Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Lastensuojelun tulisi olla palvelu, joka kuuluu kaikille sitä tarvitseville, samalla tavalla kun terveydenhuolto, eikä sen tulisi leimata käyttäjiään. Usein sitä pidetään kuitenkin pakkotoimenpiteenä. Lastensuojelu tulee olemaan esillä mediassa jatkossakin, toivottavasti uutisoinnissa kiinnitetään huomiota myös onnistumistarinoihin. Lastensuojelulle täytyy tehdä julkisivuremontti ja sen mainetta parantaa. Uudistamalla palveluita asiakaslähtöisemmiksi matalan kynnyksen palveluiksi saadaan palvelut lähemmäs asiakkaita ja karistettua lastensuojelun pelottavuutta. Lastensuojelu on ollut paljon esillä mediassa. Lastensuojeluun on kohdistunut paljon kritiikkiä ja sen laatua on arvosteltu paljon. Mediassa on riepoteltu erilaisia kauhutarinoita lastensuojelusta. Media hakee kirjoituksillaan suuria lukijamääriä ja kirjoitukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja kohua ihmisten keskuudessa. Kun itse on työskennellyt lastensuojelussa ja nähnyt sitä ruohonjuurtasolla, tietää että asioita on väritelty ja kärjistetty, jotta saadaan asioista  mahdollisimman huomiotaherättäviä. Vaikka näin on toimittu, on uutisoinneissa silti osa totuutta ja näiden räikeiden tarinoiden kautta lastensuojeluun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Nykypäivänä lastensuojelu ei ole enää tabu, josta ei keskustella. Perheiden ongelmat eivät enää ole perheiden omia ongelmia, vaan yhteiskunta on alkanut ottaa vastuuta omista jäsenistään ja ihmiset uskaltavat puuttua asioihin rohkeammin. Mielestäni tällainen kehitys on hyvästä, vaikkakin siihen pääseminen on vaatinut asioiden paisuttelua ja huomionhakua mediassa. Nämä tarinat ovat alkaneet soittamaan hälytyskelloja ihmisten ja päättäjien päässä ja asioihin yritetään saada aikaan muutosta. Helena Jaakkola kirjoittaa Talentia lehden artikkelissa ”Lastensuojelun kriisiviestejä” (Talentia 5/2014) lastensuojelun työntekijöiden työmääristä. Asiakasmäärät ovat huimia yhtä työntekijää kohden ja laadullisesti hyvän työn tekeminen on mahdotonta. Lastensuojelutyö on tulipalojen sammuttamista. Painopiste on siirtynyt vaikeimpien ja kiireellisimpien tapausten hoitamiseen, ja aikaa muulle työlle ei ole. Artikkelin mukaan myös Valvira on tehnyt oman selvityksensä lastensuojelun henkilöstöstä. Selvityksen mukaan kunnat toteuttavat lastensuojelua hyvin vaihtelevasti ja asiakasmäärät ovat selvityksen mukaan liian suuria henkilöstömäärään nähden. Valviran tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, ettei läheskään kaikki työntekijät täytä vaadittuja kelpoisuusvaatimuksia. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat kasvaneet, asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, etenkin kaupungeissa asiakasmäärät ovat suuria (Heino. 2009, 53-54). Asiakasmäärien kasvu ja pula pätevistä työntekijöistä ajaa lastensuojelua yhä ahtaammalle. Talenia lehden mukaan aluehallintovirasto on asettanut kunnille uhkasakkoja, koska asioita ei ole hoidettu vaaditussa määräajassa. Uhkasakot eivät takaa lastensuojelutyön laatua, vaan ajavat työntekijät priorisoimaan työnsä ja jättämään muut työtehtävät, joihin valvonta ei kohdistu, hoitamatta. Tämä muu työ ei kuitenkaan ole työtä, jolla ei ole merkitystä. Työn priorisointi ja tulipalojen sammuttelu johtaa ajan myötä siihen, että kriisiytyneitä perheitä on niin paljon, ettei edes tulipaloja ehditä enää sammuttaa. Huostaanottojen määrä sekä  kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti (Heino 2009, 53-54.) Lastensuojelutyötä on alettu tarkastella ja sen menetelmiä kyseenalaistaa. Heikki Hiilamo pohtii asiaa Lapsen maailma lehdessä kolumnissaan ”Tarvitaanko huostaanottoja” (Lapsen maailma 8/2014). Hiilamo viittaa kolumnissaan eri vuosikymmeninä tehtyihin tutkimuksiin, joissa on tutkittu huostaanotettujen lasten tilannetta ja verrattu sitä lapsiin, joita ei ole otettu huostaan ongelmista huolimatta. Hiilamo ei ota kolumnissaan kantaa siihen, onko huostaanotto tarpeen vai ei, vaan heittää ilmoille ajatuksen lastensuojelun menetelmien kehittämiselle, sijoitukselle ja huostaanotolle vaihtoehtoisten menetelmien etsimiselle. Uudenlaista ajattelua lastensuojeluun Lastensuojelutyössä tarvitaan uudenlaista ajattelua, jotta työn laatua saataisiin parannettua ja  apua kohdennettua oikealla tavalla. Lastensuojelussa kynttilää on poltettu molemmista päistä jo pitkään, ja uudistusta tarvitaan pikaisesti. Lasten ja perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää ja siihen täytyy panostaa. Uusi sosiaalihuoltolaki astunee voimaan vuonna 2015. Essi Kähkönen kirjoittaa Tesso lehdessä  (Tesso 9.6.14)  lakiuudistuksen madaltavan tuen hakemisen kynnystä. Lakiuudistuksen tarkoitus on siirtää lastensuojelun palveluita matalan kynnyksen palveluihin, erityispalveluista yleispalveluihin. Taustalla on ajatus tiivistää viranomaisten yhteistyötä ja vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Perheen ei uuden lain myötä tarvitse enää olla lastensuojelun asiakas saadakseen apua. Lastensuojelua pidetään usein leimaavana ja häpeällisenä asiana. Ihmisillä on lastensuojeluasiakkaista tiettyjä ennakkoluuloja ja käsityksiä. Tuija Eronen kirjoittaa lastensuojelusta ja siihen liittyvästä häpeästä artikkelissa ”Häpeän säätely ja suhteissa olo” (Eronen 2009, 193-194.)  Sosiaalityö voi leimata asiakkaan  helposti ja interventioita tulisi vältää viimeiseen asti, jotta vältyttäisiin asiakkaan leimaantumiselta. Toisaalta tämä voi olla usein syynä myös puuttumattomuuteen. Palveluiden hakemisen helpottuminen ja palveluiden saatavuus ilman lastensuojeluasiakkuutta on oikea suunta palveluiden kehittämisessä. Monet eivät hakeudu avun piirin, koska pelkäävät leimaa, jonka lastensuojeluasiakkuus heille antaa. Monilla voi olla taustalla myös pelko siitä, mitä lastensuojeluasiakkuudesta seuraa. Sana huostaanotto kummittelee monien vanhempien mielessä, kun puhutaan lastensuojelusta. Monille on epäselvää, että lastensuojelussa ensisijaiset auttamistoimet tehdään avohuollon tukitoimena yhteistyössä perheen kanssa. Yksi tärkeä kehittämisen paikka on eri viranomaisten välinen yhteistyö ja tiedon kulku. Uuden lain myötä sosiaalihuollon ja lastensuojelun välinen työnjako selkiytyy. Jos asiakkaalla ei ole tarvetta varsinaiselle sosiaalityöntekijölle, voi asiakasperhettä auttaa joku muu viranomainen, joka saattaa jo entuudestaan tuntea perheen (Tesso 9.6.14.) Lastensuojelussa ei ole aikaa asiakkaan kohtaamiselle ja kuuntelemiselle suuren työmäärän vuoksi. Jokainen asiakas on yksilö oman tarinansa takana. Usein ajan myötä lastensuojelun työntekijä  turtuu ja asiakkaat jaotellaan heidän ongelmiensa perusteella. Jos työntekijällä olisi aikaa kohdata asiakas kasvotusten ja antaa hänelle aikaa, saisi työn kohde kasvot ja työ saisi erilaisen merkityksen. Maiju Huttunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Eronen, T 2009. Häpeän säätely ja suhteissa olo. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heino, T. 2009 Lastensuojelun tilastot, asiakkaat ja palvelut. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hiilamo, H. 2014. Tarvitaanko huostaanottoja. Lapsen maailma lehti 8.8.2014. Jaakkola H. 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia lehti 5/2014. Kähkönen E. 2014. Sosiaalihuoltolain uudistus madaltaa tuen hakemisen kynnystä. Tesso lehti 9.6.2014.