Kategoria: Alumnit
Antirasistisesta pedagogiikasta vauhtia yhdenvertaiselle opinpolulle
Rasismi ja antirasismi ovat olleet melko runsaasti esillä viime vuosien yhteiskunnallisessa keskustelussa. Koska varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus eivät suinkaan ole muusta yhteiskunnasta erillään olevia tahoja, vaan päinvastoin keskeisiä toimijoita kaikkien kansalaisten elämässä, on tarpeen arvioida, miten antirasistisen pedagogiikan avulla voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa koulutuksen kautta. Rasismi vaikuttaa meidän kaikkien elämässä, tiedostimmepa sitä tai emme. Arjen rasismin lisäksi rasismi vaikuttaa koko yhteiskunnan tasolla sen rakenteissa ja järjestelmissä. Koska varhaiskasvatus ja perusopetus ovat osa tätä järjestelmää, on tärkeää tarkastella, miten rasismi näkyy päiväkotien ja koulujen arjessa ja miten voisimme taata yhdenvertaisen opinpolun jokaiselle lapselle hänen taustastaan riippumatta.1 Antirasismi ei ole uusi termi, mutta se on ollut unohduksissa viime vuosikymmenet, koska termillä koettiin olevan historiallista painolastia sen viitatessa osin vanhentuneeseen biologisen rodun käsitteeseen. Monikulttuurisuus on osin korvannut antirasismin käsitteenä, mutta on tärkeää huomata, että niillä on yhtäläisyyksien lisäksi myös perustavanlaatuisia eroja. Monikulttuurisuuden keskeinen ajatus on, että pyritään kulttuurien väliseen ymmärrykseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen, kun taas antirasistinen näkökulma ottaa aktiivisen roolin yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamisessa, jossa rasismia ylläpitävät rakenteet tehdään näkyviksi, jotta ne voidaan purkaa. Antirasistisessa yhteiskunnassa jokaisen ääni pääsee kuuluviin. 2 Antirasistinen pedagogiikka ohjaavissa asiakirjoissa Varhaiskasvatusta, esiopetusta ja perusopetusta ohjaavat asiakirjat3,4,5 pohjautuvat lainsäädännölle, joka voidaan nähdä paikoin antirasistisena. Ketään ei saa syrjiä tai asettaa eri asemaan henkilöön liittyvien seikkojen perusteella6,7. Jokaisella on lainsäädännön nojalla myös uskonnon- ja omantunnonvapaus sekä oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Laki8 myös velvoittaa kaikkia oppilaitoksia laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman, joka voi olla oma suunnitelmansa tai osa muuta toimintasuunnitelmaa. Vaikka nämä asiakirjat jo sinällään ohjaavat kohti antirasistisia käytäntöjä, antirasismin pedagogiseksi asenteeksi omaksuva opettaja tai kasvattaja pyrkii tarkastelemaan rasismin vaikutuksia työssään ja ympäristössään laajemmin ja purkamaan sellaiset rakenteet ja käytännöt, jotka ylläpitävät rasismia. Antirasistinen opettaja tai kasvattaja huomioi esimerkiksi sen, että toimintaympäristö ja välineistö tarjoavat samaistumisen kohteita erilaisista taustoista tuleville lapsille. Lisäksi hän varmistaa, että jokainen lapsi saa äänensä kuuluviin, vaikka yhteistä kieltä ei olisi. Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make)9 on järjestänyt yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin kanssa antirasismikoulutusta kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstölle varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Vuoden 2021 loppuun mennessä antirasismityöpajoja on järjestetty 165. Työpajojen lisäksi koulutukseen osallistuneet saivat käyttöönsä Ensiaskeleita antirasismiin -työkirjat, jotka kannustivat aiheen jatkotyöstöön omassa työyksikössä. Opinnäytetyössäni selvitin dokumenttianalyysin keinoin, miten antirasistisia teemoja helsinkiläistä varhaiskasvatusta, esiopetusta ja perusopetusta ohjaavissa asiakirjoissa ja suunnitelmissa on nostettu esiin ja miten antirasismikoulutukseen osallistuminen näkyy yksikkökohtaisissa kirjauksissa. Aineisto lajiteltiin kuuden teeman alle, jotka olivat kriittinen käsitys opettajan tiedoista, erojen huomioiminen, moninaisuuden olettaminen, aktiivinen rasismin vastustaminen, osallisuus ja kulttuuriperintö. Osallisuus, moninaisuuden olettaminen ja erojen huomioiminen ovat keskeisiä useimmissa suunnitelmissa, ja jokaisen lapsen mahdollisuuksia olla osa vertaisryhmää vaalitaan. Kulttuuriperintöön liittyviä tarkennuksia löytyy runsaasti, mutta ne ovat sisällöltään hyvin vaihtelevia; joissain suunnitelmissa kulttuurinäkökulma on hyvin monokulttuurinen, kun taas useimmissa suunnitelmissa hyvin monikulttuurinen. Opettajan tietojen kriittinen tarkastelu ja aktiivinen rasismin vastustaminen ovat sivuroolissa ja erityisesti niiden osalta korostuu ne yksiköt, jotka ovat osallistuneet antirasismikoulutukseen. Monikulttuurisuusajattelu on edelleen keskeisessä asemassa moninaisuuteen liittyvissä kirjauksissa. Monikulttuurisuudesta antirasismiin Siinä missä monikulttuurisuus saattaa jäädä päälle liimatuksi projektityöskentelyksi, on antirasismi pedagogisena asenteena läsnä kaikessa opettajan ja kasvattajan toiminnassa. Antirasismi ei suinkaan vaadi täydellisyyttä, vaan päinvastoin se nostaa esille sen, että kukaan ei ole rasismista vapaa. Monikulttuurisuudessa piilee myös vaara, että näennäinen moninaisuuden korostaminen jättää valtakulttuuriin kuulumattomat lapset pysyvästi toisen asemaan. Antirasismi pyrkii purkamaan nämä toiseuttavat rakenteet, jolloin on mahdollista liikkua kohti todellista yhdenvertaisuutta. Monikulttuurisuutta ja antirasismia on kuitenkin vaikea täysin erottaa toisistaan. Nieto10 (ks. kuva 1) onkin määritellyt monikulttuurisuudelle neljä tasoa, josta viimeisen voidaan ajatella olevan sellainen, jota kohti kuljemme, jos omaksumme antirasistisen pedagogiikan työotteeksemme. Kuva 1. Monikulttuurisuuden tasot Nietoa (2010) mukaillen. Koulutuksella kohti antirasistista työotetta Opinnäytetyöni tulosten perusteella koulutuksella voidaan lisätä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen antirasistista osaamista. Näyttäisi myös siltä, että antirasismikoulutus lisää yksiköiden halua sitoutua antirasistiseen työotteeseen. Koska antirasistinen pedagogiikka ei ole arjesta irrallinen projekti, vaan pedagoginen asenne, joka on läsnä kaikessa opettajan tai kasvattajan toiminnassa, on tärkeää löytää ne teemat, jotka sitovat sen niihin ohjaaviin asiakirjoihin ja toimintasuunnitelmiin, jotka ohjaavat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen ammattilaisten työtä. Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen kansallisesti ja kunnallisesti velvoittavat lait ja suunnitelmat ohjaavat vahvasti kohti antirasistista pedagogiikkaa, mutta yksikkökohtaisissa suunnitelmissa on hyvin paljon vaihtelua. Toisaalta opetus- ja toimintasuunnitelmat ovat laajoja kokonaisuuksia käsitteleviä asiakirjoja, joten voisi ehkä miettiä, olisiko joku muu väylä parempi tuoda antirasismia enemmän esiin myös toiminnan suunnittelussa. Oppilaitoksilla on velvoite laatia myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joten voisi miettiä, olisiko antirasistinen työote mahdollista integroida osaksi näitä suunnitelmia, koska antirasismin tarkoitushan on juuri pyrkiä kohti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kirjoittaja Veera Luukkonen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii varhaiskasvatuksen opettajana helsinkiläisessä päiväkodissa. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Antirasistinen pedagogiikka Helsingin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Lähteet: Alemanji, Amikeng A. 2021. Kohti antirasistista pedagogiikkaa. Teoksessa Keskinen, Suvi & Seikkula, Minna & Mkwesha, Faith (toim.): Rasismi, valta ja vastarinta – rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus. Alemanji, Amikeng A. 2018. Antiracism Education in and out of Schools. Cham: Pal-grave Macmillan. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016: 1. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2014: 96. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2018:3a. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Annettu Helsingissä 30.12.2014 Perustuslaki (731/1999). Annettu Helsingissä 11.6.1999. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Annettu Helsingissä 30.12.2014 Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make) Nieto, Sonia 2010. Language, Culture & Teaching. Taylor & Francis Group.
Vertaisneuvonnalla voidaan tukea nuorten asumista
Itsenäistyminen on monelle nuorelle uutta ja jännittävää aikaa. Aina asuminen ei kuitenkaan onnistu toivotulla tavalla, vaan eteen voi tulla suuriakin haasteita. Nuorten asumisen onnistumista voidaan tukea monipuolisemmin, kun vertaisneuvonta otetaan rohkeasti osaksi nuorten asumisneuvontaa. Nuoret itsenäistyivät Suomessa vuonna 2020 keskimäärin 22-vuotiaina (1). Osa nuorista muuttaa pois lapsuudenkodistaan omasta tahdostaan, kun osa taas joutuu lähtemään jostain ulkopuolisesta syystä. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan muuta pois lapsuudenkodistaan, vaan itsenäistyminen voi alkaa myös silloin, kun nuori muuttaa pois lastensuojelulaitoksesta, sijaiskodista tai muusta tukipalveluita tarjoavasta paikasta. Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaminen voi siis tapahtua hyvinkin aikaisessa vaiheessa, eivätkä kaikki nuoret ole vielä ehtineet valmistautua itsenäisen elämän alkamiseen. Lastensuojelun Keskusliiton laatimaan kyselyyn vastanneiden nuorten mielestä sopiva aika itsenäistymiselle on 18-vuotiaana. Suurin osa nuorista kokee saavansa kotoaan tarpeeksi neuvoja, ohjeita sekä tukea itsenäistymiseen. Kaikki eivät kuitenkaan saa tarpeeksi tukea. Nuoret toivovatkin, että itsenäiseen asumiseen liittyviä taitoja alettaisiin opetella jo koulussa. (2, s. 40) Itsenäistymiseen tarvitaan asumistaitoja Asumistaidoille käsitteenä ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Asumistaitoja voidaan kuitenkin määritellä esimerkiksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asumissosiaalisen työn oppaan mukaisesti (3, s. 10). Yhtenä asumissosiaalisen työn keinona ARA:n opas ohjaa asumisen tuen tarpeen kartoittamisessa. Arvioinnin tueksi oppaassa esitetään tarkasteltavaksi seuraavia osa-alueita: Asunnon kunnossapito ja siisteys (asunnosta huolehtiminen ja tarvittaessa vikailmoituksen tekeminen huoltoyhtiöön). Taloustaidot (vuokran ajallaan maksaminen, tarvittavien etuuksien hakeminen sekä vuokravelkojen ja maksuhäiriömerkintöjen hoitaminen). Naapuruustaidot (taloyhtiön järjestyssääntöjen noudattaminen, asumisrauhan kunnioittaminen). Asumisen tuki (tarvittaessa palvelujen piiriin hakeutuminen, sovitun palvelusuunnitelman noudattaminen sekä omasta ruoka- ja vaatehuollosta huolehtiminen). Tämän lisäksi Isännöintiliiton sivuilla kuvataan asumistaitoihin kuuluvan asumiseen liittyviä arkisia asioita, kuten esimerkiksi taloyhtiön toimintatapojen tunteminen, asumiseen kuuluvien sopimuksien tekeminen sekä ongelmatilanteiden selvittäminen oma-aloitteisesti (4). Nuorten asumistaitoja voidaan tukea asumisneuvonnan keinoin. Nuorten asumisneuvonta on nuoren tarpeisiin pohjautuvaa neuvontaa asumiseen ja talouteen liittyvissä asioissa. Tavoitteena on tukea itsenäisen asumisen alkamista ja sen jatkumista. Yleisestä asumisneuvonnasta nuorten kanssa tehtävä asumisneuvontatyö eroaa erityisesti niin, että nuorten tavoittamisella ja sitouttamisella on erityisen suuri rooli palvelun onnistumisen ja vaikuttavuuden kannalta. Vertaisneuvoja tukee asumisen ongelmatilanteissa Vertaistuki perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja sen vahvuutena nähdään erityisesti vastavuoroisuus. Vertaistuen antamisessa korostuvat omat arjen kokemukset sekä elämänkokemus, jolloin vertaiset voidaan nähdä ikään kuin oma elämänsä asiantuntijoina. Kun ihmisen sosiaalinen tukiverkko vahvistuu, vähentää se myös yksinäisyyden ja syrjäytyneisyyden tuntemuksia. Vertainen voi samalla päästä myös itse avun vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi esimerkiksi vertaistukiryhmissä. (5) Myös nuorten itsenäisen asumisen tukemiseen voidaan käyttää vertaisneuvontaa. Vertaisneuvoja antaa neuvoja omien kokemuksiensa ja oppimansa perusteella, mutta ei kuitenkaan ohjaa neuvonnan kohteena olevan henkilön toimia. Samalla vertaisneuvoja voi toimia myös kannustajana ja vertaistuen antajana nuorelle. Vertaisneuvonnan avulla voidaan myös tuoda saatavilla olevaa tietoa helpommin löydettävämmäksi ja näkyvämmäksi, jotta nuori voisi itsenäisesti ratkaista asumisen ongelmatilanteita. Tukemalla nuorta hänen omaan arkeensa kuuluvassa ympäristössä, nuori voi oppia itse tekemään asioita jatkuvan neuvonnan tai ohjauksen sijaan. Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry on vuodesta 2017 alkaen ottanut vertaisneuvonnan osaksi nuorten asumisneuvontaa. Yhdistys koordinoi talotuutoritoimintaa, jossa yksi talon asukkaista toimii vertaisneuvojana muille talon asukkaille. Talotuutorin tehtäviin kuuluu esimerkiksi uusien asukkaiden tervehtiminen, asumisviihtyvyyden edistäminen, yhteisten tilojen käyttämisessä opastaminen sekä asumiseen liittyvissä ongelmatilanteissa neuvominen. Lisäksi talotuutori voi auttaa naapureita pienissä arjen askareissa. Onnistunut vertaisneuvonta vaatii suunnitelmallisuutta Tein ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoon kuuluvan opinnäytetyön vertaisneuvonnan mahdollisuuksista osana nuorten asumisneuvontaa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälainen vaikutus vertaisneuvonnalla on ollut NAL Asuntojen asukkaiden asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen kehittymiselle. Tätä varten lähetin sähköisen kyselyn NAL Asuntojen asukkaille sekä haastattelin nykyisiä ja entisiä talotuutoreita. Tuloksien perusteella oli nähtävissä, että vertaisneuvonnan avulla on mahdollista tukea nuorten asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen kehittymistä. Vaikka vertaisneuvonnalla voitiin nähdä olevan vaikutusta nuorten asumistaitojen kehittymiseen sekä asumisviihtyvyyden edistämiseen, tätä ei kuitenkaan voida pitää automaattisena seurauksena vertaisneuvonnasta. Tuloksista kävi ilmi, että vertaisneuvonnan onnistumiseen vaikuttaa merkittävästi palvelun saavutettavuus ja monipuolisuus sekä nuoren oma aktiivisuus. Kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena voidaan kuitenkin nähdä vertaisneuvojan oma panostus työtä kohtaan. Jotta nuorten asumistaitojen kehittymiseen voi vaikuttaa, tulee vertaisneuvojan olla aktiivinen, helposti lähestyttävä sekä tarjota monipuolisia yhteydenottotapoja. Lisäksi vertaisneuvojan tulisi tehdä asioita yhdessä nuorten kanssa, eikä heidän puolestaan. Tämä mahdollistaa sen, että nuori voi oppia selviytymään ongelmatilanteista jatkossa itsenäisesti. Työelämän puolesta vertaisneuvojalle tulisi tarjota kunnollinen perehdytys, tarvittavat työvälineet sekä säännöllistä ohjausta ja tukea neuvontatyöhön. Kehittämällä vertaisneuvontaa voidaan vastata entistä monipuolisemmin nuorten tarpeisiin ja toiveisiin. Vertaistoiminnan kehittämistarve on tunnistettu myös yhteiskunnallisella tasolla. Kehittämistoiminnassa nähdään erityisesti järjestöjen vahvuutena kokemusasiantuntijuuden sekä teoriatiedon yhdistäminen osaksi palvelujen toimintaa (6). Lisäksi Ympäristöministeriön asuntopoliittisen kehittämisohjelman yhtenä tavoitteena on ollut edistää nuorten pääsemistä alkuun omalla asumispolullaan, tukea erityisryhmien asumista sekä kiinnittää huomiota asumisneuvonnan saatavuuden paranemiseen ja asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen (7). Opinnäytetyöni pohjalta ehdotan, että tulevaisuudessa vertaisneuvontaa tulisi hyödyntää rohkeasti sosiaalialalla erityisesti nuorten kanssa toimiessa. Vertaisneuvonnan avulla voidaan vahvistaa nuoren asumistaitoja, kun nuori oppii luottamaan itseensä ja kykyynsä selviytyä arjen askareista itsenäisesti. Asumistaitojen lisäksi vertaisneuvonnan avulla voidaan tukea myös nuoren sosiaalisia taitoja. Parhaimmillaan vertaisneuvonnalla voidaan vähentää myös vuokravelkatilanteita ja häätöjä, mikä omalta osaltaan taas ennalta ehkäisee nuorten asunnottomuutta. Kirjoittaja Heidi Juvonen-Jääskeläinen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii kouluttajana nuorten asumisasioiden parissa. Erikoisosaamiseen kuuluu nuorten jalkautuva asumisneuvonta, verkostoyhteistyö sekä asumiseen liittyvä koulutustoiminta. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Juvonen-Jääskeläinen, H. 2021. Talotuutoritoiminta nuorten asumisneuvontatyössä - Asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen edistäminen vertaisneuvonnan avulla Lähteet Eurostat 2021. Estimated average age of young people leaving the parental household by sex. Päivitetty 22.6.2021. Viitattu 12.11.2021. Custódio, Ira 2020. Ensiaskel tulevaisuuteen. 16-vuotiaiden nuorten ajatuksia itsenäisestä asumisesta. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 3/2020. Viitattu 12.11.2021. Hokkanen, Sonja 2019. Asumissosiaalisen työn opas työntekijöille. Asuminen puheeksi. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat – varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU) -hanke. Viitattu 12.11.2021. Isännöintiliitto 2019. Asumisen taidot monella hukassa – voi aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Viitattu 12.11.2021. Salonen, Mirva 2012. Voimauttavan vertaisohjauksen käsikirja. Leijonaemot ry. Helsinki: Leijonaemot ry. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020: 19. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Ympäristöministeriö 2020. Asuntopoliittinen kehittämisohjelma. Työryhmän raportti. Viitattu 12.11.2021.
Kuulla vai kuunnella? Ammattilaisena nuoren osallisuuden toteutumisessa
Mikä tekee nuoren osallisuudesta laadukasta? Entä miten lastensuojelun sijaishuolto voisi tukea nuoren osallisuutta? Sijaishuollossa olisi hyvä pysähtyä miettimään, miten ja minkälaisin keinoin ammattilainen voi tukea ja vahvistaa nuorten osallisuutta arkisissa käytännöissä. Lastensuojelun laatusuositus (2019) on nostanut osallisuuden yhdeksi tärkeimmäksi osaksi laadukasta lastensuojelutyötä. Osallisuuden kokemus onkin yksi sijoitetun nuoren hyvinvoinnin keskeisimpiä ulottuvuuksia. Nuoren osallisuutta niin arjessa kuin nuoren elämään liittyvässä päätöksenteossa tulisi vahvistaa. (1) Tämä teksti perustuu opinnäytetyöhöni, jossa selvitin sitä, miten sijoitetun nuoren osallisuutta voitiin vahvistaa työntekijöiden näkökulmasta. Yhteistyökumppanina opinnäytetyössäni oli Kymsoten lastensuojelulaitos Nuortenyhteisö Otsola. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimassa lapsistrategiassa osallisuus on määritelty kokemukseksi joukkoon kuulumisesta sekä kokemukseksi siitä, että nuori pystyy vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin asioihin. Osallistuminen puolestaan kuvaa sellaisia arkisia tekoja, joita nuorella on mahdollisuus tehdä, kuten osallistua häntä koskeviin päätöksiin ja oman mielipiteen ilmaiseminen. (2, s. 20; 3, s. 36) Lastensuojelun sijaishuollossa osallisuus tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että nuori on osallisena kaikessa häntä koskevissa päätöksenteoissa ja hänen osaltaan toiminnan oleellisessa kehittämisessä. Työn perusperiaate on siinä, että sijoitetun ääni saadaan kuuluviin. (4) Osallisuus toteutuu, kun nuori saa riittävästi tietoa itseään koskevista asioista, pystyy ilmaisemaan oman mielipiteensä niistä sekä tulee kuulluksi ja voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Jokaisen nuoren yhdenvertainen osallistuminen on mahdollista ja tämän edistäminen kuuluu kaikille. Lastenkodin työntekijä on ratkaisevassa asemassa siinä, saako nuori äänensä kuuluviin vai ei. Osallisuudessa kokemus on keskiössä Osallisuuden toteutumisessa on tärkeintä nuoren tunne siitä, että hän pääsee vaikuttamaan ja saa jotakin aikaan. Nuoren omalla asenteella ja toiminnalla sekä nuoren ympärillä olevien ihmisten suhtautumisella on merkitystä. Nuorella tulisi olla elämässään vahvoja tukipilareita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan. Lisäksi nuori tarvitsee elämäänsä tekijöitä, jotka tukevat hänen fyysistä ja psyykkistä terveyttään, erilaisia vuorovaikutussuhteita sekä moninaisia sosiaalisia ympäristöjä. Sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta nuoren tunteet ja kokemukset ovat keskiössä, jotta kasvu toimivaksi osaksi ympäröivää yhteiskuntaa onnistuisi. (5) Lastenkodin työntekijöiltä odotetaan paljon taitoja, tietoa, ymmärrystä sekä tilanteenlukutaitoa siinä, mikä nuorta sillä hetkellä kiinnostaa. Nuoren yksilöllisen tilanteen ymmärtäminen suuremmassa nuorisomaailman kontekstissa on erityisen tärkeää nuoren osallisuuden kokemuksen saavuttamisessa. On kuitenkin huomioitava osallistumisen lisäksi se, että nuorella on oikeus olla osallistumatta (6). Ja se on ihan okei. Sosiaalisen osallisuuden merkitys Sosiaalisella osallisuuden tukemisella pyritään saamaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret lähemmäksi yhteiskuntaa ja aktiivista toimijuutta (7). Nuori tarvitsee myönteisten kokemusten saamiseen tunnustusta erilaisista hänelle merkityksellisistä suhteista. Nuori peilaa itseään muiden kautta ja ikävät kokemukset saavat nuoren näkemään itsensä huonona. Hyvät kokemukset vastavuoroisesti vahvistavat nuoren positiivista minäkuvaa. (8) Ammattilaisen tulee ruokkia nuoren positiivista minäkuvaa aktiivisesti, jotta nuori saisi joka päivä pieniä onnistumisen kokemuksia. Lastenkodin työntekijöiden päätehtävä on luoda turvallinen ympäristö nuorelle, joka on todella haastavassa elämäntilanteessa. Työntekijöiden antama tuki on yksilöllistä ja nuoren kanssa yhdessä suunniteltua. Lastenkodin työntekijä voi nähdä itsensä sijoitetun nuoren rinnalla kulkijana ja tukipilarina, jotta tämän omat taidot kehittyvät niin hyviksi, että nuorella on mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan itsenäisesti. Sijoitus lastenkotiin on nuoren koko elämänkaarta ajatellen hyvin pieni hetki, mutta sitäkin kriittisempi, sillä silloin nuori tekee isojakin suunnanmuutoksia, jotka voivat vaikuttaa hänen loppuelämänsä suuntaan. Sillä miten lastenkodin työntekijä kohtaa nuoren, kuuntelee ja kannustaa osallistumaan on valtava merkitys nuoren itsetunnon ja pystyvyyden kannalta. Kirjoittaja Riikka Ingraeus, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Ingraeus, Riikka 2021. Osallisuuden tukeminen Nuortenyhteisö Otsolan intervallijaksolla Työntekijöiden näkökulma. Metropolia. Lähteet Malja, Marjo & Puustinen-Korhonen, Aila & Petrelius, Päivi & Eriksson Pia (toim.) 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:8. Stenvall, Elina. 2020. Osallisuutta ja osallistumista. Osa 1: Osallisuuden lähtökohdat kansallisessa lapsistrategiassa. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:27. Kansallinen lapsistrategia 2021. Komiteamietintö. Kansallisen lapsistrategian parlamentaarinen komitea. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:8. Valtioneuvosto Helsinki. Kivistö-Pyhtilä, Tuula & Hoppania, Eeva-Leena & Kallio, Mari & Kivioja, Annukka & Korkala, Mirja & Korpela, Marlene & Kuusela, Tanja & Niemi-Weckström, Anu & Lehto, Marja-Leena & Savolainen, Noora 2017. Kokemusasiantuntijuus lastensuojelun kehittämisessä. Teoksessa Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta & Pohjola, Anneli (toim.) 2017. Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 221–244. Peltonen, Kati & Elomaa-Krapu, Minna & Määttä, Anne & Kahala, Minna & Kananen, Marko 2017. Nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen. 2/2017. AMK-lehti. UAS Journal. Journal of Finnish Universities of Applied Sciences. Laakso, Riitta 2019. ”Ne näki musta”. Huostassa olevien lasten hyvinvointi ja sijaishuoltoon liittyvät kokemukset. THL-raportti 1/2019. Helsinki: PunaMusta Oy. Peltonen, Kati & Elomaa-Krapu, Minna & Määttä, Anne & Kahala, Minna & Kananen, Marko 2017. Maunu, Antti & Kiilakoski, Tomi 2018. Ohjausta osallisuuteen? Sosiaalinen ja poliittinen osallisuus ammattiin opiskelevien nuorten arjessa Artikkeli. Aikuiskasvatus 2/2018.
Sosiaalisten suhteiden vahvistaminen on avain syrjäytymisen kierteen katkaisussa
Syrjäytyminen on systeeminen ongelma, johon ei ole lineaarisia ratkaisuja. Syrjäytymiseen vaikuttaa sekoitus erilaisia yhteiskunnallisia, yhteisöllisiä ja yksilöllisiä tekijöitä (1, s. 30-31; 2, s. 160). Voidaankin puhua vaikeasta ja pirullisesta ongelmasta, jonka ytimessä on arjen tyhjyys, turvattomuus ja tekemättömyys (3). Syrjäytymisen kierteiden kääntäminen hyvinvoinnin kierteiksi edellyttää auttamistyöhön uudenlaisia lähestymistapoja ja näkökulmia. Jos nuorilta kysyttäisiin Nuoret kertovat kokevansa keskeiseksi syrjäytymisen syyksi ystävien puutteen ja yksinäisyyden (4). Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan jo neljäsosa 9.-luokkalaisista tytöistä tuntee ja kokee yksinäisyyttä (5). Nuoret itse ovat tuoneet esille lukemattomia sekä kertaantuvia kokemuksia siitä, kuinka palvelut, varhaiset kasvuympäristöt ja auttavat tahot ovat epäonnistuneet nuorten aikuisten tukemisessa (6). Nuorille tarjottavien palveluiden tarjonta ja kysyntä ei kohtaa. Palveluita on tarjolla, mutta nuoret kokevat, ettei heitä pitkien jonotusaikojen jälkeen oteta palveluissa tosissaan, joten he eivät sitoudu palveluihin. (7, s. 130-133) Loppujen lopuksi nuoret odottavat ammattilaisilta yksinkertaisia asioita: kuuntelua, kunnioitusta, rinnalle asettumista, luottamuksen arvoisena olemista sekä mukana olemista (8, s. 1). Vertaismentorit hyvinvointia vahvistamaan Vertaismentoritoiminnalla on havaittu olevan nuorten hyvinvointia vahvistavia vaikutuksia. Mm. Creaney (9) sekä St. Vil ja Angel (10) ovat tutkineet vertaismentorointia ja todenneet, että nuorten oma kokemus omasta hyvinvoinnistaan vahvistuu vertaismentoroinnin kautta. Tämä näkyy erityisesti kasvaneena tyytyväisyytenä omaa elämää kohtaan. Helsingin NMKY:llä on vuodesta 2018 kehitetty Kiintopiste-hankkeessa Stean Veikkausvaroin NEET-nuorten vertaismentoroinnin toimintamallia. Toimintamallissa moniulotteisissa haasteissa kamppaileva nuori saa rinnalleen vertaismentorin, jolla on omakohtaisia kokemuksia syrjässä olemisesta. Selvitin YAMK-opinnäytetyössäni Kiintopiste-hankkeen vertaismentoritoiminnan tuottamia hyvinvoinnin tekijöitä nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Tutkimuskysymys opinnäytetyössäni oli, mitä hyvinvoinnin tekijöitä NEET-nuoret kokevat saavansa vertaismentoroinnista itselleen. Laadullisen opinnäytetyön metodina oli tulkitseva kokemuksen tutkimus. Opinnäytetyön teemahaastatteluihin osallistui neljä vertaismentoritoiminnassa mukana olevaa nuorta ja viisi vertaismentoria. Haastattelut analysoitiin teorialähtöisesti tulkitsevan fenomenologisen analyysin mukaan. Vahvista nuoren sosiaalisia suhteita Opinnäytetyöni tuloksista korostui aiemmissakin tutkimuksissa (mm. 11) havaittu ilmiö: kun kysytään nuorilta heidän kokemastaan hyvinvoinnista, sosiaaliset suhteet ovat merkittävässä roolissa. Opinnäytetyön tulosten perusteella sosiaaliset suhteet vaikuttavat suoraan tai välillisesti haastateltujen nuorten kaikkeen sellaiseen hyvinvointiin, jonka nuoret kokevat elämässään tärkeäksi. Nuoret kokevat vertaismentoritoiminnan kaverillisena suhteena. Se vahvistaa sosiaalisia taitoja ja verkostoja, luo elämään mielekkäitä arjen sisältöjä ja tulevaisuususkoa sekä kasvattaa voimavaroja niin mentoroitavilla nuorilla kuin vertaismentoreillakin. Tuloksista ilmenee, että nuoria ohjatessa rehellisyys ja realistisuus vievät nuorten tilanteita tehokkaammin eteenpäin kuin asioiden kaunistelu. Ilman sosiaalisia suhteita ja aitoja vertailupintoja nuori voi asettaa elämäänsä epärealistisia tavoitteita, jotka voivat lamaannuttaa nuorta entisestään. Auktoriteetittomassa, nuorilähtöisessä ja kiireettömässä vertaismentorisuhteessa ei ole tarvetta suorittaa jotain ulkoapäin määritettyä päämäärää tai kaunistella asioita. Vuorovaikutus on rehellistä ja siksi eteenpäin vievää. Yksinäisyyden vähentäminen arjessa on kaikkien etu Kiusaaminen, oman lähiympäristön sosiaalisesta piiristä ulkopuolelle jääminen ja sitä kautta syrjään vetäytyminen aiheuttavat nuorille pitkäkestoista yksinäisyyttä, jonka seuraukset voivat olla hyvinvoinnin kannalta tuhoisat ja kauaskantoiset. Vaikka yksinäisyys näkyi haastateltujen nuorten osalta elämää varjostavana teemana, ei silti ole syytä leimata tämän perusteella koko moninaista NEET-kohderyhmää yksinäisiksi. Vertaismentoritoiminta vähentää yksinäisyyden kokemusta. Se tarjoaa luottamuksellisen keskusteluyhteyden nuoren ja vertaismentorin välille, jonka kautta se antaa sekä nuorille että mentoreille tunteen yhteenkuuluvuudesta ja osallisuudesta. Näillä tekijöillä on merkittävä vaikutus nuoren yksinäisyyden kokemukseen ja koettuun hyvinvointiin. Lisäksi niillä on vaikutuksia jopa toimintakykyyn ja edellytyksiin työllistyä. (12, s. 122-124) Rinnalla kulkemaan, eteenpäin Useat aiemmin esitetyt tutkimukset esittävät pitkäkestoisen rinnalla kulkemisen olevan ratkaisu pitkäkestoisen syrjäytymisen vähentämiseen (mm. 13, s. 193). Opinnäytetyössäni esiin tulleiden tulosten perusteella voi todeta, että vertaismentorointi koetaan pitkäkestoisena, luottamuksellisena kaverisuhteena, jossa yhdessä reflektoiden edetään nuorilähtöisesti elämässä eteenpäin. Voisiko tässä olla peräänkuulutettu rinnallakulkija? Vertaismentorit ymmärtävät omasta kokemuksestaan, että muutoksen aikaansaaminen ja syrjäytymiskierteen katkaisu voi olla vuosia kestävä prosessi. Tästä johtuen he myös ymmärtävät pitkäaikaisen rinnallakulkijuuden tärkeyden ja osaavat vahvistaa nuoren arkea ja toimintakykyä. Vertaismentoreilla on arvokasta kokemustietoa, jonka perusteella he osaavat tukea nuoren kykyä kuvata omaa tilannettaan kattavasti ja ohjata nuoria palveluihin, jotka ovat itse kokeneet hyödyllisiksi. Toiminnan kautta nuoren haasteet saadaan tunnistettua ja apu kohdennettua oikea-aikaisesti, tarpeen mukaan, tehokkaasti. Sosiaalisten suhteiden vahvistamisella näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia moniin hyvinvoinnin osa-alueisiin, joten syrjäytymisen kierteen katkaisussa sosiaalisten suhteiden ja verkostojen vahvistaminen olisi ensisijaista. Vertaismentoritoiminnalla voidaan saavuttaa laajojakin positiivisia muutoksia hyvinvoinnissa, mutta vähimmilläänkin vertaismentorisuhde tarjoaa ympäristön, jossa mahdollisuudet hyvinvoinnin vahvistumiselle ovat olemassa (14). Kirjoittaja Joni Liikala on Helsingin NMKY:llä kehityspäällikkönä ja vastaa nuorten ja aikuisten palvelut ja koulutukset toimialasta. Kirjoitus perustuu hänen YAMK opinnäytetyöhönsä Vertaismentorointi NEET-nuorten hyvinvointia vahvistamassa. Lähteet Nurmi, Jan-Erik 2011. Miksi nuori syrjäytyy? NMI-bulletin, 2011, Vol. 21, No. 2 © Niilo Mäki -säätiö. Karvonen, Sakari & Kestilä, Laura 2014. Nuorten aikuisten syrjäytymisvaaraan liittyvä huono-osaisuus. Teoksessa: Vaarama, Marja ym. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sevänen, Sanna 2019. Syrjäytyminen vaatii varhaista puuttumista. Viitattu 14.11.2020 Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. Viitattu 12.11.2020 Helenius, Jenni & Helakorpi, Satu & Kivimäki, Hanne 2021. Kouluterveyskysely: Iso osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä – yksinäisyyden tunne on yleistynyt. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 17.9.2021. Viitattu 28.10.2021 Turkka, Ville & Währn, Nina 2020. Nuoret Valtaan -ryhmän kannanotto. Helsingin NMKY. Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla 2015. Nuoret luukulla - Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 160. Helsinki: Unigrafia. Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi 2019. Nuorten palvelusolmut auki. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 9/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.11.2020 Creaney, Sean 2020. Children’s Voices -are we Listening? Progressing Peer Mentoring in the Youth Justice System, Child Care in Practice, 26:1, 22-37. Taylor and Francis Group. Viitattu 6.11.2020. Vil, Chrostopher & Angel, Adam 2018. Studies from School of Social Work Reveal New Findings on Social Work. A Study of a Cross-Age Peer Mentoring Program on Educationally Disconnected Young Adults. Politics & Government Week. February 21, 2019; p 642. Viitattu 10.11.2020. Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. Viitattu 12.11.2020 Kestilä, Laura & Karvonen, Sakari & Parikka, Suvi & Seppänen, Johanna & Haapakorva, Pasi & Sutela, Elina 2019. Nuorten hyvinvoinnin erot. Teoksessa Suomalaisten hyvinvointi 2018. Kestilä, Laura & Karvonen, Sakari (toim.) Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi 2019. Nuorten palvelusolmut auki. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 9/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.11.2020 Carter, Erik & Moss, Colleen & Asmus, Jennifer & Fesperman, Ethan & Cooney, Molly & Brock, Matthew & Lyons, Gregory & Hube, Heartley & Vincent, Lori 2015. Promoting inclusion, social connections, and learning through peer support arrangements. Teaching Exceptional Children. Volume: 48 issue: 1, page(s): 9-18. Viitattu 14.11.2020.
Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat
Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointiin vaikuttavat monenlaiset tekijät. Samat tekijät voivat näyttäytyä hyvinvointia tukevina tai heikentävinä asioina, riippuen siitä, millaisena ne näyttäytyvät naisen elämässä. Hyvinvointia vahvistavia tekijöitä lisäämällä voidaan vaikuttaa myönteisesti naisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sekä lievittää vanhemman kokemaa stressiä ja sen vaikutuksia kohtuvauvaan. Näin voidaan edesauttaa turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä vanhemman ja vauvan välille jo raskausaikana. Positiivinen mielenterveys on hyvän elämän perusta. Se sisältää kokemuksen hyvinvoinnista, jonka avulla mahdollistuu täysipainoinen ja mielekäs elämä. Mielen hyvinvoinnin myötä tunnemme elämäniloa, jaksamme arjessa ja selviydymme vastoinkäymisistä. Mielenterveys on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Siihen vaikuttavat monet ihmisestä itsestään riippumattomat tekijät. Kokemus mielenterveydestä vaihtelee elämäntilanteiden tai olosuhteiden vaihtuessa. (1, s. 19-22) Raskauden mukanaan tuomia vaikutuksia Raskaus on yksi naisen elämän mullistavimpia tapahtumia, jonka aikana naisen identiteetti muuttuu. Se on usein emotionaalisesti kuormittavaa aikaa ja naisen stressinsietokyky voi heiketä. Vanhemmaksi kasvaminen herättää monenlaisia tunteita, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisia. (2, s. 105; 3, s. 32) Raskaudenaikaisen mentalisaation eli mielikuvien avulla nainen alkaa kokea itsensä äitinä (4, s. 105; 5, s. 32). Mentalisaatio tukee vanhempaa kuormittavissa tilanteissa tunteiden säätelyssä ja sen avulla on helpompi huomata elämässä olevat positiiviset asiat. Positiiviset mielikuvat tukevat myönteisen kuvan syntymistä suhteessa vauvaan ja omaan vanhemmuuteen. (6, s. 5) Raskausaikana nainen tarvitsee sosiaalista tukea aiempaa enemmän (7, s. 53). Mielen hyvinvoinnin heikkenemiseen raskausaikana on suurempi riski silloin, kun lasta odotetaan yksin. Riski suurenee erityisesti, silloin jos naisen tukiverkosto on riittämätön. (8) Mielen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä selvitettiin kyselytutkimuksella kesällä 2020. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat kokemusasiantuntijoita ja he olivat osallistuneet vertaisryhmään ollessaan raskaana. Kyselylomakkeen avulla saatiin tietoa tekijöistä, jotka tukevat yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointia ja tekijöistä, jotka heikentävät sitä. Näiden lisäksi selvitettiin, millainen merkitys vertaisryhmään osallistumisella raskausaikana oli ollut osallistujille. Raskaus itsessään lisää yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointia. Lapsen saaminen ja vanhemmaksi tuleminen on ollut usein pitkäaikainen haave. Tämän lisäksi mielen hyvinvointia tukevat terveelliset ja turvalliset läheissuhteet, kuten oma perhe ja lapsiperheelliset ystävät. Neuvolan terveydenhoitajalta saatu tuki on merkittävää ja helpottaa raskaudenaikaisia huolia. Vauvaperheelle sopiva asunto ja riittävä vakituinen toimeentulo tuovat turvallisuutta ja vakautta elämään. Liikunta ja terveellinen ruokavalio tukevat omalta osaltaan mielen hyvinvointia. Positiiviset mielikuvat vauvasta ja itsestä vanhempana kasvattavat luottamusta omaan kykyyn kantaa vastuuta ja huolehtia vauvan hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti. Raskausaikana mielen hyvinvointia tukevat ja heikentävät tekijät + Raskaus - Raskauden aikaiset komplikaatiot + Vakituinen työ - Työttömyys + Vakituinen toimeentulo - Työelämän paineet + Vauvaperheelle sopiva asunto - Epävarmuus toimeentulosta + Perhe - Vauvaperheelle sopimaton asunto + Ystävät - Haastavat ihmissuhteet + Neuvolan terveydenhoitaja - Vaikeudet lapsen isän kanssa + Liikunta - Heikko tukiverkosto + Terveellinen ruokavalio - Mielenterveyden haasteet + Kotielämä - Oman voinnin jatkuva tarkkailu + Tukipalvelut - Huoli tulevasta vanhemmuudesta + Luotto omaan vanhemmuuteen - Negatiiviset mielikuvat + Yhteiskunnan tuet + Positiiviset mielikuvat ” Ryhmä, jossa yksinhuoltajuus ei ollut mikään juttu ja toisaalta oli just se juttu” Merkittävänä mielen hyvinvoinnin tekijänä toimii vertaisryhmä. Vertaisryhmässä raskaana oleva nainen voi puhua omista kokemuksistaan rehellisesti ja pääsee kuulemaan toisten osallistujien erilaisista elämäntilanteista. Vertaistuen myötä lievittyy tunne, että on ainoa maailmassa. Vertaisryhmästä saa perspektiiviä omaan tilanteeseen, minkä myötä sopeutuminen yhden vanhemman perheeksi helpottuu. Vertaisryhmä tukee yksin lastaan odottavaa naista onnelliseen perhe-elämään. Vertaisryhmän merkitys Yhteinen jakaminen toisten ryhmäläisten kanssa Toisten erilaisten kokemusten kuuleminen Paikka puhua omasta elämästä rehellisesti Uudet ystävyyssuhteet Positiivista energiaa Suhtautuminen tulevaisuuteen muuttuu positiivisemmaksi Sopeutuminen yhden vanhemman perheeksi Tukea onnelliseen perhe-elämään Vähensi tunnetta, että on ainoa Perheiden monimuotoisuus tulee huomioida Yhteiskunnallisilla rakenteilla voidaan tukea ja tuoda vakautta perheisiin, sekä edesauttaa uusien perheiden syntymistä. Hedelmöityshoitojen ulottaminen julkisessa terveydenhuollossa itsellisille naisille on osa merkittäviä rakenteellisia ratkaisuja. Työsuhteiden jatkuvuus, sopivat asumisolosuhteet ja taloudelliset tuet voivat omalta osaltaan ennaltaehkäistä taloudellisia vaikeuksia ja niistä aiheutuvia haittoja. Moni yksin lastaan odottava nainen saattaa kokea erilaiseksi niin itsensä vanhempana kuin oman perheensäkin. Kokemuksella on todennäköisesti yhteyttä yksinhuoltajuudesta aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa yksinhuoltajuutta tutkittiin yksipuolisesti ja se nähtiin niiden valossa pitkälti lapselle vaikeuksia tuottavana perhemallina. Tämän vanhentuneen tiedon rinnalle on tarpeellista tuoda todenmukaista tietoa yhden vanhemman perheistä ja ajantasaista tietoa perherakenteiden monimuotoisuudesta. Kaikkien perheiden yhdenvertaisuuden vahvistaminen yhteiskunnassa ja palvelurakenteissa on tärkeää. Sen avulla voidaan muokata myös yksilöiden asenteita. Erilaiset perherakenteet normalisoituvat ja tulevat hyväksytyksi. Odottavien vanhempien ja perheiden parissa toimivien työntekijöiden tulisi huomioida perheiden monimuotoisuus. Työntekijän hyväksyvä asenne ja sensitiivinen puhe ovat välttämättömiä. Yksinhuoltajuutta koskevista negatiivisista mielikuvista tulisi päästä irti. Ne tuottavat perheille turhaa rasitetta, joka voi heikentää perheessä koettua hyvinvointia. Sitä vastoin vanhemman tuntema perheylpeys vapauttaa voimavarat vanhemmuuteen ja perheestä huolehtimiseen. Kirjoittaja Tiina Kinnunen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön. Minusta tulee vanhempi – Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointi raskausaikana. Lähteet Kuhanen, Carita 2017. Mielenterveys ja mielenterveyshoitotyö. Teoksessa Hämäläinen, Kaisu & Kanerva, Anne & Kuhanen, Carita & Schubert Carla & Seuri, Tarja: Mielenterveyshoitotyö. -6. painos. Helsinki. Sanoma Pro Oy. 18–38. Sarkkinen, Mirja & Savonlahti, Elina 2007. Raskausajan vuorovaikutuspsykologiaa. Teoksessa Armanto, Annukka & Koistinen, Paula (toim.) 2007: Neuvolatyön käsikirja. Helsinki. Kustannusosakeyhtiö Tammi. 105–109. Klemetti, Reija & Hakulinen-Viitanen, Tuovi (toim.) & Kansallinen äitiyshuollon asiantuntijaryhmä (kirj.) 2013. Äitiysneuvolaopas. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. Opas 29. THL. Helsinki. Sarkkinen, Mirja & Savonlahti, Elina 2007. Klemetti, Reija & Hakulinen-Viitanen, Tuovi (toim.) & Kansallinen äitiyshuollon asiantuntijaryhmä (kirj.) 2013. Viinikka, Anne 2015. Mitä vauva miettii? Vanhempien mentalisaatiokyvyn vahvistaminen. Mannerheimin lastensuojeluliitto. Helsinki. Salo, Saara 2020. Odotusajan työskentely erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa. Teoksessa Henttonen, Tanja & Sellegren, Hanna & Ruottinen (toim.): Vauvatyön käsikirja. Vauvatyötä haastavissa perhetilanteissa. Helsinki. Ensi- ja turvakotienliitto ry. 44–55. McLeish, Jenny & Redshaw, Maggie 2017. Mother`s accounts of the impaction emotional wellbeing of organized peer support in pregnancy and early parenthood: a qualitative study. BMC pregnancy and childbirth.
Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana
kuva: Terhi Lahdensalo Rukous on kirkon perheneuvojalle voimavara, jolla on monipuolinen merkitys ja yhteys työssä jaksamiseen sekä hengelliseen hyvinvointiin. Tämä käy ilmi opinnäytetyöstäni, jota varten haastattelin sähköisellä kyselyllä kahdeksan kirkon perheneuvojaa. Rukous voimaannuttaa. Perheneuvojat kuvaavat tekevänsä työtä omalla persoonallaan. Rukous koetaan tärkeäksi osaksi omaa persoonaa ja ammatti-identiteettiä. Rukous on jumalayhteyden kanava ja kokonaisvaltainen yhteyden väline. Jumalayhteys on merkittävä osa perheneuvojan elämää ja työtä, se on kuin hengitys. Rukousyhteydessä Jumala on kuin työpari perheneuvojalle. Spiritualiteettia luonnehditaan ihmisen olemmassaolon perustavimmaksi tunteeksi ja kokemukseksi, jonka kautta ihminen on yhteydessä itseensä, toisiin ihmisiin ja koko maailmaan (1). Rukous on kirkon perheneuvojalle tapa olla yhteydessä Jumalaan, itseen sekä ympäröivään maailmaan ja toisiin ihmisiin. Rukousyhteydessä perheneuvoja ikään kuin maadoittaa itsensä ja saa paremmin kontaktin itseensä. Tällainen yhteyden tapa ja väline näyttäisi sekä vahvistavan että ylläpitävän itsetietoisuutta ja omaa sisäistä reflektiopintaa. Rukousyhteyden tarve näyttäisi olevan lähtökohta, kuin alkutila, josta perheneuvoja ikään kuin ”alkaa” ja johon hän turvautuu päivittäin. Tiedostaminen on voimaantumisprosessin alkutila (2). Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Se on luonnollinen osa hengellistä elämää ja kuin hengitys kristitylle (3). Kontemplatiivinen rukous, joka on jumalakeskeinen rukousmuoto, on meditatiivista rukousta ja se opettaa olemaan hiljaisuudessa Jumalan läsnäolossa. Kontemplaatio määritellään yleensä mietiskelyksi. Kontemplatiivisuuden tavoite siis yksinkertaisuudessaan on pyrkiä pääsemään irti ajatuksista ja tunteista, saavuttaa ikään kuin vapaa, tyhjä mieli. Terapiatyössä terapeutti tarvitsee tällaista mielentilaa, ja siitä puhutaan terapian viitekehyksessä yleensä ”ei tietämisen tilana”. (4.) Rukous ja jumalayhteys vahvistavat perheneuvojan voimavaroja Kokemus turvasta ja huolenpidosta sekä avun ja tuen pyytämisen jatkuvasta mahdollisuudesta näyttäisi olevan perheneuvojalle merkittävä voimavaroja ylläpitävä ja vahvistava tekijä sekä jo itsessään voimavara. Huolenpidon mielentila, josta Hyrck (5) puhuu, vaikuttaisi sopivan myös monen perheneuvojan kokemukseen jumalasuhteestaan. Tulosten mukaan merkittävä työssä jaksamisen pohja ja turva on se, että perheneuvoja voi kokea kaikesta omasta vajavuudestaan, epätietoisuudestaan, ahdistuksestaan ja epäonnistumisestaan huolimatta olevansa Jumalan rakkauden ja huolenpidon ympäröimänä. (6) Perheneuvojan hyvinvointia ja työssä jaksamista tukee se, että on löytänyt itselleen sopivan tavan ja intensiteetin rukoilla ja olla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Räsäsen (7) voimaantumisteorian mukaan se tarkoittaa, että rukous on yksi resurssi, jota perheneuvoja käyttää ja hyödyntää itselleen sopivalla tavoilla hyvinvointiansa koskevissa päämäärissä ja tavoitteissa. Perheneuvoja näyttäisi rukouksen avulla mahdollistavan voimaantumistaan. Rukousyhteydessä perheneuvoja kuvaa kokevansa Jumalan ikään kuin luotettavana ja läsnäolevana työparina. Jumalakeskeinen rukousmuoto lisää myötätuntoa Jumalakeskeisen rukousmuodon on todettu vaikuttavan myönteisesti psykologisiin hyvinvoinnin osa-alueisiin, kuten itsetuntoon, merkityksen ja tyytyväisyyden kokemiseen elämässä (8). Opinnäytetyön tulosten perusteella perheneuvojan rukouksessa kokema yhtenäisyys Jumalan kanssa antaa voimavaroja olla toisen ihmisen kärsimyksen äärellä sekä tuntea suurempaa myötätuntoa ja arvostusta niin itseä kuin toistakin kohtaan. Tämä tulos viittaisi yhteneväisyyteen vuonna 2015 julkaistun keskeistävän rukouksen tutkimukseen, jossa osallistujat kuvasivat, että kun he tuntevat suurempaa yhtenäisyyttä Jumalan kanssa rukouksen kautta, he kokivat myös hetkiä, joissa he tunsivat rukouksen tunteen muiden ihmisten puolesta, varsinkin kun nämä henkilöt kohtasivat merkittävää kärsimystä. (9.) Perheneuvojan oma asenne ja kokemus rukouksesta sekä Jumalasta vaikuttaa siten asiakaskohtaamiseen ja tilaan, jossa terapeuttinen ja sielunhoidollinen läsnäolo tapahtuu. Tätä tukee myös Keatingin (10) havainto siitä, että mitä syvemmin koemme Jumalan armoa, sitä enemmän tunnemme myötäkärsimistä toisia kohtaan. Keatingin mukaan rukous on kuin työskentelemistä psykoterapeutin kanssa ja hengellinen matka vertautuu siten psykoterapiaan. Rukouksen avulla perheneuvoja vahvistaa ammatillisuuttaan Pyrkimys syvenevään ammatilliseen itseymmärrykseen, henkiseen vahvistumiseen ja toimintakyvyn lisääntymiseen liittyvät voimaantumiseen (11). Räsäsen voimaantumisteorian mukaisesti perheneuvoja osaa mobilisoida voimavarojaan ja siten kokea emotionaalista mielekkyyttä (12). Perheneuvoja käyttää rukousta avuksi oman sietokykynsä lisäämiseen, tunteidensa säätelyyn sekä myös raskaista tilanteista palautumiseen ja stressin vähentämiseen. Tämän perusteella näkökulma resilienssin ja rukouksen yhteydestä näyttäisi todentuvan myös kyselyyn vastanneiden perheneuvojien kohdalla. Rukous näyttää lisäävän ja vahvistavan perheneuvojan resilienssiä. (13.) Perheneuvojat kokevat rukouksen merkittäväksi voimavaroja ylläpitäväksi ja vahvistavaksi välineeksi sekä jo itsessään voimavaraksi. He käyttävät rukousta monipuolisesti työssään itsensä ja ammatillisuutensa tukena. Rukouksen avulla he sekä hoitavat hengellisiä tarpeitaan, että vahvistavat työssä jaksamistaan. Rukous vahvistaa tunneälyä ja myönteistä minäkäsitystä Sisäinen voimantunne on keskeinen tekijä voimaantumisessa ja sillä on yhteys tunneälyyn. Tunneälyllä ja emootioilla on suuri vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja menestykseen sekä onnistumisen kokemuksiin. Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että perheneuvojat käyttävät rukousta oman tunneälynsä kehittämikseksi. Rukouksen avulla he tiedostavat omia emootioitansa paremmin ja kehittävät itseään ja tunnetaitojaan. Rukous toimii heille itsereflektion välineenä, joka on keskeinen taito tunneälyn ja emootioiden kehittämisessä ja tunnistamisessa. Rukous ja jumalayhteys näyttävät vahvistavan perheneuvojassa myönteistä, armollista ja hyväksyvää sisäistä puhetta ja siten myös minäkäsitystä. (14.) Olen kuvannut opinnäytetyöni tulokset kehänä, joka sisältää viisi elementtiä, jotka ovat sidoksissa toisiinsa. Olen nimennyt kehän rukouskehäksi (kuvio 1). Kokonaisvaltainen yhteyden väline kuvaa perheneuvojien ilmaisemaa rukouksen jatkuvaan mielentilan ja hengitykseen vertautuvaa yhteyttä Jumalaan. Rukous on myös voimavarojen vahvistamisen väline. Rukouksesta ja rukouksessa saadaan apua, tukea, turvaa, huolenpitoa, rohkaisua, kannattelua, ohjausta, viisautta, iloa ja toivoa. Rukous nähtiin myös ammatillisuuden vahvistamisen välineenä. Rukouksella nähtiin olevan merkitystä ja vaikutusta omaan työhön niin vuorovaikutus-, kohtaamis-, kuin läsnäolotaitojenkin osalta. Rukous oli vastaajille keskeinen osa omaa persoonaa ja omaa ammatti-identiteettiä sekä perheneuvojan työtä. Perheneuvojat ilmaisivat monin eri tavoin kokevansa Jumalan läsnäolon ja avun sekä ohjauksen osana työtään ja kohtaamisissa. Jumala koettiin ikään kuin työparina. Kuvio 1. Rukouskehä (kuvion sisältö on kuvattu leipätekstissä) Perheneuvojan oma hyvinvointi ja tietoisuus itsestä sekä omasta sisäisestä puheesta on hyvin keskeistä ammattietiikan ja ammatillisten taitojen sekä työssä jaksamisen osalta. Rukouksen avulla perheneuvoja tulee tietoisemmaksi omista tunteistaan, sisäisistä olotiloistaan ja ajatuksistaan sekä vahvistaa omaa reflektiokykyään. Rukous on kirkon perheneuvojalle voimavara, joka voimaannuttaa. Kirjoittaja Terhi Lahdensalo, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus pohjautuu sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhöni Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana, jonka aiheena oli rukouksen merkitys ja yhteys kirkon perheneuvojan voimavaroihin. Aiempaa tutkimusta kirkon perheneuvojan rukouselämästä, voimavaroista tai voimaantumisesta työssä ei ole tehty. Mitä kirkon perheneuvontatyö on? Kirkon perheneuvontatyö on erityisasiantuntijoiden tarjoamaa maksutonta ja luottamuksellista sielunhoito- ja terapiatyötä, jossa ollaan ihmisyyden haavoittuvuuden ja monenlaisen kärsimyksen sekä ihmiselämän kriisien äärellä. Tavoitteena on auttaa ihmissuhteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyvissä kriisitilanteissa sielunhoidollisen ja terapeuttisen keskustelun avulla (15, 16, 17). Sielunhoidollinen keskustelu voidaan ymmärtää kokonaisuudessaan rukoukseksi, joka on apua hakevan ihmisen, sielunhoitajan ja Jumalan välistä vuorovaikutusta (18). Asiakkaaksi voi tulla yksin, oman puolison, perheen tai läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä, apua annetaan uskontoon, kansalaisuuteen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Valtaosa perheneuvonnan asiakkaista on työikäisiä lapsiperheiden vanhempia. Suurimpana tulosyynä perheneuvontaan on usean vuoden ajan ollut vuorovaikutusongelmat. Vuonna 2019 perheneuvonnassa tavattiin 18 500 asiakasta yhteensä 90 000 kertaa. Asiakkaista miehiä on yli 40%. Asiakaspalautteisiin vastanneista asiakkaista yli 95% koki tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi perheneuvonnassa. (19.) Suomessa on tällä hetkellä 40 perheasiain neuvottelukeskusta, joissa työskentelee yhteensä 176 perheneuvojaa. Lähteet Kanerva, Marjaana – Tanska, Juha (toim.) 2015. Työ ja henki. Avaimia henkiseen ja hengelliseen työhyvinvointiin. Helsinki: Kirjapaja. 133. Takanen, Terhi 2005. Voimaantuva työyhteisö – miten luomme tulevaisuutta? Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 77. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus. Porvoo: Kirjapaja. 2014. 23 − 25, 80 – 82. Keating, Thomas 1999. Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka. Jyväskylä: Gummerrus. 154. Hyrck, Matti 2014. Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Therapeia-säätiö, Helsinki. Tampere: Tammerprint Oy. Hyrck, Matti 2014. Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Therapeia-säätiö, Helsinki. Tampere: Tammerprint Oy. 154 – 159, 164. Räsänen, Juhani 2014. Voimaantuminen ja elämänpolitiikka. Voimaantumisen resurssi-teoria, Uskaltava vastuullisuus, Valinta, opitimointi ja kompensointi. Julkiviestintä Oy:n voimaantumiskeskus Paseeran tuotanto. Printon, EU. 220. Whittington, Brandom L., Scher, Steven J. 2010. Prayer and subjective wellbeing: An examination of six different types of prayer. Eastern Illinois University, Jan 2010. Verkkojulkaisu. Fox, Jesse & Gutierrez, Daniel & Haas, Jessica & Braganza, Dinesh & Berger, Christine. A phenomenological Investigation of Centering Prayer Using Conventional Content Analysis: Pastoral Psychology. New York. Keating, Thomas 1999. Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka. Jyväskylä: Gummerrus. 155. 37 – 38, 238. Räsänen, Juhani 2002. Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys. Ammatillisen voimaantumisen edellytykset ja käytäntö. Lahti: Päijät-Paino Oy. 66. Räsänen, Juhani 2006. Voimaantumisen mahdollistaminen ja ratkaisut – yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön valtaistaminen. Julkiviestinä Oy. 48 – 49. Poijula, Soili 2018. Resilienssi, Muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja. 204. Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto E 37.Oulu: Oulu University Press. 61, 151 – 156. Gothoni, Raili 2014. Auttava kohtaaminen 2. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja. 53, 114. Joensuu, Matti 2004. Perheneuvonta, tavoitteet ja arvot. Sielunhoidon aikakausikirja 16. Helsinki. 15 − 16. Kirkkohallitus 2019. Perheneuvonnan etiikka – laatu ja määrä perheneuvonnassa 2019. Helsinki, Suomen ev.lut.kirkko. 7. Gothoni, Raili 2014. Auttava kohtaaminen 2. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja. 53. Pettinen, Sari-Annika. Kirkon perheneuvontaan pääsee asiakkaaksi – isoissa kasvu-keskuksissa tilanne heikompi. Suomen ev.lut.kirkko. Kirkon Tiedotearkisto. Julkaistu 08.09.2020.
Itseohjautuvuudesta tuli trendi – mutta miten sitä edistetään Helsingin leikkipuistotoiminnassa?
Helsingin kaupungin leikkipuistotoiminnassa sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen ja tuen riittävyys vaihtelevat paljon työntekijäkohtaisesti. Sosiaaliohjaajilla on erilaiset valmiudet toimia itseohjautuvasti, joten myös esimiesten tukemisen keinojen tulisi muotoutua paremmin yksilöiden tarpeisiin. Leikkipuistotoiminta on avointa varhaiskasvatusta, jonka asiakasryhmään kuuluvat vauva- ja pikkulapsiperheet sekä alakouluikäiset lapset. Puiston toiminnan johtaminen on pitkälti etäjohtamista, sillä yhdellä esimiehellä on johdettavanaan useampi leikkipuisto tai perhetalo. Koska esimiehet eivät kohtaa leikkipuistojen työntekijöitä käytännön työssä säännöllisesti, tulee työntekijöiden pystyä toimimaan itseohjautuvasti. Jotta leikkipuistojen sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukemisen keinoja voitaisiin lähteä kehittämään, on tärkeää tietää lähtötilanne. Tähän tarpeeseen pyrin vastaamaan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni. Itseohjautuvuuden koostumus Ryan & Deci (2017:3) määrittelevät käsitteen itseohjautuvuusteorian (Self-Determination Theory) mukaan. Itseohjautuvuus koostuu ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta, joita ovat: pätevyys (competence) yhteenkuuluvuuden tunne (relatedness) sekä autonomia (autonomy). Pätevyyden tunnetta ihminen tuntee silloin, kun hän kokee toimivansa vaikuttavasti elämäänsä liittyvissä tärkeissä asioissa. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen voidaan taas liittää tunne siitä, että muut ihmiset välittävät ja että ihminen kokee olevansa merkityksellinen muille ihmisille ja kuuluvansa sosiaalisiin ryhmiin. Ihminen toimii autonomisesti silloin, kun hänen käytöksensä on itsehyväksyttyä ja yhteneväistä omien totuudenmukaisten kiinnostuksen kohteiden kanssa. (Ryan & Deci 2017: 10–11.) Itseohjautuvuudella voidaan siis tarkoittaa yksilön ominaisuutta ja henkilön kykyä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisten ohjausta tai kontrollia. Itsemotivoituminen mahdollistaa sen, että henkilöllä on halu tehdä asioita ilman ulkoista pakottamista. Itseohjautumista varten henkilö tarvitsee myös päämäärän eli tavoitteen, jota kohti hän itseohjautuu. (Martela & Jarenko 2017a: 12.) Esimiesten ja sosiaaliohjaajien käsitykset itseohjautuvuuden tukemisesta Opinnäytetyöni aineisto kerättiin neljältä leikkipuistojen esimieheltä ja sosiaaliohjaajalta ryhmä- ja yksilöteemahaastatteluissa. Osallistujien käsityksiä esimiesten keinoista ja niiden riittävyydestä tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuutta vertailtiin keskenään, jolloin saatiin kokonaiskuva itseohjautuvuuden tukemisesta tällä hetkellä. Esimiehet tukivat sekä omasta että sosiaaliohjaajien mielestä itseohjautuvuutta monin erilaisin keinoin autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden osalta. Näkemykset olivat kuitenkin hyvin laajoja ja pirstaleisia ja kokemukset itseohjautuvuuden tukemisesta ja keinoista vaihtelivat paljon haastateltavakohtaisesti. Sekä sosiaaliohjaajat että esimiehet kokivat, että autonomian tunnetta tuettiin eniten esimiehen omalla asenteella ja käytöksellä, toimimalla itse esimerkkinä sekä antamalla tilaa toteuttaa työtä joustavasti. Myös palkitsevien haasteiden ja nautintoa tuottavien työtehtävien tekeminen oli yhtenevää haastateltujen vastauksissa. Sosiaaliohjaajat toivoivat, että työntekijän autonomian vahvistumista tuettaisiin enemmän, tarvittaisiin myös enemmän läsnäoloa, palautteen antamista sekä sitä, että esimiehet tuntevat käytännön työn. Yksi esimiehistä huomasi kehittämisen tarvetta omissa motivointi- ja innostamistavoissaan. Sosiaaliohjaajilla oli haastateltujen mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittyä työssään. Esimiehet tukivat sosiaaliohjaajien pätevyyden tunnetta määrittämällä aikatauluja ja korostamalla työnjaon merkitystä tiimeissä. Esimiesten keinoina mainittiin molemmin puolin myös perehdyttäminen, avun antaminen käytännön työssä, koulutukset sekä palautteen antaminen. Sosiaaliohjaajilla oli kokonaisuudessaan kuitenkin huomattavasti enemmän kehittämisideoita pätevyyden tunteen paremmaksi tukemiseksi kuin esimiehillä. Kokemukset yhteenkuuluvuuden tunteen tukemisen keinoista vaihtelivat sosiaaliohjaajien ja esimiesten välillä. Esimiehet korostivat enemmän säännöllistä yhteydenpitoa ja toistensa tuntemista. Sosiaaliohjaajat taas pitivät esimiehiä pikemminkin yhteisöllisinä kannustajina tai me-hengen ylläpitäjinä. Kehittämisehdotuksena yhteenkuuluvuuden tunteen paremmaksi tukemiseksi mainittiin molemmin puolin esimiehen säännöllisempi vierailu tiimeissä. Sosiaaliohjaajat kaipasivat myös enemmän luottamuksen ja avoimuuden tukemista. Miten itseohjautuvuutta tulisi tukea jatkossa? Leikkipuistotoiminnan esimiehillä näyttäisi olevan keinoja tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden taitoja. Kuitenkin sosiaaliohjaajat esittivät esimiehiä enemmän kehittämisehdotuksia eri itseohjautuvuuden osa-alueiden taitojen vahvistamiseksi. Tämä voi kertoa siitä, että esimiehet eivät ole aivan ajan tasalla kaikista sosiaaliohjaajien tarpeista käytännön työssä. Kuten Vilkman toteaa, organisaation ja tiimien etäjohtamistilanteisiin tulisi luoda erilaisille työntekijöille heille sopivimmat työskentelytavat kokeilujen ja keskustelun kautta (Vilkman 2016: 13–15). Osalla työntekijöistä itsensä johtamisen taidot voivat olla hyvällä mallilla, kun taas toiset tarvitsevat enemmän tukea toimivien itsensä johtamisen rakenteiden luomiseksi (Martela & Jarenko 2017b: 319; Savaspuro 2019: 61). Tulevaisuudessa tärkeää olisi luoda yhdessä työntekijöiden kanssa selkeät pelisäännöt siihen, miten jokaisen työntekijän henkilökohtaiset tarpeet otetaan huomioon etäjohtamisessa ja itseohjautuvuuden tukemisessa. Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Kähönen, Loviisa 2019: Etäjohtaminen ja sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen Helsingin kaupungin leikkipuistoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoittaja Loviisa Kähönen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Ryan, Richard M. & Deci, Edward L. 2017. Self-Determination Theory. Basic Psycho-logical Needs in Motivation, Development and Wellness. New York: The Guilford Press. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017a. Itseohjautuvuus tulee, oletko valmis? Teoksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 9–32. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017b. Kohti itseohjautuvampaa tulevaisuutta. Te-oksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 311–328. Savaspuro, Miia 2019. Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, miten sellainen ollaan. Helsinki: Alma Talent. Vilkman, Ulla 2016. Etäjohtaminen. Tulosta joustavalla työllä. Helsinki: Talentum Pro.
Lapsen osallisuutta voidaan vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla
Espoon kaupungin LAKU-hanke (2017–2019) kokeili uutta toimintatapaa, jossa varhaiskasvatus ja kulttuuritoimijat yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli löytää uusia, pysyviä, pitkäkestoisia ja vuorovaikutteisia toimintamalleja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Taide lapsen ulottuville Hankkeen tarkoituksena oli tuoda taide jokaisen Espoon varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen ulottuville, luoda pysyvä kulttuurikasvatussuunnitelma lapsille ja luoda pysyvä yhteistyörakenne Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen sekä taide- ja kulttuurialojen asiantuntijoiden kesken. Myös lapsen osallisuuden tukeminen oli tärkeä asia. Taiteen ja kulttuurin avulla oli tarkoitus auttaa lasta ymmärtämään kulttuuria, kehollisuutta ja ympäröivää maailmaa sekä kehittää lapsen kognitiivisia taitoja. Tarkoituksena oli myös puhtaasti tuottaa iloa. Taide on kivaa ja kaikille sopivaa. Yhteisöllisyyden edistäminen perheiden kanssa, tasa-arvo ryhmien välillä, kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen sisällöissä ja lasten mukaan ottaminen kokijoina ja tekijöinä olivat tärkeitä tavoitteita hankkeessa. Hankkeeseen osallistui 27 päiväkotia ja seitsemän kulttuuritoimijaa: EMMA – Espoon modernin taiteen museo; Espoon kaupunginmuseo; Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora; Mediakasvatuskeskus Metka; Tanssiteatteri Glims & Gloms; Tapiola Sinfonietta ja Teatteri Hevosenkenkä. Lapsen osallisuuden toteutumisesta tuotettiin tietoa havainnoimalla lasten toimintaa, kyselyllä sekä hankkeen päättötilaisuuden palautteella. Kyselyyn vastasivat sekä päiväkodit että kulttuuritoimijat. Taide on hauskaa ja kaikille sopivaa Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsen osallisuutta voidaan tukea ja vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa ja vahvistavat ryhmään kuulumista. Myös vuorovaikutus- ja empatiataitoja voidaan kehittää taidekasvatuksen keinoin. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten määrä lisääntyy koko ajan varhaiskasvatuksessa. Vaikka yhteistä kieltä ei olisi, niin lapsilla on luovien menetelmien, esimerkiksi teatteri, tanssi ja musiikki, avulla mahdollisuus osallistua toimintaan tasavertaisina ja tulla ymmärretyksi. Taide toimii yhteisenä kielenä. (Kalliala & Ruokonen 2009: 69.) Lasten osallisuus toteutui hyvin Suurin osa kasvattajista arvioi, että lasten osallisuus oli toteutunut hyvin. Osa kyselyyn vastanneista kasvattajista koki, että lasten osallisuutta olisi voitu lisätä paremmalla suunnittelulla ja yhteistyöllä jo valmisteluvaiheessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän kaksiosaisen arviointihankkeen (2017–2019) mukaan varhaiskasvatuksessa on kehitettävää juuri taidekasvatuksen toteutumisessa. Myös lasten osallisuuden toteutumisessa oli parannettavaa. Varhaiskasvattajat kokivat, ettei lapsen kuuntelemiseen ja havainnointiin ole tarpeeksi aikaa, jolloin lapsen osallisuus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. (Karvi 2019: 4, 70.) Lapsen ideoiden ja ajatusten kuuleminen ja huomioiminen päiväkodin toiminnassa on varhaiskasvatussuunnitelman punainen lanka, sen perusta. Kasvattajilla tulisi olla aikaa lapselle. Valitettavasti henkilöstöpula heikentää ajankäyttömahdollisuuksia. Harry Shierin mukaan lapsen aito osallisuus toteutuu silloin, kun koko kasvatusyhteisö on sitoutunut samoihin, lapsen osallisuuden huomioiviin toimintaperiaatteisiin (Shier 2001: 110–111). Tiimissä pitäisi keskustella asiasta ja perustella miksi näin on. Edelleen varhaiskasvatuksessa törmää toimintatapaan, jossa esimerkiksi askarrellaan joulukuusi aikuislähtöisesti, aikuisen idean mukaan. Kuitenkin lasten ideat ovat yleensä paljon hauskempia, lennokkaampia ja hienompia lopputulokseltaan. Kannattaa kokeilla! Lapsen osallisuutta lisää kokemus, jossa lapsi saa olla mukana tuottamassa kulttuuria (Pusa 2009:76). Kuinka hienoa on nähdä lapsen silmien loiste, kun hänen oma ideansa lausutaan -tai luetaan- ääneen muille. Lapset muistavat erittäin hyvin mitä he ovat itse sanoneet, tai tehneet. LAKU-hanke oli positiivinen kokemus Lapsen osallisuutta ja osallistumista voidaan tukea monin keinoin. Tämä edellyttää, että kasvattajalla on ymmärrys siitä, mitä osallisuudella tarkoitetaan. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa, vahvistavat ryhmään kuulumista. Niiden avulla voidaan kehittää myös tärkeitä taitoja, kuten vuorovaikutus- ja empatiataitoja. Kulttuuritoimijoiden ja varhaiskasvattajien mielestä hankkeen positiivisia asioita olivat muun muassa: uuden oppiminen inspiraatio monipuolisuus yhteistyö uusi näkökulma työhön lasten osallisuuden lisääntyminen elämyksellisyysluonnonvarojen säästäminen kulttuuria kuluttamalla ilo. Taiteen ja kulttuurin merkitys sekä tärkeys on nykyään huomioitu paremmin. Siitä yhtenä esimerkkinä Kulttuurin kummilapset-hanke, jossa Helsingin kaupunginorkesteri on kummina ensi vuonna jokaiselle Helsingissä syntyvälle lapselle. Kummius jatkuu siihen asti, kunnes lapsi aloittaa koulun. Lapsena omaksuttu tapa jatkuu usein myös aikuisena. Jos lapsena on tutustunut taiteeseen ja kulttuuriin niiden eri muodoissa, niin aikuisenakin samat asiat kiinnostavat ja tuottavat nautintoa. Kirjoitus perustuu Katariina Sillanpään ”Taide ja kulttuuri osallisuuden vahvistajana varhaiskasvatuksessa” sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhän Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja Katariina Sillanpää, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Kalliala, Marjatta & Ruokonen, Inkeri 2009. Kulttuurisen linssin läpi. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) 2019. Teoksessa Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf Pusa, Tiina 2009. Taide kestää elämän–taiteen terapeuttisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Openings, Opportunities and Obligations. Children & Society Volume 15. 107-117. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: https://www.researchgate.net/publication/233551300_Pathways_to_participation_Openings_opportunities_and_obligations
Arviointi varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana
Varhaiskasvatus on ollut muutoksessa vuodesta 2016. Kehittäminen on ollut aktiivista uudistetun varhaiskasvatuslain ja päivitettyjen varhaiskasvatuksen perusteiden myötä. Laki edellyttää huoltajien osallisuuden mahdollistamista. Tämä on antanut aihetta tarkastella myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria uudesta näkökulmasta. Yhteiskuntamme tukijärjestelmät palveluineen vaikuttavat perheisiin. Päätöksillä voidaan tehdä valintoja, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Vaikka varhaiskasvatus on nyt osa koulutusjärjestelmäämme, on se nähtävä laajempana koko perhettä tukevana palveluna. Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja kehittää perheitä tukevia toimintamalleja. Sosiaalisen ympäristön merkitys vaikuttaa lapsen kasvuun. Kehittämistyön arvioinnissa on kiinnitettävä huomioita laajempaan kokonaisuuteen. Edellisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen LAPE -lapsi ja perhepolittiisen muutosohjelman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa sivistys- sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Palveluiden saatavuus ns. matalalla kynnyksellä ja tuen saannin sujuvuus palveluissa oli keskeinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutumiseen on kiinnitettävä huomioita myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria arvioidessa ja kehittäessä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI julkaisi 2018 Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Niiden tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä. Toimintakulttuurin muutos voi lähteä laadun arvioinnista liikkeelle. Osallisuuden näkyväksi tekeminen Varhaiskasvatus siirtyi 2012 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Vuonna 2016 päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on osallisuus nostettu vahvasti esille (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet). Huoltajien osallisuus on määritelty vahvemmin ja se on varhaiskasvatuksessa keskeinen tavoite. Huoltajilla on oltava mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan. Verkostoituminen muiden huoltajin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa tukea yhteiseen kasvatustyöhön. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28.) Osallisuuden toteutumista voidaan selvittää muun muassa kyselyiden avulla. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely vuonna 2017. Kyselyn tulosten myötä kaupunki nosti yhdeksi tuloskorttitavoitteeksi hoidonaloituskäytänteiden päivittämisen. Varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomioita hoidon aloitukseen ja yhteistyön rakentumiseen osallisuutta edistäväksi. (Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 2018: 61.) Hoidonaloitus alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja yhteistyö huoltajien kanssa Varhaiskasvatuksen perusteissa määrätään yhteistyöstä. Sen on oltava tavoitteellista, jossa yhdessä huoltajien kanssa sitoudutaan lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseen. Erityinen merkitys yhteistyölle on silloin, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksen (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28). Kasvatusyhteistyö rakentuu kunnioittavassa vuorovaikutussuhteessa kasvattajan ja vanhempien välillä. Vanhemman ja kasvattajan välinen tutustuminen alkaa rakentua hoidonaloituksen yhteydessä. Tällä luodaan pohjaa luottamukselle ja sitä vahvistetaan yhdessä toimien. (Karila 2006: 98). Varhaiskasvatuksen työntekijältä vaaditaan kykyä ymmärtää yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kasvattajan ammattitaito vaikuttaa siihen, miten luottamus perheeseen lähtee syntymään. On tärkeää pohtia, miten työntekijä näkee pedagogisesta näkökulmasta hoidonaloitukseen liittyvän tehtävänsä. (Kekkonen 2012: 189.) Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan yhteistyön merkitystä juuri lapsen näkökulmasta. Millä keinoin kasvatusyhteistyötä vahvistetaan, jotta lapsen hyvinvointi ja oppiminen vahvistuu? Kasvatusyhteistyön vahvistamisen keinoja Toimintakulttuuria on kehitettävä siten, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Oppivaa yhteisöä pidetään toimintakulttuurin ytimenä ja se koskettaa koko varhaiskasvatusyhteisöä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: 28-29.) Yhteistyökäytänteiden arvioinnin pitäisi olla säännöllistä. Arvioinnissa olisi tärkeä pohtia onko huoltajilla todellisia mahdollisuuksia toimijuuteen ja sitä kautta mahdollisuutta kokea olevansa osallinen varhaiskasvatuksen toiminnassa ja myös hyötyvänsä siitä. (Karila 2006: 104; Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 21). Säännöllinen arviointi ja aktiivinen vuorovaikutus huoltajien kesken kehittää osallistavaa toimintakulttuuria. Erilaiset foorumit ja tapahtumat vahvistavat kasvatusyhteistyötä. Huoltajien mahdollisuus vertaistukeen ja ajatusten vaihtoon mahdollistuu erilaisten teemallisten vanhempainiltojen avulla. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä toimimista voidaan toteuttaa juhlien ja tapahtumien avulla. Opinnäytetyöni tulosten mukaan hoidonaloituksen yhteyteen kehitettävien teemallisten vanhempainiltojen avulla saatiin selvitettyä huoltajien tarpeita. Huoltajat esittivät myös toiveita kasvatusyhteistyölle, kuten teemalliset vanhempainillat, toiminnalliset perheillat ja yhteiset kulttuuriset juhlat. Toimintakulttuuri kehittyy vähitellen osallistavammaksi. Varhaiskasvatuksessa on löydettävä keinoja, miten huoltajat tulevat paremmin kuulluksi. Huoltajien arvostavassa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää uusia tapoja kasvatusyhteistyön vahvistamiselle. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Kasvatusyhteistyön vahvistaminen varhaiskasvatuksessa hoidonaloitusvuonna. Teemalliset vanhempainillat alle 3 -vuotiaiden ryhmässä.”. Opinnäytetyö on julkaistu joulukuussa 2019 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa Kirjoittaja Mari Mikonaho-Ratia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Repo, Laura & Salminen, Jenni & Sulonen, Hanna & Vlaslov, Janniina 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Tampere: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 24:2018 Karila, Kirsti 2006. Kasvatusvuorovaikutus Teoksessa Alasuutari, Maarit & Hänninen, Maritta & Nummenmaa, Anna Raija & Puttonen-Rasku, Helena ( toim ). Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski. Kekkonen, Marjatta 2012. Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen, Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 9/2018. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8. Varhaiskasvatuksen perusteet 2016. Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2017:17. Tampere: Juvenes-Print Suomen Yliopistopaino Oy. Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2018: 3a. Tampere: Juves-Print Suomen Yliopistopaino Oy.
Kohtaamisen voimaannuttavat vaikutukset asumissosiaalisessa työssä
Asunnottomuustyössä kohdattavat häpeän, vihan, ahdistuksen, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteet ovat viitteitä siitä, että ihminen on nähty ja kuultu ensisijaisesti hallitsevien olosuhteiden kautta. Ihmisen oikeusaseman voimistaminen ja marginalisaation kitkeminen lähtee kunnioittavasta ja arvostavasta asennoitumisesta. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa toivottomuuteen, itsehalveksuntaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyvään voimattomuuteen? (Granfelt 2018: 225). Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni entisten pitkäaikaisasunnottomien ja tuetun asumisen asumispalveluyksiköiden henkilökunnan keskinäistä vuorovaikutusta. Kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia on selvitetty kuntoutumisen ja voimaantumisen sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan integroituminen näkökulmasta. Opinnäytetyön aineisto koostui kesällä 2019 aikana kerätyistä, yhteensä 15 entisen pitkäaikaisasunnottoman ryhmähaastatteluista. Haastatellut henkilöt asuvat vuokrasopimuspohjaisesti Suomen Pelastusarmeijan säätiön tuetun asumisen asumispalveluyksiköissä Helsingissä ja Espoossa. Yksiköt noudattavat Asunto ensin periaatetta, jonka mukaan asunto nähdään päämäärän sijasta lähtökohtana henkilökohtaisen kuntoutumisen ja elämänhallinnan tukemiselle. Asuminen yksikössä ei edellytä päihteettömyyttä tai palveluiden vastaanottamista. Toimintaa ohjaavat Asunto ensin laatusuositukset. Tulokset osoittavat, että asumispalveluyksiköt ovat onnistuneet luomaan turvallisen ja hyväksyvän ympäristön, missä jokaisella asukkaalla on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta on vahvistanut asukkaiden itsetuntoa ja lisännyt luottamusta omiin voimavaroihin. Henkilökunnan työskentelyssä toteutuvat arvot korostavat inhimillisyyttä ja toisen ihmisen auttamista. Myönteiset kohtaamiset ovat vahvistaneet asukkaiden itsetuntemusta ja psykososiaalista hyvinvointia. Asukkaiden osallistaminen yksiköiden toiminnan kehittämiseen on lujittanut kokemusta yhteisöön kuulumisesta ja vähentänyt osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Toisaalta asukkaat toivat esille, että sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien on aina kiinnitettävä huomiota omaan asenteeseen ja ammattimaiseen käytökseen, kun kohtaavat eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Sanaton viestintä on osa vuorovaikutusta ja sillä voi olla suuri merkitys nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle. Ihmisenä ihmiselle - asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus Pitkäaikaisasunnottomuuden aiheuttama lamaantuminen ja näköalattomuus estävät ihmistä usein näkemästä itseään ilman asunnottomuus leimaa. Asiakaslähtöisessä työssä tavoitteena on luoda avoin keskusteluyhteys, jossa ihminen ei koe olevansa syytettynä tilanteestaan, vaan osa asiantuntijatiimiä selvittämässä tuen tarpeitaan. (Lipponen 2014: 216). Asiakassuhteen tärkeimpänä tavoitteena tulisi nähdä ihmisen itsetunnon vahvistaminen, sillä jokaisella ihmisellä on tarve nähdä itsensä arvostettuna ja hyväksyttynä (Toskala & Hartikainen 2014:100). On selvää, että asunnon ja palveluiden tarjoaminen ei pelkästään riitä. Inhimillisyyden ja haavoittuvuuden tunnistaminen on tärkeä osa työntekijän ammattitaitoa, sillä asukkaiden aiemmat kokemukset syrjityksi ja leimatuksi tulemisesta ovat heikentäneet luottamusta ja uskoa omiin voimavaroihin. Asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä herkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ihmisen kanssa, joka on kohdannut ennakkoluuloja ja tullut nähdyksi leimatun identiteetin kautta. On tärkeää muistaa, että asunnottomuus ei ole ihmisen henkilökohtainen ominaisuus. Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saada kokemuksia, että hänen mielipiteillään on merkitystä ja häntä kohdellaan tasa-arvoisesti, riippumatta sosiaalisesta - tai taloudellisesta asemasta. Jotta ymmärtäisimme toista ihmistä, on meidän pyrittävä vuorovaikutukseen häneen kanssaan ja osoitettava, että olemme luottamuksen arvoisia. Ei – leimaava suhtautuminen onkin keskeinen tekijä tasavertaisuuden ja arvostuksen osoittamista, johon osallisuuden kokemusten tarjoamisella pyritään (Viskari, Lund & Avellan 2015: 41). Haasteena ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde Työntekijän haasteena on rakentaa ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde, jossa pyritään vahvistamaan asiakkaan omaa identiteettiä, omanarvontuntoa, itseluottamusta ja voimavaroja. Työntekijän ammattitaitoa on nähdä ja sanoittaa pienetkin onnistumiset sekä kohdata ihminen juuri sellaisena kuin hän on, toisena ihmisenä. Myönteisten kokemusten vahvistaminen on suoraan yhteydessä minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymiseen. Itsetunnon perusta luodaan varhaislapsuudessa ja myöhemmin minäkäsitys vahvistuu ennen kaikkea vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja sosiaalisen ympäristön kanssa (Sinkkonen 2016: 65). Oleellista työskentelyssä on tunnistaa, milloin on oikea hetki neuvonnalle ja ohjaukselle, läsnäololle ja tilan antamiselle ja milloin ihminen on valmis käymään läpi omaa elämäntilannettaan ja haluaa siihen muutosta (Raatikainen 2015: 112). Suorsa toteaa (2011), että yhteisen ymmärryksen saavuttaminen vaatii herkkyyttä tunnistaa, millaisessa mielentilassa toinen ihminen on ja mitkä ovat tässä hetkessä tärkeimmät keskustelun aiheet. Tunnelman tavoittamisen myötä voidaan toimia niin sanotusti yhteishengessä kohti seuraavaa kohtaamista (Suorsa 2011: 116.) Tätä tukee myös tutkimus sosiaalialan ammattilaisuuden edellytyksistä, jossa on nostettu esiin lähtökohdiksi ihmisyys, työn keinot ja eettisyys kuten eriarvoistumisen vastaiseen toimintaan perehtyminen. Asiakastyön käytäntöjen ydin on kohtaamis- sekä vuorovaikutus- ja yhteistyövalmiuksissa (Helminen 2013: 5.) Keskusteluissa rakentuu yhteinen näkökulma, joka vahvistuu ajan myötä ja muuttuu yhteisymmärrykseksi, jossa on tilaa myös käsittelemättömille tunteille ja ajatuksille. Avoin ja vilpitön lähestyminen toista ihmistä kohtaan osoittaa hyvän tahtoisuutta ja vahvistaa kahdenkeskistä luottamusta. Tämä edellyttää työntekijältä itsekriittisyyttä ja reflektointia omia ennakkokäsityksiään kohtaan. Leimattu identiteetti empatian silmin Kuntoutumisen ja voimaantumisen näkökulmasta opinnäytetyön tulokset vahvistavat, että asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä inhimillisyyttä, mikä on toisen ihmisen arvostamista ja kunnioittamista sellaisena kuin hän on. Tulosten mukaan kohtaamiset synnyttävät erilaisia tulkintoja riippuen siitä, minkälainen mieliala asukkaalla on ollut tapahtumahetkellä ja onko työntekijä osannut vastata tämän psykososiaalisiin tarpeisiin. Ihmislähtöinen näkökulma työssä tarkoittaa asukkaan näkemistä yhdenvertaisena kumppanina ja hänen oman elämänsä asiantuntijuutensa kunnioittamista ja arvostamista. Yhteisöön ja yhteiskuntaan integroitumisen mahdollisuudet toteutuvat asukkaiden näkökulmasta katsottuna vahvan osallistamisen kautta. Asunto ensin -periaatteen hyödyntäminen Suomen Pelastusarmeijan säätiön asumispalveluyksiköissä näyttäytyy tuloksien myötä ihmislähtöisenä ja asukkaiden itsemääräämisoikeutta kunnioittavana, jossa tavoitteena ei ole pelkästään asunnottomuuden tuoman epävarmuuden ja toivottomuuden vähentäminen. Asumispalveluyksiköiden toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja asukkaiden osallistaminen sen kehittämiseen antaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta, mikä vähentää osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Positiiviset ja voimaannuttavat kokemukset syventävät asukkaan itseluottamusta ja kannustavat ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta elämästään ja siihen liittyvistä päätöksistä. Entisten pitkäaikaisasunnottomien parissa työskentelevien tulee ymmärtää, että ihmisten aiemmat kokemukset ja kohtaamiset elämässään ovat vaikuttaneet heihin yksilöllisesti. Positiivisen palautteen antaminen sekä toisen ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen vahvistavat korjaavia vuorovaikutuskokemuksia ja auttavat käsittelemään traumaattisia muistoja, jotka nousevat esiin tuloksista. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu useista tekijöistä, joista elinympäristön pysyvyys eli oma asunto tuo elämään hallinnan tuntua. Yleistäminen ja tulkintojen tekeminen ilman tutustumista toiseen ihmiseen, heikentää tasa-arvoisen ja aidon vuorovaikutuksen syntymistä. Työntekijän asenne tulee esiin kaikessa vuorovaikutuksessa ja tavassa toimia, jonka vuoksi se on oman persoonan ja ammattitaidon ohella tärkeimpiä työkaluja. Pohjimmiltaan asumissosiaalisessa työssä on kyse yhteyden rakentamisesta ihmisten välillä, jotka erilaisista taustoistaan ja kokemuksistaan huolimatta ovat saman arvoisia. Kirjoittaja Hanna Ranta-Pitkänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Asunto ensin laatusuositukset 2017, AUNE koordinaatioryhmän hyväksymä. Saatavissa myös sähköisesti: https://asuntoensin.fi/assets/files/2017/06/Asunto-ensin-laatusuositukset-25-huhti-2017.pdf Granfelt, Riitta 2018, Asumissosiaalinen työ läsnäolotyönä – Kokemuksia naisten yhteisöstä. Teoksessa Merja Laitinen & Asta Niskala (toim.) Asiakkaan toimijoina sosiaalityössä. Tampere: Vastapaino. 219-245 Helminen, Jari 2013, Päämääränä sosiaalialan asiantuntijuus – Sosiaaliohjaajien näkemyksiä ammattialasta. Akateeminen väitöskirja. Lapin Yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-647-9 Pleace, Nicholas & Housing First Europe Hub 2019, Housing First Guide Europe. Electronic publication of Housing Firs Europe Hub. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://housingfirstguide.eu/website/ Lipponen, Krisse 2014, Positiivinen psykologia ja ratkaisukeskeisyys psykoterapiassa. Teoksessa Lotta Uusitalo- Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-Kustannus. 200-223 Raatikainen, Eija 2015, Lujita luottamusta – asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. Jyväskylä: PS-Kustannus. Sinkkonen, Mirja ja Kirjapaja 2016, Mielen hoiva – Myötätunto ja lohdutus voimavaraksi. Helsinki: Kirjapaja Oy Suorsa, Antti 2011, Keskustelu ja myötäeläminen – Fenemonologinen tulkinta. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514294792.pdf Toskala, Antero & Hartikainen, Katja 2014, Minuuden rakentuminen Psyykkinen kehitys ja kognitiiviskonstruktiivinen psykoterapia. Jyväskylä: Jyväskylän koulutuskeskus Viskari Satu, Lund Pekka, Avellan, Maarit & Sininauhasäätiö 2018, Erilainen Naapuri – Asuinlähtöisen ympäristötyön menetelminä ja kokemuksia. Helsinki: Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto