Avainsana: Syrjäytyminen
CV-sukupolven työttömyys
Nuorten työttömien määrä kasvoi Uudella maalla, uutisoi Helsingin Sanomat 30.7.2013. (HS 30.7.) Tilastot ovat ristiriidassa hallituksen asettamaan Nuorisotakuu hankkeeseen. Nuorisotakuu aloitti toimintansa 1.1.2013 ja sen tavoitteena on tarjota alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. (Nuorisotakuu 2013.) Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan koulutusta, ilman koulutusta ei pääse töihin. Pelkkä tutkintotodistus ei kuitenkaan riitä töihin pääsemiseen. Tänä päivänä eletään cv-yhteiskunnassa, jossa ilman tutkintotodistusta sekä pitkää cv:tä on vaikea työllistyä. Koulutuksissa tulisikin ottaa huomioon työelämälähtöisyyden ja konkreettisen työssä oppimisen lisäämistä, jota kautta jo kouluaikana avautuisi ovia työelämään. Nuoret mukana Ennaltaehkäisevä työ on ensiarvoisen tärkeää, johon tulevaisuudessa tuleekin erityisesti panostaa nuorten työttömyyden alentamiseksi. Peruskoulun aikana tulisi käydä yksilöllisesti nuoren kanssa läpi tulevaisuuden koulutusmahdollisuuksia läpi. Käytännössä kaikkien hankkeiden suunnittelemiseen, kehittämiseen ja toteuttamiseen tulisi ottaa mukaan nuoret sekä työnantajat, jotta saataisiin kehitettyä toimivia ja tarpeellisia rakenteita, jotka pysyvät. Pääkaupunkiseudulla tutkijasosiaalityöntekijä Kati Palsanen tutkii yhteistutkimusta, jossa rikotaan asiakas- ja työtekijärooleja ja pyritään asettumaan tasavertaisiksi toimijoiksi kehittämään ja tutkimaan palveluita. Tästä kokeilusta on erittäin hyviä kokemuksia, jossa esimerkiksi lastensuojelun nuoret voimaantuvat, kun se saavat vaikuttaa ja heitä kuullaan tasavertaisina ja he saavat kokemuksen, että heidän sanomisellaan on oikeasti arvoa. (Jaakkola 2013:16-18.) Yksilöllistä työllistymisen tukea Nuorten työllistymispalveluissa pitäisi ottaa huomioon myös nuoren yksilölliset tarpeet. Joustavat ja yksilöllisesti räätälöidyt työllistymispolut ehkäisevät epäonnistumisen kokemuksia, jotka voivat vaikuttaa nuorten itsetuntoon huomattavasti tulevaisuuden työllistymistä ajatellen. Työttömien nuorten kirjo on suuri. Osalla työttömyys johtuu mielenterveydellisistä syistä, osalla päihteiden käytöstä, osalla siitä että tarvittavia tietoja ja taitoja ei ole eikä työllistymistä helpota varsinkaan yhteiskunnan tämän hetkinen tila, jossa yt-neuvotteluista uutisoidaan viikottain. Sosiaalista yritystoimintaa yhteisöjen hyväksi Noste-lehden toimituspäällikkö Lea Suoninen-Erhiö kirjoittaa, että nuorille tulisi tarjota työtä ja antaa tukipalveluita työhön, niin kuin asunnottomille annetaan asunto ja tarjotaan tukipalvelut asuntoon Asunto ensin – periaatteen mukaisesti. (Suoninen-Erhiä 2013:23.) Sosiaalisten yritysten perustaminen nuorten työttömyyden ehkäisemiseksi olisi varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi Istanbulissa toimii lievästi kehitysvammaisten nuorten pyörittämä kahvila. Kahvilan ei odoteta tuovan voittoa, vaan tavoitteena on työllistää nuoria. Nuoret saavat palkkaa tehtyjen työtuntien mukaan ja osallistuvat omien kykyjensä mukaan toimintaan. (Singen 2013.) Samanlaista toimintaa voitaisiin soveltaa nuorten työttömien työllistämiseksi. Sosiaalista yritystoimintaa tukemalla nuoret voisivat perustaa omia yrityksiä tai työllistyä yrityksiin. Ehkäistään nuorten eläköityminen Samalla, kun pyritään ehkäisemään nuorten työttömyyttä, ollaan nostamassa eläkeikää. Jos uusia työpaikkoja ei synny, lisää eläkeiän nostaminen nuorisotyöttömyyttä. Suuri osa eläkeiässä olevista haluaisivat mahdollisimman nuorena eläkkeelle ja suuri osa työttömistä haluaisi töihin. (Kokko 2013). Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet kuin sen myötä nuorten eläkeläisten määrä. Jokaisen nuoren eläkkeelle jääneen tekemättä jäänyt työpanos tuo kansantalouteen 1,5 miljoonan euron tappion. (Karisto 2013.) Voidaankin miettiä, saadaanko Suomen talous kuriin eläkeikää nostamalla vai ehkäisemällä nuorten eläkkeelle jäämistä? Jaana, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin Sanomat 30.7.2013. Jaakkola, Helena 2013: Kokemusta rikkaampi. 30 päivää, Talentia-lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille 1.2013. Helsinki: Punamusta Oy. Karisto, Ilkka 2013: Puuttumisesta. Verkkodokumentti. Kokko, Outi 2013: Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä?Verkkodokumentti. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Singen, Saruhan 2013: Down Cafe. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 5.2013. Helsinki: Oy Scanweb Ab. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Mä mikään luuseri ole. Verkkodokumentti.
Huono-osaisuuden vähentäminen
Samaan aikaan kun yhä harvempi ihminen elää Suomessa köyhyysrajalla tai sen alapuolella, on huono-osaisuus näillä harvoilla syventynyt ja kasaantunut. Samalla kun toimeentulotuen asiakkaiden määrä on puolittunut 1990-luvun laman pahimmista lukemista, tuen saajien tulot ovat entistä pienemmät ja toimeentulotuen asiakkuus pitkäkestoisempaa. Lisäksi monet asiakkaista kokevat olevansa ylivelkaantuneita. Heillä on myös usein työkykyyn ja terveyteen liittyviä ongelmia. (Toimeentulotuen saajien huono-osaisuus kasautuu 2013.) Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten lukumäärä on ollut tasaisessa kasvussa 1990-luvun lamasta lähtien. Vuoden 2011 aikana kodin ulkopuolelle oli sijoitettu yli 17000 lasta. (Lastensuojelu 2011.) Lea Suoninen-Erhiö huomauttaa, että samalla kun puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta, on sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta itse asiassa kasvanut vuodesta 1985 vuoteen 2011 seitsemällä prosentilla. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toteutettu yhteiskuntapolitiikka olisi oikeudenmukaista”, hän toteaa. (Suoninen-Erhiö 2013. ) Tasa-arvon keskeinen asema hyvinvointipolitiikan tavoitteena on saanut väistyä ja sosiaalityö on monissa tapauksissa korvattu tulonsiirroilla. Vaikuttaa siis todellakin siltä, että varsinainen huono-osaisuus kasautuu painavana taakkana harvojen ja valittujen niskaan. Päivähoito voi tukea Samaa mieltä on myös Lapsen Maailma –lehden päätoimittaja Seppo Sauro. Tukea tulisikin hänen mukaansa kohdistaa pahoinvoiville lapsille ja heidän vanhemmilleen. Sauron mukaan neuvola, varhaiskasvatus ja koulu ovat keskeisiä tukimuotoja, samoin kuin toimeentulotuki sekä muut aikuisille suunnatut palvelut. (Sauro 2013.) Varhaiskasvatuksessa itse työskentelevänä näen, että lapsen päivähoidon rooli huono-osaisen perheen tukijana voi olla merkittävä. Perhe saa päivittäisiä kontakteja muihin perheisiin ja henkilökuntaan, sekä kasvatuksellista tukea ja näkemyksiä. Tarvittaessa päivähoidon kautta voidaan ohjata perhe heidän tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Niin ikään esimerkiksi yksinhuoltajaäiti saa subjektiivisen päivähoito-oikeuden perusteella lapsensa hoitoon vaikka työttömänä työnhakijana, jolloin aikaa jää itse työnhakuun. Ylisukupolviset valinnat Paul DiMaggio ja Filiz Garip esittävät omassa artikkelissaan, että ihmisen sosiaalisen verkoston suosimat valinnat vaikuttavat henkilön omiin valintoihin joko vahvistaen tai heikentäen henkilön hyvinvointia. Toisin sanoen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus sekä huono-osaisuuden tai sosiaalisten ongelmien keskittyminen ja leviäminen tietyillä alueilla (esimerkiksi tietyissä kaupunginosissa) voi olla tulosta yksilön sosiaalisen verkoston tekemistä valinnoista. (DiMaggio & Garip 2012.) Niinpä huono-osaisuuden poistamisessa ja ennaltaehkäisyssä tulisi ottaa huomioon ongelmien siirtyminen sukupolvelta toiselle ja pohtia kuinka tämä kierre saataisiin katkaistua tukemalla ja mahdollistamalla oikeanlaisia valintoja. Ongelmien kasautuminen tiettyihin kaupunginosiin on ehkäistävissä sosiaalisesti tasa-arvoisella asuntopolitiikalla, toisin sanoen on rakennettava tarpeeksi asuntoja huono-osaisille sekä sijoitettava samalle alueelle asuntoja sekä köyhille, keskituloisille että varakkaille ihmisille. Samoin erilaisista etnisistä taustoista lähtöisin olevien ihmisten sijoittaminen asumaan samalle alueelle voi vähentää ryhmien välisiä ennakkoluuloja ja auttaa monipuolisen, kaikkia hyödyttävän sosiaalisen verkoston muodostumisen ajan myötä. Poliittiset päätökset vaikuttavat Sukupolvesta toiseen siirtyvän huono-osaisuuden kierteen katkaisu vaati monialaisia toimia. Riittävä perusturva ehkäisee tehokkaasti sukupolvelta seuraavalle siirtyvää köyhyyttä, toteaa Sakari Karvonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Karvosen mukaan tarvitaan kuitenkin myös muita toimenpiteitä, esimerkiksi puuttumista sosiaalisiin eroihin terveydessä. Terveys ja taloudellinen asema ovatkin usein yhteydessä toisiinsa. (Karvonen 2010.) Huono-osaisuus ja syrjäytyminen eivät synny tyhjästä. On hyvä muistaa, että taustalla on poliittisia päätöksiä, joiden seurauksina rahaa kohdistetaan johonkin ja otetaan jostakin pois. Monet ihmiset ovat etääntyneet tai etäännytetty politiikasta niin kauas, etteivät he näe tätä syy-yhteyttä asioiden välillä. Julkisten palvelujen yksityistämiset, tukien leikkaukset ja indeksikorotusten toteuttamatta jättämiset ovat kaikki vaikuttaneet nyt käsillä olevaan tilanteeseen. Huono-osaisuus typistyy helposti luvuiksi ja tilastoiksi, mutta miltä se tuntuu yksilön näkökulmasta? Emilia Kukkala tiivistää kolumnissaan asian näin: Ennen kaikkea se on sitä, ettei voi valita eikä saa nauttia. Se on sitä, ettei tiedä tulevasta. Se on sitä, että elämää ei voi suunnitella. Se on sitä, että mihinkään ei voi sitoutua. Se on sitä, että on sidottu. Se on sitä, että miettii joka valveillaolosekunnin, miten selviää huomisesta. Se on sitä, että joutuu todistelemaan kunnollisuuttaan koko maailmalle ja kiitollisuuttaan koko maailman hurskastelijoille, vaikka tekisi mieli turruttautua siitä irti ja haistattaa niille pitkät. - Se on sitä, että lapset syntyvät siihen. (Kukkala 2011.) Petrus Väärälä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa DiMaggio, Paul & Garip, Filiz 2012: Network effects and social inequality. Teoksessa Annual Review of Sociology vol. 38. Verkkodokumentti. Karvonen, Sakari 2010: Huono-osaisuus voi siirtyä perintönä lapsille. Helsingin Sanomat 11.3.2010. Verkkodokumentti. Kukkala, Emilia 2011: Suomalainen köyhyys. Kansan Uutisten verkkolehti. Verkkodokumentti. Lastensuojelu 2011. Tilastoraportti. Verkkodokumentti. Sauro, Seppo 2013: Kaksi totuutta – totta molemmat. Lapsen Maailma 5/2013. Verkkodokumentti. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Olisipa huomenna paremmin. Noste. Verkkodokumentti. Toimeentulotuen saajien huono-osaisuus kasautuu. 2013. Tesso. Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Verkkodokumentti.
Mikä auttaa lapsia ja nuoria?
Viime aikoina otsikoihin ja keskusteluun on noussut nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi sekä sen ehkäisy. Viime vuosien koulusurmat ja ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua kaikkialla siitä, mikä tämän päivän nuoria vaivaa ja miten heitä voidaan auttaa. Etenkin viime kuukausina on esille noussut lasten ja nuorten väkivaltainen aiempaa uhmakkaampi käytös esimerkiksi kouluissa. Me ammattilaiset olemme ehkä enemmän miettineet, miten huonosti voivia nuoria voisi auttaa ajoissa ja paremmin. Aihe koskettaa meitä erityisesti siksi, että työskentelemme lasten ja nuorten parissa, joilla on mielenterveysongelmia ja suuria vaikeuksia elämänhallinnassa ja vaara syrjäytyä ilman riittävää tukea. Omassa työssämme olemme usein kokeneet myös riittämättömyyttä; omat taidot ja resurssit eivät riitä auttamaan asiakkaita. Toisaalta ei ole aina saatavilla palveluita, joihin lapsia ja nuoria ohjata saamaan tarvitsemaansa apua. Huolta aiheuttaa myös se, että vanhemmat ja perheet kokonaisuudessaan jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Lastensuojelu kriisissä Samaan aikaan nuorten syrjäytymiskeskustelun kanssa käydään keskustelua lastensuojelun kriisistä. Vuonna 2012valtiontalouden tarkistusviraston (VTV) laatima tarkastuskertomus antaa huonot arvosanat lastensuojelulle. VTV selvitti, miten lapsen etu toteutuu lastensuojelussa sekä saavatko lapset ja perheet tarvitsemiaan palveluita. Tulos oli se, että parannettavaa, ongelmia ja kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta lastensuojelun osa-alueilta. Lapsen etu toteutuu tutkimuksen mukaan vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Lisäksi palveluiden saatavuudessa on tutkimuksen mukaan kehitettävää, esim. psykiatrista hoitoa ei saada tarvetta vastaavasti. Tarkastuskertomuksen esille nostamat ongelmat ja puutteet eivät ole uutisia lastensuojelutyötä tekeville, eivät myöskään meille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat jatkuvasti taistella riittämättömyyden tunteen kanssa, kun asiakasperheitä on liikaa. Sijaishuollon sijoituspaikkaa valitessa valitettavan usein taloudellisuus ja byrokratia ratkaisevat sijoituspaikan. Lapsen etu ei toteudu. Tämä on valitettavaa, koska lapsen edun mukainen sijaishuolto on myös taloudellisin vaihtoehto, jos sopivan hoidon avulla voidaan välttää myöhemmin riittämättömästä hoidosta koituvat kustannukset. Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa Lapset ja nuoret, jotka kipeästi ovat psykiatrisen avun tarpeessa jonottavat pitkään saadakseen tarvitsemaansa apua. Kunnilla ei ole tarjota apua perheille, varsinkaan jos ongelmat eivät ole vielä niin suuria. Yksinkertaisesti palvelut ja ihmiset eivät kohtaa ja kun kohtaavat, ongelmat ovat usein jo suuria. Uskomme, että palveluita kehittämällä perheiden tarpeita vastaavaksi, saataisiin jo paljon aikaan. Lupaavaa on se, että sosiaalihuoltolain uudistamisessa tähdätään juurikin siihen, että se vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada oikeanlaisia palveluita oikea-aikaisesti. Tarvitaan moniammatillista osaamista Mielestämme pelkkä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lisääminen ei auta vaan tarvitaan moniammatillista osaamista enemmän. Työntekijöitä ja osaamista on saatava kentälle ja käytännön työhön; neuvoloihin, päiväkoteihin, kouluihin, ihmisten koteihin auttamaan perheiden arjessa ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä kohtaamaan lapsia ja nuoria. THL:n ja Opetushallituksen elokuussa 2012 järjestämässä seminaarissa käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, keinoista ja syistäkin syrjäytymiseen. Seminaarissa todettiin, että nuorten syrjäytyminen on periaatteessa ehkäistävissä, kunhan eri tahot kantavat riittävää huolta lasten ja nuorten elämästä ja kukin ammattilainen kantaa vastuunsa lapsen, nuoren ja hänen vanhempiensa tarvitseman tuen tarjoamisesta yhteistoiminnassa muiden kanssa. THL:n pääjohtaja Pekka Puska korosti seminaarissa ,että pohjimmiltaan on kysymys suomalaisen yhteiskunnan yleisistä asenteista mutta myös julkinen palvelujärjestelmä voi tehdä paljon. Olemme samaa mieltä ja ainakin kaikkien ammattilaisten, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa on muutettava asenteitaan ja tapaansa kohdata nuori työssään kokonaisvaltaisesti. Mielestämme tarvitaan lisäkoulutusta mm. opettajille. Myös yleisten asenteiden on muututtava yhteiskunnassa. Yhteiskunta painottaa liikaa suoritus – ja yksilökeskeisyyttä. Toisaalta myös ihmisen yksityisyyttä kunnioitetaan liikaa eikä uskalleta kysyä lähellä olevalta, miten tämä voi tai puuttua tämän elämään ja esim. hakea hänelle apua. Katri ja Sari, Sosionomi (Ylempi amk) opiskelijoita Lisätietoa Sosiaalihuoltolain uudistamisella oikea-aikaista tukea THL:n ja Opetushallituksen seminaari elokuu 2012
KOULUSTA KIELTÄTYVÄ NUORI TARVITSEE LÄSNÄ OLEVAN AIKUISEN
Nuoren jääminen pois koulusta on merkki siitä, että hänen elämässään eivät kaikki asiat ole kohdallaan. Koulupoissaoloihin on aina jokin syy ja siksi toimenpiteet nuoren auttamiseksi on aloitettava heti. Perhe, koulu ja muu lähiympäristö muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka keskinäisellä yhteistyöllä ja vuorovaikutuksella voidaan vaikuttaa nuoren käytökseen ja koulumotivaatioon. Nuori tarvitsee tuekseen aikuisen, jolla on aikaa ja jolta voi saada konkreettista apua. Koulusta kieltäytyminen ei ole vain nuoren ongelma vaan huomiota on kiinnitettävä myös ympäristön toimintaan. Umpikujaan menneessä tilanteessa nuoren lisäksi tukea tarvitsevat usein myös vanhemmat. Koulusta kieltäytyminen Kearney (2008) määrittelee kouluhaluttomuuden lapsen tahdosta riippuvaksi, vaiheittain eteneväksi koulusta kieltäytymiseksi tai sen välttelyksi, joka ei ole lintsaamista tai koulupelkoa. Nuori haluaa ehkä välttää kouluun liittyviä asioita ja tilanteita, jotka aiheuttavat hänessä ahdistusta, masennusta tai psykosomaattisia oireita, kuten kokeita, esitelmiä, ryhmätöitä, tiettyä oppituntia tai vuorovaikutusta muiden oppilaiden kanssa. Näiden nuoreen itseensä liittyvien tekijöiden lisäksi syy voi olla myös vanhempiin tai perheeseen liittyvissä tekijöissä, jolloin nuori voi hakea huomiota omilta vanhemmiltaan. Toisaalta nuori haluaa ehkä vain tehdä jotain mukavaa koulun sijaan. Joidenkin nuorten kohdalla koulunkäyntihaluttomuuteen vaikuttavat samanaikaisesti monet syyt. (Kearney 2008:463.) Pitkäaikaisilla koulupoissaoloilla on merkittäviä yksilöllisiä vaikutuksia nuoren kasvun, kehityksen ja tulevaisuuden kannalta, sillä ne lisäävät nuoren yksinäisyyttä ja syrjäytymisriskiä. (Aho & Laine 2004; Myrskylä 2010, Myrskylä 2011; Lämsä 2009.) Siksi nuoren ympärillä olevien aikuisten sekä kotona että koulussa tulee puuttua aktiivisesti nuoren koulupoissaoloihin. Aikuisten asenteet Koulusta kieltäytyvien nuorten vanhemmat tietävät yleensä poissaoloista, mutta eivät jostain syystä puutu niihin tai eivät saa nuorta lähtemään kouluun. Nuori puolestaan saattaa ajatella, että kukaan ei voi auttaa häntä tai mikä pahinta, että ketään ei kiinnosta. Jos nuori on menettänyt luottamuksensa aikuisiin, voi sen muodostaminen uudestaan viedä aikaa ja edellytyksenä on, että nuoren lähellä on joku luottamuksen arvoinen aikuinen. Koulusta kieltäytymisen taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat heikkojen kotiolojen lisäksi koulun huono ilmapiiri, läsnä olevan aikuisen tuen puute sekä nuorten heikko osallisuus heihin liittyvissä asioissa. Vanhempien myönteinen ja kannustava suhtautuminen nuoren koulunkäyntiin ja sen merkitykseen nuoren elämässä on tärkeää. Koulun aikuisten asenteet puolestaan vaikuttavat siihen, miten vastaanottava koulun ilmapiiri on nuoren mielestä. Huolimatta nuorten aikaisemmista vaikeuksista ja teoista nuori on otettava koulussa vastaan ja luotettava siihen, että jatkossa asiat sujuvat paremmin. Aikuisten tulee olla aktiivisia nuorta kohtaan ja osoittaa olevansa kiinnostuneita hänestä. Vaikeassa elämäntilanteessa oleva nuori ei kykene hoitamaan asioitaan aikuisten vaatimalla tavalla vaan tarvitsee tukea. Jos nuori unohtaa sovitun tapaamisen, tulee työntekijän tarjota uusi aika eikä odottaa, että oppilas välttämättä itse ottaa yhteyttä. Unohtunut aika saattaa nolottaa nuorta ja yhteydenotto tuntua vaikealta. Aikuisten käytöksellä, hyväksyvällä asenteella ja myönteisellä suhtautumisella nuoreen on vaikutusta siihen, että nuori alkaa nähdä itsensä ja koulunkäyntinsä niin tärkeänä itselleen ja muille että palaa kouluun. Myös aikuisten asenteet ja koulun ilmapiiri vaikuttavat siihen, millaisiksi nuoret kokevat osallisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa koulussa. Läsnä oleva aikuinen ja aikuisten keskinäinen yhteistyö Nuori tarvitsee elämäänsä ainakin yhden aikuisen, joka on kiinnostunut hänestä ja hänen asioistaan, jolta saa konkreettista tukea ja jonka kanssa voi miettiä tulevaisuuttaan. Nuori, jolla on koulunkäyntiin liittyviä ongelmia, tarvitsee tukea myös itsetunnon ja minäkäsityksen paranemiseen, tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan sekä omaan elämänhallintaansa. Jos omat vanhemmat eivät jostain syystä voi olla nuoren tukena, voi saatavilla oleva aikuinen löytyä esimerkiksi koulusta tai läheiseltä nuorisotilalta. Nuoren kannalta tärkeintä on, että hänellä on riittävän pitkään lähellään aikuinen joka ei vaihdu koko ajan, ja joka auttaa esimerkiksi kouluun lähdössä tai rästiin jääneiden tehtävien ja kokeiden suorittamisessa. Läsnä olevan aikuisen tuen lisäksi on tärkeää, että koulusta kieltäytyvän nuoren kanssa toimivilla työntekijöillä ja muilla aikuisilla on selkeä työnjako, ja että he työskentelevät yhteistyössä ja samanaikaisesti. Tuen kohdistuessa samaan aikaan mahdollisimman monelle nuoren elämän alueelle voidaan nuoren ympärille rakentaa pysyvät tukirakenteet. Poissaoloihin keskittynyt työpari koulussa Joissakin kunnissa koulut työskentelevät tiiviisti yhteistyössä lastensuojelun kanssa tekemällä oppilaasta lastensuojeluilmoituksen, kun poissaolotunteja kertyy tietty määrä. Ennen lastensuojeluilmoitusta oppilaan asioita käsitellään koulun oppilashuoltoryhmässä, oppilas tapaa koulukuraattoria tai -psykologia ja myös vanhempia tavataan. Oppilas on voitu ohjata myös koulun ulkopuolisen tuen piiriin ja kouluun tulemista on yritetty helpottaa erilaisilla opetusjärjestelyillä. Nuoren elämä on tässä ja nyt, kotona, koulussa ja kaveripiirissä. Parhaiten nuorta voidaan tukea hänen omassa arkiympäristössään, joka koulupoissaoloista puhuttaessa on luonnollisesti koulu. Koulukuraattorit ja -psykologit, opettajista puhumattakaan, eivät nykyisillä oppilasmäärillään pysty tarjoamaan riittävästi tukea poissaolevalle nuorelle ja hänen vanhemmilleen. Kouluihin tarvitaan erityisopettajasta ja sosiaaliohjaajasta muodostuva poissaoloihin keskittyvä työparimalli, johon oppilashuoltoryhmä voi ohjata nuoren ja hänen vanhempansa. Tarvittaessa työparilla on mahdollisuus tehdä yhteistyötä nuorisotoimen, nuorisoaseman tai muiden koulun ulkopuolisten, mahdollisesti jo nuoren elämässä mukana olevien tahojen kanssa. Työparimallin avulla voidaan lisätä koulujen omia mahdollisuuksia tukea nuorta koulussa, ja sen avulla nuori saa rinnalleen aikuiset joiden puoleen kääntyä. Työparimallin tarjoama tuki myös vanhemmille voi vähentää tarvetta lastensuojelun työskentelylle. Koulupoissaoloja varten nimetyn työparimallin ajatus on sama kuin koulukiusaamiseen puuttuvissa toimintamalleissa, joissa kiusaamistilanteiden selvittämisestä vastaa koulussa oma työryhmä. Koulun keinoja puuttua poissaoloihin tulee kehittää enemmän oppilaan tarpeita vastaaviksi muuttamalla koulun toimintakulttuuria koulun sisällä ja suhteessa nuorten kanssa työskenteleviin koulun ulkopuolisiin tahoihin. Kaikkien niiden alojen koulutuksessa, jotka tähtäävät lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn, tulee painottaa aikuisten hyväksyvän, aidosti kiinnostuneen ja osallistavan asenteen tärkeyttä nuoria kohtaan. Sen lisäksi on huomioitava kyky moniammatilliseen yhteistyöhön nuoren ja vanhempien kanssa työskenneltäessä, koska vain siten saadaan aikaan pysyviä muutoksia nuorten elämässä. Artikkelin kirjoittajan Liisa Pelkosen Metropolia ammattikorkeakoulun sosionomi (YAMK) tutkintoon kuuluvan opinnäytetyön aiheena olivat koulusta kieltäytyvät yläasteikäiset nuoret, joilla koulumotivaation puuttumiseen ei liittynyt oppimisvaikeuksia tai muita tutkimuksissa todettuja erityisiä syitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millä toimenpiteillä nuoret oli saatu palaamaan kouluun ja oliko muutosta pyritty saamaan itse nuoriin vai nuoren lähiympäristöön. Tarkoituksen oli myös löytää poissaoloihin vaikuttavia taustatekijöitä. Tutkimusaineistona olleet koti- ja ulkomaiset interventiot kerättiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Aineiston interventioissa toiminnan muutos liittyi lähinnä nuoren, vanhempien, koulun ja muiden toimijoiden, kuten projektityöntekijöiden sekä mm. nuoriso- ja sosiaalitoimen väliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Aineiston interventioiden työmenetelmistä vain osa kuului kuntien tai kaupunkien pysyviin käytäntöihin. Interventiot olivat enimmäkseen eripituisia projekteja ja hankkeita, joiden ajaksi resursseja oli ohjattu koulupoissaolojen vähentämiseen. Aineistonhakuun liittyvien tekijöiden lisäksi havainto saattaa olla osoitus siitä, että nuorille ja perheille tarjottu tuki ei ole kunnissa pitkäjänteistä, vaan lyhytaikaisten hankkeiden ja projektien varassa. Liisa Pelkonen, sosionomi (Ylempi amk) opinnäytetyötä koskeva artikkeli Lähteet Aho, Sirkku & Laine, Kaarina 2004. Minä ja muut. Kasvaminen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. 1.-3. painos. Helsinki: Otava. Lämsä, Anna-Liisa 2009. Tuhat tarinaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Lasten ja nuorten syrjäytyminen sosiaalihuollon asiakirjojen valossa. Oulu: Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Kearney, Christopher A. 2008. School absenteeism and school refusal behavior in youth: A contemporary review. Clinical psychology review 28 (2008) 451-471. Elsevier journal. Myrskylä, Pekka 2010. Taantuma ja työttömyys. TEM. Myrskylä, Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys. 12/2011. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Pelkonen, Liisa 2013. Kun nuori ei mene kouluun. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto.
SYRJÄYTTÄÄKÖ NUORIA RAKKAUDEN PUUTE VAI YHTEISKUNNAN KEHNOT PALVELUT?
Vai mistä on kyse? Työssäni oppilashuollon parissa olen paljon pohtinut tätä syrjäytymisen dilemmaa. Olen yrittänyt omasta perspektiivistäni käännellä ja väännellä tätä kysymystä ja päästä sen ytimeen. Työssäni lasten ja nuorten parissa havaitsen jatkuvasti, että tämän päivän lapset ja nuoret todella kaipaavat ihmistä, joka kuuntelee, joka hyväksyy, joka välittää ja luo turvan asettamalla rajat. Helsingin Sanomat kirjoitti 12.3.2013 olevan tavallista, että syrjäytynyt nuori on kertonut tarinansa 150-200 ammattiauttajalle. Eikö tämä ole älytöntä ja työskentelyotteissa jotain pahasti pielessä, että näin voi käydä? Kierre auttajalta toiselle kulkemisessa on lähtenyt todennäköisesti käyntiin jo päivähoitoikäisenä ja jatkunut edelleen koko peruskoulun ajan, kunnes painiskellaan ehkä jo isompien ja vaikeampien haasteiden kanssa - mukana kun ovat usein jo päihteet ja mielenterveyden ongelmat. Samassa lehtiartikkelissa (HS 12.03.13) Helsingin Diakonissalaitoksen tutkija Olli Alanen kertoo haastatelleensa 30: a nuorta syrjäytymiseen johtavista poluista. Näitä nuoria syrjäyttäviä tekijöitä hän toteaa olevan muun muassa: pallottelu palvelusta toiseen, ”ei toivotun asiakkaan” leima, yksinäisyys, kiusaaminen, masentuminen, peruskoulun kesken jääminen, alhainen itsetunto ja vähäinen itsekunnioitus, luottamuksen puute muihin ihmisiin, luottotietojen menetys, asunnottomuus. Alasen tutkimuksessa yhteisiä olivat kokemukset yksinäisyydestä, masennuksesta, kouluvaikeuksista ja kiusaamisista. Puolet tutkimusjoukosta koki itsensä epäonnistuneeksi. Nämähän ovat asioita, joiden täytyisi herättää jokainen lasten ja nuorten parissa työskentelevä ammattilainen. Mitä voimme tehdä toisin, jotta edellä mainituilta kokemuksilta vältyttäisiin tai niiden yli selvittäisiin? Herätkää! Täytyisi herättää meidät ammattilaiset, viranomaiset, palveluidentuottajat …mutta miksi vain meidät? Artikkelissa ei mainita sanallakaan näiden lasten ja nuorten vanhempia. Yleisemminkin olen havainnut olevan niin, että vanhemmuuteen kuuluvasta vastuusta ja tehtävistä vältetään puhumasta, ettei vain kukaan syyllistyisi. Onko niin, että yksin viranomaistaho ja erilaiset palvelut voivat pelastaa nuoren syrjäytymiskierteeltä? Jos nuori ei arvosta itseään ja luota kanssaihmisiin, missä ovat juuret sille? Eikö kyse ole viime kädessä välittämisen ja rakkauden puutteesta? Voimmeko me ammattilaiset työskentelyllämme korvata rakkauden ja välittämisen puutteen? Edellä kuvattujen taustatietojen valossa emme ainakaan ole kovin onnistuneet näinä ”rakkauden ammattilaisina”. Millä tavoin voimme ammattilaisina estää saman rakkauden ja välittämisen puutteen jatkumon seuraavien sukupolvien ollessa kyseessä? Oppilashuollossa työskentelevänä en voi olla kommentoimatta edellä mainittuun kiusaamisen kokemukseen. Miten voi olla mahdollista, että koulukiusaamisesta on tullut niin suuri halvaannuttava tekijä yhteiskunnassamme? Ketkä kiusaavat? Eivätkö ne ole heitä, joita itseä kiusataan esimerkiksi kodin piirissä jollakin tavalla, heitä joille ei ole tarpeeksi kerrottu, että toisia ei saa loukata ja kaltoin kohdella tai heitä, jotka eivät edes tiedä, että välittämistä voi ilmaista ihan yhtälailla kuin pahaa oloa? Päivähoidolla ja kouluilla on tärkeä tehtävä opettaa sosiaalisia taitoja ja toisten huomioonottamista, mutta aitoja rakkauden ja välittämisen kokemuksia sekä arvostusta lapsella ja nuorella on mahdollisuus saada vain läheisiltään. Sitä ei voi ulkoistaa perheiltä pois, vaan ennemminkin tehdä yhteistyötä ja kannustaa sekä tukea perheitä rakkauden ja välittämisen osoittamiseen. Tämän uskon olevan meidän ammattilaisten tehtävän. On yritettävä tuoda esiin lapsista ja nuorista kaikki se hyvä, mikä heissä on, ja kannustaa perheenjäseniä ja muita läheisiä välittämään toisistaan sanoin, puhein ja teoin, keinoja kaihtamatta. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi YAMK-opiskelija
Syrjäytymisen stereotypiaa
Syrjäytymiskeskustelu on käynyt kuumana jo pitkään. Nimittäin tutkijoiden, opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, poliitikkojen ja journalistien toimesta. Nuorten ääni ei ole keskusteluissa juuri kuulunut, vaikka heistähän tässä on kyse. Siksi halusinkin antaa blogissa äänen itse asiantuntijoille, näille nuorille, joiden ääni ei kuulu heitä koskevissa keskusteluissa. Mitä aiheesta ajattelevat yhteiskunnan syrjäytyneen kriteerit täyttävät nuoret? Tätä selvitettiin Vamoksen starttivalmennusryhmässä kuuden nuoren paneelikeskustelun voimin. Mitä se surullisen kuuluisa syrjäytyminen sitten on? Kuka on syrjäytynyt? Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että syrjäytymistä sanana on vaikea määritellä, sillä sen alle niputetaan niin suuri joukko ihmisiä erilaisilla taustoilla. He kokevat, että narkomaaninuori, kotiin tietokoneen ääreen jumittunut nuori, välivuotta pitävä nuori, masentunut nuori ja työtön nuori on väärin lokeroida saman termin alle. Kuinka hyvin yhteiskunnan asettama tärkein syrjäytymisen kriteeri "koulutuksen ja työelämän ulkopuolella" istuu esimerkiksi välivuotta pitäviin nuoriin? Linda: ”Syrjäytymistä sanana ei voi tarkkaan määritellä, koska ne, joita ajatellaan syrjäytyneiksi, jotka eivät ole koulussa tai töissä, heitä on monenlaisia. Esimerkiksi Itiksessä hengaava narkkari on eri asia kuin henkilö, joka pelaa tietokonepelejä kotona. Samoin kuin henkilö, joka pitää välivuoden, tai ei saa töitä, tai itsestä riippumattomasta syystä ei opiskele." Juha: "En välttämättä näe sitä niin, että jos ei opiskele tai ole töissä niin on syrjäytynyt. Enemmän ajattelen sen niin, että jos on kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, ei ole kavereita, ei töitä eikä koulua, niin se on pahempi juttu. Syrjäytymistä on niin monenlaista, on narkkarit, on tietokoneen ääressä istujat.” Mediassa ja yleisessä keskustelussa puhutaan syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä. Suurin osa nuorista koki termin negatiiviseksi ja leimaavaksi ja yleisen mielipiteen olevan se, että syrjäytymisen syyt ovat omassa itsessä. Linda: "Syrjäytyminen sanana on huono, syrjäytetty olisi parempi, sillä syrjäytyminen johtuu usein itsestä riippumattomista syistä. Ärsyttää se, että ihmiset, joiden syrjäytyminen on oma valinta, rinnastetaan niihin, jotka ovat tilanteessa itsestä riippumattomista syistä. Tämä aiheuttaa sen, että ennakkoluulot heräävät myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka haluaisivat olla kiinni yhteiskunnassa mutta eivät pysty siihen.” Mirella: ”Mun mielestä syrjäytynyt sanana kuulostaa syyllistävältä, tulee olo, että on aina oma vika että on syrjäytynyt, vaikka se ei todellakaan aina ole.” Helsingin Diakonissalaitos julkisti maaliskuussa tutkimuksen syrjäytymiseen johtavista poluista. Tutkimuksen mukaan nuoria syrjäyttäviä tekijöitä ovat pallottelu palvelusta toiseen, kokemus siitä, että on ei-toivottu asiakas, yksinäisyys, koulukiusaaminen, masennus ja muut mielenterveysongelmat, omanarvontunteen puute, luottamuspula auttajatahoihin, luottotietojen menetys, asunnottomuus ja kouluvaikeudet peruskoulussa. Poikkeuksen yleiseen keskusteluun tutkimus tekee siinä, että tuloksissa puhutaan vahvasti syrjäytymisen sijaan syrjäyttämisestä. Tutkimuksessa tuodaan esiin se, että syrjään saattaa jäädä avusta huolimatta. Yhteiskunnalla ja sen palveluilla on oma roolinsa syrjäytymisessä. Tutkimuksessa esiin tulleet syrjäytymistä edesauttavat tekijät nousevat esiin myös näiden nuorten kokemuksissa. Mikko lopetti lukion kesken masennuksen takia, Juhan taustalla on koulukiusaamista, Lindalla on luottamuspula auttaviin tahoihin. Jokaisen palvelukaareen mahtuu useita erilaisia auttajatahoja, mutta siitä huolimatta jokainen seisoo yhä lähtöruudussa. Omanarvontunto on kokenut matkalla kolauksia. Juha: ”Joku tietty häpeän tunne kyllä liittyy syrjäytymiseen, itse häpesin sitä, että olen syrjäytynyt ja yritin kieltää sen. Tuntui, ettei mua hyväksytä omana itsenäni.” Jussi: ”Tuntui ihan, että oli eri persoona.” Tutkimuksen mukaan moni nuorista koki tulleensa pallotelluksi paikasta toiseen ja olleensa ei-toivottu asiakas. Yksilö nähdään ongelmanuorena, eikä nuorta ongelmien takana kyetä kohtaamaan aidosti. Kokonaisvaltainen auttaminen typistyy oireiden hoitamiseksi. Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että yleinen asenne syrjäytyneitä kohtaan on huono. Vaikka syrjäytynyt-termin käyttökelpoisuudesta ja leimaavuudesta on ollut puhetta, kokevat nuoret kuitenkin siihen liitetyn negatiivisuuden kiinnittyvän ensisijaisesti asenteisiin. Käsitykset vaikuttavat siihen, miten nuoreen suhtaudutaan ja miten hänet kohdataan. Joonas: ”Mun mielestä syyllistävyys on keskustelussa, ei sanoissa. Pitäisikö vaan puhua niin ettei syyllistetä? Asenne ratkaisee eikä sanamuotojen valinta.” Mikko: ”Vaikka tähän keksittäisiin joku uusi sana, niin siihen nopeasti keskustelussa liitettäisiin samat merkitykset kuin syrjäytymiseen. Se ei tuu sanasta, se tulee ihmisistä, kun ne tietyt asiat liitetään tiettyyn sanaan. Asenne on ihmisissä, ja sanan negatiivinen kaiku tulee ihmisistä ja kulttuurista, eikä siitä varsinaisesta sanasta.” Miten asenteita sitten voi muuttaa? Hyväksi keinoksi asenteiden muuttamiseen nuoret kokivat avoimuuden, syrjäytymisestä puhumisen ja syrjäytymisen eri muotojen tekemisen tutuksi ihmisille. Juha: ”Jos ei lähipiirissä ole ketään [syrjäytynyttä] ei ihmiset ymmärrä välttämättä mitä syrjäytyminen on. Pitäisi ehkä valistaa enemmän ihmisiä siitä, mistä eri syistä ihmiset on ajautuneet siihen tilanteeseen.” Linda: ”Ihan sama kaikissa muissakin asioissa, joita ei tunne tai ei tiedä, niin niistä muodostaa itse jonkun mielikuvan. Yks olisi se, että ihmiset pystyisivät avoimesti kertomaan siitä, että olen ollut tai olen syrjäytynyt. Se jos ihmiset puhuu anonyymeina, voi olla tietty ihan hyvä, mutta siitä tulee mieleen, että miksi siitä ei voi puhua omalla nimellä ja naamalla, että siinä on jotain outoa tai hävettävää, joka taas ylläpitää sitä leimaa. Ihmisten pitäisi tajuta, että se syrjäytynyt on ihan tavallinen tyyppi, se voi olla kuka tahansa, minkä tahansa näköinen ja mistä yhteiskuntaluokasta vaan, että ei syrjäytyneelle ole stereotyyppiaa.” Joonas: ”Ehkä syrjäytymisestä pitäisi vaan puhua, miten muutenkaan ne asenteet muuttuisi.” Niin. Pitäisikö asenteiden muuttaminen aloittaa meistä jokaisesta itsestämme? Meidän asiakkaidemme luottamuspulasta kärsivien auttavien tahojen tulisi katsoa peiliin ja pohtia omaa asennettamme syrjäytymiseen ja tapaamme kohdata nuori. Painetaan nuoria syrjäyttävät tekijät mieleemme ja kiinnitetään entistä paremmin huomiota nuoren auttamiseen näissä asioissa. Noudatetaan nuorten neuvoa asenteiden muuttamisesta ja puhutaan. Puututaan keskusteluun, puhutaan syrjäytymisestä ja sen erilaisista syistä, annetaan myös nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Eräs nimeltä mainitsematon eduskuntapoliitikko kuultuaan syrjäytyneiden lukumäärän totesi, ettei hän kyllä usko siihen, että syrjäytyneitä voisi olla näin paljon, kun ei niitä missään näe. Huolehditaan yhdessä siitä, että jatkossa näkyy. Ja kuuluu. Eeva Piha, Sosionomi YLEMPI AMK-opiskelija Helsingin diakonissalaitoksen artikkeli