Ylemmän amk-tutkinnon tuottama osaaminen käyttöön
Tutkinto, jolla on lisäarvoa? Meissä sosiaalialan ammattilaisissa on käsittämätöntä voimaa ja tahtoa vastata työelämän mitä monimutkaisimpiin haasteisiin! Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon omaava henkilö hallitsee laaja-alaiset oman alansa erityisosaamista vastaavat käsitteet. Hän osaa monipuolisesti ja tavoitteellisesti arvioida ja kehittää asiantuntijuuttaan. Tutkinnon suorittanut kykenee ratkaisemaan vaativia ongelmia tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Lisäksi hän kykenee johtamaan ja kehittämään monimutkaisia ennakoimattomia ja uusia strategisia toimintoja sekä osaa luoda verkostoja ja kumppanuuksia. Yamk- sosionomin työskentelyä ohjaa jatkuva oppimisvalmius. Yamk- tutkinto kuin kuuma peruna Opiskelemme molemmat tällä hetkellä työn ohella sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Metropolia ammattikorkeakoulussa. Työssämme sekä työpaikkailmoituksia selaillessamme olemme huomanneet, että ylemmän ammattikorkeakoulun tuottama pätevyys on kuuma peruna. Olemme pohtineet, mikä on sosiaalialan ylemmän amk- tutkinnon omaavan ammattilaisen asema työmarkkinoilla. Koulussamme tutkinnon tärkeys tunnistetaan – toivomme myös, että työnantajat arvostavat ylemmän amk -tutkinnon suorittamista ja osoittavat sen enenemässä määrin rekrytoinnissa sekä palkkauksessa. Mietimme, mitä käytännön hyötyä ja muutoksia tutkinto tuo meille sosionomeille muuta kuin opiskelun ilon sekä oman pätevyyden tunteen vahvistamisen. Tutkinto on kallis yhteiskunnalle, joten haluamme olla hyödyksi työelämän muuttuvissa haasteissa. Haluamme enemmän tunnustusta ja arvostusta tutkinnolle. Tulevaisuuden roolimme työkentillä? Työskentelemme varhaiskasvatuksen ja peruskoulun piireissä. Olemme miettineet tutkinnon suorittaneen sosiaalialan ammattilaisen työmarkkina-aseman lisäksi myös rooliamme työkentillä. Miten yamk- tutkinnon omaavan henkilön rooli löytyy työelämässä? Muuttuuko roolimme työpaikoilla valmistuttuamme? Itse olemme tietämättömiä ja huolissamme asiasta. Peruskoulun puolella tutkinto tuo kertaluonteisen 150 euron lisäbonuksen – ja samat hommat jatkuu. Varhaiskasvatuksessa puolestaan saat jatkaa tutulla lastentarhanopettajan pätevyydellä, jonka olet jo saanut suoritettuasi sosionomin perusopinnot. Sosionomien roolin löytäminen työelämässä oli pitkä prosessi. Emme halua, että käymme tuon saman polun tämän tutkinnon kanssa. Siltä kuitenkin näyttää. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto käynnistyi kokeiluna jo vuonna 2002 ja vakinaistettiin lailla 2005. Nyt olemme jo vuodessa 2013 ja asiat junnaavat edelleen paikoillaan. Emme hyväksy tätä! Pohdimmekin, onko tutkintomme varsin tuntematon suurelle yleisölle? Voiko vika olla tiedottamisessa tai tutkinnon markkinoinnissa? Yksi syy, miksi haimme opiskelemaan oli halu kehittyä sosiaalialan ammattilaisena vastaamaan muuttuviin työelämän haasteisiin. Yamk- tutkinto oli meille luonnollinen jatko-opintovaihtoehto oman osaamisemme kehittämiseksi. Ennen opiskeluiden aloittamista meillä oli jo kertynyt tarvittavat kolme vuotta työkokemusta sosiaalialalta. Meillä on näkemystä tämän hetken työelämän tarpeista. Jatkuva vuoropuhelumme opiskeluiden sekä työpaikkojemme kanssa mahdollistaa parhaimmalla tavalla työelämän kehittämisen. Lukuisat oppimistehtävät ja tutkinnon opinnäytetyö linkittyvät vahvasti työelämään. Ellei yamk- osaajan roolitus ja työnkuva selkiydy, mitä lisäarvoa kehittynyt osaamisemme tuottaa yhteiskunnalle? Leni Pennanen ja Sanna Välimäki, sosiaalialan ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita
Arki lapsenkengissä?
”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri…” Leevi and the Leevings -yhtyeen Onnelliset –kappaleen kodinkoneet ovat jo out taulutelevisioiden ja älypuhelimien aikakaudella, mutta itse kappaleen sanoma ei ole todellakaan vanhentunut. Monessa perheessä myös lapsille on tullut tutuksi aikuisten luoma käsite laatuaika, jolla todellisuudessa tarkoitetaan yhteisen ajan hyvittämistä lisäämällä arkeen elektroniikkaa ja ohjelmoitua tekemistä. Tuntuu, että yhteiskuntamme elää globaalin kehityksen huumassa ja asioita tarkastellaan lähinnä talouden kasvun näkökulmasta, jolloin hyväksynnän saaminen kytkeytyy yhä enenevässä määrin materiaaliin. Eikä ihme, kun trenditietoinen ja tehokas bisnespolitiikka on napannut kiltin ja vastuuntuntoisen sosiaalipolitiikan talutushihnaansa. Uuden Noste –lehden päätoimittaja Ilkka Karisto kuvaakin osuvasti blogikirjoituksessaan (linkki alla), miten sosiaali- ja terveysalan uutisoinnissa menetetään kosketus tavalliseen arkeen, kun ihmisten ilot ja surut muutetaan mitattavaan muotoon sopimusohjausmalleiksi, järjestämisvastuiksi ja palvelutuotannon tulosohjaukseksi eri hallinnon portailla. Ollaankohan näillä pitkillä portailla tehty hyppäys lapsenkengistä liian suurin saappaisiin talouskasvun tavoittelun huumassa ja unohdettu ne todelliset arjen kohtaamiset, joissa tällä alalla tulos tehdään. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula heittää ilmoille blogitekstissään lapsi joustaa – talous kasvaa? (linkki alla) olennaisen yhteiskunnallisen huolen siitä, väheneekö perheiden onnellisuus, kun talouskasvun tavoitteluun pyritään kannustamalla vanhemmat yhä aiemmin töihin esittämällä kotihoidon tukikauden lyhentämistä. Äidit töihin –ajankohtainen keskusteluilta Yle tv2 26.2.2013 pureutui tähän kysymykseen, ja jo nimessään provosoiden asetti arvolatauksen talouden ja tehokkuuden maailmasta, jossa lastenhoitoa kotona ei tunnusteta työksi. Voidaan kysyä, että arvostetaanko lapsuutta ylipäätään ja onko Yk:n lapsen oikeuksien sopimuskin jo vähän old school –henkinen, kun talouden logiikka ohjaa Aulan sanoin ajattelemaan lapsia tulevaisuuden yhteiskunnan ”raaka-aineina”. Tämä ajankohtainen keskustelu perhepoliittisista linjauksista herätti minut, koska materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelun heijastuminen vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen on asia, joka näkyy työssäni lastentarhanopettajana selvästi aiempaa enemmän. Vaikka fyysiset resurssit perheessä lapsen tarpeisiin nähden ovat riittävät, saattavat läheissuhderesurssit olla niukat ja suotuisa varhainen vuorovaikutus kärsiä kaiken hektisyyden keskellä. Isossa lapsiryhmässä vietetyn pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsen kilpailu aikuisen huomiosta jatkuu kotona kilpailuna vanhemman aidosta läsnäolosta. Kysymys varhaiskasvatuksesta ja lapsen edusta sivuutettiin Äidit töihin -keskusteluillassa lähes täysin, vaikka tosiasia on se, että yhä pienempiä lapsia on päivähoidossa yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä, jos kotihoidon tukikautta lyhennetään. Perhepalvelujärjestelmän uudistamisessa tulisikin huomioida perhe kokonaisuutena ja nähdä, että lapsen edun turvaaminen vanhempien joustavan töihin paluun yhteydessä vaatii myös panostusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen samassa suhteessa entistä enemmän. Toivonkin todella, että varhaiskasvatuslakiesitys vihdoin etenee ja muutokset siihen suuntaan, että yhteiskunnassamme ymmärretään päiväkodin ydintehtävä vanhempien töihin pääsyn turvaamisen sijaan lapsen oikeutena saada korkeatasoista varhaiskasvatusta. Lähden ehdottomasti siitä ajatuksesta, että jokaisella perheellä on oltava valinnan mahdollisuuksia lapsen hoidon suhteen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon on säilytettävä riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä tai eivät. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä ennaltaehkäisevänä tukena perheille ja tällöin on myös perusteltua, että lapsi on hoidossa, vaikka vanhemmat olisivatkin kotona. Jotta pystyttäisiinkin takaamaan kuitenkin varhaiskasvatuksen laatu ja turvaamaan samalla pienelle lapselle aikaa omien vanhempien kanssa, kannatan lapsen edun näkökulmasta pitkittyvien hoitopäivien rajoittamista ja monipuolisempien kevennettyjen päivähoitomuotojen tarjonnan lisäämistä. Pahoin kuitenkin pelkään tuottavuusmittareiden maailmassa, että tällainen tilanne houkuttelisi päättäjiä viiltämään juustohöylällä myös samalla mitalla päivähoidon henkilöstöresursseista, kun katsotaan lapsia olevan vähemmän tai lyhyemmän aikaa hoidossa. Koneet voivat jaksaa pyörittää isoa kapasiteettia tuloksellisesti pidempään, mutta ihmiset eivät, varsinkin jos halutaan, että työ motivoi tekijäänsä ja on näin laadukasta. Riittävä ja koulutettu henkilökunta on tärkein laadukkaan varhaiskasvatuksen resurssi, johon tulisi laissa panostaa. Näin voitaisiin turvata pienen lapsen oikeus pysyvien aikuisten riittävään läsnäoloon sekä luoda lapselle kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa yksilöllisesti mahdollisimman turvalliset varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hyvän kasvun edellytykset. Nämä panostukset lapsiin eivät tuottaisi kuten lyhytnäköiset talouskasvua maksimoivat päätökset, mutta eivät myöskään kostautuisi pitkällä aikavälillä suurina kustannuksina lasten hyvinvoinnissa. Entistä enemmän tiedetään pikkulasten varhaisten vuosien merkityksestä ja nähdään, miten katkonaiset ihmissuhteet taaperoiässä sekä turvattomuuden kokemukset näkyvät aikuisiän mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyytenä. Täytyy siis toivoa, että lapsuuteen sijoittamisesta tulisi vielä joku päivä trendikästä, jotta voitaisiin investoida arjessa lapsille läsnä oleviin aikuisiin sekä kotona että päivähoidossa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole kasvattaa, mutta lapsi aistii sen, mikä tärkeintä, eli olla läsnä ja rakastaa. Kaisa Kakko, sosionomi (YAMK) –opiskelija Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Lapsiasia –blogi: lapsi joustaa, talous kasvaa Lapsiasia-blogi: uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan Noste-blogiin linkki:
Onko työmarkkinoilla tilaa osatyökykyisille?
Julkisuudessa on viime aikoina mietitty erilaisia ratkaisuja työvoiman riittävyyden, työurien pidentämisen ja työmarkkinoilla pysymisen turvaamiseksi. Näissä keskusteluissa on harvakseltaan näkynyt myös osatyökykyisten henkilöiden palkkaamiseen liittyviä ratkaisuja. Mutta kuka on oikeasti valmis palkkaamaan osatyökyisen tai jollain tavoin vajaakuntoisen työnhakijan? TE-toimistoissa oli vuonna 2011 yhteensä noin 93 000 vajaakuntoista työnhakijaa. Heistä työttömiä oli 68 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 23 000. Vajaakuntoisten työttömien työnhakijoiden diagnooseista tai vajaakuntoisuuden syistä merkittävimpiä olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ja mielenterveyden häiriöt. (Antila ym. 2013: 14.) Suomessa on siis melkoinen joukko työtä haluavia vajaakuntoisia tai osatyökykyisiä työnhakijoita, joiden on ilmeisen vaikea päästä työmarkkinoille. Esimerkkinä palveluyritykset, joista tutkimusten mukaan vain 2 - 4 prosenttia on palkannut fyysisesti vammaisen tai kehitysvammaisen henkilön tai mielenterveyskuntoutujan (Antila ym. 2013: 18). Työllistymisen vaikeudesta kertoo sosiaali- ja terveysministeriön asettaman osatyökykyisten työllistymisen edistämisen toimintaohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö, joka julkaistiin 22.2.2013. Antilan ym. (2013:17–18) esittämissä tutkimuksissa ja selvityksissä tulee ilmi työnantajien perusteluja vajaakuntoisten ja osatyökykyisten työnhakijoiden vähäiselle rekrytoinnille. Työnantajien perustelut vähäiseen rekrytointiin liittyvät siihen, että em. ryhmistä rekrytointi voisi vaikuttaa yrityskuvaan tai työyhteisöön kielteisesti. Erityisen usein tämä arvio oli tehty selvitysryhmän mukaan psyykkisesti vajaakuntoisen henkilön työllistämisestä. Vajaakuntoisten rekrytointi koetaan haastavaksi, koska työnantajien arvioiden mukaan osatyökykyiset työntekijät vaativat enemmän aikaa työtehtävien suorittamiseen kuin muut työntekijät. Työnantajan on lisäksi vaikea arvioida työnhakijan pätevyyttä ja työnantajalle ei ole tarjolla riittävästi ohjausta, tukea ja neuvontaa työllistämiseen liittyvissä asioissa. Työnantajilla tuntuu myös olevan varsin vähän tietoa eri tukitoimista tai – rahoista, joita voisi hyödyntää palkkauksessa, esim. kyselyyn osallistuneista 60 prosenttia ei tuntenut palkkatukea. Huomioon kannattaa ottaa se, että suuri osa vastaajista ei katsonut myöskään tarvitsevansa lisätietoa vammaisen työntekijän työhön ottamisesta. Positiivisena asiana työryhmän muistiossa tuli esiin, että kun yrityksellä oli kokemusta työllistämisestä, arviot mm. työntekijän työssä suoriutumisesta, erityisjärjestelyjen tarpeesta ja työkyvyttömyyden riskistä olivat myönteisempiä kuin kokemusta vailla olevilla yrityksillä. (Antila ym. 2013: 18.) Työnantajien perustelut palkkaamatta jättämiselle kertovat mielestäni karua kieltä osatyökykyisten henkilöiden työllistymismahdollisuuksista. Asenteet ovat sillä tasolla, että pelätään palkata erilaisia työnhakijoita, koska se saattaa vaikuttaa kielteisesti yrityskuvaan. Missä ovat ajatukset ihmisten yhdenvertaisuudesta? Laissa on kyllä kirjattuna syrjinnän kielto eli, että ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella ja tätä pitäisi nimenomaan soveltaa myös, kun kyse on työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista, henkilöstökoulutuksesta taikka uralla etenemisestä (Yhdenvertaisuuslaki 2004/21 § 6, § 2). Harva työnantaja näyttää kuitenkaan olevan valmis kantamaan yhteiskuntavastuuta ja toimimaan uusien työntekijöiden palkkaamisen kohdalla yhdenvertaisuuslain periaatteita noudattaen. Tiedon vai halun puutetta? Ihmettelen, miksi työnantajat sanovat, että eivät tiedä tarpeeksi yhteiskunnan tarjoamista osatyökykyisten palkkaamiseen liittyvistä tukitoimista, mutta eivät kuitenkaan myöskään koe tarvitsevansa lisätietoa tarjolla olevista mahdollisuuksista. Osatyökykyisten henkilöiden palkkaaminen ei tässä suhteessa näytä olevan millään tavalla olennaista työnantajien mielestä. Yhteiskunnan tasolta on kyllä huolehdittu, että koulutusjärjestelmässä on tilaa kaikenlaisille oppijoille ja opiskelijoille. Suomessa on mahdollisuus opiskella ammattiin asti eritysopetuksen piirissä. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa oli vuoden 2010 tilastojen mukaan noin 4 155 opiskelijaa (OPM 2010). Tämän lisäksi opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa koulutuksessa on iso joukko opiskelijoita, jotka saavat erityisopetusta joko eriytettynä tai integroituna opetuksena. Näiden opiskelijoiden erityisen tuen tarve on pystytty huomioimaan koulutuksen poluilla, mutta missä on se ”erityinen työelämä”, johon he työllistyvät ammattiin valmistumisen jälkeen? He kilpailevat niistä samoista työpaikoista, kuin kaikki muutkin työnhakijat, ja lisäksi kohtaavat työnantajien ennakkoluulot ja -asenteet rekrytointitilanteissa. Yhdenvertaisuutta työmarkkikoille Voisimmeko oikeasti alkaa ajatella, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja kaikilla tulisi olla oikeus työhön sekä tasavertaiseen osallisuuteen yhteiskunnassa. Työ ja ammatti ovat monelle meistä tärkeitä itsetunnon rakentajia ja tuovat tunteen yhteiskuntaan kuulumisesta. Miten voisimme mahdollistaa tuon tunteen kaikille sitä haluaville? Kulunut sanontakin kuuluu: ”Työ on parasta sosiaaliturvaa”. Miten saatamme osatyökykyiset ja vajaakuntoiset työnhakijat tuon sosiaaliturvan piiriin? Työmarkkinoille tarvitaan tilaa kaikenlaisille työntekijöille. Voisiko tulevaisuuden työelämässä monimuotoinen, erilaisista työntekijöistä koostuva, työyhteisö olla menestysvaltti eikä yrityskuvaan kielteisesti vaikuttava tekijä? Kristiina, sosionomi YLEMPI AMK-opiskelija Lähteet Antila Outi, - Kerminen, Päivi - Liski-Wallentowitz, Hanna - Nissinen, Pia - Paaermaa, Pekka – Tossavainen, Hanna - Tötterman, Patrik 2013. Osatyökykyisten Työllistymisen edistäminen. Toimintaohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:6. Opetusministeriö 2010. Ammatillisten erityisoppilaitosten ammatillisen peruskoulutuksen ja valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen järjestävät vuonna 2010. Yhdenvertaisuuslaki 21/20.1.2004.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto