Kategoria: Alumnit
Työstä palautumisen keinot varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksen työntekijöillä ei ole riittävästi aikaa palautua työn kuormituksesta työpäivän aikana Mitä on palautuminen? Kun työntekijä on kohdannut työssään kuormittavia tilanteita, hän tarvitsee aikaa ja lepoa ainakin hengähdystauon verran palautuakseen tilanteesta ja kerätäkseen uudelleen energiaa seuraaviin työtilanteisiin. Palautuminen tapahtuu kun kuormittavan stressitilanne tai stressitekijä on ohi. Palautuminen korjaa kuormituksen eli stressin aiheuttamat kielteiset vaikutukset yksilöön ja hänen elimistöönsä. Olennaista palautumisessa on, miten yksilö itse kokee palautuneensa kuormituksesta lepotilaan ja onko hän valmis uusiin haasteisiin. (Kinnunen – Feldt 2009: 7.) Työskentely Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksessa Työskentely päiväkodissa on fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa, jatkuvaa vuorovaikutusta ja usein itsensä ”likoon pistämistä” täysillä. Tässä työssä luovuudella, huumorilla, kärsivällisyydellä ja oveluudella pystyy luovimaan tilanteista toiseen, mutta onnistumistenkin jälkeen on tarve hengähtää, jos edellinen tilanne on syönyt energiaa tai ollut fyysisesti kuormittava. Tiimipalaverit ja työyhteisön palaverit ovat tärkeitä palautumisen kannalta, niissä aikuiset voivat keskustella ja purkaa haastavia ja kuormittavia työtilanteita. Tavallinen arki, jolloin kaikki aikuiset ovat läsnä lapsiryhmässä, koetaan ihanteellisiksi ja sellaisia päiviä odotetaan. Työn ohessa päivähoidon työntekijät osallistuvat kuitenkin koulutuksiin, kursseille ja erilaisiin kokouksiin, niin etteivät he kaikki ole koko työpäivää tai työviikkoa läsnä lapsiryhmässä. Kun työntekijä puuttuu ryhmästä, ei taukojen pitäminen ole helppoa. Välillä tuntuu, etteivät kaikki koulutukset ja kokoukset ole välttämättömiä. Osa kokouksista tai koulutuksista voidaan kokea turhiksi, kun tietää että työkaveri raataa sillä aikaa mahdollisesti ilman sijaista. Työstä palautuminen päiväkodissa Päiväkotityö on ajoittain hektistä ja nopeasti tilanteesta toiseen siirtymistä, niin ettei edellisen tilanteen jälkeen ehdi palautua tai edes ajattelemaan mitä äsken oikeasti tapahtui. Kun päiväkodissa on oikein kiireinen tilanne esimerkiksi ulospukeutumisen aikaan, ei ehdi muuta kuin suorittaa mekaanisesti erilaisia toimenpiteitä lasten auttamiseksi. Tällöin palautumiselle ei ole riittävästi aikaa ja se siirtyy eteenpäin. Keskittyminen ja aito läsnäolo lapselle eivät mahdollistu, jos on monta lasta yhtä aikaa yhdellä aikuisella samassa tilanteessa. Vaikka työntekijä olisi kuinka ammattitaitoinen ja osaava, on hänelläkin vain kaksi kättä ja yksi pää. Yksi lapsi kerrallaan rauhallisesti, keskittyen juuri häneen, jota autat – ajattelu ei aina auta, jos on tarve reagoida nopeasti useampaan lapseen. Tässä työssä ollaan usein koko päivä kiinni lapsiryhmässä, kun pieniä lapsia ei voi jättää yksin ilman valvontaa. Työn fyysisestä kuormituksesta on mahdollisesti helpompi hengähtää pukemis- tai riisuutumistilanteiden jälkeen, mutta henkisestä kuormituksesta palautumiseen tarvitaan purkamista keskustellen ja lepoa. Palautumista ei voi kokonaan jättää vapaa-ajalle työpäivän jälkeen tai viikonloppuun, monilla työntekijöillä on työpäivän jälkeen muuta ohjelmaa tai koti ja perhe huollettavana. Kaikilla ei ole mahdollisuutta purkaa haastavien ja kuormittavien tilanteita keskustelemalla jonkun kanssa. Seuraavassa palautumista koskevan opinnäytetyöni kyselyn vastauksia: Mitä haluat sanoa palautumisestasi? ”Tällä hetkellä kuormitus ja palautumisaika ei ole tasapainossa” ”Palautuminen tapahtuu aina vasta työpäivän jälkeen. Ei ole aikaa hengähtää tai pysähtyä. Tarvitsen omaa aikaa.” ”Tällä hetkellä ei aika riitä palautumiseen.” Mitä palautumisen eteen tulisi tehdä? Työpäivä pitää organisoida niin, että kaikki saavat pitää hengähdystauon päivän aikana. Työyhteisössä arvostetaan ja huolehditaan toinen toistensa hyvinvoinnista suomalla riittävästi taukoja ja mahdollisuuksia keskusteluun ja kuormittavien tilanteiden purkuun. Myös Tiimipalaverit ovat palautumisen kannalta välttämättömiä, niissä voidaan käydä läpi hankalia tai kuormittavia tilanteita, joita työntekijät ovat kohdanneet työssä. Näin ollen tiimipalavereista täytyy pitää kiinni ja suoda ne jokaiselle tiimille. Päivittäiset tauot ovat tärkeitä jokaisen työntekijän hyvinvoinnille ja kuormituksesta palautumiselle ja työyhteisön esimiehen tulee olla organisoimassa työtä työntekijöiden kanssa ja pitää huolta että jokainen saa tauon päivän aikana. Kun työntekijä hengähtää hetken tai on kahvitauolla, on osattava rentoutua ja olla vaikka tekemättä mitään, ilman että siitä tuntee olevansa huono työntekijä. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden palautumiseen työn kuormituksesta tulee kiinnittää huomiota, jos palautuminen jää toistuvasti tapahtumatta työpäivän aikana tai sen jälkeen on vaarana lopulta loppuun palaminen. Epäsuhta kuormituksen ja siitä palautumisen välillä voi altistaa psyykkisille tai fyysisille oireille ja sairauksille. (Manka 2015: 189 – 197.) Esimiehellä on päävastuu työhyvinvoinnista, työterveyslaki velvoittaa hänet siihen, mutta jokaisella työntekijällä on myös henkilökohtainen vastuu omasta ja toisten hyvinvoinnista. Työhyvinvoinnista puhutaan ja sitä mitataankin Helsingin kaupungin toimesta vuosittain erilaisin kyselyin (Kunta 10), mutta kuormituksesta palautumisen näkökulma ei tutkimuksissa juuri näy. Hyvinvoiva työntekijä on lasten, perheiden, työnantajan ja koko työyhteisön etu. Johanna Henriksson, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Varhaiskasvatuksen työntekijöiden keinoja työstä palautumiseen” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi AMK – tutkinto-ohjelma. Lähteet: Kinnunen, Ulla – Feldt, Taru 2009. Työkuormituksesta palautuminen: Psykologinen näkökulma. Teoksessa Kinnunen, Ulla – Mauno, Saija 2009. Irtiottoja työstä: Työkuormituksesta palautumisen psykologia. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. 7 - 27 Manka, Marja-Liisa 2015. Stressikirja, Mistä virtaa?. Helsinki, Talentum Media Oy. Työturvallisuuslaki 738/2002
Päiväkeskustoiminta iäkkäiden elämänlaatua tukemassa
Miten tukea ikääntyneiden kotona asumista ja elämänlaatua? Nykyinen vanhuspalvelulaki edellyttää kunnilta ikääntyneiden kotona asumisen tukemista, joka puolestaan edellyttää sitä tukevien palveluiden järjestämistä (Vanhuspalvelulaki – pykälista toiminnaksi 2013). Päiväkeskustoiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja parhaimmillaan se siirtää ikääntyneen palvelu- ja laitoshoidon tarvetta myöhäisemmäksi. Tukemalla yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä vähennetään yksinäisyyttä ja ehkäistään siten toimintakyvyn heikentymistä (Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013). Ikääntyminen tuo tullessaan vähitellen elämänmuutoksia: eläkkeelle jääminen, fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen tai leskeytyminen. Muutokset voivat vaikuttaa ikäihmisen elämänlaatuun merkittävästi ja elämänpiiri voi kaventua. Erityisesti sosiaaliset suhteet usein vähenevät, kun toimintakyky heikentyy. Yksinäisyydestä kärsii moni. Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseksi tarvitaankin lisää sosiaalisia palveluita, joilla ehkäistään yksinäisyyttä ja masennusta. On osoitettu, että ryhmätoiminnalla voidaan ehkäistä yksinäisyyden haitallisia seurauksia. (Punnonen 2013: 163.) Päiväkeskustoiminnan roolin tutkiminen Opinnäytetyössä ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” tutkitaan kolmen päiväkeskuksen asiakkaiden kokemuksia päiväkeskustoiminnan vaikuttavuudesta. Aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä laitoshoitoa vähennetään koko ajan ja ikääntyvä väestö asuu entistä pidempään kotona. Sen vuoksi tarvitaan tutkimustietoa siitä, millä keinoilla ja palveluilla ikääntyneiden kotona asumista voidaan tukea parhaiten niin, että heidän elämänlaatunsa säilyy hyvänä loppuelämänkin ajan. Opinnäytetyössä tarkasteltiin, millainen päiväkeskustoiminnan vaikuttavuus on asiakkaiden elämänlaatuun, mikä on sen merkitys heidän toimintakyvylleen ja mitä kehitettävää toiminnassa on. Tutkimusaineisto kerättiin kysymyslomakkeilla, joihin asiakkaat vastasivat itsenäisesti tai avustettuna. Kysymykset käsittelivät päiväkeskustoiminnan sisältöä ja asiakkaiden kokemuksia sen vaikutuksista omaan fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin. Päiväkeskukset tarjosivat erilaisia palveluita: ateriat, sauna- ja liikuntapalveluita sekä virikeohjelmaa, jonka sisältö vaihteli. Asiakkailta kysyttiin muun muassa, kokevatko he päiväkeskustoiminnan parantavan elämänlaatuaan, tukevatko liikuntapalvelut heidän fyysistä toimintakykyään, ovatko he saaneet uusia ystäviä ja kokevatko he mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen. Miten päiväkeskustoiminta tukee elämänlaatua? Elämän mielekkääksi kokeminen lisää elämänlaatua, joka on yksilöllinen kokemus. Elämänlaatu voidaankin määritellä kokonaisuudeksi, johon kuuluvat fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi, itsenäisyys, sosiaaliset suhteet ja ympäristö (Cahill – Diaz 2010). Opinnäytetutkielman tulokset osoittivat päiväkeskustoiminnan parantavan asiakkaiden elämänlaatua: tulosten mukaan yksinäisyys oli vähentynyt, liikuntapalvelut tukivat fyysisen toimintakyvyn säilymistä ja asiakkaat kokivat mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen. Päiväkeskustoiminta edistää ikääntyneiden elämänlaatua niin psyykkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisesti. Päiväkeskus tarjoaa säännöllisen kokoontumisen viikoittain tutussa ryhmässä, joka tukee sosiaalista kanssakäymistä ja mahdollistaa uusien ystävien saamisen. Säännöllisellä liikunnallisella harjoittelulla tuetaan asiakkaiden kotona asumista: fyysisen toimintakyvyn säilyminen on edellytys kotona asumiselle. Päiväkeskustoiminta tulevaisuudessa - vaikuttavuuden mittareita ja säännöllistä seurantaa Päiväkeskustoiminnan vaikuttavuuden arvioimiseksi tulee kehittää mittareita, joiden avulla pystytään todentamaan toiminnan myönteiset ja kauaskantoiset vaikutukset. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän, kun muistisairaiden määrä nousee. Käypä hoito-suosituksessa todetaan muistisairauksien olevan kansantauti, joka edellyttää palvelujärjestelmältä uusia toimintamalleja (Aavaluoma 2015: 24). Päiväkeskustoiminnassa tarvitaan jo nyt omia ryhmiä muistisairaille asiakkaille, ja tulevaisuudessa tarve tulee kasvamaan. Kun toimintaa kehitetään asiakaslähtöisesti ja vaikuttavuuden arvioimiseksi saadaan käyttöön mittareita, päiväkeskustoiminnalla on kaikki mahdollisuudet osoittaa merkittävyytensä ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä ja palvelumuotona, jonka avulla iäkkäiden kotona asuminen sujuu entistä paremmin. Kaisu Kohola, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Aavaluoma, Sanna 2015. Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva. Helsinki: Suomen Psykologinen insitituutti. Cahill, Suzanne – Diaz, Ana 2010. Quality of Life The Priorities of Older People with a Cognitive Impairment. Dementia Services Information and Development Centre. Verkkojulkaisu. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013-2017. Valtioneuvoston periaa-tepäätös 18.4.2014. Verkkodokumentti. Punnonen, Reijo 2012. Vuosia elämään – hyvinvointiin ja elinikään vaikuttavia tekijöitä. Juva: Bookwell Oy. Vanhuspalvelulaki – pykälistä toiminnaksi: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti.
Erityistä tukea tarvitsevan äidin imetys: Miten tukea imetystä sosiaalialan vauvaperhetyössä?
”Kun sulla on nyt elämässä muutakin, niin älä murehdi sitä imetystä, kun se voi olla niin stressaavaa”. Edellä oleva lause saattaa olla monelle äidille tuttu, joka on asiakkaana jossakin sosiaalialan vauvaperheiden palvelujen parissa. Sosiaalialalla ei välttämättä olla totuttu ottamaan kantaa imetykseen tai imetyksen tukemiseen, sillä se on nähty enemmän terveydenhoitoalan tehtävänä. Voisiko imetysasenteita saada muutettua sosiaalialalla toimivien parissa? Olisiko tietoa, miten tukea erilaisista lähtökohdista käsin imetystä? Kaikilla äideillä tulisi olla mahdollisuus oman näköiseen ja itseään tyydyttävään imetykseen omasta taustasta tai elämäntilanteesta huolimatta. Jokaisella äidillä tulisi olla myös mahdollisuus imettää, tai olla imettämättä, ja tehdä asiasta päätös itse eikä jonkun toisen ohjaamana. Tänä syksynä Imetys ilman stressiä –hanke on julkaissut imetysmateriaalin, joka on suunnattu sosiaalialalla työskenteleville vauvaperhetyöntekijöille. Lähdin kirjoittamaan materiaalia osana sosiaalialan YAMK-opinnäytetyötäni. Yhteistyötä prosessin aikana on tehty Helsingin kaupungin Rastilan perhekuntoutuksen vuorovaikutustiimin sekä Helsingin ensikodin henkilökunnan kanssa. Vauvaperheiden parissa työskentelevät toivoivat hankkeen alussa tietoa imetyksen tukemisesta erityisryhmien parissa, esimerkiksi miten tukea erilaisista mielenterveysongelmista kärsivää äitiä imetykseen, miten päihteet ja erilaiset lääkkeet vaikuttavat imetykseen ja miten ylipäänsä tukea ja motivoida imetykseen, kun elämäntilanteessa saattaa olla paljon muutakin stressaavaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole antaa tyhjentäviä vastauksia kaikkiin imetykseen liittyviin pulmiin. Tarkoituksena on ollut kirjoittaa juuri sosiaalialan ammattilaisille suunnattu materiaali, jossa huomioidaan heidän asiakaskuntansa erilaiset haasteet ja tarpeet. Tavoitteena on ollut myös normalisoida imetystä ja tuoda esille imetyksen luonnollisuus ja sen antamat mahdolliset voimavarat äideille. Erilaisten elämäntilanteiden vaikutus imetykseen Imetys ei tunnu jokaisen äidin mielestä luonnolliselta tai omien taustojen vuoksi se saattaa tuntua jopa vastenmieliseltä ja inhottavalta. Äidin tunteita imetystä kohtaan voi kuitenkin pohtia yhdessä äidin kanssa ja miettiä, mistä sellaiset tunteet voivat johtua. Tunteiden normalisointi voi auttaa joitakin äitejä ymmärtämään omia ajatuksiaan. Jo raskausaikana tehty imetysohjaus ja mielikuvien käyttäminen voivat saada äidin kokeilemaan imetystä. Toisilla äideillä päivä kerrallaan –ajattelu voi auttaa pääsemään imetystaipaleella eteenpäin. Työntekijällä ei tarvitse olla valmiita vastauksia kaikkeen, hän voi olla vain aidosti kiinnostunut ja yhdessä äidin kanssa pohtia, mikä merkitys imetyksellä voisi juuri hänen ja hänen vauvansa kohdalla olla. Äidin ja vauvan vilpitön kehuminen hienosta imetystaipaleesta voi jollekin äidille asia, joka saa jatkamaan imetystä suunniteltua pidempään ja mahdollisista vaikeuksista huolimatta. Miksi sosiaalialalla pitäisi osata tukea imetystä? Jo imetyksen edistämisen ohjelma 2009-2012 on asettanut tavoitteeksi, että yksiköissä, joissa kohdataan imettäviä äitejä, tulisi olla suunnitelma imetyksen edistämiseksi. Sosiaalialan vauvaperhetyössä tavataan yleensä asiakkaita useita kertoja viikossa, tai asutaan kuntoutusta antavassa yksikössä, jolloin imetyksen tukeminen voisi olla luonnollinen osa työskentelyä. Äidit saisivat näin oikea-aikaista imetystukea ja mahdollisesti tukea päästä edessä olevan ongelman yli, eikä tarvitsisi odottaa seuraavaa neuvolakäyntiä. Seuraava neuvolakäynti kun voi olla viikkojenkin päässä ja silloin on voitu jo siirtyä pulloruokintaan ja imetys päättyä, kun ei ole löydetty ratkaisua ongelmiin. Materiaalissa on kerrottu tyypillisiä imetyksen haasteita ja mahdollisia ratkaisuja niihin, jotta imetys voisi jatkua, jos äiti näin haluaa. Vaikka tämä materiaali onkin suunnattu ensisijaisesti sosiaalialalla toimiville ammattilaisille, en näe syytä mikseivät terveydenhoitajat tai kätilöt voisi hyötyä tästä materiaalista. Neuvolassa, synnytyssairaaloissa ja äitiyspoliklinikoilla tavataan melkein kaikki odottavat äidit, joten tämän materiaalin sisällöstä voi olla hyötyä myös heille, jotka harvemmin tapaavat äitejä, joilla on erityistä tuen tarvetta. Materiaalin löydät sekä suomeksi että ruotsiksi Ensi- ja turvakotienliiton sivuilta. Anna Nupponen, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa Materiaali suomeksi. Materiaali ruotsiksi. Nupponen Anna 2016. Imetys vauvaperhetyössä : opas sosiaalialalla toimiville vauvaperhetyöntekijöille. Sosiaalialan ylempi AMK -opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Julkaisu saatava netistä.
Kokemus arvokkaasta kohtaamisesta on osa vaikuttavaa perhetyötä
Kun tehostetun perhetyön tavoitteet on laadittu asiakkaan arjesta käsin, koetaan perhetyö vaikuttavaksi ja merkitykselliseksi. Kuinka saada arki ja ihmiset keskiöön, näkyviin? Pois huolien ja ongelmien värittämästä kertomuksesta. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestetyn tehostetun perhetyön tulee taata lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa apu ja tuki, joka on asiakassuunnitelmaan kuvattu. Tarve on kuvattu asiakassuunnitelmaan perheenjäsenten tuottaman tiedon, toiveiden sekä lastensuojelun vastuutyöntekijän huolen pohjalta. Perhetyö lastensuojelun avohuollon tukitoimena Lastensuojelun sosiaalityön määrittämät ongelmat luovat perhetyölle aluksi tiettyjä suuntaviivoja, päämääriä, mihin työllä pyritään vaikuttamaan, mutta tavoitteet työlle luodaan asiakkaan arjen näkökulmasta. Perhetyön lähtökohtana tulee olla perheenjäsenten omat tavoitteet muutokselle. Perheenjäsenten näkemykset sekä kokemukset sen hetkisestä elämän tilanteesta ja siinä tarvittavista muutoksista, tulee olla työntekijöiden ammatillisen näkemyksen kanssa vuoropuhelussa, jotta päästään yhteiseen ymmärrykseen. Perheen lähiympäristön ja sosiaalisten suhteiden huomioiminen on tärkeää. Elinolosuhteisiin vaikuttaminen eli yhteiskunnallinen muutostyö ovat myös osa perhetyötä. Olennaisinta perhetyössä on muutos perheen arjessa, niin ettei arjen todellisuus, perheiden elämä ole enää lapsen kannalta haitallinen. (Hovi-Pulsa) Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun palveluiden kotiin vietävä kriisityö on tehostettua perhetyötä, jota aiemmin tarjottiin lastensuojelun avohuollon tukitoimena Nopean puuttumisen perhetyön eli Nopsa-työn nimellä. Nopsa-työn asiakkaina olivat 12-17-vuotiaat nuoret ja heidän perheet. Perhetyö oli suunnitelmallista ja tavoitteellista perhekuntoutusta nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Tähän pyrittiin tarjoamalla nuorelle ja hänen perheelleen riittävä ja tarkoituksenmukainen tuki. Perhetyön lähtökohtana oli sosiaalityöntekijän tekemä asiakasohjaus nuoren kasvun ja kehityksen vaarantavista tekijöistä. Nopsa-työ oli työparityötä, jolla pyrittiin vahvistamaan perheen omia voimavaroja ja perheen sisäistä vuorovaikutusta. Tapaamiset sovittiin perheenjäsenten tarpeiden mukaan ja erilaiset työvälineet ovat olleet työntekijälähtöisesti työssä mukana. Kohtaamisen kokemuksia - perheiden kertomuksia Nopsa-perhetyöstä Tämä kirjoitus perustuu Kirsi Mansikkasalo-Leinosen vuonna 2016 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut selvittää, millaisena asiakkaat kokivat Nopean puuttumisen perhetyön sekä nostaa esiin sitä mikä Nopsa-työssä on ollut merkityksellistä heidän mielestä. Haastatteluihin osallistui neljä perhettä eri kokoonpanoissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin narratiivista haastattelua ja aineiston analyysissa on käytetty teemoittelua. Aineistosta laajimmin nousee esiin haastateltavien kokemukset työntekijöistä sekä heidän kanssa muodostuneista suhteista. Opinnäytetyön on tarkoitus tukea palvelun sisällöllistä kehittämistä, jolloin merkityksellisten tekijöiden kokoaminen ja jäsentäminen ovat tärkeimpiä seikkoja selvitettäessä ihmisen kokemusta palvelun vaikuttavuudesta. (Väyrynen) Kaikkien perheiden tarinoissa nousi vahvasti esille heidän kokemuksensa siitä, että heidät on kohdattu ja heidän asiansa on kuultu. Perheiden omista tarpeista ja toiveista käsin toteutettu Nopsa-työ koettiin erittäin merkitykselliseksi ja tärkeimmäksi asiaksi, joka edesauttoi muutoksen tekemisessä. Perheiden tarinat muodostuivat heidän kokemuksien ympärille, joissa heidät oli kohdattu ihmisinä, perheinä ja yksilöinä. Arvokkaan kohtaamisen kokemukset välittyvät kertomuksista. (Laitinen – Kemppainen) Kumppanuussuhde ja osallisuuden kokemus kantaa Osallisuuden kokemus näyttäytyi tarinoissa vahvana tunteena kuulluksi tulemisesta. Työntekijöiden dialogisten taitojen avulla haastateltaville oli muodostunut kokemus yhteisen ymmärryksen pohjalta tehtyyn muutostyöhön. Jokaista tarinaa väritti myös voimakas kokemus kumppanuussuhteen muodostumisesta työntekijöiden kanssa ja se oli tapahtunut heti ensitapaamisella. Se, ettei työntekijät vaihtuneet, vaan pysyivät samoina koko työskentelyn ajan oli perheille merkityksellistä ja lisäsi luottamusta. Työn onnistumisen kokemusta tuki suuresti työntekijöiden joustavat mahdollisuudet tavata perheitä eri kokoonpanoissa myös muulloin kun virka-aikana. Lisää arvokkaita kohtaamisia Lastensuojelun avohuollosta erillisenä palveluna tarjottuna Nopsa-työ on ollut mielekästä. Se mahdollisti työntekijöille sosiaalityötä ulkopuolisemman lähestymissuunnan perheisiin, joille tarjotaan tehostettua perhetyötä nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Kun työskentely on toteutettu perheiden lähtökohdista ja heidän aikatauluihin sopivalla tavalla, eivät perheet ole kokeneet tiivistä ja intensiivistä työtä raskaana, vaan heidän omia voimavaroja tukevana. Perheenjäsenten omien elämänhallintakeinojen kartoittaminen ja vahvistaminen sekä identiteetin ja osallisuuden vahvistaminen ovat asioita, mitkä myös minä itse katsoin olevan Nopsa-työn tärkeimmät tavoitteet. Kerätty tieto asiakkaiden kokemuksista sekä yleisyyttä ja keskimääräisyyttä mittaava tieto voivat yhdessä toimia toisiaan täydentävänä, syventävänä ja vastakohtaisuuksia esiin nostavana. Näiden kahden erilailla tuotetun tiedon yhteinen hyöty asiakastyön kehittämistyölle on paljon enemmän, kun vain toisella tavalla hankittu tieto. Kirsi Mansikkasalo-Leinonen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hovi-Pulsa, Raija 2011. Arkilähtöinen perhetyö. Strukturoitua avoimuutta. Lisensiaatintutkimus. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos. Sosiaalipedagogiikka. Laitinen, Merja – Kemppainen, Tarja 2010. Asiakkaan arvokas kohtaaminen. Teoksessa Laitinen, Merja – Pohjola, Anneli (toim.): Asiakkuus sosiaalityössä. Tallinna Raamatutrükikoda: Gaudeamus Helsinki University Press. 138 – 177. Lastensuojelulaki 417/2007. Mansikkasalo-Leinonen, Kirsi 2016. Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö. Metropolia AMK. Väyrynen, Sanna 2012. Muutosta edistävät tekijät päihde- ja mielenterveyskuntoutuksessa. Asiakkaiden kokemuksia intensiivisen avokuntoutuksen vaikuttavuudesta. Teoksessa Pohjola, Anneli – Kemppainen, Tarja – Väyrynen, Sanna (toim.): Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 271 – 300.
Ikäihmisten motivaatio toimia vapaaehtoisena ja olla ideoimassa erilaista toimintaa palvelutalossa
Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät rikastuttavat ikäihmisten arkea ja mahdollistavat asioita, joihin yksin henkilökunnalla ei ole aikaa. Vapaaehtoisilla on halua auttaa ikäihmisiä, antaa ja saada hyvää mieltä. Ideapajojen tarkoituksena oli innostaa ja osallistaa osallistujia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Ideapajojen avulla muun muassa kartoitettiin eläkeikäisten vapaaehtoisten kokemaa vapaaehtoistyön antia ja motivaatioita vapaaehtoistyön tekemiseen. Ideapajoissa osallistujat ideoivat palvelutalon vapaaehtoistoimintaan kehittämisehdotuksia sekä vapaaehtoisten ohjaamia ryhmätoimintoja eli virikeryhmiä ikäihmisille. Virikeryhmät aloittivat kesällä toimintansa ja uusia on luvassa. Ideapajoja eläkeikäisille vapaaehtoisille, miksi? Suomessa sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat jääneet tai ovat jäämässä eläkkeelle. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien elämänsisällön mietintä on hyvin ajankohtaista. (Haarni 2010: 14.) Ihmisillä on tarve kokea mukanaoloa ja vaikuttamista. Vapaaehtois-toiminta on yksi osallistumisen ja osallisuuden mahdollistaja. (Harju 2005: 67–72.) Va-paaehtoistyöstä vanhustenpalveluissa hyötyy auttaja, apua saava ikäihminen, ikäihmisen omainen, toimintaa ylläpitävä organisaatio, kunta ja yhteiskunta (Utriainen 2012: 26–29). Vapaaehtoistoimintaa voi kehittää vapaaehtoisia osallistavien ideapajojen avul-la. Eläkeikäiset ovat viihtyneet vapaaehtoistyössä muun muassa ikäihmisten parissa esi-merkiksi palvelutaloissa ja laitoksissa, ollen mukana kehittämässä aktiviteetteja, joilla parantaa ikäihmisten elämää ja talon tarjontaa (Kurki 2007: 134). Palvelutalon vapaaeh-toistoiminnan kehittämisen näkökulmana olivat vapaaehtoistyötä tekevien omat näke-mykset tehdä vapaaehtoistoiminnasta enemmän myös ”heidän näköistään”, saada esil-le merkityksiä, taitoja ja ideoita, joiden avulla tehdä vapaaehtoistoiminnasta vielä pa-rempaa kaikille. Kiistämätöntä on kuitenkin se, että maailma on muuttunut (säästöt, ih-misten ikääntyminen ym.) ja vapaaehtoisten apua tarvitaan enenevissä määrin, erityi-sesti ikäihmisten parissa. On siis tärkeää, että vapaaehtoistyöntekijät kokevat vapaaeh-toistyön mielekkäänä, sitoutuvat siihen ja suunnittelevat sitä itse. Yhdessä ideointi ja vertaistuki lisäävät vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutumista (Halonen – Karvinen – Tenni-lä 2010: 16). Mitä tehtiin? Ideapajat toteutettiin palvelutalon eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille, osana opinnäy-tetyöhön liittyvää toimintatutkimusta. Sosiokulttuurisen innostamisen ja mielekkäin ryh-mätyömenetelmien avulla osallistujia innostettiin kehittämään palvelutalon vapaaehtois-toimintaa. Sosiokulttuurisen innostamisen avulla voidaan motivoida ihmisiä osallistu-maan sekä pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, mahdollistetaan muutosta, edistetään kommunikaatiota ja vuorovaikutusta (Kurki 2006: 19). Ensimmäisessä ideapajassa eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokema vapaaeh-toistyön anti, motivaatio tehdä vapaaehtoistyötä, taidot sekä taitojen tarve tulivat esille. Toisessa ideapajassa ryhmätyömenetelmät loivat luovaa pohjaa ideoida, joita keskuste-lut syvensivät. Esille nousi runsaasti ideoita vapaaehtoistoimintaan sekä huoli avun-saannista. Huoli ikäihmisten avunsaannista motivoi osaltaan ideoimaan vapaaehtoistoi-mintaa. Kolmannessa ideapajassa ideoita tarkennettiin ja intressi kohdistui ryhmätoimin-nallisiin ideoihin. Vuorovaikutuksen merkityksellisyys nousi esille, ikäihmisillä nähtiin olevan avun ja tekemisen tarve. Taitojensa täydentämiseen osallistujat halusivat vastata oppimalla lisää kohtaamisen taitoja luentona sekä toivoivat saavansa tukea vapaaeh-toistoiminnan ohjaajilta ryhmätyönohjauksen muodossa. Kolmannessa ideapajassa ideat alkoivat täsmentyä ja yksityiskohtia syntyä. Osallistujat toivat esille ikäihmisten palaut-teen saamisen merkitystä omalle vapaaehtoistyölle ja motivaatiolleen. Neljännessä ideapajassa ja koontikerralla ryhmätoiminta ideat sovittiin konkreettisesti. Virikeryhmien ajankohdat, nimet, sisällöt ja mainokset saivat suunnitelmansa. Mitä tuloksia saatiin? Vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellisyyttä, elämyksiä, osallisuutta sekä antamisen ja saamisen iloa (Nylund – Yeung 2005: 13). Vapaaehtoistyön antina kaikki ideapaja-osallistujat kokivat hyvän mielen ja velvollisuuden täyttämisen, myös iloa, tyydytystä ja hyödyllisyyden tunnetta mainittiin antina. Vapaaehtoistyön tekeminen antoi tekemistä arkeen ja uuden oppimisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus koettiin palkitsevana, erityi-sesti ryhmään kuuluminen ja toisiin tutustuminen koettiin antina tärkeinä. Osallistujat huomasivat auttamisen hyötyjä ilmenevän avunsaajan ilona ja kiitollisuutena, ne koettiin myös antina. Motivaatio on oleellista vapaaehtoistyössä koska henkilökohtainen motivaatio mahdollis-taa vapaaehtoistyöhön osallistumisen ja jatkuvuuden (Yeung 2005: 83–88.) Vapaaeh-toistyön sisältö on tärkeä siihen mukaan lähtemisen motivoiva tekijä (Forss ym. 1995: 22). Osallistujat kokivat vapaaehtoistyöhön motivoivina muun muassa itselle ilon saami-sen antamalla toisille apua ja hyvää mieltä sekä itsensä kokemisen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Positiivinen palaute avunsaajan kiitoksen ja hyvän mielen muodossa, se-kä avuntarpeeseen vastaaminen olivat osallistujien mukaan motivoivia. Koettiin, että ikäihmiset ovat selkeästi avun tarpeessa, koska yhteiskunnan avun koettiin olevan riit-tämätöntä. Osallistujat kokivat vastavuoroisuutta ja samaistumista vapaaehtoistyössään ikäihmisten parissa, ne koettiin motivoivina tekijöinä. Niihin vaikutti oma ikääntyminen ja tulevaisuuden pohdinta sekä kokemus että ikäihmisiltä voi oppia. Vapaaehtoistyön aloit-tamiseen ikäihmisten parissa motivoi sen monipuolinen ja lähellä oleva tarjonta. Ideoita vapaaehtoistoimintaan, työnohjauksen ja luennon lisäksi, olivat muun muassa muisteluryhmä, englanninkielen opiskelu, suomenkielen uusia sanoja pohtiva ryhmä, yhteisöllinen kasvihuoneprojekti, kulttuuriryhmä (monikulttuurisuus) sekä vapaaehtois-ten keskinäiset kulttuuri- ja virkistysretket. Pääideana ideapajoista syntyi ”vapaaehtois-ten vahvuudet”-ryhmät ikäihmisille, joissa 1-2 kertaa kuukaudessa vapaehtoiset pari-vuoro vastuilla järjestävät virikeryhmiä. Aihealueet ovat vaihtuvia ja jotkin aiheet voivat jatkua sarjana, mikäli kiinnostusta löytyy sekä vetäjiltä että osallistujilta. ”Vapaaehtoisten vahvuudet”-ryhmät aloittivat kesäkuussa. Kesäkuussa oli kaksi eri kertaa, joissa eri ai-heet ja eri vapaaehtoisparit vetäjinä. Molemmat kerrat olivat tunnin mittaisia keskustele-via ryhmäkertoja. Osallistujamäärien perusteella aihealueet kiinnostivat ja vapaaehtoisil-la itsellään oli myös positiivinen kokemus ryhmien ohjaamisesta. Toinen ryhmistä jat-kuikin lokakuussa (kesällä oli sovitusti taukoa) ja vapaaehtoistyöntekijät sopivat osallis-tujien kanssa seuraavan kerran aihesisältöä sekä ajankohdan. Osallistujien palaute oli siis positiivista ja ryhmän jatkoon kannustavaa. Englanninkielistä keskusteluryhmää vapaaehtoisten ohjaamana on suunniteltu joulu-kuussa 2016 alkavaksi. Lisäksi syntyi muitakin hyviä ideoita, joita voi jatkossa tarkem-min suunnitella käytäntöön. Yhteisöllinen kasvihuoneprojekti todella kiinnostaisi ideapa-jaosallistujia, he esittivät kasvihuoneen hankintaa palvelutalon piha-alueelle. Sen hoidos-ta vastaisivat vapaaehtoiset ja palvelutalon asukkaat yhdessä ja ajatuksessa korostui kasvihuoneen esteettömyys, jotta myös pyörätuolilla liikkuvat palvelutalon ikäihmiset pääsisivät sinne sisään. Kasvihuone -idea vaatii budjetointia ym. keskustelua palveluta-lossa. Osallistujien ideoima monikulttuurisuus tietoutta ja suvaitsevuutta lisäävä kulttuuri-ryhmä toteutetaan, jos siihen saadaan innokkaita kulttuurin esittelijöitä vapaaehtoisista, henkilökunnasta tai palvelutalon ikäihmisistä. Suunnittelua siis jatketaan useampien ide-oiden osalta. Osallistujien suunnittelemissa ja palvelutalon ikäihmisille suunnatuissa ryhmissä ja toiminnoissa korostui yhteisöllisyyden ajatus. Osallistujien mielestä ne olisi-vat avoimia myös vapaaehtoisille sekä lähialueen ikäihmisille halutessaan osallistua. Mikä muuttui? Palvelutaloon saatiin uusia virikeryhmiä ikäihmisille sekä uusia ideoita vapaaehtoistoi-minnan parantamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Eläkeikäiset vapaaehtoiset sai-vat ideapajojen, vertaistuen ja ideoinnin kautta muun muassa osallistumisen syventy-mistä, ääntään kuuluviin ja omaa osaamistaan sekä kiinnostuksen kohteitaan mukaan vapaaehtoistoimintaan. Toteutettiin vapaaehtoisia osallistavampaa vapaaehtoistoimin-nan yhteiskehittämistä, jota voi jatkossakin toteuttaa, positiivisten palautteiden sekä hy-vien ideoiden ja toimivien virikeryhmien innoittamina. Osallistujien palautteista kävi ilmi että yhteisideointi ideapajoissa koettiin menetelmänä toimivana, innostavana ja hyvänä tapana ideoida vapaaehtoistoimintaa. Yleensä ryh-mäkeskustelu ja toisten läsnäolo aktivoi runsaaseen ajatustenvaihtoon (Laine ym. 2009: 58). Osallistujat kokivat ideapajoissa mukana olon helppona ja positiivisena sekä ryh-mään kuulumisen mukavana. Vuorovaikutus koettiin antoisana, yhteistyö hyvänä sekä keskustelut ja toisten seura mielenkiintoisina. Vapaaehtoiset kokivat, että kaikkien mieli-piteet saatiin esille ideapajoissa. Vapaaehtoiset oppivat tuntemaan toisiaan paremmin sekä saivat myös omaan elämäänsä ajatuksia. Palautteiden perusteella osallistujia in-nostivat ideat, erityisesti kieliopinnot, muistelu ja kasvihuoneprojekti. Vertaistuki mainit-tiin palautteissa myös innostavana tekijänä ja omaan elämään ideapajojen antina olikin ajatustenvaihto. Sen hyvät puolet olivat muun muassa muilta oppimisesta ja ideoiden jakamisesta saatu hyvä mieli. Ryhmässä kokemuksia pystyy jakamaan vertaisten kanssa, toisilta saatu ymmärrys, tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä (Heiska – Hoikkala – Martin – Syvälahti 2012: 13). Yhteisideointia toivottiin jatkossakin. Voisi tulkita että osallistujien keskinäinen yhteistyö, ajatukset ja tuki auttoivat heitä hah-mottamaan omaa vapaaehtoistyötään sekä innostumaan ajatustenvaihdosta. Kaikki osallistujat kokivat, että suunnitelmat ovat mahdollisia toteuttaa, tosin kasvihuone idea on budjetti riippuvainen. Osallistujat sitoutuivat ryhmään, ideointiin ja ideoiden suunnitte-luun. He aloittivat ideoiden toteutuksen suunnittelun ja vastuunjaon sekä muiden innos-tamisen mukaan. Osallistujilla oli monipuolisia taitoja, intoa ja mielenkiintoisia ideoita. Ideoista he muokkasivat käytännönläheistä ryhmätoimintaa ikäihmisille ja aloittivat nii-den ohjaamisen. Lisää vapaaehtoisten ohjaamia ryhmiä tulee ja ne välillä muuttavat muotoaan ja ohjaajat vaihtuvat. Yhdessä suunnittelu ja vapaaehtoistoiminnan kehittämi-nen siis jatkuu, vaikka toimintatutkimus loppuukin. Tuloksena on siis saatu toimiva osal-listavan kehittämisen yhteinen toimintatapa eli niin sanottu yhteisideoinnin paja -malli. Ideapajoista nousi esille yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen arvostus. Ideapajat auttoivat osallistujia hahmottamaan paremmin vapaaehtoistyön antia, motivaatiota sii-hen sekä monipuolisia taitoja joita vapaaehtoisilla on. He ehkäpä uskaltavat käyttää jat-kossa taitojaan vapaaehtoistoiminnassa entistä laajemmin, ainakin siihen suuntaan viit-taavat ideat ja niiden toteutukset. Vapaaehtoistyössä toimimisen sitominen lähemmin omiin voimavaroihin ja taitoihin, voi olla omiaan voimauttamaan vapaaehtoistyöntekijöi-tä. Osallistujilla on tarve ja halua auttaa muita, mutta tekemisen ja avun tulee olla myös itselle mielekästä että se motivoi. Siitä syystä muun muassa palautteen saaminen koet-tiinkin tärkeänä ja motivoivana. Palvelutalossa kaikki hyötyvät yhteisöllisyyden lisään-tymisestä niin ikäihmiset, henkilökunta kuin vapaaehtoisetkin. Yhteisideoiden voi jatkossa kehittää vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja muun muassa ideoituja ryhmätoimintoja yhdessä vapaaehtoisten, palvelutalon ikäihmisten ja henkilö-kunnan kanssa. Palvelutalon ikäihmisten mukaan ottaminen ideointiin ja kehittämiseen toisi heidänkin ääntään ja toiveitaan paremmin esille. Ikäihmisten toiveet ja palaute ovat vapaaehtoisillekin tärkeitä oman tekemisen kohdentamisen ja mielekkyyden kannalta. Kristiina Stenman, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille. Vapaaehtoisten motivaatio ja ideat sekä vapaaehtoistyön anti” 2016, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Forss, Simo – Karjalainen, Pirkko – Tuominen, Kristiina 1995. Mistä apua vanhana? Tutkimus vanhusten avuntarpeesta ja eläkeläisten vapaaehtoistyöstä. Helsinki: Eläke-turvakeskus tutkimuksia 1995:3. Haarni, Ilka 2010. Kolmas elämä: Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Helsinki: Gau-deamus Helsinki University Press. Halonen, Maria – Karvinen, Lari – Tennilä, Meri (toim.) 2010. 10 Askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Vihreä Sivistysliitto ry. Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 58–80. Heiska, Hanna – Hoikkala, Marianne – Martin, Minna – Syvälahti, Anne 2012. Satoa ryhmästä – opas hyvinvointiryhmän ohjaajalle. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoi-tosäätiö. Kurki, Leena 2006. Sosiokulttuurinen innostaminen: muutoksen pedagogiikka. Tampe-re: Vastapaino. Kurki, Leena 2007. Innostava vanhuus: Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Helsinki: FINN LECTURA. Laine, Anne – Ruishalme, Outi – Salervo, Pirjo – Sivén, Tuula – Välimäki, Päivi 2009. Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Utriainen, Jarkko 2012. vapaaehtoistoiminnan vaikutusten tunnistaminen ja osoittami-nen vanhustyössä. Kehittyvät vanhuspalvelut julkaisuja 3/2012. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. 5–40. Yeung, Anne birgitta 2005. Tutkimustyökaluja vapaaehtoismotivaation mysteeriin. Te-oksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 83–103.
Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä
Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.
Sosiaalisesti kestävää kasvatusta espoolaisissa päiväkodeissa
Päiväkodin arjessa voidaan nähdä runsaasti sosiaalisesti kestävään kehitykseen liittyviä käytäntöjä ja toimintamalleja. Laadukas varhaiskasvatus sisältää paljon sellaisia elementtejä, jotka tukevat ja vahvistavat sosiaalisesti kestävää kehitystä. Esimerkiksi yhteisöllisyys, osallisuus, vastuuseen kasvaminen, suvaitsevaisuus ja kiusaamisen ehkäisy sekä niihin kuuluvat käytännöt ovat vahvasti läsnä päiväkotien arjessa. Niiden ei kuitenkaan välttämättä suoraan mielletä liittyvän sosiaalisesti kestävään kehitykseen. Sosiaalisesti kestävän kehityksen ja sen sisältöjen määrittely varhaiskasvatuksessa voi olla kasvattajille haastavampaa kuin esimerkiksi ekologisesti kestävän kehityksen määrittely. Kestävä kehitys on ajankohtainen aihe, sillä maapallon rajallisuus tulee keskusteluissa esille yhä enemmän. Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan sekä nykyisten että tulevien sukupolvien todelliset tarpeet tyydyttävää ekologista, taloudellista, yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä (Åhlberg 1998: 14). Kestävä kehitys on ekologista, sosiaalista ja taloudellista kehitystä, jossa huomioidaan yhtä aikaa paikallinen ja maailmanlaajuinen ulottuvuus. Kestävä kehitys toteutuu vastuuta kantaen, ja päämääränä monimuotoinen hyvinvointi nyt ja aina. (Salonen 2010: 36.) Yksi kestävän kehityksen tärkeistä ulottuvuuksista on sosiaalinen kestävyys, jossa keskeistä on hyvinvoinnin edellytysten siirtyminen sukupolvelta toiselle (Cantell 2004: 25). Sosiaalinen kestävyys ja globaali vastuullisuus ovat merkittävässä roolissa ekologisten näkökulmien rinnalla maapallon elinkelpoisuuden ja hyvän elämän turvaamisessa niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville. Jotta asenteisiin ja tapoihin pystytään vaikuttamaan mahdollisimman tehokkaasti, tarvitaan kestävän kehityksen kasvatusta. Koska pienet lapset ovat hyviä omaksumaan ja oppimaan asioita, mikä olisikaan parempi ympäristö toteuttaa kestävän kehityksen kasvatusta kuin päiväkodit? Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa Tämän artikkelin perustana oleva opinnäytetyö käsittelee kasvattajien näkemyksiä kestävästä kehityksestä espoolaisten päiväkotien arjessa. Opinnäytetyö toteutettiin pari- ja ryhmähaastatteluina teemahaastattelun menetelmällä. Tavoitteena oli selvittää kestävän kehityksen periaatteiden toteutumista ja näkymistä käytännössä päiväkotien arjessa, sekä kerätä käytännön esimerkkejä toimintatavoista, joita haastateltavien päiväkodeissa on käytössä liittyen erityisesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen. Espoon varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys on yksi painopiste, johon on haluttu kiinnittää huomiota, joten opinnäytetyössä kiinnostus suuntautui tämänhetkiseen tilanteeseen käytännössä. Tulosten mukaan kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja ja käytäntöjä löytyi kaikkien haastateltavien työyksiköiden arjesta, mutta hajontaa oli selkeästi havaittavissa. Joissakin päiväkodeissa kestävään kehitykseen oli panostettu tietoisesti jo toimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä, ja se saattoi olla koko toiminnan punaisena lankana. Toisissa päiväkodeissa taas asioita ei ollut samalla tavalla mietitty ja suunniteltu kestävän kehityksen näkökulmasta, vaikka käytännön toteutuksesta siihen liittyviä asioita löytyikin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen määrittely haastavaa Varhaiskasvatuksessa sosiaalisella kestävyydellä tavoitellaan päiväkotiyhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia, kaikkien tasavertaisuutta, turvallisuutta ja mahdollisuutta osallisuuteen (Salonen 2012: 12). Kasvattajille ekologisesti kestävän kehityksen määritteleminen ja siihen liittyvien päiväkodin toiminnan käytäntöjen nimeäminen oli melko helppoa, ja vähintäänkin jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyviä asioita oli kehitetty suunnitelmallisesti jokaisessa haastateltavien yksiköistä. Sosiaalisesti kestävän kehityksen osalta sekä käsitteen määrittelyssä että käytäntöjen erittelemisessä oli joillakin selvästi enemmän haasteita. Kaikkia käytössä olevia menetelmiä ei suoraan osattu liittää sosiaalisesti kestävään kehitykseen, vaikka ne lähemmän tarkastelun myötä osoittautuivatkin hyvin vahvasti siihen kuuluviksi. Monet tällaiset olivat jo pitkään käytössä olleita ja varhaiskasvatussuunnitelmastakin löytyviä asioita, niitä ei vain oltu käsitelty kestävän kehityksen termin näkökulmasta. Käytäntöjen muodostama kokonaisuus linkittyi vahvasti sekä sosiaaliseen kestävyyteen yleisesti, että Espoon varhaiskasvatussuunnitelman sosiaalisesti kestävän kehityksen keskeisiin asioihin (Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013: 9). Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä päiväkodin arjessa Päiväkodin arjessa harjoitellaan jatkuvasti sosiaalisia taitoja, toisten hyväksymistä ja kunnioittamista sekä yhdessä toimimista. Haastatteluihin osallistuneet kasvattajat kertoivat panostavansa ryhmäytymiseen, kaverisuhteiden muodostamiseen, kiusaamisen ehkäisyyn ja yhteishengen luomiseen lapsiryhmissään. Sitä kautta pyritään rakentamaan lapsille turvallinen ja hyväksyvä kasvuympäristö sekä vahvistamaan yhteisöllisyyttä. Käytännön menetelminä mainittiin esimerkiksi pienryhmätoiminta, vuorovaikutustaitoryhmät, leikkitaulut ja tunnekortit. Osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia korostetaan uudessa varhaiskasvatuslaissa, ja tulosten perusteella niiden merkitys oli tiedostettu päiväkodeissa. Lasten ja vanhempien osallisuutta mahdollistavia ja vahvistavia menetelmiä oli käytössä monipuolisesti. Leikkitaulu oli yksi väline myös tähän, sillä sen avulla lapsi voi itse jossain määrin vaikuttaa sekä leikin että leikkikavereiden valintaan. Toiminnan sisältöihin oli kysytty lasten mielipiteitä ja huomioitu heidän kiinnostuksen kohteitaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdessä päiväkodissa toimi eri ryhmistä tulevien lasten muodostama ympäristöraati, jossa lapset saivat mahdollisuuden vaikuttaa ja jonka avulla rakennettiin ryhmärajat ylittävää yhteisöllisyyttä. Vanhempia pyrittiin ottamaan mukaan toimintaan kysymällä heidän mielipiteitään ja toiveitaan, järjestämällä yhteisiä tapahtumia sekä hyödyntämällä heidän osaamistaan lapsiryhmän toiminnassa. Pysyvien ihmissuhteiden merkitys Yhtenä tärkeänä asiana päiväkodin sosiaaliseen kestävyyteen liittyen kasvattajat nostivat esille pysyvien ihmissuhteiden merkityksen lasten arjessa. Niiden koettiin olevan tärkeitä sekä lasten turvallisuuden ja jatkuvuuden takaamisessa, että yhteistyössä vanhempien kanssa eli kasvatuskumppanuudessa. Päiväkodeissa pyrittiin varmistamaan mahdollisimman pysyviä ja turvallisia ihmissuhteita esimerkiksi omahoitajakäytännön avulla sekä siten, että päiväkodin eri ryhmien lapset ja aikuiset tutustuivat koko talon yhteistyön kautta toisiinsa. Henkilökunnan pysyvyyteen vaikuttamisen mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset, ja työntekijöiden vaihtuvuus päiväkodissa voi olla melkoinen haaste myös sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta. Varhaiskasvatus on merkittävässä roolissa tulevien vuosien yhteiskuntaa kehitettäessä, sillä se voi osaltaan olla luomassa kestävää kehitystä edistäviä arvoja ja asenteita. Siltä pohjalta lapsi oppii myös ymmärtämään, mikä on oikein ja mikä väärin. (Salonen 2012: 12.) Varhaislapsuudessa kehittyvät ihmisen perusarvot, asenteet, taidot, käyttäytyminen ja tavat, ja niillä on vaikutusta pitkälle eteenpäin, joten myös kestävän kehityksen opettamisen tulisi alkaa varhaisessa elämänvaiheessa. Varhaiskasvatus on ottanut kestävyyden haasteen vastaan yllättävän hitaasti siihen nähden, kuinka tärkeässä roolissa se kestävyysajattelun eteenpäin viemisessä on. (Salonen – Tast 2013: 71.) Varhaiskasvatuksen voidaankin jo itsessään katsoa olevan sosiaalisesti kestävää kehitystä. Se on varsin otollinen paikka työstää kestävän kehityksen mukaista kasvatusta, koska pienet lapset oppivat ja omaksuvat asioita luontevasti, ja kestävyysajattelussa juuri asenteilla ja ymmärryksellä on keskeinen merkitys. Sanna Nykänen, sosionomi (ylempi amk) Lähteet Cantell, Hannele (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. Porvoo: WS Bookwell Oy. Espoon Varhaiskasvatussuunnitelma 2013. http://www.espoo.fi/download/noname/%7BAFB7AE5E-7D21-4CF3-8F32-977B2885A83B%7D/42804. Linsiö, Leena – Nykänen, Sanna 2016. Kasvattajien näkemyksiä kestävästä kehityksestä päiväkodin arjessa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi amk – tutkinto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Salonen, Arto 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Väitöstutkimus. Tutkimuksia 318. Helsingin yliopisto. Salonen, Arto 2012. Sosiaalisen kestävyyden edistäminen on kestävän kehityksen ydinosaamista. Lastentarha 2012:1. 10–17. Salonen, Arto – Tast, Sylvia 2013. Finnish Early Childhood Educators and Sustainable Development. Journal of Sustainable Development 6 (2). 70 – 85. Varhaiskasvatuslaki 2015. Åhlberg, Mauri 1998. Kestävän kehityksen pedagogiikka ja yleisdidaktiikka. Kasvatustieteiden tiedekunnan selosteita. Joensuun yliopisto.
Mikä mahdollistaa läheisten kanssa työskentelyn lastensuojelussa?
Lastensuojelun tavoitteena on työskennellä yhdessä lapsen ja perheen läheisten kanssa. Lapsi elää aina osana omaa lähiyhteisöään ja läheisverkostoaan. Lastensuojelun yksi tarkoitus on olla lapsen turvana, jotta lapsen kasvu ja kehitys eivät vaarannu. Kasvun ja kehityksen tukena ovat myös lapsen läheiset ihmiset. Miten lastensuojelun työntekijän on mahdollista toimia niin, ettei lapselle läheisiä ihmisiä jätetä kuulematta ja jos näin käy, niin mistä se mahdollisesti voi johtua? Lastensuojelutyössä on tärkeää, että lapselta kysytään ja että hän saa vapaasti kertoa, ketkä ovat juuri hänelle läheiset henkilöt. On tärkeää tiedostaa minkälaiset tekijät työntekijän näkemyksen mukaan edistävät tai estävät sellaista lastensuojelutyötä, johon läheiset otetaan lastensuojelutyön eri vaiheissa mukaan. Läheistyön periaatteiden keskiössä ovat pysyvät ihmissuhteet lapsen elämässä. Työskentelyn lähtökohtana on mahdollistaa, lapsen, perheen ja läheisten osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon. Työntekijän tulee varmistua siitä, että työntekijällä oleva tieto annetaan perheen verkostolle, perheen asioita hoitaville viranomaisille ja auttajatahoille. Tällöin lapsella, perheellä ja läheisillä on hyvä mahdollisuus osallistua ja toimia vastavuoroisesti siten, että kaikki lasta koskeva tarpeellinen tieto tulee työntekijän käyttöön. (Heino 2006: 168.) Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat erilaisia kunnittain, myös lastensuojelupalvelujen osalta. Lastensuojelutyötä kehitettäessä on keskeistä miettiä, miten tehdä näkyväksi lapsen kasvua ja kehitystä tukevien läheisten aikuisten merkitys osana lapsen arkea. (Uramo 2008: 70.) Tämä on erityisen tärkeää ottaa huomioon nyt, kun palvelurakennetta muutetaan. Läheistyötä voi edistää tai estää kolmella eri tasolla Tutkimusaineistoni perusteella voi eritellä kolme läheistyöhön vaikuttavaa tasoa, jotka ovat organisaatio-, työntekijä- ja asiakastaso. Kukin taso pitää sisällään lastensuojelun läheistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Aineiston mukaan läheisten kanssa työskentelyä edistävät lapsikeskeinen työtapa, vanhempien oma-aloitteisuus ja myönteinen suhtautuminen läheistyöhön sekä läheisten halukkuus osallistua työskentelyyn. Työskentelyä tukevat myös avoimuus asiakasta kohtaan ja yhteistyön tekeminen heidän kanssaan. Kunnioittava kohtaaminen ja työntekijän osaaminen edistivät läheistyön tekemistä. Työkäytännöt, työyhteisön antama tuki ja tiedon jakaminen työyhteisössä vaikuttavat myös läheistyön onnistumiseen. Läheistyötä estäviä tekijöitä ovat vanhempien kieltäytyminen läheisten mukaan ottamisesta työskentelyyn, huonot välit perheen ja läheisten välillä ja luottamuksen puute lastensuojelua kohtaan. Myös vanhempien kokema häpeä saattaa estää läheistyön tekemisen. Lisäksi työskentelyä hankaloittavat puutteelliset työkäytännöt, asenteet ja osaamisen tai tiedon puute. Läheistyön toteutumista estävät myös tiukat aikarajat tai liian vähäiset resurssit. Työntekijöiden mukaan aikaa on liian vähän suhteessa asiakasmääriin. Kuten kaikki ihmisten välinen työskentely, niin myös läheisten kanssa työskentely vaatii aikaa ja sitoutumista työhön, jotta luottamussuhde asiakkaan ja työntekijän välille voi syntyä. Läheiset tulisi olla osana lastensuojelutyön prosesseja Lastensuojelutyötä ei pidä tehdä ilman, että lapsen tai hänen perheensä ja läheiset otetaan mukaan työskentelyyn. Tapoja tähän on erilaisia. Lapsen, perheen ja läheisten kanssa työskentely on kokonaisuus, johon vaikuttavat asiakkaaseen ja läheisiin sekä heidän elämäntilanteisiinsa liittyvät tekijät, työntekijän osaaminen ja ymmärrys läheistyöstä sekä se, miten organisaatio voi omalta osaltaan edistää tai estää läheistyön tekemistä. Jos työntekijän osaamisessa on puutteita, se voi näkyä esimerkiksi huonoina yhteistyötaitoina ja siten vaikeuttaa myös läheistyön tekemistä. Läheisten suhtautuminen työskentelyyn ja suhteet perheen ja läheisten välillä ovat ratkaisevassa asemassa, kun mietitään lapsen tulevaisuutta. Osaamiseen sisältyy kyky työskennellä ihmisten kanssa. Riippumatta siitä, mitä menetelmää työntekijä läheisten kanssa työskentelyssä käyttää, tärkeintä on joka tapauksessa selvittää, keitä läheiset ovat ja kutsua heidät mukaan työskentelyyn (Vuorio 2008: 21). Perheen ja läheisten kanssa työskentely on kohtaamista julkisen vallan ja lähiyhteisöjen välillä. Läheisten kanssa työskentelyä on yksinkertaisuudessaan läheisten puheeksi ottaminen. Kun läheisten kanssa työskentely otetaan puheeksi, saattaa se jo itsessään käynnistää perheen ja läheisten välillä prosessin, jonka avulla tilanne alkaa selvitä yhdessä läheisten kanssa. Lähiyhteisöissä voi tapahtua myönteisiä muutoksia jo siinä vaiheessa kun työskentelyä läheisten kanssa on ehdotettu. (Heino - Arnkil 2015: 196–197.) Joskus työskentely vaatii enemmän resursointia, mutta ennen kaikkea sen tunnistamista ja tunnustamista, että läheiset kuuluvat työskentelyyn. Lainsäädäntö antaa hyvät mahdollisuudet läheisten kanssa työskentelylle, se myös lähtökohtaisesti kannustaa läheistyön tekemiseen. Lainsäädäntö antaa työskentelylle raamit, jonka sisällä on osatekijöitä, jotka mahdollistavat tai hankaloittavat läheisten kanssa työskentelyä lastensuojelussa. Nämä tekijät voivat johtua ihmisen inhimillisistä puolista tai käytännön työtä hankaloittavista käytännöistä. Joskus olemassa olevat käytännöt ohittavat asiakkaan aidon kohtaamisen ja systeemi ohjaa toimintaa vaikka asiakaslähtöisyyden tulisi ohjata toimintaa. Läheisten kanssa työskentely on monitasoinen kokonaisuus asioita, jotka vaikuttavat läheistyön tekemiseen. On huomattava, että yksi tekijä saattaa estää koko läheisten kanssa tehtävän työn, mutta vastaavasti työskentely saattaa onnistua toisen tekijän ansiosta. Kun toimitaan kriisivaiheessa olevan ihmisen kanssa, ei hänen käyttäytymisensä vastaa normaalia olotilaa eikä asioita välttämättä haluta kertoa kodin ulkopuolisille henkilöille, ei edes läheisille. Tämä edellyttää työntekijältä erityistä hienotunteisuutta. Jokainen työntekijä on käyntikortti lastensuojelulle, työntekijä voi aina omalla toiminnallaan antaa lapselle ja perheelle hyvän kokemuksen lastensuojelusta. Läheistyötä voi siis edistää tai estää kolmella eri tasolla joten siihen on myös mahdollista vaikuttaa kolmella eri tasolla. On toivottavaa, että lastensuojelun työntekijät näkevät läheiset yhä enemmän ennen kaikkea voimavarana omaan työhönsä ja keskeisenä lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Päivi Muranen, sosionomi (ylempi AMK) Päivi Muranen työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) ja Lastensuojelun käsikirjan päätoimittajana. Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Muranen, Päivi 2015. Läheistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä lastensuojelussa, työntekijöiden näkökulma. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.Theseus.fi -tietokannasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Lastensuojelun käsikirjan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena 82 lastensuojelun työntekijältä, jotka osallistuivat Pesäpuu ry:n järjestämään Lähemmäs Lasta -koulutukseen eri puolin Suomea kevään ja syksyn 2015 aikana. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Keskeisiä käsitteitä opinnäytetyössä olivat lastensuojelu, läheiset, läheisverkosto, läheistyö ja suhteet, osaaminen sekä lapsen etu. Lähteet Heino, Tarja 2006. Tiedon tuottamisen tilat läheisneuvonpitoprojektissa. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta – Karjalainen, Vappu. Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Stakes. Heino, Tarja & Arnkil, Tom 2015. Vallan käyttöä yhteisöllisyyden tueksi: tapaus läheis-neuvonpito. Teoksessa: Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa - Väyrynen, Sanna (toim.). Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Uramo, Maija 2008. Läheisneuvonpito osana lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voi-maa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18. Vuorio, Juha-Pekka 2008. Läheisneuvonpito ja lastensuojelu. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voimaa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18.
Lastensuojelun perhetyö onnistuu tukemaan asiakasperheiden hyvinvoinnin muutosta
Yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat väistämättä vaikuttaneet perheiden arkeen ja toimintaan. Perheet ovat suuremman paineen alla, ja silti hyvin yksin ongelmiensa kanssa. Lastensuojelun perhetyössä asiakkaiden määrä on kasvanut ja ongelmat moninaistuneet. Perhetyössä tehtävää työtä on kyettävä jatkuvasti kehittämään, jotta palvelu vastaisi asiakkaiden tarpeita. Tämän tueksi on tuotettava tietoa palveluiden ja tehdyn työn vaikuttavuudesta asiakkaiden prosesseissa. Perheiden muutos Perheiden muoto ja määrittely on muuttunut radikaalisti aikaisempaan verrattuna. Ydinperheet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut uusia, moninaisempia perhemuotoja. Lapset elävät myös pienemmissä yksiköissä, joissa heitä kasvattavat kylän sijasta omat vanhemmat. Yksilön oikeuksia korostetaan myös huomattavasti paljon enemmän. Yhteiskunnan resurssien vähentyessä on myös entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, miten saavutetaan pysyvämpiä tuloksia perheiden hyvinvoinnin tueksi. Perheiden tarpeisiin on perhetyössä vastattava entistä joustavammin ja on osattava räätälöidä perhetyö asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Asiakaslähtöinen työskentely perustuu asiakkaan osallistumiseen oman elämänsä muutoksen rakentamiseen. Kun asiakas on työskentelyn subjekti, lisääntyy hallinnan tunne omaa elämää koskevissa päätöksissä ja asiakas kykenee ottamaan vastuun omasta elämäntilanteestaan ja muutoksista. Miksi vaikuttavuutta tulisi tutkia? Tutkimusta sosiaalityön vaikuttavuudesta on tehty vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tietoa kerätään muutenkin hyvin vähän liittyen asiakasprosesseihin. Kuitenkin julkisella rahalla tuotettujen palvelujen olisi kyettävä todentamaan niiden vaikuttavuus suhteessa asiakkaisiin ja heidän palveluprosesseihinsa. Tämä olisi myös asiakkaiden edun mukaista. Sosiaalityön lähtökohtana on, että työskentelyllä asiakkaan kanssa on vaikutusta hänen elämäänsä. Jokainen työntekijä todentaa jatkuvasti tekemäänsä työtä asiakaskirjauksen kautta. Työntekijöiden tulisi siis kyetä todentamaan työskentelyn vaikutuksia. Vain siten toimintaa voidaan kehittää, mutta myös tuoda esiin työntekijöiden tekemä arvokas työ ja sen ansiot. Perhetyön vaikuttavuuden tutkimisen haasteet Ihmisten elämässä tapahtuviin muutoksiin vaikuttaa monet eri tekijät. Näiden tekijöiden eritteleminen ja vaikuttavien mekanismien esille tuomisessa on haasteensa. Perhetyötä tarkasteltaessa on otettava myös huomioon, että perhe on systeemi jossa sen jokainen jäsen on oma yksilönsä ja toisaalta jokainen yksilö vaikuttaa koko systeemiin. Lastensuojelun perhetyö on korjaavaa, avohuollon sosiaalityötä, jossa asiakassuhde perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. Asiakassuhteessa on kuitenkin koko ajan mukana kontrolli, ja jotkut asiakkaat ovat elämäntilanteidensa vuoksi velvoitettuja työskentelyyn. Tämä asettaa työskentelylle haasteita ja suhde asiakkaaseen rakentuu monenlaisille pohjille. Nämä näkökulmat ja perheiden omat haastavat elämäntilanteet huomioon ottaen, lastensuojelun perhetyön vaikuttavuuden tutkiminen ei ole aivan yksinkertainen asia ja hieman erilaiset tutkimusasetelmat tuottavat erilaisia tuloksia. Perhetyöllä kyetään tuottamaan muutosta, joka vaikuttaa perheen hyvinvointiin Tämä artikkeli pohjautuu Jaana Caleniuksen ja Jenni Kivisen opinnäytetyöhön, jossa tutkittiin lastensuojelun tehostetun perhetyön vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutoksessa. Työssä haluttiin selvittää sitä onko tehostettu perhetyö vaikuttavaa ja mitkä tekijät edistävät tai estävät muutosta. Tuloksista ilmeni, että perhetyö on vaikuttavaa ja asiakasperheen työskentelyprosessi tuotti muutoksia, jotka lisäsivät perheiden hyvinvointia. Olennaisina tekijöinä muutosprosessissa olivat asiakkaan oma motivaatio, asiakaslähtöiset tavoitteet ja toimintatavat sekä asiakkaan osallisuus omassa prosessissa. Kyseiset tekijät nousivat esiin suurimmassa osassa tarkasteltuja tapauksia ja olivat keskeisiä muutoksen mahdollistajia, verrattuna palvelun oikea-aikaisuuteen tai siihen minkä laajuisten haasteiden kanssa työskenneltiin. Opinnäytetyössä haluttiin tarkastella lisäksi sitä, millaisia konkreettisia muutoksia perheiden elämässä ja arjessa on toteutunut. Nämä muutokset liittyivät elämänhallinnan lisääntymiseen, vuorovaikutuksen parantumiseen ja perheen yhdessä vietetyn ajan lisääntymiseen. Konkreettiset muutokset osoittivat, että lastensuojelun tehostetussa perhetyössä tehdään moninaisten ongelmien kanssa töitä ja niihin kyetään vastaamaan niin, että asiakkaiden elämänhallinta lisääntyy. Tulosten pohjalta perhetyön asiakasprosessia voidaan kehittää ja tarkastella haasteita, joihin ei ole kyetty vastaamaan. Tämän lisäksi toimintaa voidaan kehittää ottamalla asiakkaat tiiviimmin osaksi kehittämistyötä ja näin hyödyntää heidän asiantuntijuuttaan. Tällöin toiminnasta on mahdollista saada aidosti asiakaslähtöistä. Jenni Kivinen, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lisätietoa: Calenius Jaana ja Kivinen Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa www.theseus.fi.
Lastensuojelun perhetyöllä saavutetaan muutoksia asiakasperheiden hyvinvoinnissa
Vaikuttavuutta, konkretiaa, vaikuttavuuteen liittyviä elementtejä ja kehittämistarpeita. Nämä tekijät nousivat esiin arviointitutkimuksena toteutetussa opinnäytetyössä, jossa tarkasteltiin Vantaan lastensuojelun perhetyön prosessin vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutokseen. Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun perhetyö on vaikuttava avohuollon tukitoimi, jolla saadaan aikaan muutoksia koko perheen tai yksittäisen perheenjäsenen hyvinvoinnissa. Keskeisimmiksi vaikuttavuuden elementeiksi nousivat asiakasperheen motivaatio, sitoutuminen ja osallisuus sekä perheenjäsenten ja perhetyöntekijän vuorovaikutussuhteeseen liittyvät tekijät. Nämä samat tekijät esiintyivät myös muutosta estävinä tai hidastavina tekijöinä. Asiakasperheiden elämässä perhetyön prosessin aikana tapahtuneet konkreettiset muutokset liittyivät opinnäytetyön tulosten mukaan perheen vuorovaikutukseen, arjen rakenteisiin ja sen hallintaan, vanhemmuuden vahvistumiseen, psyykkisten ongelmien ja päihdeongelmien hallintaan, lapsen koulunkäyntiin ja harrastamiseen, taloudenhallintaan sekä itsenäiseen elämänhallintaan kuuluvien taitojen oppimiseen. Tärkeiksi kehittämiskohteiksi nousivat isien osallisuus perhetyön prosessissa sekä vaikuttavuuden arvioinnin sisällyttäminen osaksi perhetyön kehittämistä. VAIKUTTAVUUTEEN LIITTYVIÄ ELEMENTTEJÄ MUUTOSTYÖSKENTELYSSÄ Asiakaslähtöisyys on asiakkaan osallisuutta. Asiakaslähtöisyys toteutuu, kun asiakas saa sanoittaa omat tarpeensa, toiveensa ja odotuksensa muutokselle ja asiakas on mukana tavoitteiden määrittelyssä. Asiakkaan ja perhetyöntekijän yhdessä tekemä suunnitelma lisää yhteisymmärrystä ja vähentää väärinkäsityksiä. Samalla ehkäistään tuloksetonta työtä. Asiakkaan osallistaminen vaikuttaa myös asiakkaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Asiakkaan osallisuuden, motivaation ja sitoutumisen lisäksi tärkeitä elementtejä muutostyöskentelyssä ovat asiakkaan ja perhetyöntekijän välinen vuorovaikutus, luottamus ja avoimuus. Asiakkaan kohtaamisessa on tärkeää, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Näillä on vaikutusta siihen, miten asiakas ottaa vastaan hänelle tarjotun tuen. Edellä mainitut asiat nousivat keskeisiksi vaikuttavuuden elementeiksi, mutta myös muutoksen esteiksi tai hidasteiksi perhetyön prosessissa. Jokainen perheenjäsen vaikuttaa perheen muutosprosessissa. Yhdenkin perheenjäsenen motivaation tai sitoutumisen puute voi estää tai hidastaa muutosprosessin etenemisen. Muutokseen tarvitaan jokaista. Ilman perheenjäsenten motivaatiota ja sitoutumista ei saavuteta pysyviä muutoksia. Tällöin muutos jää näennäiseksi. Suurin osa muutoksen ja tavoitteiden saavuttamisen esteistä tai hidastavista tekijöistä liittyi opinnäytetyön tulosten valossa asiakasperheen jäsenen omaan prosessiin. Perhetyöntekijän toiminta on siis vain yksi asiakasperheen elämään vaikuttavista tekijöistä. Perhetyöntekijällä on merkittävä rooli muutoksen mahdollistajana. Asiakas itse toteuttaa muutoksen. Asiakasperheen elämänhallinnassa ei saavuteta pitkäkestoisia vaikutuksia, jos asiakkaalla ei ole omaa tarvetta, motivaatiota ja sitoutumista muutokseen. KONKREETTISIA MUUTOKSIA HYVINVOINNISSA Lastensuojelun asiakasperheet tulevat perhetyön asiakkaiksi erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisilla taustoilla. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, millaista tukea ja apua perheet tarvitsevat elämänhallinnassaan. Toisissa perheissä ongelmat ovat kasaantuneet. Toisilla on vähemmän ongelmia. Ongelmien määrällä tai laadulla ei opinnäytetyön tulosten mukaan näyttänyt olevan vaikutusta tehtyyn työhön tai työskentelyn tuloksiin. Muutokset, jotka tapahtuivat asiakasperheiden prosessissa, näyttäytyivät opinnäytetyön tulosten valossa monella tasolla ja eri tavalla eri perheenjäsenissä. Konkreettiset muutokset näkyivät vanhemmuuden vahvistumisena, arjen rakenteiden selkiytymisenä, arjen hallintana, vanhemman kykynä ylläpitää rajoja ja sääntöjä perheessä, perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen paranemisena, hoitokontaktien toteutumisena, taloudenhallinnassa sekä lapsen koulunkäynnin sujumisessa ja mielekkään harrastuksen löytymisessä. Nämä asiakasperheiden tilanteessa tapahtuneet konkreettiset muutokset tekevät sekä perheelle että perhetyöntekijöille näkyväksi hyvinvoinnin muutoksen, tavoitteiden saavuttamisen sekä työskentelyn vaikuttavuuden. SUKUPUOLISENSITIIVISELLE TYÖOTTEELLE ON TARVE Äideillä on vahva ja näkyvä rooli perheissä. Tämä tuo omat haasteensa perhetyössä. Miten ottaa molemmat vanhemmat tasapuolisesti mukaan työskentelyyn? Perhetyön työskentelylle asetetut tavoitteet saavutettiin kiitettävästi kaikkia tavoitteita tarkasteltaessa. Isien tavoitteisiin vastaaminen ja isien osallisuus ei toteutunut perhetyön prosessissa kaikilta osin. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä isien osallisuuden vähyys johtuu. Onko syynä isien oma tahto? Luovatko perhetyöntekijät sellaiset reunaehdot työskentelylle, etteivät isät ole mukana työskentelyssä samassa määrin kuin äidit? Isien kanssa työskentely nousikin artikkelin taustalla olleen opinnäytetyön tuloksissa tärkeäksi kehittämiskohdaksi. Tämä asettaa perhetyöntekijöille haasteeksi oman toiminnan tarkastelun ja toiminnan taustalla olevien arvojen ja käsitysten kriittisen pohdinnan. Perhetyössä tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Isät tulee ottaa aktiivisemmin mukaan työskentelyyn. Tarvittaessa on kehitettävä työtapoja ja menetelmiä, joiden avulla kaikki perheenjäsenet saadaan otettua mukaan työskentelyyn. ARVIOINTI OSAKSI KEHITTÄMISTÄ Asiakassuhteessa on jokaisella työntekijällä oma merkittävä roolinsa muutoksen mahdollistajana. Perheet ovat monimuotoisia ja ongelmat moninaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Perheet tarvitsevat oikeinkohdennettua tukea erilaisissa elämäntilanteissaan. Asiakasperheiden tarpeisiin voidaan vastata arvioimalla ja kehittämällä toimintaa ja työtapoja. Tämä edellyttää työntekijöiltä halua ja sitoutumista. Vaikuttavuuden arviointi pelkästään arvioinnin vuoksi on hedelmätöntä, ellei saatua tietoa käytetä toiminnan kehittämiseen. Tehdyn työn vaikuttavuus ja laatu voidaan osoittaa arvioinnin avulla. Samalla löydetään myös kehittämiskohdat. Omien työtapojen, asiakasprosessien ja asiakasperheissä tapahtuneiden muutosten arviointi tulisi olla jatkuvaa ja systemaattista. Opinnäytetyön tulosten perusteella lastensuojelun perhetyö näyttäytyy vaikuttavana avohuollon tukitoimena. Jotta jatkossakin perhetyössä voidaan tuottaa vaikuttavaa palvelua ja vastata asiakasperheiden tarpeisiin ja odotuksiin, tulisi vaikuttavuuden arviointi omaksua osaksi kehittämistä. Vaikuttavuuden arviointi on väline vaikuttavaan työhön. Jaana Calenius, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lähteet: Calenius, Jaana – Kivinen, Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK -tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto