topeliuksen käsialaa olevissa libretoissa on sama riimipari. Faltinin pianopartituurin mukainen poikkeama ilmenee vain yhdessä libreton kopiossa, joka on tuntemattoman kopistin tekemä, mutta se on sattumalta sidottu neljännen version orkesteripartituurin yhteyteen. Librettovihkossa kopioija on nähtävästi tehnyt virheen, joka jostain syystä on myös päätynyt pianopartituurin. Sen verran tiedetään pianopartituurin julkaisuprosessista että Martin Wegelius tarkasti oopperan tekstin ennen painatusta, joten on mahdollista että hän on tehnyt muutoksen nimenomaan virheellisen tekstivihkon perusteella, olettaen että se on Topeliuksen alkuperäistekstin mukainen versio. Tämä tietysti on vain oma arvaukseni, usein tällaisiin kysymyksiin ei löydy suoraa vastausta.
Vaikka kriittinen editio on nyt soitettu, ei se kuitenkaan tarkoita, että uuden edition partituurit tulisivat heti saataville. On suuri ilo ja toimittajille valtava apu, että editio on saatu esitettyä, jolloin ilmenneitä vääriä ääniä ja muita pieniä virheitä voidaan vielä oikaista ennen kuin partituuri painetaan. Satojen tuhansien nuottien joukkoon silti mahtuu vääriä ääniä ja puuttuvia dynamiikkoja, vaikka materiaali on oikoluettu kolme kertaa läpi! Esitän vielä kerran kiitokseni koko suurelle esiintyjäjoukolle!
Jani Kyllönen
editori, Fredrik Paciuksen koottujen näyttämöteosten kriittinen editio -projekti
Ei kommentteja