Avainsana: Osallisuus
Koulunuorisotyöntekijät tukevat oppilaiden koulunkäyntiä ohjaamalla osallisuustoimintaa ja olemalla arjessa läsnä
Tukioppilaat jakoivat ystävänpäivänä välitunneilla itse askartelemiaan pahvisia sydämiä kaikille halukkaille. Ideana oli kerätä nimiä omaan sydämeensä. Nimen sai aina, kun halasi jotakuta. Vapaaehtoinen koulun osallisuustoiminta tukee oppilaiden koulunkäyntiä ja koulun kasvatustyötä monin eri tavoin Piristystä arkeen, viihtyvyyttä ja just sellasta yhtenäisyyttä meidän kouluun tai niinku tuo meidän porukkaa yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Tavallaanhan tää on niinku koulunkäyntii ihan samassa mielessä kun matematiikan tunti, koska tästäkin oppii samalla tavalla. (Oppilas, yläkoulu.) Se on sillä tavalla vaikuttanut, et kaikilla on niinku kivaa, kun kaikille järjestetään kivoi juttui. Sitten, kun tietää, et seuraavana päivän on hauska päivä tulossa niin jotkut saattaa hyppiä ihan onnesta, et on tulossa kiva koulupäivä. (Oppilas, alakoulu.) Vapaaehtoisen koulun osallisuustoiminnan tarkoitus on osallistaa lapset ja nuoret heidän elämänpiiriinsä kuuluviin yhteisöihin sekä päätöksentekoon. Kouluissa toimii oppilaskunnan hallitusten lisäksi erilaisia oppilaiden osallisuusryhmiä, kuten tukioppilaat, mediatiimit ja tekniikkaryhmät, joiden toiminta ja tavoitteet määräytyvät osallistujien aktiivisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Monipuolisella osallisuustoiminnalla on myönteistä vaikutusta: • koettuun kouluviihtyvyyteen • sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja vertaissuhteiden rakentumiseen • ryhmä- ja yhteistyötaitojen, aktiivisen toimijuuden sekä vastuuntunnon kehittymiseen • erilaisten oppimisen ja onnistumisen kokemuksien syntymiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen • itsetunnon, itsearvostuksen ja minäkuvan kehitykseen • koulumotivaatioon sekä tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään. Kun mä jotenkin ajattelen niin, että jokaisella pitäisi olla koulussakin sellanen tunne, että on hyvä jossakin. Niin jos vaan ei nää oppiaineet täällä suju, sitte on vielä se yksi paikka, se osallisuusryhmä. Et voi ollakin tosi hyvä siellä kioskilla tai voi ollakin tosi hyvä järjestää jotain juhlaa tai voi olla tosi hyvä videokuvaamaan tai jotain mut se, et joku juttu kuitenkin. (Opettaja.) Osallisuustoiminnalla nähdään olevan erityisen tärkeä paikka koulun arjessa. Vapaaehtoinen toiminta mahdollistaa sellaisten taitojen oppimisen areenan, mitä perinteiset oppiaineet eivät välttämättä tarjoa. Tekemisen ja toiminnan lomassa itsetuntemus vahvistuu, kun nuoret saavat onnistumisen kokemuksia. Nekin oppilaat, jotka eivät ehkä muuten pääse esille kouluyhteisössä, voivat näyttää kykynsä. Vaikka oppilas suoriutuisi heikosti oppiaineissa, hän voi löytää vapaaehtoisessa toiminnassa itsestään uusia puolia ja kasvaa aktiiviseksi toimijaksi omassa yhteisössään. No mul tulee ekana mieleen kaikki noi meidän kauhuleffat sun muut jutut, mis on niinku päässyt tekeen ihan uudenlaisia juttuja...päässy näytteleen ja editoimaan, kaikkee sellasii juttui päässyt tekeen mitä ei varmaan niinku muuten tulis tehtyä. (Oppilas, yläkoulu.) (…) Jos sä oot jossakin sellases toiminnassa, mistä sä niinku tykkäät, joka on just niinku koulun yhteydessä niin sun asenne ehkä parantuu ite niinku siihen koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Kouluviihtyvyydellä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kouluviihtyvyys ja yhteisöllisyyden tunne vahvistavat oppilaiden kokemuksia ryhmään kuulumisesta. Ryhmään kuulumisen tunne vahvistaa lapsen ja nuoren myönteistä minäkäsitystä, joka heijastelee parhaimmillaan kaikkeen heidän toimintaan. Osallisuustoiminta on koulunuorisotyöntekijän kasvatuskanava kouluviihtyvyyden luomisessa Muutamassa helsinkiläisessä peruskoulussa toimii nykyisin koulunuorisotyöntekijä. Koulunuorisotyö on vielä uusi ja vakiintumaton työmuoto Suomessa ja se on perustunut yksittäisten hankkeiden varaan. Koulunuorisotyöntekijät toimivat oppilaiden kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tukijoina. Osallisuustoiminta on kasvatuskanava, jonka avulla koulunuorisotyöntekijä ohjaa, innostaa ja herättelee oppilaita luomaan kouluympäristöön yhteisöllisyyttä ja kouluviihtyvyyttä. Toiminnan lomassa on luontevaa kohdata oppilaat – osallisuus ja osallistaminen on toimiva työväline ja todellinen keino toimia lasten ja nuorten parissa ja rakentaa yhdessä heidän kanssaan turvallista yhteisöä. Koulunuorisotyöntekijä on niinku vastuussa tosi monesta tällasesta ryhmästä ja niinku mahdollistaa sen toiminnan ja on tosi positiivisella mielellä mukana kannustamassa niinku näit nuoria ja niinku luo sitä semmosta yteisöllisyyttä kouluun ja auttaa meitä luomaan kans ja tuo meidät yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Piristää meitä tässä koulunkäynnissä ja luo tällaista toimintaa, mitä ei oo aikaisemmin ollut ja koulunuorisotyöntekijä pitää yllä sitä toimintaa ja innostaa ihmisiä siihen ja tiedottaa siitä. (Oppilas, yläkoulu.) Koulunuorisotyöntekijällä on aikaa pysähtyä ja kuunnella Osallisuustoiminnan ohjaamisen lisäksi koulunuorisotyöntekijöillä on muitakin tärkeitä rooleja koulun arjessa. Koulunuorisotyöntekijä nähdään: • läsnä olevana ja rinnalla kulkevana ohjaajana • matalan kynnyksen aikuisena arjessa • oppimisen motivoijana Pysähtyminen ja kuunteleminen nähdään työn keskeisenä tehtävänä. Koulun arkeen kaivataan tuttua ja helposti lähestyttävää aikuista, jonka kanssa voi keskustella kaikenlaisista asioista. Koska työntekijällä on aikaa jalkautua oppilaiden pariin, hän tuntee oppilaiden tilanteet laajemmin ja syvällisemmin. Et on joku, jolle puhua, tekee koulusta viihtyisän ja mikä luultavasti parantaa motivaatiota koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Jos on ykskin, joka kuuntelee, niin se voi olla aika merkityksellinenkin niiden elämässä, et on joku sellanen aikuinen järkevä ihminen, jolla on aikaa. (Opettaja.) Kyl mä oon ykköseks nostanut sen, et mä oon se henkilö, jolla on aikaa oppilaille. Oon käyttänyt termiä aito läsnäolo, joka on just sitä, et pysähtyy kuuntelemaan ja pystys pysäyttään sen hetken, sillon kun sille on tarve ja toisaalta olla tuol fyysisesti läsnä mahdollisimman paljon tuol käytävillä. (Koulunuorisotyöntekijä.) Koska osallisuustoiminta ei tavoita kaikkia oppilaita, koulunuorisotyöntekijä kohtaa oppilaita myös käytävillä jä välitunneilla. Tuttu työtekijä moikkaa, auttaa läksyjenteossa, ohjaa ja tukee kiusaamis- ja häiriötilanteissa sekä on läsnä arjessa. Koulunuorisotyöntekijän kanssa voi jutella käytävillä ja välitunneilla. Nuorisotyöntekijät kouluihin kuraattorien rinnalle! Koulu kohtaa niin pedagogisia kuin sosiaalisia haasteita nykypäivän muuttuvassa yhteiskunnassa. Koulunuorisotyöntekijöiden sosiokulttuurinen innostaminen tuo kouluun sosiaalipedagogisen näkökulman kasvatukseen. Innostaminen lähestyy koulun haasteita ja yhteiskunnallista murrosta tarjoamalla uudenlaisen näkökulman koulun kasvatustehtävään ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen. Sosiokulttuurinen innostaminen tunnistaa yhteisön vahvuudet, osaamisen, kasvupotentiaalin ja hyödyntää sitä kasvatuksellisesti ja pedagogisesti. Koulun arjessa toimii oppilashuollon työntekijöitä, jotka tavoittelevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuraattorit eivät kuitenkaan ehdi huomioimaan koko kouluyhteisöä ja sen sosiaalista hyvinvointia; kuraattorien työ on nykyään valitettavan ongelmakeskeistä, tulipalojen sammuttelua. Koulunuorisotyön tarjoaa rinnalle ennaltaehkäisevän ja ohjauksellisen tuen. Sosiokulttuurinen innostaminen ja sosiaalipedagoginen työ tuovat koulun sosiaaliohjauksen rinnalle erityisesti yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koskevaa lisäarvoa. Koulun sosiaaliohjaus keskittyy enemmän yksilöiden sosiaaliseen vahvistamiseen, koulunuorisotyö yhteisön sosiaalisen vahvistamiseen. Koulunuorisotyön ennaltaehkäisevä työ kannattelee oppilaita ja moni heistä selviää ilman erityistukea. Kun lapsen tai nuoren tilanne ei vaadi intensiivistä ja korjaavaa työtä, koulunuorisotyöntekijän ohjauksellinen tuki riittää. Ennaltaehkäisevästä koulun nuorisotyöstä on saatu sekä Suomessa että muualla Euroopassa hyviä kokemuksia, ja siksi sen toimintamuotoja sekä vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin ja osallisuudelle on tärkeä tehdä tunnetuksi. Koulunuorisotyö on saanut vasta jalkansa koulun ovien väliin. Koululla on todellinen mahdollisuus kasvattaa oppilaita aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota tilanteita, joissa lapset ja nuoret saavat tuntea yhteenkuuluvuutta ja onnistumista. Koulun keskeisiä tulevaisuuden haasteita on, miten se kykenee vahvistamaan yhteisöllisyyden kokemuksia, oppilaiden osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Jään innolla ja kiinnostuneena seuraamaan, miten koulunuorisotyön muodot kehittyvät ja miten koulut hyödyntävät meidän sosionomien osaamista. Sosiaalipedagogista saamista tarvitaan mielestäni nykypäivän koulumaailmassa. Tammikuussa 2014 valmistunut ylempi amk- opinnäytetyöni on yksi mahdollisuus lisätä koulujen ja kasvattajien tietoutta sosiaalipedagogisten näkökulmien ja menetelmien hyödyllisyydestä oppilaiden osallisuuden edistämisessä ja koulunkäynnin tukemisessa. Kirjoitus ja kuvat Leni Pennanen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Leni Pennasen 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, johon tässä linkki Lue lisää Leni Pennasen koulun osallisuustoimintaa koskevasta aiemmasta blogikirjoituksesta. Lasten ja nuorten osallisuudesta lisää ylemmän amk-opiskelijoiden blogitekstissä:
Ennakointidialogit verkosto- ja asiakastyössä
Moniammatillisen verkostotyön haasteita Sosiaalialan ammattilaisten järjestämien verkostopalaverien vaatimuksena voidaan pitää sitä, että saadaan aikaan vuoropuhelu, joka on toisia kunnioittava ja dialoginen. Monen verkostopalaverin onnistumisen haasteena on, että siihen osallistujat poistuvat kokouksesta toiveikkaampina, kuin siihen tullessaan. Asiakkaan näkökulmasta on keskeistä, että hän saa apua tilanteeseensa. Moniammatillinen verkostotyö on haasteellista silloin, kun työssä ei ole määritelty tehtävänjakoa ja kuinka työssä kohdataan muita osapuolia. Kokoontumisen onnistumisen edellytyksenä voidaan pitää sellaista tilannetta, että ammatilliset verkostopalaverit tuottaisivat hyödyllisen kokonaisuuden palvelun saajan näkökulmasta ja että niissä saavutetaan kaikkien auttajatahojen voimavarojen yhdistelmiä. Sosiaali- ja terveysalalla moniammatillinen verkostotyö on nähty tärkeänä osana työtä, eikä sen tekemistä ole tarvinnut paremmin perustella. Ammattiauttajat ovat voineet melko itsenäisesti määritellä moniammatillisen verkostotyön määrää ja laatua. Moniammatillinen verkostotyö koetaan hyödylliseksi, jopa välttämättömäksi toiminnaksi ammattiauttajien keskuudessa. Toiminnalle on muodostunut vakiintuneita käytäntöjä, osin suunnittelemattomastikin. Useissa tilanteissa moniammatillisia verkostokokouksia järjestetään pohtimatta sitä, kuinka ne kannattaisi toteuttaa. Tämä voi olla yksi syy, miksi verkostopalaverit koetaan joskus turhauttavina. Monen osapuolen välinen yhteistyö on yksilökeskusteluja huomattavasti monimutkaisempaa, mutta silti oletetaan moniammatillisen kohtaamisen sujuvan itsestään. Milloin moniammatillista verkostotyötä? Moniammatillista verkostotyötä tarvitaan, kun asiakkaan tilannetta on ratkomassa useita työntekijöitä palvelujärjestelmän eri sektoreilta ja ammattiryhmistä. Työtä on tehty keskeisesti kuuntelemalla asiantuntijoita ja ammattilaisia. Tällaisissa ”perinteisissä” moniammatillisissa kokouksissa on ollut mahdollista, että palvelun saajan mielipide tai jonkun muun paikallaolijan ajatus on jäänyt huomioimatta. Tilanne on ollut mahdollista esimerkiksi silloin, kun moniammatillisella kokoontumisella ei ole ollut tiedossa sen rakennetta ja kuka vastaa palaverin tasapuolisesta puheenvuorojen jakamisesta. On kokoonnuttu, mutta kokouksilla ei ole ollut keskustelun ohjaajaa, asioiden kirjaajaa ja tiedossa olevaa suunnitelmaa palaverin etenemisestä. Tällaisia ”perinteisiä” moniammatillisia verkostokokouksia on pääosin johdettu asiantuntijakeskeisesti. Työntekijöiden käsitys voimaannuttavista ja dialogisista verkostopalavereista ”Perinteisten” verkostokokouskäytäntöjen rinnalle on alkanut kehittymään erilaisia verkostotyön menetelmiä, kuten ennakointidialogit. Ennakointidialogit ovat THL:n (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos) kehittämä dialoginen verkostotyömenetelmä. Työmenetelmä on tarkoitettu vaativiin asiakastilanteisiin ja käytettäväksi silloin, kun asiakkaiden ongelmat edellyttävät asioimista usean palvelun piirissä. Työmenetelmän periaatteena on verkostomaisuus, voimavarakeskeisyys, dialogisuus ja tulevaisuuteen suuntautuminen. Ennakointidialogit on yksi yritys järjestää moniammatillinen yhteistyö palvelun saajan kanssa dialogisemmalla tavalla kuin ”perinteiset” moniammatilliset kokoontumiset. Ennakointidialogeissa kokouksen etenemisestä vastaavat verkostokonsultit, jotka ovat koulutettuja tähän kokousmenetelmään. Ennakointidialogit verkostotyössä -opinnäytteessäni selvitin ryhmähaastattelujen avulla ja lomakekyselyllä Hämeenlinnan kaupungin sosiaalialan työntekijöiden käsityksiä siitä, mistä asioista koostuvat onnistuneet ennakointidialogit. Kolmen Hämeenlinnan työyksikön työntekijöiden käsitysten mukaan ennakointidialogit ovat onnistuneita, kun kokouksessa syntyy suunnitelma, tavoite ja että kokouksessa mahdollistuu kuulluksi tuleminen. Opinnäytetyön ryhmähaastatteluissa kävi myös selville, että onnistuneet ennakointidialogit luovat toiveikasta ja voimaannuttavaa ilmapiiriä. Tällaisten palaverien vetämiseen tarvitaan menetelmään perehtyneet ja osaavat verkostokonsultit. Ennakointidialogien käyttöönottoa nähtiin edesauttavan informaatio palaverimenetelmästä. Tietoa tulisi työntekijöiden käsityksen mukaan olla esimerkiksi: Mihin ennakointidialogeja käytetään, mistä niitä tilataan, kuka voi palavereja tilata ja keitä henkilöitä verkostokonsultit ovat? Lisäksi palaverimenetelmän käyttöä edistäisi yksinkertainen tapa järjestää palaveri ja verkostopalavereista vastaavan yhteyshenkilön olemassaolo. Sosiaalityöntekijöillä nähtiin olevan keskeinen rooli ennakointidialogi –palaverien tilaamisessa. Sosiaalityöntekijöillä on paras kokonaiskäsitys asiakkaiden tilanteesta ja näin ollen paras mahdollisuus arvioida menetelmän käyttöä eri asiakkuuksissa. Sosiaalityön johdon kiinnostus menetelmään aktivoisi myös työntekijöiden aktiivista menetelmän käyttöä. Millaisia ovat ennakointidialogit? Ennakointidialogeilla tarkoitetaan verkoston yhteistyöpalavereja, jossa käytetään ennakointidialogi -menetelmää. Tällaisessa verkostotyössä on tavoitteena dialogin mahdollistaminen moniammatillisessa yhteistyössä. Työmenetelmää on kehittänyt THL yhteistyössä eri kuntien psykososiaalista työtä tekevien ammattilaisten kanssa. Ennakointidialogeja voidaan käyttää yksittäisen asiakasperheen tilanteisiin, joissa tavoitteena on yhdistää eri toimijoiden voimavaroja ja selkiyttää toimintaa. Yhteistyöpalaverissa, menetelmällä pyritään dialogin avulla löytämään uusia ajatuksia ja ratkaisuja tilanteeseen. Ennakointidialogipalaverissa kokouksen kulkua ohjaa verkostokonsultti, joka on saanut koulutuksen menetelmän käyttöön. Ennakointidialogeja on hyödynnetty tilanteisiin, joihin liittyy useita toimijoita ja yhteistyöhön tarvitaan selkeyttä ja suunnitelmallisuutta. Asiakastyöhön kehitettyä ennakointidialogia on käytetty tilanteissa, joissa asiakkaan asiaa on hoitamassa ammattilaisia, eikä tiedetä mitä kukin tekee tai ollaan tyytymättömiä toisen tekemiseen. Ennakointidialogeja on käytetty myös erilaisten elämän siirtymävaiheiden suunnittelussa, esimerkiksi kun nuori henkilö itsenäistyy omaan asuntoon. Ennakointidialogissa keskeistä on vuoropuhelu ja tulevaisuuteen suuntaavien ratkaisujen etsintä Verkostokonsultit ohjaavat osallistujia niin, että kukin puhuu vain omasta puolestaan ja omista toimintamahdollisuuksistaan. Menetelmässä suuntaudutaan tulevaisuuteen ja etsitään yhdessä ratkaisuja. Tällaisen keskustelurakenteen yksi tavoite on lieventää verkostokokouksissa joskus syntyviä negatiivisia vuorovaikutuskuvioita. Tällaiset negatiiviset vuorovaikutuskuviot ilmenevät esimerkiksi työntekijöiden tai perheen keskinäisenä syyttelynä, tehtävien siirtämisenä toisille, kuuntelemattomuutena ja huonona sitoutumisena. Kokouksessa on pyrkimyksenä saada perhe ja työntekijät toimimaan yhteistyössä niin, että perhe saa tilanteeseensa tarvitsemansa avun. Kokoukseen kutsutaan mukaan keskeiset ammattiauttajatahot, palvelun saaja ja hänen läheisverkostonsa. Ennakointidialogit tutkimustiedon valossa THL on koonnut ennakointidialogeista valtakunnallista palaute- ja seurantatietoa. Ennakointidialogien palaveripalautetta on kerätty Suomessa kyselylomakkeella 42 paikkakunnalla. Tämän tutkimustiedon mukaan ennakointidialogeissa toteutuivat vastaajien mukaan erityisen hyvin kuulluksi tuleminen, muiden ajatusten kuuleminen, mahdollisuus kertoa omat ajatukset, sekä huolenaiheet. Palaverissa sai hyvin uutta ymmärrystä muiden ajatuksista ja palaverissa sai tukea omaan tilanteeseen sekä toimintaan. Vastaajat katsoivat saaneensa palaverissa uusia vaihtoehtoja toimia ja palaverin päättyessä osallistujat kokivat olonsa toiveikkaiksi. THL:n tutkimusten mukaan palaverimenetelmää koskevissa maininnoissa korostui vuoropuhelun merkitys. Palaverissa käytettyä vuoropuhelurakennetta pidettiin osapuolia tasavertaisesti huomioon ottavana työmenetelmänä ja toimivana työtapana. Asiakkaat olivat kokeneet palaverin auttaneen heitä löytämään asioihin uusia näkökulmia ja selkeyttäneen kokonaistilannetta. Ulkopuoliset vetäjät ja asioiden kirjaaminen näkyville oli koettu hyödylliseksi. Useat aikuisasiakkaat pitivät ennakointidialogin työskentelytapaa hyvänä, jopa parhaana palaverikokemuksenaan, koska asioista oli puhuttu ilman syyttelyä. Palaverikokemus oli ollut positiivinen ja rohkaiseva. Jukka Riikonen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolian sosionomi ylempi AMK –tutkinnon 2013 valmistuneeseen opinnäytetyöhön Ennakointidialogit verkostotyössä. Opinnäytetyö ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden nettitietokonnasta Theseus -> Metropolia -> ylempi amk-tutkinto: linkki tietokantaan tässä
Kahvittelu on tärkeä osa verkostotyötä
Yhteisten kokoontumisten tarve Helsingissä toimii lukuisia monitoimijaisia ja hallintorajat ylittäviä verkostoja. Oma kokemuksemme on kertynyt lasten ja nuorten hyvinvointiin keskittyvien suhteellisen pysyvien verkostojen osalta, mutta verkostoja toimii eri-ikäisten ja eri asioiden ympärille kokoontuneina enemmän kuin kukaan edes tarkasti tietää. Tämä on haastava yhtälö kaupungissa, jonka palvelut rakentuvat linjaorganisaatiomallille. Nykytilassa yhteistyöverkostojemme toimintaan osallistuu pääasiassa asiakaspinnassa toimivia ammattialaisia, joilla ei välttämättä ole virallista mandaattia toimia hallintokuntien rajat ylittävästi. Tämän vuoksi niitä pidetään usein epävirallisina ja vapaaehtoisuuteen perustuvina, vaikka tosiasiallisesti toimijoita velvoittavat yhteistyöhön niin kaupunginvaltuustotasoiset kuin kansalliset strategiset linjaukset. Lisäksi tiedonkulku organisaatioiden eri tasoille on usein ongelmallista eikä johdolla aina ole selvää käsitystä siitä, mitä verkostoissa tehty työ on ja kuinka se palvelee kunkin organisaation tavoitteita. Siksi näitä verkostoja on kutsuttu kahvikerhoiksi. Kunnan toimintaa säätelevät lait ja strategiat sekä mm. yhteiskunnan tasolla luotavat rakenteet ja toimintatavat, esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalla lastensuojelulaki velvoittaa kunnat tekemään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (Lasu) valtuustokausittain. Tavoitteena on antaa kuntapäättäjille, palvelujen käytännön toteuttajille ja kuntalaisille aiempaa parempi kokonaiskäsitys lasten ja nuorten kasvuoloista sekä käytössä olevista että tarvittavista voimavaroista. Se on myös hallintokuntien yhteinen sopimus siitä, mihin suuntaan lasten ja nuorten palveluja monihallintokuntaisessa yhteistyössä kehitetään. Suunnitelmaan on kirjattu hallintokuntien yhteiset tavoitteet sekä ne toimenpiteet, joilla kyseisiin tavoitteisiin pyritään pääsemään. Kaupungin olemassa olevat verkostot ovat kuitenkin suhteellisen kartoittamatonta maaperää. Verkostojen olemassaolo, tavoitteiden vahvistaminen ja työn näkyväksi tekeminen on tärkeää. Tiedon on tärkeää kulkea verkostoista tarvittaessa myös sektori- ja hallintokuntarajat ylittäen. Ja kuinka kahvi liittyy verkostotyöhön? Toimivan verkostotyön lähtökohta on tarve verkoston olemassaololle. Esimiestasolla verkostotyöltä odotetaan yleensä tehokkaampaa tiedonkulkua ja toimintaa, uusia innovaatioita, työssä jaksamisen parantumista, keskinäistä luottamusta, toiminnan joustavuutta ja tasapuolisuutta sekä uuden oppimista. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvässä ruohonjuuritason verkostotyössä tavoitteena on myös eri tahojen ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen, ongelmien kokonaisvaltainen hahmottaminen sekä niiden kautta saavutettu toimenpiteiden uskottavuus ja vaikuttavuus. Kasvokkain tutustuminen on tärkeä osa verkostoitumista. Tämän edistämiseksi olemme Klaarissa kehittäneet verkostojen kehittämistapaamiskonseptin, johon käytetään hieman enemmän aikaa kuin tavanomaisiin verkostokokouksiin. Näissä tapaamisissa kahvi ja tarjoilut ovat osoittautuneet yhdeksi merkittävistä hyvän ilmapiirin luomiseen vaikuttavista asioista. Kahvittelun lomaan laadittu kiireetön aikataulutus luo hyvän pohjan yhteisen tavoitteen kirkastamiselle. Toimijat tutustuvat toisiinsa sekä toistensa työhön ja samalla voidaan yhdessä miettiä, tarvitaanko verkostoon uusia jäseniä. Kehittämistapaamisen keskiössä on toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin reagoiminen. Myös kokouskäytäntöjen tarkistaminen ja verkoston välisten suhteiden määrittäminen onnistuu samassa tilaisuudessa. Kehittämistapaamiset ovat räätälöitävissä verkoton yksilöllisiin tarpeisiin. Mitä paremmin verkoston jäsenet tuntevat toisensa, sitä helpompaa on saavuttaa keskinäinen luottamus ja luoda otollinen ilmapiiri tavoitteelliselle yhteistyölle. Vain toisten ihmisten kokemusten avoin ja kunnioittava kuunteleminen tekee mahdolliseksi oppimisprosessin jossa on toiminnan lähtökohdat, päämäärät ja keinot voivat uudistua (Alhanen, Kansanaho, Ahtiainen, Kangas, Soini, Soininen 2011, 18). Myös pitkään hyvin toimineille verkostoille on tarpeen aika ajoin järjestää aikaa pysähtyä miettimään verkostotyön merkitystä ja keinoja yhteisen tavoitteen määrittelemiseen. Yhteistyötä haasteista huolimatta Nykyään on erikoistuttu tiettyyn asiantuntijuuteen, jolloin voi olla vaikea tuntea toisten ammattilaisten töiden sisältöjä. Tämän vuoksi toimijoilla saattaa myös olla epärealistisia mielikuvia toisten töistä. Kun kokouksissa varataan riittävästi aikaa ryhmäytymiseen toiminnallisin menetelmin kahvittelun lomassa, tutustutaan muihin verkoston jäseniin paremmin. Käytäntö on osoittanut, että näin myös ymmärrys verkoston yhteisestä osaamispotentiaalista lisääntyy. Verkostotyö on pitkäjänteistä, verkoston jäsenten keskinäinen luottamus ja toisten työn arvostaminen ja yhteisen tavoitteen löytäminen ei käy hetkessä. Verkostot kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti, oppimisen avulla yhteistyön toimintamallit paranevat, kyky rakentaa luottamusta osallisten välille (Ojasalo, Moilanen, & Ritalahti 2009, 88). Refleksiivistä oppimista edistää se, että pohdittavaa asiaa voidaan lähestyä vapaasti erilaisista näkökulmista käsin. Tällöin työn ilmiöt saadaan näkyviin mahdollisimman kokonaisina ja päästään riittävän todenmukaista pohdintaa. Erilaisten näkökulmien mukaan tuominen hyödyntää kaikkia reflektoin vaiheita: oikeaa kysymysten muotoilua, pohtivaa asian jäsentelyä, toiminnan ennakointia, kokeilujen suunnittelua ja niiden arviointia (Alhanen & al. 2011). Henkilöstön suuri vaihtuvuus on haaste koko kaupungille ja samoin verkostoille. Jatkuvan ihmisten vaihtuvuuden ei välttämättä nähdä edistävän verkostojen toimintaa, mutta se on kokemustemme mukaan käännettävissä positiiviseksi asianmukaisin keinoin. Mikäli verkoston toiminta on dokumentoitu riittävän selkeästi ja johdonmukaisesti, uusien jäsenten on helppo liittyä tuoreine näkökulmineen verkoston yhteiseen tekemiseen. Kun toimijoita on eri tahoilta ja tasoilta, täytyy yhteisen ymmärryksen päämäärän olla riittävän selkeä, verkoston toimintaan sitoutumisen ja lopputuloksen varmistamiseksi. Lisäksi verkostojen tehokkaan toiminnan edellytyksenä on, että joku toimijoista, fasilitaattori, pitää huolen muutosten eteenpäin viennistä sekä innostaa muita mukaan (Hyötyläinen 2006). Marinoora Alanne ja Leena Koskivirta Lisätietoa Alhanen, K., Kansanaho, A., Ahtiainen ,O., Kangas, M., Soini, T. & Soininen, J. 2011 Työnohjauksen käsikirja. Hämeenlinna: PROTammi. Hyötyläinen, R. 2006. Oppiva ja kehittyvä reflektioverkosto. Teoksessa Alasoini, T., Korhonen, S-M., Lehtonen M., Ramstad, E., Rouhiainen, N. & Suominen, K.(Toim.)2006. Tuntosarvia ja tulkkeja. Oppimisverkostot työelämän kehittämistoiminnan uutena muotona. Tykes, Raportteja 50. Helsinki: Työministeriö. Ojasasalo, K., Moilanen, M. & Ritalahti, J. 2009. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki: WSOYPro.
Saattaen tukisuhteeseen
"Aikataulu ja tapaamispaikka ovat vaihtuneet kahdesti. Tarkastan kalenteristani vielä kertaalleen, että olen varmasti menossa oikeana päivänä ja oikeaan kellon aikaan vielä ihan oikeaan paikkaankin. Kalenteri näyttää sotkuiselta, tavallisten kokous- neuvottelu-, haastattelu- ja koulutusmerkintöjen lisäksi siellä näkyy myös erilaisia pois pyyhittyjä merkintöjä sekä ehkä-merkintöjä. Tämän tapaamisen osalta kaikki vaikuttaa täsmäävän. Vaihdan kalenterinäkymän kernaasti metromatkan tarjoamiin maisemiin. Ikkunoista näkyy lohduton helmikuinen maisema täynnä harmautta, eikä taivasta erota maasta. Kertaan mielessäni ne asiat, jotka täytyy muistaa ottaa puheeksi. Metrossa teinityttö puhuu korostetun kovaäänisesti puhelimeensa. Hän kertoo olleensa pois koulusta, ja että sossu uhkaa huostaanotolla ja että kaikki on ihan sama. Koko vaunullinen matkustajia kuulee kaiken, vaikka ovatkin kääntäneet katseensa pois.. Teinin äänessä on uhmakkuutta, silmät on meikattu mustiksi ja hiukset ovat mustat. Kaikki se musta erottuu oranssista penkistä yhtä kovaa, kuin teinin ääni hiljaisen metrovaunun keskeltä. Katse teinin silmissä, eikä hänen olemuksensa ole uhmakkaat eikä uhkaavat. Katseessa on samaa alakuloa kuin maisemassa. Minkäköhän apujen piirissä tämä tyttö jo on? Onkohan hänellä lastensuojelun tukihenkilö? Hississä huomaan, että olen kulkenut metrolta toimistolle hanskoitta, sillä sormet ovat kohmeessa ja punoittavat. Metron teinityttöä huomattavasti hillitymmän oloinen ja näköinen tyttö tuijottaa punaisia käsiäni. Tytön lisäksi hississä on nainen. He ovat selvästi äiti ja tytär. Emme kukaan sano sanaakaan, tuijotamme seiniä, kuten suomalaisessa hississä tavataan tehdä. Jostain tiedän, että olemme menossa samaan tilaisuuteen. Annan tytön ja äidin kulkea edellä ja asettautua istumaan. Esittelen itseni ja tyttö näyttää ymmyrkäiseltä, mutta äiti rentoutuu. Sosiaalityöntekijä noutaa meidät neuvotteluhuoneeseen, joka on kalustettu keltaisin huonekaluin. Tyttö sanoo, että ai, me ollaan tossa tylsässä huoneessa. Itseäni kirkkaan keltainen kalustus virkistää äsken verkkokalvoille piirtyneiden harmaiden maisemien jälkeen. Odotamme ja yritän täyttää odotuksen hiljaisuutta. Kysyn, tuliko tyttö suoraan koulusta vai kävikö hän välillä kotona. Kodin kautta tuli. Kysyn, eikö häntä palele, kun hänellä ei ole kengissä sukkia. Tyttö kysyy, eikö minua palele, kun kuljen ilman hanskoja. Ilahdun tytön terävänäköisyydestä ja hieron kylmettyneitä käsiäni vasten toisiaan sekä kehaisen tyttöä tarkasta havainnosta. Tyttö pälyilee ovea ja kelloa. Kahden pitkän minuutin kuluttua muille vieras naishenkilö astelee pitkin käytävää. Minä tunnen hänet ja tervehdin. Tulokkaan takki hulmuaa ja hänen suunsa kaartuu leveään hymyyn. Vilkaisen tyttöä. Hänen silmänsä ovat liimautuneet vieraaseen naiseen ja myös hänen suunsa saa pienen hymynkaaren. Vaimeasti tyttö esittelee itsensä vieraalle tämän esittäydyttyä ensin. Pilke, sellainen on tullut tytön silmiin. Tähän hetkeen haluaisin pysähtyä. Tämän haluan tallentaa. Uusi tukisuhde on juuri nyt lähtökuopissaan. Jännittävistä jännittävin hetki tukisuhteessa, ensitapaaminen, on käsillä. Olemme yhdessä tämän tytön elämän ja tämän tytölle vielä vieraan naisihmisen kannalta merkittävässä hetkessä. Tästä he aloittavat rakentamaan jotain heille kahdelle yhteistä, mahdollisesti jotain ikimuistoista. Tukisuhteen tutustumisajan he kuitenkin vasta varovaisesti ja hitaasti tunnustelevat, olisiko heistä toisilleen tuettavaksi ja tukihenkilöksi. Tämän hetken he tulevat todennäköisesti muistamaan vielä paljon myöhemmin. Pistelevä jännitys, jonka kaikki tunnemme mahassamme ja jopa ihollamme, alkaa raueta vähitellen sopimusta kirjoittaessamme. Otan jännityksen puheeksi ja lupaan tytölle, että muitakin jännittää. Ihkauusi tukihenkilö puuskahtaa helpottuneena ja sanoo, että on jännittänyt niin, ettei ole viime yönä juuri nukkunut. Tyttö sanoo, ettei jännittänyt yhtään. Sanon leikitellen ja hämmästellen, etten usko. Että koska minuakin jännitti, niin en usko, ettei päähenkilöä jännittänyt yhtään, edes ihan pikkuriikkisen ehkä? Tyttöä hymyilyttää, mutta hän pysyy tarinassaan. Äiti toteaa varovaisesti, että myös häntä jännitti. Tunnelma ei ole enää jännityksestä pisteliäs. Se alkaa olla hersyvä ja malttamaton. Tästä se alkaa. Neuvottelut ovat harvojen mieleen, vaikka niiden sisältö olisikin mukava, kuten tässä ja nyt. Juuri näissä neuvotteluissa on tavallisesti aina lopulta ihan erityinen tunnelmansa: Kevyt, positiivisesti latautunut, odottava, iloinen ja joskus jopa vähän riehakas, vaikka sen suurin osa aina onnistuukin pitämään sisällään korrektisti. Osalta kyllä pääsee naurunpyrähdyksiä ja hörötyksiä, joku saattaa kapsahtaa jonkun kaulaan ja ollaan sitä joskus vähän kyynelehdittykin liikutuksesta ja ilosta koko porukalla. Mahan pohjassa on jotain sitä samaa, kuin huvipuistossa, jonkin uuden laitteen jonossa pitkässä ja kiemurtelevassa jonossa. Puhelinnumerot on nyt vaihdettu, käytännön järjestelyistä on sovittu kirjallisesti ja tavoitteet tämän parivaljakon ensimmäiselle tukihenkilösopimukselle on luotu. Kaikki on valmiina. ”Nähdään ens viikolla,” huikkaa tyttö vielä käytävästä leveä hymy naamallaan. Hän kohdistaa sen tukihenkilölle niin, että vaikka itse lopuksi vielä yritän heipata, en minä ole hänen kontaktinsa kohteena. Käteni ovat lämminneet. Kuvittelinko, vai pilkistikö ulkona aurinko?" Järjestettyjä ystäviä Näinkin voi kaksi ihmistä kohdata. Ja tällaisella tavalla, järjestetysti, voi alkaa merkityksellinen ihmissuhde, joka mahdollistaa korjaavia kokemuksia. Jokainen näistä aloitusneuvotteluista ovat yhtä jännittäviä myös minusta itsestäni, huolimatta siitä, että pelkästään vuonna 2013 olin mukana aloittamassa yli 40 samanlaista suhdetta, joissa kaksi toisilleen vierasta ihmistä alkavat kulkemaan rinnakkain. On lähes mystistä, miten hienoja ihmissuhteita monista osasta näistä järjestetyistä tapaamisista usein syntyy: Kuinka toisen kohtaamalla ja toista kuulemalla, toista katsomalla ja toiselle läsnä olemalla voi saada aikaan niin paljon. Miten luottamus, yhteinen todellisuus alkavat muodostua vähitellen ja sitten muuttua turvallisuudeksi ja yhdessä koetuksi muistoiksi, hetkiksi ja tunnelmiksi. Nämä joustavat, turvalliset ja luotettavat aikuiset, jotka sopeutuvat erilaisten lasten tukihenkilön rooliin, ymmärtävät roolinsa rajallisuuden ja ottavat nämä lapset tuettavikseen ennakkoluulottomasti ja avaralla sydämellä, tiedostaen samanaikaisesti omat henkilökohtaiset rajansa, ovat korvaamattomia. Eräs kollegani on verrannut vapaaehtoisia ruusuihin, joiden ympärillä vaasissa oleva vesi olemme me, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit, tai vapaaehtoisen toimintaa ammatillisesti ohjaavat henkilöt, mahdollistaen ruusujen kukoistuksen ja hyvinvoinnin. Itse koen olevani virkistävän veden lisäksi myös kuin joulupukki: yhtä lahjaa huolella valmistellen, toista lahjaa innokkaasti perille vieden ja vasta kolmanteen lahjatoiveeseen perusteellisesti tutustuen työhuoneeni on kuin joulupukin paja läpi vuoden! Olen enemmän kuin mieluusti myös tänä vuonna saattaen vaihtamassa näitä Turvallisia Aikuisia uusiin tukisuhteisiinsa ja kannustamassa heitä eteenpäin silloin, kun kysymykset heräävät. Lisää uusia lastensuojelun tukihenkilöitä koulutetaan Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun asiakkaille kolme kertaa vuodessa vuonna 2014. Piia Vanhatalo, sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
BENCHMARKING-MENETELMÄ TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMISESSÄ
Tarkastelemme kirjoituksessamme benchmarking-menetelmän hyötyä työyhteisöjen kehittämiselle. Se on menetelmä, jonka avulla voidaan oppia toisilta työyhteisöiltä ja kehittää omaa työtä. Benchmarking voidaan suomentaa eri tavoin, kuten esimerkiksi vertailukehittäminen ja vertaisarviointi. Toisaalta käsitteen alle voidaan sisällyttää runsaasti erilaisia asioita – oikeastaan vain mielikuvitus on rajana sen soveltamisessa. Benchmarking ei ole vain kopiointia, vaan erilaisten muualla kokeiltujen työtapojen soveltamista omiin työkäytäntöihin sopivaksi. Kun päästään näkemään parhaiten toimivia käytäntöjä toisen työyhteisön toiminnassa, pystytään niitä omaksumaan myös omaan toimintaan. Benchmarking-menetelmässä etsitään siis sellaisia toimintatapoja, joista voitaisiin ottaa oppia omaan toimintaan ja jotka auttaisivat organisaatiota luomaan uusia ja parempia käytäntöjä. Menetelmänä se myös mahdollistaa pohdinnan, kuinka työyhteisöä tulisi jatkossa kehittää toimivammaksi. On useita tapoja tehdä benchmarkkausta, mutta ehkä tyypillisintä on tehdä vertaisvierailuja (One-to-one benchmarking, OTOB). Vertaisvierailu tarkoittaa käytännössä sitä, että vertaisorganisaation edustaja vierailee toisessa organisaatiossa. Vertaisvierailu perustuu kahden tai useamman kumppanin sovittuun ja luottamukselliseen tietojen vaihtoon. Vierailussa korostuu tasa-arvoisuuden suhde ja vastavuoroisuus, jaettu tunne vertaisuudesta ja luottamuksesta. Ennalta sovittu vierailu on edellytys hyvän luottamussuhteen syntymiselle. Benchmarking ei ole vain yksittäinen vierailu, vaan tapaaminen, josta kumpikin osapuoli hyötyy. Vertaisvierailu Tampereelle Opiskeluumme liittyvänä tehtävänä oli kehittää Haagan palvelupisteen asiakaspalveluraadin viestintää ja tiedottamista. Läntisen Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluvassa, Haagan palvelupisteen aikuissosiaalityössä on vuodesta 2009 alkaen toiminut pysyvä asiakaspalveluraati. Asiakaspalveluraati on vuorovaikutteinen osallistavan menetelmän toimintamalli, jonka avulla saadaan palveluiden käyttäjiltä täsmällistä tietoa, ja tätä voidaan hyödyntää palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Onnistuimme luomaan benchmarking -kumppanuuden Tampereen sosiaalipalvelun asiakasraadin työntekijöiden kanssa. Mahdollisia vertaisvierailukohteita oli aikuissosiaalityössä vain kaksi, Jyväskylässä ja Tampereella. Tampereella tapasimme viisi SOS II -hankkeen työntekijää. He ovat kehittäneet asiakasraatia vuodesta 2012. Vierailulle lähtiessä, ajatuksenamme oli lähteä oppimaan uutta ja kuulemaan, miten asiat Tampereella on tehty. Olimme valmistautuneet tapaamiseen miettimällä alustavia kysymyksiä, joita heille esittäisimme. Tapaamisessa esiteltiinkin molempien asiakasraatien hyvät käytänteet, esitettiin kysymyksiä puolin ja toisin ja haettiin vastauksia ennalta laadittuihin kysymyksiin. Keskustelu oli kaikkiaan avointa ja vilkasta ja osaamista virtasi molempiin suuntiin. Ihan kaikkiin kysymyksiimme emme saaneet vastauksia, mutta tästä huolimatta saimme uusia käytännön ideoita Haagan asiakaspalveluraadin toimintaan. Jo pelkästään hyvien käytäntöjen kuuleminen ja tiedon vaihtaminen oli sinänsä tärkeää. Lisäksi tapaamisessa korostui työn arvokkuus ja tärkeys. Mielestämme asiakkaiden osallisuutta sosiaalipalveluiden kehittämisessä ei vielä osata tarpeeksi hyödyntää. On tärkeää, että asiakkaiden ääni, kokemukset ja mielipiteet saadaan esiin ja hyödynnettyä palveluiden kehittämisessä. Yhdessä kehittäen saamme parempia ja toimivampia asiakaspalveluraateja. Kumppanuus Tampereen asiakasraadin kanssa jatkuu keväällä 2014 yhteisellä tapaamisella ja kehittämispalaverilla. Benchmarkkauksen hyödyt ja haitat Mielestämme on hyvä olla myös kriittinen, kun aloittaa benchmarking-kumppanuuden, sillä on helppoa sokaistua ja ihastua kaikkeen, mitä kokee ja näkee. On tärkeää pystyä erottamaan juuri ne käytänteet, joita pystytään soveltamaan omaan toimintaan. Kun menetelmän avulla on saatu oppia siitä, miten saman asian voisi tehdä paremmin, on nämä opit ja menetelmät vielä siirrettävä käytäntöön. Se edellyttää opitun soveltamista, sillä kaikkea opittua ei voida käyttää sellaisenaan, mutta soveltamalla joka ikinen hyvä käytäntö voidaan ottaa käyttöön missä tahansa organisaatiossa. Vertaisvierailu Tampereelle oli onnistunut ja täytti odotukset. Tietojen vaihtaminen oli hyödyllistä, antoisaa ja ajatuksia herättävää. Benchmarking on työn kehittämiseen luova ja mielenkiintoinen väline. Mielestämme hyvin suunniteltu ja etukäteen sovittu vierailu oli edellytys onnistuneelle, avoimelle ja luottamukselliselle yhteistyölle. Uskomme, että menetelmän avulla organisaatiot voisivat nopeasti löytää, kehittää ja oppia parhaita käytäntöjä. Kirjoittajat: YAMK sosionomiopiskelijat Hannele Sauristo ja Elisa Parikka Lisätietoa Sos.hankkeesta Niva Mikael – Karl Tuomainen 2005. Benchmarking käytännössä. Itsearvioinnin työkirja. Oy Benchmarking Ltd. Karlöf Bengit – Östblom Svante 1993. Bencmarking. Tuottavuudellla ja laadulla mestareiksi. Gummerus Kirjapaino Oy:Jyväskylä Tuominen Kari 1993. Bencmarking Prosessiopas. Opi ja kehitä kilpailijoita nopeammin. Metalliteollisuuden Kustannus Oy.
MIKÄ IHMEEN OSALLISUUS?
Nuorten osallisuus on ajankohtainen aihe ja sosiaalialan arkityössä sekä mediassa keskustelua herättävä käsite. Työskentelemme sosiaaliohjaajina lastensuojelussa sekä päihde- ja psykiatriapäihdepalveluissa, jossa osallistava työote on päivittäistä. Teemme opinnäytetyömme nuorten osallisuuteen liittyen ja viimeiset kuukaudet olemme syventyneet sen vuoksi tähän käsitteeseen enemmän. Halusimmekin tässä blogissa tuoda omia ajatuksia ja heränneitä kysymyksiä esille. Koimme hyvin houkuttelevaksi lähteä pyörittelemään käsitettä ”osallisuus” ja pohtia sen ymmärrettävyyttä erityisesti nuorten maailmassa. Nuorten osallisuuden vahvistaminen näyttäisi olevan käsite, joka esiintyy aktiivisesti niin mediassa kuin yhteiskunnan eri kehittämisohjelmissa. Osallisuus on esillä muun muassaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa, Nuorisotakuussa, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa Kaste-kehittämisohjelmassa sekä tämän vuoden alusta tulleessa koulurauhapaketissa, joka on osa koulurauhan lakiuudistusta. Pohdimme miten paljon nämä kehittämispaketit kulkeutuvat nuorison tietoisuuteen ja miten paljon nuoret itse osallistuvat yleiseen keskusteluun osallisuudesta? Osallisuus on käsite, joka on selkeästi esillä aikuisten ja etenkin sosiaalialan työntekijöiden keskuudessa, mutta onko se käsite, jonka nuoret voivat omaksua itselleen? Erityisopettaja Pirkko Eerola-Pilvi kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS 19.2.2014) osallisuus sanan merkityksestä nuorille ja pohtii miten hienolta kuulostava termi käytännössä kuitenkaan ei näy nuorten arjessa. Ymmärrämme mitä hän ajaa kirjoituksellaan takaa, mutta emme kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väitettä. Näemme osallisuuden olevan osa nuorten kanssa tehtävää työtä, vaikka työhön ei aina yhdistetä sanaa osallisuus.Mielestämme osallistava työote on näkyvissä esimerkiksi koulumaailmassa koulusosionomien työotteessa. Osallisuus käsitteenä: onko se ymmärrettävä? Löytyykö osallisuus käsitteelle selkeämpää korvaavaa termiä?Tomi Kiilakoski sekä Juha Hämäläinen tuovat esille, että nuorten osallisuuden vahvistaminen on toisin sanoen syrjäytymisen ehkäisyä ja huono-osaisuuden lievittämistä. (Kiilakoski 2007: 11-12; Hämäläinen 2008: 15.) Sanana osallisuus on kuitenkin positiivisempi kuin ”syrjäytymisen ehkäiseminen”, joka voidaan nähdä melko leimaavana ja negatiivisena käsitteenä.Joten samasta asiasta voidaan puhua positiiviseen sävyyn negatiivisen ilmaisun sijasta. Sosiaalialan työtä tehdessä on luonnollisempaa käyttää käsitettä osallisuus. Onko edes mahdollista löytää yhteistä kaikkien ymmärtämää käsitettä viittamaan osallisuuteen, sillä kukin kokee osallisuuden eri tavoin? Osallisuutta tutkinut Anu Gretschel tuo esille väitöskirjassaan ”Kunta nuorten osallisuusympäristönä”, että osallisuus on jokaisen oma kokemus. (Gretschel 2002: 90-91, 179.) Onkin vaikeaa löytää kaikkien suuhun sopivaa sanaa ja vielä siten, että kaikki ymmärtäisivät sanan tarkoituksen samalla tavalla. Voisiko nuoria osallistaa käytettävien ammattikäsitteiden kehittämisessä, jotta käsitteistä saataisiin ymmärrettäviä kaikille osapuolille eikä vain ammattilaisille? Aikuisten rooli nuorten osallistamisessa Nuorten luonnollisia verkostoja ja kasvuympäristöjä ovat koulu, nuorisotalot, harrastustoiminnat sekä perhe ja muut sosiaaliset suhteet. Näiden kaikkien tulisi tukea nuoren osallisuutta automaattisesti ja konkreettisella tasolla. Nuorten vertaissuhteet ovat luonnollisia osallistavia sosiaalisia ympäristöjä, mutta myös aikuisten tulisi näyttää omalla toiminnallaan osallisuuden tärkeys ja ottaa nuoret tasa-arvoisesti huomioon ja käydä avointa vuoropuhelua heidän kanssaan. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä.Koemme sen sosionomeina hyväksi ja näemme, että sosionomit koulussa ovat yksi tekijä, joka mahdollistaa tavoitteen. Oppilashuoltolaissa kirjoitetaan, että kaikkien oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa ja kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ja kehittää koulun toimintaa sekä ilmaista oma mielipiteensä. Koulurakenteissa on käytössä jo erilaisia foorumeita, joissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, esimerkiksi oppilashuolto, tukihenkilötoiminta ja oppilaskunta. Mielestämme pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota nuoriin, jotka ovat hiljaisempia ja vetäytyvät yhteisestä toiminnasta. Nuorten osallistumisen toteutumisessa aikuisten ja nuorten välinen vuorovaikutus suhde on herkkä, koska aikuisella on aina vastuu alaikäisestä lapsesta ja lapsen osallisuudella on rajansa. Aikuiset määrittävät rajat, joiden sisällä osallisuus ja vaikuttaminen ovat mahdollista. Mutta samoinhan aikuisten osallisuutta määrittävät yhteiskuntarakenteet eli nuoren osallistaminen on kasvattamista ja siihen kasvetaan. (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Jaana ja Niina, sosionomi Ylempi AMK-opiskelijoita Lisätietoa Gretschel, Anu 2002: Kunta nuorten osallisuus ympäristönä; Nuorten ryhmän ja kunnan vuorovaikutussuhteen tarkastelu kolmen liikuntarakentamisprojektin laadun arvioinnin keinoin. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House. Helsingin Sanomat 19.2.2014 mielipide Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Kiilakoski, Tomi 2007. Johdanto: Lapset ja nuoret kuntalaisina. Teoksessa Gretschel, Anu – Kiilakoski Tomi (toim.) 2007: Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Hakapaino Oy. Opetushallitus 2013: Verkkouutinen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.
Oman elämänsä päähenkilöksi
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Uusi laki koskettaa lähes kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita. Rajoitustoimenpiteitä voi soveltaa esimerkiksi kehitysvammaiseen, muistisairaaseen tai aivovamman saaneeseen henkilöön, jonka toimintakyky on alentunut niin, ettei hän kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia (Paavilainen – Vuorinen 2013). Tavoitteena on edistää asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta, sekä ennaltaehkäistä ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Erityisesti kehitysvammahuollossa ollaan tämän vuoksi muutosten edessä. Taustalla on YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, joka on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeusjulistus. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 2006 ja Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa allekirjoittamassa sitä vuonna 2007. Julistuksen ratifiointi on kuitenkin jäänyt kesken. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon eettisen neuvoston Etenen pääsihteeri, ylilääkäri Ritva Halila totesi Sillalla-seminaarin puheenvuorossaan 7.2.2014 Suomen toteuttavan tämän ratifioinnin tarkastelemalla julistuksen asiakohtia yksi kerrallaan ja varmistaen, että julistuksessa todetut asiat ovat todennettavissa lainsäädännön tasolla. Lainsäädännön puutteellisuus on tähän asti estänyt voimaansaattamisen, koska mm. rajoitteiden käytöstä on kirjattu ympäripyöreästi. Nyt lainsäädäntöön kirjattaisiin julistuksen keskeiset asiat vammaisten henkilöiden oikeuksista ja ihmisarvosta. Miten rajoitustoimenpiteet toteutuvat käytännössä? Voimaan tullessaan uusi laki tuo haasteita käytäntöön. Uusi lakiehdotus antaa aiempaa laajemmat oikeudet ammattihenkilöille toteuttaa rajoitustoimenpiteitä kotona, vaikka lain alkuperäisenä tarkoituksena oli vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Haasteita tämä tuo myös vanhuspalveluihin, jossa suurimpana tavoitteena on tällä hetkellä kotona asumisen lisääminen. Laki antaa liian suuren liikkumavaran rajoittuneen asiakkaan vallankäytölle. Vallankäyttöä kotioloissa on erityisen vaikea valvoa, toteaa Invalidiliiton lakimies Elina Akaan-Penttilä. (Akaan-Penttilä 2013) Asiasta tehdyt selvitykset ovat karua luettavaa. Valviran selvityksen perusteella ympärivuorokautisessa palveluissa asiakas saa itse päättää eniten sosiaalisesta kanssakäymisestään (esim. ystävistään), osallistumisesta asuntonsa tai huoneensa sisustamiseen ja TV:n katselusta. Jollakin tavalla säädellympää oli sängystä nouseminen aamulla, välipalan syöminen ja yksilöllinen asiointi (esim. kaupassa käyminen). Eniten asioita, joista asiakas ei koskaan päättänyt itse, oli sähköpostin ja internetin käyttö sekä oman huoneen lukitseminen. (Valvira, s. 26) Itsemääräämisoikeuteen ja perimmiltään ihmisarvoon liittyvää näkökulmaa voidaan pohtia Sillalla -seminaarissa kerrotun neliraajahalvaantuneen miehen tarinan pohjalta. Kyseessä on henkilö, joka on täysin avustajan varassa useimmissa päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Näin ollen hän menee nukkumaan silloin kun avustajan työpäivä loppuu, ja nousee ylös sängystään, kun avustaja tulee aamulla paikalle. Voidaan kysyä, määrittelevätkö asiakkaan omat toiveet hoidon ajan ja sisällön, vai kenties kuntien rajalliset resurssit? Toteutuuko tässä tapauksessa henkilön itsemääräämisoikeus ja aidosti ihmisarvoinen elämä? Uuden lain tultua voimaan meidän on hyvä olla kriittisiä myös omaa työtämme kohtaan. Meidän tulisi jälleen muistuttaa itseämme itsemääräämisoikeudesta, jonka tulisi ohjata työtämme tälläkin hetkellä. Erityisen tärkeää on nostaa tarkasteluun se, miten asiakkaan elämää määrittää organisaatioiden palveluprosessit ja henkilöstön omat toiveet, työtavat ja tarpeet tehdä työtä. Sosiaalialan ammattilaisten tulee kysyä itseltään, kuinka voimme mahdollistaa asiakkaalle omannäköinen, omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta nouseva hyvä elämä. Meidän tehtävämme on ensisijaisesti auttaa. Laura ja Maria, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lisätietoa Akaan-Penttilä Elina 2013. Uusi itsemääräämisoikeuslaki mahdollistaisi sosiaalipalvelujen hoitohenkilökunnan vallankäytön asiakkaan kotona. Verkkodokumentti. Konttinen Juha-Pekka 2013. YK:n vammaissopimuksen ratifiointi lähestyy. Verkkodokumentti. Paavilainen, Mika – Vuorinen Virpi 2013. Itsemääräämisoikeuslaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Itsemääräämislaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Suomen YK-liitto: YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja 2006. Verkkodokumentti. Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti.
Mun perhe -dokumenttielokuvien TV-esitykset parhaillaan AVA:lla
Mun perhe -elokuvissa tarkastellaan lapsen näkökulmasta arkea erilaisissa perheissä. Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla viiden viikon aikana 18.1.2014 alkaen. Elokuvien lisäksi Mun perhe-hankkeen asiantuntijahaastatteluja ja muuta materiaalia voi käyttää esimerkiksi opetuksessa, seminaareissa, vanhempainilloissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, joissa halutaan yhdessä puhua lasten-ja perheiden asioista. Metropolian sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita on osallistunut materiaalin tuottamiseen. Lue lisää Mun perhe-nettisivuilta. Sieltä pääset edelleen Youtube:n elokuvatrailereihin sekä Emma& Elias-sivustolle, jossa on hankkeen asiantuntija-aineistot. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi amk
Asiakaslähtöisyys sosiaalialalla?
Laki takaa Sosiaalihuollon asiakaslaki määrittelee ”Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä..” Laissa ei ole kuitenkaan tarkennusta siihen, mitä sosiaalihuollon asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa asiakkaan arvostamista, eettisyyttä, osallistumista, yksilöllisyyttä ja demokratiaa. Asiakkaan täytyy pystyä saavuttamaan palvelut helposti ja niiden täytyy olla helposti käytettäviä. Jotta palveluita voitaisiin kehittää, palveluiden tuottajan täytyy olla valmis kommunikoimaan asiakaskunnan kanssa ja tuntemaan asiakaskunta sen verran hyvin, että palveluita voidaan räätälöidä sille sopiviksi. (Väestöliitto) Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa Kasteessa eräs keskeisistä periaatteita on asiakaslähtöisyys. Ihmisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen itseään koskevissa päätöksissä, palveluissa ja niiden kehittämisessä on osallisuutta parhaimmillaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2011, 19, 126) Asiakaslähtöisyyttä on myös se, että tarvittaessa asiakkaalta pyydetään suostumus häntä koskevien toimenpideraporttien luovuttamisesta eteenpäin. Esimerkiksi päivähoidossa tämä tarkoittaa lapsen lausuntojen luovuttamista eteenpäin neuvolaan, s2-opettajalle tai päivähoidon henkilöstölle. Toiminta- ja ajattelutapa Asiakaslähtöinen ajattelutapa on sitä, että ensisijalla on asiakkaan ja hänen perheensä tukeminen ja palveluiden tarve. Tärkeää on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja ja tavoitteena on yhdessä tekeminen asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen palvelu lisää myös asiakkaan ja palveluntuottajan välistä avoimuutta ja luottamusta. Se, että asiakas otetaan kumppaniksi, voi vahvistaa tämän elämän hallintaa ja voimaantumista. (Keronen 2013) Asiakaslähtöiseen kehittämistyöhön on kehitetty konkreettisia apuvälineitä, joista eräs on Tekesin ”Matkaopas asiakaslähtöiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen” (2011). Se tarjoaa kuusi osa-aluetta, joilla asiakaslähtöistä palvelua voidaan kehittää. Ensimmäisessä osa-alueessa asiakkaalle kerrotaan palveluista, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksista vaikuttaa eri vaiheissa palveluprosessia. Toinen osa-alue on asiakkaan osallisuuden lisäämistä, mikä tarkoittaa, että asiakkaalle on tehtävä tilaa ja hänen on annettava tehdä valintoja. Kolmas askel on se, että palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittämisellä pyritään siihen, että asiakasta kuullaan kehittämisen eri vaiheissa. Neljännessä vaiheessa syvennetään asiakasymmärrystä. Asiakastietoja kerätään ja niitä hyödynnetään. Viidennessä osa-alueessa yritetään muuttaa palveluntuottajan organisaation asenteita ja palvelukulttuuria. Tässä vaiheessa on hyvä tunnistaa esteet asennemuutokselle. Kuudentena ja viimeisenä vaiheena on johtaminen, jonka avulla organisaation toimintatapoja ja asenteita muutetaan. (Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012) Asenteiden merkitys Kunnissa nimenomaan asenteilla on suuri merkitys asiakaslähtöisen toiminnan kehittämisessä. Jos kunnissa sosiaalihuoltoa pidetään vain lainsäädäntöön liittyvänä velvollisuutena, asiakaslähtöisyys tuskin toteutuu kovin hyvin. Jos taas sosiaalihuoltoa halutaan kehittää, niin asiakaslähtöisyyskin ymmärretään luultavasti paremmin siihen olennaisesti kuuluvana osana. Johtamisen asenteillakin on paljon merkitystä siinä, kuinka paljon asiakkaita otetaan mukaan suunnittelutyöhön. (Keronen 2013) Johtamisella parempaan asiakaslähtöisyyteen Mitä merkitystä johtamisella sitten todellisuudessa on asiakaslähtöisen palvelun kehittämiselle? Ensinnäkin johtajalta tarvitaan sitoutumista asiakkaan osallisuuteen arvona ja myöskin sen juurruttamista käytännön työhön. Johtajan oma suhtautumistapa asiakkaisiin toimii mallina alaisille ja koko organisaatiolle. Johtaja voi edistää omaa sitoutumistaan asiakaslähtöisen toiminnan kehittämiseen esimerkiksi osallistumalla kehittämispäiviin, asiakasraateihin ym. tapahtumiin, joissa asiakkaat ovat mukana aktiivisessa roolissa. Johtajan tehtävä on myös kartoittaa aika ajoin asiakkaiden tilanteet, tarpeet ja näkemykset. (Hastrup ym. 2013, 125) Asiakaspalvelun kehittämistyössä on monia tekijöitä, jotka on otettava huomioon. Ensinnäkin se vaatii lisäresursseja: aikaa ja rahaa. Työntekijöiden puolesta lisätyötä tuovat esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyjen suunnittelu, markkinointi ja tulosten analysointi. Myös työpajat ja kehittämispäivät vievät aikaa perustyöltä, eikä niihin ole useinkaan resurssoitu lisätunteja. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia ja yllyttäviä ihmisiä suunnittelemaan keskusteluja ja vuorovaikutustilanteita. Virallisten organisaatioiden työntekijät saattavat tuntua asiakkaasta etäisiltä ja siksi he tarvitsevat tukea lähteäkseen mukaan kehittämiseen. Nykyään sosiaalipalveluita ajetaan enemmän ja enemmän liiketaloudellisen ajattelun suuntaan ajatuksella ”aika on rahaa”. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen ei kuitenkaan synny itsestään ilman lisäresursseja ja ajattelutavan muutosta. (Hastrup ym. 2013, 124-125) Yhteistyö edistää Asiakaslähtöisyyttä palvelevaa on, että kunta, kolmas sektori ja yksityiset toimijat toimivat yhdessä kehittämässä työtä. (Soikkeli & Uosukainen 2012) Näin kaikille osapuolille saadaan yhteinen visio asiakaspalvelusta. Ja toisaalta, kun kolmas sektori ja vapaaehtoistyöntekijät integroidaan tuottamaan kuntapalveluita, saadaanlisää kyseisen palvelualan asiantuntijoita kehittämään työtä ja silloin tuloksetkin ovat visiönäärisempiä ja asiakaslähtöisempiä. (Välikangas 2011, 18) Kuka on asiakas? Päivähoidossa asiakas on koko perhe – ei ainoastaan lapsi. Päivähoidon asiakaslähtöinen toiminta korostuu heti uuden perheen aloittaessa päivähoitoa. Jo ennen hoitosuhteen alkua perheelle olisi kerrottava kunnan tarjoamista päivähoitopalveluista. Asiakkaaseen olisi tärkeää luoda hyvä suhde heti alussa, jotta luottamus molemminpuolin syntyisi. Vaikka päivähoidossa asiakkaana on suuri määrä perheitä, tavoitteena on kuitenkin tarjota jokaiselle yksilöllistä palvelua; hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Päivähoidossa, kuten muutenkin sosiaalialalla, asiakkaan pitäisi saada palvelua omalla äidinkielellään. Henkilöstön pitäisikin pystyä rohkeasti käyttämään tulkkipalveluita. Myöskin erilaisten kulttuurierojen huomioiminen toiminnassa on asiakaslähtöisyyttä. Asiakkailta olisi pyydettävä palautetta ja toimintaa kehitettävä sen pohjalta. Henkilöstöä pitäisi mielestäni kouluttaa enemmän asiakaslähtöisen toiminnan kehittäjiksi. Nuorten palveluissa asiakkaana voi olla pelkästään nuori. Hänen mielipiteensä voivat jäädä usein sivuun, sillä nuoren vuorovaikutustaidot eivät ole samalla tasolla kuin aikuisella. Nuorella saattaa olla edessä ensimmäisiä tilanteita, jolloin hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja siksi hän ei ole välttämättä tottunut kyseenalaistamaan palveluntuottajaa. (Tesso 5/2013) Nuorten kuulemiseen olisi myös tärkeä kehittää uusia toimintatapoja, jotta heillekin voitaisiin tarjota mahdollisimman asiakaslähtöisia palveluita. Asiakaslähtöisyyden arviointi Asiakaslähtöisyyttä on mahdollista arvioida asiakaspalautejärjestelmien lisäksi mittaamalla eri toimijoiden välistä keskinäistä luottamusta ja arvioimalla niitä tilanteita, joilloin työntekijällä on mahdollisuus pohtia asiakaslähtöisiä arvoja ja niiden toteutumista. (Rautakari 2005, 74) Muita mahdollisia arviointityömenetelmiä ovat esimerkiksi kokemus-, asiantuntijuus- ja asiakasraadit, neuvostot ja foorumit. (Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2012, 19) Yleensä osallisuuden seuraukset tulevat näkyviin välittömästi esim. palaverin jälkeen. Tällöin asiakas voi itse arvioida, että kuinka hyvin hänen mielipiteensä otettiin huomioon ja käytiinkö ammattilaisten välinen keskustelu hänen ehdoilla, vai hänen ylitseen. (Hastrup ym. 2013, 122) Sini, kirjoittaja opiskelee sosionomi ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Hastrup, A., Hietanen-Peltola M, Jahnukainen J., Pelkonen, M. Kaste. 3/2013 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen: Lasten Kaste -kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi. Keronen, M. Tesso. 31.1.2013. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Rautakari, S. 2005. Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä. Ylempi amk opinnäytetyö Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012. Savonseutu: Miten taataan asiakaslähtöisyys tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa? Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Kaste 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön aikakauslehti Tesso. 5/2013. THL. Raportti 3/2013. Osallisuus osaksi arkea. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen. Välikangas, K. Sosiaalitieto 5-6/11. Kehittäminen etenee aidosta hyödystä toiseen pienin askelin. Väestöliitto. Parisuhde. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöisyys?
Asiantuntijamateriaalia yhteistyössä Metropolian opiskelijoiden kanssa Mun perhe-hankkeelle
Lapset kertovat mikä on parasta mun perheessä: Kaikkien lasten ja perheiden Suomi tilaisuudessa 20.11.2013. Sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijat ovat oppimistehtävinään työstäneet tekstimateriaalia Mun perhe-dokumenttielokuvahankkeeseen. Hanke julkistettiin lapsen oikeuksien päivän juhlassa 20.11.2013 Bio Rex Helsingissä. Dokumentit nähdään maikkarin AVA-kanavalla tammikuussa 2014. Kukin dokumentti on lapsen puheenvuoro omasta perheestään ja arjestaan. Dokumentit kuvaavat lapsen arkea kahdessa kodissa asuvan lapsen näkökulmasta, sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, perheessä, jossa on vammainen lapsi sekä perheessä, jossa on taloudessa tiukkaa. Elokuvia ja niiden tematiikkaa voidaan käyttää myös opetusmateriaalina ja lapsi- ja perhepoliittisen keskustelun tukena. Kunkin elokuvan teemaa taustoitetaan ns. asiantuntijamateriaalilla, jota ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän tutkinnon opiskelijat olleet työstämässä. Tämä materiaali löytyy tammikuun lopulla Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Emma & Elias-ohjelman sivuilta. Lue lisää Mun perhe-hankkeen nettisivuilta. Lue lisää 20.11.2013 julkistamistapahtumasta. Ja tilaisuuden kutsu tässä. Lue lisää Emma & Elias-ohjelmasta.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto