Avainsana: Opinnäytetyöt
Peruskoulun mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä
MTV:n uutisissa 8.2.2017 todetaan nuorisopsykiatrian lähetteiden olevan Suomessa edelleen jatkuvassa kasvussa. Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Henna Haravuoren mukaan syitä tähän ovat järjestelmien hajanaisuus sekä pula oppilas- ja opiskelijahuollon henkilöstöstä. ”Saattaa olla, että yhtä asiaa hoidetaan monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi”, toteaa Haravuori. Jokainen lapsi kohdattava yksilönä Suomessa eletään sote-uudistuksen kynnyksellä suurten muutosten aikaa. Sote- ja maakuntauudistusta pidetään jopa yhtenä suurimpana Suomessa koskaan toteutettuna rakennemuutoksena. Muutos vaikuttaa myös lasten ja nuorten arkeen. Kuntien tehtävät supistuvat sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakunnille. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajanpalveluiden järjestämisvastuu sekä lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen kuuluvat kuitenkin jatkossakin vahvasti kuntien tehtäviin. Miten voidaan sitten välttyä Haravuoren toteamasta järjestelmän hajanaisuudesta sekä taata se, että jokainen lapsi ja nuori tulee kunnolla kohdatuksi? Miten taataan ylipäätänsä muutosten keskellä lasten ja nuorten hyvinvointi? Yhtenä ratkaisuna voidaan pitää lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa, joka on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Muutosohjelman myötä nykyiset hajanaiset palvelut pyritään yhdistämään yli hallinnonalarajojen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Ohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Yksi LAPE-muutosohjelman kehittämiskokonaisuus on varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten roolin vahvistaminen lapsen hyvinvoinnin tukemisessa. Kyseisen kehittämiskokonaisuuden projektisuunnitelmassa todetaan, että varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on jo tunnistettu, mutta niiden potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty. Peruskoululainen aktiivisena toimijana Kaikilla Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on oppivelvollisuus ja Suomessa lähes kaikki lapset (99,7 %) suorittavat perusopetuksen oppimäärän. Peruskoulu tavoittaa siis suurimman osan suomalaisista lapsista ja nuorista ja on iso osa heidän arkeaan. Tältä kannalta peruskoulun mahdollisuuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa voidaan siis pitää merkittävinä. Oppilaiden osallisuuden merkitystä on myös korostettu viime aikoina entisestään muun muassa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. Yksi LAPE-muutosohjelman käytännön toimenpiteistä varhaiskasvatuksen ja koulujen roolin vahvistamiseksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukijana, onkin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevan toimintakulttuurin vahvistaminen. Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjää tarjoamaan oppilaille mahdollisuuden vaikuttaa koulun toimintaan sekä edistämään oppilaiden osallisuutta. Myös elokuussa 2016 vuosiluokilla 1-6 käyttöönotetun uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan ainutlaatuista ja arvokasta roolia aktiivisena toimijana sekä oppilaan kokemusta osallisuudesta ja mukana olemisesta kouluyhteisön toiminnan ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Olisiko oppilaan osallisuuden tukeminen siis avain lasten ja nuorten hyvinvointiin? Selkeitä yhteyksiä osallisuuden ja hyvinvoinnin välille ei ole helposti todennettavissa, mutta osallisuuden nähdään toimivan suojaavana tekijänä hyvinvointivajetta ja syrjäytymistä vastaan. Osallisuus on myös THL:n määritelmän mukaan keskeinen hyvinvointia ja terveyttä tuottava tekijä. Osallistumisen ja osallisuuden nähdään lisäävän oppilaan opiskelumotivaatiota sekä viihtymistä koulussa. Osallisuus koulussa luo myös edellytyksiä vastuulliseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamiselle. Hyvin koulussa viihtyvä ja itseluottamusta omaava sekä aktiivinen oppija on todennäköisesti kiinnostunut ja halukas vaikuttamaan myös muihin ympärillään tapahtuviin asioihin. Osallistumisen mahdollisuuksia peruskoulussa kehitetään yhteistyöllä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Mikä voisikaan olla luontevampi paikka toteuttaa ehkäiseviä palveluita, kuin peruskoulu, joka tavoittaa lähes kaikki perusopetusikäiset lapset ja nuoret. Oppilaiden osallisuuden yhteys kouluviihtyvyyteen ja oppilaan yleiseen hyvinvointiin on huomioitu perusopetuksen opetussuunnitelmassa perusteissa, mutta todellisen osallisuuden eteen on tehtävä paljon työtä. Tämä selvisi myös oppilaiden osallisuutta käsittelevästä opinnäytetyöstä ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa”, jossa haastateltiin viiden sipoolaisen alakoulun rehtoria sekä toteutettiin kysely oppilaiden osallisuudesta 5. ja 6. vuosiluokkien oppilaille. Osallisuus ja hyvinvointi eivät synny itsestään. Opinnäytetyön tulosten perusteella aidon osallisuuden syntymiseen tarvitaan koulutusta koulun henkilökunnalle, yhteisiä toimintamalleja, hyviä vuorovaikutustaitoja, toimintakulttuurin vahvistamista sekä tahtoa ja oikeaa asennetta. Opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan todeta, että oppilaiden osallisuus toteutuu vielä puutteellisesti ja koulujen välillä on eroja. Opettajan työtä pidetään jo nyt hyvin vaativana ja kuormittavana, eikä oppilaan osallisuuden vahvistamista voida jättää täysin heidän harteilleen. Peruskoulussa on kuitenkin opettajien lisäksi myös paljon muuta henkilökuntaa, kuten oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstö, koulusosionomit, kasvatusohjaajat ja muut vastaavat varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisevään työotteeseen koulutetut henkilöt. Oppilashuoltohenkilöstön lisäämisen tai esimerkiksi koulusosionomien palkkaamisen mahdollisuuksia olisikin hyvä tarkastella erityisesti siitä näkökulmasta, että voiko oppilaan hyvinvointiin ja varhaiseen puuttumiseen erikoistuneen henkilöstön lisääminen koulussa tuottaa säästöä kalliista korjaavista palveluista? Peruskoulussa lapsi ja nuori voi tulla kunnolla kohdatuksi Peruskoulun mahdollisuudet oppilaan hyvinvoinnin tukijana voivat olla hyvinkin merkittäviä. Osallisuutta tukemalla oppilas voi omaksua aktiivisen elämäntavan ja elämänhallinnan keinot vahvistua. Koulutukseen kohdennetut leikkaukset eivät valitettavasti tue tätä näkemystä, mutta kunnilla on niistä huolimatta iso mahdollisuus hyödynnettävänään. Minna Hyvärinen, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa: 5-6 vuosiluokkien oppilaiden sekä rehtoreiden käsityksiä oppilaiden osallisuudesta Sipoossa” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Tästä opinnäytetyöhön Kaikki opinnäytetyöt löytyvät www.theseus.fi -sivustolta: Valitse Metropolia Ammattikorkeakoulu ja ao.tutkinto-ohjelma. Lähteet Alila, Antti – Gröhn, Kari – Keso, Ilari – Volk, Raija 2011. Sosiaalisen kestävyyden käsite ja mallintaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2011:1. Verkkodokumentti. Aula, Maria Kaisa 2016. Selvityksen tilaajan esipuhe. Selvityksessä Iivonen, Esa – Pollari, Kirsi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten oikeudellinen ennakkoarviointi. Verkkodokumentti. Halinen, Irmeli – Jääskeläinen Liisa 2015. Opetussuunnitelmauudistus 2016. Sivistysnäkemys ja opetuksen eheyttäminen. Teoksessa Cantell Hannele (toim.): Näin rakennat monialaisia oppimiskokemuksia. Jyväskylä: PS-kustannus. 19–36. Iivonen, Esa 2017. Sote laittaa palvelut uusiksi. Lapsemme. Mannerheimin lastensuojeluliiton jäsenlehti 1/2017. 20–21. Laki perusopetuslain muuttamisesta 1267/2013. MTV 2017. Nuorisopsykiatrian lähetteet yhä kasvussa – "Yhtä asiaa saatetaan hoitaa monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi". Verkkodokumentti. Opetushallitus n.d. Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Perusopetus. Oppivelvollisuus ja koulupaikka. Verkkodokumentti. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Verkkodokumentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015. Hyvinvointi ja terveyserot. Keskeisiä käsitteitä. Verkkodokumentti.
Päiväkeskustoiminta iäkkäiden elämänlaatua tukemassa
Miten tukea ikääntyneiden kotona asumista ja elämänlaatua? Nykyinen vanhuspalvelulaki edellyttää kunnilta ikääntyneiden kotona asumisen tukemista, joka puolestaan edellyttää sitä tukevien palveluiden järjestämistä (Vanhuspalvelulaki – pykälista toiminnaksi 2013). Päiväkeskustoiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja parhaimmillaan se siirtää ikääntyneen palvelu- ja laitoshoidon tarvetta myöhäisemmäksi. Tukemalla yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä vähennetään yksinäisyyttä ja ehkäistään siten toimintakyvyn heikentymistä (Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013). Ikääntyminen tuo tullessaan vähitellen elämänmuutoksia: eläkkeelle jääminen, fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen tai leskeytyminen. Muutokset voivat vaikuttaa ikäihmisen elämänlaatuun merkittävästi ja elämänpiiri voi kaventua. Erityisesti sosiaaliset suhteet usein vähenevät, kun toimintakyky heikentyy. Yksinäisyydestä kärsii moni. Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseksi tarvitaankin lisää sosiaalisia palveluita, joilla ehkäistään yksinäisyyttä ja masennusta. On osoitettu, että ryhmätoiminnalla voidaan ehkäistä yksinäisyyden haitallisia seurauksia. (Punnonen 2013: 163.) Päiväkeskustoiminnan roolin tutkiminen Opinnäytetyössä ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” tutkitaan kolmen päiväkeskuksen asiakkaiden kokemuksia päiväkeskustoiminnan vaikuttavuudesta. Aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä laitoshoitoa vähennetään koko ajan ja ikääntyvä väestö asuu entistä pidempään kotona. Sen vuoksi tarvitaan tutkimustietoa siitä, millä keinoilla ja palveluilla ikääntyneiden kotona asumista voidaan tukea parhaiten niin, että heidän elämänlaatunsa säilyy hyvänä loppuelämänkin ajan. Opinnäytetyössä tarkasteltiin, millainen päiväkeskustoiminnan vaikuttavuus on asiakkaiden elämänlaatuun, mikä on sen merkitys heidän toimintakyvylleen ja mitä kehitettävää toiminnassa on. Tutkimusaineisto kerättiin kysymyslomakkeilla, joihin asiakkaat vastasivat itsenäisesti tai avustettuna. Kysymykset käsittelivät päiväkeskustoiminnan sisältöä ja asiakkaiden kokemuksia sen vaikutuksista omaan fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin. Päiväkeskukset tarjosivat erilaisia palveluita: ateriat, sauna- ja liikuntapalveluita sekä virikeohjelmaa, jonka sisältö vaihteli. Asiakkailta kysyttiin muun muassa, kokevatko he päiväkeskustoiminnan parantavan elämänlaatuaan, tukevatko liikuntapalvelut heidän fyysistä toimintakykyään, ovatko he saaneet uusia ystäviä ja kokevatko he mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen. Miten päiväkeskustoiminta tukee elämänlaatua? Elämän mielekkääksi kokeminen lisää elämänlaatua, joka on yksilöllinen kokemus. Elämänlaatu voidaankin määritellä kokonaisuudeksi, johon kuuluvat fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi, itsenäisyys, sosiaaliset suhteet ja ympäristö (Cahill – Diaz 2010). Opinnäytetutkielman tulokset osoittivat päiväkeskustoiminnan parantavan asiakkaiden elämänlaatua: tulosten mukaan yksinäisyys oli vähentynyt, liikuntapalvelut tukivat fyysisen toimintakyvyn säilymistä ja asiakkaat kokivat mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen. Päiväkeskustoiminta edistää ikääntyneiden elämänlaatua niin psyykkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisesti. Päiväkeskus tarjoaa säännöllisen kokoontumisen viikoittain tutussa ryhmässä, joka tukee sosiaalista kanssakäymistä ja mahdollistaa uusien ystävien saamisen. Säännöllisellä liikunnallisella harjoittelulla tuetaan asiakkaiden kotona asumista: fyysisen toimintakyvyn säilyminen on edellytys kotona asumiselle. Päiväkeskustoiminta tulevaisuudessa - vaikuttavuuden mittareita ja säännöllistä seurantaa Päiväkeskustoiminnan vaikuttavuuden arvioimiseksi tulee kehittää mittareita, joiden avulla pystytään todentamaan toiminnan myönteiset ja kauaskantoiset vaikutukset. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän, kun muistisairaiden määrä nousee. Käypä hoito-suosituksessa todetaan muistisairauksien olevan kansantauti, joka edellyttää palvelujärjestelmältä uusia toimintamalleja (Aavaluoma 2015: 24). Päiväkeskustoiminnassa tarvitaan jo nyt omia ryhmiä muistisairaille asiakkaille, ja tulevaisuudessa tarve tulee kasvamaan. Kun toimintaa kehitetään asiakaslähtöisesti ja vaikuttavuuden arvioimiseksi saadaan käyttöön mittareita, päiväkeskustoiminnalla on kaikki mahdollisuudet osoittaa merkittävyytensä ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä ja palvelumuotona, jonka avulla iäkkäiden kotona asuminen sujuu entistä paremmin. Kaisu Kohola, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Aavaluoma, Sanna 2015. Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva. Helsinki: Suomen Psykologinen insitituutti. Cahill, Suzanne – Diaz, Ana 2010. Quality of Life The Priorities of Older People with a Cognitive Impairment. Dementia Services Information and Development Centre. Verkkojulkaisu. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013-2017. Valtioneuvoston periaa-tepäätös 18.4.2014. Verkkodokumentti. Punnonen, Reijo 2012. Vuosia elämään – hyvinvointiin ja elinikään vaikuttavia tekijöitä. Juva: Bookwell Oy. Vanhuspalvelulaki – pykälistä toiminnaksi: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti.
Kokemus arvokkaasta kohtaamisesta on osa vaikuttavaa perhetyötä
Kun tehostetun perhetyön tavoitteet on laadittu asiakkaan arjesta käsin, koetaan perhetyö vaikuttavaksi ja merkitykselliseksi. Kuinka saada arki ja ihmiset keskiöön, näkyviin? Pois huolien ja ongelmien värittämästä kertomuksesta. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestetyn tehostetun perhetyön tulee taata lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa apu ja tuki, joka on asiakassuunnitelmaan kuvattu. Tarve on kuvattu asiakassuunnitelmaan perheenjäsenten tuottaman tiedon, toiveiden sekä lastensuojelun vastuutyöntekijän huolen pohjalta. Perhetyö lastensuojelun avohuollon tukitoimena Lastensuojelun sosiaalityön määrittämät ongelmat luovat perhetyölle aluksi tiettyjä suuntaviivoja, päämääriä, mihin työllä pyritään vaikuttamaan, mutta tavoitteet työlle luodaan asiakkaan arjen näkökulmasta. Perhetyön lähtökohtana tulee olla perheenjäsenten omat tavoitteet muutokselle. Perheenjäsenten näkemykset sekä kokemukset sen hetkisestä elämän tilanteesta ja siinä tarvittavista muutoksista, tulee olla työntekijöiden ammatillisen näkemyksen kanssa vuoropuhelussa, jotta päästään yhteiseen ymmärrykseen. Perheen lähiympäristön ja sosiaalisten suhteiden huomioiminen on tärkeää. Elinolosuhteisiin vaikuttaminen eli yhteiskunnallinen muutostyö ovat myös osa perhetyötä. Olennaisinta perhetyössä on muutos perheen arjessa, niin ettei arjen todellisuus, perheiden elämä ole enää lapsen kannalta haitallinen. (Hovi-Pulsa) Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun palveluiden kotiin vietävä kriisityö on tehostettua perhetyötä, jota aiemmin tarjottiin lastensuojelun avohuollon tukitoimena Nopean puuttumisen perhetyön eli Nopsa-työn nimellä. Nopsa-työn asiakkaina olivat 12-17-vuotiaat nuoret ja heidän perheet. Perhetyö oli suunnitelmallista ja tavoitteellista perhekuntoutusta nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Tähän pyrittiin tarjoamalla nuorelle ja hänen perheelleen riittävä ja tarkoituksenmukainen tuki. Perhetyön lähtökohtana oli sosiaalityöntekijän tekemä asiakasohjaus nuoren kasvun ja kehityksen vaarantavista tekijöistä. Nopsa-työ oli työparityötä, jolla pyrittiin vahvistamaan perheen omia voimavaroja ja perheen sisäistä vuorovaikutusta. Tapaamiset sovittiin perheenjäsenten tarpeiden mukaan ja erilaiset työvälineet ovat olleet työntekijälähtöisesti työssä mukana. Kohtaamisen kokemuksia - perheiden kertomuksia Nopsa-perhetyöstä Tämä kirjoitus perustuu Kirsi Mansikkasalo-Leinosen vuonna 2016 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut selvittää, millaisena asiakkaat kokivat Nopean puuttumisen perhetyön sekä nostaa esiin sitä mikä Nopsa-työssä on ollut merkityksellistä heidän mielestä. Haastatteluihin osallistui neljä perhettä eri kokoonpanoissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin narratiivista haastattelua ja aineiston analyysissa on käytetty teemoittelua. Aineistosta laajimmin nousee esiin haastateltavien kokemukset työntekijöistä sekä heidän kanssa muodostuneista suhteista. Opinnäytetyön on tarkoitus tukea palvelun sisällöllistä kehittämistä, jolloin merkityksellisten tekijöiden kokoaminen ja jäsentäminen ovat tärkeimpiä seikkoja selvitettäessä ihmisen kokemusta palvelun vaikuttavuudesta. (Väyrynen) Kaikkien perheiden tarinoissa nousi vahvasti esille heidän kokemuksensa siitä, että heidät on kohdattu ja heidän asiansa on kuultu. Perheiden omista tarpeista ja toiveista käsin toteutettu Nopsa-työ koettiin erittäin merkitykselliseksi ja tärkeimmäksi asiaksi, joka edesauttoi muutoksen tekemisessä. Perheiden tarinat muodostuivat heidän kokemuksien ympärille, joissa heidät oli kohdattu ihmisinä, perheinä ja yksilöinä. Arvokkaan kohtaamisen kokemukset välittyvät kertomuksista. (Laitinen – Kemppainen) Kumppanuussuhde ja osallisuuden kokemus kantaa Osallisuuden kokemus näyttäytyi tarinoissa vahvana tunteena kuulluksi tulemisesta. Työntekijöiden dialogisten taitojen avulla haastateltaville oli muodostunut kokemus yhteisen ymmärryksen pohjalta tehtyyn muutostyöhön. Jokaista tarinaa väritti myös voimakas kokemus kumppanuussuhteen muodostumisesta työntekijöiden kanssa ja se oli tapahtunut heti ensitapaamisella. Se, ettei työntekijät vaihtuneet, vaan pysyivät samoina koko työskentelyn ajan oli perheille merkityksellistä ja lisäsi luottamusta. Työn onnistumisen kokemusta tuki suuresti työntekijöiden joustavat mahdollisuudet tavata perheitä eri kokoonpanoissa myös muulloin kun virka-aikana. Lisää arvokkaita kohtaamisia Lastensuojelun avohuollosta erillisenä palveluna tarjottuna Nopsa-työ on ollut mielekästä. Se mahdollisti työntekijöille sosiaalityötä ulkopuolisemman lähestymissuunnan perheisiin, joille tarjotaan tehostettua perhetyötä nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Kun työskentely on toteutettu perheiden lähtökohdista ja heidän aikatauluihin sopivalla tavalla, eivät perheet ole kokeneet tiivistä ja intensiivistä työtä raskaana, vaan heidän omia voimavaroja tukevana. Perheenjäsenten omien elämänhallintakeinojen kartoittaminen ja vahvistaminen sekä identiteetin ja osallisuuden vahvistaminen ovat asioita, mitkä myös minä itse katsoin olevan Nopsa-työn tärkeimmät tavoitteet. Kerätty tieto asiakkaiden kokemuksista sekä yleisyyttä ja keskimääräisyyttä mittaava tieto voivat yhdessä toimia toisiaan täydentävänä, syventävänä ja vastakohtaisuuksia esiin nostavana. Näiden kahden erilailla tuotetun tiedon yhteinen hyöty asiakastyön kehittämistyölle on paljon enemmän, kun vain toisella tavalla hankittu tieto. Kirsi Mansikkasalo-Leinonen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hovi-Pulsa, Raija 2011. Arkilähtöinen perhetyö. Strukturoitua avoimuutta. Lisensiaatintutkimus. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos. Sosiaalipedagogiikka. Laitinen, Merja – Kemppainen, Tarja 2010. Asiakkaan arvokas kohtaaminen. Teoksessa Laitinen, Merja – Pohjola, Anneli (toim.): Asiakkuus sosiaalityössä. Tallinna Raamatutrükikoda: Gaudeamus Helsinki University Press. 138 – 177. Lastensuojelulaki 417/2007. Mansikkasalo-Leinonen, Kirsi 2016. Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö. Metropolia AMK. Väyrynen, Sanna 2012. Muutosta edistävät tekijät päihde- ja mielenterveyskuntoutuksessa. Asiakkaiden kokemuksia intensiivisen avokuntoutuksen vaikuttavuudesta. Teoksessa Pohjola, Anneli – Kemppainen, Tarja – Väyrynen, Sanna (toim.): Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 271 – 300.
Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä
Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.
Sosiaalisesti kestävää kasvatusta espoolaisissa päiväkodeissa
Päiväkodin arjessa voidaan nähdä runsaasti sosiaalisesti kestävään kehitykseen liittyviä käytäntöjä ja toimintamalleja. Laadukas varhaiskasvatus sisältää paljon sellaisia elementtejä, jotka tukevat ja vahvistavat sosiaalisesti kestävää kehitystä. Esimerkiksi yhteisöllisyys, osallisuus, vastuuseen kasvaminen, suvaitsevaisuus ja kiusaamisen ehkäisy sekä niihin kuuluvat käytännöt ovat vahvasti läsnä päiväkotien arjessa. Niiden ei kuitenkaan välttämättä suoraan mielletä liittyvän sosiaalisesti kestävään kehitykseen. Sosiaalisesti kestävän kehityksen ja sen sisältöjen määrittely varhaiskasvatuksessa voi olla kasvattajille haastavampaa kuin esimerkiksi ekologisesti kestävän kehityksen määrittely. Kestävä kehitys on ajankohtainen aihe, sillä maapallon rajallisuus tulee keskusteluissa esille yhä enemmän. Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan sekä nykyisten että tulevien sukupolvien todelliset tarpeet tyydyttävää ekologista, taloudellista, yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä (Åhlberg 1998: 14). Kestävä kehitys on ekologista, sosiaalista ja taloudellista kehitystä, jossa huomioidaan yhtä aikaa paikallinen ja maailmanlaajuinen ulottuvuus. Kestävä kehitys toteutuu vastuuta kantaen, ja päämääränä monimuotoinen hyvinvointi nyt ja aina. (Salonen 2010: 36.) Yksi kestävän kehityksen tärkeistä ulottuvuuksista on sosiaalinen kestävyys, jossa keskeistä on hyvinvoinnin edellytysten siirtyminen sukupolvelta toiselle (Cantell 2004: 25). Sosiaalinen kestävyys ja globaali vastuullisuus ovat merkittävässä roolissa ekologisten näkökulmien rinnalla maapallon elinkelpoisuuden ja hyvän elämän turvaamisessa niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville. Jotta asenteisiin ja tapoihin pystytään vaikuttamaan mahdollisimman tehokkaasti, tarvitaan kestävän kehityksen kasvatusta. Koska pienet lapset ovat hyviä omaksumaan ja oppimaan asioita, mikä olisikaan parempi ympäristö toteuttaa kestävän kehityksen kasvatusta kuin päiväkodit? Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa Tämän artikkelin perustana oleva opinnäytetyö käsittelee kasvattajien näkemyksiä kestävästä kehityksestä espoolaisten päiväkotien arjessa. Opinnäytetyö toteutettiin pari- ja ryhmähaastatteluina teemahaastattelun menetelmällä. Tavoitteena oli selvittää kestävän kehityksen periaatteiden toteutumista ja näkymistä käytännössä päiväkotien arjessa, sekä kerätä käytännön esimerkkejä toimintatavoista, joita haastateltavien päiväkodeissa on käytössä liittyen erityisesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen. Espoon varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys on yksi painopiste, johon on haluttu kiinnittää huomiota, joten opinnäytetyössä kiinnostus suuntautui tämänhetkiseen tilanteeseen käytännössä. Tulosten mukaan kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja ja käytäntöjä löytyi kaikkien haastateltavien työyksiköiden arjesta, mutta hajontaa oli selkeästi havaittavissa. Joissakin päiväkodeissa kestävään kehitykseen oli panostettu tietoisesti jo toimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä, ja se saattoi olla koko toiminnan punaisena lankana. Toisissa päiväkodeissa taas asioita ei ollut samalla tavalla mietitty ja suunniteltu kestävän kehityksen näkökulmasta, vaikka käytännön toteutuksesta siihen liittyviä asioita löytyikin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen määrittely haastavaa Varhaiskasvatuksessa sosiaalisella kestävyydellä tavoitellaan päiväkotiyhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia, kaikkien tasavertaisuutta, turvallisuutta ja mahdollisuutta osallisuuteen (Salonen 2012: 12). Kasvattajille ekologisesti kestävän kehityksen määritteleminen ja siihen liittyvien päiväkodin toiminnan käytäntöjen nimeäminen oli melko helppoa, ja vähintäänkin jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyviä asioita oli kehitetty suunnitelmallisesti jokaisessa haastateltavien yksiköistä. Sosiaalisesti kestävän kehityksen osalta sekä käsitteen määrittelyssä että käytäntöjen erittelemisessä oli joillakin selvästi enemmän haasteita. Kaikkia käytössä olevia menetelmiä ei suoraan osattu liittää sosiaalisesti kestävään kehitykseen, vaikka ne lähemmän tarkastelun myötä osoittautuivatkin hyvin vahvasti siihen kuuluviksi. Monet tällaiset olivat jo pitkään käytössä olleita ja varhaiskasvatussuunnitelmastakin löytyviä asioita, niitä ei vain oltu käsitelty kestävän kehityksen termin näkökulmasta. Käytäntöjen muodostama kokonaisuus linkittyi vahvasti sekä sosiaaliseen kestävyyteen yleisesti, että Espoon varhaiskasvatussuunnitelman sosiaalisesti kestävän kehityksen keskeisiin asioihin (Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013: 9). Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä päiväkodin arjessa Päiväkodin arjessa harjoitellaan jatkuvasti sosiaalisia taitoja, toisten hyväksymistä ja kunnioittamista sekä yhdessä toimimista. Haastatteluihin osallistuneet kasvattajat kertoivat panostavansa ryhmäytymiseen, kaverisuhteiden muodostamiseen, kiusaamisen ehkäisyyn ja yhteishengen luomiseen lapsiryhmissään. Sitä kautta pyritään rakentamaan lapsille turvallinen ja hyväksyvä kasvuympäristö sekä vahvistamaan yhteisöllisyyttä. Käytännön menetelminä mainittiin esimerkiksi pienryhmätoiminta, vuorovaikutustaitoryhmät, leikkitaulut ja tunnekortit. Osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia korostetaan uudessa varhaiskasvatuslaissa, ja tulosten perusteella niiden merkitys oli tiedostettu päiväkodeissa. Lasten ja vanhempien osallisuutta mahdollistavia ja vahvistavia menetelmiä oli käytössä monipuolisesti. Leikkitaulu oli yksi väline myös tähän, sillä sen avulla lapsi voi itse jossain määrin vaikuttaa sekä leikin että leikkikavereiden valintaan. Toiminnan sisältöihin oli kysytty lasten mielipiteitä ja huomioitu heidän kiinnostuksen kohteitaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdessä päiväkodissa toimi eri ryhmistä tulevien lasten muodostama ympäristöraati, jossa lapset saivat mahdollisuuden vaikuttaa ja jonka avulla rakennettiin ryhmärajat ylittävää yhteisöllisyyttä. Vanhempia pyrittiin ottamaan mukaan toimintaan kysymällä heidän mielipiteitään ja toiveitaan, järjestämällä yhteisiä tapahtumia sekä hyödyntämällä heidän osaamistaan lapsiryhmän toiminnassa. Pysyvien ihmissuhteiden merkitys Yhtenä tärkeänä asiana päiväkodin sosiaaliseen kestävyyteen liittyen kasvattajat nostivat esille pysyvien ihmissuhteiden merkityksen lasten arjessa. Niiden koettiin olevan tärkeitä sekä lasten turvallisuuden ja jatkuvuuden takaamisessa, että yhteistyössä vanhempien kanssa eli kasvatuskumppanuudessa. Päiväkodeissa pyrittiin varmistamaan mahdollisimman pysyviä ja turvallisia ihmissuhteita esimerkiksi omahoitajakäytännön avulla sekä siten, että päiväkodin eri ryhmien lapset ja aikuiset tutustuivat koko talon yhteistyön kautta toisiinsa. Henkilökunnan pysyvyyteen vaikuttamisen mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset, ja työntekijöiden vaihtuvuus päiväkodissa voi olla melkoinen haaste myös sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta. Varhaiskasvatus on merkittävässä roolissa tulevien vuosien yhteiskuntaa kehitettäessä, sillä se voi osaltaan olla luomassa kestävää kehitystä edistäviä arvoja ja asenteita. Siltä pohjalta lapsi oppii myös ymmärtämään, mikä on oikein ja mikä väärin. (Salonen 2012: 12.) Varhaislapsuudessa kehittyvät ihmisen perusarvot, asenteet, taidot, käyttäytyminen ja tavat, ja niillä on vaikutusta pitkälle eteenpäin, joten myös kestävän kehityksen opettamisen tulisi alkaa varhaisessa elämänvaiheessa. Varhaiskasvatus on ottanut kestävyyden haasteen vastaan yllättävän hitaasti siihen nähden, kuinka tärkeässä roolissa se kestävyysajattelun eteenpäin viemisessä on. (Salonen – Tast 2013: 71.) Varhaiskasvatuksen voidaankin jo itsessään katsoa olevan sosiaalisesti kestävää kehitystä. Se on varsin otollinen paikka työstää kestävän kehityksen mukaista kasvatusta, koska pienet lapset oppivat ja omaksuvat asioita luontevasti, ja kestävyysajattelussa juuri asenteilla ja ymmärryksellä on keskeinen merkitys. Sanna Nykänen, sosionomi (ylempi amk) Lähteet Cantell, Hannele (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. Porvoo: WS Bookwell Oy. Espoon Varhaiskasvatussuunnitelma 2013. http://www.espoo.fi/download/noname/%7BAFB7AE5E-7D21-4CF3-8F32-977B2885A83B%7D/42804. Linsiö, Leena – Nykänen, Sanna 2016. Kasvattajien näkemyksiä kestävästä kehityksestä päiväkodin arjessa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi amk – tutkinto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Salonen, Arto 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Väitöstutkimus. Tutkimuksia 318. Helsingin yliopisto. Salonen, Arto 2012. Sosiaalisen kestävyyden edistäminen on kestävän kehityksen ydinosaamista. Lastentarha 2012:1. 10–17. Salonen, Arto – Tast, Sylvia 2013. Finnish Early Childhood Educators and Sustainable Development. Journal of Sustainable Development 6 (2). 70 – 85. Varhaiskasvatuslaki 2015. Åhlberg, Mauri 1998. Kestävän kehityksen pedagogiikka ja yleisdidaktiikka. Kasvatustieteiden tiedekunnan selosteita. Joensuun yliopisto.
Mikä mahdollistaa läheisten kanssa työskentelyn lastensuojelussa?
Lastensuojelun tavoitteena on työskennellä yhdessä lapsen ja perheen läheisten kanssa. Lapsi elää aina osana omaa lähiyhteisöään ja läheisverkostoaan. Lastensuojelun yksi tarkoitus on olla lapsen turvana, jotta lapsen kasvu ja kehitys eivät vaarannu. Kasvun ja kehityksen tukena ovat myös lapsen läheiset ihmiset. Miten lastensuojelun työntekijän on mahdollista toimia niin, ettei lapselle läheisiä ihmisiä jätetä kuulematta ja jos näin käy, niin mistä se mahdollisesti voi johtua? Lastensuojelutyössä on tärkeää, että lapselta kysytään ja että hän saa vapaasti kertoa, ketkä ovat juuri hänelle läheiset henkilöt. On tärkeää tiedostaa minkälaiset tekijät työntekijän näkemyksen mukaan edistävät tai estävät sellaista lastensuojelutyötä, johon läheiset otetaan lastensuojelutyön eri vaiheissa mukaan. Läheistyön periaatteiden keskiössä ovat pysyvät ihmissuhteet lapsen elämässä. Työskentelyn lähtökohtana on mahdollistaa, lapsen, perheen ja läheisten osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon. Työntekijän tulee varmistua siitä, että työntekijällä oleva tieto annetaan perheen verkostolle, perheen asioita hoitaville viranomaisille ja auttajatahoille. Tällöin lapsella, perheellä ja läheisillä on hyvä mahdollisuus osallistua ja toimia vastavuoroisesti siten, että kaikki lasta koskeva tarpeellinen tieto tulee työntekijän käyttöön. (Heino 2006: 168.) Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat erilaisia kunnittain, myös lastensuojelupalvelujen osalta. Lastensuojelutyötä kehitettäessä on keskeistä miettiä, miten tehdä näkyväksi lapsen kasvua ja kehitystä tukevien läheisten aikuisten merkitys osana lapsen arkea. (Uramo 2008: 70.) Tämä on erityisen tärkeää ottaa huomioon nyt, kun palvelurakennetta muutetaan. Läheistyötä voi edistää tai estää kolmella eri tasolla Tutkimusaineistoni perusteella voi eritellä kolme läheistyöhön vaikuttavaa tasoa, jotka ovat organisaatio-, työntekijä- ja asiakastaso. Kukin taso pitää sisällään lastensuojelun läheistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Aineiston mukaan läheisten kanssa työskentelyä edistävät lapsikeskeinen työtapa, vanhempien oma-aloitteisuus ja myönteinen suhtautuminen läheistyöhön sekä läheisten halukkuus osallistua työskentelyyn. Työskentelyä tukevat myös avoimuus asiakasta kohtaan ja yhteistyön tekeminen heidän kanssaan. Kunnioittava kohtaaminen ja työntekijän osaaminen edistivät läheistyön tekemistä. Työkäytännöt, työyhteisön antama tuki ja tiedon jakaminen työyhteisössä vaikuttavat myös läheistyön onnistumiseen. Läheistyötä estäviä tekijöitä ovat vanhempien kieltäytyminen läheisten mukaan ottamisesta työskentelyyn, huonot välit perheen ja läheisten välillä ja luottamuksen puute lastensuojelua kohtaan. Myös vanhempien kokema häpeä saattaa estää läheistyön tekemisen. Lisäksi työskentelyä hankaloittavat puutteelliset työkäytännöt, asenteet ja osaamisen tai tiedon puute. Läheistyön toteutumista estävät myös tiukat aikarajat tai liian vähäiset resurssit. Työntekijöiden mukaan aikaa on liian vähän suhteessa asiakasmääriin. Kuten kaikki ihmisten välinen työskentely, niin myös läheisten kanssa työskentely vaatii aikaa ja sitoutumista työhön, jotta luottamussuhde asiakkaan ja työntekijän välille voi syntyä. Läheiset tulisi olla osana lastensuojelutyön prosesseja Lastensuojelutyötä ei pidä tehdä ilman, että lapsen tai hänen perheensä ja läheiset otetaan mukaan työskentelyyn. Tapoja tähän on erilaisia. Lapsen, perheen ja läheisten kanssa työskentely on kokonaisuus, johon vaikuttavat asiakkaaseen ja läheisiin sekä heidän elämäntilanteisiinsa liittyvät tekijät, työntekijän osaaminen ja ymmärrys läheistyöstä sekä se, miten organisaatio voi omalta osaltaan edistää tai estää läheistyön tekemistä. Jos työntekijän osaamisessa on puutteita, se voi näkyä esimerkiksi huonoina yhteistyötaitoina ja siten vaikeuttaa myös läheistyön tekemistä. Läheisten suhtautuminen työskentelyyn ja suhteet perheen ja läheisten välillä ovat ratkaisevassa asemassa, kun mietitään lapsen tulevaisuutta. Osaamiseen sisältyy kyky työskennellä ihmisten kanssa. Riippumatta siitä, mitä menetelmää työntekijä läheisten kanssa työskentelyssä käyttää, tärkeintä on joka tapauksessa selvittää, keitä läheiset ovat ja kutsua heidät mukaan työskentelyyn (Vuorio 2008: 21). Perheen ja läheisten kanssa työskentely on kohtaamista julkisen vallan ja lähiyhteisöjen välillä. Läheisten kanssa työskentelyä on yksinkertaisuudessaan läheisten puheeksi ottaminen. Kun läheisten kanssa työskentely otetaan puheeksi, saattaa se jo itsessään käynnistää perheen ja läheisten välillä prosessin, jonka avulla tilanne alkaa selvitä yhdessä läheisten kanssa. Lähiyhteisöissä voi tapahtua myönteisiä muutoksia jo siinä vaiheessa kun työskentelyä läheisten kanssa on ehdotettu. (Heino - Arnkil 2015: 196–197.) Joskus työskentely vaatii enemmän resursointia, mutta ennen kaikkea sen tunnistamista ja tunnustamista, että läheiset kuuluvat työskentelyyn. Lainsäädäntö antaa hyvät mahdollisuudet läheisten kanssa työskentelylle, se myös lähtökohtaisesti kannustaa läheistyön tekemiseen. Lainsäädäntö antaa työskentelylle raamit, jonka sisällä on osatekijöitä, jotka mahdollistavat tai hankaloittavat läheisten kanssa työskentelyä lastensuojelussa. Nämä tekijät voivat johtua ihmisen inhimillisistä puolista tai käytännön työtä hankaloittavista käytännöistä. Joskus olemassa olevat käytännöt ohittavat asiakkaan aidon kohtaamisen ja systeemi ohjaa toimintaa vaikka asiakaslähtöisyyden tulisi ohjata toimintaa. Läheisten kanssa työskentely on monitasoinen kokonaisuus asioita, jotka vaikuttavat läheistyön tekemiseen. On huomattava, että yksi tekijä saattaa estää koko läheisten kanssa tehtävän työn, mutta vastaavasti työskentely saattaa onnistua toisen tekijän ansiosta. Kun toimitaan kriisivaiheessa olevan ihmisen kanssa, ei hänen käyttäytymisensä vastaa normaalia olotilaa eikä asioita välttämättä haluta kertoa kodin ulkopuolisille henkilöille, ei edes läheisille. Tämä edellyttää työntekijältä erityistä hienotunteisuutta. Jokainen työntekijä on käyntikortti lastensuojelulle, työntekijä voi aina omalla toiminnallaan antaa lapselle ja perheelle hyvän kokemuksen lastensuojelusta. Läheistyötä voi siis edistää tai estää kolmella eri tasolla joten siihen on myös mahdollista vaikuttaa kolmella eri tasolla. On toivottavaa, että lastensuojelun työntekijät näkevät läheiset yhä enemmän ennen kaikkea voimavarana omaan työhönsä ja keskeisenä lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Päivi Muranen, sosionomi (ylempi AMK) Päivi Muranen työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) ja Lastensuojelun käsikirjan päätoimittajana. Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Muranen, Päivi 2015. Läheistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä lastensuojelussa, työntekijöiden näkökulma. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.Theseus.fi -tietokannasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Lastensuojelun käsikirjan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena 82 lastensuojelun työntekijältä, jotka osallistuivat Pesäpuu ry:n järjestämään Lähemmäs Lasta -koulutukseen eri puolin Suomea kevään ja syksyn 2015 aikana. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Keskeisiä käsitteitä opinnäytetyössä olivat lastensuojelu, läheiset, läheisverkosto, läheistyö ja suhteet, osaaminen sekä lapsen etu. Lähteet Heino, Tarja 2006. Tiedon tuottamisen tilat läheisneuvonpitoprojektissa. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta – Karjalainen, Vappu. Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Stakes. Heino, Tarja & Arnkil, Tom 2015. Vallan käyttöä yhteisöllisyyden tueksi: tapaus läheis-neuvonpito. Teoksessa: Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa - Väyrynen, Sanna (toim.). Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Uramo, Maija 2008. Läheisneuvonpito osana lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voi-maa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18. Vuorio, Juha-Pekka 2008. Läheisneuvonpito ja lastensuojelu. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voimaa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18.
Lastensuojelun perhetyö onnistuu tukemaan asiakasperheiden hyvinvoinnin muutosta
Yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat väistämättä vaikuttaneet perheiden arkeen ja toimintaan. Perheet ovat suuremman paineen alla, ja silti hyvin yksin ongelmiensa kanssa. Lastensuojelun perhetyössä asiakkaiden määrä on kasvanut ja ongelmat moninaistuneet. Perhetyössä tehtävää työtä on kyettävä jatkuvasti kehittämään, jotta palvelu vastaisi asiakkaiden tarpeita. Tämän tueksi on tuotettava tietoa palveluiden ja tehdyn työn vaikuttavuudesta asiakkaiden prosesseissa. Perheiden muutos Perheiden muoto ja määrittely on muuttunut radikaalisti aikaisempaan verrattuna. Ydinperheet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut uusia, moninaisempia perhemuotoja. Lapset elävät myös pienemmissä yksiköissä, joissa heitä kasvattavat kylän sijasta omat vanhemmat. Yksilön oikeuksia korostetaan myös huomattavasti paljon enemmän. Yhteiskunnan resurssien vähentyessä on myös entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, miten saavutetaan pysyvämpiä tuloksia perheiden hyvinvoinnin tueksi. Perheiden tarpeisiin on perhetyössä vastattava entistä joustavammin ja on osattava räätälöidä perhetyö asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Asiakaslähtöinen työskentely perustuu asiakkaan osallistumiseen oman elämänsä muutoksen rakentamiseen. Kun asiakas on työskentelyn subjekti, lisääntyy hallinnan tunne omaa elämää koskevissa päätöksissä ja asiakas kykenee ottamaan vastuun omasta elämäntilanteestaan ja muutoksista. Miksi vaikuttavuutta tulisi tutkia? Tutkimusta sosiaalityön vaikuttavuudesta on tehty vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tietoa kerätään muutenkin hyvin vähän liittyen asiakasprosesseihin. Kuitenkin julkisella rahalla tuotettujen palvelujen olisi kyettävä todentamaan niiden vaikuttavuus suhteessa asiakkaisiin ja heidän palveluprosesseihinsa. Tämä olisi myös asiakkaiden edun mukaista. Sosiaalityön lähtökohtana on, että työskentelyllä asiakkaan kanssa on vaikutusta hänen elämäänsä. Jokainen työntekijä todentaa jatkuvasti tekemäänsä työtä asiakaskirjauksen kautta. Työntekijöiden tulisi siis kyetä todentamaan työskentelyn vaikutuksia. Vain siten toimintaa voidaan kehittää, mutta myös tuoda esiin työntekijöiden tekemä arvokas työ ja sen ansiot. Perhetyön vaikuttavuuden tutkimisen haasteet Ihmisten elämässä tapahtuviin muutoksiin vaikuttaa monet eri tekijät. Näiden tekijöiden eritteleminen ja vaikuttavien mekanismien esille tuomisessa on haasteensa. Perhetyötä tarkasteltaessa on otettava myös huomioon, että perhe on systeemi jossa sen jokainen jäsen on oma yksilönsä ja toisaalta jokainen yksilö vaikuttaa koko systeemiin. Lastensuojelun perhetyö on korjaavaa, avohuollon sosiaalityötä, jossa asiakassuhde perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. Asiakassuhteessa on kuitenkin koko ajan mukana kontrolli, ja jotkut asiakkaat ovat elämäntilanteidensa vuoksi velvoitettuja työskentelyyn. Tämä asettaa työskentelylle haasteita ja suhde asiakkaaseen rakentuu monenlaisille pohjille. Nämä näkökulmat ja perheiden omat haastavat elämäntilanteet huomioon ottaen, lastensuojelun perhetyön vaikuttavuuden tutkiminen ei ole aivan yksinkertainen asia ja hieman erilaiset tutkimusasetelmat tuottavat erilaisia tuloksia. Perhetyöllä kyetään tuottamaan muutosta, joka vaikuttaa perheen hyvinvointiin Tämä artikkeli pohjautuu Jaana Caleniuksen ja Jenni Kivisen opinnäytetyöhön, jossa tutkittiin lastensuojelun tehostetun perhetyön vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutoksessa. Työssä haluttiin selvittää sitä onko tehostettu perhetyö vaikuttavaa ja mitkä tekijät edistävät tai estävät muutosta. Tuloksista ilmeni, että perhetyö on vaikuttavaa ja asiakasperheen työskentelyprosessi tuotti muutoksia, jotka lisäsivät perheiden hyvinvointia. Olennaisina tekijöinä muutosprosessissa olivat asiakkaan oma motivaatio, asiakaslähtöiset tavoitteet ja toimintatavat sekä asiakkaan osallisuus omassa prosessissa. Kyseiset tekijät nousivat esiin suurimmassa osassa tarkasteltuja tapauksia ja olivat keskeisiä muutoksen mahdollistajia, verrattuna palvelun oikea-aikaisuuteen tai siihen minkä laajuisten haasteiden kanssa työskenneltiin. Opinnäytetyössä haluttiin tarkastella lisäksi sitä, millaisia konkreettisia muutoksia perheiden elämässä ja arjessa on toteutunut. Nämä muutokset liittyivät elämänhallinnan lisääntymiseen, vuorovaikutuksen parantumiseen ja perheen yhdessä vietetyn ajan lisääntymiseen. Konkreettiset muutokset osoittivat, että lastensuojelun tehostetussa perhetyössä tehdään moninaisten ongelmien kanssa töitä ja niihin kyetään vastaamaan niin, että asiakkaiden elämänhallinta lisääntyy. Tulosten pohjalta perhetyön asiakasprosessia voidaan kehittää ja tarkastella haasteita, joihin ei ole kyetty vastaamaan. Tämän lisäksi toimintaa voidaan kehittää ottamalla asiakkaat tiiviimmin osaksi kehittämistyötä ja näin hyödyntää heidän asiantuntijuuttaan. Tällöin toiminnasta on mahdollista saada aidosti asiakaslähtöistä. Jenni Kivinen, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lisätietoa: Calenius Jaana ja Kivinen Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa www.theseus.fi.
Lastensuojelun perhetyöllä saavutetaan muutoksia asiakasperheiden hyvinvoinnissa
Vaikuttavuutta, konkretiaa, vaikuttavuuteen liittyviä elementtejä ja kehittämistarpeita. Nämä tekijät nousivat esiin arviointitutkimuksena toteutetussa opinnäytetyössä, jossa tarkasteltiin Vantaan lastensuojelun perhetyön prosessin vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutokseen. Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun perhetyö on vaikuttava avohuollon tukitoimi, jolla saadaan aikaan muutoksia koko perheen tai yksittäisen perheenjäsenen hyvinvoinnissa. Keskeisimmiksi vaikuttavuuden elementeiksi nousivat asiakasperheen motivaatio, sitoutuminen ja osallisuus sekä perheenjäsenten ja perhetyöntekijän vuorovaikutussuhteeseen liittyvät tekijät. Nämä samat tekijät esiintyivät myös muutosta estävinä tai hidastavina tekijöinä. Asiakasperheiden elämässä perhetyön prosessin aikana tapahtuneet konkreettiset muutokset liittyivät opinnäytetyön tulosten mukaan perheen vuorovaikutukseen, arjen rakenteisiin ja sen hallintaan, vanhemmuuden vahvistumiseen, psyykkisten ongelmien ja päihdeongelmien hallintaan, lapsen koulunkäyntiin ja harrastamiseen, taloudenhallintaan sekä itsenäiseen elämänhallintaan kuuluvien taitojen oppimiseen. Tärkeiksi kehittämiskohteiksi nousivat isien osallisuus perhetyön prosessissa sekä vaikuttavuuden arvioinnin sisällyttäminen osaksi perhetyön kehittämistä. VAIKUTTAVUUTEEN LIITTYVIÄ ELEMENTTEJÄ MUUTOSTYÖSKENTELYSSÄ Asiakaslähtöisyys on asiakkaan osallisuutta. Asiakaslähtöisyys toteutuu, kun asiakas saa sanoittaa omat tarpeensa, toiveensa ja odotuksensa muutokselle ja asiakas on mukana tavoitteiden määrittelyssä. Asiakkaan ja perhetyöntekijän yhdessä tekemä suunnitelma lisää yhteisymmärrystä ja vähentää väärinkäsityksiä. Samalla ehkäistään tuloksetonta työtä. Asiakkaan osallistaminen vaikuttaa myös asiakkaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Asiakkaan osallisuuden, motivaation ja sitoutumisen lisäksi tärkeitä elementtejä muutostyöskentelyssä ovat asiakkaan ja perhetyöntekijän välinen vuorovaikutus, luottamus ja avoimuus. Asiakkaan kohtaamisessa on tärkeää, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Näillä on vaikutusta siihen, miten asiakas ottaa vastaan hänelle tarjotun tuen. Edellä mainitut asiat nousivat keskeisiksi vaikuttavuuden elementeiksi, mutta myös muutoksen esteiksi tai hidasteiksi perhetyön prosessissa. Jokainen perheenjäsen vaikuttaa perheen muutosprosessissa. Yhdenkin perheenjäsenen motivaation tai sitoutumisen puute voi estää tai hidastaa muutosprosessin etenemisen. Muutokseen tarvitaan jokaista. Ilman perheenjäsenten motivaatiota ja sitoutumista ei saavuteta pysyviä muutoksia. Tällöin muutos jää näennäiseksi. Suurin osa muutoksen ja tavoitteiden saavuttamisen esteistä tai hidastavista tekijöistä liittyi opinnäytetyön tulosten valossa asiakasperheen jäsenen omaan prosessiin. Perhetyöntekijän toiminta on siis vain yksi asiakasperheen elämään vaikuttavista tekijöistä. Perhetyöntekijällä on merkittävä rooli muutoksen mahdollistajana. Asiakas itse toteuttaa muutoksen. Asiakasperheen elämänhallinnassa ei saavuteta pitkäkestoisia vaikutuksia, jos asiakkaalla ei ole omaa tarvetta, motivaatiota ja sitoutumista muutokseen. KONKREETTISIA MUUTOKSIA HYVINVOINNISSA Lastensuojelun asiakasperheet tulevat perhetyön asiakkaiksi erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisilla taustoilla. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, millaista tukea ja apua perheet tarvitsevat elämänhallinnassaan. Toisissa perheissä ongelmat ovat kasaantuneet. Toisilla on vähemmän ongelmia. Ongelmien määrällä tai laadulla ei opinnäytetyön tulosten mukaan näyttänyt olevan vaikutusta tehtyyn työhön tai työskentelyn tuloksiin. Muutokset, jotka tapahtuivat asiakasperheiden prosessissa, näyttäytyivät opinnäytetyön tulosten valossa monella tasolla ja eri tavalla eri perheenjäsenissä. Konkreettiset muutokset näkyivät vanhemmuuden vahvistumisena, arjen rakenteiden selkiytymisenä, arjen hallintana, vanhemman kykynä ylläpitää rajoja ja sääntöjä perheessä, perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen paranemisena, hoitokontaktien toteutumisena, taloudenhallinnassa sekä lapsen koulunkäynnin sujumisessa ja mielekkään harrastuksen löytymisessä. Nämä asiakasperheiden tilanteessa tapahtuneet konkreettiset muutokset tekevät sekä perheelle että perhetyöntekijöille näkyväksi hyvinvoinnin muutoksen, tavoitteiden saavuttamisen sekä työskentelyn vaikuttavuuden. SUKUPUOLISENSITIIVISELLE TYÖOTTEELLE ON TARVE Äideillä on vahva ja näkyvä rooli perheissä. Tämä tuo omat haasteensa perhetyössä. Miten ottaa molemmat vanhemmat tasapuolisesti mukaan työskentelyyn? Perhetyön työskentelylle asetetut tavoitteet saavutettiin kiitettävästi kaikkia tavoitteita tarkasteltaessa. Isien tavoitteisiin vastaaminen ja isien osallisuus ei toteutunut perhetyön prosessissa kaikilta osin. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä isien osallisuuden vähyys johtuu. Onko syynä isien oma tahto? Luovatko perhetyöntekijät sellaiset reunaehdot työskentelylle, etteivät isät ole mukana työskentelyssä samassa määrin kuin äidit? Isien kanssa työskentely nousikin artikkelin taustalla olleen opinnäytetyön tuloksissa tärkeäksi kehittämiskohdaksi. Tämä asettaa perhetyöntekijöille haasteeksi oman toiminnan tarkastelun ja toiminnan taustalla olevien arvojen ja käsitysten kriittisen pohdinnan. Perhetyössä tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Isät tulee ottaa aktiivisemmin mukaan työskentelyyn. Tarvittaessa on kehitettävä työtapoja ja menetelmiä, joiden avulla kaikki perheenjäsenet saadaan otettua mukaan työskentelyyn. ARVIOINTI OSAKSI KEHITTÄMISTÄ Asiakassuhteessa on jokaisella työntekijällä oma merkittävä roolinsa muutoksen mahdollistajana. Perheet ovat monimuotoisia ja ongelmat moninaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Perheet tarvitsevat oikeinkohdennettua tukea erilaisissa elämäntilanteissaan. Asiakasperheiden tarpeisiin voidaan vastata arvioimalla ja kehittämällä toimintaa ja työtapoja. Tämä edellyttää työntekijöiltä halua ja sitoutumista. Vaikuttavuuden arviointi pelkästään arvioinnin vuoksi on hedelmätöntä, ellei saatua tietoa käytetä toiminnan kehittämiseen. Tehdyn työn vaikuttavuus ja laatu voidaan osoittaa arvioinnin avulla. Samalla löydetään myös kehittämiskohdat. Omien työtapojen, asiakasprosessien ja asiakasperheissä tapahtuneiden muutosten arviointi tulisi olla jatkuvaa ja systemaattista. Opinnäytetyön tulosten perusteella lastensuojelun perhetyö näyttäytyy vaikuttavana avohuollon tukitoimena. Jotta jatkossakin perhetyössä voidaan tuottaa vaikuttavaa palvelua ja vastata asiakasperheiden tarpeisiin ja odotuksiin, tulisi vaikuttavuuden arviointi omaksua osaksi kehittämistä. Vaikuttavuuden arviointi on väline vaikuttavaan työhön. Jaana Calenius, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lähteet: Calenius, Jaana – Kivinen, Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK -tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Läheisten merkitys korostuu muistisairaiden pärjäämisessä
Suomalaiset auttavat iäkkäitä läheisiään eniten Euroopassa. Suomalaiset naiset käyvät myös kokopäivätöissä paljon yleisemmin kuin keskimäärin EU:ssa käydään. Omaishoitajien tekemällä työllä säästetään yhteiskunnan varoja 2,8 miljardia euroa vuosittain. Omaishoidon tarpeenmukaisella tukemisella voidaan saada säästöjä, kun mahdollisimman moni pystyy tarttumaan tähän työhön. Omaishoitajien tuki ja palvelut ovat kuitenkin selvästi heikommalla tasolla kuin pienten lasten vanhempien. Lapsiin panostetaan, jotta vanhemmat pystyvät käymään töissä ja jotta tuleva sukupolvi kasvaisi kunnolliseksi ja pärjääväksi yhteiskunnan osaksi. Muistisairaiden määrän lisääntyessä voimakkaasti meidän on otettava vahvemmin kantaa myös omaishoitajien tukemiseen erilaisin tavoin. Kyse on yhtä lailla muistisairaiden henkilöiden ihmisarvosta kuin myös läheisten haluamisesta, pystymisestä ja jaksamisesta sitovaan hoitotyöhön työ- tai eläkeikäisenä. Muistisairaudet yleistyvät selvästi ihmisen ikääntyessä. Koska Suomen väestö vanhenee nopealla vauhdilla, muistisairaidenkin määrä tulee kasvamaan voimakkaasti. Sekä yhteiskunnan että yksilöiden etu - inhimillisesti ja taloudellisesti - on muistisairauksien varhainen diagnosointi sekä neuvonnan ja muiden kulloinkin tarvittavien palveluiden järjestäminen ajallaan. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme korostetaan vanhusten kotona pärjäämistä yhä pidempään, mikä käy muistisairaalle usein kovin haasteelliseksi ja läheiselle hyvin raskaaksi. Muistisairaudet ovat yleisin syy ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen. Läheiset tarjoavat apua monesti sen tarkemmin harkitsematta ja luontevasti, eivätkä usein edes ymmärrä toimivansa tällöin omaishoitajina. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä kolmannes ei saa omaishoidon tukea. Tyypillisesti omaishoitaja on puoliso tai aikuinen lapsi, usein tytär. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjiksi muistisairaita on rekisteröity vain reilut 45 000 eli vähemmän. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut kerätä tuoretta kokemustietoa muistisairaiden ja heidän läheistensä elämästä Uudellamaalla. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Uudenmaan Muistiluotsin kanssa. Kokonaisuuden muodostavat muistiyhdistysten jäsenkyselyt, viiden jäsenen haastattelut sekä ajankohtainen tieto muistisairaiden elämästä ja sen tukemisesta. Opinnäytetyön haastattelujen tulokset tiivistyvät asioihin, joihin on kiinnitetty huomiota muissakin tuoreissa tutkimuksissa ja asiantuntijalähteissä. Vaikka muistisairauksia on erilaisia ja oireet vaihtelevat melko paljon diagnoosin ja sairauden vaiheen mukaan, jo viiden omaisen kertomukset toivat esille nämä samat tärkeät teemat. Kuntouttavat palvelut ja elämänlaatu Kun muistisairaan ruumiillinen terveys ja toimintakyky heikkenevät, hän saa usein kotihoidon palvelut turvaamaan päivittäisiä perustoimintojaan. Palvelun toteutuksessa on muistisairaiden kannalta vielä paljon kehitettävää. Läheisten huoli muistisairaista alkaa jo ennen kuin mahdollisuuksia kotihoitoon edes vielä on. Eksymistaipumus, laitteiden käyttötaitojen hiipuminen tai harhat voivat tuoda suurtakin epävarmuutta pärjäämiseen. Kotihoito toimii melko vanhaan tapaan ja niukoin resurssein, vaikka laitoshoitoa on ajettu alas jo useat vuodet ja tarvetta kotihoidon kehittämiselle olisi selvästi. Kotihoidon palvelu keskittyy perushoitamiseen, eikä kuntouttavia palveluita juuri vielä ole mukana. Palvelun sisältö on myös tiivistetty pelkkään vanhuksen hoitamiseen ja kaikki kodinhoidollinen on siirretty muille tahoille. Muistisairas ei itse pysty koordinoimaan eri tuottajien palveluita, vaan tarvitsee siihen tehtävään läheisen. Kotihoidon tehtävät on järjestetty niin, että vanhuksen luona käy lukuisa määrä hoitajia. Henkilöstön vaihtuvuus on usein myös suurta ja aikaa tehtävien suorittamiseen on usein vain minuutteja. Muistisairas tarvitsisi yleensä saman tutun hoitajan ja hiukan enemmän aikaa, jotta pystyy edes vastaanottamaan näin henkilökohtaista palvelua. Koska kotihoidon resurssit ovat tiukalla, palveluita vastustava muistisairas jää hyvin nopeasti kokonaan ilman palveluita. Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenkyselyssä selkeästi myönteisiksi koetut palvelut – muistineuvonta, päivätoiminta, ensitietoluennot, vertaistukiryhmät – ovat luonteeltaan ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia ja ihmisen kokonaisuutena huomioivia. Samoin voisi olla kotihoidon kanssa, mutta se vaatisi uudenlaista kehittämistä ja enemmän resursseja. Voimavaralähtöisyys on perusta muistisairasta kuntouttaville toimintatavoille. Kokonaisvaltainen ja kuntouttava työote hoitotyössä vahvistaa muistisairaan jäljellä olevia kykyjä ja taitoja sekä antaa tilaisuuksia onnistumisen kokemuksiin ja minäkäsityksen vahvistamiseen. Kuntouttavalla työotteella muistisairas pysyy yleensä toimintakykyisenä ja kotona pärjäävänä pidempään, eikä tällöin tarvitse kallista ympärivuorokautista hoitoa. Yksinäisyys ja yksin oleminen Yhden hengen talouksia oli Suomessa 41 % vuonna 2014, ja määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Iäkkäät naiset asuvat erityisen usein yksin. Huoli tulevaisuuden yksinäisyydestä on yleisempää iäkkäillä ihmisillä. Yksinäisyys rapauttaa itsekunnioitusta sekä heikentää elämänhallintaa ja toimintakykyä. Yksinäisyys on siis selkeä koettu hyvinvointihaitta, joka kytkeytyy ihmisen terveyteen ja onnellisuuteen. Vanhukset toivovat pysyvänsä hyväkuntoisina, jotta voivat asua pitkään kotonaan. Sitten kun kunto heikkenee, he haluaisivat luotettavan hoitopaikan. Muistisairailla yksin oleminen käy sairauden edetessä aina vaan riskialttiimmaksi. Se vaihtelee paljon, kuinka muistisairas itse kokee yksin asumisen – jo senkin vuoksi, että moni heistä ei tunnista sairauttaan. Erityisen selvästi yksin asumisen huonot vaikutukset näkee läheinen, ja hän ei monesti pysty tilannetta kovin paljon parantamaan. Kuka tahansa ihminen taantuu, jos on miltei jatkuvasti kotona yksinään – puhumattakaan ihmisestä, jonka ymmärryskyky ja logiikka heikkenevät. Nykyisellä palvelujärjestelmällä, jossa muistisairaan kotona käy monia eri ihmisiä kukin lyhyen aikaa, ei lievennetä yksinäisyyttä. Muistisairaat tarvitsevat ennen kaikkea lähelleen tuttuja ihmisiä, jotka toimivat jatkuvasti peilinä sille, mitä on tapahtumassa. Yhteisöllisten ja tuettujen asumismuotojen kehittäminen voisi olla hyvä vaihtoehto, jolla ratkaistaisiin samalla asuntojen puutteellista varustusta ja esteellisyyttä. Lisäksi tarvitaan aina myös ympärivuorokautista hoitoa siinä vaiheessa, kun yksin asuminen käy liian eristäväksi ja turvattomaksi tai jollekin asianomaiselle liian raskaaksi. Turvattomuus Muistisairas voi helposti sekoittaa vuorokauden ajat, eksyä, harhailla liikenteen seassa tiedostamatta vaaroja, lähteä ulos kylmään liian vähissä vaatteissa tai aiheuttaa tulipalon tai vesivahingon. Nämä olivat haastatteluissa esille tulleita esimerkkejä tapahtumista. Kokemus on, että mitä vaan saattaa sattua eikä sellaiseen oikein pysty varautumaan. Läheisen huoli onkin jatkuvaa. Haastateltujen läheisten mielestä on kohtuutonta odottaa jonkin ilmiselvän riskin toteutumista ennen kuin muistisairas voi saada hoitopaikan turvatummasta ympäristöstä. Tarjolla on jo monenlaisia turvalaitteita muistisairaidenkin apuvälineiksi. Koska kehittely on vasta alkutaipaleellaan, puutteita on vielä paljon. Turvatekniikka on usein hankittava yksityisesti kalliilla hinnalla, koska muistisairaille ei tarjota erikoisapuvälineitä kunnan taholta. Laitteiden vertailuun ja hankintaan tarvitaan paljon perehtymistä eivätkä laitteet vielä toimi aivan luotettavasti. Kyse on sekä laitteiden kehittämisen keskeneräisyydestä, mutta myös niistä huolehtivien ihmisten huolellisuudesta. Vain riittävä muiden ihmisten läsnäolo voi varmistaa muistisairaiden turvallisuutta kohtuullisesti ja tekniikkaa tulisikin käyttää vain hoitajien valvontaa täydentämään. Tämä ei toteudu nykyisellä palvelujärjestelmällä, vaan usein läheiset ottavat vastuun turvallisuudesta siinä määrin kuin kykenevät. Omaishoidon tukeminen Nykyisin omaishoidon tuen saatavuus ja kriteerit vaihtelevat kunnittain selvästi. Moni epävirallinen omaishoitaja tekee työtään edes tietämättä tukimahdollisuuksista. Haastatellut arvostavat omaishoidon tuen muotoja ja toivovat tuen alkamista jonkinlaisena jo silloin, kun kyse on muistisairaan asioiden hoitamisesta. Nyt tukea voi saada vasta silloin, kun muistisairas ihminen itse tarvitsee päivittäistä avustamista ja hoitoa. Rahallisen tuen luokkia voisi olla enemmän sen mukaan, kuinka sitovaa ja raskasta työ on. Työikäiset ja eläkeikäiset ovat aivan erilaisessa tilanteessa omaishoidon käytännön onnistumisen kannalta. Työikäisillä on usein vaikeuksia yhdistää työelämä ja omaishoito sekä näiden avulla saatava taloudellinen toimeentulo, kun heillä voi olla omakin perhe ja muita säännöllisiä vastuita. Eläkeikäinen on usein melko iäkäs puoliso ja monesti jollain tapaa sairas itsekin. Eläkettä saadessa omaishoitoon ryhtyminen ei sinällään vaaranna taloutta, vaan ongelmat ovat usein omaishoitotyön sitovuudessa ja raskaudessa. Tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa myönteisellä tavalla kehittämällä omaishoitajan tukea ja palveluita enemmän ja kokonaisvaltaisemmin - myös omaisen kannalta - tarpeenmukaisiksi. Eläkeikäisen tukeminen olisi lähinnä palveluita jaksamisen varmistamiseksi ja tarvittaessa rahallista tukea. Työikäisen omaishoitajan tukeminen olisi yhdistelmä lakisääteisiä työelämäjoustoja, rahallista tukea ja muistisairaan avopalveluita. Mallia voisi ottaa lapsiperheiden tuista; kuten päivähoito, kerhot, äitiysloma, äitiysraha, kotihoidon tuki ja sairaspäivät. Selvää on, että omaishoidon tuki ja siihen liittyvät palvelut tulisi saada yhtenäiseksi kautta maan. Kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota omaishoitajien aseman vahvistamiseen, yhdenvertaisuuteen ja jaksamisen tukemiseen. Omaishoidon sopimuksen kriteerit tulisi yhtenäistää. Rahallinen tuki, säännölliset vapaapäivät ja kuntouttava lyhytaikaishoito sekä terveydenhuolto tulisi taata sopimusomaishoitajille. Palveluketjun tulisi toimia sujuvasti niin, että omaishoitaja voi suunnitella sen varaan talousasiat ja hoidolliset käytännöt. Sopimusomaishoitajien määrää tulisi pyrkiä kasvattamaan. Tuija Mannersola, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Elämää muistisairauden kanssa: Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenten kertomaa. www.theseus.fi Muut lähteet Erkinjuntti, Timo – Huovinen, Maarit 2008. Kun muisti pettää. Muistihäiriöt ja etenevät muistisairaudet. Helsinki: WSOY. Finne-Soveri, Harriet 2014. Vanhuspalvelulain hengessä tulevaisuuteen. Esitys. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heimonen, Sirkkaliisa – Voutilainen, Päivi (toim.) 1998. Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä. Helsinki: Kirjayhtymä. Hiilamo, Heikki 2015. Valomerkki.fi. Verkkodokumentti. http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-heikki-hiilamo-suomeen-tarvitaan. Härmä, Heidi – Granö, Sirpa (toim.) 2010. Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOYpro Oy. Jylhä, Marja 2014. Professori ei innostu laitoshoidon leikkauksista. Kuntalehti. Verkkodokumentti http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/paatoksenteko/professori-ei-innostu-laitoshoidon-leikkauksista/ Kauppinen, Kaisa 2014. Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoivan yhdistäminen. Esitys Kelan tutkimuksen omaishoitoseminaarissa 20.11. Verkkodokumentti http://www.slideshare.net/kelantutkimus/kela-141120omaishoitoseminaarikauppinen. Kauppinen, Timo M – Martelin, Tuija – Hannikainen-Ingman, Katri – Virtala, Esa 2014. Yksin asuvien hyvinvointi. Mitä tällä hetkellä tiedetään? Työpaperi 27/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kehusmaa, Sari 2014. Väitöskirja. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten ko-tona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terve-ysturvan tutkimuksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Kuntaliitto 2014. Omaishoidon tuki. Verkkodokumentti. http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sosiaalipalvelut/ikaantyneet/omaishoidontuki/Sivut/default.aspx. Saari, Juho 2010. Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro. Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistioita 2012:10. Kansallinen muistioh-jelma 2012-2020. Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1800855. Sosiaali - ja terveysministeriö. Raportteja 2014: 2. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2014. Työryhmän loppuraportti. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1877786 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Muistisairaat asiakkaat sosiaali- ja terveyspalve-luissa. Verkkodokumentti. http://www.sotkanet.fi. Valtari, Anu – Vartiainen, Tytti 2015. Kotona Kokonainen Elämä –hanke. Työntekijöi-den näkemyksiä kotihoidon palvelujen kehittämisestä. Verkkodokumentti. https://kotonakokonainenelama.wordpress.com/osakokonaisuudet/lansi-ja-keski-uusimaa/tilannekatsaus/. Viramo, Petteri – Sulkava, Raimo 2006. Muistihäiriöiden ja dementian epidemiologia. Teoksessa Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Duodecim.
Merkityksellinen ja hyvä vanhuus: Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä?
Miten varautua ikääntymiseen ja sen tuomiin muutoksiin? Suomalainen yhteiskunta ikääntyy. Se ei ole kielteinen asia, sillä pitkään jatkunut keskimääräinen eliniän kasvu on seurausta yleisen hyvinvoinnin lisääntymisestä. Väestön ikääntymisestä seuraavat ilmiöt ja haasteet, joista ei vielä tiedetä kovin paljon, edellyttävät tarkempaa tutkimusta ja pohdintaa. (Jyrkämä 2003: 13.) Väestön ikääntymiseen tulisi varautua ja nostaa huomion keskipisteeksi yhteiskunnan sopeutuminen yhä iäkkäämmän väestön tarpeiden huomioimiseen. Kun terveyttä ja voimia on riittävästi, saattaa tuntua turhalta miettiä omaa vanhenemistaan. Vanhuuden vaivat hiipivät vähitellen, joten moni siirtää tulevaisuuteen muutoksia, kunnes ei enää itse selviydy niistä. Onko niin, että valmistaudumme vanhuuden tuomiin ongelmiin usein liian myöhään? Minkälaisia ajatuksia ja näkemyksiä noin 50–65 -vuotiailla ihmisillä on ikääntymisestä ja vanhuudesta? Minkälainen olisi merkityksellinen ja hyvä vanhuus? Miten toimintakyky vaikuttaa toimintaan ikääntyneenä? Minkälaisia palveluita toivomme ikääntyneinä? Miten asuminen ja ympäristö vaikuttavat ikääntyneen ihmisen elämään? Millä tavoin voidaan ennakoida tulevaa ja miten varautua hyvissä ajoin ikääntymiseen liittyviin muutoksiin? Näitä asioita selvitettiin artikkelin taustana olevassa opinnäytetyössä. Ikääntymisen merkitykset Ikääntymisen merkitykset ovat erilaisia eri yksilöille. Näin siksi, että se, mikä on merkityksellistä yhdelle, ei välttämättä merkitse samaa toiselle. Ikääntyminen on siis yksilöllistä, kuin myös käsitykset vanhenemisesta, ja toiveet omasta vanhuudesta. Jokaisella lienee kuitenkin jonkinlaisia ajatuksia, toiveita tai odotuksia arvokkaasta ja turvallisesta ikääntymisestä ja vanhojen ihmisten elämästä, kuten Kivelä (2012: 13) toteaa. Elämän ja ikääntymisen pohdinta ei välttämättä tuota tulokseksi yhtenäistä kokonaiskuvaa, eikä ikääntymisen merkitystäkään liene mahdollista arvioida yhtenäisillä kriteereillä. Tämä käy myös ilmi opinnäytetyössä nimeltään ”Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä? Merkityksellinen ja hyvä vanhuus”, joka toteutettiin laadullisin menetelmin, ja jonka lomakekyselyn kohderyhmänä olivat noin 50–65 vuotiaat ihmiset. Kysely toteutettiin sekä E-lomakekyselynä sosiaalisen median kautta että paperiversiona. Aineistonkeruun toteutuksessa käytettiin menetelminä sekä mukavuusotantaa että osittain muunneltuna lumipallo-otantaa, ja tuloksien analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Kyselyn tulokset kertovat, että osa vastaajista ei ajattele vanhuutta vielä hieman yli viidenkymmenen vuoden ikäisenä, jolloin vanhuus tuntuu liian kaukaiselta elämänvaiheelta. Ikääntyminen ja vanhuus merkitsevät kuitenkin melko kielteisiä asioita ja tapahtumia noin puolelle kohderyhmästä. Kivelän (2012:9) mukaan yleinen käsitys vanhuudesta onkin turhan kielteinen, koska yleensä puhutaan vain fyysisestä hidastumisesta, sairauksista ja toimintakyvyn sekä muistin heikkenemisestä ja sosiaalisista menetyksistä. Kielteisinä merkityksinä nousivatkin esiin esikerkiksi lisääntyvät sairaudet, toimintakyvyn heikentyminen, avuntarve, yksin jääminen, asioista luopumisen pelko sekä muistutus elämän rajallisuudesta. Myönteisesti ajateltuna ikääntyminen merkitsee elämänvaihetta, jolloin voi keskittyä omaan vapaa-aikaan, itsensä toteuttamiseen omassa tahdissa ja mielekkääseen tekemiseen työelämän jälkeisessä elämänvaiheessa, sekä vapauden tunteesta nauttimiseen. Vapauden tunne liittyy myös vapauteen valita, milloin tekee mitäkin ja kuinka paljon käyttää aikaa jonkin asian tekemiseen. Ikääntyneen ihmisen hyvä elämä ja hyvä elämänlaatu Fyysisen ja psyykkisen terveyden merkitys ikääntyneen ihmisen hyvän elämän tai hyvää elämänlaatua edistävinä osatekijöinä ovat keskeisiä. Hyvä elämä tai elämänlaatu ei kuitenkaan poissulje sairauksia. Riittävä terveys, kuten myös toiminta- ja liikuntakyky, koettiin hyvän elämän sekä hyvän elämänlaadun edellytyksiksi. Hyvä elämä ja elämänlaatu merkitsevät sitä, että elämän perusasiat ovat ikääntyneenä kunnossa. Erilaisiin sosiaalisiin toimintamuotoihin osallistumisen mahdollisuudet vaikuttavat ikääntyneiden elämänlaatuun ja hyvän elämän edellytyksiin. Näitä toimintamuotoja ja aktiviteetteja ovat niin liikunnalliset kuin kulttuuriset aktiviteetit ja matkustaminen, yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö. Osallistuminen toimintaan, jossa voi kokea itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, lisää mielen hyvinvointia ja vaikuttaa elämänlaadun kokemukseen myönteisesti. Keskeisenä hyvän elämän ja elämänlaadun tekijänä on oman kodin merkitys tai vaihtoehtoisesti viihtyisä palveluasumisyksikkö, jossa voidaan asua ikääntyneenä. Kodin ympäristöön liittyviä tekijöitä korostetaan myös elämänlaatuun vaikuttavina osatekijöinä. Luonnon läheisyys ja mahdollisuus liikkua luonnossa koetaan tärkeäksi. Odotukset ikääntyneiden palveluista Vanhuspalveluiden laatu ja kehitys huolestuttavat säästötoimenpiteiden ja resurssipulan takia. Huoli lienee oikeutettu, vaikkakin ikääntyneiden hyvinvoinnin ja palvelujen kehittämiseen on asetettu lisääntyvässä määrin valtakunnallisia tavoitteita. Näissä tavoitteissa korostetaan ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämistä, kotona asumisen mahdollistamista ja tukemista sekä avo- ja kotihoidon palveluiden ensisijaisuutta. Ikääntyneinä toivotaankin joustavia ja laadukkaita palveluita, joten yhteiskunnan tulisi sopeutua yhä iäkkäämmän väestön tarpeiden huomioimiseen. Turvallisuus ja mukavuus, jotka koostuvat palveluiden läheisyydestä ja toimintaa mahdollistavista ympäristötekijöistä, kuten esteettömyys, parantavat lisäksi ikääntyneiden elämänlaatua. Yhteinen näkemys kaikille on ikääntyneiden vaivattoman ja esteettömän liikkumisen sekä osallistumisen mahdollisuus. Ennakointi ja varautuminen Näkemykset ikääntymiseen liittyvien muutosten ennakointiin ja varautumiseen ovat toisistaan eriäviä. Ikääntymiseen liittyvä ennakointi toteutuu osittain asumisen käytännön järjestelyin, testamentin, hoitotahdon tai omaisten kanssa tehdyin sopimuksin sekä huolehtimalla hyvinvoinnista, elämäntavoista ja ihmissuhteista. On myös ihmisiä, joiden näkemysten mukaan ikääntymisen tuomiin muutoksiin ei voida varautua ja heitä, jotka vähintäänkin kyseenalaistavat varautumisen mahdollisuuden. Perusteluna tähän on, että liika ennakointi ja varautuminen ovat turhan murehtimisen ja pelon lietsomista sen sijaan, että elettäisiin nykyhetkessä ajattelemalla myönteisesti. Ennakointi ja varautuminen ikääntymisen tuomiin muutoksiin sisältävät sen tosiasian, että hyväksyy tulevat muutokset, ja sen, että itse ei enää selviydy kaikista tehtävistä, vaan tarvitaan toisten apua. Ritva Mieronkoski, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Jyrkämä, Jyrki 2003. Ikääntyvä yhteiskunta ja vanhojen elinolot. Teoksessa. Marin, Marjatta – Hakonen , Sinikka (toim.) Seniori- ja vanhustyö arjen kulttuurissa. Juva. WS Bookwell Oy. Kivelä, Sirkka-Liisa 2012. Hyviä Vuosia. Arvokas ja turvallinen ikääntyminen. Helsinki: Kirjapaja. Mieronkoski Ritva 2015. Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä? Merkityksellinen ja hyvä vanhuus. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Luettavissa ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto