Avainsana: Asiakkaan oikeudet
Oman elämänsä päähenkilöksi
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Uusi laki koskettaa lähes kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita. Rajoitustoimenpiteitä voi soveltaa esimerkiksi kehitysvammaiseen, muistisairaaseen tai aivovamman saaneeseen henkilöön, jonka toimintakyky on alentunut niin, ettei hän kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia (Paavilainen – Vuorinen 2013). Tavoitteena on edistää asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta, sekä ennaltaehkäistä ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Erityisesti kehitysvammahuollossa ollaan tämän vuoksi muutosten edessä. Taustalla on YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, joka on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeusjulistus. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 2006 ja Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa allekirjoittamassa sitä vuonna 2007. Julistuksen ratifiointi on kuitenkin jäänyt kesken. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon eettisen neuvoston Etenen pääsihteeri, ylilääkäri Ritva Halila totesi Sillalla-seminaarin puheenvuorossaan 7.2.2014 Suomen toteuttavan tämän ratifioinnin tarkastelemalla julistuksen asiakohtia yksi kerrallaan ja varmistaen, että julistuksessa todetut asiat ovat todennettavissa lainsäädännön tasolla. Lainsäädännön puutteellisuus on tähän asti estänyt voimaansaattamisen, koska mm. rajoitteiden käytöstä on kirjattu ympäripyöreästi. Nyt lainsäädäntöön kirjattaisiin julistuksen keskeiset asiat vammaisten henkilöiden oikeuksista ja ihmisarvosta. Miten rajoitustoimenpiteet toteutuvat käytännössä? Voimaan tullessaan uusi laki tuo haasteita käytäntöön. Uusi lakiehdotus antaa aiempaa laajemmat oikeudet ammattihenkilöille toteuttaa rajoitustoimenpiteitä kotona, vaikka lain alkuperäisenä tarkoituksena oli vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Haasteita tämä tuo myös vanhuspalveluihin, jossa suurimpana tavoitteena on tällä hetkellä kotona asumisen lisääminen. Laki antaa liian suuren liikkumavaran rajoittuneen asiakkaan vallankäytölle. Vallankäyttöä kotioloissa on erityisen vaikea valvoa, toteaa Invalidiliiton lakimies Elina Akaan-Penttilä. (Akaan-Penttilä 2013) Asiasta tehdyt selvitykset ovat karua luettavaa. Valviran selvityksen perusteella ympärivuorokautisessa palveluissa asiakas saa itse päättää eniten sosiaalisesta kanssakäymisestään (esim. ystävistään), osallistumisesta asuntonsa tai huoneensa sisustamiseen ja TV:n katselusta. Jollakin tavalla säädellympää oli sängystä nouseminen aamulla, välipalan syöminen ja yksilöllinen asiointi (esim. kaupassa käyminen). Eniten asioita, joista asiakas ei koskaan päättänyt itse, oli sähköpostin ja internetin käyttö sekä oman huoneen lukitseminen. (Valvira, s. 26) Itsemääräämisoikeuteen ja perimmiltään ihmisarvoon liittyvää näkökulmaa voidaan pohtia Sillalla -seminaarissa kerrotun neliraajahalvaantuneen miehen tarinan pohjalta. Kyseessä on henkilö, joka on täysin avustajan varassa useimmissa päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Näin ollen hän menee nukkumaan silloin kun avustajan työpäivä loppuu, ja nousee ylös sängystään, kun avustaja tulee aamulla paikalle. Voidaan kysyä, määrittelevätkö asiakkaan omat toiveet hoidon ajan ja sisällön, vai kenties kuntien rajalliset resurssit? Toteutuuko tässä tapauksessa henkilön itsemääräämisoikeus ja aidosti ihmisarvoinen elämä? Uuden lain tultua voimaan meidän on hyvä olla kriittisiä myös omaa työtämme kohtaan. Meidän tulisi jälleen muistuttaa itseämme itsemääräämisoikeudesta, jonka tulisi ohjata työtämme tälläkin hetkellä. Erityisen tärkeää on nostaa tarkasteluun se, miten asiakkaan elämää määrittää organisaatioiden palveluprosessit ja henkilöstön omat toiveet, työtavat ja tarpeet tehdä työtä. Sosiaalialan ammattilaisten tulee kysyä itseltään, kuinka voimme mahdollistaa asiakkaalle omannäköinen, omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta nouseva hyvä elämä. Meidän tehtävämme on ensisijaisesti auttaa. Laura ja Maria, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lisätietoa Akaan-Penttilä Elina 2013. Uusi itsemääräämisoikeuslaki mahdollistaisi sosiaalipalvelujen hoitohenkilökunnan vallankäytön asiakkaan kotona. Verkkodokumentti. Konttinen Juha-Pekka 2013. YK:n vammaissopimuksen ratifiointi lähestyy. Verkkodokumentti. Paavilainen, Mika – Vuorinen Virpi 2013. Itsemääräämisoikeuslaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Itsemääräämislaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Suomen YK-liitto: YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja 2006. Verkkodokumentti. Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti.
TOIMEENTULOTUEN PERUSOSAN SIIRTÄMINEN KELAAN
Viime aikoina on taas noussut puheenaiheeksi toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan. Aihetta on käsitelty eri tiedotusvälineissä sekä asiaan ovat ottaneet kantaa kansanedustajat kuin alalla työskentelevät ammattilaiset. Talentia teetti helmikuussa 2014 toimeentulotukityössä oleville jäsenilleen kyselyn toimeentulotuen siirtämisestä Kelaan. Kyselyn avulla haluttiin saada selville työntekijöiden näkemyksiä toimeentulotuen muutostilanteesta. Odotan mielenkiinnolla kyselytulosten julkistamista. Kuntien tehtävien ja velvoitteiden arviointi Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) laati Valtionvarainministeriön ohjeiden mukaisesti kuntien velvoitteiden ja tehtävien vähentämisen ministeriökohtaisen toimintaohjelman 30.9.2013. Esitys koski kuntien lakisääteisten tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä, niin että kansantaloudelle asetettu vähennystavoite vuoden 2017 tasolla saavutetaan koko julkisen talouden kestävyyttä tukevalla tavalla. Tavoitteena on 545 miljoonan euron vähennys kuntatalouden toimintamenoista. Toimeentulotuen perusosan laskennan siirto Kelaan on yksi STM:n ohjelman toimenpide-esitys. Hallitus tekee arvion toimeentulotuen muutoksista ja siirrosta maaliskuussa 2014. Hallituspuolueilla on asiasta eriäviä kannanottoja. Vasemmisto, Keskusta ja Vihreät kannattavat siirtoa ja Sdp ja Kokoomus ovat olleet siirtoa vastaan. Perusteluja Kela-siirron puolesta Toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan on perusteltu tasavertaisuuden periaatteilla, kustannussäästöillä, byrokratian vähenemisellä ja nykyistä yksinkertaisemmalla käsittelyllä. Sosiaalityöntekijöiden työkuormitus nähdään kunnissa suurena. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan mahdollistaisi kunnissa tehtävien uudelleen organisoinnin niin, että ennaltaehkäisevään ja pitkäjänteisempään asiakaskohtaiseen sosiaalityön tekemiseen olisi entistä paremmin mahdollisuuksia. Perusosan siirtämisestä Kelaan on tehty kuntakokeiluja vuonna 1995 - 1997. Tulokset olivat myönteisiä. Käsittelyajat lyhenivät, etuusprosessit yhtenäistyivät ja kansalaiset olivat tyytyväisiä. Viimeisin kuntakokeilu oli Vantaalta, jossa oli mukana noin 500 asiakasperhettä. Kokemukset olivat hyviä. Perusteluja siirtoa vastaan Sosiaalityön näkökulmasta toimeentulotuki nähdään kiinteänä osana sosiaalityötä. Toimeentulotuen tehtävä on asiakkaan moninaisessa elämäntilanteessa tukeva ja tasapainottava tekijä. Toimeentulotuella voidaan parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja lisätä aktiivisuutta oman elämän suhteen. Asiakkaalla on mahdollisuus saada sosiaalityöntekijältä monipuolista tukea, neuvoa ja ohjausta elämäntilanteeseensa. Kelan virkailija tuskin ohjaisi asiakasta muissa elämään liittyvissä asioissa. Osa näkee, että siirto syrjäyttäisi toimeentulotuen asiakkaita vielä enemmän. Apua tarvitsevia ei tavoitettaisi ja ihmiset jäisivät ilman tarvittavaa tukea. Tehtävän siirto muuttaisi myös toimeentulotuen myöntämiseen kiinteästi liittyvää aktivoivan työllistymisen tavoitetta, jossa kunnan toimenpitein on tuettu aktiivista työmarkkinaosallisuutta. Siirto Kelaan saattaisi myös vähentää alan työpaikkoja ainakin jonkin verran. Harkinnanvarainen toimeentulotuki säilyisi edelleen kunnan sosiaalityön välineenä. Joten kahden luukun periaate säilyisi edelleen suurella osalla asiakkaista. Johtopäätöksiä Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan herättää monenlaisia mielipiteitä. Alalla toimivat työntekijät näkevät siirron suurimmaksi osaksi huonona. Kuntakokeilujen myönteiset tulokset puolestaan puoltaisivat siirtoa Kelaan. Työskentelen itse sosiaaliohjaajana toimeentulotukityössä ja oma näkemykseni on kahtalainen. Voin ymmärtää kaikki yllä esitetyt näkemykset siirron puolesta ja vastaan. Jos siirto Kelaan aidosti ja oikeasti lisäisi ennaltaehkäisevää ja pitkäjänteistä sosiaalityötä, näkisin siirron hyvänä, koska nykyisellään pitkäjänteiseen muutokseen tähtäävään sosiaalityöhön ei tahdo löytyä resursseja. Jos taas siirron seurauksena on asiakkaiden ongelmien ja elämäntilanteiden paheneminen, ei siirto silloin olisi hyvä. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan ei ainakaan saisi passivoittaa asiakkaita entisestään. Siirron näkökulma tulee olla asiakaslähtöinen. Jos siirto tapahtuu, niin toimintamallin ympärille tulee luoda riittävän hyvä "turvaverkosto". Eri tahojen tulee tehdä aktiivista ja avointa yhteistyötä asiakkaan parhaaksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä hallitus päättää asian suhteen. Jos Kela siirtoon lähdetään, niin silloin Helsingin pitää olla kuntakokeilussa mukana. Näin saataisiin tietoa siitä, miten siirto toimii suuressa kaupungissa, jossa asiakaskuntaa on paljon ja se on hyvin moninaista. Satu, sosionomi ylempi amk-opiskelija. Kirjoituksen lähteet: Sosiaalinentekijä-blogi STM:n ehdotukset kuntien tehtävien vähentämisestä
Asiakaslähtöisyys sosiaalialalla?
Laki takaa Sosiaalihuollon asiakaslaki määrittelee ”Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä..” Laissa ei ole kuitenkaan tarkennusta siihen, mitä sosiaalihuollon asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa asiakkaan arvostamista, eettisyyttä, osallistumista, yksilöllisyyttä ja demokratiaa. Asiakkaan täytyy pystyä saavuttamaan palvelut helposti ja niiden täytyy olla helposti käytettäviä. Jotta palveluita voitaisiin kehittää, palveluiden tuottajan täytyy olla valmis kommunikoimaan asiakaskunnan kanssa ja tuntemaan asiakaskunta sen verran hyvin, että palveluita voidaan räätälöidä sille sopiviksi. (Väestöliitto) Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa Kasteessa eräs keskeisistä periaatteita on asiakaslähtöisyys. Ihmisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen itseään koskevissa päätöksissä, palveluissa ja niiden kehittämisessä on osallisuutta parhaimmillaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2011, 19, 126) Asiakaslähtöisyyttä on myös se, että tarvittaessa asiakkaalta pyydetään suostumus häntä koskevien toimenpideraporttien luovuttamisesta eteenpäin. Esimerkiksi päivähoidossa tämä tarkoittaa lapsen lausuntojen luovuttamista eteenpäin neuvolaan, s2-opettajalle tai päivähoidon henkilöstölle. Toiminta- ja ajattelutapa Asiakaslähtöinen ajattelutapa on sitä, että ensisijalla on asiakkaan ja hänen perheensä tukeminen ja palveluiden tarve. Tärkeää on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja ja tavoitteena on yhdessä tekeminen asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen palvelu lisää myös asiakkaan ja palveluntuottajan välistä avoimuutta ja luottamusta. Se, että asiakas otetaan kumppaniksi, voi vahvistaa tämän elämän hallintaa ja voimaantumista. (Keronen 2013) Asiakaslähtöiseen kehittämistyöhön on kehitetty konkreettisia apuvälineitä, joista eräs on Tekesin ”Matkaopas asiakaslähtöiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen” (2011). Se tarjoaa kuusi osa-aluetta, joilla asiakaslähtöistä palvelua voidaan kehittää. Ensimmäisessä osa-alueessa asiakkaalle kerrotaan palveluista, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksista vaikuttaa eri vaiheissa palveluprosessia. Toinen osa-alue on asiakkaan osallisuuden lisäämistä, mikä tarkoittaa, että asiakkaalle on tehtävä tilaa ja hänen on annettava tehdä valintoja. Kolmas askel on se, että palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittämisellä pyritään siihen, että asiakasta kuullaan kehittämisen eri vaiheissa. Neljännessä vaiheessa syvennetään asiakasymmärrystä. Asiakastietoja kerätään ja niitä hyödynnetään. Viidennessä osa-alueessa yritetään muuttaa palveluntuottajan organisaation asenteita ja palvelukulttuuria. Tässä vaiheessa on hyvä tunnistaa esteet asennemuutokselle. Kuudentena ja viimeisenä vaiheena on johtaminen, jonka avulla organisaation toimintatapoja ja asenteita muutetaan. (Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012) Asenteiden merkitys Kunnissa nimenomaan asenteilla on suuri merkitys asiakaslähtöisen toiminnan kehittämisessä. Jos kunnissa sosiaalihuoltoa pidetään vain lainsäädäntöön liittyvänä velvollisuutena, asiakaslähtöisyys tuskin toteutuu kovin hyvin. Jos taas sosiaalihuoltoa halutaan kehittää, niin asiakaslähtöisyyskin ymmärretään luultavasti paremmin siihen olennaisesti kuuluvana osana. Johtamisen asenteillakin on paljon merkitystä siinä, kuinka paljon asiakkaita otetaan mukaan suunnittelutyöhön. (Keronen 2013) Johtamisella parempaan asiakaslähtöisyyteen Mitä merkitystä johtamisella sitten todellisuudessa on asiakaslähtöisen palvelun kehittämiselle? Ensinnäkin johtajalta tarvitaan sitoutumista asiakkaan osallisuuteen arvona ja myöskin sen juurruttamista käytännön työhön. Johtajan oma suhtautumistapa asiakkaisiin toimii mallina alaisille ja koko organisaatiolle. Johtaja voi edistää omaa sitoutumistaan asiakaslähtöisen toiminnan kehittämiseen esimerkiksi osallistumalla kehittämispäiviin, asiakasraateihin ym. tapahtumiin, joissa asiakkaat ovat mukana aktiivisessa roolissa. Johtajan tehtävä on myös kartoittaa aika ajoin asiakkaiden tilanteet, tarpeet ja näkemykset. (Hastrup ym. 2013, 125) Asiakaspalvelun kehittämistyössä on monia tekijöitä, jotka on otettava huomioon. Ensinnäkin se vaatii lisäresursseja: aikaa ja rahaa. Työntekijöiden puolesta lisätyötä tuovat esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyjen suunnittelu, markkinointi ja tulosten analysointi. Myös työpajat ja kehittämispäivät vievät aikaa perustyöltä, eikä niihin ole useinkaan resurssoitu lisätunteja. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia ja yllyttäviä ihmisiä suunnittelemaan keskusteluja ja vuorovaikutustilanteita. Virallisten organisaatioiden työntekijät saattavat tuntua asiakkaasta etäisiltä ja siksi he tarvitsevat tukea lähteäkseen mukaan kehittämiseen. Nykyään sosiaalipalveluita ajetaan enemmän ja enemmän liiketaloudellisen ajattelun suuntaan ajatuksella ”aika on rahaa”. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen ei kuitenkaan synny itsestään ilman lisäresursseja ja ajattelutavan muutosta. (Hastrup ym. 2013, 124-125) Yhteistyö edistää Asiakaslähtöisyyttä palvelevaa on, että kunta, kolmas sektori ja yksityiset toimijat toimivat yhdessä kehittämässä työtä. (Soikkeli & Uosukainen 2012) Näin kaikille osapuolille saadaan yhteinen visio asiakaspalvelusta. Ja toisaalta, kun kolmas sektori ja vapaaehtoistyöntekijät integroidaan tuottamaan kuntapalveluita, saadaanlisää kyseisen palvelualan asiantuntijoita kehittämään työtä ja silloin tuloksetkin ovat visiönäärisempiä ja asiakaslähtöisempiä. (Välikangas 2011, 18) Kuka on asiakas? Päivähoidossa asiakas on koko perhe – ei ainoastaan lapsi. Päivähoidon asiakaslähtöinen toiminta korostuu heti uuden perheen aloittaessa päivähoitoa. Jo ennen hoitosuhteen alkua perheelle olisi kerrottava kunnan tarjoamista päivähoitopalveluista. Asiakkaaseen olisi tärkeää luoda hyvä suhde heti alussa, jotta luottamus molemminpuolin syntyisi. Vaikka päivähoidossa asiakkaana on suuri määrä perheitä, tavoitteena on kuitenkin tarjota jokaiselle yksilöllistä palvelua; hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Päivähoidossa, kuten muutenkin sosiaalialalla, asiakkaan pitäisi saada palvelua omalla äidinkielellään. Henkilöstön pitäisikin pystyä rohkeasti käyttämään tulkkipalveluita. Myöskin erilaisten kulttuurierojen huomioiminen toiminnassa on asiakaslähtöisyyttä. Asiakkailta olisi pyydettävä palautetta ja toimintaa kehitettävä sen pohjalta. Henkilöstöä pitäisi mielestäni kouluttaa enemmän asiakaslähtöisen toiminnan kehittäjiksi. Nuorten palveluissa asiakkaana voi olla pelkästään nuori. Hänen mielipiteensä voivat jäädä usein sivuun, sillä nuoren vuorovaikutustaidot eivät ole samalla tasolla kuin aikuisella. Nuorella saattaa olla edessä ensimmäisiä tilanteita, jolloin hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja siksi hän ei ole välttämättä tottunut kyseenalaistamaan palveluntuottajaa. (Tesso 5/2013) Nuorten kuulemiseen olisi myös tärkeä kehittää uusia toimintatapoja, jotta heillekin voitaisiin tarjota mahdollisimman asiakaslähtöisia palveluita. Asiakaslähtöisyyden arviointi Asiakaslähtöisyyttä on mahdollista arvioida asiakaspalautejärjestelmien lisäksi mittaamalla eri toimijoiden välistä keskinäistä luottamusta ja arvioimalla niitä tilanteita, joilloin työntekijällä on mahdollisuus pohtia asiakaslähtöisiä arvoja ja niiden toteutumista. (Rautakari 2005, 74) Muita mahdollisia arviointityömenetelmiä ovat esimerkiksi kokemus-, asiantuntijuus- ja asiakasraadit, neuvostot ja foorumit. (Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2012, 19) Yleensä osallisuuden seuraukset tulevat näkyviin välittömästi esim. palaverin jälkeen. Tällöin asiakas voi itse arvioida, että kuinka hyvin hänen mielipiteensä otettiin huomioon ja käytiinkö ammattilaisten välinen keskustelu hänen ehdoilla, vai hänen ylitseen. (Hastrup ym. 2013, 122) Sini, kirjoittaja opiskelee sosionomi ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Hastrup, A., Hietanen-Peltola M, Jahnukainen J., Pelkonen, M. Kaste. 3/2013 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen: Lasten Kaste -kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi. Keronen, M. Tesso. 31.1.2013. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Rautakari, S. 2005. Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä. Ylempi amk opinnäytetyö Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012. Savonseutu: Miten taataan asiakaslähtöisyys tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa? Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Kaste 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön aikakauslehti Tesso. 5/2013. THL. Raportti 3/2013. Osallisuus osaksi arkea. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen. Välikangas, K. Sosiaalitieto 5-6/11. Kehittäminen etenee aidosta hyödystä toiseen pienin askelin. Väestöliitto. Parisuhde. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöisyys?
Ikäihmisten ääntä ei kuulla asumispalveluissa
Vanhusten asumis- ja hoivapalveluiden markkinat ovat muotoutumassa kovaa vauhtia uudenlaisiksi. Yleisesti tiedetään, että vanhusten määrä kasvaa huikeasti suhteessa muuhun väestöön. ”Vuonna 2030 elää Suomessa ennusteen mukaan 1 400 000 yli 65-vuotiasta, ja heistä yli puolet on yli 75-vuotiaita.” Ikärakenteen nopea muutos aiheuttaa työvoimapulaa tuleviin vuosiin. Tähän on nyt koetettu vastata alkamalla kouluttaa hoiva-avustajia yksiköiden avustaviin tehtäviin. Luultavasti yhä enemmän rekrytoidaan myös ulkolaista, kohtuullisesti suomea puhuvaa henkilökuntaa. Suuret kansainväliset yritykset valtaavat asumispalvelun markkinat Tehostettua palveluasumista saaneiden asiakkaiden määrä ja osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Samaan aikaan vanhainkotien ja tavallisen palveluasumisen asiakasmäärät ovat pienentyneet. Suuret, osin kansainvälisetkin terveydenhuollon yritykset ovat levittäytyneet yhä suurempaan osaan asumispalveluita. Ennen palveluita järjestivät lähinnä kunnat ja lisäksi paljon pienemmällä volyymillä paikalliset järjestöt. Nykyisenmallinen julkisten hankintojen kilpailutuskäytäntö on omiaan suosimaan suuria yrityksiä, joilla on riittävät resurssit tarjouslaskentaan ja laatupisteiden osoittamiseen vaadittavalla tavalla. Monin paikoin tällä hetkellä suunnitellaan palveluiden viemistä mahdollisimman laajalti vanhusten koteihin ja epäilemättä tämän samalla oletetaan olevan kunnille kaikista edullisinta. Kilpailutus monopolisoi palvelumarkkinat Julkisten kilpailutusten suunnittelu ja organisointi on väistämättä vienyt melkoisesti kuntien resursseja. Päättäjät haksahtavat usein kuitenkin tarkastelemaan vain saatujen tarjousten loppusummia ja tekemään valintansa halvimman hinnan mukaan. Näin saattaa käydä jatkossa vieläkin useammin, koska kunnat ovat niin kovissa taloudellisissa paineissa sekä keskellä työläitä ja alkuun kalliitakin rakennemuutoksia. Ehkä ajatellaan päästävän helpoimmalla ja halvimmalla ulkoistamalla palveluita. Edullisimpaan tarjoushintaan (eikä asianosaisten mielipiteisiin ja palveluiden laatuun) keskittymällä on viime vuosina ajettu alas valtava määrä pieniä järjestöjä ja vapaaehtoistyön muotoja – ne ovat usein panostaneet hyvään palvelutoimintaan, mutta niillä ei ole käytössään riittäviä resursseja laadun osoittamiseen, ammattitaitoiseen tarjouslaskentaan tai lyhyen ajan tappionsietoon. Samaan aikaan media on tuonut säännöllisesti ilmi suurten palveluntuottajien väärinkäytöksiä: henkilökunnan alimitoitusta ja muita hoivan ja hoidon laadun puutteita. Asiakas unohtunut Kuntien pitäisi kantaa lakisääteinen vastuunsa paremmin miettimällä kehittämistä ja päätöksiä asiakaslähtöisesti ja pitkäjänteisesti. Sen sijaan yritysmaailman tapaan saatetaan keskittyä vain kyseiseen kilpailutusjaksoon tai kuntapäättäjien omaan edustuskauteen. Asiakas unohtuu! Uusi kesällä 2013 julkaistu ikäihmisten palvelujen laatusuositus mainitsee ensimmäisenä vanhuksen osallisuuden ja toimijuuden. Myös toimialan kehittämistoiminnan suurin rahoittaja RAY on kirjannut Eloisa Ikä -avustusohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle”. Viiden vuoden työkokemukseni mukaan vanhusyksiköissä saatetaan usein tehdä arvokasta työtä asukkaiden osallisuuden hyväksi. Kuitenkaan tämän asukkaan äänen kuulemisen en ole vielä huomannut ulottuneen päättäjätasolle saakka! Jos asumispalvelua hoitaa markkinalähtöisesti toimiva sijoittajavetoinen yritys, lienee selvää ettei vanhusten hyvinvointi ole aidosti tärkein tavoite, vaan voiton tuottaminen. Lisäksi kuntapäättäjätkin saattavat tehdä vanhusten asumisolosuhteisiin suuria ja yhtäkkisiä muutoksia. Tavoitteena on toki silloin palveluiden kehittäminen, mutta miksei vanhustyön ammattilaisia ja loppuasiakkaita haluta kuunnella muutoksia suunniteltaessa? Asuinpaikan tai hoitajien vaihtuminen nopealla tahdilla saattaa viedä muistisairaan ihmisen aivan sekaisin ja hänen terveytensä jyrkkään alamäkeen. Omaishoitoa kehitettävä ja lisättävä Vanhusten asumisoloihin ja hyvinvointiin vaikuttavat palveluiden lisäksi kuntien kirjavat käytännöt kiinteistöjen omistusten ja hallinnoinnin sekä omaishoidon tukien ja palveluiden suhteen. Monet kunnat ”säästävät” lyhytnäköisesti leikkaamalla omaishoidon tukea tai poistamalla sen kokonaan. Jos näihin sen sijaan panostettaisiin enemmän, pitemmällä aikavälillä useampi omainen tai läheinen alkaisi omaishoitajaksi ja kunta säästäisi reilusti kustannuksissa, koska omaishoito on hinnaltaan murto-osan ympärivuorokautisen hoivan hinnasta. Jotkut kunnat eivät säästösyistä halua omistaa kiinteistöjä, vaan sijoittavat vanhuksia yritysten omistamiin taloihin ja kilpailuttavat sinne palvelutoiminnan. Entä ovatko päättäjät miettineet, mitä tapahtuu uuden kilpailutusjakson alkaessa jos yritys ei haluakaan vuokrata tiloja kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle? Sekä vanhusten elämä että hoivatyöntekijöiden työelämä on nykyään jaksottunut ehkä vain kolmen vuoden jaksoihin eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu jakson vaihtuessa! Esimerkkiä muualta Tanskalainen vanhustenhoito on jo pitkään saanut myönteistä huomiota Euroopassa. Meillä onkin sieltä paljon opittavaa ja opit ovat melko hitaasti tulleet osaksi suomalaisia vanhusten palveluita. Tanskassa yksiköissä eletään kuin yhtenä suurena perheenä. Vanhukset viettävät suuren osan vapaa-ajastaan yhteisissä tiloissa, toimintaa ideoidaan toiveiden mukaan, ruoka tehdään maistuvaksi, omaiset otetaan aina lämpimästi vastaan, juhlia vietetään usein ja koko porukalla sekä vanhusta kohdellaan arvostavasti ihmisenä eikä potilaana. ”Koti merkitsee vanhuksille turvaa, vapautta ja osallistumisen kautta syntyvää yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.” (Karhinen 2009) Jotta asumispalvelu olisi laadukasta ja asiakaslähtöistä, olosuhteiden olisi muistutettava tavallista kotia ja niiden olisi pysyttävä pääpiirteiltään samanlaisina mielellään vanhuksen elämän loppuun saakka. Vanhuksen toimintakykyä ylläpidetään ennen kaikkea seuraa ja merkityksellistä tekemistä tarjoamalla, luonnollisesti hyvän perushoidon lisäksi (ravinto, liikunta, apuvälineet, tarvittava lääkitys jne). Ihminen on kokonaisuus Useimmat vanhukset eivät ole niin sairaita, että tarvitsisivat laitoshoitoa – päinvastoin esim. muistisairaan sijoittaminen pariksi viikoksi sairaalan petiin voi viedä häneltä voimat kävelemiseen ja normaaleihin päivittäisiin toimiin. Iäkäs ihminen on kokonaisuus, jolle yhden osa-alueen huononeminen vaikuttaa usein moneen muuhunkin hyvinvoinnin tekijään. On aika ottaa loppuasiakas mukaan suunnitteluun, myös isoissa asioissa. Muutoksia tulee suunnitella pitkäjänteisesti ja tällöin niitä pystytään toteuttamaan huomattavasti joustavammin ja asiakaslähtöisemmin. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi amk-opiskelija Ikäihmisten määrä Suomessa. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00281 Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tilastot/aiheittain/ikaantyneet/laitos_ja_asumispalvelut http://www.julkari.fi/handle/10024/90785 Ikäihmisten asumispalveluiden järjestäminen, Sinervo Timo 9/2011. http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti21.pdf Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset/palvelujen_laatu/laatusuositus Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? Raportti kuntien vanhustyöstä vastaaville johtajille toteutetusta kyselytutkimuksesta 6/2012 Valli ry. http://www.valtaavanhuus.fi/files/e9406dfaba9eaf24168bc4fab8e7b4836a549e9b50e40319923a2b41b76e617b.pdf Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa Ikä -avustusohjelma (Vanhustyön keskusliitto koordinoijana). http://www.eloisaika.fi/ Etiikan näkökulmasta on luontevaa korostaa heikompien asemaa. Eettisyys ja käytännön vanhustyö. http://www.valli.fi/lehti_1_2013.htm Lotte-kodissa asukkaat alkavat kukoistaa. http://www.valli.fi/lehti_6_2012.htm Hyggen salaisuus (sivu 10). https://www.ray.fi/sites/default/files/emmi_mediabank/TUKIPOTTI_1_2013_NETTI.pdf Kykenemmekö kohtaamaan vanhuksen? http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Kuin yhtä perhettä. http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Ovi auki vanhukselle. http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti1_13/paattinen.pdf MATKALLA PALVELUTALOON, Ikääntyneiden käsityksiä merkityksellisestä toiminnasta ja odotuksia siinä tapahtuvista muutoksista palvelutaloon muutettaessa, JYO 2009. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/20095/URN_NBN_fi_jyu-200905131588.pdf?sequence=1
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” -vanhuspalvelulaki puntarissa
Vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1.7.2013 ja sai paljon median huomiota jo valmistelun aikana. Päähuomio kiinnittyi lain tehottomuuteen ja lehdissä kritisoitiin laista puuttuvaa käytännön vaikutusta. Esille myös nostettiin erilaiset henkilökuntamitoitukset hoivayksiköissä ja kotihoidossa. Selvyyttä keskusteluissa ei saatu: tarkoitetaanko mitoituksella koko henkilöstöä vai suoraan hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä (Pohjanpalo Olli, 2013). Vanhustenhuollon hoivatyön monimuotoisuuden vuoksi mitoituksen asettaminen vanhusten huoltoon on haastavaa, niinpä päädyttiin asettamaan toistaiseksi alaraja mitoitukselle (Pohjanpalo Olli, 2013) Mielenkiintoista keskustelusta tekee sen, että vasta vuonna 2012-2013 herätään keskustelemaan asioista, jotka ovat jo hyvin kauan olleet käytännön työntekijöiden huulilla. Tarvitaan yhteneväiset mitoitukset, sekä mittaristot henkilöstömitoituksen luomiseen. Niin kuin oppositiojohtaja Timo Soini toteaa lehtiartikkelissa Helsingin sanomissa: "Tosiasia on, että 0,5 on jo käytännön todellisuutta. Mutta ongelmat ovat paikoissa, joissa tarvitaan 0,7. Käytännössä nyt ei ole mitään varmuutta siitä, että mitään tapahtuu [henkilöstömitoitukselle]", (Sutinen Teija, Suominen Heli, 2012). Pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti ko. suosituksia mitoituksissa noudatetaan, joten muutosta asiaan siinä suhteessa ei tullut. Edelleen minimimitoitus on liian alhainen. Hienoa, että alaraja säädettiin, koska jos tällä hetkellä vielä jokin hoivayksikkö minimisuosituksen alle jää, niin saadaan tämän kautta muutosta aikaan. Toivottavaa on, että tämä minimimitoitus ei laske minkään hoitolaitoksen mitoituksia. Keskusteluun on myös nostettu käytännön työntekijöiden tunne siitä, että laki ei ole konkreettinen (Siironen Susanna, 2013). Kuinka paljon uutta laki varsinaisesti tuo käytännön työhön. Raisiossa, niin kuin monissa kunnissa, vanhuspalvelulaki ei tuonut käytäntöihin uutta, vaan palveluita on jo järjestetty vuosien ajan lain tarkoittamalla tavalla. Niin kuin Raision kaupungin projektityöntekijä Karoliina Holappa toteaa Helsingin sanomissa: "Nyt voimaan tullut vanhuspalvelulaki ei tuo Raision kaupungin käytännön toimintoihin juuri mitään uutta. Meillä on kehitetty ennalta ehkäiseviä palveluita jo vuosia" (Lehtinen Toni, Repo Päivi, 2013). Median tyypilliseen tapaansa kiinnittää huomiota asioihin, joita ei saatu lakiin mukaan. On kuitenkin hyvä nostaa esille mitä uutta ja positiivista laki nosti esille. Kokonaisuudessaan laki on väline edistää vanhusten asioiden eteenpäin viemistä - lailla voidaan saada vaikutuksia aikaan. Kunnille, jotka ovat hoitaneet hyvin tai kohtalaisesti vanhusten asioita, ei laki juurikaan tuonut uutta. Lailla pystytään yhdenmukaistamaan palveluja ja mm. Valvira on laatimassa vanhustenhuoltoon valvontaohjelmaa. Ilman lakia ei ole aikaisemmin pystytty nostamaan esille tämän tyyppisiä asioita. Näin ollen kehittäminen vanhusten ja vanhustenpalveluiden puolesta on saatu uusiin uomiin. Konkreettisia uudistuksia tarvitaan monessa kunnassa. Tietenkään muutokset eivät vielä näy käytännössä, se vie oman aikansa. Kuntien tulee laatia suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Ikääntyvällä on oikeus palvelutarpeen arviointiin. Kunnan on myös järjestettävä neuvontapalveluja. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia lisäämään tulee perustaa vanhusneuvosto joka kuntaan. Lisäksi on huolehdittava monipuolisesta osaamisesta kunnissa. Henkilöstömitoitussuositus antaa kunnille nyt aikaa kehittää vanhusten palveluita. Jos olisi lakiin suoraan kirjattu 0,7 henkilöstömitoitus ilman, että tutkittaisiin kuntien tilannetta sekä palvelurakenteita, olisi voitu monessa pienemmässä kunnassa joutua taloudellisesti ahtaalle. Ammattitaitoisen henkilöstön saaminen pieneen kuntaan ei välttämättä ole yksinkertaista. Tulee miettiä kokonaisuuksia kun tehdään näinkin suuria linjauksia. Henkilöstömitoitukset tulisi lähteä asiakkaiden tarpeista. Jos automaattisesti kaikkialle annetaan samat mitoitukset, nousee mietinnän alle myös verorahojen oikeanlainen kohdistaminen. Toisaalla voidaan tarvita suurempaa mitoitusta, kun taas toisaalla pärjätään pienemmälläkin. Vanhusten erilaiset tarpeet on otettava huomioon. Suurin positiivinen asia lain käyttöönotossa on, käyty keskustelu asian ympärillä. Kansalaiset ovat olleet kiinnostuneita aiheesta ja on esitetty oma huoli vanhusten palveluiden tilasta. Lain ympärillä on jouduttu ääneen pohtimaan vanhustenhuollon haasteita. Raivokkaan alkumyllerryksen jälkeen voi vain toivoa, että keskustelu ja toiminta ei jää tähän, vaan vanhusten hoivaa ja palveluita kehitetään kunnissa eteenpäin. Laura Tiilikainen, kirjoittaja opiskelee Sosionomi Ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2012/980. Lehtinen Toni, Repo Päivi, 2.7.2013. Raisiossa vanhuspalvelulaki on jo arkea. Helsingin sanomat. Pohjanpalo Olli, 10.6.2013. Ikäihmistenkotihoitoon ei tule mitoitusta. Helsingin sanomat. Siironen Susanna, 1.7.2013. Vanhuspalvelulaki voimaan-alalla työskentelevät kritisoivat. YLE-uutiset. Sutinen Teija ja Suominen Heli, 12.12.2012. Demarien vaatima henkilöstöasetus pyyhittiin pois vanhuspalvelulaista. Helsingin sanomat.
Henkilökohtaisella budjetoinnilla vaihtoehtoja kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoimintaan
Helsingissä ja Vantaalla on pilotoitu henkilökohtaista budjetointia kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminnoissa. Kokeiluun osallistujat – päämiehet – vaihtoivat yhden toimintapäivän haluamaansa muuhun toimintaan. Perinteisen toiminnan tilalle he valitsivat tavallisella työpaikalla työskentelyä, maatilan töitä ja vapaa-ajan toimintoja. Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmässä palveluja tarvitseva henkilö saa itse määritellä palvelujaan ja hallinnoida niihin käytettäviä rahoja (1). Vantaalla henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilu käynnistyi syksyllä 2011. Kokeilu oli osa Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten palvelusäätiön koordinoimaa ’Tiedän mitä tahdon!’ –hanketta. Helsingissä kokeilu käynnistettiin ilman taustatoimijoiden apua syksyllä 2012. Prosessien myötä Vantaalla on myönnetty henkilökohtainen budjetti kahdelle ja Helsingissä neljälle henkilölle. Prosessit käynnistyivät päämiesten toiveiden ja tarpeiden kartoituksella yksilökeskeistä työotetta käyttäen. Kukaan päämiehistä ei halunnut kokonaan luopua toimintakeskustoiminnasta, vaan he vaihtoivat yhden toimintapäivän haluamaansa muuhun toimintaan. Kukin päämies käytti oman budjettinsa henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen, jotta saisi tarvittavan tuen haluamansa toiminnan toteuttamiseen. Sekä päämiehet, heidän läheisensä että työntekijät ovat olleet tyytyväisiä henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Erityisesti päämiesten vaikuttamismahdollisuuksien lisääntyminen sai kiitosta. Ilman henkilökohtaista budjettia he eivät olisi saaneet mahdollisuutta toteuttaa haaveitaan päiväaikaisen toiminnan suhteen. Työ- ja päivätoiminta – perinteitä ja uusia tuulia Työ- ja päivätoiminnassa on perinteisesti tehty paljon alihankinta- ja kädentaidon töitä, ja näin edelleen on (vrt. 2). Toiminnan sisältöjen monipuolistamista pidetään kuitenkin tärkeänä, ja erityisesti halutaan lisätä asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Yksilökeskeisyys ja valinnanvapauden lisääminen ovat keskeisiä tavoitteita Helsingissä ja Vantaalla, ja henkilökohtaisen budjetoinnin käynnistäminen liittyi juuri näiden tavoitteiden saavuttamispyrkimyksiin. Palvelun käyttäjien itsemäärääminen on kuitenkin toiminnassa vielä vähäistä, ja sitä pyritään lisäämään yksilökeskeisellä työotteella ja henkilökohtaisella budjetoinnilla. Työ- ja päivätoiminnan palveluvalikoima toiminnan sisältöjen suhteen on jo jossain määrin monipuolistunut ja toimintojen uudistamisen tarve tiedostetaan kentällä. Keskeisin muutos tapahtuu kuitenkin työntekijöiden ajattelussa. Henkilöstöllä on halukkuutta toiminnan kehittämiseen ja yksilökeskeisen työotteen käyttöön, mutta muutosvastarintaakin on ilmennyt. Perinteisen työtavan poisoppiminen ja uuden opettelu ei ole helppoa. Näyttää kuitenkin siltä, että suuntaus on palvelujen yksilöllisyyteen ja järjestelmän uudenlaiseen joustavuuteen. Keskeisimmät tekijät vammauttavien ja itsemääräämisen toteutumisen esteiden poistamisessa ovat riittävä tuki ja yksilökeskeinen työote. Näiden avulla valtaa siirtyy henkilölle itselleen, poispäin järjestelmästä ja työntekijöiltä. Aktiiviseen tukeen liittyy aito kuuleminen ja ihmissuhteiden, päätöksenteon ja osallistumismahdollisuuksien tukeminen (3). Jos henkilö ei itse tee aloitteita, tulee hänelle antaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia valita. Henkilölle tulee antaa tietoa eri vaihtoehdoista ja tarjota kokemuksia erilaisista asioista. Kaiken perustana on tuetun päätöksenteon idea: kun henkilöllä on riittävästi tietoa asian taustoista, mahdollisista ratkaisuista ja niiden seurauksista, hän voi tehdä itsenäisiä päätöksiä – tarvittavaa tukea unohtamatta. Työntekijän rooli muuttuukin yksilökeskeisen työotteen avulla hoitajasta tai ohjaajasta mahdollistajaksi (vrt. 4). Henkilökohtaisen budjetoinnin haasteita ja mahdollisuuksia Henkilökohtaisen budjetoinnin haasteina esille nousi toiminnan koordinointi, budjettien kohdentaminen sekä henkilökohtaisen tuen järjestäminen. Palveluohjauksen ja sosiaalityön merkitys näyttäytyi toiminnan koordinoinnissa suurena, ja niihin resurssointia pidettiin tärkeänä. Henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuudet näyttäytyivät asiakkaan itsemääräämisen paranemisessa. Vaikka henkilön toiveet ja tarpeet saataisiinkin esille yksilökeskeisen suunnittelun keinoin, eivät henkilön vaikuttamismahdollisuudet lisäänny, mikäli toiveita ja tarpeita ei pystytä toiminnassa huomioimaan eikä tavoitteita toteuttamaan. Henkilökohtainen budjetointi toimii yhtenä keinona toiveiden toteuttamisessa, yhtenä päiväaikaisen toiminnan järjestämistapana. Tuolloin henkilö saa itse päättää, mitä päivisin tekee saaden toimintaan osallistumiseensa tarvittavan tuen. Helsingin ja Vantaan kokeilujen perusteella henkilökohtainen budjetointi on toimiva vaihtoehto perinteisille työ- ja päivätoiminnoille. Etenkin kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla tarvitaan kuitenkin yksilökeskeistä suunnittelua budjetoinnin perustana. Ilman yksilökeskeistä suunnittelua voi tukea tarvitsevan henkilön olla hyvinkin vaikeaa ilmaista toiveitaan ja tarpeitaan. Riittävän tiedon saanti ja monipuoliset kokemukset erilaisista asioista helpottavat päätöksentekoa. Minna Eronen, Sosionomi (Ylempi amk). Kirjoittaja on laatinut aiheesta opinnäytetyönsä keväällä 2013. Lähteet Ahlsten, Marika 2012: Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta Tiedän mitä tahdon! –projektissa. Taustapaperi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyöryhmälle. Kehitysvammaliitto. Taustapaperi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyöryhmälle. Kehitysvammaliitto. Kairi, Tea – Nummelin, Tua – Teittinen, Antti 2010: Työtoiminnan käytäntö ja kokemus. Kriittisiä arvioita kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettävästä työtoiminnasta. Kehitysvammaliiton selvityksiä 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Konola, Kirsi - Kekki, Sanna - Tiihonen, Petra - Marjamäki, Katja 2011: Tulevaisuus omissa käsissä - Miten päämies itse johtaa oman elämänsä ja palvelujensa suunnittelua. Teoksessa Ripatti, Päivi (toim.): Kehitysvammaisten asuminen. Uusi reformi 2010-2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Beadle-Brown, Julie – Mansell, Jim 2011: Yksilökeskeinen aktiivinen tuki mahdollistaa kehitysvammaisille hyvän elämän yhteiskunnassa. Teoksessa Konola, Kirsi – Kukkaniemi, Petteri – Tiihonen, Petra (toim.): Aktiivinen tuki. Kehitysvammaisten palvelusäätiö. 9 – 29.
Asiakkaan itsemääräämisoikeus vs. työntekijän määräämisoikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on selvittänyt vuoden 2012 aikana, miten sosiaalihuollon asiakkaiden oikeus tehdä itseään ja hoitoaan koskevia päätöksiä toteutuu lastensuojelun, vammaishuollon sekä mielenterveys- ja päihdehuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Selvityksessä kysyttiin sosiaalihuollon yksiköiltä itsemääräämisoikeuden toteutumisen lisäksi perusoikeuksien rajoittamiseen liittyvistä käytännöistä. Kyselyllä haluttiin erityisesti selvittää, tunnistavatko yksiköiden työntekijät ne menettelytavat ja toimenpiteet, joita omalla toimialueella on mahdollista käyttää, ja tuntevatko he niiden käyttöön liittyvät rajoitukset ja annetut ohjeet. (Valvira 2013.) Valvira on julkaissut tekemästään selvityksestä raportin (ks. alla) sekä ohjeen toimijoille (ks. alla), jolla on tarkoitus vahvistaa sosiaalihuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista ympärivuorokautisissa palveluissa. Valviran tekemä selvitys osoitti, että sosiaalihuollon itsemääräämisoikeuden rajoittamisen perusteisiin ja niiden käyttöön liittyy työntekijöiden joukossa epätietoisuutta. Valviran (2013) mukaan se johtuu osittain siitä, että toimintatapoja, joita on juurtunut yksiköiden toimintakulttuuriin, ei tunnisteta asiakkaan itsemääräämisoikeuden rajoittamiseksi tai pakotteeksi. Osittain myös rajoitustoimenpiteitä koskeva ohjeistus on vanhentunutta ja riittämätöntä. Asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista tukeva toimintakulttuurin muutos edellyttää yksiköissä muun muassa omaksuttujen työkäytäntöjen arvioimista perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tekemällään ohjeella Valvira haluaa ohjata toimijoita vähentämään rajoitustoimenpiteiden käyttöä sosiaalihuollon ympärivuorokautista palvelua toteuttavissa yksiköissä. Ohjeen tavoitteena on auttaa tunnistamaan sallittujen ja kiellettyjen toimintatapojen rajapintaa ja siten edistää asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista. (Valviran ohje 2013: 1.) Työntekijöiden epätietoisuutta vai tahdon puutetta? Mielestäni Valvira on selvityksellään ja ohjeellaan puuttunut sosiaalialan ammattilaisten näkökulmasta todella tärkeään aiheeseen eli asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumiseen. Sen pitäisi olla jokaiselle sosiaalialan ammattilaiselle itsestään selvä asia, jonka toteuttamiseen olemme saaneet valmiudet jo koulutuksessamme ja joka, on vahvistunut työelämässä. Silti Valviran selvitys tuo esille epäkohtia, jotka liittyvät nimenomaan työntekijöiden epätietoisuuteen asiakkaan itsemääräämisoikeiden rajaamisessa. Missä on menty vikaan? Onko ammatillinen identiteettimme noussut niin vahvaksi, että luulemme olevamme asiantuntijoita asiakkaan asioissa ja elämässä, emmekä muista tai halua enää kunnioittaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta? Luulemme ehkä, että koulutettuina asiantuntijoina me tiedämme paremmin mikä asiakkaalle on hyväksi ja oikein. Vai onko käynyt niin, että työtahti on muuttunut niin kiireiseksi, että emme ehdi huomioimaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta esimerkiksi liian vähäisten työntekijä resurssien takia? Valvira korostaakin ohjeessaan riittävän ja ammattitaitoisen henkilökunnan merkitystä asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemisessa. Riittävällä henkilökunnalla pystytään mahdollistamaan asiakkaiden aito kuuleminen ja voidaan vastata todelliseen palvelun tarpeeseen, eikä rajoitustoimenpiteitä tarvita korvaamaan henkilöstövajetta. (Valviran ohje 2013: 7.) Laki määrittää asiakkaan itsemääräämisoikeutta Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sanotaan, että sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide sekä muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa hänen palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Asiakasta koskevat asiat on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että niissä otetaan aina ensisijaisesti huomioon asiakkaan etu. (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000/812 § 8.) Laissa määrätään asiakkaan osallistumisesta ja oikeudesta vaikuttaa hänen palvelujensa toteuttamiseen, mutta jääkö meiltä ammattilaisilta tämä kuitenkin huomioimatta? Pystytäänkö palveluja oikeasti toteuttamaan niin, että asiakas saa osallistua ja säilyttää itsemääräämisoikeutensa. Vai toteutuuko osallistuminen vain näennäisesti. Saako asiakas päättää kesäretken kohteesta ja ajankohdasta vai onko hänelle annettu valmiit vaihtoehdot, joista valita? Voiko hän kutsua ystäviänsä kylään milloin haluaa vai onko yksikössä vierailuajat? Saako täysi-ikäinen polttaa tupakkaa ja juoda alkoholia asumisyksikössä, vaikka ne voivat olla hänen terveydelleen haitaksi ja jopa aiheuttaa vaaratilanteen yksikössä. Voiko asiakas itse päättää mitä ja milloin hän syö vai onko työntekijöiden määrittelemä ruokavalio ja ruokailuajat ne, joita noudatetaan. Entä siivoaminen, pyykin pesu, peseytyminen tai ulkoilu, kuka niistä päättää, asiakas vai työntekijä? Onko nukkumaanmenoaika tai hiljaisuus määritelty työntekijöiden toimesta vai onko asiakkaalla näihin sananvaltaa? Nämä ovat esimerkkejä normaaleista ihmisen arkeen kuuluvista asioista, joista meidän kaikkien tulisi saada päättää ihan itse. Sosiaalihuollon ympärivuorokautista palvelua saavilla henkilöillä voi kuitenkin liittyä rajoituksia jopa näihin arjen ihan tavallisiin asioihin. Antamani esimerkit ovat vain jäävuoren huippu. Itsemääräämisoikeuden räikeä rajaaminen tai rikkominen voi pahimmillaan olla totaalista omasta elämästä ja sitä koskevista päätöksistä poissulkemista, jos yksikön toimintakulttuurissa on unohdettu kokonaan asiakkaiden osallisuus ja oikeus vaikuttaa. Kohtele niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan Osittain rajoituksia varmasti perustellaan sillä, että yksiköissä on luotava yhteiset säännöt ja toimintatavat, jotta toiminta on yhdenvertaista ja sitä voidaan ylipäätänsä toteuttaa. Ymmärrän hyvin tämän, koska olen itsekin työskennellyt asumisyksikössä ja organisointia todella tarvittiin, jotta palvelua pystyttiin toteuttamaan. Mutta haluaisin silti ravistella meidän työntekijöiden ajatusmaailmaa ja kyseenalaistaa asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Jos sinä tai minä muuttaisimme asumisyksikköön asumaan, miten haluaisimme meitä kohdeltavan ja kuunneltavan? Riittäisikö itsemääräämisoikeutemme rajaamisen hyväksymiseen tieto siitä, että olemme tämän kyseisen palvelun tarpeessa ja tässä yksikössä toimitaan näin. Minulle se ei ainakaan riittäisi eikä mielestäni pidä riittää myöskään lastensuojelun, vammaishuollon tai mielenterveys- ja päihdehuollon ympärivuorokautisissa palveluissa asuville henkilöille. Jos jokainen työntekijä toteuttaisi sosiaalihuollon palvelua niin kuin haluaisi itselleen toteuttavan olisiko asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutuminen paremmalla pohjalla? Kristiina, sosionomi Ylempi amk-opiskelija Lähteet Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000/812. Annettu Helsingissä 22.9.2000. Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti tässä. Valviran ohje 2013. Sosiaalihuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Verkkodokumentti tässä. Valviran selvitys 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa:lastensuojelussa, vammaispalveluissa, mielenterveyspalveluissa ja päihdehuollossa. Verkkodokumentti tässä.
Päihdeongelma ja asunnottomuus – ” Asunto on edellytys, jolta ponnistaa ”
Asunnottomuus edelleen yhteiskunnallisena haasteena Asunnottomuus on monitahoinen yhteiskunnallinen ilmiö, jonka poistamiseksi on valtiovallan toimesta laadittu jo vuosikymmenien ajan erilaisia asunnottomuuden poistamis- ja vähentämisohjelmia. Nykyiseen hallitusohjelmaan sisältyvän vuosille 2008-2011 ajoittuvan pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomien lukumäärä vuoden 2011 loppuun mennessä ja poistaa pitkäaikaisasunnottomuus kokonaan vuoden 2015 loppuun mennessä. Asunnottomuuden poistamiseksi ja asuttamisongelmien ratkaisemiseksi yhteiskunnassamme ei ole yhtä ainoaa tapaa toimia. Monien asunnottomien ihmisten kohdalla ongelmat ovat hyvin kasautuneita, joita asunnottomuus ylläpitää, jopa pahentaa. Tarvitaan monenlaisia auttamiskeinoja. Pitkäaikaisasunnottomuudessa on kyse pitkittyneestä tai toistuvasta asunnottomuudesta, johon usein liittyy köyhyyden lisäksi vaikeita psykososiaalisia ongelmia kuten päihderiippuvuus ja mielenterveyden ongelmat, rikollisuus ja väkivalta. Asunnottomuus usein myös periytynyttä sukupolvelta toiselle. Päihdetyö ja asunnottomuus Päihdetyön näkökulmasta asunnottomuus on päihdekuntoutumista hankaloittava tilanne. Jos on päihdeongelma, ei saa asuntoa, toisaalta päihdeongelmaa taas ei saa asunnottomana hoidettua. Oman kodin puute, josta ponnistaa ja joka tukisi päihdekuntoutumista ja päihteettömyyden ylläpitoa on helposti tilanne, joka tuottaa epätoivoa. Myös päihdehoitoon hakeutuminen koetaan turhana. Myös laitoskuntoutuksen jälkeinen avohuollon tuki jää valitettavan usein toteutumatta asiakkaan asunnottomuuden vuoksi. Näin ei saisi olla! Asunto on päihdekuntoutumisen ja päihdehoitoon sitoutumisen kannalta keskeistä. Tämä tiedetään monen selvityksen ja tutkimusten kautta. Myös hallituksen pitkäaikais-asunnottomuuden vähentämisohjelman kautta asunnottomuuteen on saatu paljon ratkaisuja aikaiseksi. Päihdetyön näkökulmasta työtä kuitenkin vielä riittää. Päihdehuollon avohuollon toimintakäytänteisiin tulisi ehdottomasti rakentaa asunnottomuuden huomioon ottavampaa päihdekuntoutus suunnitelmaa. Asiakkaan hakeutuessa päihdepoliklinikalle, tulee jo ennen laitoskuntoutuksen alkua entistä tarkemmin selvittää myös asiakkaan asumistilanne. Asunnottomuustilanteen selvittely pitää aloittaa tiiviimmin osana päihdehoitoa. Laitoskuntoutukseen pääsy edellyttää asiakkaan motivaatiota päihdehoitoon, asunnottomuus ei siihen riitä perusteeksi, mutta asunnottomuus on asiakkaan tilanteessa ja päihdehoidon kannalta suuri huoli, johon pitää puuttua. Asiakkaan asumistilanteen haltuunotto on oltava aina osana päihdetyötä. Suurin haaste asunnottoman asiakkaan kohdalla on miten rakentaa prosessi, jossa laitoskuntoutuksen jälkeen varmennetaan asumisen jatkuminen esimerkiksi päihteettömyyttä tukevassa asumispalveluyksikössä tai tukiasunnossa. Asiakas ei voi palata päihdehoidosta kadulle tai porraskäytäviin, jossa päihdekäyttö ennen pitkään alkaa uudelleen. Asiakkaan pysyessä tuetusti raittiina, myös asuttamisessa voidaan edetä. Asiakkaan tilanteen mukaan päihdehoidon – ja asumisen tuki rakennetaan asiakaskohtaisesti, ja yhteistyössä muiden asumista tukevien viranomaisten kanssa. Asunnottomuus on monien päihdehuollon asiakkaiden kohdalla arkipäivää, johon ei yksin päihdehuollon resurssit riitä. Tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä eri viranomaisten kuten esimerkiksi sosiaalitoimen asumisneuvojien kanssa. On aika entistä tehokkaammin rakentaa toimivat yhteistyösillat päihdehuollon asiakkaan asumistilanteen varmentamiseksi. Yhteistyötä tehostettava myös päihdehuollon asumispalveluyksikön tai muun päihteettömyyttä tukevan asumispalveluyksikön kanssa, sosiaaliaseman asumisneuvonnan tai asunnottomien sosiaalipalvelun kanssa. Näin varmennetaan asiakkaan päihdekuntoutumisen jatkuvuus ja päihteettömän elämän ylläpito, mutta erityisesti asumisen jatkuvuus. Päihdekuntoutus ei saa valua hukkaan asunnottomuuden viedessä asiakkaan tilanteessaan uudelleen syvälle asunnottomuuden epätoivoon. Asunto on perusoikeus kaikille. Asunto ensin -periaatteen mukaisesti asunnottomalle kuuluu asunto ehdoitta sekä oikeus yksilöllisesti suunniteltuun tukeen. Tuen ensisijainen tehtävä on turvata asumisen jatkuvuus. Useissa maissa kehitetään Asunto ensin - ohjelman mukaisia asumispalveluja. Tavoitteena on tarjota koti myös pitkäaikaisasunnottomalle periaatteella ”asunto on toipumisen edellytys”. Anu Sin, Metropolian sosiaalialan Ylempi amk -opiskelija Lisätietoa Asunnottomuuden vähentämisohjelma. Linkki tässä. Artikkeli Helsingin Sanomissa, linkki tässä. Asunto ensin, pro gradu-tutkielma, linkki tässä.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto