Miltä näyttää varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä Helsingin kaupungilla?

Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä? Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea. Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.  Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa. Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?  Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.   Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.   Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?   Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä   Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa. Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle. Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.  Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla  Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin. Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta.  Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.  ”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”   Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.   Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.   Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.   Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.   Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.   ”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.” Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.  Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.   Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea  Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).  Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).  Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).  Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).  Kirjoittaja Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.   Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Lähteet Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198 Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814

Päiväkodilla on merkittävä rooli rasisminvastaisessa työssä ja sellaisen ympäristön luomisessa, jossa jokainen lapsi voi kokea olonsa turvalliseksi. Eriarvoistavat rodullistetut käsitykset voivat muotoutua jo neljään ikävuoteen mennessä. Muodostumiseen vaikuttaa vahvasti lapsen välitön ympäristö aikuisineen. Miten antirasistista pedagogiikkaa voisi soveltaa varhaiskasvatuksen toimintaympäristöön? Antirasistinen pedagogiikka on kasvatuksellinen strategia, joka pyrkii rodulliseen yhdenvertaisuuteen puuttumalla rodullistamisen ja rodullisen eriarvoistamisen prosessiin ja rakenteisiin (1, 2, 3). Antirasistisessa pedagogiikassa tarkastellaan enemmistön ja vähemmistöjen välisiä valtasuhteita, joissa rodullista eriarvoistamista tapahtuu (4) sekä tapoja, joilla rodullista eriarvoistamista tuotetaan ja perustellaan valtasuhteissa (5). Tarkoituksena on tunnistaa vallan epätasa-arvoista jakautumista valtasuhteissa ja jakaa sitä uudelleen (6). Opinnäytetyöni kirjallisuuskatsauksessa nousi esille kaksi merkittävää pääteemaa: antirasistinen pedagogiikka rakenteellisena työnä sekä antirasistinen pedagogiikka asiakastyönä. Eriarvoistavien rakenteiden vastavoimana Rakenteellisena työnä antirasistinen pedagogiikka keskittyy varhaiskasvatuksen rakenteiden tasolla tapahtuvaan rasismin tunnistamiseen sekä rasisminvastaiseen muutostyöhön. Olennaista on tunnistaa rasismi yhteiskunnan ja varhaiskasvatusinstituution historiassa sekä sen välittyminen historiasta nykypäivään rakenteiden kautta. Rakenteiden tarkastelu kohdistuu muun muassa vakiintuneisiin käytäntöihin, tieteelliseen tietoperustaan ja toimintalinjoihin varhaiskasvatus-, koulutus- ja poliittisissa ympäristöissä. Varhaiskasvatuksen kannalta keskeisiä rakenteita ovat varhaiskasvatusta ohjaava lainsäädäntö ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (7). Rakenteellisen rasismin tunnistamisessa voi hyödyntää valkoisuusnormia analyyttisena työkaluna (8), jolla tarkastella rakenteita: Miten rakenteet eriarvoistavat eri rodullistettuja ryhmiä? Miten ne muokkaavat eri rodullistettuja ryhmiä koskevia asenteita? Lisäksi miten ne tunnustavat rodullistettujen ryhmien kohtaaman eriarvoistamisen? Voidaksemme muuttaa rakenteita antirasistisiksi, on ensin tunnustettava ja tunnistettava yhteiskuntamme rakenteissa esiintyvä rasistisuus. Rakenteellisen antirasistisen muutostyön tulisi näkyä tavoitteellisena toimintana, jolla haastetaan varhaiskasvatuksen rakenteiden eri tasoilla ilmenevät eriarvoistavat mekanismit. Tulisi haastaa sellaiset mekanismit, jotka vahvistavat valkoisuutta tai ”värisokeaa” ideologiaa, rajoittavat rodullistamista ja rasismia koskevaa kriittistä keskustelua sekä vaientavat rodullistettujen ääntä. Kirjallisuudesta nousi esille, että rakenteellisen muutostyön on lähdettävä aluksi asenteellisesta muutoksesta. On irtauduttava erityisesti ”värisokeasta” ideologiasta, jossa kielletään ulkoisten eroavaisuuksien vaikutusta omaan toimintaan (9). Tässä ideologiassa rasismi nähdään sen sijaan muiden yksilöiden tekeminä tekoina ja lasten todellisuuden ulkopuolena olevana ilmiönä (10). Kun olemme asenteellisesti samalla viivalla siitä, mitä rasismi on, helpottuu rakenteiden konkreettisempi muutostyö. Rakenteiden muotoilussa on tärkeää osallistaa rodullistettuja aikuisia ja lapsia, jotta heidän mahdollisesti valtavirrasta poikkeavat käsityksensä ja kokemuksensa (vastakertomukset) tulisivat aidosti huomioitua. Rodullisten ryhmien ääntä voi esimerkiksi varhaiskasvatuksen tietoperustan osalta vahvistaa haastamalla sen eurosentrisyys ja sisällyttämällä siihen eri rodullistettujen ryhmien tietoperustaa. Varhaiskasvatuksen lähirakenteessa eli päiväkodeissa kannattaa myös mahdollistaa se, että rodullistettuihin ryhmiin kuuluvat varhaiskasvatuksen ammattilaiset voisivat jakaa heidän kokemusasiantuntemustaan ja muut voisivat siten oppia heiltä. Ennakkoluuloja vastaan arjen asiakastyössä Asiakastyönä antirasistinen pedagogiikka sen sijaan liittyy yksilötasolla tapahtuvaan rasismin tunnistamiseen ja rasisminvastaiseen muutostyöhön. Varhaiskasvatustyössä se kohdistuu niin meihin ammattilaisiin itseemme, lapsiin kuin myös varhaiskasvatuksen välittömään päiväkotiympäristöön. Rasismin tunnistamisen tarkoituksena on tunnistaa rodun merkitys arjen toiminnassa ja kokemuksissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisina voimme esimerkiksi reflektoida kriittisesti omia käsityksiämme ja kokemuksiamme suhteessa rakenteelliseen rasismiin ja valkoisuusnormiin. Olennaista on pohtia niiden vaikutusta omiin toimintamalleihimme toimiessamme lasten ja heidän vanhempien kanssa. Millaisia oletuksia teemme heistä? Onko eroja siinä, miten kohtelemme heitä tai miten reagoimme heidän haastavaksi koettuun käyttäytymiseen? Miten toimimme suomalaisista nimistä poikkeavien nimien kanssa? On myös syytä arvioida lasten toimintaa rasismin näkökulmasta. Varhaiskasvatuksen ammattilaisina meillä tulisi olla tietämystä lasten tavoista rodullistaa muita ja ilmaista rodullisia asenteitaan esimerkiksi leikeissä, leikkiryhmän muodostamisessa ja puheessa. Lasten elämässä olevaa rasismia voimme tunnistaa seuraamalla heidän leikkiään, sillä sen kautta lapset yrittävät ymmärtää rasismia. Toisaalta siten he myös omaksuvat rasistisia malleja, joten leikki tarjoaa oivan mahdollisuuden muovata heidän rodullisia käsityksiään. Rasismin tunnistamisen myötä voimme alkaa haastaa vallitsevia rasistisia käsityksiä. Keskeisenä muutostyön keinona pidetään rasismista ja siihen liittyvistä teemoista keskustelemista lasten kanssa. Päiväkodissa tulisi tarjota lapsille mahdollisuuksia ja kannustusta keskustella näistä teemoista, jotta he oppisivat tunnistamaan ja nimeämään rasismin. Keskustelemisen avulla lasten kokema rasismi ja heidän rasistiset käsityksensä tulevat myös esille, jolloin niihin on mahdollista puuttua. Tällaisissa tilanteissa voimme ohjata lapsia korjaamaan käsityksiään ja tekemään yhdenvertaisuuteen nojaavia ratkaisuja. Rodullistettujen kokemuksia ja käsityksiä voi hyödyntää vastakertomuksina monipuolistamaan lasten käsityksiä. Keskustelua rasismiin liittyvistä teemoista voimme herättää esimerkiksi teemoja käsittelevillä kirjoilla, kriittisillä tarinatuokioilla tai leikillä. Tarkoituksena on kääntää vaikeat termit ja konkretisoida ilmiöt lasten ikätasoiseksi sekä liittää ne lasten omaan koettuun todellisuuteen. Olennaista on kuitenkin ohjata lapsia ymmärtämään rodullisen eriarvoistamisen laajemmin yhteiskunnassa tapahtuvana toimintana sekä tunnistamaan yhteyksiä rodullistamisen, vallan ja etuoikeuksien välillä. Yksilötason muutostyöhön kuuluu myös sellaisen toimintaympäristön luominen, joka tukee yksilöiden monimuotoisuuteen tutustumista ja sen arvostamista sekä avointa, yhdenvertaista ja kriittistä vuoropuhelua. Voimme suunnitella päiväkodin sellaiseksi, että se tarjoaa mahdollisuuksia tutustua monimuotoisuuteen rodullisesti monimuotoisten aikuisten, lasten ja materiaalien kautta. Näin voimme edistää lasten laajempaa käsitystä ”meistä” ja toisaalta tukea lapsen oman rodullisen identiteetin kehittymistä. Yksilöllistä monimuotoisuutta arvostavaa toimintakulttuuria tukee sellaiset käytännöt, jotka hyödyntävät tietoa lasten rodullisten identiteettien monimuotoisuudesta sekä nojaavat kunnioittavaan ja ennakkoluulottomaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksessa annetaan rohkeasti lasten identiteettien näkyä ja kuulua. Päiväkodin vuorovaikutusta voi lisäksi ohjata avoimeen, yhdenvertaiseen ja kriittiseen vuoropuheluun esimerkiksi rohkaisemalla meitä aikuisia ja lapsia kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen, jossa jokainen saa ilmaista itseään ja oppia. Olennaista on antaa mahdollisuuksia kriittisen ajattelun taitojen kehittämiseen ja hyödyntää positiivista käyttäytymisen ohjausta. Kirjoittaja Maria Agerskov, sosionomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on työharjoittelijana Helsingin kaupungin perhetyössä.  Blogipostaus pohjautuu kirjallisuuskatsaukseen, jonka kirjoittaja laati osana sosionomiopintojaan keväällä 2024. Kirjallisuuskatsaus tehtiin toimeksiantona Turvaa ja tunnetaitoja tarinoista 3 -hankkeelle. Lähteet Seltzer, M. C. & O’Brien, L. M. 2022. Fostering Racial Literacy in Early Childhood Contexts. Early Childhood Education Journal 52 (1). 181-189. <https://doi.org/10.1007/s10643-022-01417-z>. Viitattu 12.4.2024. Alemanji, Aminkeng 2016. Is there such a thing…? A study of antiracism education in Finland. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Faculty of Behavioural Science. Doctoral Degree Program in Teacher Education. 18. <https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/d108c50e-759b-438d-a8a1-a8d179c705ca/content>. Viitattu 12.4.2024. Alemanji, A. 2021. Kohti rasisminvastaista pedagogiikkaa. Teoksessa Keskinen, Suvi & Seikkula, Minna & Mkwesha Faith (toim.). Rasismi, valta ja vastarinta : Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. 208. <http://hdl.handle.net/10138/340362>. Viitattu 12.4.2024. Alemanjim Aminkeng & Mafi, Boby 2016. Antiracism Education? A Study of an Antiracism Workshop in Finland. Scandinavian Journal of Educational Research 62 (2). 186. <https://doi.org/10.1080/00313831.2016.1212260>. Viitattu 12.4.2024 Alemanji 2021. 208. Alemanji & Mafi 2016. 186. Opetushallitus 2022. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Helsinki: Opetushallitus. <https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/8931215>. Viitattu 18.4.2024. Escayg, K.-A. & Berman, R. & Royer, N. 2017. Canadian Children and Race: Toward an Antiracism Analysis. Journal of Childhood Studies 42 (2). 10-21. <https://doi.org/10.18357/jcs.v42i2.17838>. Viitattu 22.5.2024. Loukola, S. 2023. “Not in Our Daycare”? Commitments and Obstacles to Antiracism in Finnish ECEC. Early Childhood Education Journal. 1-9. <https://doi.org/10.1007/s10643-023-01540-5>. Viitattu 12.4.2024. Loukola 2023. 1-9.

Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa. Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön.  (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut. Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2) Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4) Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6) Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia.  Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7) Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa. Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen. Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen. Kirjoittaja Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Opinnäytetyöt: Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643 Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi.  Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina. Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284 Lähteet Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu. Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.  Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142. Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96. Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479 Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen,  M.  1996.  Det  fælles  tredje  –  om  fællesskab  og  værdier  i  det  pædagogiske  arbejde.  Teoksessa  B.  Pésceli  (toim.)  Kultur  &  pædagogik.  København:  Hans  Reitzels  Forlag,   218–232.   Alkuperäinen   saatavissa   https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/.  Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/  (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol. Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/ Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf