Avainsana: Ammatillinen koulutus

Amisreformin unohdettu puoli – Erityistä tukea tarvitsevien nuorten siirtyminen ammatillisesta koulutuksesta työelämään

24.5.2023
Samuli Kokkonen

Ammatillisten opintojen suorittaminen keskittyy yhä enenevässä määrin työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Samalla oppilaitoksissa opiskelee entistä enemmän nuoria, jotka tarvitset opintojen tueksi eritystä tukea, eikä heille ole helppoa löytää soveltuvaa työssäoppimispaikkaa. (1) Haastattelin omassa YAMK-opinnäytetyössäni ammatillista tutkintoa suorittavia opiskelijoita, jotka eivät olleet päässeet suorittamaan työelämäjaksojaan työpaikoilla. Työn tavoitteena oli selvittää tukea tarvitsevien opiskelijoiden siirtymää työelämään. Kaksi edellistä hallitustamme on vienyt läpi suuria muutoksia toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Uudistukset aloitti Juha Sipilän hallituksen ammatillisen koulutuksen reformi, jossa opinnoissa pyrittiin entistä enemmän tunnistamaan aikaisempi osaaminen ja lisäämään työelämälähtöistä oppimista oikeilla työpaikoilla (2). Merkittävien uudistuksien linjaa jatkoi myös Sanna Marinin hallituksen päätös jatkaa oppivelvollisuusikää 16 vuodesta aina 18 ikävuoteen saakka. Maksuttoman toisen asteen opiskelun lisäksi tavoitteena oli lisätä oppilashuollon toimia ja kehittää tutkintoon valmistavaa koulutusta, jotta mahdollisimman moni pystyisi lopulta kouluttautumaan niin pitkälle, kuin kyvyt riittävät. (3) Osaamisperusteisuus lisää valinnanvapautta, mutta tukea tarvitsevia nuoria ei voi unohtaa Itseohjautuvat ja taitavat opiskelijat hyötyvä opintojen joustavasta järjestelystä ja näyttötutkinnoilla tunnistettavasta aikaisemmasta osaamisesta. Aina opinnot eivät kuitenkaan ole näin suoraviivaisia ja nuorten lähtökohdat opinnoille eivät ole tasavertaisia. Nuoren mieli voi, ja saa muuttua uravalinnan suhteen. Covid19 -pandemian jälkeen sosiaaliset ja arjenhallintaan liittyvät haasteet ovat yleistyneet, eikä terveydellisistä haasteista tai oppimisvaikeuksista kärsivän nuoren tilannetta helpota leikkaukset lähiopetukseen. Erityisen haasteen tuovat työssäoppimismahdollisuuksien löytäminen niille nuorille, jotka tarvitsisivat vahvempaa ohjausta työpaikoilla. Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän selvityksen mukaan työpaikoilla ei ole valmiuksia huomioida erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita. Lisäksi valmiiksi osaavia opiskelijoita odottavien yritysten vastuu koulutuksesta on liian herkkä taloudellisten suhdanteiden vaihtelulle. (1) Toisena erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden haasteena on näyttäytynyt ammatilliseen tutkintoon kuuluvien yhteisten tutkinnon osien suorittaminen. Nämä opinnot koostuvat viestintä ja vuorovaikutusosaamisesta, matemaattisluonnontieteellisistä aineista, sekä yhteiskunta- ja työyhteisöosaamisesta. Siis kaikesta yhteiskunnallistesti sivistävästä tiedosta. (4) Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden työelämään siirtyminen Opinnäytetyössäni haastattelin Savon ammattiopistossa rakennusalan perustutkintoa suorittavia nuoria, jotka olivat tehneet työelämäjaksonsa koulun työpajalla. Kaikilla haastateltavilla oli muiden ammatillisten alojen opintoja taustalla ja osallistuminen ammatilliseen tutkintoon valmistavassa koulutuksessa (VALMA), joka nykyisin tunnetaan nimellä: Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) (oph.fi). (5) Kuten VTV:n raportissa nostetaan esille, myös haastatelluilla opiskelijoilla oli vaikeuksia suorittaa yhteisten aineiden osia. Opintoja oli suoritettu eri koulutusaloilla, mutta yhteisten aineiden osien suorittaminen jatkui pajatyyppisessä opiskelussa. Nuoret näkivät hyvänä toimintamallina teoreettisten aineiden joustavan yhdistämisen samoille päiville, jolloin pääsi tekemään käsillään rakennustöitä. Kyseistä pajamuotoista opetusta ohjasi ammatillinen erityisopettaja, joka sai varaukseton kiitosta sopivan opiskelumuodon löytäneiltä opiskelijoilta. Ennen pajaryhmään siirtymistä myös erilaisen opintojen ohjaukselliset toimet nousivat esille. Haastatellut nuoret eivät osanneet eritellä saamaansa tukea. Kuitenkin opintojen ohjaus, joustot opiskelurytmissä ja muut oppilashuollon toimet näyttäytyivät opiskelua tukevina osa-alueina. Valtiovarainministeriö leikkaisi jatkomahdollisuuksista Yle kirjoitti 21.4.2023 julkaistussa artikkelissa (yle.fi) valtiovarainministeriön budjettipäällikön ehdotuksesta, jonka mukaan ammatilliset perustutkinnot tulisi lyhentää kaksivuotisiksi. Kolmannen vuoden voisi tällöin käydä vapaaehtoisena, jolloin hakukelpoisuus mm. yliopistoihin olisi mahdollista. (6) Puolivillaisilla tilastoilla perustellut, opetukseen suunnatut leikkaukset ovat lyhytnäköistä kamreeriajattelua parhaimmillaan. Leikkausten lisäksi ehdotus vaikuttaa ammatillisen koulutuksen ja duunariammattiin opiskelevien nuorten vähättelyltä. Eikö duunari tarvitse bildungia? Onko hyvä, että vain osa ammattiin opiskelevista nuorista suorittaa yhdeksän osaamispisteen edestä yhteiskunta- ja työelämäosaamista? Ei tasapäistämistä, vaan joustavia ratkaisuja Kaikkia opiskelijoita koskevat ratkaisut voivat tuoda säästöjä lyhyellä jänteellä, mutta kostautua kansalaisille työelämässä. Jotkin asiat elämässä on hyvä olla pakollisia. Osaako jokainen, alle parikymppinen nuori vielä tehdä harkittuja päätöksiä työn ja jatko-opiskelun välillä? Vuosi on siinä vaiheessa nuorelle pitkä aika. Osalla opiskelijoista toki on suuria vaikeuksia suorittaa yhteisiä aineiden osia ja käsillä tekeminen kiinnostaisi paljon enemmän. Tällöin nopeampi työelämään siirtyminen voisi olla hyvä vaihtoehto. Oppilaitoksessa pystytään kyllä tunnistamaan ne opiskelijat, jotka hyötyisivät tietyistä helpotuksista tutkinnon saamiseksi. Kypsymisen jälkeen, nuori voisi varsin hyvin palata suorittamaan jatko-opintoihin oikeuttavat opinnot. Tutkintoaikojen lyhentämiseksi ja keskeyttämisten ehkäisemiseksi tulisi ennemminkin kehittää opintojen ohjausta ennen opintojen alkua, sekä opintojen aikana. Tästä hyvänä esimerkkinä mm. Kuopion seudun työllisyyden kuntakokeilun yhteistyö opinto-ohjaajien kanssa. Täältä voit katsoa videon (YouTube-kanava) toiminnan esittelystä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia ratkaisuja uusi hallitus tekee ammatilliselle koulutukselle ja opetuksen tasa-arvolle. Kuinka käy edellisen hallituksen tavoitteelle, jonka mukaan vuonna 2030 vähintään 50 % Suomen nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon? Nuoriin panostaminen kuitenkin kannattaa. Pitkistä ja vaihtelevista opintopoluista huolimatta, haastattelemani opiskelijat olivat kaikki valmistumassa ja siirtymässä työelämään. Kirjoittaja Samuli Kokkonen Kirjoittaja on työllisyyden hoidon asiantuntija, sekä kaupungin tavoitelluin virkamies, joka onnistui suorittamaan YAMK-tutkinnon vaikeasti kehitysvammaisen 4-vuotiaan ja kahden kouluikäisen lapsen isänä. Elävä esimerkki siitä, että joustavuudella voidaan yhdistää työ- ja perhe-elämä, sekä ylempi korkeakouluopiskelu. Sosionomi (YAMK) -opinnäytetyön pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä: Kokkonen, Samuli 2023. Amisreformin unohdettu puoli: erityistä tukea tarvitsevien nuorten siirtyminen ammatillisesta koulutuksesta työelämään Lähteet Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2021. Valtiontalouden tarkastusvirasto. Tarkastuskertomus. Ammatillisen koulutuksen reformi. Viitattu 24.4.2023 Valtioneuvosto 2016. Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi 2015–2019. Hallituksen julkaisusarja 2/2016. Valtioneuvoston kanslia 2016. Viitattu 24.4.2023 Valtioneuvosto 2019. Sanna Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Strategiset kokonaisuudet. Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi. Viitattu 24.4.2023 Opetushallitus. Tutkintojen perusteet. Viitattu 1.5.2023 TUVA. Mitä on tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA)? Opetushallitus. Viitattu 1.5.2023 Valtiovarainministeriö haluaa leikata ammattikoulutuksesta – taustalla kiistanalainen tilasto | Yle Uutiset. Viitattu 1.5.2023  

Toteutuuko viimein maksuton toisen asteen koulutus?

1.4.2020
Samuli Kokkonen

Suomessa voi edetä vaikka kaupan kassalta johtamaan kokonaista valtiota, sillä koulutusjärjestelmämme on mahdollistanut paremman elämän tavoittelun taloudellisista lähtökohdista huolimatta. Näin ei välttämättä ole ikuisesti, sillä jo nyt toisen asteen opiskelukustannukset vaikuttavat uravalintaan. Kuopiossa tähän eriarvoisuuteen on herätty perustamalla oppimateriaalien lainaamo.   Kuopion kaupunki on päättänyt aloittaa oppimateriaalien lainaamotoiminnan toisen asteen opiskelijoille. Oppivälinelainaamoa on kehitelty opetusministeriön rahoittamassa ”Oppimisen tulevaisuus on avoin ‐ millainen oppimateriaali meitä aktivoi ja innostaa?” -hankkeessa. Tarkoitus tarjota kurssien materiaalia ilmaiseksi opiskelijoiden käyttöön. Toiminnan ensimmäisen vuoden kuluarvio on noin 80 000 euroa. (Kuopion kaupunginvaltuuston pöytäkirja 9.9.2019/pykälä 42.) Lainaamo tulee tarpeeseen, sillä lukiokoulutus on tällä hetkellä perheelle kuin perheelle huomattava taloudellinen panostus. Vuonna 2018 opetushallituksen tekemän selvityksen mukaan lukioaikaiset välttämättömät kustannukset ovat noin 2 500 euroa. (Toisen asteen koulutuskustannuksia koskeva selvitys 2018.) Kuopion lisäksi lainaamotoimintaa on tällä hetkellä mm. Helsingissä, Varkaudessa, Sallassa, Vaalassa ja Evijärvellä. Lukion lisäksi myös ammatillisen koulutuksen oppimateriaalikustannukset ovat opiskelijoille melko suuret. Vaikka summat ovat huomattavasti matalampia kuin lukiokoulutuksessa, niin joillakin koulutuslinjoilla materiaali- ja oppikirjakulut voivat olla jopa 900 euroa. (Savon ammattiopisto 2019). Ammatillisessa koulutuksessa kulut muodostuvat oppikirjojen lisäksi usein myös työvälineistä ja lupakorteista, jotka jäävät opiskelijan käyttöön valmistumisen jälkeen. Kenties tästä syystä esimerkiksi Kuopiossa alueen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä Savon ammattiopisto ei ole lähdössä mukaan oppivälinelainaamotoimintaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vastuu toisen asteen opiskelijoiden tukemisesta on jäämässä kunnille, mikäli hallitus ei kehitä yhtenäistä toimintamallia, joka velvoittaa myös koulutuspalvelujen tuottajia osallistumaan kustannusten vähentämiseen. Kyseessä on yhteiskuntapoliittinen arvovalinta: Millä tavoin koulutusta halutaan tukea vai onko jatkossakin vähävaraisen opiskelijan haettava toimeentulotukea opintojen kulujen kattamiseen? Kirjoittaja: Samuli Kokkonen, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija. Teksti on kirjoitettu osana Muuttuva sosiaalinen todellisuus -opintojaksoa. Lähteet: Kuopion Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 09.09.2019/Pykälä 42. http://publish.kuopio.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2019579984-16 Opetushallitus 2018. Toisen asteen koulutuksen koulutuskustannuksia koskeva selvitys. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/toisen-asteen-koulutuksen-koulutuskustannuksia-koskeva-selvitys.pdf Savon ammattiopisto 2019. Ammatillisen koulutuksen kustannustaulukko. http://publish.kuopio.fi/kokous/2019579984-16-2.PDF

Helsinki mukaan Ohjaamo-hankkeeseen!

placeholder-image

Oli ilahduttavaa lukea Helsingin kaupungin päätöksestä tarttua mahdollisuuteen ja lähteä mukaan nuorten palveluverkostoja kehittävään Ohjaamo-hankkeeseen. Helsinki on perustamassa yhteistyössä Espoon ja Vantaan kanssa työllisyyden edistämiseksi uutta Ohjaamo-palvelupistettä nuorille. Palvelupisteen on tarkoitus palvella nuoria Helsingin keskustassa. Ohjaamo-hankeen on suunniteltu käynnistyvän vielä tämän kevään aikana. Ohjaamo hankkeessa on tarkoituksena perustaa nuorille matalan kynnyksen palvelupiste, joka sitoo yhteen jopa 25 eri alojen asiantuntijaa. Hanke on suunnattu 15-29-vuotiaille työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneille nuorille. Hankkeelle on myönnetty kolmivuotinen rahoitus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Ohjaamosta nuorelle kokonaisvaltaista tukea Ohjaamo-hankkeen taustalla on tavoite kyetä tehokkaammin ja laadukkaammin vastaamaan nuorisotakuun asettamiin tavoitteisiin. Ohjaamo-hanke perustuu nuorten omiin näkemyksiin siitä, mitä nuoret kaipaavat työllistyäkseen ja päästäkseen koulutuksen piiriin. Hankkeella on siis virkistävän asiakaslähtöinen tausta. Ohjaamo-hankkeessa nuori voi tulla palvelupisteeseen itse tai jonkun yhteistyötahon ohjaamana. Ohjaamo-toiminnan tavoitteena on tarjota nuorelle vahvaa yksilöllistä tukea sekä koulutuksen, työllistymisen sekä kuntoutuksen palveluita yhden palvelupisteen kautta. Tärkeä ja merkittävä tavoite toiminnalle on se, että palveluprosessi säilyisi katkeamattomana silloinkin kun nuori tarvitsee erilaisia monialaisia palveluita, jotka sijoittuvat eri hallinnonaloille. Ohjaamo-hankkeen kautta ”yhden luukun”- periaatteella nuorten palvelut halutaan yksinkertaistaa ja eri toimijat saattaa yhteen tiiviiseen sopimusperustaiseen yhteistyöhön. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on olemassa paljon erilaisia nuorille suunnattuja palveluita, joita ei kuitenkaan välttämättä löydetä eikä osata käyttää. Yhteistyötä onkin Ohjaamo-hankkeessa tarkoitus tehdä todella laajassa verkostossa mm. TE-palvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen, nuorisotyön, työpajojen, yrityspalvelujen, oppilaitosten, talous- ja velkaneuvonnan, nuorisopsykiatrian toimijoiden ja vapaaehtoistyön toimijoiden kanssa. Myös Espoon, Helsingin ja Vantaan välinen yhteistyö on Ohjaamo-toiminnassa avainasemassa, sillä nuorten elämää, työtä ja koulutusta ei voi rajata yhden kunnan sisällä tapahtuvaksi: nuori voi asua Helsingissä ja hänen kaipaamansa koulutuspalvelut sijaitsevat esimerkiksi Espoossa. Nuoret oman elämänsä ohjaajina Nuorten osallisuuden vahvistaminen toimii tuen lähtökohtana. Otettaessa nuoret itse mukaan omaa tarvettaan arvioimaan ja palveluverkostoa suunnittelemaan, vahvistetaan samalla nuoren itsetuntemusta ja käsitystä niistä valmiuksista sekä asiantiloista joiden kehittämiseen nuori kaipaa ohjausta. Jotta saavutettaisiin todellisia tuloksia nuorisotakuun tavoitteiden hengessä, nuoren tilannetta olisi katsottava ja ymmärrettävä kokonaisuutena. Yhteen asiaan takertuminen tai yhden ongelman ratkaiseminen ei tuo toivottua tulosta jos samaan aikaan nuoren ongelmat muilla osa-alueilla jäävät ratkaisematta tai jopa lisääntyvät. Myönteistä Ohjaamo-hankkeessa on erityisesti se, että palvelutarjontaan sidotaan mukaan erilaiset kuntouttavat palvelut. Monissa nuorisotakuuhun perustuvissa toiminnoissa ei ole pystytty tähän asti riittävästi huomioimaan niitä nuoria, jotka tarvitsevat elämässä edetäkseen kuntouttavia sekä elämänhallintaa vahvistavia palveluita. Vaikeimmassa asemassa olevat nuoret ovat jääneet helposti palveluiden ulkopuolelle, heidän tarvitessa monialaisia, vahvasti tukevia ja kuntouttavia palveluita. Ohjaamo-hankeen onnistuessa, jatkossa nämä nuoret voisivat saada kaikki tarvitsemansa palvelut yhdestä ja samasta paikasta, yhden työntekijän koordinoimana. Hankkeen tavoitteena on myös tarjota nuorelle vahvaa tukea niin kauan kuin nuori tämän tuen tarvitsee tai hänen tilanteeseen löydetään pysyvämpi ratkaisu. Tiiviillä yhteistyöllä paremmat tulokset Ohjaamo hanke vaatii onnistuakseen tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä asiakaslähtöistä lähestymistapaa. Yhteistyörakenteiden uudistaminen ei ole välttämättä helppoa eikä halpaa, vaikka halua ja hyvää tahtoa löytyisi. Tämän vuoksi hankemuotoinen kehittäminen herättää myös huolta: miten käy yhteistyölle ja toiminnalle hankerahoituksen päättyessä?  Olisi myös tärkeää saada työnantajat aktiivisesti hankkeeseen mukaan, jotta työtilaisuuksia nuorille voitaisiin tarjota. Tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa tämä voi muodostua suureksikin haasteeksi. Palvelupisteen perustaminen ja nuorten palveluiden saattaminen yhteen on kuitenkin uudistus, jota Helsingissä todella kaivataan, jotta pystyttäisiin vastaamaan nuorten palvelutarpeisiin ja saattamaan nuoret palveluiden pariin. Tavoitteena on saada koppi niistä nuorista jotka tähän mennessä ovat pudonneet palveluverkoista ja tuoda heidät yhteisen, nuorelle merkityksellisen, toiminnan pariin. On kohtuutonta että nuoret joutuvat ilman neuvontaa ja ohjausta suunnistamaan usein hajallaan olevien ja pirstaloituneiden palveluiden välillä. Onkin tärkeää kehittää palveluverkostoja, jotka pystyvät vastaamaan nuoren kokonaistilanteesta yhdessä nuoren kanssa. Ohjaamo-hankkeella Helsinki voi myös osaltaan vastata uuden sosiaalihuoltolain asettamaan velvoitteeseen järjestää tarvittaessa nuorille sosiaalista kuntoutusta, jolla tuetaan nuoren työ- ja opiskelumaailmaan sijoittumista (Sosiaalihuoltolaki 1001/2014 17§). Ohjaamo-hankkeen valtakunnallinen kohtaamistilaisuus pidettiin 24.–25.3.2015 Haaga-Helian tiloissa Helsingissä. Aino Hiltunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Tietoa Ohjaamo-hankkeesta sekä nuorisotakuusta: Gretschel, Anu – Paakkunainen, Kari – Suoto, Anne-Mari – Suurpää, Leena (toim.) 2014. Nuorisotakuun arki ja politiikka. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura: Julkaisuja 150 Helsingin kaupunki: Ohjaamo ottaa kopin nuoresta. 18.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamo-ottaa-kopin-nuoresta Helsingin kaupunki: Ohjaamosta nuorelle uusi suunta. 3.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamosta-nuorelle-uusi-suunta Helsingin Uutiset: Ohjaamo tulee – oletko valmis! 3.3.2015. http://www.helsinginuutiset.fi/blogi/270053-ohjaamo-tulee-oletko-valmis Työ- ja elinkeinoministeriö. Nuorisotakuu on nuoren puolella. http://www.nuorisotakuu.fi/nuorisotakuu/tietoa_takuusta

Lastensuojelun tila ja tulevaisuus Suomessa

placeholder-image

Lastensuojelu ja lasten huostaanotot ovat puhututtaneet paljon Suomessa. Keskustelu on käynyt kuumana varsinkin sen jälkeen, kun loppukeväästä 2012 paljastui pienen 8-vuotiaan lastensuojelun asiakkaana olleen Eerika-tytön raaka ja julma surma. Lisää vettä keskustelumyllyyn on ammentanut oululaisen isän kotona kuvaama video kaksospoikiensa huostaanottotilanteesta, joka on levinnyt eri medioiden välityksellä laajasti. Lastensuojelua haukutaan keskustelupalstoilla ja vastuu kaikista maassamme tapahtuvista lapsisurmista lankeaa ihmisten mielestä sosiaalityöntekijöiden päälle. Toisaalta sosiaalityöntekijät saavat kansan haukut niskaansa myös silloin, kun huostaanottoja tehdään, koska silloin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen kärsii sekä lapsi että perhe. Tuntuu siltä, että toimivat lastensuojelun työntekijät miten vain, ovat he kansan mielestä tunteettomia petoja. Epäkohdat ja epäonnistuneet tarinat saavat ihmiset kiehumaan raivosta ja kantaa asioihin otetaan lehtijutun perusteella, sen enempää aiheeseen paneutumatta. Lastensuojelutyöntekijät olleet vaitonaisisempia Seurasin aiheesta pulppuavaa keskustelua internetin keskustelupalstojen lisäksi sosiaalialan ammatillisista lehdistä, joissa aihe on myös selvästi pinnalla. Hälyttävää asiassa kuitenkin on se, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat itse tuoneet julkisuuteen työnsä kriisiytyneen tilanteen ja sama kriisitila käy ilmi Valviran julkaisemasta raportista. Sosiaalityöntekijät eivät pysty nykytilanteessa tekemään lainmukaista laadukasta lastensuojelutyötä, sillä asiakasmäärät ovat monikertaisia, jolloin lasten ja perheiden tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Työn hajanaisuuden ohella työntekijöiden jaksaminen sekä julkisuuden vihan mukanaan tuomat pelot vaikuttavat tietysti omalta myös osaltaan työn laatuun. (Jaakkola, 28-29). Onko lastensuojelussa kyse kuitenkaan ainoastaan sosiaalityöntekijöiden toiminnasta, yhden yksittäisen henkilön päätöksistä ja mielipiteistä? Ei, ei ole. Kuntien välillä on erilaisia toimintatapoja, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sosiaalityöntekijä ei tee päätöksiä lapsen sijoituksesta, vaan sen tekee erillinen asiakasohjausryhmä tapaamatta lasta tai tämän perhettä. Silti sosiaalityöntekijä on se, joka kantaa vastuun päätöksestä ja on syntipukki, jos jotain tapahtuu. Lain mukaan kuntien vastuulla on järjestää jokaiselle lapselle ja perheelle asianmukaiset tukitoimet, mutta monessa ne kunnassa jäävät auttamatta toteutumatta. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla 40-60 asiakasta, jolloin asiakkaan asioiden hoitaminen asianmukaisesti on erittäin hankalaa. Lisäksi 2/3 sosiaalityöntekijöistä täyttää heille asetetut kelpoisuusehdot. (Jaakkola, 29). Kaikessa puhuu raha ja säästötoimia sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla tehdään jatkuvasti. Kysymys kuuluukin, säästetäänkö oikeista asioista? Itse työskentelen lastensuojelun parissa, huostaan otetuille lapsille määräaikaista kuntouttavaa hoitoa tarjoavassa yksikössä. Huostaanottojen yleisimmät syyt taitavat olla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta usein myös se, etteivät vanhemmat pärjää moniongelmaisten lastensa kanssa kotona, edes tuetusti. Tässä kohdassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että huostaanotto on vasta lastensuojelun viimesijainen toimi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ennen tätä, perhettä on yritetty auttaa muilla keinoin, joitakin jopa liian pitkän aikaa. Osa huostaanotoista tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta toki on huostaanottoja, joita vanhemmat eivät hyväksy tai vastustavat vahvasti. Usein lasten ja varsinkin lasten vanhempien näkemykset huostaanoton tarpeellisuudesta sekä syistä, poikkeavat lastensuojelulain asettamista määreistä, joita puolestaan lastensuojelun henkilökunnan on noudatettava. Huostaanotolle haetaan lisäksi aina hallinto-oikeuden päätöstä eli mistään mielivaltaisesta kiusanteosta ei suinkaan ole kysymys. Huostaanoton positiiviset vaikutukset  Tarvitaanko lasten huostaanottoja kuitenkin vai ovatko ne täysin tarpeettomia, perheitä rikkovia ja traumatisoivia toimenpiteitä? Voisiko avohuollon tukitoimia kehittää niin vahvoiksi, että lapsen asuminen kotona olisi mahdollista tilanteessa kuin tilanteessa? 1950-luvulla Reino Salo on tutkinut asiaa huostaanoton hyödyllisyydestä lasten tulevaisuuden kannalta ja saanut tästä puoltavaa näyttöä. Hiljattain on tehty samankaltaisia tutkimuksia, jotka puhuvat aikaisempien tutkimusten tapaan huostaanottojen positiivisista vaikutuksista lasten elämässä. Yhdysvaltalaisen Joseph Doylen tutkimuksen (2007-2008) mukaan huostaanotto ei välttämättä ole oikea ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä kaivataankin uusia vaihtoehtoja ja työkaluja epäselviin tilanteisiin. (Hiilamo, 63). Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia huostaanottojen vaikutuksista lapsen ja perheen elämään. Usein lapset kuntoutuvat hoidon aikana jopa perheitään paremmin, jolloin kotiin palaaminen ei sen vuoksi välttämättä ole mahdollista. Usein myös törmää siihen, että vanhempien on kovin vaikea itse sitoutua hoitoon ja olla itse valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan, vaan toivotaan, että hoidon jälkeen kotiin palautuu ”korjattu paketti”. Kriisiytyneeseen lastensuojeluun tarvitaan muutosta Jos kuitenkin palataan lastensuojelun tarpeellisuuden perusteluista sen nykytilanteeseen Suomessa, olisi varmaan syytä miettiä, mitä kriisiytyneelle tilanteelle voisi tulevaisuudessa tehdä? Oulun kaupungin perhehuollon palveluesimies Anne-Maria Takkula esittää erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalityöntekijöiden taakkaa voitaisiin helpottaa. Hänen konkreettisiin muutosehdotuksiinsa kuuluvat mm. tiedonkulun parantuminen sekä ennaltaehkäisevän työn resurssien lisääminen. Takkula myöskin ehdottaa, että lastensuojeluviranomaiset voisivat enemmän kertoa työstään julkisuudessa. (Skyttä, 38-39). Mielestäni tämä on erittäin kannatettava ajatus, sillä tietouden jakaminen sellaisten pariin, jotka eivät siitä tiedä, lisäisi varmasti ymmärrystä sekä vähentäisi tuomitsevuutta. Ja koska media on omalta osaltaan pahentanut luottamusta Suomen lastensuojeluun, voisi se myös ryhdistäytyä ja tuoda esiin lastensuojelun hyviä puolia. Omana ajatuksenani olisi lähteä tarkastelemaan muutoksen mahdollisuutta jo ihan koulutusjärjestelmästä asti. Koulutusjärjestelmä on joiltain osin hyvin vanha, eikä välttämättä sovellu sellaisenaan muutoksien maailmaamme. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelun kynnystä tulisi mielestäni laskea ja uskoisin, että myös ammattikorkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tällaiseen työskentelyyn tarvittavan pätevyyden. Itse ainakin koen yliopisto-opiskelun rajoittaneen päätöstäni harkita sosiaalityöntekijän ammattia, sillä en koe luennoilla istumisen tai niillä istumattomuuden olevan oikeanlaista oppimista omalla kohdallani. Mikä yhteiskunnassa mättää? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taakkaa olisi ehdottomasti vähennettävä, mutta olen myös sitä mieltä, että vikaa on jossain muussakin, kuin pelkästään lastensuojelun kentässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme asukkaat eivät selvästikään voi niin hyvin, koska lastensuojelulle on niin kovasti tarvetta. Eikö vanhemmilla kuitenkin ole ensisijainen vastuu omasta jälkikasvustaan? Mikä yhteiskunnassamme mättää niin, ettei vanhemmuutta enää osata tai se ei ole riittävää? Olisiko syytä aloittaa vankempi vanhemmuuteen tukeminen jo raskausaikana vai olisiko kenties peruskouluun sisällytettävä jo oppitunteja siitä, kuinka toimia tulevaisuudessa vanhempana? Tulisiko yhteiskunnan opettaa vahvemmin kaikille kansalaisille, mikä on oikein ja mikä on väärin lasta kohtaan? Pitäisikö vanhemmuuteen saada lupa? Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa on vaikea pysyä mukana ja uusia toimintatapoja haasteellista jalkauttaa samaa tahtia, kun ympärillä olevat muutokset tapahtuvat. Suurena haasteena, niin lastensuojelun kuin muunkin toiminnan tasolla, on pystyä mukautumaan alati muuttuvaan maailmaan. Muutokseen ja kehittymiseen tarvitaan avointa mieltä ja oivallusta nähdä asioita eri perspektiivistä. Tarvitaan uskallusta ja luottoa omiin kykyihin. Tarvitaan niitä, jotka haluavat oppia, mutta ehdottomasti myös niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan muille. Sosiaalialan työtä tehdään järjellä, mutta myös sydämellä. Moni sosiaalialalla työskentelevä varmasti tunnistaa itsestään sen, että haluaisi poistaa maailmasta kaiken pahan, jos sen vain voisi tehdä. Haluaisi pelastaa jokaisen kaltoin kohdellun lapsen ja säästää nämä kurjalta lapsuudelta. Harmillista, mutta välillä huomaa itsekin toteavansa, että kaikkia ei voi auttaa. Tottahan se on. Yksi ihminen ei voi poistaa kaikkia epäkohtia, joita ympärillämme vallitsee. Omalta osaltani kuitenkin toivon, että sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avulla saisin eväitä, joiden avulla voisin omalta osaltani olla vaikuttamassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tulevaisuudessa. Toivoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi muistavani sisällyttää toimintaani myös hippusen ”tervettä maalaisjärkeä”, sillä sillä pärjää jo yllättävän pitkälle. Henna Repo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Hiilamo, Heikki (2014). Tarvitaanko huostaanottoja? Lapsen maailma 8/2014, 63. Jaakkola, Helena (2014). Lastensuojelun kriisiviestejä. TALENTIA 5.2014, 28-29. Skyttä, Jaana (2014). Lapsen ääni kuuluviin. Lapsen maailma 4/2014, 38-39.

Starttivalmennuksen opinnollistaminen tukee nuorta jatkokoulutukseen siirtymisessä

placeholder-image

Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on kyse yksilön elämän aikana kertyneiden taitojen, osaamisen ja tietojen huomaamisesta, näkyväksi tekemisestä ja arvostamisesta. Opinnollistamisen ideana on tuoda formaalin koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista paremmin esille ja hyödynnettäväksi osana omaa työllistymis- ja kouluttautumispolkua. Starttivalmennuksen, kuten työpajatoiminnankin opinnollistamisen keskeinen idea on tuoda näkyväksi sellaista ammatillisessa peruskoulutuksessa hyödynnettävää osaamista, jota työpajoilla on mahdollista kerryttää. Työpajoilla kerrytetty, tunnistettu ja dokumentoitu osaaminen on mahdollista tunnustaa ja hyväksilukea osaksi nuoren opintoja hänen siirtyessään opiskelemaan ammatilliseen peruskoulutukseen. Opinnollistamisen kohderyhmä: nuoret työelämän ja koulutuksen ulkopuolella Nuorten, alle 30-vuotiaiden, työvoiman ja koulutuksen ulkopuolella olevien joukko on kasvanut viime vuosien aikana. Termillä muut työvoiman ulkopuolella olevat tarkoitetaan sitä joukkoa, josta on luettu pois työlliset, työttömät työnhakijat, opiskelijat, varusmiehet ja eläkkeellä olevat. Tästä joukosta suurin osa on vailla toisen asteen koulutusta. Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta koulutukseen kannustaminen on erittäin tärkeää. Tutkimusten mukaan koulutustason kasvu vähentää riskiä joutua tai jäädä pitkäksi aikaa tai pysyvästi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Lukuvuoden 2011-2012 aikana ammatillisen koulutuksen keskeytti eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa 8,7% opiskelijoista. Osa tästä joukosta tarvitsee aikalisän ja palaa myöhemmin aloittamiensa opintojensa pariin, osa vaihtaa opiskeltavaa alaa, mutta osa ei palaa pitkänkään ajan kuluttua takaisin koulun penkille. Suurin osa ammatillisen koulutuksen keskeyttäjistä tekee sen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Pitkittynyt siirtymävaihe jatkokoulutukseen ja useat välivuodet ennustavat vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen. Kaikkein vaikein tilanne on nuorilla, jotka ovat keskeyttäneet koulutuksen jo heti alkuvaiheessa, ovat jääneet vaille haluamaansa opiskelupaikkaa tai eivät ole hakeutuneet lainkaan koulutukseen. Nuorten koulutuksen puutteella on kauaskantoiset vaikutukset yksilön elämään ja ne heijastuvat myöhemmin myös muun muassa heikkona tulotasona ja asemana työmarkkinoilla. Myös EU:n tasolla on huomattu tarve kehittää koulutuksen laatua, joustavampia ja yksilöllisesti räätälöityjä koulutuksen muotoja sekä epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamisen ja hyödyntämisen järjestelmiä. Euroopan neuvoston suositusten mukaan koulutuksen keskeyttämistä pyritään vähentämään tarjoamalla toisen mahdollisuuden polkuja koulutukseen paluun helpottamiseksi ja luomalla heikosti sitoutuneiden opiskelijoiden tarpeita vastaavia oppimisympäristöjä. Nonformaali oppiminen ja vaihtoehtoiset oppimisympäristöt formaalin koulutuksen tukena Nuorisotyöttömyys ja koulutuksen keskeyttäminen tai sinne hakeutumatta jättäminen nähdään nuorten yhteiskunnallisen ulkopuolisuuden merkittäväksi aiheuttajaksi. Opintoihin kiinnittymisessä erityistä tukea tarvitsevat nuoret tarvitsevat tukea paitsi koulutukseen ja työelämään pääsemisessä ja siellä pärjäämisessä myös sosiaalisissa taidoissa ja arjen valmiuksissa. Suurin osa nuorista selviää jatko-opinnoistaan vaikeuksitta, mutta lähes yhdelle kolmasosalle nuorista tie toisen asteen opinnoissa on takkuinen. Näille nuorille perinteinen formaali koulutus soveltuu huonosti. Nonformaalia oppimista ei kuitenkaan nähdä eikä arvosteta luontevana osana perinteistä koulutusjärjestelmää. Epävirallisin keinoin opittuja, ammatillisen perusopetuksen kriteereitä vastaavia taitoja, ei juurikaan ole tunnistettu ja tunnustettu vertailukelpoisina virallisten oppilaitosten toteuttaman opetuksen kanssa. Nuorilla, etenkin erityistä tukea opinnoissaan tarvitsevilla nuorilla, tulisi kuitenkin olla mahdollisuus hankkia ammatilliset taitonsa itselleen ominaisten oppimistapojen kautta. Nuoren tietojen ja taitojen pitäisi olla yhtä arvokkaita riippumatta siitä, mistä ne on hankittu. Vaihtoehtoisissa koulutuksissa toteutuvat monet kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskeluihin sitoutumista lisäävät tekijät. Yhteisöllisyys, kannustava ilmapiiri, yksilöllisten tarpeiden huomiointi, rakenteiden joustot, osallistavat työmuodot, kokonaisvaltainen ohjauskulttuuri ja tavoitteellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä tekevät vaihtoehtoisista oppimisympäristöistä varteenotettavan tukimuodon tai vaihtoehdon formaalille koulutukselle. On selkeä tarve nostaa nonformaalin oppimisen arvostusta ja korostaa epävirallisen oppimisen hyviä vaikutuksia ja mahdollisuuksia yhtenä vastauksena yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Työpajatoiminnan sitominen entistä vahvemmaksi osaksi ammatillista perusopetusta ja työpajojen vaihtoehtoisen oppimisympäristön hyödyntäminen osaamisen kerryttämisessä on yksi keino vastata vaihtoehtoisten ja yksilöllisten kouluttautumispolkujen tarpeeseen. Työpajat kantavat edelleen vahvasti suunnitelmallisen kouluoppimisen ja työelämän vastakkaista leimaa, jossa työpajat nähdään koulutuksessa ja työelämässä epäonnistuneiden nuorten turvasatamana, pienenä, aktivoivana puuhasteluna, josta puuttuu selkeä tavoitteellisuus. Opinnollistaminen tukee tavoitetta kehittää työpajatoimintaa tavoitteellisemmiksi, suunnitelmallisesti toimivammiksi oppimisympäristöiksi, joiden on mahdollista toimia ammatillisen koulutuksen tukirakenteina. Työpajatoiminnassa opinnollistaminen on tuttua Perinteisen työpajatoiminnan opinnollistamisesta on tehty aiempia hankkeita, ensimmäiset vuosikymmen sitten. Hankkeissa on keskitytty opinnollistamisen toimintamallin kehittämiseen, tekemällä ja muilla vaihtoehtoisilla tavoilla hankitun osaamisen aseman vahvistamiseen perinteisessä koulutusjärjestelmässä, työpaja-oppilaitos-yhteistyön tukemiseen, osaamisen tunnistamisen ja dokumentoinnin työkalujen kehittämiseen sekä hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen. Starttivalmennuksessa tuotetun osaamisen opinnollistamista ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin. Perinteisten työpajojen opinnollistamisessa on keskitytty lähinnä ammattiopintojen, vapaasti valittavien sekä työssäoppimisjaksojen opinnollistamiseen. Starttivalmennus eroaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen roolin vähäisyydellä tai sen puuttumisella kokonaan. Tästä syystä starttivalmennuksen opinnollistamisessa ei voida sellaisenaan soveltaa työpajoilla kehitetyn opinnollistamisen mallia, vaan sille täytyy luoda oma mallinsa. Opinnollistaminen tukee nuorta ja kehittää starttivalmennusta suhteessa ammatilliseen peruskoulutukseen Opinnollistamisen ensisijaisena hyödynsaajana on nuori itse. Opinnollistamisen kautta kerrytetyn osaamisen avulla nuoren on mahdollista hakea osaamisestaan hyväksilukua ammatillisessa oppilaitoksessa. Tunnistettu ja tunnustettu osaaminen lyhentää ajallisesti nuoren opiskeluaikaa sekä keventää ja joustavoittaa opiskeluja hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Mahdollisimman lyhyt opiskeluaika ei ole erityistä tukea tarvitsevien nuorten kohdalla itsetarkoitus. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret, joiden voimavaroissa on usein puutteita kokevat kuitenkin usein normaalin opiskelutahdin liian kuormittavaksi omalle jaksamiselleen. Näin ollen he hyötyvät suuresti opiskelutahdin kevenemisestä hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Liian tiivis opiskelutahti ja siinä pysymisen vaikeudet johtavat monen nuoren kohdalla opintojen pitkittymiseen tai jopa keskeytymiseen. Starttivalmennuksen opinnollistamisen yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorten motivaatiota hakeutua peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Mahdollisuus kerryttää starttivalmennuksessa ammatillisen koulutuksen osaksi hyväksiluettavaa osaamista ja sillä saavutettavat hyödyt toimivat nuorelle porkkanana ja madaltavat kynnystä hakeutua koulutukseen.Opinnollistaminen toimii myös voimavaraistavana ja minäpystyvyyttä tukevana tapana lisätä yksilön sosiaalista vahvistumista. Nuoren usko omiin kykyihinsä pärjätä jatkokoulutuksessa lisää hänen motivaatiotaan hakeutua koulutuksen piiriin. Starttivalmennuksen opinnollistamisen tavoitteena on myös tuoda valmennusprosessia lähemmäs ammatillista peruskoulutusta kehittämällä starttivalmennuksen sisältöjä vastaamaan paremmin ammatillisten perustutkintojen vaatimuksia. Pyrkimyksenä on, että starttivalmennuksen tarjoaman arjen- ja elämänhallinnan ja toimintakyvyn ylläpitämisen ohella huomio alkaa kiinnittyä entistä enemmän ammatillisessa koulutuksessa vaadittavan osaamisen kehittymiseen valmennuksessa. Starttivalmennuksen opinnollistamisen mallia pilotoidaan Vamos Starttityöpajalla Työpajatoiminnassa aiemmin kehitetyn opinnollistamisen toimintamallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi aloitettiin pilotoimalla opinnollistamisen prosessia Vamos Starttityöpajalla. Vamos Starttityöpaja on osa Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten palveluiden Vamos-palvelukokonaisuutta. Opinnollistamisen mallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi toteutetaan hyödyntämällä opinnollistamisportaikkoa, jossa on kuvattu opinnollistamisprosessin eri vaiheet. Opinnollistamisportaikon vaiheet ovat oppimisympäristöanalyysi, vertauttaminen opetussuunnitelmaan, osaamisen dokumentointi ja osaamisen tunnustaminen. Opinnollistamisportaikon mukainen toteutus aloitettiin Vamos Starttityöpajalla syksyllä 2013. Perinteiset työpajaympäristöt tarjoavat mahdollisuuden opinnollistaa pääasiassa ammattiopintoja ja vapaasti valittavia opintoja. Vamos Starttityöpaja poikkeaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen puuttumisella. Tästä syystä Vamos Starttityöpajalla keskitytään mahdollistamaan sekä vapaasti valittavien että myös ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tunnistamista ja tunnustamista osaksi opintoja. Starttivalmennuksen opinnollistamisen pilotoinnin jälkeen on mallia mahdollista levittää yleisesti myös muiden toimijoiden käyttöön. Opinnollistamisprosessin tarkoitus on luoda starttivalmennukseen malli, jonka avulla starttivalmennuksen toteuttajat voivat yksilöllisesti kartoittaa, mitä osaamista heidän toiminnassaan on mahdollista hankkia, suunnitella ja toteuttaa nuoren kouluttautumispolkua tukeva osaamisen kerryttämisen jakso ja dokumentoida nuoren hankkima osaaminen yhteisellä kielellä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Työpajatoiminnan ja starttivalmennuksen opinnollistamisen avulla on mahdollista lähteä kehittämään toiminnan sisältöjä lähemmäs ammatillisen perusopetuksen vaatimustasoa. Opinnollistamisen tavoitteena on luoda työpajatoiminnasta ja starttivalmennuksesta ammatillisen koulutuksen tukirakenne, joka kykenee aidosti vastaamaan joustavien ja yksilöllisesti räätälöityjen koulutuspolkujen tarpeeseen. Eeva Piha, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon toukokuussa 2014 valmistuneeseen master-opinnäytetyöhön Vamos startti-työpajalla. Aiheesta muualla: Silta-julkaisu opinnollistamisesta osana oppilaitos-työpaja-yhteistyötä.  Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (meneillään oleva opinnollistamishanke). Ammattiosaamista välityömarkkinoilla, myös tästä. Starttivalmennus Vamos Starttityöpajalla.

Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelun ja työelämän yhteensovittaminen

placeholder-image

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) on tarkoitettu jo työelämässä toimiville, aiemmin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille ja henkilöille, jotka haluavat syventää omaa asiantuntijuuttaan. Ylempi ammattikorkeakoulu antaa valmiuksia teoreettisen tiedon lisäksi mm. oman työn asiantuntijuuden syventämiseen käytännön työssä ja asiantuntijuuden kehittämiseen. Opinnot ovat työelämälähtöisiä ja ne on mahdollista suorittaa työn ohessa. Työskentelemme vakituisissa työsuhteissa suuren kaupungin sosiaali-  ja terveydenhuollossa ja olemme aloittaneet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot syksyllä 2013. Kaupungin strategioihin on kirjattu mm. henkilöstön yhdenvertainen kohtelu ja tuki. Yhdenvertaisuuden lisäksi henkilöstöä kannustetaan kouluttautumaan ja etenkin johtamista vahvistetaan esimieskoulutuksilla. Kaupungin strategian mukaan henkilöstöä sitoutetaan, motivoidaan ja palkitaan hyvistä työsuorituksista. Se, kuinka edellä mainittu strategia toteutuu työelämässä oikeasti, on aivan muuta. Todellisuus on se, että työn ohella opiskeleminen tarkoittaa kohdallamme sitä, että kaikki lähiopetuspäivät ovat omalla ajalla tehtäviä eli palkattomia vapaita tai vuosilomapäiviä. Se, että opiskelemme omalla ajallamme, on vaikuttanut lisäksi siihen, että osaltamme ovat kielletty kaikki työnantajan järjestämät omat koulutukset, joita jokaisella tulisi olla oikeus käyttää kymmenen päivää vuodessa. Teemme kaikki opintoihin liittyvät tehtävät ja opinnäytetyön tutkimuksen työnantajallemme. Tehtävien ja tutkimusten avulla on mahdollista kehittää työtämme. Näitä ei huomioida, eikä palkita mitenkään. Aiheesta on keskusteltu lähiesimiehen kanssa sekä oltu yhteydessä hänen esimieheensä ilman vastausta. Ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot ja työelämälähtöisyys eivät siis kohtaa. Positiivista tässä on se, että asiaa selvitellessämme olemme huomanneet, että koko kaupungin tasolla olisi hyvinkin paljon kehitettävää ja parannettavaa jotta strategiat toteutuisivat. Hienoa, että asioista kirjoitetaan ja mietitään organisaatiossa mutta kuinka nämä kohtaavat käytännön, siinä olisi paljon pohdittavaa? T & T, ovat kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä ja sosionomi ylempi amk -opiskelijoita Lisätietoa Kaupungin strategia

Why Should You Participate in a Multicultural Project?

placeholder-image

Last spring I participated in IPPSE. IPPSE is a shortage of a name “Interdisciplinary Programme on Poverty and Social Exclusion”. The course was organized by Metropolia University of Applied Sciences in May 2013. The aim of IPPSE was to develop students´ skills and competences in recognizing, understanding and preventing poverty and social exclusion. Teachers and students in the field of health care, rehabilitation and social services, from seven EU countries (Finland, Estonia, Portugal, Spain, Netherlands, Belgium and Hungary), worked and studied together for ten intensive days. This course of poverty and social exclusion opened my eyes in many different ways. When we worked together in a multicultural and multiprofessional group, travelled to the field to see and hear from poverty and social exclusion, my picture of the world started to change. I´ve spent a few years as a kindergarten teacher and therefore I´ve seen results of poverty from the perspective of families and children. But in IPPSE I learned that although some things are the same in Finland and in other countries, some things can vary - for example opinions of poverty and social exclusion and also benefits and working methods. Worldwide economical crisis affects countries in several ways. In some countries it is possible to create a job for yourself if you are unemployed, but in some countries it is not possible. In Spain especially young people cannot get a workplace although they would have education. I Finland we still have to lot to do in structural level to make sure that the equality actualizes with the jobseekers that are disabled people, mental health patients, immigrants or elderly. Only a few people can move towards better work possibilities, but for all people it is not possible. And of course immigration leads usually to other kinds of problems in society. For me the most shocking new thing was the differences in European countries concerning the benefits and income that people can from the government get. The differences are huge! For example in Finland poor people can get more money from the government than is the average income rate some countries. In some countries poverty line can be higher than some countries´ average salary. Poverty is waste of human capital. Poverty means unequal opportunities and increased risk to violence, abuse and social exclusion. People should become subjectives of their own life. If government or markets treat people as objectives, their situation can not get better. Empowering is a solution for poverty and social exclusion, but it is not an easy or a quick way to make people´s situation come better. Empowerment needs time and patience. It also needs support from society or government. As professionals, we can try to wake up the society for example with blogs in the internet or writing our opinions to news magazines. Everybody should have the same opportunities in society - we should make sure, that human rights come true in all countries of the world! (Study diary notes.) Why should you then participate in a multiprofessional and multicultural programme? Because you learn a lot, it´s fun, you can get new friends and especially because it´s worth it! Besides learning English language and inter-cultural skills, my world view got enriched. I could meet many awesome and pro people and share my ideas and thoughts with them. By getting to know them, I could also indicate that not all Finnish people are shy or non-approachable. Satu Kinnunen, Master of Social Services

Liian suuria päätöksiä liian varhain: Miksi yhteiskunta ei kannusta nuoria oman tulevaisuutensa huolelliseen suunnitteluun?

placeholder-image

"Mä en vieläkään 24-vuotiaana tiedä, mitä haluaisin tehdä, niin miten mä olisin silloin muka tiennyt." Vuoden 2013 alussa voimaan tullut nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu painottaa toisen asteen koulutuksen tärkeyttä. Nuorisotakuuseensisäänkirjoitettu koulutustakuu pitää sisällään lupauksen siitä, että "jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Koulutustakuu toteutetaan luomalla jokaiselle peruskoulun päättävälle tosiasialliset mahdollisuudet siirtyä välittömästi jatkokoulutukseen." Nuorisotakuussakorostetaan sitä, kuinka ensiarvoisen tärkeää on siirtyä mahdollisimman nopeasti perusasteen päätyttyä jatkokoulutukseen. Kavereiden imussa … Tavoite on kaunis (joskin koulutuspaikka kuntoutuksessa tai työpajalla kuulostaa jokseenkin oudolta), mutta logiikka taustalla ontuu. Neljäsosa toisen asteen koulutuksessa keskeyttää aloittamansa opinnot joko kokonaan tai alaa vaihtaakseen. Keskeyttämisen syitä vertailtaessa painottuu nuoremmalla ikäryhmällä (15-18-vuotiaat) selvästi enemmän koulutusvalinnan epäonnistuminen. Keskeyttämiseen vaikuttavat myös nuorten omat kokemukset pakkoyhteishausta ja sen seurauksena tehdyt väärät valinnat, opiskeluun liittyvät epärealistiset odotukset ja näistä seuraavat motivaatio-ongelmat. Ihatsun ja Koskelan (2001) tutkimuksen mukaan pakkovalintojen seurauksena sitoutuminen opintoihin on heikkoa ja keskeyttämiset lisääntyvät. Peruskoulun päättövaiheessa valintoja tekevä nuori suuntaa helposti kavereiden imussa alalle, jonne muutkin hakeutuvat, vaikkei ala olisi ehkä itselle kaikkein sopivin. Nuorella ei välttämättä ole muodostunut riittävää näkemystä omista kyvyistään, taidoistaan ja ammattisuuntautumisestaan, tutkimuksessa todetaan. Ohjausta valintoihin Toisen asteen koulutuksen aloittavista lähes kolmanneksella on takanaan ainakin yksi vähintään toisen asteen tutkinto. Vielä useammalla on takanaan ainakin yksi keskeytynyt toisen asteen koulutus. Nuoren kannalta alan vaihtamisen jouheva mahdollisuus on mainio, mutta yhteiskunnan rahoissa tuplakouluttautuminen ja kesken jääneet opinnot kyllä tuntuvat. Nyt koulutustakuun myötä oppilaaksi ottamisen kriteereitä muutetaan siten, että juuri peruskoulun päättäneillä on etuajo-oikeus opintopaikkoihin. Tämä tekee alanvaihdon aiempaa vaikeammaksi. Nuoren olisi siis syytä osua koulutusvalinnassaan ensiyrittämällä napakymppiin! Ilman riittävää ohjausta tämä tuskin on mahdollista. Lehtori Marko Varjos kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastossa napakasti siitä, kuinka ammatillisesta peruskoulutuksesta ollaan nyt tekemässä enenevässä määrin vain ensimmäinen opiskelupaikka, nuorten päivähoitopaikka vailla ammatillisia tavoitteita. Varjos jatkaa, ettei tulevaisuuden miettiminen vasta ammattiopinnoissa ole tavoiteltava tila. Näin on kuitenkin käynyt, eikä suunta ole oikea. Tutkimuksen mukaan vain kymmenen prosenttia ammatilliseen koulutukseen hakeutuneista uskoo opiskelevansa oikealla alalla. Suurimpana syynä nuorten kokemaan uravalinnan epävarmuuteen Salmela-Aro pitää peruskoulun riittämätöntä oppilaanohjausta. Riittämättömän ohjauksen seurauksena nuori ei saa kriittisessä vaiheessa tarpeeksi tietoa eri aloista eikä tukea koulutusalan valintaan. Kaksi vuosiviikkotuntia ohjausaikaa Nuorten yhteiskuntatakuussamainitaan peruskoulun ohjauksen riittävyyden olleen menneinä vuosina esillä useissa valtakunnallisissa työryhmissä. Merkittäviä muutoksia ei kuitenkaan olla saatu aikaan pohdinnoista huolimatta. Uudessa, 2016 voimaan tulevassa perusopetuksen tuntijaossa oppilaanohjauksen vuosiviikkotuntien määrä on yhä se samat kaksi, kuten aiemminkin. Oppilaanohjauksen tavoitteissa mainitaan seuraavaa: "Oppilaalle tulee järjestää henkilökohtaista ohjausta, jolloin oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus- ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Oppilaalle tulee järjestää pienryhmäohjausta, jonka aikana hän oppii ryhmässä käsittelemään kaikille yhteisiä tai kunkin ryhmään osallistuvan opiskelijan henkilökohtaisia, muiden oppilaiden kanssa jaettavissa olevia ohjauksellisia kysymyksiä. Perusopetuksen päättövaiheessa oppilasta tulee ohjata ja tukea jatko-opiskeluvalinnoissa sekä ohjata käyttämään opetus- ja työhallinnon sekä muita yhteiskunnan tarjoamia ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluita." Kuinkahan mahtavat tavoitteet toteutua kahden vuosiviikkotunnin puitteissa. Aihetta kommentoineet Vamos Starttityöpajan nuoret kokevat, etteivät he ole peruskoulun jälkeen vielä valmiita päättämään omista koulutusvalinnoistaan eivätkä ammattihaaveet ole vielä muotoutuneet kovinkaan selkeiksi. He kokevat, että yhteiskunta odottaa heiltä tuottavuutta, ja mielellään mahdollisimman pian heti peruskoulun jälkeen. Nuoret ahdistuvat erilaisten mahdollisuuksien valinnanpaljouden edessä eivätkä koe olleensa niin nuorina valmiita tietämään, mitä haluavat tulevaisuudelta. Suuri osa ei tiedä vieläkään, vaikka peruskoulusta on jo useampi vuosi. Miten tehdä valintoja? Yksi nuorista kiteytti niin hyvin valinnanvaikeuksien ytimen, että haluan siteerata hänen kommenttiaan kokonaisuudessaan: "Kun ihmiset kasvavat teineistä nuoriksi aikuisiksi he eivät oikein tiedä, mitä pitäisi tai mitä he haluaisivat tehdä. Jos vaihtoehtoja on vähemmän on valintoja helppo tehdä, mutta jos valinnanvaraa on liikaa, eivät ihmiset valitse mitään. Jos ajattelen vaikka omia mahdollisuuksia, voisin mennä lukioon, ammattikouluun, yliopistoon, ammattikorkeakouluun, oppisopimuskoulutukseen, perustaa oman yrityksen, mennä töihin, voisin jäädä kotiin makaamaan sosiaalituelle, voisin tehdä mitä vain, mutta ei ole mitään, mitä pitää tehdä. Jos olisin syntynyt 100 vuotta sitten ei tarvitsisi tehdä valintoja. Vaikka valinnanvapaus on lisääntynyt, tuki ei ole lisääntynyt samassa suhteessa. Kun peruskoulu, amis tai lukio loppuu, monella on vaikeuksia tietää mihin siitä lähtisi, on tyhjän päällä. Ja se on asia, johon ei paljon koulussa valmisteta. Opo neuvoo kyllä, jos tietää mitä haluaa, mutta sitä ei opeteta, että mistä tietää, mitä haluaa, miten tehdä valintoja." Pohditaan nuorten kanssa ryhmissä! Varjos peräänkuuluttaa kymppiluokkia ja ammattistartteja, joissa tulevaisuuttaan voi miettiä rauhassa. Samaa mieltä ovat myös Starttityöpajan nuoret. He kokevat pakkoyhteishaun turhana pakkona, jos ei vielä tiedä, mitä elämältä haluaa. Usealla on jäänyt toisen asteen koulutus kesken siksi, ettei päässyt sinne minne halusi. Vaihtoehdot olivat usein ei mitään tai pakko mennä. Epäkiinnostavakin koulutus aloitettiin, sillä se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin ei mitään. Nuoret kokevat, ettei yhteiskunnan pitäisi painostaa ihmisiä hakemaan johonkin vain siksi, että pitää hakea. He toivovat enemmän sellaisia vaihtoehtoja, joissa voisi miettiä pitkällä aikavälillä tulevaisuuttaan, enemmän kymppiluokkia, ammattistartteja, valmentavaa koulutusta ja ihan uusiakin toimintamuotoja. He haluavat pohtia tulevaisuuttaan ryhmässä yhdessä muiden kanssa. Ihminen pystyy yhdessä muiden kanssa ja muiden kautta löytämään itsensä ja vastaukset ongelmiinsa. Kuten yksi nuori totesi, tällaisia asioita ei voi parhaiten ratkaista antamalla ihmiselle pieni lehtinen, jossa lukee, miten ongelmat ratkaistaan. Nuoret ideoivat ryhmämuotoista kolmas sektori meets koulu -tyyppistä toimintaa, jossa voisi tulevaisuuden miettimisen ohella myös opiskella. Myös yläasteelle ideoitiin opotuntien pohjalta kursseja, joissa pienryhmissä voisi pitkällä aikavälillä pitkin yläastetta miettiä tulevaisuutta yhdessä samojen ihmisten kanssa. Ideat siitä, mitä haluaa tehdä olisivat hautumassa pidemmän aikaa, eikä tulevaisuuttaan alkaisi miettiä vasta ysiluokalla. Silloin on jo kiire. Mielekästä toimintaa Toisen asteen koulutuksen pakkoyhteishaun sijaan yhteiskunnan tulisi kannustaa nuoria hakeutumaan valmentaviin ja ohjaaviin koulutuksiin, työpajoihin tai muuhun toimintaan, jossa tulevaisuuttaan voi rakentaa kaikessa rauhassa. Starttityöpajan nuorten mielestä pitäisi olla enemmän kannustusta pitää välivuosi. He kokevat, että välivuosi ja muut vaihtoehdot nähdään liian usein epäonnistumisena, vaikka olisi hyvä, että voisi käyttää koko vuoden siihen, että tutustuisi eri oppilaitoksiin ja työpaikkoihin. Sen lisäksi, että suurin osa nuorista ei ole kypsiä päättämään sitä, mitä he haluavat tehdä kymmenen vuoden kuluttua, osa heistä kaipaa tukea ammatinvalinnan lisäksi myös muuhun arjen ja elämänhallintaan sekä minäkuvan ja identiteetin selkiyttämiseen. Paitsi ohjausta ja neuvontaa tulisi lisätä nuorten mahdollisuuksia mielekkääseen toimintaan, jossa omaa minuuttaan ja tulevaisuuttaan saa vielä rakentaa kaikessa rauhassa ilman paineita siitä, että elämän suuria päätöksiä täytyisi tehdä itse vielä keskeneräisenä. "On vaikea lähteä juoksemaan, jos ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi juosta. Sanotaan vaan että tee, muttei anneta mitään ohjeita." Eeva Piha, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa alla olevista linkeistä Nuorten yhteiskuntatakuu Vamos Starttityöpaja Ihatsu-Koskela: Perusopetuksen opetussuunnitelma  Opintojen keskeyttäminen      

Sosiaalialan työntekijä – yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeustaistelija!

placeholder-image

Ammattietiikka työntekijän tukena Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ammattieettinen lautakunta on laatinut sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet.  Ohjeisto perustuu kansainvälisen sosiaalityöntekijäjärjestö IFSW:n eettiseen ohjeistoon. Ohjeet tukevat ammatti-identiteettiä ja niiden avulla voidaan tehdä tunnetuksi ammatillisuuden periaatteita. Ammattietiikka ei ole yleviä sanoja ja arjen yläpuolelle nousevaa retoriikkaa, vaan ne puhuttelevat minua sosiaalialan työntekijänä, mutta myös kansalaisena nyky-Suomessa ja laajemmin muuttuvassa maailmassa. Kun pysähdyn pohtimaan eettisten ohjeiden todellista merkitystä ja siirrän ne käytännön työtilanteisiin, löydän vastauksia perimmäiseen kysymykseen miksi teen tätä työtä ja mikä sen merkitys on. Tämä lisää työssä jaksamistani ja hyvinvointiani. Toisaalta eettisten ohjeiden ja arkitodellisuuden yhteentörmäys voi joskus aiheuttaa turhautumista ja uuvuttaa. Niin tai näin, yhteiset eettiset ohjeet viestivät mielestäni sosiaalialan kehittyneisyydestä ja pyrkimyksestä tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen mukaiseen yhteiskuntaan. Eettiset ohjeet ja arki Eettisten ohjeiden keskiössä ovat ihmisoikeuksiin, ihmiselämän arvokkuuteen ja ihmisarvoon liittyvät periaatteet. Tarkastelen muutamia eettisiä toimintaperiaatteita ja niiden toteutumista arjen työtilanteissani aikuisten asiakkaiden parissa ohjaavassa koulutuksessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Itsemääräämisoikeus Ammattilaisen on omista arvoistaan ja elämänvalinnoistaan riippumatta kunnioitettava ja edistettävä asiakkaansa oikeutta tehdä omat valintansa edellyttäen, että tämä ei uhkaa muiden oikeuksia tai oikeutettuja etuja. Täysivaltainen asiakas on vastuussa omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. (Talentia 2005) Oma näkemykseni asiakkaalle soveltuvasta ratkaisusta on usein ristiriidassa asiakkaan näkemyksen kanssa. Asiakas saattaa haluta työharjoittelun avulla kokeilla alaa, joka ei sovellu hänen terveydentilalleen tai ei edistä hänen työllistymistään. Toisaalta, yrittämisen ja erehtymisen kautta voi tapahtua oppimista, joka kehittää itsetuntemusta ja lisää hallinnan tunnetta. Osallistumisoikeus Ammattilaisen on edistettävä asiakkaansa sen kaltaista osallisuutta, joka lisää hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa elämäänsä koskeviin päätöksiin ja toimiin. (Talentia 2005) Ohjaavan koulutus ja kuntoutustoiminta perustuu vahvasti tälle eettiselle toimintaperiaatteelle. Osallistumisoikeus konkretisoituu varsinkin vammaisten henkilöiden kohdalla. Työnteon, koulutuksen, itsenäisen asumisen ja vapaa-ajan mahdollistaminen kaikille on tärkeä ihmisoikeuskysymys. Joskus aloitetaan pienin askelin; nuoren asiakkaan omat verkkopankkitunnukset tai opiskeluun tarvittavat apuvälineet edistävät molemmat asiakkaan osallisuutta. Oikeus tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti Ammattilaisen on pyrittävä ottamaan huomioon asiakkaansa kaikki elämänalueet ja kohtaamaan hänet paitsi yksilönä myös osana perhettään sekä osana ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. (Talentia 2005) Myös tämä toimintaperiaate on mukana päivittäisessä työssäni. Esimerkiksi asiakkaan ammatillista suunnitelmaa laadittaessa pyritään huomioimaan tämän perhetilanne ja muut työllistymiseen vaikuttavat asiat; millainen työaika soveltuu pienten lasten vanhemmalle, entä millaista tukea työnantaja voi saada osatyökykyisen henkilön palkkakustannuksiin? Aloittakaamme keskustelu! Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet ovat siirrettävissä moneen toimintaan, työskenneltiinpä sitten päiväkodissa, ikääntyneiden parissa, aikuisten psykososiaalisessa ohjaustyössä tai vammaistyössä. Jokaisen sosiaalialalla työskentelevän tulisi pohtia eettisiä näkökulmia arjessaan. Niistä pitäisi keskustella työpaikoilla, työn ohessa, kehityskeskusteluissa ja kahvitauoilla. Muuttuvassa maailmassa ja pirstaloituneissa toimintaympäristöissä tulee palata perusasioiden äärelle; mistä on ihmisyydessä kyse ja miten voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta yhdessä. Mahtipontista ja naiivia ehkä, mutta sosiaalialan työntekijänä haluan ottaa ensimmäisen askeleen. Tuletko mukaan? Kaisa Priiki, sosionomi (Ylempi amk) -opiskelija Lisätietoa Raunio, Kyösti 2009: Olennainen sosiaalityö: Luku 3: Sosiaalityön arvot ja etiikka. Helsinki: Gaudeamus University Press. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.  Ammattieettiset ohjeet. Arki, arvot, elämä.   

Sä tiedät miltä musta tuntuu! -ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi

placeholder-image

Hei hei, mitä kuuluu... sä tiedät miltä musta tuntuu! Ammattiin opiskelevien nuorten opinnot keskeytyvät usein. Aivan liian usein. Pääkaupunkiseudulla vielä useammin kuin muualla Suomessa. Syitä opiskelun keskeytymiseen on tietysti monia. Osalle keskeytymisen syynä on väärä valinta ja sopimaton koulutusala, mutta on paljon opiskelijoita, jotka jättävät opinnot kesken elämäntilanteessaan olevien haasteiden tai arjenhallinnan puutteiden vuoksi. Kun nuoret eivät tiedä kenen puoleen kääntyä, avun hakemisen kynnys voi nousta ylitsepääsemättömän korkeaksi ja opintojen jatkaminen tuntuu liian vaikealta. Oikea-aikaisella tuella ja konkreettisella avulla voidaan mahdollistaa opintojen jatkuminen ja nuoren elämän tilanteen selkiytyminen. Olen vuoden seurannut ammattiin opiskelevien nuorten elämää läheltä työskennellessäni Armi-arkiohjauksen malli -hankkeessa arkiohjaajana. Olen myös päässyt tekemään niitä konkreettisia tekoja, joilla näitä opiskelijoita voidaan tukea. Armi-hankkeessa on kehitetty uudenlainen opiskelijahuollon malli, arkiohjaus. Arkiohjauksen tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman varhain tuen tarpeessa olevat opiskelijat, sitouttaa heidät opintoihin ja näin vähentää opintojen keskeytymisiä. Stadin ammattiopistossa arkiohjausta on tehty syksystä 2010 asti ja tällä hetkellä meitä arkiohjaajia työskentelee neljä. Merkittäviä kohtaamisia käytävillä Arkiohjaajien työssä keskeistä on jalkautua opiskelijoiden pariin, olla helposti lähestyttävä aikuinen ja kohdata nuori. Arkiohjaajat auttavat opiskelijoita niin opiskeluun kuin muuhunkin nuoren elämään liittyvissä asioissa. Lähtökohtana on, että jokaisen asia on yhtä tärkeä. Toisen opiskelijan arkea kuormittaa kohtuuttomasti vaikeus löytää oikeita luokkia ja toisen tuhansien eurojen pikavippivelat, silti seuraukset voivat olla hyvin samankaltaiset, jos apu jää oikealla hetkellä saamatta. Toki oppilaitoksissa on opiskelijoita, joille on kasaantunut ongelmia ja tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja useiden ammattilaisten yhteistyötä, mutta suurin osa opiskelijoiden ongelmista ratkeaa arkisissa kohtaamisissa koulun käytävillä. Se vaatii kuitenkin sen, että oppilaitoksissa on työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita nuorista itsestään ja haluavat toimia heidän parhaakseen. ”Mitä sulle kuuluu?” on tärkeä kysymys, joka ammattioppilaitoksen arjessa jää liian usein kysymättä. Sen kysymyksen esittäminen voi olla opiskelijalle hyvin merkityksellistä, mutta edellyttää, että kysyjällä on myös aikaa kuunnella mitä opiskelijalla on sanottavana. Oman kokemukseni mukaan vastaus on yleensä paljon enemmän kuin ”ihan hyvää”. Oman aikuiselämänsä kynnyksellä olevat opiskelijat kaipaavat aikuisen tukea pohtiessaan omaa elämäänsä, valintojaan ja pulmiaan. Siinä elämänvaiheessa omat vanhemmat eivät aina ole se mielekkäin vaihtoehto, jonka puoleen kääntyä mieltä askarruttavien kysymysten kanssa. Siksi onkin hyvä, että myös oppilaitoksista löytyy ammattilaisia opiskelijoiden tueksi. Askeleen edellä uutta lakia Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on tulossa voimaan vuoden 2014 alussa. Uuden lain tavoitteena on siirtää oppilas- ja opiskelijahuollon painopistettä ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen työhön nykyisen yksilöpainotteisen korjaavan työn sijaan. Lakiesityksessä sanotaan, että nimenomaan ”toimivilla ja ennaltaehkäisevillä opiskelijahuollon palveluilla voidaan tukea kaikkien opiskelijoiden suoriutumista opinnoissa.” Totuus kuitenkin on, ettei pelkästään uusi laki vielä takaa toimivaa opiskelijahuoltoa, vaan tarvitaan ajattelutapojen ja asenteiden muutosta sekä uusia toimintatapoja. Armi-hankkeessa olemme työskennelleet uuden lain hengessä jo ennen lakiesitystä. Yksilöllisen, matalan kynnyksen tuen lisäksi, olemme hankkeen aikana kehittäneet oppilaitoksiin erilaisia käytäntöjä opiskelijoiden viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi arjenhallintaryhmät, kahvila- ja välituntitoiminta, työnhakuohjaus ja erilaiset tapahtumat. Kaikissa näissä keskeistä on opiskelijoiden tarpeisiin vastaaminen, ajan antaminen sekä epäviralliset kohtaamiset oppilaitoksen arjessa. Uusien käytäntöjen kehittäminen edellyttää, ennakkoluulotonta asennetta ja rohkeutta kokeilla uutta. tämänkaltaista työotetta tullaan tarvitsemaan jatkossakin oppilaitoksissa, jotta opiskelijahuoltotyön nokka saadaan käännettyä kohti ennaltaehkäisevää työtä. Viedäänkö amiksilta tikkari? Armi-hanke on nyt päättymässä, eikä varmuutta työmuodon jatkumisesta ole. Arkiohjauksesta on saatu hyvää palautetta, ja mikä tärkeintä, opiskelijat ovat kokeneet arkiohjaajat tärkeäksi tueksi opiskeluarjessa. Tuntuu hullulta, että kolme vuotta kehitetään toimintamallia ja todetaan, että työ on hyvää, toimivaa ja vielä sellaista jota uusi laki peräänkuuluttaa ja sitten se unohdetaan. Toivottavasti tämän työtavan merkitys ymmärretään opetusvirastossa ja jatkossakin osataan hyödyntää sosionomien ammattitaitoa Stadin ammattiopiston opiskelijoiden tukena. Toivon, ettei amiksilta viedä tätä tikkaria, vaikka se rahakirstunvartijoilta helposti käykin. Kuka nämä opiskelijat sitten kohtaa? Emma Rantanen, Arkiohjaaja, Armi-arkiohjauksen malli -hanke, sosionomi YAMK opiskelija Lue lisää aiheesta Armi-projektin nettisivuilta  Opiskelijahuollon kehittäminen