Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Läheisten merkitys korostuu muistisairaiden pärjäämisessä

25.1.2016

Suomalaiset auttavat iäkkäitä läheisiään eniten Euroopassa. Suomalaiset naiset käyvät myös kokopäivätöissä paljon yleisemmin kuin keskimäärin EU:ssa käydään. Omaishoitajien tekemällä työllä säästetään yhteiskunnan varoja 2,8 miljardia euroa vuosittain. Omaishoidon tarpeenmukaisella tukemisella voidaan saada säästöjä, kun mahdollisimman moni pystyy tarttumaan tähän työhön. Omaishoitajien tuki ja palvelut ovat kuitenkin selvästi heikommalla tasolla kuin pienten lasten vanhempien. Lapsiin panostetaan, jotta vanhemmat pystyvät käymään töissä ja jotta tuleva sukupolvi kasvaisi kunnolliseksi ja pärjääväksi yhteiskunnan osaksi. Muistisairaiden määrän lisääntyessä voimakkaasti meidän on otettava vahvemmin kantaa myös omaishoitajien tukemiseen erilaisin tavoin. Kyse on yhtä lailla muistisairaiden henkilöiden ihmisarvosta kuin myös läheisten haluamisesta, pystymisestä ja jaksamisesta sitovaan hoitotyöhön työ- tai eläkeikäisenä. Muistisairaudet yleistyvät selvästi ihmisen ikääntyessä. Koska Suomen väestö vanhenee nopealla vauhdilla, muistisairaidenkin määrä tulee kasvamaan voimakkaasti. Sekä yhteiskunnan että yksilöiden etu - inhimillisesti ja taloudellisesti - on muistisairauksien varhainen diagnosointi sekä neuvonnan ja muiden kulloinkin tarvittavien palveluiden järjestäminen ajallaan. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme korostetaan vanhusten kotona pärjäämistä yhä pidempään, mikä käy muistisairaalle usein kovin haasteelliseksi ja läheiselle hyvin raskaaksi. Muistisairaudet ovat yleisin syy ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen. Läheiset tarjoavat apua monesti sen tarkemmin harkitsematta ja luontevasti, eivätkä usein edes ymmärrä toimivansa tällöin omaishoitajina. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä kolmannes ei saa omaishoidon tukea. Tyypillisesti omaishoitaja on puoliso tai aikuinen lapsi, usein tytär. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjiksi muistisairaita on rekisteröity vain reilut 45 000 eli vähemmän. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut kerätä tuoretta kokemustietoa muistisairaiden ja heidän läheistensä elämästä Uudellamaalla. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Uudenmaan Muistiluotsin kanssa. Kokonaisuuden muodostavat muistiyhdistysten jäsenkyselyt, viiden jäsenen haastattelut sekä ajankohtainen tieto muistisairaiden elämästä ja sen tukemisesta. Opinnäytetyön haastattelujen tulokset tiivistyvät asioihin, joihin on kiinnitetty huomiota muissakin tuoreissa tutkimuksissa ja asiantuntijalähteissä. Vaikka muistisairauksia on erilaisia ja oireet vaihtelevat melko paljon diagnoosin ja sairauden vaiheen mukaan, jo viiden omaisen kertomukset toivat esille nämä samat tärkeät teemat. Kuntouttavat palvelut ja elämänlaatu Kun muistisairaan ruumiillinen terveys ja toimintakyky heikkenevät, hän saa usein kotihoidon palvelut turvaamaan päivittäisiä perustoimintojaan. Palvelun toteutuksessa on muistisairaiden kannalta vielä paljon kehitettävää. Läheisten huoli muistisairaista alkaa jo ennen kuin mahdollisuuksia kotihoitoon edes vielä on. Eksymistaipumus, laitteiden käyttötaitojen hiipuminen tai harhat voivat tuoda suurtakin epävarmuutta pärjäämiseen. Kotihoito toimii melko vanhaan tapaan ja niukoin resurssein, vaikka laitoshoitoa on ajettu alas jo useat vuodet ja tarvetta kotihoidon kehittämiselle olisi selvästi. Kotihoidon palvelu keskittyy perushoitamiseen, eikä kuntouttavia palveluita juuri vielä ole mukana. Palvelun sisältö on myös tiivistetty pelkkään vanhuksen hoitamiseen ja kaikki kodinhoidollinen on siirretty muille tahoille. Muistisairas ei itse pysty koordinoimaan eri tuottajien palveluita, vaan tarvitsee siihen tehtävään läheisen. Kotihoidon tehtävät on järjestetty niin, että vanhuksen luona käy lukuisa määrä hoitajia. Henkilöstön vaihtuvuus on usein myös suurta ja aikaa tehtävien suorittamiseen on usein vain minuutteja. Muistisairas tarvitsisi yleensä saman tutun hoitajan ja hiukan enemmän aikaa, jotta pystyy edes vastaanottamaan näin henkilökohtaista palvelua. Koska kotihoidon resurssit ovat tiukalla, palveluita vastustava muistisairas jää hyvin nopeasti kokonaan ilman palveluita. Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenkyselyssä selkeästi myönteisiksi koetut palvelut – muistineuvonta, päivätoiminta, ensitietoluennot, vertaistukiryhmät – ovat luonteeltaan ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia ja ihmisen kokonaisuutena huomioivia. Samoin voisi olla kotihoidon kanssa, mutta se vaatisi uudenlaista kehittämistä ja enemmän resursseja. Voimavaralähtöisyys on perusta muistisairasta kuntouttaville toimintatavoille. Kokonaisvaltainen ja kuntouttava työote hoitotyössä vahvistaa muistisairaan jäljellä olevia kykyjä ja taitoja sekä antaa tilaisuuksia onnistumisen kokemuksiin ja minäkäsityksen vahvistamiseen. Kuntouttavalla työotteella muistisairas pysyy yleensä toimintakykyisenä ja kotona pärjäävänä pidempään, eikä tällöin tarvitse kallista ympärivuorokautista hoitoa. Yksinäisyys ja yksin oleminen Yhden hengen talouksia oli Suomessa 41 % vuonna 2014, ja määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Iäkkäät naiset asuvat erityisen usein yksin. Huoli tulevaisuuden yksinäisyydestä on yleisempää iäkkäillä ihmisillä. Yksinäisyys rapauttaa itsekunnioitusta sekä heikentää elämänhallintaa ja toimintakykyä. Yksinäisyys on siis selkeä koettu hyvinvointihaitta, joka kytkeytyy ihmisen terveyteen ja onnellisuuteen. Vanhukset toivovat pysyvänsä hyväkuntoisina, jotta voivat asua pitkään kotonaan. Sitten kun kunto heikkenee, he haluaisivat luotettavan hoitopaikan. Muistisairailla yksin oleminen käy sairauden edetessä aina vaan riskialttiimmaksi. Se vaihtelee paljon, kuinka muistisairas itse kokee yksin asumisen – jo senkin vuoksi, että moni heistä ei tunnista sairauttaan. Erityisen selvästi yksin asumisen huonot vaikutukset näkee läheinen, ja hän ei monesti pysty tilannetta kovin paljon parantamaan. Kuka tahansa ihminen taantuu, jos on miltei jatkuvasti kotona yksinään – puhumattakaan ihmisestä, jonka ymmärryskyky ja logiikka heikkenevät. Nykyisellä palvelujärjestelmällä, jossa muistisairaan kotona käy monia eri ihmisiä kukin lyhyen aikaa, ei lievennetä yksinäisyyttä. Muistisairaat tarvitsevat ennen kaikkea lähelleen tuttuja ihmisiä, jotka toimivat jatkuvasti peilinä sille, mitä on tapahtumassa. Yhteisöllisten ja tuettujen asumismuotojen kehittäminen voisi olla hyvä vaihtoehto, jolla ratkaistaisiin samalla asuntojen puutteellista varustusta ja esteellisyyttä. Lisäksi tarvitaan aina myös ympärivuorokautista hoitoa siinä vaiheessa, kun yksin asuminen käy liian eristäväksi ja turvattomaksi tai jollekin asianomaiselle liian raskaaksi. Turvattomuus Muistisairas voi helposti sekoittaa vuorokauden ajat, eksyä, harhailla liikenteen seassa tiedostamatta vaaroja, lähteä ulos kylmään liian vähissä vaatteissa tai aiheuttaa tulipalon tai vesivahingon. Nämä olivat haastatteluissa esille tulleita esimerkkejä tapahtumista. Kokemus on, että mitä vaan saattaa sattua eikä sellaiseen oikein pysty varautumaan. Läheisen huoli onkin jatkuvaa. Haastateltujen läheisten mielestä on kohtuutonta odottaa jonkin ilmiselvän riskin toteutumista ennen kuin muistisairas voi saada hoitopaikan turvatummasta ympäristöstä. Tarjolla on jo monenlaisia turvalaitteita muistisairaidenkin apuvälineiksi. Koska kehittely on vasta alkutaipaleellaan, puutteita on vielä paljon. Turvatekniikka on usein hankittava yksityisesti kalliilla hinnalla, koska muistisairaille ei tarjota erikoisapuvälineitä kunnan taholta. Laitteiden vertailuun ja hankintaan tarvitaan paljon perehtymistä eivätkä laitteet vielä toimi aivan luotettavasti. Kyse on sekä laitteiden kehittämisen keskeneräisyydestä, mutta myös niistä huolehtivien ihmisten huolellisuudesta. Vain riittävä muiden ihmisten läsnäolo voi varmistaa muistisairaiden turvallisuutta kohtuullisesti ja tekniikkaa tulisikin käyttää vain hoitajien valvontaa täydentämään. Tämä ei toteudu nykyisellä palvelujärjestelmällä, vaan usein läheiset ottavat vastuun turvallisuudesta siinä määrin kuin kykenevät. Omaishoidon tukeminen Nykyisin omaishoidon tuen saatavuus ja kriteerit vaihtelevat kunnittain selvästi. Moni epävirallinen omaishoitaja tekee työtään edes tietämättä tukimahdollisuuksista. Haastatellut arvostavat omaishoidon tuen muotoja ja toivovat tuen alkamista jonkinlaisena jo silloin, kun kyse on muistisairaan asioiden hoitamisesta. Nyt tukea voi saada vasta silloin, kun muistisairas ihminen itse tarvitsee päivittäistä avustamista ja hoitoa. Rahallisen tuen luokkia voisi olla enemmän sen mukaan, kuinka sitovaa ja raskasta työ on. Työikäiset ja eläkeikäiset ovat aivan erilaisessa tilanteessa omaishoidon käytännön onnistumisen kannalta. Työikäisillä on usein vaikeuksia yhdistää työelämä ja omaishoito sekä näiden avulla saatava taloudellinen toimeentulo, kun heillä voi olla omakin perhe ja muita säännöllisiä vastuita. Eläkeikäinen on usein melko iäkäs puoliso ja monesti jollain tapaa sairas itsekin. Eläkettä saadessa omaishoitoon ryhtyminen ei sinällään vaaranna taloutta, vaan ongelmat ovat usein omaishoitotyön sitovuudessa ja raskaudessa. Tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa myönteisellä tavalla kehittämällä omaishoitajan tukea ja palveluita enemmän ja kokonaisvaltaisemmin - myös omaisen kannalta - tarpeenmukaisiksi. Eläkeikäisen tukeminen olisi lähinnä palveluita jaksamisen varmistamiseksi ja tarvittaessa rahallista tukea. Työikäisen omaishoitajan tukeminen olisi yhdistelmä lakisääteisiä työelämäjoustoja, rahallista tukea ja muistisairaan avopalveluita. Mallia voisi ottaa lapsiperheiden tuista; kuten päivähoito, kerhot, äitiysloma, äitiysraha, kotihoidon tuki ja sairaspäivät. Selvää on, että omaishoidon tuki ja siihen liittyvät palvelut tulisi saada yhtenäiseksi kautta maan. Kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota omaishoitajien aseman vahvistamiseen, yhdenvertaisuuteen ja jaksamisen tukemiseen. Omaishoidon sopimuksen kriteerit tulisi yhtenäistää. Rahallinen tuki, säännölliset vapaapäivät ja kuntouttava lyhytaikaishoito sekä terveydenhuolto tulisi taata sopimusomaishoitajille. Palveluketjun tulisi toimia sujuvasti niin, että omaishoitaja voi suunnitella sen varaan talousasiat ja hoidolliset käytännöt. Sopimusomaishoitajien määrää tulisi pyrkiä kasvattamaan. Tuija Mannersola, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Elämää muistisairauden kanssa: Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenten kertomaa. www.theseus.fi Muut lähteet Erkinjuntti, Timo – Huovinen, Maarit 2008. Kun muisti pettää. Muistihäiriöt ja etenevät muistisairaudet. Helsinki: WSOY. Finne-Soveri, Harriet 2014. Vanhuspalvelulain hengessä tulevaisuuteen. Esitys. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heimonen, Sirkkaliisa – Voutilainen, Päivi (toim.) 1998. Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä. Helsinki: Kirjayhtymä. Hiilamo, Heikki 2015. Valomerkki.fi. Verkkodokumentti. http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-heikki-hiilamo-suomeen-tarvitaan. Härmä, Heidi – Granö, Sirpa (toim.) 2010. Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOYpro Oy. Jylhä, Marja 2014. Professori ei innostu laitoshoidon leikkauksista. Kuntalehti. Verkkodokumentti http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/paatoksenteko/professori-ei-innostu-laitoshoidon-leikkauksista/ Kauppinen, Kaisa 2014. Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoivan yhdistäminen. Esitys Kelan tutkimuksen omaishoitoseminaarissa 20.11. Verkkodokumentti http://www.slideshare.net/kelantutkimus/kela-141120omaishoitoseminaarikauppinen. Kauppinen, Timo M – Martelin, Tuija – Hannikainen-Ingman, Katri – Virtala, Esa 2014. Yksin asuvien hyvinvointi. Mitä tällä hetkellä tiedetään? Työpaperi 27/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kehusmaa, Sari 2014. Väitöskirja. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten ko-tona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terve-ysturvan tutkimuksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Kuntaliitto 2014. Omaishoidon tuki. Verkkodokumentti. http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sosiaalipalvelut/ikaantyneet/omaishoidontuki/Sivut/default.aspx. Saari, Juho 2010. Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro. Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistioita 2012:10. Kansallinen muistioh-jelma 2012-2020. Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1800855. Sosiaali - ja terveysministeriö. Raportteja 2014: 2. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2014. Työryhmän loppuraportti. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1877786 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Muistisairaat asiakkaat sosiaali- ja terveyspalve-luissa. Verkkodokumentti. http://www.sotkanet.fi. Valtari, Anu – Vartiainen, Tytti 2015. Kotona Kokonainen Elämä –hanke. Työntekijöi-den näkemyksiä kotihoidon palvelujen kehittämisestä. Verkkodokumentti. https://kotonakokonainenelama.wordpress.com/osakokonaisuudet/lansi-ja-keski-uusimaa/tilannekatsaus/. Viramo, Petteri – Sulkava, Raimo 2006. Muistihäiriöiden ja dementian epidemiologia. Teoksessa Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Duodecim.

Lue lisää

Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikutuksista

14.1.2016

Sosiaalialan bloggaajat

Opiskelu ja kouluttautuminen ammattiin ovat kansalaisen perusoikeuksia. Vammaisten opiskelijoiden valmentavalla ja kuntouttavalla opetuksella ja ohjauksella, josta yleisemmin käytetään nimeä valmentava ja kuntouttava koulutus, on todettu olevan opiskelijan itsetuntoa vahvistava vaikutus. Opiskelu on koettu turvallisena keinona jäsentää elämää uudelleen ja erityisesti työssäoppimisjaksot ovat olleet hyvin merkityksellisiä. Elokuusta 2015 lähtien kaikki valmistavat sekä valmentavat ja kuntouttavat koulutukset on korvattu kahdella uudella koulutuksella. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) sekä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni on tarkasteltu valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuutta kyselytutkimuksen keinoin, joka toteutettiin Helsingin Diakoniaopistossa. Mitä on valmentava ja kuntouttava koulutus? Valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta on toteutettu vuodesta 2000 alkaen. Opetusministeriön silloin tuottaman toimenpideohjelman mukaan valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen tarve oli lisääntynyt erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, joilla on sosiaalisia sopeutumisvaikeuksia, päihde- ja/tai mielenterveysongelmia, peruskoulu on jäänyt kesken tai se on heikosti suoritettu. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia ammatilliseen koulutukseen, työhön sijoittumiseen sekä omaan elämänhallintaan erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Opiskelijan erityisen tuen tarve voi johtua opiskelijan sairaudesta, tunne-elämän häiriöstä, kehityksen viivästymisestä, vammaisuudesta tai jostain muusta syystä. Valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa ”valmentava” tarkoittaa opiskelijan valmentautumista ja opettelemista vastuuseen oman elämän ja tulevaisuuden suunnittelusta, sekä tavoitteellista valmentautumista opiskeluun. ”Kuntouttavalla” tarkoitetaan niitä koulutuksen sisältöjä, joiden avulla opiskelija kuntoutuu sosiaalisista, psyykkisistä ja fyysisistä rajoitteistaan, jotka haittaavat tai estävät opintojen etenemistä ja muuta elämää. Koulutuksen tavoitteena on myös että opiskelijalle rakentuu todenmukainen kuva omista vahvuuksista, mahdollisuuksista ja tuen tarpeesta, sekä koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä. Miten vaikuttavuutta lähdettiin tarkastelemaan? Helsingin Diakonissalaitoksen omistamassa ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa, Helsingin Diakoniaopistossa tutkinnon tuottavan ja siihen valmistavan koulutuksen lisäksi järjestetään erityisopetuksena ammatillista tutkintoon johtavaa koulutusta sekä monipuolisesti eri kohderyhmille valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta, jotka sittemmin on korvannut Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) sekä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Koulutuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja puolustaa jokaisen oikeutta oppimisedellytystensä mukaiseen opetukseen. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen tarjonta on suunnattu erityisesti niille vaikeassa asemassa oleville opiskelijoille, joille ei ole tarjolla vastaavia palveluita yhteiskunnan muissa koulutus- ja palvelujärjestelmissä. Opinnäytetyössäni pyrittiin selvittämään Helsingin Diakoniaopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuutta. Opinnäytetyön tutkimuskohteena oli Helsingin Diakoniaopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen opiskelijat, joiden opiskelu alkoi syksyllä 2012 ja lähtökohtaisesti päättyi keväällä 2013. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen lähtökohtiin yleisesti sekä tavoitteisiin perehdyttiin teoriassa koulutuksen opetussuunnitelmaan ja aikaisempiin tutkimuksiin perehtyen. Teorian pohjalta luotiin kyselylomake, joka piti sisällään opiskeluvalmiuksia, elämänhallintaa, itsetuntemusta ja työelämävalmiuksia koskevia kysymyksiä. Opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmiä ja kysely toteutettiin sähköisenä E-lomakkeena, sekä osalle opiskelijoista kysely toimitettiin paperisena kyselylomakkeena. Kyselyn otanta on 120 opiskelijaa ja se toteutettiin kahdessa eri osassa. Opintojen alussa aineisto koostuu 63 opiskelijan vastauksesta jolloin vastausprosentiksi muodostui 52,5 %, sekä opintojen lopussa jolloin vastauksia saatiin 54 ja vastausprosentiksi muodostui 45%. Kyselyn avulla pyrittiin selvittämään koulutuksen vaikuttavuutta, miten se on vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin, onko opiskelijoiden elämänhallintataidot ja itsetuntemus vahvistuneet koulutuksen aikana, sekä mitä tapahtuu koulutuksen päätyttyä. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuus Peruskoulun varassa, ammatillisesti kouluttamattomilla on suurempi vaara jäädä työttömäksi, runsas vapaa-aika voi koitua ongelmaksi ja ihminen ajautua yhteiskunnan marginaaliin. Koulutus rytmittää päivää, luo struktuuria ja tuo mahdollisuuden ihmisten väliseen vuorovaikutukseen oman lähiympäristön ulkopuolella. Opiskelijoiden itsenäistymisen ja omatoimisuuden myötä yhteiskunnallisten tukimuotojen tarve vähenee, mikä tuo säästöä yhteiskunnalle. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen taustalla on ajatus elinikäisestä oppimisesta ja opetuksen lähtökohtana on opiskelijan omat tarpeet. Opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen, vahvuudet ja tuen tarpeet ja tavoitteet on otettava huomioon opintojen suunnittelussa. Opinnäytetyön tuloksien perusteella oppimisvalmiudet, elämänhallintataidot, itsetuntemus ja työelämäntaidot ovat pääsääntöisesti kehittyneet koulutuksen aikana. Opiskelun aikana opiskelijat saivat koulutustuntemusta sekä ammatinvalintaan liittyvää valmentautumista. Työharjoittelut koettiin merkityksellisiksi, niiden myötä suunnitelmat selkiytyivät ja opiskelijan voimavarat ja mahdollisuudet konkreettisesti realisoituivat. Valtaosalla vastaajista oli jatkosuunnitelmat vielä opintojen loppuvaiheessa avoimena. Opinnäytetyön tuloksien mukaan voidaan todeta, että opintojen aikana on tapahtunut kokonaisvaltaista myönteistä muutosta, ja että koulutukselle asetetut tavoitteet olivat toteutuneet. Opiskelijoiden motivaatio hakeutua koulutukseen vaihteli paljon, tällöin opiskelulle asetettavat tavoitteet on oltava hyvin yksilöllisiä. Valtaosa opiskelijoista odotti opiskeluilta tukea erityisesti ammatinvalintaan ja jatko-opintoihin. Myös oppimisvaikeuksiin, terveydentilaan sekä raha-asioiden hoitamiseen liittyvä tuen tarve ja odotukset nousivat vastauksissa esiin. Opiskelija saa valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen aikana miettimisaikaa, mahdollisuuden kerätä työkokemusta, mutta myös hyvin usein kokonaisvaltaista yhteiskuntakasvatusta. Koulutus auttaa löytämään unohtuneita omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tiedollisen annin sijaan valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen suorittaneet opiskelijat ovat korostaneet opintojen vaikutusta yleiseen kuntoutumiseen sekä oman toimintakyvyn kehittymiseen. Myös koulutuksen aikana rakentuneet sosiaaliset suhteet ovat vaikuttaneet merkittävästi opiskelijoiden elämänlaatuun. Koulutuksen loppuvaiheessa nousee huoli jatkosuunnitelmista, niiden toteutumisesta sekä mahdollisuudesta saada tukea jatkossakin opintoihin. Opinnäytetyön kyselyn toisen vaiheen toteutuessa opiskelijat eivät tienneet yhteishaun tuloksista, joten heidän jatkosuunnitelmatkin olivat vielä avoimena. Ainoastaan ne opiskelijat, jotka vielä jatkoivat valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa tiesivät jatkostaan. Valmentavalla ja kuntouttavalla koulutuksella on todettu olevan vaikutusta jatko-opintoihin sitoutumisessa sekä tutkintotavoitteisen koulutuksen keskeyttämisriskin pienenemisessä. Opiskelijan oma sitoutuminen ja motivaatio ovat ensisijaisen tärkeää opintojen etenemisen ja onnistumisen kannalta, sekä oman tilanteen hyväksyminen, ja se että opiskelija on valmis ottamaan tarvitsemaansa tukea vastaan. Valmentava ja kuntouttava koulutus uudistui 2015 Syksyllä 2015 tutkintoa edeltävissä koulutuksissa on tapahtunut suuria muutoksia. Uudet valmentavia koulutuksia koskevat säädösmuutokset ammatillista peruskoulutusta koskevaan lakiin on hyväksytty ja vahvistettu maaliskuussa 2015, ja viime elokuussa on otettu käyttöön kaksi uutta koulutusta, Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (WALMA) ja Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Nämä uudet koulutukset ovat korvanneet kaikki aiemmat valmistavat ja valmentavat koulutukset: Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen, Kotitalousopetuksen (talouskoulun) ja Vammaisten opiskelijoiden valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen. Uusien koulutuksien tavoitteena on mm. tutkintotavoitteisen ja valmentavan koulutuksen yhteistyön tiivistäminen, joustavien ja yksilöllisten jatkopolkujen rakentaminen, keskeytyksien vähentäminen, jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen nopeuttaminen sekä päällekkäisten koulutusten vähentäminen ja koulutusaikojen lyhentäminen. Koulutus parantaa heikommassa asemassa olevien asemaa Koulutuksella voidaan tukea heikommassa asemassa olevien väestöryhmien aseman parantamista sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Valmentava ja kuntouttava koulutus tarjoaa turvallisen ja tuetun mahdollisuuden opiskeluun, omien voimavarojen testaamiseen ja uuden suunnan löytymiseen elämässä. Aikaisemmat pienet, kohdennetut koulutusryhmät toimivat hyvin yhteisöllisinä ja tarjosivat opetuksen, ohjauksen ja valmennuksen lisäksi mahdollisuuden vertaistukeen. Uusien koulutusten myötä pieneen marginaaliseen ryhmän kuuluminen ja tämän myötä mahdollinen koulutuksen leimaavuus toivottavasti poistuvat. Kohderyhmien yhdistämisestä huolimatta, erilaisille opiskelijoille tulee valmentavissa koulutuksissa rakentaa joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja kohti ammatillista koulutusta sekä työelämää. Täysin uutena sisältönä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa opiskelijalla on mahdollisuus valmentautua oppisopimuskoulutukseen. Opintojen entistäkin tehokkaampi yksilöllistäminen ja joustava siirtyminen oppisopimuskoulutukseen luo paljon uusia mahdollisuuksia, ja välivaiheen koulutukset toivottavasti toimivat vain todellisena välivaiheena, kannustimena johonkin uuteen, joko itsenäisempään elämään, opintoihin tai työelämään. Marjo Halmes, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoitus perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhön. Lähteet: Hirvonen, Salla – Pelkonen, Elina – Uitto, Riitta 2005. Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Selvitys 2004. Helsinki: Opetushallitus. Koukari, Marja 2010. Tavoitteena kuntoutuminen – Kuntoutujien käsityksiä kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Mannila, Simo – Forsander, Annika – Hummasti, Antti – Vehviläinen, Jukka 2002. Työelämäkynnykset ja haasteelliset ryhmät työllisyyspolitiikan näkökulmasta. ESR- Hyvät käytännöt – sarja. Helsinki: Euroopan sosiaalirahasto oy Edita Ab. Opetushallitus 2010. Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus ammatillisessa peruskoulutuksessa 2010. Pasanen, Heikki 2007. Ohjaava koulutus merkitysten kenttänä – Identiteetin mutos ja moniuloitteisuus ammatillisessa rehabilitaatiossa. Verkkodokumentti. Silvennoinen, Heikki 2002. Koulutus marginalisaation hallintana. Helsinki: Gaudeamus. Tuovinen Kirsi 2007. Opiskelu ja motivaatio mielenterveyskuntoutujien valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa. ”Pääsis niinkun takasin elämään kiinni...” . Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiikan laitos. Jyväskylä Veijalainen, Satu (toim.) – Vuorela, Mika 2004. Opintie työelämään – Näkökulmia mielenterveyskuntoutujien ammatilliseen kuntoutukseen. Mielenterveyden keskusliitto ry. Vantaa: Printway Oy.

Lue lisää

Merkityksellinen ja hyvä vanhuus: Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä?

3.1.2016

Sosiaalialan bloggaajat

Miten varautua ikääntymiseen ja sen tuomiin muutoksiin? Suomalainen yhteiskunta ikääntyy. Se ei ole kielteinen asia, sillä pitkään jatkunut keskimääräinen eliniän kasvu on seurausta yleisen hyvinvoinnin lisääntymisestä. Väestön ikääntymisestä seuraavat ilmiöt ja haasteet, joista ei vielä tiedetä kovin paljon, edellyttävät tarkempaa tutkimusta ja pohdintaa. (Jyrkämä 2003: 13.) Väestön ikääntymiseen tulisi varautua ja nostaa huomion keskipisteeksi yhteiskunnan sopeutuminen yhä iäkkäämmän väestön tarpeiden huomioimiseen. Kun terveyttä ja voimia on riittävästi, saattaa tuntua turhalta miettiä omaa vanhenemistaan. Vanhuuden vaivat hiipivät vähitellen, joten moni siirtää tulevaisuuteen muutoksia, kunnes ei enää itse selviydy niistä. Onko niin, että valmistaudumme vanhuuden tuomiin ongelmiin usein liian myöhään? Minkälaisia ajatuksia ja näkemyksiä noin 50–65 -vuotiailla ihmisillä on ikääntymisestä ja vanhuudesta? Minkälainen olisi merkityksellinen ja hyvä vanhuus? Miten toimintakyky vaikuttaa toimintaan ikääntyneenä? Minkälaisia palveluita toivomme ikääntyneinä? Miten asuminen ja ympäristö vaikuttavat ikääntyneen ihmisen elämään? Millä tavoin voidaan ennakoida tulevaa ja miten varautua hyvissä ajoin ikääntymiseen liittyviin muutoksiin? Näitä asioita selvitettiin artikkelin taustana olevassa opinnäytetyössä. Ikääntymisen merkitykset Ikääntymisen merkitykset ovat erilaisia eri yksilöille. Näin siksi, että se, mikä on merkityksellistä yhdelle, ei välttämättä merkitse samaa toiselle. Ikääntyminen on siis yksilöllistä, kuin myös käsitykset vanhenemisesta, ja toiveet omasta vanhuudesta. Jokaisella lienee kuitenkin jonkinlaisia ajatuksia, toiveita tai odotuksia arvokkaasta ja turvallisesta ikääntymisestä ja vanhojen ihmisten elämästä, kuten Kivelä (2012: 13) toteaa. Elämän ja ikääntymisen pohdinta ei välttämättä tuota tulokseksi yhtenäistä kokonaiskuvaa, eikä ikääntymisen merkitystäkään liene mahdollista arvioida yhtenäisillä kriteereillä. Tämä käy myös ilmi opinnäytetyössä nimeltään ”Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä? Merkityksellinen ja hyvä vanhuus”, joka toteutettiin laadullisin menetelmin, ja jonka lomakekyselyn kohderyhmänä olivat noin 50–65 vuotiaat ihmiset. Kysely toteutettiin sekä E-lomakekyselynä sosiaalisen median kautta että paperiversiona. Aineistonkeruun toteutuksessa käytettiin menetelminä sekä mukavuusotantaa että osittain muunneltuna lumipallo-otantaa, ja tuloksien analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Kyselyn tulokset kertovat, että osa vastaajista ei ajattele vanhuutta vielä hieman yli viidenkymmenen vuoden ikäisenä, jolloin vanhuus tuntuu liian kaukaiselta elämänvaiheelta. Ikääntyminen ja vanhuus merkitsevät kuitenkin melko kielteisiä asioita ja tapahtumia noin puolelle kohderyhmästä. Kivelän (2012:9) mukaan yleinen käsitys vanhuudesta onkin turhan kielteinen, koska yleensä puhutaan vain fyysisestä hidastumisesta, sairauksista ja toimintakyvyn sekä muistin heikkenemisestä ja sosiaalisista menetyksistä. Kielteisinä merkityksinä nousivatkin esiin esikerkiksi lisääntyvät sairaudet, toimintakyvyn heikentyminen, avuntarve, yksin jääminen, asioista luopumisen pelko sekä muistutus elämän rajallisuudesta. Myönteisesti ajateltuna ikääntyminen merkitsee elämänvaihetta, jolloin voi keskittyä omaan vapaa-aikaan, itsensä toteuttamiseen omassa tahdissa ja mielekkääseen tekemiseen työelämän jälkeisessä elämänvaiheessa, sekä vapauden tunteesta nauttimiseen. Vapauden tunne liittyy myös vapauteen valita, milloin tekee mitäkin ja kuinka paljon käyttää aikaa jonkin asian tekemiseen. Ikääntyneen ihmisen hyvä elämä ja hyvä elämänlaatu Fyysisen ja psyykkisen terveyden merkitys ikääntyneen ihmisen hyvän elämän tai hyvää elämänlaatua edistävinä osatekijöinä ovat keskeisiä. Hyvä elämä tai elämänlaatu ei kuitenkaan poissulje sairauksia. Riittävä terveys, kuten myös toiminta- ja liikuntakyky, koettiin hyvän elämän sekä hyvän elämänlaadun edellytyksiksi. Hyvä elämä ja elämänlaatu merkitsevät sitä, että elämän perusasiat ovat ikääntyneenä kunnossa. Erilaisiin sosiaalisiin toimintamuotoihin osallistumisen mahdollisuudet vaikuttavat ikääntyneiden elämänlaatuun ja hyvän elämän edellytyksiin. Näitä toimintamuotoja ja aktiviteetteja ovat niin liikunnalliset kuin kulttuuriset aktiviteetit ja matkustaminen, yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö. Osallistuminen toimintaan, jossa voi kokea itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, lisää mielen hyvinvointia ja vaikuttaa elämänlaadun kokemukseen myönteisesti. Keskeisenä hyvän elämän ja elämänlaadun tekijänä on oman kodin merkitys tai vaihtoehtoisesti viihtyisä palveluasumisyksikkö, jossa voidaan asua ikääntyneenä. Kodin ympäristöön liittyviä tekijöitä korostetaan myös elämänlaatuun vaikuttavina osatekijöinä. Luonnon läheisyys ja mahdollisuus liikkua luonnossa koetaan tärkeäksi. Odotukset ikääntyneiden palveluista Vanhuspalveluiden laatu ja kehitys huolestuttavat säästötoimenpiteiden ja resurssipulan takia. Huoli lienee oikeutettu, vaikkakin ikääntyneiden hyvinvoinnin ja palvelujen kehittämiseen on asetettu lisääntyvässä määrin valtakunnallisia tavoitteita. Näissä tavoitteissa korostetaan ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämistä, kotona asumisen mahdollistamista ja tukemista sekä avo- ja kotihoidon palveluiden ensisijaisuutta. Ikääntyneinä toivotaankin joustavia ja laadukkaita palveluita, joten yhteiskunnan tulisi sopeutua yhä iäkkäämmän väestön tarpeiden huomioimiseen. Turvallisuus ja mukavuus, jotka koostuvat palveluiden läheisyydestä ja toimintaa mahdollistavista ympäristötekijöistä, kuten esteettömyys, parantavat lisäksi ikääntyneiden elämänlaatua. Yhteinen näkemys kaikille on ikääntyneiden vaivattoman ja esteettömän liikkumisen sekä osallistumisen mahdollisuus. Ennakointi ja varautuminen Näkemykset ikääntymiseen liittyvien muutosten ennakointiin ja varautumiseen ovat toisistaan eriäviä. Ikääntymiseen liittyvä ennakointi toteutuu osittain asumisen käytännön järjestelyin, testamentin, hoitotahdon tai omaisten kanssa tehdyin sopimuksin sekä huolehtimalla hyvinvoinnista, elämäntavoista ja ihmissuhteista. On myös ihmisiä, joiden näkemysten mukaan ikääntymisen tuomiin muutoksiin ei voida varautua ja heitä, jotka vähintäänkin kyseenalaistavat varautumisen mahdollisuuden. Perusteluna tähän on, että liika ennakointi ja varautuminen ovat turhan murehtimisen ja pelon lietsomista sen sijaan, että elettäisiin nykyhetkessä ajattelemalla myönteisesti. Ennakointi ja varautuminen ikääntymisen tuomiin muutoksiin sisältävät sen tosiasian, että hyväksyy tulevat muutokset, ja sen, että itse ei enää selviydy kaikista tehtävistä, vaan tarvitaan toisten apua. Ritva Mieronkoski, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Jyrkämä, Jyrki 2003. Ikääntyvä yhteiskunta ja vanhojen elinolot. Teoksessa. Marin, Marjatta – Hakonen , Sinikka (toim.) Seniori- ja vanhustyö arjen kulttuurissa. Juva. WS Bookwell Oy. Kivelä, Sirkka-Liisa 2012. Hyviä Vuosia. Arvokas ja turvallinen ikääntyminen. Helsinki: Kirjapaja. Mieronkoski Ritva 2015. Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä? Merkityksellinen ja hyvä vanhuus. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Luettavissa ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset