Avainsana: sosiaaliala
Sosiaalityöhön vahvaa osaamista sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla – ratkaisuja myös sosiaalityöntekijäpulaan
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ammattihenkilölakia. Sen keskeinen tehtävä on säädellä sosiaalihuollon henkilöstön oikeutta toimia laillistettuna työntekijänä alan tehtävissä, vastaavasti kuten terveydenhuollossa. Lailla säädellään myös mm. oikeudesta toimia sijaisena sekä joidenkin tehtävien erityisistä oikeuksista, kuten sosiaalityöntekijän. Sosiaalihuollon alalla ei ole aiemmin vastaavaa lakia ollut. Sosiaalialan AMK-verkosto kannattaa laillistamista. Lailla on tarkoitus kumota v.2005 voimaantullut laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuudesta, tosin kumoamisesta aiotaan säätää vasta erikseen vuoden 2015 aikana. Tässä kelpoisuuslaissa ei huomioitu ammattikorkeakouluista valmistuvien ylempien AMK-tutkintojen tuottamaa sosiaalityön osaamista, vaikka AMK-laki oli säädetty samana vuonna 2005: sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tässä uudessa ammattihenkilölaki-luonnoksessa tilannetta ei edelleenkään aiota korjata. Lakivalmistelun aikataulutus on tehokkaasti estänyt julkisen ja avoimen keskustelun asiasta ja rajoittanut vaikuttamistyötä. Lakiesitys-luonnos ei ole ottanut huomioon sosiaalialan AMK-verkoston eikä ARENEn ehdotuksia erityisesti sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta myös sosiaalityöntekijän tehtäviin sekä alan hallinnollisiin ja johtotehtäviin. Lakiesityksen valmisteluprosessi ja aikataulutus: STM:n sivuilla ei ole ollut mitään lain valmisteluaineistoa, ei muistioita tai luonnoksia. Kuulemistilaisuudet ovat olleet suljettuja ja kutsu kuulemiseen on tullut muutamaa päivää aiemmin: kutsu ja lakiluonnosteksti 3.11. ja Sosiaalialan AMK-verkoston edustajat olivat kutsuttu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014. Lakiluonnoksesta puuttui tuolloin mm. kokonaan vaikutusarviointitekstit. Avointa kuulemismahdollisuutta ei ole ollut, esim. Ota Kantaa -sivustolla. Lakiesitys lähetettiin viralliselle lausuntokierrokselle 24.11. ja lausuntoaika päättyi jo 2.12.2014, aikaa lausunnolle oli siis VIIKKO. Tällainen aikataulutus ei mahdollista keskustelua edes lausunnonantaja-organisaatioiden sisällä, puhumattakaan julkista keskustelua. Lakiesitysaineisto oli siis vasta 24.11. ensimmäistä kertaa nähtävillä STM:n sivuilla. Yhdeltäkään ammattikorkeakoululta ei pyydetty lausuntoa, toisin kuin useilta yliopistoilta. Lausuntoa pyydettiin vain Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta ARENElta, jolle toki sosiaalialan verkosto toimitti näkemyksensä. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostolta ei lausuntoa pyydetty. Lausunto piti antaa webrobol-kyselynä, mikä myös hankaloittaa/estää oman lausunnon julkistamista esim.kotisivuilla. Ja kyselyssähän vastataan siihen mitä kysytään, mikä rajaa lausunnonantajan mahdollisuuksia kannan esittämiseen. Lakiesitys on ollut valtion ja Kuntaliiton yhteistyöelimen Kuthanek:in käsittelyssä lausuntokierrosta seuraavalla viikolla, mikä kertoo siitä, että lausunnot on STM:ssä pika-analysoitu. Kovin suuria muutoksia lausuntojen perusteella ei lakiesitykseen ole voinut tulla tällä aikataululla, esim. vaikutusarviointien laatua on kritisoitu. Kansainvälisen katsauksen perusteella tehdyt johtopäätökset ovat heikkoja. Lakiesitys ei vastaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaatimuksia. Lakiluonnos on todennäköisesti menossa eduskunnalle hallituksen esityksenä ensi viikolla? Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto toimittaa näkemyksensä lakiesitystä käsitteleville ministereille ja eduskunnan valiokunnille. Ja luonnollisesti myös medialle sekä erilaisissa verkostoissa ja some:ssa. Julkaisen verkoston kannanoton myös tässä Metropolian Uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kannanotto perusteluineen tässä Sosiaalialan AMK–verkosto: 11.12.2014 Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston kehittämisehdotukset ammattihenkilölakiesitys-luonnokseen Viite: Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja siihen liittyvien lakien muuttamiseksi Lakiesitystä tulee muuttaa koskien laillistamista sosiaalityöntekijän tehtävään, sosionomien erityisiä oikeuksia ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin sekä ylemmän AMK-tutkinnon asemaa ylempänä korkeakoulututkintona. Ammattikorkeakoulujen ylemmän AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen tulee laissa ottaa huomioon. Nyt esitetyllä lakiluonnoksella tutkinnon asema sementoidaan vastaamaan vuoden 2005 ajankohtaa, jolloin alan kelpoisuuksista säädettiin ilman, että siinä otettiin huomioon ammattikorkeakouluista valmistuvat ylemmät korkeakoulututkinnot. Lakiluonnos ei vastaa nykyisen eikä tulevaisuuden työelämän ja asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaalityöntekijäpula ja laillistaminen sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun sosiaalityöhön suuntaavalla sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (lakiluonnoksen 7 § ja 8 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi rikosseuraamusalaan tai terveyden edistämiseen. Sosiaalityöhön suuntautunut sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityössä vaadittavan osaamisen. Tämä osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla: sosiaalityön opinnoista AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut), tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä sosiaalityön opinnoista ylempi AMK-tutkinnossa (1,5-2 vuotta). Perustelut: Toisin kuin hallituksen lakiesitys, tämä menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) maisteritason osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön käytäntöorientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia joustavasti päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin jo nyt rekrytoidaan sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa. Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta, ei myöskään voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja soveltavalle tutkimukselle pohjautuvan ja sosiaalityön menetelmiin painottuvan suomalaisen sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijalle oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaaminen hallinnollisiin ja ammatillisiin johtotehtäviin Ammattihenkilölaki-luonnokseen tarvitaan säännökset myös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lakiesitysluonnoksen 9 § käsittelee nyt vain sosiaalityöntekijän erityisiä oikeuksia. Säännöksen tulee sisältää myös ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin. Sosionomi AMK ja ylempi AMK-tutkintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa, tavallisimmin niitä karttuu 15-30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen. Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi lakiin tulee sisältyä säännökset sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei alan jatkotutkinto Yhtenä perusteluna jättää esitysluonnoksessa säätämättä sosionomi ylempi AMK-tutkintojen laillistamisesta, on käsitys jonka mukaan ylempi AMK-tutkinto olisi sosionomi-tutkinnon jatkotutkinto. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lainsäädännön (nyk.AMK-laki 18 §, uusi AMK-laki 11§) mukaan ylempi AMK-tutkinto on kaksiportaisessa koulutusjärjestelmässä maisteritason ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, eikä myöskään erikoistumistutkinto. Ammattikorkeakouluverkosto on aiemmin laajasti perustellut ehdotuksiaan 10.11.2014 lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuudessa. Kannanottomme löytyvät myös verkostomme nettisivuilta. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 11.12.2014 Jaana Manssila, puheenjohtaja Metropolia Ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 0400 578 274 Päivi Niiranen-Linkama, varapuheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@mamk.fi, puh. 040 848 6905 Sirkka Rousu, ylempi AMK-tutkinnon työryhmä Metropolia ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 040 714 5157 Lue lisää Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostosta kotisivuiltamme, sieltä löydät myös kannanottomme "dokumentit -kansiosta" - linkki kotisivuille tässä Tässä linkki STM:n sivuille: Ammttihenkilölaki-luonnos 24.11.2014 Tässä linkki lakiluonnoksen lausuntopyyntöön
Lapsiperheille heidän tarvitsemiaan palveluja
1990-luvulta lähtien on erilaisilla kehittämishankkeilla ja projekteilla pyritty siirtämään painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön. Osa kunnista on onnistunut juurruttamaan kehittämishankkeet käytännön toimintaan, mutta kuitenkaan suuressa osassa kuntia ei ole tapahtunut toivottavaa asiakasta tasavertaistavaa muutosta palvelujen saamisessa. Kuntien palvelujärjestelmiin on edelleen jäänyt aukkoja, jolloin asiakas ei saa oikeinkohdennettua ja tarvitsemaansa palvelua. Myös toimijat ovat liian eriytyneitä, jolloin hedelmällinen asiakasta tukeva yhteistyö ja toisen ammattikunnan työn tunteminen on jäänyt hataraksi. Talentian ja lastensuojelun keskusliiton vuonna 2013 tekemässä yleisselvityksessä kävi ilmi kuntien ehkäisevän työn tilanteen huolestuttavuus. Myöskään lastensuojelun avohuollon tukitoimien osalta ei ollut tapahtunut merkittäviä parannuksia tukitoimien ja palvelujen saamiseksi. (Talentia ja lastensuojelun keskusliitto 2013, 37.) Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut valmisteilla jo monen vuoden ajan, onhan voimassaoleva laki jo vuodelta 1983. Siinä ei kuitenkaan taata lapsiperheille universaaleja palveluja. Vuonna 2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ei siten ole ollut taustalakia, joka olisi mahdollistanut lastensuojelulain toimivuuden kaikilta osin hyvin. Nyt uudistettava sosiaalihuoltolain esitys sisältää tämän suuntaisen palvelun lapsiperheille. Sosiaalihuoltolain muutosesitys on mielestäni yllättävän vähän herättänyt mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Ehkä osasyynä kansalaisten kirjoittamisen ja ihmettelyn vähäisyyteen on ollut se, ettei muutosesitys ole tavoittanut kansalaisia. Seuratessani touko-elokuun välisenä aikana lehtikirjoittelua ei vastaani tullut yhtään asiakkaan kirjoittamaa mielipidettä. Lähinnä kirjoittelusta ovat vastanneet erilaiset asiantuntijat ja tutkijat. Kirjoitteluissa huolta on herättänyt sosiaalihuoltolain uudistuksen vaikutus lastensuojelun maineeseen, työntekijöiden asiakkuuksien vaikeutumiseen, vastuun hämärtymiseen eri toimijoiden kesken sekä asiakkaiden mahdollisesta pallottelusta viranomaiselta toiselle (Heinonen & Puustinen-Korhonen 2014). Myös kentältä olen kuullut työntekijöiltä huolestuneita kannanottoja koskien työn vaikeutumista ja huolestumista jaksamisesta. Sosiaalityöntekijöitä on kovasti mietityttänyt, tulevatko asiakkaat lain muutoksen myötä seilaamaan edestakaisin peruspalveluissa ja lastensuojelun asiakkuudessa. On totta, että lastensuojelun maine voi huonontua asiakkuuksien vaikeutumisen vuoksi. On totta, että työntekijät voivat kuormittua, vaikka asiakasmäärät pienenisivät. On totta, että asiakkuuksia tulee alkamaan, loppumaan ja alkamaan uudestaan. Ymmärrän työntekijöiden huolen omasta toimenkuvastaan ja työn luonteesta sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä ja uskon, että huolenaiheet voivat muuttua todeksi. Työssäni kohtaan asiakasperheitä päivittäin ja itselleni on herännyt kysymyksiä, mitä asiakas hyötyy sosiaalihuoltolain muutoksesta? Miten se vaikuttaa asiakkaan tuen saamiseen? Mielestäni tuleva suuntaus painopisteen siirtämisestä ennaltaehkäisevään työhön on asiakkaan kannalta tervetullut uudistus. Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkuuteen tulee herkästi asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tai tukitoimien tarvetta. Lastenpsykiatriasta on esimerkiksi tullut paineita lastensuojeluasiakkuuden aloittamisesta ajan saamiseksi tai perhetyön aloittamiseksi, jolla varmistettaisiin vastaanotolla käyminen. Vähävaraisen lapsiperheen kohdalla on voitu aloittaa lastensuojeluasiakkuus, jotta perhe on saanut kotipalvelua riittävästi ja ilmaiseksi. Sosiaalihuoltolain uudistuksella pyritäänkin saavuttamaan yhtenäinen lapsiperheiden palvelujen kokonaisuus ja mahdollisuus saada palveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta (Hämeen – Anttila, 2014). Asiakkaiden tarpeet, odotukset ja toivomukset tuleekin olla yksi palvelujen kehittämistä määräävistä tekijöistä. Asiakastyössä auttamismenetelmät muuttavat aika ajoin muotoaan sen mukaisesti, miten yhteiskunta ja organisaatiot muuttuvat. Asiakastyössä saan kokemuksellista tietoa nykyisten palvelujärjestelmien toimivuudesta ja voin arvioida suunnitelmien toteutumista ja miten palvelut käytännössä vastaavat asiakkaiden tarpeita. Sekava palvelujärjestelmä ja yhteistyö hajanaista Asiakkailta saamani palautteen mukaan palvelujärjestelmä on tällä hetkellä sekava. Asiakkaille on usein epäselvää, kuka tekee, milloin ja miksi? Asiakkaalla voi olla samaan aikaan asiakkuus usean toimijan kanssa niin peruspalveluissa kuin erityispalveluissa. Päällekkäiseltä työltä ei siinä tilanteessa voida välttyä. Aiheellista onkin mielestäni kysymys: kuka oikeasti hyötyy mistäkin palvelusta ja missä tilanteessa? Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tällä hetkellä hajanaista ja riippuvainen työntekijän omasta halusta yhteistyöhön. Yhteistyöhön ja sen kehittämiseen eri toimijoiden kesken tulisi panostaa riittävästi ja palvelut tulisi ketjuttaa päämäärätietoisesti, ei useita palveluja samaan aikaan eikä kaikkia kokeillen. Mielestäni yhteisvastuullinen, moniammatillinen yhteistyö saattaisi tuottaa sellaisia uusia ratkaisuja, joilla asiakasta voidaan auttaa sopivilla menetelmillä ja tukitoimilla oikeaan aikaan ja tärkeimmissä asioissa. Asiakas keskiössä Sosiaalityössä on asiakaslähtöisyydestä puhuttu pitkään ja pyrkimyksenä on ollut osallistaa asiakasta enemmän. Valitettavasti asiakas on kuitenkin omassa prosessissaan myös ulkopuolinen. Suunnitelmat ja päätökset pitää kuitenkin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa asiakasta kuunnellen. Asiakaslähtöisellä ajattelutavalla ja palvelulla voitaisiin lisätä asiakkaan ja työntekijän välillä avoimuutta ja luottamusta (Keronen, 2013). Asiakkaalla voi olla toimijan kanssa erilainen näkemys palvelujen tai tukitoimien suhteen. Hän saattaa tarvita selviytymisensä tueksi vain tiettyjä osia olemassa olevasta palvelukokonaisuudesta. Tällöin asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus luoda itse oma palvelupakettinsa. Asiakkaan osallistaminen vaatii työntekijältä uudenlaista näkökulmaa ja asennoitumista työn tekemiseen. Ammattikäytäntöjen kehittämisessä keskeistä onkin, että eettiset periaatteet konkretisoidaan käytännön toimiin. Työntekijän tulisi ammattieettisesti pyrkiä työssään asiakaslähtöisyyteen, luottamuksellisuuteen ja asiakkaan kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen (Mänttäri-Van Der Kuip, 2013). Tällöin työntekijä ei olisi auktoriteettina, vaan tasavertaisena asiakkaan kanssa tukemassa asiakkaan osallisuutta. Janne Kurki on esittänyt unelmakseen, että olisi vain yksi psykososiaalisia palveluja järjestävä organisaatio, jonka työryhmä seuraisi asiakasta palvelujen alkamisesta loppumiseen, jolloin perhettä ei pyöriteltäisi eri viranomaiselta toiselle (2014). Monissa kunnissa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä palveluita on keskitetty perhekeskuksiin. Esim. Hämeenlinnassa lasten ja nuorten palvelut toimivat yhden organisaation alla ja samassa talossa, joka mahdollistaa moniammatillisen yhteistyön. Yhteistyön johdosta toimijat ovat selvillä toistensa tekemisestä ja saavat tukea toisiltaan. (Kettunen 2014.) Suurimmissa kaupungeissa palvelujen ja toimintojen yhdistäminen saman katon alle tuskin tulee mahdolliseksi, mutta unelmana hieno. Pienin askelin etenemällä saadaan kuitenkin asiakkaan näkökulmasta iso harppaus yhteisvastuullisella ja moniammatillisella yhteistyöllä yli sektorirajojen. Jaana Calenius, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoja Keronen, M. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Tesso 31.1.2013. Kettunen, Iina. Ajoissa Vaahteramäkeen. 30 päivää. Lastensuojelun ammattilaiselle. 1.2014. Talentia. Mänttäri – Van der Kuip, Maija. Julkinen sosiaalityö markkinoistumisen armoilla?. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):1 Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto 2013. Heinonen & Puustinen – Korhonen. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin sanomat. 29.6.2014. C22. Hämeen – Anttila, Lotta. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin Sanomat. 1.7.2014. B9. Kurki, Janne. Varat lasten ja nuorten palveluihin yhdestä pussista. Helsingin Sanomat. 30.7.2014. B12.
Sosiaalihuoltolakia uudistetaan liian kiireellä ja salamyhkäisesti
Sosiaalihuoltolain uudistus ja siinä sivussa lastensuojelulain uudistus tapahtuvat viimeinkin – kukaan ei vielä tiedä mihin kaikkeen ja miten se tulee vaikuttamaan. Sosiaalihuoltolaki on eittämättä vanhentunut. Vanha laki on vuodelta 1983 ja maailma on runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut paljon. Lakia on toki paikkailtu ja muuteltu sieltä täältä aina tarpeen ja muuttuneen tilanteen takia mutta kokonaisuudistus on jäänyt tekemättä. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti huhtikuussa 2009 työryhmän miettimään sosiaalihuoltolain kokonaisuudistusta ja työryhmä jätti loppuraporttinsa huhtikuussa 2012. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012.) Sosiaalihuoltolakia on siis jo uudistettu jonkin aikaa. Nyt lain uudistus on viimeinkin tapahtumassa ja siinä sivussa mm. lastensuojelulakia ollaan muuttamassa. Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut lausuntokierroksella kesä-heinäkuun vaihteeseen asti ja sen olisi tarkoitus mennä eduskunnan käsittelyyn syksyllä, jotta se ehtisi astua voimaan 2015. Lastensuojelulain uudistaminen on tapahtunut varsin vähäeleisesti ja siitä ei ole kovinkaan paljoa puhuttu vaikka siinä on periaatteellisesti varsin suuria asioita, olettaen että lakiesitykseen ei tule kovin suuria muutoksia lausuntopyyntöjen jälkeen tai eduskunnan käsittelyssä. Lastensuojelulain uudistamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vuonna 2008 voimaan astunutta lastensuojelulakia on muutettu ja paikkailtu jo lukuisia kertoja (mm. Heinonen 2014). On ollut kuitenkin varsin erikoista, ettei sosiaalihuollon lain uudistuksesta ja siihen liittyvästä lastensuojelulain muutoksesta ole kuulunut paljoakaan. Toimin itse lastensuojelulaitoksen johtajana ja kuulen usein omien verkostojeni kautta jos lastensuojelun kentässä on tapahtumassa jotain mullistavaa. Mutta tällä kertaa oli todella hiljaista ennen kuin luonnos sosiaalihuoltolain uudistuksesta tuli lausuntokierrokselle. Keskustelu sosiaalihuoltolain uudistuksesta tuntuu olevan kaksijakoista. Linjaukset peruspalvelujen vahvistamisesta, peruspalvelujen vahvistamisesta ja perheiden tuen lisäämisestä ovat useimpien, ellei lähes kaikkien, kannattamia asioita (mm. Tesso, Talentia). Osa sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain ehdotetuista muutoksista, mm. painopisteen vahvistaminen ennaltaehkäiseviin palveluihin, peruspalvelujen parantaminen sekä perheiden tuen lisääminen, ovat kaikki mielestäni kannatettavia suuntia. Peruspalvelujen vahvistaminen ja lastensuojelun nykyisten avohuollollisten tukitoimenpiteiden ulottaminen kaikkien lasten, nuorten ja perheiden käyttöön on varmasti hieno ja kannatettava ideaali. Miten se mahtanee kuitenkaan onnistua käytännössä, onkin sitten kokonaan eri kysymys. Uudistusten suma: koordinoinnin tarvetta? Lastensuojelulaissa on jo sen uudistamisesta lähtien 2007/2008 ollut tavoitteena että painopiste olisi ennaltaehkäisevissä palveluissa eikä sijoituksissa ja korjaavan työn ja tuen palveluissa. Kuitenkin saa lähes joka viikko lukea lastensuojelun huostaanottojen lisääntymisestä, erityisesti nuorten kohdalla, ja tilanteen yleisestä huononemisesta. Positiivista on toki, että lastensuojelusta ylipäänsä puhutaan ja asiallinen ja analyyttinen kritiikki on aina paikallaan. On myös huomioitavaa, että lapsiperheiden kotipalvelu, kouluterveydenhuolto sekä oppilashuolto ja monet muut yleiset palvelut, joita ei ole tarkemmin säädetty laissa ovat juuri niitä kohteita, joiden resursseja ja toimintamahdollisuuksia on kavennettu ja leikattu heikkoina taloudellisina aikoina. Jos sosiaalihuoltolain uudistus on kuitenkin lopulta tarpeen ja välttämätöntä ja lastensuojelulain uudistuksen päälinjat kannatettavia niin miksi asiasta pitää huudella tuuleen? Itselläni ainakin häiritsee vahvasti millä tavalla lakiuudistusta tehdään. Ensinnäkin lain on tarkoitus tulla voimaan aikana, jolloin yhteiskunnassamme tapahtuu paljon sosiaali- ja terveyssektorilla. Onko järkevää tehdä iso lakimuutos sosiaalisektorilla kun valtakunnallinen sote-uudistus on käynnissä samaan aikaan? Sote-laista on periaatteet jo selvillä mutta käytännön tason asiat täysin epäselviä. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa 2017. Jos sosiaalihuoltolaki uudistuksineen on voimassa jo 2015, niin on melko selvää, ettei kaikkia sosiaalipuolen muutoksia pystytä ennakoimaan sosiaalihuollon lakiuudistuksessa. Pahimmassa tapauksessa sosiaalihuoltolain uudistus jää torsoksi tai sitä joudutaan paikkailemaan useita kertoja. Myös kuntauudistus on poliittisessa keskustelussa esillä ja pääkaupunkiseudulle on suunnitteilla metropoli-hallinto. Vaikka sote-uudistus jäisikin lähinnä ylimmän portaan tilaaja/tuottaja-mallin asetelmaksi, niin metropolihallinto saattaisi kaataa pääkaupunkiseudun kuntien rajoja monilla yllättävillä tavoilla. Se ei tietenkään olisi täysin paha asia, koska on hämmästyttävää kuinka monia keskeisiä asioita voidaan tehdä niin eri tavoin vierekkäisissä isoissa kunnissa. Mutta jälleen kerran metropolihallinnon uudistus ja sosiaalihuoltolain uudistus voisivat huomata olevansa tilanteessa, että jompaakumpaa joudutaan säätämään ja muuttamaan vahvasti toisen tullessa ennen aikojaan. Eli se mitä minä ihmettelen, että miten voidaan näin keskeisiä asioita tehdä eriaikaisesti kun ne pitäisi tehdä synkronoidusti suhteessa toisiinsa. Parhaimmassa tapauksessa aukkoja, mitä on aina kun muutetaan vallitsevaa järjestelmää radikaalisti, voidaan tukkia samanaikaisesti kaikkialla, kun eriaikaisessa muutoksessa paikataan vähän väliä. Lastensuojelun keskusliitto toivoo myös omassa kannanotossaan, että sosiaalihuoltolain uudistus ja lastensuojelulain uudistukset tulisivat mahdollisimman valmiina ja niissä huomioitaisiin myös muut yhteiskunnassa valmisteilla olevat asiat (lastensuojelun keskusliitto 2014). Ehdotetut muutokset tarkoittavat että kunnille tulee paljon uusia velvoitteita aikana, jolloin käydään jo muutenkin paljon yhteiskunnallista keskustelua julkisen sektorin ylipaisumisesta sekä tarpeesta leikata tukia ja tämänhetkisiä palveluita. Täysin uusien toimintojen lisääminen sopii mielestäni varsin huonosti tähän keskusteluun. Kunnat, joita suuri osa muutoksista koskettanee, on jätetty varsin vähälle huomiolle lain valmistelussa. Olettaen, että laki menee syksyllä 2014 läpi eduskunnan käsittelyssä ja astuu voimaan 2015 alusta, tarkoittaa että kuntien tulisi resursoida melko paljon ennaltaehkäiseviin ja yleispalveluihin. Moniko kunta on nykyisessä taloustilanteessa sellaisen rahakirstun äärellä mistä voi ammentaa useita kymmeniä työntekijöitä (riippuen toki kunnan koosta)? Lastensuojelulain uudistukset herättävätkin ansaitusti huolta mm. lastensuojelun keskusliitossa, erityisesti kiireellisen aikataulun takia, mutta myös sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välisen suhteen epäselvyyksistä (lastensuojelun keskusliitto 2014). Kritiikkiä luonnosuudistus saa myös kelpoisuusehtojen väljentämisestä ja ajatuksesta säästää vähentämällä sosiaalityöntekijöiden määrää siirtämällä sosiaalityöntekijän tehtäviä sosiaaliohjaajille. Sosiaalityöntekijää saa sijaistaa vain sosiaalityön opiskelija. Tämä on sosiaalityöntekijän profession vahvistumisen kannalta sinänsä hienoa, mutta Talentia pelkää tämän saattavan johtaa siihen, että osa kunnista ketjuttaa opiskelijoita määräaikaisina sijaisina (Ristimäki ja Heikkinen 2014). Talentia ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi resurssiongelmaan lakiin pohjautuvia mitoituksia (Heikkinen & Ristimäki 2014) mutta tämä poistaisi ongelmaa vain osittain. Ensinnäkin mitoitukset eivät kerro vielä laadusta yhtään mitään ja toisekseen ongelmana ei välttämättä kaikissa kunnissa ole työntekijöiden rekrytointi vaan työntekijöiden jatkuva vaihtuminen, mikä lisää entisestään työkuormitusta. Mitoitus toimii toki minimivaatimuksen täyttämisenä, mutta vanhuuspuolelta on jo opittavissa että pelkät mitoitukset eivät poista kroonisen aliresursoinnin ongelmaa. Toinen iso kysymys on mistä saadaan tekijät uusiin palvelumuotoihin? Monilla kunnilla on jo tällä hetkellä vaikeuksia palkata riittävän pätevää henkilökuntaa, ei vain muodollisesti pätevää vaan myös riittävänä osaavaa, henkilökuntaa. Lastensuojeluun ajautuu asiakkuuksia, jotka eivät välttämättä olisi olleet ollenkaan lastensuojeluasiakkuuden tarpeessa, jos yhteiskunnan peruspalvelut olisivat olleet tosiasiallisesti käytettävissä jo aiemmin oikeaan aikaan. Näitä palveluja ovat erityisesti kouluterveydenhuolto, päihdehuolto vanhemmille sekä lasten ja aikuisten psykiatria. No mutta eikös sosiaalihuoltolain uudistus juuri korjaa tämän asian? Toivottavasti, mutta resurssien laittaminen vain peruspalveluihin vahvistamatta myös erityispalveluja ei riitä. Uusien palvelumuotojen epämääräisyys herättää huolta. Perhekuntoutus ja tehostettu perhetyö pitäisi määritellä suhteellisen huolellisesti, jottei jouduttaisi siihen tilanteeseen, että kukin kunta järjestää kyseiset palvelut omalla tavallaan. Iso ongelma mikä meillä on jo tällä hetkellä suomalaisessa lastensuojelussa. Perhekuntoutuskeskuksen johtajana tiedän, että perhekuntoutuksen käsite on tällä hetkellä hyvin epämääräinen ja sitä voidaan järjestää monella eri tavalla. Toivon vilpittömästi, että päättäjät ymmärtävät joko synkronisoida lakiuudistukset samanaikaisiksi ja suhteessa myös toisiin lakeihin tai että he saisivat jostain viisautta antaa riittävästi siirtymäaikaa uusien palveluiden kehittämiseen. Pelkään kuitenkin, että näin ei käy vaan joudumme tilanteeseen jossa lakiuudistus velvoitteineen tapahtuu kertarysäyksellä ja sen jälkeen sieltä täältä tilkkutäkkiä paikkaillen. Teemu Tuominen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. 2012. Sosiaali- ja terveysministeriön internet-sivut 4.9.2014. Heinonen H. 2014. Lastensuojelun keskusliiton blogi. Sosiaalihuoltolain uudistus poistaisi turhaa lastensuojelun asiakuutta. Lastensuojelun keskusliitto. 2014. Sosiaalihuoltolakia uudistetaan liian kiireellä. Ristimäki, T. ja Tolonen M. 2014. Talentian lausunto sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Heikkinen A. ja Ristimäki, T. 2014. Talentian lausunto lastensuojelulain uudistamisesta. Kähkönen E. 2014. Lapsiperheille tukea nopeasti ja järkevästi. Artikkeli Tesso-lehden internet-sivuilla.
Tervetuloa syksyn täydennyskoulutukseen
Hieno ja lämmin kesä vaihtui syksyyn. Ammattikorkeakoulujen opetus on käynnistynyt. Työssä jo olevien täydennyskoulutukset ovat myös alkamassa. Tässä esimerkkejä sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueen tarjonnasta: * Kulttuurisensitiivinen työote sosiaali- ja kasvatusalan työssä (5 opintopisteen kokonaisuus) - käynnistyy 25.9.2014 * Adventures in English for Management Level or Inernationally Focused Social Service Professionals (12 h jakso) - käynnistyy 31.10.2014 * Kuvataidetoiminta ja sosiaalipedagoginen orientaatio sosiaali-, kasvatus- ja kuntoutusalan työssä - käynnistyy 21.11.2014 * Kehitä, ohjaa ja uudista työtäsi ja työyhteisöäsi yhdessä Metropolian kokeneiden työnohjaajien kanssa - työpaikan tarpeiden mukaan räätälöitä koulutusta * Sosiaali- ja terveysalan suomi - työpaikan tarpeiden mukaan räätälöityä koulutusta Tiedäthän, että suunnittelemme myös työyhteisönne tarpeiden mukaisia räätälöityjä oppimisprosesseja! Kevään 2015 täydennyskoulutuksen tiedot julkaistaan pian. Lue lisää nettisivuiltamme
Hyvinvointia eurooppalaisittain? – sosiaalipoliittista pohdintaa EU- vaalien alla
Sosiaalipolitiikka arvojen välittäjänä Kansallinen ja kansainvälinen sosiaalipolitiikka kuumentaa tunteita. Sosiaalipolitiikan tehtävänä on nostaa esiin yhteiskunnan ja ihmisten arvoja. Omien arvojen pohjalle yksilö rakentaa oman ihmiskäsityksensä ja jopa maailmankuvan. Se on yksilöllinen. Mutta toimiakseen yhdessä yksilöt tarvitsevat kuitenkin myös yhteistä maailmankuvaa- visiota siitä mitä on hyvä elämä ja oikeudenmukainen maailma. Sosiaalipolitiikan juuret ovat työllistymisessä. Ensimmäiset sosiaalipoliittiset ratkaisut tehtiin säätämään ja edistämään työväestön asemaa ja etuuksia (mm. työtapaturmavakuutus). Euroopan sosiaalipolitiikka nojaa edelleen vahvasti työllisyysnäkökulmaan. Suomessa kehityssuuntana on ollut hyvinvointipolitiikka, joka sisältää toimeentuloturvan, terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalipalvelut. Sosiaalipolitiikan tärkeimpänä tehtävänä on edelleen tasoittaa hyvinvoinnin jakautumista kansalaisryhmien ja ihmisen eri elämänvaiheiden välillä. Keskeisimpänä ideologiana ovat myös oikeudenmukaisuuden kysymykset. Kysymykset siitä mitä jaetaan, kenelle ja millä tavoin? Vähentyvien resurssien (talous, työttömyys, työvoimapula, väestön ikääntyminen)edessä näiden kysymysten ratkaiseminen on haasteellista. Onko solidaarisuuden ja universalismin väistyttävä yksilöllistymisen ja eriarvoistumisen tieltä? Sosiaalipolitiikankin on elettävä ajassa ja vastattava muuttuviin toimintaympäristöihin ja niissä esiintyviin ilmiöihin. Lainsäädännön uudistuksilla näihin pyritään vastaamaan. Suomalainen sosiaalihuoltolakiuudistus on loppusuoralla. Uudella sosiaalihuoltolailla on tarkoitus vahvistaa ja korostaa peruspalveluita, vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja tiivistää viranomaisten yhteistyötä. Subjektiivisten sosiaalioikeuksien rajaaminen on ollut myös esillä uutta lakia luonnosteltaessa. Eurovaalit lähestyvät ja niissä sosiaalipoliittiset kysymykset ovat keskeisiä yhdessä talousasioiden rinnalla. Mediassa ehdokkaat vastaavat päivän polttaviin kysymyksiin esimerkiksi Euroopan kansainvälistymisen ja maahanmuuttopolitiikan osalta. Yhtenäinen Eurooppa näkyy suomalaisessa hyvinvoinnissa, pahoinvoinnissa sekä sosiaalipolitiikassa. Äänestämällä voin vaikuttaa siihen, mitä arvoja suomalaiset ehdokkaat tuovat esille tulevassa parlamentaarikon työssään. Euroopan parlamentti jäsentyy puolueittain, ei kansallisuuksittain. Suomalainen hyvinvointivaltio on sitä kaikille maassamme asuville ihmisille, vaikka siitä ollaan myös eri mieltä. EU- lainsäädäntö ja direktiivit asettavat osaltaan vaatimuksensa kansalliselle lainsäädännöllemme. Ihmisten perusoikeudet tulee tiukassa taloustilanteessakin kuitenkin edelleen turvata kaikille, uskontoa, ikää, rotua, kansalaisuutta, asuinpaikkaa tai sukupuolta määrittämättä. Ihmisoikeuksien lisäksi hyvinvointivaltioissa pyritään edistämään ihmisten terveyttä ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista. Globaalissa sosiaalipolitiikassa sosiaalisten oikeuksien kyseenalaistamisen ja libertarismin (yksilönvapaus)korostamisen voidaan siitä huolimatta nähdä olevan huomattavassa asemassa. Yksilöllistyminen lisää myös ihmisten eriarvoisuutta, jota hyvinvointivaltioissa on pyritty universaaleilla oikeuksilla estämään. Sosiaalista suojelua yli valtiorajojen? Euroopan unionissa käytetään termiä sosiaalinen suojelu (suom. sosiaalinen turvallisuus). Tieto ja luottamus siitä, että jokainen ihminen on oikeutettu saamaan sosiaalista suojelua (perustoimeentulo, suoja väkivallalta ja rikokselta, turvallinen asuinympäristö) luo turvaa ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Siispä jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus sosiaaliseen suojeluun. EU- valtioilla on myös mahdollisuus globaalisti vaikuttaa ihmisoikeusasioihin, mutta se ei synny rajoja sulkemalla ja vastuuta pakoilemalla. Hyvinvointivastuun jakaminen on humanitaarista kansalaisapua. Myötäeläminen ei köyhdytä vaan rikastuttaa globaalia hyvinvointia. Perusarjessa sosiaalipoliittiset päätökset ja säädökset koskettavat meitä kaikkia, yli puolue-ja ideologia rajojen. Solidaarisuuden ja universalismin periaatteiden mukaan jokainen on yhteisvastuullinen ja oikeutettu hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakamiseen Katja, Sosionomi (Ylempi AMK) - opiskelija Lisätietoa aiheesta: Työllisyys, osallisuus ja sosiaalipolitiikka investointeina. Valokeilassa Euroopan unionin politiikka. Euroopan komissio. 2013. Luonnos sosiaalihuoltolaiksi lausunnolle - tavoitteena vahvistaa peruspalveluja. Hämeen-Anttila, Lotta. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2.5.2014 Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja. 80/2002.
Sosiaalialan tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus sote-lain valmistelussa
Kun viime vuodet on puhuttu sote:sta, useimmiten sanan alkuosasta ei juurikaan puhuta vaikka sosiaalialan palvelujen piirissä on satoja tuhansia ihmisiä elämänkaaren eri vaiheissa. Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella. Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään. Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen. Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset. Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä. Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen. Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja. Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois. Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille. Sirkka Rousu, HT, yliopettaja, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto
Ennakointidialogit verkosto- ja asiakastyössä
Moniammatillisen verkostotyön haasteita Sosiaalialan ammattilaisten järjestämien verkostopalaverien vaatimuksena voidaan pitää sitä, että saadaan aikaan vuoropuhelu, joka on toisia kunnioittava ja dialoginen. Monen verkostopalaverin onnistumisen haasteena on, että siihen osallistujat poistuvat kokouksesta toiveikkaampina, kuin siihen tullessaan. Asiakkaan näkökulmasta on keskeistä, että hän saa apua tilanteeseensa. Moniammatillinen verkostotyö on haasteellista silloin, kun työssä ei ole määritelty tehtävänjakoa ja kuinka työssä kohdataan muita osapuolia. Kokoontumisen onnistumisen edellytyksenä voidaan pitää sellaista tilannetta, että ammatilliset verkostopalaverit tuottaisivat hyödyllisen kokonaisuuden palvelun saajan näkökulmasta ja että niissä saavutetaan kaikkien auttajatahojen voimavarojen yhdistelmiä. Sosiaali- ja terveysalalla moniammatillinen verkostotyö on nähty tärkeänä osana työtä, eikä sen tekemistä ole tarvinnut paremmin perustella. Ammattiauttajat ovat voineet melko itsenäisesti määritellä moniammatillisen verkostotyön määrää ja laatua. Moniammatillinen verkostotyö koetaan hyödylliseksi, jopa välttämättömäksi toiminnaksi ammattiauttajien keskuudessa. Toiminnalle on muodostunut vakiintuneita käytäntöjä, osin suunnittelemattomastikin. Useissa tilanteissa moniammatillisia verkostokokouksia järjestetään pohtimatta sitä, kuinka ne kannattaisi toteuttaa. Tämä voi olla yksi syy, miksi verkostopalaverit koetaan joskus turhauttavina. Monen osapuolen välinen yhteistyö on yksilökeskusteluja huomattavasti monimutkaisempaa, mutta silti oletetaan moniammatillisen kohtaamisen sujuvan itsestään. Milloin moniammatillista verkostotyötä? Moniammatillista verkostotyötä tarvitaan, kun asiakkaan tilannetta on ratkomassa useita työntekijöitä palvelujärjestelmän eri sektoreilta ja ammattiryhmistä. Työtä on tehty keskeisesti kuuntelemalla asiantuntijoita ja ammattilaisia. Tällaisissa ”perinteisissä” moniammatillisissa kokouksissa on ollut mahdollista, että palvelun saajan mielipide tai jonkun muun paikallaolijan ajatus on jäänyt huomioimatta. Tilanne on ollut mahdollista esimerkiksi silloin, kun moniammatillisella kokoontumisella ei ole ollut tiedossa sen rakennetta ja kuka vastaa palaverin tasapuolisesta puheenvuorojen jakamisesta. On kokoonnuttu, mutta kokouksilla ei ole ollut keskustelun ohjaajaa, asioiden kirjaajaa ja tiedossa olevaa suunnitelmaa palaverin etenemisestä. Tällaisia ”perinteisiä” moniammatillisia verkostokokouksia on pääosin johdettu asiantuntijakeskeisesti. Työntekijöiden käsitys voimaannuttavista ja dialogisista verkostopalavereista ”Perinteisten” verkostokokouskäytäntöjen rinnalle on alkanut kehittymään erilaisia verkostotyön menetelmiä, kuten ennakointidialogit. Ennakointidialogit ovat THL:n (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos) kehittämä dialoginen verkostotyömenetelmä. Työmenetelmä on tarkoitettu vaativiin asiakastilanteisiin ja käytettäväksi silloin, kun asiakkaiden ongelmat edellyttävät asioimista usean palvelun piirissä. Työmenetelmän periaatteena on verkostomaisuus, voimavarakeskeisyys, dialogisuus ja tulevaisuuteen suuntautuminen. Ennakointidialogit on yksi yritys järjestää moniammatillinen yhteistyö palvelun saajan kanssa dialogisemmalla tavalla kuin ”perinteiset” moniammatilliset kokoontumiset. Ennakointidialogeissa kokouksen etenemisestä vastaavat verkostokonsultit, jotka ovat koulutettuja tähän kokousmenetelmään. Ennakointidialogit verkostotyössä -opinnäytteessäni selvitin ryhmähaastattelujen avulla ja lomakekyselyllä Hämeenlinnan kaupungin sosiaalialan työntekijöiden käsityksiä siitä, mistä asioista koostuvat onnistuneet ennakointidialogit. Kolmen Hämeenlinnan työyksikön työntekijöiden käsitysten mukaan ennakointidialogit ovat onnistuneita, kun kokouksessa syntyy suunnitelma, tavoite ja että kokouksessa mahdollistuu kuulluksi tuleminen. Opinnäytetyön ryhmähaastatteluissa kävi myös selville, että onnistuneet ennakointidialogit luovat toiveikasta ja voimaannuttavaa ilmapiiriä. Tällaisten palaverien vetämiseen tarvitaan menetelmään perehtyneet ja osaavat verkostokonsultit. Ennakointidialogien käyttöönottoa nähtiin edesauttavan informaatio palaverimenetelmästä. Tietoa tulisi työntekijöiden käsityksen mukaan olla esimerkiksi: Mihin ennakointidialogeja käytetään, mistä niitä tilataan, kuka voi palavereja tilata ja keitä henkilöitä verkostokonsultit ovat? Lisäksi palaverimenetelmän käyttöä edistäisi yksinkertainen tapa järjestää palaveri ja verkostopalavereista vastaavan yhteyshenkilön olemassaolo. Sosiaalityöntekijöillä nähtiin olevan keskeinen rooli ennakointidialogi –palaverien tilaamisessa. Sosiaalityöntekijöillä on paras kokonaiskäsitys asiakkaiden tilanteesta ja näin ollen paras mahdollisuus arvioida menetelmän käyttöä eri asiakkuuksissa. Sosiaalityön johdon kiinnostus menetelmään aktivoisi myös työntekijöiden aktiivista menetelmän käyttöä. Millaisia ovat ennakointidialogit? Ennakointidialogeilla tarkoitetaan verkoston yhteistyöpalavereja, jossa käytetään ennakointidialogi -menetelmää. Tällaisessa verkostotyössä on tavoitteena dialogin mahdollistaminen moniammatillisessa yhteistyössä. Työmenetelmää on kehittänyt THL yhteistyössä eri kuntien psykososiaalista työtä tekevien ammattilaisten kanssa. Ennakointidialogeja voidaan käyttää yksittäisen asiakasperheen tilanteisiin, joissa tavoitteena on yhdistää eri toimijoiden voimavaroja ja selkiyttää toimintaa. Yhteistyöpalaverissa, menetelmällä pyritään dialogin avulla löytämään uusia ajatuksia ja ratkaisuja tilanteeseen. Ennakointidialogipalaverissa kokouksen kulkua ohjaa verkostokonsultti, joka on saanut koulutuksen menetelmän käyttöön. Ennakointidialogeja on hyödynnetty tilanteisiin, joihin liittyy useita toimijoita ja yhteistyöhön tarvitaan selkeyttä ja suunnitelmallisuutta. Asiakastyöhön kehitettyä ennakointidialogia on käytetty tilanteissa, joissa asiakkaan asiaa on hoitamassa ammattilaisia, eikä tiedetä mitä kukin tekee tai ollaan tyytymättömiä toisen tekemiseen. Ennakointidialogeja on käytetty myös erilaisten elämän siirtymävaiheiden suunnittelussa, esimerkiksi kun nuori henkilö itsenäistyy omaan asuntoon. Ennakointidialogissa keskeistä on vuoropuhelu ja tulevaisuuteen suuntaavien ratkaisujen etsintä Verkostokonsultit ohjaavat osallistujia niin, että kukin puhuu vain omasta puolestaan ja omista toimintamahdollisuuksistaan. Menetelmässä suuntaudutaan tulevaisuuteen ja etsitään yhdessä ratkaisuja. Tällaisen keskustelurakenteen yksi tavoite on lieventää verkostokokouksissa joskus syntyviä negatiivisia vuorovaikutuskuvioita. Tällaiset negatiiviset vuorovaikutuskuviot ilmenevät esimerkiksi työntekijöiden tai perheen keskinäisenä syyttelynä, tehtävien siirtämisenä toisille, kuuntelemattomuutena ja huonona sitoutumisena. Kokouksessa on pyrkimyksenä saada perhe ja työntekijät toimimaan yhteistyössä niin, että perhe saa tilanteeseensa tarvitsemansa avun. Kokoukseen kutsutaan mukaan keskeiset ammattiauttajatahot, palvelun saaja ja hänen läheisverkostonsa. Ennakointidialogit tutkimustiedon valossa THL on koonnut ennakointidialogeista valtakunnallista palaute- ja seurantatietoa. Ennakointidialogien palaveripalautetta on kerätty Suomessa kyselylomakkeella 42 paikkakunnalla. Tämän tutkimustiedon mukaan ennakointidialogeissa toteutuivat vastaajien mukaan erityisen hyvin kuulluksi tuleminen, muiden ajatusten kuuleminen, mahdollisuus kertoa omat ajatukset, sekä huolenaiheet. Palaverissa sai hyvin uutta ymmärrystä muiden ajatuksista ja palaverissa sai tukea omaan tilanteeseen sekä toimintaan. Vastaajat katsoivat saaneensa palaverissa uusia vaihtoehtoja toimia ja palaverin päättyessä osallistujat kokivat olonsa toiveikkaiksi. THL:n tutkimusten mukaan palaverimenetelmää koskevissa maininnoissa korostui vuoropuhelun merkitys. Palaverissa käytettyä vuoropuhelurakennetta pidettiin osapuolia tasavertaisesti huomioon ottavana työmenetelmänä ja toimivana työtapana. Asiakkaat olivat kokeneet palaverin auttaneen heitä löytämään asioihin uusia näkökulmia ja selkeyttäneen kokonaistilannetta. Ulkopuoliset vetäjät ja asioiden kirjaaminen näkyville oli koettu hyödylliseksi. Useat aikuisasiakkaat pitivät ennakointidialogin työskentelytapaa hyvänä, jopa parhaana palaverikokemuksenaan, koska asioista oli puhuttu ilman syyttelyä. Palaverikokemus oli ollut positiivinen ja rohkaiseva. Jukka Riikonen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolian sosionomi ylempi AMK –tutkinnon 2013 valmistuneeseen opinnäytetyöhön Ennakointidialogit verkostotyössä. Opinnäytetyö ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden nettitietokonnasta Theseus -> Metropolia -> ylempi amk-tutkinto: linkki tietokantaan tässä
Oikeanlainen osaaminen kuhunkin työhön, myös sosiaalityöhön
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kritisoi hallituksen rakenneohjelmaan kuuluvaa linjausta ottaa uuteen tarkasteluun kunnallisissa tehtävissä vaadittavat kelpoisuusehdot. Säännöksiä pitää tarkistaa vastaamaan tämän ajan vaatimuksia. Sosiaalipalveluissa on monia erilaisia tehtäviä ja sen mukaan pitää arvioida myös tehtävässä tarvittava osaaminen ja koulutusvaatimus. Esimerkiksi yhden vuoden hoiva-avustajan koulutus tuottaa osaamisen, jolla pystyy hoitamaan asiakastyön avustavia töitä, kuten vanhuksen tai vammaisen ulkoilutus ja arjen erilaisissa askareissa avustaminen, mutta tätäkin jotkut vastustavat. Ristimäki ja Talentia on juuttunut menneeseen ja perustelee kielteistä kantaansa vuoden 2005 kelpoisuuslain uudistamiseen mm. sillä kuinka paljon taistelua asia aikoinaan vaati. Yksi pieni sana nykyisessä kelpo-laissa tekee mahdottomaksi ammattikorkeakouluista valmistuvien sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden hyväksymisen päteviksi sosiaalityöhön: sana ”yliopistolliset” sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä yliopistolliset-sana lisättiin lakiin vasta eduskuntakäsittelyssä. Ilman tuota sanaa, olisi myös ammattikorkeakoulussa voinut suorittaa sosiaalityön pääaineopinnot osana alan AMK ja YAMK-tutkinnon tuottamaa oppimisjatkumoa. Syy, miksi Ristimäki ja Talentia vastustaa kelpo-lain päivittämistä, selviää hänen kolumnistaan (16.9.2013 Demokraatti). Pelätään, että lakiin tehtäisiin muutos, jolla erittäin suuresta työvoimapulasta kärsivään sosiaalityöhön vihdoinkin katsottaisiin päteväksi myös sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomi ylempi amk-tutkinnot. Pelko on tietenkin aiheellinen. On täysin perusteltua, että sosionomi ylempi amk-tutkinnon suorittaneet katsotaan päteviksi ja osaaviksi sosiaalityön erilaisiin tehtäviin. Kyse ei ole edes kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan samantasoisen ja yhtä pitkän saman alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamisen tunnustamisesta myös kelpo-laissa. Tutkinnon on voinut suorittaa vuodesta 2002 lähtien ja se on lailla vahvistettu ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi vuonna 2005. Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on tutkinnon suorittaneilla yhteensä 300 op, kuten yliopistoistakin valmistuvilla sosiaalityön maistereilla. Tämä kertyy yhteensä noin kuuden vuoden opiskelusta: ensin sosiaalialan AMK-tutkinto ja sitten YAMK-tutkinto. Lisäksi heillä on oltava vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua. Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. He myös pysyvät sosiaalialan töissä. Vuosittain valmistuu noin 140 opiskelijaa erityisestä sosiaalialan YAMK_-koulutusohjelmasta eri ammattikorkeakouluista. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat erittäin hyvin alalle järjestöihin, valtiolle, yksityisiin yrityksiin ja lisääntyvästi myös kuntiin mm. esimiestehtäviin. Kunnissa on huomattu heidän hyvä osaamisensa. Osa heistä työskentelee myös epäpätevänä määräaikaisena sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön hivenen helpottuisi, kun heidän pätevyytensä tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. Tämä olisi myös sosiaalialan asiakkaiden etu. Sosiaalityössä tarvitaan erilaista osaamista. Päivähoito on hyvä esimerkki, jossa lastentarhanopettajan pätevyyden voi saada suorittamalla yliopiston kasvatustieteen kandin tutkinnon tai ammattikorkeakoulun sosiaalialan alemman korkeakoulututkinnon. Ristimäki voisi tarkistaa myös mitä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmiin sisältyy. Nimenomaan ammattikorkeakouluissa saadaan vahva osaaminen asiakastyön toimintakäytäntöjen uudistamiseen sekä asiakastyön johtamiseen ja kehittämiseen. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalityöntekijä ja hallintotieteiden tohtori Tämä artikkeli on julkaistu 25.9.2013 lyhennettynä päivälehti Demokraatissa.
Sosiaalialan työntekijä – yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeustaistelija!
Ammattietiikka työntekijän tukena Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ammattieettinen lautakunta on laatinut sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Ohjeisto perustuu kansainvälisen sosiaalityöntekijäjärjestö IFSW:n eettiseen ohjeistoon. Ohjeet tukevat ammatti-identiteettiä ja niiden avulla voidaan tehdä tunnetuksi ammatillisuuden periaatteita. Ammattietiikka ei ole yleviä sanoja ja arjen yläpuolelle nousevaa retoriikkaa, vaan ne puhuttelevat minua sosiaalialan työntekijänä, mutta myös kansalaisena nyky-Suomessa ja laajemmin muuttuvassa maailmassa. Kun pysähdyn pohtimaan eettisten ohjeiden todellista merkitystä ja siirrän ne käytännön työtilanteisiin, löydän vastauksia perimmäiseen kysymykseen miksi teen tätä työtä ja mikä sen merkitys on. Tämä lisää työssä jaksamistani ja hyvinvointiani. Toisaalta eettisten ohjeiden ja arkitodellisuuden yhteentörmäys voi joskus aiheuttaa turhautumista ja uuvuttaa. Niin tai näin, yhteiset eettiset ohjeet viestivät mielestäni sosiaalialan kehittyneisyydestä ja pyrkimyksestä tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen mukaiseen yhteiskuntaan. Eettiset ohjeet ja arki Eettisten ohjeiden keskiössä ovat ihmisoikeuksiin, ihmiselämän arvokkuuteen ja ihmisarvoon liittyvät periaatteet. Tarkastelen muutamia eettisiä toimintaperiaatteita ja niiden toteutumista arjen työtilanteissani aikuisten asiakkaiden parissa ohjaavassa koulutuksessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Itsemääräämisoikeus Ammattilaisen on omista arvoistaan ja elämänvalinnoistaan riippumatta kunnioitettava ja edistettävä asiakkaansa oikeutta tehdä omat valintansa edellyttäen, että tämä ei uhkaa muiden oikeuksia tai oikeutettuja etuja. Täysivaltainen asiakas on vastuussa omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. (Talentia 2005) Oma näkemykseni asiakkaalle soveltuvasta ratkaisusta on usein ristiriidassa asiakkaan näkemyksen kanssa. Asiakas saattaa haluta työharjoittelun avulla kokeilla alaa, joka ei sovellu hänen terveydentilalleen tai ei edistä hänen työllistymistään. Toisaalta, yrittämisen ja erehtymisen kautta voi tapahtua oppimista, joka kehittää itsetuntemusta ja lisää hallinnan tunnetta. Osallistumisoikeus Ammattilaisen on edistettävä asiakkaansa sen kaltaista osallisuutta, joka lisää hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa elämäänsä koskeviin päätöksiin ja toimiin. (Talentia 2005) Ohjaavan koulutus ja kuntoutustoiminta perustuu vahvasti tälle eettiselle toimintaperiaatteelle. Osallistumisoikeus konkretisoituu varsinkin vammaisten henkilöiden kohdalla. Työnteon, koulutuksen, itsenäisen asumisen ja vapaa-ajan mahdollistaminen kaikille on tärkeä ihmisoikeuskysymys. Joskus aloitetaan pienin askelin; nuoren asiakkaan omat verkkopankkitunnukset tai opiskeluun tarvittavat apuvälineet edistävät molemmat asiakkaan osallisuutta. Oikeus tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti Ammattilaisen on pyrittävä ottamaan huomioon asiakkaansa kaikki elämänalueet ja kohtaamaan hänet paitsi yksilönä myös osana perhettään sekä osana ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. (Talentia 2005) Myös tämä toimintaperiaate on mukana päivittäisessä työssäni. Esimerkiksi asiakkaan ammatillista suunnitelmaa laadittaessa pyritään huomioimaan tämän perhetilanne ja muut työllistymiseen vaikuttavat asiat; millainen työaika soveltuu pienten lasten vanhemmalle, entä millaista tukea työnantaja voi saada osatyökykyisen henkilön palkkakustannuksiin? Aloittakaamme keskustelu! Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet ovat siirrettävissä moneen toimintaan, työskenneltiinpä sitten päiväkodissa, ikääntyneiden parissa, aikuisten psykososiaalisessa ohjaustyössä tai vammaistyössä. Jokaisen sosiaalialalla työskentelevän tulisi pohtia eettisiä näkökulmia arjessaan. Niistä pitäisi keskustella työpaikoilla, työn ohessa, kehityskeskusteluissa ja kahvitauoilla. Muuttuvassa maailmassa ja pirstaloituneissa toimintaympäristöissä tulee palata perusasioiden äärelle; mistä on ihmisyydessä kyse ja miten voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta yhdessä. Mahtipontista ja naiivia ehkä, mutta sosiaalialan työntekijänä haluan ottaa ensimmäisen askeleen. Tuletko mukaan? Kaisa Priiki, sosionomi (Ylempi amk) -opiskelija Lisätietoa Raunio, Kyösti 2009: Olennainen sosiaalityö: Luku 3: Sosiaalityön arvot ja etiikka. Helsinki: Gaudeamus University Press. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Ammattieettiset ohjeet. Arki, arvot, elämä.
IHAN KUIN MEITÄ EI OLISI! -sosionomi (Ylempi AMK) osaaminen
Tapahtui oikeassa elämässä: Sosionomi (AMK) työskenteli muutamia vuosia sitten yhdessä pääkaupunkiseudun kunnista aikuissosiaalityöntekijänä kahdessa eri sosiaalikeskuksessa, kaksi noin vuoden mittaista jaksoa. Hän oli julkisessa keskustelussakin paljon puhuttu ja parjattu epäpätevä sosiaalityöntekijä. Sosionomi (AMK) siirtyi kyseiseen tehtävään suoraan valmistuttuaan ja koki, että pääsi työhön sisään nopeasti ja kykeni toimimaan asiakaslähtöisesti, sensitiivisesti sekä lain pykälät huomioiden. Hän sai siitä myönteistä palautetta niin asiakkailta kuin esimiehiltäkin. Jatkuvasti, yleisen ilmapiirin vuoksi, hän kuitenkin tiedosti olevansa epäpätevä. Tähän vaikutti se, että työsuhdetta määräaikaisena jatkettiin pätkittäin, jos pätevämpiä, kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei sattunut olemaan. Epäpätevyys näkyi tietysti myös alennuksena palkassa. Tämän lisäksi työyhteisöstä löytyi aina joku aktiivinen ja ”muodollisesti pätevä” sosiaalityöntekijä, joka piti huolta, että sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneet kuuluivat alempaan kastiin ja heidän olemassaolonsa sosiaalialan kentällä oli suuri epäkohta. Toisaalta kunnassa ei myöskään otettu kuuleviin korviin epäpätevien työntekijöiden ehdotuksia siitä, että täydennyskoulutusmahdollisuuksilla sitoutettaisiin työntekijöitä, parannettaisiin työhyvinvointia ja kohennettaisiin työn laatua varmasti myös tukea saavien asiakkaiden mielestä. Ilman muuta on selvää että asiakkaalla on oikeus laadukkaaseen ja asiantuntevaan tukeen, riippumatta siitä minkälainen koulutustausta hänen työntekijällään on. Viimeiseksi jääneessä aikuissosiaalityöntekijän viransijaisuudessa sosionomi (AMK) kohtasi jotain sellaista, minkä jälkeen hänen ylpeytensä ei enää sallinut jäädä kärkkymään pätkätyösuhteita epäarvostavassa ilmapiirissä. Viereisessä työhuoneessa työskentelevä kollega, joka myös oli sosionomi (AMK) ja hoiti työtään mallikelpoisesti, ei saanut jatkaa tehtävässään, koska juuri tuolloin hänen työsuhteensa ollessa katkolla, paikkaa haki tohtoriksi asti väitellyt, siihen asti tutkimustyöhön keskittynyt sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä aloitti aikuissosiaalityöntekijänä ja perehdytysjakson jälkeen ryhtyi ottamaan vastaan asiakaspuheluita puhelinaikoina. Toisen tällaisen puhelinajan jälkeen kyseinen, muodollisesti pätevä sosiaalityöntekijä tuli sosionomi (AMK):n huoneeseen itkien ja kysyi: ”Tällaistako tämä työ oikeasti on?”. Kyseinen työntekijä jaksoi tehtävässään kaksi kuukautta, jonka jälkeen irtisanoutui ja lähti pois. Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehdoista käytiin syksyllä 2012 vilkasta keskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa. Pentti Rauhala (HS Mielipide 13.10.12) nosti aiheellisesti esiin sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen aseman työelämässä ja kyseenalaisti, miksi edes ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei anna kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtäviin. Kun tätä keskustelua on käyty, onko kukaan ollut kiinnostunut perehtymään minkälaista ammattitaitoa ja osaamista ammattikorkeakoulututkinto, myös ylempi, uudempana koulutusväylänä sosiaalialalla antaa? Ammattikorkeakoulutus vastaa nimenomaan tämän päivän työelämän muuttuneisiin tarpeisiin ja mielestämme sen ehdottomia vahvuuksia sosiaalialalla on muun muassa se, etteivät asiakkaat ja heidän todellisuutensa ole kenellekään vastavalmistuneelle sosionomi (AMK):lle vieraita. Kunta-alan ehdotus kelpoisuusehtojen avaamisesta (HS Uutiset 12.10.12) onkin mielestämme kannatettava. Meitä sosiaalialan ammattikorkeakoulutettuja, sekä sosionomi (AMK) että ylemmän (AMK) -tutkinnon suorittaneita kyllä löytyy ja monet meistä työskentelevät ylikoulutettuina tehtävissä, joissa meidän ei katsota olevan uhkia nykyisille muodollisesti päteville toimijoille. On merkillistä että sosionomi (AMK) -tutkinnon laajuus 210 op + sosionomi (YAMK) -tutkinnon 90 op eivät riitä täyttämään kelpoisuusehtoja, jotta voisimme toimia pätevinä sosiaalityöntekijöinä. Lisäksi vaaditaan pääaineen laajuisia yliopistotasoisia opintoja sosiaalityöstä. Aikamoista. Opintojen lisäksi meille on jokaiselle kertynyt vähintään vaadittavat kolme vuotta työkokemusta alan töistä alemman ja ylemmän tutkinnon suorittamisen välissä. Kokemuksemme on, että Talentia (HS Uutiset 12.10.12) sen enempää kuin Lastentarhanopettajaliittokaan ei aja meidän sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen asioita pitäessään kiinni tiukoista kelpoisuusehdoista ja pyrkimyksistään tiukentaa niitä vielä lisää. Seuraavatko nämä ammattiliitot todellisuudessa tämän ajan työelämän vaatimuksia, vai pitävätkö ne itsepintaisesti lähinnä kiinni periaatteesta ”ei meidän hiekkalaatikolle”? Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki (HS Uutiset 12.10.12) kommentoi Kunta-alan ehdotukseen kelpoisuusehtojen avaamisesta, että ”Kentällä ollaan niin kovan paineen alla, että tällaiset puheet ovat vastuuttomia.” Onko yhtään mietitty työn vaativuuden lisäksi, mistä tällaiset paineet saattavat johtua? Voisiko yksi paineita lisäävä ja työhyvinvointia haittaava tekijä olla juuri tämä ammattiliittojen ajama reviiriajattelu työpaikoilla? Kuka itseään kunnioittava sosiaalialan ammattikorkeakoulutettu oikeasti viihtyy työpaikalla, jossa arvostus on tämän kirjoituksen alussa kuvatun kaltaista? On faktaa että työntekijöiden suuri vaihtuvuus on raskasta niin työyhteisöille kuin yksittäisille työntekijöillekin. Myös luottamuksellisen asiakassuhteen syntyminen vaatii pysyvyyttä. Tällaisessa ristiriitaisessa työtilanteessa on vaikea panna parastaan ja kokea tekevänsä laadukasta työtä, saati sitten toimia asiakaslähtöisesti asiakassuhteiden jatkuvuus turvaten. Olisiko aika horjuttaa kelpoisuusehtojen vanhoja rakenteita ja katsoa mitä uutta, hyvää ja työyhteisöjä rikastavaa ammattikorkeakoulutuksella on sosiaalialalle annettavana? Nykyinen laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuksista tuli voimaan vuonna 2005, mutta meitä ei ole huomioitu tai edes mainittu siinä mitenkään. Toivoisimme että yliopisto- ja sosionomi (YAMK) tutkinnot rinnastettaisiin arvoltaan ja palkkaukseltaan samantasoisiksi, kuten niiden opintomäärätkin ovat. Tehtävärakennetta tulisi uudistaa, jotta molempien tutkintojen erityisyys tulisi parhaiten hyödynnettyä rinnakkain. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (YAMK) -opiskelija Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lue myös Sirkka Rousun blogi sosiaalialan ylemmän tutkinnon osaamisesta ja kelpoisuudesta
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto