Pienten lasten tunteiden käsittely

”Isi hakee” – kuuluu päiväkotipäivän aikana useita kertoja usean lapsen suusta. Lause saattaa toistua useasti siirtymätilanteissa tai päiväunille mennessä. Lause sisältää paljon tunnetta, jota pieni ei osaa nimetä tai kertoa. Lause saattaa tuoda hänelle lohtua tai lause on viimeinen asia mitä vanhempi on sanonut erotessaan lapsesta aamulla. Ryhmän aikuinen reagoi lauseeseen tai ei reagoi, kumpi on parempi vaihtoehto lapsen tunteiden käsittelylle?

Lapsen tunteet saattavat vaihdella suuresti hetkestä toiseen, hän ei välttämättä pysty niitä käsittelemään eikä kertomaan mikä surettaa, harmittaa tai tekee iloiseksi. Meidän kasvattajien roolissa tärkein tehtävä on opettaa lapsille tunnetaitoja ja käyttäytymisen säätelyä arjen pienissä hetkissä. (Talentia 5/17 s.37). Kasvattaja tai päiväkodin aikuinen vastaa lapsen tunteeseen nimeämällä tunteen lapsen tunnetilan mukaan. Välillä tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on myös aikuiselle haastavaa – erityisesti, jos on syntynyt siihen sukupolveen, jonka tunteita ei ole tuettu.

Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa on ollut tapana vältellä tunteita ja kiintymyksen osoittamista. (Lapsen maailma 5/17 s.35). Kasvatustyyli elää tänä päivänäkin, on hyvä että asiasta puhutaan ja tunteita tuodaan esille. Vanhemman tuodessa pientä lasta päiväkotiin, eron hetkellä peitellään ja häpeillään kyyneleiden tuloa. Ikävän tunnetta. Päiväkodin aikuisena kerron lapselle vanhemman kuunnellessa, että isällä/äidillä tulee sinua ikävä työpäivän aikana. Kerron vanhemmalle, että ryhmäämme voi soittaa ja kysellä lapsen kuulumisia kun ikävä iskee.

Päiväkotipäivän aikana pieni lapsi ehtii tuntea erilaisia tunteita, jotka tulevat esille itkuna, raivona, ilon kiljahduksina tai läheisyyden kaipuuna. Lapsen tunne on aina aito ja aikuisen tulisi reagoida siihen. Pienen lapsen kohdalla sylin tarjoaminen on aina paras keino auttaa lasta tunteiden käsittelyssä. Tunteet kuten ikävä ja harmitus tulisi sanoittaa lapselle. Esimerkiksi ”isi hakee” – lauseen jälkeen voidaan kertoa, että isä tulee välipalan jälkeen. Samalla voidaan katsoa isän kuvaa.

Tärkeiden ihmisten ja eläimien kuvat ovat hyvä keino helpottaa pienen lapsen ikävää päiväkotipäivän aikana. Ikävä on tuttu tunne varmasti jokaiselle hoitolapselle ja sen käsittely on tärkeää. Lapsen tunteet vaihtelevat iloista suruihin kuten aikuisillakin. Myös iloisiin ja positiivisiin kokemuksiin on hyvä reagoida. Ilon kautta löytyy monia ihania hetkiä. Monet tunteet ovat lapsille uusia ja niiden käsittely ei välttämättä ole luontaista. On tärkeää, että aikuiset niin päiväkodissa kuin kotonakin auttavat lasta tunteiden käsittelyssä ja niiden nimeämisessä. Näin luodaan lapselle vakaa tunnepohja sekä oikeanlainen suhtautuminen omiin tunteisiin.

Tunteista puhuminen ja nimeäminen tärkeää

Vanhemmat ja päiväkodin aikuiset joutuvat usein vastaanottamaan lasten tunnekuohuja ja toimimaan eräänlaisena käsittelylaitoksena. Tämä rooli saattaa joskus tuntua raskaalta ja aikuiset voivatkin tuntea itsensä hetkittäin voimattomiksi ja kyvyttömiksi vastaanottamaan lapsen tunnetiloja. Aikuistenkaan ei tarvitse aina olla hyväntuulisia ja kontrolloituja mutta ketään ei saa satuttaa vaikka kuinka kiukuttaisi. Käyttäytymisen säätelyn opettelu lähtee aikuisen mallista. (Lapsen mieli 2015, s.55).

Tunteista puhuminen ja nimeäminen on viime aikoina ollut paljon esillä erilaisissa medioissa ja lehdissä. Keinoja käsitellä ja nimetä on kehitelty paljon. Tunnekortit ja erilaiset sadut ja tarinat auttavat lasta hahmottamaan ja samaistumaan tunteeseen. Paljon on kuitenkin kiinni meistä kasvattajista miten lapselle puhutaan ja kohdataan tunteet. Aikuisen kannattaa käyttää useita aistikanavia, joilla rauhoittaa lasta. Syli, silittäminen, rauhoittava puhe sekä aikuisen kehonkielellä on suuri merkitys. (Lapsen maailma 5/2017 s.35) Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan 1-2-vuotiaat pienet lapset eivät tarvitse kasvattamista, vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä, syliä ja lohdutusta. (HS 4.3.2017)

Aikuisen ollessa reagoimatta lapsen tunteeseen tai isi hakee – lauseeseen, lapselle tulee yksinäinen ja turvaton olo. Tutkimukset osoittavat, että aikuisen jättäessä lapsen huomioimatta pitkäaikaisesti, vaikuttaa se lapsen aivojen kehitykseen. Kaksivuotiaan aivoissa on arvioitu olevan sata triljoonaa hermoliitosta – enemmän kuin koskaan muulloin ihmiselämän aikana. Aivojen häiriötön kehitys vaatii paljon glukoosia, mutta myös turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, rauhoittamista ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa – ja mahdollisimman vähän stressiä. (HS 4.3.2017)

Päivähoidon aloituksessa on ensisijaisen tärkeää luoda hyvä yhteys vanhempiin ja sitä kautta hyvä ja luottavainen kiintymyssuhde lapseen. Vanhemman tuntiessa pystyvänsä luottamaan päiväkodin aikuisiin lapsi aistii sen vanhemmastaan. Vanhemman kanssa on hyvä jutella perheen asioista ilman lapsen läsnäoloa, lapsi aistii paljon aikuisten ilmeistä ja eleistä ja voi kokea jäävänsä taka-alalle keskustelussa.

Kaisa Laine, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija

Lähteet

Helsingin sanomat, 4.3.2017. Artikkeli: Varhaiskasvatus on täynnä sanahelinää – alle 3-vuotias ei tarvitse kasvatusta vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä

Lapsen Maailma- lehti, 5/2017 s.34- 35. Artikkeli: Älä ohita mua!

Lapsen mieli kirja 2015 s. 55. Tunteista voimaa

Talentia -lehti 5/2017 s.35- 37. Artikkeli Huomaa ja vahvista hyvää