Henkilökohtaisen budjetoinnin kokemuksista Metropolian koordinoimassa hankkeessa

Asiakkaat ovat valinneet henkilökohtaiseen budjettiinsa ei-perinteisiä sote-palveluja Hankkeen puolivälin seminaarissa 31.1.2018 Hämeenlinnassa kuultiin tähänastisista kokemuksista ja asiakasesimerkeistä. Asiakkaiden valinnat olivat yksilöllisiä ja innovatiivisia ratkaisuja elämäntilanteen tarpeisiin. Seminaarissa nähtiin myös ensiesitys piirrosvideosta, joka kuvaa asiakkaan näkökulmasta henkilökohtaisen budjetin ideaa ja prosessia. Piirrosvideo (2 min) tehtiin yhdessä Tussitaikureiden kanssa. Asiakasmäärät vielä vähäisiä - asiakkaat tyytyväisiä ja tehneet innovatiivisia valintoja Asiakkaalla on ollut hankkeen kuudessa pilotissa mahdollisuus valita palvelujensa järjestämistavaksi henkilökohtainen budjetti. Siinä asiakas voi itse määritellä, mitä ja miten haluaa järjestää omat palvelunsa, joihin asiakkaalla on kuitenkin eri lakien mukaan tarve ja oikeus. Kaupungin tai kuntayhtymän järjestämä palvelu voidaan vaihtaa osittain tai kokonaan henkilökohtaisella budjetilla rahoitettavaksi. Asiakas voi sovitun budjettisuunnitelman ja tarpeidensa mukaan järjestää palvelunsa myös ihan uudella tavalla. Piloteissa on sovittu tarjottavan HB-asiakaskohderyhmän kaikille asiakkaille mahdollisuutta valita HB-malli. Jonkin verran ennakkoarviointia siitä, kenelle malli mahdollisesti soveltuisi, työntekijät ovat tehneet. Yllätyksellistä kuulluissa kokemuksissa oli se, että monet asiakkaat eivät haluakaan valita HB-mallia: he ovat joko tyytyväisiä tarjolla olevaan tai eivät katso pystyvänsä itse ottamaan enempää vastuuta palvelujensa järjestämiseen. Tällä hetkellä lähituki toteutuu pääosin omatyöntekijän toimesta, HB-tukihenkilöiden kehitystyötä hankkeessa ollaan juuri käynnistämässä. Esitellyt asiakasesimerkit osoittavat, että asiakkaat ovat valinneet luovalla tavalla tarpeisiinsa vastaavaa tukea ja palveluja, usein ne olivat arkea ja jaksamista helpottavia, liikunnan ja kulttuurin alueen toimintaa tai vaihtoehtoisia tapoja saada perheelle tukea (esimerkkejä myös Rousun & Katja Ihamäen esityksessä). HB-budjettia käytettiin esimerkiksi maksusitoumuksella tai laskulla, harvempi löysi tuen tai palvelujen palvelusetelijärjestelmän tuottajarekisteristä. Myös asiakkaan tilille oli osoitettu sovittu summa, jolla asiakas itse voi järjestää palvelun, esimerkiksi kulkemiseen liittyen, tai kotipalveluun, jolla perhe itse järjesti lapsenhoidon työnantajamallilla. Piloteissa on erilaisia asiakasryhmiä ja väyliä palveluihin, HB-keskustelu voidaan käydä jo neuvolassa. HB:n valinneet asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Paikalla seminaarissa kokemuksistaan kertonut neljän alle 4-vuotiaan lapsen äiti oli itse ottanut vastuun SH-lain mukaisen lapsenhoitopalvelun järjestämisestä, ja näin hän oli pystynyt samaan saman työntekijän auttamaan perhettä ja monin verroin enemmän hoitotyötunteja kuin mitä muutoin olisi saanut samalla rahalla kunnan tai yrityksen kautta. Asiakkaan oma pohdinta on tärkeää siitä, mikä häntä tukee ja auttaa Kuten piirrosvideoon on kuvattu, on tärkeää, että asiakas itse pohtii omaa tilannettaan itsekseen tai läheisten tuella, hyödyntäen esimerkiksi Kykyviisaria tai muita vastaavia tilannearvioinnin välineitä. Seminaarissa kuultiin pohdintaa myös siitä, onko hankkeessa HB-asiakkaalle tavallaan ”piikki auki” mihin tahansa valintoihin. Näinhän ei ole tarkoitus olla. Asiakas ja hänen omatyöntekijänsä pohtivat yhdessä vaihtoehtoja ja niiden perusteluja - lainsäädäntömmehän ohjaa lähtemään asiakkaan tarpeista ja niihin parhaiten vastaavan tuen ja palvelujen käyttämiseen. Nykylait eivät tässä mielessä ole tyhjentävä luettelo palveluista, joita vain voitaisiin käyttää, muutakin hyödyllistä tuen tarpeeseen vastaavaa tukea ja palvelua voidaan järjestää. HB-budjettiin hyväksytyistä valinnoista keskustellaan yhdessä ja niille on löydetty myös lainsäädännöstä oikeutus ja tutkimuksista perusteluja vaikutuksista. Kyse ei voi olla siitä, että asiakkaille olisi täysin avoin ”piikki auki” ihan mihin tahansa, vaan heidän perusteltuja toivomuksiaan kuunnellaan ja yhdessä arvioidaan valinnan vaikutuksia. Hankkeen tehtävänä on tuottaa tietoa siitä, onko asiakkaiden HB-tuen ja palvelujen valinnat tuoneet heille sellaisia myönteisiä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn vaikutuksia, jonka tuottamisen kustannukset ovat olleet perusteltuja. Vaikutusten arviointia monesta näkökulmasta Seminaarin aluksi kuultiin myös miten HB:n vaikutuksista kerätään seurantatietoa ja arvioidaan HB:n soveltuvuutta sekä pyritään ymmärtämään kustannusten ja vaikutusten suhdetta (Rousu&Ihamäki, Kylliäinen ja Pehkonen-Elmi). Tähänastisen tiedonkeruun mukaan sekä pilottien kertomien kokemusten mukaan suurimpia muutoksia tulee olemaan asiakkaan sekä työntekijän roolissa ja organisaation toimintakulttuurissa tarvittavat muutokset. Ja nämä vaativat aikaa. Eri pilottien esityksissä kuultiin, että työaikaa on alkutilanteen jälkeen tarvittu asiakkaalle vähemmän ja tämä aika on ollut mahdollista käyttää muille asiakkaille. Jotta vaikutuksia voidaan arvioida, tarvitaan monenlaista tiedonkeruuta. Ilahduttavaa oli, että esimerkiksi Kykyviisari oli otettu asiakastyössä hyvin käyttöön - sen koettiin osaltaan tukevan asiakkaan tilanteen arvioimista ja tavoitteiden edistymisen seuraamista. Hankkeen erilaisesta tiedonkeruusta eri kohderyhmille on kohdennettua lisätietoa Hanke-pääsivun alasivuilla: Asiakkaalle; Asiakastyöntekijälle ja Organisaatiolle ja palveluntuottaja-sivuilla. Tiedonkeruuta vielä käsipelillä Ongelmallista pilottien osalta on se, että kustannustietoa joudutaan keräämään pääosin käsin - tietojärjestelmät eivät poimi asiakkaan päätöksistä ja kirjanpidosta tietoa ”asiakkaan kustannuspaikalle”. Asiakas ei myöskään voi seurata omaa budjettiaan. Hankkeessa on tavoitteena arvioida nimenomaan HB-toimintamallin kokonaiskustannuksia, ei vain HB-palveluista tulleita kustannuksia. Tavoitteena on verrata HB-mallin ja tavanomaisen toimintamallin kustannuksia ja ymmärtää kustannus-vaikuttavuuden suhdetta. Jää nähtäväksi kuinka tässä onnistumme. Porin pilotissa on laadittu kustannusseurannan tueksi malli, tästä enemmän Tuula Pehkonen-Elmin esityksessä. Tietojärjestelmien ja digi-maailman kehittämiselle on tarve. Tätä käsiteltiin myös Kainuun esityksessä. Kainuussa ollaan kehitetty asiakkaan käyttöön HB-budjetin seurannan excel-asiakirjaa. Hanke kehittää myös asiakkaan asiointiyhteyden protomallia Eksoten ja Kainuun pilottien kanssa. Valinnanvapauslain tueksi tietoa keille HB-soveltuu, millaisia palveluja tulisi voida valita ja miten? Seminaari oli myös lainsäädännön näkökulmasta avartava: tulevassa valinnanvapauslaissahan HB-ideaa tultaisiin toteuttamaan rajatummin kuin mitä tässä hankkeessamme. Hankkeen tuottama tieto onkin tärkeää, kun lainsäädäntöä maakunnissa sovelletaan tai säännöksiä syntyneiden tulosten perusteella myöhemmin mahdollisesti tarkistetaan. Hankkeen tähänastiset kokemukset ja esimerkit kootaan maaliskuussa 2018 ilmestyvään julkaisuun. Sirkka Rousu, ylioettaja ja Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkö Metropolia Ammattikorkeakoulu koordinoi hanketta: lisätietoa www.henkilokohtainenbudjetointi.fi Löydät seminaarin tallenteen ja esitykset tältä Tapahtumat-sivulta. Piirrosvideon löydät tästä. Videon alussa on kuvattu erilaisia asiakkaita, joilla on mahdollisuus hankkeessa valita HB-toimintamalli. HB-asiakasprosessia kuvataan sen jälkeen itsenäistä elämäänsä aloittavan aikuistuneen lastensuojelun jälkihuollon nuoren näkökulmasta.    

Rousun laaja AATOS-artikkeli Lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta ja lastensuojelun tilasta

Jos oikeasti Suomessa halutaan parannuksia lastensuojeluun, nyt tarvitaan jo konkreettisia reformipäätöksiä Minulta pyydettiin viime keväänä artikkelia nyt tammikuussa 2018 ilmestyneeseen Tahto tehdä toisin -julkaisuun erityisesti lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta. Ymmärsin, että kulttuurisen muutoksen näkyväksi saaminen edellyttää pitkänaikavälin tarkastelua: käytinkin kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjoittamalla lastensuojelun kehittymisestä vuosien 1983-2017 ajanjaksolla kokonaisvaltaisesti ja monista näkökulmista käsin. Lähdekirjallisuus oli tuttua, sillä olin ollut vuosikymmenten kehitysvaiheissa mukana eri rooleissa. Artikkelista kutoutui pitkä ja kriittinen näkemys, josta vain muutama teemaluku lopulta mahtui tilattuun Tietosanoman kirjaan. Niinpä tarjosin artikkelia työnantajani julkaisuksi, ja 2.2.2018 yli 100-sivuinen artikkelini ilmestyi Metropolia Ammattikorkeakoulun AATOS-julkaisusarjassa. Muutokset vaativat pitkäkestoista johtamista ja rahoitusta Osoitan artikkelissani miten hitaasti pyrkimykset ja toimintakulttuuriset muutokset vakiintuvat, jos ylipäätään vakiintuvat osaksi käytännön toimintaa. Hyvätkään asiat eivät toteudu mikäli muutosta ei johdeta ja tueta eikä tehdä päätöksiä, joita muutos edellyttäisi niin valtion kuin kuntien toimesta. Yksittäisen työntekijän toimin on vaikea saada rakenteellisia parannuksia aikaan. Suomella ei kuitenkaan ole kansallista lastensuojelupoliittista näkemystä, tavoitteita tai palvelulupauksia lapsille, nuorille ja perheille. Emme tiedä miten lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään olemme pystyneet toimillamme auttamaan. Emme myöskään tiedä heidän hyvinvoinnistaan juuri mitään. Emme tiedä toimimmeko kustannusvaikuttavasti - lastensuojelututkimuksen ja tietopohjan parantamiseksi on tehty vuosien varrella useita esityksiä. Pahoin pelkään, että eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätöksellä 5.12.2017 tehdyllä päätöksellä 50 milj. euron pääomituksen saaneen ITLA-säätiön toimintakaan ei rakenna lastensuojelututkimukselle pysyvää rakennetta ja perusrahoitusta. Olemme ajautuneet kansallisesti tilanteeseen, jossa lastensuojelupalvelujen markkinat ovat esimerkiksi sijaishuollon lasten osalta lähes 80 prosenttisesti yksityisten yritysten varassa, kun oikeastaan juuri sijaishuollon osalta pääosa pitäisi tuottaa julkisen toimijan toimesta. Yhteiskunta on ottanut sijoitetun lapsen tai nuoren elämästä vastuun julkisena huoltajana, ja vastuun toteuttaminen pitää olla julkisen vallan omissa käsissä. Tarkastelen palvelumarkkinoiden kehitystä myös artikkelissani. Kuten myös laadun parannuspyrkimyksiä vuosien varrella. Kriisistä toiseen reagoimista Kriisiytyneeseen tilanteeseen vastataan vuodesta toiseen aina uudelleen toistettavilla selvityksillä. Suurimpiin lastensuojelun tarvetta aiheuttaviin ilmiöihin, kuten päihteiden ongelmakäyttö ja hoidon tarve, lapsen, nuoren tai vanhemman mielenterveys, perheiden köyhyys, väkivalta, ei yhteiskuntapolitiikan päätöksissä suhtauduta vakavasti. Esimerkiksi päihde-ensikotien rahoitus on pyörinyt vuosien ajan kansanedustajien budjettiin ehdottamilla ns.joululahjarahoilla. Päätöksenteko on lyhytnäköistä ja reagoivaa. Lastensuojelun osaamisen parantamiseksi ja raskaassa työssä jaksamiseksi on tehty parannusehdotuksia vuosien kuluessa. Taisin itse kirjoittaa lastensuojelun henkilöstökriisistä artikkelin jo 1998. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa 2004-2007 teimme monia ehdotuksia, ja laskimme montako eri ”hoitoisuuden mukaista” asiakasta työntekijällä voi samaan aikaan olla, määrään vaikuttaa myös se kuinka paljon erilaisia tukipalveluja on ylipäätään sosiaalityön lisäksi kunnassa käytettävissä. Määrä liikkuu mieluummin 10-15 asiakkaassa kuin nyt lakiin kirjattavaksi joidenkin ehdottama 30 asiakasta. Kansallisen yli hallituskausien ulottuvan lastensuojelun reformin tarve on nyt Minua ei lainkaan yllätä jälleen mediassa esille nousseet huolet lastensuojelun sosiaalityön asiakasmääristä - ennen nykyiseen työhöni siirtymistä tein Kuntaliitossa vuonna 2010 laajan kuntakyselyn, jossa kävi ilmi suuret asiakasmäärät - tosin vaihtelu kunnittain oli suurta. Lasten, nuorten ja perheiden auttamisen laatu vaihtelee kunnittain suuresti, on toki edellä kulkevia ja hyvää esimerkkiä näyttäviä kuntia ja kuntayhtymiä sekä jatkuvasti toimintaa kehittäviä järjestöjä. Näitä tuon esille artikkelissani. Yhtenä esimerkkinä on toiminut Vantaan lastensuojelun henkilöstö, joka on rohkeasti nostanut esille tilanteen kaupungissa, ja tähän on vastuulliset päättäjät myös reagoineet mm.20.11.2017 sote-lautakunnan päätöksellä. Artikkelin lopussa on ehdotus Uuden lastensuojelun reformiksi - tarvitsemme kansallisen yli hallituskausien ulottuvan pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen muutoksen eli reformin. Siihen ei riitä kulloisenkin hallituksen kärkihanke. Mutta pitemmittä puheitta, kannattaa lukea AATOS-artikkelini (sähköinen maksuton pdf.). Tässä linkki RousuSirkka: Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa(2.2.2018). Tässä linkki myös Tahto tehdä toisin. Uusia toimintatapoja lastensuojeluun - julkaisuun. Linkki Kuntaliitonlastensuojelukyselyn 1.2.2018 uutiseen. Linkki SOS-lapsikylän Johanna Hedmannin ja Anna-Liisa Koisti-Auerin artikkeliin 2.2.2018 Länsi-Suomilehdessä. (sama artikkeli julkaistu myös Helsingin sanomissa 4.2.2018. Linkki Vantaankaupungin sote-lautakunnan 20.11.2017 päätöksen lastensuojelunhenkilöstötilanteen johdosta.

Lastensuojelu mediassa. Vantaalla tehdään hyvää lastensuojelutyötä.

Lastensuojelu on ollut melko paljon näkyvillä mediassa viimeisten vuosien aikana, osittain aiheesta ja osittain aiheetta. Mediassa näyttäytyvät erityisesti dramaattiset tapahtumat kuten Oulun teatraalinen kaksospoikien huostaanottovideo, saman kaupungin insestijuttu sekä Eerikan kuolema -näin isoimmista tapahtumista puhuttaessa. Mediassa on näkynyt myös sosiaalityöntekijöiden resurssipula ja erityisesti Vantaa on ollut mediassa näkyvissä melko negatiivisessa sävyssä. Oman työnantajani parjaaminen mediassa ei ole ollut kovin mukavaa sivusta seurattuna, varsinkaan kun sosiaalityön ongelmat eivät ole koko kuva Vantaan lastensuojelusta. Mediassa korostuvat ääripäät: kärjistettynä joko huostaan otetaan lapset perheestä liian herkästi tai jopa mielivaltaisesti tai sitten ei puututa ollenkaan. Suo siellä – vetelä täällä. Kuitenkin suuri osa lastensuojelusta on avohuollon tukitoimin järjestettyjä palveluja, tilanteen selvittämistä, perheen tai lapsen tukemista niin taloudellisesti kuin henkisesti, palveluohjausta ja yhteistyön tekemistä. Sen lisäksi että valtakunnan päämedioissa on välillä hyvin asenteellisesti toimitettuja artikkeleja ja kolumneja, on näkyvillä henkilöitä, joilla vaikuttaisi olevan ihan oma agendansa ja jonkinlainen oma ristiretki lastensuojelua kohtaan, mutta nämä ovat toki onneksi yksittäisiä tapauksia mutta välillä huomaa toimittajillakin puutteita lähdekritiikin suhteen. Suhteellisen tuoreissa julkaisuissa, kuten lähteissä mainituissa lastensuojelun keskusliiton julkaisemissa oppaissa ja internet-sivuissa, tätä teemaa on käsitelty laajemmalti ja esimerkiksi suppeasta materiaalistaan huolimatta Annika Pätiälän pro gradussaan käsittelemä lastensuojelun mediakuva peilautuu hyvin myös omiin havaintoihini. Ajoittain median näkökulma on positiivinen tai ainakin neutraalin asiallinen. Ajoittain moitetta tulee, että lapsia huostaan otetaan liian herkästi, ja toisaalta ettei puututa tarpeeksi nopeasti. Usein näissäkin korostuu lasten pois ottaminen vanhemmiltaan, vaikka kaikkea muutakin on perheen kanssa tehty. Keskustelu huostaanottoja kohtaan on tietenkin hyvä asia, varsinkin jos tuntuu että niitä tehdään joko liian herkästi tai sitten kynnys on niin korkealla, että lapsen turvallisuus ehtii vaarantua. Lapsen pois ottaminen vanhemmiltaan on valtava toimenpide ja siinä puututaan moneen isoon ja herkkään, perustavanlaatuiseen oikeuteen kuten lapsen ja vanhemman itsemääräämisoikeuteen, oikeuteen olla oman vanhempansa kanssa sekä vanhemmuuteen. Lastensuojelu on muutakin kuin vain sosiaalityötä Lastensuojelulaitoksissa, tehostetussa perhetyössä, ammatillisilla tukihenkilöillä, vastaanotto- ja tukiperheillä ja monilla muilla lastensuojelutyötä tekevillä ei ole samalla lailla "kriisi päällä" työssään.  Kyllä -  työ on haasteellista ja resurssit ovat ajoittain niukat ja asiakkaitten tuska on käsin kosketeltavissa mutta kaikkiaan nämä palvelut toimivat melko hyvin, elleivät jopa erittäin hyvin, ainakin meillä Vantaalla. Palveluita on muokattu jo pidempään asiakaslähtöisempään suuntaan ja pyritty tuomaan asiakasnäkökulmaa kaikkialla esiin, konkreettisena esimerkkinä kirjaaaminen: suurin osa kirjauksista tehdään yhdessä asiakkaan kanssa tai vähintään heidän kanssaan käydään läpi säännöllisesti mitä heistä on kirjattu. Tätä asiakaslähtöistä osallistuvaa dokumentointia vasta harjoitellaan monessa paikassa Suomessa mutta Vantaalla tätä tehdään lastensuojelun tukipalveluissa lähes poikkeuksetta. Onnistunut lastensuojelutyö ei kuitenkaan näy juurikaan julkisuudessa On oireellista, että jopa Vantaan omien perhepalvelun sisällä, siis saman organisaation missä ovat kaikille saatavilla olevat sosiaalihuoltopalvelut ja lastensuojelun palvelut, on välillä epätietoisuutta mitä kaikkia palveluita lastensuojelu pitääkään sisällään puhumattakaan eri organisaation työntekijöistä tai yhteistyökumppaneista. Jos tietoisuus on pahimmillaan tätä tasoa jopa viranomaisten ja ammattilaisten välillä, onko ihme jos tavalliselle maallikolle lastensuojelu näyttäytyy suljettuna linnakkeena tai huostaanottoautomaattina median välittämän mielikuvan kautta? Lastensuojelu ei ole tosiaan pelkästään sosiaalityötä ja lasten huostaanottoja. Miksei mediassa näy tehostettu perhetyö, ammatillisten tukihenkilöiden tekemä työ ja perhekuntoutus - vain muutamia esimerkkejä luetellakseni. Esimerkiksi meillä Vantaalla kaupungin yli 300 lastensuojelussa olevasta työntekijästä suuri osa on perhetyöntekijöitä, eri lastensuojelulaitosten työntekijöitä ja tukihenkilöstöä kuten ruokapalvelutyöntekijöitä ja toimistosihteereitä sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Monen lapsen ja perheen kanssa tehdään paljon töitä avohuollon puolella ja vain osan kanssa tilanne etenee huostaanottoprosesseihin. Mediassa kuva on kuitenkin toisenlainen, milloin huutavia lapsia vedetään väkisin vanhempien sylistä, milloin väärin tehty makaronilaatikko on aiheuttanut huostaanoton jne. Vantaalla on satsattu paljon juuri perheiden arkeen ja kotiin vietäviin palveluihin sekä perhekuntoutukseen. Vantaalla on mm. yksi Suomen suurimmista ja tehokkaimmista perhekuntoutusyksiköistä, ja tulevan laajennuksen myötä se taitaa olla kunnallisista yksiköistä asiakaspaikoiltaan ja määriltään laskien suurin. Pelkkä koko ei toki tarkoita, että sen antama hoito ja kuntoutus olisi vaikuttavaa tai tehokasta, mutta myös laatuun on keskitytty ja henkilökuntaa koulutettu laajasti. Työntekijöitä on riittävästi ja uusia on helppoa rekrytoida hyvässä maineessa olevaan toimintaan eli mediassa esillä olleet vaikutukset eivät näy laitoksissa ja tukipalveluissa niinkään. Miksi lastensuojelun onnistumistarinoista pitäisi kertoa mediassa? Mutta miksi näistä pitäisi sitten kertoa, jos ongelmia ei kerran ole? Juuri sen takia, ettei niistä kerrota missään muuallakaan. Jos lastensuojelusta kerrotaan vain kielteisiä mielikuvia, se ei rohkaise perheitä, lapsia ja nuoria hakemaan apua ajoissa. Kielteinen mielikuva lisää pelkoa ja huolta. Vantaan lastensuojelusta voisi kertoa myös hyvin toimivista palveluista tai Vantaan lastensuojelun Instagram-julkaisuista, josta saatiin Lastensuojelupäivillä kunniamaininta. Uutiskynnyksen ylittää säännöllisesti vain sosiaalityön rekrytointi-ongelmat, vaihtuvat työntekijät, työolot ja työtilanne. Eikä kyse tosiaankaan ole vain Vantaasta, samankaltaisia lastensuojelun sosiaalityön ongelmia on muuallakin. Media tosin ei juurikaan kertonut siitä, millaisia ratkaisuja ja kehittämistoimia sosiaalityön ongelmien osalta päätettiin Vantaalla tehdä (ks. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi). Median riepottelu ei helpota tilannetta niiden sitoutuneiden, pitkäaikaisten sosiaalityöntekijöiden osalta, jotka ovat jaksaneet paikata vaihtuvia työntekijöitä, kestäneet haastavia ja ajoittain ylimitoitettuja asiakastilanteita ja määriä, ja silti siitä huolimatta pysyneet työssään. Vantaalaisena virkamiehenä on välillä saanut hävetä korvat punaisina oman kunnan mediassa riepottelusta ja edellä mainittu pätee myös tähän. On varmasti totta, että Vantaan kaupunki ei ole omassa viestinnässään ollut kovinkaan hyvä ja monet asiat olisi kannattanut isojen herrojen ja rouvien sanoa aivan eri tavalla henkilöstölle sekä median edustajille niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Olen itse ollut töissä erilaisissa kunnallisissa ja yksityisissä laitoksissa, pääosin pääkaupunkiseudun kunnallisissa arviointiyksiköissä, yli kymmenen vuoden ajan ja olen huomannut, että tästä työstä ei paljoa näy medioissa. Jonkin verran artikkeleja näkyy sosiaalialan ammattijulkaisuissa, mutta verrattuna esimerkiksi sosiaalityöntekijöihin, niin lastensuojelun laitoksissa ja perheiden kanssa lähityötä tekevät sosionomit ja heihin rinnastettavat tutkinnot jäävät jalkoihin. Profession ja laitostyön arvostuksen kautta olisi hyvä, että sosionomin tutkinto ja työt tulisivat näkyviin ja tutummiksi koko kansalle myös mediassa. Sosiaalityön professio on toki tärkeä ja on hienoa, että sosiaalityöntekijöiden tuskaan on nyt kiinnitetty huomiota, varsinkin kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet resurssien pysyen verraten paikoillaan. Myös lastensuojelun asiakkaiden haasteet tuntuvat vaikeutuvan vuosi vuodelta, mutta samalla kentän työntekijöiden ääni jää äänekkäämpien varjoon. Olisi tärkeää, että asioista näkyy eri puolia. Olisi erittäin tärkeää, että lastensuojelusta nähtäisiin myös niitä positiivisia puolia jo senkin takia, ettei negatiivinen julkisuus estäisi hakemasta palvelua niiden lapsien ja perheiden kohdalta, jotka niitä tarvitsevat ja lisäksi hyvin tehty työ laitoksissa, avopalveluissa ja muussa lastensuojelutyössä ansaitsee oman paikkansa lastensuojelun tarinoissa. Teemu Tuominen, perhekuntoutuskeskuksen johtaja, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa: ”Vantaan lastensuojelu taas kriisissä työntekijäpulan takia – Lontoossa kehitetystä mallista toivotaan ratkaisua ongelmiin”:  Vantaan sanomat 15.11.2017. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/579640-vantaan-lastensuojelu-taas-kriisissa-tyontekijapulan-takia-lontoossa-kehitetysta. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi.  ”Koulukodissa ei saa rakastua – periaatteessa.” Helsingin sanomat, Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 21.12.2017. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004656180.html ”Yksitoista­vuotiaan abortti Oulussa, kahdeksan­vuotiaan Vilja Eerikan murha ja nyt Miriamin epäilty hyväksi­käyttö – Miksi viran­omaiset eivät kuule lapsen hätää?” Helsingin sanomien artikkeli. Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 29.12.2017. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005473683.html Pätiälä Annika 2016. Lastensuojelu mediassa. Sanomalehden kirjoitusten rakentama julkisuuskuva vuosina 2014-2015. Lapin Yliopisto. Pro Gradu. https://core.ac.uk/download/pdf/44346712.pdf. Viitattu 29.12.2017. ”Lastensuojelun resurssit viipymättä kuntoon”, Helsingin sanomien mielipide-palsta 14.7.2015, http://www.hs.fi/mielipide/a1436756334217 Lastensuojelu ja some. Opas sosiaalisen median käytölle lastensuojelussa. 2016. Lastensuojelun keskusliiton internetjulkaisu. http://lskl.e-julkaisu.com/lastensuojelu-ja-some/miten-lastensuojelusta-puhutaan-sosiaalisessa-mediassa/ Viitattu 29.12.2017