Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnon opiskelijoiden yhteisblogi Tilaa RSS-syöte

Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä Helsingissä
placeholder-image
17.1.2015
Sosiaalialan bloggaajat

Lastensuojelu on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua mediassa.  Työntekijöiden ammattitaitoa ja pätevyyttä on arvosteltu voimakkaasti. Median myötä ihmisille on voinut tulla kuva siitä, että lastensuojelun työntekijät voisivat tehdä päätöksiä kuulematta tai kohtaamatta asiakasta. Lastensuojelun asiakkaille on tarjolla lukuisia erilaisia tukipalveluita, joita ei mediassa juurikaan ole nostettu esiin, esimerkiksi lastensuojelun perhetyö. Lastensuojelun perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon palvelu- ja tukimuoto, jonka tarkoituksena on tukea tilapäisesti lapsiperheitä arkielämän hallinnassa, voimavarojen vahvistamisessa, vanhemmuudessa, sekä lasten ja nuorten kasvatustehtävässä. Perhetyön pääasiallisena menetelmänä on yhdessä keskusteleminen ja tiedon antaminen muun muassa arjen toimivuudesta, lasten kehitysvaiheista ja - tarpeista sekä kasvatusasioista. Lastensuojelun perhetyössä työskentelevät pääsääntöisesti sosionomi AMK koulutuksen saaneet työntekijät. Lastensuojelun perhetyö on tavoitteellista ja suunnitelmallista perheen tilanteen selvittelyä, tukemista sekä palvelua, jota Helsingissä haetaan lapsen vastuusosiaalityöntekijän kirjallisella hakemuksella. Helsingin kaupungin lastensuojelun perhetyölle tehdään tavoitteet ensimmäisessä tapaamisessa, johon osallistuvat asiakasperhe, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajatyöpari. Ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan tavoitteiden lisäksi tapaamisten tiheys, väliarvio ja työskentelyn alustava kesto. Tämä kirjoitus perustuu Tuire Fjäderin ja Tanja Varetto-Schnitterin vuonna 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä.  Opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä asiakkailta kokemuksellista tietoa lastensuojelun perhetyön prosessista sekä osallisuudesta. Lastensuojelun perhetyö koettiin hyödyllisenä ja perheitä monipuolisesti auttavana tukimuotona. Tutkimusaineisto koostui 14 lapsen ja vanhemman haastattelusta. Vaikuttavaa lastensuojelun perhetyötä Lastensuojelun työskentelyä ohjaa lastensuojelulaki. Uudessa lastensuojelulaissa on huomioitu erityisesti lapsen ja perheen osallisuuden ja oikeudellisuuden tehostaminen. Lain 20 §:n mukaan lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Opinnäytetyön tutkimustulokset osoittivat asiakasperheiden kokevan lastensuojelun perhetyön lisänneen perheiden sisäistä elämänhallintaa, hyvinvointia sekä toimintakykyä. Työskentelyssä oli huomioitu lasten ja vanhempien voimavarat yksilöllisesti ja joustavasti. Lastensuojelun perhetyö oli koettu kokonaisvaltaiseksi tukimuodoksi jossa oli huomioitu monipuolisesti kaikki perheen yhteistyötahot. ”Perhetyöntekijät on olleet yhteydessä nuorisopsykiatrianpolille niin mä oon saanut semmosta varmuutta siihen, että mä voin tehdä näin ja voin kieltää tän, et se on auttanut sitä arjen sujumista. On tullut enemmän rohkeutta pitää rajoista kiinni.” Lastensuojelun perhetyö vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja etuun kun perheessä on työskennelty myös vanhempien kanssa. Lapset ovat osallisina työskentelyssä olemalla mukana laatimassa itseään ja perhettä koskevia lastensuojelun perhetyönsuunnitelmia sekä ovat läsnä kaikissa heitä koskevissa päätöksissä ja arvioinneissa. Yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa laaditut lastensuojelun perhetyön tavoitteet lisäsivät asiakaslähtöisyyttä, luottamusta sekä työskentelyyn motivoitumista. Lapsen osallisuus on keskeinen lähtökohta työskentelyn jokaisessa vaiheessa (Saastamoinen 2010). Työskentelyssä käytetyt toiminnalliset menetelmät, kuten kortit, pelit sekä lapsen/ nuoren oma kirja koettiin lisäävän asiakasosallisuutta. Lastensuojelun työskentelyssä asiakas itse on paras arvioija omasta osallisuudestaan eikä osallisuuteen vaikuta välttämättä tapaamisten lukumäärä. (Muukkosen 2008.) ”Me ollaan tehty sellasta kirjaa ja sit me ollaan piirrelty tai pelattu tai sit työntekijä on kyselly jotain. Joo ne on tavannu meitä yhessä ja sit ne on tavannu myös mun äitii.” Lastensuojelun perhetyön prosessissa oli huomioitu lasten ikä ja kehitystaso hyvin. Lapset olivat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa lastensuojelun perhetyön työskentelyä. Lastensuojelun perhetyöhön osallistuminen oli vapaaehtoista kaikille perheen jäsenille. Asiakkaan ja lastensuojelun perhetyöntekijöiden välinen vuorovaikutus koettiin avoimeksi, arvostavaksi ja asiakasta kunnioittavaksi. Asiat otettiin puheeksi suoraan ja niistä voitiin olla eri mieltä. Lastensuojelun perhetyö koettiin läpinäkyväksi, eikä asiakkaan selän takana tehty mitään, mistä asiakas tai vanhemmat eivät olisi olleet tietoisia. Perheet tulivat hyvin kuulluiksi lastensuojelun perhetyön työskentelyn aikana. Osallisuus käsitteenä ja käytäntönä on onnistuneen kohtaamisen mahdollistaja. Lastensuojelun muutostyöskentelyä tehdään usein vanhemman kautta, mutta se ei sulje pois sitä, että lasta ei tavattaisi laisinkaan. Vain lasta näkemällä ja kuulemalla saadaan lapsesta kokonaisvaltainen kuva hänen hyvinvoinnistaan. Tuire Fjäder ja Tanja Varetto-Schnitter, sosionomi ylempi AMK-tutkinnosta Lähteet Fjäder, Tuire – Varetto-Schnitter, Tanja 2014. Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Lastensuojelulaki 417/2007. Muukkonen, Tiina 2008. Suunnitelmallinen sosiaalityö lapsen kanssa. Heikki Waris instituutti. Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa, käsikirja arjen toimintaan. Helsinki. Edita.

Lue lisää

Sosiaalityöhön vahvaa osaamista sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla – ratkaisuja myös sosiaalityöntekijäpulaan
placeholder-image
14.12.2014
Sosiaalialan bloggaajat

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ammattihenkilölakia. Sen keskeinen tehtävä on säädellä sosiaalihuollon henkilöstön oikeutta toimia laillistettuna työntekijänä alan tehtävissä, vastaavasti kuten terveydenhuollossa. Lailla säädellään myös mm. oikeudesta toimia sijaisena sekä joidenkin tehtävien erityisistä oikeuksista, kuten sosiaalityöntekijän. Sosiaalihuollon alalla ei ole aiemmin vastaavaa lakia ollut. Sosiaalialan AMK-verkosto kannattaa laillistamista. Lailla on tarkoitus kumota v.2005 voimaantullut laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuudesta, tosin kumoamisesta aiotaan säätää vasta erikseen vuoden 2015 aikana. Tässä kelpoisuuslaissa ei huomioitu ammattikorkeakouluista valmistuvien ylempien AMK-tutkintojen tuottamaa sosiaalityön osaamista, vaikka AMK-laki oli säädetty samana vuonna 2005: sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tässä uudessa ammattihenkilölaki-luonnoksessa tilannetta ei edelleenkään aiota korjata. Lakivalmistelun aikataulutus on tehokkaasti estänyt julkisen ja avoimen keskustelun asiasta ja rajoittanut vaikuttamistyötä. Lakiesitys-luonnos ei ole ottanut huomioon sosiaalialan AMK-verkoston eikä ARENEn ehdotuksia erityisesti sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta myös sosiaalityöntekijän tehtäviin sekä alan hallinnollisiin ja johtotehtäviin. Lakiesityksen valmisteluprosessi ja aikataulutus:    STM:n sivuilla ei ole ollut mitään lain valmisteluaineistoa, ei muistioita tai luonnoksia. Kuulemistilaisuudet ovat olleet suljettuja ja kutsu kuulemiseen on tullut muutamaa päivää aiemmin: kutsu ja lakiluonnosteksti 3.11. ja Sosiaalialan AMK-verkoston edustajat olivat kutsuttu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014. Lakiluonnoksesta puuttui tuolloin mm. kokonaan vaikutusarviointitekstit. Avointa kuulemismahdollisuutta ei ole ollut, esim. Ota Kantaa -sivustolla. Lakiesitys lähetettiin viralliselle lausuntokierrokselle 24.11. ja lausuntoaika päättyi jo 2.12.2014, aikaa lausunnolle oli siis VIIKKO. Tällainen aikataulutus ei mahdollista keskustelua edes lausunnonantaja-organisaatioiden sisällä, puhumattakaan julkista keskustelua. Lakiesitysaineisto oli siis vasta 24.11. ensimmäistä kertaa nähtävillä STM:n sivuilla. Yhdeltäkään ammattikorkeakoululta ei pyydetty lausuntoa, toisin kuin useilta yliopistoilta. Lausuntoa pyydettiin vain Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta ARENElta, jolle toki sosiaalialan verkosto toimitti näkemyksensä. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostolta ei lausuntoa pyydetty. Lausunto piti antaa webrobol-kyselynä, mikä myös hankaloittaa/estää oman lausunnon julkistamista esim.kotisivuilla. Ja kyselyssähän vastataan siihen mitä kysytään, mikä rajaa lausunnonantajan mahdollisuuksia kannan esittämiseen. Lakiesitys on ollut valtion ja Kuntaliiton yhteistyöelimen Kuthanek:in käsittelyssä lausuntokierrosta seuraavalla viikolla, mikä kertoo siitä, että lausunnot on STM:ssä pika-analysoitu. Kovin suuria muutoksia lausuntojen perusteella ei lakiesitykseen ole voinut tulla tällä aikataululla, esim. vaikutusarviointien laatua on kritisoitu. Kansainvälisen katsauksen perusteella tehdyt johtopäätökset ovat heikkoja. Lakiesitys ei vastaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaatimuksia. Lakiluonnos on todennäköisesti menossa eduskunnalle hallituksen esityksenä ensi viikolla? Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto toimittaa näkemyksensä lakiesitystä käsitteleville ministereille ja eduskunnan valiokunnille. Ja luonnollisesti myös medialle sekä erilaisissa verkostoissa ja some:ssa. Julkaisen verkoston kannanoton myös tässä Metropolian Uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kannanotto perusteluineen tässä Sosiaalialan AMK–verkosto:  11.12.2014 Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston kehittämisehdotukset ammattihenkilölakiesitys-luonnokseen  Viite: Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja siihen liittyvien lakien muuttamiseksi Lakiesitystä tulee muuttaa koskien laillistamista sosiaalityöntekijän tehtävään, sosionomien erityisiä oikeuksia ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin sekä ylemmän AMK-tutkinnon asemaa ylempänä korkeakoulututkintona. Ammattikorkeakoulujen ylemmän AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen tulee laissa ottaa huomioon. Nyt esitetyllä lakiluonnoksella tutkinnon asema sementoidaan vastaamaan vuoden 2005 ajankohtaa, jolloin alan kelpoisuuksista säädettiin ilman, että siinä otettiin huomioon ammattikorkeakouluista valmistuvat ylemmät korkeakoulututkinnot. Lakiluonnos ei vastaa nykyisen eikä tulevaisuuden työelämän ja asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaalityöntekijäpula ja laillistaminen sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun sosiaalityöhön suuntaavalla sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (lakiluonnoksen 7 § ja 8 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi rikosseuraamusalaan tai terveyden edistämiseen. Sosiaalityöhön suuntautunut sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityössä vaadittavan osaamisen. Tämä osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla: sosiaalityön opinnoista AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut), tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä sosiaalityön opinnoista ylempi AMK-tutkinnossa (1,5-2 vuotta). Perustelut: Toisin kuin hallituksen lakiesitys, tämä menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) maisteritason osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön käytäntöorientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia joustavasti päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin jo nyt rekrytoidaan sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa. Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta, ei myöskään voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja soveltavalle tutkimukselle pohjautuvan ja sosiaalityön menetelmiin painottuvan suomalaisen sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijalle oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaaminen hallinnollisiin ja ammatillisiin johtotehtäviin Ammattihenkilölaki-luonnokseen tarvitaan säännökset myös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lakiesitysluonnoksen 9 § käsittelee nyt vain sosiaalityöntekijän erityisiä oikeuksia. Säännöksen tulee sisältää myös ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin. Sosionomi AMK ja ylempi AMK-tutkintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa, tavallisimmin niitä karttuu 15-30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen. Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi lakiin tulee sisältyä säännökset sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei alan jatkotutkinto Yhtenä perusteluna jättää esitysluonnoksessa säätämättä sosionomi ylempi AMK-tutkintojen laillistamisesta, on käsitys jonka mukaan ylempi AMK-tutkinto olisi sosionomi-tutkinnon jatkotutkinto. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lainsäädännön (nyk.AMK-laki 18 §, uusi AMK-laki 11§) mukaan ylempi AMK-tutkinto on kaksiportaisessa koulutusjärjestelmässä maisteritason ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, eikä myöskään erikoistumistutkinto. Ammattikorkeakouluverkosto on aiemmin laajasti perustellut ehdotuksiaan 10.11.2014 lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuudessa.  Kannanottomme löytyvät myös verkostomme nettisivuilta. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 11.12.2014 Jaana Manssila, puheenjohtaja Metropolia Ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 0400 578 274 Päivi Niiranen-Linkama, varapuheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@mamk.fi, puh. 040 848 6905 Sirkka Rousu, ylempi AMK-tutkinnon työryhmä Metropolia ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 040 714 5157 Lue lisää Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostosta kotisivuiltamme, sieltä löydät myös kannanottomme "dokumentit -kansiosta" - linkki kotisivuille tässä   Tässä linkki STM:n sivuille: Ammttihenkilölaki-luonnos 24.11.2014 Tässä linkki lakiluonnoksen lausuntopyyntöön      

Lue lisää

Lastensuojelun tila ja tulevaisuus Suomessa
placeholder-image
13.12.2014
Sosiaalialan bloggaajat

Lastensuojelu ja lasten huostaanotot ovat puhututtaneet paljon Suomessa. Keskustelu on käynyt kuumana varsinkin sen jälkeen, kun loppukeväästä 2012 paljastui pienen 8-vuotiaan lastensuojelun asiakkaana olleen Eerika-tytön raaka ja julma surma. Lisää vettä keskustelumyllyyn on ammentanut oululaisen isän kotona kuvaama video kaksospoikiensa huostaanottotilanteesta, joka on levinnyt eri medioiden välityksellä laajasti. Lastensuojelua haukutaan keskustelupalstoilla ja vastuu kaikista maassamme tapahtuvista lapsisurmista lankeaa ihmisten mielestä sosiaalityöntekijöiden päälle. Toisaalta sosiaalityöntekijät saavat kansan haukut niskaansa myös silloin, kun huostaanottoja tehdään, koska silloin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen kärsii sekä lapsi että perhe. Tuntuu siltä, että toimivat lastensuojelun työntekijät miten vain, ovat he kansan mielestä tunteettomia petoja. Epäkohdat ja epäonnistuneet tarinat saavat ihmiset kiehumaan raivosta ja kantaa asioihin otetaan lehtijutun perusteella, sen enempää aiheeseen paneutumatta. Lastensuojelutyöntekijät olleet vaitonaisisempia Seurasin aiheesta pulppuavaa keskustelua internetin keskustelupalstojen lisäksi sosiaalialan ammatillisista lehdistä, joissa aihe on myös selvästi pinnalla. Hälyttävää asiassa kuitenkin on se, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat itse tuoneet julkisuuteen työnsä kriisiytyneen tilanteen ja sama kriisitila käy ilmi Valviran julkaisemasta raportista. Sosiaalityöntekijät eivät pysty nykytilanteessa tekemään lainmukaista laadukasta lastensuojelutyötä, sillä asiakasmäärät ovat monikertaisia, jolloin lasten ja perheiden tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Työn hajanaisuuden ohella työntekijöiden jaksaminen sekä julkisuuden vihan mukanaan tuomat pelot vaikuttavat tietysti omalta myös osaltaan työn laatuun. (Jaakkola, 28-29). Onko lastensuojelussa kyse kuitenkaan ainoastaan sosiaalityöntekijöiden toiminnasta, yhden yksittäisen henkilön päätöksistä ja mielipiteistä? Ei, ei ole. Kuntien välillä on erilaisia toimintatapoja, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sosiaalityöntekijä ei tee päätöksiä lapsen sijoituksesta, vaan sen tekee erillinen asiakasohjausryhmä tapaamatta lasta tai tämän perhettä. Silti sosiaalityöntekijä on se, joka kantaa vastuun päätöksestä ja on syntipukki, jos jotain tapahtuu. Lain mukaan kuntien vastuulla on järjestää jokaiselle lapselle ja perheelle asianmukaiset tukitoimet, mutta monessa ne kunnassa jäävät auttamatta toteutumatta. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla 40-60 asiakasta, jolloin asiakkaan asioiden hoitaminen asianmukaisesti on erittäin hankalaa. Lisäksi 2/3 sosiaalityöntekijöistä täyttää heille asetetut kelpoisuusehdot. (Jaakkola, 29). Kaikessa puhuu raha ja säästötoimia sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla tehdään jatkuvasti. Kysymys kuuluukin, säästetäänkö oikeista asioista? Itse työskentelen lastensuojelun parissa, huostaan otetuille lapsille määräaikaista kuntouttavaa hoitoa tarjoavassa yksikössä. Huostaanottojen yleisimmät syyt taitavat olla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta usein myös se, etteivät vanhemmat pärjää moniongelmaisten lastensa kanssa kotona, edes tuetusti. Tässä kohdassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että huostaanotto on vasta lastensuojelun viimesijainen toimi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ennen tätä, perhettä on yritetty auttaa muilla keinoin, joitakin jopa liian pitkän aikaa. Osa huostaanotoista tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta toki on huostaanottoja, joita vanhemmat eivät hyväksy tai vastustavat vahvasti. Usein lasten ja varsinkin lasten vanhempien näkemykset huostaanoton tarpeellisuudesta sekä syistä, poikkeavat lastensuojelulain asettamista määreistä, joita puolestaan lastensuojelun henkilökunnan on noudatettava. Huostaanotolle haetaan lisäksi aina hallinto-oikeuden päätöstä eli mistään mielivaltaisesta kiusanteosta ei suinkaan ole kysymys. Huostaanoton positiiviset vaikutukset  Tarvitaanko lasten huostaanottoja kuitenkin vai ovatko ne täysin tarpeettomia, perheitä rikkovia ja traumatisoivia toimenpiteitä? Voisiko avohuollon tukitoimia kehittää niin vahvoiksi, että lapsen asuminen kotona olisi mahdollista tilanteessa kuin tilanteessa? 1950-luvulla Reino Salo on tutkinut asiaa huostaanoton hyödyllisyydestä lasten tulevaisuuden kannalta ja saanut tästä puoltavaa näyttöä. Hiljattain on tehty samankaltaisia tutkimuksia, jotka puhuvat aikaisempien tutkimusten tapaan huostaanottojen positiivisista vaikutuksista lasten elämässä. Yhdysvaltalaisen Joseph Doylen tutkimuksen (2007-2008) mukaan huostaanotto ei välttämättä ole oikea ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä kaivataankin uusia vaihtoehtoja ja työkaluja epäselviin tilanteisiin. (Hiilamo, 63). Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia huostaanottojen vaikutuksista lapsen ja perheen elämään. Usein lapset kuntoutuvat hoidon aikana jopa perheitään paremmin, jolloin kotiin palaaminen ei sen vuoksi välttämättä ole mahdollista. Usein myös törmää siihen, että vanhempien on kovin vaikea itse sitoutua hoitoon ja olla itse valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan, vaan toivotaan, että hoidon jälkeen kotiin palautuu ”korjattu paketti”. Kriisiytyneeseen lastensuojeluun tarvitaan muutosta Jos kuitenkin palataan lastensuojelun tarpeellisuuden perusteluista sen nykytilanteeseen Suomessa, olisi varmaan syytä miettiä, mitä kriisiytyneelle tilanteelle voisi tulevaisuudessa tehdä? Oulun kaupungin perhehuollon palveluesimies Anne-Maria Takkula esittää erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalityöntekijöiden taakkaa voitaisiin helpottaa. Hänen konkreettisiin muutosehdotuksiinsa kuuluvat mm. tiedonkulun parantuminen sekä ennaltaehkäisevän työn resurssien lisääminen. Takkula myöskin ehdottaa, että lastensuojeluviranomaiset voisivat enemmän kertoa työstään julkisuudessa. (Skyttä, 38-39). Mielestäni tämä on erittäin kannatettava ajatus, sillä tietouden jakaminen sellaisten pariin, jotka eivät siitä tiedä, lisäisi varmasti ymmärrystä sekä vähentäisi tuomitsevuutta. Ja koska media on omalta osaltaan pahentanut luottamusta Suomen lastensuojeluun, voisi se myös ryhdistäytyä ja tuoda esiin lastensuojelun hyviä puolia. Omana ajatuksenani olisi lähteä tarkastelemaan muutoksen mahdollisuutta jo ihan koulutusjärjestelmästä asti. Koulutusjärjestelmä on joiltain osin hyvin vanha, eikä välttämättä sovellu sellaisenaan muutoksien maailmaamme. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelun kynnystä tulisi mielestäni laskea ja uskoisin, että myös ammattikorkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tällaiseen työskentelyyn tarvittavan pätevyyden. Itse ainakin koen yliopisto-opiskelun rajoittaneen päätöstäni harkita sosiaalityöntekijän ammattia, sillä en koe luennoilla istumisen tai niillä istumattomuuden olevan oikeanlaista oppimista omalla kohdallani. Mikä yhteiskunnassa mättää? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taakkaa olisi ehdottomasti vähennettävä, mutta olen myös sitä mieltä, että vikaa on jossain muussakin, kuin pelkästään lastensuojelun kentässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme asukkaat eivät selvästikään voi niin hyvin, koska lastensuojelulle on niin kovasti tarvetta. Eikö vanhemmilla kuitenkin ole ensisijainen vastuu omasta jälkikasvustaan? Mikä yhteiskunnassamme mättää niin, ettei vanhemmuutta enää osata tai se ei ole riittävää? Olisiko syytä aloittaa vankempi vanhemmuuteen tukeminen jo raskausaikana vai olisiko kenties peruskouluun sisällytettävä jo oppitunteja siitä, kuinka toimia tulevaisuudessa vanhempana? Tulisiko yhteiskunnan opettaa vahvemmin kaikille kansalaisille, mikä on oikein ja mikä on väärin lasta kohtaan? Pitäisikö vanhemmuuteen saada lupa? Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa on vaikea pysyä mukana ja uusia toimintatapoja haasteellista jalkauttaa samaa tahtia, kun ympärillä olevat muutokset tapahtuvat. Suurena haasteena, niin lastensuojelun kuin muunkin toiminnan tasolla, on pystyä mukautumaan alati muuttuvaan maailmaan. Muutokseen ja kehittymiseen tarvitaan avointa mieltä ja oivallusta nähdä asioita eri perspektiivistä. Tarvitaan uskallusta ja luottoa omiin kykyihin. Tarvitaan niitä, jotka haluavat oppia, mutta ehdottomasti myös niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan muille. Sosiaalialan työtä tehdään järjellä, mutta myös sydämellä. Moni sosiaalialalla työskentelevä varmasti tunnistaa itsestään sen, että haluaisi poistaa maailmasta kaiken pahan, jos sen vain voisi tehdä. Haluaisi pelastaa jokaisen kaltoin kohdellun lapsen ja säästää nämä kurjalta lapsuudelta. Harmillista, mutta välillä huomaa itsekin toteavansa, että kaikkia ei voi auttaa. Tottahan se on. Yksi ihminen ei voi poistaa kaikkia epäkohtia, joita ympärillämme vallitsee. Omalta osaltani kuitenkin toivon, että sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avulla saisin eväitä, joiden avulla voisin omalta osaltani olla vaikuttamassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tulevaisuudessa. Toivoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi muistavani sisällyttää toimintaani myös hippusen ”tervettä maalaisjärkeä”, sillä sillä pärjää jo yllättävän pitkälle. Henna Repo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Hiilamo, Heikki (2014). Tarvitaanko huostaanottoja? Lapsen maailma 8/2014, 63. Jaakkola, Helena (2014). Lastensuojelun kriisiviestejä. TALENTIA 5.2014, 28-29. Skyttä, Jaana (2014). Lapsen ääni kuuluviin. Lapsen maailma 4/2014, 38-39.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset