Avainsana: Osallisuus
Peruskoulun mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä
MTV:n uutisissa 8.2.2017 todetaan nuorisopsykiatrian lähetteiden olevan Suomessa edelleen jatkuvassa kasvussa. Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Henna Haravuoren mukaan syitä tähän ovat järjestelmien hajanaisuus sekä pula oppilas- ja opiskelijahuollon henkilöstöstä. ”Saattaa olla, että yhtä asiaa hoidetaan monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi”, toteaa Haravuori. Jokainen lapsi kohdattava yksilönä Suomessa eletään sote-uudistuksen kynnyksellä suurten muutosten aikaa. Sote- ja maakuntauudistusta pidetään jopa yhtenä suurimpana Suomessa koskaan toteutettuna rakennemuutoksena. Muutos vaikuttaa myös lasten ja nuorten arkeen. Kuntien tehtävät supistuvat sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakunnille. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajanpalveluiden järjestämisvastuu sekä lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen kuuluvat kuitenkin jatkossakin vahvasti kuntien tehtäviin. Miten voidaan sitten välttyä Haravuoren toteamasta järjestelmän hajanaisuudesta sekä taata se, että jokainen lapsi ja nuori tulee kunnolla kohdatuksi? Miten taataan ylipäätänsä muutosten keskellä lasten ja nuorten hyvinvointi? Yhtenä ratkaisuna voidaan pitää lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa, joka on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Muutosohjelman myötä nykyiset hajanaiset palvelut pyritään yhdistämään yli hallinnonalarajojen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Ohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Yksi LAPE-muutosohjelman kehittämiskokonaisuus on varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten roolin vahvistaminen lapsen hyvinvoinnin tukemisessa. Kyseisen kehittämiskokonaisuuden projektisuunnitelmassa todetaan, että varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on jo tunnistettu, mutta niiden potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty. Peruskoululainen aktiivisena toimijana Kaikilla Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on oppivelvollisuus ja Suomessa lähes kaikki lapset (99,7 %) suorittavat perusopetuksen oppimäärän. Peruskoulu tavoittaa siis suurimman osan suomalaisista lapsista ja nuorista ja on iso osa heidän arkeaan. Tältä kannalta peruskoulun mahdollisuuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa voidaan siis pitää merkittävinä. Oppilaiden osallisuuden merkitystä on myös korostettu viime aikoina entisestään muun muassa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. Yksi LAPE-muutosohjelman käytännön toimenpiteistä varhaiskasvatuksen ja koulujen roolin vahvistamiseksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukijana, onkin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevan toimintakulttuurin vahvistaminen. Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjää tarjoamaan oppilaille mahdollisuuden vaikuttaa koulun toimintaan sekä edistämään oppilaiden osallisuutta. Myös elokuussa 2016 vuosiluokilla 1-6 käyttöönotetun uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan ainutlaatuista ja arvokasta roolia aktiivisena toimijana sekä oppilaan kokemusta osallisuudesta ja mukana olemisesta kouluyhteisön toiminnan ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Olisiko oppilaan osallisuuden tukeminen siis avain lasten ja nuorten hyvinvointiin? Selkeitä yhteyksiä osallisuuden ja hyvinvoinnin välille ei ole helposti todennettavissa, mutta osallisuuden nähdään toimivan suojaavana tekijänä hyvinvointivajetta ja syrjäytymistä vastaan. Osallisuus on myös THL:n määritelmän mukaan keskeinen hyvinvointia ja terveyttä tuottava tekijä. Osallistumisen ja osallisuuden nähdään lisäävän oppilaan opiskelumotivaatiota sekä viihtymistä koulussa. Osallisuus koulussa luo myös edellytyksiä vastuulliseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamiselle. Hyvin koulussa viihtyvä ja itseluottamusta omaava sekä aktiivinen oppija on todennäköisesti kiinnostunut ja halukas vaikuttamaan myös muihin ympärillään tapahtuviin asioihin. Osallistumisen mahdollisuuksia peruskoulussa kehitetään yhteistyöllä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Mikä voisikaan olla luontevampi paikka toteuttaa ehkäiseviä palveluita, kuin peruskoulu, joka tavoittaa lähes kaikki perusopetusikäiset lapset ja nuoret. Oppilaiden osallisuuden yhteys kouluviihtyvyyteen ja oppilaan yleiseen hyvinvointiin on huomioitu perusopetuksen opetussuunnitelmassa perusteissa, mutta todellisen osallisuuden eteen on tehtävä paljon työtä. Tämä selvisi myös oppilaiden osallisuutta käsittelevästä opinnäytetyöstä ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa”, jossa haastateltiin viiden sipoolaisen alakoulun rehtoria sekä toteutettiin kysely oppilaiden osallisuudesta 5. ja 6. vuosiluokkien oppilaille. Osallisuus ja hyvinvointi eivät synny itsestään. Opinnäytetyön tulosten perusteella aidon osallisuuden syntymiseen tarvitaan koulutusta koulun henkilökunnalle, yhteisiä toimintamalleja, hyviä vuorovaikutustaitoja, toimintakulttuurin vahvistamista sekä tahtoa ja oikeaa asennetta. Opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan todeta, että oppilaiden osallisuus toteutuu vielä puutteellisesti ja koulujen välillä on eroja. Opettajan työtä pidetään jo nyt hyvin vaativana ja kuormittavana, eikä oppilaan osallisuuden vahvistamista voida jättää täysin heidän harteilleen. Peruskoulussa on kuitenkin opettajien lisäksi myös paljon muuta henkilökuntaa, kuten oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstö, koulusosionomit, kasvatusohjaajat ja muut vastaavat varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisevään työotteeseen koulutetut henkilöt. Oppilashuoltohenkilöstön lisäämisen tai esimerkiksi koulusosionomien palkkaamisen mahdollisuuksia olisikin hyvä tarkastella erityisesti siitä näkökulmasta, että voiko oppilaan hyvinvointiin ja varhaiseen puuttumiseen erikoistuneen henkilöstön lisääminen koulussa tuottaa säästöä kalliista korjaavista palveluista? Peruskoulussa lapsi ja nuori voi tulla kunnolla kohdatuksi Peruskoulun mahdollisuudet oppilaan hyvinvoinnin tukijana voivat olla hyvinkin merkittäviä. Osallisuutta tukemalla oppilas voi omaksua aktiivisen elämäntavan ja elämänhallinnan keinot vahvistua. Koulutukseen kohdennetut leikkaukset eivät valitettavasti tue tätä näkemystä, mutta kunnilla on niistä huolimatta iso mahdollisuus hyödynnettävänään. Minna Hyvärinen, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa: 5-6 vuosiluokkien oppilaiden sekä rehtoreiden käsityksiä oppilaiden osallisuudesta Sipoossa” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Tästä opinnäytetyöhön Kaikki opinnäytetyöt löytyvät www.theseus.fi -sivustolta: Valitse Metropolia Ammattikorkeakoulu ja ao.tutkinto-ohjelma. Lähteet Alila, Antti – Gröhn, Kari – Keso, Ilari – Volk, Raija 2011. Sosiaalisen kestävyyden käsite ja mallintaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2011:1. Verkkodokumentti. Aula, Maria Kaisa 2016. Selvityksen tilaajan esipuhe. Selvityksessä Iivonen, Esa – Pollari, Kirsi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten oikeudellinen ennakkoarviointi. Verkkodokumentti. Halinen, Irmeli – Jääskeläinen Liisa 2015. Opetussuunnitelmauudistus 2016. Sivistysnäkemys ja opetuksen eheyttäminen. Teoksessa Cantell Hannele (toim.): Näin rakennat monialaisia oppimiskokemuksia. Jyväskylä: PS-kustannus. 19–36. Iivonen, Esa 2017. Sote laittaa palvelut uusiksi. Lapsemme. Mannerheimin lastensuojeluliiton jäsenlehti 1/2017. 20–21. Laki perusopetuslain muuttamisesta 1267/2013. MTV 2017. Nuorisopsykiatrian lähetteet yhä kasvussa – "Yhtä asiaa saatetaan hoitaa monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi". Verkkodokumentti. Opetushallitus n.d. Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Perusopetus. Oppivelvollisuus ja koulupaikka. Verkkodokumentti. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Verkkodokumentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015. Hyvinvointi ja terveyserot. Keskeisiä käsitteitä. Verkkodokumentti.
Kokemus arvokkaasta kohtaamisesta on osa vaikuttavaa perhetyötä
Kun tehostetun perhetyön tavoitteet on laadittu asiakkaan arjesta käsin, koetaan perhetyö vaikuttavaksi ja merkitykselliseksi. Kuinka saada arki ja ihmiset keskiöön, näkyviin? Pois huolien ja ongelmien värittämästä kertomuksesta. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestetyn tehostetun perhetyön tulee taata lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa apu ja tuki, joka on asiakassuunnitelmaan kuvattu. Tarve on kuvattu asiakassuunnitelmaan perheenjäsenten tuottaman tiedon, toiveiden sekä lastensuojelun vastuutyöntekijän huolen pohjalta. Perhetyö lastensuojelun avohuollon tukitoimena Lastensuojelun sosiaalityön määrittämät ongelmat luovat perhetyölle aluksi tiettyjä suuntaviivoja, päämääriä, mihin työllä pyritään vaikuttamaan, mutta tavoitteet työlle luodaan asiakkaan arjen näkökulmasta. Perhetyön lähtökohtana tulee olla perheenjäsenten omat tavoitteet muutokselle. Perheenjäsenten näkemykset sekä kokemukset sen hetkisestä elämän tilanteesta ja siinä tarvittavista muutoksista, tulee olla työntekijöiden ammatillisen näkemyksen kanssa vuoropuhelussa, jotta päästään yhteiseen ymmärrykseen. Perheen lähiympäristön ja sosiaalisten suhteiden huomioiminen on tärkeää. Elinolosuhteisiin vaikuttaminen eli yhteiskunnallinen muutostyö ovat myös osa perhetyötä. Olennaisinta perhetyössä on muutos perheen arjessa, niin ettei arjen todellisuus, perheiden elämä ole enää lapsen kannalta haitallinen. (Hovi-Pulsa) Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun palveluiden kotiin vietävä kriisityö on tehostettua perhetyötä, jota aiemmin tarjottiin lastensuojelun avohuollon tukitoimena Nopean puuttumisen perhetyön eli Nopsa-työn nimellä. Nopsa-työn asiakkaina olivat 12-17-vuotiaat nuoret ja heidän perheet. Perhetyö oli suunnitelmallista ja tavoitteellista perhekuntoutusta nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Tähän pyrittiin tarjoamalla nuorelle ja hänen perheelleen riittävä ja tarkoituksenmukainen tuki. Perhetyön lähtökohtana oli sosiaalityöntekijän tekemä asiakasohjaus nuoren kasvun ja kehityksen vaarantavista tekijöistä. Nopsa-työ oli työparityötä, jolla pyrittiin vahvistamaan perheen omia voimavaroja ja perheen sisäistä vuorovaikutusta. Tapaamiset sovittiin perheenjäsenten tarpeiden mukaan ja erilaiset työvälineet ovat olleet työntekijälähtöisesti työssä mukana. Kohtaamisen kokemuksia - perheiden kertomuksia Nopsa-perhetyöstä Tämä kirjoitus perustuu Kirsi Mansikkasalo-Leinosen vuonna 2016 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut selvittää, millaisena asiakkaat kokivat Nopean puuttumisen perhetyön sekä nostaa esiin sitä mikä Nopsa-työssä on ollut merkityksellistä heidän mielestä. Haastatteluihin osallistui neljä perhettä eri kokoonpanoissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin narratiivista haastattelua ja aineiston analyysissa on käytetty teemoittelua. Aineistosta laajimmin nousee esiin haastateltavien kokemukset työntekijöistä sekä heidän kanssa muodostuneista suhteista. Opinnäytetyön on tarkoitus tukea palvelun sisällöllistä kehittämistä, jolloin merkityksellisten tekijöiden kokoaminen ja jäsentäminen ovat tärkeimpiä seikkoja selvitettäessä ihmisen kokemusta palvelun vaikuttavuudesta. (Väyrynen) Kaikkien perheiden tarinoissa nousi vahvasti esille heidän kokemuksensa siitä, että heidät on kohdattu ja heidän asiansa on kuultu. Perheiden omista tarpeista ja toiveista käsin toteutettu Nopsa-työ koettiin erittäin merkitykselliseksi ja tärkeimmäksi asiaksi, joka edesauttoi muutoksen tekemisessä. Perheiden tarinat muodostuivat heidän kokemuksien ympärille, joissa heidät oli kohdattu ihmisinä, perheinä ja yksilöinä. Arvokkaan kohtaamisen kokemukset välittyvät kertomuksista. (Laitinen – Kemppainen) Kumppanuussuhde ja osallisuuden kokemus kantaa Osallisuuden kokemus näyttäytyi tarinoissa vahvana tunteena kuulluksi tulemisesta. Työntekijöiden dialogisten taitojen avulla haastateltaville oli muodostunut kokemus yhteisen ymmärryksen pohjalta tehtyyn muutostyöhön. Jokaista tarinaa väritti myös voimakas kokemus kumppanuussuhteen muodostumisesta työntekijöiden kanssa ja se oli tapahtunut heti ensitapaamisella. Se, ettei työntekijät vaihtuneet, vaan pysyivät samoina koko työskentelyn ajan oli perheille merkityksellistä ja lisäsi luottamusta. Työn onnistumisen kokemusta tuki suuresti työntekijöiden joustavat mahdollisuudet tavata perheitä eri kokoonpanoissa myös muulloin kun virka-aikana. Lisää arvokkaita kohtaamisia Lastensuojelun avohuollosta erillisenä palveluna tarjottuna Nopsa-työ on ollut mielekästä. Se mahdollisti työntekijöille sosiaalityötä ulkopuolisemman lähestymissuunnan perheisiin, joille tarjotaan tehostettua perhetyötä nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Kun työskentely on toteutettu perheiden lähtökohdista ja heidän aikatauluihin sopivalla tavalla, eivät perheet ole kokeneet tiivistä ja intensiivistä työtä raskaana, vaan heidän omia voimavaroja tukevana. Perheenjäsenten omien elämänhallintakeinojen kartoittaminen ja vahvistaminen sekä identiteetin ja osallisuuden vahvistaminen ovat asioita, mitkä myös minä itse katsoin olevan Nopsa-työn tärkeimmät tavoitteet. Kerätty tieto asiakkaiden kokemuksista sekä yleisyyttä ja keskimääräisyyttä mittaava tieto voivat yhdessä toimia toisiaan täydentävänä, syventävänä ja vastakohtaisuuksia esiin nostavana. Näiden kahden erilailla tuotetun tiedon yhteinen hyöty asiakastyön kehittämistyölle on paljon enemmän, kun vain toisella tavalla hankittu tieto. Kirsi Mansikkasalo-Leinonen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hovi-Pulsa, Raija 2011. Arkilähtöinen perhetyö. Strukturoitua avoimuutta. Lisensiaatintutkimus. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos. Sosiaalipedagogiikka. Laitinen, Merja – Kemppainen, Tarja 2010. Asiakkaan arvokas kohtaaminen. Teoksessa Laitinen, Merja – Pohjola, Anneli (toim.): Asiakkuus sosiaalityössä. Tallinna Raamatutrükikoda: Gaudeamus Helsinki University Press. 138 – 177. Lastensuojelulaki 417/2007. Mansikkasalo-Leinonen, Kirsi 2016. Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö. Metropolia AMK. Väyrynen, Sanna 2012. Muutosta edistävät tekijät päihde- ja mielenterveyskuntoutuksessa. Asiakkaiden kokemuksia intensiivisen avokuntoutuksen vaikuttavuudesta. Teoksessa Pohjola, Anneli – Kemppainen, Tarja – Väyrynen, Sanna (toim.): Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 271 – 300.
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi: 17.11.2016 maksuton ja avoin seminaari. Järjestäjänä henkilökohtaista budjetointia kehittävä hanke.
Valtakunnallinen ESR-rahoitteinen hanke kehittää ja pilotoi henkilökohtaista budjetointia sekä tuottaa tietoa HB:n vaikutuksista. Hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: Mitä siitä seuraa, kun asiakas HB-toimintamallin mukaisesti itse valitsee miten ja mihin palveluihin hän käyttää asiakassuunnitelmaan budjetoidut resurssit? Millaisia vaikutuksia tällä on nähtävissä asiakkaan hyvinvointiin, toimintakykyyn ja osallisuuteen sekä toisaalta palveluihin, työkäytäntöihin ja kustannuksiin? Hankkeessa on erilaisia asiakaskohderyhmiä. Hanke myös kehittää HB:n vaikutusten arvioinnissa tarvittavia seurantamittareita. Järjestämme 17.11.2016 seminaarin, jossa esitellään erilaisia käytössä jo olevia hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden mittareita sekä mitatun/arvioidun tiedon dokumentointia. Seminaarissa keskustellaan mittaamisen, mittareiden ja tiedon dokumentoinnin jatkokehitystarpeista. Seminaariin ovat tervetulleita hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden mittaamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneet ammattilaiset, palveluista vastaavat esimiehet ja päättäjät, tutkijat ja kehittäjät sekä asiakkaat. Ja HB-hankkeessa mukana olevat. Tästä seminaarin sivulle, josta löydät ohjelman ja ilmoittautumislinkin. - vielä ehdit ilmoittautua 10.11.2016 mennessä. Sirkka Rousu, projektipäällikkö, sirkka.rousu@metropolia.fi Lue lisää henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämishankkeesta - hanke-esittely. Tässä blogissa aiemmin julkaistu uutinen henkilökohtaisen budjetoinnin kehitystyön käynnistymisestä. Tutustu vammaispalveluasiakkaiden kokemuksiin henkilökohtaisesta budjetoinnista. Lue lisää vammaispalveluissa kehitetystä henkilökohtaisesta budjetoinnista.
Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä
Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.
Kansalaisaktiivisuus ja uudenlainen kaupunkikulttuuri: yhdessä tekemistä ja aitoa osallisuutta -myös sosiaalialalle?
Aktiivinen kansalaispalaute on pelastanut Käpylän ja Kallion Karhupuiston lippakioskien nykymuotoisen toiminnan. Kioskeja ei myydäkään, kuten kaupunki aiemmin kaavaili. (Nyt-liite 17.10.2015) Eläkeläiset ovat syksyn mittaan osoittaneet mieltä eläkkeensaajien asumistuen leikkausta vastaan. Se kannatti. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) kertoi maanantaiaamuna, että hallituksen suunnittelemaa eläkkeensaajien asumistuen yhdistämistä yleiseen asumistukeen ei toteuteta. Lisäksi ensi vuodelle tavoitellut lääkesäästöt puolitetaan. (Kansanuutiset 16.11.2015) Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa (IL 6.5.2015) Turun yliopiston opiskelijat lahjoittavat rahaa pakolaiskriisin hoitoon sekä aikovat järjestää kielen- ja kulttuurin opetusta sekä urheilutapahtumia Turun Heinänokan vastaanottokeskuksessa. (Turun Sanomat 14.9.2015) Vastaavia uutisia on viimeaikoina saanut lukea ihailtavan paljon. Pyh sille, että suomalaiset olisivat alistuva ja auktoriteetteja sokeasti uskova kansa, jolla ei ole omaa tahtoa ja mielipidettä! Kansalaisaktiivisuus on elossa, ihmiset haluavat osallistua ja vaikuttaa paitsi omaa elämäänsä koskeviin asioihin ja päätöksiin, myös kokemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin tai vääryyksiin. Ihmisillä on unelmia ja heillä on myös mahdollisuus saada ne toteutumaan, kuten edellä olevistakin lehtileikkeistä ilmenee. Yhdessä tekemisen meininkiä On syntynyt uudenlaista yhdessä tekemisen meininki ja tahtotila. Yhteisöllisyys on kovassa nosteessa ja sitä myöten on syntynyt myös uudenlainen kaupunkikulttuuri Siivouspäivineen, Ravintolapäivineen, Nappi Naapureineen, Galleriakeskiviikkoineen ja olohuonenäyttelyineen, jotka ovat saaneet alkunsa yksittäisten ihmisten halusta koota ihmisiä yhteen jonkin tietyn asian ympärille ja sosiaalinen media on antanut ajatuksen siemenille oivan alustan kasvaa ja toteutua. Kyseessä on joukkoistamisen voima eli kun suuri määrä ihmisiä tuottaa ja vaihtaa informaatiota, oikeastaan mikä tahansa asia voidaan tehdä paljon pienemmillä resursseilla, kirjoittaa Pauliina Seppälä, yksi Yhteismaan perustajista ja alkuperäinen Siivouspäivän ja Nappi Naapurin idean äiti (Seppälä 25.11.2014). Yhteismaa on vuonna 2012 toimintansa aloittanut yleishyödyllinen yhdistys, joka suunnittelee ja toteuttaa yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja (ks. lisää http://yhteismaa.fi/). Uudenlaisen kaupunkikulttuurin ja yhdessä tekemisen taustalta löytyvät halu tehdä paitsi ekologisesti kestävää ja hauskaa yhteisöllistä toimintaa myös vaikuttaa yhteiskunnallisesti vallitsevaan tilanteeseen. Esimerkiksi Valtaajat-projektissa (http://valtaajat.fi/) toivotaan, että mahdollisimman moni alle 30-vuotias, pitkäaikaisesti toimeentulotuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä elävä nuori onnistuisi ansaitsemaan itselleen osan toimeentulostaan, ja että vuosittain 10–15 nuorta valtaajaa siirtyisi ammatilliseen koulutukseen, opintoihin, työkokeiluun tai työmarkkinoille. Yhdessä Työttömien Ay-jäsenten tuki ry Tatsin (http://tatsi.org/) kanssa Yhteismaa mahdollistaa nuorille konkreettista osallisuutta ja vaikuttamista yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tämä on vastaisku syrjäyttämiselle! Me valtaamme yhteiskunnan! (http://valtaajat.fi/) Yhdessä tekemisen ja osallisuuden motiiveista Mikä saa ihmiset aktivoitumaan ja lähtemään kotisohvalta ja tv:n ääreltä mukaan toimintaan, josta eivät taloudellisesti hyödy? Jaakko Blombergin (yksi Yhteismaan aktiiveista) mukaan yksi motiiveista ovat palkinnot, jotka seuraavat ryhmään kuulumisesta. Nämä palkinnot koetaan suuremmiksi kuin toimintaan käytetty aika ja vaiva. Toisena tekijänä ovat suhteet eli uusien ystävien saaminen, vaikutusvallan kasvattaminen ja jonkin sellaisen asian toteuttaminen mikä ei onnistuisi ilman muiden apua. Kolmantena motiivina on oma rooli. Ihmiset haluavat kuulua ryhmään, jossa heillä on oma rooli ja heidän tekemistä arvostetaan. Neljäntenä motiivina ovat tulokset. Uudenlaiseen yhdessä tekemisen kulttuuriin innostaa saavutetut – pienetkin – tulokset, koska ne ovat konkreettisia ja saavutettuja. Viidentenä motiivina on arvostus. Ihmiset etsivät kanssaihmisten kunnioitusta itselleen ja arvoilleen. Tunnustus on myös yksi liikkeelle paneva voima. Ihmiset haluavat saada tunnustusta tekemästään työstä. (Blomberg 5.5.2015.) Ihmisten osallisuutta ei edellä mainittujen motiivien perusteella leimaa pelkästään halu auttaa muita ja tehdä hyväntekeväisyyttä vaan kyseessä voi nähdä olevan tarve. Me tarvitsemme muita toteuttaaksemme itseämme. Me tarvitsemme kokemuksen kuulumisesta ryhmään. Myös sosiaali- ja terveysalalla toimii lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka perustuvat juuri tälle ihmisen tarpeelle löytää omia tarpeitaan ja arvojaan tunnustava taho. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) ovat tehneet vuodesta 2012 lähtien yhteistyötä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) ympärillä. Vuoden 2014, järjestökenttään liittyvän ATH-raportin perusteella tärkeimpiä syitä ihmisillä olla mukana sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa olivat mielekäs ja kiva (tai kehittävä) tekeminen, mahdollisuus oppia uutta, mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, vertaistuen saaminen, kokemus ryhmään kuulumisesta, halu auttaa muita ja halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Katso tarkemmin kuvio täältä (Koskela – Toikka – Pentala - Kaikkonen 2014: 16): https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/120418/URN_ISBN_978-952-302-393-2.pdf?sequence=1 Yhteiskunnan sektoriajattelusta kohti kumppanuusyhteiskuntaa Yhteiskunta on totuttu jakamaan yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin sekä näiden lisäksi on puhuttu neljännestä sektorista, joka koostuu yksilön perhe-, suku ja ystävyyssuhteista. Systeemi on rakentunut siten, että näiden sektorien rajat ovat olleet varsin tiukat, ”kukin hoitakoon oman tonttinsa”. Mutta toimiiko tällainen systeemi enää nyky-yhteiskunnassa? Merkit näyttäisivät siltä, että ei toimi. Muutosta kaipaavat paitsi ihmiset itse, myös muuttunut maailma tarvitsee erilaista toimintakulttuuria ja kohtaamista. Jouko Kajanoja kirjoittaa Kansalaisyhteiskunnan Verkkolehdessä, että Suomi tarvitsee sosiaalipolitiikan toteuttamisessa kumppanuusyhteiskunnan. Tässä yhdistetään julkisen hallinnon, yritysten ja kolmannen sektorin toimintaa ja myös kansalaisten vapaaehtoistyötä ja sosiaalipolitiikan kohteiden omaa toimintaa. Tällaista lähestymistapaa ei ole Kajanojan mukaan oikeasti aloitettu. Kajanoja peräänkuuluttaa tietoisesti rakennettua vuorovaikutusta kaikkien edellä mainittujen toimijoiden kesken. (Kajanoja 4.6.2015.) Uudistunut sosiaalihuoltolaki pyrkii näkemykseni mukaan juuri tähän pyrkimällä lisäämään yhteistyötä sosiaalihuollon ja eri toimijoiden välillä asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ja siirtämällä sosiaalihuollon painopistettä korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, vahvistamalla asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi sekä turvaamaan tuen saantia asiakkaan omissa arkiympyröissä. Miten ihmeessä tätä kaikkea voisi toteuttaa ilman, ettei mahdollistettaisi ihmisten aitoa osallisuutta? Ilman, ettei perinteistä - yksilökeskeistä ja suljettujen ovien takana tehtävää - sosiaalityötä ravistella? Nyt jos koskaan tulee jokaisen sosiaalialan työntekijän miettiä missä ja miten ja kenen/keiden kanssa työtä voi tehdä. Mitä voimme oppia kansalaisaktiivisuuden alulle panevista voimista? Miten hyödyntää ihmistä motivoivia tekijöitä sosiaalityössä? Mitä voin itse työntekijänä tehdä toisin? Miten olen itse sosiaalialan ammattilaisena toteuttamassa uudenlaista kumppanuusyhteiskuntaa? In dreams and in love there are no impossibilities. – János Arany Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lisätietoa: Blomberg, Jaakko 5.5.2015. Uusi yhteisöllinen kaupunkikulttuuri ja yhdessä tekeminen. Verkossa. Iltalehti 6.5.2015. Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa. Verkossa. Kajanoja, Jouko 4.6.2015. Kumppanuusyhteiskunta. Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti. Verkossa. Kansanuutiset 16.11.2015. Hallitus perääntyi eläkeläisten kiukun edessä. Verkossa. Koskela T, Toikka S, Pentala O, Kaikkonen R. 2014. Mikä saa suomalaiset osallistumaan – Motiivit ja tietolähteet sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan osallistumisessa. Teoksessa ATH-tutkimuksen tuloksia - Järjestökentän tutkimusohjelma. Työpaperi 37/2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkossa. Nyt-liite 17.10.2015. Karhupuiston ja Käpylän lippakioskit pelastumassa – kaupunki perui myyntiaikeet. Verkossa. Turun Sanomat 14.9.2015. Yliopiston opiskelijat lahjoittavat ja järjestävät kielikoulutusta pakolaisille. Verkossa. Seppälä, Pauliina 25.11.2014. Asiat voivat muuttua. Verkossa. Kuva juliejordanscott
Vantaa kehittää asiakkaiden osallistumista palvelujen kehittämiseen – ei vain asiakastyytyväisyyskyselyjä
Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistassa käsiteltiin huhtikuussa 2015 muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan toimintakertomus vuodelta 2014. Toimintakertomuksessa oli mukana kahden vuoden välein toteutettava asiakastyytyväisyyskysely, johon kuuluivat perhepalvelujen, vanhus- ja vammaispalvelujen, suun terveydenhuollon sekä terveyspalvelujen tulosalueet, sekä niiden tulosyksiköt. Kyselyn tulokset osoittivat, että parhaiten toteutui asiakkaiden asiallinen kohtelu ja heikoimmin vastaajien mahdollisuus osallistua palvelun suunnitteluun. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset eivät sinänsä olleet ehkä yllättäviä, mutta mielestäni on kovin valitettavaa, etteivät ihmiset koe voivansa riittävästi osallistua heitä koskevien palvelujen suunnitteluun. Sosiaalipalvelujen tarkoituksena on tukea ihmisten omia voimavaroja ja elämänhallintaa. Tukea tarvitsevan ihmisen tarpeita ja toiveita ei tule sovittaa järjestelmään, vaan järjestelmän on tarkoitus hyväksyä käyttäjä sekä palveluprosessin kumppaniksi, että kehittäjäksi. Näin käyttäjä muuttuu objektista aktiiviseksi kanssa toimijaksi. Palvelujen oikea kohdentaminen edellyttää, että asiakasta kuunnellaan ja hänen kanssaan käydään vuorovaikutteisia keskusteluja tilanteen kartoittamiseksi ja ratkaisuvaihtoehtojen löytämiseksi. Tämä taas edellyttää asiakaan osallistamista palveluprosessiin. (Aaltio 2013; Ahola ym. 2005.) Koska taloudellinen tilanne on mitä on, pohdin mitä tavallinen rivityöntekijä voisi asialle tehdä. Tiedän, että todellinen kohtaaminen vaatii aikaa, eikä loputon kiire tai kohtuuttoman suuret asiakasmäärät ainakaan paranna tilannetta. Uskon kuitenkin, että asiakkaan osallistaminen vaatii paitsi resursseja, niin paljon myös työntekijältä itseltään. Vaikka työntekijät saattavatkin olla ”systeemin uhreja”, mietin, olisiko sosiaalialan ammattilaisten kuitenkin syytä myös itsetutkiskeluun, tarkastella omia työtapojaan ja käytäntöjään? Onko niin, että alalla piiloudutaan usein professionaalisuuden naamion taakse, eikä haluta antautua todelliseen dialogiin asiakkaan kanssa. Dialogisuus avain osallisuuteen Arnkilin (2004) tavoin näen, että modernin asiantuntijajärjestelmän ihanteena on asiantuntijuus, joka tuottaa samoja luotettavia tilannearvioita ratkaisusuunnitelmia ja ennusteita, olipa niiden tekijä kuka tahansa pätevä henkilö. Niin ekspertit, kuin asiakkaatkin ovat irrotettavissa: heidät tulee saada kuntoon pätevän hoidon jälkeen ja palauttaa sitten ”kunnostettuna” sosiaalisiin suhteisiinsa. Tämän ideaalin ytimessä on ekspertin ja elämänsuhteistaan irrotetun kansalaisen kohtaaminen. Tällaisessa järjestelmässä kullakin ammattilaisella on oma vajavuusalue poistettavana ja kansalaiset näyttäytyvät pikemminkin ongelmien valossa, kuin elämänsä eläjinä, suhteissaan. Tällaisessa järjestelmässä henkilö ei syrjäydy johonkin ”ulos”, vaan jää tuloksettomaan kehään tai pahenevaan kierteeseen palvelujärjestelmien piirissä (emt.). Ahola ym. 2005 puhuu jaetusta asiantuntijuudesta. Jaettu asiantuntijuus tarkoittaa, että käyttäjä ja ammattilainen ovat tasavertaisessa suhteessa, jossa käyttäjä tuntee elämäntilanteensa ja ammattilaisella on tietoa ja kokemusta siitä, mikä auttaa vaikeissa elämäntilanteissa ja millaisin keinoin voidaan päästä eteenpäin. Taikasanana asiakkaan osallisuuteen ja vaikuttamiseen tarjoan sellaista dialogisuutta, jota jo Paul Freire (1970) on peräänkuuluttanut kriittisessä pedagogiikassaan. Freiren dialogi rakentuu perusajatukselle ihmisen kykenevyydestä oppia, kasvaa ja muuttua, mikäli hän voi aidosti osallistua elämäntapaansa koskeviin päätöksiin. Dialogisessa, kohtaavassa ja avoimessa vuorovaikutuksessa jokainen vuorovaikutuksen osallistuja tulee mukaan omasta elämismaailmastaan ja omien ajatustensa kanssa. Kukaan ei määrittele valmiiksi keskustelun tulosta saati sallittuja mielipiteitä. Kohtaavassa vuorovaikutuksessa sinän ja minän välille rakennetaan suhde, joka mahdollistaa ymmärtämisen ja dialogin. Tämän kaltainen suhde edellyttää molemmilta osapuolilta läsnäoloa, valmiutta kohdata toinen avoimesti, kiinnostusta ihmisestä ja valmiutta esittää omia näkemyksiä. Hetki, jolloin asiakas ja työntekijä ovat yhteisen tietämättömyyden edessä, on usein juuri se paras, inhimillisen välittymisen hetki, joka sellaisenaan antaa kokemuksen sosiaalisesta tuesta. (Metteri & Haukka-Waclin 2012.) Toivoisinkin erityisesti sosiaalialan työntekijöiden muistavan, että jaettuun asiantuntijuuteen ja dialogisuuteen panostaminen kannattaa, vapauttaa pidemmällä tähtäimellä resursseja ja on nimenomaan avain osallisuuteen. Vuoden 2014 asiakaspalautteiden perusteella sosiaali- ja terveysalan toimialan johtoryhmä nosti yhteiseksi kehittämiskohteeksi asiakkaan osallistamisen oman palvelunsa suunnitteluun ja arviointiin. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, miten Vantaan kaupunki pyrkii korjaamaan tutkimuksessa esille nousseet puutteet asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksista. Toivon myös, että sote-lain uudistamisen myötä voidaan viimein lunastaa erityisesti ne tavoitteet, jotka koskevat asiakkaan osallistamista. Leyla Uzun, sosionomi (ylempi AMK) LISÄTIETOA Aaltio, E. 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki: Gaudeamus Ahola, P., Arajärvi, P. & Kananoja, A. (toim.) Yhteiset vai ostetut? Sosiaalipalvelut hyvinvoinnin tuottajina. Kalevi Sorsa – säätiön julkaisuja 5/2010. Arnkil, T. E. 2004. Verkostotyö – perinnekaluja, uutta ekspertiisiä vai pirullinen juoni. Teoksessa T. Helne, S. Hänninen & Karjalainen, J. (toim.) Seis yhteiskunta – tahdon sisään! Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy, 99-124. Freire, P. 2005. Sorrettujen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino Metteri, A. & Haukka-Wacklin, T. 2012. Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (STAKES).
Sosiaalihuoltolaki ja asiakaslähtöisyys -jääkö vain sanahelinäksi?
Uusi sosiaalihuoltolaki on astumassa voimaan asteittain kuluvan vuoden aikana. Uudessa sosiaalihuoltolaissa yksi päätavoite on asiakaskeskeisyyden lisääminen. Lakiesityksessä asiakaslähtöisyyttä on kuvattu muun muassa asiakkaiden nopeaksi ohjautumiseksi oikeisiin palveluihin, asiakkuusaikojen lyhentymiseksi ja palveluiden saamiseksi varhaisemmassa vaiheessa. Olennaista on myös henkilökohtainen palvelutarpeenarviointi ja moniammatillinen yhteistyö. (Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja erinäisiksi siihen liittyviksi laeiksi 2014.) Asiakaslähtöisyys taikka asiakaskeskeisyys, kuten se on lakiin kirjattu, on sosiaalipalveluissa entistä vahvemmin läsnä lakiin kirjattuna tahtotilana, yhtenä johtotähtenä. Petri Virtanen ja kumppanit ovat määritelleet Tekesin katsauksessa Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen asiakaslähtöisen kehittämisen tapahtuvan kuudella eri osa-alueella ja kolmella eri tasolla. Tasot Virtasen ja kumppaneiden mukaan ovat asiakastaso, asiakas- ja organisaatiotason kohtaaminen ja organisaatiotaso. Asiakaslähtöisyyden osa-alueet ovat asiakkaan palveluymmärryksen rakentaminen, asiakkaan osallisuusmahdollisuuksien lisääminen, työntekijöiden asiakasymmärryksen syventäminen, palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittäminen, palvelua tuottavien organisaatioiden asenteiden ja palvelukulttuureiden muuttaminen sekä johtaminen. (Virtanen – Suoheimo – Lammenmäki – Ahonen – Suokas 2011: 22.) Mutta mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa käytännössä asiakkaiden arjessa, sosiaalialan työntekijöiden työssä ja organisaatioiden toiminnassa? Mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollossa? Asiakastason asiakaslähtöisyys tarkoittaa, että jälkihuoltonuorelle kerrotaan mitä lastensuojelun jälkihuolto on. Nuori on oikeutettu henkilökohtaiseen tukeen muun muassa asumiseen, talouteen ja yleiseen hyvinvointiin liittyen. Nuorelle kerrotaan, että hän voi olla työntekijöihin yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai Facebookin välityksellä. Nuoren kanssa tehdään asiakassuunnitelma, johon kirjataan nuoren tavoitteet sekä konkreettinen toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi. Asiakassuunnitelman tekemiseen osallistuvat myös nuoren läheiset ja muut nuoren kanssa työskentelevät työntekijät esimerkiksi sijoituspaikasta, oppilaitoksesta ja nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Asiakassuunnitelma on kokonaisvaltainen ja tehty yhteisymmärryksessä kaikkien nuorta tukevien tahojen kanssa. Asiakas-ja organisaatiotason kehittäminen tarkoittaa, että saman asiakasryhmän, samojen nuorten kanssa työskentelevät työntekijät keskustelevat keskenään. Työntekijät pyytävät nuorilta luvan keskustella nuorten asioista moniammatillisessa tiimissä. Moniammatillinen yhteistyö auttaa työntekijöitä ymmärtämään nuorten tilanteita laajemmin, mahdollistaa toisilta oppimisen sekä luo tilaisuuden sopia yhteistyöstä, työskentelyn suunnasta ja työnjaosta. Nuorten näkökulmasta päällekkäinen ja turha työ vähenevät ja pirstaloitunut palvelujärjestelmä järjestäytyy liikkuvan tiedon avulla yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi nuorten tarpeiden mukaan. Lisäksi nuorten työntekijät ovat kiinnostuneita nuorten kokemuksista, kysyvät säännöllisesti palautetta ja lukevat uusinta tutkimustietoa nuoriin liittyen. Organisaatiotason asiakaslähtöisyyden kehittäminen tarkoittaa, että työntekijät ovat rohkeita ja kiinnostuneita niin asiakkaiden kuin toisten työntekijöidenkin ajatuksista. Työntekijät kokeilevat uusia ja innovatiivisia toimintatapoja yli hallinnollisten rajojen. Työntekijät keskustelevat asiakaslähtöisyydestä, joka muokkaa organisaation toimintakulttuureita ja arvoja sekä innostaa toimimaan asiakaslähtöisesti. Asiakaslähtöisyys on kirjattu organisaation tavoitteeksi ja johto on sitoutunut strategiseen toimintaan asiakaslähtöisyyden saavuttamiseksi. Organisaation rakenteissa on varattu aikaa toisten työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiseen. Johtajat kannustavat työntekijöitä tutkimaan ja kokeilemaan uusia työtapoja. Johtajat innostuvat, kun työntekijät haluavat kehittää työtään asiakkaiden tarpeiden suuntaan, vaikka se tarkoittaisikin vanhojen toimintatapojen kyseenalaistamista. Asiakaslähtöisyys on tätä ja vieläkin enemmän! Jottei asiakaslähtöisyys jäisi vain sanahelinäksi, tulee asiakkailla, työntekijöillä ja organisaatioilla olla käsitys siitä, mitä asiakaslähtöisyys konkreettisesti tarkoittaa. Vain tällöin asiakaslähtöisyys voi toimia sosiaalipalveluiden johtotähtenä. Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lähteet: Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja erinäisiksi siihen liittyviksi laeiksi 2014. Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. Virtanen, Petri – Suoheimo, Maria – Lammenmäki, Sara – Ahonen, Päivi – Suokas, Markku 2011: Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011.
Hyvinvointipalveluilla tukea yläkouluikäisten nuorten perheille Kirkkonummella
Suomalaisessa yhteiskunnassa keskustelua herättäneet aiheet, kuten perheiden pahoinvointi, murrosikäisten nuorten kasvun haasteet, nuoruusikäisten huostaanottojen lisääntyminen, nuorten syrjäytyminen, palveluiden vaikuttavuuden lisääminen ennaltaehkäisevillä tukimuodoilla ennemminkin kuin hintavilla korjaavilla palveluilla sekä viranomaisyhteistyön haasteet loivat taustaa Kirkkonummella 2013 käynnistetylle kehittämisyhteistyölle. Kehittämistyön kohdentaminen juuri nuoruusikäisiin ja heidän vanhempiinsa perustui kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden työstä karttuneisiin kokemuksiin yläkouluikäisten nuorten ja heidän vanhempiensa tuen tarpeista. Kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden kesken viranomaisyhteistyötä haluttiin lähteä kehittämään yläkouluikäisten nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiseksi, sillä kyseiselle kohderyhmälle suunnattujen palvelumuotojen katsottiin olevan vähissä. Kehittämistyöhön osallistuneita hyvinvointipalveluiden toimijoita olivat muun muassa nuoriso-ohjaajat kunnasta ja seurakunnasta, vapaa-aikapalveluiden suunnittelija, perheohjaajat, lastensuojelun sosiaalityöntekijät, Nuorten hyvinvointiaseman työntekijät, kouluterveydenhoitajat sekä koulupsykologit ja -kuraattorit. Itse toimin koulukuraattorina Kirkkonummella ja kehittämisyhteistyö liittyi kiinteästi sosionomi (ylempi amk) -opinnäytetyöhöni. Osallisuuden vahvistaminen keinona hyvinvoinnin edistämisessä Kirkkonummen hyvinvointipalveluissa nuorten ja heidän vanhempiensa parissa toimivien työntekijöiden yhteinen näkemys oli, että palveluiden ja toimintamuotojen täytyy toimia aiempaa kohtaavammin ja asiakaslähtöisemmin. Käytännön työn ja asiakkaiden tarpeiden kautta nähtiin hyvinvointiteorioiden kanssa yhtäläisesti, että yksilön hyvinvoinnin on mahdollista lisääntyä osallisuuden kokemusten vahvistumisen myötä. Hyvinvointiteoreetikot Len Doyal ja Ian Gough (1991) ovat muun muassa hyvinvoinnin tarveteoriassaan esittäneet, että ihmisen hyvinvoinnin kehittymisen perimmäisinä kriteereinä ovat ”edellytykset osallistua yhteisön elämänmuotoon” ja ”vuorovaikutus”. Heidän teoriansa mukaan ihmisen hyvinvointi koostuu perustarpeista ja välittävistä tarpeista sekä yhteiskunnallisista edellytyksistä tarpeiden tyydytykselle kulttuurista riippuvilla tavoilla. Kyseisen teorian mukaan tarpeentyydytyksen ollessa optimaalinen, universaalina päämääränä on ihmisen osallistuminen ja vapautuminen. (Kajanoja 2005: 93-98.) Kirkkonummen toimijoiden yhteisellä kehittämistyöllä pyrittiin siis löytämään keinoja kohderyhmän osallisuuden vahvistamiseksi. Osallisuuden vahvistamisena voidaan pitää kaikkea sitä, mikä lisää yksilön kokemuksia yhteenkuuluvuudesta johonkin yhteisöön. Sen elementtejä ovat kuulluksi tuleminen, tasavertaisuus ja luottamus. Yhteisö, johon kuulutaan voi olla laajemmin katsottuna koko yhteiskunta, kunta ja asuinalue tai suppeammin nähtynä perhe, luokka- ja kouluyhteisö. (Rouvinen-Wilenius – Aalto-Kallio – Koskinen-Ollonqvist – Nikula 2011: 50.) Kirkkonummella lähdettiinkin siten liikkeelle ajatuksesta, että osallisuuden vahvistaminen voi olla monenlaista nuorille ja vanhemmille suunnattua toiminnan ja rakenteiden suunnitteluun tähtäävää kehittämistä ja jakaantua Kohosen ja Tialan (2002:5) määritelmän mukaisesti tieto-, suunnittelu-, toiminta- ja päätös -osallisuuden muotoihin, joista esimerkkeinä ovat: erilaiset vanhempaintilaisuudet, internet -sivut ja -kyselyt, palveluohjaukseen panostaminen, toimintojen suunnitteleminen yhdessä kohderyhmän kanssa, vertaisryhmätoiminta, vapaa-ajan vieton ja harrastustoiminnan muodot, oppilaskunnat ja vanhempainyhdistykset osallistuvat päätöksentekoon yhteisistä toimintamuodoista. Uusia asiakaslähtöisiä toimintamuotoja viranomaisyhteistyöhön Toimijoiden kehittämisyhteistyöryhmä nimettiin KINUVA (Kirkkonummen nuoret ja vanhemmat)-verkostoksi, joka ehti opinnäytetyöni työstämisen aikana kokoontua yhteensä 11 kertaa. Kokoontumiset sisälsivät yhteistä keskustelua, pohdintaa ja suunnittelua, joilla pyrittiin luomaan uusia ja erilaisia nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattuja toimintamuotoja. Kyseiset kokoontumiset olivat myös tiedonjakamisen foorumeita, joissa hyvinvointipalveluiden toimijoilla oli mahdollista tiedottaa toisilleen kohderyhmän kannalta tärkeistä tapahtumista ja toiminnoista kunnan sisällä. Palveluohjausta haluttiin KINUVA-verkostossa kattavamminkin kehittää. Tähän pyrittiin hyvinvointipalveluiden yhteisen vuosikello -työvälineen suunnittelemisella. Vuosikelloon kukin toimijataho merkitsisi tilaisuuksia, tapahtumia ja toimintoja, joita kunnassa yläkouluikäisille ja heidän vanhemmilleen olisi tarjolla ja joiden olisi palveluohjauksellisessa mielessä hyödyllistä olla muidenkin toimijoiden tiedossa. Kyseisen työvälineen kehittäminen on yhä kesken, sillä sen teknisessä toteutuksessa tuli esiin haasteita, joiden johdosta vuosikello ei olisi ollut sähköisesti kaikkien toimijoiden käytettävissä. KINUVA-verkoston toimijoiden keskuudessa nimenomaan vanhempien vaikutus nuorten elämään tiedostettiin ja tämän vuoksi verkoston yhteistyöllä erityisesti nuorten ja vanhempien vuorovaikutuksen toimimiseen haluttiin varhaisella tuella panostaa. Koettiin, että kuulluksi tuleminen on tärkeää osallisuuden vahvistumisen kokemusten kannalta, ja juuri näin ollen perheiden vuorovaikutukseen on hyvä yrittää vaikuttaa. Tähän perustuen yhteiseen kehittämistyöhön sisältyivät myös kaksi nuorten vanhemmille suunnattua vuorovaikutuksellista tilaisuutta. ”Vanhempainryhmäytys” järjestettiin kunnan yhden yläkoulun 7. luokkalaisten vanhemmille marraskuussa 2013. Lokakuussa 2014 järjestettiin yhteistyössä EHYT Ry:n kanssa ”Lauantaifoorumi” kaikille Kirkkonummen alueen yläkoululaisten vanhemmille. Eri toimialojen työntekijät yhdistivät voimansa ja toteuttivat kyseiset tilaisuudet yhteistyöllä, vaikka kaikki eivät lähtökohtaisesti perustyössään toimikaan yläkouluikäisten nuorten vanhempien parissa. Kokemukset tilaisuuksista olivat positiivisia ja niissä havaittiin, että vanhemmat kaipaavat vertaiskeskusteluja sekä lisää tietoa murrosikään liittyvästä elämänvaiheesta. Yhteistoiminta vaatii aikaa. Yläkouluikäisten vanhemmille tukea kasvatustyöhön. Yhteisen kehittämisen prosessi eteni hitaasti. Monia alkuvaiheessa suunniteltuja toimintoja jouduttiin lykkäämään eteenpäin ja monia ei ole vielä saatu toteutettua. Tämä liittyi mitä ilmeisimmin siihen, että eri toimijoiden oli päästävä ”samalle kartalle” eli saatava yhteinen ymmärrys kehittämistyön etenemiseksi. Oli keskusteltava kunkin toimijan ja eri hallinnonaloilla työskentelevien näkemyksistä osallisuuteen, osallisuuden vahvistamiseen tähtäävästä toiminnasta ja kohderyhmän tarpeista. Tästä esimerkkinä seuraavat KINUVA -kokoontumisissa yhteisen keskustelun pohjalta muodostetut näkemykset nuorten tuen tarpeista: - Keskustelukumppanuuden tärkeys: nuoren lähellä olevan yhdenkin aikuisen merkitys on tärkeä myös tulevia ihmissuhteita silmällä pitäen. - Perheen sisäisen vuorovaikutuksen toimivuus ja siihen vaikuttaminen: vanhemmille puhumiseen motivoiminen, vaikka työntekijän tuella. - Nuoret tarvitsisivat harrastuksia, jotka eivät maksa liikaa: harrastukset synnyttävät yhteisöjä, joihin voi kuulua. - Nuoret voisivat hyötyä myös toiminnasta, joka tapahtuu pienemmissä ryhmissä: tällaisissa ryhmissä sosiaalisia taitoja voi turvallisesti harjoitella. KINUVA -yhteiskehittäminen opetti paljon toisten toimijoiden ja eri hallinnonaloilla toimivien työskentelystä. Tapahtui Engeströmin (2004: 13) määrittelemää ekspansiivista oppimista ja kohteen laajenemista. Eri toimijat ryhtyivät näkemään työtehtävänsä laajemmin, raja-aitoja ylitettiin ja asioita ryhdyttiin tekemään uudella tavalla. KINUVA-verkoston kokoontumiset mahdollistivat eri toimialoilla työskentelevien tiiviimmän yhteistyön, joka on ollut hyvin hyödyllistä ja ennakoivaa, kun otetaan huomioon 1.8.2014 voimaan tullut uusi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) ja 1.4.2015 voimaan astunut uusi Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Molemmat lait tähtäävät aiempaa enemmän ennaltaehkäisevyyteen ja hallintokuntarajat ylittävään yhteistyöhön hyvinvointipalveluissa. Edellisessä luvussa kuvattujen vanhempaintilaisuuksien järjestämisen avulla opittiin tekemään uudenlaista yhteistyötä. Niiden myötä ymmärrettiin, että yläkouluikäisten nuorten vanhemmat tarvitsisivat paljon lisää tukea kasvatustyöhönsä. Vanhemmat tarvitsevat mahdollisuuksia vertaiskeskusteluihin ja palveluita, joissa voidaan työskennellä perheterapeuttisella työotteella. Tämänlaisia palveluita ei monissa kunnissa ole tarpeeksi tarjolla. Mikäli hyvinvointipalveluiden varhainen tuki tämän osa-alueen kannalta olisi kattavaa, olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi nuoruusikäisten huostaanottoluvuille ja nuorten syrjäytymiskehitykselle tulevaisuudessa. Tähän kohtaan panostaminen kunnissa olisi investointi, joka kääntäisi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden painopistettä korjaavista palveluista varhaisen tuen palveluiden suuntaan eli säästäisi kustannuksia. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön 2015, Metropolia ammattikorkeakoulu. Lähteet Engeström, Yrjö. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino. Kajanoja, Jouko 2005. Hyvinvointi ja hyvinvointivaltio – Len Doyalin ja Ian Goughin hyvinvointiteoria. Teoksessa: Saari, Juho (toim.) 2010. Hyvinvointivaltio. Suomen mallia analysoimassa. Helsinki: Gaudeamus. Koskinen-Ollonqvist, Pirjo - Rouvinen-Wilenius, Päivi - Aalto-kallio, Mervi 2009. Osallisuus terveystekijänä. Promo 60: 5/2009, Terveyden edistämisen lehti. 30-31. Verkko-julkaisu. Kohonen, Kirsi & Tiala, Toni (toim.) 2002. Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Sisä-asianministeriö. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Mäki-Kokkila Katariina 2015. KINUVA-verkosto: Nuoruusikä ja hyvinvointipalveluiden tuki Kirkkonummella. Sosionomi (ylempi AMK). Metropolia ammattikorkeakoulu. Julkaisu saatavana Theseus.fi -sivustolta. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013). Finlex. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Verkkodokumentti. Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Finlex. Sosiaalihuoltolaki. Verkkodokumentti.
Sipoossa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmalla edistetään kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia
Sipoon kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2014-2016) tarkoituksena on toimia sekä taloutta ohjaavana työvälineenä että arjessa toimivien työntekijöiden käsikirjana ja kansalaisten aktivoijana. Painopisteinä kyseisessä suunnitelmassa on osallisuuden edistäminen, lasten ja nuorten mielipiteiden esille saattaminen, vanhempien näkemys perheen tukemisesta, työntekijöille konkreettinen työväline ja hyvinvointisuunnitelman juurruttaminen. Yhtenä keskeisenä tekijänä suunnitelmasta nousee osallisuus. Se on nostettu yhdeksi painopisteeksi mutta mielestäni vielä merkittävämpää on se, että se näkyy jo suunnitelman tekovaiheen raportoinnista. Kuntalaisia on lähdetty osallistamaan työstämisvaiheessa erilaisin työpajoin, jotka ovat järjestetty niin että ne ovat kohderyhmien helposti saavutettavissa ja osallistuminen on innostavaa. Suunnitelmasta välittyy kuva kunnasta, joka todella haluaa tietää, miten sen asukkaat hyvinvointinsa kokevat kyetäkseen kehittämään toimintaansa ja luomaan tämän avulla organisaatioihin toimivia, kuntalaislähtöisiä palveluja joilla luodaan toiminnan vaikuttavuutta. Suunnitelma ei kuitenkaan keskity kuntalaisten osallistamiseen suunnitelman tekovaiheessa, vaan sillä pyritään luomaan tahtotilaa jossa kuntalaiset olisivat arjen keskelläkin aktiivisia toimijoita. Juuri tästähän osallistamisessa on loppujen lopuksi kyse. Siitä, että ihmisellä on kokemus omasta merkityksellisyydestään ja mahdollisuudesta vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin. Nämä eivät tule itsestään ja niitä on opeteltava. Kunnalla on tässä suuri rooli osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana. Kunta on instanssi, joka luo foorumeita kansalaisvaikuttamiselle ja sitä kautta rakentuu yhtenäisempää yhteisöä. Toteutuessaan tämä toimisi esimerkkinä muille kunnille kansalaisten aktivoimisesta ja osallistamisesta. Ennaltaehkäisevän työn merkitys Toisena ajankohtaisena aiheena suunnitelmassa nostetaan ennalta ehkäisevän työn merkitys. Aikuinen kyllä ymmärtää teorian tasolla sen merkityksen ja monesti puheissa korostetaan asian tärkeyttä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä niin yksinkertainen asia. Ihmiset tuppaavat nimittäin tuudittautumaan vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen silloin kun asiat sujuvat, ainakin näennäisesti. Työntekijät, jotka työskentelevät ennalta ehkäisevän työn alueella eivät välttämättä osaa tunnistaa mihin kannattaisi keskittyä, mikä on oman persoonan merkitys ihmisten kanssa tehtävässä työssä ja mihin asiat voivat lähteä kehittymään jos ei tarpeeksi ajoissa puututa epäkohtiin. Tätä osa-aluetta tulisi vahvistaa monilla eri toimialoilla, niin harrastus kuin auttamis- ja opetustyössä. Ehkäpä tämän suunnitelman myötä kyetään luomaan tiiviimpää palvelujen verkkoa jossa eri toimijat keskustelisivat keskenään ja toimisivat toisiaan täydentävästi. Sillä totuus on, ettei kunta yksin kykene täyttämään kansalaisten tarpeita. Viisas kunta osaa ottaa kolmannen sektorin kumppanikseen ja yhdessä kehittää tarjontaa. On hienoa, että kunta luo hyvinvointisuunnitelmien kaltaisilla tahtotilan jolla hyvinvoinnin merkitystä nostetaan vielä paremmin keskiöön. Kehittäminen ja strategioiden luominen vaatii kuitenkin johtajansa ja selkeät, käytännön toimintatavat. Suunnitelma on vasta suunnitelma ja todellisuutta siitä tulee jokaisen ihmisen oman toiminnan kautta. Jokaisen palapelin palan on siis ymmärrettävä ja omaksuttava oma roolinsa ja haluttava vielä osallistua peliin. Jokainen ihminen voi vaikuttaa mutta todellista voimaa on vain ryhmässä. Miten se valjastetaan ja motivoidaan, onkin sitten ihan toinen strateginen toimenpide. Jenni Kivinen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lue lisää Sipoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosiksi 2014-2016. Sipoon kunta. Verkkodokumentti.
Etsivä nuorisotyö etsii paikkaansa, mutta kenen ehdoilla?
Hyvinkään kaupunginvaltuustolle on jätetty valtuustonaloite koskien etsivää nuorisotyötä. Aloitteessa esitetään, että Hyvinkää kaupunki päättää ostopalvelusopimuksen Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön kanssa ja järjestää etsivän nuorisotyön kaupungin omana palveluna. Valtuustonaloitteen mukaan ostopalveluna järjestetty etsivä nuorisotyö on haavoittuvainen työntekijöiden vaihtuvuuden johdosta, etsivän nuorisotyön resurssit ovat liiaksi työpajojen käytössä ja etsivän nuorisotyön kanssa tehtävä yhteistyö ei ole riittävää. Aloitteessa esitetään, että etsivä nuorisotyö järjestetään osana Hyvinkään kaupungin Nuorisopalveluiden kokonaisuutta. Hyvinkään kaupunginvaltuustossa ollaan kiinnostuneita hyvinkääläisistä nuorista -tämä on hienoa! En vain ymmärrä, miksi etsivän nuorisotyön palvelut tulisi siirtää Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiöltä kaupungin omaksi toiminnaksi? Olisiko aiheellisempaa miettiä miten yhteistyötä rakennetaan, kuin sitä mikä organisaatio palvelut tuottaa? Elina Aaltion (2013) mukaan hyvinvointipalvelut tulisi rakentaa yhteistyössä luovasti yli sektorirajojen, hyödyntäen niin yksityisen, julkisen kuin kolmannenkin sektorin erityisosaamista. Vai olisiko etsivä nuorisotyö sittenkin järkevä organisoida osana kunnan Nuorisopalveluita? Kunnanvaltuusto on pyytänyt lausuntoa etsivän nuorisotyön organisoimisesta kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalta, Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiöltä ja nuorisovaltuustolta. Kukaan valtuustonaloitteeseen lausuntonsa antava taho ei ole ollut etsivän nuorisotyön asiakkaana, vaikka ottavatkin kantaa etsivän nuorisontyön tulevaisuuteen. Kuka näistä tahoista tietää, miten etsivä nuorisotyö on järkevintä toteuttaa? Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman KASTE 2012- 2015 tavoitteena on saada palveluihin rakenteellisia muutoksia, jotka lisäävät asiakaslähtöisyyttä. Valtuustonaloitteessa asiakaslähtöisyydestä ei mainita. Asiakaslähtöisyyden esiin nostaminen etsivän nuorisontyön tulevaisuutta mietittäessä tarkoittaisi sitä, että sanavaltaa annettaisiin nuorille. Nuorille tulisi kertoa kunnanvaltuuston aloitteesta, antaa tietoa etsivän nuorisotyön järjestämisestä ja erilaisista vaihtoehtoisista sekä käydä keskusteluja nuorten kanssa heidän tarpeistaan etsivään nuorisotyöhön liittyen. Nuorten kanssa tulisi keskustella heidän roolistaan palveluiden käyttäjinä ja palveluiden tarpeen tuottajina. Nuorille tulisi antaa mahdollisuus tietoon perustavaan mielipiteenmuodostukseen sekä mahdollisuus antaa mielipiteensä palveluiden järjestämiseen liittyvään päätöksentekoon. Nuoret mukaan keskustelemaan Tällaisen keskustelun voisi saada aikaiseksi esimerkiksi nuorten avoimissa kokoontumistiloissa. Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön avoin sohvaryhmä voisi olla oiva paikka käynnistää keskustelua nuorten palveluista ja tarpeista. Se tosin vaatisi sen, että työntekijät ottaisivat asian puheeksi, jakaisivat tietoa ja suhtautuisivat vakavasti ja arvostaen nuorilta saatavaan palautteeseen. Millaisia palveluita nuoret tarvitsevat ja mikä on hyvinkääläisten nuorten mielestä paras tapa järjestää etsivä nuorisotyö? Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön etsivä nuorisotyö sai jatkoaikaa vuodesta 2016 eteenpäin. Hyvinkään sivistystoimenjohtajan mukaan Hyvinkään- Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön järjestämä etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ovat mahdollistaneet työllisyyspalveluiden erityisasiantuntijaorganisaation, jonka asiakas-, kunta- ja yhteistyöpalautteet ovat olleet hyviä. Ammattilaisten tekemä arvio ja päätös etsivän nuorisotyön jatkosta on perusteltu ja vakuuttava. Pidän silti tärkeänä asiakkaiden osallisuutta palveluitaan koskevassa päätöksenteossa. Kun etsivän nuorisotyön tulevaisuus tulee uudestaan mietittäväksi toivon, että nuorten ääni kuuluu asiasta päätettäessä esimerkiksi avoimen keskustelutilaisuuden muodossa. Näin asiakaslähtöisyys voisi toteutua etsivän nuorisotyön tulevaisuuden suunnittelussa ja päätöksenteossa. Näin toimimalla uudistukset ja muutokset tapahtuisivat ennen kaikkea asiakkaiden ehdoilla. Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Aaltio, Elina 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki: Gaudeamus Oy. Hyvinkään kaupunginhallituksen kokous 19.1.2015. Sosiaali- ja terveysministeriö 2012: Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Verkkodokumentti.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto