Perehdytysmateriaali tuo näkyväksi työpaikan hiljaista tietoa

22.6.2021

Johanna Laajakallio-Kahugu

Lainsäädäntö velvoittaa työnantajaa perehdyttämään työntekijän työhön ja aihetta käsitellään useissa eri laeissa. Laissa ei kuitenkaan määritellä tarkemmin sitä, miten perehdytys pitäisi toteuttaa. Perehdyttämiskäytännöt vaihtelevatkin laajasti. Espoon tapaamispaikassa perehdyttämistä lähdettiin kehittämään kokoamalla toiminnolle kirjallinen perehdytysmateriaali. Kehittämisen aikana tapaamispaikassa kuultiin työntekijöiden näkemyksiä ja tarpeita ja he osallistuivat käytännön kehittämistyöhön. Tässä tekstissä esitellään, miten perehdytystä voi kehittää työpaikalle räätälöidyn perehdytysmateriaalin avulla.

Mitä perehdytys on?

Perehdyttämisellä tarkoitetaan yleisesti niitä toimia, joilla organisaatio huolehtii siitä, että uusi työntekijä oppii nopeasti uudet työtehtävänsä ja tulee osaksi työyhteisöään ja -ympäristöään. Useat eri lait velvoittavat työnantajaa huolehtimaan perehdyttämisestä. Työturvallisuuslaki (2002) velvoittaa perehdyttämään työntekijän työhön vaaratekijöiden minimoimiseksi. (Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738, 14§). Sosiaalihuoltolain soveltamisopas puolestaan kiinnittää huomiota erityisesti tapaamispaikkatyöhön ja kehottaa huolehtimaan työntekijöiden riittävästä perehdyttämisestä, jotta muun muassa turvallisuusnäkökulma tulee riittävästi huomioiduksi. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 81).

Hyvä perehdytys on hyödyllistä: Perehdyttämisen avulla työntekijä sopeutuu vaivattomammin työyhteisöön ja kykenee nopeammin työskentelemään itsenäisesti ja tuottavasti. Lisäksi perehdyttäminen tukee laajasti niin yksilön kuin koko työyhteisön hyvinvointia. Organisaation näkökulmasta perehdyttäminen antaa mahdollisuuden uuden oppimiseen ja kehittymiseen, kun uusi työntekijä tuo mukanaan oman osaamisensa ja antaa palautetta organisaation toiminnasta.

Tapaamispaikkatoiminta ja hiljainen tieto

Tapaamispaikkatoiminta on palvelu, joka mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman väliset tapaamiset valvotusti, tuetusti tai valvotuin vaihdoin. Tapaamisten tavoitteena on tukea lapsen ja tapaajavanhemman suhdetta turvallisessa ympäristössä. Tapaamispaikkatoimintaa on Espoossa tuotettu kunnan omana toimintana vuodesta 2007 lähtien. Espoossa tapaamispaikkatyön viimeaikaisessa kehittämisessä nähtiin oleellisena työtapojen ja yhteistyötyötahojen kanssa tehdyn työn kuvaaminen. Lisäksi haluttiin tunnistaa ja kuvata työntekijöillä ja toiminnossa olevaa hiljaista tietoa. Ensimmäisenä askeleena kohti laajempaa kehittämiskokonaisuutta päätettiin koota tapaamispaikalle kirjallinen perehdytysmateriaali ja -suunnitelma.

Espoossa tapaamispaikkatyön sisällöistä ja työtavoista merkittävä osa on ollut työntekijöiden hallussa hiljaisena tietona. Virtainlahti (2009) määrittelee hiljaisen tiedon kokemuksen kautta muodostuneena tietona ja osaamisena, jota on vaikea sanallisesti kuvata. Osa hiljaisesta tiedosta on kuitenkin sellaista, joka on mahdollista muuttaa näkyväksi esimerkiksi laatimalla erilaisia ohjeita, dokumentteja ja kuvauksia. (Virtainlahti 2009: 31–53.) Kuusisto-Niemi ja Kääriäinen (2005) ovat puolestaan perustelleet, miksi tiedon ja osaamisen näkyväksi tekeminen erityisesti sosiaalityössä on tarpeen. He ovat muun muassa kuvailleet työyhteisön toiminnan muuttuvan sitä hallitsemattomammaksi ja ennakoimattomammaksi mitä enemmän sen työkulttuurissa on hiljaista ja jakamatonta tietoa. (Kuusisto-Niemi & Kääriäinen 2005.) Espoon tapaamispaikassa perehdytysmateriaalin koostaminen tarkoitti siis suurelta osin sen hiljaisen tiedon tunnistamista, joka on mahdollista muuttaa näkyväksi. Materiaalin odotettiin myös tukevan toiminnan laatua ja yhdenmukaisuutta, kun työntekijät perehdytetään työ- ja toimintatapoihin samalla tavalla.

Kun tieto ja osaaminen tehdään näkyväksi, myös sen arvostaminen mahdollistuu. (Virtainlahti 2009, 82–83). Tarve tapaamispaikan toimintatapojen kuvaamiselle on olemassa muutoinkin kuin ainoastaan perehdyttämisen viitekehyksessä. Tapaamispaikkatyö on parhaimmillaan hyvin vaikuttavaa ja sen avulla vähennetään asiakkaiden muiden palveluiden tarvetta osana esimerkiksi lastensuojelu-, sovittelu- ja tuomioistuinprosesseja. Tapaamispaikan asiakaskunta on viime vuosina monipuolistunut ja työ vaatii monipuolista erityisosaamista ja ammattitaitoa. Työn tekeminen näkyvämmäksi vaatii kuitenkin tuekseen vahvoja rakenteita sekä dokumentoituja, perusteltuja työtapoja.

Espoossa koottiin tapaamispaikkaan kirjallinen perehdytysmateriaali

Kokosin opinnäytetyönäni Espoon tapaamispaikalle kirjallisen perehdytysmateriaalin. Materiaalin tarkoituksena oli myös toimia tukimateriaalina työntekijöille työvuorojen aikana ja siten olla osa jatkuvan perehdyttämisen ja tiedonkulun mallia. Haastattelin tapaamispaikkatoiminnan ohjaajia selvittääkseni heidän näkemyksiään ja tarpeitaan perehdyttämistä koskien. Perehdytysmateriaalin koostaminen ja siihen liittyvä kehittämistyö toteutui toimintatutkimuksellisin menetelmin tapaamispaikkatoiminnan tiimipalavereissa, käytännön työkentällä sekä perehdyttämistilanteissa.

Kerätystä aineistosta nousi esiin työntekijöiden selkeä tarve kirjallisen perehdytysmateriaalin koostamiselle sekä laajasti aiheita, joita materiaalin tulisi sisältää. Näistä muodostui pitkälti sisällysluettelo koostetulle materiaalille. Osa keskeisistä työtavoista ja ohjeista kirjattiin yhteistoiminnallisesti työntekijöiden kanssa. Näin toimintatavoille muodostui myös vahvaa yhteistä näkemystä työyhteisön sisällä.

Opinnäytetyöni osoittaa, että Espoon tapaamispaikassa perehdyttämisessä tärkeätä on:

Kirjallinen perehdytysmateriaali
Työpariperehdytys
Kannustava ilmapiiri
Suunnitelmallisuus
Kiireettömyys
Yksilöllisyys

Perehdyttämisen kehittäminen jatkuu Espoon tapaamispaikassa myös tulevaisuudessa, ja kehittämisprosessi osoitti työn olevan merkityksellistä ja moniulotteista. Perehdytysmateriaalin kokoamisprosessi vahvisti Espoon tapaamispaikassa ajatusta, jonka mukaan työn kehittämisessä on tärkeää tehdä näkyväksi työn rakenteita, työtapoja ja toimintaympäristöä.

Kirjoittaja

Johanna Laajakallio-Kahugu, Vastaava ohjaaja Espoon tapaamispaikkatoiminta, sosionomi (ylempi AMK)

Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Hyvän perehdyttämisen jäljillä – Perehdytysmateriaalin koostaminen Espoon tapaamispaikassa (Theseus).

Lähteet

Kuusisto-Niemi, Sirpa & Kääriäinen, Aino 2005. Hiljaisen tiedon vallasta näkyvän tiedon valtaan – puheenvuoro tiedon näkyväksi tekemisen puolesta. https://journal.fi/janus/article/view/50340 >.

Laajakallio-Kahugu, Johanna 2021. Hyvän perehdyttämisen jäljillä – Perehdytysmateriaalin koostaminen Espoon tapaamispaikassa. Opinnäytetyö. Metropolia. <http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105128493>.

Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017. Sosiaali- ja terveysministeriö <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80391/05_17_Sosiaalihuoltolain%20soveltamisopas.pdf >.

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738. 14§. Finlex. < https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738>.

Virtainlahti, Sanna 2009. Hiljaisen tietämyksen johtaminen. Helsinki. Talentum Media Oy.

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä

12.2.2025 Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä? Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea. Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä. Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa. Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä? Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa. Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta. Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle? Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa. Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle. Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin. Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin. Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta. ”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.” Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin. Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa. Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa. Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta. Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa. ”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.” Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa. Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä. Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2). Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2). Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2). Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2). Kirjoittaja Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa. Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Lähteet Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198 Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814

Työhyvinvoinnin toteutuminen työelämässä

2.12.2024 Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2). Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3) Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4) Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa. Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5) Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina. Työhyvinvoinnin ilmeneminen Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6). Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia. Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää? Työhyvinvoinnin kehittäminen Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7) Työhyvinvoinnin johtaminen Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu. Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8) Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9) Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä. Kirjoittaja Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa. Lähteet Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024. Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024. Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024. Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024. Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024. Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy. Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024. Rissanen 2016. Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.

Opiskelijat tukevat ukrainalaisia pakolaisia Suomessa

4.10.2024 Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa. Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut. Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2) Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4) Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6) Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7) Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa. Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen. Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen. Kirjoittaja Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Opinnäytetyöt: Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643 Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina. Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284 Lähteet Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu. Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja. Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142. Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96. Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479 Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol. Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/ Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Ikääntyneen muutto omasta kodista hoivakotiin, miten omaiset sen kokevat?

29.5.2023 Geroblogi

Muutto omasta kodista hoivakotiin on yksi ikääntyneen suurimmista luopumisista. Muutto on suuri muutos myös omaisille, jotka jäävät usein vähälle huomiolle. Ikääntyneen hyvää siirtymistä hoivakotiin voidaan edistää ja siirtymisen prosessia voidaan parantaa omaisten tukemisen näkökulmasta. Hyvin hoidettu muuttoprosessi varmistaa, että asukas pääsee kotiutumaan hoivakotiin nopeasti. Muuttoprosessiin tarpeeksi panostamalla hyötyy siitä sekä asukas, omainen että hoivakodin henkilökunta. Hoivakotiin siirtyminen Tutkimuksellisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata omaisten kokemuksia ikääntyneen läheisensä hoivakotiin siirtymisestä. Tutkimus toteutettiin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella teemahaastattelemalla yhdeksää omaista, joiden ikääntynyt läheinen on vuoden aikana muuttanut kotoa hoivakotiin. Tutkimustulosten ja aiemman kirjallisuuden perusteella opinnäytetyössä annetaan suositukset asioista, jotka täytyy ottaa huomioon hoivakotiin siirryttäessä. Hoivakotiin siirrytään nykyään varsin huonokuntoisena useimmiten monien erilaisten välivaiheiden kautta. Paikkaa on saatettu odottaa kauan ja hoivakotiin pääsy on useimmiten lopulta helpotus kaikille osapuolille. Kun muutto tapahtuu, ikääntyneellä itsellään ja hänen omaisellaan ei aina ole voimavaroja osallistua siihen kovinkaan aktiivisesti. Hoitohenkilökunnalla on muuttohetkellä tärkeä rooli. Hoivakotiin muuttaminen tulee suunnitella aina asukkaaksi tulevan lähtökohdista siten, että hoitohenkilökunta perehtyy asukkaaseen ja hänen elämänhistoriaansa (Pikkarainen 2019). Ikääntyneen elämäntarinan kartoittaminen on tärkeä osa kotiutumisvaihetta. Tieto ikääntyneen aiemman elämän vaiheista tuo arvokkuutta. Jokainen hoivakodin asukas on ollut yhteiskunnan jäsen, joka on hoitanut työnsä, omat ja perheensä asiat. Hänellä on ollut elämässään iloja ja suruja, harrastuksia ja ystävyyssuhteita. Kaikesta tästä olisi hyvä olla tietoa hoivakodissa (Tirkkonen, 2021). Onnistunutta siirtymävaihetta tukevat tekijät Niin asukkaalle kuin hänen omaiselleen on tärkeää tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Asukkaan hoitamisessa tulee huomioida myös hänen omaisensa. Lehto-Niskala (2021) toteaa väitöskirjassaan, että ei ole yhdentekevää, miten omaisia kohdataan, koska he toimivat ikään kuin hoidon tarkkailijoina. He seuraavat oman läheisensä lisäksi koko hoivakodin toimintaa ja asukkaiden kohtaamista. Omaisten kohtaamista ei välttämättä koeta merkittävänä hoitohenkilökunnan osalta ja heidät saatetaan sulkea ulos ikääntyneen hoitoon liittyvästä päätöksenteosta, jolloin tiedonkulun puutteet voivat turhauttaa. Tutkimuksessamme tuli esiin tiedonkulun haasteet, omaisten kohtaamisen tärkeys sekä hoivakotiin kotiutumisen edistäminen. Tutkimustulokset osoittivat, että omaiset toivoivat parempaa tiedonkulkua uudessa tilanteessa. Ennakointia ja väliaikatietoja hakemusprosessista kaivattiin. Kaikki omaiset olivat kuormittuneita sekä fyysisesti että psyykkisesti ennen muuttoa ja ikääntyneen kotona pärjääminen aiheutti huolta ja vaaratilanteita. Muutto hoivakotiin koettiin helpotuksena. Kohtaaminen hoitohenkilökunnan kanssa oli tärkeää ja heiltä toivottiin tietoa käytännön asioista. Kotiutumista edesauttoi viihtyisä ympäristö, josta tärkeimmäksi koettiin oma huone ja tavarat. Vuorovaikutus hoitohenkilökunnan kanssa oli hyvää ja riittävää omaisen näkökulmasta. Puutteelliseksi jäi ikääntyneen elämänhistoriaan tutustuminen, johon omaiset toivoivat parannusta elämäntarinalomakkeen käyttöön ottamisella. [caption id="attachment_3496" align="alignnone" width="786"] Kuva 1. Onnistunutta siirtymävaihetta tukevat tekijät[/caption] Tutkimusaineistosta muodostui tiedonkulku, kohtaaminen ja kotiutuminen tärkeimmiksi omaisten kokemiksi asioiksi. On tärkeää kuunnella omaisten huolia läheistensä hyvinvointiin liittyen, kohdata heidät ja hoivakotiin muuttava ikääntynyt kiireettömästi yksilöinä sekä tukea hoivakotiin kotiutumista. Tulosten perusteella omaisten kanssa on myös tärkeää antaa tietoa käytännöistä sekä selkeyttää esimerkiksi kuntoutumista edistävän hoitotyön periaatteiden mukaisesti, miksi kaikkea arjessa ei tehdä ikääntyneen asukkaan puolesta. Opinnäytetyön tuotoksena syntyi kooste hoivakotiin siirtymisen yhteydessä huomioitavista seikoista, jossa tutkimustulosten hyödynnettävyys konkretisoituu. Kooste perustuu tutkimuksemme tuloksiin täydennettynä lähdekirjallisuuden tiedoilla. Sitä voi käyttää hoivakodeissa hoitotyön laadun parantamiseksi sekä käytäntöjen yhtenäistämiseksi. Tavoitteena on edistää ikääntyneiden sopeutumista uuteen asuinpaikkaan muuttaessa sekä omaisten kokemusta kuulluksi tulemisesta. Alla olevaa koostetta voi hyödyntää aina muuton tullessa ajankohtaiseksi ja esimerkiksi uuden työntekijän perehdyttämisessä. [caption id="attachment_3497" align="alignnone" width="766"] Kuva 2. Suositukset hoivakotiin siirryttäsessä[/caption] Kirjoitus pohjautuu Sosiaali- ja terveysalan YAMK-opintojen opinnäytetyöhön Omaisten kokemuksia ikääntyneen siirtymisestä hoivakotiin. Kirjoittajat Ahola Anu, sairaanhoitaja (YAMK), Ikääntymisen asiantuntija. Valmistunut SeAMK (YAMK)- tutkinnosta toukokuussa 2023. Nukala Tiina, sairaanhoitaja (YAMK), Ikääntymisen asiantuntija. Valmistunut SeAMK (YAMK) - tutkinnosta toukokuussa 2023 Lähteet Lehto-Niskala, Vilhelmiina. (2021). Toimintakyky hoivapolitiikan ja hoidon arjen risteyksessä. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden, heidän perheenjäsentensä sekä hoitajien käsityksiä toimintakyvystä ja kuntoutuksesta. (Tampereen yliopiston väitöskirjat 450) Väitöskirja Tampereen yliopisto. PunaMusta. Pikkarainen A. Vieraana vai kotona palvelutalossa? Muutosta ja muuttoa tukemassa. Teoksessa J. Kulmala (toim). (2019) Hyvä vanhuus. PS-kustannus. Tirkkonen, S. 2021. Muistisairaan läheisenä. Basam Books Oy.

Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla

14.12.2021 Rehablogi

Kuntoutujien kotikäynteinä tehdyissä teemahaastatteluissa ja ammattilaisten yhteiskehittelyissä kuvautui tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella yhteinen näkymä siitä, että kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla on vuorovaikutteinen kokonaisuus. Hoitojakson aikana nähdään tarvittavan ennakointia, sekä sujuvaa tiedonkulkua kuntoutujien ja ammattilaisten välillä. Toimijuuden näkökulmasta aiempaan elämäntilanteeseen ja toimintakykyyn tulee pureutua heti hoitojakson alussa. Ikääntyneen kuntoutujan kanssa mietitään yhdessä, mitä hän pystyy tekemään, jotta toimijuus vahvistuu ja kotiutuminen edistyy hoitojakson aikana. Pystyvyyden taustalla on tärkeä ajatus siitä, että kuunnellaan avoimesti ikääntyneen toiveita ja hyödynnetään hoitojakson kulussa kyseisiä lähtökohtia arkeen ja nykyhetkeen nivoen. Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen vaatii kuntoutujan yksilöllisen tilanteen kokonaisvaltaista huomioimista ja vastuunjakoa eri toimijoiden kesken. Kuntoutujalle tulisi tarjoutua mahdollisuus osallistua oman kuntoutumisen suunnitteluun. Osallistumisen mahdollisuuden tulisi perustua kuntoutujan ja ammattilaisen vuorovaikutukselliseen, vastavuoroiseen kumppanuuteen. Kotiutumisen voidaan nähdä parhaiten edistyvän, kun siihen liittyvä toiminta on ennakoitua, tavoitteellista ja kuntoutumisprosessissa huomioidaan sen yhteys arkeen ja kotiympäristöön, koko elämänkulun huomioivan näkökulman kautta. (Reunanen 2017: 69–73.) Kirjoitus pohjautuu Kuntoutuksen yamk- tutkinto- ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa tarkoituksena oli kehittää ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta vahvistavia toimintatapoja terveyskeskussairaalan akuuttiosaston hoitojakson aikana. Toimintaympäristönä oli Keski- Uudenmaan sote- kuntayhtymän (Keusote) akuuttiosasto Tuusulassa. Kehittämistyössä olivat tarkastelussa sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmat ja kehitettävät toimintatavat kehittämistehtävittäin. Ikääntyneen kuntoutujan näkökulmat esiin Mulla oli sellainen tavoite. Minä mietin sitä nykytilannetta ainakin ja suunnittelin vähän tulevaakin. Niitä pitäisi yhdessä miettiä, että sillä tavallahan se menee hyvin. Siinä pitäisi keskustella asioista eikä antaa vaan ohjeita. Sain kannustusta. Koin toimivani oikein. Halusin selviytyä niistä arkipäivän asioista. Annettiin toimia oma- aloitteisesti. Ei ainakaan tyrkytetty mitään sen enempää mihin voimat riitti. Varmistus, pitää kattoo, että pystyy syömään ja sitten pystyy vessassa käymään. Pystyi keskittymään siihen harjoitteluun ja toipumiseen. Ei ollut stressiä eikä mietittävää. Mm. näin ikääntyneet kuntoutujat kuvailivat kokemuksiaan hoitojaksolta tarkastelujen teemojen ympärillä, joita olivat: kotiutumisen edistyminen, kotiutumisen suunnittelu, kuntoutumisen yhteys arkeen sekä yhteistyö ja vuorovaikutus kotiutumisen edistymiseksi. Kuvioon kaksi (ks. kuvio 2) on koottu otoksena kehittämistyön ensimmäisen kehittämistehtävän tuloksista nousseet toimintatavat, joiden nähtiin olevan toimijuutta vahvistavia ja kotiutumista edistäviä asiakokonaisuuksia kuntoutujien näkökulmista. [caption id="attachment_3073" align="alignnone" width="620"] Kuvio 2. Ote 10.11.2021 Kuntoutuksen symposium -esityksestä, Anna Selkama[/caption] Yhtenäinen näkymä Tutkimuksellisen kehittämistyön kolmen kehittämistehtävän tuloksista muodostui yhtenäinen näkymä (ks. kuvio 3). [caption id="attachment_3072" align="alignnone" width="620"] Kuvio 3. Synteesi. Ote 10.11.2021 Kuntoutuksen symposium -esityksestä, Anna Selkama[/caption] Kuvion 3 yhteinen näkymä mukailee jaettua toimijuutta (Härkäpää 2012; Chang & Heckhausen & Greenberger & Chen 2010), mutta toisaalta siinä on piirteitä myös yhteistoiminnasta. (Seppänen-Järvelä ym. 2015:16; Lehtonen & Vänskä & Pihlava 2018). Koettua ja elettyä toimijuutta tulisikin tarkastella yhdessä ikääntyneiden kanssa, jotta kuntoutumisen prosessissa tähdättävään yksilölliseen muutostarpeeseen pystytään vastaamaan. (Pikkarainen 2020: 92–94.) Toimijuuden käsite on hyvin laaja ja monivivahteinen, riippuen siitä missä asiayhteydessä sitä tarkastellaan. (Eteläpelto & Heiskanen & Collin 2011: 13–15). Toimijuuden mielletään kuitenkin usein olevan aktiivista ja aloitteellista, jossa on mukana osallisuus ja omakohtaiset kokemukset elämän eri tilanteista. (Vähäsantanen & Paloniemi & Hökkä & Eteläpelto 2017: 7). Toisaalta sen nähdään olevan harkittua ja tarkoituksenmukaista toimintaa, jossa kuntoutuja voi olla itse vaikuttamassa vallitsevaan tilanteeseen ja lopputulokseen. (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 20, 29). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimijuuden tarkastelussa hyödynnettiin sen eri ulottuvuuksia: Kyetä, täytyä, voida, tuntea, haluta ja osata. (Jyrkämä 2013; Vanhalakka-Ruoho 2014: 197–198). Kirjoitus perustuu Anna Selkaman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Anna Selkama, vuonna 2002 Stadiasta valmistunut fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta, valmistuu joulukuussa 2021. Työskentelee Keusoten Ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa. Lähteet Chang, Esther S. & Heckhausen, Jutta & Greenberger, Ellen & Chen, Chuansheng 2010. Shared Agency with Parents for Educational Goals: Ethnic Differences and Implications for College Adjustment. Journal of Youth and Adolescence 39 (11). 1293–1304. Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija 2011. Vallan ja toimijuuden monisäikeisyys. Tampereen yliopisto. Härkäpää, Kristiina 2012. Jaettu toimijuus kuntoutuksessa. Lapin yliopisto. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki (toim.) & Rantanen, Taina (toim.) & Aromaa, Arto (toim.): Gerontologia. E-kirja. Helsinki: Duodecim. Lehtonen, Krista & Vänskä, Nea & Pihlava, Jari 2018. Asiakkaan toimijuutta vahvistavat työkalut. Rehablogi. Blogikirjoitus 7.3.2018. Pikkarainen, Aila 2020: Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Reunanen, Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta sekä vallasta ja sosiaalisista suhteista. Lapin yliopisto. Seppänen-Järvelä, Riitta & Syrjä, Vesa & Juvonen-Posti, Pirjo & Pesonen, Sanna & Laaksonen, Maire & Tuusa, Matti & Savinainen, Minna & Henriksson, Mikko 2015. Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tapaustutkimus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 141. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. Vanhalakka-Ruoho, Marjatta 2014. Toimijuus elämänkulussa- Ohjaustyön perusta? Aikuiskasvatus 34 (3). 192–201. Vähäsantanen Katja & Paloniemi, Anneli & Hökkä, Päivi & Eteläpelto, Anneli 2017. Ammatillinen toimijuus. Rakenne, mittari ja tuki. Jyväskylän yliopisto.

Uudenlaisia digitaalisia ratkaisuja vahvistamaan näytteenoton perehdyttämistä

2.5.2023 Sotemuotoilijat

Näytteenotto on yksi kliinisen laboratoriotyön merkittävimmistä kohdista, kun puhutaan potilaan oireiden tunnistamisesta, sairauksien diagnostisoinnista, hoidon määrittelystä tai hoitovasteen arvioinnista kliinisten laboratoriotutkimusten avulla1. Onnistuneen näytteenoton yhtenä kulmakivenä nähdään riittävä perehdytys, joka antaa näytteenottotyötä tekevälle tiedolliset ja taidolliset valmiudet laadukkaaseen toimintaan. Monissa organisaatioissa työhön perehtyminen järjestetään keskitetysti perinteisillä menetelmillä, kuten luento-opetusta ja kirjallisia perehdytysmateriaaleja hyödyntäen. Perinteisten ratkaisujen ohella on hyvä olla tietoinen, että näytteenottotyön perehdyttämisen tukena voisi hyödyntää myös digitaalisia ratkaisuja. Parhaimmilla näiden avulla voitaisiin vähentää perehdyttämisen kuormittavuutta ja parantaa laatua ja kustannustehokkuutta. Näytteenottotyön rooli diagnostiikassa Näytteenotto on kliinisen laboratorion kolmivaiheisen prosessin (preanalyyttinen, analyyttinen ja postanalyyttinen) ensimmäinen vaihe, joka sisältää monia ihmisen suorittamia työvaiheita, ja näin ollen se on myös prosessin virhealttein vaihe. Preanalyyttisiä virheitä ovat esimerkiksi virheellinen tutkimuspyyntö (sis. potilaan tiedot, pyynnön tehneen tahon tiedot, yhteystiedot, näytetyyppi, tarvittaessa yksilöity näytteenottokohta, pyydetyt tutkimukset, suunniteltu näytteenottoaika ja muut merkittävät tiedot) potilaan puutteellinen esivalmistelu tai puutteellinen ohjaus ennen tutkimukseen tuloa virheet potilaan tunnistamisessa ja näytteiden merkitseminen oikean potilaan näytetunnisteella virheellisesti suoritettu näytteenotto virheet näytteen käsittelyssä, kuljetuksessa tai säilytyksessä.2,3 Kliinistä näytteenottoa edellyttäviä tutkimuksia tehdään Suomessa vuosittain noin 70 miljoonaa kappaletta4. Preanalyyttisten virheiden osuus muodostaa 50—70 % kaikista laboratorioprosessissa sattuneista virheistä5. Näytteenottotyötä ohjaavat sekä kansalliset suositukset ja standardit6,7 että paikalliset käytänteet8, joihin perehtyminen muodostaa osan työtä tekevien henkilöiden toimenkuvaa ja joiden tulee aina olla laadukkaan laboratoriotyön perustana. Väärin otetut tai käsitellyt näytteet voivat johtaa diagnoosin tai hoidon viivästymiseen tai jopa väärään diagnoosiin9. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että laboratoriotutkimuksessa tapahtuneilla virheillä on yhteys noin puoleen perusterveydenhuollon hoitovirheistä. Samalla niiden on todettu aiheuttavan merkittäviä kustannuksia. Pelkästään uudelleen otettujen näytteiden on arvioitu lisäävän terveydenhuollon kustannuksia jopa 10 M€ vuodessa.10 Näytteenottotyön haasteet ja perehdytyksen nykykäytänteet Työskentely kliinisessä laboratoriossa on viime vuosien aikana kokenut rakenteellisia muutoksia työn automatisoinnista, analytiikan keskittämisestä, työvoimahaasteista ja toimenkuvien muuttumisesta johtuen. Julkisen alan eläkevakuuttaja Kevan mukaan kliinisen laboratorion ammattilaisia, bioanalyytikkoja puuttui vuonna 2022 lähes 800, joista puolet Uudeltamaalta11. Tästä johtuen näytteenottotehtävissä toimii runsaasti myös muita terveydenhuollon ammattilaisia ja perehdytyksen tulee keskittyä erityisesti heiltä puuttuvan näytteenottotyöhön painottuvan preanalyytisen vaiheen osaamisen vahvistamiseen. Virheiden onkin todettu liittyvän juuri näytteenottohenkilöstön puutteelliseen osaamiseen12, joskin ne ovat hallittavissa suorittamalla näytteenotto vakioidusti ja tarkasti laboratorioiden ohjeita noudattaen13. Monissa organisaatioissa perehdyttäminen näytteenottotyöhön toteutetaan keskitetyissä koulutuksissa, joissa tietopohja opiskellaan kirjallisesta materiaalista itsenäisesti tai yhteisissä tilaisuuksissa. Nykykäytänteiden lisäksi enemmän kaivattaisiin käytännön harjoittelua teoriaopetuksen rinnalle esimerkiksi simulaatioharjoitusten ja erilaisten käytännön harjoitteiden muodossa. Lisäksi esimerkiksi verkko-oppimisympäristöön laadittavilla materiaaleilla perehtyjän olisi mahdollista syventää tietojaan ja opetella ohjeiden hyödyntämistä joustavasti omassa aikataulussaan ja omiin tarpeisiinsa perustuen.14 Laadukkaasti ja systemaattisesti toteutettu perehdytys voikin parhaimmillaan vähentää preanalytiikan virheitä, parantaa potilasturvallisuutta ja tulosten luotettavuutta, vahvistaa henkilöstön motivaatiota ja sitoutumista työhön ja vahvistaa omaan työhön liittyvää hallinnan tunnetta ja lisätä työtyytyväisyyttä. Näytteenottoon liittyvien laajojen asiakokonaisuuksien oppiminen vaatii riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia tärkeiden sisältöjen sisäistämiseen. Tämän lisäksi perehdyttämiseen tarvitaan lisää uudenlaisia toteuttamistapoja15. Innovatiivisia ratkaisuja perehdytyksen uudistamiseen Digitaaliset materiaalit ja 360-oppimisympäristöt Selkeitä hyötyjä perehdyttämiseen on saatu digitaalisista materiaaleista erilaisilla oppimisalustoilla. Teoriasisältöjen kerääminen yhteen paikkaan mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman joustavan ja vaiheittaisen perehtymisen monivaiheisiin prosesseihin. Digitaaliset materiaalit voivat sisältää tekstiä, kuvia, videoita, 360-ympäristöjä, testejä, audioita, kehittäjien mielikuvituksen ja teknisten taitojen mukaan. Digitaalisten sisältöjen suurin hyöty on mahdollisuus hyödyntää näitä oman aikataulun ja tarpeiden mukaan, toistot ja asiaan palaaminen mukaan lukien. Teknisesti tällaisten digitaalisten kokonaisuuksien kehittäminen on kohtalaisen helppoa ja edullista. Hyviä kokemuksia on Suomessakin saatu esimerkiksi histoteknologian16, mikrobiologian17 ja kliinisen fysiologian yhteyksissä18. Miksi ei siis myös preanalytiikkaan perehdyttäessä. Virtuaalitodellisuus ja haptiset laitteet Nykykäytänteisiin peilattuna uudenlaisia toteuttamistapoja ovat myös virtuaalitodellisuuden ja haptisten laitteiden käyttö, joskin niitä on maailmalla hyödynnetty jo pitkään. Näissä molemmissa kliinistä laboratoriotyötä ja näytteenottoa voidaan harjoitella todellisuutta mallintavissa tilanteissa. Virtuaalilaboratoriot19 tuovat mukanaan reaalimaalimaa simuloivat toimintaympäristöt ja haptiset laitteet20,21 , kuten käsivarsimannekiinit. Monesti oppimisen mahdollisuudet liittyvät näissä tapauksissa enemmän prosessien ja turvallisuusnäkökulmien hallintaan, eivät niinkään varsinaisten näytteenottotoimenpiteiden suorittamiseen. Näissä vaihtoehdoissa tyypillisesti haastavat englanninkieliset käyttöliittymät ja suomalaisista käytänteistä poikkeava terminologia, suomenkielisiä käyttöliittymiä on tosi vähän, jos lainkaan. Verrattaessa näitä menetelmiä22 perinteisiin, on aiemmissa tutkimuksissa saatu samankaltaisia tai positiivisempia hyötyjä23. Pelit ja mobiilisovellukset Pelillisyyden ja pelien soveltaminen kiinnostaa laajasti myös terveydenhuollon toimijoita. Näytteenoton opetteluun ja harjaantumiseen on kehitetty tietokonepelejä ja mobiiliapplikaatioita24. Pelien positiivisen houkuttelevuuden vastapainona, niitä monesti haastaa heikohko käytettävyys. Mikäli käyttöliittymä ei vastaa riittävästi reaalimaailman tilanteita ja perehtyjien tarvetta, pelit jäävät helposti pelaamatta. Samoin voi käydä, jos pelien hallittu käyttöönotto organisaatioissa sakkaa, esimerkiksi digitalisaatioon liittyvän muutosvastarinnan vuoksi. Lisäksi pelien kehittäminen erilaisten pelimoottorien päälle on todella aikaa vievää ja kallista. Vastaavasti mobiiliapplikaatioiden prototyyppien hinnat alkavat helposti kymmenistä tuhansista euroista. Tietoon perustuva perehdyttäminen Tietoon perustuva perehdytys on mielenkiintoinen ja yksinkertaisuudessaan jopa innovatiivinen ajatus. Tässä mallissa koulutusta kohdennetaan sitä erityisesti tarvitseville tarkkailemalla näytteenottotyössä sattuneita poikkeamia ja erityisesti uusintanäytteenottoon johtavien pyyntöjen määrää. Koulutustarvetta kuvaava suhdeluku lasketaan jakamalla uusintanäytteiden määrä otettujen näytteiden kokonaismäärällä25 , jonka perusteella korkeita suhdelukuja saavat ohjattaisiin saamaan pidempää ja syvempää perehdytystä. Myös tällä tavalla voitaisiin tarjota uudenlaisia yksilöllisiä mahdollisuuksia, perehtyjän henkilökohtaisista tarpeista riippuen. Kaikista teknisistä vaihtoehdoista huolimatta perehdyttämisessä on pitkälti kyse myös työyhteisöön ja sen toimintoihin perehtymisestä ja sosiaaliseen ympäristöön sulautumisesta, joita ei voi teknisillä ratkaisuilla hoitaa. Tärkeää on edelleen kohdata jokainen työhön perehtyjä yksilönä ja tarjota hänelle oppimista tukevaa sisältöä, hänelle sopivalla tavalla, kuitenkaan poissulkematta mahdollisuutta hyödyntää uudenlaisia menetelmiä perinteisten rinnalla. Monenlaisia tapoja yhdistelemällä perehdytys voidaan kokea entistä laadukkaampana ja sitouttavampana vaiheena uuden työn ja toimenkuvan vastaanotossa, samalla kun siihen liittyvä kuormitus niin perehdyttäjän kuin perehtyjänkin osalta laskee. Kirjoittajat Johanna Juvonen on bioanalyytikko (YAMK) ja osastonhoitaja HUS Diagnostiikkakeskuksessa. Hän on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan palvelujen ja liiketoiminnan johtaminen tutkinto-ohjelmasta huhtikuussa 2023. Hänen opinnäytetyönsä aiheena oli Preanalytiikan laatuvaatimusten toteutuminen näytteenoton keskitetyn perehdytyksen käyneillä - Näytteenottajien ja perehdyttäjien kokemuksia. Mari Virtanen on bioanalyytikko (AMK), yliopettaja (TtT) ja tutkintovastaava tutkinto-ohjelmassa Digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kliininen asiantuntija (YAMK). Hän on kiinnostunut sotepalveluiden innovatiivisesta kehittämisestä, hyvinvointialueiden digitalisaatiosta, uusien palveluratkaisujen muotoilusta ja digitaalisen potilasohjauksen mahdollisuuksista. Näiden teemojen parissa hän opettaa ja tekee laajasti tutkimuksellista kehittämistyötä. Lähteet 1 Laitinen, P. 2017. Laboratorioalan tulevaisuuden visiointia. Moodi 1:18–19. 2 Hoitotyön tutkimussäätiö 2015. Hoitotyön suositus. Potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä. 3 Suomen Bioanalyytikkoliitto ry 2022. Näytteenotto. 4 Haapala, A-M., Koskinen, M-K., Kouri, T., Lahdenperä, R., Laitinen, H., Muukkonen, L., Nikiforow, M., Paldanius, M., Saijonkari, M., Sopenlehto, K., Tick-Sinkkilä, T. & Tuokko, S. 2016. Suositus potilaan ohjauksesta laboratorionäytteenottoon perustuu tutkimusnäyttöön. Moodi 1:14–15. 5 Hoitotyön tutkimussäätiö 2015. 6 Hoitotyön tutkimussäätiö 2015. 7 Hoitotyön tutkimussäätiö 2021. Hotus-hoitosuositus. Onnistu laboratorionäytteissä – suositus tutkimusten valinnasta, potilaan tunnistamisesta ja ohjaamisesta. 8 HUSLAB. 2021. Preanalytiikan käsikirja. Julkaisematon dokumentti. 9 Lippi, G. von Meyer, A., Cadamuro, J. & Simundic, A-M. 2019. Blood Samply quality. Diagnosis. 6:25–31. 10 Haapala, A-M., Koskinen, M-K., Kouri, T., Lahdenperä, R., Laitinen, H., Muukkonen, L., Nikiforow, M., Paldanius, M., Saijonkari, M., Sopenlehto, K., Tick-Sinkkilä, T. & Tuokko, S. 2016. Suositus potilaan ohjauksesta laboratorionäytteenottoon perustuu tutkimusnäyttöön. Moodi 1:14–15. 11 Keva 2023. Kuntien työvoimaennuste: Hoitajapula kaksinkertaistui kahdessa vuodessa. 12 Giavarina, D. & Lippi, G. 2017. Blood venous sample collection: Recommendations overview and a checklist to improve quality. Clinical Biochemistry. 50:568–573. 13 Brulin, C., Grankvist, K., Stenlund, H., Söderberg, J., Van Guelpen, B. & Wallin, O. 2010. Blood sample collection and patient identification demand improvement: a questionnaire study of preanalytical practices in hospital ward and laboratories. Scandinavian Journal of Caring Sciences. 24:581–591. 14 Juvonen, J. 2023. Preanalytiikan laatuvaatimusten toteutuminen näytteenoton keskitetyn perehdytyksen käyneillä. Näytteenottajien ja perehdyttäjien kokemuksia. YAMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 15 Juvonen, J. 2023. 16 Virtanen, M. 2018. The development of ubiquitous 360° learning environment and its effects on students’ satisfaction and histotechnological knowledge. Universitas Ouluensis D1455. University of Oulu, Faculty of Medicine, Research Unit of Nursing Science and Health Management. 17 Reinikkala, T. 2022. Digitaalisen koulutuskokonaisuuden kehittäminen kliinisen mikrobiologian päivystyslaboratorioon. YAMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 18 Tuomola, K. 2020. Ubiikin 360° oppimisympäristön tekninen ja pedagoginen käytettävyys bioanalytiikan opinnoissa. YAMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 19 Medical Laboratory Technology | Virtual Labs (labster.com) 20 Virtual Phlebotomy. Laerdal. 21 Scerbo MW, Bliss JP, Schmidt EA, Thompson SN. 2006. The efficacy of a medical virtual reality simulator for training phlebotomy. Hum Factors. 48(1):72-84. 22 Vidal, V., Ohaeri, B., John, P., Helen, D. 2013. Virtual Reality and the Traditional Method for Phlebotomy Training Among College of Nursing Students in Kuwait: Implications for Nursing Education and Practice. Journal of Infusion Nursing. 36(5): 349-355. 23 Kaplan AD, Cruit J, Endsley M, Beers SM, Sawyer BD, Hancock PA. 2021. The Effects of Virtual Reality, Augmented Reality, and Mixed Reality as Training Enhancement Methods: A Meta-Analysis. Hum Factors. 63(4):706-726. 24 Frøland, T.H., Heldal, I., Turid, A.B., Nygård, I., Sjøholt, G. & Ersvær, E. 2022. Digital Game-Based Support for Learning the Phlebotomy Procedure in the Biomedical Laboratory Scientist Education. Computers. 11(5): 59. 25 Shimono R, Akinaga R, Inaba N. 2019. Quality Improvement of Blood Drawing Through Targeted Training Using an Operation Support System. Stud Health Technol Inform. 21(264):1880-1881.