Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Lastensuojelusta tukea ilman leimaamista

24.11.2014

Lastensuojelun tulisi olla palvelu, joka kuuluu kaikille sitä tarvitseville, samalla tavalla kun terveydenhuolto, eikä sen tulisi leimata käyttäjiään. Usein sitä pidetään kuitenkin pakkotoimenpiteenä. Lastensuojelu tulee olemaan esillä mediassa jatkossakin, toivottavasti uutisoinnissa kiinnitetään huomiota myös onnistumistarinoihin. Lastensuojelulle täytyy tehdä julkisivuremontti ja sen mainetta parantaa. Uudistamalla palveluita asiakaslähtöisemmiksi matalan kynnyksen palveluiksi saadaan palvelut lähemmäs asiakkaita ja karistettua lastensuojelun pelottavuutta. Lastensuojelu on ollut paljon esillä mediassa. Lastensuojeluun on kohdistunut paljon kritiikkiä ja sen laatua on arvosteltu paljon. Mediassa on riepoteltu erilaisia kauhutarinoita lastensuojelusta. Media hakee kirjoituksillaan suuria lukijamääriä ja kirjoitukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja kohua ihmisten keskuudessa. Kun itse on työskennellyt lastensuojelussa ja nähnyt sitä ruohonjuurtasolla, tietää että asioita on väritelty ja kärjistetty, jotta saadaan asioista mahdollisimman huomiotaherättäviä. Vaikka näin on toimittu, on uutisoinneissa silti osa totuutta ja näiden räikeiden tarinoiden kautta lastensuojeluun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Nykypäivänä lastensuojelu ei ole enää tabu, josta ei keskustella. Perheiden ongelmat eivät enää ole perheiden omia ongelmia, vaan yhteiskunta on alkanut ottaa vastuuta omista jäsenistään ja ihmiset uskaltavat puuttua asioihin rohkeammin. Mielestäni tällainen kehitys on hyvästä, vaikkakin siihen pääseminen on vaatinut asioiden paisuttelua ja huomionhakua mediassa. Nämä tarinat ovat alkaneet soittamaan hälytyskelloja ihmisten ja päättäjien päässä ja asioihin yritetään saada aikaan muutosta. Helena Jaakkola kirjoittaa Talentia lehden artikkelissa ”Lastensuojelun kriisiviestejä” (Talentia 5/2014) lastensuojelun työntekijöiden työmääristä. Asiakasmäärät ovat huimia yhtä työntekijää kohden ja laadullisesti hyvän työn tekeminen on mahdotonta. Lastensuojelutyö on tulipalojen sammuttamista. Painopiste on siirtynyt vaikeimpien ja kiireellisimpien tapausten hoitamiseen, ja aikaa muulle työlle ei ole. Artikkelin mukaan myös Valvira on tehnyt oman selvityksensä lastensuojelun henkilöstöstä. Selvityksen mukaan kunnat toteuttavat lastensuojelua hyvin vaihtelevasti ja asiakasmäärät ovat selvityksen mukaan liian suuria henkilöstömäärään nähden. Valviran tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, ettei läheskään kaikki työntekijät täytä vaadittuja kelpoisuusvaatimuksia. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat kasvaneet, asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, etenkin kaupungeissa asiakasmäärät ovat suuria (Heino. 2009, 53-54). Asiakasmäärien kasvu ja pula pätevistä työntekijöistä ajaa lastensuojelua yhä ahtaammalle. Talenia lehden mukaan aluehallintovirasto on asettanut kunnille uhkasakkoja, koska asioita ei ole hoidettu vaaditussa määräajassa. Uhkasakot eivät takaa lastensuojelutyön laatua, vaan ajavat työntekijät priorisoimaan työnsä ja jättämään muut työtehtävät, joihin valvonta ei kohdistu, hoitamatta. Tämä muu työ ei kuitenkaan ole työtä, jolla ei ole merkitystä. Työn priorisointi ja tulipalojen sammuttelu johtaa ajan myötä siihen, että kriisiytyneitä perheitä on niin paljon, ettei edes tulipaloja ehditä enää sammuttaa. Huostaanottojen määrä sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti (Heino 2009, 53-54.) Lastensuojelutyötä on alettu tarkastella ja sen menetelmiä kyseenalaistaa. Heikki Hiilamo pohtii asiaa Lapsen maailma lehdessä kolumnissaan ”Tarvitaanko huostaanottoja” (Lapsen maailma 8/2014). Hiilamo viittaa kolumnissaan eri vuosikymmeninä tehtyihin tutkimuksiin, joissa on tutkittu huostaanotettujen lasten tilannetta ja verrattu sitä lapsiin, joita ei ole otettu huostaan ongelmista huolimatta. Hiilamo ei ota kolumnissaan kantaa siihen, onko huostaanotto tarpeen vai ei, vaan heittää ilmoille ajatuksen lastensuojelun menetelmien kehittämiselle, sijoitukselle ja huostaanotolle vaihtoehtoisten menetelmien etsimiselle. Uudenlaista ajattelua lastensuojeluun Lastensuojelutyössä tarvitaan uudenlaista ajattelua, jotta työn laatua saataisiin parannettua ja apua kohdennettua oikealla tavalla. Lastensuojelussa kynttilää on poltettu molemmista päistä jo pitkään, ja uudistusta tarvitaan pikaisesti. Lasten ja perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää ja siihen täytyy panostaa. Uusi sosiaalihuoltolaki astunee voimaan vuonna 2015. Essi Kähkönen kirjoittaa Tesso lehdessä (Tesso 9.6.14) lakiuudistuksen madaltavan tuen hakemisen kynnystä. Lakiuudistuksen tarkoitus on siirtää lastensuojelun palveluita matalan kynnyksen palveluihin, erityispalveluista yleispalveluihin. Taustalla on ajatus tiivistää viranomaisten yhteistyötä ja vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Perheen ei uuden lain myötä tarvitse enää olla lastensuojelun asiakas saadakseen apua. Lastensuojelua pidetään usein leimaavana ja häpeällisenä asiana. Ihmisillä on lastensuojeluasiakkaista tiettyjä ennakkoluuloja ja käsityksiä. Tuija Eronen kirjoittaa lastensuojelusta ja siihen liittyvästä häpeästä artikkelissa ”Häpeän säätely ja suhteissa olo” (Eronen 2009, 193-194.) Sosiaalityö voi leimata asiakkaan helposti ja interventioita tulisi vältää viimeiseen asti, jotta vältyttäisiin asiakkaan leimaantumiselta. Toisaalta tämä voi olla usein syynä myös puuttumattomuuteen. Palveluiden hakemisen helpottuminen ja palveluiden saatavuus ilman lastensuojeluasiakkuutta on oikea suunta palveluiden kehittämisessä. Monet eivät hakeudu avun piirin, koska pelkäävät leimaa, jonka lastensuojeluasiakkuus heille antaa. Monilla voi olla taustalla myös pelko siitä, mitä lastensuojeluasiakkuudesta seuraa. Sana huostaanotto kummittelee monien vanhempien mielessä, kun puhutaan lastensuojelusta. Monille on epäselvää, että lastensuojelussa ensisijaiset auttamistoimet tehdään avohuollon tukitoimena yhteistyössä perheen kanssa. Yksi tärkeä kehittämisen paikka on eri viranomaisten välinen yhteistyö ja tiedon kulku. Uuden lain myötä sosiaalihuollon ja lastensuojelun välinen työnjako selkiytyy. Jos asiakkaalla ei ole tarvetta varsinaiselle sosiaalityöntekijölle, voi asiakasperhettä auttaa joku muu viranomainen, joka saattaa jo entuudestaan tuntea perheen (Tesso 9.6.14.) Lastensuojelussa ei ole aikaa asiakkaan kohtaamiselle ja kuuntelemiselle suuren työmäärän vuoksi. Jokainen asiakas on yksilö oman tarinansa takana. Usein ajan myötä lastensuojelun työntekijä turtuu ja asiakkaat jaotellaan heidän ongelmiensa perusteella. Jos työntekijällä olisi aikaa kohdata asiakas kasvotusten ja antaa hänelle aikaa, saisi työn kohde kasvot ja työ saisi erilaisen merkityksen. Maiju Huttunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Eronen, T 2009. Häpeän säätely ja suhteissa olo. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heino, T. 2009 Lastensuojelun tilastot, asiakkaat ja palvelut. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hiilamo, H. 2014. Tarvitaanko huostaanottoja. Lapsen maailma lehti 8.8.2014. Jaakkola H. 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia lehti 5/2014. Kähkönen E. 2014. Sosiaalihuoltolain uudistus madaltaa tuen hakemisen kynnystä. Tesso lehti 9.6.2014.

Lue lisää

Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki lastensuojelussa -vähemmän tulipalojen sammuttamista

11.11.2014

Sosiaalialan bloggaajat

Tulipalojen sammuttamista, sitä on viime vuosien lastensuojelutyö ollut. Monissa kunnissa työskennellään liian pienellä resurssilla valtavien asiakasmäärien kanssa, jolloin on usein mahdollista puuttua vain vaikeimpiin tilanteisiin. Pidemmällä tähtäimellä tällainen työskentelytapa on kuitenkin kuin ”hölmöläisten peitonjatkoa”, jossa pituutta peittoon otettiin saman peiton toisesta päästä. Resursseja siirtelemällä ei tulos ole kovin kestävä. Saamme nauttia yhä 90-luvun lama-ajan säästöjen hedelmää. Perheiden erityispalveluiden päällikkö Hanne Kalmari toteaakin Tessossa (10.3.2014), että ”Peruspalveluiden kattavuus on heikentynyt ja palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavaan päätyyn”. Lama-aikana säästöjä haettiin juuri koulusta, kotipalvelusta, neuvolatoiminnasta ja monesta muusta kohdasta, johon hyvinvointisuomi oli 80-luvulla panostanut. Tulokseksi on saatu kasvava joukko tavalla tai toisella syrjäytyneitä ihmisiä, joiden ongelmiin olisi nyt puututtava mittavin toimenpitein. Me kaikki tiedämme, että pieniä ongelmia on helpompi hoitaa, kuin suuria. Samalla tunnistamme jo itsessämme sen, että niihin pieniin ei tahdo aina motivaatio jostain syystä riittää vaan asioihin tulee tartuttua vasta kun seinä tulee vastaan. Jos yksinhuoltajaäiti on väsynyt jatkuvasti huutavan vauvansa kanssa, voi loputon univelka ja riittämättömyyden tunne johtaa jopa masennukseen ja sitä kautta moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lastensuojelun laatusuosituksen, jossa linjataan, että lapsen ja perheen on saatava apua silloin, kun sitä tarvitaan (Lääkärilehti, uutiset 14.5.2014). Oikea-aikainen ja muutenkin oikein kohdistettu apu onkin ennaltaehkäisyn kannalta tärkeintä. Samalla säästetään myös niin rahallisia kuin henkilöstöresursseja. Asiakkaan oman motivaation kannalta on myös tärkeää, että apua saa silloin kun sitä pyytää. Pettynyt ihminen ei ongelmien kärjistyessä ole enää kovin vastaanottavainen. Oikea-aikainen tukipalvelu pitäisi olla itsestään selvää? Ennaltaehkäisyn lastensuojelussa tulisi olla lapsiperheiden arkea, normaalia, kaikille kuuluvaa (tai ainakin matalalla kynnyksellä haettavaa) toimintaa, joka ei leimaa ihmistä ”hyväksi tai huonoksi”. Tämä on ymmärretty myös lainsäätäjien taholla. Uuden sosiaalihuoltolain painopisteenä tuleekin olemaan ehkäisevä työ ja erityisesti lasten ja perheiden palveluiden vahvistaminen (STM, verkkouutinen 21.1.2014). Toivottavasti tämä tulee näkymään vahvistuvana oppilashuoltona kouluissa, matalan kynnyksen kotipalveluna/perhetyönä, neuvolatyön lisä resursointina ja mahdollisuutena saada keskusteluapua ilman pitkiä jonoja. Myös aivan uudenlaisia ja innovatiivisia työskentelytapoja kaivataan. Väitöskirjaansa tekevä Tarja Hiltunen on haastatellut useita huostaanoton kokeneita äitejä. Hänen mukaansa Suomeen tarvittaisiin järjestelmä, joka tukisi äidiksi kasvamista. (Lapsen Maailma 5/2013.) Kaikilla ei ole omasta lapsuudestaan ja lähiympäristöstään saatua kokemusta ja tietoa, mitä toimiva vanhemmuus on. Lapsen hyvinvointi lähtee aina vanhemmista. Vanhemmuuden tukeminen onkin merkittävin asia ennaltaehkäistessä lastensuojelun tarvetta. Kuitenkin myös lapsen suora tukeminen on tärkeää. Jos kotona ei saakaan kaikkea sitä tukea mitä omaan elämäänsä tarvitsisi, voi kodin ulkopuolinen ihminen olla merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Luottohenkilö saattaa löytyä harrastetoiminnan kautta, koulukuraattorista tai vaikkapa nuorisotalon työntekijästä. Siksi on tärkeää yhteiskunnan tukea kaikkea lapsille ja nuorille suunnattua työtä ja toimintaa. Nyky-yhteiskunnassa luonnolliset verkostot ovat hajonneet tai niitä ei ole ollenkaan. Isovanhemmat asuvat kaukana, naapureita ei tunneta ja kaikilla tuntuu olevan kiire ”omien asioiden kanssa”. Moni perhe jää kovin yksin omien arjen haasteiden keskelle. Tähän tarpeeseen voisi vastata myös vertaistuella, koska aina ei ammattilainen ole se paras tai ainoa vaihtoehto. Vertaisryhmiä ja tukihenkilöitä koordinoimaan tarvitaan kuitenkin ammatti-ihmisiä. Tässä kohtaa mielestäni kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on mahdollisuus osallistua perheiden tukemiseen. Paljon tällaista toimintaa varmasti jo löytyykin. Useita kynnyksiä on kuitenkin ylitettävänä, että yhteistyö eri toimijoiden kesken saadaan jouhevaksi ja turhat ennakkoluulot voidaan heittää romukoppaan. Tukea yleisenä lapsiperhepalveluna Lastensuojeluasiakkuus voi olla este monelle lähteä hakemaan apua. Tulevaisuudessa onkin tarkoitus siirtää osa lastensuojelun avohuollon palveluista osaksi sosiaalihuollon yleispalveluja. ”Lastensuojelusta yleisiin perhepalveluihin siirtyviä palveluita olisivat muun muassa perhetyö, tukihenkilöiden ja –perheiden palvelut sekä vertaisryhmätoiminta.” kertoo hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila sosiaali- ja terveysministeriöstä. (Tesso, 9.6.2014.) Päivän sana sosiaalityössä on osallisuus. Jotta ennaltaehkäisy tuottaisi tulosta myös pidemmällä tähtäimellä, on tärkeää, että asiakas saadaan itse auttamaan itseään. Sananlasku ”kannettu vesi ei kaivossa pysy” sopii tähän kohtaan hyvin: Ihmiselle tulisi antaa keinoja ratkaista ongelmia ja haasteita tulevaisuudessakin ilman, että joku tulee aina tekemään puolesta. Tällä tavalla työstä tulee vaikuttavampaa ja asiakasta voimaannuttavaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä tiedottaa: ”On arvioitu, että yhden lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin 90 000 euroa vuodessa. Samalla rahalla voi saada noin 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai intensiivistä perhetyötä jopa seitsemäksi vuodeksi.” (THL.) Huostaanottojen väheneminen toisi siis yhteiskunnalle huimat rahalliset säästöt puhumattakaan inhimillisistä säästöistä. Huostaanotto on aina traumaattinen kokemus koko perheelle, tehtiin se kuinka hyvässä yhteistyössä tahansa. Kuitenkaan raha ei saisi olla pois sijaishuollosta, sillä sitäkin tullaan aina tarvitsemaan. Heta Niinimäki, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen maailma-lehden artikkeli Potilaan lääkärilehden artikkeli STM.n tiedote Tesson lapsiperheille tukea artikkeli Tesson artikkeli varhaista puuttumista artikkeli THL: lapsiperheiden palvelut sote-ratkaisussa

Lue lisää

Hyvä, paha lastensuojelu?

30.10.2014

Sosiaalialan bloggaajat

Ei liene epäselvää, että lastensuojelun tila on yksi kuumimpia alan puheenaiheita. Erilaisista medioista pursuaa tietoa ja uutisia milloin mistäkin epäkohdasta lastensuojelussa. Hätkähdyttävät uutiset lasten kaltoinkohtelusta lisäävät entisestään huolta lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Vihdoin myös lastensuojelun ammattilaiset ovat rohkaistu-neet kertomaan vaikeasta tilanteestaan. Lastensuojelun työntekijät usealta paikkakunnalta viestivät, etteivät pysty tekemään laadukasta ja lainmukaista työtä nykyresursseilla. Asiakasmäärät ovat suosituksiin ja työaikaan nähden ylimitoitettuja. Työntekijät väsyvät ja työ kärsii. Liiallinen työn prosessointikin heikentää työn laatua. Valvira on tullut selvityksissään samoihin tuloksiin. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturva vaarantuu. (Jaakkola 2014, 29.) Noin puolet Suomen kunnista tekee lastensuojelutyötä vajaalla miehityksellä. Kolmannes lastensuojelutyötä teke-vistä on epäpäteviä. Nyt asiaan on herätty ja Valvira on aluehallintovirastojen kanssa ryhtymässä kehittämis-toimiin. (Esa 2014.) Herää kysymys, miksi ongelmaan ei ole aikaisemmin havahduttu ja miten tilanne on päässyt näin pitkälle. Tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja ponnistuksia. Toivottavaa olisi, etteivät kehittämistavoitteet jää puheeksi, ja ettei juututa kehittämään hallintorakenteita, vaan löydetään nopeita ratkaisuja asiakastyön pikaiseksi parantamiseksi. Kärsijänä on kuitenkin viime kädessä lapsi. Lapsen kuuluu olla lastensuojelussa keskiössä! Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa antanut lastensuojelun laatusuositukset. Laatusuositusten ensimmäisenä sisältöalueena on osallisuus lastensuojeluasiassa ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita kehitettäessä. (STM 2014.) Kokemusasiantuntijuus on tunnustettu ja sitä hyö-dynnetty jo monissa aikuisten erityispalveluissa. Kuullaanko lapsia ja nuoria riittävästi? Kerrotaanko lapsille ja nuorille riittävästi heihin kohdistetuista palveluista ja tukitoimista sekä niiden mahdollisuuksista? Aikuisten ja viranomaisten kielellä esitetty asia ei tavoita lapsen tai nuoren käsitemaailmaa. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lasten kuulemista erityisen tärkeänä. Hän arvostelee kovin sanoin lastensuojelua, sen johtamista ja viranomaisyhteistyötä. Hänen mukaansa lastensuojelusta puuttuu osaamista, aikaa ja ammattitaitoa. Jos lasta ei ehditä kuulla, ei voida tietää, minkälaisessa todellisuudessa tämä elää. (Kurttila 2014.) Lapsen kaltoinkohtelu voi olla pitkäkestoista ja systemaattista. Oman kokemuksensa tästä jakaa näyttelijä Eero Enqvist. Hän ihmettelee vielä aikuisena, miksei hänen kohteluunsa kasvatusperheessä puututtu, vaikka raportit tarkastuskäynneiltä kertoivat huolestuttavia uutisia. Lapset joutuvat keksimään eri-laisia selviämiskeinoja eläessään huonoissa oloissa. Onneksi näitä voi joskus kääntää vahvuuksiksi. Kaikille ei kuitenkaan näin onnekkaasti käy. Huono-osaisuudesta johtuva häpeän ja huonommuuden tunne voi olla elin-ikäinen. Moniammatillinen auttamistyö ei toteudu, jos jokainen palvelujärjestelmän osa hoitaa vain omaa osaansa kuulematta ja konsultoimatta toisia. Tärkeää olisi myös varata aikaa kunnon selvitystyölle huostaanotoissa – se ei aina ole paras ratkaisu. Uusien vaihtoehtojen ja menetelmien löytäminen olisi toivottavaa. (Tuomaala 2014; Pitkänen 2014; Hiilamo 2014.) Lapsuuden turvattomuudella ja kaltoinkohtelulla on pitkät jäljet Jos koko lapsuutta varjostavat turvattomuus, vanhempien päihdeongelma, taloudelliset huolet tai hyväksikäyttö, ei lapsen terveelle kasvulle ole ti-laa. Lapsi saattaa syyllistää itsensä ja oireilla erikoisilla tavoilla, jotka saattava jatkua aikuisuuteen asti. Toipuminen vaatii monen vuoden prosessia ja oikeanlaista terapiaa. (Leppä 2014.) Siksi lapsen hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota varhaisessa vaiheessa ja jatkuvasti. Herännyt huoli on otettava puheeksi ja pyrittävä auttamaan lasta ja nuorta kohtaamalla tämä arvostavasti ja hienotunteisesti. Luottamuksen rakentaminen alkaa aidosta läsnäolosta, kuuntelusta ja lapsen mielipiteen arvostamisesta. Näillä linjoilla on myös Päivi Nurmi, joka on kirjoittanut kirjan lapsen ja nuoren vihasta. Hän arvelee, että aikuiset liian herkästi tarttuvat vain lapsen ja nuoren pahaan oloon eivätkä osaa rohkaista näitä puhumaan vaikeuksistaan. Kohtaaminen vaatii aikaa ja hitaasti etenemistä lapsen ja nuoren ehdoilla. (Arvonen 2014.) Tämä ei ole uusi uutinen. Vastuu on ensisijaisesti lasten ja nuorten vanhemmilla, mutta perheiden problematiikkakin on murroksessa. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi lapsia ja nuoria rasittavaa nykyisin vanhempien työ- ja urahakuisuus. Fyysisesti läsnä olevat vanhemmat eivät ole aina henkisesti läsnä. Työpäivä jatkuu kotona tärkeiden paperien tai läppärin seurassa. Tärkeisiin viesteihin ja puheluihin on vastattava. On valmistauduttava tärkeään kokoukseen. Mutta unohtuu se kaikkein tärkein eli lapsi! On joskus huolestuttavaa nähdä lapsiperheitä liikkeellä – lapsi istuu hiljaa rattaissa, kun äiti ja isä selailevat erilaisia saitteja älypuhelimistaan. Muinainen kännyköiden mainosslogan ”jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän” ei enää toteudu. Vanhempien vastuusta ja tukea heidän hyvinvoinnilleen Lastensuojelun arvostelun lisäksi pitäisikin kiinnittää huomiota myös vanhempien vastuuseen ja hyvinvointiin. Pitäisi pohtia, mistä lasten suojelun tarve johtuu. Miksi ja miltä lasta on tarpeen suojella? Mitä voisimme tehdä niille asioille, joilta lasta pitää suojella? Seurausten lisäksi on panostettava syiden hoitamiseen. Perheen tuki voi olla suku tai muu yhteisö. Löytyisikö yhteisöstä resursseja lapsen tai nuoren auttamiseksi? Erilaisten yhteisöjen merkitystä korostetaan jatkuvasti, ja yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki. Yhteisöt luovat turvaa ja niiden toivotaan ottavan vastuuta jäsenistään. Perheen ja suvun lisäksi tärkeitä yhteisöjä ovat mm. naapurusto, järjestöt, seurakunta ja muut alueelliset toimijat. (Seppänen 2014.) Tarve kiinnittyä johonkin yhteisöön on ihmiselle tärkeä. Lapselle ja nuorelle on tarjottava luonnollisia ja turvallisia yhteisöjä, jotta nämä eivät jää vaille sosiaalisia siteitä. Vähenisikö silloin myös suojelun tarve? Hyviä uutisiakin Onneksi lastensuojelusta kuuluu hyviäkin uutisia. Työn näkyväksi tekeminen on yksi niistä. Hyvä työ ei riitä, jos ei siitä kukaan tiedä. Lastensuojelun huonot uutiset muokkaavat yleistä käsitystä huonosta ja toimimattomasta palvelukulttuurista. Myös hyvää on tuotava esiin. Markkinataloudesta tuttu tuotteiden brändäys voisi antaa vinkkejä myös sosiaalialalle. Markkinatalouden malleja voisi muutenkin hyödyntää hyvinvointivaltion palvelujen suunnittelussa ja rahoittamisessa. Suomessa tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia. (Luoto 2014; Vartiainen 2014.) Lastensuojelun työntekijät tekevät niukoilla resursseilla parhaansa. Nostamalla lastensuojelun onnistumisia, haasteita ja toiveita yleiseen keskusteluun voidaan vaikut-taa positiivisesti yleiseen mielikuvaan lastensuojelusta. Tarvitaan avointa ja rakentavaa keskustelua siitä, mitkä oikeasti ovat lastensuojelun suurimmat ongelmat, miten resurssit olisi syytä jakaa ja erityisesti, miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin. Tiina Snellman, sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opiskelija Lisätietoa Arvonen, Päivi 2014. Lapsen ja nuoren viha on iso haaste aikuiselle. Käsi kädessä 3/2014, 24 – 25. Esa, Miia 2014. Uutisia Valviran selvityksestä. Yle, kotimaa 12.5.2014. Hiilamo, Heikki 2014. Lapsen maailma 2014, 63. Jaakkola, Helena 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia 5/2014, 28 – 29. Kurttila, Tuomas 2014. Haastattelu Ylen tv-uutisissa 4.7.2014 Leppä, Heli 2014. Lapsuuden hyväksikäytöllä on pitkät jäljet. Käsi kädessä 1/2014, 35 – 36. Luoto, Taina 2014. Hyvästäkin työstä pitää kertoa. Enska 2/2014, 14 – 16. Pitkänen, Kati 2014. Mitä köyhyydelle voi? Noste 2/2014, 22-27. Seppänen, Marjaana 2014. Hyvä paha yhteisöllisyys. Diakonian tutkimus 1/2014, 3 – 6. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4. Lastensuojelun laatusuositus. Tuomaala, Ellen 2014. Itsensä kanssa ihminen on paljaimmillaan. Mielenterveys 1/2014, 4 – 7. Vartiainen, Juhana 2014. Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 3/2014, 328 – 336.

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset