”Isi hakee” – kuuluu päiväkotipäivän aikana useita kertoja usean lapsen suusta. Lause saattaa toistua useasti siirtymätilanteissa tai päiväunille mennessä. Lause sisältää paljon tunnetta, jota pieni ei osaa nimetä tai kertoa. Lause saattaa tuoda hänelle lohtua tai lause on viimeinen asia mitä vanhempi on sanonut erotessaan lapsesta aamulla. Ryhmän aikuinen reagoi lauseeseen tai ei reagoi, kumpi on parempi vaihtoehto lapsen tunteiden käsittelylle?
Lapsen tunteet saattavat vaihdella suuresti hetkestä toiseen, hän ei välttämättä pysty niitä käsittelemään eikä kertomaan mikä surettaa, harmittaa tai tekee iloiseksi. Meidän kasvattajien roolissa tärkein tehtävä on opettaa lapsille tunnetaitoja ja käyttäytymisen säätelyä arjen pienissä hetkissä. (Talentia 5/17 s.37). Kasvattaja tai päiväkodin aikuinen vastaa lapsen tunteeseen nimeämällä tunteen lapsen tunnetilan mukaan. Välillä tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on myös aikuiselle haastavaa – erityisesti, jos on syntynyt siihen sukupolveen, jonka tunteita ei ole tuettu.
Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa on ollut tapana vältellä tunteita ja kiintymyksen osoittamista. (Lapsen maailma 5/17 s.35). Kasvatustyyli elää tänä päivänäkin, on hyvä että asiasta puhutaan ja tunteita tuodaan esille. Vanhemman tuodessa pientä lasta päiväkotiin, eron hetkellä peitellään ja häpeillään kyyneleiden tuloa. Ikävän tunnetta. Päiväkodin aikuisena kerron lapselle vanhemman kuunnellessa, että isällä/äidillä tulee sinua ikävä työpäivän aikana. Kerron vanhemmalle, että ryhmäämme voi soittaa ja kysellä lapsen kuulumisia kun ikävä iskee.
Päiväkotipäivän aikana pieni lapsi ehtii tuntea erilaisia tunteita, jotka tulevat esille itkuna, raivona, ilon kiljahduksina tai läheisyyden kaipuuna. Lapsen tunne on aina aito ja aikuisen tulisi reagoida siihen. Pienen lapsen kohdalla sylin tarjoaminen on aina paras keino auttaa lasta tunteiden käsittelyssä. Tunteet kuten ikävä ja harmitus tulisi sanoittaa lapselle. Esimerkiksi ”isi hakee” – lauseen jälkeen voidaan kertoa, että isä tulee välipalan jälkeen. Samalla voidaan katsoa isän kuvaa.
Tärkeiden ihmisten ja eläimien kuvat ovat hyvä keino helpottaa pienen lapsen ikävää päiväkotipäivän aikana. Ikävä on tuttu tunne varmasti jokaiselle hoitolapselle ja sen käsittely on tärkeää. Lapsen tunteet vaihtelevat iloista suruihin kuten aikuisillakin. Myös iloisiin ja positiivisiin kokemuksiin on hyvä reagoida. Ilon kautta löytyy monia ihania hetkiä. Monet tunteet ovat lapsille uusia ja niiden käsittely ei välttämättä ole luontaista. On tärkeää, että aikuiset niin päiväkodissa kuin kotonakin auttavat lasta tunteiden käsittelyssä ja niiden nimeämisessä. Näin luodaan lapselle vakaa tunnepohja sekä oikeanlainen suhtautuminen omiin tunteisiin.
Tunteista puhuminen ja nimeäminen tärkeää
Vanhemmat ja päiväkodin aikuiset joutuvat usein vastaanottamaan lasten tunnekuohuja ja toimimaan eräänlaisena käsittelylaitoksena. Tämä rooli saattaa joskus tuntua raskaalta ja aikuiset voivatkin tuntea itsensä hetkittäin voimattomiksi ja kyvyttömiksi vastaanottamaan lapsen tunnetiloja. Aikuistenkaan ei tarvitse aina olla hyväntuulisia ja kontrolloituja mutta ketään ei saa satuttaa vaikka kuinka kiukuttaisi. Käyttäytymisen säätelyn opettelu lähtee aikuisen mallista. (Lapsen mieli 2015, s.55).
Tunteista puhuminen ja nimeäminen on viime aikoina ollut paljon esillä erilaisissa medioissa ja lehdissä. Keinoja käsitellä ja nimetä on kehitelty paljon. Tunnekortit ja erilaiset sadut ja tarinat auttavat lasta hahmottamaan ja samaistumaan tunteeseen. Paljon on kuitenkin kiinni meistä kasvattajista miten lapselle puhutaan ja kohdataan tunteet. Aikuisen kannattaa käyttää useita aistikanavia, joilla rauhoittaa lasta. Syli, silittäminen, rauhoittava puhe sekä aikuisen kehonkielellä on suuri merkitys. (Lapsen maailma 5/2017 s.35) Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan 1-2-vuotiaat pienet lapset eivät tarvitse kasvattamista, vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä, syliä ja lohdutusta. (HS 4.3.2017)
Aikuisen ollessa reagoimatta lapsen tunteeseen tai isi hakee – lauseeseen, lapselle tulee yksinäinen ja turvaton olo. Tutkimukset osoittavat, että aikuisen jättäessä lapsen huomioimatta pitkäaikaisesti, vaikuttaa se lapsen aivojen kehitykseen. Kaksivuotiaan aivoissa on arvioitu olevan sata triljoonaa hermoliitosta – enemmän kuin koskaan muulloin ihmiselämän aikana. Aivojen häiriötön kehitys vaatii paljon glukoosia, mutta myös turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, rauhoittamista ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa – ja mahdollisimman vähän stressiä. (HS 4.3.2017)
Päivähoidon aloituksessa on ensisijaisen tärkeää luoda hyvä yhteys vanhempiin ja sitä kautta hyvä ja luottavainen kiintymyssuhde lapseen. Vanhemman tuntiessa pystyvänsä luottamaan päiväkodin aikuisiin lapsi aistii sen vanhemmastaan. Vanhemman kanssa on hyvä jutella perheen asioista ilman lapsen läsnäoloa, lapsi aistii paljon aikuisten ilmeistä ja eleistä ja voi kokea jäävänsä taka-alalle keskustelussa.
Kaisa Laine, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija
Lähteet
Helsingin sanomat, 4.3.2017. Artikkeli: Varhaiskasvatus on täynnä sanahelinää – alle 3-vuotias ei tarvitse kasvatusta vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä
Lapsen Maailma- lehti, 5/2017 s.34- 35. Artikkeli: Älä ohita mua!
Lapsen mieli kirja 2015 s. 55. Tunteista voimaa
Talentia -lehti 5/2017 s.35- 37. Artikkeli Huomaa ja vahvista hyvää
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa.
Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10).
Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu.
[caption id="attachment_2694" align="alignnone" width="498"] Kuvio 1. Osallistuminen lasten kuntoutuksessa[/caption]
Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi
Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia.
[caption id="attachment_2671" align="alignnone" width="560"] Kuvio 2. 4-vuotias lapsi kertoo taidoistaan Metku-tehtävässä. Kuva: Sari Helenius[/caption]
Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi
Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle.
Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.)
Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi
Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.)
Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017).
Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi).
Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen
Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69).
Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.)
Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset.
Kirjoittajat
Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry
Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa.
Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö.
Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12.
Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto.
Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela.
Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö.
Kun viestejä tulvii kaikkialta, voi olla vaikea erottua joukosta. Yleisöä kiinnostaa, mitä hyötyä viestitystä asiasta on heille. Yksi vaikuttava tapa toteuttaa viestintää on johdonmukainen toisto. Toinen keino on vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Yleisö kiinnostuu tarinoista, jotka tuntuvat samaistuttavilta. Tunteiden lisäksi yleisöjen arvot ja asenteet vaikuttavat asioihin suhtautumiseen. Siksi nämä seikat tulisi huomioida viestinnän suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Asenteita ja mielipiteitä voi mitata monin tavoin
Erilaisilla kyselyillä voidaan selvittää, mitä mieltä yleisö on eri asioista. Esimerkiksi voidaan tutkia, minkälaisia asenteita ja mielipiteitä eri ikäryhmillä tai eri kaupungeissa asuvilla on jostain asiasta. Tällaisissa kyselyissä on usein vaihtoehtona vastata kolmesta viiteen jakautuvalla skaalalla.
Myönteinen näkökulma: kannattaa tai suhtautuu myönteisesti asiaan
Neutraali näkökulma: asia ei hetkauta kumpaankaan äärilaitaan tai ei ole muodostanut mielipidettä
Kielteinen näkökulma: vastustaa tai suhtautuu kielteisesti asiaan
Tämänkaltaiset kyselyt antavat pintapuolisen käsityksen, mitä mieltä asiasta ollaan. Niistä voidaan tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä, mutta ne ovat yksinkertaisia ja nopeita vastatakseen pinnan alla kyteviin tekijöihin kuten arvoihin, asenteisiin, uskomuksiin ja oletuksiin.
Hankkeiden kohderyhmille tarvitaan täsmäviestintää
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) parissa toteutetaan satoja hankkeita vuosittain. Näissä hankkeissa on aina ennalta ja usein hyvin tarkastikin määriteltyjä kohderyhmiä, joille halutaan viestiä hankkeessa toteutettavista asioista. Kohderyhmien tuntemus on hankeviestinnän onnistumisen kannalta oleellista.
Kohderyhmien tavoittamiseksi ja viestinnän suunnittelemiseksi tarvitaan taustatutkimusta. On selvitettävä, mitä kautta yleisön parhaiten tavoittaa ja minkälainen viestintä mihinkin kohderyhmään puree. Kohderyhmäviestinnälle voidaan valita jokin tietty viestintätapa, mutta kohderyhmän sisällä on erilaisia yksilöitä. Samat keinot eivät välttämättä tavoita koko kohderyhmää. Uutiskirjeet ja sosiaalinen media ovat yleisiä keinoja, henkilökohtainen yhteydenotto perinteisellä kirjeellä tai puhelimitse on harvinaisempaa. Mikä tahansa keino voi joko ilahduttaa tai vieraannuttaa, henkilökohtaisista mieltymyksistä riippuen.
Ennen viestinnällisten ratkaisujen päättämistä hanketoimijoiden kannattaa tarkastella asiaa monelta kantilta. Hyvä keino on tavoitella kohderyhmään kuuluvia yksilöitä ja kysyä, minkälainen viestintä vaikuttaa heihin. Tuotetaanko tärkeät viestittävät asiat videolle, tehdäänkö podcast, sarjakuva vai opaskirjanen? Kuinka usein viestitään? Minkälainen äänensävy puhuttelee parhaiten? Miten aiheesta saisi kiinnostavamman?
Kohdataanko ihminen ruudun läpi vai kasvokkain
Hankkeiden toiminnassa viestitään monissa kanavissa ja monin tavoin. Digitaalinen massoille suunnattu viestintä jää aina hieman etäisemmäksi, mutta kohdennettu digiviestintä voi toimia tehokkaastikin. Teksti, kuva ja ääni yhdessä voivat luoda vaikuttavaa viestintää verkossa tai kuvituksilla saada aikaan vaikutus painotuotteissa.
Hankkeet toteuttavat usein myös yleisölle suunnattuja tapahtumia, koulutuksia ja pilotteja, joissa päästään keskustelemaan ihmisten kanssa kasvokkain. Näissä hetkissä korostuu puhuttu viestintä, jossa sanat täydentyvät niiden väleihin jäävillä tauoilla, äänenpainoilla ja kehonkielellä.
Ihminen harvemmin on yhtä kärkäs ollessaan kasvokkain muiden ihmisten kanssa kuin mitä hän voi olla anonyymisti verkon yli viestiessään. Kirjallisen viestinnän eli tekstiin ja sen tulkintaan pohjautuvan väärinkäsityksen korjaaminen verkossa on myös huomattavasti hankalampaa kuin kosketusetäisyydellä.
Viestintää voi muokata kohdeyleisön asenteiden pohjalta
Hankkeiden viestintää tehdään usein myönteisten mielikuvien herättämiseksi. Hankkeen aihepiiristä halutaan viestiä asiantuntevasti ja lisätä tietoisuutta. Hanketyön aiheet voivat olla myös rankkoja tai yhteiskunnallisesti polarisoituneita. Esimerkkejä tällaisista aiheista ovat lapsen saattohoito, maahanmuuttajien kotouttaminen tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten miesten tukeminen taiteen avulla. Kaikkia näitä teemoja on käsitelty Metropolian hanketoiminnassa vuosien varrella.
Hankkeen aihepiiriin suhtaudutaan yleensä myönteisesti, jos se on entuudestaan tuttu tai koska se on lähellä omaa arvomaailmaa. Neutraalisti suhtautuva ei ehkä halua valita puolta tai ei vain ole tunnistanut, onko aihepiirissä jotain oman arvomaailman mukaista tai vastaista. Kielteisesti suhtautuva voi kokea, että hankkeessa ollaan kehittämässä asiaa, joka on oman arvomaailman vastaista, joka vaikuttaa turhalta tai tuntuu typerältä.
Miten voisi huomioida hankkeen aiheeseen eri tavoin asennoitumista viestinnällisesti? Vaikka yleinen hankeviestintä hankkeen verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa on tosiasioihin pohjautuvaa asiantuntijatiedon jakamista, voisi sen rinnalle määritellä, millä kärjillä viestitään eri tavoin suhtautuville täsmäkohderyhmille.
Myönteisesti suhtautuville: asenteen vahvistaminen kiittämällä ja kannustamalla sekä kutsumalla mukaan. Uusimman tiedon jakaminen voi tukea myönteisten käsitysten ylläpitämisessä.
Neutraalisti tai epäröiden suhtautuville: viestinnässä voi aina tarjota lisää tietoa aiheesta, jolloin sen merkitys avautuu. Tämä on avuksi heillekin, jotka eivät ole muodostaneet mitään mielipidettä.
Kielteisesti suhtautuville: on rehellistä tuoda asiaan liittyviä kielteisiäkin seikkoja esiin. Tietoisuuden ja tiedon lisääminen on erityisen tärkeää, jos kielteisyys pohjautuu aiemmin saatuun misinformaatioon.
Viestinnällä voi vahvistaa tai heikentää yleisön luottamusta
Hankkeen aihepiiriin myönteisesti suhtautuva lähtee helpommin hankkeen toimintaan mukaan. Sitä tukee se, että asia on oman arvomaailman mukainen eli tuntuu tärkeältä ja omalta. Viestinnällisesti tätä tunnetta kannattaa vahvistaa. Mukaan kutsuminen hankkeen toimintaan, asian edistämiseksi, voi vahvistaa käsitystä oman toimijuuden merkityksestä ja omien arvojen oikeellisuudesta. Hankkeen toiminnassa saatu myönteinen osallisuuden kokemus vahvistaa käsitystä siitä, että hanke tekee hyviä asioita. Kielteinen kokemus voi saada ottamaan takapakkia ja siirtymään neutraaliin tai kielteiseen asenteeseen hanketta – ei välttämättä sen aihetta – kohtaan.
Viestinnän kolme vaihetta myönteisesti suhtautuville:
Tiedotus. ”Tämä on todella tärkeä asia. Näin asiaan liittyvän ongelman ratkaiseminen vaikuttaa sinuun, meihin, maailmaan ja tulevaisuuteen.” Tavoitteena on herättää kiinnostusta ja innostusta sekä antaa uutta tietoa tärkeästä aiheesta.
Kutsu toimintaan. ”Tule mukaan! Näin pystyt vaikuttamaan asian edistämiseen, ja halutessasi näin voit tulla mukaan ratkaisemaan asiaa.” Tavoitteena on toimijuuden aktivoiminen, osallisuuden ja aikaansaamisen herättäminen, luottamuksen luominen. Onnistunut viestintä voi tuottaa osallistumisen tarpeellisuuden ja kannustavuuden tuntemuksia.
Jatkotoimenpiteet. ”Kiitos, että olet ollut mukana! Olet tärkeä osa joukkoa, joka haluaa olla ratkaisemassa asiaa. Näin voit vaikuttaa jatkossa asian edistämiseen.” Viestinnässä voi korostua onnistumisen kokemusten herättäminen, osallisuuden vahvistaminen ja vaikuttavuuden kokemus. Samalla voi vahvistua tunne asian ja toiminnan merkityksellisyydestä.
Hankkeen aihepiiriin neutraalisti suhtautuvilla voi olla epävarmuutta, miten asia koskettaa omaa elämää. Voi olla myös haluttomuutta valita puolia. Tähän voi olla vaikea vaikuttaa, jos neutraalisti suhtautuva tahtoo olla passiivinen. Kiinnostusta aiheesta voi herättää tuomalla esiin konkreettisia esimerkkejä ja pitäytymällä muutoin tiedon jakamisessa, jolloin ainakaan tiedon puute ei enää tuota epävarmuutta. Neutraalikin asenne voi pysyä ennallaan tai kääntyä myönteiseen tai kielteiseen päin, jopa täysin ennakoimattomista syistä johtuen.
Viestinnän kolme vaihetta epäröiden suhtautuville:
Tiedotus. ”Tämä on tärkeä asia. Saatavilla olevan tiedon perusteella olemme tunnistaneet asiassa haasteita ja mahdollisuuksia, jotka voivat koskettaa myös sinua. Olemme koonneet lisätietoa ja konkreettisia esimerkkejä, toivottavasti tästä on sinulle hyötyä.” Kokemus myönteisten ja kielteisten puolien esittämisestä ja asian konkretisointi esimerkein antaa mahdollisuuden pohtia asiaa rauhassa.
Kutsu toimintaan. ”Olet tervetullut kysymään lisää asian vaikutuksista omaan tilanteeseesi.” Tietopohjainen viesti ei ärsytä, muttei välttämättä myöskään epäröijässä intohimoista aktiiviosallistujaa.
Jatkotoimenpiteet. Aluksi välinpitämätön voi aktivoitua pohdiskelemaan asiaa. Parhaimmillaan saattaa syttyä oivallus, että asialla voi olla jotain merkitystä omaan elämään. Tällöin epäröijä voi jopa hakeutua oma-aloitteisesti toiminnan pariin.
Hankkeen aihepiiriin kielteisesti suhtautuvien syyt vastustamiselle pohjautuvat erilaisiin syihin. Kriitikko voi kokea hanketoiminnan oman arvomaailman haastamisena, jolloin asiasta viestiminen voidaan kokea loukkaavana tai hyökkäävänä. Kielteisyys voi johtua myös siitä, ettei tunnisteta ongelman koskettavan itseä tai ei koeta sen olevan ratkaistavissa.
Viestinnällisesti tällaisessa tapauksessa on tasapainoteltava. Hankkeen näkökulmasta voi olla tärkeää purkaa ennakkoluuloja, etenkin jos ne pohjautuvat perusteettomiin oletuksiin. Avoin keskustelu asiaan liittyvistä niin kielteisistä kuin myönteisistä seikoista tukee läpinäkyvyyttä ja hanketoiminnan uskottavuutta. Kielteisesti suhtautuvalle voi olla tärkeintä kokea tulevansa kuulluksi eli saada mahdollisuus tuoda esiin huolia ja pelkoja.
Viestinnän kolme vaihetta kielteisesti suhtautuville:
Tiedotus. ”Tiesitkö tämän haastavan tilanteen olevan ajankohtainen nyt? Asiaan liittyvät nämä myönteiset ja nämä kielteiset tosiasiat. Yritämme nyt löytää parasta mahdollista ratkaisua.” Viestinnässä voi korostaa, että hyödyt ja haitat ovat tasavertaisesti puntaroitavina.
Kutsu toimintaan. ”Haluamme saada lisää tietoa asian vaikutuksista eri ihmisiin. Kutsumme sinut mukaan keskusteluun saadaksemme näkemyksiä eri osapuolilta. Onko sinulla kokemuksia asiasta tai idea, miten asian voi ratkaista? Suhtaudumme tässä vaiheessa avoimin mielin kaikkiin ehdotuksiin.” Kielteisesti suhtautuvilla voi olla erinomaiset perustelut sille, miksi vastustaa hankkeen ideaa tai toimintaa. Omakohtaisen kokemuksen jakaminen on mahdollisuus kertoa, miten asia kannattaisi ratkaista ja voi siten tuottaa tunteen kuulluksi tulemisesta.
Jatkotoimenpiteet. ”Kiitos, että olet ollut mukana! Olet tuonut esiin oleellisia, kriittisiä näkökulmia. Näin voit vaikuttaa jatkossa asian edistämiseen.” Viestinnässä voi kiittää osallisia erilaisten näkökulmien esiin tuomisesta. Osallistuneelle voi syntyä tunne, että hänen ajatuksensa ja kokemuksensa ovat tärkeitä.
On hyvä huomioida, että kielteisesti suhtautujia on monenlaisia. On internetin trolleja ja jopa maalittajia, mutta sen lisäksi pelkoja hankkeen aihepiirin vaikutuksista omaan elämään. Jotkut eivät muuta mieltään aiheesta, tarkemmin määrittelemättömän ”periaatteen vuoksi”. Tämä on luonnollista, mutta kielteisyydelle ei voi antaa loputtomasti tilaa. Tilanteiden kärjistymistä kannattaa aina pyrkiä välttämään.
Kirjoittaja
Milla Åman Kyyrö on viestinnän asiantuntija ja työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana hän aloitti vuonna 2018. Hän toimii hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK).
Työelämä herättää monenlaisia tunteita (1 & 2). Tunteet vaihtelevat onnistumisen flow-tilasta turhautumiseen. Välillä tuntuu, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kun taas toisinaan mikään ei ota onnistuakseen. Joskus työssä tunteiden kanssa saatetaan jäädä yksin. Tämä lisää riskiä uupumiseen ja työnmielekkyyden vähenemiseen. Epävarmuuden ja turvattomuuden tunteet lisääntyvät erityisesti arvaamattomuuden aikakaudella (3)
”Syyttelystä ja syyllisten etsimisestä ja puhumattomuudesta siirrytään osaamisen ja onnistumisten jakamiseen” (TIITU-tutkimusaineisto)
Miten psykologisesti turvallinen tila rakentuu?
Tunteet työelämässä kytkeytyvät paitsi työhön, myös työyhteisön ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen. Kun ihmisten välillä vallitsee psykologinen turvallisuus, vuorovaikutus on mutkatonta ja avointa (4). Tällöin ihmisiä ei ohiteta tai tarkoituksenmukaisesti ymmärretä väärin, vaan ilmapiiri on myönteisesti virittynyt kohtaamisen tila, jossa uskalletaan olla keskeneräisiä ja tehdä virheitä. Toisin sanoen, keskenään erilaiset näkemykset asioista tai asioiden kulusta eivät psykologisesti turvallisessa tilassa johda sellaisiin tilanteisiin, joita ei voida lainkaan selvittää tai jotka jätetään kesken. Sen sijaan, psykologisesti turvallisessa tilassa toisistaan erilaiset näkemykset sallitaan (4).
Yhteisen psykologisesti turvallisen tilan muodostaminen vaatii kaikilta sen osapuolilta tahtoa ja kykyä tarkastella omaa toimintaa, ajatteluaan ja tunteitaan uteliaasti, mutta myös kriittisesti. Kriittinen ja reflektoiva ajattelu sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat taitoja (Transversal skills), joita tarvitaan psykologisesti turvallisen kohtaamisen tilan luomisessa. Niitä voi harjoitella (5).
On haasteellista, jos ihminen ei tiedosta esimerkiksi asioille antamien vaikutelmien (impressions) vaikutusta itseensä, tunteisiinsa ja ajatteluunsa, sillä se voi pahimmillaan johtaa väärinymmärryksiin ja epärealistiin tulkintoihin tilanteesta. Kahnemanin (2002) (6) mukaan ihmisen asioille antamansa vaikutelmat ovat riippuvaisia hänen havainnoistaan ja ajattelustaan. Esimerkiksi se miten ihmisen havainnot ja ajatukset ovat negatiivisesti tunneperäisesti värittyneet, saattavat pahimmillaan olla esteenä psykologisesti turvallisen tilan luomisessa. Sen sijaan optimismi voi edistää psykologista turvallisuutta, sillä luottamus ihmisiin ja asioihin vuorovaikutustilanteessa syntyy Jonesin (1999) (7) mukaan optimistisesta asenteesta (an attitude of optimism). Se on ajatus siitä, että ihmisen hyvä tahto toisia kohtaan laajenee vuorovaikutukseemme hänen kanssaan (7).
Yksinkertaisimmillaan hyvä tahto, uskallus myöntää virheet ja tarvittaessa pahoitella virhettä voivat edistää psykologista turvallisuutta. Kilpailun sijaan tavoitellaan ja tahdotaan kaikille osapuolille mahdollisimman hyvää. Aidosti yhteisöllinen tila voi olla parhaimmillaan myös psykologisesti turvallinen, ja psykologisesti turvallinen tila yhteisöllinen.
Korteilla psykologista turvallisuutta jäsentämään
Tutkimme Työsuojelurahaston tukeamssa Tiitu -hankkeessa psykologista ja emotionaalista turvallisuutta työssä. Tarkastelun kohteena olivat psykologisen, emotionaalisen ja fyysisen turvallisuuden rakentumista sekä niitä estäviä ja edistäviä tekijöitä sosiaali- ja terveys- sekä opetusalojen tiimeissä ja esihenkilötyössä. Tutkimustulostemme (8) mukaan psykologista ja emotionaalista turvallisuutta edistävät
onnistunut vuorovaikutus
toimivat rakenteet
ennakoitavat prosessit
yhteiset pelisäännöt
mahdollisuus yhteiseen oppimiseen.
Niitä vähentäviä tekijöitä ovat puolestaan negatiivinen vuorovaikutus ja työnorganisoitumiseen liittyvät puutteet, kuten ajan puute, epäselvyys työnjaosta ja rooleista, toimintatapojen epäjohdonmukaisuus, resurssien puute tai epäselvät vastuut. (7), (6).
Psykologisesti turvallisen ilmapiirin rakentaminen voi olla haastavaa. Vaikka kyse on taidosta, ei aina edellä mainitut kyky, taito tai asenne, eikä edes hyvä tahto vie psykologisesti turvallisen tilan syntymistä eteenpäin. Parhaimmillaan psykologisesti turvallista tilaa ja siihen liittyviä siirrettävissä olevia taitoja (transversal skills) rakennetaan kaiken aikaa, niin työssä kuin vapaa-ajalla.
Yksi menetelmä psykologisen turvallisuuden rakentamiseksi voi olla työskentelykortit. Loimme Tiitu -hankkeen kortit, jotka löytyvät oppaassa Ammatillinen tiimityö. Uusia näköaloja oppivan ja turvallisen tiimin kehittämiseen. Haaga-Helian julkaisuja (8).
Lähteet
Raatikainen, E. (2022a). Tunteiden jakaminen keventää työkuormaa - Uudistuva sosiaalialan osaaminen. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Metropolian blogit.
Raatikainen, E. (2022b). Psykologisen ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä – Uudistuva sosiaalialan osaaminen. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Metropolian blogi.
Järvensivu, A. (2023). Esipuhe teoksessa Gjerstad, Eevastiina, Nyberg, Crister, Otonkorpi-Lehtoranta, Katri & Raatikainen, Eija (2023) Ammatillinen tiimityö. Uusia näköaloja oppivan ja turvallisen tiimin kehittämiseen. Haaga-Helian julkaisuja, 8-9.
Edmondson, A. (1999). Psychological Safety and Learning Behavior in Work Teams. Administrative Science Quarterly, 44(2), 350–38.
Raatikainen E, Rantala-Nenonen K. (2022), Pedagogical framework. In: Carrió M, Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC; 2022. p. 7-20. https://hdl.handle.net/10230/54598
Kahneman, D. (2002). Maps of bounded rationality: A perspective on intuitive judgement and choice.
Jones, Karen (1996). Trust as an Affective Attitude. Ethics, Vol. 107, No. 1 (Oct., 1996), pp. 4-25. http://www.jstor.org/stable/2382241
Gjerstad, Eevastiina, Nyberg, Crister, Otonkorpi-Lehtoranta, Katri & Raatikainen, Eija (2023). Ammatillinen tiimityö. Uusia näköaloja oppivan ja turvallisen tiimin kehittämiseen. Haaga-Helian julkaisuja.
Kommentit
Ei kommentteja