Vuosi: 2017
Osaamista kunniaväkivallan tunnistamiseen ja uhrien auttamiseen
Sisartaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Suomesta -uutisoi Helsingin Sanomat 14.7.2017. Maastakarkoituspäätös tehtiin, kun mies oli tuomittu siskonsa pahoinpitelystä Helsingin hovioikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Miestä syytettiin myös siskonsa kunniamurhan valmistelusta, mutta hovioikeus päätyi ratkaisussaan siihen, ettei tuomiota tukemaan ollut riittävästi konkreettista näyttöä. Tämän jälkeen on mm. Helsingin Sanomissa julkaistu kunniaväkivallasta Suomessa useampia artikkeleita. Lähes kaikissa niissä haastateltu on maahanmuuttajataustainen nainen tai viranomais- tai järjestötahoa edustava henkilö. Kaikkia artikkeleita yhdistää samankaltainen näkemys, ettei kunniaväkivaltaa tai lähisuhdeväkivaltaa voi hyväksyä missään muodossa. Haastatellut maahanmuuttajataustaiset naiset ovat todenneet, että Suomessa tulee elää Suomen lain mukaisesti ja kaikenlainen väkivalta, myös henkinen ja vapautta rajoittava, tulisi olla myös heidän yhteisössään kiellettyä. Moni kannattaa asiassa nolla toleranssia, eikä suo kunniaväkivaltaa harjoittaville henkilöille ymmärrystä tai armoa. esiin tulleiden naisten ehdottomasta suhtautumisesta esimerkkinä Irakin naisten yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Suomen pakolaisavun vertaisohjaaja Ala Saeedin esittämä kanta: ”Kovat tuomiot kunniaväkivallasta antavat oikean viestin sitä kannattaville miehille ja naisille.” (HS 14.7.2017) Kunniaväkivalta vaikuttaa olevan haastava ja usein piiloteltu ilmiö monelle viranomaiselle, jonka tehtävänä on tunnistaa ja suojella kunniaväkivallan uhreja. Ujuni Ahmedin kysyikin puheenvuorossaan (Uusi Suomi 16.3.2017): ” Ollaanko Suomessa lainkaan ajan tasalla kunniaväkivallan suhteen, jos ensimmäinen tuomio kunniamurhan suunnittelusta tuli vasta nyt? ” Kunnian käsitys on erilainen Suomessa, kuin esim. Irakissa, etenkin kun on kyse seksuaalimoraalista. Miehiin ja naisiin ei päde samat säännöt ja näin ollen juuri tyttöjen ja naisten kunnian ajatellaan tarvitsevan erityistä suojelua. Kunniaväkivaltaa harjoittaa useimmiten miehet, mutta myös naiset voivat ylläpitää kontrollia, joka mahdollistaa ja ylläpitää kunniaväkivallan toteutumista. Kunniaväkivalta ja lähisuhdeväkivalta eivät ole toisistaan erillisiä ilmiöitä, eikä niiden erottelu ole aina mahdollista tai edes hyödyllistä. Tehokas puuttuminen ilmiöön vaatii kuitenkin sen tunnistamista ja näin ollen kunniaväkivallan erityispiirteiden ymmärtämistä. Kunniaväkivallan tunnistaminen puutteellisia THL määrittelee kunniaväkivaltaa seuraavasti: ”Kunniaan liittyvä väkivalta viittaa henkilön psyykkiseen painostukseen tai väkivaltaan tilanteessa, jossa kyseistä henkilöä epäillään yhteisöllisten siveysperiaatteiden loukkaamisesta. Kunniaan liittyvä väkivalta liittyy ajattelutapaan, jonka mukaan kunnia on koko perheen tai suvun yhteinen asia.” Ihmisoikeusliitto nostaa edellistä määritelmää täydentämään avioliittoon pakottamisen, jota Suomessa ei ole kriminalisoitu. THL määrittelee lähisuhdeväkivaltaa näin: ”Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen. Se voi ilmetä esimerkiksi fyysisenä, henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai kulttuurisena väkivaltana sekä laiminlyöntinä ja kaltoinkohteluna.” Ihmissoikeusliiton julkaisema selvitys (2016) toteaa, että suomalaisilla viranomaisilla ja ammattilaisilla on usein puutteelliset tiedot kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Tämä johtaa siihen, että myös tavanomainen lähisuhdeväkivalta mielletään kunniaväkivaltana vain sen vuoksi, että osapuolet ovat lähtöisin kantaväestöstä eriävästä etnisestä taustasta. Edellä mainittu voi taas johtua siitä, että kunniaväkivallan ja muun lähisuhdeväkivallan ero on häilyvä ja ettei suvun ja yhteisön merkitystä ja roolia ymmärretä riittävästi kunniaan liittyvässä väkivallassa. Selvityksessä nostettiin esiin myös epäilys siitä, että viranomaiset niputtavat toisinaan kaikki tietyiltä maantieteellisiltä alueilta kotoisin olevien tai tiettyihin etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten harjoittaman ja kokeman lähisuhdeväkivallan kunniaan liittyväksi väkivallaksi. Ilmiön ymmärtämistä tai uhrien auttamista ei edistä, jos asiaa kohtaavat ammattilaiset ylläpitävät tällaista etniseen taustaan liittyvää ja ”me ja muut”-ajattelua vahvistavaa tulkintaa. Tällaista asioiden ja ilmiöiden yksinkertaistamista voidaan välttää mahdollistamalla ammattilaisille riittävästi tietoa kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Kuinka kunniaväkivaltaa tulisi ennaltaehkäistä? THL ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat koonneet ohjeita viranomaisille, jotta viranomainen osaisi tunnistaa, toimia ja puuttua kunniaväkivaltaan sitä kohdatessaan. Sivuilta löytyy myös ohjeita kunniavaltaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Espoon kaupungin perheasioiden päällikkö Marjatta Karhuvaaran mukaan osaamista kunniaväkivallan tunnistamisessa tulee parantaa. Hän myös tuo esille, kuinka tärkeää ja aikaa vaativaa on luoda uhrin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, koska kunniaväkivaltaan liittyvissä tapauksissa salailu on hyvin yleistä. Onnistuminen kunniaväkivallan tunnistamisessa vaatii myös viranomaiselta rohkeutta ottaa puheeksi asioita, joista todennäköisesti ei haluta puhua. Etenkin lastensuojelussa työskentelevän viranomaisen täytyy uskaltaa kysyä toistuvasti ja uudelleen asioita, joiden vastaanottaminen ja hyväksyminen voi olla vaikeaa ja haastavaa. Kunniaväkivallan tunnistamiseen liittyvän osaamisen hidas kehitys ei sinänsä ole yllättävää, koska valtiovaltakaan ei aina ole suhtautunut kunniaväkivaltaan riittävällä vakavuudella. Vuonna 2011 maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) oli huolestunut siitä, ettei sisäisestä turvallisuudesta vastaavia ministereitä kiinnosta kouluttaa viranomaisia tunnistamaan ilmiötä. Tämä ajattelutapa toivottavasti on jo nyt menneisyyttä: sisäministeri Paula Risikko totesi Helsingin Sanomille 13.8.2017: ” Rikos on aina rikos. Nyt meillä on oikeuskäytäntöä, joka antaa tähän liittyville yhteisöille signaalin, ettei kunniaan liittyvää väkivaltaa hyväksytä Suomessa.” Toimikunta laatimassa kansallista toimeenpanosuunnitelmaa ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Vuonna 2017 on aloittanut toimintansa sosiaali- ja terveysministeriön alainen toimikunta, jonka työ keskittyy torjumaan ja ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Toimikunnan perustamisen taustalla on Euroopan neuvoston yleissopimus, johon myös Suomi sitoutui 01.08.2015 ja joka tunnetaan myös Istanbulin sopimuksena. Toimikunnassa on edustus eri ministeriöistä sekä Terveyden- ja hyvinvointivaltion laitoksesta ja se laatii tämän vuoden aikana kansallisen toimeenpanosuunnitelman, joka pohjaa Istanbulin sopimukseen. Toimikunnan tavoite on sovittaa yhteen erilaisia naisiin kohdistuvia väkivallan ja perheväkivallan torjumisessa käytettäviä toimenpiteitä. Toimikunta tekee tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa, joiden vastuulla kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ on käytännössä viimevuodet ollut. Viranomaisten osaaminen on ollut ja on pirstaloitunutta ja vaihtelevaa. Toimikunnan aloittama työ luo toivoa siihen, että viranomaiset saisivat yhdenmukaisen ohjeistuksen ja tuen työlleen niissä tapauksissa, joissa he kohtaavat kunniaväkivaltaa. Tiedon ja ohjeistuksen tulisi olla helposti saatavilla ja saavutettavissa ja viranomaisen käytettävissä tulisi olla asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä akuuteissa asiakastilanteissa. Yksityisille henkilöille tulee olla tarjolla koulutusta, ihmisoikeus- ja seksuaalikasvatusta sekä opetusta seksuaalioikeuksista riippumatta siitä, minkä prosessin kautta on päätynyt Suomeen asumaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa väkivaltailmiöt ovat tuttuja. Viranomaiset ovat tunnistaneet ja puuttuneet perheissä tapahtuvaan väkivaltaan jo vuosikymmenten ajan. Uskon, että on mahdollista lisätä viranomaisten osaamista tunnistaa myös kunniaväkivaltaa koulutusta lisäämällä. Kiinteä yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa, osaamisen ja kokemusten jakaminen ja kouluttautuminen ovat osaamisen lisäämisen keskiössä. Tavoitteena kaikelle väkivallan vastaiselle työlle täytyy olla yhteiskunta, jossa suhtaudutaan kaikenlaiseen väkivaltaan ja sen ilmenemisen muotoihin nollatoleranssilla ja että kaikki, jotka ovat joutuneet väkivallan uhriksi saavat asianmukaista suojelua ja apua. Laura Leino, sosionomi (ylempi AMK-opiskelija) Lähteet Helsingin Sanomat 14.7.2017. Siskoaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Irakiin – korkein hallinto-oikeus otti tiukan kannan kunniaväkivaltaan. Kotimaa. Digitaalinen julkaisu. Susanna Reinboth http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005290695.html Helsingin Sanomat 14.7.2017. Kova tuomio kunniaväkivallasta antaa oikean signaalin, sanoo Irakin naisten yhdistyksen Ala Saeed – ”Saa tajuamaan, mitä laki Suomessa sanoo” Kotimaa. Digitaalinen-julkaisu http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005291741.html Uusi Suomi Puheenvuoro Ujuni Ahmed 16.3.2017. http://ujuni87.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233566-kunniavakivaltaa-ei-saa-katsoa-sormien-lapi Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Lapset, nuoret, perheet. Työn tueksi. Lähisuhdeväkivallan ja perheväkivallan ehkäisytyö. https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/kunniavakivalta viitattu 13.8.2017 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Sukupuolten tasa-arvo. Hyvinvointi. Sukupuolistunut-vakivalta/ https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-muotoja/lahisuhdevakivalta viitattu 13.8.2017 Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen ja Johanna Latvala (2016): Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa, Ihmisoikeusliitto Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa Helsingin Sanomat 12.8. 2017. Luottamus on tärkeää väkivallan ehkäisyssä. Uutiset A7 Noona Bäckgren Helsingin Sanomat 13.8. 2017. Risikko: ”Väkivaltaa ei perustella millään” Kaupunki A21 Katja Kuokkanen
Haetaan hyviä sijaisvanhempia!
Perhehoidon on ajateltu jo pitkään olevan paras mahdollinen hoitomuoto huostaanotetuille lapsille. Tämä ajatus näkyy myös lastensuojelulakiin vuonna 2012 tehdyssä muutoksessa, jonka johdosta huostaanotettu lapsi pyritään sijoittamaan laitoksen sijasta sijaisperheeseen aina kun se on mahdollista. Sijaisperhe tarjoaa lapselle perheenomaiset kasvuolosuhteet ja mahdollisuuden läheisiin ihmissuhteisiin, jolloin turvataan lapsen terveys ja kehitys, samalla kun tarjotaan kasvatusta, hoitoa ja huolenpitoa pysyvissä ja vakaissa olosuhteissa. Sijaisvanhemman tehtävä voi äkkiseltään vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on kaikessa antoisuudessaan myös vaativaa ja moniulotteista. Tärkeintä on lapsen etu, jonka on tarkoin punnittu toteutuvan paremmin sijaisperheessä, kuin lapsen syntymäperheessä. Kuulostaa suurelta vastuulta, ja sitä se onkin. Siksi tehtävään ei voi hakeutua kevyin perustein. Varsinkaan kun pelkkä lapsen hyvä hoito ei riitä. Lisäksi täytyy olla valmis tekemään yhteistyötä syntymävanhempien ja lapsen muun verkoston kanssa. Ja taustalla häilyy lastensuojelulain mukainen tavoite siitä, että sijoitus voitaisiin lopulta purkaa ja lapsi voisi palata takaisin syntymäperheeseensä. Sijaisperheeseen sijoitettu lapsi ei siis ole oma lapsi, vaikka joskus vieläkin kuulee virheellisesti vedettävän yhtäläisyysmerkkejä sijoitetun lapsen ja adoptiolapsen välille. Kyse on niin juridisesti kuin käytännön tasollakin eri asiasta. Silti sijaisvanhemman täytyisi pystyä hoitamaan lasta kuin omaansa. Lapsella tulisi olla mahdollisuus kiintyä ja kiinnittyä sijaisvanhempaan, kokea olevansa rakastettu, tasapuolisesti kohdeltu ja arvostettu omana itsenään. Syntymävanhempien kanssa tehty yhteistyö avaa parhaimmillaan lapselle mahdollisuuden asettua sijaisperheeseen, joka on edellytys sille, että lapsi kykenee ottaa vastaan niitä kaikkein pisimmälle kantavia, korjaavia kokemuksia. Huostaanotettuja lapsia meillä valitettavasti riittää, sen me kaikki tiedämme. Samoin tiedämme, että sijaisvanhemmista on jatkuva pula. Jotta lain edellyttämä pyrkimys perhehoidon ensisijaisuudesta täyttyisi, sijaisvanhemmuuden tulisi olla houkutteleva elämäntapa. Sanon elämäntapa, sillä työkään se ei ole. Kunnat ja palveluntarjoajat rekrytoivat sijavanhempia jatkuvasti ja kilpailevat motivoituneista ja kaikin puolin sopivista perheistä. Palkkioiden hintaa on korotettu viime vuoden puolella ainakin kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa. Tämä on paitsi oikein, myös loogista, sillä sijaishuollon toteuttaminen perhehoidossa on edelleen huomattavasti halvempaa, kuin laitoshoidossa. Perusteluina on käytetty myös sitä, että erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä sijaishuollossa on kasvanut. Sisäinen motivaatio on sijaisvanhemmuutta kannatteleva voima Helsingin Sanomat nosti tammikuussa julkiseen keskusteluun huolen sijaisvanhempien jaksamisesta. Vaikka palkkioiden korottaminen saattaa lisätä motivaatiota, jokapäiväiseen jaksamiseen sillä luulisi olevan melko vähän vaikutusta. Tosin kilpailukykyiset palkkiot saattavat auttaa siihen, että sijaisvanhemmalla on taloudelliset edellytykset jäädä kotiin hoitamaan sijoitettua lasta, jolloin voimavaroja ei tarvitse jakaa palkkatyön ja elämäntavan välillä. Toisaalta voidaan pohtia, missä määrin on oikein ja hyvä, että ihmiset hakeutuvat perhehoitajiksi rahan vuoksi. Ja kuitenkin, korvauksen täytyy olla niin suuri, että sillä saa suuren sydämen lisäksi tietämystä lapsen kasvusta ja kehityksestä, mielellään myös kiintymyssuhteesta ja traumoista, sekä taitoa soveltaa vielä käytännössäkin tietämystään. On puhuttu siitä, kuinka sijaisvanhemmat kokevat jäävänsä yksin ja vaille tukea liian usein. Vaikka sijaisperhe toimiikin kuin mikä tahansa perhe, itse luodun turvaverkoston tukemana, sen kohtaamat haasteet ovat omanlaisensa. Tuen kehittämiseen on luvattu kiinnittää huomiota myös niissä kunnissa, joissa palkkionkorotuksia on tehty. Tehtävään hakeutuessa kannattaakin selvittää, minkälaista tukea kunta tai palveluntarjoaja sijaisvanhemmalle antaa ja onko tuki ennaltaehkäisevää ja jatkuvaa vai saatavissa vasta silloin, kun asiat ovat jo umpisolmussa. Miksi sitten hakeutua sijaisvanhemmaksi? Sisäinen motivaatio on varmasti paras ja kauaskantoisin prosessin liikkeelle saava ja sitä kannatteleva voima. Tuki ja palkkio tietysti ovat merkitseviä joissakin kohdissa, mutta kriittisesti tarkasteltu omasta itsestä kumpuava halu elää lapsen rinnalla tämän elämän ratkaisevimmassa kohdassa ennalta määrittämättömän hetken, on ratkaisevinta. Se riittää yhdessä sopivan elämäntilanteen kanssa, kaiken muun voi oppia. Johanna Virtanen, Sosionomi YAMK-opiskelija Helsingin kaupunki, sijaisperheeksi Perhehoitoliitto, Minustako sijaisvanhempi?
”Mörkö” nimeltään Sote-uudistus
Sipilän hallitus antoi maaliskuussa 2017 esityksen, jonka mukaan Suomeen muodostetaan 18 maakuntaa, joissa vaaleilla valittava maakuntavaltuusto käyttää päätäntävaltaa. Maakunnille siirrettäviä keskeisiä tehtäviä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä pelastustoimi, pääosa ELY-keskuksen tehtävistä sekä TE-tehtävät. Uudistuksessa valmistellaan erikseen asiakkaan valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on, että asiakas voi valita valinnanvapauden piiriin kuuluvissa palveluissa joko maakunnan yhtiön, yksityisen tai järjestön palvelun välillä. Uudistuksen tavoitteena on alentaa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia niin, että vuoteen 2030 mennessä ne olisivat 3 miljardia euroa vähemmän kuin ennen uudistusta. Tavoitteena on myös kaventaa terveyseroja ja parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta. (www.alueuudistus.fi.) Huolta ja tarpeita uudistukselle Kuvailisin itseäni kehittämismyönteiseksi ja uudistuksille avoimeksi. Silti aiheena sote-uudistus on lähinnä aiheuttanut pakokammoa ja aistin negatiiviset odotukset sekä arjen ympyröissä että työilmapiirissä tulevaa suurta uudistusta kohtaan. Lähdin miettimään, kuinka paljon negatiivisuus todellisuudessa lähtee omista odotuksista ja mietteistä. Pyrin etsimään kevään ja kesän keskusteluista positiivista näkökulmaa uudistukselle. Huoli ei kuitenkaan täysin häipynyt, mutta tarve uudistukselle on nähtävissä kaikissa keskusteluissa. Sosiaalialan koulutuksen uudistamisen tarpeista YTM Sanna Lähteinen sekä YTM Niina Pietilä kirjoittivat huhtikuussa 2017 Sosiaalinen tekijä-blogissa sote-alan koulutuksen uudistamisesta. Tekeillä oleva uudistus edellyttää sekä tulevien ammattilaisten että alalle jo valmistuneiden osaamisen uudistamista. Lähteisen ja Pietilän mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen perusteella, on koulutuskeskusteluissa sama ongelma kuin koko sote-uudistuksessa eli terveydenhuolto menee edelle ja sosiaalihuolto on unohdettu lähes kokonaan. Alan koulutuksen kehittämisen painopisteiksi on nostettu ohjaus, neuvonta ja kustannustietoisuus, joiden tavoite on varmistaa asiakkaiden mahdollisimman varhainen ohjautuminen tarvittavien palveluiden piiriin. Lähteinen ja Pietilä korostavat, että sosiaalihuollon työ ei voi kutistua ohjaukseen ja neuvontaan vaan asiantunteva ja laadukas palvelutarpeen arviointi on sote-alan työn keskeisin osa. He pohtivat blogissaan ymmärretäänkö sosiaalialan ammattilaisten tehtävät ja sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys esimerkiksi kansanterveydelle sote-uudistuksessa. (Lähteinen - Pietilä 2017.) Asiakkaan valinnanvapaus esimerkiksi lastensuojelussa puhuttaa Lastensuojelun keskusliiton kuntajäsenet ottivat kantaa sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapauteen ja sen tuomiin haasteisiin. Heidän mukaansa valinnanvapauteen liittyy riskejä erityisesti lastensuojelussa. Vaikka hallituksen esityksessä lapsivaikutuksen arvioinnista nähtiin, että valinnanvapaus lastensuojelussa saattaa heikentää lapsen edun toteutumista, ei lastensuojelua ole rajattu lain ulkopuolelle - huolestuttava arviointi. Valinnanvapaus lastensuojelussa voi hajauttaa perheiden palveluja ja siten uhata integraation toteutumista. Lastensuojelussa jatkuvuus on tärkeää ja mahdollisuus vaihtaa toimipistettä uhkaa jatkuvuutta. Vielä on epäselvää missä määrin sijaishuoltopaikan valinta tulee olemaan valinnanvapauden piirissä. Valinnanvapausmallissa haasteena tulee olemaan perheet, joilla on moninaisia palvelutarpeita useilta eri tuottajilta, mutta joilla ei ole voimavaroja tai kykyä tehdä päätöksiä. Lastensuojelun keskusliitto näkee tärkeänä uudistuksen onnistumiselle, että sote-keskuksilla on riittävästi osaamista perheiden tukemiseen, arviointiin ja ohjaamiseen. (Alanen – Hanhinen - Hyvärinen 2017.) Uudistuksen vaihestaminen oli perusteltua Sosiaalityön yliopiston lehtori Harry Lunabba sanoo Image-lehdelle antamassaan haastattelussa, että hallituksen olisi pitänyt keskittyä uudistamaan ensin terveydenhuolto. Lunabban mielestä sote-uudistuksella ja sote-keskuksilla halutaan antaa kuva palveluiden kokonaisvaltaisuudesta, mutta todellisuudessa ministerit ja keskuksia havittelevat yritykset eivät ole osoittaneet kiinnostusta sosiaalipuoleen. ”Koska sotekeskuksiin jää vain neuvonta ja ohjaus, sosiaalityö siirtyy peruspalveluista maakuntien erikoispalveluihin. Ero kansalaisen elinympäristön ja sosiaalityön välillä kasvaa, ja siitä tulee enemmän korjaavaa työtä” sanoo Lunabba. (Onninen 2017) Huoli lastensuojelun palveluista ja perheiden eriarvoistumisesta entisestään näin ollen kasvaa. Tarvitaan osaavaa henkilöstöä maakuntiin, jotta lastensuojelullisia ongelmia osataan katsoa ja palvelutarpeen arvioinnit ovat asianmukaisia ja perheitä tukevia. Sosiaalialan asiantuntijat ja ammattilaiset ovat kritisoineet pitkin kulunutta kevättä ja kesää sote-uudistusta ja sosiaalialan väheksyntää. Sirkka Rousu kirjoitti Lastensuojelija -blogissaan 30.6.2017 lastensuojelun kulttuurista muutosta koskevasta kirja-artikkelistaan. Rousu käsitteli artikkelissaan erityisesti lastensuojelun kehittymistä ja kehittämistä vuodesta 1983 lähtien. Rousun mukaan lastensuojelusta löytyy yhteiskunnallisia ja yksilön haasteita ja ongelmia, joihin ei saadakaan lopullisia ratkaisuja, mutta esimerkiksi työolosuhteisiin voidaan vastata rahalla. Rousun tekstistä tulee esiin, että lastensuojelu on ja on aina ollut marginaalissa, kun kohdennetaan budjettia. Esitykset sote-uudistuksesta ja valinvapauslaista ovat lastensuojelun asiakkaan näkökulmasta vain pirstaloinut palveluverkostoa entisestään. (Rousu 2017.) Suomesta löytyy valtava määrä osaamista, erityistä asiantuntijuutta sosiaalialaa ja ymmärrystä lastensuojelua kohtaan. Ihmetyttää miten tällainen tieto ja taito jätetään hyödyntämättä sote-uudistusta tehtäessä. Tulevaisuuden näkökulmista ei ole vaikeaa löytää tietoa ja päättäjillä olisi kaikki työvälineet käytettävissä, jos vain tahtoa löytyisi. Lastensuojelutyö on kuormittunut Lastensuojelu on yleisesti nähty haastavana, heikosti resursoituna, henkisesti kuormittavana, työntekijän laaja-alaista yhteiskunnan ja yksilön ymmärrystä edellyttävänä alana. Laki ja ammattietiikka sekä ihmisen omat kokemukset ja ajatukset ohjaavat lastensuojelun työntekijää. Lastensuojelu on noussut isoksi puheenaiheeksi ja kritisoinnin kohteeksi mediassa. Resurssipula ja riittämättömät voimavarat tunnistetaan ja niistä halutaan pitää ääntä. Freestyle-päihdekasvatuskampanjan julkaisussa otettiin kantaa resursointi ongelmiin ja sosiaalityön riittämättömien resurssien vaikutukseen koko lastensuojelun kentällä. Lastensuojelun organisaation kuuluisi olla perheitä tukemassa, mutta aiheuttaa pahimmillaan lisäkuormaa perheelle. Sosiaalityön yhtenä haasteena nähtiin myös sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus. Vaihtuvuuden syynä on pidetty työnkuormittavuutta, jonka yksi syy on suuret asiakasmäärät. Näin ollen työntekijän vaihtuvuus kuormittaa taas asiakasta. Lapsen edun tavoittelu on ensisijainen tavoite, mikä ei saisi kärsiä riittämättömistä resursseista tai byrokratian hankaluudesta. (Remahl 2017, 12-15) Helsingin sote uudistuu valtakunnallisen muutoksen kynnyksellä Toukokuun 2017 Helsingin kaupungin henkilöstölehdessä käsiteltiin kaupungin uudistuksia sote-uudistuksen kynnyksellä. Sosiaalivirasto ja terveysvirasto yhdistettiin muutama vuosi sitten, jolloin Soten hallinto koki suuret muutokset Helsingissä. Helsingissä sosiaali- ja terveystoimiala on lähtenyt uudistamaan jo ennen valtakunnallisia maakunta- ja sote-uudistuksia. Palvelujen uudistamisessa ollaan jo pitkällä ja ensimmäinen perhekeskus avattiin Itäkeskukseen kesäkuussa. Uusia toimintamalleja on alettu kokeilla ja pilotoida. (Kasurinen 2017, 11) Kalasatamaan nousee ensi vuonna uusi terveys- ja hyvinvointikeskus, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti kesäkuussa 2017. Artikkelissa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoo Helsingin toteuttaneen omaa sote-uudistustaan vuodesta 2014, jonka mukaan kaupunki keskittää sosiaali- ja terveyspalvelut isoihin yksiköihin samojen kattojen alle. Vapaavuoren mukaan nyt on eletty pitkään epävarmassa ja haastavassa tilanteessa, koska ei tiedetä mitä ja milloin sote-uudistuksen suhteen tapahtuu. Tästä huolimatta Helsinki toteuttaa toistaiseksi tehtyä suunnitelmaansa. Vapaavuoren mukaan aikataulu tulee olemaan suurin ongelma. Suuri huolenaihe on, miten näin mittava hanke saadaan vietyä hallitusti läpi. (Varmavuori 2017.) Kaupungin tasolla sosiaalialalla ja lastensuojelussa ylhäältä organisaatiosta valuvat ja nopeat päätökset ja muutokset ovat tuoneet osansa työn kuormittavuuteen. Se kuinka sote-uudistus tulee vielä muuttamaan jo tekeillä olevaa Helsingin organisaatiouudistusta, on suuri kysymysmerkki. Tuleva uudistus tulee vaatimaan kunnilta ja kuntayhtymiltä paljon, jotta muutokset saadaan toteutettua asiakkaiden ja sote-alan ammattilaisten näkökulmasta mahdollisimman hyvin. Sote-muutos vaatii tahtoa ja uusia ajatuksia Jos sote-uudistuksen onnistuminen vaatii päättäjiltä tahtoa ja uutta tapaa ajatella, vaatii uudistus sitä myös meiltä, sosiaalialan ammattilaisilta ja asiantuntijoilta. Muutokset asenteissa ja toimintakulttuureissa tulee lähteä jo esimiestasolta, mutta meidän jokaisen täytyy nähdä muutoksen tarve itsessämme. Parhaimmillaan sote-uudistuksella pystytään kohdistamaan asianmukaiset palvelut oikea-aikaisesti asiakkaalle. Sitran 2015 julkaisemassa Nuoren tilannekuva -hankkeen loppujulkaisussa pyrittiin avaamaan uusia ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten auttamiseksi. Vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista tulisi olla kaikilla; vanhemmilla sekä terveydenhuollon ja sosiaalitoimen, koulutuksen ja muiden toimialojen ammattilaisilla. Selvityksessä korostetaan jälleen ennaltaehkäisevän työn merkitystä sen sijaan, että keskitytään korjaamaan kasautuneita ongelmia. Varhainen tuki on tutkitusti taloudellisesti kannattavaa ja lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää. (Ervamaa – Haahkola – Illi – Markkola – Suomalainen – Tukiainen 2015) Lapsuudessa rakentuu hyvinvoinnin ja terveyden perusta. Tämän takia painopisteen tulisi olla lapsissa, nuorissa ja perhepalveluissa. Hallitus on luvannut antaa valinnanvapauslakiesityksensä loka/marraskuun vaihteessa. Katja Laxström, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet: Alanen, Olli. Hanhinen, Sari. Hyvärinen, Olli 2017. Lehdistötiedote. Sote-uudistuksen valinvapausmalli voi heikentää lapsen edun toteutumista. Lastensuojelun keskusliitto. Ervamaa, Suvi. Haahkola, Kimmo. Illi, Marja. Markkola, Antti. Suomalainen, Kirsi, Tukiainen, Henna 2015. Lasten ja nuorten palvelut 2020: Jotta yksikään lapsi tai nuori ei tipahda turvaverkon läpi. Sitra. Kasurinen, Maija-Liisa 2017. Kaupunkilaiset mukaan kaupungin kehittämiseen. Sosiaali- ja terveystoimiala valmistautuu seuraavaan uudistukseen. Helsingin henki, Helsingin kaupungin henkilöstölehti 2/2017. Lunabba, Oskari 2017. Sosiaalipuoli unohtui sote-uudistuksesta. Image 22.6.2017. Lähteinen, Sanna. Pietilä, Niina 2017. Huhuu missä sosiaaliala. Sosiaalinen tekijä -blogi 8.4.2017. Remahl, Marko 2017. WANTED: kiireetön sosiaalityöntekijä. Freestyle-päihdekasvatuskampanjan julkaisu 3/17. Rousu, Sirkka 2017. Sote-malli uusiksi - tämä on myös lastensuojelun kannalta hyvä asia. Tahto tehdä toisin -kirjan artikkelista. Lastensuojelija-blogi. 30.6.2017. Sote- ja maakuntauudistus. www.alueuudistus.fi Varmavuori, Marjaana 2017. Vielä ei tiedetä, ketä Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa lopulta hoidetaan – Helsinki odottaa tietoa soten kohtalosta kuin kuuta nousevaa. Helsingin Sanomat 28.6.2017.
Varhaiskasvatus on varhaisen tuen palvelu, jonka rajaaminen asettaa perheet eriarvoiseen asemaan
Elokuussa 2016 astui voimaan varhaiskasvatuslain muutos. Muutoksen myötä laki rajasi subjektiivisen oikeuden varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Osa kunnista rajasi päivähoito-oikeuden. Tänä syksynä otettiin käyttöön uudet varhaiskasvatussuunnitelmat, joiden tavoitteena on varmistaa laadukas ja tasalaatuinen varhaiskasvatus lapsen asuinpaikasta riippumatta. Laadukas varhaiskasvatus tukee koulutuksellista tasa-arvoa ja ehkäisee eriarvoistumista. Vuosi sitten elokuussa tuli voimaan varhaiskasvatuslain muutos. Lapsella on ollut lakiuudistuksen myötä edelleen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, mikäli vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti, opiskelevat päätoimisesti, toimivat yrittäjinä tai ovat työssä. Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen myös yli 20 tuntia viikossa vanhemman osa-aikaisen tai väliaikaisen työssä käynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lisäksi varhaiskasvatus on järjestettävä kokopäiväisenä, mikäli se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden kannalta, tai on muutoin lapsen edun mukaista. Perheiden tulee tarpeidensa mukaan hakea laajempaa oikeutta hoitoon ja tehdä työssäkäynnistä, opiskeluista tai työttömyydestä selvityksiä kunnalle, mikä lisää byrokratiaa. Lapsen vanhempien tai muiden huoltajien on kunnan päättämin määräajoin esitettävä selvitys oikeudesta laajempaan varhaiskasvatusoikeuteen. Osa kunnista on rajannut päivähoito-oikeutta lain perusteella, osa ei. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ei tue tasa-arvoa Olen huolissani, sillä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen joissakin kunnissa on asettanut perheet eriarvoiseen asemaan asuinpaikkakunnan perusteella. Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat on otettu käyttöön 1.8.2017 alkaen. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on muun muassa edistää lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia vanhemman kanssa yhdessä toimien sekä tukea vanhempaa kasvatustyössä. Varhaiskasvatuksessa tuetaan oppimisen edellytyksiä ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista. Tavoitteena on myös kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja vertaistensa kanssa. On ristiriitaista pohtia yhtenäistä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun jatkuvaa oppimisen polkua, kun osalta lapsista rajataan mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatukseen. Laki varhaiskasvatuksen rajaamisesta on myös tasa-arvokysymys. Varhaiskasvatuksessa työskentelee suurimmalta osin naisia, osa äitejä. Muutokset oikeudesta päivähoitoon vähentävät sitä kautta myös työpaikkojen määrää varhaiskasvatuksessa. Osa-aikatyö lisääntyy naisvaltaisella matalapalkkaisella alalla, mikä vaikuttaa erityisesti naisten ansiotasoon. Ennaltaehkäiseminen ja varhainen tuki Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutuminen edellyttää aikaa monipuolisen varhaiskasvatustoiminnan toteuttamiselle. Laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytyksenä on myös, että kasvattajilla on aikaa havainnoida ja seurata lasten taitojen kehittymistä sekä ohjata ja tukea heitä riittävän varhain. Ennaltaehkäisevän lastensuojelun avulla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia seuraamalla ja kehittämällä kasvuolosuhteita. Kaikki jotka työskentelevät lasten ja perheiden kanssa, ovat vastuussa heidän hyvinvoinnistaan ja tuen tarpeiden varhaisesta tunnistamisesta. Varhaisen tuen merkitystä korostetaan syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Varhaiskasvatuslaki rajaa varhaiskasvatuksen ulkopuolelle lapsia ja perheitä, jotka saattaisivat hyötyä palvelusta. Kokopäivähoitopaikan hakeminen voi leimata vanhempaa, ja kynnys hakemiseen kasvaa. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen aliarvioi vanhemman omaa kykyä arvioida omaa jaksamistaan ja lapsen hoidon tarvetta. Perheiden yksilölliset tarpeet palveluntarjonnan lähtökohdaksi On hyvä, että perheille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia järjestää lapsen hoitoa. Jokainen asiakas voi löytää oman perheen tarpeille sopivimman hoitomuodon kotihoidon, perhepäivähoidon, päiväkotihoidon ja erilaisten kerhotoimintapalveluiden väliltä. Hyvällä palveluohjauksella löydetään perheen tarpeita eniten tukeva vaihtoehto. On hyvä pohtia kriittisesti varhaiskasvatuksen ja kotihoidon vaihtoehtoja esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi hoitaa toista lasta kotona. Varhaiskasvattajan kanssa voi pohtia lapsi- ja perhekohtaisesti esimerkiksi sisarussuhteen muodostumisen merkitystä varhaislapsuudessa tai eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten kielen omaksumiseen tarvittavan ympäristön merkitystä. Lähtökohtaisesti kaikilla lapsilla pitäisi olla samat oikeudet varhaiskasvatukseen ilman ulkoisten tekijöiden vaikutusta. Laadukas varhaiskasvatus tukee koulutuksellista tasa-arvoa ja ehkäisee eriarvoistumista. Jelena Hurskainen, sosionomi YAMK-opiskelija Lisää tietoa aiheesta: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö
Espoo yhteisöllisen asumisen edelläkävijäksi?
Vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilu alkoi Helsingissä vuonna 2016. Myös Espoossa tehtiin aloite yhteisasumiskokeilusta. Yhteisöllisen asumisen näkökulma tulisi ottaa rohkeasti huomioon asumisen suunnittelussa. Ensimmäinen vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilu alkoi Helsingissä palvelutalo Rudolfissa vuoden 2016 alussa yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston kanssa. Kokeilussa muutama nuori sai vuokrata asunnon palvelutalosta. Nuoret saavat vuokranalennusta, ja asumiseen kuuluu viikoittain muutamia tunteja seurustelua tai muuta toimintaa vanhusten kanssa. Nuorten asuminen Rudolfissa jatkuu vuonna 2017. Myös Espoossa tehtiin valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta. Valtuustoaloitteesta käytiin keskustelua sosiaali- ja terveyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa sekä valtuustossa. Kun aloitteen käsittelyä oltiin lykätty kerta toisensa jälkeen lähes vuoden verran, päätettiin asia loppuun käsitellyksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käydyssä keskustelussa pohdittiin nuorten asunnottomuutta Espoossa ja sen vähentämiseen kohdennettuja toimenpiteitä, sekä ikäihmisten yksinäisyyttä ja sen vähentämiseksi tarjolla olevia keinoja. Mietinnässä tultiin siihen tulokseen, että jäädään seuraamaan Helsingin kokeilua ja arvioidaan yhteistoiminnan tavoitetta. Lopputuloksena siis oli, että tavoitetta tulee kirkastaa. Yksinäisyys hyvinvoinnin vähentäjänä Vuonna 2014 perustettiin Juho Saaren johdolla yksinäisyysverkosto, johon yksinäisyydestä kiinnostuneiden tutkijoiden ja kolmannen sektorin toimijoiden oli mahdollista liittyä. Tutkimuksissa on todettu yksinäisyyden vähentävän merkittävästi suomalaisten koettua hyvinvointia ja olevan yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn, terveyteen ja erilaisiin elämänkolhuihin. Kuitenkin vasta vähän tiedetään siitä mitä yksinäisyyden vähentämiseksi voidaan tehdä. Yksinäisyyden lievittämisessä on tällä hetkellä keskitytty lähinnä tarjoamaan erilaisia kerhoja sosiaalisten kontaktien lisäämiseksi. Kaikki eivät kuitenkaan viihdy järjestetyssä toiminnassa tai heillä ei ole mahdollisuuksia osallistua sellaiseen. Yhteiskunnan asenteiden merkitys yksinäisyyteen on aikaisemmin lähes kokonaan ohitettu. Kuitenkin ihmisen yksinäisyyttä voi lievittää hänen kokemuksensa siitä, että hän on arvostettu yhteiskunnan jäsen. Myös Elisa Tiilikainen on väitöstutkimuksessaan tullut tulokseen, että ikäihmisten yksinäisyyttä voitaisiin vähentää vaikuttamalla yhteiskunnallisiin tekijöihin. Hänen mukaansa yksinäisyys ei ole vain mukavan seuran kaipuuta, vaan myös uuvuttava kokemus yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja oman elämän merkityksettömyydestä. Tutkimukseen osallistuneet ovat haikailleet aikaa, jolloin naapureiden kanssa vietettiin aikaa ja koettiin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaupungin asutuskeskuksissa elämäntapa on yksityisempää ja kyläilykulttuurissa on tapahtunut muutoksia. Eriytyneisyys ja tunne ajautumisesta yhteiskunnan laidalle muodostuivat muun muassa siitä, ettei naapurustossa tervehditty. Tiilikainen toteaakin toivovansa katseen yksinäisyydestä puhuttaessa kääntyvän yksilöstä arjen infrastruktuuriin ja osallisuuden mahdollisuuksiin. Kohti yhteisöllisyyttä Viime aikoina yksinäisyyden lisäksi on puhuttu paljon myös yhteisöllisyydestä. Esimerkiksi ASUVA-hanke selvitti ikäihmisten yhteisöllisyyttä edistäviä asumisen malleja, yhteisöllisyyden yhteyksiä asukkaiden koettuun hyvinvointiin ja osallistumismahdollisuuksiin yhteisössä sekä sitä, vastaavatko mallit asukkaiden avun ja palveluiden tarpeeseen. Ikäihmisten ja nuorten lisäksi myös lapsiperheitä kiinnostaa yhteisöllinen asuminen. Erilaisia yhteisöllisiä ratkaisuja, kuten kylätaloja, on jo suunniteltu uusille asuinalueille Espoossakin. Nyt vaadittaisiin päättäjiltä rohkeutta ottaa askel eteenpäin. Tutkimustulosten perusteella pelkkä järjestetty toiminta ei ehkäise yksinäisyyttä tehokkaasti, vaan tulisi luoda yhteiskunnallisia rakenteita, jotka mahdollistavat kaikille ihmisille mahdollisuuden kokea osallisuutta ja kuulua yhteisöön. Espoossa tulisikin nyt ryhtyä miettimään, miten edistää yhteisöllisyyttä esimerkiksi luomalla mahdollisuuksia yhteisasumiseen. Tämä näkökulma tulee ottaa huomioon sekä uutta asuntokantaa suunnitellessa, että vanhaa avarakatseisesti hyödynnettäessä. Uskon, että edullisemman asumisen lisäksi vetovoimainen tekijä yhteisasumisessa olisi juuri yhteisöllisyys. Arvokkaat kohtaamiset sukupolvien välillä toisivat merkityksellisyyttä elämään ja osallisuuden kokemuksia puolin ja toisin. Yhteisöllinen auttaminen voisi lisääntyneen hyvinvoinnin lisäksi tuoda suuren säästön sosiaali- ja terveysmenoihin sekä turvallisuutta vaihtoehtona nykyiselle leikkauspolitiikalle. Vanhusten määrä tulee Espoossakin lisääntymään. Espoossa tarvitaan nyt vahvaa tahtoa ja edistyksellistä ajattelua katselun ja odottelun sijaan. Tiina Tuomela, sosionomi YAMK -opiskelija Lisää tietoa aiheesta: ASUVA - Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus 2017. Valtioneuvoston tutkimus- ja kehittämistoiminta. Espoon kaupunki. Valtuuston pöytäkirja 12.12.2016 Oman muotoinen koti 2017. Nuorisoasiainkeskus. Helsingin kaupunki. SYYS - Yksinäisyydestä yhdessä 2017. University of Eastern Finland. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos. Helsinki: Unigrafia. Uotila, Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Tampere: Tampere University Press.
Kokemusasiantuntijat iäkkäiden omaishoitajien tukena
Kokouksessaan 13.12.2016 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle koskien kokemusasiantuntijoiden käyttöä omaishoitajien palveluiden kehittämisessä. Kokemusasiantuntijoiden käyttöä päätettiin lisätä. (HEL 2016-010121 T 00 00 03) Omaishoitaja hoitaa omaistaan ympäri vuorokauden. Iäkästä puolisoaan hoitava omaishoitaja on usein itsekin iäkäs. Kunnan kanssa sopimuksen tehneet omaishoitajat saavat työstään rahallista korvausta. Rahallista tukea tärkeämpänä monet pitävät vertaistukea ja käytännön ohjeita arkeen. Kokemusasiantuntijoiden antamasta tuesta on saatu hyviä kokemuksia. Omaishoitaja hoitaa läheistään viikon jokaisena päivänä. Kunnan kanssa tehty omaishoidonsopimus merkitsee sitä, että omaishoitaja saa rahallista korvausta hoitotyöstä. Nämä viralliset omaishoitajat saavat kolme vapaapäivää kuukaudessa. Suomessa on noin 24 000 yli 65-vuotiasta omaishoidon tuen sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa. Iäkkään omaishoitajan puolisolleen antama hoiva voi kestää useita vuosia. Puolisoa hoitava omaishoitaja kuuluu usein itsekin vanhuspalvelujen kohderyhmään. Julkinen palvelujärjestelmä vähentää laitospainotteisuutta, joten omaishoitajien tekemän hoivatyön merkitys tulee jatkossa korostumaan entisestään. Puolisoaan hoitavat omaishoitajat jäävät usein yksin ja koettavat selvitä vaikeassa elämäntilanteessa. Heidän sosiaalinen verkostonsa oman perheen ulkopuolella on useimmiten hyvin suppea. Iäkkäät omaishoitajat tarvitsevat arvostusta ja tukea työhönsä. Tutkimusten mukaan puolison hoito on henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa ja keskittyy usein arjen haastavista tilanteista selviytymiseen. Iäkkäiden omaishoitajien neuvontaa, ohjausta ja tukea on lisättävä. Näin ennaltaehkäistään iäkkään omaishoitajan uupumista hoivatyöhön. Omahoitovalmennuksesta tukea sopeutumiseen Helsingin kaupunki järjestää muistisairausdiagnoosin saaneille henkilöille ja heidän puolisoilleen omahoitovalmennuskursseja. Ne toimivat sopeutumisvalmennuksena uuteen elämäntilanteeseen. Omahoitovalmennuksen tavoite on vahvistaa muistisairaan ja hänen puolisonsa ongelmanratkaisutaitoja, pystyvyyden tunnetta ja arjen hallintaa sairaudesta huolimatta. Pääkaupunkiseudulla kokemusasiantuntijoita kouluttaa Pääkaupunkiseudun omaishoitajat eli Polli ry. Kokemusasiantuntijoita on vieraillut omahoitovalmennuskursseilla kertomassa iäkkäille omaishoitajille omista kokemuksistaan. Palaute on ollut kannustavaa. Omaishoitajuuden läpikäyneet henkilöt voivat parhaiten samaistua sekä negatiivisiin että positiivisiin tunteisiin, joita omaishoitajat käyvät läpi hoitaessaan puolisoaan. Kokemusasiantuntijat antavat myös hyödyllisiä käytännön vinkkejä arkeen. Kokemusasiantuntijat mukaan palvelujen kehittämiseen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto tavoittelee palveluissa vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantamista. Menetelmiä kehitetään käyttäjälähtöiseksi. Asukkaiden osallisuutta palvelujen kehittämisessä lisätään. Yhtenä tavoitteena on asukkaiden hyvinvointierojen kaventuminen. Kokemusasiantuntijoiden mukaan ottaminen palvelujen suunnitteluun on hyvä keino saada omaishoitajien ääni kuuluviin. Tuija Virtanen, sosionomi YAMK -opiskelija Lisää tietoa aiheesta: Vanhustyön keskusliitto Omaishoitajat ja läheiset –liitto ry Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry
Työelämä muuttuu, SOTE -uudistus etenee. Mitä se vaatii sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaajalta?
Suomalaiset ajattelevat, että tulevaisuudessa työntekijöiltä vaaditaan halua oppia uutta, kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja yhteistyön hyödyntämistä. Tällöin työntekijältä vaadittavat kolme tärkeinä asiaa ovat Suomen Työn liiton (2017) teettämän tutkimuksen mukaan: 1. halu ja valmius oppia uutta, 2. kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja 3. yhteistyön hyödyntäminen. Myös motivaatiolla, erilaisten taitojen yhdistämisestä syntyvällä moniosaamisella sekä yhteistyökyvyillä tulee olemaan keskeinen merkitys tulevaisuuden työelämässä (Sitran Megatrendit 2013). Edellisten lisäksi Opetus ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksen mukaan (2014) aiempaa tärkeämpinä tulevaisuuden työntekijän taitoina tulevat olemaan tiedon hankinta- ja hallintataidot, kriittinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu, sekä tunne-, yhteistyö- ja kommunikaatiotaidot. Olemme kevään 2017 aikana OTTO -hankkeessa pysähtyneet pohtimaan tulevaisuuden osaamista. Olemme tutkineet sitä millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan, kuinka sitä voidaan parhaiten edistää ja miten tunnistettua tulevaisuuden osaamista ja sen muutosta voidaan arvioida. OTTO -hanke on toteutettu Metropolia AMK lisäksi yhdessä Haaga-Helia AMK:n ja Laurea AMK:n kanssa. Kolmen ammattikorkeakoulun ja niiden eri koulutusalojen opiskelijoiden lisäksi mukana on ollut myös kansainvälisiä opiskelijoita. Opiskelijat ovat olleet YAMK opiskelijoita, opettajaksi opiskelevia kuin myös liiketalouden opiskelijoita. Tutkimuksen keskiössä ovat olleet eri alojen yhteiset tarpeet ja taidot eli transversaaliset taidot. Transversaaliset taidot voidaan määritellä seuraavasti: Luonteen taidot (motivaatio, itsesäätely, sinnikkyys, uteliaisuus, toiveikkuus, luovuus, innokkuus ja periksiantamattomuus) Ajattelun taidot (kriittinen ajattelu, analyyttinen ajattelu, oppiminen, aloitteiden tekeminen, systeemiajattelu, tiedonhankinta ja tiedonhallinta ja luova ongelmanratkaisukyky) Tunne, yhteistyö ja vuorovaikutustaidot (Euroopan komissio 2012; 2013,Euroopan Unioni 2016). Olemme keränneet aineistoa kolmesta eri ammattikorkeakoulusta ja eri aloilta liittyen tranversaaleihin taitoihin. Tässä tekstissä esittelen lyhyesti joitakin Metropolia ammattikorkeakoulussa, sosionomi YAMK tutkinnon tuloksia. Työn luonne, työyhteisö ja vaativa asiakastyö ovat mahdollistaneet transversaalisten taitojen kehittymisen Sosionomi (YAMK) opiskelijat kokivat, että heillä oli jo ennestään melko vahvat transversaaliset taidot. Tätä he perustelivat sillä, että ilman niitä he tuskin olisivat pystyneet vaativaan sosiaalialan työhön. Sen sijaan he eivät aina olleet taidoistaan kovin tietoisia. Taidot ovat vahvistuneet pitkän työkokemuksen myötä ja hyvin monenlaisissa työyhteisöissä työskennellessäni. Taidot ovat erityisesti kehittyneet oman innokkaan ja haasteita pelkäämättömän asenteen johdosta. Työn lähtökohta on, että on motivoitunut ja itseohjautuvat, että sä pystyt tekemään sen duunin. Asiakastyöskentelyssä korostuu tunnetaitojen merkitys. Ryhmähaastattelussa pohdittiin transversaalisten taitojen näkyvyyttä työelämässä: Työnantajan kautta… työhyvinvoinnin kautta… työnantajan koulutusten kautta… on tullut esille ja kehityskeskusteluissa on tullut esille, mutta se ei tule osaksi arkea. Joskus transversaalisten taitojen tunnistamisen esteet oli helpompi hahmottaa kuin niiden oppimista edistävät tekijät. Ehkä tässä hetkessä tunnistan paremmin niitä seikkoja, jotka jumittavat kyseisten taitojen kehittymistä. Niitä ovat kiire, stressi, liian paljon monelta suunnalta kohdistuvia paineita ja odotuksia, elämän kriisit ja ylipäätään mieltä kuormittavat asiat. Opiskelijat toivat esille ehdotuksia siitä miten transversaalisia taitojen kehittymistä voisi entistä enemmän tukea. Vertaiset ovat tärkeitä. Kun oppii oivaltamaan itsestään, niin tulee ehkä tietoisemmaksi niistä taidoista. Vertaisilta saatu palaute ja oppiminen ja oivaltaminen on ollut iso juttu. Pitäisi koko ajan pitää esillä. Tehdään näkyväksi asiantuntitijaprosessia. Koko ajan esille se opiskelijan osaaminen ja sen hyödyntäminen. Kun on 10v. samassa työssä, niin se pitäisi tehdä jopa itsellekin näkyväksi. Tulee rakentaa opintojen sisälle työelämäkäyntöihin. Opiskelijat korostivat palautteenannon merkitystä transversaalisten taitojen kehittymisessä. Heidän mukaansa opettajalla on vastuu palautteen annosta ja itse palautteella on tärkeä rooli transversaalisten taitojen kehittymisessä. Toisaalta myös työnantajalta ja esimieheltä toivottiin palautetta ja asiasta keskustelemista. Itsetuntemus on avain transversaalisten taitojen kehittymisessä. Transversaalisia taitoja tulee tunnistaa oman ammatillisen kehittymisen varmistamiseksi Transversaaliset taidot, niiden tunnistaminen ja niiden esillä pitäminen koettiin tutkimuksen mukaan erittäin tärkeänä oman ammatillisen kehittymisen ja sen syvenemisen näkökulmasta. Opiskelijat kokivat, että liian usein ammatillinen kehittyminen jää opiskelijalle itselleen, kuin esimerkiksi työnantajalle ja esimiehelle, jotka voisivat parhaimmillaan kuitenkin tukea tuossa prosessissa. Myös opettajilla ja vertaisilla olisi paljon annettavaa. Heidän kanssaan oma ammatillinen osaaminen jäsentyisi paremmin ja myös työuraan liittyvät kysymykset voisivat saada monipuolisempia vastauksia. Opiskelijoiden mukaan moninaisten keskustelujen ansiosta kehittyvä itsetuntemus edistää myös työssä- ja opiskelussa jaksamista. Liian tukkoisena ei mieli työstä asioita samaan tahtiin kuin hyvässä tekemisen flowssa. Toisaalta kaikkia elämän asioita ei voi organisoida ja hallita, ne täytyy myös hyväksyä ja antaa niille tarvittava tila. Tämä erityisesti korostaa oppimisessa hyvinvoinnin merkitystä. Ammattilaisen vahvat transversaaliset taidot ehkäisevät työssä tylsistymistä Transversaalisissa taidoissa harjaantuneen ammattilaisen työskentelylle on ominaista innostuminen, uuden oppiminen ja verkostoituminen. Näiden taitojen avulla hän kykenee olemaan luova erilaisissa konteksteissa, työyhteisöissä ja muuttuvissa rooleissa ja tilanteissa. Hän tunnistaa tunteensa ja kykenee työskentelemään niiden kanssa rakentavasti. Hyvät itsesäätelytaidot luovat vahvan pohjan myös sosiaali- ja terveysalan vaativaan työhön muuttuvassa SOTE -ympäristössä. Työstään innostunut ja tasapainoinen työntekijä jaksaa ja viihtyy työssään paremmin. Sen sijaan tylsistymisen kokemukset lisäävät työn kuormittavuutta, sillä työssä tylsistymisellä oli yhteys stressioireisiin. Työntekijöiden tylsistymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa, sillä työntekijöiden työhyvinvoinnilla ja motivaatiolla on yhteys työn tuottavuuteen. Työhyvinvoinnilla on vaikutusta myös työurien pituuteen. (Harju, Hakanen & Schaufeli, 2014.) Herääkin kysymys siitä, mitä jos transversaalisten taitojen kehittymisen tukeminen onkin yksi keskeisimmistä vastauksista siihen, miten hyvin työntekijät selviävät myllertävästä SOTE -uudistuksesta? Eija Raatikainen, KT, lehtori, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue, OTTO-hanke Lähteet Euroopan komissio. 2013. Communication from the Commission to the European Parliament, the Council, the European Economic and Social Committee and the Committee of the Regions. Entrepreneurship 2020 action plan. Reigniting the entrepreneurial spirit in Europe. Luettavissa: Euroopan komissio. 2012a. Entrepreneurship education at school in Europe: National strategies, curricula and learning outcomes. Luettavissa: Euroopan komissio. 2012c. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin. Harju, L., Hakanen, J.J., Schaufeli, W.B.2014. Job Boredom and Its Correlates in 87 Finnish Organizations. Journal of Occupational & Environmental Medicine: September 2014 - Volume 56 - Issue 9 - p 911–918 Suomalaisen työn Liitto. 2017. Tutkimus: Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä. Luettavissa: Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia. Opetus ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus, 2014. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:18. Luettavissa: Täältä voit lukea lisää OTTO-Transversaalien Taitojen Opettaminen ja Oppiminen hankkeesta: Avaintaidoista transversaaleihin taitoihin -mistä on kysymys? Luettavissa:
Osallisuutta asumispalveluihin – Yhteistä tekemistä, tuttuja ohjaajia ja mahdollisuutta vaikuttaa ruokaan
Osallisuuden edistämistä painotetaan niin sosiaali- ja terveysministeriössä kuin Helsingin kaupungilla. Myös uuden sosiaalihuoltolain tarkoitus on edistää osallisuutta. Laki korostaa asiakkaan roolia osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä ammattihenkilöjen roolia osallisuutta edistävään toiminaan. Lisäksi uusi laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä asettaa velvollisuuden edistää asiakkaiden osallisuutta. Haasteen työntekijöille asettaa se, että toimipaikkakohtaisesti osallisuutta ei ole missään määritelty. Mitä on osallisuuden edistäminen kehitysvammaisilla ryhmäkodissa? Ihmisen rooli on muuttunut aktiivisemmaksi ja palvelun käyttäjä on myös sen kehittäjä. Uusi sosiaalihuoltolaki parantaa asiakkaan asemaa asiakaslähtöisellä tavalla, jossa asiakas osallistuu palvelunsa suunnitteluun. Palvelun toimintatavoissa ja ratkaisuissa tulee huomioida asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa arvioimaan palveluja ja kehittämään niitä yhdessä käyttäjien kanssa. Helsingin kaupungin vammaistyö on järjestänyt kuntalaisille avoimia keskustelutilaisuuksia vammaistyön ajankohtaisista asioista. Ensimmäisessä infotilaisuudessa vuonna 2015 nousi esiin toivomus osallisuutta edistävän työryhmän perustamisesta. Marraskuussa 2015 asumispalveluille luotiin asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä, johon oli kutsuttu asiakkaita ja omaisia ryhmäkotien esimiesten kontaktien avulla. Tavoitteena oli, että toiminnan sisällön muodostavat asiakkaat ja omaiset, vaikka työryhmään kutsuttiin myös ammattihenkilöitä. Työryhmän toiminnasta muodostettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Opinnäytetyössä teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Timo Toikon (2012) toimijalähtöistä näkökulmaa (Toikko 2012: 154-155). Opinnäytetyö ”Osallisuus ryhmäkodeissa -Toimijalähtöinen kehittäminen avuksi kehitysvammaisten osallisuuden parantamiseen, on toimintatutkimuksellinen kehittämistehtävä. Mitä on osallisuus? Osallisuus on keskeinen hyvinvoinnin lähde. Hyvinvointi koostuu toimintamahdollisuuksista, jotka voi nähdä vapautena. Nussbaumin (2011) mukaan toimintamahdollisuudet ovat niitä, jotka ihminen välttämättä tarvitsee, jotta voisi elää laadukasta ja elämisen arvoista elämää. Ihmisen perusvapaus on vapaus valita olemisensa. Toisin sanoen toimintamahdollisuudet määrittävät mitä yksilö kykenee tehdä tai olla elämänsä aikana. (Nussbaum 2011: 18-20.) Ben Bradley (2015) esittää, että nämä toimintamahdollisuudet ovat tärkeitä lähteitä hyvinvointiin. Hyvinvoinnilla on siis rakenneosat, jotka ovat luontaisesti hyviä ihmisille. (Bradley 2015: 15.) Tärkeä kysymys kehitysvammaisten osallisuutta määritellessä on se, mitkä ovat ne rakenneosat, jotka lisäävät asiakkaiden hyvinvointia? Osallisuuden määrittelyä voi lähestyä tarkastelemalla kohderyhmää, millä tasolla toimitaan, toiminnan tavoitetta ja resursseja (Dittman 2016). Esimerkiksi tässä kehittämistehtävässä kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset aikuiset. Toiminta tapahtuu kunnallisen palvelun tasolla. Tavoite on edistää osallisuutta, sillä se edistää hyvinvointia. Ongelmaa ei ole tarkasti määritelty. Taustalla on näkemys, että osallisuutta ei ole huomioitu tarpeeksi. Resursseja ei olla toistaiseksi kohdennettu. Osallisuuden voi määritellä poimimalla hyvinvointiteorioista rakennepuita, jotka soveltuvat tarkasteltuun kohderyhmään, näyttämön tasoon, tavoitteisiin ja resursseihin. Opinnäytetyössä synteesinä hyvinvointiteorioista poimitut osallisuuden rakennepuut ovat autonomisuus (itsemääräämisoikeus), demokratia ja arjessa selviytyminen. Itsemääräämisoikeus perustuu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Kehitysvammaisilla autonomisuudessa tärkeää on, että kukaan ei manipuloi häntä oman elämänsä tavoitteiden suhteen. Ammattihenkilö osaltaan tukee ja auttaa häntä edistääkseen tavoitteisiin pääsemisessä. Vaikka itse ei pystyisi näkemään toisen elämäntapavalintaa, kulttuurin tai toiminnan muodon merkityksellisyyttä, tulisi olla valmis myöntämään, että se voi olla merkitsevä jollekin toiselle. Demokratia on yksi oikeudenmukaisuuden toteutumisen edellytys (Sen 2009: 326). Kehitysvammaisten kohdalla se tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa omiin sekä yhteisönsä asioihin. Demokratian toimivuuden edellytys on humanistinen sivistys. Oikeanlainen koulutus kasvattaa vastuuntuntoisia demokraattisia kansalaisia, minkä avulla kyetään tekemään harkittuja päätöksiä. Tavoitteena on pitää yllä demokraattisia instituutioita, jotka perustuvat kaikkien yhtäläiseen kunnioittamiseen ja yhdenvertaisuuteen. (Nussbaum 2011b: 27, 43-44.) Tässä korostuu myös ammattihenkilöjen rooli työssä. Auttamisen ja ohjaamisen lisäksi saatetaan tarvita myös opettamista ja kasvattamista demokraattiseksi kansalaiseksi. Kolmannen osallisuuden elementin, arjessa selviytymisen kohdalla on auttajien rooli myös merkittävää. Kun puhutaan kehitysvammaisten arjessa selviytymisestä, puhutaan toimintakyvystä. Toimintakyky kertoo siitä, miten ihminen toimii eri tilanteissa ja eri ympäristöissä. Niin älyllisen kyvyn, terveyden, elämänhallinnan, vuorovaikutuksen kuin ympäristön kohdalla apu ja tuki mahdollistavat toimintakykyä. Apu ja tuki muodostuvat niin ohjaajien, avustajien kuin asiakkaan läheisverkostojen kautta. Osallisuuden ja osallistumisen käsitteet usein sekoittuvat samaa tarkoittaviksi käsitteiksi. Osallistuminen tarkoittaa läsnäoloa toisen määrittelemässä tilanteessa. Osallisuuden käsite on laajempi. Se muodostuu osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. Osallisuuden toimintakulttuurissa asiakas on ammattilaisen rinnalla toiminnan suunnittelussa. Ammattihenkilöjen on tärkeää ymmärtää, että osallisuuteen kuuluu myös oikeus olla osallistumatta. Osallisuutta edistäviä tekijöitä ryhmäkodeissa Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmän jäsenet tapasivat kuusi kertaa opinnäytetyön toimintatutkimuksen ensimmäisen syklin aikana. Jokaisesta tapaamiskerrasta muodostettiin yksi toimintatutkimuksen tulos. Opinnäytetyön aineistosta saatujen tulosten perusteella asiakasosallisuutta haluttiin parantaa monin erin tavoin. Niistä asiakkaiden kannalta keskeisimmät tekijät ryhmäkodin arjessa olivat henkilökohtaiset avustajat ja tutut ohjaajat, yhteinen tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa ruokaan. Lisäksi tärkeänä pidettiin, että ryhmäkodeissa on vaikuttamisen kanava. Se voi olla esimerkiksi säännöllinen asukaskokous tai mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa kahden kesken. Helsingin kaupungilla on yhteensä 35 ryhmäkotia ja ne ovat kaikki erilaisia. On haasteellista muodostaa yhtä oikeaa ratkaisua ja ohjeistusta kaikkiin ryhmäkoteihin. Muita opinnäytetyön aineistosta nousseita osallisuutta edistäviä tekijöitä olivat asiakkaiden äänen kuuluviin saaminen, esimiesten vastuuttaminen ja avoin keskustelu sekä kehittäjäryhmien vuoropuhelu osallisuudesta. Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä muodosti toimintatutkimuksen aikana sisäisen kyselyn 35 ryhmäkotiin, joista vastauksia saatiin17 ryhmäkodista. Vastauksista huokui yhteisöllisyyden kaipuu. Vaikka henkilökohtainen apu on ollut tärkeä uudistus kehitysvammaisille, ei se korvaa kaikkea vapaa-ajan vieton tarvetta ryhmämuotoisessa asumisessa kuten yhteisiä retkiä. Helposti lähestyttäviä, tuttuja ohjaajia pidettiin tärkeänä myös. Tutut ohjaajat tunnistavat asiakkaan tahtotilaa. Varsinkin vaikeavammaisten eleiden, ilmeiden ja äännähdysten tunnistaminen on merkittävää tahtotilan selvittämisessä. Ruokalistoihin vaikuttamista ja osallistumista ruuanlaittoon pidettiin tärkeänä. Työryhmän jäsenet pohtivat yhdessä, että tiukentuneissa henkilöstöresursseissa henkilökunta voi luoda nopeasti valmistettavien ruokien luetteloita, joiden avulla asiakkaat voivat muodostaa ruokalistoja. Vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä voidaan muodostaa esimerkiksi leikkaamalla ruokakuvia lehdistä tai valokuvaamalla annoksia. Miten tulokset saadaan käytäntöön? Palvelujen kehittämistä asiakkaiden kanssa on perusteltu muun muassa sillä, että asiakkaan kannalta teknistyneet palvelut ovat johtaneet inhimillisen vuorovaikutuksen vähenemiseen. Palvelujen tulisi vastata asiakkaiden konkreettisia tarpeita. Palvelujen on kritisoitu paenneen ammatillisen diskurssin, hierarkioiden ja teknologian taakse. (Toikko 2012: 154-155). Osallisuuden parantamisen työryhmä on hyvää uutta kokeilua Helsingin kaupungin vammaistyön asumispalveluissa. Se edellyttää uusien toimintatapojen ja ratkaisujen muodostamista niin asiakkailta kuin ammattihenkilöiltä. Toimijalähtöisestä kehittämisestä nousseet ideat tarvitsevat ammattihenkilöiden tarkastelua ennen kuin ne voidaan tuoda käytäntöön. Tarkempi tarkastelu mahdollistaa palvelujen laatua. Käytäntöön tuominen edellyttää myös yhteistä ymmärrystä päätöksistä vastaavien kehittäjäryhmien kanssa. Prosessiin vaikuttavat myös muu käynnissä oleva kehittämistyö sekä muutospaineet kuten sote-uudistus. Kehittämistehtävän hypoteesina oli, että toimijalähtöisen kehittämisen avulla palvelut kehittyvät. Palvelujen kehittymiseen vaikuttavat myös 1) yhteinen ymmärrys muiden kehittäjäryhmien kanssa 2) halu uudistua toimijalähtöisen kehittymisen avulla sekä 3) yhteensovittaminen muun kehitystyön kanssa. Palvelujen kehittämisessä on tärkeää hahmottaa kokonaiskuva kehittämistyön kentästä. Suurissa organisaatioissa kuten Helsingin kaupungilla kehittämistyölle ominaista on laaja-alaisuus. Kehittämistyöhön kuuluu kansallisen lainsäädännön muutoksiin vastaamista, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräysten huomioimista, oman palvelun kehittämishaasteisiin vastaamista ja poliittisien päätöksien taloudellisiin raameihin reagoimista. Ammattihenkilöt eivät ole aina tietoisia kaikesta kehittämistyöstä, sillä se ei välttämättä näyttäydy omassa työssä. Kehittämistyössä toimintaa ohjaa esimerkiksi tuloskortti, jossa määritellään muun muassa tavoitetasoa, toimenpiteitä, mittareita, vastuuta ja seurantaa. Tässä tapahtumakulussa alun perin tavoitteena oli kuntalaisten kuulemistilaisuus, josta liikkeelle lähti ehdotus ryhmän perustamisesta. Mikäli asumispalvelut haluavat edistää asiakasosallisuutta työryhmän avulla, on suositeltavaa lisätä se seuraavan tuloskorttiin muiden kehittämiskohteiden rinnalle. Silloin se ei ole eriarvoisessa asemassa muun kehittämistyön kanssa ja kehittämistyön tuloksia on mahdollista saada paremmin käytäntöön. Raine Luomala, sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö kokonaisuudessaan löytyy Theseus-tietokannasta. Lähteet: Bradley, Ben 2015. Well-Being. Oxford. Polity. Dittman, Jörg: 2016: Participation and Poverty Reduction programns – Chances and Paradoxes. Workshop Summerschool, Amsterdam. 9.6.2016. Nussbaum, Martha C. 2011. Creating Capabilities. The Human Development approach. Cambridge, Massachusetts. Harvard University Press. Nussbaum, Martha C. 2011b. Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee huministista sivistystä. Gaudeamus Helsinki University Press. Sen, Amartya 2009: The Idea of Justice. Penguin Books Ltd, England. Toikko, Timo 2012. Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat. Tampereen yliopisto.
Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan monet merkitykset entisten tuettavien kokemana
Kun tukihenkilö asettuu pitkäaikaisesti sellaisen lapsen tai nuoren rinnalle, jonka lapsuuden perheolot ovat olleet vaihtelevia ja mahdollisesti jopa vaurioittavia, on lapsella tai nuorella mahdollisuus täyttää niitä puutteita, joita vaikkapa hänen verkostossaan on. Tukihenkilötoiminnan vuosikymmenet Lastensuojelun tukihenkilötoimintaan on järjestetty vuosikymmenten ajan. Sen edeltäjänä toiminut suojeluvalvontajärjestelmä korvautui tukihenkilötoiminnalla, sillä suojeluvalvonta perustui kontrollifunktioon, eivätkä sen tulokset siksi olleet halutun kaltaisia. Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1984, sillä silloin se sai paikkansa silloisessa uudessa lastensuojelulaissa, yhtenä avohuollon tukitoimena. Toinen merkittävä vuosi saman toiminnan kannalta oli 30 vuotta myöhemmin. 2014 tukihenkilötoiminta siirtyi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksessa sosiaalihuoltolain puolelle. Näin ollen kunta on velvoitettu järjestämään tukihenkilötoimintaa myös ei lastensuojeluasiakkaana oleville. Tukihenkilötoiminnan muutokset ajassamme ovat sellaisia, joita emme vielä ole nähneet. Myös soteen liittyvät muutokset tulevat vaikuttamaan tukihenkilötoiminnan kenttään. Tukihenkilötoiminta tulee entisestään saamaan myös vaihtoehtoisia toimintamuotoja rinnalleen erilaisista mentorointi- ja aikuisystävätoiminnoista. Lisäksi ammatillisen tukihenkilötoiminnan käyttö voi laajentua ja kasvaa lastensuojelun asiakaslasten entistä monimutkaisempien elämäntilanteiden vuoksi. Siksi aihe on ajankohtainen. Vapaaehtoiset aikuisystävät Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan järjestäminen on perinteisesti tapahtunut vapaaehtoistoimijoiden avulla. Maallikkohenkilöt ovat asettuneet tukemaan lapsia ja nuoria, tekemään heidän kanssaan erilaisia asioita arjessa. Tämä ainutlaatuinen ihmissuhde järjestetään ulkopuoliselta taholta, usein kunnan sosiaalityön puolelta. Vapaaehtoinen aikuisystävä mahdollistaa säännöllisiä tapaamisia arjessa, keksii ja järjestää kivaa tekemistä, tsemppaa koulunkäynnissä ja kyselee kuulumisia. Hän näkee ja kuulee lapsen ja hänen toiveensa. Hän ei utele. Ei ole työntekijä. Hän on sankari, joista on jatkuva pula. Tukihenkilöt haastatellaan, koulutetaan ja yhdistetään tukisuhteisiin. Minkälaisia eväitä tukihenkilöille tulisi antaa? Millaisiin suhteisiin tukihenkilöiden tulisi pystyä? Tukihenkilötoiminnan kokemukset tutkimuksen pyörteissä Neljä jo aikuistunutta entistä tuettavaa haastateltiin syvähaastattelun menetelmällä. He kertoivat menetelmälle ominaisella tavalla laajalti ja rönsyillen niistä kokemuksesta, mitä heillä oli lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Koska tukihenkilötoiminta on mahdotonta täysin irrottaa muista elämänkokemuksista, oli tärkeää hahmottaa myös heidän lapsuuden perheolojaan, nykyistä elämäntilannettaan ja tulevaisuuden haaveitaan. Tutkimuksen elämänkerrallinen ja narratiivinen ote näkyy voimakkaasti ja mahdollistaa haastateltavien oman äänen kuuluviin sellaisenaan. Entiset tuettavat rakensivat kokemiaan tukihenkilöidensä ja tukisuhteidensa merkityksiä aina ystävästä ja roolimallista isähahmoon, ainoaan luotettavaan aikuiseen sekä auktoriteettiin. Kokemukset olivat kovin henkilökohtaisia ja niitä värittivät usein juuri ne puutteet, joita entisten tuettavien omassa arjessa tai perheessä oli. Koska haastateltavat olivat jo aikuisia ja heidän oma elämänsä oli tasapainoinen haastatteluhetkellä, heidän oli mahdollisuus tarkastella tukisuhdettaan osana siihenastista elämänkokemusta. Tukihenkilön koettiin olevan osasyynä sille, miksi tietyt koulut oli käyty, joku tietty ammatti valittu, että parisuhde oli aikuisiällä mahdollinen tai miksi huumeita ei oltu kokeiltu. Tukisuhteet tuntuivat kantautuvan aina aikuisiälle saakka. Toiminnan kokemuksiin sisältyi mm. luottamuksen uudelleenrakentumista sekä arvojen siirtymistä. Hyvä tukihenkilö mahdollisti tukisuhteen sallivan ilmapiirin ja vastavuoroisen ystävyyden. Isona asiana esille nousi tukihenkilön pitkäaikaisuus, pysyvyys. Pysyvyydellä oli merkityksensä myös virallisen tukisuhteen päättymisen jälkeen. Ystävää autettiin nyt puolin ja toisin. Viivan alle Pienen otoksen tutkimus ei mahdollista yleistettäviä vastauksia, eivätkä henkilökohtaiset kokemukset muutenkaan sovi yleistämisajatukseen. Siitä huolimatta ammattilaiset, tukihenkilötoimintaa organisoivat tahot sekä itse tukihenkilöt suunnata ajatuksensa ja resurssinsa kokemusasiantuntijoiden kertomusten perusteella sellaisiin yksityiskohtiin, jotka voivat olla merkityksellisiä. Haastateltaville itselleen haastattelu mahdollisti tilaisuuden jäsentää omaa elämäänsä sanallisesti, tulla kuulluksi ja kohdatuksi sekä jakaa ainutkertaisista kokemuksistaan, luoden itse merkityksiä asioiden välille. Tutkimuksen toteuttajalle matka oli pitkä ja perusteellinen. Kuten tukisuhteetkin yleensä ovat. Rakentamiseen menee aikaa ja se saattaa koetella ja sitä koetellaan. Lopulta käsissä on kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla kiitollinen. Haastateltavilla se on tukihenkilö ja tukisuhde, jonka suurin osa sai pitää vielä aikuisiässäänkin. Minulla se on opinnäytetyö, joka mahdollisti haastateltavien henkilökohtaisten kokemusten jakamisen ja intensiivistä pohdintaa. Haastattelut olivat herkistävä kokemus, etenkin, kun sattuu työskentelemään itse asian parissa. Silloin saattaa kuvitella näkevänsä omien kättensä jäljet tukisuhteissa, jotka ovat loppuneet jo ehkä ennen kuin oma työura asian parissa on edes alkanut ja joiden merkitykset ovat sinällään hyvin omakohtaisia, eivätkä lainkaan yleistettäviä. Mutta niin ihmismieli toimii, se yhdistää tarinoita kokonaisuuksiksi ja kokemuksia kokonaisiksi. Minä saan yhdistää tukihenkilöitä ja tuettavia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa niin, että ne jättävät jälkiä, joita ei voi unohtaa. Piia Vanhatalo, tukihenkilötoiminnan koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK) Teksti perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Vanhatalo Piia 2017: ”Vähän niin ku se päivä kesällä, kun mennään Lintsille: kaikki oottaa sitä”. Neljän aikuisen syvähaastattelu. Kokemuksia lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Työ löytyy Theseus.fi sivustolta Tukihenkilötoimintaan voi tutustua lisää esimerkiksi täältä.
Peruskoulun mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä
MTV:n uutisissa 8.2.2017 todetaan nuorisopsykiatrian lähetteiden olevan Suomessa edelleen jatkuvassa kasvussa. Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Henna Haravuoren mukaan syitä tähän ovat järjestelmien hajanaisuus sekä pula oppilas- ja opiskelijahuollon henkilöstöstä. ”Saattaa olla, että yhtä asiaa hoidetaan monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi”, toteaa Haravuori. Jokainen lapsi kohdattava yksilönä Suomessa eletään sote-uudistuksen kynnyksellä suurten muutosten aikaa. Sote- ja maakuntauudistusta pidetään jopa yhtenä suurimpana Suomessa koskaan toteutettuna rakennemuutoksena. Muutos vaikuttaa myös lasten ja nuorten arkeen. Kuntien tehtävät supistuvat sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakunnille. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajanpalveluiden järjestämisvastuu sekä lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen kuuluvat kuitenkin jatkossakin vahvasti kuntien tehtäviin. Miten voidaan sitten välttyä Haravuoren toteamasta järjestelmän hajanaisuudesta sekä taata se, että jokainen lapsi ja nuori tulee kunnolla kohdatuksi? Miten taataan ylipäätänsä muutosten keskellä lasten ja nuorten hyvinvointi? Yhtenä ratkaisuna voidaan pitää lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa, joka on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Muutosohjelman myötä nykyiset hajanaiset palvelut pyritään yhdistämään yli hallinnonalarajojen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Ohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Yksi LAPE-muutosohjelman kehittämiskokonaisuus on varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten roolin vahvistaminen lapsen hyvinvoinnin tukemisessa. Kyseisen kehittämiskokonaisuuden projektisuunnitelmassa todetaan, että varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on jo tunnistettu, mutta niiden potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty. Peruskoululainen aktiivisena toimijana Kaikilla Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on oppivelvollisuus ja Suomessa lähes kaikki lapset (99,7 %) suorittavat perusopetuksen oppimäärän. Peruskoulu tavoittaa siis suurimman osan suomalaisista lapsista ja nuorista ja on iso osa heidän arkeaan. Tältä kannalta peruskoulun mahdollisuuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa voidaan siis pitää merkittävinä. Oppilaiden osallisuuden merkitystä on myös korostettu viime aikoina entisestään muun muassa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. Yksi LAPE-muutosohjelman käytännön toimenpiteistä varhaiskasvatuksen ja koulujen roolin vahvistamiseksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukijana, onkin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevan toimintakulttuurin vahvistaminen. Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjää tarjoamaan oppilaille mahdollisuuden vaikuttaa koulun toimintaan sekä edistämään oppilaiden osallisuutta. Myös elokuussa 2016 vuosiluokilla 1-6 käyttöönotetun uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan ainutlaatuista ja arvokasta roolia aktiivisena toimijana sekä oppilaan kokemusta osallisuudesta ja mukana olemisesta kouluyhteisön toiminnan ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Olisiko oppilaan osallisuuden tukeminen siis avain lasten ja nuorten hyvinvointiin? Selkeitä yhteyksiä osallisuuden ja hyvinvoinnin välille ei ole helposti todennettavissa, mutta osallisuuden nähdään toimivan suojaavana tekijänä hyvinvointivajetta ja syrjäytymistä vastaan. Osallisuus on myös THL:n määritelmän mukaan keskeinen hyvinvointia ja terveyttä tuottava tekijä. Osallistumisen ja osallisuuden nähdään lisäävän oppilaan opiskelumotivaatiota sekä viihtymistä koulussa. Osallisuus koulussa luo myös edellytyksiä vastuulliseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamiselle. Hyvin koulussa viihtyvä ja itseluottamusta omaava sekä aktiivinen oppija on todennäköisesti kiinnostunut ja halukas vaikuttamaan myös muihin ympärillään tapahtuviin asioihin. Osallistumisen mahdollisuuksia peruskoulussa kehitetään yhteistyöllä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Mikä voisikaan olla luontevampi paikka toteuttaa ehkäiseviä palveluita, kuin peruskoulu, joka tavoittaa lähes kaikki perusopetusikäiset lapset ja nuoret. Oppilaiden osallisuuden yhteys kouluviihtyvyyteen ja oppilaan yleiseen hyvinvointiin on huomioitu perusopetuksen opetussuunnitelmassa perusteissa, mutta todellisen osallisuuden eteen on tehtävä paljon työtä. Tämä selvisi myös oppilaiden osallisuutta käsittelevästä opinnäytetyöstä ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa”, jossa haastateltiin viiden sipoolaisen alakoulun rehtoria sekä toteutettiin kysely oppilaiden osallisuudesta 5. ja 6. vuosiluokkien oppilaille. Osallisuus ja hyvinvointi eivät synny itsestään. Opinnäytetyön tulosten perusteella aidon osallisuuden syntymiseen tarvitaan koulutusta koulun henkilökunnalle, yhteisiä toimintamalleja, hyviä vuorovaikutustaitoja, toimintakulttuurin vahvistamista sekä tahtoa ja oikeaa asennetta. Opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan todeta, että oppilaiden osallisuus toteutuu vielä puutteellisesti ja koulujen välillä on eroja. Opettajan työtä pidetään jo nyt hyvin vaativana ja kuormittavana, eikä oppilaan osallisuuden vahvistamista voida jättää täysin heidän harteilleen. Peruskoulussa on kuitenkin opettajien lisäksi myös paljon muuta henkilökuntaa, kuten oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstö, koulusosionomit, kasvatusohjaajat ja muut vastaavat varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisevään työotteeseen koulutetut henkilöt. Oppilashuoltohenkilöstön lisäämisen tai esimerkiksi koulusosionomien palkkaamisen mahdollisuuksia olisikin hyvä tarkastella erityisesti siitä näkökulmasta, että voiko oppilaan hyvinvointiin ja varhaiseen puuttumiseen erikoistuneen henkilöstön lisääminen koulussa tuottaa säästöä kalliista korjaavista palveluista? Peruskoulussa lapsi ja nuori voi tulla kunnolla kohdatuksi Peruskoulun mahdollisuudet oppilaan hyvinvoinnin tukijana voivat olla hyvinkin merkittäviä. Osallisuutta tukemalla oppilas voi omaksua aktiivisen elämäntavan ja elämänhallinnan keinot vahvistua. Koulutukseen kohdennetut leikkaukset eivät valitettavasti tue tätä näkemystä, mutta kunnilla on niistä huolimatta iso mahdollisuus hyödynnettävänään. Minna Hyvärinen, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa: 5-6 vuosiluokkien oppilaiden sekä rehtoreiden käsityksiä oppilaiden osallisuudesta Sipoossa” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Tästä opinnäytetyöhön Kaikki opinnäytetyöt löytyvät www.theseus.fi -sivustolta: Valitse Metropolia Ammattikorkeakoulu ja ao.tutkinto-ohjelma. Lähteet Alila, Antti – Gröhn, Kari – Keso, Ilari – Volk, Raija 2011. Sosiaalisen kestävyyden käsite ja mallintaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2011:1. Verkkodokumentti. Aula, Maria Kaisa 2016. Selvityksen tilaajan esipuhe. Selvityksessä Iivonen, Esa – Pollari, Kirsi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten oikeudellinen ennakkoarviointi. Verkkodokumentti. Halinen, Irmeli – Jääskeläinen Liisa 2015. Opetussuunnitelmauudistus 2016. Sivistysnäkemys ja opetuksen eheyttäminen. Teoksessa Cantell Hannele (toim.): Näin rakennat monialaisia oppimiskokemuksia. Jyväskylä: PS-kustannus. 19–36. Iivonen, Esa 2017. Sote laittaa palvelut uusiksi. Lapsemme. Mannerheimin lastensuojeluliiton jäsenlehti 1/2017. 20–21. Laki perusopetuslain muuttamisesta 1267/2013. MTV 2017. Nuorisopsykiatrian lähetteet yhä kasvussa – "Yhtä asiaa saatetaan hoitaa monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi". Verkkodokumentti. Opetushallitus n.d. Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Perusopetus. Oppivelvollisuus ja koulupaikka. Verkkodokumentti. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Verkkodokumentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015. Hyvinvointi ja terveyserot. Keskeisiä käsitteitä. Verkkodokumentti.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto