Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Omaishoitajan arkeen helpotusta myös uudesta teknologiasta

2.10.2017

Omaishoitajan arki on raskasta ja yksinäistä. Monet kokevat jäävänsä erakoiksi omaan kotiinsa ja kertovat kaipaavansa keskusteluapua ja vertaistukea. Tämän tyyppisiä tutkimustuloksia on esitelty viime aikoina useissa omaishoitoon liittyvissä tutkimuksissa. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Meillä on käytettävissä uutta viestintäteknologiaa, jonka avulla voidaan tukea omaishoitajia ja luoda kipeästi tarvittu yhteydenpidon kanava ulkomaailmaan sekä muihin samassa tilanteessa oleviin ihmisiin. Ikääntyvät pariskunnat haluavat usein jatkaa yhteistä elämää omassa kodissaan, vaikka puoliso sairastuisi tai arkeen tarvittaisiin lisäapua. Usein omaishoitajan on vaikea lähteä kodin ulkopuolelle virkistymään, sillä hän ei halua jättää puolisoaan yksin tai vieraan ihmisen hoidettavaksi. Tästä syystä olenkin iloinen, että tulevana talvikautena työpaikkani Luona Oy on mukana kokeilussa, jossa omaishoitajina toimivat ikäihmiset saavat videoavusteista etätukea kuuden kuukauden ajan. (Lue uutinen aiheesta.) Kokeilussa ovat mukana Pirkanmaan kunnat Hämeenkyrö, Kangasala, Pälkäne, Nokia, Sastamala ja Ylöjärvi. Etätukimallin teknologiakumppanina on VideoVisit Oy, ja kokeilu on osa hallituksen Ikäneuvo-kärkihanketta. Kokeilun osallistujat saavat käyttöönsä tablettitietokoneet, joiden avulla he ovat säännöllisesti yhteydessä Luonan etäohjaajaan videopuhelun avulla. Etäohjaaja tukee ja neuvoo omaishoitajia jaksamaan arjessa. Kokeilun aikana omaishoitajan on myös mahdollista osallistua erilaisiin etäryhmiin, joissa voidaan käydä vertaiskeskusteluja tai tehdä hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä harjoituksia etäohjaajan johdolla. Ryhmien teemat muotoutuvat osallistujien tarpeiden mukaan. Käyttäjälähtöisyys ja osallistujien kuuleminen ovat kokeilun tärkeimmät lähtökohdat, ja tästä syystä etäohjaaja muokkaa sisältöä omaishoitajien itse esiin tuomien toiveiden pohjalta. Usein ajatellaan, etteivät ikäihmiset halua opetella käyttämään tekniikkaa. Uskon kuitenkin, että kokeilun alussa annettava henkilökohtainen neuvonta ja opastus laitteiden käytössä madaltaa kynnystä. Tabletit tuodaan osallistujille valmiiksi kotiin, jossa paikan päällä vielä varmistetaan laitteen toimivuus. On kiinnostavaa nähdä, miten omaishoitajat hyötyvät etätuesta ja minkälaisiin tarpeisiin etätuella voidaan vastata. Hankkeen aikana keräämämme kokemukset ja palaute ovat avainasemassa käyttäjälähtöisen ja vuorovaikutteisen etätuen soveltamisessa ja hyödyntämisessä muissakin sote-palveluissa erilaisten asiakkaiden kanssa. Toivon, että hanke herättää keskustelua teknologian hyödyistä ja sen merkityksestä iäkkäille arjen apuvälineenä sekä tasa-arvon, itsenäisyyden tunteen ja vaikuttamisen mahdollistajana. Minna Nummi, kehityspäällikkö ja sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Teksti on julkaistu myös Luona Oy:n blogissa.

Lue lisää

Osaamista kunniaväkivallan tunnistamiseen ja uhrien auttamiseen

1.10.2017

Sosiaalialan bloggaajat

Sisartaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Suomesta -uutisoi Helsingin Sanomat 14.7.2017. Maastakarkoituspäätös tehtiin, kun mies oli tuomittu siskonsa pahoinpitelystä Helsingin hovioikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Miestä syytettiin myös siskonsa kunniamurhan valmistelusta, mutta hovioikeus päätyi ratkaisussaan siihen, ettei tuomiota tukemaan ollut riittävästi konkreettista näyttöä. Tämän jälkeen on mm. Helsingin Sanomissa julkaistu kunniaväkivallasta Suomessa useampia artikkeleita. Lähes kaikissa niissä haastateltu on maahanmuuttajataustainen nainen tai viranomais- tai järjestötahoa edustava henkilö. Kaikkia artikkeleita yhdistää samankaltainen näkemys, ettei kunniaväkivaltaa tai lähisuhdeväkivaltaa voi hyväksyä missään muodossa. Haastatellut maahanmuuttajataustaiset naiset ovat todenneet, että Suomessa tulee elää Suomen lain mukaisesti ja kaikenlainen väkivalta, myös henkinen ja vapautta rajoittava, tulisi olla myös heidän yhteisössään kiellettyä. Moni kannattaa asiassa nolla toleranssia, eikä suo kunniaväkivaltaa harjoittaville henkilöille ymmärrystä tai armoa. esiin tulleiden naisten ehdottomasta suhtautumisesta esimerkkinä Irakin naisten yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Suomen pakolaisavun vertaisohjaaja Ala Saeedin esittämä kanta: ”Kovat tuomiot kunniaväkivallasta antavat oikean viestin sitä kannattaville miehille ja naisille.” (HS 14.7.2017) Kunniaväkivalta vaikuttaa olevan haastava ja usein piiloteltu ilmiö monelle viranomaiselle, jonka tehtävänä on tunnistaa ja suojella kunniaväkivallan uhreja. Ujuni Ahmedin kysyikin puheenvuorossaan (Uusi Suomi 16.3.2017): ” Ollaanko Suomessa lainkaan ajan tasalla kunniaväkivallan suhteen, jos ensimmäinen tuomio kunniamurhan suunnittelusta tuli vasta nyt? ” Kunnian käsitys on erilainen Suomessa, kuin esim. Irakissa, etenkin kun on kyse seksuaalimoraalista. Miehiin ja naisiin ei päde samat säännöt ja näin ollen juuri tyttöjen ja naisten kunnian ajatellaan tarvitsevan erityistä suojelua. Kunniaväkivaltaa harjoittaa useimmiten miehet, mutta myös naiset voivat ylläpitää kontrollia, joka mahdollistaa ja ylläpitää kunniaväkivallan toteutumista. Kunniaväkivalta ja lähisuhdeväkivalta eivät ole toisistaan erillisiä ilmiöitä, eikä niiden erottelu ole aina mahdollista tai edes hyödyllistä. Tehokas puuttuminen ilmiöön vaatii kuitenkin sen tunnistamista ja näin ollen kunniaväkivallan erityispiirteiden ymmärtämistä. Kunniaväkivallan tunnistaminen puutteellisia THL määrittelee kunniaväkivaltaa seuraavasti: ”Kunniaan liittyvä väkivalta viittaa henkilön psyykkiseen painostukseen tai väkivaltaan tilanteessa, jossa kyseistä henkilöä epäillään yhteisöllisten siveysperiaatteiden loukkaamisesta. Kunniaan liittyvä väkivalta liittyy ajattelutapaan, jonka mukaan kunnia on koko perheen tai suvun yhteinen asia.” Ihmisoikeusliitto nostaa edellistä määritelmää täydentämään avioliittoon pakottamisen, jota Suomessa ei ole kriminalisoitu. THL määrittelee lähisuhdeväkivaltaa näin: ”Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen. Se voi ilmetä esimerkiksi fyysisenä, henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai kulttuurisena väkivaltana sekä laiminlyöntinä ja kaltoinkohteluna.” Ihmissoikeusliiton julkaisema selvitys (2016) toteaa, että suomalaisilla viranomaisilla ja ammattilaisilla on usein puutteelliset tiedot kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Tämä johtaa siihen, että myös tavanomainen lähisuhdeväkivalta mielletään kunniaväkivaltana vain sen vuoksi, että osapuolet ovat lähtöisin kantaväestöstä eriävästä etnisestä taustasta. Edellä mainittu voi taas johtua siitä, että kunniaväkivallan ja muun lähisuhdeväkivallan ero on häilyvä ja ettei suvun ja yhteisön merkitystä ja roolia ymmärretä riittävästi kunniaan liittyvässä väkivallassa. Selvityksessä nostettiin esiin myös epäilys siitä, että viranomaiset niputtavat toisinaan kaikki tietyiltä maantieteellisiltä alueilta kotoisin olevien tai tiettyihin etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten harjoittaman ja kokeman lähisuhdeväkivallan kunniaan liittyväksi väkivallaksi. Ilmiön ymmärtämistä tai uhrien auttamista ei edistä, jos asiaa kohtaavat ammattilaiset ylläpitävät tällaista etniseen taustaan liittyvää ja ”me ja muut”-ajattelua vahvistavaa tulkintaa. Tällaista asioiden ja ilmiöiden yksinkertaistamista voidaan välttää mahdollistamalla ammattilaisille riittävästi tietoa kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Kuinka kunniaväkivaltaa tulisi ennaltaehkäistä? THL ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat koonneet ohjeita viranomaisille, jotta viranomainen osaisi tunnistaa, toimia ja puuttua kunniaväkivaltaan sitä kohdatessaan. Sivuilta löytyy myös ohjeita kunniavaltaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Espoon kaupungin perheasioiden päällikkö Marjatta Karhuvaaran mukaan osaamista kunniaväkivallan tunnistamisessa tulee parantaa. Hän myös tuo esille, kuinka tärkeää ja aikaa vaativaa on luoda uhrin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, koska kunniaväkivaltaan liittyvissä tapauksissa salailu on hyvin yleistä. Onnistuminen kunniaväkivallan tunnistamisessa vaatii myös viranomaiselta rohkeutta ottaa puheeksi asioita, joista todennäköisesti ei haluta puhua. Etenkin lastensuojelussa työskentelevän viranomaisen täytyy uskaltaa kysyä toistuvasti ja uudelleen asioita, joiden vastaanottaminen ja hyväksyminen voi olla vaikeaa ja haastavaa. Kunniaväkivallan tunnistamiseen liittyvän osaamisen hidas kehitys ei sinänsä ole yllättävää, koska valtiovaltakaan ei aina ole suhtautunut kunniaväkivaltaan riittävällä vakavuudella. Vuonna 2011 maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) oli huolestunut siitä, ettei sisäisestä turvallisuudesta vastaavia ministereitä kiinnosta kouluttaa viranomaisia tunnistamaan ilmiötä. Tämä ajattelutapa toivottavasti on jo nyt menneisyyttä: sisäministeri Paula Risikko totesi Helsingin Sanomille 13.8.2017: ” Rikos on aina rikos. Nyt meillä on oikeuskäytäntöä, joka antaa tähän liittyville yhteisöille signaalin, ettei kunniaan liittyvää väkivaltaa hyväksytä Suomessa.” Toimikunta laatimassa kansallista toimeenpanosuunnitelmaa ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Vuonna 2017 on aloittanut toimintansa sosiaali- ja terveysministeriön alainen toimikunta, jonka työ keskittyy torjumaan ja ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Toimikunnan perustamisen taustalla on Euroopan neuvoston yleissopimus, johon myös Suomi sitoutui 01.08.2015 ja joka tunnetaan myös Istanbulin sopimuksena. Toimikunnassa on edustus eri ministeriöistä sekä Terveyden- ja hyvinvointivaltion laitoksesta ja se laatii tämän vuoden aikana kansallisen toimeenpanosuunnitelman, joka pohjaa Istanbulin sopimukseen. Toimikunnan tavoite on sovittaa yhteen erilaisia naisiin kohdistuvia väkivallan ja perheväkivallan torjumisessa käytettäviä toimenpiteitä. Toimikunta tekee tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa, joiden vastuulla kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ on käytännössä viimevuodet ollut. Viranomaisten osaaminen on ollut ja on pirstaloitunutta ja vaihtelevaa. Toimikunnan aloittama työ luo toivoa siihen, että viranomaiset saisivat yhdenmukaisen ohjeistuksen ja tuen työlleen niissä tapauksissa, joissa he kohtaavat kunniaväkivaltaa. Tiedon ja ohjeistuksen tulisi olla helposti saatavilla ja saavutettavissa ja viranomaisen käytettävissä tulisi olla asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä akuuteissa asiakastilanteissa. Yksityisille henkilöille tulee olla tarjolla koulutusta, ihmisoikeus- ja seksuaalikasvatusta sekä opetusta seksuaalioikeuksista riippumatta siitä, minkä prosessin kautta on päätynyt Suomeen asumaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa väkivaltailmiöt ovat tuttuja. Viranomaiset ovat tunnistaneet ja puuttuneet perheissä tapahtuvaan väkivaltaan jo vuosikymmenten ajan. Uskon, että on mahdollista lisätä viranomaisten osaamista tunnistaa myös kunniaväkivaltaa koulutusta lisäämällä. Kiinteä yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa, osaamisen ja kokemusten jakaminen ja kouluttautuminen ovat osaamisen lisäämisen keskiössä. Tavoitteena kaikelle väkivallan vastaiselle työlle täytyy olla yhteiskunta, jossa suhtaudutaan kaikenlaiseen väkivaltaan ja sen ilmenemisen muotoihin nollatoleranssilla ja että kaikki, jotka ovat joutuneet väkivallan uhriksi saavat asianmukaista suojelua ja apua. Laura Leino, sosionomi (ylempi AMK-opiskelija) Lähteet Helsingin Sanomat 14.7.2017. Siskoaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Irakiin – korkein hallinto-oikeus otti tiukan kannan kunniaväkivaltaan. Kotimaa. Digitaalinen julkaisu. Susanna Reinboth http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005290695.html Helsingin Sanomat 14.7.2017. Kova tuomio kunniaväkivallasta antaa oikean signaalin, sanoo Irakin naisten yhdistyksen Ala Saeed – ”Saa tajuamaan, mitä laki Suomessa sanoo” Kotimaa. Digitaalinen-julkaisu http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005291741.html Uusi Suomi Puheenvuoro Ujuni Ahmed 16.3.2017. http://ujuni87.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233566-kunniavakivaltaa-ei-saa-katsoa-sormien-lapi Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Lapset, nuoret, perheet. Työn tueksi. Lähisuhdeväkivallan ja perheväkivallan ehkäisytyö. https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/kunniavakivalta viitattu 13.8.2017 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Sukupuolten tasa-arvo. Hyvinvointi. Sukupuolistunut-vakivalta/ https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-muotoja/lahisuhdevakivalta viitattu 13.8.2017 Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen ja Johanna Latvala (2016): Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa, Ihmisoikeusliitto Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa Helsingin Sanomat 12.8. 2017. Luottamus on tärkeää väkivallan ehkäisyssä. Uutiset A7 Noona Bäckgren Helsingin Sanomat 13.8. 2017. Risikko: ”Väkivaltaa ei perustella millään” Kaupunki A21 Katja Kuokkanen

Lue lisää

Haetaan hyviä sijaisvanhempia!

30.9.2017

Sosiaalialan bloggaajat

Perhehoidon on ajateltu jo pitkään olevan paras mahdollinen hoitomuoto huostaanotetuille lapsille. Tämä ajatus näkyy myös lastensuojelulakiin vuonna 2012 tehdyssä muutoksessa, jonka johdosta huostaanotettu lapsi pyritään sijoittamaan laitoksen sijasta sijaisperheeseen aina kun se on mahdollista. Sijaisperhe tarjoaa lapselle perheenomaiset kasvuolosuhteet ja mahdollisuuden läheisiin ihmissuhteisiin, jolloin turvataan lapsen terveys ja kehitys, samalla kun tarjotaan kasvatusta, hoitoa ja huolenpitoa pysyvissä ja vakaissa olosuhteissa. Sijaisvanhemman tehtävä voi äkkiseltään vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on kaikessa antoisuudessaan myös vaativaa ja moniulotteista. Tärkeintä on lapsen etu, jonka on tarkoin punnittu toteutuvan paremmin sijaisperheessä, kuin lapsen syntymäperheessä. Kuulostaa suurelta vastuulta, ja sitä se onkin. Siksi tehtävään ei voi hakeutua kevyin perustein. Varsinkaan kun pelkkä lapsen hyvä hoito ei riitä. Lisäksi täytyy olla valmis tekemään yhteistyötä syntymävanhempien ja lapsen muun verkoston kanssa. Ja taustalla häilyy lastensuojelulain mukainen tavoite siitä, että sijoitus voitaisiin lopulta purkaa ja lapsi voisi palata takaisin syntymäperheeseensä. Sijaisperheeseen sijoitettu lapsi ei siis ole oma lapsi, vaikka joskus vieläkin kuulee virheellisesti vedettävän yhtäläisyysmerkkejä sijoitetun lapsen ja adoptiolapsen välille. Kyse on niin juridisesti kuin käytännön tasollakin eri asiasta. Silti sijaisvanhemman täytyisi pystyä hoitamaan lasta kuin omaansa. Lapsella tulisi olla mahdollisuus kiintyä ja kiinnittyä sijaisvanhempaan, kokea olevansa rakastettu, tasapuolisesti kohdeltu ja arvostettu omana itsenään. Syntymävanhempien kanssa tehty yhteistyö avaa parhaimmillaan lapselle mahdollisuuden asettua sijaisperheeseen, joka on edellytys sille, että lapsi kykenee ottaa vastaan niitä kaikkein pisimmälle kantavia, korjaavia kokemuksia. Huostaanotettuja lapsia meillä valitettavasti riittää, sen me kaikki tiedämme. Samoin tiedämme, että sijaisvanhemmista on jatkuva pula. Jotta lain edellyttämä pyrkimys perhehoidon ensisijaisuudesta täyttyisi, sijaisvanhemmuuden tulisi olla houkutteleva elämäntapa. Sanon elämäntapa, sillä työkään se ei ole. Kunnat ja palveluntarjoajat rekrytoivat sijavanhempia jatkuvasti ja kilpailevat motivoituneista ja kaikin puolin sopivista perheistä. Palkkioiden hintaa on korotettu viime vuoden puolella ainakin kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa. Tämä on paitsi oikein, myös loogista, sillä sijaishuollon toteuttaminen perhehoidossa on edelleen huomattavasti halvempaa, kuin laitoshoidossa. Perusteluina on käytetty myös sitä, että erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä sijaishuollossa on kasvanut. Sisäinen motivaatio on sijaisvanhemmuutta kannatteleva voima Helsingin Sanomat nosti tammikuussa julkiseen keskusteluun huolen sijaisvanhempien jaksamisesta. Vaikka palkkioiden korottaminen saattaa lisätä motivaatiota, jokapäiväiseen jaksamiseen sillä luulisi olevan melko vähän vaikutusta. Tosin kilpailukykyiset palkkiot saattavat auttaa siihen, että sijaisvanhemmalla on taloudelliset edellytykset jäädä kotiin hoitamaan sijoitettua lasta, jolloin voimavaroja ei tarvitse jakaa palkkatyön ja elämäntavan välillä. Toisaalta voidaan pohtia, missä määrin on oikein ja hyvä, että ihmiset hakeutuvat perhehoitajiksi rahan vuoksi. Ja kuitenkin, korvauksen täytyy olla niin suuri, että sillä saa suuren sydämen lisäksi tietämystä lapsen kasvusta ja kehityksestä, mielellään myös kiintymyssuhteesta ja traumoista, sekä taitoa soveltaa vielä käytännössäkin tietämystään. On puhuttu siitä, kuinka sijaisvanhemmat kokevat jäävänsä yksin ja vaille tukea liian usein. Vaikka sijaisperhe toimiikin kuin mikä tahansa perhe, itse luodun turvaverkoston tukemana, sen kohtaamat haasteet ovat omanlaisensa. Tuen kehittämiseen on luvattu kiinnittää huomiota myös niissä kunnissa, joissa palkkionkorotuksia on tehty. Tehtävään hakeutuessa kannattaakin selvittää, minkälaista tukea kunta tai palveluntarjoaja sijaisvanhemmalle antaa ja onko tuki ennaltaehkäisevää ja jatkuvaa vai saatavissa vasta silloin, kun asiat ovat jo umpisolmussa. Miksi sitten hakeutua sijaisvanhemmaksi? Sisäinen motivaatio on varmasti paras ja kauaskantoisin prosessin liikkeelle saava ja sitä kannatteleva voima. Tuki ja palkkio tietysti ovat merkitseviä joissakin kohdissa, mutta kriittisesti tarkasteltu omasta itsestä kumpuava halu elää lapsen rinnalla tämän elämän ratkaisevimmassa kohdassa ennalta määrittämättömän hetken, on ratkaisevinta. Se riittää yhdessä sopivan elämäntilanteen kanssa, kaiken muun voi oppia. Johanna Virtanen, Sosionomi YAMK-opiskelija Helsingin kaupunki, sijaisperheeksi Perhehoitoliitto, Minustako sijaisvanhempi?

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset