Kategoria: Alumnit
Koululaisten syrjäytymistä torjuvaa osallistamista monin keinoin
Osallisuus ja syrjäytyminen nousevat tuon tuosta julkiseen keskusteluun: politiikassa, erityisesti kun mietitään maamme talouden tilaa ja syrjäytymisen aiheuttamia kustannuksia ja syrjäytymisen estämistä; mediassa ja kansalaisten keskuudessa, kun yksinäisyys, asunnottomuus ja työttömyys kohtaavat ja puhuttelevat. Osallisuus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Aihe on ajankohtainen eriarvoistuvassa Suomessa. Suomi on ratifioinut Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu. Lapsi- ja nuorisopolitiikkamme ja – opinnäytetyömme korostavatkin sitä, että nuorten syrjäytymistä tulee monipuolisesti ennaltaehkäistä. Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamisen haasteena on avointen ja vuorovaikutuksellisten käytäntöjen ja toiminta- ja opetusmallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Koulun oppilastyö on integroitua nuorisotyötä, joka voi tukea uudenlaisen toimintakulttuurin syntymistä ja hyvinvointia kouluissa. Myös tutkijat muistuttavat siitä, että peruskoulussa, joka kokoaa sosiaalityön, terveyspalvelut ja nuorisotyön yhteen paikkaan, voidaan tarjota korjaavia ja ennaltaehkäiseviä palveluita. Koulujen tulee siis olla yhteisöjä, joissa oppilaat, moniammatillinen henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja lähiyhteisön kanssa. (Mm. Kiilakoski ja Gretschel 2012.) Yhteisöllisyys on syrjäytymisen näkökulmasta tärkeää. Se tarjoaa yksilölle mahdollisuuden samaistua yhteisöön tai sen jäseniin ja luo elämään merkitystä. Lisäksi yhteisö tarjoaa yksilölle sen tarvitsemaa turvallisuutta. Yhteisö voi myös vahvistaa toivottua käyttäytymistä, ja tämä puolestaan johtaa helpommin yhteisiin arvoihin. Myös omien ongelmien, vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen kehittyy, kun niitä joutuu peilaamaan oman yhteisönsä muiden jäsenten ominaisuuksiin. Näin yhteisöllisyys liittyy erottamattomasti osallisuuteen ja syrjäytymiseen. Osallisuus koulussa opinnäytetyömme keskiössä Sosiaalialalla työskentelevinä sosionomeina kohtaamme työssämme asiakkaita, jotka ovat syrjäytyneet monien asioiden seurauksena. Näemme työssämme, kuinka tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus ovat. Jotta kouluyhteisö aidosti olisi oppilaiden yhteisö, sen tulee tarjota oppilaille konkreettisia tilaisuuksia osallisuuteen sekä kohdentaa merkittäviä voimavaroja oppilaiden syrjäytymisen ehkäisyyn. Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön aiheen valintaan vaikuttivat sekä oppilaiden syrjäytymisen tekijöihin liittyvä kiinnostus että ammatilliset lähtökohtamme ja valtakunnalliset osallisuuden edistämisen tavoitteet. Työn teimme yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheesta ”Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä”, Tutkimuskohteeksemme valikoitui kouluterveyskyselynkin mukaan tavallinen keskiverto helsinkiläinen Hiidenkiven peruskoulu Helsingin Tapanilassa. Kehittämisen kohderyhmäksi valikoitui peruskoulun koko henkilökunta, kaikki koulun aikuiset. Opinnäytetyömme lähtökohta oli se, että koko henkilöstö voi toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa lasten ja nuorten osallistumis- ja osallistamiskokemuksiin koulun arjessa. He näkevät sekä paremmin että huonommin toimivat käytänteet koulussa. Oppilaiden osallisuuden merkitys kouluissa nousee esiin niin lainsäädännössä kuin erilaisissa ohjelmissa. Myös Helsingin kaupungin strategiassa osallisuus on nostettu yhdeksi tärkeäksi kivijalaksi. Hiidenkiven opetussuunnitelmassa korostuvat kasvattaminen suvaitsevaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vastuunottoon, itsearviointiin ja yhteistyöhön oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kesken. Myös yhteistyöhön oppilaiden huoltajien kanssa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa kiinnitetään huomiota. Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri ja sen tukeminen monin eri tavoin, kuten myös oppilaan kehittyminen aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, korostuvat Hiidenkiven opetussuunnitelmassa. Ennaltaehkäisevä toiminta on koulun keskeinen toimintaperiaate. Opinnäytetyössä käyttämässämme näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmässä tieto ja kokemus yhdistyvät. Menetelmää on käytetty terveysalalla, mutta se soveltuu hyvin myös sosiaalialan kehittämistyöhön. Käsityksemme mukaan näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmää ei kovin laajasti käytetä sosiaalialalla. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on toinen. Osallisuus on syrjäytymisen vastapari, ja molemmat kehittyvät prosesseina. Näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmä tuo yhteen teorian ja käytännön. Se auttaa tarkentamaan tieteellisten tutkimusten tuottaman tiedon merkitystä ammatillisten toimenpiteiden perustana. Sitä mitä Hiidenkiven peruskoulussa tapahtuu oppilaiden osallisuuden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmista, selvitettiin kysymällä henkilöstöltä millaisia oppilaiden osallisuutta edistäviä rakenteita ja henkilökunnan työtapoja koulun käytännössä on sekä miten toimivia käytäntöjä toteutetaan. Lisäksi kysyimme miten osallisuustyön haasteita tehdään näkyviksi ja miten vahvistetaan oppilaiden osallisuutta sekä millaisia osallisuutta edistäviä ratkaisuja löydetään. Paljon on tehty, mutta mahdollisuuksia on enemmän Tulosten perustella Hiidenkivessä tehdään paljon oppilaiden osallisuuden edistämiseksi. Koulun rakenteet saattavat kuitenkin vaikeuttaa aitoa osallisuutta. Henkilökunnan saumaton yhteistyö koetaan usein vaikeaksi, kun toiminta on pirstaloitunutta ja esimerkiksi kouluruokailu tuotetaan ostopalveluna. Kaikkia koulussa työskenteleviä ihmisiä ei ole myöskään valmennettu oppilaiden kohtaamiseen. Yhteishengen nostaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista. Myös koulumummot nousivat toivelistalle. Opinnäytetyömme osoitti sen, että koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään. Oppilaat tarvitsevat aikuisia arjessaan. Tämän järjestämisessä, vastuu on aikuisilla. Mirka Vainikka, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa Mirka Vainikka ja Petrus Väärälä 2014. Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Master-opinnäytetyö. www.theseus.fi -> Metropolia -> Sosionomi ylempi AMK-tutkinto.
Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä Helsingissä
Lastensuojelu on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua mediassa. Työntekijöiden ammattitaitoa ja pätevyyttä on arvosteltu voimakkaasti. Median myötä ihmisille on voinut tulla kuva siitä, että lastensuojelun työntekijät voisivat tehdä päätöksiä kuulematta tai kohtaamatta asiakasta. Lastensuojelun asiakkaille on tarjolla lukuisia erilaisia tukipalveluita, joita ei mediassa juurikaan ole nostettu esiin, esimerkiksi lastensuojelun perhetyö. Lastensuojelun perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon palvelu- ja tukimuoto, jonka tarkoituksena on tukea tilapäisesti lapsiperheitä arkielämän hallinnassa, voimavarojen vahvistamisessa, vanhemmuudessa, sekä lasten ja nuorten kasvatustehtävässä. Perhetyön pääasiallisena menetelmänä on yhdessä keskusteleminen ja tiedon antaminen muun muassa arjen toimivuudesta, lasten kehitysvaiheista ja - tarpeista sekä kasvatusasioista. Lastensuojelun perhetyössä työskentelevät pääsääntöisesti sosionomi AMK koulutuksen saaneet työntekijät. Lastensuojelun perhetyö on tavoitteellista ja suunnitelmallista perheen tilanteen selvittelyä, tukemista sekä palvelua, jota Helsingissä haetaan lapsen vastuusosiaalityöntekijän kirjallisella hakemuksella. Helsingin kaupungin lastensuojelun perhetyölle tehdään tavoitteet ensimmäisessä tapaamisessa, johon osallistuvat asiakasperhe, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajatyöpari. Ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan tavoitteiden lisäksi tapaamisten tiheys, väliarvio ja työskentelyn alustava kesto. Tämä kirjoitus perustuu Tuire Fjäderin ja Tanja Varetto-Schnitterin vuonna 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä asiakkailta kokemuksellista tietoa lastensuojelun perhetyön prosessista sekä osallisuudesta. Lastensuojelun perhetyö koettiin hyödyllisenä ja perheitä monipuolisesti auttavana tukimuotona. Tutkimusaineisto koostui 14 lapsen ja vanhemman haastattelusta. Vaikuttavaa lastensuojelun perhetyötä Lastensuojelun työskentelyä ohjaa lastensuojelulaki. Uudessa lastensuojelulaissa on huomioitu erityisesti lapsen ja perheen osallisuuden ja oikeudellisuuden tehostaminen. Lain 20 §:n mukaan lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Opinnäytetyön tutkimustulokset osoittivat asiakasperheiden kokevan lastensuojelun perhetyön lisänneen perheiden sisäistä elämänhallintaa, hyvinvointia sekä toimintakykyä. Työskentelyssä oli huomioitu lasten ja vanhempien voimavarat yksilöllisesti ja joustavasti. Lastensuojelun perhetyö oli koettu kokonaisvaltaiseksi tukimuodoksi jossa oli huomioitu monipuolisesti kaikki perheen yhteistyötahot. ”Perhetyöntekijät on olleet yhteydessä nuorisopsykiatrianpolille niin mä oon saanut semmosta varmuutta siihen, että mä voin tehdä näin ja voin kieltää tän, et se on auttanut sitä arjen sujumista. On tullut enemmän rohkeutta pitää rajoista kiinni.” Lastensuojelun perhetyö vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja etuun kun perheessä on työskennelty myös vanhempien kanssa. Lapset ovat osallisina työskentelyssä olemalla mukana laatimassa itseään ja perhettä koskevia lastensuojelun perhetyönsuunnitelmia sekä ovat läsnä kaikissa heitä koskevissa päätöksissä ja arvioinneissa. Yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa laaditut lastensuojelun perhetyön tavoitteet lisäsivät asiakaslähtöisyyttä, luottamusta sekä työskentelyyn motivoitumista. Lapsen osallisuus on keskeinen lähtökohta työskentelyn jokaisessa vaiheessa (Saastamoinen 2010). Työskentelyssä käytetyt toiminnalliset menetelmät, kuten kortit, pelit sekä lapsen/ nuoren oma kirja koettiin lisäävän asiakasosallisuutta. Lastensuojelun työskentelyssä asiakas itse on paras arvioija omasta osallisuudestaan eikä osallisuuteen vaikuta välttämättä tapaamisten lukumäärä. (Muukkosen 2008.) ”Me ollaan tehty sellasta kirjaa ja sit me ollaan piirrelty tai pelattu tai sit työntekijä on kyselly jotain. Joo ne on tavannu meitä yhessä ja sit ne on tavannu myös mun äitii.” Lastensuojelun perhetyön prosessissa oli huomioitu lasten ikä ja kehitystaso hyvin. Lapset olivat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa lastensuojelun perhetyön työskentelyä. Lastensuojelun perhetyöhön osallistuminen oli vapaaehtoista kaikille perheen jäsenille. Asiakkaan ja lastensuojelun perhetyöntekijöiden välinen vuorovaikutus koettiin avoimeksi, arvostavaksi ja asiakasta kunnioittavaksi. Asiat otettiin puheeksi suoraan ja niistä voitiin olla eri mieltä. Lastensuojelun perhetyö koettiin läpinäkyväksi, eikä asiakkaan selän takana tehty mitään, mistä asiakas tai vanhemmat eivät olisi olleet tietoisia. Perheet tulivat hyvin kuulluiksi lastensuojelun perhetyön työskentelyn aikana. Osallisuus käsitteenä ja käytäntönä on onnistuneen kohtaamisen mahdollistaja. Lastensuojelun muutostyöskentelyä tehdään usein vanhemman kautta, mutta se ei sulje pois sitä, että lasta ei tavattaisi laisinkaan. Vain lasta näkemällä ja kuulemalla saadaan lapsesta kokonaisvaltainen kuva hänen hyvinvoinnistaan. Tuire Fjäder ja Tanja Varetto-Schnitter, sosionomi ylempi AMK-tutkinnosta Lähteet Fjäder, Tuire – Varetto-Schnitter, Tanja 2014. Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Lastensuojelulaki 417/2007. Muukkonen, Tiina 2008. Suunnitelmallinen sosiaalityö lapsen kanssa. Heikki Waris instituutti. Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa, käsikirja arjen toimintaan. Helsinki. Edita.
Yhteisötaidetta leikkipuistoihin, osallisuutta kaupunkitilaan
Taiteen hyvinvointivaikutukset ovat viime vuosina herättäneet paljon kiinnostusta sosiaali- ja terveysalalla. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta on pyritty parantamaan ja hyvinvointialoille on kehitetty erilaisia soveltavan taiteen menetelmiä. Kiinnostuksen taustalla ovat taiteen kokemisesta ja harrastamisesta seuraavat moninaiset positiiviset hyvinvointivaikutukset. Osallistuin käynnissä olevaan kehittämistyöhön sosionomi (ylempi amk) –tutkintoon liittyvällä opinnäytetyölläni, jossa arvioin Helsingin kaupungin leikkipuistoissa ja asuinalueilla vuosien 2011 - 2012 toteutettujen Taidekuuri -yhteisötaideprojektien vaikutuksia. Arviointi kohdistui 13 erilliseen, mutta toiminnan tasolla samalla ”kaavalla” toteutettuun yhteisötaideprojektiin, jotka toteutin yhdessä taiteilija-työparin kanssa. Projektien tavoitteena oli tarjota lapsille mahdollisuus taiteen tekemisen ja onnistumisen kokemuksiin, lisätä lasten näkyvyyttä kaupunkitilassa sekä tuoda taidetta ja kulttuuria asuinalueiden arkeen. Taide rakentaa yhteistä todellisuutta Lähestyin arvioinnissa yhteisötaiteellista toimintaa sosiaalipedagogisen kansalaiskasvatuksen ja sen käytännön sovelluksen sosiokulttuurisen innostamisen viitekehyksestä. Sosiokulttuurinen innostaminen on sosiaalipedagogisesta teoriasta nouseva moninainen kasvatus- ja kansalaistoiminnan metodologia, jota toteutetaan ihmisten arkisissa ympäristöissä ja yhteisöissä. Sosiokulttuurisessa innostamisessa on aina mukana kolme ulottuvuutta ja niistä nousevaa perustehtävää: kasvatuksellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen. Kasvatuksellisen ulottuvuuden ydin on persoona ja osallistavan kasvatuksen avulla tavoitellaan ihmisen persoonallista kehittymistä, asenteiden muutosta, kriittisen ajattelun kehittymistä, oman vastuun tiedostamista, herkistymistä ja motivaation heräämistä. Sosiaalisen ulottuvuus keskittyy ryhmään ja yhteisöön, jolloin olennaiseksi nousee ihmisen oman osallistumisen kautta tapahtuva integroituminen yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä samalla pyrkimys näiden laadullisen muutokseen. Kulttuurisessa ulottuvuudessa toiminnan tavoitteena on ihmisen luovuuden ja monipuolisen ilmaisun kehittyminen. (mm. Kurki 2006: 154 -155, Nivala 2008) Erilaiset taiteelliset aktiviteetit voivat toimia sosiokulttuurisen innostamisen välineinä. Innostamisen yhteydessä taiteen ymmärretään olevan keino ympäröivän todellisuuden tutkimiseen ja yhteisölliseen toimintaan innostamiseen. Yhteisöllistä taidekasvatusta tutkinut Mirja Hiltunen (2009) toteaa postmodernin taidekasvatuksen korostavan taiteen tehtävää yhteisen todellisuuden symbolien rakentajana, sosiaalisen ja kulttuurisen alueen edistäjänä ja syvemmän ymmärryksen mahdollistajana. Hänen mukaansa yhteisöllisen taidekasvatuksen lähtökohdan tulisi löytyä sosiokulttuurisesta ympäristöstä, vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta toisten kanssa. Taidekasvatuksen tavoitteena on, että yhteisöille syntyy uutta ymmärrystä niistä sosiaalisista ja kulttuurisista maailmoista, joissa ne elävät. Yhteisölliset taidekasvatusprosessit synnyttävät sekä toiminnallista yhteisöllisyyttä että symbolista yhteisyyttä, mikä tukee osallistujan yksilön ja yhteisön toimijuutta, voimaantumista ja emansipaatiosta. (Hiltunen 2009: 253-257) Taidekasvatusta ja osallisuutta tukevia oivalluksia Taidekuurin keinoin Leikkipuistossa toteutettava Taidekuuri on taiteellinen seikkailu, jossa puistojen lapset osallistuvat asuinalueiden julkiseen tilaan sijoitettavan yhteisötaideteoksen taiteiluun. Arvioinnin kohteena olevien projektien teokset syntyivät tilan, taiteilijan ja lasten välisissä dialogeissa siten, että taiteilija haki asuinalueen tilasta tai historiasta teeman lapsille tulkittavaksi ja eteenpäin työstettäväksi. Teosten teemat toimivat leikin ja mielikuvituksen liikkeelle lähettäjinä ja rajasivat leikkikentän sopivaksi. Miltä näyttää ja minne menee Taikametro? Millainen on Kiiltokala? Mitä aarteita löytyy puiston paikalla olleen Lammen pohjalta? Lapset taiteilivat teoksen osat puistoissa järjestetyn kahden viikon mittaisen kuvataidetyöpajan aikana. Taiteilija sommitteli ja kokosi yhteisötaideteokset sillä periaatteella, että kaikkien lasten tulkinnoille tuli yhtä merkittävä paikka niissä. Teokset ripustettiin esille lasten omalle asuinalueelle, jolloin lapset pääsivät muokkaamaan julkista tilaa sekä kuulemaan yhteisöltä tulevan palautteen. Suurin osa teoksista sijoitettiin kirjastoon, yksi metroasemalle ja yksi kauppakeskuksen liiketilan ikkunaan. Yhteisötaideteoksia syntyi tarkastellulla ajanjaksolla 13. Niiden sisään mahtui yhteensä 2610 erillistä lasten tekemää teosta. Ohjaajien arvioiden mukaan leikkipuistoissa järjestettävän iltapäivähoidon koululaisista työpajoihin osallistui puistosta riippuen 70 -100 % kaikista iltapäiväkerholaisista. Vapaaehtoisiin työpajoihin osallistui lapsia, joiden puistohenkilökunta ei uskonut aiemman kokemuksen perusteella osallistuvan mihinkään yhteiseen aktiviteettiin sekä lapsia, jotka saivat mahdollisuuden näyttäytyä uudessa ja positiiviseksi tulkitussa roolissa taiteellisen työskentelyn avulla. Erityinen huomio kiinnittyi poikien aiemmasta poikkeavaan osallistumisaktiivisuuteen; pojat osallistuivat innolla ja kertoivat motivoituvansa siitä kokemuksesta, että saa ”kerrankin tehdä sellaista mitä itse haluu”. Taidekuurien toiminnallisten prosessien aikana syntyi erilaisia kohtaamisen tiloja, joiden puitteissa oli mahdollista herkistyä tarkastelemaan itseään, maailmaa ja yhteisön jäseniä uudella tavalla. Omat ja toisten onnistumiset, oivallukset ympäristön olemuksesta ja kuvallisen ilmaisun kehittyminen innostivat lapsia osallistumaan työpajaan jakson aikana useita kertoja. Toiminnan seurauksena syntyi mahdollisuus tarkastella yhdessä myös sitä, millaisia yhteisötason osallistumismahdollisuuksia instituutioissa ja kaupunkitilassa lapsille on. Fyysiseen kaupunkitilaan suunniteltu yhteisötaideteos ja sen ehdoilla toteutettu projekti toivat toiminnan myötä esiin tilaan ”kätkeytyneitä” kulttuurisia rakenteita ja tiedostamattomia ajattelumalleja. Prosessin aikana oli mahdollista kyseenalaistaa ja arvioida uudelleen sitä, miten lapset näkyvät kaupunkitilassa. Lapsiin kaupunkitiloissa kohdistuva rajoittava hallinta (ks. Strandell 2012 , Kiili 2011, Koskela 2009) tuli näkyviin siinä, miten tiedostamattomasti teoksille tarjottiin tilaa lastenosastoilta eikä suinkaan sieltä, missä ne olisivat kaikkien näkyvillä. Teosten yleisöpalautteessa painottui ilo siitä, että lapset saavat kädenjälkeään kerrankin näkyvälle paikalle. Vahvimmillaan lasten näkyminen noteerattiin yleisökommentilla, jonka mukaan lasten ilmaisua sisältänyt teos edusti ainoaa asiaa, jossa asuinalueen lapset näyttäytyvät positiivisessa valossa. Teosten sijoittaminen yllättävään paikkaan ja kaikkien näkyville oli myös tekijä, joka motivoi lapsia osallistumaan, sai yleisön reagoimaan ja vahvisti osaltaan yhteisöllisyyden kokemusta. Yhteisötaide osallisuuskasvatuksen välineeksi Arvioinnin perusteella leikkipuistoissa toteutettava taidetoiminta tulisi ottaa todelliseksi vaihtoehdoksi, kun lasten oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen toteutetaan. Taidekuuri-toiminnan kokemusten perusteella Helsingin kaupungin leikkipuistot soveltuvat toimintaympäristöinä sosiokulttuuriselle innostamiselle ja yhteisötaideprojekteille, koska niissä järjestettävä toiminta on helposti ja yhdenvertaisesti saavutettavissa kaikille alueen lapsille ja niiden toimintaperiaatteet vapaaehtoisuuteen perustuvasta osallistumisesta ja kaikille avoimista tiloista tukevat sosiokulttuuriseen innostamisen mahdollisuuksia ja yhteisöllistä lähestymistapaa. Taidekuuri-projektien keskeisiä elementtejä saavutettavuuden ja rakenteen suhteen voi hyödyntää muissakin projekteissa, mutta käytännössä menetelmätason soveltamiseen liittyy siinä määrin taiteen ja sosiokulttuurisen innostamisen edellyttämää osaamista, että sellaisenaan siitä ei toivottua ”taidelähtöistä menetelmää” kannattanut kehittää. Taidekuurien arvioinnin perusteella taiteilijoiden ohjaamat yhteisötaideprojektit tulisi menetelmäkehittämisen sijaan nähdä avoimina prosesseina ja interventioina, jotka avaavat tietä asuinalueiden ja yhteisöjen kehittymiselle. Taiteen tuomista hyvinvointipalveluiden osaksi ei tulisikaan lähestyä vain menetelmäkehittämisen tai saavutettavuuden näkökulmasta, vaan myös ja nimenomaan sillä perusteella, että taiteen keinoin on mahdollisuus tukea lasten osallisuutta niin lähiyhteisöissä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Tähän tarvitaan avuksi yhteisöihin jalkautuvia taiteen ammattilaisia ja vapautta toimia taiteellisen prosessin ehdoilla. Tuija Salovaara, sosionomi ylempi AMK Artikkelin pohjana oleva opinnäytetyö: Tuija Salovaara 2014: Taidekuureja leikkipuistoihin – Yhteisötaidetta ja osallisuutta kaupunkitilaan. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosionomi ylempi Amk-tutkinto 2014. Lähteet: Hiltunen, Mirja 2009: Yhteisöllinen taidekasvatus - Performatiivisesti pohjoisen sosiokulttuurisissa ympäristöissa. Lapin Yliopistokustannus. Kiili, Johanna 2011: Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja sukupolvisuhteiden hallinta. Teoksessa: Alanen, Leena − Harrikari, Timo – Pekkarinen, Elina – Satka, Mirja (toim.): Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. 167 – 204. Koskela, Hille 2009: Pelkokierre – Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gaudeamus: Helsinki. Kurki, Leena 2006: Kansalainen persoonana yhteisössään. Teoksessa: Kurki, Leena – Nivala, Elina (toim.) : Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen – Johdatus kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan. Tampere: Tampere University Press. Nivala, Elina 2008: Kansalaiskasvatus globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnassa – kansalaiskasvatuksen sosiaalipedagoginen viitekehys. Snellman instituutin A-sarja 24/2008. Kuopio: Snellman instituutti. Strandell, Harriet 2012: Lapset iltapäivätoiminnassa – koululaisten valvottu vapaa-aika. Helsinki: Gaudeamus.
Master-tutkinnot (ylempi AMK) mukana uudistamassa sote-alan toimintaa: seminaarin 2.12.2014 tallenteet katsottavissa
Voit katsoa tilaisuuden tallenteet tästä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 1/2: linkki tässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 2/2: linkki tässä ------------------------- Sosiaali- ja terveysalalla ollaan tekemässä hyvin suurta rakennemuutosta sekä toiminnallista kehitystyötä palvelujen saatavuuden parantamiseksi. Metropolian ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ovat master-töissään mukana uudistamassa alan toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista työelämän kehitystarpeiden ja ratkaisua vaativien ongelmien pohjalta. Metropolian sote-alan ylempi AMK -tutkinnot ovat valmistelleet kehitystyön tuloksia tarkastelevan seminaarin. Tiistaina 2.12.2014 klo 9-12.30 olevan tilaisuuden aluksi paneelissa keskustellaan nykytilanteesta ja tulevaisuuden haasteita: mukana keskustelussa ovat neuvotteleva virkamies Liisa Heinämäki, Sosiaali- ja terveysministeriöstä, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Raija Vahasalo, erityisasiantuntija Ulla Saastamoinen Soste ry:stä, perheneuvolatoiminnan päällikkö Mirja Varis Vantaalta sekä sote-lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila, Helsingistä. Opiskelijat ovat käsikirjoittaneet paneelin ja toimivat sen vetäjinä. Ylempi AMK-alumnit, työelämäkumppanit ja opettajat esittelevät master-töiden tuloksia: Omainen ikäihmisen kuntoutuksen voimavarana: Heidi Perukangas, fysioterapeutti (ylempi AMK), Varhaiskasvatuksen johtamiskoulutuksen vaikuttavuus: Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) sekä Iästä voimaa työhön, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimallin laatimisen prosessi: Saija Jokinen (sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtamisen ylempi AMK) Sote-alan muutosta johtamisen ja johtajan näkökulmasta tarkastelevat parikeskustelussa tutkija Minna Joensuu, Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveysjohtamisen Kuopion kampukselta ja yliopettaja Sirkka Rousu, Metropolian kulttuurin ja hyvinvoinnin yksiköstä. Seminaarin päätöksenä Metropolian johtajat Elina Eriksson ja Johanna Holvikivi luotsaavat Tulevaisuuden osaamiseen ja tulevaisuuspajoihin, jotka opiskelijat ovat valmistelleet osallistujien yhteiskeskustelun areenaksi. Seminaarin avaa Metropolia Master´s tutkintojen johtaja Antti Piironen ja tilaisuuden puheenjohtajana toimii osaamisaluepäällikkö Katri Luukka. Tilaisuutta voi myös seurata suorana nettilinkin välityksellä, ja myöhemmin tallenteena. Linkki lähetykseen päivittyy seminaarin nettisivuille. Symposium: Seminaarin jälkeen iltapäivällä sote-alan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat kokoontuvat vielä yhteiseen symposiumiin esittelemään valmistuneita master-töitä. Lisätietoja Metropolia Master´s -maisteritason tutkinto ammattilaisen urakehitykseen nettisivuilta Lisätietoa tilaisuudesta Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi
Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 2.12.2014 klo 9-12.30 Metropolia Masters-verkosto
Metropolia on mukana uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista. Vuosittain ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opinnäytetöitä valmistuu yhteistyössä reilun sadan työpaikan ja muiden kumppaneiden kanssa. Nämä master-työt perustuvat työelämän kehitystarpeisiin ja ratkaisua vaativiin ongelmiin. Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoillamme on useiden vuosien työkokemus alalta sekä aiemmin suoritettu alempi korkeakoulututkinto. Opiskelu toteutuu työssäkäynnin ohella. Nyt sinulla on tilaisuus saada tietoa kehitystöiden tuloksista ja samalla esittää uusia kehitystarpeita sekä osallistua keskusteluun alan uudistumisesta. Seminaarin ajankohta tiistai 2.12.2014, klo 9 - 12.30. Paikkana on Metropolian terveydenhuollon koulutusyksikön auditoriot, Tukholmankatu 10. Tilaisuuteen on kutsuttu myös master-töiden sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppanit metropolialueen kunnista ja kuntayhtymistä, järjestöistä ja sote-alan yrityksistä, sote-osaamiskeskuksista ja muista kehittämisyhteisöistä sekä ministeriöistä. Paikalla on Metropolian sosiaali- ja terveysalan alan opettajat ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat sekä master-työn tekijät. Tervetuloa osallistumaan! - tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 24.11.2014 mennessä: Ohjelma ja ilmoittutuminen tästä linkistä. Lisätietoa ohjelmasta: Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi ja Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi Lisätietoa Metropolia Masters-tutkinnoista tästä linkistä Lämpimästi tervetuloa seminaariin! Elina Eriksson, johtaja, Terveys ja hoitaminen Johanna Holvikivi, johtaja, Kulttuuri ja hyvinvointi Metropolia Ammattikorkeakoulu
Pedagogiikan johtaminen ja sen vaikuttavuus Espoossa
”Et ei pedagogiikkaa voi johtaa, jos et sä tiedä mitä siellä tapahtuu, et en mä voi täällä vaan kököttää ja mä ihan niin kuin lastenkin kanssa ja myös henkilökunnan kanssa vahvasti uskon siihen, niin kuin omaan malliin, miten mä toimin, miten mä kohtaan lapset, miten mä kohtaan eri vanhemmat.” Mitä pedagoginen johtaminen on? Viime vuosien aikana on alettu kokonaisvaltaisemmin puhua pedagogiikan johtamisen merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Pedagogiikan johtaminen ja sen laadusta vastaaminen on keskeinen osa päivähoidon johtajan perustehtävää. Käsitteenä pedagoginen johtaminen on moniselitteinen ja sen määritelmät liikkuvat henkilöstöjohtamisen ja pedagogiikan johtamisen välimaastossa, aina määrittelijästä riippuen. Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa pedagoginen johtajuus yhdistetään perinteisesti henkilöön, joka on valittu johtajan virkaan. Pedagogista johtajuutta voidaan katsoa olevan henkilöllä, joka toiminnallaan, teoillaan, puheillaan tai muuten edistää pedagogista toimintaa. Pedagoginen johtaminen vaatii erityistä valmiutta ja kykyä, joka perustuu johtajalla oleviin piileviin asenteisiin, kuten näkemykseen johtamisesta ja käsitykseen itsestään johtajana. Johtajan rooliin sisältyy johtamisen ja auktoriteetin tunne, kuten opettajalla tai pedagogilla, mutta ilmaisumuodot, tekniikat ja metodit ovat erilaisia. Johtaja jakaa tietojaan ja taitojaan lisäten toisten osaamista runsaasti kommunikoiden ja samalla myös kehittäen omaa osaamistaan. Johtaja on esikuvana pedagogisesta prosessista työssään. Pedagogisen johtamisen käsite tuo johtajuuden lähemmäksi ihmisten välistä vuorovaikutusta, vastakohtana aiemmalle ylhäältä päin tulevalle hierarkkiselle johtamistyylille. Pedagogiikan johtaminen on kokonaisuuden johtamista, johon sisältyy kaikki ne toimenpiteet, joiden kautta luodaan edellytyksiä ja vaikutetaan siihen, miten henkilöstö pystyy toimimaan varhaiskasvatustehtävässään ja oppimaan ja kehittymään työssään. Pedagoginen johtaminen taas on henkilöstön oppimisen johtamista, ja sen toteuttamista määrittelee kunkin johtajan oma oppimiskäsitys. Sen kautta johtaja vaikuttaa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti johdettaviinsa ja heidän oppimiseensa. Lastentarhanopettajilla on vastuu lapsiryhmän pedagogiikasta, mutta viime kädessä vastuu toteutetun toiminnan laadusta on päivähoitoyksiköiden johtajilla. Päivähoitoyksiköiden johtajien koulutus Espoossa Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus on tarjota, kehittää ja mahdollistaa perheiden tarpeiden mukaista, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja, joiden keskeisin tavoite on lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Varhaiskasvatus perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, jonka avulla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Espoon varhaiskasvatuksessa johtaminen on palvelutehtävä, joka toteutuu henkilökunnan työn edellytysten luomisena ja ylläpitämisenä sekä henkilökunnan tukemisena. Hyvä johtaminen näkyy työyhteisöjen ja lasten hyvinvointina sekä vanhempien tyytyväisyytenä. Päivähoitoyksikön johtajan perustehtävänä on pedagogiikan johtaminen. Pikkulapsipedagogiikka sisältää hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa ja johtajat johtavat pedagogiikkaa. ”Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen” - koulutuksessa tarkastellaan johtamista erityisesti pedagogiikan johtamisen näkökulmasta: millaisin tavoin ja menetelmin pedagogiikan johtaminen varhaiskasvatusyksikön arjessa voisi toteutua ja toteutuu. Pedagogiikan johtamisen koulutuksen tavoitteena on vahvistaa johtajien yhteistä näkemystä pedagogiikan johtamisesta varhaiskasvatuksessa sekä löytää ja tukea siihen liittyviä yhtenäisiä käytäntöjä. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa, jolloin johtaminen varhaiskasvatuksessa on pedagogiikan johtamista. Koulutusmenetelminä ovat 14 lähiopetuspäivää, ennakko- ja välitehtävät, erilaiset harjoitukset ja omien yksiköiden rakenteiden ja kehittämishaasteiden tarkastelu ja reflektointi. Koulutus kestää työn ohella noin vuoden. Täydennyskoulutuksen hyödyllisyys johtajien näkökulmasta Päiväkotien johtaminen ja johtajuus on muuttunut merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Tänä päivänä johtajat eivät enää työskentele lapsiryhmässä, vaan vastaavat kokopäiväisesti yhä suuremmista henkilöstö- ja lapsimääristä sekä useamman kuin yhden toimipisteen johtamisesta. Myös johtajien tehtävänkuva on muuttunut - tehtävät ovat moninaistuneet ja vastuu lisääntynyt. Johtajan tehtäviin kuuluu myös asettaa tavoitteita ja toimia itse esimerkkinä; samalla hän osoittaa työn merkityksellisyyttä ja haastaa henkilöstön kehittymään. Opinnäytetyöhön haastateltiin yhdeksää Espoon päivähoitoyksikön johtajaa, jotka olivat käyneet pedagogiikan johtaminen – koulutuksen. Kaikki heistä totesivat pedagogiikan johtamisen tärkeyden ja sen merkityksen heidän omassa työssään. Pedagoginen johtajuus on tullut jäädäkseen, sitä ei koeta ohimeneväksi trendiksi vaan pysyväksi osaksi varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria. Haastatellut johtajat olivat tyytyväisiä käymäänsä koulutukseen ja kokivat sen vaikuttaneen positiivisesti heidän työhönsä. Tuloksista ilmeni myös, että pedagogiikan johtaminen ja pedagoginen johtajuus oli koettu jo aiemminkin tärkeäksi asiaksi, mutta koulutus vahvisti sen merkitystä ja toi selkeyttä käsitteeseen, mitä pedagogiikan johtaminen on ja miten sitä voidaan toteuttaa päiväkodin johtajan työssä. Koulutuksen koettiin kirkastaneen pedagogiikan johtamisen merkitystä. Koulutuksesta saatuja työvälineitä oli otettu konkreettisesti käyttöön johtajan omassa työssä ja niistä oli myös henkilöstö hyötynyt. Varhaiskasvatussuunnitelman käyttö päivähoidon toiminnan pohjana oli korostunut koulutuksen jälkeen. Pedagogisen johtamisen vuosisuunnitelman tekeminen, ryhmähavainnointien tärkeys ja ajanhallinta nousivat myös vastauksissa esiin. Tulosten mukaan henkilöstön osaaminen ja tukeminen, henkilöstöjohtamisen merkitys ja pedagogisten tiimien säännöllinen kokoontuminen koettiin myös entistä tärkeämmiksi asioiksi koulutuksen jälkeen. Tuloksista ilmeni myös haasteita päivähoitoyksikön johtajan työssä. Ryhmäperhepäiväkodin johtaminen hajautetussa organisaatiossa koettiin haasteelliseksi ja siihen kaivattiin vielä lisäkoulutusta. Rekrytoinnin ja resurssien merkitykset korostuivat myös tuloksissa. Haasteena oli sijaisten saaminen ja epäpätevä henkilöstö. Resurssien haasteet pitivät sisällään riittävän määrän henkilöstöä turvallisuuden takaamiseksi sekä henkilöstön sitoutumisen työhönsä. Varhaiskasvatuksen ja sen johtajuuden muutos on selvästi näkyvillä. Muuttuvassa yhteiskunnassa ja muuttuvissa organisaatioissa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Täydennyskoulutuksen tarve on ilmeinen, ja viime vuosina on alettukin panostaa tähän koulutustarpeeseen. Johtajuuskoulutusta kehittämällä varmistetaan laadukkaan päivähoidon tarjoaminen. Pedagoginen johtajuuden voidaan ajatella olevan varhaiskasvatuksen laadun perustana ja sen tulisi määritellä johtajuutta kaikilla tasoilla. Uuden päivähoitolain tulisi sisältääkin päivähoidon pedagogisen johtajuuden määritelmät ja tavoitteet sekä miten sitä toteutetaan päivähoitoyksiköissä. Opinnäytetyö osoittaa pedagogiikan johtamisen merkityksen sekä täydennyskoulutuksen tarpeen jatkossakin päivähoitoyksiköiden johtajille sekä muille varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville. Artikkeli perustuu Eerika Lehtolammin Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Pedagogiikan johtaminen – koulutuksen vaikuttavuus Espoossa. Päivähoitoyksiköiden johtajien kokemuksia. Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Espoon varhaiskasvatussuunnitelma. Kestävämmän elämäntavan alkupolulla. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 21.8.2013. Espoo – Parrila, Sanna 2012: Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen (14 lähiopetuspäivää). Koulutuksen 3 ohjelmarunko. 1-4. Fonsén, Elina 2014. Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Hujala, Eeva 2014. Johtajat muutoksen tekijöinä. Varhaiskasvatuksen 8. johtajuusfoorumi. Tampereen yliopisto. Verkkodokumentti. Nivala, Veijo 1999. Päiväkodin johtajuus. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Verkkodokumentti. Parrila, Sanna 2012a. Henkilöstön oppimisen johtaminen. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 27.-28.3., 17-26, 28. Parrila, Sanna 2012b. Pedagogiikan johtamisen suunnittelu, toteutus, arviointi ja dokumentointi. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 12.-13.6., 3-4. Parrila, Sanna 2012c. Tutkin, kehitän, johdan – Esimiehenä Espoon varhaiskasvatuksessa. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 28.-29.2., 4-6. Their, Siv 1994. Pedagoginen johtaminen. Tampere: Tammer-paino. Vesalainen, Anni – Cleve, Kristiina – Ilves, Vesa 2013. Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n raportti päiväkodin johtajuudesta 2013.
Starttivalmennuksen opinnollistaminen tukee nuorta jatkokoulutukseen siirtymisessä
Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on kyse yksilön elämän aikana kertyneiden taitojen, osaamisen ja tietojen huomaamisesta, näkyväksi tekemisestä ja arvostamisesta. Opinnollistamisen ideana on tuoda formaalin koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista paremmin esille ja hyödynnettäväksi osana omaa työllistymis- ja kouluttautumispolkua. Starttivalmennuksen, kuten työpajatoiminnankin opinnollistamisen keskeinen idea on tuoda näkyväksi sellaista ammatillisessa peruskoulutuksessa hyödynnettävää osaamista, jota työpajoilla on mahdollista kerryttää. Työpajoilla kerrytetty, tunnistettu ja dokumentoitu osaaminen on mahdollista tunnustaa ja hyväksilukea osaksi nuoren opintoja hänen siirtyessään opiskelemaan ammatilliseen peruskoulutukseen. Opinnollistamisen kohderyhmä: nuoret työelämän ja koulutuksen ulkopuolella Nuorten, alle 30-vuotiaiden, työvoiman ja koulutuksen ulkopuolella olevien joukko on kasvanut viime vuosien aikana. Termillä muut työvoiman ulkopuolella olevat tarkoitetaan sitä joukkoa, josta on luettu pois työlliset, työttömät työnhakijat, opiskelijat, varusmiehet ja eläkkeellä olevat. Tästä joukosta suurin osa on vailla toisen asteen koulutusta. Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta koulutukseen kannustaminen on erittäin tärkeää. Tutkimusten mukaan koulutustason kasvu vähentää riskiä joutua tai jäädä pitkäksi aikaa tai pysyvästi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Lukuvuoden 2011-2012 aikana ammatillisen koulutuksen keskeytti eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa 8,7% opiskelijoista. Osa tästä joukosta tarvitsee aikalisän ja palaa myöhemmin aloittamiensa opintojensa pariin, osa vaihtaa opiskeltavaa alaa, mutta osa ei palaa pitkänkään ajan kuluttua takaisin koulun penkille. Suurin osa ammatillisen koulutuksen keskeyttäjistä tekee sen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Pitkittynyt siirtymävaihe jatkokoulutukseen ja useat välivuodet ennustavat vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen. Kaikkein vaikein tilanne on nuorilla, jotka ovat keskeyttäneet koulutuksen jo heti alkuvaiheessa, ovat jääneet vaille haluamaansa opiskelupaikkaa tai eivät ole hakeutuneet lainkaan koulutukseen. Nuorten koulutuksen puutteella on kauaskantoiset vaikutukset yksilön elämään ja ne heijastuvat myöhemmin myös muun muassa heikkona tulotasona ja asemana työmarkkinoilla. Myös EU:n tasolla on huomattu tarve kehittää koulutuksen laatua, joustavampia ja yksilöllisesti räätälöityjä koulutuksen muotoja sekä epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamisen ja hyödyntämisen järjestelmiä. Euroopan neuvoston suositusten mukaan koulutuksen keskeyttämistä pyritään vähentämään tarjoamalla toisen mahdollisuuden polkuja koulutukseen paluun helpottamiseksi ja luomalla heikosti sitoutuneiden opiskelijoiden tarpeita vastaavia oppimisympäristöjä. Nonformaali oppiminen ja vaihtoehtoiset oppimisympäristöt formaalin koulutuksen tukena Nuorisotyöttömyys ja koulutuksen keskeyttäminen tai sinne hakeutumatta jättäminen nähdään nuorten yhteiskunnallisen ulkopuolisuuden merkittäväksi aiheuttajaksi. Opintoihin kiinnittymisessä erityistä tukea tarvitsevat nuoret tarvitsevat tukea paitsi koulutukseen ja työelämään pääsemisessä ja siellä pärjäämisessä myös sosiaalisissa taidoissa ja arjen valmiuksissa. Suurin osa nuorista selviää jatko-opinnoistaan vaikeuksitta, mutta lähes yhdelle kolmasosalle nuorista tie toisen asteen opinnoissa on takkuinen. Näille nuorille perinteinen formaali koulutus soveltuu huonosti. Nonformaalia oppimista ei kuitenkaan nähdä eikä arvosteta luontevana osana perinteistä koulutusjärjestelmää. Epävirallisin keinoin opittuja, ammatillisen perusopetuksen kriteereitä vastaavia taitoja, ei juurikaan ole tunnistettu ja tunnustettu vertailukelpoisina virallisten oppilaitosten toteuttaman opetuksen kanssa. Nuorilla, etenkin erityistä tukea opinnoissaan tarvitsevilla nuorilla, tulisi kuitenkin olla mahdollisuus hankkia ammatilliset taitonsa itselleen ominaisten oppimistapojen kautta. Nuoren tietojen ja taitojen pitäisi olla yhtä arvokkaita riippumatta siitä, mistä ne on hankittu. Vaihtoehtoisissa koulutuksissa toteutuvat monet kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskeluihin sitoutumista lisäävät tekijät. Yhteisöllisyys, kannustava ilmapiiri, yksilöllisten tarpeiden huomiointi, rakenteiden joustot, osallistavat työmuodot, kokonaisvaltainen ohjauskulttuuri ja tavoitteellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä tekevät vaihtoehtoisista oppimisympäristöistä varteenotettavan tukimuodon tai vaihtoehdon formaalille koulutukselle. On selkeä tarve nostaa nonformaalin oppimisen arvostusta ja korostaa epävirallisen oppimisen hyviä vaikutuksia ja mahdollisuuksia yhtenä vastauksena yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Työpajatoiminnan sitominen entistä vahvemmaksi osaksi ammatillista perusopetusta ja työpajojen vaihtoehtoisen oppimisympäristön hyödyntäminen osaamisen kerryttämisessä on yksi keino vastata vaihtoehtoisten ja yksilöllisten kouluttautumispolkujen tarpeeseen. Työpajat kantavat edelleen vahvasti suunnitelmallisen kouluoppimisen ja työelämän vastakkaista leimaa, jossa työpajat nähdään koulutuksessa ja työelämässä epäonnistuneiden nuorten turvasatamana, pienenä, aktivoivana puuhasteluna, josta puuttuu selkeä tavoitteellisuus. Opinnollistaminen tukee tavoitetta kehittää työpajatoimintaa tavoitteellisemmiksi, suunnitelmallisesti toimivammiksi oppimisympäristöiksi, joiden on mahdollista toimia ammatillisen koulutuksen tukirakenteina. Työpajatoiminnassa opinnollistaminen on tuttua Perinteisen työpajatoiminnan opinnollistamisesta on tehty aiempia hankkeita, ensimmäiset vuosikymmen sitten. Hankkeissa on keskitytty opinnollistamisen toimintamallin kehittämiseen, tekemällä ja muilla vaihtoehtoisilla tavoilla hankitun osaamisen aseman vahvistamiseen perinteisessä koulutusjärjestelmässä, työpaja-oppilaitos-yhteistyön tukemiseen, osaamisen tunnistamisen ja dokumentoinnin työkalujen kehittämiseen sekä hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen. Starttivalmennuksessa tuotetun osaamisen opinnollistamista ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin. Perinteisten työpajojen opinnollistamisessa on keskitytty lähinnä ammattiopintojen, vapaasti valittavien sekä työssäoppimisjaksojen opinnollistamiseen. Starttivalmennus eroaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen roolin vähäisyydellä tai sen puuttumisella kokonaan. Tästä syystä starttivalmennuksen opinnollistamisessa ei voida sellaisenaan soveltaa työpajoilla kehitetyn opinnollistamisen mallia, vaan sille täytyy luoda oma mallinsa. Opinnollistaminen tukee nuorta ja kehittää starttivalmennusta suhteessa ammatilliseen peruskoulutukseen Opinnollistamisen ensisijaisena hyödynsaajana on nuori itse. Opinnollistamisen kautta kerrytetyn osaamisen avulla nuoren on mahdollista hakea osaamisestaan hyväksilukua ammatillisessa oppilaitoksessa. Tunnistettu ja tunnustettu osaaminen lyhentää ajallisesti nuoren opiskeluaikaa sekä keventää ja joustavoittaa opiskeluja hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Mahdollisimman lyhyt opiskeluaika ei ole erityistä tukea tarvitsevien nuorten kohdalla itsetarkoitus. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret, joiden voimavaroissa on usein puutteita kokevat kuitenkin usein normaalin opiskelutahdin liian kuormittavaksi omalle jaksamiselleen. Näin ollen he hyötyvät suuresti opiskelutahdin kevenemisestä hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Liian tiivis opiskelutahti ja siinä pysymisen vaikeudet johtavat monen nuoren kohdalla opintojen pitkittymiseen tai jopa keskeytymiseen. Starttivalmennuksen opinnollistamisen yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorten motivaatiota hakeutua peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Mahdollisuus kerryttää starttivalmennuksessa ammatillisen koulutuksen osaksi hyväksiluettavaa osaamista ja sillä saavutettavat hyödyt toimivat nuorelle porkkanana ja madaltavat kynnystä hakeutua koulutukseen.Opinnollistaminen toimii myös voimavaraistavana ja minäpystyvyyttä tukevana tapana lisätä yksilön sosiaalista vahvistumista. Nuoren usko omiin kykyihinsä pärjätä jatkokoulutuksessa lisää hänen motivaatiotaan hakeutua koulutuksen piiriin. Starttivalmennuksen opinnollistamisen tavoitteena on myös tuoda valmennusprosessia lähemmäs ammatillista peruskoulutusta kehittämällä starttivalmennuksen sisältöjä vastaamaan paremmin ammatillisten perustutkintojen vaatimuksia. Pyrkimyksenä on, että starttivalmennuksen tarjoaman arjen- ja elämänhallinnan ja toimintakyvyn ylläpitämisen ohella huomio alkaa kiinnittyä entistä enemmän ammatillisessa koulutuksessa vaadittavan osaamisen kehittymiseen valmennuksessa. Starttivalmennuksen opinnollistamisen mallia pilotoidaan Vamos Starttityöpajalla Työpajatoiminnassa aiemmin kehitetyn opinnollistamisen toimintamallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi aloitettiin pilotoimalla opinnollistamisen prosessia Vamos Starttityöpajalla. Vamos Starttityöpaja on osa Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten palveluiden Vamos-palvelukokonaisuutta. Opinnollistamisen mallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi toteutetaan hyödyntämällä opinnollistamisportaikkoa, jossa on kuvattu opinnollistamisprosessin eri vaiheet. Opinnollistamisportaikon vaiheet ovat oppimisympäristöanalyysi, vertauttaminen opetussuunnitelmaan, osaamisen dokumentointi ja osaamisen tunnustaminen. Opinnollistamisportaikon mukainen toteutus aloitettiin Vamos Starttityöpajalla syksyllä 2013. Perinteiset työpajaympäristöt tarjoavat mahdollisuuden opinnollistaa pääasiassa ammattiopintoja ja vapaasti valittavia opintoja. Vamos Starttityöpaja poikkeaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen puuttumisella. Tästä syystä Vamos Starttityöpajalla keskitytään mahdollistamaan sekä vapaasti valittavien että myös ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tunnistamista ja tunnustamista osaksi opintoja. Starttivalmennuksen opinnollistamisen pilotoinnin jälkeen on mallia mahdollista levittää yleisesti myös muiden toimijoiden käyttöön. Opinnollistamisprosessin tarkoitus on luoda starttivalmennukseen malli, jonka avulla starttivalmennuksen toteuttajat voivat yksilöllisesti kartoittaa, mitä osaamista heidän toiminnassaan on mahdollista hankkia, suunnitella ja toteuttaa nuoren kouluttautumispolkua tukeva osaamisen kerryttämisen jakso ja dokumentoida nuoren hankkima osaaminen yhteisellä kielellä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Työpajatoiminnan ja starttivalmennuksen opinnollistamisen avulla on mahdollista lähteä kehittämään toiminnan sisältöjä lähemmäs ammatillisen perusopetuksen vaatimustasoa. Opinnollistamisen tavoitteena on luoda työpajatoiminnasta ja starttivalmennuksesta ammatillisen koulutuksen tukirakenne, joka kykenee aidosti vastaamaan joustavien ja yksilöllisesti räätälöityjen koulutuspolkujen tarpeeseen. Eeva Piha, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon toukokuussa 2014 valmistuneeseen master-opinnäytetyöhön Vamos startti-työpajalla. Aiheesta muualla: Silta-julkaisu opinnollistamisesta osana oppilaitos-työpaja-yhteistyötä. Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (meneillään oleva opinnollistamishanke). Ammattiosaamista välityömarkkinoilla, myös tästä. Starttivalmennus Vamos Starttityöpajalla.
Poikien Talon sukupuolisensitiivinen työ lisää poikien hyvinvointia
Kalliolan Nuoret ry käynnisti keväällä 2011 nelivuotisen Poikien Talo-hankkeen. Se toteutetaan kumppanuushankkeena yhteistyössä Kalliolan Nuoret ry:n, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston, nuorisoasiainkeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen aikana on perustettu Poikien Talo ja luotu Poikien Talo – toimintamallia. Poikien Talo on uusi toimija sosiaalisen nuorisotyön kentällä. Se toimii julkisen ja kolmannen sektorin sekä sosiaali- ja nuorisotyön rajapinnoilla. Toiminta on ainutlaatuista Suomessa ja täyttää nyt palveluiden kentässä ollutta pojille suunnatun työn puutetta. Poikien Talon tavoitteena on tukea poikien kokonaisvaltaista kasvua jokaisen yksilölliset erityispiirteet ja -tarpeet huomioiden. Poikien Talon toiminnassa painottuu vahvasti sukupuolisensitiivinen työote, yhteisöllisyys sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Tämä kirjoitus perustuu Emma Rantasen ja Minna Sevónin 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Sukupuolisensitiivinen työ Poikien Talolla – Poikien ja nuorten miesten kokemuksia Poikien Talosta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Poikien Talolla käyvien poikien kokemuksia Poikien Talolla tehtävästä sukupuolisensitiivisestä työstä. Tarkastelimme työssämme millaiset asiat Poikien Talolla nousevat poikien kokemuksissa merkityksellisiksi ja millaista tukea pojat ovat Poikien Talolta saaneet. Lisäksi halusimme selvittää millaiseen palvelun tarpeeseen Poikien Talo on poikien mielestä vastannut. Sukupuolisensitiivisellä työotteella voidaan purkaa stereotypioita ja vahvistaa nuoren identiteettiä Sukupuolisensitiivisyys käsitteen on tieteelliseen keskusteluun tuonut kriittinen naistutkimus. Naistutkimuksen kentällä tehdyn tyttötutkimuksen kautta käsite on tullut myös osaksi nuorisotutkimusta. Eri tieteenalojen määritelmiä yhdistävänä tekijänä on sukupuolisensitiivisyyden näkeminen tasa-arvoa edistävänä ja perinteisiä sukupuolirooleja purkavana toimintana. Toimintana, jossa sukupuoli ei muodosta maailmaa kahtia jakavaa kategoriaa. Sukupuolisensitiivisen tyttö- ja poikatyön tavoitteena on vahvistaa tyttöjen ja poikien identiteettiä, sosiaalisia valmiuksia ja elämänhallintataitoja. Sukupuolisensitiivisyys (gender sensitivity) merkitsee herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset nuoren kasvamisessa. Sukupuolisensitiivisessä tyttö- ja poikatyössä tunnistetaan erilaisia tyttönä ja poikana olemisen tapoja, mutta ei uusinneta niitä kyseenalaistamatta. Työotteessa pyritään purkamaan, avaamaan ja laajentamaan sukupuolirooleja sekä sukupuolittuneita käyttäytymismalleja. (Anttonen, 2007: 18.) Sukupuolisensitiivisen työotteen keinoin rohkaistaan jokaista löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa, kuuntelemaan itseään, ja olemaan rohkeasti sellainen kuin itse on. Samalla pyritään vahvistamaan kykyjä ja taitoja olla yhdessä muiden kanssa ja tarjoamaan mahdollisuus olla osa yhteisöä. Sukupuolisensitiiviseen työotteeseen sisältyy työntekijän omien arvojen ja normien tunnistaminen ja reflektoiminen. Sukupuolisensitiivinen työote edellyttää työntekijältä oman ajattelun ja sukupuolirooleihin liittyvien käsitysten tiedostamista sekä omaa toimintaa ohjaavien stereotypioiden kriittistä tarkastelua. ( Poikien Talo, 2014.) 2000-luvulle saakka sukupuolisensitiivistä nuorisotyötä tehtiin pääasiassa tyttöjen parissa. Myös sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tutkimusta on tehty lähinnä kohdistaen huomio tyttöihin. Kriittisen mies- ja poikatutkimuksen myötä sukupuolisensitiivinen työote on laajentunut koskemaan myös poikia ja miehiä. (Suomen setlementtiliitto, 2014.) Turvallisessa yhteisössä syntyy monenlaista hyvää Opinnäytetyömme tulosten perusteella voidaan sanoa Poikien Talon sukupuolisensitiivisen työn vaikuttaneen poikien elämään hyvin positiivisella tavalla ja tuonut siihen toivottua muutosta. Poikien Talolla pojat olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja pystyneet rakentamaan vahvempaa identiteettiä, kehittämään sosiaalisia taitojaan ja oppineet uusia elämänhallinnan keinoja. Poikien Talon toiminnassa he olivat saaneet myönteisiä kokemuksia ryhmään kuulumisesta sekä vertaissuhteista ja luoneet luottamuksellisia suhteita aikuisiin. Sukupuolisensitiivisen työn yksi elementti, sukupuolieriytetty työ, ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jotta sukupuolisensitiivisyys voisi toteutua. Pojille ohjaajien ja vertaisten sukupuolta tärkeämpää oli turvallinen ilmapiiri, jossa voi olla oma itsensä ja yhteisö, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi. Haastateltujen poikien mukaan Poikien Talolla kannustetaan ja rohkaistaan olemaan oma itsensä. Siellä on myös mahdollisuus tutkia omia tunteitaan ja tarpeitaan turvallisessa ympäristössä. He voivat ohjaajien ja toisten poikien tuella löytää omia vahvuuksiaan ja voimavarojaan, ja tätä kautta voittaa pelkojaan, oppia uutta ja rohkaistua sosiaalisiin suhteisiin muiden kanssa. Pojat kokivat, että talolla on mahdollista käyttäytyä toisin, vailla pojille asetettuja rooliodotuksia. Poikien Talolla ei tarvitse keskittyä ulkonäköön liittyviin paineisiin tai ylläpitää muualla esiin tulevaa ei-toivottua käyttäytymistä. Tulosten perusteella turvallinen tila, jossa ei tarvitse pelätä muiden arvostelua, sekä vapaampi oleminen ja kannustus olemaan oma itsensä, edistää poikien mahdollisuutta tuoda esille omaa persoonansa. Pojille oli syntynyt positiivisia kokemuksia erityisesti taidoista olla kaverina ja löytää uusia kavereita. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii vahvaa ammattitaitoa Poikien puheessa tuli esiin kuinka ”monena” työntekijät Poikien Talolla ovat. Työntekijät joutuvat ottamaan erilaisia rooleja sen mukaan ovatko he tekemässä yksilötyötä, ohjaamassa suljettua ryhmää, avointa iltaa tai muuta vapaampaa toimintaa. Jokaisessa roolissa vaaditaan erilaisia taitoja ja lisäksi työntekijällä pitäisi säilyä herkkyys huomata jokainen poika omanlaisenaan persoonana ja pyrkiä olemaan läsnä ja tarjoamaan tukea tarvittaessa. Työntekijöillä oli tulosten mukaan hieno ote kohdata poikia erilaisissa tilanteissa. Pojille oli jäänyt kokemus kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisesta, joka on keskeinen elementti sukupuolisensitiivisessä työssä. Työntekijät kykenevät pitämään Poikien Talolla rennon ja positiivisen ilmapiirin ja samalla osoittamaan pojille olevansa läsnä ja valmiita kohtaamaan poikien henkilökohtaiset kysymykset ja tuen tarpeen. Sukupuolisensitiivisyys rakentuu pitkälti työntekijän ammattitaidosta. Työntekijä luo tilan ja ajan sellaiselle dialogiselle keskustelulle, jossa nuori tulee kohdatuksi ainutlaatuisena yksilönä. Poikien Talolla turvallinen ilmapiiri, luottamuksellinen suhde ja nuoren omat pohdinnat ovat keskiössä niin, että myös tunteille on tilaa. Yksilöllisen kohtaamisen lisäksi pojat arvostivat työntekijässä jämäkkyyttä ylläpitää turvallista ilmapiiriä ja hyvää käytöstä. Poikien Talo tarjoaa tukea ainutlaatuisella tavalla Useissa yhteyksissä on todettu, että pojille oman heikkouden myöntäminen ja avun hakeminen on usein vaikeaa. Poikien Talolla tuen hakemisesta on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Poikien Talolla on huomioitu se, että kaikki eivät tule autetuksi samalla tavalla, mutta silti auttaminen on mahdollista samassa paikassa. Siinä missä toinen kokee keskusteluavun itselleen tarpeelliseksi, toiselle toiminnallisuus voi olla tapa ottaa apua vastaan. Pojat voivat tarttua siihen, mikä tuntuu omimmalta. Poikien Talolle voi tulla aluksi viettämään vapaa-aikaa ja vasta ihmisten tultua tutuksi ja luottamuksen synnyttyä, voi hakea apua työntekijöiltä. Poikien Talon vahvuutena voidaan nähdä juuri se, että pojat voivat määritellä itse millaista tukea ja missä vaiheessa sitä tarvitsevat. Vahvan ammattitaidon omaavien ohjaajien tuki yhdessä vapaamuotoisen, poikien tarpeista ja toiveista muodostuvan toiminnan kanssa tarjoaa sellaisen työmuodon, jolla pystytään palvelemaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja eri-ikäisiä poikia. Poikien Talolla pojat nähdään monenlaisissa tilanteissa ja toiminnoissa; kahden kesken, ryhmässä, keskustelemassa ja toimimassa. Tällöin myös poikien vahvuudet ja taidot pääsevät paremmin esille kuin meidän perinteisessä tunti ja ulos -auttamisjärjestelmässä. Kaikki Poikien Talon toiminnat perustuvat vapaaehtoisuuteen, mikä oli myös tulosten perusteella pojille tärkeää. Talolla ei toimita viranomaispäätöksillä eikä siitä koidu pojille taloudellista hyötyä. Talolla käymistä ohjaa pojan oma motivaatio ja halu tulla toiminnan piiriin. Poikien Talon toiminnassa viehättää ajatus siitä, että erityistä tukea tarvitsevilla on mahdollisuus tuen saantiin myös kaikille avoimessa toiminnassa, ilman minkäänlaista leimaavuutta. Poikien Talolla yhteisöllä ja siellä syntyvillä vertaissuhteilla oli merkittävä rooli poikien kasvun tukijana. Herääkin kysymys pitäisikö kaikkia nuorten palveluita kehittää yksilö- ja ongelmakeskeisestä auttamisesta yhteisöllisempään suuntaan. Poikien kokemusten perusteella voidaan todeta, että Poikien Talolla tämä suunta on ollut oikea. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii yksittäisiltä työntekijöiltä pysähtymistä ja aikaa pohtia omia ja ympäröiviä arvoja ja asenteita. Tiedostamalla oman toiminnan vaikutukset, pystymme puuttumaan sukupuolistereotypioiden tuottamiin epäkohtiin ja nähdä jokaisen yksilön mahdollisuudet laajemmin. Sukupuolisensitiivisen työotteen voi kukin ottaa käyttöön omassa työssään. Se ei maksa mitään, mutta voi tuottaa monta kohtaamista. Emma Rantanen ja Minna Sevón, sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnosta 2014 toukokuussa Metropoliasta valmistuneet Lähteet Anttonen, Erja, 2007. Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä HUMAK, Humanistinen ammattikorkeakoulu Sarja C. Oppimateriaaleja 13. Poikien Talo. 2014. Mitä on sukupuolisensitiivinen poika- ja tyttötyö? Verkkodokumentti. Suomen setlementtiliitto. 2014. Poikatyö. Verkkojulkaisu. Poikien talon toiminnasta.
Perhetyön ryhmätoiminnan mahdollisuudet: vertaistukea ja palvelujärjestelmään vaikuttamista
Paikallisessa lastensuojelun perhetyön ryhmätoiminnan kehittämishankkeessa vahvistui käsitys, että ryhmätoimintaan osallistuminen ja ryhmissä syntyvä vertaistuki voimaannuttaa ja aktivoi lastensuojelun asiakkaita vaikuttamaan palvelujärjestelmään. Lisäksi voitiin todeta, että asiakkaiden osallistuminen ryhmätoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin lisäsi työntekijöiden työmotivaatiota ja antoi lisää tietoa perhetyön asiakkaiden palvelutarpeista. Vaikka ryhmiä käynnistettiin samanlaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten arjen sujumisen ja perheiden kuntoutumisen tueksi, niistä muotoutui toiminnan edetessä luontaisia kehittämisen paikkoja. Kun lastensuojeluun liittyvistä asioista päästiin keskustelemaan laajemmalla kokoonpanolla virastoa tai perheyhteisöä neutraalimmassa ympäristössä, rohkaistuivat palvelujen käyttäjät tuomaan esiin kokemusasiantuntijuuttaan. Riittääkö ryhmätoiminnassa vieläkin kehitettävää? Lastensuojelun ryhmätoiminnasta on pyritty jo muutaman vuosikymmenen ajan kehittämään avohuollon työmenetelmää, jonka avulla voitaisiin korjaavasti tai ennaltaehkäisevästi tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Ryhmätoiminta ei silti ole vakiintunut pysyväksi toimintatavaksi lähinnä resurssipulan ja lastensuojeluun liittyvän tutkimustiedon vähäisyyden takia, vaikka lukuisia projektivetoisia kehittämishankkeita on toteutettu ja dokumentoitu. (Pekkarinen 2006, 2011, Kananoja 2007.) Ryhmätoiminnan avulla voidaan kuitenkin ylläpitää vaikeissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten toivoa ja lisätä heidän mahdollisuuksiaan selviytyä elämässään (Heikkinen – Levamo – Parviainen - Savolainen 2007.) Lastensuojelun laatusuosituksissa kehotetaan lisäämään lastensuojelun asiakkaiden, niin lasten, nuorten kuin vanhempienkin osallisuutta lastensuojelupalveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa, koska vain osallisuuden toteutuessa on mahdollista saavuttaa aito yhteistyö kaikkien osapuolten välillä ja sitä kautta varmistaa lapsen edun toteutuminen. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna asiakasosallisuuden lisääminen sosiaalipalvelujen kehittämisessä on tärkeä sosiaalipoliittinen tavoite hyvinvointivaltion siirtyessä kohti managerismia ja tilaaja-tuottajamalleja (Toikko 2011.) Kansalaisten osallistuminen parantaa tiedonkulkua ja läpinäkyvyyttä palvelujärjestelmässä, jolloin järjestettävät palvelut ja kansalaisten tarpeet kohtaavat paremmin. Yhteiskunnassa kaivataan uudenlaisia tapoja voida vaikuttaa perinteisten kuulemisten, tyytyväisyyskyselyjen ja edustajavaalien lisäksi. On myös syytä pitää mielessä, että demokratiassa on pidettävä huolta heikommassa asemassa olevien äänen kuulemisesta varsinkin heille välttämättömissä asioissa, kuten palveluissa. (Matthies 2013) Työnsä kehittämisestä kiinnostunut perhetyöntekijöiden työryhmä vastasi alaotsikon kysymykseen myöntävästi ja lähti toteuttamaan paikallista perhetyön ryhmätoiminnan kehittämishanketta. Kehittämishankkeen yhteydessä syntyi myös tässä artikkelissa esiteltävä toimintatutkimuksellinen opinnäytetyö. Opinnäytetyön tehtävänä oli selvittää, miten perhetyön asiakkaiden osallisuus toteutuu perhetyön ryhmätoiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa, ja miten työntekijät voivat lisätä asiakkaiden osallisuutta. Lisäksi tehtävänä oli selvittää, miten ryhmätoiminnan avulla vahvistetaan asiakkaiden osallisuutta palvelujen kehittämiseen. Kehittämisen työkalut ja tulokset Työntekijälähtöisessä kehittämishankkeessa tavoiteltiin toimintatutkimukselle ominaista käytännöllisen osaamisen lisääntymistä sekä osallistujien valtautumista. Toimintatutkimus voidaan ymmärtää paitsi työtä kehittävänä menetelmänä myös eettisenä ja emansipatorisenakin asenteena, jonka päämääränä on ihmisen hyvän elämän edistäminen laajassa merkityksessä. (Heikkinen - Jyrkämä 1999) Koska myös perhetyössä ihmisen hyvä elämä kuuluu eettisiin pääperiaatteisiin, toimintatutkimuksellisen lähestymistavan valitseminen oli motivoivaa. Kehittämistoimintaa toteutettiin konkreettisesti kymmenen kuukauden ajan viidessä ryhmässä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Hankkeessa sovellettiin kehittävän työntutkimuksen ekspansiiviseen oppimiseen suuntaavaa asetelmaa. Ryhmätoiminnan kehittämisestä koottiin osallistuvan havainnoinnin keinoin peiliaineistoja, joita reflektoitiin seitsemässä eri työryhmän kehittämissessiossa. Yhteisen pohdinnan seurauksena syntyneet korjausliikkeet toteutettiin mahdollisimman pian, ja niiden vaikutuksia arvioitiin seuraavissa kehittämissessioissa. Opinnäytetyössä tarkasteltiin prosessin kahta kehittämissykliä, jotka ekspansiivisen oppimisen kehälle asetettuina kuvasivat uuden toimintamallin suunnittelun, käyttöönoton ja arvioinnin vaiheita. Tutkimusaineisto, jonka perusteella tutkimuskysymyksiin vastattiin, koostuu kenttäpäiväkirjaan kootuista havainnoista ja avoimista keskusteluista ryhmäläisten ja ohjaajien kanssa ryhmissä, kehittämissessioiden dokumentoinneista ja sekä ryhmäläisille että työntekijöille suunnatuista palautekyselyistä. Opinnäytetyön tekijä kuului työtään kehittävään työyhteisöön, ja hyödynsi kaksoisrooliaan menemällä mukaan tutkittavaan käytäntöön, koordinoimalla toimintaa ja innostamalla sekä työntekijöitä että asiakkaita kehittämään ryhmätoimintaa. Keskeiset tulokset Keskeisinä tuloksina voitiin todeta, että ryhmätoiminta ja siellä syntyvä vertaistuki voimaannuttavat osallistujia. Ryhmäläiset kokivat perhetyön ryhmät turvallisiksi, hyvinvointia kohentaviksi paikoiksi, jonne oli mielekästä kotoa lähteä. Ryhmätoiminnan havaittiin aktivoivan asiakkaita vaikuttamaan palvelujärjestelmään, prosessin edetessä heidän osallisuutensa toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa lisääntyi selvästi. Työntekijät arvostivat ryhmätoiminnan kautta syntynyttä tasavertaisempaa työskentelysuhdetta, ja kuvasivat sen lisäävän työmotivaatiota ja antavan uudenlaista tietoa palvelutarpeista. Johtopäätöksinä voi todeta, että asiakkaiden kokemustieto yhdistettynä työntekijöiden ammattitaitoon tuottaa toimivampaa lastensuojelutyötä. Jatkossa jaetun asiantuntijuuden mahdollisuuksia tulisi hyödyntää perhetyön lisäksi myös lastensuojeluprosessin muissakin vaiheissa unohtamatta asiakasosallisuuden huomioimista ja kehittämistä. Palvelunkäyttäjien osallisuus luo hyvinvointia Suunnitteluvaiheessa perhetyöntekijät olettivat perhetyön asiakkaiden hyötyvän ryhmistä, ja tämä oletus tulee aineiston kautta vahvistetuksi. Se, miten paljon ryhmät saivat positiivista palautetta kaikilta mukana olleilta asiakkailta, oli ehkä yllättävääkin, kuten myös esimerkiksi lasten ryhmän vanhempainilloissa syntynyt yhteisöllinen tunnelma. Kehittämishankkeen arviointivaiheessa työntekijät olivat yhtä mieltä siitä, että asiakkaat opettivat työntekijöille paljon tasavertaisen kohtaamisen toteuttamisesta. Osallisuuden lisääntyminen näkyy aineistossa monin tavoin, monipuolisesta toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista aina vaatimuksiin ryhmien jatkamiseksi. Asiakkaiden valmiudet olla osallisina vaihtelevat, joten ryhmätoiminnan lisäksi tarvitaan monipuolisesti muunlaisiakin osallisuuden mahdollisuuksia ja muotoja. Palvelujen kehittämisessä asiakkaan osallisuutta voidaan tukea asiakaslähtöisellä toiminnalla, sen mahdollistavalla johtamiskulttuurilla ja työntekijöiden asiakaslähtöisellä asenteella. (Laitila 2010) Osallisuutta kuvataan usein erilaisilla tikapuu- tai tasomalleilla, joista esimerkiksi Toikon (2011) esittämistä neljästä tasosta tässä hankkeessa edettiin toiselle tasolle. Siinä asiakkaat voivat saada aktiivisen, mutta silti rajoitetun osallistumisoikeuden kehittämiseen tilanteessa, jossa kehittämisen muoto ja tavoitteet oli asetettu organisaatiosta käsin etukäteen. Asiakkaita kannustettiin osallistumaan aktiivisesti ryhmissä, mutta työntekijöiden kehittämissessioihin ei vielä ollut valmiuksia kutsua heitä mukaan. Kokemusasiantuntijuuden merkitys kuitenkin kasvoi kehittämistyön aikana, joten tulevaisuudessa on mahdollista edetä kolmannelle asiakasosallisuuden tasolle, jossa kokemusasiantuntijuus ja ammatillinen asiantuntijuus huomioidaan tasavertaisesti. Työntekijälähtöinen ja – vetoinen paikallinen kehittämishanke jäi organisaatiossa alkukiinnostuksen jälkeen melko yksin ja unohduksiin työyhteisön muiden haasteiden alle. Suurimmat häiriöt kehittämistyöhön aiheutuivat työntekijävaihdoksista, jokaisessa kehittämissessio toteutettiin erilaisella kokoonpanolla, sekä organisaation nopeasta tarpeesta sopeuttaa toiminta jyrkästi väheneviin taloudellisiin resursseihin. Kehittämistyö keskeytyi resurssipulan vuoksi ensimmäisen ryhmätoimintavuoden jälkeen ainakin puoleksi vuodeksi, joten perhetyön ryhmätoiminnan kehittämisessä saavutettuja tuloksia ja toimintatapoja ei päästy heti juurruttamaan. Vaatii rohkeutta luottaa siihen, ettei tehty työ ollut turhaa, ja että ryhmätoiminnasta kiinnostuneet perhetyön asiakkaat sekä perhetyöntekijät pääsevät mahdollisimman pian jatkamaan hyvään vauhtiin päässyttä tässä toimintaympäristössä uudenlaista yhteistyötä. Artikkeli perustuu Leena Rinteen Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön "Tavataan Perhetuvalla - lastensuojelun perhetyön ryhmätoimintaa kehittämässä". Leena Rinne, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Heikkinen, Alpo – Levamo, Pauliina – Parviainen, Maaret – Savolainen, Aili 2007 (toim.) Näe minut – kuule minua. Kokemuksia ryhmistä. Soccan ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja nro 11. Helsinki: Yliopistopaino. Kananoja, Aulikki – Lavikainen, Marjo – Oranen, Mikko 2013. Toimiva lastensuojelu – selvitysryhmän loppuraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:19. Laitila, Minna 2010. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa. Kuopio: Kopijyvä Oy. Matthies, Aila-Leena – Rantamäki, Niina 2013 (toim.). Miten kuntalaisten osallistuminen tukee palveluita. Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla. Kampa-hankkeen julkaisu. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Pekkarinen, Elina 2011. Lastensuojelun tieto ja tutkimus – asiantuntijoiden näkökulma. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 51. Pekkarinen, Elina 2006. Murrosikäisten tyttöjen kokemukset lastensuojelun ryhmätoiminnasta. Teoksessa Forsberg, Hannele – Ritala-Koskinen, Aino – Törrönen, Marita: Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleenarviointia. Juva: PS-kustannus. 99–128. Toikko, Timo 2011. Kokemusasiantuntija palvelujen kehittäjänä. Teoksessa Ruuskanen, Petri – Savolainen, Katri – Suonio Mari (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: Unipress. 103–117.
Nuorten kokemuksia ammatillisesta kuntoutuskurssista – ”Tuntui niinku oikealta elämältä”
Ammatillinen kuntoutus nuoren tukena matkalla kohti työllistymistä Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön, jossa aineistona oli yhdeksän nuoren teemahaastattelu. Nuoret ovat osallistuneet ammatilliselle kuntoutuskurssille vuosina 2012–2013. Nuorilta kysyttiin heidän kokemuksiaan kuntoutuksesta sekä ideoita toiminnan kehittämiseen. Nuoret kokivat saaneensa kuntoutuksesta tukea työssä ja arkielämässä selviytymiseen sekä uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ammatillisen tulevaisuuden suunnitteluun. Voimavarojen ja itsetunnon vahvistumisen sekä sosiaalisten taitojen lisääntyessä kokemus osallisuudesta lisääntyi. Nuoret toivoivat lisää yksilöllisyyden huomioimista, toiminnallisuutta ja arkitaitojen harjaannuttamista. Nuorten asema ja elinolot ovat nousseet 2000-luvulla yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Huomioin kohteena ovat olleet nuorten sijoittuminen koulutus- ja työmarkkinoille ja osallisuus yhteiskunnan toimintaan. Nuoruus on ikävaihe, jolloin pyritään etsimään paikkaa ja tekemään valintoja kaikilla elämänalueilla. Samaan aikaan yhteiskunta edellyttää ja toivoo nuorelta koulutus- ja ammatinvalintojen tekemistä ja työelämässä tarvittavien valmiuksien vahvistamista. Pelkän perusopetuksen pohjalta töitä hakevien nuorten uhka syrjäytyä työmarkkinoilta on lisääntynyt entisestään. Työntekijöiden kysynnän vähentyessä myös tutkinnon suorittaneet nuoret kilpailevat samoista työpaikoista irtisanottujen tai lomautettujen ammattilaisten kanssa. (Winqvist 2011: 76–77.) Palkkatyötä on totuttu pitämään yhtenä moderniin yhteiskuntaan kiinnittymisen alueena ja mikäli nuorelle ei avaudu mahdollisuutta siirtyä työelämään, tilanne voi muodostua ristiriitaiseksi nuoren kohdalla. (Nivala 2007: 90–91.) Nuori voi tarvita tukea oman ammatillisen polun löytymisessä ja työelämässä tarvittavien taitojen harjaannuttamisessa. Tätä voidaan tukea ammatillisen kuntoutuksen avulla. Työkyky nähdään kokonaisvaltaisena ilmiönä, johon vaikuttavat työssä selviytymisen ja jaksamisen lisäksi parempi fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, arkielämässä selviytyminen ja elämänhallinta. (Järvikoski – Härkäpää 2011: 117–118.) Kuntoutus voi tuoda nuoren elämään osallisuuden, luottamuksen vahvistumisen ja myönteiseen tulevaisuuteen suuntautumisen kokemuksia (Savukoski – Kauramäki 2004: 122). Ryhmästä voimaa ja ohjauksella osallisuutta Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille. Kursseille valittavat nuoret ovat koulutusta vailla olevia, koulutuksen keskeyttäneitä tai ammattiin valmistuneita nuoria, joiden on vaikea työllistyä. Sairauden lisäksi työhön tai koulutukseen sitoutumisen esteenä voivat olla myös elämänhallinnan puute ja syrjäytyminen. Kurssin tavoitteena on auttaa nuorta pääsemään työelämään joko suoraan työharjoittelun kautta tai etsimällä kuntoutujalle sopiva koulutus- tai ammattiala. Ammatillinen kuntoutuskurssi on ryhmämuotoista toimintaa, jossa ryhmän sosiaalinen tuki edistää tavoitteiden toteutumista. Työharjoittelu oikeilla työpaikoilla, ryhmässä työskentely sekä yhteiset keskustelut harjaannuttavat nuoren sosiaalisia taitoja ja työelämävalmiuksia. Kuntoutuskurssilla nuoren kanssa työskennellään ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti. Työtavan perustana ovat jo toimivien, olemassa olevien voimavarojen etsiminen ja löytäminen sekä niiden vahvistuminen. Eniten ohjauksessa saadaan aikaan, kun ohjattavan ja ohjaajan välille muodostuu vuorovaikutuksellinen, yhteistyötä korostava ja neuvotteluun perustuva suhde. Nuoren elämässä ja arjessa voi olla asioita, jotka estävät häntä saavuttamasta ammatillisia tavoitteitaan työn tai koulutuksen suhteen. Näitä voi olla oppimisvaikeudet, arjen taitojen puute tai epäsäännöllinen päivärytmi. Nuori saa ohjaajalta tietoa erilaisista koulutusvaihtoehdoista ja ohjausta arjen- ja elämänhallintaan, mutta asettaa itse tavoitteensa ja aikataulunsa elämänsä suunnittelussa ja muutosprosessissa. Joskus nuorella voi olla toiveena suorittaa kuntoutuskurssiin kuuluva työharjoittelu sellaisen työn parissa, joka ei sovellu hänelle terveydentilansa vuoksi tai jossa työn vaatimustaso on nuoren tietoihin ja taitoihin nähden liian korkea. Luottamuksellisessa ohjauksessa ja tuettuna nuori voi kokeilla rajojaan epäonnistumista ja virheitä pelkäämättä. Toisaalta nuoren onnistunut työharjoittelujakso voi parhaimmillaan pysäyttää epäonnistumisten kierteen. Tällöin ”keskeyttäjä”, ”häirikkö” tai ”koulukiusattu” nuori puhuttelee itseään toisella tavalla rakentaen itselleen erilaista identiteettiä ja itsetuntoa. (Vänskä ym. 2011: 76.) Nuoret toivat haastatteluissa esille ryhmän merkityksen kuntoutumisen onnistumiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle, mutta sen rinnalla korostettiin yksilöllisyyttä ja henkilökohtaisen seikkojen huomioimista. Tämän ajattelutavan voidaan nähdä heijastavan vallitsevaa ajatusmaailmaa sekä kulttuurista ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa korostuvat toisaalta yksilöllisyys ja yksityisyys, mutta myös yhteisöllisyys ja sosiaalisten taitojen merkityksen korostaminen. Erilaiset pärjäämisen ja menestyksen vaatimukset hämmentävät erityisesti niitä nuoria, jotka etsivät paikkaansa erilaissa yhteisöissä sekä minuuden rajojaan suhteessa muihin ihmisiin ja omaan itseen. Tulevaisuudessa on löydettävä keinoja, miten ja millaisen kuntoutuksen keinoin voidaan auttaa myös niitä nuoria, joiden arki rajoittuu kotiseinien sisälle ja joiden kontaktit ulkomaailmaan tapahtuvat tietokoneen välityksellä. Miten kuntoutuskurssilla voitaisiin hyödyntää sosiaalista mediaa vuorovaikutustilanteita jännittävien nuorten kanssa? Toisaalta nuoren työelämätaitoja vahvistava kuntoutustoiminta perustuu kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja ryhmässä oppimiseen eivätkä nykyteknologia ja sähköiset sovellukset voine koskaan korvata kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia. Kuntoutuksen hyödyt ovat muutakin kuin työllistymistä ja koulutukseen pääsyä Kuntoutuksen hyötyä nuorelle ei voida arvioida ainoastaan työllistymisen tai koulutukseen hakeutumisen näkökulmasta. Haastatellut nuoret kertoivat muutoksista, jotka edistivät selviytymistä: arki jäsentyi ja ammatilliset tavoitteet selkiintyivät. Vaikka ammatillisen kuntoutuskurssin strategiassa tavoitteeksi on asetettu ensisijaisesti nuoren työllistyminen työharjoittelun tai koulutuksen kautta, kuntoutuksen voidaan katsoa hyödyttäneen nuorta, mikäli nuoren sosiaalinen toimintakyky lisääntyy ja sitä kautta elämänhallinta vahvistuu. Kaisa Priiki, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Järvikoski, Aila – Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. Uudistettu painos. Helsinki: WSOYpro Oy Kiipulan ammattiopisto 2012. Nuorten ammatillisen kuntoutuskurssin toteutusohje. Nivala Elina 2007. Sosiaalipedagogiikka nuorten yhteiskunnallisen kasvun tukena. Teoksessa Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2007. Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. Kuopio: Kopijyvä. 77–107. Savukoski, Marjo – Kauramäki, Pirjo 2004. Nuoren sosiaalinen tukeminen omalle ammatilliselle uralle. Teoksessa Karjalainen, Vappu – Vilkkumaa, Ilpo (toim.): Kuntoutus kanssamme. Jyväskylä: WS Bookwell Oy. 123–136. Winqvist Leena 2011. Työ- ja elinkeinohallinto. Teoksessa Aaltonen, Kimmo (toim.) Nuorten hyvinvointi ja monialainen yhteistyö. Tallinna: AS Pakett. 74–86. Vänskä, Kirsti – Laitinen-Väänänen, Sirpa – Kettunen, Tarja – Mäkelä, Juha 2011. Onnistuuko ohjaus? Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita Prima.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto