Avainsana: Tukihenkilö

Sosiaalihuollon asiakkaiden lähitukitoiminnan kehittämistarpeet

21.12.2020
Riikka Honkavaara

Henkilökohtaistaminen ja yksilöllisyys on noussut tärkeäksi lähtökohdaksi hyvinvointivaltion palvelujärjestelmälle. Tähän sisältyvät yksilön oikeudet ja velvollisuudet sekä osallisuus ja valinnanmahdollisuudet palvelu- ja etuusjärjestelmässä. (Rajavaara 2014: 142.) Samalla korostuu asiakkaan lähituen saatavuus ja sen kehittämisen tarve. Sanna Marinin hallitusohjelmassa halutaan mahdollistaa yksilöille tasapainoisempi elämä, jossa lisätään yksilön vapautta ja osallisuutta. Toimenpiteenä on mm. sosiaaliturvan uudistaminen, vammaispalvelujen uudistaminen, henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen. Tavoitteena on myös lisätä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietoutta kohdatessa vähemmistöjä tai erityistarpeita tarvitsevia. (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: 146, 156.) Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut tuottavat hyvinvointia. Asiakkaan valinnanvapaus ei ole uusi asia, mutta näyttäytyy hyvin erilaisena kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Samaan aikaan se voi olla julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011: 285.) Lähituen tarpeen ennakoidaan kasvavan valinnanvapauden laajentuessa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sosiaalihuollossa henkilökohtaistamisessa, valinnanvapauden ja itsemääräämisoikeuden lisäämisessä, voi olla myös riskinsä. Marketta Rajavaaran (2014) mukaan henkilökohtaistamisen suurin riski on eriarvoisuuden lisääntyminen ja sitä kautta leimaantuminen. Edelleen on ihmisiä, jotka tarvitsevat runsaasti tukea. (Rajavaara 2014: 158-160.) Tarkastelimme opinnäytetyössämme asiakkaiden lähituen nykytilaa ja toiminnan kehittämistarpeita. Aineistona oli verkkokysely. (Honkavaara & Laxström 2020). Työelämäkumppanina toimi valtakunnallinen Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -hanke.  Hankkeessa nähtiin asiakkaiden lähituen tarve ja tuen organisoinnin suunnitelmallinen merkitys (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47). Lähitukitoiminnan haasteet Kyselyn vastauksissa nousi useita erilaisia lähituen organisointia vaativia asioita. Useissa vastauksissa esitettiin toive siitä, että tukihenkilötoiminta olisi järjestelmällisempää ja tarkemmin määriteltyä toimintaa: “Toiminta vaatii hyvää organisointia ja hereillä oloa järjestäjältä. Tiukat resurssit, vajavainen ohjaus sekä oikea-aikaisuuden löytyminen: tukihenkilöitä olisi oltava tarjolla riittävästi, kun tuen tarvitsijoitakin on. ” Toimintaan toivottiin muun muassa ammatillisempaa otetta, jolloin palkkaus, osaamisen varmistaminen ja työehdot olisivat sovittuja ja toiminnan seuranta systemaattista, eikä vastuu olisi pelkästään asiakkaalla. Useassa vastauksessa myös kaivattiin järjestelmällisempää tukea tukihenkilöiden toimintaan ja työhön. Esimerkiksi työnohjauksen puuttuminen nostettiin yhdeksi haasteeksi. Myös se on ongelma, ettei tukihenkilöitä ole tarpeeksi, jollekin asiakasryhmälle heitä ei ole lainkaan tarjolla.  Se, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin vastataan. Muita erilaisia työn organisointia vaativia haasteita ovat tukihenkilöiden koulutuksiin ja palkkioihin liittyvät kysymykset, toimintojen pirstaloituminen, sekä kustannuksiin liittyvät haasteet, jotka vaikuttavat toiminnan epätasaiseen laatuun. Asiakkaaseen liittyvissä haasteissa tuotiin esiin se, että viranomaiskieli koettiin vaikeasti ymmärrettäväksi, päätökset saatettiin kokea ristiriitaisina, eikä asiakas aina tiennyt, mistä hänen tulisi hakea apua tai kuka viranomainen hänen asioitaan hoitaa. Haasteena nähtiin myös erilaiset asiakkaat erilaisine pulmineen sekä se, ettei asiakas välttämättä itse koe tarvitsevansa apua. Lisäksi eri toimijoiden välinen heikko tai olematon tiedonkulku koettiin ongelmana. Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan saamaan tukeen sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Haasteeksi koettiin myös se, että lähitukihenkilö ei tunne asiakasta tai lähitukihenkilöllä ei ole tarpeeksi ammattitaitoa eikä päätösvaltaa. Lähitukitoiminnan onnistumiset ja kehittämisideat Onnistunut lähitukitoiminta perustuu asiakkaan ja lähitukihenkilön luottamukselliseen suhteeseen. Lähitukihenkilö tuntee asiakkaansa tarpeet, kunnioittaa asiakkaan oikeuksia, valintoja, osallisuutta, tahtoa ja mieltymyksiä.  Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Pysyvyys ja pitkäaikaisuus taas lisäävät luottamusta. Kokemusten ja tutkimusten mukaan henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton myötä asiakkaan osallisuus ja aktiivisuus on lisääntynyt, asiakkaan mahdollisuus saada haluamaansa palvelua on parantunut, asiakkaan vaikutusvalta omaan elämäänsä ja itsemääräämisoikeus ovat vahvistuneet, ja sen myötä hänen saamansa palvelujen laatu ja hänen kokemansa elämänlaatu on parantunut. (Rousu ym. 2019: 40; Huhtalo 2019: 46.) Asiakkaiden tarpeiden huomioimiseen ehdotettiin muun muassa palvelutoria, jossa voisi asioida matalalla kynnyksellä, tai kiertävää vastaanottoa, joka vierailisi erilaisissa hoitoyksiköissä. Parhaimmillaan tukihenkilötoiminta tapahtuisi arjen tasolla, asiakaslähtöisesti asiakkaan omista toiveista lähtien. Asiakasta olisi kuultava kiireettömästi, toiminnan olisi oltava joustavaa ja sen olisi tapahduttava asiakkaan omassa ympäristössä ja muuttuvissa tilanteissa, lisäksi lähitukihenkilöiden koulutuksen tulisi lähteä asiakkaan tarpeista. Tukihenkilöille tulisi tarjota tukiverkostoa ja ohjausverkostoa työhönsä. Yhteistyötä ja toiminnan organisoimista eri toimijoiden välillä tulisi kehittää. Toiminnan koordinointi ja ohjaus lähitukitoiminnassa tulee tehdä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Samoin tiedonkulkua asiakkaan, läheisten ja eri sektoreiden välillä tulisi sujuvoittaa. Toiminnan toivottiin perustuvan ammatilliseen tukeen. Lähitukihenkilön työ vaatii taitoa, koulutusta ja osaamista, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen muuttuvissa tilanteissa ja heitä osataan kannustaa ja tukea myös omatoimisuuteen. Ehdotettiin myös lyhytkoulutusta yhdessä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa, jolla tukihenkilötoiminnasta saisi perusammatin. Tukihenkilötoiminnasta tulisi maksaa vaativuuden mukainen palkkio tai ammatillisena työnä palkka. Lähitukitoiminnan saatavuuden parantaminen on välttämätöntä. Kysyntää lähitukitoiminnalle olisi. Toiminnan markkinoimiseen ehdotettiin mm. nettiportaalia, joka huomioisi erilaiset asiakasryhmät ja jossa löytäisi hakutoiminnoilla itselle sopivia tukihenkilöitä. Viranomaisten toivottiin olevan vastuussa päätöksistä, eikä vastuuta tule jättää asiakkaalle itselle, jotta myös heikoimmassa asemassa olevat ja eniten apua tarvitsevat pysyvät tuen piirissä. Pohdintaa herätti vertaistuen tärkeys - ihminen, joka on kokenut saman kuin itse. Tukihenkilöllä täytyy olla kyky asettua toisen asemaan. Tärkeäksi koettiin asiakkaan ja lähitukihenkilön välinen suhde. Olisikin tärkeää tehostaa ja kehittää palvelunohjausta sekä selkeyttää omatyöntekijän roolia palveluiden järjestämisessä. Yhteistyössä kaikkien toimijoiden kesken toteutettu lähituen kehittämisprosessi vahvistaisi asiakkaiden toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittaja Riikka Honkavaara, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu parityönä tehtyyn sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara & Laxström 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta. Tutustu myös Katja Laxströmin artikkeliin, jossa lähituen yhteiskunnallista tarvetta taustoitetaan. Lähteet Huhtalo, Ulla 2019. Henkilökohtaisen budjetoinnin lähituki. Teoksessa Rousu, Sirkka (toim.): Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 45 - 49.  <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/167272/2019_TAITO_22_Henkilokohtainen_budjetointi_rousu.pdf?sequence=5&isAllowed=y>. Viitattu 10.4.2020. Palola, Elina & Karjalainen, Vappu (toim.) 2011. Sosiaalipolitiikka - hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80271/970d363e-9edf-4b54-a76e-446b81ed34b5.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 28.9.2018. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019. OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI - sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.  Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2019: 31. Rajavaara, Marketta 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi? Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistusideana. Teoksesta: Haverinen, Riitta & Kuronen, Marjo & Pösö, Tarja (toim.): Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 141-160. Rousu, Sirkka & Ihamäki, Katja & Ojanen, Miia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. Teoksesta Rousu, Sirkka (toim.): Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 31 - 44. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/167272/2019_TAITO_22_Henkilokohtainen_budjetointi_rousu.pdf?sequence=5&isAllowed=y>. Viitattu 10.4.2020.    

Lähituen merkitys sosiaalihuollon palveluissa

21.12.2020
Katja Laxström

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on ennakoitu valinnanvapauden laajentuvan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Toisaalta se voi olla myös julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011.) Miten valinnanvapaus toteutuisi parhaiten? Yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja palveluiden turvaamisen tueksi ollaan uudistamassa palvelusetelilakia sekä henkilökohtaisen budjetin käyttöönottoa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, jonka valmistelun Sanna Marinin hallitus on käynnistänyt. (Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019; Vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeeseen myönnetään 2,9 miljoonaa euroa valtionavustusta 2020.) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön ”Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa”. Aineisto selvitykseen kerättiin loppuvuodesta 2018 verkkokyselyllä sosiaalihuollon asiakkaiden lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Opinnäytetyön työelämäkumppanina ja toimeksiantajana toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -hanke. Henkilökohtainen budjetti on yksi tapa toteuttaa hyvinvointipalveluiden henkilökohtaistamista.  Marinin hallitusohjelmassa henkilökohtaista budjetointia kehitetään mm. osana vammaispalveluiden uudistamista. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa asiakas tarvitsee lähitukea varsinkin alkuvaiheessa, jotta asiakas pystyy toimimaan itsenäisesti ja aktiivisesti palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47). Lähitukea tulisi olla saatavilla palvelua tarvitsevan ihmisen toimintakyvyn mukaisesti. Monimuotoiset sosiaalihuollon asiakkaat ja palvelut Sosiaalihuoltolain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää ihmisten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta. Kaikille on turvattava tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut yhdenvertaisin perustein. Sosiaalihuoltolailla halutaan edistää asiakaskeskeisyyttä ja asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 1.) Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalveluja on järjestettävä tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen, asumiseen liittyvän tuen tarpeeseen, taloudellisen tuen tarpeeseen, sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden edistämiseksi. Palveluja tulee saada tueksi lähisuhde- ja perheväkivallasta tai muusta väkivallasta aiheutuvaan tarpeeseen, äkillisiin kriisitilanteisiin ja hyvinvoinnin tukemiseen. Sosiaalipalveluilla tulee lain mukaan turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Sosiaalipalveluja tulee järjestää myös päihteiden ongelmakäytöstä, mielenterveysongelmasta sekä muusta sairaudesta, vammasta tai ikääntymisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Myös tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisille ja läheisille tulee olla tarvittava tuki sosiaalipalveluista. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017: 37.) Sosiaalihuoltolaki yleislakina koskee kaikkia sosiaalihuollon tehtävä- ja palvelualueita. Sosiaalihuoltoa sovellettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen. Sosiaalihuollon asiakkaiden monimuotoisuuteen on vastattu lainsäädännössä myös monimuotoisilla palveluilla. Sosiaalihuollon palveluita ovat sosiaalityö, sosiaaliohjaus, sosiaalinen kuntoutus, kotipalvelu, kotihoito, asumis- ja laitospalvelut, liikkumista tukevat palvelut, päihde- ja mielenterveystyö, kasvatus- ja perheneuvonta, lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonta, omaisten ja läheistään hoitavien vapaat, sekä muilla hyvinvoinnille välttämättömät palvelut. Asiakkaiden tulee myös saada myös neuvontaa ja ohjausta. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 14 ja § 6.) Asiakkaiden lähituki sosiaalihuollon palveluissa Asiakkailla on lain mukaan oikeus saada neuvontaa ja ohjausta sekä omatyöntekijä tuekseen. Sosiaalityön ja -ohjauksen ohella laki määrittelee, että sosiaalihuollon asiakkaalla tulee olla oikeus nimettyyn omatyöntekijään, jonka tehtävänä on nimenomaan toimia asiakkaan lähitukena palveluissa ja asiakkuusprosessin hallinnassa asiakkaan tarpeen mukaan. Samoin palveluohjaus käsitteenä ja palveluna korostaa asiakkaan tarpeista lähtevää, itsemääräämisoikeutta tukevaa lähitukitoimintaa palveluverkostossa. Lähitukena toimivassa roolissa ovat omatyöntekijän ohella: henkilökohtainen avustaja vaikeasti vammaiselle, kokemusasiantuntija tai vertainen, ammatilliset tai vapaaehtoiset tukihenkilöt sekä asiakkaan omaishoitajat ja läheiset. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa tukihenkilönä voi toimia henkilö, jonka asiakas on ehdottanut. Tukihenkilö voi olla omainen tai muu läheinen, kuten ystävä. Työntekijä puolestaan on ammatillinen tukihenkilö ja omatyöntekijä, joka varmistaa, että organisaation toiminnalla vastataan asiakkaan tarpeisiin (Rousu ym. 2019: 80, 84). Lähitukihenkilöllä tarkoitetaankin tässä asiakkaan valitsemaa henkilöä, joka voi tukea häntä hänen asiakkuusprosessissaan, kun palveluita suunnitellaan ja niistä päätetään sekä auttaa myös palvelujen toteutuksessa. Henkilö voi olla ammattihenkilö, kuten viran puolesta nimetty omatyöntekijä. Hän voi olla myös omainen tai läheinen, mutta myös valmennuskoulutuksen saanut kokemusasiantuntija tai muu vapaaehtoinen. Opinnäytetyön kyselyaineistossa ehdotetaan, että tällaisesta lähituen tehtävästä voisi muodostua myös uusi ammatti. Kyselyaineistoon vastaajat pohtivat millaista työnjakoa voisi olla virassa toimivan omatyöntekijän ja muun lähitukihenkilön välillä. Lähemmin tätä kuvaamme opinnäytetyössämme, jonka linkki löytyy artikkelin lopusta. Lähitukitoiminnan haasteita ja onnistumisia Sosiaalihuollossa voi asiakkaana olla lapset, aikuiset, vanhukset, vammaiset, ja heidän perheensä – ikään tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Asiakkaat ovat myös toimintakyvyiltään hyvin erilaisia ja tämä tuo oman haasteensa palveluiden järjestämiseen. Asiakkaan voi olla vaikeaa ymmärtää palvelujärjestelmää tai sitä, minkä lain nojalla palveluja haetaan ja myönnetään. Tukihenkilötoiminta koetaan vaativana toimintana, jossa koulutuksen ohella tukihenkilön muunlainen tukeminen tukityöskentelyssä, esimerkiksi työnohjauksen, vertaistuen tai työyhteisön tarjoaman tuen avulla, on tärkeää. Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan kokemukseen lähituen toimivuudesta sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Omaishoitajien kohdalla tutkimukset ovat osoittaneet, että rajanveto ammattilaisen ja omaishoitajan välillä on haastavaa, jos yhteisiä tavoitteita ja tehtäviä ei ole määritelty. Samaa rajapintakeskustelua on käyty myös vapaehtoisten tukihenkilöiden ja koulutettujen sosiaalialan työntekijöiden kohdalla. Toiminnan organisoimisessa on vielä omat ongelmansa. Esimerkiksi lähitukihenkilöiden puute ja toiminnan epätasaisuus riippuen siitä, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin pystytään vastaamaan. Koulutuksen myötä toiminta muuttuu vertaistoiminnasta ammatillisempaan suuntaan. Toisaalta myös vapaaehtoisessa tukihenkilön ja kokemusasiantuntijoiden toiminnassa tarvitaan vahvaa asiakkaan kohtaamiseen ja tukeen liittyvää koulutusta ja palvelukentän tuntemista. Ammattilaiseen ja viranomaiseen verrattuna näillä toimijoilla on läheisten ja omaisten lisäksi omakohtaista kokemusta ja asiakkaan erityisyyden tuntemista. Onnistunut suhde asiakkaan lähitukitoiminnassa muodostuu lähitukea antavien kesken silloin, kun omaisia ja läheisiä motivoi rakkaus ja etiikka ja puolestaan ammattilasia ammatillinen etiikka. Asiakkaan hyvinvointi lisääntyy tarvittavan tuen saannin myötä. Hyvä lähitukihenkilö on asiakasta arvostava, kunnioittava ja tukee asiakkaan omia valintoja, osallisuutta ja itsenäistymistä. Onnistunut lähitukihenkilösuhde vaatii luottamusta ja tuntemusta. Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Samoin pysyvyys ja pitkäaikaisuus lisäävät luottamusta asiakkaan ja tukihenkilön välille sekä lisää myös tukihenkilön tyytyväisyyttä lähitukitoiminnassa. Tarve tuelle ja sosiaalihuollon palveluille on lähtöisin asiakkaan toiveesta ja tuen tarpeista. Lähituen merkitys asiakkaan osallisuudessa ja itsemääräämisoikeuden toteutumisessa Itsemääräämisoikeus ja oikeus tulla kuulluksi on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa ja lainsäädännössä. Ihmisen omaehtoisuutta, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä tukevat kasvuolosuhteet ja ympäristö ovat olennaisia ihmisen hyvinvoinnissa. Motivaation tulee lähteä ihmisen sisältä niin, ettei toiminta tunnu ulkoa ohjatulta. Kyvykkyyden tunne saa ihmisen uskomaan siihen, että hän pystyy suorittamaan asioita itse, menestyksekkäästi. Ihmisellä on myös tarve olla yhteydessä toisiin ja hyvinvointi on kytköksissä myös muihin ihmisiin. (Martela 2014.) Suomessa on ollut käynnissä yksittäisiä kokeiluja henkilökohtaisesta budjetoinnista asiakkaan palveluiden järjestämisessä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on edistää ihmisen hyvää, hänen itsensä näköistä elämää ja tukea aktiivista roolia omassa elämässä ja palvelujen ratkaisussa (Rousu ym. 2019: 76). Suomessa kokeiltiin henkilökohtaista budjetointia ensimmäisen kerran osana Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kehittämishanketta (2010-2013) Vantaalla ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksotessa. Tutkimustulosten mukaan päätösvallan lisääminen vammaisille ja heidän läheisilleen lisäsi asiakastyytyväisyyttä samoilla kustannuksilla, kuin aiemmin käytetyissä malleissa. (Rajavaara 2014: 157.) Sosiaalihuollon asiakkaiden tarpeet ja toimintakyky ovat erilaisia ja vaihtelevia, joten tarvetta erilaisille lähituen muodoille ja toimijoille on sekä nyt että tulevaisuudessa. Asiakkaan itsemääräämisoikeus ja kuuleminen koetaan tärkeinä; huolimatta siitä, millaisesta lähitukitoiminnasta on kyse ja missä kohtaa asiakkuusprosessia ollaan. On kyse sitten tukihenkilön koulutuksesta tai palkitsemisesta, asiakkaan etu halutaan turvata ja toiminnan lähtökohdat tulisi lähteä asiakastarpeista. Valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus eivät kuitenkaan käsitteinä ja toteutuessaan poissulje sitä, että vastuu palveluiden ja tuen toteuttamisesta ja organisoinnista tulisi olla julkisella sektorilla. Parhaimmillaan kunnan, järjestöjen ja yritysten yhteistyöllä pystyttäisiin järjestämään jokaiselle tarvitsevalle lähitukihenkilö sosiaalihuollon palveluissa, huolimatta asuinpaikasta. Asiakas nähdään palveluissa aktiivisena toimijana, jonka valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia tulee tukea. Toimiva asiakasohjaus ja lähitukitoiminnan organisointi nähdään tärkeänä asiakkaan hyvinvointiin liittyvien palveluiden toteutumisessa. Kirjoittaja Katja Laxström, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara Riikka ja Laxström Katja 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Saatavana Theseus-tietokannasta. Tutustu myös Riikka Honkavaaran artikkeliin, joka keskittyy opinnäytetyön kyselyn tuloksiin.    

Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan monet merkitykset entisten tuettavien kokemana

Kun tukihenkilö asettuu pitkäaikaisesti sellaisen lapsen tai nuoren rinnalle, jonka lapsuuden perheolot ovat olleet vaihtelevia ja mahdollisesti jopa vaurioittavia, on lapsella tai nuorella mahdollisuus täyttää niitä puutteita, joita vaikkapa hänen verkostossaan on. Tukihenkilötoiminnan vuosikymmenet Lastensuojelun tukihenkilötoimintaan on järjestetty vuosikymmenten ajan. Sen edeltäjänä toiminut suojeluvalvontajärjestelmä korvautui tukihenkilötoiminnalla, sillä suojeluvalvonta perustui kontrollifunktioon, eivätkä sen tulokset siksi olleet halutun kaltaisia. Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1984, sillä silloin se sai paikkansa silloisessa uudessa lastensuojelulaissa, yhtenä avohuollon tukitoimena. Toinen merkittävä vuosi saman toiminnan kannalta oli 30 vuotta myöhemmin. 2014 tukihenkilötoiminta siirtyi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksessa sosiaalihuoltolain puolelle. Näin ollen kunta on velvoitettu järjestämään tukihenkilötoimintaa myös ei lastensuojeluasiakkaana oleville. Tukihenkilötoiminnan muutokset ajassamme ovat sellaisia, joita emme vielä ole nähneet. Myös soteen liittyvät muutokset tulevat vaikuttamaan tukihenkilötoiminnan kenttään. Tukihenkilötoiminta tulee entisestään saamaan myös vaihtoehtoisia toimintamuotoja rinnalleen erilaisista mentorointi- ja aikuisystävätoiminnoista. Lisäksi ammatillisen tukihenkilötoiminnan käyttö voi laajentua ja kasvaa lastensuojelun asiakaslasten entistä monimutkaisempien elämäntilanteiden vuoksi. Siksi aihe on ajankohtainen. Vapaaehtoiset aikuisystävät Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan järjestäminen on perinteisesti tapahtunut vapaaehtoistoimijoiden avulla. Maallikkohenkilöt ovat asettuneet tukemaan lapsia ja nuoria, tekemään heidän kanssaan erilaisia asioita arjessa. Tämä ainutlaatuinen ihmissuhde järjestetään ulkopuoliselta taholta, usein kunnan sosiaalityön puolelta. Vapaaehtoinen aikuisystävä mahdollistaa säännöllisiä tapaamisia arjessa, keksii ja järjestää kivaa tekemistä, tsemppaa koulunkäynnissä ja kyselee kuulumisia. Hän näkee ja kuulee lapsen ja hänen toiveensa. Hän ei utele. Ei ole työntekijä. Hän on sankari, joista on jatkuva pula. Tukihenkilöt haastatellaan, koulutetaan ja yhdistetään tukisuhteisiin. Minkälaisia eväitä tukihenkilöille tulisi antaa? Millaisiin suhteisiin tukihenkilöiden tulisi pystyä? Tukihenkilötoiminnan kokemukset tutkimuksen pyörteissä Neljä jo aikuistunutta entistä tuettavaa haastateltiin syvähaastattelun menetelmällä. He kertoivat menetelmälle ominaisella tavalla laajalti ja rönsyillen niistä kokemuksesta, mitä heillä oli lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Koska tukihenkilötoiminta on mahdotonta täysin irrottaa muista elämänkokemuksista, oli tärkeää hahmottaa myös heidän lapsuuden perheolojaan, nykyistä elämäntilannettaan ja tulevaisuuden haaveitaan. Tutkimuksen elämänkerrallinen ja narratiivinen ote näkyy voimakkaasti ja mahdollistaa haastateltavien oman äänen kuuluviin sellaisenaan. Entiset tuettavat rakensivat kokemiaan tukihenkilöidensä ja tukisuhteidensa merkityksiä aina ystävästä ja roolimallista isähahmoon, ainoaan luotettavaan aikuiseen sekä auktoriteettiin. Kokemukset olivat kovin henkilökohtaisia ja niitä värittivät usein juuri ne puutteet, joita entisten tuettavien omassa arjessa tai perheessä oli. Koska haastateltavat olivat jo aikuisia ja heidän oma elämänsä oli tasapainoinen haastatteluhetkellä, heidän oli mahdollisuus tarkastella tukisuhdettaan osana siihenastista elämänkokemusta. Tukihenkilön koettiin olevan osasyynä sille, miksi tietyt koulut oli käyty, joku tietty ammatti valittu, että parisuhde oli aikuisiällä mahdollinen tai miksi huumeita ei oltu kokeiltu. Tukisuhteet tuntuivat kantautuvan aina aikuisiälle saakka. Toiminnan kokemuksiin sisältyi mm. luottamuksen uudelleenrakentumista sekä arvojen siirtymistä. Hyvä tukihenkilö mahdollisti tukisuhteen sallivan ilmapiirin ja vastavuoroisen ystävyyden. Isona asiana esille nousi tukihenkilön pitkäaikaisuus, pysyvyys. Pysyvyydellä oli merkityksensä myös virallisen tukisuhteen päättymisen jälkeen. Ystävää autettiin nyt puolin ja toisin. Viivan alle Pienen otoksen tutkimus ei mahdollista yleistettäviä vastauksia, eivätkä henkilökohtaiset kokemukset muutenkaan sovi yleistämisajatukseen. Siitä huolimatta ammattilaiset, tukihenkilötoimintaa organisoivat tahot sekä itse tukihenkilöt suunnata ajatuksensa ja resurssinsa kokemusasiantuntijoiden kertomusten perusteella sellaisiin yksityiskohtiin, jotka voivat olla merkityksellisiä. Haastateltaville itselleen haastattelu mahdollisti tilaisuuden jäsentää omaa elämäänsä sanallisesti, tulla kuulluksi ja kohdatuksi sekä jakaa ainutkertaisista kokemuksistaan, luoden itse merkityksiä asioiden välille. Tutkimuksen toteuttajalle matka oli pitkä ja perusteellinen. Kuten tukisuhteetkin yleensä ovat. Rakentamiseen menee aikaa ja se saattaa koetella ja sitä koetellaan. Lopulta käsissä on kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla kiitollinen. Haastateltavilla se on tukihenkilö ja tukisuhde, jonka suurin osa sai pitää vielä aikuisiässäänkin. Minulla se on opinnäytetyö, joka mahdollisti haastateltavien henkilökohtaisten kokemusten jakamisen ja intensiivistä pohdintaa. Haastattelut olivat herkistävä kokemus, etenkin, kun sattuu työskentelemään itse asian parissa. Silloin saattaa kuvitella näkevänsä omien kättensä jäljet tukisuhteissa, jotka ovat loppuneet jo ehkä ennen kuin oma työura asian parissa on edes alkanut ja joiden merkitykset ovat sinällään hyvin omakohtaisia, eivätkä lainkaan yleistettäviä. Mutta niin ihmismieli toimii, se yhdistää tarinoita kokonaisuuksiksi ja kokemuksia kokonaisiksi. Minä saan yhdistää tukihenkilöitä ja tuettavia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa niin, että ne jättävät jälkiä, joita ei voi unohtaa. Piia Vanhatalo, tukihenkilötoiminnan koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK) Teksti perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Vanhatalo Piia 2017: ”Vähän niin ku se päivä kesällä, kun mennään Lintsille: kaikki oottaa sitä”. Neljän aikuisen syvähaastattelu. Kokemuksia lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Työ löytyy Theseus.fi sivustolta Tukihenkilötoimintaan voi tutustua lisää esimerkiksi täältä.      

Myötä- ja vastamäessä – tukisuhteissa

placeholder-image

Tukihenkilö on turvallinen aikuinen, joka uskaltaa antaa lupauksen sekä päättää pitää sen. Lupaukset ovat pieniäsuuria tekoja ja asioita. Ne ovat sitä, että ilmestyy paikalle sovitussa aikataulussa, sitä että voi toteuttaa tuettavan toivoman tekemisen, mutta yhtälailla sitä, että on ja pysyy rinnalla, kun on siihen lähtenyt. Elämään mahtuu kuitenkin pettymyksiä meillä jokaisella. Myös tukisuhteissa tulee pettymyksiä, hyvissäkin. Joskus bussi vaan on myöhässä ja tukihenkilö myöhästyy. Maailman Paras tukihenkilö saattaa yllättäen joutua muuttamaan Norjaan, vaikka on luullut voivansa pysyä ja vaikka tuettava on luullut hänen pysyvän. Tällaisten pettymysten kohdalla turvallisen aikuisen rooli on olla mukana muutoksessa, sanoittaa muutosta, sen aiheuttamia omia tunteita. Ehkä turvallinen aikuinen jopa uskaltautuu ääneen arvailemaan lapsen tunteita. Turvallinen aikuinen ei häviä tai jätä. Turvallinen aikuinen tekee selväksi, ettei yllättävä käänne ja harmittava takaisku ole tuettavan vika, eikä seurausta hänen käytöksestään. Turvallinen aikuinen osaa kertoa, mitä tapahtuu, kun tukisuhde päättyy. Poistetaanko puhelinnumerot puhelimista?  Saako soittaa? Saako moikata kadulla? Voiko mennä joskus kahville? Tuleeko synttärinä postikortti? Tietysti on sanomattakin selvää, että se turvallinen aikuinen on ensin selvittänyt nämä asiat itselleen. Tukisuhteessa ollaan ja edetään lapsen ehdoilla, joka saattaa tarkoittaa yhteisten mukavien tekemisten suunnittelua tai vaikka ohareita. Tuettavaa ei voi pakottaa tukisuhteeseen. Ennen kuin selviää, mikä ohareiden taustalla on, tarvitaan turvalliselta aikuiselta kärsivällisyyttä, turvallinen aikuinen malttaa odottaa ja katsoa millaiseen ratkaisuun päädytään, mitä tuettava todella toivoo ja tarvitsee. Ohareiden taustalla voi olla monta asiaa, nuoren mieltä voi täyttää kaverit, harrastukset, muutokset perheen tai hänen omassa elämäntilanteessaan. Ohareilla saatetaan myös kokeilla suhteen kestävyyttä tai aikuisen pysyvyyttä. Oharit saattavat astua kuvioon myös siinä kohtaa, jos aikuisesta on tulossa ”liian tuttu”. On ehkä tutustuttu paremmin tai vaikka juteltu vakavia. Voi tuntua pelottavalta tai jopa hävettävältä, että on uskaltautunut luottamaan. Joissain tapauksissa oharit saattavat viestiä myös sitä, ettei tuettava koe olevansa niin merkityksellinen tai hyvä, että uskoisi tukisuhteesta tulevan mitään, että hän olisi tukisuhteen tai turvallisen aikuisen huomion arvoinen. Joskus on helpompi pettää toinen kuin antaa itsensä pettyä. Myös aikuisen läsnäolo voi tuntua vaativalta: Ehkei tuettava ole tottunut siihen näkyväksi tulemisen tunteeseen – vaikka sitä haluaisikin – vaan siihen täytyy totutella ajan kanssa. Kaiken tämän sanoittamiseksi tarvitaan apua, tukea ja aikaa. Sekä usein myös tulkki, ehkä tukisuhteen ulkopuolinen henkilö. Tässä kohtaa tulkiksi saattaakin kelvata vanhempi tai vaikkapa sosiaalityöntekijä. Kyllä: Oharit saattavat viestiä myös siitä, ettei nuori ole tukisuhteeseen tyytyväinen ja haluaa lopettaa tukisuhteen. Ehkä hän on pettynyt toimintaan, ehkei tukihenkilö olekaan ollut sitä, mitä hän on ajatellut. Ja kyllä:. Eivät kaikki tukisuhteet onnistu. Ja kyllä, vapaaehtoiset tukihenkilötkin kokevat pettymyksiä. Se ei ollutkaan sitä mitä ajattelin. En ymmärrä miksi tässä kävi näin. En haluaisi lopettaa, vaikka onkin pakko. Eräs aikoja sitten tukihenkilönä toiminut sanoi: ”Joskus ilo täytyi raapia kasaan.” Silti. Elämä lapsen tai nuoren rinnalla kulkijana voi myös onnistua ja olla antoisaa. Osa oppii tukisuhteen aikana lähinnä itsestään, osa lasten ja nuorten maailmasta. Jos ei riskiä ottaisi, jos ei katsoisi, ei heittäytyisi tukisuhteeseen tuntemattoman lapsen kanssa ja katsoisi mitä siitä seuraa, ei saisi mahdollisuutta tulla kokeneeksi sitä, kun lapsi luottaa, kertoo koulupäivästä, keksii ensimmäisen yhteisen tekemisen kohteen vuoden yhteisen polun jälkeen tai laittaa viestin, että nähtäispä pian. Kun seistään yhdessä ikkunassa yhteisen päivän jälkeen ja haaveillaan siitä, ettei täytyisikään mennä kouluun ja töihin, että yhteinen aika voisi jatkua. Tästä jää paitsi, jos ei ota riskiä. Jää paitsi siitä kaikesta tykkäämisestä ja tykätyksi tulemisesta. On siis niinkin, että joskus sitä iloa ihan läikkyy yli. Piia Vanhatalo Sosionomi amk,  sosionomi Yamk-opiskelija, Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto

Saattaen tukisuhteeseen

placeholder-image

"Aikataulu ja tapaamispaikka ovat vaihtuneet kahdesti. Tarkastan kalenteristani vielä kertaalleen, että olen varmasti menossa oikeana päivänä ja oikeaan kellon aikaan vielä ihan oikeaan paikkaankin. Kalenteri näyttää sotkuiselta, tavallisten kokous- neuvottelu-, haastattelu- ja koulutusmerkintöjen lisäksi siellä näkyy myös erilaisia pois pyyhittyjä merkintöjä sekä ehkä-merkintöjä. Tämän tapaamisen osalta kaikki vaikuttaa täsmäävän. Vaihdan kalenterinäkymän kernaasti metromatkan tarjoamiin maisemiin. Ikkunoista näkyy lohduton helmikuinen maisema täynnä harmautta, eikä taivasta erota maasta. Kertaan mielessäni ne asiat, jotka täytyy muistaa ottaa puheeksi. Metrossa teinityttö puhuu korostetun kovaäänisesti puhelimeensa. Hän kertoo olleensa pois koulusta, ja että sossu uhkaa huostaanotolla ja että kaikki on ihan sama. Koko vaunullinen matkustajia kuulee kaiken, vaikka ovatkin kääntäneet katseensa pois.. Teinin äänessä on uhmakkuutta, silmät on meikattu mustiksi ja hiukset ovat mustat. Kaikki se musta erottuu oranssista penkistä yhtä kovaa, kuin teinin ääni hiljaisen metrovaunun keskeltä. Katse teinin silmissä, eikä hänen olemuksensa ole uhmakkaat eikä uhkaavat. Katseessa on samaa alakuloa kuin maisemassa. Minkäköhän apujen piirissä tämä tyttö jo on? Onkohan hänellä lastensuojelun tukihenkilö? Hississä huomaan, että olen kulkenut metrolta toimistolle hanskoitta, sillä sormet ovat kohmeessa ja punoittavat. Metron teinityttöä huomattavasti hillitymmän oloinen ja näköinen tyttö tuijottaa punaisia käsiäni. Tytön lisäksi hississä on nainen. He ovat selvästi äiti ja tytär. Emme kukaan sano sanaakaan, tuijotamme seiniä, kuten suomalaisessa hississä tavataan tehdä. Jostain tiedän, että olemme menossa samaan tilaisuuteen. Annan tytön ja äidin kulkea edellä ja asettautua istumaan. Esittelen itseni ja tyttö näyttää ymmyrkäiseltä, mutta äiti rentoutuu. Sosiaalityöntekijä noutaa meidät neuvotteluhuoneeseen, joka on kalustettu keltaisin huonekaluin. Tyttö sanoo, että ai, me ollaan tossa tylsässä huoneessa. Itseäni kirkkaan keltainen kalustus virkistää äsken verkkokalvoille piirtyneiden harmaiden maisemien jälkeen. Odotamme ja yritän täyttää odotuksen hiljaisuutta. Kysyn, tuliko tyttö suoraan koulusta vai kävikö hän välillä kotona. Kodin kautta tuli. Kysyn, eikö häntä palele, kun hänellä ei ole kengissä sukkia. Tyttö kysyy, eikö minua palele, kun kuljen ilman hanskoja. Ilahdun tytön terävänäköisyydestä ja hieron kylmettyneitä käsiäni vasten toisiaan sekä kehaisen tyttöä tarkasta havainnosta. Tyttö pälyilee ovea ja kelloa. Kahden pitkän minuutin kuluttua muille vieras naishenkilö astelee pitkin käytävää. Minä tunnen hänet ja tervehdin. Tulokkaan takki hulmuaa ja hänen suunsa kaartuu leveään hymyyn. Vilkaisen tyttöä. Hänen silmänsä ovat liimautuneet vieraaseen naiseen ja myös hänen suunsa saa pienen hymynkaaren. Vaimeasti tyttö esittelee itsensä vieraalle tämän esittäydyttyä ensin. Pilke, sellainen on tullut tytön silmiin. Tähän hetkeen haluaisin pysähtyä. Tämän haluan tallentaa. Uusi tukisuhde on juuri nyt lähtökuopissaan. Jännittävistä jännittävin hetki tukisuhteessa, ensitapaaminen, on käsillä. Olemme yhdessä tämän tytön elämän ja tämän tytölle vielä vieraan naisihmisen kannalta merkittävässä hetkessä. Tästä he aloittavat rakentamaan jotain heille kahdelle yhteistä, mahdollisesti jotain ikimuistoista. Tukisuhteen tutustumisajan he kuitenkin vasta varovaisesti ja hitaasti tunnustelevat, olisiko heistä toisilleen tuettavaksi ja tukihenkilöksi. Tämän hetken he tulevat todennäköisesti muistamaan vielä paljon myöhemmin. Pistelevä jännitys, jonka kaikki tunnemme mahassamme ja jopa ihollamme, alkaa raueta vähitellen sopimusta kirjoittaessamme. Otan jännityksen puheeksi ja lupaan tytölle, että muitakin jännittää. Ihkauusi tukihenkilö puuskahtaa helpottuneena ja sanoo, että on jännittänyt niin, ettei ole viime yönä juuri nukkunut. Tyttö sanoo, ettei jännittänyt yhtään. Sanon leikitellen ja hämmästellen, etten usko. Että koska minuakin jännitti, niin en usko, ettei päähenkilöä jännittänyt yhtään, edes ihan pikkuriikkisen ehkä? Tyttöä hymyilyttää, mutta hän pysyy tarinassaan. Äiti toteaa varovaisesti, että myös häntä jännitti. Tunnelma ei ole enää jännityksestä pisteliäs. Se alkaa olla hersyvä ja malttamaton. Tästä se alkaa. Neuvottelut ovat harvojen mieleen, vaikka niiden sisältö olisikin mukava, kuten tässä ja nyt. Juuri näissä neuvotteluissa on tavallisesti aina lopulta ihan erityinen tunnelmansa: Kevyt, positiivisesti latautunut, odottava, iloinen ja joskus jopa vähän riehakas, vaikka sen suurin osa aina onnistuukin pitämään sisällään korrektisti. Osalta kyllä pääsee naurunpyrähdyksiä ja hörötyksiä, joku saattaa kapsahtaa jonkun kaulaan ja ollaan sitä joskus vähän kyynelehdittykin liikutuksesta ja ilosta koko porukalla. Mahan pohjassa on jotain sitä samaa, kuin huvipuistossa, jonkin uuden laitteen jonossa pitkässä ja kiemurtelevassa jonossa. Puhelinnumerot on nyt vaihdettu, käytännön järjestelyistä on sovittu kirjallisesti ja tavoitteet tämän parivaljakon ensimmäiselle tukihenkilösopimukselle on luotu. Kaikki on valmiina. ”Nähdään ens viikolla,” huikkaa tyttö vielä käytävästä leveä hymy naamallaan. Hän kohdistaa sen tukihenkilölle niin, että vaikka itse lopuksi vielä yritän heipata, en minä ole hänen kontaktinsa kohteena. Käteni ovat lämminneet. Kuvittelinko, vai pilkistikö ulkona aurinko?" Järjestettyjä ystäviä Näinkin voi kaksi ihmistä kohdata. Ja tällaisella tavalla, järjestetysti, voi alkaa merkityksellinen ihmissuhde, joka mahdollistaa korjaavia kokemuksia. Jokainen näistä aloitusneuvotteluista ovat yhtä jännittäviä myös minusta itsestäni, huolimatta siitä, että pelkästään vuonna 2013 olin mukana aloittamassa yli 40 samanlaista suhdetta, joissa kaksi toisilleen vierasta ihmistä alkavat kulkemaan rinnakkain. On lähes mystistä, miten hienoja ihmissuhteita monista osasta näistä järjestetyistä tapaamisista usein syntyy: Kuinka toisen kohtaamalla ja toista kuulemalla, toista katsomalla ja toiselle läsnä olemalla voi saada aikaan niin paljon. Miten luottamus, yhteinen todellisuus alkavat muodostua vähitellen ja sitten muuttua turvallisuudeksi ja yhdessä koetuksi muistoiksi, hetkiksi ja tunnelmiksi. Nämä joustavat, turvalliset ja luotettavat aikuiset, jotka sopeutuvat erilaisten lasten tukihenkilön rooliin, ymmärtävät roolinsa rajallisuuden ja ottavat nämä lapset tuettavikseen ennakkoluulottomasti ja avaralla sydämellä, tiedostaen samanaikaisesti omat henkilökohtaiset rajansa, ovat korvaamattomia. Eräs kollegani on verrannut vapaaehtoisia ruusuihin, joiden ympärillä vaasissa oleva vesi olemme me, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit, tai vapaaehtoisen toimintaa ammatillisesti ohjaavat henkilöt, mahdollistaen ruusujen kukoistuksen ja hyvinvoinnin. Itse koen olevani virkistävän veden lisäksi myös kuin joulupukki: yhtä lahjaa huolella valmistellen, toista lahjaa innokkaasti perille vieden ja vasta kolmanteen lahjatoiveeseen perusteellisesti tutustuen työhuoneeni on kuin joulupukin paja läpi vuoden! Olen enemmän kuin mieluusti myös tänä vuonna saattaen vaihtamassa näitä Turvallisia Aikuisia uusiin tukisuhteisiinsa ja kannustamassa heitä eteenpäin silloin, kun kysymykset heräävät. Lisää uusia lastensuojelun tukihenkilöitä koulutetaan Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun asiakkaille kolme kertaa vuodessa vuonna 2014. Piia Vanhatalo, sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto